On taas aika vaihteeksi tuulettaa
ajatuskoneistoa globalistisesta punavihreästä vallitsevasta todellisuudesta ja
kirjoittaa jotain ihan muuta. Otsikon mukaisesti hotellin respasta tehdään
ensin kunniaa lämpö-, vesi- ja ilmastointialan ammattilaisille. Ilman
selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan ammattilaisia pärjätään kyllä
oikein hyvin mutta ilman teitä ei pärjättäisi ensinkään.
Sinänsä tämä jotain ihan muuta ei liity
otsikkoaan enempää LVI-hommiin vaan jatkamme ilmailun parissa ja laittelemme
näkyville puoliarvovallattoman yhden miehen raadin näkemyksen kakkosrähinän
jälkeisen ajan tyylikkäimmistä ilmamasiinoista. Mukana on sekä sotilas- että
siviilikalustoa. Sulassa sovussa. Miksei olisi? Tämähän on kumminkin
rauhanblogi. Yritän pysyä suhteellisen hyvin aikajärjestyksessä 1940-luvusta
nykypäivään todennäköisesti surkeasti epäonnistuen. Aloitamme koneella joka oli
mukana jo kakkosrähinässä ja joka mainittiin jo aikaisemmassa asiaan
liittyvässä postauksessa. Kakkosrähinän koneethan suunniteltiin lähinnä
suursodan myllyyn kulutustavaraksi eikä niitten käyttöä silloin pahemmin sodan
jälkeiselle ajalle mietitty. Se sota kun piti voittaa/hävitä ensin ja
fundeerata jatkoa vasta sitten. Mutta tämä kone teki itselleen pitkän ja
menestyksekkään uran sodan jälkeenkin:
Eli kyseessä on jälleen legendaarinen Douglas DC-3 joka Suomessakin palveli
rauhan aikana Karhumäki Airwaysin, Finnairin ja puolustusvoimien palveluksessa.
Kyseisessä kuvassa oleva kone on ainoa Suomessa oleva lentokuntoinen yksilö.
Kiitos kuvasta kommentoija S.E.P:lle. Myös Neuvostoliitolla oli vähän
samanlainen tosin varsin eri näköinen mutta yhtä lailla tyylikäs ilmojen
työjuhta eli Antonov An-2:
Kyseessä on käsittääkseni suurin koskaan
valmistettu kaksitasoinen ja yksimoottorinen kone jolle edesmenneessä
Neuvostoliitossa oli käyttöä sillä sattuneesta syystä siellä päin maailmaa
etäisyydet ovat suhteellisen pitkiä. Jos lukija haluaa nähdä kyseisen koneen
livenä niin sellainen löytyy ainakin Utin ABC:ltä. Aikanaan sellainen oli myös
Temmeksessä erään bensiksen pihalla mutta käsittääkseni se on sieltä hävinnyt.
En ole muutamaan vuoteen käynyt paikassa joten en ole aivan varma asiasta.
Siirrytään sotilaspuolelle ja rumuuden
kauneuteen jota löydämme naapurimaastamme Ruotsista. Eli esittelemme hävittäjäkoneen
Saab 29 Tunnan:
Koneen lempinimi oli siis ”tynnyri”
mutta oman näkemykseni mukaan kone muistuttaa enemmän veneen pohjalla suutaan
aukovaa ahventa. Joka tapauksessa konetta voi pitää menestyksenä sillä
ruotsalaiset valmistivat sitä kaikkiaan 661 kappaletta eivätkä ruotsalaiset
ihan kaikissa asioissa typeryksiä ole. Eivät ainakaan siihen aikaan kun noita
koneita valmistettiin. Myöhempi historia on sitten tietysti asia erikseen. Koneesta
oli sekä hävittäjä-, rynnäkkö- että tiedusteluversio. Sen huippunopeus oli
1.060 km/h ja aseistuksena neljä 20 millin tykkiä ja kaksi Sidewinder-ohjusta
sekä erilaisia ilmasta maahan-raketteja.
