FEMINISTINEN TUNNEKOULUTUS

Hämeenlinnan Vanajalinna, entinen Sirola-opisto, nykyisin Valerie Solanaksen SCUM-oppikeskus, lähitulevaisuudessa…

No niin… heitä oli taas paikalla. Kauneimpaan kesäaikaan. He saisivat pian oppia jonka suurin osa heistä oli jo omaksunutkin. Todennäköisesti kaikki. Omasta halustaan. Eiväthän he muuten täällä olisi. Näin tuumasi itsekseen saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen joka oli aina kesäisin lainassa Tampereen yliopiston ja Helsingin yliopiston toimittajakoulutuksen käytössä.

Paikalle oli valittu tietenkin vain naispuolisia toimittajaopiskelijoita. Miehiin ei voinut luottaa vaikka he kuinka naisia nöyristelisivät. He olivat silti vain kuhnureita. Koulutukseen oli valittu vain niitä kuuluisia Nuoria Älykkäitä Naisia. Ja Lennipirkitta omalta osaltaan viimeistelisi heidän koulutuksensa. Opiskelijat katsoivat Lennipirkittaa ihastuneella ilmeellä. Olihan hän heille kuuluisa. Jonkinlainen opillinen äitihahmo. Lennipirkitta rykäisi asiallista yskää ja aloitti puheen:

- Hyvät opiskelijat. Te olette saaneet oppilaitoksissanne paljon tärkeää ja tarpeellista oppia. Täällä te saatte sen, sanoisinko välttämättömän mausteen joka takaa teille menestyksekkään uran. Uran, jolla voitte omalla osaltanne viedä Suomea oikeaan, intersektionaaliseen suuntaan.

- Opetuksessa on kyse vahvuudestanne ja vihollisestanne joka toimii sitä vahvuuttanne vastaan. Mikä on vahvuutenne? Tunne. Naisellinen tunne. Feministinen tunne. Intersektionaalisen feministinen tunne. Ja mikä puolestaan on yhteinen vihollisemme? No tietenkin. Sehän on faktat. Ja faktistit. Ne ihmiset, jotka perustelevat vastenmielisiä ja kohtuuttomia väitteitään faktoilla.

(aplodeja)

- Nuo faktistit ovat lähtökohtaisesti väärässä sillä faktat perustuvat numeroihin, kirjattuihin havaintoihin ja tilastoihin. Niitä voidaan väärentää. Niitä voidaan tulkita väärin. Niitä voidaan tulkita tarkoitushakuisesti. Faktat ovat vanhan ja vastenmielisen insinööritodellisuuden viimeinen rintama jolla se pyrkii viivyttämään uuden, paremman ajan alkamista.

(aplodeja)

- Sen sijaan tunteet ovat ikuisia, tulkitsemattomia ja väärentämättömiä. Ne elävät hetkessä ja ovat aina oikeassa. Nimenomaan oikeat, feministiset intersektionaaliset tunteet. Ja niitten merkitystä tulen opettamaan teille tällä tiivillä kurssilla. Käyn läpi perusasioita joita käymme sitten läpi koulutuksen aikana kohta kohdalta tarkemmin. Mutta jo tässä tiivistelmässä osoitan teille, että me, oikealla tavalla tuntevat ihmiset olemme oikeassa ja faktistit väärässä.

(paljon aplodeja)

- Monikultturismi: Faktistit saattavat esittää tilastoja jonka mukaan kehitsmaalainen maahanmuutto on Suomelle taloudellisesti hirvittävän raskas taakka ja se aikaansaa lisääntyvää väkivaltaa sen kaikissa muodoissa. Mutta oikea tunne kertoo ja todistaa sen että kaikki, aivan kaikki ihmiset ovat samanlaisia, tasa-arvoisia ja samalla viivalla. Siksi kaikilla, aivan kaikilla ihmisillä on oikeus saada Suomesta pysyvä turvapaikka. Ennen, nyt, ja tulevaisuudessa. Tilastoista huolimatta.

