TURPA KIINNI

Ylikansallinen Globoomus jatkaa flirttailuaan totalitarismin kanssa. Majakkavalona kohti neuvostoyhteiskuntaa toimii tällä kertaa kolmesti kirkastettu ja vielä useammin kunnioitettu sisäministerimme Kai Mykkänen ja tähtäimessä on – taas vaihteeksi – anonyymi nettikirjoittaminen. Asiaa koskeva Ylen uutinen kertoo:

Sisäministeri Mykkänen haluaisi puuttua anonyymiin nettikirjoitteluun EU-tasolla – "Sinun pitää tuoda kasvosi esiin, kun osallistut keskusteluun".

Ministerin mukaan yksi syy julkisen keskustelun koventumiseen ovat anonyymit profiilit, joiden kautta levitetään vihaviestejä sosiaalisessa mediassa.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) ehdotti viime viikolla Integration 2018 -tapahtumassa, että anonyymiin nettikirjoitteluun pitäisi puuttua Euroopan unionin tasolla vihapuheen torjumiseksi.

Ehdotus anonyymiin nettikirjoitteluun puuttumisesta EU-tasolla ei ole hänen yksityisajatteluaan, vaan sitä on suunniteltu kokoomuksen ministereiden perustamassa vihapuheen vastaisessa hankkeessa.

Tuttua settiä sinänsä eli jälleen ollaan torjumassa jotakin jota ei olla edes määritelty mutta juuri määrittelemättömyys on sananvapauden rajoittamisessa kätevä ase. Nähtävästi se vaan ei niin globoomukselle kuin EU:lle enää riitä. Uutinen jatkaa:

Mykkänen sanoi, että aika iso osa kohtuuttomasta vihaisesta mouhuamisesta tapahtuu anonyymien profiilien kautta.

Hotellin respasta voidaan todeta että tuo lause ei ollut vihapuhetta vaan poliittisen ympäripyöreää paskapuhetta. Ei globoomus pelkää ”mouhuamista”. Ei se sitä halua rajoittaa. Se pelkää perusteltua arvostelua järjetöntä haittamaahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. Sitä politiikkaa joka on aiheuttanut suomalaisille inhimillistä kärsimystä ja kohtuutonta taloudellista rasitetta. Ja omaa vastuutaan kärsimyksestä ja rasitteesta. Se pelkää myös perusteltua arvostelua globoomuksen niin syvästi rakastamaa federalismia kohtaan. Kun se ei pysty vastaamaan perusteltuun arvosteluun se totalitaristisena liikkeenä ei edes yritä vastata vaan pyrkii hiljentämään sen kokonaan.

Mykkänen sitten hieman lieventää lausuntoaan. Näennäisesti:

Tietenkään ei pidä estää keskustelukulttuuria netissä. Mutta meidän pitää katsoa, löytyykö tapoja, joilla me voimme ohjata meidän keskustelukulttuuria vähän sivistyneemmälle tolalle.

Johan nyt toki. Sivistyneempi keskustelukulttuuri – ilman anonymiteettiä – tarkoittaa tietysti sitä että arvostelu tukahtuu ja ”keskustelu” muuttuu yhteiseksi hyväksyväksi hyminäksi. Omalla pärställään on helppo kannattaa vallitsevaa järjestelmää. Omalla pärställään sen arvostelu taas on vaarallista. Kysykääpä esim kansallismieliseltä trubaduurilta Jösse Järvenpäältä. Kaverin saamat 80 päiväsakoa eivät riittäneet vaan syyttäjä vaatii vielä ehdollista vankeutta. Lauluista, helvetti soikoon, lauluista.

Sen sijaan että poliitikot miettisivät että kuinka anonyymi keskustelu kiellettäisiin heidän tulisi miettiä kysymystä ”miksi ihmeessä suomalaiset eivät uskalla kirjoittaa omalla nimellään?”.

Mutta eiväthän he mieti. Sillä he tietävät siihen syyn. Ja se syy katsoo heitä peilistä.

AMERIIKAN RAITILLA

Calumet, Michigan, Yhdysvallat, elokuussa 1905

42-vuotias William Hanlon ohjasti hevoskärryä ja häntä vitutti oikein urakalla. Sinänsä varsinaista ja välitöntä syytä siihen ei ollut sillä verrattuna hänen aikaisempaan työhönsä kuparikaivoksessa hänen nykyinen työnsä oli varsin helppoa ja takasi kohtuullisen elintason niin hänelle kuin hänen perheelleen. Helppoa siis fyysisesti. Mutta työn jokseenkin periaatteellinen järjettömyys johon hän ei ollut koskaan ennen elämässään törmännyt oli saanut tuon rehellisen amerikkalaismiehen sapen kiehumaan viime aikoina aina vain entistä enemmän. Hanlon työskenteli sosiaalipalveluita tarjoavassa Michigan Department of Social Services-virastossa. Koko virasto oli perustettu 1800-luvun loppupuolella alueelle muuttaneitten suomalaisten vuoksi. Vain ja ainoastaan suomalaisten vuoksi. Ei kenenkään muun. Kukaan muu ei sitä tarvinnut.

Niitten kirottujen suomalaisten vuoksi. Jostain syystä Michiganissa ja sen naapuriosavaltioissa Wisconsinissa ja Minnesotassa oli levinnyt jonkunlainen käsittämätön teennäisen, itseään ruokkivan ja itseään korostavan humanismin aalto joka vain etsi itselleen sopivaa kohdetta. Kun suomalaiset sitten suurella joukolla tulivat, oli kovasti kaivattu kohde löytynyt. Suomalaiset. Nuo suoraan elätettäväksi muuttaneet, röyhkeät ja kiittämättömät ihmiset jotka eivät suostuneet opettelemaan englantia eikä heitä sitä tietenkään vaadittu tekemäänkään vaan alettiin välittömästi palkata tuon käsittämättömän kielen tulkkeja. Tietenkin suomalaisia. Sillä eihän sitä kieltä olleet oppineet intiaanitkaan vaikka melko monimutkaisia heidänkin kielensä olivat. Alaleukaa väpättävät pääosin naispuoliset humanistit olivat osavaltion hallintoelimissä saaneet aikaan lain jolla perustettiin virasto elättämään, ymmärtämään, ihailemaan ja puolestaloukkaantumaan. Yksinomaan noitten suomalaisten vuoksi.

William tiesi että jos hän olisi avautunut julkisesti siitä mitä ajatteli noista suomalaisista niin hän olisi ollut välittömästi takaisin kuparikaivoksessa tai lumberjackina jossain Minnesotan metsissä. Leipää se söi turhankin työn tekijä. Siksi hän kihisi kiukkuaan vain itsekseen pitäen suunsa kiinni. Niin hänen täytyi tehdä näitä kärrejä ohjastaessaankin sillä hänen mukanaan oli M.D of S.S:n alaosaston Precision-Guided Triggeringin suomalaissyntyinen uusamerikkalainen kieli- ja projektikoordinaattori Hilma Röntynen. Nämä tällaiset fucking roentueset olivatkin ainoita suomalaisia jotka tekivät Michiganissa varsinaisesti ”töitä”.

Nimenomaan lainausmerkeissä. Keskittyen niihin ongelmiin joita ei olisi täällä olemassakaan jos suomalaiset olisivat pysyneet jossain hevon helvetin muualla. Toki suomalaisille olisi ollut viljalti töitä tarjolla mutta kun elätetyn uhrin asema oli tarjolla niin saattoi todeta että ei hullu ole se joka vaatii. Ja suomalaisethan osasivat vaatia. Mikseivät olisi osanneet sillä Michigan Department of Social Services oli heidät siihen opettanut. Tuon Roentuesen vai mikä ihmeen Röntynen se olikaan kaltaisia ihmisiä oltiin nostettu jatkuvasti esille Michiganin lehdistössä esimerkkinä loistavista ja amerikkalaisille välttämättömistä sopeutumistarinoista.

Tähän mennessä maahanmuuttajat eivät koskaan olleet minkäänlainen ongelma Michiganissa. Lukuunottamatta alueella alunperinkin olleita intiaaneja kaikki olivat sellaisia. Tähän mennessä jokainen oli tullut tänne siksi koska täällä oli tarjolla työtä ja jokainen oli myös tarttunut työhön. Mutta eivät nämä suomalaiset. Ne tulivat turvapaikanhakijoina. Jokainen väitti kuuluvansa körttiläiseen uskontoon jota vainosi sekä tsaarin Venäjä että toiset suomalaiset. Körttiläisiä oli heidän väittämänsä mukaan tapettu kuin kärpäsiä. Toki niin William kuin moni muukin tiesi että Yhdysvaltoihin oli tullut suomalaisia ”körttiläisiä” jo noin kolmekymmentä kertaa enemmän kuin mitä niitä körttiläisiä oli edes Suomessa. Eikä mistään körttiläisvainoista ollut tietoakaan. Mutta eihän se mitään haitannut eikä varsinkaan estänyt. Humanistien vääristynyt hoivavietti löysi sopivan kohteen joten noista omituista kieltään solkkaavista pottunokista tuli Yhdysvaltojen pohjoisten osavaltioitten jalustalle nostettu ikoni sekä jokapäiväinen palkatun puolestaloukkaantumisen kohde.

Puolestaloukkaantuminen my ass, tuumasi William. Suurin osa noista ”körteistä” oli 20 – 30-vuotiaita miehiä jotka elivät michiganilaisten veronmaksajien kustannuksella ja joitten myötä sekä väkivalta- että seksuaalirikollisuus oli noussut huimaan kasvuun. Jossain Teksasissa tuollaiset saakelin sällit oltaisiin hirtetty lähimpään puuhun mutta ei, ei Michiganissa. Humanistit puhuivat alaleukaa väpätellen tilastovääristymästä ja siitä, että yhteiskunnan järjestäytymisen edetessä niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksista yksinkertaisesti ilmoitettiin viranomaisille useammin kuin ennen. Puhuivathan nuo kyynelsilmäiset myös rasismista johtuvista vääristä ilmiannoista. Suomalaiset haluttiin saattaa tietoisesti huonoon valoon. Kyse oli vain sivistymättömyydestä ja suvaitsemattomuudesta. Ei osattu sietää erilaisuutta eikä sen tuomaa rikkautta.

- Ptruu…

William pysäytti hevosen pihalle jossa oli odottamassa seitsemän suomalaista. Isä, äiti ja viisi lasta. Mikä niitten sukunimi olikaan… joo, Airaksinen. Äidillä näytti olevan taas paino etuakselilla eli uusi veronmaksajien elättämä pulla oli uunissa. Jos nuo suomalaiset olivat jossain hyviä niin lisääntymisessä. Siementä vakoon ja muijaa lakoon… ja average John elättää… Kaikilla oli päällään körttipuvut. Oli sinänsä ihan sama että oliko tuo perhe körttejä. Kaikki suomalaiset vaativat itselleen veronmaksajien kustantaman körttipuvun. Lähinnä kai siksi että se oli kallis ja erottui huomattavasti tavallisen amerikkalaisen huomattavasti vaatimattomammasta vaatetuksesta.

Williamin takana kulkenut toinen hevoskärri jatkoi matkaansa puuvajan edustalle. Kärri oli täynnä suomalaisille tuotavia halkoja. Suomalaisperheen isä viittasi peukalollaan halkokuormaa kuljettavalle John O´Malleylle joka kuuliaisesti alkoi latoa halkokuormaa puuvajaan. Eihän sitä sorrettuja sentään saattanut vaatia osallistumaan oman talonsa lämmitykseen. Tai no, oman ja oman. Talo kuului Calumetin piirikunnalle ja se – niin kuin kaikki suomalaistalot – oltiin rakennettu piirikunnan toimesta ja kustannuksella tuota sorrettua suomalaisvähemmistöä varten.

William kävi läpi kuormansa sisällön ja kuskasi sen sitten varastoon suomalaisen perheenisän raapiessa muniaan ja haukotellessa. Ohraa, vehnää, kuivattua lihaa, kuivattua kalaa, tuoretta sianlihaa, tuoreita kananmunia, tuoretta kananlihaa, perunoita ja nelisenkymmentä limppua leipää. Lisäksi neljä säkkiä maissia joita suomalainen osoitti ensin sormellaan ja sitten näytti sormellaan mihin ne piti kantaa. Erilliseen rakennukseen tietysti. Suomalaiset eivät syöneet juurikaan maissia vaan tekivät niistä viskiä ja sitten möivät eteenpäin. Suomalaiset pitivät hallussaan pimeän viskin markkinoita kaikkialla pohjoisissa osavaltiossa ja suomalaisten jengit tiedettiin niin puukko- kuin liipasinherkiksi. Onneksi ne ampuivat reviirikiistoissaan lähinnä toisiaan.

Kun viikottaiset  tarpeet oli siirretty varastoon antoi William vielä suomalaisisännälle mukanaan tuomansa postin jossa ei ollut kuin suomenkielinen Työmies-lehti joka keskittyi lähinnä suomalaisten kohtaamaan rasismiin ja jonka uutiset – ja varsikin mielipidekirjoitukset – löytyivät nopeasti käännettyinä myös michiganilaisista lehdistä yleensä otsakkeella ”mikä meitä michiganilaisia oikein vaivaa”. Sitten hän antoi vielä suomalaisille elintarvikkeiden lisäksi tulevan viikottaisen raha-avustuksen joka vastasi amerikkalaisen työmiehen viikkopalkkaa. Asunnon ja elintarvikkeiden lisäksi.

- Here is your 55 dollars. Sign here, please.

Tämä suomalainen Airaksinen tiesi kyllä oikein hyvin mistä oli kysymys mutta puhui mieluummin tulkille:

- Vuan mitteepä se tuo ulukomuan pelle puhua mäläkyttää?

Tulkki totesi:

- Ka rahhoohan se sinulle tarjovvaa. Laetapa nimi tuohon lanketin alareunaan. Tiijjäthän sinä. Ja viikon piästä tuo höhlä tuopi siulle tuas lissee.

Airaksinen puhui vielä käsittämättömällä kielellään:

- Vuan suatanhan minä kuitata. Onkohan nää amerikkalaiset syntyjjään näin hyväuskosia hölömöjä vae onkohan ne käynynnä sitä varten jonniinnäkösen kurssin?

Tulkki jatkoi:

- Vuan välikö hällä? Kun ne kerran näin tyhmiä on niin viijjään perunattiin luarista. Kyllä kannatti lähtee Suomesta tänne suurten mahollisuuksien muahan.

John O´Malley saapui puuvajalta. Halkosatsi oli pinottu sinne siististi. Kun hän oli viskonut aikaisemman puusatsin hajalleen läjään hän oli saanut huomautuksen rasistisesta halkojenpinoamisesta. Itsetietoinen suomalainen totesi sormellaan osoittaen vielä:

- Vuan pumppooppas juippi joutessas vielä nuo päälärit täyteen vettä ja kuskoopa ne sitten sisälle. Ei tässä ite näin hyvällä kelillä kehtoo hikkoilla.

O´Malley ei ymmärtänyt kieltä mutta tajusi käskyn sisällön kumminkin ja teki kiltisti työtä käskettyä vaikka hampaat hänellä kirskuivatkin. Kun hän rahtasi vesipääläreitä taloon niin suomalaiset puhuivat tulkkinsa kanssa sitä käsittämätöntä kieltään osoitellen samalla sekä Hanlonia että O´Malleyta. Erityisesti suomalainen perheenäiti puhui kiivaalla äänellä:

- Hölölän pölöhön niäkkimät rääpiö körkkimän eutuäyty ripottaa rääpläten!

- Ptruitsapapulikka äätäöötä nierisnäikkömön uilaiiliö eukumaämmämö hulipuli häpäläitten rääk!

- Riutkumätätön uliväli huulivähä räkämällönen kilikali rystymön ruikkama tärämäki!

- Jötkimä kiekkuma pierespauke tupoläpi! Raparperi perkele! Raparperi perkele!

Suomalaiset poistuivat suuttuneina sisään taloonsa ja projektikoordinaattori Hilma Röntynen otti Hanlonin ja O´Malleyn puhutteluun:

- Nämä sorretun ja täältä turvaa hakeneen vähemmistön edustajat kertoivat että te olette useasti täällä käydessänne tehneet rasistisia eleitä ja ilmeitä sekä eleitten ja ilmeitten tekemättä jättämisiä joten kyseinen Airaksisen perhe on loukkaantunut ja kokee että heihin kohdistuu teidän suunnasta rasistisen väkivallan uhka.

- Mikä perkeleen… mehän tuodaan niille elanto… joka ristuksen viikko… ja kuskataan se vielä hyllyille ettei sorretun tartte itte vaivautua… mitenkä vitussa se naamavärkki tulis oikein asetella?

- Se on kuulkaa jätkät sillä lailla, että jos he kokevat rasistisen väkivallan uhkaa niin heihin on kohdistunut rasistisen väkivallan uhka! Ja te olette siihen syyllisiä!

- No saadaanks me nyt sitten potkut vai?

- Ette. Mutta ensi lauantaina Calumetissa on Finnish – American Friendship Organisationin juhlatilaisuus jossa kiitetään suomalaisten rikastuttavasta kulttuurivaikutuksesta tähän muuten niin tympeään ja sisäänpäin lämpiävään virginhilliläiseen kulttuuriimme. Siellä te kaksi luette julkisen anteeksipyyntönne ja irtisanoutumisenne kaikesta suomalaisiin kohdistuvasta rasismista. Ja muistakaapas että minä olen tulkkaamassa. Niin että paatosta peliin, perkele! Ei olis paha vaikka vähän alaleuka väpättäis!

Kärryt läksivät sorrettujen suomalaisten pihalta. Edetäkseen Michigan Department of Social Services-viraston varastorakennukseen jossa ne lastattaisiin taas täyteen ja vietäisiin toisen sorretun, körttiläispuvuissaan odottavan  suomalaisperheen pihalle. Sekä Hanlon että O´Malley tiesivät että nämä turvapaikkastatuksella oleskelevat ja Suomen suuriruhtinaskunnassa hengenvaarassa väitteensä mukaan olevat suomalaiset kävivät Euroopanlaivoilla lomilla siinä samassa Suomen suuriruhtinaskunnassa josta he virallisesti olivat henkensä uhalla paenneet ja toivat tuliaisina aina puolenkymmentä uutta sorrettua suomalaista. Turvapaikkastatukselle.

Erään michiganilaisen lehden toimittaja Averell Dalton oli sentään kysynyt pääkirjoituksessaan kielletyn kysymyksen eli ”kuinka paljon näitten amerikkalaisväestöön nähden väkivalta- ja seksuaalirikoksiin kaksikymmenkertaisesti syyllistyvien suomalaisten elättäminen oikein maksaa?”. Virkakoneisto oli todennut että summaa ei voi määritellä eikä sitä tulla määrittelemäänkään koska kysymyksen perusasetelma oli rasistinen. Dalton oltiin irtisanottu välittömästi työstään ja huhupuheitten mukaan toimi nykyisin kullankaivajana Klondykessä.

Molempien kärryjään ajavien miesten synkät mutta ääneen lausumattomat ajatukset kohosivat heidän päistään ylöspäin synkänmustina pilvinä, yhtyivät, nousivat ylöspäin, törmäsivät matalapaineen rintamaan ja aiheuttivat pienehkön tornadon Calumetin eteläpuolella sijaitsevassa Houghtonissa. Tornado kaatoi metsää, särki latoja ja tappoi parikymmenpäisen nautakarjan. Rasismi niitti taas julmaa satoaan.

Sekä Hanlon että O´Malley tuumasivat että huoraamisellakin on oma rajansa. Fuck finns. Fuck Calumet. Fuck Michigan. Fuck justabout everything.

Oliskohan siellä Teksasissa töitä?

Fucking finns. Fucking parasites.

Some koertti-finn immigrants. Victims. Untouchables. Misunderstood.

Lukijalle: Kirjoituksen inspiraationa toimi tämä blogikollega Professorin kirjoitus jossa käsiteltiin sitä kuinka haittamedia julistaa noin miljoonannen kerran että ”lähtiväthän suomalaisetkin elintasosiirtolaisiksi”. Kirjoituksissa käsiteltiin suomalaissiirtolaisuutta Ruotsiin joten otin käsiteltäväksi suomalaissiirtolaisuuden Yhdysvaltoihin haittamedian linjaa kuuliaisena kansalaisena myötäillen. Näinhän sen on täytynyt tapahtua.

Meillä suomalaisilla on niin, niin paljon korvattavaa sekä Afrikalle että Lähi- ja Keski-idälle työperäisestä siirtolaisuudestamme Yhdysvaltoihin, Ruotsiin ja Australiaan. Mahtaako velka loppua koskaan? Ehkä ei, mutta muistakaa että sen maksaminen on ilo, etuoikeus ja ennen kaikkea velvollisuus.

AIRISTON AALLOILLA

Airisto, 22.9. 2018

Airisto, niin kuin Turun saaristo yleensäkin on yksi Suomen kauneimmista paikoista ja sitä voisi pitää varsinaisena rauhan saaristona, ainakin huvikseen ja ilokseen alueella liikkuvan veneilijän toimesta. Ei muuta kun veneilee kauniilla selällä ja lyö illalla aluksen ankkuriin sopivaan suojaiseen lahteen, nauttii olostaan ja nukahtaa kun leppeät aallot hieman keikuttavat venettä. Alue oli luonnollisesti myös kaikenlaisten merilintujen valtakuntaa jotka lensivät ympäriinsä rääkyen ja höhläillen tyypillisiä merilintujen touhuja. Olipa alueella kuitenkin myös eräs vanha ja viisas korppi joka katseli erään kiinteistön reunalla sijaitsevan männyn latvasta mitä sen manttaaleilla tapahtui.