Siirrymme pommikoneisiin ja
Neuvostoliittoon jonka kalustosta esittelemme kevyen pommikoneen (liekö ollut
viimeisiä varsinaisia kevyitä pommikoneita) mallia Iljušin Il-28:
Kyseisen pommikoneen suurin nopeus oli
900 km/h ja pommikuorma nykyaikaan nähden varsin vaatimaton 2.500 kiloa. Lisäksi
koneessa oli kaksi eteenpäin ampuvaa 23-millistä tykkiä ja kaksi samanlaista
taka-ampumossa. Suomalaisilla näitä koneita oli käytössä neljä kappaletta
vaikka Pariisin rauhansopimus kielsi meiltä sisäisillä pomminripustimilla
varustetut pommikoneet. Näitä koneita käytettiinkin maalinhinauskoneina sekä
meritiedustelussa. Asiasta lukemani mukaan nämä koneet partioivat jatkuvasti
Suomenlahtea kun Tshekkoslovakian miehitys oli käynnissä ja epävarmuus
tulevasta Suomessakin suuri. Neuvostolaivastohan oli silloin liikkeellä myös varsin
lähellä Suomen aluevesiä huomattavan suurella alusmäärällä.
Mainittakoon että kyseinen konetyyppi
esiintyi Arto Paasilinnan vuonna 1972 kirjoittamassa tulevaisuusfiktiossa
”Operaatio Finlandia” joka käsitteli Suomen ja Ruotsin välillä vuonna 1977
käytyä sotaa eli joka on siis nykyisin vaihtoehtohistoriaa. Kirjassa nämä neljä
Iljušinia hyökkäsivät suomalaisten Drakenien saattamana Uumajaan ja saivat
aikaan huomattavaa tuhoa. On pakko tunnustaa että kirjassa lievää suuremmin liioiteltiin
näitten siihen aikaan jo pahasti vanhentuneitten koneitten taistelukykyä sillä
hyökkäyksessä tuhottiin neljällä koneella Svenska Cellulosa Ab:n tehtaat,
muuntaja Holmsundin puolella ja vielä riitti pommeja terroripommittamaan
Uumajan keskustaakin.
Kirjassa meni myös tulevaisuuden
veikkaaminen totaalisesti reisille. Kyseisessä fiktiossa Ruotsi oli muuttunut
fasistiseksi valtioksi joka terrorisoi ulkomaalaisia. Tosiasiassahan Ruotsi
muuttui fasistiseksi valtioksi joka terrorisoi ruotsalaisia. Siirrytäänpä
sitten reippaaseen rynnäkkötunnelmaan ja esitellään seuraavaksi Douglas A-1 Skyraider:
Koneen tyylikkyys pohjautuu tietysti
siihen että sen ulkonäkökin selkeästi kertoo että ”täältä pesee”. Vaikka
kyseessä oli vanhanaikainen mäntämoottorikone niin sitä käytettiin paljon vielä
Vietnamin sodassa. Koneessa oli aseistuksena neljä 20-millistä tykkiä sekä
3.600 kilon asekuorma joka koostui pommeista tai raketeista.
On aika siirtyä taas hävittäjiin ja
esitellä suomalaisillekin (ainakin kekkoslovakialaisille) kovin tuttu MiG-21:
Kuvan kone on Suomeen 1970-luvun lopulla
ostettu Mig-21 bis-versio joka oli kehittyneempi kuin aikaisemmin suomalaisten
käytössä ollut F-versio. Voin henkilökohtaisesti todeta että noissa MiGeissä
oli varsin miehekäs ääni johon verrattuna esmes nykyiset Hornettimme ovat
varsin hiljaisia. Kyseisen bis-version maksiminopeus oli 2511 km/h ja sen
aseistuksena yksi 23-millinen kaksiputkinen tykki sekä neljä joko infrapuna-
tai tutkaohjusta tai vaihtoehtoisesti neljä rakettikasettia.
