tiistai 6. maaliskuuta 2018

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XCII


1. Kulttuurisia ilmiöitä

Lukija varmaankin tietää ruotsalaisen poliisin Peter Springaren joka on julkisesti kertonut ruotsalaisen monikulttuurisuuskeisarinnan uusista vaatteista ts. paljaana paistavasta persuksesta ja sehän ei ruotsalaista tiedostavaa uusrälssiä tietenkään miellytä. Viime kuun puolella hän sitten teki pahinta mahdollista eli puhui totta ja totesi että haittamaahanmuuttajien Ruotsiin tuomat joukkoraiskaukset ovat ”kulttuurinen ilmiö”. Mikä on tietysti totta, mitä sitä kiistämään. Ei Håkan ja Göran ole muuttunut millään lailla toisenlaiseksi vaan niin Ruotsissa kuin Suomessa kyseinen ilmiö on haittamaahanmuuttajien mukanaan tuomaa tuontitavaraa.

No, mitä teki Ruotsin poliisi? Alkoiko se suunnitella että joskos pantais tämä kulttuurinen ilmiö kuriin? Olipa tyhmä kysymys, eihän niin sivistyneeksi itseään kutsuvassa maassa toimita. Sen sijaan Ruotsin poliisi päätti käynnistää tutkinnan selvittääkseen, onko Springare kenties syyllistynyt rikoksiin lausunnoillaan. Toisin sanoen – edelleenkin – puhumalla totta.

Hotellin respassa yritetään hahmottaa asiaa ns. raappahousujätkän logiikalla:

1. Ensiksi valtiossa nimeltä Ruotsi eletään tilassa jossa ei ole haittamaahanmuuttajia eikä joukkoraiskauksia.

2. Sitten valtio nimeltä Ruotsi siirretään tilaan jossa siinä on paljon haittamaahanmuuttajia.

3. Haittamaahanmuuttajien myötä valtio nimeltä Ruotsi päätyy tilaan, jossa on paljon haittamaahanmuuttajien tekemiä joukkoraiskauksia.

Raappahousujohtopäätös: Joukkoraiskaukset ovat kulttuurinen, nimenomaan haittamaahanmuuttajiin liittyvä ilmiö. Tämän ääneen sanominen on kuitenkin rikollista.

Ja tämän myötä päädytään tietysti toiseenkin raappahousujohtopäätökseen:

Tosiasioitten kieltäminen ja tosiasioitten ääneen lausumisen kriminalisointi on punavihreälle yhteiskunnalle tyypillinen kulttuurinen piirre. Erityisesti sellaisten tosiasioitten mitkä punavihreä yhteiskunta on omaa typeryyttään hässinyt vituralleen.

Ja luonnollisesti myös tuon äsken mainitun julkisesti lausuminen on punavihreän yhteiskunnan näkökulmasta viharikos. Ongelma ei ole ongelma. Ongelmasta ääneen puhuminen on ongelma.




Du gamla, du fria, omöjliga nord

2. Anni ja ihmeellinen luonto

Lukija on hyvin perillä myös siitä, että mikään ihmisoletettu ei ole sekä luonnosta kuin yleensäkään reaalimaailmasta niin vieraantunut kuin kaupunkivihreät. Tähän antoi omalta osaltaan vahvistuksen Anni Sinnemäki joka avautui järkytyksestään. Mistäs meidän Anni tällä kertaa järkyttyi? Onko vihapuhetta ilmassa? No ei, vaan suorastaan vihatekoja. Meinaan kanahaukan perkele oli mennyt ja syönyt variksen ja tehnyt sen vielä härskisti Annin katsellessa. Oh my God in Heaven. Miten se kehtasi? Ei ihme, että Anni oli ilmoittanut olleensa pyörällä päästään koko päivän.

Kaupunkivihreälle voi tietysti olla yllätys että petoeläin ei elä nyhtökauralla ja soijalattella eikä se välitä siitä jos ihminen järkyttyen katselee sen tappotouhuja. Sillä kun on nälkä. Niin kuin on nälkä myös monen viherpiipertäjän lemmikkieläimellä kun ne törpöt ovat ruokkineet niitä pelkällä kasvisruualla. Joita lemmikkejä eläinlääkärit ovat joutuneet lopettamaan kun ne ovat aliravittuna menneet niin huonoon kuntoon.

Mitä tulee meidän kaikkien syvästi arvostamaan Anniin niin pääkaupunkiseudun kehyskunnissa puolestaan häntä ei jostain syystä oikein arvosteta. Mahtaisiko syynä olla Annin suunnittelemat kaupunkibulevardit joitten seurauksena Helsingissä on odotettavissa ns. kaikkien liikenneruuhkien äiti? Asiasta toteaa Sipoon valtuuston johtaja Heikki Vestman mm. seuraavaa:

- Kehyskuntien työssäkäyviä ei tulisi laittaa Stadin punaviherkuplan maksajiksi ja sijaiskärsijöiksi.

