EPÄILYKSEN PIRU JA HIEKKALAATIKKO

Elettiin kesäkuuta 2018 eräässä viihtyisässä helsinkiläisessä asunnossa. Epäilyksen Piru istuskeli asunnon kirjahyllyn päällä ja katseli sohvalla istuvaa uussuomalaista henkilöoletettua. Kyseinen henkilöoletettu oli urallaan varsin menestynyt ja hänet tunnettiin arvostettuna sekä yhteiskunnallisena että mediavaikuttajana. Todellakin, hän oli arvostettu uussuomalainen, tarkemmin nimeltään Arvostettu Uussuomalainen. Vaikutti silti siltä että hän ei ollut elämäänsä täysin tyytyväinen sillä – islamilaisuudestaan huolimatta – hän nautti jo kolmatta viskiään naama sillä mallilla joka muistutti vanhaa lättään laitettua armeijan karvahattua. Epäilyksen Piru oli toki vihjaillut olemassaolostaan Arvostetulle Uussuomalaiselle jo ennenkin ja niinpä hän viskiä siemaillessaan totesi:

- No joo, Allah ei näe. Mutta minä tiedän että sinä näet. Niin että kaada toki itsellesikin kun täällä kuitenkin olet.

Epäilyksen Piru kaatoi itselleen viskimukin, istahti Arvostetun Uussuomalaisen viereen sohvalle, hymyili pirullisesti ja kysäisi:

- Vaan kerropas minulle että miltä sitä tuntuu olla hiekkalaatikon vanki?

- Mitä tarkoitat?

- Minä vähän luulen että kyllä sinä ymmärrät. Mutta valaistaan nyt kumminkin. Sinun elämäsi ja urasi sijaitsee hiekkalaatikossa johon suomalaiset ovat rakentaneet reunat, tuoneet hiekan sekä ämpärit ja lapiot. Sinut on sitten päästetty leikkimään sille hiekkalaatikolle ja vaikka sinä tekisit kuinka kelvottomia hiekkakakkuja niin sinun rävellyksiäsi ylistetään kerta toisensa jälkeen. Koska sinä olet niitten muitten hiekkalaatikolla leikkivien lemmikki eikä sinun tosiasiallisella osaamisellasi ole mitään väliä. Sinä olet vähän niin kuin pikkuinen lapsi jonka pottakakkaa äiti kehuu liikaa siitä kehumisen ilosta ja onnesta.

Arvostettu Uussuomalainen huokasi ja vastasi:

- Niin no… olenhan minä tuon huomannut. Jos päästän suustani – silloin harvoin kun sitäkään päästän – edes jotain kuranttia niin sitä ylistetään aina priimana ja suorastaan uraauurtavana. Ja päästin minä suustani minkälaisia hölmöntölväyksiä hyvänsä niin niillekin löytyy aina puolustajia jotka selittävät että ei se oikeesti tarkoittanu niin vaan kyse on rasistien tahallisesta väärinymmärtämisestä. Jos minä puolestani puhun typeryyksiä haastattelussa niin haastattelija vain nyökyttelee vaikka tietää itsekin että minä höpisen joutavia. Koskaan se ei kysy että miten ois hei jätkä vähän perusteita tuohon äsken väittämääsi. En minä tosiasiassa saa koskaan minkäänlaista onnistumisen iloa sillä tiedän saavani aplodit vaikka lausuisin aa-nelosen verran pelkkää kurlausta. Ja tässä viime aikoina olen alkanut epäillä erästä asiaa…

- Ja minkähänlaista asiaa? Vaikka mulla on kyllä siitä varsin hyvä ennakkoaavistus.

Arvostettu Uussuomalainen hörppäsi viskinsä loppuun, kaatoi lisää niin itselleen kuin Epillekin ja vastasi:

- No sitä,  että ei niillä minua sympatiseeraavilla oikeastaan ole kiinnostusta minuun vaan siihen hiekkalaatikkoon itseensä. Ja minä olen siinä pelkkä välttämätön koriste.

Epäilyksen Pirun otsaan ilmestyi äkkiä kolmas silmä ja ne kaikki alkoivat pyöriä kuin kiekot vanhassa yksikätisessä rosvossa pysähtyen lopulta niin että jokaisessa silmässä oli Jackpot.

Piru pudisteli päätään niin että kolmas silmä putosi maahan, hajosi ja muuttui muutamaksi steroidi-hirvikärpäseksi (Lipoptena cervi steroidus infernus) jotka lennähtivät tuuletusikkunasta ulos, alkoivat välittömästi lisääntyä ja tarjota kuluvan kesän aikana Kallion punavihreään kuplaan aitoja luonnonelämyksiä. Pirullisesti hymyillen Epi totesi:

- Jackpot! Oikein arvattu! Sille suomalaiselle sinua ylistävälle suvaitsevais-tiedostavalle laumalle ei sinulla ole tosiasiassa minkäänlaista merkitystä. Merkitys on vain siinä, että sinun avullasi se voi itse tuntea älyllistä ja moraalista ylemmyyttä muita – vähemmän tiedostavia – ihmisiä kohtaan. Erityisen tärkeää sille on se ihana puolestaloukkaantumisen tunne kun joku hiekkalaatikon ulkopuolinen ihminen – perustellusti – toteaa että toi jätkähän puhuu silkkaa horinmummoa. Sinä olet siinä hysteerisessä joukkopätemisessä vain väline. Et mitään muuta.