Länsipuolella samoja aikoja tuli
tapetille hävittäjäpommittaja McDonnell
Douglas F-4 Phantom:
Koneella oli nopeutta komeat 2780 km/h
ja se kuljetti mukanaan kahdeksan ja puolen tuhannen kilon asekuorman joka
koostui ohjuksista ja/tai pommeista. Kone tuli Yhdysvalloissa käyttöön vuonna
1961 mutta on vieläkin käytössä esim. Saksassa joka odottelee Eurofighter
Typhoon-koneitten valmistumista. Siirrymme pommikoneisiin ja palaamme
1950-luvun vanhukseen joka käy ja kukkuu tänäkin päivänä eli vuorossa on Boeing B-52 Stratofortress:
Kyseinen vuonna 1955 käyttöön otettu ja
vieläkin käytössä oleva pommikone on oikeastaan symboli koko kakkosrähinän
jälkeisille pommikoneille. Koneen asekuorma on kaikkiaan 31.500 kiloa (mikä saa
esmes kakkosrähinän Lentävän Linnoituksen tuntumaan lentävältä kioskilta) ja
kuorma koostuu joko konventionaalisesta ranttalista tai sitten ydinaseista.
Neuvostoliittolaisella vastapuolella on sitten puolestaan raskaan ja
kovaäänisen metallin puolella tarjolla Tupolev
Tu-95:
Heavy-metalista on kyseisen koneen
kohdalla kyse siinäkin mielessä että se lienee maailman kovaäänisin lentokone.
Alun perin strategiseksi pommikoneeksi suunniteltua konetta on käytetty lähinnä
meritiedusteluun mutta se pystyy kuljettamaan sisällään kaikkiaan 15.000 kiloa
kaikkea hyvin ilkeää. Neuvostoliitolla oli toki vielä kehittyneempiäkin
pommikoneita mutta ei yhtään näin tylyn tyylikästä.
Jos pysytään oikein heavy metallissa
niin seuraavaksi täytyy esitellä amerikkalainen North American XB-70 Valkyrie:
Tämä prototyyppivaiheeseen jäänyt
pommikone oli sitten lopulta liian kallis jopa amerikkalaisille. Koneen tarkoitus
oli lentää 25 kilometrin korkeudella nopeudella 3797 km/h jolloin silloiset
neuvostoliittolaiset sekä hävittäjät että ilmatorjuntaohjukset eivät olisi
mahtaneet sille mitään. Kone olisi kuljettanut sisällään 31.700 kiloa
kaikenlaista ikävää räjähtävää ja ydinräjähtävää. Koneita kuitenkin tehtiin
vain kaksi kappaletta.
Heavy metallin puolella pysytään nytkin,
tosin matalammissa lentokorkeuksissa ja esitellään rynnäkkökone LTV A-7 Corsair II:
Tämän rynnäkkökoneen habitus kertoo myös
että ”täältä pesee”. Koneen aseistuksena oli 20-millinen kuusiputkinen tykki sekä
kaikkiaan 6.800 kiloa erilaista sovellettua neuvottelumateriaalia.
Siirrytään heavy metallista light
metalliin ja esitellään James Bond-elokuvastakin tuttu gyrokopteri Wallis WA-116 Agile:
James Bondhan pisti kyseisellä
gyrokopterilla haisemaan elokuvassa You Only Live Twice. Tässä parhaat palat
helipööperitaistelusta. Suomalaisethan muuten kehittivät omankin
gyrokopterin mallia Kokkola Ko-04:
Sitä hotellin respassa ei tiedetä että
onko Supon salainen agentti Jaska Pöntynen käyttänyt gyrokopteria tehtävissään.
Jollain gyrokopterilla lennettiin Speden leffassa ”Leikkikalugangsteri” mutta
en tiedä onko kyseessä tämä vai joku muu. Pystyään vielä varsin kevyessä mutta
kuitenkin jo kiinteäsiipisessä kalustossa ja esitellään uusseelantilainen Bennet PL-11 Airtruck:
Kone kuuluu sarjaan ”niin ruma, että on jo
kaunis”. Konetta oli tarkoitus käyttää maatalouskoneena (siis sen oikeassa
merkityksessä) mutta sitä tehtiin vain kaksi kappaletta.