- Helsingin ja apulaispormestari Anni Sinnemäen ajamat suunnitelmat toisivat laskun suoraan kehyskuntien asukkaiden maksettavaksi.

- Ruuhkamaksut voisivat tarkoittaa Helsingissä työssä käyville keskiuusmaalaisille jopa kahden kunnallisveroprosentin nostoa vastaavaa summaa.

- Se tarkoittaa kaistojen ja ramppien poistamista ja nopeusrajoituksen laskemista 50 km/h:iin. Siis liikenteen ruuhkautumista selvitysten mukaan useiden kilometrien päähän ja matka-aikojen pitenemistä.

Vaan onhan se selvää, että jos Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaavaksi apulaisjohtajaksi valitaan haittavihreä joka ei ole saastuttanut itseään ja ajattelumaailmaansa varsinaisella työnteolla, jonka kaupunkisuunnitteluun liittyvä opiskelu keskittyi venäläiseen kirjallisuuteen ja joka järkyttyy siitä että petoeläin syö lihaa niin ei kai lopputulosta kannata hirveästi ihmetellä.

Ja tämänkin ääneen lausuminen taisi olla punavihreän yhteiskunnan näkökulmasta viharikos tai ainakin kunnianloukkaus. Viharikolliseksi on niin pirun helppoa päätyä nykyisin.




Vihreät. De Röda. Sormi ylpeästi omassa ja toisten suussa jo vuodesta 1987


3. Ammoin Saska, edelleen Saska

Saska Saarikoski on huolissaan siitä mistä uusrälssin edustajat yleensäkin ovat huolissaan eli mahdollisuudesta kommentoida asioista nimettömänä ja haluaisi tämän mahdollisuuden pois aivan niin kuin niin moni hänen kaltaisensa on halunnut ja haluaa edelleenkin:



On tietysti selvää että jos ihminen on asioista eri mieltä kuin kyseinen Saarikosken ja Öforsin välillä sukkuloiva henkilöoletettu niin hän on luonnollisesti botti, trolli ja häirikkö. Toivoisin silti Saskankin joskus laskeutuvan alas omasta ilman varsinaista substanssia saavutetusta erinomaisuudestaan ja miettimään seuraavaa kysymystä:

Jos ihminen ei uskalla kommentoida asioista omalla nimellään niin onko vika silloin siinä ihmisessä itsessään vai voisiko vika olla yhteiskunnassa jota hän pelkää? Nykyistä yhteiskuntaa ja sen utopistista ideologiaa on toki helppo kannattaa omalla nimellään.

Mitä tulee tuohon Saskan ensimmäiseen viestiin niin hotellin respasta puolestaan todetaan että mikään yhteiskunta ei pitkän päälle kestä väkivaltaista ja jatkuvasti kasvavaa haittamaahanmuuttoa jonka kantaväestö joutuu elättämään. Saska tietää oikein hyvin että hänellä ei ole oikeastaan mitään perusteita kumota tuota lausetta mutta hänhän voi aina sanoa, että koska lauseen esittäjä toimii nimimerkin takana hän on botti, trolli ja häirikkö joten hänen ääneen sanomaansa totuutta ei kannata ottaa vakavasti.

4. Suomen ilmavoimat 100 vuotta

Hotelli Yrjöperskeles onnittelee lämpimästi sata vuotta täyttäviä Suomen ilmavoimia. Laitetaan onnittelukuvaksi VL Pyörremyrsky joka on yksi kaikkien aikojen tyylikkäimmän näköisiä hävittäjiä. Joka tosin jäi prototyyppiasteelle.




5. Mainos: Musta orkidea




Blogikirjoittaja Musta orkidea on omien sanojensa mukaan ”Transsukupuolinen mies (FtM), ei-hetero, Y-sukupolvi, ENTJ, konservatiivi ja traditionalisti, ateisti. Kyllästynyt poliittiseen korrektiuteen, uhriutumiseen ja käsitteiden/todellisuuden hämärtämiseen. Olen maahanmuuttokriittinen, trans-kriittinen sekä yleisesti LGBT-kriittinen.” Nyttemmin hän on täsmentänyt asiaa toteamalla että hän on nainen joka hän on koko ajan ollutkin mutta ehtinyt tehdä itselleen peruuttamatonta vahinkoa. Joka tapauksessa kyseinen kirjoittaja on hyvin ansiokkaasti arvostellut LGBTQTiiTyy-hysteriaa ja hänen viimeisin kirjoituksensa viimeisen muurin takana on totuus on sellainen jonka kannattaisi jokaisen joka on epävarma sukupuolestaan lukea ennen kuin hän tekee mitään peruuttamatonta.

