eli pieniä tarinoita elämän varrelta, sieltä sun täältä
1. Ajoittaisen tyhmyyden ylistyksestä eli mystisesti suriseva lämpöpatteri
Ihmisen on hyvä tuntea itsensä aika ajoin tyhmäksi. Ihan jo sen takia, ettei tule liian ylpeäksi ja ala kuvitella omaavansa jonkunlaista pakettiratkaisua asiaan kuin asiaan. Erityisesti televisiossa esiintyville erityyppisille kulttuurialan ihmisille näyttää usein käyneen niin, ja heillä on (erityisesti silloin, jos tiedotusvälineet kysyvät ja naama pääsee taas näkyviin) vahva ja vankka mielipide asiaan kuin asiaan, vaikka he kuulisivat kysyttäessä asiasta ensimmäisen kerran, eikä heillä ole ollut aikaa ottaa asiasta mitään selvää. Silti poski solisee, leuka laulaa ja toimittaja nyökkäilee hänelle esitetyn viisauden edessä. Kyseessähän on Tunnettu Kulttuurihenkilö, ja hänen edessään kuuluu toimittajan nyökkäillä, vaikka tyyppi puhuisi sujuvaa horinmummoa.
Ykällä ei tällaista ongelmaa ole, sillä hän ei pidä itseään kovinkaan fiksuna. Lisäksi Ykälle, niin kuin varmaan monelle muullekin tulee tapauksia, joissa voi tuntea itsensä suorastaan vapauttavalla tavalla tyhmäksi.
Eräs tapaus on jäänyt hyvin mieleen. Ykä ja Ylva olivat pakkaamassa kamppeitaan Huitsinnevadan Örnätjärvellä. Tarkoituksena oli lähteä muutamaksi päiväksi Nyhtänköljään tapaamaan Ykän vanhempia. Ykä oli pakkaillut omiaan ja Ylva omiaan. Pakkaamisessa oli tietysti se sukupuolien välinen, joskaan ei ylitsepääsemätön ero, että kun kyseessä oli muutaman päivän reissu, Ykä pakkasi kamppeita muutaman päivän reissulle. Ylva taas – niin kuin naisilla usein tapana on – pakkasi tavaroita kokonaista jatkosotaa varten.
Se ei ollut sinänsä mikään ongelma, vaan kuuluu niihin sukupuolten välisiin pieniin eroihin. Perskeleillä on kymmenen vaatekaappia. Ylvalla on yhdeksän ja Ykällä yksi. Ylvalla, niin kuin naisilla yleensä ei ole koskaan sopivaa päällepantavaa. Ykällä on aina sopivaa päällepantavaa.
No, yhtä kaikki, asia harhautui raiteiltaan, joten palataan asiaan. Ykä otti pari Ylvan pakkaamaa isoa putkikassia, käveli niitten kanssa tuulikaappiin ja laski ne maahan laittaakseen kengät jalkaan, että olisi voinut viedä kassit Perskeleitten Rutinoffiin.
Ja sitten se alkoi.
Tuulikaapin lämpöpatterista alkoi kuulua ihan helevatunmoinen surina. Ja surina kuulosti ihan selvästi sähköiseltä, mikä osaltaan oli erittäin kummallista, sillä kyseessä oli ihan tavallinen vesikiertopatteri. Siinä sitten Ykä ja Ylva äimistelivät asiaa ja taisihan siinä muutama rumakin sana lausuttua, koska eihän siitä ollut pitkäkään aika kun talosta oli putket uusittu. Ykä kävi läpi pannut, pelit ja meisselit, mutta kaikki oli aivan kunnossa. Siinä vaiheessa oli aika tietysti kysyä apua muinaisilta suomalaisjumalilta asiaankuuluvin termein sekä kaiken varalta vielä virolaiselta Kuratilta ja puolalaiselta Kurwalta.
Mutta se kurati kurat surina vaan jatkui.
