LYHYT YMMÄRRYSHARJOITUS

Tuossa aikaisemmassa kirjoituksessani yritin hahmottaa Antero Lärväsen kautta itselleni tiettyjä asioita, niin kuin olen tietysti yrittänyt tehdä monessa aikaisemmassakin kirjoituksessa. Minulla kun ei ole asioitten hyväksyttyyn hahmottamiseen tarpeellista koulutusta eikä varsinkaan oppiarvoa, niin minulla ei ole silloin varmaa tietoa. Joudun esittämään kysymyksiä, ja valitettavasti ne nykyisin tulkitaan vihakysymyksiksi.

Vaan kysynpä silti. Ja yritän hahmottaa. Kun katselen tuota meininkiä tuolla arabimaissa, niin tulee mieleen, että siellä diktatuurista vapautuminen näyttää tarkoittavan sitä, että pannaan paikat paskaksi ja palamaan. Ei sitä, että ruvetaan rakentamaan. Aivan niin kuin anarkia olisi luonnollinen olotila, ellei esim. Hosni Mubarak pidä sitä aisoissa.

Ja mieleeni nousee kysymys, että onko se islamilaisuus, joka saa aikaiseksi sen, että pannaan paikat paskaksi ja palamaan?

Ja minulle vastaa islamintutkija, joka toteaa, että näin ei ole. Hän toteaa tutkineensa länsimaisena ihmisenä islamia huomattavasti laajemmin, ihan viran ja oppiarvon puolesta kuin mitä Ykä on asiaa tuumannut. Ja hän toteaa oppiarvoonsa vedoten, että islamin opit eivät kehota väkivaltaan ja kaaokseen. Ja koska islamintutkija sanoo tämän oppiarvoonsa turvautuen, niin eihän Ykällä ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa lätsä päästään ja todeta, että näin varmaan on. Case closed.

Tai no, ei ehkä ihan sittenkään. Kun Ykälle ei ole selvitetty tiettyjä asioita. Kun niissä maissa, arabimaita pääosin, islamista huolimatta (rauhanomaiseksi tulkittu) pannaan edelleenkin paikat paskaksi ja palamaan ja naisiakin kohdellaan huonommin kuin mitä suomalainen mies keskimäärin kohtelee HK:n sinistä, niin Ykällä herää mieleen kysymys, että onko tietyillä kansoilla sitten taipumus muita herkemmin panna paikat paskaksi ja palamaan? Että väkivallasta ja anarkiasta voi tietyistä kansoista sanoa, että se ei ole tiettyjen kansojen kohdalla vika, vaan ominaisuus. Ja silloinhan näitten tiettyjen kansojen edustajien kanssa tulisi kaksikin kertaa miettiä, että kannattaako niitä meidän maillemme laskea. Ja Ykä saattaa esittää kysymyksen, että jos noilla tietyillä kansoilla ei olisi ollut islamia, niin niitten olisi ollut pakko keksiä se, että tuolle riekkumiselle löytyisi yleismaailmallinen peruste, johon turvautua ja selittää riekkuminen jotenkin oikeutetuksi.

Ja tähän Vihakysymykseen vastaamiseenhan ei riitä enää islamintutkija, vaan siihen tarvitaan Puolestaloukkaantuja (joka muuten ei ole niin islamilainen kuin ei näitten tiettyjen kansakuntienkaan edustaja) ja sehän toteaa Ykälle, että sinähän rodullistat ihmiset. Ei ole olemassa rotuja, eikä sitä myötä kansojakaan. Me olemme kaikki ihmisyksilöitä. Ei tällaista yleistävää määritelmää voi tehdä.  Ja näillä ihmisyksilöillä on kotimaassaan vaikeaa, heidän elantoaan ei turvata ja sen vuoksi he esittävät asiaankuuluvia protesteja. Ja silloinhan case on luonnollisesti closed. Vaikka Puolestaloukkaantujalla jää vastaamatta kysymykseen, että minkäs ihmeen takia ne toisiaan niin innokkaasti ampuvat, ja oliko se jollain tavalla suomalaisten vika, että ne toisiaan ampuvat. Ja se, että heillä on kotimaassaan vaikeaa, johtuu siitä, että heidän oman kansansa jäsenet ovat tehneet ne vaikeaksi. Kysymykset voidaan ohittaa, sillä ne ovat vihakysymyksiä.

Ja vaikka case on closed, niin Ykä tyhmänä esittää kysymyksen, että kun tätä sakkia on tänne meille Eurooppaan tullut pilvin pimein, ja heidän elantonsa turvataan kantaväestön toimesta eli yksi ongelma on poissa, niin hyvä ei ole silti, ja nämä ihmiset ovat väkivalta- ja seksuaalirikostilastoissa yliedustettuina (nimenomaan kantaväestöä kohtaan) ja tämä porukka rakentaa tänne Eurooppaan alueita, joihin ei valkoinen viranomainen voi mennä ilman panssariautoja, niin eikö tässä porukassa itsessään ole joku vika?

Ja tähänhän vastaa sertifikoitu virallisen maailmantuskan vollotuksen maisteri, joka toteaa, että ihmiset ovat tasa-arvoisia, ja kaikille on annettava sama mahdollisuus, ja koska Ykä ei ymmärrä tätä, niin Ykä ei hyväksy ihmisten oikeutta yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin ja sitä kautta voidaan todeta, että Ykän kysymys on vihakysymys, joten Ykä on rasisti, Ykä yleistää sen, mitä osa kansanryhmästä tekee koskemaan koko kansanryhmää eikä ymmärrä, että suurin osa taas ei tee jne, joten Ykän kysymyksen voi jättää huomioimatta. Case closed.

Ja kun sama sertifikoitu virallisen maailmantuskan maisteri taas kuulee, että joku han-suomalainen pässinpää kirjoittaa pari solvaavaa sähköpostia, niin se on selvä osoitus kaikkia suomalaisia koskevasta väkivallan syövästä. Yleistäen. Mutta hänellä taas on oikeus yleistää.

Ykä jättää kommentoimatta tämän, sillä tietää, että kyllähän suomalaiset ovat kertakaikkiaan pahoja ihmisiä, vaikka suomalaiset eivät tosin ole koskaan saaneet aikaan alueita, johon viranomainen voi mennä vain panssariauton kanssa. Mutta Ykä (oppimattomana ihmisenä) esittää vielä kysymyksen, että mikäli pyritään täyteen tasa-arvoon ihmisten välillä, niin miksi Suomessa on rakennettu systeemi, jossa ihminen menee julkishallinnollisiin tehtäviin palkattaessa suomalaisen ohi, jos hän edustaa jotain toista rotua ja kansallisuutta. Vaikka Suomessa ei virallisesti ole olemassakaan mitään rotuja ja kansallisuuksia, vaan ainoastaan tasa-arvoisia ihmisyksilöitä.

Ja tähänhän sertifikoitu virallisen maailmantuskan maisteri vastaa Ykälle, että haavaadeshalluai hassukssäädääs sesmellellem kukkuu, johon Ykä toteaa, että yhteenkään kysymykseeni ei ole vastattu, johon maisteri taas toteaa, että kysymykset ovat vihakysymyksiä, joihin ei tulekaan vastata.

Ja kun Ykälle ei ole esitetty yhtään vastausta, niin Ykä tekee rikoksen eli johtopäätöksen, mitä kouluttamaton ihminen ei tietenkään saisi tehdä. Eli Ykän johtopäätös on, että niin suomalainen virallinen tutkijakööri, poliitikot kuin mediakin keskittyy siihen, että se selittää olemassaolevia asioita olemattomiksi, ja toisaalta pyrkii todistamaan olemassaoleviksi sellaisia asioita, joita ei ole kuin sen mielikuvituksessa.

Tosin Ykä ei ole varma, että tekevätkö nämä ihmiset sitä siksi, että taidetta on tehtävä taiteen vuoksi, vai suojeleeko tämä porukka itseään epätoivoisesti kasvojen menetykseltä.

