ANTERO LÄRVÄSEN TOINEN KULTTUURIVARTTI

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat ja tervetuloa jälleen Huitsinnevadan paikallisradion kulttuurivarttiin jossa asiantuntijanamme on tuttuun tyyliin Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin kulttuuritoimittaja Jönnes Höytämö. Tervetuloa lähetykseen Jönnes.

- Kiitokset Antero. Mikäs mahtaa olla tämän kulttuurivartin aiheena?

- Aiheena on aloittelevan suosituksi artistiksi haluavan nuoren ongelma. Hän on lähestynyt meitä kirjeellä ja kirjeen sisältö on tämä: ”Haluaisin kovasti suosituksi artistiksi mutta ongelmani on se että niin säveltäminen, sanoittaminen, sovittaminen kuin soittaminenkaan eivät ole oikein vahvoja alueitani. Laulosuuksiakin äänittäessä joudutaan käyttämään niin paljon autotunea että miksaaja vetää session aikana purkillisen Nexiumia. Kuinka etenisin? Miten toimisin? Vai käykö uralleni niin kuin Kälviällä konsanaan?”. Kas siinäpä visainen pulma. Mitenkäs on Jönnes, kuinkas tilanteessa edetään? Vai lyödäänkö hanskat tiskiin kerta kaikkiaan?

- Ei lyödä eikä tämä ole pulma ollenkaan. Kroonisista tuotanto-ongelmista kärsineet artistit ovat kysyneet meiltä neuvoa aikaisemminkin. On sinänsä ihan sama mitä tuubaa nuori artisti tekee kunhan hän ottaa käyttöön ideologisesti oikeat markkinointikeinot. Eli toisin sanoen ensimmäisenä pitää heittää tommoset ”sua lemmin kuin mieletön mä oisin”-tyyppiset sanoitukset kerralla ja pysyvästi roskikseen ja laittaa tilalle kunnon homolyriikkaa ja mielellään sellaisesta aiheesta ja alueelta jota ei olla oikein mielletty homojen hommana.

- Sitten kappaleesta on tehtävä sellainen video jossa artisti esiintyy mahdollisimman homokliseisesti. Ja a vot. Sekä hitti että ilmainen mainoskampanja on valmis. Media tarjoaa välittömästi mielettömän hypetyksen sillä onhan artisti pelkän hoilaajan sijasta nyt myös ongelmien esilletuoja, rohkea keskustelun avaaja sekä heteronormatiivisten tabujen haastaja. Luonnollisesti suurin osa ihmisistä vittuuntuu kappaleesta mutta sehän vain lisää median hypetystä sillä onhan nuori artisti sen myötä myös vasemmistoliberaalien määrittelemien loukkamattomien ihmisoikeuksien esitaistelija ja asiasta hermostuminen on vain rahvaanomaisuuden osoitus. Samalla kun asiasta hypettäminen todistaa että hypettäjä itse on suuri humanisti ja moraalisesti muita parempi ihminen. Sen jälkeen on aivan sama vaikka nuori artisti julkaisisi jatkossa yhdistettyä kurlaamista, jodlaamista ja röyhtäilyä. Menestys on varma. Näytetäänpä nuorelle artistille esimerkkiä jossa nämä asiat on tehty juuri oikein. Tästä kappaleesta on hyvä ottaa mallia:

- No kas. Näinkös helppoa se onkin?

- Kyllä. Se on juuri näin helppoa. Joskus ennen vanhaan täytyi panostaa vähän laatuunkin ja semmosiin vanhanaikaisiin asioihin kuin laulu-, soitto- ja sävellystaito mutta media on nykyisin mahtava ja vaikutusvaltainen mainostaja ja jos kuuluu mihin tahansa sertifikoituun vähemmistöön niin sehän taatusti mainostaa. Sille kun ei ole tärkeää että mitä esitetään vaan kuka esittää ja missä ideologisessa viitekehyksessä.

- Mutta mitenkäs, totesit että kulttuuritoimitusta on lähestytty samanlaisilla ongelmilla aikaisemminkin?

- Onhan toki. Eräs, ainakin jo fyysisen teini-iän ohittanut heppu joka oli siihen mennessä tehnyt vain saarnaavaa räppiä halusi hieman laajentaa ilmaisuaan mutta hänelläkin ongelmana oli vaadittavan substanssin puute. Helppo juttu, todettiin me ja kehotettiin etsimään joku vanha ja helposti soitettava suomalainen kappale niin kuin vaikka Mannakorven Mailla, tehdä siihen suvaitsevais-tiedostavat sanat ja voilá, menestystarina sekä vuoden vasemmistolainen kulttuuriteko olikin taattu:

- Ja tämän jälkeen hepusta tulikin merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja jonka kaikki lausunnot otetaan enemmän kuin vakavasti vaikka jätkä heittäisi vain huonoa Halla-aho-imitaatiota:

- Eli pääsemme johtopäätökseen että menestys on riippuvainen vallitsevasta idelogiasta eikä varsinaisesti esittäjän kyvyistä.

- Nimenomaan siihen. Samanlaisia yhteiskuntia on ollut maailman sivu mutta ainoastaan tässä suomalaisessa tapauksessa se ei ole totalitarismia vaan edistyksellisyyttä. Noin henkilökohtaisesti tykkään kyllä semmoisista ”ilmiöihin paneutuvista” kappaleista jossa homma on otettu enempi kieli poskessa. Niin kuin vaikka tässä Lissujen ”Pissikset”-kappaleessa:

- Hjuu… ihan kiva… tosin tuon pissisteeman kanssa kannattaa olla varovainen… niistä pissiksistä kun on tullut puoluejohtajiakin… tiedä piru vie vaikka tulisi vielä ministerejäkin… mutta sen minäkin puolestani ymmärrän että kieli poskessa ei suvaitsevais-tiedostavassa yhteiskunnassa saa avautua läheskään kaikista aiheista. Niin kuin vaikkapa juuri noista homojen hommista. Sehän voi mennä nimittäin vittuilun puolelle. Ja väärälle kohteelle vittuilu on tietenkin tuomittavaa vihapuhetta. Mitenkä on Jönnes, puhutaanko vielä euroviisuista?

- Ei puhuta.

- Ei puhuta niin. Kiitos sinulle, Jönnes, taas kertaalleen. Siirto rutioon.

- Ja täällä paikallisration rutio. Laitetaanpa kulttuurivartin lopuksi musiikkia ajalta jolloin tärkeintä oli se, mitä esitettiin, ei se, kuka esittää. Vuorossa orkesteri Jethro Tull ja kappale Songs From The Wood: