Tarkalleen 78 vuotta sitten kello 06.50 alkoivat
aseet puhua itärajalla ja Suomen kansa aloitti 105 päivää kestäneen henkiinjäämiskamppailunsa.
Sen asian tiimoilta tuli mieleeni eräs Ylen uutinen (joo, tuli taas mentyä Ylen
pääsivun kautta teksti-tv:n sivulle 235) jossa aiheena oli sodasta otetut
valokuvat ja jossa sotahistorian tutkija Olli Kleemola totesi että
suomalaisilla ei ole käydyistä sodistamme yhtä sellaista eeppistä, muitten yli
menevää valokuvaa niin kuin esmes amerikkalaisilla kuva Iwo Jimasta tai
Neuvostoliitolla Berliinin valtiopäivätalon katolta.
Tuumailin asiaa hetken ja totesin, että
heppu taitaa olla oikeassa. Talvi- ja jatkosodasta on useita muitten yli
meneviä ja mieleenpainuvia kuvia, mutta ei sellaista yhtä muitten yli menevää.
Ajattelin asian tiimoilta kerätä hieman niitä mieleenpainuvimpia (ainakin
omasta mielestäni) kuvia tähän kirjoitukseen. Ihan vaan kunnioittaakseni sen
ajan suomalaisia. Aloitetaan talvisodasta. Yksi sen kuuluisimpia kuvia otettiin
itse asiassa jo ennen sotaa Helsingin rautatieasemalla lokakuussa 1939 jolloin
sodan varjo oli jo Suomen yllä:
Kuvassa J.K. Paasikiven johtama
valtuuskunta oli lähdössä Moskovaan neuvottelemaan ”konkreettisista
poliittisista kysymyksistä”. Asema oli täynnä helsinkiläisiä ja he lauloivat
”Jumala ompi linnamme”. Pelko ja epävarmuus tulevaisuudesta oli silloin suuri.
Epävarmuus Helsingissä vaihtui puhtaaseen pelkoon 30. 11. 1939 klo 09.15 ja
siitä kertoo seuraava kuva, jossa vihollisen SB-2-pommikoneet lentävät kaupungin
yläpuolella:
Ensimmäisen päivän pommituksissa kuoli
91 suomalaista. Sodan alku tiesi myös lähes puolelle miljoonalle suomalaiselle
lähtöä evakkoon ja kohti tuntematonta tulevaisuutta. Tämä kyseinen kuva on
ollut ehkä kaikkein eniten esillä:
Yksi kuuluisimpia talvisotaan liittyviä
kuvia otettiin vihollisen puolella. Ja sehän on tietysti tämä:
Otto Wille Kuusisen ns. kansanhallitus
pyytää tässä Neuvostoliitolta apua Suomen Kansantasavallan perustamiseksi. Jos
puhutaan Suomen historian suurimmista pettureista niin vaikka nykyinen
poliitinen eliittimme on toiminnallaan syyllistynyt mitä selkeimmin törkeään
maanpetokseen, niin Kuusinen on silti sijalla yksi, sillä hän hyväksyi ja aktiivisesti tuki Suomen aseellista
valloitusyritystä miljoona-armeijan voimin. Jos toisen maailmansodan lopputulos
olisi ollut toisenlainen olisi Kuusinen ilman muuta ollut montun syrjällä ja
vaikka ihmisen ampuminen ei ole koskaan helppoa, niin tässä tapauksessa
vapaaehtoisista tuskin olisi ollut pulaa.
