Kirjoitus on jatkoa viime vuonna kirjoittamalleni Hiljainen Sankari-kirjoitukselle joka käsitteli sota-ajan joukkojen päämuonaa eli vanikkaa. Mutta muitakin hiljaisia sankareita oli. Käydään niistä läpi muutama. Ensimmäisenä kenttäkeitin:
En tiedä, kuinka suurvallat – erityisesti
Neuvostoliitto – hoitivat suuressa mitassa joukkojensa muonahuollon mutta
suomalaiset ymmärsivät – mikä auttoi jaksamaan jo talvisodassa – että kylmällä
ilmalla lämmin ruoka lämmittää miestä sisältäpäin. Käsittääkseni erityisesti
motti- ja saarrostustaisteluissa suomalaiset ampuivat mielellään naapurin
kenttäkeittiöt ensimmäisenä niin että naapurille ei jäänyt muuta mahdollisuutta
kuin jältätä jäistä limppua.
Suomalainen kenttäkeittiö on myös osallistunut –
omalla tavallaan – aivan suoraan taistelutoimintaan. Kyseessä oli talvisodassa
joulukuussa 1939 Tolvajärvellä käyty Makkarasota jossa suomalaisten selustaan
varsin nääntyneenä ja väsyneenä edennyt koukkaava neuvostopataljoona pysäytti
suomalaisten takalinjoille kohdistuneen hyökkäyksensä kun huomasi paenneitten
suomalaisten huoltojoukkojen jättäneen paikalle täyden kenttäkeittimen
makkarasoppaa. Väsyneet ja nälkäiset viholliset pysähtyivät ja alkoivat
äyskäröidä keittoa.
Everstiluutnatti Pajari keräsi paenneista miehistä
sadan miehen vahvuisen osaston joka löi vihollisen takaisin. Taistelussa kaatui
20 suomalaista ja 180 vihollista. Talvisodan ansioista ei Mannerheim-ristejä
vielä myönnetty mutta jos olisi myönnetty niin sellainen olisi voitu myöntää
kyseiselle kenttäkeittimelle. Pysäyttihän se sentään yksin kokonaisen
vihollispataljoonan etenemisen.
Tähän väliin voi laittaa sotilaitten päivittäisen
muona-annoksen jatkosodan alussa:
- 400 grammaa kuivaa leipää
- 40 grammaa voita
- 40 grammaa juustoa
- 40 grammaa sokeria
- 0,5 grammaa teetä
- 100 grammaa ryynejä
- 800 grammaa perunaa
- 125 grammaa lihaa
- 15 grammaa suolaa
- 20 grammaa rasvaa
- 20 grammaa jauhoja
- 200 grammaa maitoa
Lähde: Anneli Pranttila: Rintamamiesten muonitus
Suomessa 1939 - 1945
Toinen hiljainen sankari oli puolijoukkueteltta
joka kamiinoineen antoi sotilaille lämpimän suojan siellä missä sitä ei muuten
ollut tarjolla.
Ainakaan talvisodassa ei hyökkäävillä
neuvostojoukoilla ollut vastaavia majoitteita vaan mottiin jäätyään ne majoittuivat
mihin pystyivät ja sytyttivät tien reunoille valtavia kokkoja joitten ympäriltä
suomalaisten oli ne sitten helppo napsia. Suomalainenhan kun oli epi, se ei
mennyt tasaiselle kokeilemaan vaan ampui pusikosta selkään.
Tämä puolijoukkuetelttahan on tuttu jopa nykyisille
varusveijareille joten kyseessä on varsin toimiva majoite. Tutuksihan se tuli
itsellenikin ja vaikka teltassa sanonnan mukaan pää jäätyy ja jalat palaa niin
majoitus kamiinan lämmittämässä puolijoukkueteltassa on huomattavasti parempi
kuin majoitus taivasalla.
Kun jatkosota alkoi niin seuraavana talvena
suomalaisten ruokahuolto oli varsin huonossa kuosissa joskin nälänhädältä
vältyttiin. Seuraavana vuonna perunaa istutettiin suurin piirtein jokaiseen
mahdolliseen paikkaan mutta kyseisen talven yksi hiljaisista sankareista oli lanttu:
Itse olen hyvin onnellinen että olen elänyt rauhan
aikana. Hyvin, hyvin monesta syystä. Myös siitä että vaikka peruna on herkkua niin
lantusta en ole koskaan pitänyt.