On selvää että tätä blogia lukee varmasti hyvin harva LGBTQTiiTyy-ihminen mutta Musta orkidea totesi juttunsa lopussa että jakakaa tätä tekstiä somessa niin maan perkeleesti joten Hotelli Yrjöperskeleshän tekee niin. Kyseinen nainen totesi myös ettei kaipaa jaksuhaleja. Myös täällä todetaan että ventovieraitten halaileminen ei kuulu tapoihimme mutta lyckaa ja voimia eloon voimme toki toivottaa. Niin maan perkeleesti.



22 kommenttia:

  1. Tämä myös Saskaan liittyen. Taitaa itseäsi hallita.
    https://twitter.com/SaskaSaarikoski/status/949018101152182272

    Vihreiden jäsen, ja niin luonnosta etääntynyt. Yhdistys minkä nimenä olisi
    Luonnosta etääntyneet kaupunki vihreät

    VastaaPoista
  2. Joskus aikoinaan Otto-Iivari Meurmannin opettaessa kaupunkisuunnittelua mottona oli: ”valoisampaa. väljempää, viihtyisämpää”. Nyt kun toimialaa johtaa alan opetuksista vapaa Anni, on otettu käyttöön uusi motto: ”ahtaampaa, ankeampaa, kalliimpaa”. Kalasatamassa voi käydä katsomassa, mistä on kysymys, joskin siellä saa vain aavistuksen tulevasta. Vihreät nimittäin valittavat suureen ääneen, että ei ole tarpeeksi tiivistä=ahdasta.

    Kaupunkibulevardit ovat yksi tämän ideologian ilmenemismuodoista. Lisäksi se terminä edustaa sanapöhöä jossa sanojen mahtipontisuutta kasvatetaan ylimääräisillä lisäkkeillä. Vai onko joku kuullut puhuttavan maaseutubulevardeista. Näiden viertoteiden (eli kaupunkibulevardien) todellisuudesta saa kuvan vierailemalla sellaisissa suuremmissa eurooppalaisissa kaupungeissa, joissa kaupungista ulosmeno on tapahtuu tavallisia katuja pitkin. Ne kadut ovat laitanaan nuhjuisia, ruuhkaisia ja epäviihtyisiä. Mainoskuvien harvojen futurististen ajopelien asemasta niitä pitkin jyräävät ja matelevat rekkojen ja bussien jonot. Kohtuullisen havaintoesityksen tulevasta saa käymällä katsomassa kun Tallinnan laivoilla tulleet rekat jyristelevät Jätkänsaaresta.

    Niin, ja mitä tulee siihen kanahaukkaan tai varpushaukkaan (kanahaukkoja täällä ei juuri näy mutta varpushaukkoja hyvinkin yleisesti), niin järkytyksen aiheita lienee parikin. Ensinnäkin se haukka teki hyödyllistä työtä harventamalla noiden pesärosvojen kantaa. Toiseksi, Anni varmaan assosioi sen variksen häntä henkisesti lähellä olevaan varisverkostoon.

    VastaaPoista
  3. No tuota, tälle Peter Sringarelle kuin myös tälle Mustalle Joutsenelle voimia eloon täältäkin suunnalta. Ei varmaan ole helppoa olla oikeassa tässä suvakkikyllästetyssä maailmassa. Ja varsinkin kun asettuu ns. vastakarvaan, ja vaikka tosiasiat kinka olisivat puolella. Toivotaan, että näiden lostulojen myötä yhä useampi avaisi edes toisen silmän niin ehkä tämä pallomme olisi hieman parempi paikka meille kaikille.
    t. Huru.ukko
    PS. ja en pidätä hengitystä sitä odotellessa:)

    VastaaPoista
  4. Morjens.Toi konehan näyttää mersun k-mallilta.Eli viimesin me-109.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei näytä yhtään enempää K:lta kuin G:ltä. Kannattaa käydä Ilmavoimien museossa Tikkakoskella. Siellä on vierekkäin Mersu ja Pyörremyrsky. Mm. koneiden kokoeron huomaa heti (PM on selvästi isompi).

