Tonnit paukkuu niin kuin Moskovan gonalla eli tämä on
Yrjöperskeles-blogin tuhannes postaus. Niin kuin olen ennenkin todennut,
aloitin blogin vuonna 2007 vallitsevaan tilanteeseen tympiintyneenä, tuumin
että kirjoitan muutaman jutun, huomaan ettei tää ketään kiinnosta ja lopetan
todeten että tulipahan edes yritettyä. Mutta se yrittäminen onkin sitten
jatkunut ja pian blogi on yksitoista vuotta vanha. Kommenttejakin on kertynyt
kaikkiaan 26.222 kappaletta.
Kun aloitin blogin, olimme siinä
tilanteessa jossa sekä virallinen Suomi että sitä komppaava valtamedia
julistivat, että väärinajattelua ei ole edes olemassa. Mitä nyt ehkä
parikymmentä nurkissaan öyhöttävää nupistaan sairaseläkkeellä olevaa netsiä.
Tänään elämme tilanteessa jossa
valtamedia ja sitä komppaava virallinen Suomi (noitten kahden järjestys on tarkoituksella
vaihdettu) tunnustavat että väärinajattelua – piru vie – on kuin onkin olemassa
ja se pitää jyrätä. Itse asiassa tämäkin on jo varsin suuri askel eteenpäin ja
vaihtoehtomedian (jota tämäkin blogi hyvin pieneltä osaltaan edustaa) merkitys
kasvaa jatkuvasti. Yhdentoista vuoden aikana muuttuneen tilanteen myötä voidaan
taas kerran muistuttaa Gandhin viisaudesta:
First they ignore you
Then they laugh at you
Then they fight you
Then you win
Tein joku aika sitten Hömpstadin
Vähänköehkäopiston hyväksymää tilastollista tutkimustyötä tämän blogin
lukijoista ja se voi kertoa varmaan aika paljon tällaisen blogiskenen
lukijoista yleensäkin.
Lukijoitten keski-ikä on noin 47 vuotta,
tarkemmin eriteltynä:
alle 20 2%
20 – 30 10%
30 – 40 19%
40 – 50 28%
50 – 60 23%
60 – 70 13%
yli 70 3%
Miehiä lukijoista on 87,02 % ja naisia
12,98 %. Väkilukuun nähden suhteutettuna puolestaan Suomen Yrjöttyjen
maakuntien järjestys on seuraava:
1. Kymenlaakso
2. Kainuu
3. Helsinki
4. Varsinais-Suomi
5. Pirkanmaa
6. Pohjois-Karjala
7. Kanta-Häme
8. Etelä-Savo
9. Etelä-Karjala
10. Etelä-Pohjanmaa
11. Keski-Suomi
12. Lappi
13. Uusimaa
14. Keski-Pohjanmaa
15. Pohjois-Pohjanmaa
16. Satakunta
17. Pohjois-Savo
18. Päijät-Häme
19. Pohjanmaa
20. Ahvenanmaa
Kyselyssä eivät olleet mukana ulkomaat,
joista lukijoita ja kommentoijiakin on jonkun verran. Lämpimimmät terveiset
heille. Ehkä laitan nykyisen gallupin loputtua pystyyn gallupin jossa kysytään
lukijoitten ammattia, koulutustasoa jne.
Lämmin kiitos kaikille lukijoille ja
kommentoijille. Ilman kommentteja tätä tuskin olisi jaksanut pitää pystyssä
näin pitkään. Tyypillisen tavan mukaan annan puheenvuoron kommentoijille, mutta
ennen sitä Hotelli Yrjöperskeles esittää ennustuksen:
Niin kuin tiedätte, nyt on menossa
äärimmäinen #metoo-hysteria joka alkoi seksuaalisesta ahdistelusta ja case
Louhimiehen myötä mennyt muuten vain yleiseksi miesten medialahtaamiseksi.
Lisäksi muodissa on toinen hysterian muoto #olentodistanut. Nämä kaksi tulevat
sulautumaan yhteen ja seuraavaksi aletaan etsiä medialahdattavaksi valkoisia
suomalaisia niin miehiä kuin naisia jotka ovat julkisesti sanoneet haluavansa
harrastaa seksiä vain toisten valkoisten kanssa. Tämä koskee niin heteroita
kuin homojakin. Ja kyseisen hysterian (voisko se olla esim
#vihaanseksirasismia) ns. patient zero on tässä:
Ja tämän ennustuksen jälkeen onkin aika
antaa taas puheenvuoro kommentoijille suurin piirtein viimeisen vuoden ajalta:
Anonyymi
kirjoitti...
Pidän
politisoitunutta poliisia jo suurelta osin kansan vihollisena ja osana
ongelmaa. Osittain jo siitäkin johtuen en katso että sellaiset pikku asiat
kuten lakien noudattaminen yms. enää kuuluvat velvollisuuksiini kansalaisena
koska maassa loisiva paskasakki ja heitä paapovat mädättäjätkin voivat näemmä
itse päättää mitä lakeja noudattavat.
*
Ymmi
kirjoitti…
Miksiköhän
se aina menee näinpäin että kun tärähtäneistö vastustaa virkavaltaa, vaikkapa
nyt juuri tämäkin punaper.. eikun punapastori, niin asiasta ei paljon otsikoita
näy?
Mutta
annas olla kun joku kansallismielinen esittää pelkän kriittisen mielipiteen
vaikkapa haittamaahanmuutosta, niin johan alkaa pillit soida, ja pelit
vihelletään poikki, ym. kivaa moraalihymttäntyytä.
Vaikka
oli tuosta Toiviaisen tolskaamisesta se hyöty että se omalta kohdaltani
katkaisi kamelin selän, eilen lähti kirje maistraattiin. So long church, ja
happy landings, tämä poika lähti.
*
Toinen
professori kirjoitti…
Valtakunnassa
on tapahtunut terroriteko. Kansakunnalla on kaksi mahdollisuutta:
1.
Annetaan pelolle valtaa.
2.
Ei anneta pelolle valtaa.
Voisiko
joku selvittää, millaiset toimintatavat kansakunta omaksuu, jos se valitsee
vaihtoehdon 1. ja millaiset toimintatavat, jos se valitsee vaihtoehdon 2.
*
Becker
kirjoitti...
Jos
jollakin on epäselvää sisäisen viikingin löytyminen ruotsalaisista, niin
seuratkaapa ensi kesänä jälleen Kuningaskunnan suurinta vuosittaista juhlaa,
Pride-festivaalia Tukholmassa vaikkapa netin kautta, niin voin todeta että tuon
kauemmaksi ei viikingeistä enään pääse. Itse odotan sitä jälleeen
malttamattomana, sillä kansakunnan henkinen alennustila on mailmanlaajuisesti
ainutlaatuista seurattavaa.
*
Vasarahammer
kirjoitti...
Jos
lähdetään juurisyitä etsimään, paskapuhe on kaiken vihapuheen äiti. Kun lukee
ja kuuntelee poliitikkojen ja viranomaisten sisällöltään tyhjiä latteuksia
täynnä olevia lausuntoja, tulee vihaiseksi. Kiukku kohdistuu näiden lausuntojen
antajiin ja heidän typerään kyvyttömyyteensä ja saamattomuuteensa.
Jos
Polpo haluaisi tosissaan kitkeä vihapuhetta, se puuttuisi ensisijaisesti
paskapuheeseen, joka on kaiken vihapuheen äiti.
Sandscorpion
kirjoitti...
Jos
Mäntsälän kapina olisi saavuttanut samat mittasuhteet kuin punakapina, ja nyt lyötäisiin
juhlarahoja fasistikapinallisten ampumisesta, tuskin joku Li Andersson jaksaisi
twiittailla sen mauttomuudesta ja loukkaavuudesta.
*
Sandscorpion
kirjoitti...
Orvon
äänestäjiä ymmärrän kyllä. Kyllä minäkin tykkäisin, jos saisin valittua eduskuntaan
tyypin, joka ei ala omin päin säveltämään mitään, vaan tekee aina vain juuri
niin kuin hänelle sanotaan. Siinä vain on se ongelma, etten se kuitenkaan ole
minä, joka saa päättää, mitä hänen kuuluu tehdä.
*
Heikki
Välimäki kirjoitti...
Maailman
eniten mikrofonin tuulisuojuksen näköinen ihminen (Tuomioja) julistaa samaa
tuttua epistolaansa molemmat jalat tukevasti ilmassa. Periaatteenaan
"Koska minun mielestäni asiat ovat näin niin todellisuus on
väärässä."
*
Snowcamo
kirjoitti...
Kun
en tiedä kenelle opetushallituksessa kysymys pitäisi esittää, niin kysyn sen
nyt sitten täällä:
Onko Islamissa vain kaksi
sukupuolta?
*
LW
kirjoitti...
Huvittavinta
Oikean Islamin ideassa on, suvisjargonia käyttääkseni, miten problemaattisen
eurosentrinen se on. Siinä oletetaan, että 2000-luvun länsimainen liberalismi
on moraalin ja korkeakulttuurin kultastandardi, ja näin ollen kaikki älykkäät
ja hyväsydämiset ihmiset totta kai kannattavat sitä. Rasistit ovat tyhmiä
pahiksia, joten heiltä tuota ei voi odottaakaan. Uhrivähemmistönä muslimit
kuuluvat kuitenkin hyviksiin, joten luonnollisesti he oikeasti kannattavat
suvaitsevaista, LGBT-myönteistä liberalismia. Jos he eivät tätä pakettia
kannattaisi, he eivät olisi hyviksiä, ja se taas olisi islamofobiaa, mikä on
VERBOTEN.
*
Rouva
Ano kirjoitti...
Elämme
hyvin seksististä aikaa. Jos iltapäivälehdistäkin seuloisi sanan, joka niissä
esiintyy useimmin, se olisi varmasti seksi. Siksi tuntuukin oudolta, että
vaikka Suomessa tehdään pilvin pimein tutkimuksia ja väitöskirjoja mitä
merkillisimmistä ilmiöistä ja asioista, niin yksi loistaa poissaolollaan ja sen
käsittely mediassakin on tabu. Eipä ole paljon A-talkeja näkynyt.
Se
tabu on musliminaisten seksuaalisuus. Onko sitä edes ja miten naiset
länsimaihin saavuttuaan kokevat sen, että heiltä on jo pieninä tyttöinä viety
elämästä jotakin sellaista, jonka arvoa he eivät edes pysty käsittämään?
Ympärileikatun tytön myöhempikään elämä raskauksineen, synnytyksineen ja
komplikaatioineen ei näytä kiinnostavan naistutkijoita tai feministejä, vaan
asia halutaan vaieta kuoliaaksi. Musliminaisia ei varmaankaan ole pyydetty
mukaan edes v-tunvirkkausiltamiin, kun oma malli puuttuu.
