Meikäläinenhän
harrastaa muun kirjoittelun ohessa noita vaihtoehtohistorioita. Yksi sellainen
oli aikanaan kirjoitus fasistisesta Italiasta, joka kakkosrähinässä älysi tehdä
uudestaan ykkösrähinät ja vaihtaa puolta. Lantinheitto oli viisas, sillä tässä
vaihtoehtohistoriassa Italia siirtyi voittavalle puolelle. Koska kirjoituksessa
Italia oli sodan voittaneella puolella, Italian fasistista ideologiaa pidettiin
sodan jälkeen aivan eri asiana kuin hävinnyt Saksan natsismi ja sen vuoksi
fasistinen Italia olisi nykymaailmassa täysin salonkikelpoinen valtio,
Mussolini olisi ollut toisen maailmansodan voittajia ja hänet olisi haudattu
aikanaan mausoleumiin Roomaan. Vaikka tosiasiassa erot Saksaan eivät kovin suuria
olleetkaan. Sillähän ei ole merkitystäkään, sillä sotiessa harvemmin on kyse
siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, eikä siitä onko joku hyvä ja joku
paha. Kyse on vain siitä, kuka voittaa. Ja voittajahan sanelee oikeuden.
Yksi
voittajista oli Stalinin Neuvostoliitto. Joka oli vielä suurempi hirviö kuin
sodan hävinnyt Saksa. Ajattelin käydä hieman läpi tämän voittajahirviön
edustajia ja hieman muitakin puhtaasti niillä perusteilla mitä tämän hirviön omatkin
edustajat – muiden voittajien mukana - puntaroivat hävinneen Saksan johtoa
Nürnbergissä. Puntaroitavanahan oli kaikkiaan neljä eri rikossyytettä joista
tuli Saksan johtajille köyttä kaulaan ahkerasti:
1.
Osallistuminen salaliittoon tai yhteiseen suunnitelmaan rauhaa vastaan
suuntautuvan rikoksen tekemiseksi
2. Tietyistä
sotarikoksista rauhaa vastaan sekä hyökkäyssodan suunnitteleminen ja
toteuttaminen
3. Sotarikokset
4. Rikokset
ihmisyyttä vastaan
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeudenkäynti ottaa esille ensimmäisen syytetyn:
Josif Stalin, alun perin Josif
Vissarionovitš Džugašvili, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ensimmäinen
pääsihteeri ja Neuvostoliiton totaalinen johtaja vuodesta 1922 vuoteen 1953.
Syytekohdat
1 ja 2: Stalinin Neuvostoliitto hyökkäsi Puolan kimppuun syyskuussa 1939 siinä
vaiheessa kun saksalaiset olivat tosiasiassa tuhonneet Puolan armeijan
taistelukyvyn. Puna-armeija miehitti suuren osan Puolan itäisiä alueita. Saman
vuoden marraskuussa Puna-armeija hyökkäsi Suomea vastaan tarkoituksena
miehittää ja sovjetisoida maa. Hyökkäyksien välittömänä seurauksina kuoli
tuhansia puolalaisia ja yli kaksikymmentä tuhatta suomalaista. Samoin Stalinin
käskystä Neuvostoliitto miehitti Baltian maat. Miehityksen seurauksena
pakkosiirrettiin noin puoli miljoonaa ihmistä ja aiheutettiin tuhansien,
todennäköisesti kymmenien tuhansien ihmisten kuolema. Neuvostoliitossa mitään
ei tapahtunut ilman Stalinin hyväksyntää, joten oikeus toteaa Stalinin
syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvien rikosten tekemiseen
sekä hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.
Syytekohta
3: Jo toisen maailman alkuvaiheessa Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu NKVD
teloitti yli 25.000 puolalaista upseeria ja virkamiestä Katynin metsässä. Koska
Stalinilla oli Neuvostoliitossa ehdoton valta, teloitukset eivät voineet
tapahtua ilman hänen hyväksyntäänsä ja määräystään. Lisäksi kun Neuvostojoukot
miehittivät sodan loppuvaiheessa Saksaa, ne syyllistyivät laajamittaiseen
saksalaiseen siviiliväestöön kohdistuvaan terroriin. Tämän terrorin katsotaan
tapahtuneen Stalinin hyväksynnällä. Oikeus toteaa Stalinin syyllistyneen vakaviin
sotarikoksiin.