Vaan Ykähän ei ole välttämättä paras heppu hahmottamaan näitä asioita. Mutta jospa tunturin juurella se selviys tulisi. Eli Hotelli Yrjöperskeles nostaa kytkintä ja suuntaa taas Lappiin. Tosin linjoilla pysytään. Mokkula on keksitty.

ANTERO LÄRVÄNEN JA TUTKITTU ISLAM

- Hyvää päivää hyvät kuuntelijat! Täällä Antero Lärvänen tällä kertaa täältä Huitsinnevadan lähetysstudiosta. Aloitamme tänään ohjelmasarjan ”Epätietoinen Pinnanmaalta”, jossa kuuntelijat voivat lähettää meille mieltään askarruttavia kysymyksiä joihin hankimme vastaamaan parhaat mahdolliset asiantuntijat. Ohjelmasarjan aluksi meille lähettää kysymyksen kuuntelijamme Urmas Blärbänen Äkkölämäkölästä ja hänen kysymyksensä kuuluu näin:

”Kun seuraa uutisia, huomaa jatkuvasti, että islamilaisten kansojen perustila näyttää olevan jatkuva rähinä, mellakka ja älämölö. Luoteja lentää kuin pyssyn suusta, pommit paukkuu, kauloja katkeaa kuin vehnää Vehmaalla ja aivan käsittämättömistä syistä pistetään pystyyn jatkuvia mellakoita. Tämä on levinnyt tänne pohjoiseenkin, jossa nimenomaan islamilaistaustaiset väkijoukot saavat aikaan räyhäämistä, tulipaloja ja yleensäkin suuren määrän rumia sanoja.

Samaan aikaan kuitenkin nimenomaan länsimaiset teoreetikot väittävät, että islam on rauhan uskonto. Eikö todellisuuden ja teorian välillä ole hieman ristiriitaa?”

- Kas siinäpä kipakka kysymys heti alkuun ja siihen olemmekin hankkineet vastaamaan parhaan mahdollisen asiantuntijan. Vieraanamme on teologisen käsitevatkaamisen ylilörröw sekä yleisselitteläätiösertifikoitu sosiospedesteettinen lapaseenläiskijä tohtori Sukka-Pekka Savon-Penttilä. Tohtori Savon-Penttilä, tervetuloa tänne Pinnanmaalle ja Allahupa vuan hyvinniin.

- Vuan Allahupa hyvinniin, akpaar akpaar. On aivan liian pitkä aika siitä, kun olen viimeksi käynyt täällä Pinnanmaalla. Näitä kuuluisia mäkisiä tasankomaita ei suotta kehuta kauniiksi.

- Mutta tohtori Savon-Penttilä, kuinka vastaisitte kuuntelijamme Urmas Blärpäsen kysymykseen?

- Kyllä ristiriita on olemassa, mutta se on tässä tapauksessa kysymyksessä itsessään. Länsimainen teologinen käsitevatkaaminen tutkii islamia puhtaasti teoreettisena opinkappaleena. Se ei suinkaan tutki ihmisiä, jotka räyhäävät tietyn opinkappaleen nimeen. Tulee muistaa, että nykyinen kehittynyt spedesteettinen yhteiskuntatiede toimii puhtaasti hypoteesiajattelun pohjalta. On olemassa hypoteesi, ja tutkimusmateriaali valitaan sen mukaan, että hypoteesi todistetaan oikeaksi. Ja nykyisin tämä on välttämätöntä, sillä tällä tavoin estetään tieteellinen anarkia, jossa tutkimustuloksia voitaisiin käyttää poliittisesti arveluttavilla tavoilla.

- Onko teologisen käsitevatkaamisen hypoteesi siis se, että islam on teoriassa rauhan uskonto, joka ei millään muotoa kiihota väkivaltaan, ja teorian mukaan tulee elää?

- Kyllä näin on. Ja kun hypoteesia todistetaan oikeaksi, silloin me tavallaan pilkomme islamia palasiksi ja löydämme rauhanpalikat. Esimerkkinä voidaan pitää jihadia. Jihad on islamin mukaan täysin todistetusti henkistä kamppailua, jossa kamppaillaan ihmisen omaa pahuutta vastaan. Toisenlaisiakin määritelmiä jihadista on, ihan islamin mukaan, mutta ne eivät tue hypoteesia, jolloin ne eivät myöskään ole tieteellisesti merkityksellisiä. Tulee muistaa, että kyseessä on länsimainen islamintutkimus, jonka tulokset ovat tähdätty länsimaisille ihmisille. Islamilaisissa maissa on tietysti oma islamintutkimuksensa, mutta hehän tutkivat sitä ihan niin kuin lystäävät.

- Tietysti hypoteesin voi osoittaa todeksi myös pelkästään sillä, että sitä väitän totuudeksi esimerkiksi minä. Minä kun olen sertifikoitu totuudenmäärittelijä tässä asiassa. Jos joku ihminen ei ymmärrä tai hyväksy näkemystäni, voin todeta hänen olevan yksikertaisesti vaan liian tyhmä. Tämä myös on osa kehittynyttä yhteiskuntatieteen tutkimusta, sillä se vähentää muutenkin aivan liian ylimainostettua perustelemisen tarvetta. Tarvittava peruste löytyy tittelistä ja oppiarvosta. Mitä tulee mellakoihin, niin ne eivät ole teologisen käsitevatkaamisen tutkimuksen kohde, vaan niissä selitteläätiövastuu kuuluu toisille spedestetiikan oppialueille.

- Kun nyt yritän hahmottaa tätä logiikkaa, niin mitenkä minulle tulee mieleen vertaus siitä, että meillä on käsissämme ämpärillinen paskaa. Sitten sitä paskaa ruvetaan analysoimaan halutulla tavalla aina atomitasolle saakka, ja huomaamme sen koostuvan useista eri aineista, joista yksinään ei yksikään aine varsinaisesti haise paskalle, joten tämä ämpärillinen paskaa ei haisekaan paskalle.

- Nimenomaan! Toimittaja hahmottaa asian erinomaisesti. Tietysti tässä ämpäritapauksessa paskan hajuttomaksi analysoiminen on vasta niin sanottua raakatutkimusta. Kun asiaa lähdetään tutkimaan tarkemmin ja sopivasti määritetyillä tarkoitusperillä, huomataan, että meillä onkin käsissämme ämpärillinen marmelaatia.

- Mutta miksi hypoteesiksi tuli se, että islam on rauhan uskonto? Kun tuo – myös hyvin ylimainostettu – reaalimaailma saattaa näyttää kuitenkin hieman toiselta.

- Hypoteesi on asetettu tällaiseksi sen vuoksi, että halutaan suojella eurooppalaista tiedostavaa ja edistyksellistä väestönosaa häpeältä ja röhönaurulta. Siihen ryhmään kuulumme me tutkijat, poliitikot, toimittajat ja korkeat virkamiehet. Me kun olemme muodostaneet käsityksemme islamista sen käsityksen mukaan, minkä päänupeissamme aikanaan keksimme ja itsellemme todeksi vakuutimme ja siinä vaiheessa unohdimme katsoa ikkunasta ulos. Oli kysymys sitten uskonnosta tai jostain muusta, niin tajuammehan mekin nykyisin ihan hyvin itsekin sen, että tuon porukan tänne asiakseen hilaaminen oli ihan yhtä viisasta kuin olisi vienyt norsun posliinikauppaan.

- En minä pysty sanomaan sitä, kuka meistä ensimmäisenä astui paljaalla jalalla lehmänläjään, mutta sen jälkeen me mentiin jonossa tekemään samoin ja tuumittiin, että ai kun tirsuaa mukavasti varpaitten välistä. Ja sitten me vaadittiin kaikkia muitakin tekemään niin ja kaiken lisäksi vaadittiin ihmisiä ajattelemaan ja ääneen lausumaan, että tää on hienoa ja tässä on järkeä. Ymmärrät kai Antero, että eihän näin suurta naurettavuutta pysty ääneen tunnustamaan. Sitä häpeää ei vaan kertakaikkiaan kestä. Näin ollen hypoteesina on ja tulee jatkossakin olemaan, että islam on rauhan uskonto. Ja se jumalauta kanssa on niin, sillä se on tutkittu sellaiseksi. Ja jos joku väittää toisin, niin pannaan Illman asialle.