Merilinnut eivät yleiseltä höhläämiseltään olisi poikkeustilannetta havainneet mutta korppi pani merkille että alueella sijaitsevan rakennusryhmittymän ympärillä oli toistasataa ihmistä ja paljon niitä suuria pyöreäjalkaisia koppakuoriaisia joilla nuo ihmiset liikkuivat. Erityisesti korppi pani merkille että ihmisillä oli kaikilla täysin samanlaiset vaatteet ja käsissään ne huomattavan vaaralliset värkit jotka pitivät kovan metelin ja joitten vuoksi järkevä ja asiallinen lintu saattoi herkkään päästä hengestään. Ehkä ne olivat niitä metsästäjiä tuumasi korppi ja päätti että oli aika ottaa ritolat, lehahti siivilleen ja poistui tästä tarinasta.

Nuo ihmiset eivät olleet metsästäjiä. Eivät he olleet myöskään poliiseja vaikka poliisiunivormut heillä päällään olikin. Miehet olivat puolustusvoimien henkilökuntaa, erityisesti Utin erikoisjääkäreitä sekä merivoimien erikoistoimintaosaston miehiä. Nuo miehet olivat ammattisotilaita eikä heidän tarvinnut hävetä koulutustaan eikä kokemustaan minkään maan erikoisjoukkojen sotilaille. Sotilaat valmistautuivat operaatioon jonka tulisi tapahtua laukaustakaan ampumatta mutta koska oli vahva oletus että operaation kohteena olevassa Airiston Helmi-kiinteistössä oli vastassa yhtä lailla hyvin koulutettuja erikoisjoukkoja oltiin operaatio annettu poliisin sijasta PV:n suoritettavaksi. Tosin poliisin univormut päällä ja poliiseille tyypillinen aseistus varustuksena.

Joukot olivat siirtyneet paikoilleen. Radioita ei käytetty koska niitä mitä varmimmin kuunneltiin. Nämä miehet pärjäsivät kyllä ennakkosuunnittelun ja käsimerkkien turvinkin.

Tehtävä – suorita!

*

Viisitoista minuuttia myöhemmin Airiston Helmen tiloissa.

Paikalla olleet viisi venäläistä miestä olivat todellakin olleet erikoiskoulutettuja spetsnaz-sotilaita. Yhteinen piirre heille oli se, että yksikään ei ollut tyhmä ja he ymmärsivät että ylivoimaa vastaan oli täysin turha taistella. Niinpä he istuivat nyt seinää vasten käsi- ja jalkarautoihin kahlittuina. He eivät sinänsä olleet huolissaan omasta turvallisuudestaan vaikka se, mitä juuri sotatoimeksi luokiteltavan teon tehneet suomalaiset tästä kiinteistöstä löytäisivät osoittaisi että suomalaisten sotatoimi oli vain vastaus venäläisten jo aikaisemmin  tekemään sotatoimeen. Sotatoimea ei missään nimessä kannattanut eskaloida alkamalla ampua vieraan valtakunnan sotilaita.

Suomalaista joukoista ei huokunut minkäänlaista vihaa. He olivat yhtä lailla ammattilaisia ja ymmärsivät että vainoharhainen Venäjä valmistautui sotaan aina kun vain voi ja suomalaisten oman typeryyden vuoksi siihen oltiin tarjottu mahdollisuus kultalautasella. Suomalainen erikoisjoukkojen mies katsoi kiinteistössä olevaa elektroniikkaa ja vihelsi:

- Zwiddu joo… tässähän on sen tason  signaalitiedustelulaitteistoa ettei sille pärjää kuin Tikkakosken pojat. Hyvä jos nekään…

Ulkoa tullut toinen erikoisjoukkojen mies puolestaan totesi:

- Ja katos tuota häirintälaitetta. Tuolla on piharakennuksissa sen kokoiset aggregaatit että ne olisivat saaneet halutessaan viestiliikenteen sotkettua aina Turkuun saakka.

Suomalaiset sotilaat löysivät varsin pian lattiassa olevan erillisen luukun. Yhtä lailla poliisin univormussa oleva Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen kapteeni sanoi kahlituille venäläissotilaille:

- Epäilemättä teillä on tuossa luukussa räjähdevarmistus. Olkaapa ystävälliset ja kertokaa kuinka se puretaan. Meinaan, te tiedätte että me päästään tuosta luukusta joka tapauksessa läpi ja jos tää koko manttaali räjähtää taivaan tuuliin niin huomautan että alueen ulkopuolella on jo huomattava määrä mediaa joka lähettää asian saman tien julki. Meidän kaikkien etuhan on, että asia ei eskaloidu eikä varsinkaan julkisesti.

Venäläiset katsoivat toisiinsa, nyökkäsivät ja yksi miehistä sanoi selvällä suomenkielellä:

- Älypuhelin. Pöydällä. Hiirenloukkukuvake. Paina se, ja laita sitten koodi kuusi-kaksi-kolme-neljä. Paina sitten enter.

Kapteeni otti kännykän ja lisäsi:

- Ymmärtänette että te olette juuri siinä samassa paikassa kun minä tätä painan.

- Ymmärrämme. Me emme ole tyhmiä.

Kapteeni purki räjähdevarmistuksen, nyökkäsi toisille sotilaille ja he aukaisivat luukun. Sisään ensimmäisenä mennyt ylikersantti totesi:

- Jaahah… lyhyttä AK-74:ää täällä on muutama kymmenen… tusinan verran Dragunoveja… saman verran Vintorez-tarkkuuskivääreitä… vaimennettuja Val-konepistooleja eikö lie neljäkymmentä… tavallista ysimillistä pistoolia viitisenkymmentä… parikymmentä termobaarista Shmel-sinkoa… ja lisäks patruunoita ja muoviräjähdettä keskikokoista sotaa varten… ja sitten tietysti muona-annoksia, viestintävälineistöä ja lääkintätarvikkeita… täähän on semmonen perinteinen partiolaisleirin varustus, hähhää… kyllä täällä on tarpeita huomattavan monelle spetsnaz-ryhmälle suorittamaan kaikenlaista umpivittumaista… ja luulenpa että noissa yläkerrassa olevissa tietokoneissa on varsin yksityiskohtaisia karttoja tietyistä alueista…

Yksi miehistä huomasi että kiinteistön seinällä oli kehystetty kuva kokoomuksen Sanni Grahn-Laasosesta. Mustavalkoprintterillä painettu ja kuvassa oli mukana venäjänkielistä tekstiä. Venäjänkielentaitoinen kapteeni luki tekstin, hymyili kuivasti ja käänsi sen sitten miehille todeten että on noilla ryssilläkin huumorintajua:

Epäluuloa, pelkoa, populismia. Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) puhuu lempiaiheestaan. Sillä hän nousi eduskuntaan 2007: vastustamalla venäläisten tontti- ja kiinteistökauppoja.

Lakialoite on tehty venäläisiä varten, mutta vain yhdeltä kansallisuudelta kieltäminen olisi – niin – rasismia.

Yksi keino kiinnittää mielenkiintoa – sitouttaa matkailueuroja ja esimerkiksi liike-elämän investointihaluja – on edistää loma-asuntokauppaa, ei kieltää sitä.

Jos Kymäläisen lakialoite menestyisi, olisi se askel taaksepäin matkalla kohti globaalisti avointa ja vapaata kauppaa. Suljetumpi talous ja muurien rakentaminen ovat mennyttä maailmaa. Ennakkoluulojen murtaminen on paitsi avartavaa, myös taloudellisesti kannattavaa.

Teksti ei aiheuttanut miehissä edes hymähdystä. Niin suomalaiset kuin kahlehditut venäläiset sotilaat olivat ammattilaisia. Politiikassa taas utopistinen sinisilmäinen idealisti oli vakio. Ja valitettavasti politiikassa typeryys oli ollut jo pitkään uraa edistävä tekijä. Samassa paikalle tuli erikoisjääkäreitten majuri joka oli johtanut koko operaatiota. Hän totesi kuivasti miehille:

- Onnittelen teitä onnistuneesta sotilasoperaatiosta joka virallisesti ei ollut sotilasoperaatio vaan keskusrikospoliisin isku talousrikollisia ja rahanpesua vastaan.

Majurin lausuma aiheutti röhönaurun joka ei kuitenkaan jatkunut pitkään. Totta kai miehet tajusivat masurkan juonen. Oli selvää että Venäjä oli saanut tässä operaatiossa pahasti kuonoonsa. Se saattoi ottaa kyllä pahojakin avokkaita päin naamaansa jos se tapahtui piilossa eikä Venäjä menetä kasvojaan. Epäilemättä joku PV:n miehistä oli tällä hetkellä kertomassa Venäjän sotilasasiamiehille että näin oli käynyt, kaikki tarvikkeenne takavarikoidaan ja alueella tehdään talousrikoksiin vedoten joku haamupidätyskin mutta nuo viisi venäläistä sotilasta kävelevät jo joskus puolen yön aikaan Vaalimaalla rajan yli. Kas kun Suomi ja Venäjä eivät ole sotatilassa joten suomalaisten on vähän vaikeaa ottaa sotavankeja. Jos ne niitä ottaisivat, niin silloinhan saatettaisiin joutua sanomaan julkisesti että vangit otettiin Venäjän Suomen alueella sijaitsevasta sotilastukikohdasta. Ja eihän Venäjällä toki sellaisia ole?

Yksi erikoisjoukkojen ylikersanteista kysyi majurilta:

- Herra majuri, totta kai on selvää että mitään normaalia poliisitutkintaa kummallisempaa ei ole tapahtunut, asian hoiti KRP eikä me olla edes koskaan oltu täällä. Mutta sitä minä ihmettelen että miten ihmeessä hallitus antoi tähän operaatioon luvan? Onko siellä kasvatettu kivekset?

Majuri hymyili hymyä joka ei onnistunut peittämään halveksuntaa ja vastasi:

- Ei hallitus tiennyt tästä operaatiosta mitään. Se istuu paskat housussa Helsingissä ja sille kerrotaan tällä hetkellä mitä on tapahtunut. Käsky operaatioon tuli alemmalta taholta. Taholta, joka vielä on kiinnostunut sellaisesta epämuodikkaasta asiasta kuin Suomen ja suomalaisten turvallisuus. Selvää on että hallitus vetää tällä hetkellä nitroja kitusiinsa mutta sekin tietää että operaation myötä pukki pääsi kaalimaahan eikä se sieltä enää minnekään lähde. Niinpä me olemme tarjonneet niille törpöille tien päästä eroon venäläisistä maanpuolustuksen kannalta uhanalaisista kiinteistöistä. Ei millään laajalla ja ennen kaikkea julkisella pakkolunastuksella vaan siten että tapahtuu tiettyjä kiinteistökauppoja joissa tietyt venäläisomistuksessa olevat kiinteistöt ja tontit siirtyvät suomalaisten pöytälaatikkofirmojen omistukseen. Pöytälaatikkofirmojen, jotka sattumoisin ovat Senaattikiinteistöjen omistuksessa.

Sitten majuri osoitti viittä venäläistä sotilasta:

- Tuohon pihalle tuli pikkubussi. Siirtäkää nuo miehet siihen, ajakaa Vaalimaalle ja antakaa miesten mennä rajan yli. Heitä on kohdeltava hyvin. Ja juu… näyttää tulevan KRP:n miehetkin jo paikalle.

Kiinteistöön astui siviilipukuisia poliiseja KRP:n talousrikospuolelta. Erikoisjääkärit kysäisivät:

- Tulitte etsimään todistusaineistoa?