      Poista
  5. Noh, Walt Disney ei voinut arvata mitä hän teki, kun teki piirrettyjä satuja eläimistä. Hän ajatteli että ne on satuja lapsille. Kukapa ei pitäisi eläimistä, esim koiran tai kissa pennut on vain suloisia. Sanotaan myös että on nätti kuin sika pienenä, sekin pitää paikkansa. Nykyisin vihervasemmisto ajattelee että eläimet puhuvat toistensa kanssa jotain globaalia kieltä jota vain ihmiset ei ymmärrä. Se että odotetaan vielä eläinten elävän eurooppalaisten kristittyjen arvojen mukaan. Ainoat globaalit kielet joita ihmiset ymmärtää, on matematiikka ja väkivalta. Eläimet vain väkivaltaa.

    Vihreiden, perempien ihmisten ja vasemmiston osalta tämä lausahdus historiasta pitää paikkansa: “Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.” Albert Einstein

    Ruotsin tilanne, se alkaa olla jo jotain niin absurdia ettei voi käsittää.

    Tuohon Saskan viesteihin voi todeta että kun kirjoitan nimimerkin takaa ja se häiritsee lukijaa: Kaikki vastuu siirtyy siis lukiessa lukijalle ja kirjoitusvirheet voi löytäjä pitää!

    VastaaPoista
  6. Odotan mielenkiinnolla (vaikka en kylläkään pidättele hengitystäni) että koska kehitys pääsee sille tasolle että maahanmuuttajien tuomia ongelmia aletaan tarkastelemaan "kulttuuri-identiteetti" pohjalta. Meidän kantiltamme katsottuna on esimerkiksi kunniamurhat, vääräuskoisten tappamiset ja naisten asema määrätyissä uskonnollisissa kulttuureissa hengenvaarallisten höpönassujen touhuilua ja vastaavasti meidän demokraattiset pelisäännöt ovat näiden toista kulttuuria edustavien mielestä höpönassujen touhuilua. Siis yksilö joka on kehittynyt määrätyssä kulttuuriympäristössä on muovautunut identiteetiltään kulttuurinsa mukaiseksi. Kun puhutaan kulttuuritörmäyksistä, niin silloin on kysymyksessä kahden eri todellisuuden törmäyksestä keskenään. Kulttuurit ja identiteetit ovat tiukkaa kamaa ja ymmärryksen puute siitä että kuinka tiukkaa kamaa ne itse asiassa ovat, mahdollistaa sen, että esimerkiksi Peter Springare poltetaan noitana roviolla (kuvaannollisesti), ymmärrysvajakkien toimesta.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys Ano1:lle, Strix Senexille, Huru-ukolle, Ano2:lle, WhiteHunterille ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Jahah, Saska on vetäissyt foliopipan syvälle päähänsä. Vaan eihän sitä tiedä jos Trump on ostanut sellaisen aivoökkötölöhölököttimen. Sinänsä jos joku pyrkii hallitsemaan mieliä se on juuri Saskan edustama valtamedia.

    Strix Senex: Vihreillähän kun on jonkunlainen pakkomielle siitä että kaikki suomalaiset pitää saada kaupunkeihin kanahäkkeihin. Ja nimenomaan suomalaiset. Muuten ei se muu maailma pelastu. Mitenkähän Anni muuten mahtaa reagoida jos joku kertoo hänelle että kesykissatkin syövät pikkulintuja, oravia ja jäniksenpoikasia? Tuon varisverkoston minä vallan unohdin. Voi olla, että Annille tuli mielikuvia.

    Huru-ukko & Lemminkäinen: Aika ajoin jopa tiedostavat yksilöt hoksaavat typeryytensä niin kuin tämä Rebecca Sommer:

    https://hommaforum.org/index.php/topic,125103.msg2842292.html#msg2842292

    Oikeastaan koko masurkan juoni kiteytyy tähän Sommerin lauseeseen:

    ”Uskoin niin lujasti vapaaseen, tasa-arvoiseen eurooppalaiseen arvomaailmaan, että uskoin naiivisti, että jokainen ihminen inspiroituisi siitä ja omaksuisi sen arvot.”

    Tuo selvittää melko tarkkaan sen, miksi suvakit pystyvät valehtelemaan itselleen jatkuvasti ja vaativat muitakin uskomaan omiin valheisiinsa.

    Ano2: Varmasti mersu on ollut kyseisen hävittäjän kehitystyön esikuva.

    WhiteHunter: Noilla tyypeillä on tosiaan ongelmana se, että ne inhimillistävät eläimet. Samoin tiedostava muoti on tärkeää joten lajina hyvin elinvoimainen susi on vihreitten jatkuvan suojeluvaatimuksen kohteena kun taas uhanalainen metsäpeura ei vihreitä kiinnosta. Näinköhän edes tietävät mikä se on? Ruotsin tilannetta kannattaa aina seurata sillä se on aikakone joka kertoo meille oman tulevaisuutemme. Valitettavasti.