*
RI
kirjoitti...
Eilen
vietettiin Eestissä hamepäivää. Tarkoituksena oli, että mahdollisimman moni
nainen käyttäisi hametta ja näyttäisi naisellisuutensa. Tämä naisten ideoima
päivä sai tietysti paljon kannatusta miehiltä. Kyllä normaalien maassa on hyvä
olla ja elää.
Qroquius
Kad kirjoitti...
Jos
ne reilun vuosisadan takaiset suomalaisfeministit pääsisivät aikapistäytymään
Herran vuodessa 2017, he ensi alkuun luultavimmin tirauttaisivat onnen
kyyneleen. Kaikki, mitä he aikoinaan ajoivat naisten aseman kohentamiseksi on
saavutettu, monilta osin jopa ylitetty! Halleluja! Maailma on tullut valmiiksi.
Ilo
alkaisi hyytyä heidän tutustuessaan nykypäivän feministeihin, joiden
olemassaolo ylipäänsä valmiiksi tulleessa yhteiskunnassa heitä epäilemättä
ihmetyttäisi suuresti. Ihmetys vaihtuisi yhtä epäilemättä ällistykseksi heidän
tajutessaan, että nykypäivän feministit käyttäytyvät aivan kuin valtavan
edistyksen sijasta oltaisiinkin muka menty hurjasti takapakkia.
*
Vasarahammer
kirjoitti...
Impivaaralaisuuden
todellisen arvon ymmärtää vasta sitten, kun sitä ei enää ole. Kun maa on
menestyksellä rakennettu suhteellisen vauraaksi, maahan otetaan asumaan
ihmisiä, joilta puuttuu kyky tuottaa lisää vaurautta ja sitoutuminen
yhteiskuntaan ja niihin arvoihin, joiden avulla maa rakennettiin. Tällöin
alamäki alkaa ja se joko pysähtyy tai se jyrkkenee.
*
Toinen
professori kirjoitti...
Tiedotusvälineet
(nykysuomeksi media) eivät ymmärrä omaa vaikutustaan syntyneeseen tilanteeseen.
Ilman kymmenkunta vuotta kestänyttä parjauskampanjaa suuri osa ihmisistä ei
olisi edes tiennyt, kuka Jussi Halla-aho on. Tietysti tällaisen hirviön
tekemisiin haluttiin perehtyä, mutta kun luettiin Scriptaa, huomattiin, että
Halla-aho onkin aivan jotakin muuta kuin väitetään. Normaali ihminen ei oikein
tykkää siitä, että häntä yritetään vetää huulesta. Tästä on seurauksena ollut Halla-ahon
poliittisen uran alku ja huikea nousu.
*
Ekku
kirjoitti...
Kova
on itku ja hammasten kiristys, kun "Perussuomalainen puolue
kaapattiin", kuten eräs toimittelija kommentoi. Onhan se pirullista, kun
ne ketkä puoluetta äänestää, saavat myös päättää miten sitä puoluetta
johdetaan.
*
Vasarahammer
kirjoitti...
Kun
hallituspuolueiden johtajat ja tasavallan presidentti yhdessä osallistuvat
vehkeilyyn, jolla pyritään nollaamaan puolueen uuden puheenjohtajan valinta, on
syytä kysyä, mihin kaikkeen nämä ihmiset vielä pystyvät.
*
Castor
kirjoitti...
Aika
moni tuntemani (musta) afrikkalainen on kyllä suoraan sanonut haikailevansa
jotakin sellaista kuin "British Rule", johon kuuluivat
oikeuslaitoksen ja poliisin lisäksi myös muu virkamieskunta ja koululaitos.
"Take up the White Man's burden!"
Ja laitetaanpa väliin musiikin pätkä.
Meinaten, jos mietin että minkälaiselta tämän blogin sisältö kuulostaisi
äänimaailmana niin ehkä Leevi and the Leavingsin kappale ” Herra
Presidentti käy kuvauttamassa itsensä ja näkee unenomaisessa näyssä vanhan
äitinsä” olisi aika lähellä:
Vasarahammer
kirjoitti...
Seuraavassa
ehdotus varoitustekstiksi penaalin kirjoittaman kolumnin yhteyteen:
"Kirjoituksessa esitetyt
mielipiteet ovat toimittajan omia eikä XXX Sanomat takaa, että ne perustuvat
asiantuntemukseen tai tosiasioihin."
*
Olavi
Koskela kirjoitti...
Mitä
Haloseen tulee, niin kait ne on ulkomaan elävät joutuneet toteamaan, että
"Ai tuo setalainen demlaava äksyilijä korkeaan YK-virkaan? Älkää nyt
jätkät saatana naurattako!"
*
DuPont
kirjoitti...
Vanha
koira ei opi enää mitään. Tai oikeasti vanha koira voi oppia, mutta vanha
demari ei takuulla opi mitään.
*
Qroquius
Kad kirjoitti...
Pelkäänpä
pahoin, että SDP menetti pelinsä kenties pysyvästi heivatessaan
asevelisosialistit 1960-luvun puolivälin jälkeen, korjaten kurssiaan pari
piirua vasemmalle. Se korjaus kun ei jäänyt ihan kahteen piiruun.
Sittemminhän
SDP on kehittynyt, kuten tässä blogissa niin usein on todettu akateemisten,
julkisella sektorilla toimivien jakkupukunaisten puolueeksi, joka ei ole enää
aikoihin miettinyt mistä kakkua saataisiin lisää keskittyessään vain sen
jakamiseen niin koti- kuin ulkomaillakin. Mitäpä miettimäänkään: heille se
kakku on ollut aina olemassa; miten se siis ei voisi olla jatkossakin?
*
Becker
kirjoitti...
Olen
ehkä maininnut tästä joskus, mutta mainitaan se vielä, eli jokunen vuosi sitten
eräs eestiläinen tuttavani manasi demareitten maihinnousua kyseiseen maahan.
Totesin hänelle lohduttavasti että "älä huoli sillä niin suuri onnettomuus
ei mahdu niin pienen maahan."
*
Jani
Aaltonen kirjoitti...
No
eihän tämä tämmöinen sovi, piti aloittaa aamu aimo annoksella vihapuheita ja
täällä on vaan höpötystä kaljoittelevista pörriäisistä :D
*
Jaska
Brown kirjoitti...
Kysyin
muuten kerran ammattimieheltä, sattuuko se tietämään yhtään toista eläinlajia
joilla tuo sosiaalisuuspuoli menee samalla lailla kuin meillä homosapiens-lajin
edustajilla. Kun nyt esimerkiksi kimalaisilla ja monilla muilla se menee just
päinvastoin. Eli kimalaiset majoittuvat pesässä yhdessä ja häipyvät sitten
aikanaan duuniin kukin omaan suuntaansa. Kun taas ihmiset kokoontuvat yhdessä
duuniin ja häipyvät sitten omiin pesiinsä. Toimiiko yksikään toinen eläinlaji
samoin? Ei heppu ainakaan suoralta kädeltä osannut nimetä ainuttakaan. Ja ehkä
vielä luolamiesaikoina ihmisetkin menettelivät toisin. Olisiko tässä jokin
selitys nykyisiin ongelmiin, että me emme vielä ole biologisesti sopeutuneet
nykysysteemiin?
Juha
kirjoitti...
Mihin
ihmeeseen tarvitaan laajennettua poliisivaltiota, kun hallintolampaat alunperin
olivat hyvinkin rauhallisesti kedoillaan käyskentelemässä?
*
Castor
kirjoitti...
Kaikkein
hirvittävintä ihmiselämässä lienee elää muukalaisena omassa maassaan, tuntematta
sitä enää omakseen. Tämä oli suurin syy, miksi en muuttanut takaisin Suomeen.
*
Ymmi
kirjoitti...
Päin
helvettiä menee, mutta ei voi valittaa
Rima
pysyy paikallaan kun riman alittaa.
*
WhiteHunter
kirjoitti...
Jossain
on esitetty, että Suomessa voisi ihmisillä olla Viron tapainen mahdollisuus
kantaa suojeluasetta. Tähän vaihtoehtoon en usko, sillä Suomessa ollaan niin,
niin humaaneja.
Toisaalta,
jos kantaa laitonta mutkaa mukana, voi aina tuudittautua seuraavaan ajatukseen:
Vankilasta
pääsee aina pois, haudasta ei koskaan.
*
joppos
123 kirjoitti...
Se
mikä tuossa rajakuviossa tänne sohjolan suuntaan on vähintäänkin irvokasta on
se, että mikäli olet etnisesti sopivaa sorttia oleva nuorimies niin ei tarvitse
esittää edes kirjastokorttia maahantulemisen yhteydessä. Nämä arabi- ja
neekerivenkulat pyörittävät useita henkilöllisyyksiä useissa maissa yhtaikaa,
päivän fiiliksen mukaan.
*
korpisoturi
kirjoitti...
Kuuntelin
aamupäivällä radiosta Roman Schatzin Maamme-kirjaa. Ohjelmassa oli Suvi Auvinen
ja Erkki Tuomioja. Mistähän johtui, että Tuomioja alkoi kuulostaa jopa
järkevältä?
*
Vasarahammer
kirjoitti...
Itse
uskon, että tilanne on sama kuin muualla Länsi-Euroopassa. Sipilä ja kumppanit
tietävät tehneensä suuren virheen, mutta eivät voi tunnustaa sitä. Jos he
tunnustaisivat, heidän oma ja viranomaisten legitimiteetti asetettaisiin
kyseenalaiseksi. Kansalaiset kysyisivät, miten hemmetissä te uunot olette
tehneet tämän meille. Päitä putoilisi hallinnossa ja sehän ei käy päinsä.
Jos
kyseessä olisi pelkkä pikkutuhma tekstiviesti julkkistyrkylle kuten Kanervalle,
silloin vastuuta ehkä kannettaisiin. Nyt vastuu on liian raskas kannettavaksi
nykyhallinnon edustajille.
*
Juho
kirjoitti...
Ennen
vanhaan eurooppalainen yhteiskunta oli sääty-yhteiskunta: aatelisto, papisto ja
muut. Kaikilla säädyillä oli omat oikeutensa ja velvollisuutensa.
Nykypäivän
eurooppalainen yhteiskunta on sekin sääty-yhteiskunta: eliitti, juhlavieraat ja
roskaväki. Kahdella ensimmäisellä säädyllä on pelkkiä oikeuksia ja vapauksia.
Vastuut ja velvollisuudet, etenkin yhteiskunnan rattaiden pitäminen pyörimässä
on kasattu yksinomaan kolmannelle säädylle.
*
-Tvälups-
kirjoitti...
Lasten
ja nuorten parissa työskentelevien taustat tarkistetaan mutta terroristeja suorastaan
tuputetaan lasten pariin?
