AARNON MEKIN ANSAITSEMME

Hotellin respassa törmättiin Aarno Laitisen tuoreeseen kirjoitukseen ”Rasismin arkea”. Se herätti muutamia ajatuksia. Ensinnäkin tietysti siksi, että niin häntä kuin minuakin voi jollain tavalla mieltää demariksi. Tietysti minä olen tästä vasemmistolaisuudesta vieraantunut, mutta minua voi nimittää vieläkin ottokivivuorelaiseksi sosialidemokraatiksi. Vaan se demarilinjahan on Pariisin Rauhansopimuksen ylimääräisellä jälkipykälällä, joka astui voimaan noin vuonna 2005 tulkittu puhtaasti iikolliksi eli siis kiellettäväksi.

Yhteinen tekijä meillä on tietty kirjoittamiskyky. Laitinen on arvostettu kirjoittaja, ja omastakin mielestäni hän on aikanaan kirjoittanut varsin mainioita pläjäyksiä esimerkiksi eduskunnan naisänkyräpuolueesta ja Hyvät Herrat-sarja oli mielestäni aika ajoin varsin mainio. Ja itteänikin tämän blogin kaikki kolme lukijaa on joskus kehunut.

Vaan näkisin, että Laitinen on mennyt vuosikausia melko ankaraa alamäkeä, ja tämä tuorein kirjoitus pamautti kertakaikkiset pohjalukemat. Siitä kun ei saa selvää, kirjoittaako jutun Aarno Laitinen, ikää vajaa 70 vaiko Kallion ilmaisutaidon lukion oppilas Milla, ikää 16. Toisaalta voi sanoa, että Laitisen kirjoitus tarjoaa mokutusoppimäärän pähkinänkuoressa, niin ehkä sitä hieman kommentoin. Aloitetaan, pala palalta:

Mies tilaa taksia ravintolan ulkopuolella: ”Sellainen kuski, joka puhuu suomea”, hän sanoo lopuksi puhelimeen. ”Taidat olla vähän rasisti”, sanon hänelle. Niin olenkin, hän vastaa ylpeänä. Kämpin terassilla mies komentelee tarjoilijaa, joka ei ymmärrä suomea. Ruoveteläinen keskikoulu ja kauppakoulu eivät ole antaneet asiakkaalle edes välttävää kielitaitoa, ja hän mylvii tarjoilijaraukalle: ”Jumalauta! Me ollaan Suomessa. Opettele suomea.”

No niinpä just. Kun noissa tapauksissahan ollaan Suomessa, ja jos kyse on palvelualoilla toimivista ihmisistä, niin kielitaito tuppaa olemaan melko tärkeä. Jos kyseessä taas on madagaskarilainen telakalla toimiva kuuromykkä hitsaaja, joka sattumoisin osaa hitsata vitosen saumaa, niin kielitaito ei ole silloin välttämättä yhtä merkittävä.

Jotenkin mulla on semmoinen mielikuva, että mikäli ranskalainen, saksalainen tai italialainen heppu vaatii kotimaassaan palvelua omalla kielellään, niin hänellä on siihen oikeus, koska hän on maksava asiakas, eikä siitä ole kellään nokan koputtamista. Suomalaisella taas ei Laitisen mielestä siihen ole oikeutta, koska hän on rasisti, siitä huolimatta että hän on maksava asiakas. Tämä tietysti korostuu nykyisin aina vaan kasvavissa ulkomaalaisten lääkärien määrässä. Ovat varmasti ihan päteviä lääkäreitä ja kirurgeja, en minä häntä epäile. Mutta olisi kovasti hyvä, jos potilaalla olisi jokseenkin selkeä käsitys siitä, mihin potilasta tuikataan. Omiakin kokemuksiakin asiasta on.

Ja jotenkin täältä Hotellin respasta katsoen haistaa tietyn Laitisen osoittaman halveksunnan kauppakoulun käynyttä ruoveteläistä kohtaan. Hänhän asuu Laitisen näkökulmasta jossain Suomen Römpsänperässä. Mietin vaan sitä, että mahtaako niin Ranskan, Saksan, Englannin kuin Italian Römpsänperällä asuvat ihmiset olla yhtään sen kielitaitoisempia tai suvaitsevampia. Epäilen. Äkkiseltään tulee mieleen, että Laitinen muistuttaa tässä, että on tuota maailmaa kierretty ja kieliä osataan. Millä tavalla se tekee hänestä paremman ihmisen ja varsinkin miten se antaa hänelle oikeuden tuomita? Vaan jatketaan, ole hyvä Aarne:

Kiitos, Ykä. Minäpä jatkan:

Suomalainen rasismi näkyy jo työhönotossa. Kun työnantaja kuulee hakijan nimen Ahmed tai Mohammed, neuvottelut päättyvät siihen.

Jep. Niinpä päättyvät. Kun työnantaja sattuu usein olemaan pienen tai keskisuuren yrityksen omistaja, niin totta kai hän hankkii mieluummin töihin ihmisen, joka satavarmasti puhuu samaa kieltä kuin yrityksen muutkin työntekijät. Samoin tämän yrityksen omistaja tietää, että jos Ahmed tai Mohammed heittäytyy hankalaksi tai ei suoriudu työtehtävästään, niin heillä, toisin kuin Simolla tai Eskolla on takanaan julkishallinnollinen puolestaloukkaantumiskoneisto, joka voi tehdä yrittäjän elämän hyvinkin hankalaksi. Yrittäjä kun pyrkii tuottamaan voittoa, jolla hän elättää itsensä ja perheensä plus ne heput perheineen, jotka ovat siinä firmassa työssä. Yrittäjä ei tee sosiaalityötä. Mikäli tätä puolestaloukkaantumiskoneistoa ei olisi koskaan kehitettykään, niin varmaankin Ahmedin ja Mohammedin olisi helpompi hakea töihin Jaskan Sähkö & Tulityö Oy:n palvelukseen.

Sitten kilpailevat suomalaiset ravintolanpitäjät tekevät kanteluita verottajalle, ettei niin halvalla voi myydä ruokaa ja olutta. Kovin innokkaasti näkyvät myös elinkeinoelämän järjestöt olevan mukana tässä pikkusieluisessa muukalaisten jahtaamisessa. Ruokaa ja olutta voi myydä halvemmalla, jos Ahmedin perheenjäsenet osallistuvat työhön, tekevät pitkiä päiviä eikä heille tarvitse maksaa kaksinkertaista palkkaa kristillisistä pyhistä.

Tuo aikaisempihan oli ikivanhaa kelaamista, joka on esitetty jo noin 152.376 kertaa, mutta nyt tuli kerrankin uusi näkökulma. Tosin hiukkasen tämä ihmetyttää, sillä Laitinenhan on lähinnä demari, Kokoomukseen nähden Vihan Kostaja ja näitä vuorolisiä ovat suomalaisille vuorotyöntekijöille aikanaan ajaneet ja myös läpi saaneet nimenomaan demarit ja kommarit. Sunnuntaihan on kristillinen pyhäpäivä, ja siitä maksetaan työntekijälle erityiskorvaus. Ei edes patamusta kokoomuslainen uskaltaisi lähteä kyseenalaistamaan niin sunnuntai-, joulu- kuin pääsiäislisiä. Mutta Laitinen näkee asian kovasti positiivisena. Ja unohtaa tietysti sen, että tavallinen suomalainen ravintolatyöntekijä ei asu samassa huushollissa ravintolan omistajan kanssa, vaan hänellä on omakin perhe elätettävänä ja vuokra maksettavana.

Silloin aikanaan, kun niin vasemmistopuolueet kuin ammattiyhdistysliikekin oli pykäämässä, onnistuen, tiettyjä työehtosopimuksia, niin mikäli silloin lehtimies olisi metelöinyt kovaan ääneen touhua vastaan ja pitänyt esimerkkinä joitain ulkomailta tulleita, joilla oli ihan omanlaisensa käsitys palkanmaksusta, olisi se porukka tuuminut, että paraneeko tuo esim. lyömällä, ja jos ei parane, niin kannattaiskos se upottaa suohon? Pää alaspäin siis.

Tietysti voi tuumata, että Laitinen antoi tietyille Laitista vielä mokuttavammille tahoille lausumallaan käsiin 10 kg poliittista TNT:tä, sillä tästähän voidaan tehdä johtopäätöksiä, että vuorotyökorvaukset perustuvat kristillisiin pyhiin, ja silloinhan ne ovat epiä noin alunperinkin. Ja ne saattavat loukata joitakin. Tämmösiä avautumisia tulee tod näk yliopistoista, joille vuorotyökorvaus on muutenkin retoromaniaa, sillä heillähän työ pyörii ma – pe 8-16. Joka tapauksessa en usko, että Laitinen sai lausumallaan hirveästi kavereita kapakoissa kaljaa tuoppiin laskevissa pätkätyöläisissä.

Tämä Laitisen lausuma oli übermokutuksessa kiistatta jotain uutta, mutta sen jälkeen mies palaa vanhaan, ja niin hyväksi havaittuun:

Suomi olisi varsin takapajuinen maa ilman ulkomaalaisia. Suomen teollisuuden ovat rakentaneet skotit, britit, saksalaiset, ruotsalaiset, venäläiset ja baltit. Kun tarvittiin lasinpuhaltajia, heidät tuotiin Belgiasta.

Tässä tietysti tyhmempi saattaisi kysyä, että eikö Suomen teollisuuden rakentamisella ollut suomalaisilla osaa eikä arpaa, liekö olleet työntekijöinäkään, mutta ei nyt takerruta yksityiskohtiin, sillä Laitinenhan esittää perusväitteen, joka on esitetty äkkimuistamalla 1. 378.944 kertaa ja sen perusteellahan on ilmiselvää, että kun skotti pisti Suomeen tehtaan pystyyn vuonna 1882 niin sen perusteella on yhtä lailla ilmiselvää, että suomalaisten täytyy ottaa elätettäväkseen luku- ja kirjoitustaidoton Ibrahim plus hänen neljä vaimoaan, jotka ovat virallisesti yksinhuoltajia, joitten joka ainoa kämppä jossa he erikseen asuvat plus Ibrahimin kämppä tietenkin täytyy maksaa veronmaksajien toimesta. Plus onhan niitä mukuloitakin, jotka tietysti työllistävät erityisavustajia peruskoulussa. Epäilemättä valssaamo alkaa näin pyöriä kolmessa vuorossa ja vienti vetää niin, että Kotkan satama ei meinaa selvitä ahtaamishommista, kun tavaraa on lastattavaksi niin pirusti. Mutta Aarno jatkaa vielä edelleenkin vanhalla ja hyvällä linjalla:

Suomi on sotien aikana saanut valtavasti apua ulkoa. Ruotsi elätti lähes 100.000 lastamme, ja koko Lappi pääsi turvaan Ruotsiin, kun Suomi aloitti sodan Saksaa vastaan. Sodan jälkeen tukea tuli Ruotsista ja Amerikasta.

