perjantai 27. maaliskuuta 2009

ODOTETTU SYYTE JA TOIMITTAJAN ILO

Jussi Halla-aho sai sitten odotetusti syytteen. Syytteen antamisestahan ilmoitettiin jo pari kuukautta sitten, mutta pitihän se varsinainen syykin tietysti etsiä, ja sehän ottaa aikansa. Tuomiokin tietysti aikanaan tulee, mutta varsinaista oikeutta maassamme käydään vasta hovioikeustasolla, joten tämähän ottaa aikansa.

Hetken ajan tilanne näytti jo todelliselta Imperiumin Vastaiskulta, sillä suosittu Hommaforumkin oli nurin, mutta tällä hetkellä siellä sentään jo lukee että säätötyö meneillään.

Imperiumin Vastaiskua voidaan kyllä odottaa. Tämähän on vasta alkua. Tulee muistaa, että nännistis-lellisteillä on eduskunnassa reippaasti viiden kuudesosan miehitys, joten en ihmettele, vaikka istuva eduskunta tekee pieniä muutoksia lakeihin, eli esmes sen, että rasistisia mielipiteitä julkisesti esittävältä henkilöltä voidaan poistaa vaalikelpoisuus. Luonnollisesti rasismi jätetään määrittelemättä, joten kannattaa pitää lärppä kiinni kerta kaikkiaan.

Kahdelle muullekin henkilölle räpsähti syyte. Poliittiset oikeudenkäynnit alkavat olla arkipäivää maassamme.

Kaikkien kansallismielisten suuri suosikki Sanna Ukkola pysyy valitsemallaan linjalla. Kun tieto syytteestä tuli klo 13.00, oli Sannalla ensimmäinen uutinen verkossa jo klo 13.06. Kappalevälejä ei tietenkään kiireessä maltettu tehdä ja uutisen otsikosta voi saada kyllä mielikuvan ihan jostain muusta:



Nähtävästi toimituksessa on sanottu Sannalle, että rauhoitu vähän, vaikka Vihan Kostaja oletkin. Näin ollen hetken päästä otsikko muuttui. Kellonaika on kyllä yllättäen se sama 13.06. Olisko Sanna keksinyt aikakoneen?

tiistai 17. maaliskuuta 2009

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA VI

1. Presidentti ja turhat lelut

Tästähän on kommentoitu muuallakin, mm. Hannu Visti on asiasta tehnyt hyvän kirjoituksen, mutta laitanpas itsekin lusikan soppaan. Meinaten, kunnioitettu presidenttimme Tarja Halonen vähän riiteli edellisen presidentin Martti Ahtisaaren kanssa maahanmuutosta ja kommentoi asiaa siihen tyyliin, että hän haluaa ihmisten vapaan maahanmuuton Suomeen, mutta vastustaa työvoiman tuomista. Halosen mukaan maahan ei tule haalia vain tiettyjen alojen osaajia, koska siitä tulee tunne, että työ on tärkeä, mutta ihminen ei.

Tämmöinen tavallinen Taavi, mitä minäkin olen, yrittää pysyä mukana tässä suvaitsevaiston logiikassa, ihan vaan siksi, että edes jotenkin ymmärtäisi, kuinka maailma makaa. No Halonenhan on suvaitsevaistomme ykkösnimi ihan jo asemansa perusteella. Mutta nyt täytyy tunnustaa, että putosin kärryiltä. Meillehän on muutama vuosi karjuttu suvaitsevaiston toimesta, että koska veret seisauttava työvoimapula on tulossa just nyt eikä viidestoista päivä, niin niitä maahanmuuttajia pitää saada, ja nimenomaan oikeasta maantieteellisestä suunnasta tulevia ammattitaitoisia huippuosaajia, muuten me vanhuksina hukumme vaipoissamme paskaan ja kaikki muutkin työt jää tekemättä. Tietysti olen aina ihmetellyt sitä maantieteellistä suuntaa, kai esmes espanjalainenkin osaisi meikäläisen vaipat vanhainkodissa vaihtaa, mutta eipäs nyt takerruta yksityiskohtiin.

Nyt sitten Halonen ilmoittaakin, että ei se työvoima ja osaaminen ole ollenkaan tärkeää. Tärkeintä on ihan vaan se vapaa liikkuvuus ja se, että tänne saa muuttaa joka ainoa, joka haluaa. Ja tietenkin elätettäväksi, koska maahanmuutto noin työvoimana ei ole suotavaa. Olisiko siis näin, että kun tällä työvoimapulalla uhkaaminen ei enää toimi, niin sitten vain täytyy jänkätä, että tätä täytyy meille vaan saada, kun musta tuntuu hyvältä jos tätä saadaan, ja muillakin jo on.