Mielessä kävi, että eihän tässä Nyhtänköljään lähdöstä tule pulkkistakaan, koska ei pattereitten kerta kaikkiaan pidä pitää tommosta ääntä. Putkimieshän tässä on soitettava. Ykä päätti kantaa tuulikaapissa olevat kassit kumminkin Rutinoffiin, jos asialle vaikka joku järjellinen selitys löytyisi ja päästäisiin kumminkin matkaan.
Ja pihalla kasseja kantaessaan Ykä huomasi, että se helepuatenan surina kuuluukin nyt ulkoa.
Ja sitten tuli oivalluksen hetki.
Ykä käveli kassien kanssa takaisin sisälle, laski kassit maahan, kuunteli tyynesti Ylvan kommentin, että se surina hetkeksi hiljeni, mutta nyt se kuuluu taas.
Joo, tiedän totesi Ykä, aukaisi toisen kasseista, otti sieltä esille sähköhammasharjan, joka oli napsahtanut itsestään päälle, kun Ykä laittoi kassin lattialle, ja sulki sen.
Surina loppui.
Ja Ykä tunsi sitä niin vapauttavaa äärettömän tyhmyyden tunnetta, joka estää ihmistä ylpistymistä. Tällä pärjättäisiinkin koko loppuvuosi.
2. Mitteekö höpäjät?
En hahmota, mitä kautta tämänkin muistin, mutta joskus blogini kommenttiosiossa tämmöseenkin linkitettiin. Osaako joku sanoa, että mitä tää neiti itse asiassa tutkii?
"Kiinnostuksen kohteeni on multimodaalinen kriittinen diskurssianalyysi sukupuolen ja seksuaalisuuden näkökulmasta ja erityisesti ne moninaiset tavat ja käytänteet, joiden kautta sukupuolia ja seksuaalisuuksia rakennetaan ja puretaan ja joilla näistä neuvotellaan populaarikulttuurin ja median piirissä. Lisäksi minua kiinnostavat näkemykset ja teoriat subjektiudesta erityisesti neoliberalistisen ja postmodernin aikakauden valossa. Työskentelen parhaillani väitöstutkimukseni parissa, jossa tutkin naissubjektiuden rakentumista neoliberalistisessa postfeminismin diskurssissa."
- FM Kati Kauppinen, tohtorikoulutettava (Jyväskylän yliopisto, humanistinen tiedekunta, kielten laitos, kielenkäytön ja diskurssin osasto)
Minä kun en oikein tajunnut. Anteeksi maalaisuuteni. Pyrin käymään huomenna kaupungissa.
*
3. Tietokoneen iloja taitamattomalle eli eräs sähköposti Pöntiselle jokunen vuosi takaperin
Tervehdys Pöntinen,
Niin kuin tiedät, olen luonteeltani äärirauhallinen mies. Tiedät myös äärirauhallisten miesten olevan sellaisia, ettei heidän pinnaansa tule tarkoituksella äärimmilleen kiristämän, sillä silloin seuraukset ovat yleensä nopeita, dramaattisia ja brutaaleja.
Se henkilö, joka on keksinyt sinun minulle suositteleman Nero 8 poltto-ohjelman ja varsinkin siihen liittyvät asennusprotokollat, tai sitten Windows-käyttöjärjestelmän, joka ei halua neuvotella muun kuin Microsoftin tuotteitten kanssa ei tätä viisautta ole sisäistänyt. Näin ollen hänen tulee välttää tulemista näille selkosille, sillä tänne tullessaan on vaara, että häneen kohdistuu tylpällä esineellä suoritettu välitön ja raaka väkivalta.
Tarkempi täsmennys harmituksen aiheeseen:
Alkuun huomasin, että sen ohjelman asennus ei meinaa onnistua millään. Aikani rählättyäni huomasin, että tämä johtuu siitä, että virussuoja on päällä. No, irrotin koneen verkosta ja sammutin virussuojan ja yritin uudestaan. Nyt asennus alkoi onnistua, mutta se oli kylläkin tolkuttoman hidasta, tommonen kolme varttia siinä meni.