Sodan ajan sotilaallisista teoista on nostettu syystä
esille monta sankaria ja sellaisiahan kaikki asemissa ase kädessä olleet
olivat. Mutta se hiljaisempi, kaukana takana toiminut hiljainen sankari eli Suomen
radiotiedustelu tulee nostaa myös esille:
Suomalaisen radiotiedustelun isänä ja kehittäjänä
toimi eversti Reino Hallamaa ja tiedustelu antoi armeijalle äärimmäisen
arvokasta tietoa purkaessaan vihollisen viestintää. Ehkä suurimpana voittona
oli 3.7. 1944 purettu viesti joka kertoi suomalaisille vihollisen 63.
Kaartindivisioonan hyökkäysvalmistelusta Ihantalassa. Puretun viestin ansiosta
suomalainen tykistö ampui hyökkäysryhmittyneeseen viholliseen 18:lla
patteristolla tuhoten hyökkäyksen lähtöasemiinsa. Matemaatikko Erkki Pale
puolestaan kehitti suomalaisille salakirjoitukset joita tiettävästi ei
vihollinen pystynyt koskaan purkamaan.
Tuossa mainittiin suomalaisten onnistuneet
tykistöiskut Tali-Ihantalassa ja nehän omalta osaltaan mahdollisti hiljainen sankari
nimeltään korjausmuunnin:
Sanotaan, että korjausmuuntimen kehitti alun perin majuri
Unto Petäjä. Maaselän Ryhmän tykistökomentaja eversti Eino Honko puolestaan esitteli
välineen kenttätykistön tarkastajalle kenraali V.P. Nenoselle joka otti
välineen tykistön käyttöön. Kyseisen korjausmuuntimen ansiosta Tali-Ihantalassa
yksi tulenjohtaja pystyi johtamaan jopa 254 putken tulta eikä vastaavaa
menetelmää ollut vielä muilla armeijoilla käytössä.
Ei ehkä niinkään hiljainen vaan enempi musikaalinen sankari oli Säkkijärven polkka.
Tietysti kyseinen hilipata-kappale miellytti
suomalaisia muutenkin mutta sitä käytettiin jatkosodan alussa estämään
vihollisen jälkeensä jättämien radiomiinojen räjäyttämistä. Vihollinen oli
vetäytyessään jättänyt Viipuriin ja muualle Kannakselle suuria miinoja jotka
räjäytettiin radion kautta lähetetyllä kolmisoinnulla. Antrean Kuukaupissa
suomalaiset purkivat ensimmäisen kerran tällaisen miinan. Purkijana oli muuten muuan
Lauri Sutela josta tuli myöhemmin puolustusvoimien komentaja.
Miinat oli viritetty 715 kHz:n taajuudelle ja niitten
räjähtäminen estettiin kun Yleisradion lähetysauto tuli Viipuriin ja alkoi
soittaa taukoamatta kyseisellä taajuudella Säkkijärven polkkaa. Myöhemmässä
vaiheessa armeija hankki omia Helvarin lähettimiä joilla soitettiin Säkkijärven
polkkaa aina 2. helmikuuta 1942 saakka. Yksikään radiomiina ei enää räjähtänyt
kun suomalainen polkka tuli eetteriin.
Mainitaan vielä yksi hiljainen sankari. Sota on
miesten rankkaa ja raakaa työtä mutta sen jälkien korjaaminen tuli sodissamme
pääosin naisille. Eli tämä hiljainen sankari on kaatuneiden evakuointikeskukset.
Noissa keskuksissa työskentely oli epäilemättä enemmän
kuin rankkaa. Ja siitä voidaan vetää tietty ero tiettyjen sukupolvien välille. Aikanaan
22-vuotias lotta pesi, puki ja arkutti silpoutuneita ja osittain
mädäntyneitäkin ruumiita. Nykyisin 22-vuotias yhteiskuntatanhuamisen
opiskelijatar väpättää sosiaalisessa mediassa alaleukaansa kun on taas kerran
törmännyt johonkin mikroaggressioon.
Onneksi Suomessa on vielä valtavasti järkeviä,
asiallisia ja aikaansaavia naisia. He vaan eivät saa ääntään kuuluville eikä
heillä ole oikein aikaa metelöidäkään kun pitää käydä töissä ja hoitaa
muutenkin noita elämän asioita. Sillä alaleuan väpättäjällä puolestaan aikaa on
ja hänen äänensä kuuluu. Koska toiset alaleuan väpättäjät nostavat sen esille.