Tästä logiikasta tulee mieleeni 1970-luvulla muoti-ilmiöksi tullut Slime-lelu. Sehän oli semmonen purkissa oleva vihreä mälli, kooltaan noin puoli litraa. Sen ominaisuus oli se, että se valui. Siis valui. Ei muuta. Sitä ei saanut oikein mihinkään muotoon, eikä sillä oikein tehnyt mitään, mutta se oli kauhean pop, kun se valui ja kaikilla muillakin se oli. Todennäköisesti koko mönjä oli jonkunlainen epäonnistunut erä muoviteollisuudessa, jonka mainosmiehet keksivät myydä leluna. Kaikki pennut sen halusivat, vaikka ei sillä mitään tehnyt ja muutama typerämpi muksu onnistui tukehduttamaankin itsensä sen kanssa.

Vähän samanlaiselta tämä Tarjankin jänkkääminen vaikuttaa. Mä haluun ton, vaikka ei sillä mitään tee, ja se saattaa olla vahingollistakin. Mutta kun kaikilla muillakin on. Tämmönen ajattelu on tietenkin ymmärrettävää jollekin seitsenvuotiaalle muksulle, mutta Halonen on kumminkin syntynyt vuonna 1943 eli tietynlainen aikuistuminen olisi ehkä jo pitänyt hänellekin tulla.

Seitsenvuotiaat muksut laittaa kuriin rakastavat ja huolehtivat vanhemmat. Kuka laittaa Tarjan kuriin?

Kohtaus joskus vuodelta 2022:

Isä (pojalleen): Kuules nyt sälli. Sinun tulisi pikkuhiljaa aikuistua ja alkaa olla ihmisiksi ja ottaa oppia vanhempien sukupolvien viisaudesta ja kokemuksesta.

Poika (isälleen): Niin puhutko sinä sälli nyt siitä viisaasta sukupolvesta, joka äänesti Tarja Halosen kaksi kertaa peräkkäin presidentiksi?

Isä (pojalleen): Niin no, juu. Tossa on satanen. Mee ja tee mitä lystäät. Unohdetaan tää keskustelu.




2. Valistus ja esimerkilliset henkilöt

Hiljattain Pressiklubi-ohjelmassa median Ammattilainen Saska Saarikoski totesi, että median tehtävänä on valistaa tyhmää kansaa. Valistuksen synonyyminähän oli ennen vanhaan propaganda, mutta eipäs taaskaan puututa yksityiskohtiin.

Jos median tehtävänä on valistaa tyhmää kansaa, niin ymmärtäisin omalla yksinkertaisella logiikallani, että media tuo esiin ihmisiä, joista tyhmän kansan tulisi ottaa oppia. Kai se näin sitten on. Yksi henkilö, josta meidän tulisi ottaa oppia, on (ainakin saamansa mediajulkisuuden perusteella) Rosa Meriläinen. Rosahan on tapetilla jatkuvasti. Ja Rosa opettaa meitä tyhmempiä:

Rosa kertoo, että hänen naisellisuutensa ei häviä, jos häneltä pääsee pieru.

Rosa kertoi Suomen valtalehden Helsingin Sanomien blogissaan, että hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka lukevat vessassa.

Rosa kertoi aikanaan, että hän haluaa vanhempana naisena ruveta käyttämään nuuskaa, ja hänestä olisi mukava sitten spyttailla nuuskamällejä ökyautojen konepelleille.

Rosa kertoi hiljattain, että hänestä oli kiva leikkiä lapsena Tarzania ja Janea.

No eihän tässä mitään. Tyhmempikin tajuaa, että kyllähän naisella silloin tällöin saattaa tupsahtaa, niin kuin miehelläkin. On ihmisiä, jotka tykkää lukea paskalla käydessään, ja sitten on ihmisiä, jotka eivät sitä harrasta. Tarzania ja Janea leikkivät monet pienenä. Niin kuin myös inkkaria ja skooparia. Tota autojen konepellille räkimistä minä en oikein ymmärrä, mutta kun se valistustyötä tekevän valtamedian kautta hyväksytään, niin kai sekin on ihan ok.