-
Soomepois Eestist - kirjoitti...
George
Orwell on vissiin pyörinyt haudassaan jo monta kertaa ympäri, ellei hän jopa
ole alkanut jo break-tanssahtelemaan puukengät jalassa peltikatolla. On tää
nykymeno jotain niin käsittämätöntä schaibaa. Titityy...
*
Rouva
Ano kirjoitti...
Kummallista,
että rajalla passien näyttäminen tekisi Suomesta välittömästi Pohjois-Korean,
mutta kun sananvapauden ja mielipiteiden suitsiminen alkaa muistuttaa entistä
DDR:ää, suvakilta ei edes toinen kulmakarva kohoa.
*
Unknown
kirjoitti...
Oikeastaan
hyvä että vihapuhe kielletään. Kattilaankin laitetaan kansi, että lämmöt
saadaan nousemaan nopeammin. Varaan itselleni vuonna 2035 kirjoitettavan
muistelon nimeksi "Kun kivapuhe ei enää riittänyt".
*
Dr
Outhouse kirjoitti...
Nisäkkäistä
naaraspuolinen on se yksilö, joka tuottaa munasoluja. Uros tuotaa siittiöitä.
Kromosomisairauksien ilmentymät tulkittakoon siten erikseen, ovat joka
tapauksessa harvinaisia.
Loput
kohkaamiset tämän biologian ympärillä on psykiatrien toimialaa.
*
vieras
kirjoitti...
Samat
tahot kannattavat pervoilua ja muslimien maahanmuuttoa. Meinaavatko he että
sillä hetkellä kun muslimi astuu Suomen kamaralle, niin hänestä tulee
homoliittojen kannattaja ja LGBTQ ja gender-hömpän kannattaja? Näiden
lähtömaissa homoja teloitetaan ja heitetään talojen katoilta alas.
*
Terho
Hämeenkorpi kirjoitti...
Näille
ns. naisille tms.naisoletetuille ei totuus valkene ennenkuin he ovat
säkkiinpakkopuettuja, kulkevat kolme askelta herransa jäljessä ja ovat
pakkopantavina 24/7. Sitten alkaa kai joillakin heistä muistumaan mieleen
vanhat hyvät ajat... Mutta se on silloin jo myöhäistä. Onneksi pääsee itte pois noin niinkuin
suurella todennäköisyydellä ennen tuommoisen ajan koittamista.
*
Unknown
kirjoitti...
Pitäisikö
selvittää miten pitkäikäinen suomalainen mies oikeasti on, jos poistetaan tuo
jatkuva nalkutus? Valituksesta päätellen suomalainen nainen on maailman
sorretuin olento.
Becker
kirjoitti...
Ruotsissa
tuo setäpuhuminen on kyllä hankalaa kun täällä on niitä pannassa olevia
puheenaiheita pilvin pimein. Kun tapaa svenssoneja niin se ensimmäinen kolme
tuntia smalltalkkia puhutaan säästä ja jos alkaa aiheesta loppumaan ideat
kesken niin kannattaa laukaista että olen syntyntyt väärään ruumiseen, niin jo
menee loppuilta mukavasti rupatellessa.
*
Brysselin
Bobrikov kirjoitti...
Ihan
niinkuin tämmöinen "ei sanota, niin ei ole olemassakaan" -ajattelu
jotenkin peittäisi sen, että jollain vaan ei ole - syystä tai toisesta - isää.
Mitäs
sitten, jos muksulta vaikka puuttuu käsi? Onko taputtaminen sen jälkeen
kiellettyä kaikilta muilta?
*
KKi
kirjoitti...
Juu,
on se kyllä tavallaan jännää olla näkemässä kuinka historia toistaa itseään.
Aina eri tavalla mutta pohjalla oleva kuvio aina sama.
Gestapo,
KGP ja meidän nettipoliisi. Kaikilla sama idea. Ihmisten ajatusten ja
mielipiteiden kontrolli. Kaikki samalla perusteella. Aina toki yhteiskunnan
hyväksi.
*
Simo
kirjoitti...
Olihan
se männä viikolla kun meidän pääministeri sanoi, että suomalaisten PITÄÄ
hyväksyä islamilaiset arvot. Minä kun olen vain maalta kotoisin, niin olen
kuvitellut että ihmisellä voi olla vain yhdet arvot. Ehkäpä pääministeri
toivoisi, että vaihtaisin arvoni ja ottaisin tilalle jotain muodikkaampaa.
Harmi vaan kun en ole koskaan ollut muodin perässä juoksija.
Minusta
joidenkin arvojen hyväksyminen tarkoittaa lopulta niiden omaksumista, koska
maassa ei voi olla kahdenlaisia arvoja. Siitä nimittäin seuraa ikävyyksiä.
joppos
123 kirjoitti...
Toi
jalkaväkimiinoista luopuminen oli täysi farssi. Jokainen suklaapatukkaa
vääntävä linja voidaan pikku muutoksilla laittaa tunkemaan ulos 60 gramman
trotyylipanosta, siitä näppärä tekee nopsasti polkumiinan, eikä kuulemma mene
edes päivääkään.
Tavja
halusi päästä loistamaan mahdollisena YK:n pääsihteerinä tai ainakin
hyväpalkkaisessa virassa, paskin ylipäällikkö koskaan. Vanha kärttyinen
punikki.
Luu
jäi käteen ja toivottavasti kassialma häipyy historiansivuilta pelkkänä
sivukommenttina.
*
Becker
kirjoitti...
Kuulin
juuri tuossa että nyt on ollut niin kylmä että sosiaalidemokraatit ovat
joutuneet vaihteeksi pitämään käsiään omissa taskuissaan.
*
Qroquius
Kad kirjoitti...
Minulle
Ruotsi näyttäytyy kookkaana, elinvoimaisena ja kaikin puolin vahvan ja terveen
oloisena henkilönä, joka kuitenkin tietää kärsivänsä pian kuolemaan johtavaa
sairautta.
Asianomainen
ei pysty myöntämään totuutta kenellekään, vaikka suurin osa hänen
lähipiiristään sen omin silmin näkee. Kaukaisemmatkin havainnoivat alati uusia
oireita sairaudesta, jonka potilas ottaa asiakseen raivokkaasti kiistää: hänhän
on kookas, komea ja voi hyvin; mitä mikään kenellekään muulle kuuluu?
Lähipiiri
näkee asianomaisen kuihtuvan ja riutuvan sairaudessaan, joka tuottaa potilaalle
alati kovenevia kipuja, kouristuksia ja pahoinvointia. He eivät silti edes
yritä parantaa sairautta, vaan päinvastoin levittää sitä edelleen.
*
Riku
Raunioilla kirjoitti...
”Hyvää
Itsenäisyyspäivää”-toivotuksen sijaan voisi vaikka sanoa että ”Hyvää provinsiaalista
juhlapäivää” - mutta valitettavasti suuri osa ihmisistä ei moista varmaan
tajuaisi.
*
Anonyymi
kirjoitti...
Demareilta
on aina yhtä hauska kysyä: Mikä nykyinen eduskuntapuolue on osallistunut
aseelliseen kapinaan valtakunnan laillista hallintoa vastaan?
*
tira+
kirjoitti...
Nuo
natseista vouhkaajat eivät natsia tunnistaisi vaikka se nenään purisi.
*
Joku
Toinen kirjoitti...
Yksi
ongelma on se, että täältä Todellisesta Suomesta on ikävän pitkä matka
esittämään vastalauseensa Helsinskiin. Etenkin kun ne vähät rahat mitä KELA:lta
saa, täytyy käyttää peruselintarvikkeisiin...
*
Castor
kirjoitti...
Menkääpäs
sanomaan kiinalaiselle että hän on kiinalaisuudessaan vain sosiaalinen
konstruktio!
*
Vasarahammer
kirjoitti...
On
mahdotonta myydä ihmisille säästöjä, jos samaan aikaan maahanmuutossa on piikki
auki.
*
tira+
kirjoitti...
Kannattaa
lukea myös US-päätoimittaja Markku Huuskon blogi "Maahanmuuttajia lisää
Suomeen, kiitos". Siinäpä yhden agendan mies jolla on sydän paikallaan.
Järki tosin huitelee missä lie sfääreissä.
*
KKi
kirjoitti...
”Lisäksi
on vaadittu että pitkäaikaistyöttömät etsivät itse aktiivisesti
työkokeilupaikkoja."
Niin,
elikkä työtön joutuu kerjäämään jonkin säälipuuhan paikalliselta kokkarilta saadakseen
edes sen peruspäivärahan. Veikkaanpa, että ensi kesänä koululaisilta
ruohonleikkuu ja aidan maalaus tyyppiset kesäduunit vähissä.
Onkohan
muuten aktiiviset kokkareet tulleet ajatelleeksi mitä tuo aktiiviöyhötys
tarkoittaa pikkuyrittäjälle? Ainakin kuljetusliikkeissä on ihmisillä muutakin
tekemistä kuin vastailla kovasti aktiivisiin kerjäämisiin.
*
Vittuuntunut
NettoVeronmaksaja kirjoitti...
Tuon
aktiivimalli-2:n voisi käytännössä toteuttaa siten, että työttömät kävelylenkin
yhteydessä käyvät kysymässä paikallisilta kok+kepu+siniset vaikuttajilta töitä.
Ihan henkilökohtaisesti paikan päällä. Vaikka joka (toinen) päivä.
*
Lemminkäinen
kirjoitti...
Nyt
kun 54 maata vaatii anteeksipyyntöä Trumpilta "shithole countries"
toteamuksesta, niin Trump voisi twiitata että hän pyytää anteeksi sitten kun
perslävet ovat laittaneet infrastruktuurin ja talouden kuntoon että persläpejä
ei tarvitsisi auttaa taloudellisesti länsimaiden taholta.
Achtung
kirjoitti...
Klassinen
huumorikysymys siitä, miksi poliisit partioivat pareittain, on kaikille tuttu.
Neuvostoliitossa, ainakin johonkin aikaan, poliisit kulkivat kolmen partioissa.
Vastaava irvikysymys kulki kansan suussa myös siellä, taitaa olla sorvattu
Radio Jerevan-formaattiinkin. Vastaushan oli: yksi poliiseista osaa lukea ja
toinen kirjoittaa. Kolmas pitää silmällä näiden intellektuellien ideologista
diskurssia. Kuinkas tuo nyt mieleen sattuikin?
*
Unknown
kirjoitti...
Jos
yritetään pakottaa ihmiset muottiin jossa lopputulos kyvyistä ja taipumuksista
riippumatta on sama, niin lopputuloksena on tyrannia.
*
Veijo
Hoikka kirjoitti...
Voi
kunpa joku osaisi kertoa, miksi näin on päässyt käymään. Vikaa ei voi korjata,
koska konepeltiä ei saa edes raottaa. Eikä vikaa sovi kutsua viaksi, sehän
olisi rangaistavaa vikapuhetta.