KRP:n mies vastasi:

- Nääh… meillä on se todistusaineisto jo täällä salkussa. Olemattomanhan voi keksiä. Jos te PV:n heput kuskaatte tuon venäläisen sotilasrojun omiin autoihinne niin me hoidetaan tää lavastuspuoli.

Puoli tuntia myöhemmin Airiston Helmi oli muuttunut venäläisestä yllätyshyökkäystä valmistelevasta tukikohdasta epäonnisten venäläisten talousrikollisten pesäpaikaksi. Takavarikoitua sotilaskalustoa kuljettavat rekat poistuivat paikalta. Tilalle tuli PV:n linja-autoja joihin sekä erikoisjääkärit että merivoimien erikoistoimintaosaston sotilaat siirtyivät. Linja-autojen kuskit nostivat kytkintä ja ajoivat pois alueelta jossa virallisesti oli käynyt niin että toistasataa konepistoolimiestä kävi pidättämässä muutaman kuittiväärentäjän.

Lukijalle: Tämä fiktiivinen kirjoitus on täysin mielikuvituksen tuotetta. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä Airistolla on tapahtunut. Mutta tällaiset tapahtumat toki ruokkivat mielikuvitusta. Saattaahan se olla niinkin että toistasataa konepistoolimiestä käy pidättämässä muutamia talousrikollisia eikä asiassa ole mitään muuta sen kummempaa.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XCVII

1. MTV 3 ja pyssyhämmennys

Hotellin respassa törmättiin MTV 3:n esittämään hämmästyttävään uutiseen:

Suomen aselaki ei kykene estämään kaikkia laittomia aseen hankintoja.

Suomessa aseen hallussapito on yksi tiukemmin säädeltyjä EU:n alueella. Aseen hankkiminen luvatta on silti hyvin mahdollista laeista huolimatta.

Öö… öö… brrgele… ai… ai… mitäs tähän nyt sanois… joo…

Oh my God in Heaven. Äiti, sie et kertonut miulle tätä. Ettäkö laillisen aseen hankkimisen vaikeuttaminen ei estäkään rikollista hankkimasta laitonta asetta? Tämäkin päivä piti vielä nähdä. Mihin tässä enää uskoisi?

Väännetään vielä rautalangasta: Lainkuuliaisten ihmisten kyykyttäminen vaikuttaa lainkuuliaisiin ihmisiin, ei rikollisiin. Lait ovat lainkuuliaisia ihmisiä varten,  eivät rikollisia. Valtiovallalla – EU:n vaatimuksesta – on kova halu viedä lailliset aseet lainkuuliaisilta kansalaisilta. Valtiovalta voi omasta puolestaan vaatia lainkuuliaisia kansalaisia lopettamaan hengittämisenkin. Vaikka lainkuuliaiset kansalaiset lopettaisivat hengittämisen (ja muuttuisivat viidessä minuutissa maanparannusaineeksi) niin rikolliset eivät sitä tee. 

Lähinnä suunnitteilla oleva aseitten takavarikoiminen saa aikaan sen että maassa ei ole yhtään laitonta asetta vähemmän. Niitten määrä kylläkin huomattavasti lisääntyy sillä jos rikosta tekemätöntä ihmistä rangaistaan omaisuuden takavarikolla niin kyseessä on mielivalta. Mielivaltaan ei ole pakko alistua ja huomattava osa aseista yksinkertaisesti katoaa. Laittomasti. Ja mitä valtiovalta näille uusille ei enää niin lainkuuliaisille ihmisille tekee? Vangitkaapa piruuttanne vaikka tommonen satatuhatta ihmistä. Mihin vankilaan? Kenen vartioimana?

Voihan tietysti olla niin että jos nykyiset lait eivät riitä, niin ehkä valtiovalta ottaa käyttöön rankat – ja ilman muuta toimivat sillä lakiahan ei saa rikkoa – ruotsalaiset keinot:

Jos ei tällä konstilla rosvolta purkka pysähdy, niin millä sitten?

Tulee vielä muistuttaa että paras yhteiskuntarauhan tae ei suinkaan ole kärsäänsä joka asiaan tunkeva ja aina kasvava virkakoneisto. Vaan se on kansalaiset, jotka luottavat virkakoneistoon. Ja luottamus tulee ansaita. Sen voi myös menettää. Varsinkin siinä tapauksessa että kansalainen huomaa virkakoneiston elävän itsensä, ei kansalaisten takia.

Kiitokset WhiteHunterille vinkistä.

2. Haittamaahanmuutto ja haittamedia

Hotellin respassa ollaan odoteltu sitä koska – erittäin kuvaavaa – termiä ”haittamaahanmuutto” pyritään kieltämään tai ainakin tuomitsemaan. Nyt siihen suuntaan otti askeleen Aamulehti joka kikkailee termistöllä näin:

Vaarallisinta on – vakavasti ottaen – se, että "haittamaahanmuutosta" keskustelemisen jatkona saatetaan kohta puhua "haittamaahanmuuttajista", mistä on sitten vain pieni henkinen hyppäys "haittaihmisiin".

Tässähän ollaan punavihreän ajattelun ytimessä eli ei ole olemassa haittaihmisiä sillä jokainen Suomeen tuleva elintasosiirtolainen on aivan samanlainen lällydemari kuin me muutkin ja eipä aikaakaan kun hän on suomalaisen yhteiskunnan rakentava ja tuottava jäsen. Totaalista paskapuhettahan tuo tietysti on, mutta koska se on utopian mukaista sellaista niin eihän sitä saa kyseenalaistaa ja jos sen kyseenalaistaa mm. käyttämällä termiä ”haittamaahanmuutto” niin saattaa olla jo kolisuttamassa uuninluukkuja. Ainakin sellaisen mielikuvan voi kyseenalaistajasta luoda ja valtamedia sen mielellään luo.

Mutta kerrataanpa ja väännetään rau… äh, ei valtamedialle rautalanka riitä joten väännetään ratakiskosta:

Varsinkin Afrikasta, Lähi- ja Keski-idästä tulevat maahanmuuttajat elävät suomalaisten varoilla aina maahan saapumisestaan hamaan kuolemaansa saakka. Lisäksi nämä ihmisryhmät syyllistyvät kantasuomalaisiin nähden parikymmenkertaisesti väkivalta- ja seksuaalirikoksiin. Kyse on haittamaahanmuutosta ja haittamaahanmuuttajista. Toimittaja voi toki ajatella asiasta niin kuin Loot Sodomasta ja Gomorrasta eli yksikin riittää mutta kantasuomalaisella siihen ei ole oikein varaa.

Mutta asian ydin onkin siinä että tavallisen kantasuomalaisen mielipiteellä ei ole merkitystä. Ainoastaan utopiassaan elävän valtamedian toimittajan mielipiteellä on. Eikö siis ole varsin perusteltua alkaa käyttää termejä ”haittamedia” ja ”haittatoimittaja”? Haitallista kun on varsin perusteltua nimittää haitalliseksi.

Haittamedialle asian selvittämiseksi välttämätöntä ratakiskoa

3. Mainos

Antikvariaatit ovat mainoita paikkoja. Niissä tekee hienoja löytöjä kohtuuhinnalla. Niitten ongelma vain on siinä että niitä on – ainakin pienemmällä paikkakunnalla – maksimissaan vain yksi. Mutta nyt on tullut huomattua että antikvariaatitkin ovat ottaneet askeleen nykyaikaan ja perustaneet antikvaari-sivuston jossa on tarjolla huomattavan monen antikvariaatin tarjonta ja kaikkiaan puolen miljoonan kirjan valikoima. Olen itse käyttänyt palvelua ja voin todeta että homma pelittää.

Kaikki maailman kirjatoukat, yhtykää! Ja tuetaan porukalla pienyrittäjiä!

KALSARIKÄNNIT

Eli pieni raappahousutarina viikonlopuksi

Erään Naakkamossa sijaitsevan omakotitalon pihalla 56-vuotias Aatos Vänttönen antoi suukon vaimolleen Mirjamille. Mirjami oli lähdössä kahden vanhan tyttökaverinsa kanssa yöksi Radanvarsikaupunkiin jossa he menisivät katsomaan teatteriesitystä ”Öh, Calcutta, Höh” ja sen jälkeen ravintolaan syömään. Toinen Mirjamin kavereista asui Radanvarsikaupungissa joten yökortteeri oli tarjolla ilmaiseksi. Aatosta itseään teatteri-ilmaisu kiinnosti yhtä paljon kuin kilo orgaanista maanparannusainetta mutta tokihan hän rakkaalleen vaimolle teatterireissun mielellään soi. Varsinkin kun Vänttösten lapset olivat jo maailmalla ja Aatoksella olisi edessään mukava isännän ilta seuranaan vain uskollinen ystävä eli kuusivuotias jämtlanninpystykorvauros Unski.

Aatos vilkutti vielä pihasta peruuttavalle ja poistuvalle autolle ja läksi sen jälkeen liiteriin. Täytyi hakea sekä sauna- että takkapuut. Saunaan Aatos haki sekapuuta jossa oli mukana mukavasti paukkuvaa pihkaista närettä ja takkapuiksi hän haki räiskymätöntä koivuklapia. Tuotuaan puut sisälle hän laittoi ensiksi päälleen tilanteeseen ehdottomasti sopivan varustuksen eli pitkät kalsarit (Varustelekasta hankitut merinovillaiset Särmä-kalsarit, koko XXL):

Paidaksi valikoitui kuin itsestään toksisen maskuliininen ”Suomi-konepistooli on tour-paita” ja jalkaan hän laittoi vaimonsa tekemät villasukat. Ei sen parempia ollutkaan. No, ehkä nahkasaappaassa jalkarätti kilpaili ykkössijasta. Unski seuraili isäntänsä tyytyväistä myhäilyä ja arvasi että edessä oli semmoinen mukava miesten ilta. Naapuruston koirien Kuonobookissa yksi ajokoira oli haukkunut että isäntä tulee herkkään pahalle tuulelle kun se ottaa hapanta mutta Unski tiesi että oman isännän kanssa ei ollut sellaista ongelmaa. Hänelle ei myyty rähinäviinaa. Aatos viritteli saunan pesään tulet ja laittoi puut takkaan valmiiksi. Kaikki tarpeellinen rekvisiitta oli jo hankittu ja sen nestemäinen muoto koostui jääkaappiin jo eilen illalla asetellusta 24-päkistä raikasta Tsuhnan Kostoa. Aatos ei vielä aukaissut tölkkiä vaan kaatoi itselleen pienen mukin Highland Bird-viskiä, meni sen kanssa pihalle ja pani samalla palamaan Voimasavuke Bostonin.

Aatos tuumaili että virallisesti sitä kai pitäisi kehuskella niitä kalliita skottilaisia mallasviskejä mutta tosiasiassa tämmönen halvempi blended-viski maistui vaan paremmalta. Jotenkin pehmeämmältä. Ja eihän tuota jäykkää viinaa niin paljon tullut juotuakaan. Kova krapulakin siitä kehnosta tulee jos sitä liikaa työstää. Tyhjennettyään viskimukin ja sammutettuaan savukkeen hän lisäsi saunan kiukaaseen toisen pesällisen puita. Vänttösten kiuas veti hyvin ja löylyihin pääsi kahden pesällisen jälkeen.