Vaan saanen esittää tyhmän kysymyksen, että onko tää nyt sitten sitä valistusta ja onks nää Rosan huolenaiheet sitten ihan oikeasti tärkeitä? Muuttuuko pieru jotenkin tärkeämmäksi, jos se pääsee Rosalta? Miksi Rosa saa jatkuvasti palstatilaa lehdissä? Miten Rosa loppujen lopuksi eroaa Susan Kurosesta / Ruususesta/ _______?

Ajatellaanpa asiaa toisinpäin. Jos Jussi Halla-aho kirjottaisi blogissaan, että hän ei ymmärrä niitä tyyppejä, jotka ottavat Tex Willerin mukaan hyysiin mennessään, niin valistunut valtamediamme kirjoittaisi että ”Halla-ahon ego on niin suuri, että hän kuvittelee ihmisten olevan kiinnostunut hänen wc-tavoistaan”.

Jos perussuomalainen, järkevä ja asiallinen kaupunginvaltuutettu Maria Lohela kirjottaisi blogissaan, että piereskeleminen ei poista naisellisuuttani, kirjoittaisi valistustyötä tekevä valtamediamme että ”perussuomalaisten naisvaltuutettu pitää blogissaan esitelmää piereskelystään”.

Puhumattakaan sitten nuuskamällien räkimisestä. Mutta kun Rosa puhuu näin, niin se on niinqu sillai ihanan tiedostavaa.

Valtamedian tehtävä on vissiinkin valistaa, mutta en ole varma, tarvitsenko sitä valistusta.

3. HOMMA^^^ TOIMII

Positiivista: Niin minä, kuin moni muukin on kirjoittanut tapaus Harri Eerikäisestä niin blogeissaan kuin Hommaforumilla. Vielä kymmenen vuotta sitten olisi (varsinkin julkishallinnossa) pystytty ihmiset savustamaan työpaikaltaan, niin että ei olis koira perään haukkunut.

Internetin, ja Homma^^^n myötä asia on muuttunut. Eerikäisen esimies lienee tietoinen, että asia on jo tässä vaiheessa levinnyt laajaan tietoon, ja leviää edelleenkin. Hiljainen työpaikasta hivuttaminen ei onnistu. Asia sentään saadaan tietoon. Ja tietoa levitetään.

Eikä Hommaa^^^ voi noin vain tuhota. Asia, jolla ei ole organisaatiota, tukikohtia, nimilistoja, pommitettavia varastoja on kuin haamu. Sitä ei voi ampua eikä pommittaa palasiksi.

Homma^^^ on vahvassa nousussa.

Niin joo, jos joku koiranleukana kysyy, että, mikäs uutishavainto tämä viimeisin oli, kun ei siitä ole uutisissa sanottu mitään, niin voin esittää vastakysymyksen: Onko uutinen uutinen vasta sitten, kun sen kertoo Yleisradio ja Helsingin Sanomat? Vaikka sen tuhannet ihmiset tietäisivät.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

LYHYESTI NIMISTÄ JA VAINOISTA

Helsingin sosiaaliviraston työntekijää Harri Eerikäistä kohtaan on aloitettu varoitusmenettely, mikä protokollan mukaan saattaa johtaa myös irtisanomiseen. Syynä on virallisesti kaksi vuotta sitten lähetetty sähköposti, mutta käytännön syynä on tietysti se, että kaveri on omalla nimellään esittänyt nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivia mielipiteitä.

Asiasta kerrotaan Hommafoorumissa ja sitä ovat jo hyvin kommentoineet Uusi Viesti ja Kullervo Kalervonpoika. Heidän kommenttinsa vastaavat omia mielipiteitäni, joten en niitä tässä turhaan toista.

Muistelen vaan, että suvaitsevaistomme on jatkuvasti marmattanut, kun maahanmuuttokriittisiä kirjoituksia tehdään nimimerkin takana. Tämä, niin kuin muutamat aikaisemmatkin esimerkit osoittavat, että ehkäpä nimimerkin suojassa kannattaa pysyä. Suvaitsevaiston logiikka on vähän samanlaista kuin se, jos puna-armeijan tarkka-ampujat olisivat sodan aikana marmattaneet, että suomalaiset ovat ihan epäreiluja, kun pysyvät suojassa juoksuhaudoissaan ja kattelevat vaan periskoopilla. Nostaisivat nyt nuppinsa ihan reilusti näkyville vaan.

Allekirjoittanut toimii sosiaalialalla niin kuin Eerikäinen. Ja pysyy toistaiseksi nimimerkin suojassa. Sosiaalialan työntekijän, niin kuin yleensäkin julkishallinnossa toimivan ei parane olla omalla nimellään eri mieltä. Sellaista on elämä DDR:ssä vuonna 1972. Vai oliko se Suomessa vuonna 2009.