*
Vittuuntunut
NettoVeronmaksaja kirjoitti...
Nuo
LBQTiiTyy-opetukset voisi kuitata suunnilleen puolikkaalla A4:lla, esim.
biologiassa: Joittenkin tutkimusten mielestä LBQTiiTyy on biologista,
joittenkin mielestä ei.
Ja
sitten elämänkatsomusopissa/uskonnossa keskittyä siihen, kuinka komiasti
islamissa LBQTiiTyy
lentää/kivitetään/ristiinnaulitaan/poltetaan/mestataan/jne...
*
joppos
123 kirjoitti...
MEETOO
kampanjan tiimoilta jokainen sekundajulkkis kaivaa vaikka 100 vuoden takaisen
viipyvän katseen iltapäivälehtien lööppeihin, saavat "karmealle
kokemukselleen" vartin julkisuuden ja kanssasisariensa hyväksyvän
nyökkäyksen. Jos vonkaat valkoisena sikaa syövänä heteromiehenä vanhaan malliin
tanssin pyörteissä "anna pimpsaa, mä teidän, että sulla on" niin
alkaa saatanallinen älämölö metooo. Jos samaan aikaan etnisesti edistyksellinen
raahaa puskaan ja raiskaa, vetelee vielä ohi mennen huolella turpaan ( yli 50%
Helsingin raiskauksista viime vuonna etnojen tekemiä) niin samat meetootammat
pitävät sitä uhrin omana syynä ja etnon osalta laajempana käsityksenä
seksuaalisuudesta.
*
Kumitonttu
kirjoitti...
Korneinta
tässä feministien #MeToo-kampanjassa on se, että feministit itse kutsuvat
itseään vapaamielisiksi, siis liberaaleiksi eli amerikkalaisittain
vasemmistolaisiksi. Kun he kannattavat vapaata seksiä ja vapautta pukeutua
(burkhaan), niin nyt islamisaation myötä he joutuvat pakittamaan ja väittävät,
että burkha vapauttaa naisen seksuaalisesta ahdistelusta. Ei väliä, jos isä tai
veli pakottaa burkhaan, pääasia on että burkhassa nainen on vapaa länsimaisen
miehen katseilta.
*
Rouva
Ano kirjoitti...
On
tämä mennyt erikoiseksi. Jopa presidentti puuttui taannoiseen tapaukseen, jossa
bussi ajoi pysäkillä seisoneen mustan pojan ohi pysähtymättä. Media kohkasi
tästä järkyttävästä rasistisesta tapauksesta päiväkausia ja hyvä ettei torilla
tavattu ja laitettu pystyyn mielenosoitusta.
Sen
sijaan esimerkiksi vuonna 2003 maahanmuuttajien Helsingin rautatieaseman
taksitolpalla kuoliaaksi potkima upseeri, pari vuotta sitten Porissa
maahanmuuttajan raiskaama ja elävältä polttama nuori tyttö tai Kajaanin
Otanmäessä turvapaikanhakijoiden ryöstömurhaama vanhempi mies ei juuri
aiheuttanut minkäänlaisia sympatia-aaltoja.
*
Strix
Senex kirjoitti...
Kun
tuo Huitsinnevadan paikallisradio oli taas esillä, niin onko tullut huomatuksi,
että se Suomen Yleisradio on ottanut aimo harppauksen tasa-arvon tiellä.
Edesmenneessä DDR:ssä tunnettiin aikayksikkö Ein Ulb, joka mittasi aikaa siitä,
kun kuuluttaja alkaa kertoa, että nyt puhuu pääsihteeri Ulbricht siihen, kun
radio napsahti kinni. Se aikayksikkö oli selvästi maskuliininen. Nyt Suomessa
on kehitetty vastaava feminiininen aikayksikkö, Se on yksi Li.
*
Tita
kirjoitti...
Minäkin
olin feministi joskus 1980-90 luvulla nuoruudessani. Aate laimeni kummasti 2010
luvulle tullessa sulaessaan myötähäpeään kanssasiskojen esilletulon laadun
taannuttua järjen vastaiseksi. Taisi se tasa-arvo saada liikaa hiivaa, kun
päätyi miesten täydelliseen nuijimiseen. SE taas mielestäni ei ole tasa-arvoa,
vaan feminismistä on tullut syöpä. Se jatkaa kasvuaan saavuttaen sairaat
mittasuhteet.
Suomalaiset
miehet - älkää lannistuko. Hyviäkin naisia on vielä jäljellä. Nuo
kiihkouskovaiset on menetettyjä, mutta tavallisia järkinaisia on kuitenkin
enemmistö. Onneksi nuo kiihkoilijat eivät yleensä lisäänny, joten geenivirhe
katoaa varmaan itsestään yhdessä sukupolvessa.
*
Sametti
kirjoitti...
Tällai
lesbona en voi muuta sanoa, kuin että ihan oikeasti sapettaa tuo
sateenkaariväen pelleily. Meikäläisillä ei ole koskaan historiassa ollut
helppoa. Nyt länsimaissa saavutettiin ajanjakso, jolloin valtaväestön mielestä
homppelit on ihan jees. Ja eikös se saavutus pitänyt mennä ryssimään tällä
sukupuolisekoilulla. Nyt valtaväestö on sitten meikäläisiin niin vittuuntunut,
ettei halua kuulla meistä enää mitään eikä olla kanssamme tekemisissä. Kiitti
vitusti. Takas kaappiin ja kun joku saa minusta yksityiskohtia selville, niin
joudun selittelemään sellaisia päivänselviä asioita, kuten että "ei,
minusta sukupuolia ei ole olemassa enempää kuin kaksi". Ja en ole btw
teidän elämäntapaanne ja arvomaailmaanne vastaan ja en vedä palkokasveja
kuonooni läpändeeroksesta. Tahdon vain elää rauhassa.
*
Kiitokset loistaville kommentoijilleni.
Laitetaanpa sitten toinen musiikin pläjäys, joka mielestäni kuvaa blogin
äänimaailmaa eli israelilainen yhtye Aperco ja kappale Focused:
Vuoden ja risan päästä on
eduskuntavaalit. Silloin ei tapahdu mitään muutosta. Asiat eivät vieläkään ole
tarpeeksi huonosti. Ehkä vuonna 2023 sellainen tapahtuu. Joka tapauksessa on
selvää, että se muutos ei tapahdu, ellei kansallismielinen puolue / puolueet
saa sataayhtä kansanedustajan paikkaa itselleen.
Mitä me voimme tehdä? Me tavalliset
ihmiset? No, elämme maassa jossa valtamedialla on oma puoluekoneistonsa.
Vaihtoehtomedia on keino toimia sitä vastaan. Lukekaa. Kommentoikaa. Kertokaa
toisille. Levittäkää tietoa. Vittuilkaa. Väitelkää. Pienistä puroista kasvaa
suuri joki.
Tästä on hyvä aloittaa se toinen tonni.
Ykälle lämpimät onnittelut värisevältä pääkaupunkiseudulta mahtavan saavutuksen johdosta!
VastaaPoistaAllekirjoittanut kumartaa syvään ja toteaa, että olet ehta siunaus koko Suomen kansalle ja erityisesti meille vanhan koulukunnan kämyille, joille olet jo toinen kulttuuriamme rikastanut pakinoiva Yrjö.
Se, että kirjoittaa tuhat postausta terävällä kynällä on helvetin iso juttu. Vielä isompi on se, että näitä lukee huvikseenkin.
TUHAT kiitosta ansiokkaista kirjoituksista. Blogistilla ja usealla kommentoijalla on ollut (ja on edelleen) taitoa ilmaista ajatuksensa ja mielipiteensä PERUSTELLUSTI ja vastaansanomattomasti. Aiheen (multikultin) vakavuutta ei vain valitettavasti käsitä edes puoletkaan kansasta. Tämä on sitä kuuluisaa tuulimyllyjä vastaan taistelemista.
VastaaPoistaYkän lanseeraamaa sanontaa lainaten: voimia eloon, siskot ja veljet!
Sepi
Onnittelut ja asiasta kolmanteen nyt mm. Ylellä ulistaan siitä miten maahanmuuttovirasto ei enää automaattisesti hyväksykään kaikkia Irakin poikain kurpitsavankkuritarinoita noin vaan :)
VastaaPoistaOnnittelut Yrjölle 1000 postauksen rajapyykin saavuttamisesta. Mainio blogisi on vaikuttanut ajatusmaailmaani, sekä myös "taiteelliseen" tuotantooni. Paljon olet ehtinyt kirjoitella laadun silti lainkaan kärsimättä. Syvä kumarrus tältäkin suunnalta.
VastaaPoistaPidä Ykä lippu korkealla. Tällä blogilla on edelleen vahva sosiaalinen tilaus.
VastaaPoistaTuohon Meriläisen kommenttiin voi vaan todeta, että " minä tiedän monta Rosa Meriläisen rasistina pitämää miestä, jotka harrastavat mielellään seksiä ihan minkä värisen naisen kanssa tahansa" 😀
Ihan aikuisten oikeasti näyttää siltä, että Meriläinen luulee, että miehet tekevät kaikki päätökset NS. "Kyrpä edellä" eli omat seksuaaliset halut sanelevat kaikki päätökset.
Eipä Rosa näytä tuntevan miehiä ollenkaan...
Tervehdys Tupla-J:lle, Sepille, Jani Alanderille, Reijo Koiraalle ja Ekulle & lämmin kiitos kannustuksesta. Olen otettu.
VastaaPoistaTuplis: Vanhan koulukunnan kämy kiittää toista samanlaista. Jokaisen postauksesi olen lukenut ja sanoisin että tuo tuorein oli yksi parhaimmista.
Sepi: Meidän puolellamme ovat ne perustellut faktat. Vastapuoli luottaa fiilistelyihin. Valitettavasti media kuuluu vastapuoleen joten tuulimyllyjen huitomistahan tämä vielä on.
Jani: Jep, ja siitäkös onkin joukkorääkyminen alkanut.
Reijo: Ja mainiot sarjakuvasi ovat puolestaan herättäneet minussa ajatuksia ja antaneet ideoita. Eläköön Huitsinnevadan ja Pertinlaakson syvenevä, laajeneva ja levenevä yhteistyö!
Ekku: Lippu korkealla myös sinulle. Tuo Rosa on oikea arkkityyppi aikamme sairaista ilmiöistä. Erityisesti hänen saama mediahuomionsa. Teki hän minkälaisen pillupoliittisen päivityksen niin se julkaistaan uutisena.
Onneksi olkoon Ykä. Sattumalta löysin aikoinaan tämän blogin ja olen viihtynyt. Joskus jopa käynyt kierroksilla.