Ja tämähän on ihan pirun uusi näkökulma, jota ei ole tähän mennessä toistettu kuin noin 17.223.778 kertaa. Jos ajatellaan tilannetta vuonna 1939 niin silloinhan suomalaiset miehet olivat sotimassa itärajallaan, ja yrittivät pysäyttää hirmuvaltaa, joka yritti miehittää maan. Ruotsalaiset avittivat, ja ottivat lapsia hoidettavakseen. Tällä perusteella Laitinen vaatii, että itse itsensä anarkiaan ajaneesta maasta pitää ottaa Suomeen aikuisia miehiä elätettäväksi. Ja vielä kustantaa heidän lomamatkansa sinne, mistä he alun perin tulivat. Yhtälö ei täsmää. Lisäksi Laitinen puhuu Amerikan avusta. Tarkoittanee Marshall-apua. Kai Laitinen kumminkin muistaa, että Suomi ei saanut Marshall-apua latin lutia. Ruotsi sen sijaan sai.

Tään kirjoituksenhan olis periaatteessa voinut jättää tekemättäkin, koska tää oli toiston toiston toistoa lukuunottamatta Laitisen ideaa kehua maahanmuuttajien luovaa suhtautumista vuorotyölisiä kohtaan. Mutta kirjoitinpa kumminkin, koska tämä on hyvä muistutus siitä, että tuo Laitisen avautuminen sisältää suurin piirtein pähkinänkuoressa sen, mitä viimeiset kymmenen, viisitoista vuotta on julistettu. Ei puuttunut muuta kuin suomalaisten siirtolaisuus Ruotsiin ja Amerikkoihin. Mitään muuta ei ole keksitty, ja samaa toistetaan aina uudelleen ja uudelleen. Eikös se yksi koppalakkiheppu Saksassa keksinyt tämän ensimmäisen kerran?

Mitä mulla tulee Laitisesta mieleen, niin mielikuvat vastaavat pitkälle Paavo Lipposta. Vanha, katkeroitunut ja pikkuhiljaa täysin merkityksetön vasemmistolainen, joka kuvittelee vieläkin omaavansa sellaisen karisman, jolla voi mennä heidän mielipiteittensä kyseenalaistavien tyyppien tupaan, sanovan ”pöö”, ja silloin se tupa tyhjenee ja eksyneet lampaat ovat tuvan ulkopuolella parijonossa odottamassa karismaattisen vasemmistolaisen vitsan ja sauvan puhdistavaa kosketusta.

Ja sitten ihmetellään, että mikä on, kun ei tupa tyhjennytkään.

ANTERO LÄRVÄNEN JA HÄSSITYT KÄSITTEET

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä. Olemme tällä hetkellä Helsingissä ja aiheenamme on se, että pitkän, noin kahden viikon tauon jälkeen ovat vasemmistonuorten rohkeat kansalaisaktivistit Li Andersson ja Dan Koivulaakso varoitelleet meitä suomalaisia äärioikeiston jatkuvasti kasvavasta uhkasta. Asiantuntijana meillä on selitteläätiön ja käsitehässimisen ylisaksofoni Armas Wullenlää Helsingin Yliopistosta. Ylisaksofoni Wullenlää, kiitos että suostuitte haastatteluun.

- Kiitos, Antero, ja terveiset kaikille kuuntelijoille Pinnanmaan maakunnassa. Muistutan, että lähtökohtani tähän haastatteluun perustuu puhtaasti tieteelliseen näkemykseeni käsitehässimisestä.

- Ylisaksofoni Wullenlää, nimenomaan sen vuoksi me olemme teidät tähän haastatteluun pyytäneet. Tuoreeltaanhan vasemmistonuorten puheenjohtaja ja tuore Turun kaupunginvaltuutettu Li Andesson on ihmetellyt äärioikeistolaisten liikkeitten vähättelyä, ja muistuttaa, että vaikka ryhmät ovat aika marginaalisia, niin on hyvä ymmärtää, että minkälaista toimintaa esimerkiksi Suomen Sisu on harjoittanut. Tässä vaiheessa täytyy kysyä, koska tätä ei sen enempää koskaan selvitetä, että tiedättekö te, ylisaksofoni Wullenlää, että minkälaista toimintaa tämä Suomen Sisu on varsinaisesti harjoittanut? Kun Andersson antaa ymmärtää tietävänsä, muttei kerro tarkemmin.

- No tiedänhän toki. Suomen Sisu on harjoittanut puhua mälkyttämistä siihen tyyliin, mikä ei sovellu Li Anderssonin ajatusmaailmaan, ja tästä hänelle on tullut henkinen pipi. Koska Andersson hallitsee käsitehässimisen, ei hän tietenkään kerro, mitä tämä pulaaki on tehnyt tai pikemminkin ollut tekemättä, mutta antaa ymmärtää, että jotain karmeaa kaapista löytyy. Näin tulee oikeaoppisen käsitehässijän toimiakin, sillä jos hän olisi kertonut totuuden, niin olisihan se kieltämättä vaikuttanut vähän vaisulta ja ehkä saattanut hänet jopa naurunalaiseksi. Kyse on vähän niin kuin taide-elokuvasta, jossa loppuratkaisu jätetään katsojan itsensä päätettäväksi.

- No kieltämättä tuossa on kyse osaavasta käsitehässimisestä. Palaan Anderssonin väitteeseen näistä äärioikeistolaisista katuryhmistä. Kun näitä ryhmiä, tai ainakin Anderssonin sellaisiksi väittämiä ryhmiä tarkastelee, niin huomaa, että pommit eivät räjähtele, vinkuen ei lennä luoti, tarjolla ei ole hurmejuomaa korppien eikä edes läski tummu. Sen sijaan tarjolla on näppiksen naputtelua internetissä ja joitain kadulla jaettuja lentolehtisiä. Anderssonin logiikan mukaan samanlainen terroristiryhmähän on Jehovan Todistajat, tosin huomattavasti aktiivisemmalla intensiteetillä.

- Lisäksi tulee mieleen se, että Suomessahan on kyllä tiettyjä katutasolla vaikuttavia melko pelottavia organisaatioita, eli näitä moottoripyöräilyä ja painonnostoa harrastavien herrasmiesten yhteenliittymiä, joille väkivalta ei ole millään muotoa tuntematon neuvotteluväline. Jos niin Andersson kuin Koivulaakso ovat väkivaltaa vastaan, niin eikö heidän kannattaisi suunnata aktiviteettinsa nimenomaan tuohon suuntaan lappusten levittäjien sijasta?

- No eihän toki. Koska eihän sillä asialla ole oikeaoppisen käsitehässimisen kanssa mitään tekemistä. Eihän ole mitään järkeä lähteä todistamaan oikeasti vaaralliseksi sellaista, joka on todistettu oikeasti vaaralliseksi. Todellinen haaste tulee siitä, että todistaa ensiksi olemattoman olemassa olevaksi ja sen jälkeen todistaa se olematon oikeasti vaaralliseksi ja jopa saada aikaan virallisia toimenpiteitä, jotta olematon oikeasti vaarallinen poistetaan takaisin olemattomuuteen, jossa se koko aika olikin.

- Ja mitä tulee noihin liivijengeihin, niin toki sekä Andersson että Koivulaakso rohkeina kansalaisaktivisteina tietävät, että jos niitten kanssa haastaa läpiä päähänsä, voi saada ylimääräisiä läpiä päähänsä, ja eihän se tämmösen suomalaisen vasemmistolaisen rohkean kansalaisaktivistin hipiälle oikein semmonen käy. Se on enempi noitten pakistanilaisten ja afganistanilaisten rohkeitten kansalaisaktivistien hommia se semmonen. Niin että jahdataan niitä lappusten levittelijöitä vaan. Se on paljon turvallisempaa, ja mehän ollaan sankareita kaikki jos oikein silmiin katsotaan. Ainakin semmosia kevytsankareita. Kevytriskillä kevytsankaruus ja kyllähän sekin jo melko pitkälle riittää.

- Andersson totesi maahanmuuttokeskustelusta viitaten tähän äärioikeistoon tai ehkä hän tarkoitti näitä ns. maahanmuuttokriittisiä, ja lausui näin: ”jos heidän annetaan asettaa lähtökohdat keskustelulle, se ei ole enää voitettavissa”. Näin äkkiseltään tuosta tulee mieleen, että niin Anderssonilla ja hänen viiteryhmällään on paukut lopussa, he eivät halua vastata kysymyksiin, heillä ei ole vastauksia kysymyksiin ja he haluaisivat ihan itse määritellä, että mistä yleensä keskustellaan.

- Kyllä näin on, sillä nämä ns. maahanmuuttokriittiset, jotka Andersson laskee äärioikeistoksi esittävät inhottavia faktoihin pohjautuvia kysymyksiä sekä humanitaarisen maahanmuuton kustannuksista, nimenomaan humanitaarisen maahanmuuton myötä Suomeen tulleitten ihmisten korostuneesta osuudesta sekä väkivalta- että seksuaalirikollisuudessa ja lisäksi tämän niin sanotun positiivisen diskriminaation aikaansaamasta tilanteesta, jossa täydellisesti rotusorrosta vapautunut maa sortaa kantaväestöään rotunsa vuoksi.

- Nämä ovat käsitehässimisen kannalta epäolennaisia aiheita, koska ne ovat konkreettisia ja toteennäytettäviä. Luonnollisesti ne ovat silloin myös kovin tylsiä edistyksellisestä näkökulmasta katsoen, sillä tietenkin niin ideologia kuin ennen kaikkea fiilis on tärkeämpää kuin tylsät faktat. Hyvänä käsitehässijänä Andersson keskittyy tiettyihin asioihin, joita ei voi varsinaisen fyysisesti toteennäyttää, mutta niitten väitetyllä olemassaololla voi perustella oman oikeassaolonsa. Näitä ovat mm. juuri puhuttu äärioikeisto ja sen aikaansaama väkivallan uhka, monikulttuurisuuden luoma väistämätön solidaarisuus sekä se, että ilman humanitaarista maahanmuuttoa suomalaiset eivät olisi vieläkään kuulleet pizzasta sekä erityisesti suomalainen rakenteellinen rasismi jota ei voi varsinaisesti toteennäyttää, ja juuri se on varmin peruste siitä, että se on olemassa. Ja täytyy muistaa, että hyvän käsitehässijän näkökulmasta oma hyvä fiilis menee yli varsinaisten tylsien faktojen. Varsinkin kun sen fiiliksen voi jakaa hyvien kavereitten kanssa.