Aatos riisuuntui, otti mukaansa tölkillisen kylmää Tsuhnan Kostoa, täytti löylykiulun ja siirtyi lauteille. Ensimmäiseksi hän aukaisi tölkin, otti kiulusta kippoon hieman vettä, lorautti sekaan Tsuhnan Kostoa, hämmensi sormellaan ja heitti satsin sitten kiukaalle. Suhahduksen myötä saunaan levisi suloinen viljan tuoksu jota säesti perinteinen olutryypyn ensimmäinen tyytyväinen ähkäisy. Mikäs tässä miehen oli ollessa.

Ensimmäisellä löylytauolla hän viritteli takkaan tulet ja nautti toisen tölkin tuota mainiota Pertinlaakson panimon olutta. Unski tuli Aatoksen viereen vaatien rapsuttelaatiota ja sitähän oli toki tarjolla. Unski oli hyvän kaverin lisäksi mainio metsäkoira mutta sekin tiesi että tänään pyssyt pysyisivät asekaapissa eikä metsään mentäisi vaan nyt vietettäisiin miesten iltaa ihan muuten vaan. Se örisi tyytyväisenä kun Aatos toimi rapsuttelaattorina.

- Me ollaan Unski parhaat kaverit. Maailman parhaat kaverit. Eiks ollakin?

- Örllgh.

Näin vastasi Unski ja sen iloinen koiran ilme kertoi enemmän kuin tuhat tyhjää ihmisen sanaa. Aatos ajatteli että ihmiselle luontaista on pettäminen ja kusettaminen mutta kun koiraasi pidät hyvin niin sen uskollisempaa ystävää et saa mistään.

Hän kävi hakemassa uuden tölkin saunaa varten ja Unski meni makoilemaan lempipaikalleen takkahuoneen oven vieressä sijaitsevalle pienelle patjalle. Se kuunteli kun saunasta kuului löylyn suhina ja miehen tyytyväinen ähkiminen. Se tiesi myös että kuinka nämä illat etenivät ja kun Aatos saapui jälleen löylystä se alkoi lipoa huuliaan.

Oli aika lenkkeillä. Sisätiloissa. Aatoksen vanha kaveri, naapurimaakunnassa Pinnanmaalla Huitsinnevadan kunnassa asuva Perskeleen Ykä oli käynyt rouvansa Ylvan kanssa hiljattain kylässä Vänttösillä ja tuonut mukanaan tuliaisiksi Lälläveden Läski & Leivonnaisen Vanhan Ajan Lenkkiä. Sitä Aatos toi nyt keittiöstä tulilla paisteltavaksi. Etiketti oli selkeä ja reilu. Ensiksi makkara lämmitettiin tulilla. Sitten oli isännän pala. Seuraavaksi oli koiran pala. Ja niin edelleen. Aatoskin tiesi että Unskin lempimakkara oli isännän oma makkara joka jaettiin parhaan kaverin kanssa koirallisella tasajaolla. Unski antoi vielä kulinaristisen lausunnon:

- Mröllgh örrör görll wöyh.

Aatos ymmärsi viisasta koiraansa ja tiesi Unskin lausunnon olevan suomennettuna suurinpiirtein: ”Tämä mainio lihatuottaja on tavoittanut lenkkimakkarassaan hienon häivähdyksen niiltä ajoilta jolloin tehoelintarviketeollisuus ei vielä tarjonnut ihmisille syötäväksi gelatiinilla pakattua sahanpurua”.

Aatos jatkoi saunomistaan ja aina ennen ensimmäisiä löylyjä kuului saunasta lupaava sihahdus. Jokaisella saunatauolla Unski nuoli isännän hikiset sääret jotka koiran makumaailmassa vastasivat suurinpiirtein perunalastuja. Lopulta isäntä peseytyi, laittoi luonnollisesti päälle pitkät kalsarit, villasukat ja tunnelmaan sopivan paidan, nautti nopean viskipaukun ja siirtyi sohvalle johon Unskikin ankkuroitui laittaen kuononsa Aatoksen reiden päälle saaden luonnollisesti hyvän annoksen rapsuttelaatiota. Vaimo oli mennyt Radanvarsikaupunkiin nauttimaan taiteesta ja miehiset kalsarikännit jatkuivat myöskin taiteen merkeissä. Niinpä Aatos laittoi televisiosta tulemaan Mikko Niskasen elokuvan Sissit ja aukaisi uuden Tsuhnan Koston.

Elokuvassa ammuttiin tietysti varsin paljon mutta ampumiseen tottuneena metsästyskoirana Unski ei siitä ollut moksiskaan. Mutta koska se oli tottunut sotahommien sijasta hirvenmetsästyshommiin se ajatteli että eihän tuommosen räiskimisen jäljeltä jää syötäväksi kelpaavaa lihaa ensinkään. Amatöörien hommaa kerta kaikkiaan. Ei asia sitä sinänsä sen suuremmin harmittanut sillä Tsuhnan Kostoa nauttiva isäntä tarjosi sille jatkuvasti rapsuttelaatiota ja siihenhän Unski ei koskaan kyllästynyt. Unski tiesi myös että miesten illasta nauttiva isäntä tykkäsi olostaan katsellen häpeilemättömän nationalistista sotaelokuvaa, hörsien olutta, raapien muniaan ja päästellen välillä tanakoita pieruja. Välillä Unskin oli pakko hieman katsoa Aatosta. Aivan kuin muistuttaen että hei, ei sun ikäisen miehen enää kannata luottaa pieruun. Se saattaa tehdä yllärin.

Taide – ainakin miehinen taide – vaatii myös muonatäydennystä ja sitähän Aatos kävi hakemassa keittiöstä. Perskeleen Ykä oli tuonut tuliaisiksi myös Lälläveden Läski & Leivonnaisen lihapiirakoita sekä mainioita ”Onk Nakei?”-nakkeja. Niitä Aatos sitten lämmitteli parhaassa vanhan ajan snagarihengessä ja pisteli annokset tyytyväisenä tuulensuojaan elokuvaa katsellessaan. Nämä lihikset eivät olleet tarkoitettu Unskille sillä se ei perustanut sinapista ja ketsupista mutta isäntä oli ottanut sitä varten valmiiksi kuivattuja hirvenlihasiivuja joita hän tarjoili Unskille naposteltavaksi. Maistuiko? Oliko muita tyhmiä kysymyksiä?

Sissit-elokuva loppui ja isäntä laittoi pyörimään Talvisota-elokuvan. Unski tiesi protokollan sekä isännän kalsarikännien tietyn aikataulun ja totesi Aatokselle että ulkona vois pistäytyä tekemässä tarpeet.  Tämähän onnistui ja Unskin palattua sohvalle ei kestänyt pitkäänkään kun Aatos totesi:

- Se on Unski sillai että minä olen törpötellyt sen verran monta Tsuhnan Kostoa etten enää ole varttituntiin hahmottanut että mitä tässä leffassa tapahtuu vaikka olen sen varmaan kymmeneen kertaan nähnyt. Eiköhän me poijjaat mennä pitkälleen?

- Hau!

Aatos kömpi punkkaan – luonnollisesti pitkät kalsarit päällä – ja veti peiton korviinsa. Sitten hän kääntyi vielä hiukan ja silitteli Unskia joka oli tullut viereen. Unski tuumaili että nää ihmisurokset ovat jotenkin mukavan selkeitä. Kun ne saa säännöllisesti ruokaa ja seksiä ja pääsevät välillä tuulettumaan kavereittensa kanssa mökkiviikonlopulle sekä aika ajoin tuulettelevat omin päin kalsarikännien merkeissä niin ei ne mitään terapeuttia tarvitse. Ihmisnaaras oli vähän monimutkaisempi otus. Paljon monimutkaisempi kuin koiranaaras. Unski tuumi vielä että hyvä että se oli syntynyt koiraksi. Pääsi kaiken kaikkiaan paljon helpommalla.

Sitten se lakkasi tuumailemasta asiaa ja tuumi puolestaan että se oli päässyt oikein mukavaan perheeseen. Sen oli hyvä olla. Se kellahti kyljelleen, painoi päänsä jo kuorsaavan Aatoksen jalkaa vasten ja nukahti tyytyväisenä.

ANTERO LÄRVÄNEN JA TOKSINEN FEMINISMI

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen täältä Huitsinnevadan paikallisradion lähetyksestä Pinnanmaan maakunnan pääkaupungista Hömpstadista. Käsittelemme tässä lähetyksessämme nykyistä – nimenomaan feministien käyttämää – suosikkitermiä ”toksinen maskuliinisuus”. Kuuntelijamme ovat nimittäin lähestyneet huolestuneina toimitusta asian tiimoilta ja olleet epätietoisia. Toksinenhan tarkoittaa myrkkyä ja kuuntelijamme ovat syystä olleet huolissaan siitä että onko miesten keskuudessa mahdollisesti leviämässä jonkunlainen vakava verenmyrkytystila? Asiasta kertoo tarkemmin meille vieraamme Hömpstadin vähänköehkäopistollisen keskussairaalan ylempi aivoräätäli Veikko Vopakki. Veikko, tervetuloa tähän suoraan lähetykseen.

- Kiitos, Antero ja lämpimimmät terveiset kaikille mainioille pinnanmaalaisille kuuntelijoille. Minullahan onkin useampi vuosi siitä kun olen ollut viimeksi tässä Huitsinnevadan paikallisradion lähetyksessä. Kuuntelen kyllä kanavaa säännöllisesti. Oikeastaan en paljon mitään muuta kuuntelekaan.

- Veikko, osaatko selittää että mitä oikeastaan tarkoittaa tämä toksinen maskuliinisuus?

- No jaa, sehän on näitä väen väkisin keksittyjä termejä joita feministit rakastavat ja joita ne keksivät aina lisää kun aikaisemmat on röhönaurettu nurin. Termi liittyy maskuliinisuuden ylikorostamiseen ja väkivaltaan. Erityisesti naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Islamilaisissa kulttuureissa sitä kyllä löytyy yllin kyllin mutta länsimaiset knääkät eivät halua keskittyä siihen. Itse asiassa ne ignoroivat koko asian ja väittävät samalla että joku Handmaid´s Tale on dokumentti joka todistaa nimenomaan länsimaisen toksisen maskuliinisuuden olemassaolon. Mikä tietoinen ajatushupsis on tietysti yksi aikamme suuria paradokseja. Mutta jos puhutaan länsimaista niin koko termin lähtökohta on väärä ja keinotekoinen. Kyse on tavallaan siitä että sokea selittää värejä näkevälle kuvitellen ymmärtävänsä ne. Ei kyse ole siitä, mitä on toksinen maskuliinisuus vaan siitä, ketkä sitä termiä käyttävät. Ja nehän ovat naisia jotka itse kärsivät toksisesta feminismistä.

- Voiko tätä toksista feminismiä puolestaan jotenkin määritellä?