VastaaPoistaJatka ehdottomasti samaan malliin, täällä ollaan väijymässä uutta postausta.
Tervehdys, joppos 123, kiitokset ja terveisiä tonnipostauksen juhlasaunan tauolta. Ja onhan meinaan niin, että jos löytyy ihminen joka ei käy kierroksilla seuratessaan maailman menoa niin hän on saavuttanut zeniläisen tyyneyden tilan.
VastaaPoistaMäätyy hässäkkä on näköjään saamassa uusia käänteitä kun joku mies alkaa nillittämään Akun toimista. Siis, ihan anteeksi vaan. Meillä oli sanonta, " if you cant run whith the big dogs, stay at home". Eikös tuo näytteleminenkin ole ammatinvalintakysymys? Jouko Turkkaa vaatii koko homma, ihme nillittämistä.
VastaaPoistaNo Turkka kenties liikaa mutta mikä noita meidän muka " julkkiksia" vaivaa? Liikaa vonkagttu, liian vähän? Kuvitelma jostain helposta elämästä?
Menee sarjassa määtyy, on muakin vongattu ja ei se missään aviisissa lue, perkele.
Onnittelut täältä Värinälästä.
VastaaPoistaSeuraavaa tonnien paukkumista odotellessa. Ei paineita. :D
Mulla toi zeeniläisyyden tila vielä saavuttamatta, heh.
VastaaPoistaOnnittelut ja kiitos tähänastisesta, näitä on ollut ilo lukea ihan loistavan verbaliikankin takia. Kuulun tuohon masentavaan 3 prossan vanhoihin horiskoihin joten erityisesti olen nauttinut noista millaista oli ennen-jutuista. Mutta kommenttini tietenkin kohdistuneet maahanmuuttoa koskeviin aiheisiin koska sen järjettömyyshän eniten sielua rassaa. Setan sekoilua mitenkään väheksymättä.
VastaaPoistaKuulut varmaankin Tajukankaan postituslistalle? Siellä oli hyvä video (Lokan suomeksi kääntämänä) jossa haastateltiin koko 40-vuoden ikänsä Ruotsissa asunutta ruotsalais-unkarilaista naislääkäriä joka lähti lihapatojen äärestä toisen vanhempansa kotimaahan Unkariin koska "Ruotsissa ei enää ole turvallista". Hän kertoi (melko mietoja, tosin) esimerkkejä, mutta mieleeni jäi erityisesti hänen lauseensa: "Miksi meidän on pakko sietää sietämättömiä?" Niin, miksi?
tira+
Ja mahtavaa että olet jaksanut! Tämmöset huonommalla puolella vuosisataa olevat äijät tarttee äänen ja sie olet sen antanu. Ja toisikseen se kaikki mitä mie ite tuumailen oravan pesiä hajotellessa tulleepi sinun kirjotuksissa seleväksi. Voi oikein hyvin ja elä missään tapauksessa lopeta!
VastaaPoistaNo juu. Äskön unohtu ilminteerata semmonen keksintö että kun net nämä kasakat huitoo niitten sapeliensa kera niin jos ei niitä nyt 9mm painiseuralla pistä nurin niin miten ois kettinki? Humauttaa sinne jalakoihin ja nykäsöö niin kyllä voipuukot lentää. Ja perinteinen tshunatikkari kiljansilimään. Loppuu se laapottaminen.
VastaaPoistaSeuraavaa tonnia odotellessa. Nykymaailmassa ei pidä blogien voimaa väheksyä. Juuri niillä saa ihmisten silmiä auki ja päitä käännettyä. Vaikutusvalta on mittaamaton.
VastaaPoistaTervehdys joppos 123:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, tira+:lle, Tommi Rautiaiselle ja Sametille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistajoppos 123:
Viesti1: Nää naisnäyttelijäthän muuten jotka ovat tällä hetkellä kovasti järkyttyneitä ovat näytelleet useammassakin Louhimiehen elokuvassa. Eihän niitten ollut pakko. Ja yksi niistä oli valittanut aikaisemmin että nuoremmat vievät roolit. Oliskos jotenkin tarkoitushakuista tään metoo-hysterian kanssa?
Viesti 2: Samoin mulla. Kyrpii aina aika ajoin. Vaan tervettä ihmistähän silloin tällöin vituttaa.
VNV: Kiitokset ja voimia eloon sinne Värinälään. Täällä Huitsinnevadan Örnätjärvellä ei onneksi värise ollenkaan.
tira+: Lämmin kiitos. Nuo 1970-luvun jutut ovat niitä suosikkejani. Niitä on kiva väsätä. Yksi on nytkin työn alla. Minä en muuten kuulu kenenkään postituslistalle mutta olen törmännyt tuohon videoon muuta kautta. Korutonta kertomaa. Ja joo, miksi meidän täytyy sietää?
Tommi:
Viesti1: Kiitokset. Jos miellät, että olen antanut äänen ihmisille, niin tuota suurempaa kiitosta tuskin voi kuvitella.
Viesti2: Näitä vaihtoehtoja miettii varmaan nykyisin moni. Meidän kotonamme on kyllä varalla myös kättä pitempää mutta onneksi me asutaan rauhallisilla seuduilla.
Sametti: Lämmin kiitos sinullekin ja voimia eloon & onnea ja menestystä kaikissa toimissasi. Blogialustan etuna muuten on myös se, että toisin kuin facebookissa siihen ei ole se banaanointihysteria vielä iskenyt.
Ei kyllä mikään turha tonni ole tämä tämmöinen, niin olen mieleni pahoittanut nykyajan kotkotuksia seuratessani :)
VastaaPoistaKiitokset tarinoista ynnä muista pläjäyksistä!
Onnea Ykälle tuhannennen blogin johdosta. Kirjoitat aina johdonmukaisesti ja täyttä asiaa, huumoria unohtamatta.
VastaaPoistaEi sitä muutoin kunnon vihakirjoittajaksi pääsisikään.
T. Ymmi
Aku Louhimiestä prässätään nyt iloisella miituu-hengellä niin, että Eero Ahollekin on tullut tarve kauhistella hänen metodejaan. Mutta niinpä vain hänkin on jatkanut yhteistyötä Louhimiehen kanssa mm. antamalla Antti Rokalle vielä yhdet kasvot, joista valita.
VastaaPoistaValita kaikesta mitä on tapahtunut ja ellei ole tapahtunut mitään, valita keksitystä. Näin menetellen on saatu jo ruumiita aikaan, ei tosin meillä, vaan naapurimaassa:
https://www.is.fi/viihde/art-2000005610894.html
Eiköhän Louhimies tämän prässin kuitenkin kestä, jo siksikin että tietää näiden hänen niin kauhian pahasti pitelemiensä näyttelijöiden olevan varsin halukkaita hänen seuraavaankin suurproduktioonsa. Jollaisia epäilemättä häneltä vielä tulee.
Mutta tämä meni taas vähän off-topiciksi, kun pääasia on kiittää blogistia näistä kaikista 1 000 bloggauksesta ja toivottaa voimaa ja taitoa seuraaviin tuhanteen.
Mikäli resurssit saattaisivat tuntua ehtyvän, voi niitä aina pyytää lisää Korkeammilta Voimilta edesmenneen valtakunnanjohtaja-okkultistin, legendaarisen Pekka Siitoimen hengessä:
https://www.youtube.com/watch?v=FOeAiw6bQic
Tervehdys Juhalle, Ymmille ja Qroquius Kadille ja kiitokset.
VastaaPoistaJuha & Ymmi: Vihakirjoittaja kiittää. Jatkakaa tekin kommentointia.
Qroquius Kad: Mitä muuta tuon teatterinjohtajan kuolemasta voi ajatella kuin että se oli painostettu itsemurha ts. murha. Voi kysyä nillittäjiltä että onko nyt hyvä mieli? Toi Siitoin oli elämää suurempi hahmo ja luulen, että kukaan muu kuin Siitoin itse ei tiedä, että mitä hän oli.
Mahtitonni! Siis T:llä kirjoitettuna! Kuulun näköjään pieneen vähemmistöön Pohjois-Pohjalaisena, valkoisena heteronaisena, mutta tarkasti kärkyn uusia postauksia. Kirjallinen lahjakkuuden osalta olet Päätalon luokkaa, yhteiskuntakriittisen satiirin mestarina en nyt keksi vertauskohtaa, koska olet ihan omaa luokkaasi. Kiitän kaikesta tuhannesta! Ja odotan aina uusia postauksia. Lämmin kiitos!
VastaaPoistaBlogien ja muunkin Facen ulkopuolisen elämän suhteen ollaan siellä hiljaisen tiedon äärellä. Se tieto, mitä virallisesti pidätellään verhojen takana. Ilman vaihtoehtomediaa sisältäen älykkäät blogit olisimme kaikki säkki päässä tietäen vitutuksen, mutta ei sille niin syytä.
Siis Pohjanmaa kiittää ja kuittaa Ykälle taustajoukkoineen paljon terhakoita postauksia. Ole varovainen näinä Gestapon aikoina. Orwell teki joskus ihan hullun käsikirjoituksen, jota nyt toteutetaan. Ihan vistoa.
Tervehdys, Tita. Pinnanmaa kiittää Pohjanmaata. Nykymaailma on jonkunlainen mikstuura Orwellista ja Huxleystä.
VastaaPoistaYPe!
VastaaPoistaTuhannet onnittelut ja kiitokset nasakoista kannanotoista vuosien mittaan!
Aikoinaan kehuskelin YP-blogin (?) kommenttiosuudessa Liken kirjakaupan Otto 1000 - nimistä legendaa. Ilmeisesti vaihdan käyttämäni lyhenteen YPe kuvaavampaan titteliin Yrjö 1000, jos se sinulle sopii, ja jos se vain on tittelinä haram suvaitsevaiston mielestä.
Linkkaamasi Aperco toi mieleen 60-70-lukujen loistavat bändit, hienoa musaa, kiitos!
Viime vuosien mittaan Orwell Finland on kiristänyt otettaan eläintarhansa sikojen näivertämistä muista tuotantoeläimistä, joten kai meidän on myös jotain tehtävä ottaen mallia Eläinten Vallankumouksesta. Mustelmia varmasti luvassa.
Vielä kerran vaikka vitosella hirteen. Se kasakkakommentti nyt oli olevinaan hjuumoria vaikka minusta mitään vitsinikkaria koskaan saakkaan. Tässä aamukohvia läikytellessäni ja eväspussukkaa kasatessani tuli vaan mieleen tämä meiän hurtan kommentti näille J.....n todistijille. "Hau räyh mur vou vou hau jne", niin että mikähän se mahtais olla tämä koiran mielipide näistä suvakoista ja muista sammakoista? O ja pitääpi mennä että saamma pöllyjä paperitehtaalle jotta voivat painaa paskaa paperille.