Siirrytään sitten helipööpereihin jolloin
esille täytyy ilman muuta nostaa suomalaisillekin varsin tuttu Mil Mi-8:
Kyseinen kopteri palveli Suomessa sekä
sotilas- että pelastustehtävissä kunnes se korvattiin NH90-koptereilla joista
henkilökohtaisten tuttavatietojeni mukaan ei olla Utissa kovinkaan innostuttu.
Kyseiset kopterithan hankittiin kun Suomeen suunniteltiin sitä helikopteripataljoonaa
joka olisi tarvinnut turvakseen taisteluhelikoptereita joita ei sitten
tilattukaan ja koko homma jäi pahasti vaiheeseen. Omasta amatöörimäisestä
mielestäni kyseiseen pataljoonaan olisi sopinut oikein hyvin Mil Mi-24:
Sen lisäksi että kyseinen pööperi on
erittäin tyylikkään ”täältä pesee”-näköinen se kuljetti mukanaan pirunmoisen
asekuorman sekä ryhmän verran jalkaväkisotilaita. Yleensäkin masiina oli/on
edelleenkin ikävä uutinen kaikille, jotka olivat sen keulan etupuolella. Seuraavaksi
voimme heittää kysymyksen että onko se lintu… onko se kala… onko se laiva… onko
se lentokone… onko se Teräsmies… ei, vaan sehän on Ekranoplan:
Eli Neuvostoliiton kehittämä laivan ja
lentokoneen sekoitus joka käytti hyväkseen ns. maaefektiä joka salli laivan/lentokoneen/whatever
lentää muutaman metrin merenpinnan yläpuolella. Koneen aseistuksena oli neljä
23-millistä tykkiä sekä kuusi meritorjuntaohjusta ja sen suurin nopeus oli 550
km/h. Koneen/laivan/whatever kuljetuskapasiteetti oli sata tonnia joten esmes
maihinnousuhyökkäyksissä kyseessä olisi ollut varsin soiva peli. Tätä ei
kuitenkaan tehty kuin yksi prototyyppi.
Käydään välillä matkustajakonepuolella
joita tässä postauksessa on varsin vähän johtuen ihan siitä että
matkustajakoneet ovat olleet jo hyvin pitkään aivan saman näköisiä. Mutta
nostetaan esille muutama eli ensiksi vielä mäntämoottoriajoilta amerikkalainen
Lockheed Constellation:
Ja sitten esitellään Finnairinkin
aikanaan käyttämä Douglas DC-8:
Kyseinen kone kuljetti suomalaisia
etelän aurinkorannoille varsin mukavalla nopeudella 850 km/h mutta jos etsitään
matkustajakonetta joka meni vielä kovempaa haipakkaa niin sehän oli tietysti Concorde:
Tämä ranskalais-englantilainen kone
lenteli Atlantin yli nopeudella 2499 km/h eli oli nopeampi matkustajakone kuin
mikään koskaan. Neuvostoliitolla oli samanlainen projekti nimeltä Tupolev Tu-144 mutta kun siitä tuli Pariisin
ilmailunäyttelyssä vuonna 1973 Putolev eikä projekti muutenkaan kannattanut (Neuvostoliitossa kun ei ollut sattumoisin kovin paljoa matkustajia joilla oli varaa maksaa tonneja per lento) niin
koneesta sitten luovuttiin. Koneita kuitenkin valmistettiin 16 kappaletta.