Lopulta asennus oli valmis ja kone ilmoitti, että haluamasi ämpärillinen dataa on onnistuneesti röyhtäisty kovalevylle. Olin onnellinen. Laitoin virussuojan takaisin päälle, kytkin koneen verkkoon ja käynnistin koneen uudelleen, että homma sujui kaiken protokollan mukaisesti.
Kone käynnistyi ok, eikä mitään herjan merkkejä ollut. Ajattelin sitten, että korkkaan uuden Nero 8-ohjelman siten, että poltan yhden levyllisen tuubaa tolle mainiolle Lötjösen ryökäleelle. Ennen kuin aloin poltto-operaation, otin käsiteltäväksi yhden kauhuklassikon ”Prince of Darkness”-elokuvan suomenkieliset tekstitykset, koska ajattelin polttaa sen myös. Tämä operaatio oli varsin työläs, koska subien ajastaminen oli vaikeaa, ja ne piti ajastaa pätkä pätkältä. En ollut tästä harmissani, sillä ajattelin polttamisen sujuvan sitten jouhevasti ja vaivatta.
Lopulta siirryin polttovaiheeseen ja käynnistin uuden, tuliterän ja jopa rahalla maksetun eli siis laillisen Nero 8-ohjelmani. Arvelin, että tässä on seuraavana sisäänkirjautumisvaihe, niin kuin näissä uusissa ohjelmissa yleensä on. Näin oli tässäkin. Se vaan oli erilainen kuin yleensä, sillä ohjelma vaati heti välittömästi lisäosien päivitystä verkosta. Muuten ei homma etenisi yhtään mihinkään. Tässä vaiheessa huomasin jo ohimosuoneni tykyttävän hälyttävästi ja kävin nappaamassa valmiiksi yhden ylimääräisen rytmihäiriölääkkeen. Tämän jälkeen uskaltauduin klikkaamaan päivityksen päälle.
Olin jo alun perin arvannut, että tämä operaatio tulee kestämään, joten en jäänyt tietokoneelle käkkimään, vaan siirryin keittiöön keittämään uudet kahvit, jota nautin hissuksiin pari kupillista. Tämän jälkeen kävin rappusilla polttamassa Voimasavuke Bostonin ja sitten läksin paskalle. Huusissa asioidessa luin parikymmentä sivua Jussi Halla-ahon mainiota kirjaa ”Kirjoituksia Uppoavasta Lännestä”.
Kaikkien näitten operaatioitten jälkeen minun ei enää tarvinnut odottaa tietokoneella kuin vajaan kymmenen minuuttia, että päivitys valmistuisi. Seuraavaksi näyttöön ilmestyi uusi ikkuna, jossa luki: ”Päivityksiä ei voida ottaa käyttöön, ellei Nero 8:aa ensin poisteta tietokoneelta”.
Tässä vaiheessa tietoinen tajuntani sumeni määrittelemättömäksi ajaksi. Muistikuvat tuolta ajalta ovat sekavia, mutta muistan kuulleeni kuin jostain hornan syövereistä kumpuavan rienaavan demonisen naurun sekä sorkkien hillittömän kopinan lattiaa vasten. Luulen nähneeni lieskoja, sarvia ja petomaisia kiiluvia silmiä sekä haistaneeni rikin ja mädän hirvittävän löyhkän. Muistan myös kuulleeni raastavaa hampaitten kirskuntaa sekä jo ammoin kuolleilla ja kielletyillä kielillä lausuttuja Julmia Sanoja.
Havahtuessani pikkuhiljaa takaisin todellisuuteen huomasin toistavani jatkuvasti lausetta ”tästä ei ole ehkä sittenkään välitöntä apua”. Havahtuessani kokonaan huomasin mistä oli kyse ja siirsin haulikon välittömän tähtäyssuunnan pois tietokoneesta. Tämän jälkeen poistin haulikosta panokset. Varotoimenpiteenä irrotin myös haulikon etutukin, sekä poistin kivääreistä lukot ja siirsin irrotetut objektit asekaappiin. Asekaapin avaimen heitin takapihalle hankeen. Ajattelin etsiä sen sieltä sitten keväämmällä. Tämän jälkeen poltin rappusilla seittemät tupakit.