    VastaaPoista
  8. Peter Springare on rohkea mies, joka uskaltaa ammattiinsa ja kokemukseensa nojaten sanoa miten asiat ovat. Jos yhdeksän kymmenestä rikoksesta kiinni jääneestä edustaa etnistä alkuperää, niin ei siihen tarvita mitään dosentteja sössöttämään ja vaatimaan miestä tutkintaan. Terve järki riittäisi, mutta se taitaa Ruotsissa olla jo loppuunkäytetty luonnonvara. Voi vain kuvitella, millaista on työskennellä poliisina Örebrossa, jossa on valtavasti maahanmuuttajia. Olen käynyt siellä ja ihmetellyt ruotsalaisten voimakkaasti tummunutta pigmenttiä ja melkein suu auki katsellut erään paikallisen Bilteman parkkipaikalla nuorten uusruotsalaisten bemareita ja audeja. Meillä niitä näkyi pienemmässä mittakaavassa noin vuosikymmen sitten, kunnes sosiaalituilla ei enää saanut maksaa autojen osamaksuja.

    Kun ei maassa ilmeisesti oikeita ongelmia ole, niin surkuhupaisalta tuntuu asiat, joita eduskunnassa jauhetaan; nyt täytyisi saada aikaan jonkinlainen todistus yhteisymmärryksestä seksiin, että raiskauksen tunnusmerkit täyttyvät tai sitten ei. Muistakaapa miehet laittaa ajoissa illaksi tilaus vetämään, ettei kohta ole konstaapeli ovella, jos naisella on päänsärkyä!


    Rouva Ano

    VastaaPoista
  9. Tuota Annin omin kätösin kirjoittamaa storya lukiessa oli naurussa pitelemistä. "Ymmärsin, että (lintu) oli valtavan kookas." No eipä, valas on valtavan kookas ja strutsi on linnukseen iso, mutta ehkäpä Annin pöyristyneessä mielessä pyöri edellispäiväinen lempeämpi tapaaminen hippiäisen kanssa? - "Lintu tuntuu lentävän kohti minua ja nostan kasvojeni eteen sen käden jossa ei ole suksia." Hyvä, Anni! Vain cityvihreä osaa olla näin salamannopean ratkaisukeskeinen, me muuthan olisimme sohineet tasan sillä suksikädellä naamaamme. Ja kun Annista tuntuu että se lintu lentää kohti niin se lintuhan lentää tai itkee ja lentää. Tunne on tärkeä, itse asiassa näiden pöyristyjien ainoa totuus.

    Saska ei ole juuri muuttunut sitten kultaisen 60-luvun jolloin jouduin vaihtamaan vaippojaan kun sisareni ja äitinsä lähtivät viihteelle (ja se viihde ei todellakaan tarkoittanut vassareiden bileitä!). Nyt suoltaa sitä samaa vain toisesta päästä.
    tira+

    VastaaPoista
  10. Tervehdys Rouva Anolle ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

    Rouva Ano: Rohkea mies todellakin kun ottaa huomioon että mies on ruotsalainen ja Ruotsihan on sekaisin Suomi potenssiin kolme. Tuosta seksihommasta tuli mieleen että luin joskus aikanaan yhtä scifi-kirjaa (enhän minä sen nimeä enää muista) jossa seksihommat sovittiin lakimiehen avustamana ja paperille allekirjoitettiin että mitä tehdään ja missä asennossa. Siihen suuntaan se kai on menossa meilläkin ja kiitän onneani että olen jo yli viisikymppinen ja elän avioliiton auvoisessa satamassa.

    tira+: Joo, ei se kanahaukka kyllä mikään valtavan kookas ole. Mutta kun kyseessä on ihminen joka on elänyt ratikkareitin vieressä koko ikänsä asiat voivat tietysti vaikuttaa hieman toisenlaisilta. Enkä muista kuulleeni että kanahaukka olisi hyökännyt ihmistä päin. Se kun petoeläimenä ei ole tyhmä vaan saalistaa pienempiään. Tuo kertomasi Saska-episodi pisti kyllä hymyilyttämään.

    VastaaPoista
  11. 1. Kulttuurisia ilmiöitä:

    Peter Springaren tapaus menee vähän samaan sarjaan kuin taannoin Oikeassa Mediassa esitelty ruotsalaisen suuhygienistin tapaus. Mies kun oli saanut tarpeekseen, että hänen hoitoonsa lähetettiin aivan ypöyksin tulleita pieniä, pieniä lapsia, joilla oli kuitenkin täysin kehittyneet viisaudenhampaat.