VastaaPoistaKyllä mieluusti jätän kommenttini, koska otsikko niin kehottaa! Päivä täällä "Kuulkaa korpeimme kuiskintaa" - asumallani suunnalla alkaa aina mukavasti, kun koneen avauksen jälkeen lyö ruutuun Perskeleen Ykän. Siis taattua tavaraa, ja TONNI sulle onnitteluja!
VastaaPoistaEi mittään haleja vaan voimia edelleen miehekkääseen, suomalaiseen, oikeaan työhön!
Minä luen edelleen kaiken, ja kommentoin laiskuuteni tilapäisesti hellittäessä otettaan - mutta ei ole yhtä eikä kahta kertaa, kun olenb piilokopioina lähettänyt blogiasi muille suomalaisille. Joskus jopa punapäille, rosaliineille ja nerkeille ym. muille hupakoille orpoja pirujakaan unohtamatta.
Onnittelut täältäkin. En osaa sanoa montako vuotta olen aina, kun vainmahdollista, aloittanut aamuni avaamalla netin ja ensiksi tarkastamalla onko Yrjöperskeles julkaissut mitään uutta. Sekä näistä kirjoituksistasi, että myös ylivoimaisesta valtaosasta kommentteja olen saanut niitä voimia eloon, joita tässä järjettömyyksiä suosivassa maailmassa todella tarvitaan. Ehkä meillä ja meidän jälkeläisillämme on vielä toivoa?
VastaaPoistaOnnittelut myös täältä lahden eteläpuolelta!
VastaaPoistaOn ollut mielenkiintoista & mukavaa seurailla bloggauksiasi ja blogin kommmentoijien mielipiteitä ja havaita etten taidakaan olla ainoa jota ihmetyttää ja kummastuttaa nämä nykyajan koohotukset, enkä ole mielipiteideni yksin. Se joka haluaa avata silmänsä ja huomata muutamia (ehkä inhottavikin) tosiasioita esim. hillitsettömän maahanmuuttopolitiikan negatiivisista vaikutuksista Euroopan maihin, niin aineistoa riittää yllinkyllin. Kunhan vain haluaa etsiä ja kuten on tullut huomattua valtavirran mediasta niitä ei ihan heti löydä. Mutta se tarkoittaa samalla poismenoa omalta mukavuusalueelta.
Nyt kun tuo #metoo hömpötys on pinnalla niin eräälle englantilaiselle näyttelijälle kävi näin, vaimo petti miestänsä ja halusi peitellä uskottomuutensa jälkiä valehtemalla että häntä vainotaan (vainoajana siis se italialainen salarakas). Tällaiset tapaukset taasen syövät uskottavuutta niiltä oikeilta seksuaalisen häirinnän uhreilta. Showbusiness on raadollista puuhaa kuten jo Weinsteinin tapaus osoitti ja sekin on vain jäävuoren huippu. Eipä tarvitse kuin seurailla Hollywood-näyttelijöiden "kierrätystä" parisuhteesta toiseen.
OT:na mielenkiintoinen artikkeli Päivän Byrokraatilta koskien valtamerien muovijätteitä, ja tietenkin tämä on valkoisen miehen vika. Tuo on yksi takuuvarma keino luoda lisää niitä "ilmastopakolaisia", kun oma elinympäristö on tuhottu ja puhdas juomavesi siinä sivussa, niin pitää lähteä exodukselle toiseen maahan.
Sama sykli jatkunee sitten sielläkin ja tuhotaan uuden asuinpaikkansa elinympäristö kuin kulkuheinäsirkkaparvi konsanaan eli noidankehä on valmis. Tuohon vielä rikkana rokassa holtiton väestönkasvu. Pitäisikö kehitysmaissa naiset ja miehet pakkosterilisoida kahden lapsen jälkeen? Jolleivät heidän elintapansa ja asenteensa muutu e.m. asioiden suhteen, niin toi toiminta näyttää ihan "kollektiiviselta itsemurhalta".
Ja pieni Suomi & me suomalaiset olemme tietenkin vastuussa näistä ympäristönlikaajista jossain Aasian tai Etelä-Amerikan mantereilla, ja siitä että he kärsivät tuon takia nälästä ja janosta kun oma ekosysteemi on pilattu/tuhottu? En voi tuntea muuta kuin syvää inhoa tuollaista toimintaa kohtaan, sekä noita roskaajia vastaan että ympäristövouhottajista täällä Suomessa, jotka syyllistävät meitä kehitysmaiden ongelmista. Heidän uskottavuutensa alkaa olemaan jossain nollan ja olemattoman puolivälissä. Ihan kuin olisin itse kulutuskäyttäytymiselläni heittänyt muovip*skaa Mekong-jokeen tai Tyyneen valtamereen.
OT2: FB-käyttäjien kannattaa varoa leikkimielisiä testejä, jonka avulla 3. osapuoli pääsee urkkimaan käyttäjän tietoja ja tekemään niistä tietokantoja. Toisaalta, pitää olla tarkkana mitä tietoja antaa itsestänsä e.m. some-jättiläiselle. Eipä taideta kohta tarvita polpoja, koska ihmiset antavat ihan vapaaehtoisesti tietoja itsestänsä ja lähettävät henkilökohtaisia valokuviansa someen muiden ihailtavaksi. Näppärä vakoilukeino sanoisin, joten ei liene ihme jos monet haluavat pysyä netissä anonyyminä.
Summa summarum, totuus voi joskus sattua.
- Soomepois Eestist -
Kunnioittava japanilainen kumarrus Yrjö-sanille. Otsukaresama deshita! (Suurkiitos hyvästä työstäsi!) Lippu aina vaan korkeammalle ja toista tonnia kohti! Väitän kirkkain silmin, että 1000kg Yrjön teoksia painaa huomattavasti enemmän kuin 1000kg terästä. En minä turhaan teknillisessä ollut.
VastaaPoistaJa jottei matematiikka tähän lopu: tuhat pläjäystä per 11 vuotta tekee keskimäärin... pläjäys neljässä päivässä. Tahti on mahtava, mutta tuon päälle tulee vielä vastaukset lukijoiden kommentteihin ja lisäksi kommentoit itse muita blogeja. Luulisi näppäimistöjä antautuneen jo useita. Mikä oli kestävin malli? Ostan samanlaisen.
Blogin tason huomaa siitäkin, että kommentoijat ovat asiallisia ja tuovat oman mausteensa soppaan. Blogisi on myös arvokas linkkipaikka. Täältä käsin on tullut vierailtua useassa blogissa joista on löytynyt lisää hyvää.
Haluan kiittää myös Ylvaa, sillä hän osaltaan tekee työsi mahdolliseksi. Jokaisen mahtavan miehen takana täytyy olla nainen... joka ihanasti rakastaa... jota Ykä ei voi vastustaa... hei kaikki nyt mä sanon sen...
Ykä onneksi olkoon Tonnista ja kaunis kiitos jokaisesta erikseen.
VastaaPoistaTäällä keskellä ei mitään, käsi nousee lippaan kunnioituksesta kirjallisia saavutuksiasi kohtaan!
Toivon, että jaksat jatkaa valitsemallasi upealla tiellä, vaikka kotoinen Sicherheinstdienst,Polpo, pyrkiikin sammuttamaan tai ainakin vaimentamaan Voiman pimeänpuolen kirkkaita tähtiä ja rajoittamaan järjen valon leviämistä.
Voi Aikoja Voi Tapoja
Kiitoksia näistä kaikista postauksista. Jonkun on pidettävä tolkun ääntä kuuluvilla silloin, kun Narrischkeit on vallitseva ideologia.
VastaaPoistaSuurkiitos Ykälle 1000 kirjoituksesta. Pysyköön taso yhtä kovana seuraavien tuhansien osalta, terveys hyvänä ja viranomaiset loitolla. Jokaisen niistä luen, useimmat moneen kertaan. Kommentoin kovin vähän kun en viitsi olla pseudonyymilläni kirjautuneena kovin usein. Pitäisi kaiketi ryhtyä aktiivisemmaksi (noin niin kuin muutoinkin kuin tämän blogin kommenttiosiossa), mutta urani on kovin nuori ja työskentelen amerikkalaisessa suuryrityksessä, mikä tekee meikästä aika haavoittuvaisen. Vaikka Suomen päässä yksityisellä sektorilla pääasiassa työskenteleekin järjissään olevia ihmisiä, niin tuli todettua juuri hiljattain, että HR:n johtoon puolitoista vuotta sitten USA:n pääkonttorissa noussut naikkonen on kunnon suvakki ja uudet henkilöstön globaalit koulutusmateriaalit sen mukaisia. Ces't la vie, pitää tienata haistavitturahaa tarpeeksi ennen kuin kehtaa aktivoitua.
VastaaPoistaNiin, Aku Louhimiehen tapaus muuten sivumennen sanottuna on päivän polttavin puheenaihe. On opettavaista huomata, millainen hämmentävän oppikirjanmukainen "SJW Attack", käännettäköön vaikka suvakkihyökkäykseksi) käsissämme on. Oli Vox Dayn poliittisista näkemyksistä mitä mitä mieltä tahansa, niin "SJWs Always Lie" -teoksessa kuvailemansa suvakkien hyökkäysdoktriini on 100 % paikkansa pitävä:
1. Locate or Create a Violation of the Narrative.
2. Point and Shriek.
3. Isolate and Swarm.
4. Reject and Transform.
5. Press for Surrender.
6. Appeal to Amenable Authority.
7. Show Trial.
8. Victory Parade.
Nyt ollaan jo 7. kohta ohitettu. Louhimies munasi homman pyytelemällä välittömästi anteeksi, muut sen voivat välttää lukemalla selviytymisohjeet.
http://www.milobookclub.com/mart/SJW_Attack_Survival_Guide.pdf
On kolme huonoa hallitusta:
VastaaPoista1) naishallitus,
2) pappishallitus ja
3) nuorten hallitus.
Ensimmäisiltä puuttuu tolkku, toisilta ote ja kolmansilta kokemus.
Tervehdys Veijo Hoikalle, Tommi Rautiaiselle, Terho Hämeenkorvelle, Juha R:lle, Soomepoisille Eesyist, Tuumailijalle, Voi aikoja Voi Tapoja, Ruukinmatruunalle ja Kristian Nevantaustalle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaVeijo: Lämmin kiitos. Voit käyttää haluamaasi nimeä. Täytyy muuten sanoa (vaikka eihän sitä kukaan usko) että tää Yrjöperskeles ei itse asiassa ole peräisin Jammun Yrjö-kirjoista vaan muusta yhteydestä. Se, tuliko se siihen muuhun yhteyteen Jammun kirjojen kautta on tietysti mahdollista. Tuohon Aperco-yhtyeeseen törmäsin sattumalta ja kyllähän se tuo mieleen Jethro Tullin ja hullun huilumiehen.