- Tohtori Savon-Penttilä. Noilla esittämillänne perusteilla voi kyllä hyvin todeta, että olosuhteet huomioon ottaen islam on rauhan uskonto. Eihän teillä ole muuta mahdollisuutta sanoa asian tiimoilta. Mutta jos mennään hetkeksi tuon teologisen käsitevatkaamisen ulkopuolelle, niin ongelmana on edelleenkin se räyhääminen ja väkivalta. Se ei puhumalla muuksi muutu. Mitä ajattelette tästä?

- Niin, tutkimusalani ulkopuolelta… olen minä sitä kuulkaa miettinyt… se on vähän niin kuin muna ja kana… kun on ne tietyt kansakunnat… että räyhääkö ne luonnostaan… vai saako joku opinkappale ne räyhäämään… vai keksivätkö ne sen opinkappaleen siksi, että se jotenkin luvallistaa räyhäämisen… ja että onko se räyhääminen ihan oikeasti se elämän pääsisältö… onko olemassa luontojaan vittumaisia kansakuntia… miksi ihmeessä ne eivät voi elää sen islamin mukaisesti, minkä me olemme kehittäneet… kun se tuntui teoriassa toimivan niin hyvin… ja minäkin olin niitä tänne hilaamassa… ja omalta osaltani sain aikaan sen tilanteen, että ne ääriuhriutettiin ja nostettiin jalustalle… ja tilanne on nykyisin se, että jos niistä joku heittää kiven ikkunan läpi, niin emmehän me mieti sitä, mitä siellä ikkunan takana tapahtui, ja kuinka siellä ihmisille kävi… vaan sitä, että kuinka me voimme selittää tuonkin rikkoutuneen ikkunan meidän han-suomalaisten omaksi syyksi… ei jumaliuta… alkaa hävettää… tiedätkö Antero, tää teologinen käsitevatkaaminen on alkanut kyrpiä minua viime aikoina ihan oikeesti… vaikka siitä ihan hyvän leivän saakin… mieshän se oon minäkin… tekis mieli heivata menemään koko paska ja mennä oikeisiin töihin… mitenkähän sitä sais sen kynnyksen ylitettyä…

Hösse: No veikkonen, muuta tänne Pinnanmaalle! Täällä on mukavia ihmisiä, asuminen on halpaa ja kyllä halukkaalle töitä löytyy. Siis muutakin työtä kuin sovellettua spedestetiikkaa.

- Oletko tosissasi? Oliskos se mahdollista?

Pertta: Jo vain. Heti ensimmäisenä tulee mieleen, että Hotelli Yrjöperskeleessä olis pikkolon paikka vapaana. Työsuhdeasuntokin järjestyy.

- Jaa, se on vaan sen Yrjön kanssa… sillä on paha maine…

- Paha maine on panettelua. Lepposa mies kuin lehmän muna. Mutta hei! Huitsinnevadan sumuntiivistämö vie putkiusvaa ympäri maailmaa sillä tahdilla, että pulju on siirtynyt hiljattain kolmeen vuoroon. Siellä olis myös varastomiehen paikkoja auki. Kyllä sinä ne hommat oppisit.

- No jumalauta! Pystyisitkös suosittelemaan minua?

- Se on kuule yhdellä puhelulla selvä. Vaan ethän sinä hommia ihan heti aloita. Onhan sulla yliopistolta varmaankin pitämättömiä lomia. Mitäs jos lähtisit meidän kanssa Lällävedelle saunomaan? Pidetään sulle samalla vähän briiffausta paikalliseen elämään ja tapoihin. Otetaan sillai varovaisemmin, kun sinä olet muualta tullut, ihan tommonen kolmen – neljän päivän ränni vaan. Ja kutsutaan Ykä mukaan.

- Teidän sauna on kyllä kuuluisa, ja mielessä kävi muutenkin, että mitenkähän sitä uskaltais pyytää. Eli totta kai mä lähden.

- Hyvät kuulijat, lopetamme tämänkertaisen jaksomme ohjelmasarjasta ”Epätietoinen Pinnanmaalla”. Täällä Antero Lärvänen, Huit… jaa, hetkinen, meille on vielä tulossa puhelu. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradiosta. Kukas siellä?

- No täällä on Blärbäsen Urmas täältä Äkkölämäkölästä. Minä haluaisin kiittää tohtori Sukka-Pekka Savon-Penttilää kattavasta vastauksesta.Ymmärrän asian nyt paremmin. Eli eikös asia ole niin, että todellisuus on yleensä ihan just sitä miltä se näyttääkin olevan, mutta poliittisten trendien mukaan se pitää valehdella toisenlaiseksi. Olenko ymmärtänyt asian oikein?

- Mitenkä on, Sukka-Pekka?

- Morjens, Urmas. Täytyy sanoa, että olet ymmärtänyt asian aivan oikein ja olen iloinen siitä, että sain vastattua kysymykseesi. Täällä Pinnanmaalla tuntuu yleensäkin olevan hoksakykyisiä ihmisiä. Hyvää alkavaa syksyä sinulle, Urmas.

- Ja sitä samaa sinulle täältä Äkkölämäkölästä. Ja tervetuloa asumaan tänne Pinnanmaalle.

- Hyvät kuulijat, täällä Antero Lärvänen. Siirrymme ohjelmassa eteenpäin.

*

Myöhemmin Lällävedellä:

Sukka-Pekka: Heitäs Hösse lisää tsössiä!

Kiuas: tsöss!

Oluttölkki x 5: Knirsk.

Ykä: Vaan millekäs se tulevalle huitsinnevadalaiselle maistuu tämä Lälläveden löyly?

Sukka-Pekka: No ei vois olla parempaa. Etkä sinäkään semmonen hirviö ollut kuin mitä minä kuvittelin. Ajatelkaa jätkät. Kaksi viikkoa, ja tohtori Savon-Penttilä muuttuu varastomies Savon-Penttiläksi. Kiitos Antero avustasi. Tuntuu siltä, että umpimädästä kotilosta kuoriutuu ihan terve perhonen. Kiitos, Antero, että soitit sinne Huitsinnevadan Sumuntiivistämöön.

Antero: Meillä täälläpäin kun on tapana avittaa kaveria.

Ykä: Vaan mitäs tuumitte semmosesta ideasta, että Antero tekis Sukka-Pekasta jutun Huitsinnevadan Paikallisdemokraattiin? Meinaan, kyllä lehden nettisivuja luetaan muuallakin kuin Pinnanmaalla. Se vois antaa toivoa muillekin suvaitsevaisuusaddiktoituneille. Että siitä saattaa päästä irtikin.

Antero: Mitäs tuumit, Sukka-Pekka?

Sukka-Pekka: No hemmetti, tehdään vaan!

Kiuas: tsöss!

JOTAIN IHAN MUUTA XV

Reilusti haukutut vuodet eli tuokiokuvia Vupen elämästä

Vuorossa on tämän blogin neljässadas kirjoitus. Kun näin komeasti tasaluvuilla mennään, niin ei kannata pilata tätä päivänpolitiikalla. Se kun kannustaa niin kirjoittajaa kuin lukijaa nauttimaan ylenmäärin Rennietä, Alsucralia, Nexiumia ja pahimpina päivinä Johnsonin kodinputkimiestä.

Kirjoitan sen sijaan eräänlaisen muistokirjoituksen koirasta. Oikein mainiosta koirasta nimeltä Vuppe.

No miksi ihmeessä koirasta?

Miksi ei? Lehdethän ovat täynnä imeliä muistokirjoituksia kuolemansa jälkeen oikein rakastetusta ja kunnioituksella muistetuista ihmisistä, joista tosin eläissään tiedettiin, että ne olivat itsekkäitä, kieroja ja ahneita mulkkuja, jotka olisivat heittäneet lähimmäisensä surutta susille pelastaakseen oman persnahkansa.