Syytekohta
4: On epäselvää, kuinka moni ihminen kuoli nälkään, tauteihin ja pakkaseen
Stalinin vankileireillä, mutta luku nousee miljooniin. Esimerkkinä voidaan
mainita vankityövoimalla tehdyn Stalinin kanavan rakentamisen, jonka aikana
kuoli 12.000 vankia. Toisena esimerkkinä voidaan mainita vuoden 1932 – 1933
tapahtumat Ukrainassa, jolloin keinotekoisesti aiheutetun nälänhädän myötä
kuoli miljoonia ukrainalaisia. Stalinin henkilökohtaisesti masinoimien ns.
puhdistusten aikana Neuvostoliitossa kuoli laskutavasta riippuen 700.000 –
2.000.000 ihmistä. Jo näitten esimerkkien perusteella oikeus toteaa Stalinin
syyllistyneen rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Syytetty Josif Stalin on todettu
syylliseksi kaikkiin häntä kohtaan esitettyihin syytekohtiin.
Syytetty Josif
Stalin tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Vjatšeslav Molotov,
alun perin Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin, Neuvostoliiton ulkoministeri toisen
maailmansodan aikana.
Syytekohta
1: Molotov oli solmimassa ns. Molotov – Ribbentrop-sopimusta Saksan kanssa.
Sopimuksen seurauksena tapahtuivat Neuvostoliiton hyökkäykset Puolaan ja
Suomeen sekä Baltian maitten miehittäminen ja liittäminen Neuvostoliittoon.
Oikeus toteaa Molotovin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan
suuntautuvien rikosten tekemiseen.
Syytekohta
2: Politbyroon jäsenenä ja ulkoasioiden kansankomissaarina Molotovia voi pitää
sekä täysin tietoisena että osaltaan vastuullisena syytekohdassa 1 mainittuihin
rauhaa vastaan suuntautuneisiin rikoksiin ja sitä myötä vastuullisena myös
Puolaa ja Suomea vastaan suunnatun hyökkäyssodan suunnittelemiseen sekä Baltian
maitten miehittämiseen. Huomautettakoon, että Molotov – Ribbentrop-sopimuksen
vastapuolella solminut Joachim von Ribbentrop tuomittiin vastaavista rikoksista
kuolemaan. Oikeus toteaa Molotovin syylliseksi hyökkäyssodan suunnittelemiseen
ja toteuttamiseen.
Syytekohta
3: Politbyroon jäsenenä Molotov oli hyväksymässä puolalaisten sotavankien ja
puolalaisen intelligentsian jäsenten teloitukset Katynissa. Oikeus toteaa
Molotovin syyllistyneen sotarikoksiin.
Syytekohta
4: Vuosien 1932 – 1933 Ukrainan nälänhädän aikana Molotov toimi viljatoimitusten
erikoiskomission johtaja Ukrainassa. Huolimatta nälänhädästä, joka tappoi
miljoonia ukrainalaisia Molotov keskittyi ainoastaan keräämään keskushallinnon
määräämät viljatavoitteet. Oikeus katsoo Molotovin olleen osavastuussa näistä
nälkäkuolemista ja toteaa hänen syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Syytetty Vjatšeslav Molotov on todettu
syylliseksi kaikkiin
häntä kohtaan esitettyihin syytekohtiin.
Syytetty
Vjatšeslav Molotov tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Lavrenti Berija, Neuvostoliiton
turvallisuuspalvelun NKVD:n johtaja vuosina 1938 – 1953.
Syytekohdat
1 ja 2: Vaikka Berijan vaikutusvalta Neuvostoliitossa on ollut suuri, hänestä
tuli pääministeriä vastaava kansankomissaarien neuvoston puhemies vasta
helmikuussa 1941, joten ei voida varmaksi todeta, että Berija olisi ollut
varsinaisesti päättämässä hyökkäyksestä Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten
miehittämisestä. Kuitenkin NKVD:n terroritoiminta niin Puolassa kuin Baltian
maissa on ollut nopeaa, tehokasta ja selkeästi etukäteen suunniteltua. NKVD:n
johtajana Berija on vastuussa näitten tekojen suunnittelemisesta ja
toteuttamisesta. Oikeus hylkää syytekohdan 1 aukottomasti pitävän näytön
puuttuessa mutta toteaa Berijan syylliseksi syytekohdassa 2 mainittuun
hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.