Arvostettu Uussuomalainen tuijotti viskilasiaan kuin nähdäkseen sieltä ratkaisun kaikkiin maailmankaikkeuden arvoituksiin. Sitten hän huokasi jälleen ja vastasi:

- Tiedänhän minä sen. Siksi minua tympii sekin kun minun pitää julistaa olevani suomalainen ja olla vielä mukamas loukkaantunut kun raappahousukansa ei pidä minua suomalaisena. Höh, kas kun ne suomalaiset ovat nostaneet minut jalustalle pelkän ihonvärini ja uskontoni vuoksi niin sehän todistaa että ainakin osa suomalaisista on ihan saatanan tyhmiä. Ja siitä uskonnosta puheenollen minua tympii sekin kun minun pitää hyväksyä tuon – niin kuin sinä totesit – lauman määrittelemä kevytislam jonka mukaan jokainen islamilainen on heidän kaltaisensa pohjoismaalainen hyväuskoinen ja hölmö lällysosialidemokraatti tai ainakin heistä tulee heti sellaisia kun he saapuvat Suomeen ja kohtaavat heitä innolla odottavat pohjoismaiset lällysosialidemokraatit. Kyllä se lauma näkee faktat, eihän se sokea kumminkaan ole  mutta on se vaan loistava valehtelemaan itselleen. Ja tiedätkös… tiedätkös mikä tässä on pelottavinta?

- Saatan arvata. Mutta kerro sinä.

- No se, että minä olen muoti. Yhteiskunnallinen muoti. Hysteria, joka ei eroa pahemmin jostain Dingohysteriasta. Ja kas kun muodilla on tapana muuttua. Se voi kääntyä joskus päälaelleenkin. Entäs sitten?Mitäs sitten?

- Entäs sitten? Entäpäs jos miettisit että entäs nytten? Sinähän voisit potkia reunat rikki siitä hiekkalaatikosta. Kertoa totuuden. Puhkaista kuplan. Saisit uskottavuutta. Aitoa hyväksyntää. Perusteltua sellaista. Nimenomaan niiden vähemmän tiedostavien suomalaisten taholta. Sinua kuunneltaisiin ihan eri tavalla kuin ennen. Sinua kuunneltaisiin sen vuoksi mitä sinä sanot, ei sen vuoksi mitä sinä olet.

Arvostettu Uussuomalainen palasi taas hetkeksi miettimään viskilasin kosmista arvoitusta. Sitten hän huitaisi polttavan juoman huiviinsa, ähkäisi ja vastasi:

- Ei minusta ole siihen. Tämä on kuitenkin niin helppoa. Enkä minä kertakaikkiaan uskalla. Olenhan minä nähnyt sen hysteerisen joukkorääkymiseen mihin tuo lauma pystyy. Tiedän olevani pelkuri ja meneväni sieltä mistä rima on matalin. Mutta näin minä aion jatkaa edelleenkin. Sillä mitä minä sitten tekisin jos en jatkaisi? Hakisin osaamistani vastaavaa työtä yksityiseltä sektorilta vai? Mitä ihmeen osaamistani? Ei sille osaamiselle ole käyttöä kuin juuri tuolla hiekkalaatikolla. Tiedän että keskustelu ei päättynyt sillä lailla niin kuin sinä olisit halunnut, mutta näin minä olen tykönäni päättänyt. Jatkan teeskentelyä. Jatkan jalustalla olemista. Jatkan ammattiani suvaitsevaiston kävelevänä solidaarisuuspokaalina. Ja nyt sinä annat minulle varmasti jonkun niistä vittumaisista lahjoistasi,  joista olen kuullut. Mitä minä näen jatkossa peilikuvastani?

Epäilyksen Piru katsoi Arvostettua Uussuomalaista pää hieman kallellaan ja lähes ihmismäisellä ilmeellä:

- Mitäkö näet? Itsesi. Se taitaa riittää sinulle muistutukseksi koska sinähän olet loppujen lopuksi rehellinen. Ainakin itsellesi. Mutta se varsinainen lahja on jo annettu. Hetki sitten. Huomaat sen kyllä. Täytyy lähteä. On paljon asiakkaita. Sellaisia jotka eivät ole rehellisiä edes itselleen. Mutta ehkä me tapaamme vielä. Som´moro.

Epäilyksen Piru katosi rikinkatkuiseen pilveen ja Arvostettu Uussuomalainen juoksi lähimmälle peilille. Kyllä… kaikki näytti olevan kunnossa. Oma lärvi sieltä vastaan katseli. Mutta mikä se lahja sitten oli? Palattuaan olohuoneeseen hän katsoi seinillä olevia tauluja ja hoksasi.

Jaahah… olishan tuo pitänyt arvata. Arvostettu Uussuomalainen käveli sohvalle ja kaatoi uuden viskin. Tuumaillen että kyllähän sitä vähemmälläkin taiteella pärjää. Huomenna olisi uusi päivä. Hän lähtisi hiekkalaatikolle lemmikiksi ja se vähemmän tiedostava suomalainen väestönosa lähtisi puolestaan sorvin ääreen. Elättämään hiekkalaatikon ja siinä leikkivän lauman.