Nythän on näin, Pöntinen, etten uskalla koskea tuohon Nero-ohjelmaan ollenkaan, ellet sinä ole paikalla teknisenä neuvonantajana. Muuten on selvä riski siihen, että päivittäisiin rutiineihini joudutaan lisäämään parranajon lisäksi myös otsasarvien tasoittaminen rälläkällä.
Osaatko suositella jotain netistä löytyvää, ilmaista ja yksinkertaista poltto-ohjelmaa?
*
4. Yllättävä laskeutuminen ja Ylvan ensimmäinen tunturisumu
Elettiin aikaa jo suht kauan sitten nykyaikaisen hektisen aikakäsityksen mukaan ja paikka oli käsivarren Lapissa, tarkalleen ottaen Gahperusvárri-tunturin itärinteellä, jossa Kalottireitti kulki. Tunturin kupeessa kulki kaksi pariskuntaa, suuntanaan etelä ja sitä kautta reitin varrella sijaitseva Saarijärvi, joka oli viimeinen etappipaikka ennen palaamista Kilpisjärvelle, keskuslämmityksen ja posliinivessojen pariin.
Pariskunnat eivät tunteneet toisiaan. Sattuivatpahan vain olemaan samassa paikassa samaan aikaan. Taempi pariskunnista oli Perskeleitten pariskunta. Tai no, tarkalleen ottaen pariskunnan jäsenistä vain toinen oli Perskeles, tämä Yrjö meinaan. Ylva oli vielä sukunimeltään Perkkelsson, mutta sekin aikanaan korjaantuisi. Oltiin Ykän ja Ylvan ensimmäisellä yhteisellä Lapinreissulla. Pariskunta oli palaamassa Meekonjärveltä ja sitä ennen he olivat palaamassa Kilpisjärven suurimmasta lähiöstä Pitshusjärveltä, jossa sekä täyden autio- ja varaustuvan lisäksi oli majaillut noin viisikymmentä telttakuntaa. Erämaan rauha oli siis hieman kyseenalainen, mutta kävellessä oli käynyt selväksi, että lapinkärpänen oli puraissut Ylvaa selkäydintä myöten, eikä siltä tieltä ollut paluuta.
Pitshusjärven ”lähiössä” oltiin muuten porukalla todettu, että vanhassa vara parempi. Eräs nuori nainen oli mennyt järveen uimaan ja halkaissut siinä jalkapohjansa tosi pahan näköisesti. Silloin alkoi olla jo joitain gsm-kännyköitä joilla ei siellä tehnyt yhtään mitään, mutta paikalle tulleet poromiehet olivat ottaneet vanhalla NMT 450-kännyllään yhteyden Kilpisjärvelle, josta tuli vesitaso hakemaan naisen hoitoon. Hyvä niin, ei hän olisi sitä pitkää matkaa Kilpisjärvelle pystynyt kulkemaan.
Kovddosgaissi Pitshusjärven itäpuolelta.
Kyseiset teltat olivat Pitshusjärven lähiön reuna-aluetta.
Varsinainen asutuskeskittymä oli kuvasta oikealla.
Pitshusköngäs
Meekonvaaran itäpuolen pahta.
Meekonjärven pienellä autiotuvalla Ykä ja Ylva olivat viettäneet yönsä, tosin teltassa, sillä tupa oli hyvin pieni, ja Ykän ja Ylvan teltta oli vielä aivan kunnossa ja makuupussit pelittivät hyvin. Sapuskan, eli pikamakarylliä, lihalientä ja brasilialaista säilykettä sekä näkkivoileipää he söivät kylläkin tuvassa. Tuvassa majaili yötä yli jonkunlainen ekohippipunkkariporukka, jotka olivat tosin hyvin käyttäytyviä nuoria, jotka kohteliaasti teitittelivät nimenomaan Ykää. Voi olla, että he olivat hyvin kasvatettuja nuoria. Ehkä myös Ykän ei välttämättä niin kovin diplomaattinen ulkomuoto saattoi vaikuttaa asiaan.