Syytekohdat
3 ja 4: Lavrenti Berija valmisteli ja hyväksytti politbyroossa yli 25.000:n
puolalaisen teloittamisen Katynissa vuonna 1940. Berijan johtama NKVD
syyllistyi myös teloituksiin Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä samoin
väestön pakkosiirtoihin kyseisiltä alueilta. Näissä pakkosiirroissa kuoli
tuhansia ihmisiä. Berija osallistui myös varakansankomissaarina ja sittemmin
NKVD:n johtajana Stalinin puhdistuksiin joitten aikana hän oli vastuussa
huomattavan ihmismäärän pidätyksistä, pitkistä
vangitsemisista vankileireille sekä teloituksista. Toisen maailmansodan
loppuvaiheessa hän oli vastuussa mm. tšetšeenien, inguušien, Krimin tataarien
ja volgansaksalaisten pakkosiirroista, joitten aikana huomattava osa näitten
kansallisuuksien edustajista kuoli. Oikeus katsoo Berijan syyllistyneen sekä
vakaviin sotarikoksiin että toteaa hänen syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia
vastaan.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Vaikka Berijaa ei voi aukottomasti osoittaa
syylliseksi syytekohtaan 1, on hän todistetusti syyllistynyt äärimmäisen
vakaviin ja monilukuisiin rikoksiin syytekohdissa 2, 3 ja 4.
Syytetty
Lavrenti Berija tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Kliment Vorošilov,
puolustusministeriä vastaava Neuvostoliiton sotilas- ja laivastoasioiden kansankomissaari
1925–1940 sekä politbyroon jäsen 1926–1960.
Syytekohdat
1 ja 2: Asemansa vuoksi Vorošilovia voi pitää osavastuullisena politbyroon
päätöksestä hyökätä Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten miehityksestä. Oikeus
toteaa Vorošilovin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvien
rikosten tekemiseen sekä hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.
Syytekohdat
3 ja 4: Vorošilov on ollut tukemassa Stalinin vainoja 1930-luvulla.
Neuvostoliiton sotilas- ja laivastoasioiden kansankomissaarina häntä voi pitää
osavastuullisena talvisodassa Suomen kaupunkeihin tehdyistä
terroripommituksista, joissa kuoli 956 ihmistä. Asemansa vuoksi politbyroon
jäsenenä häntä voi pitää osavastuullisena niin Baltian maissa kuin Puolassa
tapahtuneista väestön pakkosiirroista, Katynin joukkomurhasta sekä myöhemmissä
väestönsiirroissa ja pakkotyössä menehtyneistä ihmisistä. Oikeus katsoo
Vorošilovin syyllistyneen sekä sotarikoksiin että rikoksiin ihmisoikeuksia
vastaan.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Syytetty Kliment Vorošilov on todettu
syylliseksi kaikkiin häntä kohtaan esitettyihin syytekohtiin.
Syytetty Kliment
Vorošilov tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Andrei Ždanov: Neuvostoliiton
politbyroon jäsen toisen maailmansodan aikana.
Syytekohdat
1 ja 2: Politbyroon jäsenenä Ždanov on osaltaan vastuussa niin hyökkäyksestä
Puolaan kuin Suomeen sekä Baltian maitten miehittämisestä ja pakkoliittämisestä
Neuvostoliittoon. Oikeus toteaa Ždanovin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa
vastaan suuntautuvien rikosten tekemiseen sekä hyökkäyssodan suunnittelemiseen
ja toteuttamiseen.
Syytekohdat
3 ja 4: Ždanov oli osallisina Stalinin puhdistuksissa, joissa vainojen
kohteeksi joutui kaikkiaan 1,5 miljoonaa ihmistä. Ždanov oli päävastuussa Viron
Tasavallan sovjetisoimisesta. Sovjetisoimisen aikana kymmeniä tuhansia
virolaisia pakkosiirrettiin Siperiaan ja kaikkiaan tuhansia virolaisia kuoli.