- Tunne, se oikea tunne todistaa että he kaikki ovat tulleet Suomeen hirvittävästä vaarasta ja ihmiselämän hintaa ei voi määritellä rahalla eikä tilastoilla. Ja koska tunne kertoo että jokainen ihminen on aivan samanlainen ihminen kuin me suomalaisetkin niin jokainen tänne saapunut on voimavara. Tunne ymmärtää, ettei voimavaran tarvitse realisoitua heti. Tunne jaksaa odottaa. Niin kauan kuin on tarpeellista. Tarvittaessa ikuisesti.

(paljon aplodeja ja fanittamishuutoa)

- Se, jota faktistit nimittävät ilmastohysteriaksi mutta mikä on tosiasiassa maailman pelastamista: Faktistit näyttävät tilastoja joiden mukaan Suomi on jo ilmastonegatiivinen joten kaikki vihervasemmistolaisen hallituksemme määrätietoinen työ ilmastonmuutoksen vastustamiseksi on turhaa ja tuhoaa suomalaisen elinkeinoelämän. No, yksiselitteisesti tulkittavat tilastot ehkä sanovat näin mutta oikea tunne sanoo että Suomen on oltava mukana ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja siihen ei riitä pelkkä asioiden säilyttäminen ennallaan vaan aktiviset toimenpiteet toimenpiteiden vuoksi. Myös meillä Suomessa.

- Aivan sama, mitä tilastot sanovat. Ja tulee muistaa myös se, että nämä toimenpiteet tärkeältä osaltaan ruokkivat oikeamielisen ihmisen tunnetta siitä, että hän on hyvä ihminen joka tekee oikein. Faktistit haluavat riistää meiltä sen hyväilevän oikeamielisyyden tunteen ja sitähän voi aivan perustellusti sanoa törkeäksi tunneraiskaukseksi. Meillä on oikeus tunteisiimme. Niitä ei saa viedä meiltä pois. Eikä niitä saa kyseenalaistaa.

(hyvin paljon aplodeja ja lisää fanittamishuutoja)

- Yhtenä esimerkkinä voi pitää myös LGBTQTiiTyy-ajattelua. Faktistit toteavat rajoittuneesti että kun alaikäinen ei voi äänestää, ei voi ostaa olutta eikä edes ajaa mopolla alle 15-vuotiaana niin millä ihmeen järjellä hänen tulisi voida päättää sukupuolenkorjaushoitojen ja sellaisen, mitä faktistit nimittävät korjaamattomaksi silpomiseksi aloittamista. Samat faktistit vetoavat vanhentuneeseen biologiseen ajatteluun että sukupuolia on vain kaksi.

- Mutta meillä on tukenamme tunne ja me ymmärrämme että sukupuoli eli nykyaikaisemmin genderi ei ole biologinen asia vaan se on tunneasia jonka ihminen itse määrittelee. Ja sen, mitä ihminen tunteellaan määrittelee, on yhteiskunnan hyväksyttävä ja muokattava itseään sen määrittelyn mukaisesti. Tämä koskee myös alaikäisten sukupuolenkorjausprosessia. Jos henkilö tuntee, että se on välttämätön, niin se on suoritettava. Ja koululaitoksemme on opetettava lapsille nimenomaan tätä tunteeseen pohjautuvaa eikä rajoittavaan insinööritodellisuuteen pohjautuvaa opetusta.

(hysteerisiä suosionosoituksia)

- No niin. Koulutus alkaa pian. Pidämme ensiksi pienen tauon. Koulutettavat. Oletteko valmiit viimeistelevään koulutukseen?

- KYLLÄ, ÄITI KÄRSÄNTYÖNTÄJÄ!

(äärimmäisen hysteerisiä suosionosoituksia)

Opiskelijat menivät tauolle ja Lennipirkitta katsoi heitä lämpimin ajatuksin. Eivät he edes tätä koulutusta tarvitsisi. He olivat valmiita jo muutenkin. Mutta varma oli aina varmaa. Suomi yhteiskuntana tarvitsisi juuri heitä. Nuoria Älykkäitä Naisia. Jotka määrittelisivät älykkyyden uudelleen. Faktat hyläten. Pohjautuen naiselliseen tunteeseen. Feministiseen tunteeseen. Intersektionaaliseen tunteeseen.