Voimia eloon Harri. Olet rohkea mies, ja mikäli tarvitset rahallista apua mahdollisiin oikeudenkäynteihin, niin sitä löytyy sekä tältä suunnalta, ja varmasti Homma^^^n kannattajilta yleensäkin.

torstai 12. maaliskuuta 2009

PERUNAT LAARISSA JA MATTI KUKKAROSSA

Meille alamaisille, joita joskus on kansalaisiksikin nimitetty, on toimitettu tietoon semmonen asia, että tämän Ei Millään Tavalla Hallitsemattoman Maahanmuuton seurauksena tulee maahamme perustaa kuluvan vuoden sisällä 40 – 50 uutta vastaanottokeskusta. Tieto koskee tietysti vain tätä vuotta, seuraavana vuonna niitä saatetaan tarvita lisää, sillä onhan maahanmuutto jatkossakin täysin hallinnassa.

Blogirintamalla on kovasti ihmetelty sitä seikkaa, että milläs ihmeellä tämä lysti maksetaan. Ihmettelyyn on aihetta. Kirjoittajat ovat pääosin järkeviä ja asiallisia ihmisiä, ja he ymmärtävät että valtion perunalaarissa on vain tietty määrä perunoita, eikä hallinnollisella päätöksellä niitten määrä lisäänny. Jos siis laarilla käy uusi tekijä mättämässä perunoita ämpärikaupalla omaan tarpeeseensa, on jäljelle jäävä annos pienempi, ja joittenkin toisten lautaselle tulee vähemmän muusia.

Itse olen varma, että oma alani, lastensuojelu, on näissä talkoissa yksi niistä aloista joka ottaa pahaa miinusmerkkistä osumaa. Ja virallinen lastensuojelu ei tule edes mussuttamaan asiasta.

Kuinka näin voi olla? Miksi ei mussuta?

Täytynee selittää lukijalle tiettyjä faktoja lastensuojelusta, eritoten sen laitospuolesta. Tavallinen veronmaksajahan kuvittelee, että lastensuojelulaitokset ovat veronmaksajien rahoilla ylläpidettäviä palveluita, jotka vastaavat tiettyihin veronmaksajien tarpeisiin. Tässä tapauksessa siis siihen, että laitokset tarjoavat turvallisen kasvupaikan niille nuorille, joille koti ei sitä jostain syystä pysty tarjoamaan. Samoin on ideana toppuutella semmosten nuorten itsetuhoista käytöstä, joilla mopo on päässyt lähtemään käsistä. Yleensä ottaen siis lastensuojelulaitosten tulisi kasvattaa tunnollisia kansalaisia ja veronmaksajia.

No näinhän se periaatteessa onkin. Mutta käytännössä ei aivan.

Varsinaisesti lastensuojelulaitoksissa pyritään toimimaan niin kuin tavallinen veronmaksaja kuvitteleekin (tietysti meiltä ollaan koko ajan viemässä syömähammasta pois, mutta se on eri jutun aihe). Mutta lastensuojelulaitosten toiminnasta päättää tietysti sosiaalialan hallinto eli toimistoporras. Ja siellä ei ajatella sitä, että laitosten tulee antaa tiettyjä palveluita, vaan sitä, mitä laitosten ylläpito maksaa.

Hallintopuolella nähdään asia niin, että laitokset kantavat liiketaloudellisen vastuun eli leikkivät liikeyritystä. Toisin sanoen käyttöprosentti tulee olla mahdollisimman korkealla, että voidaan sanoa laitosten kustantavan itse toimintansa. Tämähän on sinänsä täyttä tuubaa, sillä eivät laitokset tienaa pennin jeesusta, vaan niitten toiminnan pyörittämiseen käytetään ihan toisten tyyppien ansaitsemia verotuloja.

Tuhlata ei tietenkään kannata, mutta tämä asenne ei oikein innosta. Kun on ihan se ja sama, mitä laitoksessa olevien nuorten kanssa tehdään. Pääasia, että niitä on. Sosiaalialan hallinnon kannalta olisi sinänsä ihan sama, vaikka laitoksen osasto olisi täynnä iilimatoja, kunhan niistä maksetaan hoitovuorokausimaksut.