Tommi: Luulen muuten että koiruutesi ei tykkää islamilaisista. Meinaan, heillehän koira on saastainen eläin ja koira kyllä vaistoaa inhon.
Terho: Lämmin kiitos sinullekin. Eikä haleja miesten kesken harrasteta. Koura kouraan riittää kyllä.
Juha R: Tackar & pockar. Siitähän on lähdettävä että meidän jälkeenkin on elämää mutta hirvittää kyllä se, minkälaiseksi tätäkin maata ollaan tuleville sukupolville pilaamassa.
Soomepois: Aitäh! Me emme ole yksin ja määrä lisääntyy. Tietysti imperiumin eli median vastaisku on koko ajan päällä. Tuosta metoo-hömpötyksestä tuli tosiaan mieleen se, että monestikohan on käynyt niin että rouva on mennyt vieraisiin, jälkikäteen tullut katumapäälle ja sanonut että jätkä otti väkisin. Tuo muovipussihysteria menee naurettavuuksiin saakka ja on hyvä esimerkki siitä kuinka suomalaiset ”ympäristöteot” saavat aikaan vain osallistuvan hyvän olon. Plus sitten aika ajoin pirunmoisia rasituksia teollisuudellemme. Ja totuushan se sattuu eniten.
Tuumailija: Kiitokset ja sitten sama japaniksi. Näppikset kestää mutta kone on mennyt matkan varrella muutaman kerran vaihtoon. Eihän nekään loputtomiin kestä. Ylva kiittää ja lähettää terveiset.
Voi Aikoja Voi Tapoja: Kiitokset sinullekin. Varmankin Polpo seuraa tätä blogia mutta varoituksia se ei ole lähettänyt. Toisaalta – jos järjellä ajatellaan – niin mistä se niitä lähettäisi? Ei tää blogi ole rikollinen.
Ruukinmatruuna: Kiitokset. Ja yksikään noista hallitusvaihtoehdoista ei ole toivottava.
Kristian: Ja vielä kiitokset. Tuo haistavitturaha on muuten osuva termi. Sitä kun oliskin tarpeeksi. Oletko muuten koskaan tuuminut että onkohan noissa SJW-porukoissa ensimmäistäkään nettoveronmaksajaa?
Jos ei miesten kesken halita, niin miten olisi lämmin halaus isoäiti-ikäiseltä naishenkilöltä juhlan kunniaksi? Tässä edellä on sanottu melkein kaikki mahdollinen ja myös minä allekirjoitan kaikki superlatiivit ja toivotan sinulle edelleen onnea ja terveyttä jaksaaksesi ja jatkaaksesi näitä meitä kaikkia lukijoita ilahduttavia postauksia. Ehkä tyydyn vain siteeraamaan nykyaikaan sopivilla muutoksilla erästä toista suomalaista sanataituria ja idearikasta kirjoittajaa:
VastaaPoistaNetti ilman blogipolulla astelevaa Ykää on kuin pilvinen päivä.
Kiitos!
Rouva Ano
Onnittelut ja kiitokset myös minunkin puoleltani Ykälle.
VastaaPoistaItse törmäsin tähän blogiin jo melko monta vuotta sitten, aktiivilukija, vaikken ahkera kommentoija olekaan. Tämä edustaa sitä hyvää sananvapautta ja kansalaisvaikuttamista, vaikka tuo termi olisikin vähän keinotekoinen. Runsaasti ajattelemisen aiheita, positiivisia ja negatiivisia on blogi tarjonnut, paljon loistavaa huumoriakin. Siksi on minullakin "must read"-kategoriassani.
Tällaista juuri tarvitaan, koska valtamediamme (YLE, HS) ovat mitä ovat, eivät enää sitä, mitä niiden pitäisi olla mm. politisoitumisensa ja femini(sti)soitumisensa vuoksi.
Kyllä terve maalaisjärki ideologian voittaa. Sen edustajat saavat järjestelmällisesti paskaa niskaansa elinagrundströmeiltä ja sen sellaisilta, mutta eihän se Galileikaan ollut virallisen totuuden vartijoiden suosiossa. Oli silti oikeassa.
Toivottavasti Ykällä riittää energiaa jatkaa hyvää työtään.
... Koska tätä tarvitaan.
Hyvää jatkoa toivottaen
DuPont
Tällainen tuhannen kirjoituksen rajan juhliminen pitäisi saada jotenkin konkretisoitua malliin pudotusrinkuloina it-tykin putken ympärillä taikka pudotettujen viholliskoneiden kuvioina koneen kyljessä...
VastaaPoistaOletko laittanut merkille kuinka sensuuri etenee?
Youtube poisti asekanavien rahoituksen ja nyt se poistaa kaikki alan kanavatkin koska "yhteisönormit". InRangen pojat siirsivät sisältönsä PornHubin puolelle koska siellä tietoa saa jakaa tai kuten eräs kommentoija asian kiteytti:
Miten youtube ja pornhub eroavat toisistaan?
vain toisessa on lapsien hyväksikäyttö kiellettyä
-Tvälups-
Kiitoksia Yrjö Perskeleelle, Ilvalle ja muille Huitsunnevadan asukkaille.
VastaaPoistaNiin ne vuodet vierii. Muistan, silloin joskus vuonna 2008 kun aloin lukea juttujasi. Kaikki juttusi olen lukenut ja pitänyt lukemastani.
Tämä kirjoitus on edelleen kirjanmerkeissäni (Kuin toki aloitussivu):
TAPAHTUI HUITSINNEVADAN POLIISISSA
Tapahtumapaikka: Poliisiasema, Huitsinnevadan kunta, Pinnanmaan maakunta.
Ihminen on Ahne, Laiska, Sika. Ihan kaikki ihmiset.
Siksi vaadinkin että seuraava tuhat kirjoitusta pitää tulla viiteen vuoteen!
Syy tähän on se, että pieni ihminen pettyisi vähemmän. Kun lähes päivittäin tulee tarkastettua että onko uutta juttua.
Vielä kerran, KIITOS!
MAC kertoo hyvin vallitsevasta tilanteesta
VastaaPoistaKulttuurisota, siitähän tässä on kyse, olipa kyseessä sitten aseoikeudet tai sananvapaus.
https://www.youtube.com/watch?v=eRAHNjhsZjc
-Tvälups-
Tervehdys Rouva Anolle, DuPontille, Taisteluvälineupseerille ja WhiteHunterille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaRova Ano: Sinulta otan virtuaalihalauksesi oikein mielelläni vastaan. Ja kiitos kannustuksestasi sekä kaikista hyvistä kommenteistasi.
DuPont: Viilaan kiitoksia eli vielen Danken. Valtamediamme niin sanotut kolumnistithan kirjoittavat kaikki juttunsa samalla sabluunalla joten lopputulos on yhtä mielenkiintoinen kuin aikanaan oli Pravdan etusivu. Toivotaan, että maalaisjärki voittaa. Vaihtoehdon sille näemme Ruotsissa. Hyvää jatkoa ja voimia eloon myös sinulle.
Tvälups: Piru vie kun ei ole sitä it-tykkiä pihalla. Aikanaanhan sotavaltio möi niitä keräilijöille. Toi youtube vs. pornhub-vertaus oli oikeastaan aika huikea. Tässä bloggerissa alustana on se etu esmes facebookiin ja twitteriin nähden että tässä alustassa ei vielä sitä banaanilaivaa lastata. Saas nähdä, koska sekin alkaa.
WhiteHunter: Lämmin kiitos. Toi ”Tapahtui Huitsinnevadan poliisissa” on mullekin jonkunlainen merkkipaalu ja lämmin muisto. Siitä hoksasin, että minähän taidan ihan oikeasti osata kirjoittaa. Meinaan, minä en ollut harjoittanut minkäänlaista kirjoittamista ennen tätä blogia. Seuraava tuhat tuskin tulee viidessä vuodessa täyteen kun tahti on nykyisinkin jo aika kova. Johtunee siitä että ns. vallitseva todellisuus antaa aiheita enemmän kuin ehtii kirjoittaa.
Täältäkin sellainen miehinen olalle läimäytys merkkipaalun johdosta. Kun tarkemmin fundeeraa niin tuhat blogia on aika pirun paljon. Ykän blogin vahvuus on sen vaihtelevuus. Ajankohtaiset ja vaihtoehtotarinat pitävät mielenkiintoa yllä sekä tietysti sujuva kirjoitustyyli joka pitää meikäläistä aika tiukasti pihdeissään.
VastaaPoistaOn mielenkiintoista seurata tapahtumia täältä Absurdistanista, pienen välimatkan päästä, kun Suomi seuraa entisen emämaansa virheitä enenevässä määrin. Mielestäni Castor toteaa niin osuvasti elämisestä vieraana omassa maassaan. Itsestäni tuntuu joskus samanlaiselta kun Suomessa käyn.
Toivottavasti Ykällä virtaa riittää jatkossakin kommentoimaan tapahtumia ja kehittelemään mukaansa vieviä vaihtoehto ja muita tarinoita. Nämä luetaan aina vaikkei kaikkea aina komentoidakkaan.
Merkkipäivien kunniaksi Ruotsissa tavallinen kansa saa kolme hurraa huutoa ja kuninkaalliset neljä, joten
Hurra, Hurra, Hurra, Hurra.
En muista päivää enkä hetkeä jolloin törmäsin näihin Ykän juttuihin, mutta siitä lähtien olen näitä lukenut, ja noita ennen julkaitujakin, kun ei ole sattunut uutta tulemaan. Yrjö kirjoittaa ihan niin kuin minäkin asioista ajattelen, mutta huomattavasti sujuvammin kuin se minulta onnistuisi.
VastaaPoistaPisää sanoa kuin alokkaille alikessu tupaan tullessaan: Jatkakaa Perskeles.
T. Huru-ukko
PS. pitää ruveta etsimään se Huitsinnevadan poiliisijuttu...
Eiköhän se suvakkiemakkohörhökupla ala tuhisemaan seuraavan tuhannen piikin aikana. Kuplat puhkaistaan terävällä kynällä ja Ykän kynä on sieltä terävimmästä päästä. Käppistä Lemminkäiseltä kaikille.
VastaaPoistaTervehdys Beckerille, Huru-ukolle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaBecker: Läimäytys otetaan vastaan ja tarjotaan vielä kouraa kouraan. Vaihtelevuus johtuu siitä, että vaikka blogin pääasia onkin agitprop niin tarttee kirjoittaa välillä näitä ihan muita juttuja. Sillä vallitseva todellisuus ottaa päähän. Absurdistania tulee seurattua jatkuvasti sillä se on meille suomalaisillekin pelottava aikakone.