Varsinaisista sotatoimistahan ei
sodistamme ole kovinkaan paljon kuvia, koska sotiessa niitä ei sattuneesta
syystä oikein ehdi ottaa. Talvisodan yhdeksi legendaksi muodostui Kannaksella
ollut Mannerheim-linja jota neuvostopropaganda mainosti vähintäänkin
Maginot-linjan vahvuisena. Todellisuus käy esille tässä kuvassa:
Suomalaisillahan oli
panssarintorjuntakalustoa aivan surkkia vähä joten joukot joutuivat käyttämään
tilapäisvälineitä eli kasapanoksia ja polttopulloja. Tämä kuva on jäänyt
elämään ja kertomaan tilanteesta:
Kannaksen lisäksi taisteltiin tietysti
pitkin pitkää itärajaa ja siellä saavutettiin suuria voittoja jotka herättivät
– osin liioiteltuakin – toivoa siitä, että ehkä tästä vielä selvitään. Yksi
kuuluisimpia talvisodan kuvia on tämä Laatokan Karjalan mottitaisteluihin
osallistuneen konekivääriryhmän kuva:
Ne kaikkein kuuluisimmat
mottitaisteluthan käytiin sitten Suomussalmen Raatteen tiellä. Sieltäkin
varsinaisia taistelukuvia on vähän, sillä heppujen piti polttaa ruutia eikä
filmiä. Mutta tämä sotasaalista kuvannut kuva jäi elämään:
Vihollisen kuorma-auton lavalla on
urkupyssy eli nelipiippuinen ilmatorjuntakonekivääri. Kyseistä kivääriä
käyttäneet sotilaat huomasivat varmasti pian että suomalainen uhka ei tule
ilmasta vaan metsistä ja se tunnettiin nimellä belaja smert – valkoinen
kuolema. Suomalainen ei taistellut reilusti tasaisella vaan hiihti metsiä
pitkin sivustaan ja ampui pusikosta selkään. Pakkanen ja nälkä tappoivat sen,
mikä lumipukuiselta perkeleeltä jäi huomaamatta.
Taisteluja käytiin myös Kollaalla.
Kollaa kesti ja siellä on otettu yksittäisestä sotilaasta yksi sotiemme tunnetuimmista
kuvista:
Eli kyseessä on tietenkin Simo Häyhä.
Mies, joka ampui puoli pataljoonaa vihollisen joukkoja pääosin avotähtäimisellä
Pystykorvalla. On tarkka-ampujien maailmanennätys vieläkin. Talvisodan
loppuvaiheista niitä mieleen jääneitä kuvia on varsin vähän. Ymmärrettävistä
syistä silloin ei ehditty oikein kuvaamaan.
Maailmalla talvisota herätti paljon
huomiota koska muualla käytiin silloin lähinnä sitä sitzkriegiä. Sana goodwill
tuli tunnetuksi mutta paljoahan siitä ei suomalaisille käteen jäänyt.
Kouraantuntuvin myötätunto tuli Ruotsista. Ruotsalaiset vapaaehtoiset
vastasivat sodan loppuvaiheessa Sallan lohkon puolustuksesta. Kuvan vapaaehtoisilla
selässään brittiläiset panssarintorjuntakiväärit.
Aseet vaikenivat 13.3. 1940 ja
rauhanehdot olivat raskaat. Tunnelmia sodan loputtua kuvannee parhaiten tämä
kuva Helsingistä:
Liput laskeutuivat puolitankoon ja
syystäkin. Rauhanehdot olivat raskaat, varsinkin kun vihollisen hyökkäyksellä
ei ollut mitään oikeutusta. Joka tapauksessa hanttiin pannut Suomi selvisi
paremmin kuin suosiolla antautuneet Baltian maat. Alkoi välirauha, ja eräästä
sen ajan kuvasta nykyiset kulttuurikriitikot ovat valittaneet tuoreimman
Tuntematon Sotilas-elokuvan tiimoilta:
Joo, Helsingin kaduilla todellakin
liehuivat natsiliput. Syynä oli yksinkertaisesti se, että silloin
(peruuntuneitten vuoden 1940 Helsingin olympialaisten korvikkeeksi) pidettiin
yleisurheilun kolmimaaottelu Suomi – Ruotsi – Saksa. Ja kun Saksan virallinen
lippu oli silloin hakaristilippu niin sitähän luonnollisesti liputettiin.
Ehkä kuuluisin välirauhan kuva otettiin
Helsingin rautatieasemalla 19. joulukuuta 1940. Talvisodan ajan presidentti
Kyösti Kallio oli eronnut tehtävistään terveydellisistä syistä ja hänen
tilalleen oltiin valittu poikkeusjärjestelyin Risto Ryti. Kallio oli lähdössä
kotiinsa Nivalaan, mutta sai asemalla sydänkohtauksen ja kuoli. Kuva on otettu
hieman ennen Kallion kuolemaa.
Tarinan mukaan Kallio kuoli Mannerheimin
käsivarrelle mutta wikipedian mukaan kyseessä olivat presidentin adjutantti
eversti Aladár Paasonen ja eversti A.F. Airo.