Politbyroon jäsenenä Ždanov on omalta osaltaan vastuussa Katynin joukkomurhasta.
Oikeus katsoo Ždanovin syyllistyneen sekä vakaviin sotarikoksiin että toteaa
hänen syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.
Syytetty Andrei
Ždanov tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Syytekohdat
1, 2 ja 3: Kaganovitš oli politbyroon jäsen, mutta hänen päätoiminta-alueensa
olivat rautatiet ja maatalous. Näin ollen ei voida osoittaa, että hänellä olisi
ollut ratkaisevaa osuutta hyökkäyksiin Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten
miehitykseen, vaikka hän on näistä suunnitelmista ollut tietoinen.
Syytekohta
4: Kaganovitš oli puoluetoverinsa Molotovin kanssa pääarkkitehti
keinotekoisesti aiheutetun Ukrainan nälänhädän luomisessa, jossa kuoli
miljoonia ukrainalaisia.
Oikeus
toteaa Kaganovitšin syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.
Syytetty Lazar
Kaganovitš tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Oikeus
toteaa, että Kalininin asema politbyroossa on ollut lähinnä muodollinen ilman
varsinaista valta-asemaa. Lisäksi oikeus toteaa, että Stalin piti Kalininin
vaimoa panttivankina vankileirillä. Lisäksi Kalinin on Stalinin vainojen aikana
pyrkinyt vapauttamaan ihmisiä vankileireiltä. Siitä huolimatta oikeus näkee,
että hän on ollut politbyroon jäsen vuodesta 1925 vuoteen 1946 ja hän on ollut
myös Neuvostoliiton virallinen valtionpäämies ja sitä kautta osaltaan vastuussa
politbyroon tekemiin rikoksiin.
Syytetty Mihail
Kalinin tuomitaan kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.
Seuraava
syytetty:
Oikeus
toteaa, että huolimatta Mikojanin asemasta politbyroossa, hän ei ole ollut
varsinaisesti aktiivisessa vastuussa hyökkäyssotien ja miehityksien
valmistelusta. Toimintansa puolesta ei voi myöskään varmasti osoittaa, että hän
olisi ollut henkilökohtaisesti vastuusta sota- ja ihmisoikeusrikoksista.
Politbyroon jäsenenä hän on kuitenkin ollut näistä tietoinen, eikä ole toiminut
niitä vastaan. Oikeus laskee Mikojanin hyväksi sen, että hän ei halunnut
Neuvostoliiton käyttävän sotilaallista voimaa Unkarin kansannousua vastaan
vuonna 1956. Joka tapauksessa politbyroon jäsenenä häntä voidaan osaltaan pitää
vastuullisena politbyroon tekemiin rikoksiin.
Syytetty Anastas
Mikojan tuomitaan kahdenkymmenen vuoden
vankeusrangaistukseen.
Seuraavaksi
Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeus ottaa käsiteltäväkseen politbyroon
ulkopuolelta kaksi Neuvostoliiton armeijan korkeaa johtajaa. Oikeudenkäynnin
ennakkotapauksena käytetään saksalaista kenraalia Anton Dostleria, jonka
määräyksestä teloitettiin Italiassa kaksitoista vangittua yhdysvaltalaista
sotilasta. Tämän teon vuoksi Dostler teloitettiin liittoutuneitten toimesta.
Seuraava
syytetty:
Syytekohta
1: Oikeus katsoo, ettei marsalkka Žukov ole vastuussa poliittisesta päätöksestä
hyökkäyksestä Puolaan ja Suomeen eikä Baltian maitten miehittämisestä.
Syytekohta
2: Marsalkka Žukov on ollut puna-armeijan pääesikunnan päällikkönä Suomen
talvisodan aikaan, joten häntä voidaan pitää vastuullisena kyseisten
operaatioitten suunnittelemisesta ja toteuttamisesta.
Syytekohdat
3 ja 4: Žukovin komentamat joukot syyllistyivät saksalaiseen väestöön
kohdistuvaan terroriin, kyseessä olivat lukuisat raiskaukset ja siviilien
murhaamiset. Žukovin on täytynyt olla tietoinen kyseisistä terroriteoista, eikä
hän ole estänyt niitä. Oikeus toteaa kuitenkin, että kyseiset terroriteot ovat
tapahtuneet Josif Stalinin suostumuksella ja myötävaikutuksella.