Sen sijaan jokainen, joka on ollut koirien kanssa tekemisissä, ja rapsuttanut vierellään istuvaa nelijalkaista kaveriaan korvan takaa ja nähnyt Sen Tietyn Ilmeen, on tajunnut, että tässä vierelläni on Uskollinen Ystävä, joka ei tee sinulle oharia koskaan. Ja silloin aika ajoin on tuntunut, että tämä ystävä on paljon enemmän kuin mitä itse ansaitsen.

Olkoon tämä kirjoitus myös jonkunlainen lätsännosto menneille, nykyisille ja tuleville kotikoirille, seurakoirille, metsästyskoirille, palveluskoirille sekä sotakoirille, jotka ressukat joutuvat heittämään henkensä sellaisten ihmiskähinöitten takia joitten syistä niillä ei ole mitään käsitystä.

Mainioita veikkoja kaikki tyynni. Nuo vessukat, jotka haukkuvat meidät säännöllisesti. Mutta tosi reilusti.

Vuppepa vaan hyvinniin, Vuppe

Vuppe syntyi 1990-luvun alkupuolella Nyhtänköljässä isoon sekarotuiseen pesueeseen. Vuppe oli uros, pääosin suomenpystykorva, mutta seassa oli jämtlantilaista ja norjanharmaata. Ulkonäoltään Vuppe oli jo pentuna varsinainen sydäntenmurskaaja, mutta niinhän tosin koiranpennut aina ovat. Jos aikoo mennä kenneliin katsomaan pentuja ihan noin muuten vaan, kannattaa ihmisen etukäteen kovettaa mielensä, sillä muuten saattaa olla vaarassa joutua ns. kennelhypnoosiin. Kennelhypnoosin yleinen piirre on se, että siitä havahtuessaan ihminen huomaa olevansa omassa autossaan ja ihmettelee, että mistäs noi kuusi äärimmäisen lutusta karvaturria tuohon takapenkille on ilmestynyt.

Ja kaunis koirahan Vuppe oli sitten aikuisenakin. Pystykorvan väri muuttui muista geeneistä hieman kuparisemmaksi ja Vuppe oli astetta isompi ja rotevampi kuin suomenpystykorva.

Vuppe hankittiin Perskeleille niin seura- kuin metsästyskoiraksi. Ykä asui silloin jo maailmalla, mutta oli varannut vuosilomansa jo etukäteen siihen vaiheeseen kun tiesi koiran vanhemmille Perskeleille hankittavan. Vupella synkkasi koko porukan kanssa heti alusta alkaen, ja kun Ykä lomansa aikana aina kyseli mukavasti höhläilevältä koiranpennulta että ollaanko kavereita, niin vastausta ei tarvinnut kauan odotella.

Ajan myötä kävi ilmi, että Vupella oli aivojen piuhoitus hieman vapaalla kädellä aseteltu ja sillä oli sitä kautta kaikenlaisia kummallisuuksia, mutta Vupella oli elämässään kivaa, se nautti elämästään ja siitä näki kuinka se halusi omien ihmistensä nauttivan siitä kanssaan.

Monille koirien kanssa puuhanneille löytyy muistin hyllyistä Se Tietty koira, jota ei tule koskaan unohtamaan. Vuppe oli sellainen. Niin Ykälle, Ylvalle, Jykälle ja tietysti Isä- ja Äiti-Perskeleelle.

Eräkoira

Niin Vuppehan oli äärimmäisen innokas eräkoira. Metsästys oli sitä suurinta jännäämukavaa. Kun Ykä ja Isä-Perskeles alkoivat viritellä päälleen maastopukuja, meni Vuppe pitkin seiniä ja piti jatkuvaa älämölöä. Ei auttanut räyhätä, että ole nyt helevetin koiruus hiljaa, kun tiedät kumminkin, että mukaan pääset.

Vaan ei Vuppe sitä oikein kai varmaksi tajunnut, ja siksi älämölö oli paikallaan. Ettei jätkät vaan unohda. Kunnes sitten keksittiin, että älämölön alettua piti Vupelle laittaa talutushihna kiinni kaulapantaan. Silloin Vuppe ymmärsi, että porukassa ollaan mukana, ja jäi rauhallisesti odottamaan ulko-oven eteen.

Tuli sanottua, että Vuppe oli äärimmäisen innokas eräkoira. Se ei suinkaan tarkoittanut, että Vuppe olisi varsinaisesti ollut kovin hyvä eräkoira. Metsästäjät ovat tottuneet sellaisiin hyviin metsäkoiriin, jotka menevät metsään kaukopartion tiedustelijan taidolla ja asenteella ja hoitavat homman himaan varmasti ja eleettömästi. Ja sitten metsästäjät ovat myös tottuneet Vuppeihin, jotka ottavat homman hieman laajemmalla skaalalla ja joille touhu on puhdasta leikkiä ja se varsinainen touhu tuppaa aika-ajoin unohtumaan.

Vupenhan piti olla lintukoira, teerien ja metsien kauhu, mutta Vuppe ei ollut kovin valikoiva kiinnostuksensa kohteista. Jos Vuppe olisi pitänyt metsästyspäiväkirjaa, se olisi mennyt suurinpiirtein näin:

[check]: sammakko [operative action]: tommonenkin limanuljaska... haukuttava huuthelvattuun siitä möljöttämästä....

[check]: orava [operative action]: piruako tuokin karvainen vappuhuiska tota käpyään oksalla järsii... mitä se mua muutenkin tuijottaa... haukuttava mahd. kovilla desibeleillä huuthelvattuun....

[check]: harakka [operative action]: haukuttava periaatteesta... jaa, niitä onkin tusina... no, haukutaan karkeemman jälkeen sitten...

[check]: jänis [operative action]: puppe! tota on järsittävä perslihoista! hanaa! älämölö päälle! älä ny helevatussa juokse karkuun! no mihnä se hävis? ihan tyhmä puppe... haukunpa vielä vähän perään...

[check]: majava [operative action]: tulehan lättähäntä rannalle niin saat nii-in turpaas, että sen ikäs muistat!

[check]: hirvi [operative action]: hä-hää! viiden kilometrin kimpparavi ja mulliturville kyytiä... lisää älämölöä! lisää hanaa! nyt pilataan tapetit ja tunnelma!

[check]: hirvenpaskaa [operative action]: tästä ei sitten äijille kerrota...

[check]: oja [operative action]: spläsh!

[check]: moto [operative action]: tyhmä kone... kommentoi haukkumalla... haistata pitkät...

[check]: naapurin rouva puolukoita poimimassa [operative action]: karmeen värinen tuulipuku... kommentoi haukkumalla... mene sitten söpön näköisenä ottamaan rapsutukset ja kattomaan, olisko sillä namipaloja... jätä sitten rauhaan ja keskity perustehtävään...hetkonen, perustehtävään...[mission break] [system reboot]: perustehtävä... ai niin... zwiddu joo... hylsypillikin on tainnut muutaman kerran kuulua... oli vaan niin lystiä... [basic assumption]:äijät läiskii taas kertaalleen lätsiään kannonnokkaan ja noituu... ykä polttelee seittemättä tupakkia... [operative action]: etsi äijät... juokse äijien luo mahdollisimman iloisena... jos ne siitä heltyy... johan tässä on vähän sivumutkaa juostukin... minkä ny pari tuntia...

Olihan sitä tullut mietittyä aikanaan, että laittais Vupelle koulutuspannan, mutta jotenkin tuntui, että se saattaisi vieraannuttaa koiran koko touhusta. Vuppe oli metsässä taiteilija, jonka suoritus perustui enemmän intoon kuin tekniseen osaamiseen.