Ja sitten alkoi se jatkosota. Jatkosodan
mieleenpainuvimmat kuvat ovat sieltä vetääntymisvaiheesta. Yksi hyökkäysvaiheen
tunnetuimmista kuvista on tämä hetki ennen sotaa otettu kuva jossa suomalaiset joukot
marssivat kohti rintamaa:
Toisessa mieleenpainuvassa kuvassa
suomalaiset joukot ylittävät Muurmannin radan Itä-Karjalassa:
Asemasodan ajan ehkä kuuluisin kuva on
vuodelta 1942 jolloin Mannerheim täytti 75 vuotta ja Hitler tuli morjestamaan.
Perinnetiedon mukaan Mannerheim ei ollut kovinkaan innoissaan Hitlerin
vierailusta mutta vallitseva todellisuus on asia, jonka pieni maa joutuu aina ottamaan
huomioon.
Suomessa on nykyisin kovasti muotia
kaivaa ja julkaista todistettuja tai oletettuja suomalaisten pahantekoja. Sota
on tietysti kuuluisan sanonnan mukaan paljasta pahantekoa molemmin puolin mutta
nykyisin näyttää siltä että nimenomaan omien mustamaalaaminen antaa nostetta
tutkijan uralle. Sen sijaan neuvostojoukkojen tekoihin ei niinkään puututa.
Yksi näistä hirveimmistä teoista oli suomalaisiin korpikyliin hyökkääminen ja
viattomien siviilien lahtaaminen. Kyseinen kuva on Seitajärveltä:
Vielä asemasodan aikana vihollinen pyrki
painostamaan Suomea irtaantumaan sodasta järjestämällä kolme erillistä
Helsinkiin kohdistunutta suurpommitusta helmikuussa 1944. Hyökkäyksiä saattoi
pitää Helsingin ilmatorjunnan suurena voittona sillä tehokkaitten
ampumamenetelmien ansiosta suurin osa pommeista putosi kaupungin ulkopuolelle.
Asemasotavaihe päättyi kesäkuussa 1944 vihollisen
suurhyökkäykseen. Yksi ehkä sodan kuuluisimpia kuvia on näistä suomalaisista
sotilaista vihollisen tykistökeskityksen aikana otettu kuva:
Keitä he olivat ja mitä heille tapahtui?
Selvisivätkö he sodasta ja saivatko elää vanhaksi? Sitä ei taida kukaan osata
sanoa. Elleivät nuo miehet itse. Kesän 1944 viivytysvaiheen yksi mieleenpainuneimpia
kuvia on tämä kuva, jossa rynnäkkötykin miehistö lastaa vaunuunsa lisää kranaatteja:
Vihollisen eteneminen pysäytettiin
kesällä 1944 Tali-Ihantalassa, Tienhaarassa, Viipurinlahdella, Vuosalmella,
Nietjärvellä ja Ilomantsissa. Yksi kuuluisimpia kuvia noista vaiheista on tämä
kuva Tali-Ihantalasta, jossa suomalaiset panssaritorjuntamiehet katselevat tuhottua
vihollispanssaria:
Samoin kuin tämä kuva asemassa olevasta
panssarintorjuntatykistä. Valitettavasti en löytänyt paremmanlaatuista:
Yksi suurimmista tekijöistä vihollisen
etenemisen pysäyttämisessä oli tykistö. Sodanaikaisesta tykistöstä löytyy toki
paljon kuvia, mutta on vaikea valita niistä yhtä yli muiden. Laitetaanpa
kuvaksi siis tykistön hiljainen, mutta tappava sankari eli korjausmuunnin:
Kesällä 1944 kävi selväksi, että sodasta
on irroittauduttava vaikka hinta tulee olemaan kallis. Päätös on ollut varmasti
katkera, sillä Suomen armeijan joukot olivat kaikki Moskovan rauhan rajan
itäpuolella ja maan asetilanne oli parempi kuin koskaan ennen. Mutta selvää
oli, että Saksan tulevan tappion myötä sodan jatkaminen lopulta vain pahentaisi
tilannetta. Jotta rauha olisi mahdollinen oli hallinto uusittava ja aikakauden
vaihtumista kuvaa tämä kuva, jossa Mannerheim astelee ulos eduskuntatalosta
tuoreena tasavallan presidenttinä:
Aseet vaikenivat lopullisesti 5.9. 1944,
tosin suomalaisten puolelta ampuminen lopetettiin jo päivää aikaisemmin. Yksi
tunnetuimmista tuona päivänä otetuista kuvista on tämä kuva kellojaan
vertailevista suomalaisesta ja venäläisestä upseerista. Kovasti nuoren näköinen
on muuten tuo venäläisupseerin vieressä oleva neuvostosotilas:
Sota Lapissa jatkui vielä, mutta
Suomessa alkoivat ns. vaaran vuodet. Neuvostojohtoinen valvontakomissio saapui
Suomeen pian Moskovan välirauhan solmimisen jälkeen. Tässä kuvassa valvontakomission
neuvostoliittolaisia jäseniä on saapunut Malmin lentokentälle. Alkeellisena
liennytyksen elkeenä voi todeta, että etummaisella miehellä ei ole kantamassaan
konepistoolissa sentään lipasta kiinni. Näyttää olevan vielä vanhemman mallinen
PPD-konepistooli:
Valvontakomissio majoittui vuosina 1944
- 1947 hotelli Tornissa ja sen puheenjohtajana toimi pahamaineinen Andrei
Ždanov joka oli muutamia vuosia aikaisemmin ollut muuttamassa Viroa
neuvostotasavallaksi:
Samaan aikaan käytiin vielä Lapin sotaa.