- Nähtävästi Dan Koivulaakson heitto ”suomalainen maahanmuuttokeskustelu käydään maahanmuuttokriittisten ehdoilla” liittyy tähän?

- Ehdottomasti. Sillä tietenkin niin mediassa kuin politiikassa virallinen maahanmuuttokeskustelu on käyty jo parikymmentä vuotta sillä asenteella että pakkasella housuun pissiminen lämmittää. Koivulaakso edustaa, näennäisestä kapinallisen asemasta huolimatta, virallista linjaa ja hyvänä käsitehässijänä hän kääntää asian niin, että kun on olemassa tämmöinen yksityinen, internetmaailmassa elävä vastakkainenkin mielipide, niin sehän tulee vaientaa kaikin mahdollisin keinoin, ja yksi hyvä tapa on tietysti sanoa, että keskustelua on käyty maahanmuuttokriittisten ehdoilla ja nyt siihen asiantilaan on aika saada muutos eli tukkia erimielisten turpa.

- Niin. Ja media on tietysti tukena, koska nämä kaksi politiikassa sinänsä pientä tekijää saavat huomattavasti media-aikaa. Alan jokseenkin ymmärtää sen, että aiemmin kesällä Helsingin Sanomat muistutti Koivulaakson haastattelussa että ”Kun puhuu äärioikeistosta, järjenjuoksun pitää olla valpas. Äärioikeisto, natsit, uusnatsit ja katuliikkeet vaativat jatkuvaa käsitteenmäärittelyä.”

- Käsitteenmäärittelyäpä hyvinkin. Jos todellisuus ei vastaa omaa mielikuvaa siitä, niin todellisuus täytyy määritellä toiseksi. Ja jos siinä on tukena koko mediakenttä, niin miksi ihmeessä sitä ei tekisi. Ja kun käsitteitä määritellään, niin eihän siinä loppujen lopuksi tarvita kuin vaikka joku täyspäinen Vihreitten edustaja, joka toteaa julkisesti, että lieköhän tässä natsijahdissa lähtenyt niin Danilta kuin Liltä mopo lapasesta, niin siinähän on selvä todiste siitä, kuinka syvälle äärioikeisto on Suomessa soluttautunut.

- Tulee muistaa, että tuolla vasuripuolella on aina muistettu, että totuuden ei kannata antaa häiritä hyvää läppää. Andersson ja Koivulaakso vaan vievät asiaa hieman pidemmälle ja peräänkuuluttavat, että totuuden on laitonta antaa häiritä hyvää läppää.


- Mutta miksi tämä jatkuva mediajulkisuus? Eikö medialla olisi muutakin uutisoitavaa kuin loppujen lopuksi kahden hörhön pulina, josta aika ajoin tulee mieleen, että ovatkohan ne lukeneet Jokakodin Sienioppaan kielletyt sivut?

- Niin… minähän olen osaltani vastuussa tästä… kun aikanaan luotiin tuota tieteellistä käsitehässimistä… sehän oli tavallaan semmonen opiskelija-aikojen ryyppyporukan hupinumero, josta tuumittiin, että saiskohan tommosenkin läpi… ja menihän se… vähän liiankin hyvin… me vaan unohdettiin, että olis pitänyt saada aikaan semmonen tilanne, että toimittajakoulutukseen ei olis asiaa kellään, jolla ei olis ollut vähintään kymmentä vuotta kokemusta varsinaisesta työelämästä… kun ne ovat nuorena niin vaikutuksille alttiita… en minä sitä kiistä, ettenkö olis ollut luomassa hirviötä… kun ensiksi media oli uutistenlukija… niin sitten siitä tuli uutistentekijä… ja sitten siitä tuli kuninkaantekijä… ja sitten siitä tuli kuningas… ja nyt ministeritkin ovat kylmä rinki persereiän ympärillä kun ne pelkäävät, että joku alta kolmekymppinen tytsy näppiksensä takana vetää nutturan tiukemmalle… olen pahoillani… en minä tätä tarkoittanut…

- Mutta tässä vaiheessa tulee mieleen kysymys, että miksi nähdä moinen vaiva? Eikö se olisi yksinkertaisempaa porukalla tunnustaa, että tässä nyt on parinkymmenen vuoden ajan tämän monikulttuuriunelman kanssa menty metsään niin, ettei nelivedollakaan tällä menolla ulos pääse, ja pistää pakka uusiksi ja alkaa miettimään muita vaihtoehtoja? Tehtiinhän se jopa Suuressa ja Mahtavassakin, jossa jouduttiin ehjän eteen ja pankrottiin ja todettiin, että koko touhu oli unelmien päälle tehtyä väkisin ylläpidettyä unelmaa, josta ei jäänyt käteen kuin helvatunmoinen määrä propagandajulisteita, jotka ovat parinkymmenen vuoden päästä haluttua retrotavaraa internetissä ja niille nauretaan niin, että tyrät rytkyää. Jos kerran Suuri ja Mahtavakin, niin miksi emme me?

- Hyvä kysymys, Antero. Mutta mehän täällä Suomessa emme vielä ole niin ehjän edessä kuin Suuri ja Mahtava. Vekseliveto pelittää edelleenkin. Kun tulee muistaa, että tämä koneisto itsessään työllistää niin paljon nimenomaan oikeahenkisiä ihmisiä, ja on saatu aikaan vähän hemmetin suuri selänrapsutuskoneisto. Ja sille koneistolle niin Anderssonit ja Koivulaaksot ovat tärkeitä, sillä heitä se koneisto tarvitsee puolustaakseen olemassaoloaan.

- Lisäksi kyseessä ovat inhimilliset, täysin ymmärrettävät tekijät. Vaatii suomalaiseltakin poliitikolta, virkamieheltä tai toimittajalta melkoista pokkaa mennä sanomaan, että olen täysin tietoisesti ollut mukana sellaisen järjestelmän ylläpitämisessä, mikä on ollut unelmien päälle tehtyä väkisin ylläpidettyä unelmaa, josta ei jää käteen kuin helvatunmoinen määrä propagandajulisteita, jotka ovat parinkymmenen vuoden päästä haluttua retrotavaraa internetissä ja niille nauretaan niin, että tyrät rytkyää.

- Mitä tulee noihin kahteen jo aikaisemminkin mainittuun hörhöön, niin nehän varmaan sinänsä uskovatkin asiaansa, mutta se täytyy antaa heille anteeksi, sillä he ovat tämän turvallisissa olosuhteissa leikityn agentti-partisaaniroolipelin aikaansaamassa endorfiinihumalassa ja siinä tilassahan ihminen ei välttämättä tajua, mitä se sanoo ja ennen kaikkea missä se sen sanoo. Itse asiassa vasemmistoliitto, vaikka kuinka itsensä aikanaan modernisoi, olis voinut muistaa tiettyjä Neuvostoliiton viisauksia ja pitää ne ohjenuoranaan.

- Mitä viisautta tarkoitatte?

- No sitä, että ei puolueen nuorisojärjestön johtoon kannata alle kuusikymppisiä palkata.

- Saatatte olla hyvinkin oikeassa. Selitteläätiön ja käsitehässimisen ylisaksofoni Armas Wullenlää, kiitän teitä haastattelusta. Hyvät kuulijat, täällä Antero Lärvänen siinä Suomen etelärannikolla sijaitsevassa keskikokoisessa kaupungissa, missä on se kuuluisa eläintarha Korkeasaari, joka on pikkuhiljaa laajentamassa toimintaansa myös mantereen puolelle. Hei äänimiehet! Eiköhän tässä oo jo jokellettu yhden Lällävesireissun edestä?

- Jo vain on jokellettu, jo vain. Vaan eiköhän sovita, että mökkisaunomisen käsitteitä ei hässitä mihinkään niistä, mihin on jo totuttu.

- Ei hässitä niin. Jos se toimii, älä räplää.

JOTAIN IHAN MUUTA IX

Eli Ykän metsästyskortti ja ensimmäinen sorsa

Siinähän elettiin niitä Kekkosen ajan viimeisiä vuosia. Ei kekkosen ajan loppumisesta tosin vielä mitään tiedetty, näinköhän sitä koskaan uskottiin tulevankaan. Ykä seisoskeli Nyhtänköljän seurojentalon edustalla. Ykä ei ollut enää Pikku-Ykä, jos kohta ei myöskään vielä aikuinen mies. Semmonen viistoistakesäinen kolli, jolla alushousut olivat hiljattain alkaneet tuntua ahtaammilta kuin ennen ja tytöt pyörivät mielessä viljalti ja usein.

Olihan Ykä kuullut muutaman kaverinsa kehuskelevan kokemuksillaan, mutta hän arvasi poikien solistavan poskiansa lämpimikseen ja että he olivat ihan yhtä kokemattomia uunoja kuin Ykä itsekin. Jo tuon ikäisenä jonkunlaisen realismin tajun kehittänyt Ykä ymmärsi, että vaikka into oli kova, niin uskallusta ei vielä ollut, taidosta ja röyhkeydestä puhumattakaan. Kaikki aikanaan.

Eikä Ykällä tällä hetkellä edes olleet mielessä kiihkeät kumpujen yöt. Ykä oli tullut suorittamaan metsästäjän tutkintoa. Isä-Perskeleen kanssa oli kierrelty metsällä jo pitemmät ajat, mutta Ykä oli ollut vain kuunteluoppilaana. Olihan niistä reissuista jo paljon oppia päähän jäänyt ja kuluneen kesän aikana oli Metsästäjän Oppaan sivut kuluneet Ykän käsissä koirankorville. Mielessä oli ajatus, että tätä ei voi tyriä ja läpi on päästävä ensimmäisellä kerralla. Isä-Perskeles oli tosin sanonut, että ei se välttämättä ensimmäisellä läpi mene, mutta yrität sitten uudestaan. Vielä niitä on pari muutakin koekertaa ennen sorsakauden alkua.

Se ajatus tuntui mahdottomalta. Isä-Perskeles oli kokenut erämies, jota Ykä katsoi näissä asioissa niin yläviistoon, että sivullisen mielestä Ykä katsoi jo taaksepäin. Olihan Ykällä toki omakin polte päästä metsälle ihan pyssyn kanssa, mutta toive isän arvostuksesta meni senkin yli. Ja vielä suurempana pelko isälle tuotetusta pettymyksestä. Menit sitten ja tyrit. Vaikea olisi Isä-Perskelettä katsoa silmiin ilman mukana olevaa metsästyskorttia. Eihän siitä Isä-Perskeles olisi rangaissut eikä raivostunutkaan, mutta nuorikin mies osaa häpeän tunteella rangaista itseään ankarammin kuin kukaan muu. Joku toinen olisi voinut ihmetellä Ykän mahassa kalvavaa pelon palloa, mutta Ykän elämässä maailmankaikkeus kietoutui muutaman hetken päästä alkavan kokeen ympärille ja kaikki muu oli pientä ja täysin merkityksetöntä.