Ja ammuttiinhan Vupen haukuista aina välillä lintujakin. Vupesta oli selvästi kyllä epiä, että äijät vievät pääosan linnusta, sillä ampuminenhan oli vain viimeistelyä ja hienosäätöä, ja varsinainen työ oli haukkumisessa. Jako olis tottakai pitänyt olla sen mukaan. Vaan saihan Vuppe aina jalat ja sisältä hyvät roippeet, jotka kuului ottaa vastaan komeana ilmakoppina. Ihmisten ravinto-oppaissa todetaan aina, että muista pureksia kunnolla, mutta koirien vastaavassa lukee, että hotki niin äkkiä kuin kerkeet, sieltä saattaa tulla lisääkin. Ja pirustakos ihmiset tietävät, vaikka hurtat ovatkin oikeassa. Viisaita otuksia kun ovat.

Olipa Vuppe joskus varamiehenä viikkohirvijahdissakin ja kerran sen haukusta ammuttiin hirvikin. Siinäkin oli kyllä enemmän tuuria kuin ymmärrystä.

Mutta tulilla Vuppe oli sitten elementissään. Kun se kuuli kirveenmäiskettä tervaskantoa vasten se ryntäsi paikalle ohjuksena, eikä pilliin tarvinnut vislailla. Vuppehan oli perusluonteeltaan varsinainen sählä, mutta metsätulilla se oli aina rauhallinen ja istui paikallaan. Puunkylkeen nojaavat pyssyt saivat olla rauhassa, se ei niitä koskaan höhläillyt nurin.

Nuotion palaessa Ykä ja Isä-Perskeles hörppivät tsajua termospullosta ja sinä odotellessa Vupelle annettiin omaa palasta. Mutta kruununa oli tietysti nuotiolla paistettavat grillimakkarat, joista jokaisesta Vupelle kuului viimeiset kolme senttiä. Toisin kuin jotkut teerenroippeet, nämä otettiin nätisti kädestä. Ja välillä sitten tietysti asiaankuuluvia rapsutteluja.

Vupen ilme ja olemus nuotiolla oli jotain, jota on vaikeaa sanoilla selittää niille, jotka eivät ole koiran kanssa nuotiotulilla olleet. Sen saattaisi kiteyttää siihen tunteeseen, että minä kuulun porukkaan, minä olen yksi meistä, me ollaan metsällä, minä olen teidän koira, te olette minun ihmisiä, me ollaan yhdessä porukka, samanlainen kuin muutkin samanlaiset porukat, mutta me ollaan silti parempia, sillä me ollaan Meidän porukka. Vupen porukka. Me tullaan aina olemaan samaa porukkaa. Aina samaa porukkaa.

Eiköhän äijät lähdetä taas kulkemaan?

Seurakoira eli rapsuttelaatio

Kun Vuppe oli johonkin ihmiseen oppinut kiintymään, niin kuin tässä tapauksessa Ykään, niin sen huomasi kyllä tavasta, jolla ihminen otettiin vastaan. Ykä asui sinä vaiheessa Helsingissä (kaupunki eteläisessä reuna-Suomessa), mutta kävi Nyhtänköljässä varsin usein. Vupen vastaanottoon kuului välitön syliinhyppiminen, sen jälkeen nopea spurtti ympäri koko huushollin (pitihän matotkin asetella vastaanottokuntoon) ja sitten taas syliinhyppimistä ja spurttia ja tätä saattoi jatkua varttitunninkin.

Ykähän meni Ylvan kanssa kimppaan jo siellä reuna-Suomessa asuessaan ja ensimmäinen reissu Nyhtänköljään jännitti. No, tietysti Ykän vanhemmatkin jännittivät Ylvaa, kerrankos sitä menee appivanhempiaan ensimmäistä kertaa tapaamaan. Ykää se ei niinkään jännittänyt, sillä Isä- ja Äiti-Perskeles olivat kovasti välittömiä ihmisiä, ja homma pelittäisi kyllä.

Vuppe taas oli vähän villi kortti. Vuppe saattoi olla vihainen vieraille, varsinkin jos ne änkesivät iholle varoittamatta. Ja olihan Vupella vartiokoiran asenne. Paikkakunnalla tiedettiin, että jos Vupen puolelta taloa yritti vähänkin vieraampi tunkea pihalle, niin koiruus ottaa koepalan ihan varmasti. Ja tämä jännitti Ykää, sillä siinä vaiheessa oli jo selvää että kylään oli tulossa tuleva rouva Perskeles.

Jännitys oli turhaa. Pienen ihmettelyn jälkeen Vuppe otti Ylvan omakseen. Hieman aran ensitutustumisen jälkeen Vuppe istahti Ylvan viereen ja läpsäisi Ylvaa käpälällään. Ylva kysyi Ykältä, että onko tää pahakin juttu, mutta Ykä selitti Vupen tarkoittaneen, että Ylvan on nyt opeteltava rapsuttelaatio, koska Vuppe on hyväksynyt Ylvan rapsuttelaattoriksi.

Rapsuttelaatio on noin puoli tuntia kestävä operaatio, johon tarvitaan:

a) Koira. Tässä tapauksessa Vuppe

b) Rapsuttelaattori

Rapsuttelaation kohteena oleva koira istuu noin puolen metrin päässä rapsutelaattorista. Tarkan etäisyyden määrittelee koira. Idea on siinä, että rapsuttelaattorin käden on oltava vähän ojossa, niin että käden lihakset puutuvat. Tämä on muistutuksena rapsuttelaattorille hänen tehtävänsä tärkeydestä ja siihen liittyvästä suuresta kunniasta.

Rapsuttelaatiossa rapsutellaan koiraa vaihtelevasti niskasta, selästä, korvan takaa ja rinnasta. Koira vaihtaa asentoa sen mukaan, mistä haluaa rapsuteltavan. Rapsuttelaattori ei saa vaihtaa asentoa, ja mm. lukeminen tai käsitöitten tekeminen on ehdottoman kiellettyä, sillä rapsuttelaatio ei saa keskeytyä, eikä sitä saa häiritä tyhjänjoutavalla. Mikäli rapsuttelaatiossa on yli kahden sekunnin tauko, koira läpsäyttää rapsuttelaattoria käpälällään samaan tyyliin kuin rapsuttelaation alussa.

Rapsuttelaation edetessä koiran, tai ainakin Vupen kieli alkaa roikkua ja silmät alkavat liikkua pikkuhiljaa siihen malliin erisuuntiin, että mikäli J.K. Rowling olisi käynyt Perskeleillä kylässä, olisivat Perskeleet voineet haastaa tyypin oikeuteen Villisilmä Vauhkomieli-roolihahmon idean pöllimisestä. Tässä vaiheessa koiran ryhti alkaa myös mennä mutkalle ja yleensä koira päästää asiaankuuluvaa tyytyväistä örinää.

Pikkuhiljaa koira valuu lattialle makuuasentoon ja siinä jonkun ajan kuluttua sitten nukahtaa. Rapsuttelaatiota ei saa vielä siinä vaiheessa lopettaa, vaan vasta sitten, kun rapsuteltava on varmasti unessa. Mikäli rapsuttelaatio lopetetaan liian aikaisin, palaa koira takaisin istuvaan asentoon, läpsäyttää käpälällään, ja rapsuttelaatiosessio on aloitettava uudestaan. Ja rapsuttelusessioita oli Ylvallekin tulevina vuosina luvassa viljalti, sillä Vuppe oli kovasti seurankipeä, ja kun se oli yhden ihmisen ottanut omakseen, niin omana se pysyi.

Normaalistihan Vuppe nukkui luonnollisesti vanhempien Perskeleitten kanssa, mutta vierailujen aikana sitten Ykän ja Ylvan vieressä, jossa se nukkui välillä jalkopäässä ja välillä sängyn alla. Huomattavaa on (tämä on kai fakta laajemminkin), että mikäli parisängyssä nukkuu aikuinen mies ja nainen sekä suurikokoinen koira, niin kaikki kolme mahtuvat sahailemaan varsin mukavasti.

Sen sijaan jos samassa sängyssä on miehen ja naisen lisäksi koiran sijasta kissi, ei sänkyyn mahdu mukavasti muita kuin se kissi. Tämä varmaan siksi, että siinä missä koira käyttää sen tilan, mitä se tarvitsee, niin kissa taas ottaa sen tilan, minkä se haluaa. Ja tila on yleensä joko ihmisen kaulan tai naaman päällä.