Oikeus
toteaa, että vaikka Žukovia ei voi pitää suoraan annetun käskyn mukaan
vastuullisena saksalaisiin siviileihin kohdistuneeseen terroriin, pitää oikeus
ennakkotapauksena saksalaisen kenraalin Anton Dostlerin tapausta, jossa hänen
käskystään kaksitoista vangittua yhdysvaltalaista sotilasta ammuttiin ja sen
perusteella Dostler teloitettiin. Žukovin joukot murhasivat tuhansia,
ellei kymmeniä tuhansia siviileitä eikä hänen tiedetä tehneen mitään estääkseen
nämä terroriteot.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeus toteaa marsalkka Georgi Žukovin syyllistyneen
hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen sekä sotarikoksiin ja
rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Syytetty Georgi
Žukov tuomitaan kuolemaan ampumalla.
Seuraava
syytetty:
Syytekohdat
1 ja 2: Oikeus katsoo, ettei marsalkka Konev ole vastuussa poliittisesta
päätöksestä hyökkäyksestä Puolaan ja Suomeen eikä Baltian maitten
miehittämisestä eikä myöskään hyökkäyssodan suunnittelemisesta eikä
toteuttamisesta.
Syytekohdat
3 ja 4: Konevin komentamat joukot syyllistyivät saksalaiseen väestöön
kohdistuvaan terroriin, kyseessä olivat lukuisat raiskaukset ja siviilien
murhaamiset. Konevin on täytynyt olla tietoinen kyseisistä terroriteoista, eikä
hän ole estänyt niitä. Oikeus toteaa kuitenkin, että kyseiset terroriteot ovat
tapahtuneet Josif Stalinin suostumuksella ja myötävaikutuksella.
Oikeus
toteaa, että vaikka Konevia ei voi pitää suoraan annetun käskyn mukaan
vastuullisena saksalaisiin siviileihin kohdistuneeseen terroriin, pitää oikeus
ennakkotapauksena saksalaisen kenraalin Anton Dostlerin tapausta, jossa
kaksitoista , jossa hänen käskystään kaksitoista vangittua yhdysvaltalaista
sotilasta ammuttiin ja sen perusteella Dostler teloitettiin. Konevin joukot
murhasivat tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia siviileitä eikä hänen tiedetä
tehneen mitään estääkseen nämä terroriteot. Konevin hyväksi lasketaan kuitenkin
se, ettei hän ole ollut mukana hyökkäyssodan valmistelussa.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeus toteaa marsalkka Ivan Konevin syyllistyneen sotarikoksiin
ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Syytetty Ivan
Konev tuomitaan elinkautiseen vankeuteen.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeudenkäynti pitää tauon ja keskittyy sen jälkeen kahteen
maanpetturiin. Oikeudenkäynnin ennakkotapauksena pidetään norjalaisen Vidkun
Quislingin tapausta. Quisling esitti aktiivisesti saksalaisille sitä, että
saksalaiset miehittäisivät Norjan ja toimi nukkehallituksen johtajana. Varsinainen
valta Norjassa miehityksen aikana oli saksalaisella miehityshallinnolla. Sodan
jälkeen Quisling teloitettiin ampumalla.
Seuraava
syytetty:
Otto Wille Kuusinen:
Suomesta paennut kommunistijohtaja, Terijoen hallituksen pääministeri ja
myöhemmin Neuvostoliiton politbyroon jäsen.
Syytekohdat
1 ja 2: Ei ole todistettavaa tietoa siitä, toimiko Kuusinen aktiivisesti
talvisodan suunnittelussa vai toimiko hän Stalinin painostamana, mutta hän
toimillaan Terijoen hallituksen pääministerinä osoitti sen, että hän hyväksyi
Neuvostoliiton hyökkäyksen ja suunnitelman Suomen valloittamiseksi ja
liittämiseksi osaksi Neuvostoliittoa. Oikeus toteaa, että Kuusinen ei ole
voinut tehdä tätä pelkästään pakotettuna, sillä Kuusinen sai sodan jälkeen
huomattavan aseman puolueessa päästen
vuonna 1941 keskuskomiteaan ja 1946 sihteeristöön. Toisaalta oikeus toteaa,
että hänellä ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta toimia Stalinin käskyjä
vastaan.