Seurojentalon oven edessä oli toistakymmentä henkilöä, pääosin Ykän ikäisiä kolleja. Ykä morjesti tiettyä heppua, Raneksi kutsuttua, johon oli tutustunut aikaisemmin kesällä käydyssä rippikoulussa. Sitä ennen he olivat olleet vain vieraita naamoja samalla yläasteella, nyt tunnettiin vähän paremmin. Ranenkin naamasta näki, että kovasti samanlaiset tuntemukset velloivat hänenkin sisällään. Kesällä suoritettu konfirmaatio oli jännitysasteeltaan lähinnä käynti liiterissä verrattuna edessä odottavaan.

Seurojentalon ovi aukesi, mies astui ulos ja kyseli, että olikos niitä metsästäjän tutkinnon suorittajia. Olihan niitä. Kovin vähillä pulinoilla siirtyi joukko vaisu ja hiljainen sisään ja hakeutui pöytien ääreen istumaan kuka minnekin. Täällä oli pidetty paljon suurempiakin kinkereitä ja tilaa riitti. Tutkinnosta vastaava mies selitti lyhyesti kokeen protokollan ja häntä avustava sihteeri jakeli koepapereita osallistujille. Heillehän tämä oli rutiinia ja osa mukavaa harrastusta, mutta tokihan hekin ymmärsivät, että muitten osallistujien mielialat olivat huomattavasti hartaammat.

Ykä täytti koepaperiaan vajaan tunnin, ja teki sen sellaisella hartaudella ettei moista ollut tapahtunut hänen elämässään ennen sitä eikä sen jälkeenkään. Sitten hän nousi ylös ja käveli kokeen valvojien pöydän luo ja ajatteli mennessään että sellaiset puheet että parhaani yritin ja se saa riittää ovat kyllä sellaista paskapuhetta että ei mitään rajaa. Tässä ei olisi kyse vain pelkästä epäonnistumisesta, vaan epäonnistumisesta Isä-Perskeleen silmien edessä.

Kokeen valvoja alkoi tarkistaa Ykän koepaperia. Hän näytti Ykän silmissä pikkuista vajaa satavuotiaalta eli oli todennäköisesti noin kuusikymppinen. Viisi virhettä saa olla… viisi virhettä saa olla… Paljon muuta ei Ykän päässä pyörinyt. Kun valvoja löysi virheen, hän veti sen viereen ruksin. Rukseja alkoi kertyä, ja kokeen loppuosiossa niitä oli kasassa täydet viisi.

Aivan viimeisten kysymysten kohdalla valvojan kynä piirsi ruksin vielä kerran, ja Ykä tunsi, miten vedet alkoivat tulla silmiin ja alaleuka alkoi nykiä, niin kuin se olisi yhtä-äkkiä kehittänyt oman tahdon. Yksi liikaa, voi saatanan perkele… Ykä noitui mielessään mahdollisimman julmia ja rumia sanoja, aivan kuin koettaakseen niillä padota juuri murtuvien patoluukkujen takana odottavan kyyneltulvan. Mutta silloin kokeen valvoja totesi laiskahkoon äänensävyyn kääntäen samalla päätään hänen vieressään istuvaa avustajaa päin:

- Jaa… pojallahan on kaikki eläinten tunnistustehtävät napilleen oikein. Ja kaikki nuo aseturvallisuusasiatkin niin... ja tuo yks tossa… hööh, enhän minäkään olis tota muistannu… hjuu… tota… kirjotappas pojalle kortti.

Ja silloinhan ne patomuurit aukesivat ja tulva pääsi vallalleen, mutta tukehtui samantien tulvapatona eteen tulleeseen Ykän kyynärvarren hihaan. Sen suurempaa juoksutusta ei ollut sitten luvassakaan, koska äärimmäinen pettymys ja häpeä vaihtui samalla hetkellä äärimmäiseen onnen ja voiton tunteeseen. Kokeen valvoja huomasi kyllä tilanteen, mutta kohteliaasti seurasi antaumuksella Ykän kortin täyttämistä, niin kuin olisi nähnyt moisen toimituksen ensimmäisen kerran elämässään. Olihan tämä miehelle jo kovasti tuttua ja hän oli nähnyt monta nuoren miehen ilon ja pettymyksen hetkeä. Sitten hän ojensi Ykän kouraan juuri täytetyn metsästyskortin. Tai eihän se mikään kortti ollut, vaan pankkisiirtolomake riistanhoitomaksusta. Yhtä kaikki, Ykä tunsi kädessään olevan kilon kultaa.

Seurojentalon pihalla Ykä törmäsi Raneen. Rane oli reputtanut, ja hän oli kovasti maansa myynyt. Päin persettä meni, ei mitään saumaa, Rane totesi. Toistakymmentä virhettä. Ykä pyrki parhaansa mukaan lohduttamaan, että seuraavalla kerralla se menee kyllä läpi.

Niin kuin se Ranella sitten menikin. Mutta Ranen elämä itsessään alkoi kuluvana syksynä saada jotenkin hahmottoman outoja piirteitä, ja hän etääntyi muista porukoista. Vuoden päästä Ykä meni lukioon ja ei tavannut Ranea enää. Lukion ensimmäisen luokan kevätlukukaudella saatiin sitten tieto, että Rane oli ampunut itsensä omalla haulikollaan. Heppu ei ehtinyt täyttää seitsemäätoista.  Seurasi paljon puhetta siitä, että perheessä oli ollut jotakin pahasti pielessä, ja jutut tietysti turposivat levitessään. Ykä oli itse kyllä oppinut, että elämä aika ajoin potkii munille, mutta tämän kaltainen tapahtuma herätti lähinnä epätietoista hämmennystä. Aikamiehenä työn puolesta tämänkaltaiset asiat tulivat sitten tietysti valitettavan tutuiksi, ja Ykä huomasi, että kysymykseen Miksi oli aikuisena ihan yhtä vaikeaa löytää vastausta kuin lukion ekaluokkalaisenakaan.

Mutta tuo kaikki oli vielä kaukaista tulevaisuutta ja nyt Ykää kiinnosti vain lähimmät tunnit. Hän sotki polkupyörällään hiki hatussa kohti kotiaan, niin kuin se olisi hitaammalla vauhdilla jonnekin kadonnut. Tuntui vaan olevan kiire ja mieli oli niin keveä ja täynnä voiton tunnetta. Isä-Perskeles ei ollut tullut vielä töistä kotiin, Äiti-Perskeles siellä jo oli. Ykä näytti korttia äidilleen, joka onnitteli, lähinnä äitiytensä viran puolesta. Hän kun ei metsästyksestä perustanut ja aseita suorastaan kammoksui, mutta ymmärsi kyllä, mikä merkitys tuolla pienellä paperinpalalla niin hänen pojalleen kuin pojan isällekin oli. Ehkä hänen sukkapuikkonsa naksuivat hieman tavallista nopeammin ja jotenkin duurisävelissä. Vähän niin kuin pojan iloa makustellen.

Lopulta saapui Isä-Perskelekin Toyotallaan pihaan Oy Firma Ab:n palveluksesta. Ykä odotti eteisessä, ja kun ovi aukesi, hän näytti isälleen metsästyskorttia ja kysyi, että mikäs se tämä on. Isä-Perskeleen suu vääntyi leveään hymyyn, hän otti kortin tarkastellakseen ja totesi että jaa, sehän meni sitten ensimmäisellä läpi. Ottiko tiukalle? Ykä totesi, että viisi tuli täyteen, mutta ei sitten enempää, ja päätti että siitä kuudennesta ruksista ja saadusta armosta on turha puhua. Isän myhäilevä tyytyväisyys toi nuoren miehen mieleen sellaisen riemun tunteen, ettei sitä jonninjoutavilla yksityiskohdilla kannattanut mennä pilaamaan.

Myöhemmin illalla Ykä hoksasi harmissaan, että se mukamas omaperäiseksi tarkoitettu ja tietysti etukäteen suunniteltu avaus ”mikäs se tämä on” olikin pöllitty muualta eikä suinkaan itse keksitty. Perskeleethän olivat joku aika taaksepäin katselleen televisiosta Rintamäkeläisiä, sitä sarjaa, jossa oli ehkä aneemisin tunnusmusiikki, minkä suomalaisen television historia edelleenkin tuntee. Sarjan jaksossahan oli tilanne, että perheen äidille tulikin äkkilähtö synnytykseen, isä oli jossain kaukana metsässä eikä kuskia ollut. Jolloin se vanha, ajotaidottomaksi aina kuviteltu isoisä otti yllättäen esille ajokortin ja kysyi naama hymyntirrillä että mikäs se tämä on.
Pienehkö sutkautuksen tekijänoikeusrikos ei sinänsä Ykää pitkään harmittanut, sillä mielessä pyöri Isä-Perskeleen lause: sitä sitten parin viikon päästä lähtee Hyytöjärvelle kaksi aseellista miestä…

Niin, kaksi miestä…

Paikka: Nyhtänköljän Hyytöjärvi

Aika: 20. elokuuta vuonna Kekkonen

Isä-Perskeles sauvoi hitaasti kaislikossa etenevää venettä eteenpäin. Ykä seisoi keulassa. Vene oli kiikkerä, ja koska Ykän nopeasti pituutta venynyt kroppa totteli vielä huomattavasti pienikokoisemman hepun motoriikkaa, seisominen tuotti välillä vaikeuksia. Siksi Ykä välillä nojasi polvensa veneen keulatuhtoon, jonka terävähkö kulma jäysti ikävästi polvia, mutta siitä ei parannut valittaa. Mikäs mies se ton vertasesta kehtaa uikuttaa?

Eikä Ykää huvittanutkaan valittaa, sillä hänellä oli nyt käsissään ensimmäistä kertaa tosi toimissa uusi yksipiippuinen Baikal IJ-18-haulikko. Isä-Perskeles oli ostanut haulikon omiin nimiinsä ja sitten käytiin yhdessä hakemassa Ykälle rinnakkaisluvat niin haulikkoon kuin isän muihinkin aseisiin. Tuntui jotenkin äijältä, kun kaksi isän vanhaa metsästyskaveria kirjoittivat suosituksen Ykän lupia varten ja lopuksi prosessin seurauksena Ykällä oli käsissään valkopahvinen aseenkantolupa, johoin oli liimattu tyylikkään näköiset leimaveromerkit ja lämpsitty poliisin leima. Tärkeintä oli tietysti luvassa lukevat tekstit haulikko 12/70, haulikko 12/76, mets.kiv .243 ja mets.kiv .308.