Mukavia otuksiahan ne kissitkin ovat, ei silti.

Aspergerin syndrooma

Ei ole tietoa, onko koirilla todettu Aspergerin syndroomaa, mutta jonkun asteinen sellainen Vupella kyllä oli. Sinänsä se oli kyllä perusluonteeltaan sählä, ryntäilijä ja kertakaikkinen huithapeli, mutta oli tiettyjä asioita, joitten kuului mennä aina samalla tavalla. Rapsuttelaatio oli yksi. Ja nukkumisrituaalit toinen.

Yleensähän Vuppe nukkui Isä- ja Äiti-Perskeleen kanssa. Ensiksi Vuppe meni Äiti-Perskeleen jalkopäähän varttitunniksi. Sitten se meni Äiti-Perskeleen puolelta sängyn alle, tuli pois Isä-Perskeleen puolelta ja teki tilannetarkistuksen. Sitten oli vuoro mennä sängyn alle noin puoleksi tunniksi, sieltä taas pois nimenomaan Äiti-Perskeleen puolelta ja uusi tilannetarkistus. Tämän jälkeen Vuppe meni Äiti-Perskeleen jalkopäähän ja nukahti siihen. Siitä se sitten joskus kolmen aikaan siirtyi takaisin sängyn alle ja nukkui siellä loppuyön.

Perskeleet tekivät kertaalleen lattiaremonttia makuuhuoneessa ja nukkuivat silloin eri huoneessa. Vuppe tuhahteli, koska ei tykännyt muutoksesta, mutta ei sinänsä nostanut sen suurempaa meteliä. Sitten kun vanhukset asettuivat yöpuulle. Vuppe meni ihan sekaisin, juoksi ympäri huonetta ja piti ankaraa älämölöä. Isä-Perskeles tuumi aikansa, että mikä helevetin kuustoista tuota hurttaa vaivaa, kunnes hoksasi, että no mehän sitä vaivataan. Me ollaan eri puolilla sänkyä kuin tavallisesti. Vanhukset vaihtoivat puolia ja meteli loppui siihen. Vuppe aloitti normaalit iltatoimet, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hieman se tosin tuhahteli, kuin sanoakseen, että olette te ihmiset kyllä käsittämättömän hidasälyisiä.

Aamutoimet olivat sitten oma lukunsa, eritoten sen jälkeen kun molemmat vanhukset olivat jääneet eläkkeelle. Kaikki huushollissa olivat aamuvirkkuja, joten aikaisin aamulla Vuppe ilmoitti sängyn alta että örglgörlmörlgölgöl, mikä ihan selvästi tarkoitti sitä, että eikös Isä-Perskeleen olis aika lähteä keittelemään sumppia ja lämmittämään leivinuunia. Näin myös tapahtui, ja Vuppe läksi pitämään seuraa, ja vahtimaan että toimet sujuvat protokollan mukaisesti. Äiti-Perskeles jäi velä hetkeksi pitkälleen.

Vanhemmittaan Vuppe tosin laiskistui. Joka aamu tuttuun aikaan kuului sängyn alta örglgörlmörlgölgöl, ja Isä-Perskeles läksi aamutoimiin. Mutta Vuppe nousi sängyn alta, meni Isä-Perskeleen lämmittämälle paikalle, huokaisi, ja jatkoi Lähes Viattoman unta.

Yhtä kaikki, vaikka Vuppe selvästi kärsi jonkun tason Aspergerin syndroomasta, oli sillä aika ajoin kyky improvisoida uuden ja yllättävän tilanteen mukaan. Kun Ykä ja Ylva tulivat kylään, oli tietysti mukana tuliaisia kaikille, myös Vupelle. Yleensä ne olivat siankorvia, mutta erään kerran mukana oli semmoisia koirien kuivalihanamipatukoita. Yksi sellainen annettiin tuliaislahjaksi tervetulotoimitusten aikana, ja loput jäivät Ylvan reppuun.

Tällä kertaa rapsuttelaatiossa oli poikkeusta. Vuppe oli rapsuttelaatiossa noin puoli minuuttia kerrallaan ja häipyi sitten muualle. Palatakseen minuuttia myöhemmin rapsuteltavaksi. Tätä toistui puolen tusinaa kertaa ja joka kerta Vuppe tuli rapsuteltavaksi entistä tyytyväisemmän näköisenä. Oli käynyt niin, että Vuppe oli käynyt Ylvan repulla syömässä aina yhden patukan kerrallaan, ja sitten tullut taas olemaan muina miehinä. Normaalisti melko äänekkäästi sapuskaa pistelevä koira oli myös syönyt patukat hyvin äänettömästi. Eipä herännyt epäilyjä. Kun Vupelta kyseltiin, että pistelit sitten patukat lupaa kysymättä, se näytti siltä, että mikäli olisi kyennyt se olisi todennut, että kategorisesti kiistän kaiken. Pics or did´nt happen. Ja sen jälkeen vihellellyt It´s A Long Way To Tipperary. Tietäen, etteivät ne sille osaa suuttua kuitenkaan. Ja oikeassahan se rontti oli. Mitäs jätettiin vahtimatta. Koiralla on koiran luonto.

Vanheneminen

Ykä ja Isä-Perskeles istuivat metsäreissulla perstauolla. Nyhtänköljän Erän metsästysmaat ovat melko tetsausvoittoisia, joten perstauoille oli aina tarvetta. Vuppe istui miesten vieressä. Vupella olivat omat ylimääräiset kierrokset jääneet pois, se oli jo vanha koira. Nykyisin se kulki melkein koko ajan jaloissa. Mutta eihän sitä reissuilta raaskinut poiskaan jättää. Ja nuotiolla sillä oli se sama säihkyvä ilme kuin ennenkin.

Autolle oli matkaa kilometrin verran ja loppumatka oli helppokulkuisempaa. Pääosa matkaa olisi ikivanhaa metsätien pohjaa, jonka molemmin puolin oli hyvin tiheä hoitamaton ryteikkö. Ykä sammutti tupakan, piilotti tumpin kiven alle ja totesi että eikös tästä jouda. Vuppe läksi kävelemään parikymmentä metriä miesten edellä.

Reissulta ei oltu saatu mitään eikä edes nähty yhtään lintua. Kun ryteikön keskellä kulkevaa metsätietä oltiin kuljettu parisataa metriä, alkoi ryteikössä kuulua hirmuinen räpinä. Äänestä päätellen lentoon lähti toistakymmentä teertä. Molemmat miehet siirtelivät haulikonpiippujaan ja yrittivät saada jonkunlaista hollia, mutta eihän sellaiseen ryteikköön mitään osannut. Teeret menivät menojaan.

Miehet jatkoivat eteenpäin, ja huomasivat, että Vuppe oli jo kymmenien metrien päässä ja jatkoi teputteluaan eteenpäin. Sitten se tuntui aistivan jotain, ja katsoi, että mitä te ukot sinne jäitte munimaan.

- Se ei kuullut mitään...

- Ei niin...

- Taitaa olla Vupella nää reissut jo aika vähissä...

Puoli vuotta myöhemmin Ykä ja Ylva olivat käynnillään Nyhtänköljässä. Vanhemmat kertoivat että Vupella oli mennyt lenkillä jalat alta pariin kertaan, vaikka se muuten oli ihan pirteä. Reissu meni normaalien rapsuttelaatioitten ja saunamakkaran merkeissä. Saunamakkarassa oli samanlainen kuvio kuin metsänuotiollakin. Ensiksi Vupelle lämmitettiin takassa oma makkara, vähän haaleampana, että se oli helpompi pistellä. Ja sitten Ykän ja Ylvan makkaroista tietysti provikkana se kuuluisa kolme senttiä. Koko vierailun ajan Vuppe tuntui olevan tavallistakin hellyydenkipeämpi, ja kun vietettiin vierailun viimeisen illan saunomista ja makkaranpaistoa, meni Vupelta taas pari kertaa jalat alta. Vuppe puisteli jaloilleen päästyään päätään ja näytti nololta. Nolouden poistaminen vaati paljon rapsuttelaatiota.