Yhtä kaikki, Meekonjärvellä oleskellessaan niin Ykä kuin Ylva nostivat lätsää näille ekohippipunkkareille, sillä ne näyttivät olevan asiassaan tosissaan. Sen saattoi päätellä siitä, että samaan aikaan kun tuleva ehepaar Perskeles oli edennyt ruuanlaitossaan jo röyhtäilyvaiheeseen, oli ekohippiporukan chéf päässyt öljyssä pyöritettyjen kasvispulliensa kanssa vasta siihen vaiheeseen, että niitä saattoi varsinaisesti alkaa vasta kuumentaa. Se on tarkkaa puuhaa tuo vaeltaminen kasvissapuskan kanssa. Ykä oli aikanaan Saariselällä tiputtanut yhden maratoonaritasoisen kaverinsa, vaikka olikin paljon huonokuntoisempi kuin tämä. Kaveri oli vuotta aikaisemmin siirtynyt kasvissyöjäksi, ja proteiinihomma oli pahasti hakusessaan.
No, kaveri sai sitten löydettyä paremmat kasvisvaellusmuonat ja tuleva Perskeleen avioparikin sai Meekonjärvellä telttansa pakattua ja lähti lontimaan etelää päin. Oltiin siis siinä Gahperusvárrin itäpuolella ja ilmasta alkoi kuulua flapa-flapa-flapa. Se ei ollut mitään epätavallista. Copterlinen helipööperihän se oli. Se vispasi edestakas Kilpisjärven ja erinäköisten tunturikohteitten välillä. Jotkut halusivat päästä suoraan Pitshusjärvelle, jotkut taas kaipasivat viikoksi kalaan käsivarren erämaajärville.
Mutta tällä kertaa vispilä näytti oikeasti laskeutuvan. Ja niinhän se juutas teki. Ykä ja Ylva, niin kuin heidän edellään kulkeva pariskunta heittivät rinkkansa pois ja juoksivat laskeutuneen helikopterin luo. Se edellä oleva pariskunta ehti ensin. Kyseessä ei ollutkaan hätätilanne, vaikka ensimmäisenä se kävikin mielessä. Jäi vähän epäselväksi, mutta nähtävästi eräs kopterin asiakasporukka olikin päättänyt jatkaa vielä olemistaan fisustusreissullaan tai jotain sinnepäin ja tarjolla oli nyt ilmainen kyyti Kilpisjärvelle. Ykä ja Ylva totesivat, että kävelemäänhän tänne oltiin tultu, ja toinen pariskunta taas puolestaan päätti tarttua täkyyn. Hulimutteri nousi ja häipyi. Ykä ja Ylva jatkoivat kulkemistaan.
Yllättävä flapa-flapa
Yllättävä flapa-flapa poistuu paikalta
Ehkä siihen helikopteriin olisi sittenkin kannattanut nousta, sillä ei mennyt kuin puolisen tuntia ja Ykä ja Ylva olivat Gahperusvarrín eteläpuolella, alkoi etelästä päin vyöryä jotain, joka aiheutti tulevalle Perskeleen pariskunnalle hyvin erilaiset reaktiot:
- Ylva: Ykä! Kato kun upee! Tota pitää kuvata!
- Ykä: No voi saatanan perkele!
- Ylva: No mikä nyt? Toihan on hieno.
- Ykä: No on hieno niin. Perkeleen saatana. Ja kohta se on päällä.
- Ylva: Hä?
- Ykä: Huomaat kyllä kohta. Pistä se kamera pois ja tossua toisen eteen. Me saatetaan ehtiä Kahperusjoelle. Siellä on kumminkin vettä.
- Ylva: Onhan meillä pulloissa.
- Ykä: Vaan eipä oo kahdeksi päiväksi. Liikettä!