Jos puhutaan nopeudesta niin silloin
kannattaa mennä tiedustelukoneitten puolelle ja tuoda esille strateginen
tiedustelukone Lockheed SR-71 Blackbird:
Tämä konehan meni melkoista haipakkaa ja
vei haipakan toiseen potenssiin eli se kävi vaklailemassa paikkoja nopeudella
mach 3,35 eli 4.062 km/h 26 kilometrin lakikorkeudessa mikä teki siitä
ylivoimaisen maalin Neuvostoliiton niin hävittäjille kuin
ilmatorjuntaohjuksille. Siirrytään korkeuksista sitten matalammalle eli
rynnäkkötehtäviin ja esitellään amerikkalainen rynnäkkökone Fairchild Republic A-10 Thunderbolt II:
Konehan on lihaksi – tai no, metalliksi
– muuttunut Simpauttaja-kirjan Impan lausuma ”tulehan, niin saat turpaas”. Itse
asiassa kone on lentävä seitsemänputkinen 30-millinen konetykki, tulinopeudeltaan
3.900 laukausta minuutissa. Sen lisäksi koneen siivissä oli tarjolla 7.200
kiloa kaikenlaista pikku- ja isoa ilkeää. Kone oli suunniteltu toimimaan mahdollisen
kolmosrähinän alkaessa Neuvostoliiton panssarikiiloja vastaan ja koneen tykin
sarja olisi repinyt parhaatkin panssarit kuin sillipurkin.
Siirrytään kevyempään rynnäkkökoneeseen
ja esitellään argentiinalainen FMA IA 58
Pucará:
Konehan ei varsinaisesti ole
rynnäkkökone siinä mielessä kuin se normaalisti ajatellaan vaan ns. COIN-kone
eli counter-insurgency aircraft eli kone jota käytetään kaiken maailman
sissijärjestöjä vastaan. Etelä-Amerikassahan ei olla oikein käyty niitä
valtioitten välisiä sotia aikoihin mutta kaikenmaailman sissiyrittäjää on kyllä
löytynyt. Koneen huippunopeus oli 500 km/h ja aseistuksena kaksi 20-millistä
tykkiä, neljä 7,62-millistä konekivääriä sekä kaikkiaan 1.600 kilon asekuorma.
Argentiinalaiset käyttivät kyseistä konetta Falklandin sodassa mutta huonolla
menestyksellä. Suurimman osan koneista englantilaiset tuhosivat lentokentille.
Toinen tällainen kevyehkö potkureilla
varustettu rynnäkkökone oli Rockwell
OV-10 Bronco:
Vietnamin sodassakin käytetty kone oli
ominaisuuksiltaan varsin paljon virkaveljeään Pucaraa vastaava mutta kantoi
melkein tuplasti isomman kuorman. Pannaan sitten jälkipoltto päälle ja esitellään
ruotsalainen Saab 37 Viggen:
Siihen aikaan kun Ruotsilla oli vielä
huomattavan voimakkaat puolustusvoimat kyseinen kone oli pitkään sen tehokkain
ilmanyrkki. Koneen maksiminopeus oli 2572 km/h ja sen aseistuksena oli
30-millinen tykki sekä kuusi infrapuna- tai tutkaohjusta ja rynnäköintitehtävissä
neljä 135 mm rakettikasettia tai 1920 kiloa pommeja tai kaksi
meritorjuntaohjusta. Ruotsalaiset valmistivat konetta kaikkiaan 329 kappaletta
ja se olisi todennäköisesti ollut hankala vastus niin itä- kuin länsiblokin
parhaalle kalustolle.
Aikanaan amerikkalaisten lähinnä omien
liittolaistensa käyttöön valmistama Northrop
F-5 Freedom Fighter palveli mm. Norjan ja myös puolueettoman Sveitsin ilmavoimissa:
Tämän siron ja kevyen hävittäjän
huippunopeus oli 1700 km/h ja aseistuksena kaksi 20-millistä tykkiä ja 3200
kilon asekuorma (ohjuksia, rakettikasetteja ja pommeja). Kone on sinänsä
vanhentunut mutta käytössä vielä useitten maitten ilmavoimissa.
Kokonaan käytöstä poistettu puolestaan
on tämä neuvostoliittolainen korkealla lentävä Sukhoi Su 15-torjuntahävittäjä:
Koneen lakikorkeus oli 18 kilometriä,
huippunopeus 2230 km/h ja aseistuksena kuusi ohjusta. Konetta pidettiin sen
verran oleellisena osana Neuvostoliiton ilmapuolustusta että sitä ei viety edes
liittolaismaihin. Mainittakoon että tämä kyseinen Su-15 ampui vuonna 1983 alas
korealaisen matkustajakoneen aiheuttaen 296 ihmisen kuoleman.