Haulikolla oli tullut harjoiteltua radalla ahkerasti ja hyvin kevyenä yksipiippuinen venäläinen haulikko oli antanut Ykän silloin vielä varsin hennolle hartialle ankaraa rekyylirangaistusta. Olkapää oli muuttunut komean mustaksi, mutta eipä sen höykytyksen jälkeen Ykää enää rekyylit pelottaneet.

Sorsajahdin aloitus Hyytöjärvellä oli alkanut parikymmentä minuuttia aikaisemmin, eikä ilmassa ollut kovinkaan suurta tungosta. Luonnollisesti aloitushetkellä klo 12 ne muutamat onnettomat tavit jotka lensivät aivan liian korkealla saivat osakseen hätäisimmiltä tervehdyksen, joka sai Hyytöjärven kuulostamaan ilmatorjuntapatteriston harjoitusalueelta. Mahtoivat ne muutamat tavit tuumia, että mitähän pahaa mekin ollaan tehty, kun noin kovasti vihataan. Ykällä kävi mielessä roiskaista itsekin yksi paukku taivaalle ihan piruuttaan, mutta tiesi kyllä Isä-Perskeleen murahtavan takatuhdolta että perkelettäkö sinä niitä pateja tyhjänhukkaan räiskit.

Isä-Perskeles jatkoi veneen lykkimistä. Molemman sukupolven Perskeleet tiesivät kyllä vanhastaan, että kyllä näistä kaislikoista sorsia pomppii lentoon ennemmin tai myöhemmin. Ykää jännitti, jännitti ihan perskeleesti. Aikaisempina vuosina jännitys oli ollut semmoista mukavan kihelmöivää ja kutittavaa, sillä oli ollut mukavaa seurata vierestä, kun Isä-Perskeles pisti ruudin palamaan, ja yleensä laukauksesta seurasi aina reppuun pantavaa. Tällä kertaa jännitys tuntui kuivaavan kurkkua, sillä tulenavausvastuu olikin Ykällä itsellään. Tarkkana piti olla, vaikka mielessä pyöri kauhukuvana loputtomat pummit ja isän pettynyt ilme. Silmäkulmassa alati ohi lentelevät pääskyset säpsäyttivät aika ajoin. Helevatun hiistakkeet. Menisivät muualle lentelemään.

Ja sitten se tapahtui.

Jos tapahtumaa katsoisi videolta, suoritus näyttäisi lähinnä melko eleettömältä kaislikosta pomppaavan heinäsorsan pudottamiselta. Eikä Ykäkään sillä hetkellä varsinaisesti mitään ajatellut, kunhan toimi.

Mutta jälkeenpäin aivojen kasettinauhaa purkaessa se muistui mieleen paremmin. Pomppas… monta… onko ne… on… heinäreitä… on heinäreitä… nosta tukki poskelle… varmistin… tuo taimmainen… nosta yli… vielä… älä pysäytä piippua… LAUKAUS… sattuko… sattu… putoaa… ihan veltto kaula… ihan veltto kaula… loiskahti… voi jumalauta… voi jumalauta…

Heinäsorsalla oli ollut kaula täysin velttona pudotessaan, ja siitä jo tiesi, että laukaus oli sattunut kohdalleen. Sorsa molskahti veteen ja jäi kellumaan siihen liikkumatta. Ykä kääntyi Isä-Perskelettä kohti. Isä-Perskeles istui perätuhdolla, hymyili sellaista ylpeää hymyä mitä Ykä ei ollut isänsä naamalla vielä koskaan ennen nähnyt, ja sanoi että poika perkele.

Ykän naamalle tuli väkisinkin se tietynlainen spontaani ja pysäyttämätön hymy, mikä on monelle teinipojalle tuttu. Se hymy, mikä paljastaa, että tämä jo vähän miehistyvä kroppa on siinä vaiheessa vain pelkkä ohut kuori, ja sisus on vielä täynnä pikkuista poikaa. Se hymy, jota niin moni teinipoika yrittää peittää, ja korvata sen miehekkäämmän itsevarmalla naaman mallilla. Niin kuin Ykäkin yritti miehekkäästi tehdä, mutta pikkupoika sisällä meni vielä vaivatta ohi. Kun eihän Ykässä vielä miestä ollut kuin korkeintaan suolaksi soppaan. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin jo vanheneva Ykä muistelee sitä pysäyttämättä esiin työntyvää hymyä kaiholla, ja ehkä hieman katkeranakin, sillä nyt on Ykälläkin päällä jähmettyneenä se miehekkäämmän itsevarma naaman malli, eikä hän enää pysty siihen pikkupojan hymyyn, joka saa pimeän ja sähköttömän tuvankin täyteen valoa.

Se hetkihän ei kestänyt pitkään, sillä Isä-Perskeles muistutti, että laitahan uusi pati piippuun. Ykää vähän nolotti, kun oli moisen asian unohtanut ja latasi haulikkonsa uudestaan. Nolous häipyi ohi pian, sillä Isä-Perskeles työnsi venettä eteenpäin ja pian Ykä nosti veneeseen pudottamansa heinäsorsanaaraan. Ensimmäisensä. Se oli nyt hänen. Ykä ei ollut varma siitä, oliko hän onnellisempi ensimmäisestä sorsastaan vaiko siitä, että oli mielessään lunastanut isälleen jotain. Jotain, jota isä ei ollut varsinaisesti koskaan vaatinutkaan, eihän Ykää väkisin oltu metsälle viety, mutta pojat ovat varmaan kautta aikojen hyviä asettamaan itselleen velvollisuuksia. Tosia tai kuviteltuja, se ja sama, yhtä voimakkaita ne aina ovat.

Mutta jahti jatkui, ja vaikka alku oli niinkin onnistunut, niin pian Ykä huomasi, että ei hän mikään sorsavesien Wilhelm Tell ollut. Pummeja tuli ja ruutia paloi. Reissun saldo oli yhdeksän sorsaa, josta Isä-Perskeles ampui seitsemän ja Ykä kaksi.

Jossain vaiheessa reissua tuli vielä se yksi kynnys, joka oli ylitettävä. Isä-Perskeles totesi, että kun kerran itse ammut, niin itse suolistat. Isä otti yhden sorsan ja suolisti sen kertaalleen malliksi, ja antoi sitten puukon Ykälle. Ensimmäinen sorsa pisti kyllä yökkimään, mutta toinen meni jo vähän helpommin ja pian Ykä huomasi, että tähänhän tottuu, eikä nenä enää oikein noteeraa hajua. Käsiä ei tullut toimenpiteen jälkeen kyllä vähään aikaan haisteltua.

Kun kahden sukupolven Perskeleet laittoivat veneen kiinni rantaan ja marssivat autolle, Ykä oli helpottunut ja tyytyväinen. Osasin sittenkin. Ja paras on vielä edessä. Metsälintujahti oli Ykälle se mieluisin metsästyksen muoto, ja sehän alkoi vasta syyskuussa. Mielessä pyöri jo kuva tuokiosta, jossa Ykä ja Isä-Perskeles istuvat nuotiolla ja nuotion vieressä on Ykän latvasta kiväärillä pudottama teeri. No, eihän se teeri sitten vielä samana syksynä pudonnut. Sen aika oli vasta myöhemmin. Yhtä kaikki, Ykästä tuo sorsareissulta kotiinpäin suhaavan vanhan Corollan etupenkki tuntui sillä hetkellä limusiinin takapenkiltä.

TASAPÄISTETTYÄ KURKKUSALAATTIA

Hotellin respassa törmättiin uuteen Ruotuväki-lehteen, jossa pääuutisena oli ”Tasa-arvotutkimus poikii muutoksia”, mikä taas tietysti tarkoittaa sitä, että puolustusvoimat ottaa käyttöön nollatoleranssin kaikenlaiseen epätasa-arvoon ja sukupuoliseen syrjimiseen. Uusien käytäntöjen pohjana on luonnollisesti yliopistollinen tutkimus ja vielä luonnollisemmin Tampereen Yliopistosta. Aiemmin meikäläinen on tottunut siihen, että puolustusvoimiin liittyvä tutkimustyö koskee vaikkapa tykistöballistiikkaa tai tutka-aaltojen etenemistä, mutta nykyinen linja lienee päivitetty toisennäköiseksi:

Hotellin respassahan ei varsinaisesti kannusteta mihinkään sukupuoliseen syrjintään, mutta siinä asiassahan on ongelmana sana kokeminen. Jos miellät kokeneesi syrjintää, niin olet sitä myös kokenut, kokemisen myötä syrjiminen on saatu toteennäytetyksi, ja se tietysti aikaansaa sen, että asiasta seuraa toimenpiteitä. Ja tämähän vahvistetaan myös sotavaltion puolelta, eli puolustusvoimien komentopäällikkö, prikaatikenraali Jukka Ojala toteaa:

- Isossa mittakaavassa puolustusvoimilla menee ihan hyvin, mutta tosiasiassa toimintakulttuuriimme sisältyy samanlaisia ilmiöitä kuin mitä yhteiskuntaan yleensäkin. On epätasa-arvoista kohtelua, ja joku kokee itsensä häirityksi tai kiusatuksi.

- Useimmiten on kyse ajattelemattomasta kielenkäytöstä. Ajattelematon puhuja ei välttämättä tarkoita pahaa, mutta jotakin kuulijaa sanat voivat pahimmillaan satuttaa. Kielenkäyttöön kiinnitetään nyt erityishuomio.

Eli jatkossahan voi ylimääräistä päänrapsutusta sotavaltiossa aiheuttaa mm. tämänkaltaiset typsyt. Jos lukija ei jaksa katsoa 13 min 53 sek pitkää vuodatusta, niin annetaanpa tiivistelmä: Eli kyseessä on vapaaehtoisena varusmiespalvelustaan suorittava typykkä, joka on laittanut youtubeen valitusvirren (ja tietysti hienosti englanniksi), jossa hän nillittää siitä, että hän ei saa kassulla pitää pelkästään sporttirintsikoita, vaan hänellä on oltava paita päällä. Hän ilmoittaa komeasti että this is my call to arms against what I feel is a censorship of the female body, simply based on ridiculously patriarchal views of purity and decency at my base.