Huru-ukko: Alokas Perskeles vetää luut kasaan ja jatkaa. Se Huitsinnevadan poliisijuttu on tuossa:
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2008/12/tapahtui-huitsinnevadan-poliisissa.html
Lemminkäinen: Kiitosta ja käppistä. Toivotaan, että se kupla saadaan puhkaistuksi. Sillä sehän on vain kupla. Ei mitään muuta. Paras ase sitä vastaan on faktat.
WhiteHunter kun tuossa ylempänä totesi, että Ihminen on Ahne, Laiska, Sika, oli se ehkä hieman epäoikeudenmukaista sikaa kohtaan? Sehän on siisti ja muutenkin mainettaan parempi eläin.
VastaaPoistaSen sijaan joidenkin kalkyylien mukaan ihmisen ja simpanssin DNA olisi jopa yli 99 % identtistä.
Minä olen, sinä olet, me olemme 99 % simpansseja, jotka ovat osoittautuneet mainettaan koko lailla pahemmiksi elukoiksi.
Vähän sellaisiksi, jollaisia ihmisiä tällä pallolla tallaa aivan liian monta ja siellä missä niitä ei vielä ole ollut tarpeeksi, on niitä ollut pakko ryhtyä tuomaan maahan poliittisella päätöksellä, jota mediaeliitti ylistää.
Pidetään siis kiinni siitä yhdestä prosentista? - Tuolta olisi muuten voinut ostaa takapihalle kenttätykin:
https://huutokaupat.com/fi/v/751070
Olisi pitänyt olla nopeampi: kaupat tehtiin jo eilen. Mutta ehkä he saavat myöhemmin lisää?
Tervehdys, Qroquius Kad. Käsittääkseni ihmisen DNA ei eroa hamsteristakaan kuin muutaman prosentin. Toi kenttätykki olis kyllä ollut komea takapihalla. Minä olen itsekin sitä aikanaan nostellut ja vähän perkeleen painavahan se oli.
VastaaPoistaLyhyestä virsi kaunis: onnittelut Ykälle tonnista ja hyvää jatkoa niin näiden parissa kuin muutenkin!
VastaaPoistaOhhooo! Onneksi olkoon täydestä tonnista! Ykän kirjoittajan lahjat ovat sikses poikkeukselliset, että sitä jatkuvasti ”vartoo ja kärttää” koska seuraava kirjoitus ilmestyy sivulle luettavaksi - eipä taida moinen onnistua kovin monelta nykypäivän bloggarilta, sano.
VastaaPoistaItse jäin koukkuun varmaankin suht’ varhaisessa, kun jotenkin eksyin lukemaan Kaljupäisiä Uutishavaintoja joissa pähkittiin, voiko potentiaalisesti nasserassen näköinen henkilö osoittaa rauhanomaisuutensa suvaitsevaiselle olennolle persaustaan vilauttamalla, samaan tapaan kuin paviaanit tapaavat tehdä…
En halua luoda paineita kirjoittamiseen toivottamalla tsemppiä seuraavan tuhannen tekstin kanssa, totean vain että kaikki kirjoitukset mitkä sivullesi postaat, tullaan kyllä mielenkiinnolla lukemaan.
Suurkiitokset tähänastisista teksteistä!
T. Riku Raunioilla
ps. edellisestä kirjoituksestasi tuli hieman outo fiilis, jollain tapaa haikean ahdistunut… hieno tarina, mutta onneksi kuitenkin vain vaihtoehtoista historiaa.
Kiitokset Ykälle ajatuksia herättävästä blogista. Vaikka se onkin vain pieni pala ajatuksia avartavaa sosiaalista mediaa, on se silti osa sitä uutta viestintäkulttuuria, joka on tehnyt yksipuolisen poliittisen median toiminnan hankalaksi ja sitä kautta ddr-tyyppiden hallinnon pitkällä aikavälillä mahdottomaksi.
VastaaPoistaYkästä tuli siis tonnikeiju! En muista ensikohtaamista mutta veikkaan Vasaran blogia. Sen jälkeen on aseman vessassa vettä virrannut ja edistystä tapahtunut.
VastaaPoistaEnää emme ole mikään Impivaara vaan ihan aitoja jihadisteja saa väistellä täälläkin. Kun nykyhallintoa täältä lattian raosta ihaillen seuraa, olen vakuuttunut että meidän pojat hoitaa homman ja saamme tänne ruotsalaisen yhteiskunnan piirun tarkan kopion.
Mieltä kuitenkin lämmittää se että tulevat historiantutkijat löytävät joskus nämä bloggauksesi. He toteavat että maailmassa huumori kukki ennen kuin feminismi sai vallan.
Tervehdys YYZ:lle, Rikulle Raunioilla, Professorille ja Kumitontulle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaYYZ: Kiitos, ja tietysti näissä merkeissä:
https://www.youtube.com/watch?v=LdpMpfp-J_I
Riku: Suuret kiitokset kannustuksesta ja kiitos hyvistä kommenteistasi. Sen 1808-kirjoituksen ei ollutkan tarkoitus olla ns. onnellinen tarina.
Professori: Kiitokset ja lyckaa omalle blogillesi. Marginaaliahan me ollaan, mutta elossa kumminkin.
Kumis: Tonnikeiju kiittää. Kun asiaa miettii, niin harva asia on niin hyytävä kuin tuo ”kun feminismi sai vallan”. Se olis todellakin päivä jolloin huumori kuoli.
Pappishallituksen pahuudesta: Meillähän oli aikoinaan pääministerinä pappi Lauri Ingman. Sanoisin, että huimasti parempi pääministeri kuin yksikään viimeaikainen maallinen...
VastaaPoistaOlihan se Ingman pääministerinä kahdestikin, mutta ei kummallakaan kertaa pappishallituksen johdossa: millaista olisi ollut jälki, jos hänen lisäkseen kaikki muutkin ministerit olisivat olleet pappismiehiä?
VastaaPoistaTervehdys Trilisserille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Niin kuin Qroquius Kad totesikin, niin kyseessä ei ollut pappishallitus ja sen ajan papitkin taisivat olla vähän erilaisia verrattuina nykyisiin. Jos esimerkkinä käytetään vaikka Irja Askolaa.
VastaaPoistaNiin Q. K.: Jos nyt olisi mahdollisuus korvata nykyinen hallitus Ingmanin ajan pappismiesten hallituksella, niin nykyisenkö pitäisit? Olen näet aika varma, että sen ajan suomalaiset pappismiehet eivät olisi kovinkaan innoissaan mahumeteistä...
VastaaPoistaTrilisser:
VastaaPoistaNiin kuin Yrjö 1000, kuten vakikommentaattori Veijo asian ilmaisisi, tuossa yllä totesi olivat ne Ingmanin ajan pappismiehet kovin toisenlaisia kuin nykyiset Laajasalot ja Mäkiset, Marjaanoista puhumattakaan.
Kyllä minä vaihtaisin tämän nykyisen hallituksen turvallisin mielin niiden kypäräpääpappien käsiin, tosin oletusarvolla että heillä kaikilla olisi papinvirkansa ohella myös laajempaa yhteiskunnallista ansioitumista.
Sillä siitähän tässä oli alun perinkin ymmärtääkseni kyse: ei niinkään uskonnollisesta vakaumuksesta, vaan siitä osaamispohjasta?
OT:nä, Paavo T:n saitilla on hyvä postaus "Märtsiküüditus", vuonna 1949 Stalin "suuressa viisaudessaan" päätti tehdä pienehkön kansanvaihtoprojektin ja lähetti tuhansia virolaisia kohti suurta itää, Uralin tuolle puolen. Tilalle venäläisiä (tai muita kansallisuuksia suuresta CCCP:stä) jotka sitten ottivat tyhjentyneet tilat haltuunsa.
VastaaPoistaOlen tainnut jo kerran aikaisemmin linkittää nämä tänne, mutta menköön nyt kertauksen äitinä:
Deportatsia ironinen filminpätkä tapahtumasta. Hei, me päästään lomamatkalle ja ihan ilmaiseksi!
Ja kas tässä se filminpätkä, NKVD:n upseerina häärää Märt Avandi, tuttu näyttelijä sarjasta "Eesti, tuulepealne maa" ja "Vehkleja - Miekkailija".
Lopputeksti onkin sitten tavallaan kettuilua Itänaapurin puolelle "Äsjast saatelõiku rahastas Vene Riigiduuma ajaloolise tõe komisjoon" - Elokuva tuotettu Venäjän Federaation Duuman Historianväärennysvastaisen Kommission tuella.
Ja sama toistui myöskin Latviassa ja Liettuassa sekä "tovaritsheja" tilalle hylättyihin asumuksiin. Näin saadaan nujerrettua paikallisen väestön vastarinta ja omista on löytynyt pettureita, jotka uusia tuulia haistellessaan ovat loikanneet vastapuolelle ja ilmiantaneet jopa naapureitansa ja lähisukulaisiansa. Ehkä Suomen ja Ruotsin olisi pitänyt kokea sama, niin nyt emme näkisi nykyisenkaltaista "pakolaisten" hyysäämistä?
- Soomepois Eestist -
Tervehdys Trilisserille, Qroquius Kadille ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaTrilisser & Qroquius Kad: Varmaankin näitä tolkullisia pappeja löytyisi vieläkin mutta he eivät taida päästä nousemaan seurakuntatasoa korkeammalle.
Soomepois: Tuon kaiken lisäksi tulee muistaa että noina vuosina muutettiin Viron väestörakenne keinotekoisesti ja pysyvästi. Sitä samaa mitä ollaan läntisessä Euroopassa tällä hetkellä tekemässä.
Onnea Ykä toimintatonnista, huomattava saavutus!! Olisinkohan löytänyt blogisi joskus alkuvuodesta -09, lähes kaikki on luettu ja hyvin on koukku pitänyt. Mulle nuo vaihtoehtohistoria-tarinat on olleet ehkä näin vannoutuneena sci-fin ystävänä eniten lähellä sydäntä ja täytyy sanoa, että olet tarinaniskijänä ihan kansinvälistä tasoa! Tämä siis ei mitenkään väheksy muun asiapitoisemman jutun tasoa jolla on ollut monessa mielessä silmiä avaava vaikutus. Kiitos tästä, jaksamista tulevaan ja mitäpä sitä persaukinen tämän enempiä mihinkään mitään kommentoimaan.
VastaaPoista..Arskaparska..;
Tervehdys, Arskaparska ja lämmin kiitos. Noita fiktiivisia juttuja on kieltämättä mukava väsätä ja kiva jos ne miellyttävät. Vaikka synkänpuoleisiahan ne tuppaavat usein olemaan. Taisi muuten jäädä tuo persaukiskommentti siitä Uusi Suunta-jutusta elämään laajemminkin. Scifistä väsäilen jotain tällä hetkellä ja julkaisen varmaankin ensi viikolla.
VastaaPoista