Sumurintama tulossa
Eihän siinä mennyt kuin kymmenen minuuttia, kun Ylva hoksasi, mitä Ykä tarkoitti. Päälle vyörynyt tunturisumu vei näkyvyyden käytännössä nollaan. Istutaanpa perseelleen ja odotellaan. Kuulostellaan tuulia, tuumasi Ykä. Tuulet saattaa hajoittaa tään. Tai sitten tää saattaa olla tässä parikin päivää. Jos siltä rupee näyttään, niin sitten mennään kompassisuunnalla joen rannalle ja ollaan siellä siihen asti, kun tää hajoaa. Varaudu pitkäänkin leiriytymiseen.
Ykää tietysti vitutti, niin kuin miestä joka oli jo päättänyt tuosta naisesta tulevan hänen vaimonsa, ja jolle hän ajatteli tarjota luksusreissun tuntureille ja joka nyt oli sen naisen kanssa sumumotissa ties vaikka kuinka pitkään. Siinä olisi luksus kaukana. Onneksi ylimääräistä evästä oli mukana ja vermeet vielä varsin hyvässä kunnossa. Tietysti teltta oli jo jonkun verran kostea, mutta makuupussit oltiin saatu pysymään kuivina. Tässä saatettaisiin olla pitkäänkin.
Oliko Ykän apuna Teutates, Belenos tai joku pohjoinen ihmeäijä, tunnin odottamisen jälkeen alkoi tuntua tuuli. Toisesta suunnasta. Puolessa tunnissa sumu hajosi niin, että kulkeminen taas onnistui. Sen jälkeen matka eteni hissuksiin ilman sen suurempia kommelluksia. Ensiksi Kuonjarjohkan kämpille, missä pidettiin tauko. Siitä sitten Guonjarvárrin yli Saarijärvelle, jossa oltiin reissun viimeinen yö.
Viimeisenä kulkupäivänä pidettiin pitempi tauko Čáhkáljärveen laskevaan joen ylittävällä sillalla. Samaan aikaan sillalle saapui toisesta suunnasta kaksi rajamiestä, vääpeli ja ylikersantti. Siinä turistiin ja tupakoitiin hetkinen. Rajamiehet olivat olleet muutaman päivän korjaamassa rajamiesten kämpää jossain syrjemmällä. Tai no, aika syrjässähän siinä tietysti oltiin vieläkin. Totesivat, että olivat hommassa vapaaehtoisena, koska jotosten määrä oli vähentynyt ja touhu Norjan rajallakin enempi leimojen lämpsimistä.
Rajamiehet olivat itse asiassa melko ylipainoisia, mutta kun he heittivät raskaat kantolaitteet pykälään ja lähtivät lontimaan eteenpäin, näytti kulku sellaiselta että Valentin Kononenkin olisi tuuminut että onks tää totta ollenkaan vaiko trikkikuva. Ehkä Lapin Rajavartioston rajamiehille tehdään luuydinsiirto porohirvaalta. Sen näköistä se kulku ainakin oli.
Ykän ja Ylvan viimeiset kilometrit olivat rajamiehiin verrattuna huomattavan rauhallista kulkua. Tossua lyötiin toki tonttiin, mutta huomattavan rauhallisessa tahdissa. Pariskunnalla oli kova kiire pitämään taukoja. Laahustamisen taustamusiiksi olisi sopinut Volgan Lautturit. Yhtä kaikki, laahustamallakin pääsee aikanaan perille ja lopulta Kilpishallin pihassa Ylvan ilme kertoi syntyperäisen stadilaisnaisen äärimmäisestä tyytyväisyydestä ja itsensä voittamisesta.
Eipäs vaan hypätty helikopteriin…
*
5. Punk is NOT dead!
Oltiinpa syksynä eräänä rakkaan vaimoni Ylvan kanssa vaeltamassa vaihteeksi Kainuun kauniissa metsämaisemissa. Oltiin sieltä sitten vuokrattu mökkikin, ja siinä mökillä saunoessamme meillä on tapana pulista keskenämme kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Eikös naistenlehdetkin sano, että parisuhteessa puolisoitten tulee keskustella keskenään?