Maanpuolustuksen mittakaavasta lienee varsin tyhjänjoutoa tehdä tämmöisestä jonkunlainen lautakuntakysymys, mutta jatkossahan tämmösestäkin se aikaiseksi saadaan, koska kyseinen typsyhän on mieltänyt kokeneensa sukupuolista syrjintää ja silloinhan kyseessä ON sukupuolinen syrjintä ja asiaan pitää puuttua ja pitää palavereja ja täyttää mahdollisimman monia lanketteja. Ja kun asiaan lisätään jatkuva kyttääminen siitä, ettei jollekin naisvarusmiehelle vai henkilöitäkö ne nykyisin on tule jonkun yksittäisen lauseen takia henkinen pipi, niin perusyksiköitten päällikköjen perustoimintoihin tulee asennon, levon, ojennuksen ja taakstun lisäksi aina useammin facepalm, jolle ne ressukat eivät mahda mitään, vaikka he aikanaan kadettikouluun vähän muista syistä menivätkin.

Tuon typsyn muuten bongasin uudelleen aktivoituneitten Keskiolutkommandojen sivuilta. Hats of to Commandos!

Univormussa tapahtuvasta sukupuolisesta syrjinnästähän pääsee kerralla eroon, kun heivaa naiset univormuista huuthelvattuun. Puolustusvoimathan on olemassa vain ja ainoastaan sitä varten, että meillä on tiukan paikan tullen jotain, jolla panna hanttiin, jos tännepäin lähdetään höökimään. Naiset eivät ole siinä yhtälössä minkäänlainen välttämättömyys.

Naisten vapaaehtoinen asevelvollisuushan hankittiin aikanaan vain siksi, että naiset saavat käydä armeijan, jos heitä sattuu huvittamaan. Tai sitten olla käymättä, jos ei huvita. Tai keskenkin voi heittää, jos ensiks huvittaa ja sitten ei huvitakaan. Miehillä taas on pakollinen asevelvollisuus, huvitti tai ei, ja jollain kumman systeemillä tämä on sitten edistänyt tasa-arvoa.

En toisaalta kuulu niihin, jotka vaatisivat pakollista asevelvollisuutta myös kaikille naisille tasa-arvon nimissä. Siihen ei riitä resurssit muutenkaan ja se on vähän sellaista tasa-arvoa, että kaikkien täytyy ampua naulapyssyllä kämmenestä läpi. Tasa-arvoista kiistatta, mutta täysin hyödytöntä ja myös varsin tuskallista. Sen sijaan jos jotain Lotta Svärd-tyyppistä toimintaa kehitellään, niin mikä ettei.

Lehden paperiversiossa prikaatinkenraali Jukka Ojala palasi vielä kielenkäytön valvonnan tärkeyteen ja totesi, että puolustusvoimain komentaja sanoi hyvin todetessaan, että varusmiessaapumiserän pystyy kouluttamaan ilman, että kiroilee kertaakaan.

Hotellin respassa ei pidetä kiroilua itsetarkoituksena, ja säällistä kielenkäyttöä tulee harjoittaa. Toisaalta kiroilun kitkemistä sotavaltiolta tuskin kannattaa pitää itsetarkoituksena myöskään, sillä niissä puuhissa saatetaan silloin tällöin ruma sana sanoa niinku se on, ja jos joku ei kestä sitä, niin vaikea on sinänsä ajatella, että kestääkö kyseinen henkilö sitten paljon enempää muutakaan. Ja tietyillä voimasanoilla on kiistatta kannustava vaikutus. Ajatellaanpa tilannetta, että jo vähän gonahtaneet tykkimiehet siirtelevät 122H63:sta huomattavan laiskasti. Silloinhan harjoitusta johtavalla luutnantilla on parikin vaihtoehtoa:

a) Hän toteaa, että tykkiryhmän on saatava toimiinsa lisää ripeyttä.

b) Hän toteaa sopivilla desibeliluvuilla, että voi isämajavan vittu, tehän perkeleet nyhjäätte sitä tykkiä kuin jalatonta paskalle.

Ainakin omana varusmiesaikana vaihtoehdon b kuultuaan tykärit kyllä hoksasivat, että luti tarkoittaa sitä mitä sanoo, ja hänellä on gonahteluun kyllä muitakin keinoja. Lopputulos: tykki alkoi liikkua nopeammin ja sotahommissahan lopputulos on tärkein.

Puolustusvoimia ollaan muuttamassa samanlaiseksi paikaksi kuin vaikkapa politiikkaa, eli jokaista juuttaan sanaa täytyy vahtia ajatellen, että siitä saattaa jollekin tulla henkinen pipi. Hotellin respassa pelätään sitä, että puolustusvoimien prioriteettinä ei jatkossa ole se, että jääkäri-Markku oppii ampumaan singollaan vihollisen ryntövaunun möhjöksi, vaan se, ettei jääkäri-Markku aiheuta jääkäri-Mirkulle henkistä pipiä kommentoimalla jääkäri-Mirkun terhakkaita tissejä positiivisessa sävyssä. En usko hetkeäkään sitä, että ajatus tähän maanpuolustuksen kannalta ei-niin-ensisijaiseen toimintaan on tullut kaluunaosastolta itseltään, mutta kaipa ne ovat ajatelleet, että tää on pienemmän riesan tie ja jos tähän ei suostuta, niin seurauksena on feministinen joukkorääkyminen, joka saa valitettavan helposti kaiku- ja kannatuspohjaa myös eduskunnassa.

Joka tapauksessa on ainakin yksi taho, joka on kehityksestä mielissään, eli Venäjän Luoteisen sotilaspiirin henkilökunta, joka tuumii, että kyllä tsuhna on oikeilla jäljillä maanpuolustuksensa kehittämisessä. Huomauttihan täällä muutama vuosi sitten eduskunnan oikeusasiamies Uttia, kun siellä, voi herregud, pantiin laskuvarjojääkärit punnertamaan. Eikö ihmisen julmuudella ole mitään rajaa?

Laitetaanpa vielä kuvamateriaalia asiaan liittyneistä palavereista:

NIIN RUMAT VAATTEET

eli ilta poliittisessa mediaoopperassa eli metajotakin vai meditaatiotako hän nyt oli


Viime kirjoituksessani käsittelin näitä nuorkokkareiden näkemyksiä lapsilisistä ja sosiaaliturvasta. Olin, ja olen edelleenkin nuorkokkareitten kanssa eri mieltä, ja pyrin em. kirjoituksessani perustelemaan mielipiteeni. Jonkun mielestä perusteet saattoivat osua kohdalleen ja jonkun toisen mielestä ne olivat tyypillistä silkkaa yrjöä pienellä alkukirjaimella ja se joku toinen voi olla kaikin mokomin sitä mieltä ja tiedä vaikka olisi oikeassakin. Kun tämähän on kumminkin mielipideblogi, eikä varsinaisesti mikään ensyblogedia.

Sitä, että asian tiimoilta kokoomuskin sai nyt ikioman caustinsa, en käsitellyt kuin ohimennen. Jonkun verran sitä puitiin kommenttiosiossa, varsinkin mainio vakikommentoijani Lihapuhe, ja sen tiimoilta aloin miettiä, kuinka tällaisten aina vaan lyhyemmin välein toistuvien caustien mekaniikka oikein toimii. Kun ideahan on pitkään ollut se, että ei vedetä herneitä nenään asioista ja väitellä niistä puolesta ja vastaan, vaan päreet palaa siitä, että yleensä on sanottu asioita. Ehkä tämä on muotia mediassa, koska siitä saa aikaan niin hyviä skandaaleita. Kokkarit ovat nyt saaneet omansa ja persujen puoluetoimiston lattiallehan on lapioitu jo sellainen määrä sitä itteään, että ei saappaanvarret piisaa.

Jotenkin niin kai se mekaniikka menee, että ensiksi jollain tavalla politiikassa tai edes sen liepeillä mukana oleva henkilö X sanoo tai kirjoittaa jotakin, tai sitten toimittaja lukee, mitä henkilö X on lukenut / kirjoittanut, ja käyttää hyväksi havaittua leikkaa-liimaa-unohda-tee johtopäätösmetodia ja julkaisee sensaation. Ja reaktiohan menee sitten suurinpiirtein seuraavasti:

- Henkilö X on sanonut jotain ja hän ei olisi saanut sanoa sitä.

- Koska henkilö X on sanonut jotain, mitä hän ei olisi missään nimessä saanut sanoa, niin sen seurauksena me kaikki olemme todella pahalla päällä.

- Painotan vielä meidän kaikkien puolesta että on todella vastenmielistä, että henkilö X on sanonut niin kuin on sanonut.

- Henkilö X:n on mitä suurimmalla vauhdilla erottava tehtävästään, oli se sitten mikä hyvänsä.

- Henkilö X:n poliitisen ryhmän on erotettava Henkilö X tehtävästään, ja mikäli hän on jo itse eronnut siitä, henkilö X tulee nimittää uudestaan tehtäväänsä, jotta henkilö X:n poliittinen ryhmä voi erottaa henkilö X:n tehtävästään uudestaan.

- Muistinko mainita, että meidän kaikkien mielestä on todella vastenmielistä, että henkilö X on sanonut jotain, ja mikäli hän saa jatkaa tehtävässään, se osoittaa henkilö X:n poliittiselta ryhmittymältä vastenmielistä vastuuntunnottomuutta.

- Henkilö X:n poliittisen ryhmittymän on välittömästi irtisanouduttava siitä, mitä henkilö X on sanonut, ja luvattava, ettei poliittinen ryhmittymä sano sitä enää koskaan milloinkaan, vaikkei se nyt sinänsä ole niin sanonutkaan, mutta henkilö X sanoi ja hänen poliitinen ryhmittymänsä kumminkin ajattelee just niin.

- Moi! Mäkin oon täällä. En ole ollut vähään aikaan tapetilla, mutta kyllä mä oon sitten kauhean järkyttynyt, ja otatko hei vielä sivuprofiilikuvan, mä näytän paremmalta silleen.

- Kai muistin sanoa, että minusta on vastenmielistä se, mitä henkilö X sanoi, ja totta kai minulla on oikeus määritellä, mikä on vastenmielistä.

- Se, että henkilö X sanoi jotakin, ja hänen poliittinen ryhmittymänsä viivytteli puolitoista vuorokautta hänen erottamisessaan on selvä merkki siitä, että Suomessa on vaarallisessa määrin lisääntymässä pelottavaa jotain. Tässä tapauksessa pelottavaa jotain löysi ensimmäisena Demari, joka alkoi yhdistellä halla-aholaista falangia (PS-h) ja schubaklaista suuntausta (kok-ss) uudeksi äärioikeistolaiseksi puolueeksi ja tämähän on tietenkin kokeneen toimittajan tekemää vastuullista analyysiä ajan vaarallisista ilmiöistä eikä suinkaan foliopipoilua tai vainoharhaisuutta.