Lennipirkitta ajatteli että ehkä näitten opiskelijoiden uran aikana faktistit häviäisivät Suomesta lopullisesti. Voi, se oli niin kaunis ajatus. Ehkä Suomi muuttuisi paratiisiksi. Feministiseksi paratiisiksi.

ME VIHELIÄISET ÖYHÖTTÄJÄT

Kun ottaa huomioon sen seikan että Suomen laki ei edes tunne käsitettä vihapuhe niin valtakoneisto uhraa siitä huolimatta jatkuvasti huomattavan määrän rahaa, aikaa ja vaivaa sen hiljentämiseen. Tuoreimpana esimerkkinä valtioneuvoston (moneskohan?) tutkimus jota Helsingin Pravda otsikoi komeasti:

Tällaisia ovat somen viheliäisimmät öyhöttäjät: Ideologisesti motivoituneita on vähän, mutta heillä on paljon vaikutusvaltaa.

Tutkimuksella on ollut erinomainen virkakyöstejä työllistävä vaikutus sillä ”Tutkimus toteutettiin Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin tutkimuskeskuksen, Tampereen yliopiston mediatutkimuksen ja Poliisiammattikorkeakoulun tutkijoiden yhteistyönä. Tutkimuksen ohjausryhmään kuuluivat edustajat sisäministeriöstä, oikeusministeriöstä ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä.”

Uutisen mukaan tutkijat määrittelivät vihapuheen juuri niin kuin samanlaiset tutkijat ovat määritelleet noin n kertaa mutta uutisessa löytyy kappale, joka kertoo paljon:

He korostavat, että vihapuhe ei tarkoita vihaista puhetta eikä sitä aina tuoteta tunteiden vallassa. Vihapuhe voi olla hyvinkin viileää ja järkiperäistä.

Voiko järkiperäinen – eli siis perusteltu – kirjoittaminen olla tuomittavaa vihapuhetta? Miksi sellainen halutaan kieltää? Siksi, että ei valtakoneistoa pelota öyhöttäminen vaan faktat. Toistan jälleen ne lauseet, joka tällaisista tutkimuksista aina puuttuu:

Valtiovallan, poliittisen eliitin ja virkakoneiston toiminnan perusteltu arvostelu ei voi olla vihapuhetta eikä sitä tule kieltää. Tähän perusteluun arvosteluun tulee kuulua myös maahanmuuttopolitiikka.

Ja sitä lausetta ei tässäkään tutkimuksessa taatusti ole. Sen sijaan asian uutisoinnissa on se tuttu paradoksi:

Vihapuheella on vakavia seurauksia: se kaventaa sananvapautta vaientamalla joitain ihmisiä, ja sitä kautta se uhkaa avointa yhteiskunnallista keskustelua ja jopa demokratiaa.

Eli tutkijoiden mukaan avointa yhteiskunnallista keskustelua tulee puolustaa rajoittamalla avointa yhteiskunnallista keskustelua. Tulee edelleenkin muistaa että termi vihapuhe on blankotermi jonka määrittelyoikeus on vain oikeuteen vihityillä poliittisilla ryhmittymillä. Kun tutkiskelijat sanovat ”joitain ihmisiä” niin epäilemättä he tarkoittavat toimittajia jotka ensin kirjoittavat tunteellista julistusta, saavat paljon perusteltua ja kyistä palautetta ja sen jälkeen uhriutuvat valittaen että heidät yritetään vaientaa.

Uutinen jatkuu komeasti. Tulee vähän, no, gangsterileffan tuntua:

Analyysissään he päätyivät siihen, että verkkovihaa tuotetaan sekä spontaanisti että organisoidusti. He vertaavat somen verkkovihaa luonnon ravintopyramidiin.

Verkkovihan ekosysteemin huipulla ovat muutamat harvat “suurpedot”. Heidän tuottamaansa vihaa levittävät suurten saalistajien liepeillä aktiivisesti toimivat ”pikkupedot”, joita suurpedot myös yllyttävät esimerkiksi joukkoistamis- tai maalittamiskäskyillä.

Pyramidin leveällä pohjalla ovat lopulta kaikki, jotka lukevat tai kuluttavat vihaviestejä.