    Erehdyttyään kerran mainitsemaan asiasta maahanmuuttotädille tämä suorastaan kehotti häntä keräämään lisää tällaisia tapauksia, joissa turvapaikkajärjestelmää väärinkäytetään ja raportoimaan niistä. Ruotsissa kun oltiin, viimeksi miehestä kuultaessa häntä uhkasivat potkut vääränlaisten tosiasioiden ääneen lausumisesta.

    2. Anni ja ihmeellinen luonto

    Eihän Annilla ole oikein mihinkään asiaan juuri kummempaa pätevöitymistä, kuin että on runoillut hyvänlaisen määrän jotenkin tämänmallista lyriikkaa:

    "Eilen pommitettiin serbien siiiltaaa.
    Amerikan kauheat jalkaväkimiinat
    ja niiden katveessa lapset koloissa lentävät!
    Valkoinen paita, korkea tukka, voi kun peris mun sellainen hukka
    niin, ja minä muutan paperini Turkuun:
    minä lähden pois enkä katsele parvekkeelta ENKÄ EROA!"

    Sen jälkeen seuraa viisi minuuttia infernaalista torvienräikytystä, johon syyllinen ei toki ollut runotyttö Anni vaan hänen inspiroimansa mölypojat Kerkko ja Joel.

    3. Ammoin Saska, edelleen Saska

    Kuten tuossa ylempänä jo mainittiin, ei Saska-paralla ole ollut ehkä kaikkein parhaat lähtökohdat elämälleen. Ajatelkaa nyt, jos teidän isänne olisi ollut Pentti Saarikosken kaltainen olmi?

    Hänen ollessaan naimisissa raivofeminiitta Anja Kaurasen (leikisti Snellman) kanssa kuvaili Mattiesko Hytönen Iltalehden kolumnissaan pariskunnan käytöstä jossain taidenäyttelyssä tai sensellaisessa:
    Anja komenteli Saskaa koko ajan kuin koiraa, ja Saskahan totteli kuin koira. Eipä hänkään tuota pitemmän päälle enää jaksanut.
    Ellei Saska olisi niin kaikinpuolin ärsyttävä tapaus, minun kävisi häntä sääliksi.

    4. Suomen ilmavoimat 100 vuotta

    Voisiko olla jopa niin, että huomioiden käytettävissä olleet resurssit ja niillä saavutetut tulokset, Suomen ilmavoimat on lajissaan maailman kaikkien aikojen tehokkain ilma-ase?

    5. Musta Orkidea ei kaipaa jaksuhaleja, mutta kyllä ainakin minä haluaisin halata häntä ihan fyysisesti. On hänellä sen verran rankkaa ollut.

    VastaaPoista
  12. Tervehdys, Qroquius Kad.

    1. Joo, muistan tapauksen. Ongelma ei ole ongelma mutta ongelmasta ääneen puhuminen on ongelma.

    2. Tulee muistaa, että Anni on myös vähän niinku eksynyt Latviassa. Ultra Brassa oli itse asiassa ihan taitavia muusikoita. Menivät vaan hukkaan siinä taistolaisretroilussa.

    3. En epäile yhtään. Mitenkähän ne muuten saivat silloin itselleen sukunimen Snellman? Luulis että se on suojattu.

    4. Sama käsitys minullakin. Käsittääkseni muuten nykyiset Suomen ilmavoimat pari vuotta sitten harjoittelivat NATOn koneita vastaan ja voittivat lukemin 100-9. Tommosia lukemia tietysti tarvitseekin kun ajatellaan että vastassa on Venäjä.

    5. Halata voisin minäkin. Vaikken yleensä vieraita pahemmin halaile.

    VastaaPoista
  13. Jotenkin minusta on Kafkamaista että Sinnetännemäen tyyppinen poliitikko voi olla Helsingin apulaiskaupunginjohtaja. Maailmanmeno on toki muuttunut mielettömäksi, josta tämäkin on eräs esimerkki, mutta kuitenkin tämä alkaa ylittämään meikäläisen rajallisen käsityskyvyn. Se että hänestä olisi vielä tullut kaupunginjohtaja on jo täysin ymmärryksen ulkopuolella. Puuttuuko äänestäjiltä täysin tolkku, vai onko tämänpäivän poliitikassa kaikki mieletön mahdollista. Siltä ainakin vaikuttaa. Njet snaju!

    Saarikosken juttuja en lueskele sillä hänen sepustuskesna ovat puhdasta Saskaa.
    On jotenkin moraalitonta että Somalian Sanomat saa julkaista selviä valheita ja jotkut onnettomat ottavat ne vieläkin todesta.