Vaikka laitoksessa otetaan ihminen ihmisenä, ei alan hallinto ajattele niin, vaan siellä ajatellaan pelkkiä lukuja. Laitosten perimmäinen tarkoitus on niillä portailla hävinnyt ja laitokset ovat vain osa julkishallintoa, joitten täytyy olla olemassa, koska niitten täytyy olla olemassa. Laitokseen sijoitettavat nuoret ovat vain bensaa sosiaalialan suuressa koneessa.

Tätä taustaa vasten voimme tarkastella tulevaa tilannetta.

Kun maahan tulee aina vain lisää ”hallittua” maahanmuuttoa, joudutaan perustamaan aina vain enemmän vastaanottokeskuksia. Lisäksi tämä maahanmuutto kuormittaa pitkässä juoksussa erityisesti suuria kaupunkeja, joitten sosiaalipuolen budjettia joudutaan tämän takia venyttämään. Koska maahanmuutto on uskonnollisen tason saavuttanut ja kiveen hakattu asia, on leikkauksia tehtävä jossain muualla. Ja lastensuojelusta leikataan. Vaikka sijoitusten tarve kasvaa jatkuvasti, ei nuoria sijoiteta, koska rahat tarvitaan muualle.

Ja tämä taas aiheuttaa omanlaisensa paniikin sosiaalialan hallinnossa. Lastensuojelulaitokset pyörivät vajailla prosenteilla. Niin suuremmissa kuin pienemmissä kaupungeissa. Kestämätön tilanne. Luku ei täsmää.

Pian keksitäänkin vaihtoehto B. Kas, valtiohan peräänkuuluttaa aina vain lisää vastaanottokeskuksia. Lastensuojelulaitoksissahan meillä on mukavat tilat ja koulutettua henkilökuntaa. Muutetaanpa hieman toiminnan laatua, ja kas kummaa, käyttöaste onkin pian sata pinnaa ja ylikin. Ja tämänhän maksaa valtio, siitä suuresta perunalaarista.

Tässä vaiheessa tavallinen veronmaksaja voi tuumia, että eikös sen sosiaalipuolen pitäisi älähtää asiasta. Tässähän jätetään suomalaisia nuoria heitteille. Ei älähdä. Julkishallinnossa on periaate, että julkishallinto ei tee virheitä, ja vaikka tekee, niin sitä ei ainakaan ääneen tunnusteta. Näin ollen asia myydäänkin kansalaisille ”kehityksenä”. Niin suurten kaupunkien kuin pienempienkin kaupunkien lehtiin ilmestyy juttuja, joissa on valokuvattu iloisia sosiaalityöntekijöitä ja ohjaajia, ja juttujen otsikot menevät esim. ”Kaupunkimme terävöittää lastensuojelutyötään” tai ”Kaupunkimme lastensuojelu keskittyy ennaltaehkäisevään toimintaan”.

Ja tämä tarkoittaa siis näitä avohuollon tukitoimenpiteitä, jotka eivät vaan yleensä tuppaa toimia semmosten nuorten kanssa, joilla homma on jo kerinnyt lähteä lapasesta. Eli ns. ennaltaehkäisevä toiminta on vaan hienompi nimitys sille, että laitospaikkoja kyllä tarvittais, mutta niitä ei ole tarjota, kun raha tarvittiin muualle.

En ole muuten ollenkaan varma, että laitosten ohjaajat ovat mielissään tästä vaihtoehdosta B. Työntekijät saattavatkin äänestää jaloillaan. Näin käy myös allekirjoittaneen kohdalla. Jos työpaikkani muuttuu lastensuojelulaitoksesta vastaanottokeskukseksi, etsin hommia muualta. Jos niitä ei löydy, rupean elämäntapaintiaaniksi. Johan näitä hommia on tullut tehtyäkin ja kaikki velatkin on maksettu.

En muuten jaksa uskoa, että nykyisin sosiaalialaa opiskelevat opiskelijatkaan ole kauhean innoissaan urasta 23-vuotisten ”lasten” hoitajana.

Näen, että kehitys omalla alallani tulee menemään juuri tuohon suuntaan. Ja sama koskee monta muutakin sosiaalialan aluetta kuten vanhustenhuolto tai päihdetyö. Sen alan ammattilaiset voivat kirjoittaa oman näkemyksensä asiasta.

Vaan eihän tämmöisiä saisi edes ääneen miettiä. Kun ne puheet hallitsemattomasta maahanmuutosta on kerralla lopetettava. Mattihan se oli, kun niin sanoi. Vanhanenko se nyt oli? Vai oliko se Nykänen? Vai Vesa-Mattiko se oli? Emmää muista. Yks lysti. Kukkarossa se kohta kumminkin asustaa.