Sota alkoi aluksi suomalaisten ja saksalaisten yhteisesti sovittuna
leikkisotana jossa saksalaisten rauhanomainen vetäytyminen pyrittiin mahdollistamaan
todellisia taisteluja välttäen mutta valvontakomission painostuksen vuoksi
suomalaiset joutuivat lopulta aloittamaan oikeat sotatoimet. Suomalaisten
varsinainen hyökkäys alkoi uhkarohkealla Tornion maihinnousulla:
Käyty sota aiheutti Lapille valtavat tuhot.
Tunnetuimpana niistä saksalaisten tuhoama Rovaniemi:
Viimeiset saksalaiset joukot poistuivat
Suomen alueelta 27.4. 1945. Tämä tiesi sekä Lapin sodan että yleensäkin toisen
maailmansodan päättymistä Suomessa. Yksi Lapin sodan kuuluisimpia kuvia on
tämä, jossa suomalaiset nostavat Suomen sotalipun kolmen valtakunnan
rajapyykille kyseisenä päivänä:
Vaikka varsinaiset sotatoimet olivat
päättyneet, voi sanoa, että sodan varjo oli Suomen päällä vielä monta vuotta.
Valvontakomissio tarkoitti käytännössä sitä että maata saattoi sanoa miehitetyksi
ja asian kruunasi se, että Porkkalassa oli voimakas neuvostoarmeijan tukikohta.
Tuolta ajalta on termi ”Porkkalan tunneli”, sillä suomalaiset saivat oikeuden
junaliikenteeseen Porkkalan alueen läpi, mutta junan oli kuljettava ikkunat
peitettynä ja neuvostosotilaitten vartioimana:
Vaaran vuosina tietysti eli pelko
kommunistien vallankaappauksesta. Myöhemmän historiakäsityksen mukaan
vallankaappausuhka ei ollut kovin todellinen sillä sillä ei ollut varsinaista
Neuvostoliiton tukea. Silti kommunistit palasivat suomalaiseen
yhteiskunnalliseen elämään. Pahimpana esimerkkinä kommunistien käsiin joutunut Valtiollinen poliisi. Ja varmaankaan läheskään kaikkia ei miellyttänyt nähdä
maanpetoksesta elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomittua Hella Wuolijokea
Yleisradion pääjohtajana:
Oli uhkana sitten kommunistien
vallankaappausyritys tai neuvostomiehitys, oltiin vastarintaan valmistauduttu
kätkemällä aseita kaikkiaan 35.000:lle miehelle. Asekätkentä paljastui vuonna
1945. Kätkennässä ei ollut sinänsä mitään laitonta mutta taannehtivan lain
perusteella toiminnasta tuomittiin kaikkiaan 1.488 henkilöä. Mainittavaa on,
että varsinainen meteli asiasta nousi nimenomaan suomalaisten kommunistien, ei
niinkään valvontakomission toimesta. Todennäköisesti venäläiset ajattelivat
että totta kai suomalainen varautuu. Eihän se mikään tyhmä ole.