    Tuosta ruotsalaisesta koulutusjärjestelmästä olen maininnut aikaisemminkin ja siellähän lasketaan rimaa niin paljon alas että kaikki, siis ihan kaikki läpäisevät testin tai kokeet. On omakohtaisia kokemuksia aiheesta. Nyt jo moni vähän viisaampi paikallinen pelkää että opetus romnahtaa ja tulokset sen myötä viidessä vuodessa. Pitää muista että ruotsalaisen opetuksen mallimaa on edesmennyt DDR, jota maan monet raskaan sarjan poliitikot ihannoivat. Tästä muuten lisää tässä erinomaisessa blogissa, tosin ikävä kyllä toisella kotimaisella.
    https://juliacaesar.blog/2018/02/27/skoldrommen-som-brast-del-1/

    Palokunnissa on kaiken tasa-arvon nimissä myös palonaisia, ja olen ymmärtänyt, että luotto savusukeltajanaiseen kaikkine laitteineen ei ole miehiellä piolella niitä suurimpia. Oletteko nähneet sellaisia ambulanssikuskeja, joiden fyysinen kapasiteetti riittää pelkkien paarien kuskaamiseen. Potilas joutuu siirtymään sairasautoon omin voimin, koskapa se tasa-arvo.

    Ruotsalaisesta poliisista minulla on omat käsitykseni joka perustuu heitä lähellä oleviin lähteisiin. Pako laitoksesta on kova ja vaikka kaikki eivät kokeita läpäisekkään, niin sielläkin on rimaa jouduttu laskemaan jotta virat saadaan täytettyä. Jopa pistoolin laukaiseminen tuntuu olevan liian fyysistä. Toisaalta kuinka usein poliisi siellä sitten asetta käyttää ja jos käyttää niin on toivottavaa että itse sijaitsee kuulan lentomatkan ulkopulella, vaikka poliisi olisi selin.

    Ruotsissa satoi hivenen lunta tässä taannoin ja on toki normaalia että valtaväylä E4 on silloin täysin tukossa, puhumattakaan muista teistä. Lumisateen tullessa svenssoni on kauhuissaan katastrofaalisista olosuhteista kun taas suomalainen taputtaa käsiään ja on innostunut kun pääsee pitkästä aikaa viemään ajoneuvoa kunnon keleissä ja mielellään vähän kahva edellä. Edellyttäen että Håkanit ja Ahmedit ovat poissa jaloista.

    VastaaPoista
  14. Tervehdys, Becker. Kafkamaista joo. Kyseinen Sinnemäki on ihminen joka ei osaa yhtään mitään yhtään mistään ja hänet on silti valittu päättämään satojen tuhansien ihmisten elämästä. Vaan saattaa olla, että seuraavissakin vaaleissa vihreitä äänestetään oikein urakalla. Helsinkiin kun kertyy tietynlaisia ihmisiä jotka ovat täysin vapautettuja loogisesta ajattelusta.

    Ruotsissahan on käsittääkseni jo aikaa sitten luovuttu ylioppilaskirjoituksista. Ovat niinqu jotenkin epätasa-arvoisia.

    Naiskiintiöt yleensäkin ottaen vähentävät luottamusta kaikkeen suojelutyöhön. Ja sama näkyy kyllä omassa työssänikin joka on muuttunut totaalisen naisvaltaiseksi.

    Eikös siellä Ruotsissa ja erityisesti Tukholmassa (lumisateista puheenollen) ollut se ”feministinen auraus” eli aurattiin ensin jalkakäytävät kun siellä liikkuu enemmän naisia ja saatiin aikaan kaikkien aikojen suurin liikenneruuhka?

    VastaaPoista
  15. Tuo sukunimivääntö Kauranen-Snellman tapeltiin monen kapakan kautta. Muistaakseni oli Saskan isoäidin tyttönimi eikä edes rakkauden takia Saska nähnyt mitään järkeä nimenmuutokseen mutta jostain syystä oli pakko olla tossun alla. Ne oikeat Snellmanit sitten ottivat nokkiinsa tästä sukunsa rikkaudesta, Suurlähettiläämme Klaus Snellman jonka isoisän patsas tuossa Suomen Pankin edessä pönöttää, oli melko tuohtunut. Vielä tuohtuneempi kun luetututin hänellä ihan vaan yhden Kaurasen kirjan aikoinaan Sofiassa, Miksi Kauranen menee naimisiin Saarikosken kanssa mutta haluaakin sitten kaivella suvusta vähän "fiinimmän" nimen? No, kirjat on kirjoitettu ja nyt ollaan feministispsyykkareita tms. Enkeliterapeutteja - mutta ehdottomasti siihen koulutettuja. Ja Saska on edelleen tossun alla. Hän kirjoittelee hesariin pikku kolmenvartin blogejaan , Laura vetelee kokosivuilla. Murheellinen journalistipariskunta mutta oikeassa maassa. JosTrumpista ei olisi tullut pressaa, mistä he sitten kirjoittaisivat?
    tira+