Aamulla Ykä ja Ylva pakkasivat romppeensa ja tekivät lähtöä takaisin Huitsinnevadaan. Vupen pinttyneihin tapoihin kuului lähtörituaalit, toisin sanoen niitten puute. Yleensä Vuppe hoksasi, että nyt ne kehnot taas lähtee ja meni vanhusten sängyn alle murjottamaan. Hyvä kun antoi pikkusen rapsuttaa ja murahteli harmissaan.

Tällä kertaa Vuppe tuli ulko-ovelle. Yllään sama ilme kuin nuotiolla. Minä olen osa porukkaa. Minä olen teidän koira. Te olette minun ihmisiä. Me tullaan aina olemaan samaa porukkaa. Aina samaa porukkaa. Vuppe otti silitykset Ykältä ja Ylvalta ja meni sitten pois.

Ykä käynnisti auton, ja kääntyi Perskeleitten pihalta maantielle.

- Tais olla viimeinen kerta kun nähtiin Vuppe.

- Tais olla niin. Ei se koskaan ennen ole noin tehnyt.

Väistämätön

Ylva istui työhuoneessa ja katsoin internetistä minkämitäkin. Ylvalla oli vapaapäivä ja Ykä oli tullut vuorostaan vähän aikaisemmin. Ylva kuuli, että Ykän kännykkään tuli viesti. Yleensä Ykä huusi ohimennen, keneltä viesti tuli, ja mitä se koski.

Tällä kertaa Ykä tuli Ylvan luo omituisen näköisenä ja antoi kännykän Ylvalle mitään sanomatta. Siten hän kääntyi ja meni pois, ja Ylva näki, että Ykältä pääsi itku. Se oli hyvin harvinaista ja Ylva tiesi, että Ykä halusi nyt olla yksin.

Ylva aukaisi viestin, vaikka arvasikin jo sen sisällön.

”Hei Yrjö. Vuppe halvaantui ja on nyt koirien taivaassa. Soitatko kun voit. Äiti.”

Omenapuu

Vuppe nukkuu pitkää untaan Perskeleitten tontilla, sitä varten istutetun omenapuun alla. Aina talvisin kun käymme siellä päin, meillä on tapana viedä pari tervapataa ja laittaa ne palamaan Vupen muistoksi. Minä otan lätsän päästäni ja pidän pienen hiljaisen hetken. Joku voisi tuumia, että eikös tuo ole vuosien jälkeen jo vähän lapsellista. Siinähän tuumii. Oma on lätsäni, oma on pääni ja oma on hetkeni. Eikä tuo minusta niin lapsellista ole.

Sillä Vuppe oli Uskollinen Ystävä. Monestakos ihmisestä voi varmasti sanoa niin?

Hyvää alkavaa syksyä tämän blogin lukijoille.

IKONI STEISSIN LIEPEILLÄ

Hotellin respassa tuli aina valppaan Mediaseurannan (kiitos taas Roopelle) toimesta törmättyä kirjoitukseen. Kirjoitus ei ollut huitsinnevadalaisesta näkövinkkelistä katsottuna kovin hyvä. Noin kirjallisilta ansioiltakaan se ei ollut kovin hyvä, tosin minä en välttämättä siinä paras tuomari ole. Itse asiassa se tuntui melko pateettiselta, mutta kun ottaa huomioon, että eihän sitä meille Voiman Pimeälle Puolelle oltu tarkoitettukaan, niin lähtökohdistaan ajatellen se oli varsin toimiva. Jutun kirjoittaja (toimittaja) ja jutun lukijat (toisia toimittajia) voivat keskenään korkata vinkkupullon, läiskiä toisiaan hartioille ja todeta keskenään, että tulipa laitettua taas rasisteille kertaalleen jauhot suuhun. Oletusasetuksena tosin on, että ne eivät lue juttua ja kommentoi. Se, mikä jutussa on merkittävää, on se, että se tuli Ylen nettisivujen kautta, jolloin se on virallista verorahoitteista epistolaa, mikä Hotellin Respassakin tulee ottaa vakavasti ja painaa päänsä alaspäin suuresta häpeän tunteesta. Kansalaiset tarvitsevat tämänkaltaista opetusta. Ainakin Yle on tätä mieltä.

Epistolan kirjoittaja on yleisnimenä tunnettu sannaukkola, tässä nimenomaisessa tapauksessa sannaukkolana toimii toimittaja Sanna Ukkola, joka tempaisee pellollisen herneitä nenäänsä siitä, että jopa kokoomuksen suunnasta on suhtauduttu nuivasti romanialaisia mustalaiskerjäläisiä kohtaan. Taitavana Voiman Oikealla Puolella toimivana kirjoittajana sannaukkola (tässä nimenomaisessa tapauksessa toimittaja Sanna Ukkola) rakentaa kerjäävästä mustalaisesta jonkunlaisen Steissin vieressä kylmissään ja sorrettuna kyyhöttävän ikonin, jonka edessä niin Perskeleen, Lötjösen, Kutvosen, Pöntisen, Pätisen, kuin asiasta suunsa aukaiseen kokoomuslaisenkin pitäisi nöyränä pyytää anteeksi romanialaiselta mustalaiskerjäläiseltä olemassaoloaan ja sitä pahaa, mitä hän on tehnyt tälle ihmiselle Romaniassa, jossa hän ei ole koskaan käynyt, ja unohtaa sen muki kourassa istuvan ämmän mukana tulleet tietyt rikolliset lieveilmiöt, jotka ovat edellämainittujen sukunimien, kokoomuslaisen tyypin ja Sanna Ukkolankin tiedossa varsin hyvin.

Jaa, hetkonen, sponsori ottaa yhteyttä ja vaatii esittämään kuvan talosta. Liekö myyntiaikeissa? Tämä ei ole Hotelli Yrjöperskeles Huitsinnevadassa:

Juu, jatketaanpa. Eräs sannaukkola, tässä tapauksessa toimittaja Sanna Ukkola, on hyvin närkästynyt siitä, että kokoomuksen Arto Satonen on esittänyt, että Suomi ottaisi mallia Tanskasta, jossa ulkomaalaisille voi kerjäämisestä seurata viiden vuoden porttikielto maahan.

"Tilanne on pahentunut, kun kerjäläiset leviävät pääkaupunkiseudulta erilaisiin kesätapahtumiin maakuntiin" on Satonen todennut, ja siihenhän eräs sannaukkola (tässä tapauksessa toimittaja Sanna Ukkola Yleisradiosta, pakkoverorahoitteisesta sellaisesta) toteaa:

Jaa, että ihan leviävät - vähän niin kuin ydinlaskeuma tai öljyvuoto. Kas, kun eivät luikertele.

Hyvin sanottu. Ainakin sannaukkoloille, jotka toteavat, että pistitpähän pahan. Sanoit, että heppu vertasi ihmisiä ydinlaskeumaan. Mitä se ei kylläkään verrannut, mutta sannaukkolat eivät hirveästi takerru yksityiskohtiin. Eräs sannaukkola, tässä tapauksessa toimittaja Sanna Ukkola (jonka muuten ei rasisteille tarvitse perustella mitään, niin kuin lukija varmaan muistaa) jätti pois itse rakentamansa maailmankuvan ulkopuolelle sen että täällä pyörivät (ja juu, leviävät) Romanian mustalaiset tekevät omaisuus-ja väkivaltarikoksia, ja ne tekevät niitä niin pitkään, kunnes niitten tekeminen estetään. Ja heitetään ne maasta huuthelvettiin.

Mutta tämä ei ole olennainen seikka sannaukkoloille, vaan se, että nyt on ainakin jonkun sannaukkolan mielestä verrattu ihmistä ydinlaskeumaan. Ja muuhan, mahdollinen faktakin, muuttuu silloin tietysti merkityksettömäksi. Koska vertauksesta tulee sannaukkoloille (tässä tapauksessa toimittaja Sanna Ukkolalle) Hyvä Paha Mieli. Ei oikeastaan siksi, että siinä loukattiin jotain Balkanilta kotoisin olevaa ihmisryhmää, vaan siksi, että sannaukkoloilla on sannaukkoloitten mukaan oikeus määritellä hyvä ja paha sen mukaan tuleeko sannaukkoloilla hyvä vai paha mieli.