Sama tyyppinimike Su-15 oli myös
prototyyppiasteelle jääneellä neuvostohävittäjällä vuodelta 1949:
Käytöstä poistettujen listalta täytyy
tietysti nostaa esille brittiläinen lentokenttää tarvitsematon Hawker Siddeley Harrier:
Tämän VTOL-koneen huippunopeus oli 1176
km/h ja aseistuksena kaksi 30-millistä tykkiä sekä 2268 kilon asekuorma
erilaisia pommeja, raketteja ja/tai ohjuksia. Nämä koneet olevat erityisesti
tapetilla vuonna 1982 käydyn Falklandin sodan aikana. Kyseiseen sotaan
osallistui myös viidellä eri pommituslennolla pommikoneveteraani Avro Vulcan:
Pian Falklandin sodan jälkeen käytöstä
poistettu Vulcan oli alun perin suunniteltu korkealla lentäväksi pitkänmatkan
ydinpommittajaksi joka kuljettaa mukanaan yhden 1,1 megatonnin (melkein sata
Hiroshimaa) ydinpommin. Konventionaalisessa ranttalissa se kuljetti 21
tuhatpaunaista pommia eli 9534 kiloa.
Siirrytään jälleen venäläisiin koneisiin
joista ilman muuta on mainittava venäläinen
Sukhoi Su-27:
Kyseinen ilmaherruushävittäjä ja sen eri
tyypit ovat vieläkin Venäjän ilmavoimien ykkösnyrkki ja pysyvät sellaisina
varmaan varsin pitkäänkin sillä venäläisen viidennen polven Su-57:n kehitys on
tietojen mukaan joko lopetettu tai pitkälle viivästynyt. Koneen huippunopeus on
2500 km/h ja aseistuksena 30-millinen tykki sekä kymmenen erilaista ohjusta tai
vaihtoehtoisesti pommeja ja rakettikasetteja.
Kovasti saman näköinen mutta enempi
torjuntahävittäjänä käytetty MiG-29 oli tapetilla Kekkoslovakian aikaan. Tai
no, siinä mentiin jo Koiviston aikaan kylläkin. Mikäli Suuri ja Mahtava ei
olisi romahtanut niin se 1990-luvun kuuluisa hävittäjäkilpailu olisi jäänyt
käymättä ja suomalaiset olisivat läiskineet kiltisti sinivalkoiset kokardit
kyseiseen konetyyppiin:
Ajat ovat muuttuneet siinäkin mielessä
että kun kekkoslovakialaiselle neuvostokoneen synonyymi oli MiG niin nykyisin
venäläiskoneen synonyymi alkaa olla Sukhoi. Vissiinkin jossain vaiheessa MiG
hävisi kilpailun Sukhoille ja kun CCCP:n pohjaton sotilaskassa ehtyi, ei
Venäjällä ole varaa pitää yllä samanlaista lentokoneteollisuutta kuin aikanaan.
Kyseiseen 1990-luvun hävittäjäkilpailuun
osallistui myös amerikkalainen General
Dynamics F-16 Fighting Falcon:
Kyseessä on yksi maailman tämän hetken
yleisimpiä hävittäjäkoneita. Sen nopeus on 2120 km/h ja se kantaa 7700 kilon
asekuorman ohjuksia tai muuta ilkeää ja lisäksi siinä on 20-millinen
kuusiputkinen Vulcan-tykki joka tyhjentää koneen 511 ammuksen pajatson viidessä
sekunnissa. Noin henk koht olin silloin 1990-luvulla Stetson –
Harrison-metodiin pohjautuen aivan varma että Suomen uudeksi konetyypiksi olisi
valittu juuri tämä F-16. Veikkasin väärin. Tämän nykyisen HX-hankkeen lopputulosta en lähde
veikkailemaan koska tieto ei riitä.