- No minä täällä myös hei! Ei tuo mua oikeastaan järkyttänyt, mutta etten vaikuttais jotenkin epäilyttävältä niin toteanpa minäkin että olipa todella vastenmielistä.

- Se, että oliko henkilö X mahdollisesti oikeassa sanoessaan sitä kuuluisaa jotakin tai (varsinkin persujen tapauksessa) oliko hän edes sanonut sitä jotakin, on yhdentekevää, sillä kyse on siitä jostakin, joka on vastenmielistä ja tuomittavaa, eikä siitä pidä puhua.

- Ja yleensä ja erikseen meillä kaikilla oli niin järkyttyneen ja tuomitsevan oikeamielisen hyvä mieli.

Jotenkin kierolla tavalla meikäläiselle tulee mieleen näistä muutaman vuoden jatkuneista toistuvista skandaalikuvioista vuosi 2006. Silloinhan Lordi voitti euroviisut. Kun Lordi oli valittu Suomen karsinnoissa, muistan erään vanhan naisen haastattelun. Hän sanoi tosi myrtyneenä että kyllä valitsivat niin kauhean kappaleen. Ja kun haastattelija kysyi, että mikä kappaleessa oli kauheaa, niin nainen vastasi, että kun niillä on niin rumat vaatteet.

Jollain lailla tuossa haastattelunpätkässä kiteytyy nykyinen poliittinen keskustelu. Asiasta viis, mutta väärät rytkyt ja sen takia on niin mukavaa vääntää naama nurpalleen. Samaan aikaanhan vuonna 2006 muuten eräs Jussi Halla-aho alkoi saada jonkun verran julkisuutta. Ehkäpä joku toimittaja tuumi, että mitähän tuon kanssa oikein tekisi, kun ei sen väitteitä oikein saa nurinkaan perusteltua, ja nähtyään tuon myrtyneen naisen haastattelun sai kuningasajatuksen. Piruko näistä tietää, pienistä yhteensattumista on tullut suurempiakin keksintöjä. Niin kuin kuulemma eräästä omposta ja päälaesta ja niitten kohtaamisesta.

Tärkeintähän näissä järkyttymiscausteissa on tietysti se, kuka saa määritellä sen, mistä tulee porukalla järkyttyä ja kenellä on rumat vaatteet.

TUKI, TURVA JA SOSIAALITURVA

Kokoomuksen nuorten suunnasta on tullut varsin raflaavia ehdotuksia. Ensiksi vaadittiin lapsilisien poistamista ns. heikoilta aineksilta ja sen jälkeen yleensäkin sosiaaliturvan jyräämistä. Asiastahan luonnollisesti seurasi poliittiset turpaantiputtajaiset, joissa pääasia oli, että tiettyjä asioita ei saa ääneen sanoa ja mahdollisimman monen tahon on mahdollisimman näyttävästi irtisanouduttava asioista, joita eivät itse asiassa ole sanoneet. Mistä taas ei Hotellin Respassa erityisemmin pidetä, koska siitä tulee mieleen aina se kysymys, että kuka saa määritellä sen, mitä saa sanoa ja mistä pitää irtisanoutua.

Itse näkisin, että kokoomuksen nuorilla on oikeus sanoa, mitä mieltä he ovat. Muilla, esmes minulla on oikeus sanoa, etten ole samaa mieltä, ja sen sijaan että rääkyisin nuorkokkareitten turpia tukkoon, voin seuraavissakin vaaleissa äänestää heitä vastaan. Antaa heidän puhua. Hyvähän se vaan on, että kertovat, mitä tuleman pitää. Muistuttaisin muuten ihmisiä siitä, että jos jatkossakin aiotte äänestää kokoomusta, niin kokoomuksen nuoret tänään ovat ministereitä huomenna.

Eli vaikka kirjoituksen alusta saattoi saada käsityksen, että itse asiassa symppaan ehdotusta, niin ei se ihan niin mene. Lausun vain oman näkemykseni asiasta ja minusta tuntuu – ehkäpä työkokemukseni pohjalta – että kokoomusnuorten käsitys tästä ns. syrjäytymisestä ja syrjäytyneistä ihmisistä on enempi teoriapohjaista, ettei jopa tunteella ajateltua, kun taas itselläni aihe on sattuneesta syystä varsin tuttu.

Yksi merkki syrjäytymisen pitkälle edenneestä tilastahan on se, että mukulat otetaan huostaan ja laitetaan laitokseen. Silloinhan voidaan tylysti tuomaroida, että jossain ollaan pahemman kerran epäonnistuttu, ja kyseessä on tämä ns. heikompi aines. Itse en mielelläni näitä termejä käytä, mutta mennäänpä hetken verran tämän nuorkokoomuslaisen oletusasetuksen mukaan.

Laitoksissahan on todellakin jo kolmannen polven asiakkaita, joilla sekä vanhemmat että isovanhemmatkin ovat olleet sijoitettuina. Näissä tapauksissa on yleensä kyse vakavista päihdeongelmista. Syrjäytymisen ketjua on hyvin vaikeaa katkaista, koska eläminen sosiaalituella ja poissaolo työelämästä on opittu jo kodissa, joka on oppinut sen kodissa. Nuorkokoomuslaisesta näkökulmasta on helppo sanoa kyseessä olevan heikon aineksen joka on hässinyt niin oman kuin mukuloittensa elämän, ja semmosista perheistähän ne sijoitetut nuoret tulevat.

Mutta mutta. Laitoksiin tulee myös kasvavissa määrin nuoria, joilla kotona on ns. kaikki kunnossa. Vanhemmat ovat työssäkäyviä, vakavaraisia, usein akateemisia eikä näillä nuorilla ole koskaan ollut minkäänlaista aineellista puutetta. Itse asiassa materiaalinen hyvä on tullut ilman minkäänlaisia ponnisteluja, saaden aikaan ajatuksen hyvinvoinnin itsestäänselvyydestä. Tähän yhdistetään vapaa kasvatus tai totaalinen kyvyttömyys asettaa minkäänlaisia rajoja tai molemmat yhtä aikaa, jolloin nuorelta lähtee jossain vaiheessa mopo lapasesta, yhteiskunnan on puututtava peliin ja nuori otetaan huostaan ja sijoitetaan.

Taustat ovat näillä nuorilla erilaiset, mutta lopputulema sama. Laitokseen. Ovatko näitten nuorten vanhemmat (jotka saattavat hyvinkin äänestää kokoomusta) myös sitä heikkoa ainesta, jonka lisääntymisoikeus voidaan saattaa kyseenalaiseksi? Minä en heitä kiveä kumpaakaan äsken mainittua ryhmää kohtaan.

En kiistä sitä ollenkaan, että Suomessa on mahdollisuus ryhtyä täysin tietoisella päätöksellä elämään sosiaalituen varassa. Yksi näistä ”uravalinnoista” on ryhtyä yksinhuoltajaäidiksi. Jos sitä suunnittelee, kannattaa hankkia itsensä sijoitetuksi laitokseen ja pyöräyttää ensimmäinen mukula ennen kahdeksaatoista ikävuotta. Tämän ”uravalinnan” on tehnyt huomattavan usea tyttö urani aikana. Ja yleensäkin jos on tarpeeksi röyhkeä, niin sosiaalijärjestelmäämme voi käyttää hyväksi.

Mutta sekään ei mielestäni anna oikeutta ryhtyä määrittelemään ihmisarvoa nuorkokoomuslaiseen tyyliin. Sosiaaliturvan varassa (ja ehkä pikkuhiljaa syrjäytyen) elää maassamme myös paljon pitkäaikaistyöttömiä, jotka eivät ole päihdeongelmaisia eivätkä ammattimaisia sosiaaliturvan väärinkäyttäjiä. Heitä voisi sanoa siksi porukaksi, joka ennen vanhaan meni kansalaiskouluun (ja huom. tällä termillä ei ole tarkoitus loukata). Ennen vanhaan oli paljon enemmän ns. hanttihommia, joilla ihminen saattoi elättää itsensä, ilman että täytyi lukea itselleen paperit, jotka saa luettua vasta n. 25-vuotiaana.

Se, että Suomessa on peruskoulu, ja ammattien opintovaatimukset ovat jatkuvasti lisääntymässä ei tarkoita sitä, etteikö maassamme olisi edelleenkin se porukka, joka olisi aikanaan mennyt kansalaiskouluun. Nyt vaan vaikkapa teollisuuden vaihetyö alkaa olla ikävästi hakusessa. Leka- ja lapiotyö ja trenkipojan hommat ovat historiaa. Henkilökohtaisena mielipiteenäni väitän, että syrjäytymistä aikaansaa osaltaan myös se, että kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty lukemaan itselleen AMK-papereita, mutta yhteiskunta heiltä niitä nykyisin vaatii. Työhaluja olisi, mutta siihen ei voi vastata, sillä vähäinenkin vaihetyö karkaa muualle.

Ja osa tästä tilanteesta on täysin keinotekoisesti aiheutettu. Omalla hoitoalallani alkaa AMK-vaatimus olla standardi. Silti AMK-väkeä ei riitä töihin, ja töissä on palkattuna myös väkeä, jolla ei ole päivääkään varsinaista koulutusta. Ja kas kummaa, hepä hoitavat työn täsmälleen yhtä hyvin kuin AMK-väki. Kun tämä työ ei loppujen lopuksi ole mitään rakettitiedettä eikä noitatohtorointia. Muilla aloilla toimivilla ihmisillä on varmaankin samanlaisia kokemuksia.

Suomessa on syrjäytymässä ihmisiä, joille tässä elinkeinorakenteeltaan muuttuneessa maassa vaan ei ole lokeroa. Vaikka he eivät millään muotoa perseilekään. Nuorkokoomuslainen ratkaisu on kyseenlalaistaa heidän ihmisarvonsa.

Sinänsä en pane ollenkaan hanttiin sitä, että sosiaaliturvan väärinkäyttöä pyritään estämään. Ensimmäinen ehdotukseni tarkistuksen kohteeksi olisi vaikka tietyt väestöryhmät, joitten sosiaaliturvan sujuvaa juoksua varten on asiakseen palkattu huomattava määrä henkilökuntaa. Tämä ryhmä kun ei suomea haasta. Mutta nuorkokoomuslaisten emopuolue ei tätä asiantilaa halua muuttaa mitenkään.

