1. Uudelleen määritelty sisäsiittoisuus
Erään uutisen johdosta Hotelli Yrjöperskeleen respassa on ryhdytty miettimään sisäsiittoisuutta. Respan käsitys sisäsiittoisuudesta on se tavallinen, elikkä ilmiötä saattaa esiintyä jossain Hornanperseen peräkylässä, missä hälyttävän suurella määrällä ihmisiä on sama sukunimi. Ilmiön seurauksena jälkikasvulla alkaa ennen pitkää esiintyä hörökorvaisuutta, tihrusilmäisyyttä ja korostunutta banjonsoittokykyä.
Banjo ei erityisemmin kuulu suomalaiseen kansanmusiikkiperinteeseen. Sen sijaan pelimannien viulut ovat huutaneet hiitulahaatulaa ja haitari on pistänyt hilipatataa jo iät ja ajat. Serkkujen keskeistä naimisiin menoakaan ei nähdä sopivana. Siksipä suomalainen sisäsiittoisuus on varmaankin määriteltävä uudelleen, niin kuin tämän uutisen otsikko osaltaan tekee:
Tutkimus: Suomi on sisäsiittoinen
Suomi ei houkuttele ulkomaisia tutkijoita, asiantuntijoita eikä ulkomaalaisia, uutisoi Alma Median Helsingin toimitus.
Tutkijat ja yritykset karttavat Suomea, eivätkä tuo maahamme kaivattua globaalia osaamista.
Tuore tutkimus tituleeraa Suomea sisäänpäinkääntyneeksi maailman peräkyläksi. Tutkimuksen mukaan Suomi on huomattavasti vähemmän kansainvälistynyt kuin mitä usein ajatellaan.
Asiasta uutisoi Alma Median Helsingin toimitus.
18 asiantuntijaa ympäri maailmaa arvioi Suomen kansainvälisyyttä tuoreessa selvityksessä.
Asiantuntijoiden mukaan sisäsiittoinen Suomi pelottaa ulkomaalaista työvoimaa. Tutkijat ja yritykset karttavat Suomea, eivätkä tuo maahamme kaivattua globaalia osaamista.
Ulkomaalaisen osaamisen määrä on vähentynyt Suomessa. Samalla suomalaisen työvoiman liikkuvuus ulkomaille on hyytynyt.
(JENNI GÄSTGIVAR)
IL
En ole tutustunut tutkimukseen, enkä itse asiassa jaksa uskoa, että tutkimuksessa edes mainitaan mitään sisäsiittoisuutta. Media lienee vaan taas kertaalleen pistänyt mutkat suoriksi. Tutkimushan saattaa sinänsä olla vallan oikeassa. Jos intialainen tietokoneguru voi valita Yhdysvaltojen tai Suomen välillä, hän valitsee todennäköisesti Yhdysvallat. Eikä syynä varmaankaan ole peräkylän banjopojat, eiköhän niitä riitä siellä Intiassakin. Todennäköisempi syy on se, että Yhdysvalloissa on alempi verotus ja alempi sosiaaliturva, joten Intian ammattimies pystyy lyömään osaamisensa lihoiksi ihan eri lailla.
Ehdotan paria mainoslausetta, jotta maahamme saataisiin niitä oikeita huippuosaajia eikä vain ”oikeita huippuosaajia”. Tietysti pienehkö trossaus yhteiskunnan rakenteissa tulisi ensiksi suorittaa:
1. Tule veikkonen meille Suomeen töihin. Meillä on kevyehkö verotus, eikä veromarkkojasi tuhlata tyhjänaikaiseen paskaan. Tule, tee töitä ja tienaa. Liity lisäksi vaikka paikalliseen metsästysseuraan. Tai tule meille saunaan. Vedetään perinteiset suomalaiset löylykaljamakkarapersarit. Näyttää pahalta, mutta tuntuu hyvältä.
2. Tule veikkonen meille Suomeen töihin. Meillä kun on toi maahanmuuttopolitiikka hoidettu sen verran fiksusti, että jokainen vastaantulija tietää oudonkin näköisen tyypin olevan joko töissä tai turisti. Meillä tolkun väkeä pidetään hyvänä.