    VastaaPoista
  16. Joo siitä feministisestä aurauksesta on ollut puhetta, mutta en ole vielä nähnyt sen missään toteutuvan. Eikä se ole ihme sillä ei siellä pystytä auraamaan juuri mitään kun kelit ovat hivenen lumiset. Mun kotikonnulla auraus pelää kyllä suht hyvin. Tosin täällä suolataatn teitä hullun lailla.

    Tuota mainitsemaasi yhdyntä sopimustahan paikallinen FI yritti ihan vakavissaan ehdoittaa, mutta en ole kuullut että sitä olisi jossain noudatettu. Olishan se mielenkiintoinen bumaska rakentaa ruksein mitä eri yhdyntätapoja aiotaan suorittaa ja millä ajanjaksolla sekä miten pukeudutaan. Suorituspaikka sekä mahdollinen suihinotto tai anaaliyhdyntä. Lopuksi arvioidaan suoritusaika ja se allekirjoitetaan ja arkistoidaan. Niin ja tietysti sitten on etukäteen tiedettävä minkälainen verbaalinen osuus aktin aikan on sallittu eikä mielikuvituksessakaan saa käyttää epäfeministisiä mielikuvia.

    VastaaPoista
  17. Tervehdys tira+:lle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

    tira+: Kiitos lisäselvityksestä. Monimutkaisia nuo tiedostavat kuviot.

    Becker: Meillä syrjäseudulla on kyllä aurauksen taso huonontunut viime vuosina. Vaikkei mitään feminististä aurausta onneksi ole. Mitä tulee tuohon yhdyntäsopimukseen niin jos olisin vielä nuori mies ja törmäisin tuommosiin lanketteihin että pääsisin panolle niin luulen että tulis tuumattua notta anti ollakseen. Minä lähden kotio ja läiskin lapaseen.

    VastaaPoista
  18. Kuten olen joskus aiemmin muualla todennut, on olemassa myös sellaisia kehodysforian muotoja joissa henkilö ei tunne jotain tiettyä kehon osaa, kuten esimerkiksi jotain kasvonpiirrettä, tai kättä tai jalkaa omakseen, ja tuntee pakottavaa tarvetta leikata se pois. Harva olisi sitä mieltä, että oikea tapa auttaa näitä ihmisiä on antaa heidän toteuttaa pakkomielteensä. Tämä nykyinen transmania, jossa henkisesti sairaita ihmisiä kannustetaan tekemään itselleen vakavaa ja peruuttamatonta vahinkoa, tulee kyllä tulevaisuudessa olemaan 2010-luvun lääketieteen ja psykiatrian häpeäpilkku.

    VastaaPoista
  19. Becker kirjoitti talviautoilusta Ruotsissa ja toivoi, että Håkan ja Ahmed pysyvät pois jaloista. Nythän meille tänne koti-Suomeen on tulossa entistä jännittävämmät ajat, kun Ahmed ja Muhammed ovat saaneet luvan ajaa autoa ulkomailla myönnetyillä ajokorteilla. Jos väärennettyjä passeja on helppo hankkia, niin väärennetyn ajokortin saaminen luulisi olevan vieläkin helpompaa. Kun Ahmed ja Muhammed sitten lähtevät suhaamaan lumelle ja jäälle, jälki voi olla hirveää, mutta eihän se ketään kiinnosta. Suomessa ajokortti on aika kallis sijoitus, mutta täytyyhän kunniakansalaisia tässäkin kohtaa hyvittää, jos ei vain maahanmuuttajille tarkoitettu bussi- tai kuorma-autonkuljettajan kurssi ajokorttia ilmaiseksi anna.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  20. Tervehdys DatS:lle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

    DatS: Olen samaa mieltä kanssasi. Mielenterveyden ongelmia pitäisi hoitaa ensisijaisesti mielenterveyden ongelmina ja käsittääkseni kirurgitkin ovat sitä mieltä että tervettä kudosta ei tulisi ihmisestä leikata.

    Rouva Ano: Käsittääkseni Ahmedeille on muuten kustannettu ajokortteja sosiaalitoimiston kustannuksella.

    VastaaPoista
  21. Tervehdys, Trilisser. Onhan tuo vähän sirompi kuin mersu. Myrskythän puolestaan ehtivät sotahommiinkin mutta aivan siinä sodan lopussa.

    VastaaPoista