Mutta joka tapauksessa nuorkokoomuslaisilla on oikeus sanoa, mitä mieltä he ovat. Ja minulla on onneksi oikeus sanoa, että olen eri mieltä. Jos ei muuten, niin näistä puskista ainakin. Ja sammakkoperspektiivistä. Josta katsottuna näkövinkkeli on varmaankin toinen kuin nuorkokoomuslainen näkövinkkeli.

KOODIVIESTI SULJETUILLE SIVUILLE

>>>BEGIN TRANSMISSION>>>

>>>LOCATION: LOCAL HOMMA C&C HUITSINNEVADA>>>

>>>SENDER: KERSANTTIVAEAEPELI YRJOE PERSKELES>>>

>>>BEGIN MESSAGE>>>

minkä loonaan sen mä läänään
ja halivalihimppan humppan hälävätsek
kun kappularapsis irstas hlävädöö
kruit kruit
kruit kruit

minkä hoonaan sen mä häänään
ja pimpularaiskis pullan pellinpää
kas ruispapaleipäpä enemmän pierettää
hui hai
hui hai

minkä duunaan sen mä däänään
ja ylivälihärskin hurskas heivantsuk
nääs untanöittes äblän ibilää
piu pau
piu pau

>>>

Viestin kertakäyttöinen purkukoodi: Mellow Candle: Heaven Heath, ylennetty A, alennettu C, lievennetty G.

Viestin operatiiviset käskyt on pantava toimeen viivyttelemättä ja armoa tuntematta.

Käytettävät operatiiviset metodit:

- Tzvötsetä
- Raöul Synkhnata
- ´Nkpata Yin

Viestiliikenteessä on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta. Vihollinen kuuntelee viestiliikennettä 24/7 ja on paikallistanut salatun kanavamme.

Luettuasi polta käsky.

>>>END MESSAGE>>>

>>>SENDER: KERSANTTIVAEAEPELI YRJOE PERSKELES>>>

>>>LOCATION: LOCAL HOMMA C&C HUITSINNEVADA>>>

>>>END TRANSMISSION>>>

ANTERO LÄRVÄNEN JA KALIBROINTIVAALIT

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksestä. Käsittelemme lähetyksessämme käytyjä kunnallisvaaleja ja varsinkin niitten pohjalta julkaistuja uutisointeja, analyyseja ja tulkintoja. Asiantuntijavieraanamme on tällä kertaa selitteläätiön ja voimavaltahöpedismin tutkimusprofessori Huita Hujanen Helsingin Yliopistosta. Tutkimusprofessori Hujanen, tervetuloa suoraan lähetykseemme.

- Kiitos, Antero, ja terveiset sekä Huitsinnevadan että koko Pinnanmaan maakunnan kuuntelevalle yleisölle.

- Tutkimusprofessori Hujanen, vaalien jälkeen esiin tulleessa uutisoinnissa, tulkinnoissa, analyyseissä, immelmanneissa, härveleissä ja muissa pitkissä sanoissa on tullut voimakkaasti esiin se seikka, että vaalien tulos tarkoittaa siirtymistä jälleen kolmen suuren johtaman konsensuspolitiikan paluuseen. Koska kunnallisvaalien tulos ei muuta eduskuntavaalien paikkajakoa, niin tarkoittaako tämä, että kolme suurta ovat jatkossa Kokoomus, SDP ja Perussuomalaiset?

- No eihän se sitä suinkaan tarkoita. Se tarkoittaa sitä, että medialle on vuotanut tieto yhteiskuntapoliittisesta ehdotuksesta, josta ovat vastuussa Suomen johtavat selitteläättörit, soveltavat spedestetiikot ja voimavaltahöpedäättörit. Poliittisessa kentässä vastuunkantamisen tärkeyden ymmärtävät puolueet sekä myös virkamiestahot ovat ymmärtäneet ehdotuksen viisauden, ja uskoisin, että ehdotus pannaan toimeen hyvinkin nopeasti.

- No mitä tämä ehdotus sitten sisältää?

- Ehdotus sisältää ajatuksen kalibrointivaalijärjestelmästä, jossa kalibrointipisteenä käytetään tuoreita kunnallisvaaleja.

- Ja mitä tämä kalibrointivaalijärjestelmä sitten käytännössä tarkoittaa?

- Nyt täytyy muistaa, että tuoreimmat käydyt vaalit kertovat kansakunnan poliittisesta tahdosta. Sen tulisi heijastua myös aikaisempien vaalien tuloksiin. Eli tämä tarkoittaa sitä, että perussuomalaisten, jotka aikaisemmissa eduskuntavaaleissa saivat 19,1 prosenttia annetuista äänistä kansanedustajien määrä kalibroidaan kunnallisvaalien mukaiseksi 12,3%:ksi. Kyllähän kansan tuoreen tahdon tulee näkyä, muutenhan meillä olisi vieläkin eduskunnassa Hatut ja Myssyt.

- Vaan täytyypä sanoa, että noin äkkiseltäänhän tuo kuulostaa varsin laittomalta ehdotukselta. Ja minkä takia tämä sitten koskisi vain perussuomalaisia?

- Vastaan molempiin kysymyksiin yhtä aikaa. Mikäli toimittaja muistaa, niin vuoden 2011 syksyllä Suomen perustuslakia muutettiin niin, että perustuslakiin lisättiin pykälät ”Suomi on Euroopan unionin jäsen” sekä ”eduskunta voi kahden kolmasosan enemmistöllä siirtää Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävän toimivallan Euroopan Unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle.” Ja perussuomalaiset äänestivät tätä vastaan, ja kyseenlaistavat tämän täysin laillisen perustuslain pykälän edelleenkin, jolloin voidaan todistetusti osoittaa, että he toimivat Suomen perustuslakia vastaan. Perustuslain, ja suomalaisen kansanvallan puolustamiseksi tämä ehdotuksemme on kyllä täysin laillinen. Erityisesti, jos vastuun kantamisen tärkeyden ymmärtävistä puolueista löytyy poliittista tahtoa. Ja niin kuin toimittaja tietää, niin sitähän löytyy. Vastuuta kantavat puolueethan äänestivät perustuslain muutoksen puolesta. Ja haluavat noudattaa sitä. Jos toimittaja sallii pienen huulen, niin tavallaan Suomen suurimpana puolueena on tällä hetkellä Perustuslaillinen Kansanpuolue.

- Vaan jos tulkitsen tämän esityksen oikein niin tarkoittaako se sitä, että mikäli perussuomalaiset saavat seuraavissa eduskuntavaaleissa 9% äänistä, ja sitten sitä seuraavissa kunnallisvaaleissa 22% äänistä, niin heille kalibroidaan lisää kansanedustajia?

- No eihän toki. Kalibrointipiste on vuoden 2012 kunnallisvaaleissa. Eli perussuomalaisten maksimimäärä olisi jatkossakin 12,3 prosenttia. Kun muistetaan, että perussuomalaiset kuitenkin vastustavat Suomen perustuslakia. Olisimmehan me voineet samantien ehdottaa, että persuille tehdään Vlaams Blokit. Niin että kyllähän me haluamme kansan äänen kuultavaksi. Järkevissä ja konsensuksen mukaisissa rajoissa tietenkin. Harmi sinänsä, että kalibrointipistettä ei ehditty säätää niihin aikaisempiin kunnallisvaaleihin, mutta perustuslain muutoshan tehtiin vasta vuonna 2011 ja täytyyhän kaikkien tällaisten ehdotusten sentään perustua lain noudattamiseen, Herra nähköön, mitä tästä maailmasta muuten tulisi.

- Eli on siis niin, että esityksen mukaan persut saavat olla olemassa, mutta tämä kalibroitu lukema tulee olemaan heidän maksiminsa, ja se Jytky mitätöidään taannehtivalla poikkeuslailla? Eli perussuomalaiset maksavat olemassaolostaan eräänlaista solidaarista konsensusveroa? Vaan entäs jos perussuomalaisten ääniosuus joissain vaaleissa tippuu vaikkapa kahteen prosenttiin? Kalibroidaanko sitten ylöspäin?

- No eihän tietenkään. Tuleehan kansan mielipidettä kunnioittaa. Mutta tuo solidaarinen konsensusvero oli kyllä niin mainio termi, että saanko lisätä sen tähän esitykseemme?

- Lisää pois vaan. Vaan tota noin onko tämä ehdotus ajateltu pysyväksi vai onko tämän tarkoitus olla väliaikainen, että Suomi selviäisi perussuomalaisten aiheuttamasta kansanvallan kriisistä?

- No väliaikaiseksihan tämä sinänsä tulee jäämään. Mikäli hallintoyksikkö nimeltä Suomi olisi suunniteltu jatkuvaksi pitempään, niin olisimme ehdottaneet jo aikaisemmin kehittämääni esitystä valtionhoitovirastosta, jossa 200 palkattua ammattivirkamiestä korvaa eduskunnan. Nythän Euroopan Liittovaltion myötä tämä toteutuu muutenkin, ja Liittovaltion johdossa tulevat toimimaan epävakaista poliittisista ja populistisista tuulista vapaat virkamiehet.


- Vaan kun miettii sitä, että kuinka pientä väestöosuutta Suomi tästä Euroopan Liittovaltiosta edustaa, niin kuinkahan paljon sinne näitä suomalaistaustaisia poliittisista ja populistisista tuulista vapaita virkamiehiä palkataan? Kuinkas meidän oikein käy? Kiinnostaako ketään meidän hyvinvointimme?

- Ja minkähän ihmeen takia ketään kiinnostaisi paskankaan vertaa? Suomihan on Euroopan Liittovaltiossa lähinnä Takahikiän Perähikiä tai jos oikein ronskisti sanon, niin Suomi on Euroopan munissa elävän satiaisen munissa elävä kutiainen. Mitä merkitystä tommosella mitättömyydellä on?

- Oletan, että tutkimusprofessorilla on virkasuunnitelmia Brysselin suuntaan ja Helsingin asuntonnekin löytyy Oikotieltä?

- Oikein oletat.

- Selitteläätiön ja voimavaltahöpedismin tutkimusprofessori Huita Hujanen, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Helsinki. Hei äänimiehet! Eiköhän se oo niin, että kamat kasaan ja keula kohti Lällävettä?

- No sinnepä hyvinkin. Ja saunajuomat saa vissiin vielä ostaa mielensä mukaan. Vaan mitenkäs se on tuon kalibroinnin kanssa? Kalibroidaanko sauna ruotsalaisiin Tylö-lämpötiloihin eli pannaan pari tuikkukynttilää pesään palamaan?

- Jaa. Eiköhän jätetä vielä kalibroimatta, eli koivuklapia pesä täyteen ja kunnon mopohiki päälle.