Syytekohdat
3 ja 4: Kuusinen on ollut Terijoen hallituksen päämiehenä tukemassa Suomea
vastaan tapahtuvaa hyökkäystä, jolla pyrittiin lopettamaan Suomen valtion
olemassaolo. Oikeus muistuttaa, että talvisodassa kuoli yli 26.000 suomalaista.
Vuodesta 1941 alkaen puolueen keskuskomitean jäsenenä hän on myös omalta osalta vastuussa
Neuvostoliiton sota- ja ihmisoikeusrikoksista.
Syytetty Otto
Wille Kuusinen tuomitaan elinkautiseen vankeuteen.
Seuraava
syytetty:
Johannes Vares-Barbarus:
Viron sosialistisen neuvostotasavallan ensimmäinen pääministeri 21.6.1940
alkaen sekä virkaatekevä presidentti.
Oikeus
toteaa, että Vares-Barbarus oli nimitetty tehtäväänsä miehityshallinnon
käskystä, eikä hänellä ollut minkäänlaista todellista valtaa Viron asioihin.
Valta oli miehitysvallan johtajalla Andrei Ždanovilla. Näin ollen
Vares-Barbarus ei ole varsinaisesti vastuussa miehitysvallan terroriteoista
eikä häntä voi pitää aktiivisena tekijänä miehityksen toteuttamisessa.
Kuitenkin oikeus katsoo, että Vares-Barbarus on toiminut yhteistyössä
miehittäjävaltion kanssa.
Syytetty
Johannes Vares-Barbarus tuomitaan viidentoista vuoden vankeuteen. Tämän blogin
virolaisille lukijoille annetaan mahdollisuus esittää eriävä mielipide ennen
tuomion täytäntöönpanoa.
Oikeus pitää
tauon ja siirtyy käsittelemään tiettyjä länsiliittoutuneitten edustajia,
palaten jälleen niihin syytekohtiin, joita käytettiin Nürnbergin
oikeudenkäynnissä.
Seuraava
syytetty:
Ilmamarsalkka
Arthur Harris:
Iso-Britannian pommitusilmavoimien komentaja toisen maailmansodan aikana.
Syytekohdat
1 ja 2: Harrisia ei voi pitää vastuullisena rikoksista rauhaa vastaan eikä
hyökkäyssodan suunnittelusta. Oikeus katsoo, että Harrisin toimet ovat olleet
vastareaktioita Saksan aloittamiin sotatoimiin, vaikka Saksa ei julistanutkaan
sotaa Iso-Britanniaa vastaan.
Syytekohdat
3 ja 4: Toimiessaan Iso-Britannian pommitusilmavoimien komentajana Harris oli
vastuussa saksalaisten kaupunkien siviilikohteitten tuhoamisesta. Harrisin
vaatimuksesta saksalaisia kaupunkeja pommitettiin tarkoituksena aiheuttaa
mahdollisimman suuria siviilitappioita. Harris on osavastuussa ns. tulimyrsky-taktiikan
kehittämisestä, jossa kaupunkeihin aiheutettiin niin suuret tulipalot, että ne
alkoivat toimia eräänlaisten tulipyörremyrskyjen tavoin vieden hapen ihmisiltä
ja polttaen kaiken. Harris piti toiminnassaan päätarkoituksena saksalaisten
kaupunkien hävittämistä, vaikka pommituksilla ei ollut varsinaista sotilaallista
merkitystä.
Tässä
toimessaan Harris on myös vastuussa 13.–14. helmikuuta 1945 tapahtuneesta
Dresdenin terroripommituksesta. Kaupunki oli sotilaallisesti täysin
merkityksetön eikä siellä ollut mainittavaa ilmatorjuntaa. Kaupungissa oli
silloin myös satoja tuhansia pakolaisia. Pommitus tappoi noin 25.000 – 40.000 ihmistä.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeus toteaa ilmamarsalkka Arthur Harrisin syyllistyneen vakaviin
sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Syytetty Arthur
Harris tuomitaan kuolemaan ampumalla.