Jaa, sponsori ottaa taas yhteyttä. Taloa pukkaa taas. Tämä muuten ei ole Jaska Brownin residenssi siinä toisessa Huitsinnevadassa:

Niin. Myös yleisnimellä mainittu erisnimi Sanna Ukkola on kirjoituksessaan kovasti närkästyksissään seuraavasta lauseesta:

"Kerjäläiset pilaavat kauniin kaupunkimme. Eikö Helsingin kaupunki voi häätää noita kerjäläisiä pilaamasta turistien lomailua?"

Eräs sannaukkola, tässä tapauksessa toimittaja Sanna Ukkola tietysti vetoaa steissin vieressä kuppi kourassa kyyhöttävään ikoniin, jolle me kaikki olemme velkaa. Luonnollisesti hän unohtaa tietyn rikollisuuden, joka tämän ikonin liepeillä pyörivien tahojen toimesta meille on tullut, ja josta ne rahaa ihan oikeasti tuovat turistit eivät ole millään muotoa mielissään, mutta sannaukkoloille rittää se tietty ikoni, jonka hän on rakentanut sinne steissin kupeeseen. Yksityiskohtiin ei tarvitse puuttua, kun hankitaan itselleen oikeamielistä hyvää pahaa mieltä. Tämmönen tyhmempi heppu miettii, että kerjäläiset eivät nosta kaupungin turististatusta eivätkä houkuttele ihmisiä kaupunkiin, mutta minultahan harvemmin mitään kysytään.

Jaa, sponsorilla on taas asiaa. Talokauppoja pukkaa. Tää muuten ei ole Tapio Tuurin residenssi Tuurinperällä:

Ja nyt kun sponsorilla oli taas sanansa sanottavana, niin annetaanpa puheenvuoro jälleen Sannalle:

Mutta mikäs siinä. Voihan niitä poliittisia irtopisteitä kerätä yhteiskunnan kaikkein heikoimpien kustannuksella. On köyhän vuoro maksaa! Porvarilla on aina joulu!

Meikäläinen kun tunnetusti on hieman sannaukkoloita tyhmempi, niin mulla tulee mieleen kysymys yhteiskunnan rajoista. Mitkä ovat ne suomalaisen yhteiskunnan maantieteelliset rajat? Ulottuvatko ne romanian mustalaisiin ja Romanian valtion alueelle? Ja miten asia toimii toisin päin? Jos suomalainen heppu menee Romaniaan tai vaikka Bulgariaan, istuu vaikkapa Sofian rautatieaseman kupeeseen ja lyö kupin eteensä, muuttuuko hän automaattisesti kyseisen valtion eli yhteiskunnan vastuulle? Ja onko suomalaisella toimittajalla oikeus vaatia, että hän on kyseisen yhteiskunnan vastuulla?  Ja onko suomalaisella toimittajalla oikeus vaatia, että romanialaiset ja bulgarialaiset kollektiivisesti unohtavat sen suomalaisen kupin takana istuvan hepun mukanaan tuomat omaisuus- ja väkivaltarikolliset, ja vaatia, että paikalliset ihmiset tekevät suomalaisesta hepusta steissin vierellä istuvan ikonin, joille heidän täytyy mieltää olevansa velkaa?

Tietysti tyhmempi ihminen myös miettii tuota erään sannaukkolan sanomaa ”porvarilla on aina joulu” ja tuumii yksinkertaisena, että eikös Yleisradio ole verovaroilla rahoitettu valtion laitos ja niitä porvarillista ideologiaa tunnustavia ihmisiä on maassamme jopa enemmän kuin sannaukkoloita. Minä en varsinaisesti tunnusta porvarillista ideologiaa, mutta sallin toki sitä ideologiaa tunnustavien aukaista suunsa. Sanna ei taida antaa. Vaan Sannalla on oma ideologiansa, ja se ei yksityiskohtiin puutu. Mutta Sannalle voisi myös muistuttaa, että on myös ei-porvarillisia ihmisiä, joitten ajattelumaailma on Sannalle hirvitys. Heitä löytyy varsin paljon porukasta, jota kutsutaan työtätekeviksi ihmisiksi.

Jaa, sponsori ottaa yhteyttä taas. Eikö ne koskaan lepää? Tässä talossa ei asu Vasarahammer:

Aika hieno kämppä oli muuten tuokin. Vähän kyllä liian suureellinen minun makuuni. Vaan annetaan jälleen puheenvuoro Sannalle:

Sitä paitsi ihmiset taatusti pitävät shakkimestarinakin kunnostautuneen Satosen vaalitaktisesta siirrosta: kansalaisten asenteet kerjäläisiä kohtaan ovat tutkitusti kiristyneet. Kriminalisoidaan köyhyys, niin kenties persujen kelkkaan lähteneet puoluekarkurit palaavat takaisin kodin, uskonnon ja isänmaan jälleen löytäneen puolueen helmoihin.

Paljon totta sinänsä. Kansalaisten asenteet kerjäläisiä (tuontitavarana oheisharrastuksineen tullutta, mutta sannaukkolat eivät takerru yksityiskohtiin) kohtaan ovat kiristyneet. Totta. Kireähän se asenne on ollut alun perinkin. Siitä sannaukkolan väitteestä, että kokoomuslaiset vaativat kriminalisoimaan romanialaisten mustalaisten köyhyyden (ei nyt puhuta saman porukan rikollisuudesta, se on niinqu niin tylsää eikä sen asian kanssa voi niinqu sädehtiä tiätsä) voi tyhmempi tietysti esittää kysymyksen, että minkäslainen käskyvalta suomalaisella puolueella tai edes Suomen eduskunnalla on Romanian valtion alueelle. Ja eikö suomalaisella järjestelmällä ole enää mitään käskyvaltaa oman valtakuntansa alueelle?

Mutta se persujen pelko.

Kokoomuslaisilta on aika ajoin tullut hyvinkin fiksuja puheenvuoroja. Vaikkapa Zysseltä. Mutta nappia on painettu aina yleisafrikkalaisen metodin mukaisesti. Eräät sannaukkolat tottakai pelkäävät, että kokkarit alkaisivat painaa nappia nuivasti. Meillä Voiman Pimeällä Puolelle ei sitä kyllä kovasti uskota, mutta vesi kielellä odotellaan. Meille kun on ihan yksi lysti, että ketkä Homman hoitavat. Kunhan se hoidetaan.

*

Jaa, mitä ne oli ne talot? Valistunut lukija tietää kyllä. Ne sijaitsevat siellä Romaniassa. Ja sannaukkolat, tässä tapauksessa toimittaja Sanna Ukkola tietää myös. Mutta ei asiaan puutu. Hänellä olisi siinä mahdollisuus toimittajan ominaisuudessaan toimia rikollisuutta, ihmiskauppaa ja ihmisten hyväksikäyttöä vastaan.

Mutta on niin paljon helpompaa ja turvallisempaa olla ihmisoikeusaktivisti täällä Suomessa ja etsiä suomalaisia sortajia. Siitä ei tule nenä kipeeksi. Helpompaa on rakentaa ikoneita steissin kupeeseen. Ja eihän toimittajan sitä ikonia tarvitse edes tavata. Kunhan puhua mälkyttää siitä. Pakkoverorahoitteisen Ylen mahtavan mediakoneiston tuella.

*

Lisäys 180813:

Suositeltaviin Lukemistoihin on lisätty mainion vakikommentoijan Sandscorpionin Pekan Porstua.  Blogin lukeminen kannattaa aloittaa tästä kirjoituksesta, jossa käsitellään kommentiosiossakin mainittu Johanna Korhosen avautuminen suomalaisten kansainvälistymisen puutteesta sen verran hyvin, ettei siihen Huitsinnevadasta käsin ole lisättävää.

Hotelli Yrjöperskeles suosittelee.