- No johan nyt toki. Kemiallisesti voi määritellä että kyseinen henkilö on negatiivisesti varautunut monityydyttämätön rasvahapporadikaali. Lisäksi olemme saaneet tutkimuksissamme selville että toksinen feminismi aiheuttaa osittaista kasvolihasten halvaantumista.

- Kuinka tuo osittainen kasvolihasten halvaantuminen vaikuttaa taudista kärsivään uhriin?

- Pääosin siten, että se tekee hymyilyn mahdottomaksi. Ootas hetki, minä kaivan pari esimerkkiä. Joo, tossa on aika hyvä:

- Ja ootas… hjuu… tossa on aika kuvaava myös. Täydellinen suupielten yläpuolisten lihasten lamaantuminen:

- Tuo osittainen kasvohalvaus muuten on varsin tarttuvaa sillä toksisesta feminismistä kärsivän perusvittuuntuneen ihmisen ympärillä hyvin harvoja hymyilyttää ja jos hymyilyttää niin viimeistään siitä hymystä seuraava joukkorääkyminen vie hymyn äkkiä pyllyyn. Yhteiskunnallisesti voi taas todeta, että kyseinen nainen, naisoletettu, henkilöoletettu, eksistenssioletettu tai mitä hyvänsä termiä hän vallitsevan muodin mukaan itsestään käyttääkään on liian varakkaaksi tulleen yhteiskunnan vahingossa syntynyt oheistuote joka on yhteiskuntamme kannalta täysin turha ja tarpeeton olento joka pyrkii tekemään edustamastaan nollasta välttämättömän ykkösen jonka itseisarvoa ei saa kiistää. Tavallaan syöpä joka väittää kropalle että kroppa tarvitsee syöpää elääkseen. Ja väittää sen vielä niin aggressiivisesti että osa kropasta uskoo sen.

- Eli voiko siis sanoa niin, että toksisesta feminismistä kärsivä henkilö kehittää korviensa välissä – nimenomaan länsimaisen – kuvitelman toksisesta maskuliinisuudesta vain tehdäkseen itsestään yhteiskunnalle näennäisen tarpeellisen? Välttämättömänkin ehkä? Tai ainakin sellaisen jonka verovaroilla palkkaaminen tulee mieltää välttämättömäksi vaikkei kyseisellä henkilöoletetulla mitään missään tekisikään? Biodynaamista parsaahan se syö meinaan ammatti- ja tapafeministikin.

- Juuri näin voi sanoa. Yksikään toksisesta feminismistä kärsivä henkilö ei ole nettoveronmaksaja eikä myöskään infrastruktuuria ylläpitävä yksilö. He ovat elättejä jotka tietenkin yrittävät ylläpitää ansiotonta arvonnousuaan. Tilannetta voisi verrata siihen että entisaikojen kylähulluista olisi tehty kyläpäälliköitä.

- Ja juuri siksi he vihaavat ns. toksisesta maskuliinisuudesta kärsiviä miehiä?

- Pitää paikkansa, mutta tulee muistaa että kyseiset miehet, joihin kuulun minä, kuulut sinä, kuuluu Hösse, kuuluu Pertta sekä niin kovin moni muu eivät millään muotoa kärsi toksiseksi väitetystä olotilastaan. Ei terveestä normaaliolotilasta kukaan kärsi. Siinä vaan eletään ja voidaan hyvin. Ei tervettä tarvitse hoitaa.

- Alan pikku hiljaa hoksaamaan sen, mistä toksisessa maskuliinisuudessa – joka on pelkkä hokema –  ja ennen kaikkea toksisessa feminismissä – joka on taas valitettavaa vallitsevaa todellisuutta – on kysymys. Tarpeeton pyrkii tekemään itsestään tarpeellisen joukkorääkymisella kun ei muuhunkaan pysty eikä kukaan uskalla sanoa että keisarinnalla on paljas perse.

- Alat varmaankin hoksaamaan. Järkevä ja asiallinen mies ilman toksisuutta kun olet. Kyseessä on se tilanne, että tätä yhteiskuntaa ylläpitävät miehet – ja muuten naisetkin – eivät ota millään muotoa vakavasti toksisesta feminismistä kärsivien akkojen kotkotuksia. Ja sekös niitä vituttaa. Se on oikeastaan asian ydin. Niitten on mahdotonta tajuta että vakavasti ottaminen, arvostus ja kunnioitus ovat asioita jotka ansaitaan eikä niitä saa ruikuttamalla eikä rääkymällä. Ns. virallisessa Suomessa ja erityisesti valtamediassa kyseiset tättähäärät ovat sinänsä saaneet totaalisen ylikorostetun aseman jota ne eivät ansaitse ja sen menettämisen pelko on totta kai suuri. Mitäs ne meinaan tekisivät jos sen asemansa menettäisivät? Menisivät töihin? Mihin töihin? Mitä ne tekisivät? Ja missä? Kuka niitä haluaisi palkata?

- Mutta voiko toksisesta feminismistä parantua?

- Ei voi. Sillä se ei itsessään ole sairaus, vaan suuremman yhteiskunnallisen sairauden oire. Eli utopistisen aivohalvauksen joka vie ihmisen ajattelukyvyn ja korvaa sen hokemilla ja iskulauseilla. Ei oiretta kannata hoitaa ellei hoida itse sairautta.

- Mikä olisi sitten lääke tähän yhteiskunnalliseen sairauteen?

- No tietenkin se, jota toksisesta feminismistä kärsivät nimittävät toksiseksi maskuliinisuudeksi. Ja lääkkeenä on hyvä myös toksiseen maskuliinisuuteen liittyvä huumori. Kas kun niin utopistinen aivohalvaus kuin toksinen feminismi edustavat totalitarismia ja totalitarismihan vihaa huumoria.

- Eli ei muuta kuin hyvät huonot vitsit mahdollisimman suureen levitykseen. Tyyliin että kun vittuilun ottaa pois niin jäljelle ei jää kuin välimerkit. Sanotaan porukalla ruma sana niin kuin se on, paremman tulevaisuuden puolesta. Ylempi aivoräätäli Veikko Vopakki, kiitän teitä haastattelustanne. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. Siirto rutioon.

- Ja täällä Huitsinnevadan paikallisration rutio. Tarjoamme seuraavaksi musiikillista toksista maskuliinisuutta oikein roppakaupalla. Vuorossa laulu- ja soitinyhtye Motörhead ja kappale Ace Of Spades:

*

Kiitos Jaska Brownille kemiallisesta avusta.

Ja tässä Veikko Vopakin aikaisempia tutkimuksia.

JOTAIN IHAN MUUTA LVI

On taas aika vaihteeksi tuulettaa ajatuskoneistoa globalistisesta punavihreästä vallitsevasta todellisuudesta ja kirjoittaa jotain ihan muuta. Otsikon mukaisesti hotellin respasta tehdään ensin kunniaa lämpö-, vesi- ja ilmastointialan ammattilaisille. Ilman selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan ammattilaisia pärjätään kyllä oikein hyvin mutta ilman teitä ei pärjättäisi ensinkään.

Sinänsä tämä jotain ihan muuta ei liity otsikkoaan enempää LVI-hommiin vaan jatkamme ilmailun parissa ja laittelemme näkyville puoliarvovallattoman yhden miehen raadin näkemyksen kakkosrähinän jälkeisen ajan tyylikkäimmistä ilmamasiinoista. Mukana on sekä sotilas- että siviilikalustoa. Sulassa sovussa. Miksei olisi? Tämähän on kumminkin rauhanblogi. Yritän pysyä suhteellisen hyvin aikajärjestyksessä 1940-luvusta nykypäivään todennäköisesti surkeasti epäonnistuen. Aloitamme koneella joka oli mukana jo kakkosrähinässä ja joka mainittiin jo aikaisemmassa asiaan liittyvässä postauksessa. Kakkosrähinän koneethan suunniteltiin lähinnä suursodan myllyyn kulutustavaraksi eikä niitten käyttöä silloin pahemmin sodan jälkeiselle ajalle mietitty. Se sota kun piti voittaa/hävitä ensin ja fundeerata jatkoa vasta sitten. Mutta tämä kone teki itselleen pitkän ja menestyksekkään uran sodan jälkeenkin:

Eli kyseessä on jälleen legendaarinen Douglas DC-3 joka Suomessakin palveli rauhan aikana Karhumäki Airwaysin, Finnairin ja puolustusvoimien palveluksessa. Kyseisessä kuvassa oleva kone on ainoa Suomessa oleva lentokuntoinen yksilö. Kiitos kuvasta kommentoija S.E.P:lle. Myös Neuvostoliitolla oli vähän samanlainen tosin varsin eri näköinen mutta yhtä lailla tyylikäs ilmojen työjuhta eli Antonov An-2:

Kyseessä on käsittääkseni suurin koskaan valmistettu kaksitasoinen ja yksimoottorinen kone jolle edesmenneessä Neuvostoliitossa oli käyttöä sillä sattuneesta syystä siellä päin maailmaa etäisyydet ovat suhteellisen pitkiä. Jos lukija haluaa nähdä kyseisen koneen livenä niin sellainen löytyy ainakin Utin ABC:ltä. Aikanaan sellainen oli myös Temmeksessä erään bensiksen pihalla mutta käsittääkseni se on sieltä hävinnyt. En ole muutamaan vuoteen käynyt paikassa joten en ole aivan varma asiasta.

Siirrytään sotilaspuolelle ja rumuuden kauneuteen jota löydämme naapurimaastamme Ruotsista. Eli esittelemme hävittäjäkoneen Saab 29 Tunnan:

Koneen lempinimi oli siis ”tynnyri” mutta oman näkemykseni mukaan kone muistuttaa enemmän veneen pohjalla suutaan aukovaa ahventa. Joka tapauksessa konetta voi pitää menestyksenä sillä ruotsalaiset valmistivat sitä kaikkiaan 661 kappaletta eivätkä ruotsalaiset ihan kaikissa asioissa typeryksiä ole. Eivät ainakaan siihen aikaan kun noita koneita valmistettiin. Myöhempi historia on sitten tietysti asia erikseen. Koneesta oli sekä hävittäjä-, rynnäkkö- että tiedusteluversio. Sen huippunopeus oli 1.060 km/h ja aseistuksena neljä 20 millin tykkiä ja kaksi Sidewinder-ohjusta sekä erilaisia ilmasta maahan-raketteja.

Siirrymme pommikoneisiin ja Neuvostoliittoon jonka kalustosta esittelemme kevyen pommikoneen (liekö ollut viimeisiä varsinaisia kevyitä pommikoneita) mallia Iljušin Il-28:

Kyseisen pommikoneen suurin nopeus oli 900 km/h ja pommikuorma nykyaikaan nähden varsin vaatimaton 2.500 kiloa. Lisäksi koneessa oli kaksi eteenpäin ampuvaa 23-millistä tykkiä ja kaksi samanlaista taka-ampumossa. Suomalaisilla näitä koneita oli käytössä neljä kappaletta vaikka Pariisin rauhansopimus kielsi meiltä sisäisillä pomminripustimilla varustetut pommikoneet. Näitä koneita käytettiinkin maalinhinauskoneina sekä meritiedustelussa. Asiasta lukemani mukaan nämä koneet partioivat jatkuvasti Suomenlahtea kun Tshekkoslovakian miehitys oli käynnissä ja epävarmuus tulevasta Suomessakin suuri. Neuvostolaivastohan oli silloin liikkeellä myös varsin lähellä Suomen aluevesiä huomattavan suurella alusmäärällä.