Lisätään listalle vielä itämaista rautaa
etelä-korealainen KAI T-50:
Kyseessähän on harjoitushävittäjä ja
koska suomalaisten Hawkit menevät joskus 2020-luvulla vaihtoon niin tässä olisi
pieni vinkki ilmavoimille. Koneen nopeus on 1640 km/h, sen aseistuksena on
kolmeputkinen 20-millin tykki sekä ilmasta-ilmaan ja ilmasta-maahan ohjuksia.
Lisäksi siinä – toisin kuin Hawkissa – on myös tutka. Kyllä tuolla ainakin
rynnäkkökoneita voisi tosipaikan tullen jahdata koulutustehtävien lisäksi.
Ostihan Suomi Etelä-Koreasta niitä K9-telakanuunoitakin.
Laitetaanpa sitten varsinaisen listan
loppuun varsinaista heavy-metalia joskin tutkassa näkymätöntä sellaista eli
amerikkalainen Northrop Grumman B-2
Spirit-pommikone:
Tämä bumerangin näköinen häivepommikone
ei ole ihan persaukisten valtioitten ostoslistalla sillä sen kappalehinta on
737 miljoonaa dollaria. Koneessa on kaksihenkinen miehistö, sen huippunopeus on
1010 km/h ja se kuskaa mukanaan 23000 kiloa konventionaalista tai
ydinranttalia.
Siinähän niitä oli varsinainen ruko. On
hyvin vaikeaa löytää sitä kaikkein tyylikkäintä ehdotusta joten otetaan avuksi
scifi ja esitellään äärityylikäs alus eli Babylon 5-sarjassa usein esiintynyt Omega-luokan avaruusristeilijä:
Tämä alus edustaa tällaisen
raappahousuäijän tyylitajun huippua eli kyseessä on avaruudessa lentävä
pakkilaatikko jonka ympärillä pyörii neljä pienempää pakkilaatikkoa. Aivan
pieniä tosin nekään pakkilaatikot eivät ole, sillä koko möhkäleen pituus on 1,74
kilometriä, paino 44,6 miljoonaa tonnia, siinä on 850 hengen miehistö, se
kuljettaa mukanaan 18.500 sotilasta ja 36 erillistä hävittäjää ja siinä on ihan
pirunmoinen määrä erinäköistä hiukkas-, laser- ja ohjusaseistusta. Jos tätä
juttua lukee tarpeellisilla tiedoilla ja osaamisella varustettu henkilö, hän
voisi esittää arviolaskelman siitä että paljonko kyseisen möhkäleen
kappalehinta mahtaisi olla mikäli sellaista pystyttäisiin yleensäkään
valmistamaan.
Eikä ihan vielä malta lopettaa. Niin
kuin lukija tietää, yksi mieliharrastuksistani on ottiatuotailu erilaisten
vaihtoehtohistorioitten muodossa. Näin ollen palataan vielä kertaalleen kakkosrähinän
aikaan ja esitellään piirustuspöydälle jäänyt suomalainen hävittäjä VL Puuska:
Eli siis VL Puuska, ei VL
Pyörremyrsky joka pääsi sentään prototyyppiasteelle. Kyseessä olisi ollut
pienikokoinen (puolitoista metriä Me 109:ää lyhyempi) pääosin puurakenteinen
hävittäjä jonka huippunopeus olisi ollut mukavat 650 km/h mutta toisaalta siinä
ei olisi ollut minkäänlaista panssarointia. Aseistuksena siinä olisi ollut vain
yksi MG 151-tykki eikä tarina kerro olisiko se ollut kyseisen aseen 15- vaiko 20-millinen
versio.
Jatkosodan lopputulokseen olisi tuskin
yhtään mikään vaikuttanut yhtään mitään mutta voihan sitä ottiatuotailla ja
ajatella että jos noita oltaisiin ehditty tehdä laivue tai pari, niin kuinka ne
olisivat mahtaneet pärjätä taistelussa.
Ja tässä nämä Jotkut Ihan Muut tällä
kertaa. Oikein mukavaa syksyn jatkoa kaikille.