Samaan aikaan säädettiin myös toinen
taannehtiva poikkeuslaki jonka perusteella tuomittiin suomalaista sodanaikaista
valtiojohtoa eripituisiin vankeusrangaistuksiin. Taannehtivaa poikkeuslakia
voidaan pitää käytännön pakon sanelemana kansallisena häpeänä. Jos kyseiset
valtiomiehet oltaisiin tuomittu Moskovassa, olisi jokaista todennäköisesti
odottanut hirttotuomio. Varsinaisena käytännön käsikassarana sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä
oli muuten eräs Urho Kekkonen.
Vuonna 1948 solmittiin sitten
Neuvostoliiton kanssa Ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus joka
tosiasiallisesti määritteli suomalaisen politiikan sisällön seuraavaksi 43:ksi
vuodeksi. Sopimusta voi pitää myös käytännön sanelemana pakkotoimenpiteenä
jolle ei ollut olemassa kuin vielä huonompia vaihtoehtoja. Sillä siihen aikaan
näillä maailmankolkilla se oli nimenomaan Neuvostoliitto joka näytti mistä kana
pissii ja toinen vaihtoehto olisi ollut päätyä Varsovan Liittoon.
Vuonna 1952 alkoivat sodan varjot
lopultakin väistyä. Ensimmäisenä valopilkkuna oli Armi Kuuselan valinta Miss
Universumiksi 29. 6. 1952:
Kyseinen tittelihän ei tietenkään
suomalaisten leipää leventänyt mutta tämä voitto ja siihen liittyvä glamour oli
silloin tietysti mannaa puutteesta ja säännöstelystä kärsivälle maataan
jälleenrakentavalle kansalle. Lisää mannaa oli tarjolla heti seuraavassa kuussa
kun Helsingissä järjestettiin kesäolympialaiset:
Suoritusta voi oikeastaan pitää aivan uskomattomana
vaikka olympialaiset eivät vielä siihen aikaan olleet sellaisia ylimassiivisia
tapahtumia kuin nykyisin. Maa oli lopettanut raskaan sodan vasta vajaata
vuosikymmentä aikaisemmin, maksoi vieläkin raskaita sotakorvauksia ja oli edelleenkin
elintarvikesäännöstelyn piirissä. Silti kaikki meni nappiin ja kisojen
järjestelyjä pidettiin hyvin onnistuneina. Helsingin kisat on mainittu
”viimeisinä oikeina olympialaisina”.
18.9. 1952 väistyi Suomen päältä
toiseksi viimeinen osa sodan varjosta. Silloin Vainikkalassa ylitti rajan
viimeinen sotakorvausjuna. Raskaat sotakorvaukset veivät pahimmillaan 16 %
valtion vuosittaisista menoista. Nyt tästä taakasta päästiin eroon ja voitiin
keskittyä kansakunnan oman hyvinvoinnin kehittämiseen.
Viimeinen varsinaisista sodan
suoranaisista varjoista hävisi 26. tammikuuta vuonna 1956 jolloin
Neuvostoliitto palautti Porkkalan Suomelle. Neuvostoliitto otti palautuksesta
luonnollisesti kaiken PR-arvon irti, mutta suurin syy palautukselle lienee
siinä, että Itämeri oli käytännössä muuttunut Neuvostoliiton sisämereksi ja
ohjusteknologian kehittyessä kalliin tukikohdan ylläpitäminen ei enää vastannut
tarkoitustaan. Joka tapauksessa helpotus Suomelle oli suuri, sillä halutessaan
Neuvostoliitto olisi voinut ampua raskailla rannikkotykeillään Helsingin
raunioiksi. Nyt alueelle marssivat jälleen suomalaiset joukot:
Siinä poistui viimeinen sodan
suoranainen varjo. Luonnollisesti sodasta johtuvia varjoja jäi elämään ja uusia
syntyi. Synkimpänä ehkä 1970-luvun suomettumisen aika. Joka tapauksessa voi
sanoa, että kyseinen sukupolvi pelasti Suomen ampumalla ja rakensi päälle ennen
näkemättömän hyvinvoinnin. Tuo sukupolvi teki, mitä sen piti tehdä. Uudemmilla
sukupolvilla käsitykset siitä, mitä pitää tehdä ovat aika ajoin toisenlaisia.
Vietetään siis talvisodan alkamisen
muistopäivää. Itsenäisyyspäivässähän ei ole enää mitään viettämistä. Miksi
juhlia sitä, mitä ei edes menetetty vaan annettiin pois vapaaehtoisesti?