Mainittakoon että kyseinen konetyyppi esiintyi Arto Paasilinnan vuonna 1972 kirjoittamassa tulevaisuusfiktiossa ”Operaatio Finlandia” joka käsitteli Suomen ja Ruotsin välillä vuonna 1977 käytyä sotaa eli joka on siis nykyisin vaihtoehtohistoriaa. Kirjassa nämä neljä Iljušinia hyökkäsivät suomalaisten Drakenien saattamana Uumajaan ja saivat aikaan huomattavaa tuhoa. On pakko tunnustaa että kirjassa lievää suuremmin liioiteltiin näitten siihen aikaan jo pahasti vanhentuneitten koneitten taistelukykyä sillä hyökkäyksessä tuhottiin neljällä koneella Svenska Cellulosa Ab:n tehtaat, muuntaja Holmsundin puolella ja vielä riitti pommeja terroripommittamaan Uumajan keskustaakin.

Kirjassa meni myös tulevaisuuden veikkaaminen totaalisesti reisille. Kyseisessä fiktiossa Ruotsi oli muuttunut fasistiseksi valtioksi joka terrorisoi ulkomaalaisia. Tosiasiassahan Ruotsi muuttui fasistiseksi valtioksi joka terrorisoi ruotsalaisia. Siirrytäänpä sitten reippaaseen rynnäkkötunnelmaan ja esitellään seuraavaksi Douglas A-1 Skyraider:

Koneen tyylikkyys pohjautuu tietysti siihen että sen ulkonäkökin selkeästi kertoo että ”täältä pesee”. Vaikka kyseessä oli vanhanaikainen mäntämoottorikone niin sitä käytettiin paljon vielä Vietnamin sodassa. Koneessa oli aseistuksena neljä 20-millistä tykkiä sekä 3.600 kilon asekuorma joka koostui pommeista tai raketeista.

On aika siirtyä taas hävittäjiin ja esitellä suomalaisillekin (ainakin kekkoslovakialaisille) kovin tuttu MiG-21:

Kuvan kone on Suomeen 1970-luvun lopulla ostettu Mig-21 bis-versio joka oli kehittyneempi kuin aikaisemmin suomalaisten käytössä ollut F-versio. Voin henkilökohtaisesti todeta että noissa MiGeissä oli varsin miehekäs ääni johon verrattuna esmes nykyiset Hornettimme ovat varsin hiljaisia. Kyseisen bis-version maksiminopeus oli 2511 km/h ja sen aseistuksena yksi 23-millinen kaksiputkinen tykki sekä neljä joko infrapuna- tai tutkaohjusta tai vaihtoehtoisesti neljä rakettikasettia.

Länsipuolella samoja aikoja tuli tapetille hävittäjäpommittaja McDonnell Douglas F-4 Phantom:

Koneella oli nopeutta komeat 2780 km/h ja se kuljetti mukanaan kahdeksan ja puolen tuhannen kilon asekuorman joka koostui ohjuksista ja/tai pommeista. Kone tuli Yhdysvalloissa käyttöön vuonna 1961 mutta on vieläkin käytössä esim. Saksassa joka odottelee Eurofighter Typhoon-koneitten valmistumista. Siirrymme pommikoneisiin ja palaamme 1950-luvun vanhukseen joka käy ja kukkuu tänäkin päivänä eli vuorossa on Boeing B-52 Stratofortress:

Kyseinen vuonna 1955 käyttöön otettu ja vieläkin käytössä oleva pommikone on oikeastaan symboli koko kakkosrähinän jälkeisille pommikoneille. Koneen asekuorma on kaikkiaan 31.500 kiloa (mikä saa esmes kakkosrähinän Lentävän Linnoituksen tuntumaan lentävältä kioskilta) ja kuorma koostuu joko konventionaalisesta ranttalista tai sitten ydinaseista. Neuvostoliittolaisella vastapuolella on sitten puolestaan raskaan ja kovaäänisen metallin puolella tarjolla Tupolev Tu-95:

Heavy-metalista on kyseisen koneen kohdalla kyse siinäkin mielessä että se lienee maailman kovaäänisin lentokone. Alun perin strategiseksi pommikoneeksi suunniteltua konetta on käytetty lähinnä meritiedusteluun mutta se pystyy kuljettamaan sisällään kaikkiaan 15.000 kiloa kaikkea hyvin ilkeää. Neuvostoliitolla oli toki vielä kehittyneempiäkin pommikoneita mutta ei yhtään näin tylyn tyylikästä.

Jos pysytään oikein heavy metallissa niin seuraavaksi täytyy esitellä amerikkalainen North American XB-70 Valkyrie:

Tämä prototyyppivaiheeseen jäänyt pommikone oli sitten lopulta liian kallis jopa amerikkalaisille. Koneen tarkoitus oli lentää 25 kilometrin korkeudella nopeudella 3797 km/h jolloin silloiset neuvostoliittolaiset sekä hävittäjät että ilmatorjuntaohjukset eivät olisi mahtaneet sille mitään. Kone olisi kuljettanut sisällään 31.700 kiloa kaikenlaista ikävää räjähtävää ja ydinräjähtävää. Koneita kuitenkin tehtiin vain kaksi kappaletta.

Heavy metallin puolella pysytään nytkin, tosin matalammissa lentokorkeuksissa ja esitellään rynnäkkökone LTV A-7 Corsair II:

Tämän rynnäkkökoneen habitus kertoo myös että ”täältä pesee”. Koneen aseistuksena oli 20-millinen kuusiputkinen tykki sekä kaikkiaan 6.800 kiloa erilaista sovellettua neuvottelumateriaalia.

Siirrytään heavy metallista light metalliin ja esitellään James Bond-elokuvastakin tuttu gyrokopteri Wallis WA-116 Agile:

James Bondhan pisti kyseisellä gyrokopterilla haisemaan elokuvassa You Only Live Twice. Tässä parhaat palat helipööperitaistelusta. Suomalaisethan muuten kehittivät omankin gyrokopterin mallia Kokkola Ko-04:

Sitä hotellin respassa ei tiedetä että onko Supon salainen agentti Jaska Pöntynen käyttänyt gyrokopteria tehtävissään. Jollain gyrokopterilla lennettiin Speden leffassa ”Leikkikalugangsteri” mutta en tiedä onko kyseessä tämä vai joku muu. Pystyään vielä varsin kevyessä mutta kuitenkin jo kiinteäsiipisessä kalustossa ja esitellään uusseelantilainen Bennet PL-11 Airtruck:

Kone kuuluu sarjaan ”niin ruma, että on jo kaunis”. Konetta oli tarkoitus käyttää maatalouskoneena (siis sen oikeassa merkityksessä) mutta sitä tehtiin vain kaksi kappaletta.

Siirrytään sitten helipööpereihin jolloin esille täytyy ilman muuta nostaa suomalaisillekin varsin tuttu Mil Mi-8:

Kyseinen kopteri palveli Suomessa sekä sotilas- että pelastustehtävissä kunnes se korvattiin NH90-koptereilla joista henkilökohtaisten tuttavatietojeni mukaan ei olla Utissa kovinkaan innostuttu. Kyseiset kopterithan hankittiin kun Suomeen suunniteltiin sitä helikopteripataljoonaa joka olisi tarvinnut turvakseen taisteluhelikoptereita joita ei sitten tilattukaan ja koko homma jäi pahasti vaiheeseen. Omasta amatöörimäisestä mielestäni kyseiseen pataljoonaan olisi sopinut oikein hyvin Mil Mi-24:

Sen lisäksi että kyseinen pööperi on erittäin tyylikkään ”täältä pesee”-näköinen se kuljetti mukanaan pirunmoisen asekuorman sekä ryhmän verran jalkaväkisotilaita. Yleensäkin masiina oli/on edelleenkin ikävä uutinen kaikille, jotka olivat sen keulan etupuolella. Seuraavaksi voimme heittää kysymyksen että onko se lintu… onko se kala… onko se laiva… onko se lentokone… onko se Teräsmies… ei, vaan sehän on Ekranoplan:

Eli Neuvostoliiton kehittämä laivan ja lentokoneen sekoitus joka käytti hyväkseen ns. maaefektiä joka salli laivan/lentokoneen/whatever lentää muutaman metrin merenpinnan yläpuolella. Koneen aseistuksena oli neljä 23-millistä tykkiä sekä kuusi meritorjuntaohjusta ja sen suurin nopeus oli 550 km/h. Koneen/laivan/whatever kuljetuskapasiteetti oli sata tonnia joten esmes maihinnousuhyökkäyksissä kyseessä olisi ollut varsin soiva peli. Tätä ei kuitenkaan tehty kuin yksi prototyyppi.

Käydään välillä matkustajakonepuolella joita tässä postauksessa on varsin vähän johtuen ihan siitä että matkustajakoneet ovat olleet jo hyvin pitkään aivan saman näköisiä. Mutta nostetaan esille muutama eli ensiksi vielä mäntämoottoriajoilta amerikkalainen Lockheed Constellation:

Ja sitten esitellään Finnairinkin aikanaan käyttämä Douglas DC-8:

Kyseinen kone kuljetti suomalaisia etelän aurinkorannoille varsin mukavalla nopeudella 850 km/h mutta jos etsitään matkustajakonetta joka meni vielä kovempaa haipakkaa niin sehän oli tietysti Concorde:

Tämä ranskalais-englantilainen kone lenteli Atlantin yli nopeudella 2499 km/h eli oli nopeampi matkustajakone kuin mikään koskaan. Neuvostoliitolla oli samanlainen projekti nimeltä Tupolev Tu-144 mutta kun siitä tuli Pariisin ilmailunäyttelyssä vuonna 1973 Putolev eikä projekti muutenkaan kannattanut (Neuvostoliitossa kun ei ollut sattumoisin kovin paljoa matkustajia joilla oli varaa maksaa tonneja per lento) niin koneesta sitten luovuttiin. Koneita kuitenkin valmistettiin 16 kappaletta.

Jos puhutaan nopeudesta niin silloin kannattaa mennä tiedustelukoneitten puolelle ja tuoda esille strateginen tiedustelukone Lockheed SR-71 Blackbird:

Tämä konehan meni melkoista haipakkaa ja vei haipakan toiseen potenssiin eli se kävi vaklailemassa paikkoja nopeudella mach 3,35 eli 4.062 km/h 26 kilometrin lakikorkeudessa mikä teki siitä ylivoimaisen maalin Neuvostoliiton niin hävittäjille kuin ilmatorjuntaohjuksille. Siirrytään korkeuksista sitten matalammalle eli rynnäkkötehtäviin ja esitellään amerikkalainen rynnäkkökone Fairchild Republic A-10 Thunderbolt II:

Konehan on lihaksi – tai no, metalliksi – muuttunut Simpauttaja-kirjan Impan lausuma ”tulehan, niin saat turpaas”. Itse asiassa kone on lentävä seitsemänputkinen 30-millinen konetykki, tulinopeudeltaan 3.900 laukausta minuutissa. Sen lisäksi koneen siivissä oli tarjolla 7.200 kiloa kaikenlaista pikku- ja isoa ilkeää. Kone oli suunniteltu toimimaan mahdollisen kolmosrähinän alkaessa Neuvostoliiton panssarikiiloja vastaan ja koneen tykin sarja olisi repinyt parhaatkin panssarit kuin sillipurkin.