Niin. Saahan sitä haaveilla. Vaan täytynee hyvänä kansalaisena uskoa viisaaseen mediaan. Paljonko banjot maksaa? Voiko banjon soiton oppia helposti?
2. Korttitalon sortuessa eli Suuri Velvollisuus
Eri maitten eri kansalaisille lyödään joskus eteen Suuria Velvollisuuksia. Velvollisuudet voivat johtua joko olosuhteitten pakosta, niin kuin ne velvollisuudet, joita suomalaiset joutuivat tekemään vuosina 1939 – 1945. Velvollisuuksia voidaan antaa täytettäväksi myös puhtaasti maan johdon toimesta, niin kuin esim. Neuvostoliitossa aikanaan Baikalin – Amurin radan rakentaminen.
Oma poliittinen johtomme antoi suomalaisille vajaa 20 vuotta sitten myös Suuren Velvollisuuden. Meidän tehtäväksemme tuli ottaa vastaan ja elättää ihmisiä, joita emme halunneet, emme tarvinneet ja joista meille ei ollut hyötyä. Enemmänkin haittaa, niin kuin viimeiset tiedot Helsingin koulujen ”white flightista” kertovat.
Jos ihminen on osa sitä hallitsevaa luokkaa, joka antaa kansalle tehtäväksi Suuren Velvollisuuden, on hänen tietenkin hyvin vaikeaa tunnustaa, että olin väärässä. Vaikka Suuri Velvollisuus onkin muualla Euroopassa mennyt niin reisille kuin olla voi. Siksi hänen on vaan moitittava kansaa siitä, että he eivät ymmärrä Suuren Velvollisuuden merkitystä ja suurta hyötyä.
Niitä, jotka arvostelevat Suurta Velvollisuutta, yritetään torpedoida kaikin keinoin. Jos ei muuten, niin käännetään Euroopan kartta nurinpäin ja moititaan länsimaisten arvojen puolestapuhujia venäläismielisiksi.
Tuorein Suuren Velvollisuuden puolustaja on Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Antero Mukka, joka tuoreessa kirjoituksissaan vetoaa tunteisiin. Jutun voi lukea aina valppaasta Mediaseurannasta.
Antero Mukka kirjoittaa:
Luokkakuvat kertovat maailman muutoksesta. Lapsemme ovat meitä valmiimpia kohtaamaan sen. Ehkä he ansaitsevat tilaisuutensa ottaa itse selvää, olisiko Abdista, Myriamista ja Dimasta kavereiksi.
Kannattaakohan meidänkään haikailla aikaa, jolloin koulutoverit olivat mikoja, minnoja, jareja ja sareja?
Hotelli Yrjöperskeles kommentoi:
Ehkä Mika, Minna, Jari ja Sari ovat jo ottaneet asiasta selvää? Ehkä Mika, Minna, Jari ja Sari voivat itse kertoa, haluavatko he olla Abdin, Myriamin ja Diman rääkättävänä?
3. Kansalaisuuslaista
Tätä nyt on mainostettu suurinpiirtein joka toisessa blogissa, mutta mainostetaan täälläkin. Eli allekirjoittakaa ihmiset ihmeessä uutta kansalaisuuslakia koskeva adressi.
Eihän sillä adressilla lakia nurin saada, eikä sitä kansanäänestystäkään aikaiseksi. Mutta mahdollisimman paljon nimiä kannattaa kerätä. Jos ei muuten, niin ainakin etukäteen esitettäväksi anteeksipyynnöksi seuraaville sukupolville, jotka joutuvat säätämään taannehtivan poikkeuslain olemattomin perustein myönnettyjen kansalaisuuksien peruuttamiseksi.
Ensimmäinen, sotasyyllisyyttä koskeva poikkeuslaki jouduttiin tekemään olosuhteitten pakosta.
Seuraava joudutaan tekemään pelkästään typeryksien sotkun korjaamiseksi.
Vakava väkivaltatilanne Järvenpään keskustassa
4 tuntia sitten