Seuraava
syytetty:
Syytekohdat
1 ja 2: Churchillia ei voi pitää vastuullisena rikoksista rauhaa vastaan eikä
hyökkäyssodan suunnittelusta. Oikeus katsoo, että Churchillin toimet ovat
olleet vastareaktioita Saksan aloittamiin sotatoimiin, vaikka Saksa ei
julistanutkaan sotaa Iso-Britanniaa vastaan.
Syytekohdat
3 ja 4: Oikeus katsoo Churchillin syyllistyneen useisiin sotarikoksiin ja
rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Heinäkuussa
1940 Churchill määräsi Saksalle antautuneen Ranskan laivaston tuhottavaksi
brittilaivaston toimesta. Toimenpiteessä kuoli useita satoja ranskalaisia
sotilaita.
Churchillin
välinpitämätön suhtautuminen sodan aikana tapahtuneeseen Bengalin nälänhätään
aiheutti yli kahden miljoonan ihmisen nälkäkuoleman. Nälänhädästä huolimatta
Churchill ei suostunut pysäyttämään riisin vientiä Bengalista.
Churchillia
voi pitää myös omalta osaltaan vastuussa saksalaisten siviilikohteitten
terroripommituksista, mukaan lukien Dresdenin pommituksen.
Churchill
hyväksyi myös Jaltan konferenssissa sen, että Neuvostoliiton Puolalta valtaamat
alueet liitetään pysyvästi Neuvostoliittoon. Tällä toimenpiteellä hän myös
hyväksyi Neuvostoliiton Puolassa tekemät terroriteot. Churchill hyväksyi myös
Puolalle vastineeksi luovutetuilta alueilta pakkosiirretyille saksalaisille
siviileille tehdyt terroriteot.
Syytetty Winston
Churchill tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Harry S. Truman: Yhdysvaltain
presidentti toisen maailmansodan loppuvaiheissa.
Syytekohdat
1 ja 2. Oikeus toteaa, että Trumania ei voi pitää vastuullisena
rikoksista rauhaa vastaan eikä hyökkäyssodan suunnittelusta.
Syytekohdat
3 ja 4: Trumanin käskystä pudotettiin atomipommi japanilaisiin Hiroshiman ja
Nagasakin kaupunkeihin. Tekoa voi pitää anteeksiantamattomana sotarikoksena ja
rikoksena ihmisyyttä vastaan, mutta oikeus ymmärtää sen hetkisen tilanteen.
Normaalin, konventionaalisen sodankäynnin keinoin Japani ei olisi suostunut
koskaan antautumaan. Yhdysvaltain armeija olisi joutunut tekemään maihinnousun
Japanin pääsaarille ja valloittamaan maan. Japanilaiset eivät olisi antautuneet
ja kyseinen operaatio olisi aiheuttanut niin Yhdysvaltain armeijalle kuin
eritoten Japanin kansalle äärimmäisen mittaamattomia kärsimyksiä. Kahdella
pudotetulla ydinpommilla Japani antautui ja näin ollen säästyi maihinnousun
aiheuttamilta tuhoilta.
Oikeuden
päätös: Vaikka Harry S. Truman päätöksellään käyttää ydinasetta aiheutti
valtavia kärsimyksiä, hän esti päätöksellään vielä suuremmat, mittaamattomat
kärsimykset.
Syytetty Harry
S. Truman vapautetaan.
Hotelli
Yrjöperskeleen yleinen näkemys näihin oikeudenkäynteihin: Sillä ei ole
merkitystä, kuka oli oikeassa. Merkitys on vain sillä, kuka oli vahvempi. Jos
Saksa olisi voittanut, nämä oikeudenkäynnit olisi käyty. Niitten lopputulos
olisi varmaankin ollut vielä kovempi kuin huitsinnevadalaisen oikeuden. Ja
silloin Suomessakin olisi vaikuttanut 1970-luvulla taistolaisten sijasta
vakaumuksellinen natsiporukka, joka olisi mitään kyseenalaistamatta ihannoinut
natsihallintoa. Veikkaan, että siinä natsiporukassa olisi ollut juuri se sama
porukka, joka oli oikean aikajanan taistolaisporukassa. Totalitarismi löytää
aina omat perskärpäsensä.