Siirrytään kevyempään rynnäkkökoneeseen ja esitellään argentiinalainen FMA IA 58 Pucará:

Konehan ei varsinaisesti ole rynnäkkökone siinä mielessä kuin se normaalisti ajatellaan vaan ns. COIN-kone eli counter-insurgency aircraft eli kone jota käytetään kaiken maailman sissijärjestöjä vastaan. Etelä-Amerikassahan ei olla oikein käyty niitä valtioitten välisiä sotia aikoihin mutta kaikenmaailman sissiyrittäjää on kyllä löytynyt. Koneen huippunopeus oli 500 km/h ja aseistuksena kaksi 20-millistä tykkiä, neljä 7,62-millistä konekivääriä sekä kaikkiaan 1.600 kilon asekuorma. Argentiinalaiset käyttivät kyseistä konetta Falklandin sodassa mutta huonolla menestyksellä. Suurimman osan koneista englantilaiset tuhosivat lentokentille.

Toinen tällainen kevyehkö potkureilla varustettu rynnäkkökone oli Rockwell OV-10 Bronco:

Vietnamin sodassakin käytetty kone oli ominaisuuksiltaan varsin paljon virkaveljeään Pucaraa vastaava mutta kantoi melkein tuplasti isomman kuorman. Pannaan sitten jälkipoltto päälle ja esitellään ruotsalainen Saab 37 Viggen:

Siihen aikaan kun Ruotsilla oli vielä huomattavan voimakkaat puolustusvoimat kyseinen kone oli pitkään sen tehokkain ilmanyrkki. Koneen maksiminopeus oli 2572 km/h ja sen aseistuksena oli 30-millinen tykki sekä kuusi infrapuna- tai tutkaohjusta ja rynnäköintitehtävissä neljä 135 mm rakettikasettia tai 1920 kiloa pommeja tai kaksi meritorjuntaohjusta. Ruotsalaiset valmistivat konetta kaikkiaan 329 kappaletta ja se olisi todennäköisesti ollut hankala vastus niin itä- kuin länsiblokin parhaalle kalustolle.

Aikanaan amerikkalaisten lähinnä omien liittolaistensa käyttöön valmistama Northrop F-5 Freedom Fighter palveli mm. Norjan ja myös puolueettoman Sveitsin ilmavoimissa:

Tämän siron ja kevyen hävittäjän huippunopeus oli 1700 km/h ja aseistuksena kaksi 20-millistä tykkiä ja 3200 kilon asekuorma (ohjuksia, rakettikasetteja ja pommeja). Kone on sinänsä vanhentunut mutta käytössä vielä useitten maitten ilmavoimissa.

Kokonaan käytöstä poistettu puolestaan on tämä neuvostoliittolainen korkealla lentävä Sukhoi Su 15-torjuntahävittäjä:

Koneen lakikorkeus oli 18 kilometriä, huippunopeus 2230 km/h ja aseistuksena kuusi ohjusta. Konetta pidettiin sen verran oleellisena osana Neuvostoliiton ilmapuolustusta että sitä ei viety edes liittolaismaihin. Mainittakoon että tämä kyseinen Su-15 ampui vuonna 1983 alas korealaisen matkustajakoneen aiheuttaen 296 ihmisen kuoleman.

Sama tyyppinimike Su-15 oli myös prototyyppiasteelle jääneellä neuvostohävittäjällä vuodelta 1949:

Käytöstä poistettujen listalta täytyy tietysti nostaa esille brittiläinen lentokenttää tarvitsematon Hawker Siddeley Harrier:

Tämän VTOL-koneen huippunopeus oli 1176 km/h ja aseistuksena kaksi 30-millistä tykkiä sekä 2268 kilon asekuorma erilaisia pommeja, raketteja ja/tai ohjuksia. Nämä koneet olevat erityisesti tapetilla vuonna 1982 käydyn Falklandin sodan aikana. Kyseiseen sotaan osallistui myös viidellä eri pommituslennolla pommikoneveteraani Avro Vulcan:

Pian Falklandin sodan jälkeen käytöstä poistettu Vulcan oli alun perin suunniteltu korkealla lentäväksi pitkänmatkan ydinpommittajaksi joka kuljettaa mukanaan yhden 1,1 megatonnin (melkein sata Hiroshimaa) ydinpommin. Konventionaalisessa ranttalissa se kuljetti 21 tuhatpaunaista pommia eli 9534 kiloa.

Siirrytään jälleen venäläisiin koneisiin joista ilman muuta on mainittava venäläinen Sukhoi Su-27:

Kyseinen ilmaherruushävittäjä ja sen eri tyypit ovat vieläkin Venäjän ilmavoimien ykkösnyrkki ja pysyvät sellaisina varmaan varsin pitkäänkin sillä venäläisen viidennen polven Su-57:n kehitys on tietojen mukaan joko lopetettu tai pitkälle viivästynyt. Koneen huippunopeus on 2500 km/h ja aseistuksena 30-millinen tykki sekä kymmenen erilaista ohjusta tai vaihtoehtoisesti pommeja ja rakettikasetteja.

Kovasti saman näköinen mutta enempi torjuntahävittäjänä käytetty MiG-29 oli tapetilla Kekkoslovakian aikaan. Tai no, siinä mentiin jo Koiviston aikaan kylläkin. Mikäli Suuri ja Mahtava ei olisi romahtanut niin se 1990-luvun kuuluisa hävittäjäkilpailu olisi jäänyt käymättä ja suomalaiset olisivat läiskineet kiltisti sinivalkoiset kokardit kyseiseen konetyyppiin:

Ajat ovat muuttuneet siinäkin mielessä että kun kekkoslovakialaiselle neuvostokoneen synonyymi oli MiG niin nykyisin venäläiskoneen synonyymi alkaa olla Sukhoi. Vissiinkin jossain vaiheessa MiG hävisi kilpailun Sukhoille ja kun CCCP:n pohjaton sotilaskassa ehtyi, ei Venäjällä ole varaa pitää yllä samanlaista lentokoneteollisuutta kuin aikanaan.

Kyseiseen 1990-luvun hävittäjäkilpailuun osallistui myös amerikkalainen General Dynamics F-16 Fighting Falcon:

Kyseessä on yksi maailman tämän hetken yleisimpiä hävittäjäkoneita. Sen nopeus on 2120 km/h ja se kantaa 7700 kilon asekuorman ohjuksia tai muuta ilkeää ja lisäksi siinä on 20-millinen kuusiputkinen Vulcan-tykki joka tyhjentää koneen 511 ammuksen pajatson viidessä sekunnissa. Noin henk koht olin silloin 1990-luvulla Stetson – Harrison-metodiin pohjautuen aivan varma että Suomen uudeksi konetyypiksi olisi valittu juuri tämä F-16. Veikkasin väärin. Tämän nykyisen  HX-hankkeen lopputulosta en lähde veikkailemaan koska tieto ei riitä.

Lisätään listalle vielä itämaista rautaa etelä-korealainen KAI T-50:

Kyseessähän on harjoitushävittäjä ja koska suomalaisten Hawkit menevät joskus 2020-luvulla vaihtoon niin tässä olisi pieni vinkki ilmavoimille. Koneen nopeus on 1640 km/h, sen aseistuksena on kolmeputkinen 20-millin tykki sekä ilmasta-ilmaan ja ilmasta-maahan ohjuksia. Lisäksi siinä – toisin kuin Hawkissa – on myös tutka. Kyllä tuolla ainakin rynnäkkökoneita voisi tosipaikan tullen jahdata koulutustehtävien lisäksi. Ostihan Suomi Etelä-Koreasta niitä K9-telakanuunoitakin.

Laitetaanpa sitten varsinaisen listan loppuun varsinaista heavy-metalia joskin tutkassa näkymätöntä sellaista eli amerikkalainen Northrop Grumman B-2 Spirit-pommikone:

Tämä bumerangin näköinen häivepommikone ei ole ihan persaukisten valtioitten ostoslistalla sillä sen kappalehinta on 737 miljoonaa dollaria. Koneessa on kaksihenkinen miehistö, sen huippunopeus on 1010 km/h ja se kuskaa mukanaan 23000 kiloa konventionaalista tai ydinranttalia.

Siinähän niitä oli varsinainen ruko. On hyvin vaikeaa löytää sitä kaikkein tyylikkäintä ehdotusta joten otetaan avuksi scifi ja esitellään äärityylikäs alus eli Babylon 5-sarjassa usein esiintynyt Omega-luokan avaruusristeilijä:

Tämä alus edustaa tällaisen raappahousuäijän tyylitajun huippua eli kyseessä on avaruudessa lentävä pakkilaatikko jonka ympärillä pyörii neljä pienempää pakkilaatikkoa. Aivan pieniä tosin nekään pakkilaatikot eivät ole, sillä koko möhkäleen pituus on 1,74 kilometriä, paino 44,6 miljoonaa tonnia, siinä on 850 hengen miehistö, se kuljettaa mukanaan 18.500 sotilasta ja 36 erillistä hävittäjää ja siinä on ihan pirunmoinen määrä erinäköistä hiukkas-, laser- ja ohjusaseistusta. Jos tätä juttua lukee tarpeellisilla tiedoilla ja osaamisella varustettu henkilö, hän voisi esittää arviolaskelman siitä että paljonko kyseisen möhkäleen kappalehinta mahtaisi olla mikäli sellaista pystyttäisiin yleensäkään valmistamaan.

Eikä ihan vielä malta lopettaa. Niin kuin lukija tietää, yksi mieliharrastuksistani on ottiatuotailu erilaisten vaihtoehtohistorioitten muodossa. Näin ollen palataan vielä kertaalleen kakkosrähinän aikaan ja esitellään piirustuspöydälle jäänyt suomalainen hävittäjä VL Puuska:

Eli siis VL Puuska, ei VL Pyörremyrsky joka pääsi sentään prototyyppiasteelle. Kyseessä olisi ollut pienikokoinen (puolitoista metriä Me 109:ää lyhyempi) pääosin puurakenteinen hävittäjä jonka huippunopeus olisi ollut mukavat 650 km/h mutta toisaalta siinä ei olisi ollut minkäänlaista panssarointia. Aseistuksena siinä olisi ollut vain yksi MG 151-tykki eikä tarina kerro olisiko se ollut kyseisen aseen 15- vaiko 20-millinen versio.

Jatkosodan lopputulokseen olisi tuskin yhtään mikään vaikuttanut yhtään mitään mutta voihan sitä ottiatuotailla ja ajatella että jos noita oltaisiin ehditty tehdä laivue tai pari, niin kuinka ne olisivat mahtaneet pärjätä taistelussa.

Ja tässä nämä Jotkut Ihan Muut tällä kertaa. Oikein mukavaa syksyn jatkoa kaikille.