Siinähän tuli jostain syystä puheeksi (heitäs Ykä lisää tsössiä) tuo punk. Molemmat oli sitä mieltä, että punk is so dead. Pariskunnan rumempi ja isompi osapuoli tykkää progesta ja kauniimpi ja pienempi osapuoli jazzista. Sillä, mistä punkkarit tykkää, ei ollut kummallekaan niin väliä. Ainoa punkkia tylsempi musiikin muoto on rap, mutta sehän ei musiikkia edes ole.
Siinähän sitten oltiin sitten saunatauolla. Ylva ei polta, ei ole koskaan polttanutkaan, joten Ykä kohteliaana tupakkimiehenä meni mökin kuistilta parikymmentä metriä eteenpäin tuulen alapuolelle.
Ja sieltähän se punk sitten löytyi. Ei se ollutkaan kuollut. Se oli vaan lähtenyt karkuun ja metsittynyt. Siinähän se iloisesti hymyili.
So not dead. Siinähän se iloisesti meille hymyili.
6. Paatosta vuosikymmenten takaa
Kun kaivelin vanhoja paperivalokuvia skannatakseni ne tätä juttua varten, törmäsin vanhaan Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä leikkaamaani valokuvaan. Leikkasin sen joskus 1990-luvun loppupuolella, oikeastaan tietamättä että mitähän hittoa minä tälläkin loppulaskussa teen. Mutta se paatos siinä kuvassa oli niin kauhean kaunista. Nythän se paatos on valtavirtaa. Eli vuorossa anarkofeministinen lauluryhmä Paatos:
Hotellin respastakin toivotetaan seksistit helvattuun.
Tosin vissiin vähän eri tavalla, mitä nää typsyt ajatteli.
7. Pyyntimiehet ja saantimiehet
Eräänä kauniina lokakuisena aamuna oli Ylva kävelemässä kohti postilaatikoita hakemassa Huitsinnevadan Paikallisdemokraattia. Postilaatikoita oli useita yhtenä ryppäänä ja Perskeleiltä oli sinne jonkun verran kävelymatkaa. Eihän täällä Huitsinnevadan Örnätjävellä posti sentään ihan pihalle asti kulkenut. Lähellä postilaatikoita oli naapurin koiratarha ja siellä majaili parivuotias harmaapystykorvauros Ärjy. Komea koira kuin mikä. Ärjy oli jo aikaa sitten tottunut Perskeleisiin, eikä Ylvan ohimarssi normaalisti saanut aikaiseksi kuin nopean vilkauksen ja toteamisen että tuohan kuuluu kalustoon. Ei aiheuta operatiiviisia toimenpiteitä.
Tällä kertaa Ärjyllä oli kuitenkin asiaa. Se vuoronperään hyppi innokkaasti sinne tänne, välillä juoksi vauhdikasta paskarinkiä, heilutti häntäänsä niin että meinasi lähteä lentoon ja tuumasi Ylvalle painokkaasti:
- Wäy wäy wäy! Yrrgllgörgglhauhau mmnjömnn! Vuff!
(Käännös: Eikös Perskeleen rouva huomaa, mitä mulla täällä on?)
- No mutta Ärjy! Sullahan onkin siellä kokonainen hirvenkoipi. Tuota sitä kelpaa järsiä.
- Hau hau mmrrröölgllöll murr wuff wuff & häntä: viuht viuht viuht viuht ja vähänköehkä viuht!
(Käännös: Tietääkös rouva Perskeles, kenenkä haukusta tää ammuttiin?)
- Se on varmaan ammuttu sinun haukusta. Olikos tuo sinun ensimmäisesi?
- Öywöywöy wuffhauhau mörlllglgl örr!
(Käännös: Ensimmäinen oli. Mutta ei taatusti ollut viimeinen!)
- Kyllä sinä olet vaan aika poika.
Ylva kävi laatikosta Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin ja läksi kulkemaan kotia kohti. Tällä mukavalla tapaamisella oli mainiota aloittaa uusi päivä. Ärjy totesi vielä poispäin kulkevalle Ylvalle:
- Mörrlwörrghauwuff görgll…
(Käännös: Ne on pyyntimiehet erikseen ja saantimiehet erikseen…)