Tutkijat eivät tajua tai eivät välitä siitä tosiasiasta että kaikki nuo henkilöt – minäkin vissiin jonkinlaisena ”pikkupetona” – ovat ihmisiä jotka ovat aivan perustellusti huolissaan maamme tilasta. Esim.  monikultturismin seurauksista, ilmastohysterian seurauksista tai perinteisen perhemallin rapauttamisesta. Näinpä heidät pitää esitellä kuin jonkinlaisena ’Ndranghetana joka toimii salassa ja vahingossakaan ei kerrota että keitä tai mitä he ovat ja mistä heidän tekstejään löytää.

Ei tietenkään kerrota, sillä sehän houkuttelisi ihmisiä lukemaan ja huomaamaan että eihän tässä valtakoneisto yritäkään vaientaa mitään vihapuhetta. Se yrittää vaientaa faktoja. Ja ihminen saattaa myös huomata että niin sanotun vihapuheen vastustaminen tarkoittaakin vastuullista valehtelemista. Saattaapa ihminen jopa kysyä itseltään että minkälainen järjestelmä pohjautuu valheeseen.

Viheliäinen pikkupeto Ykä öyhöttää vihaa ja pyrkii myrkyttämään kuuliaisten hallintoalamaisten sieluja?

Palataanpa muuten tuohon Helsingin Pravdan otsikkoon eli ”Tällaisia ovat somen viheliäisimmät öyhöttäjät”.

Eikös tuo täytä vihapuheen määritelmän? No ei tietenkään koska sen esitti oikeaan poliittiseen viitekehykseen kuuluva valtamedia. Sillä eihän kyse ole siitä, mitä sanotaan vaan siitä, kenellä on oikeus sanoa.

Jatketaan vielä hetken aikaa toisella vihapuheen vastaisella esitaistelijalla eli Raija Toiviaisella. Josta kirjoittaa puolestaan Yle joka käy Hesarin kanssa ankaraa kamppailua siitä kumpi hysteerisimmin julistaa epistolaansa.

No, kyseinen Toiviainen vetää kerralla mutkat komeasti suoriksi ja laittaa suomalaisten – hänen vihapuheeksi tulkitsemansa – kirjoitukset ja Ruandassa, Jugoslaviassa sekä Ukrainassa tapahtuneet siviilien joukkomurhat samalle viivalle. En tiedä, että vaadidtaanko korkeaan virkaan pääseviltä ihmisiltä totaalinen suhteellisuudentajun puuttuminen mutta ei siitä näytä haittaakaan olevan. Ylen uutisen otsikossa on Ylelle tyypillinen paradoksi jota se ei tosin tajua paradoksiksi:

Valtakunnansyyttäjä Toiviainen: Vihapuheen salliminen on tien alku – sen päässä odottaa väkivalta.

Me suomalaiset ”vihapuhujat” vastustamme avoimesti tuontitavaran suomalaisia kohtaan jo kohdentamaa ja koko ajan jatkuvaa väkivaltaa. Toiviaiselle ja hänen hengenheimolaisilleen meidän suomalaisten sanoma sana on pahempi kuin meihin tuontitavaran kohdistama väkivalta.

Ja näitä hengenheimolaisia riittää. Ihmisiä jotka vetävät mutkat suoraksi ja tekevät, totanoin, tiedostavia kytkentöjä ja johtopäätöksiä koska heidän epistolansa ei muuta salli. Tuoreimpana esimerkkinä tämä tapaus jossa islamilainen jätkä ampui kuujumalansa nimissä ihmisiä Oslossa. Ja minkälaisia johtopäätöksiä siitä täällä tehdäänkään? No, tässä yksi:

No, hyvää alkanutta viikkoa. Meille viheliäisille öyhöttäjille ja myös puhdassieluisille epistolan julistajille.

TEKOPYHÄT JÄRKYTTYJÄT

Laitetaanpa juhannustunnelmaa hieman pilaamaan postaus joka liittyy hiljattain tekemääni Täsmäruunattu Uraohjus-kirjoitukseen. Kyseinen kirjoitushan sai inspiraation tapaus Wille Rydmanista ja sen tiimoilta saa hyvän kuvan suomalaisen valtaeliitin kaksinaismoralismista. Vaikka tapaus on lähinnä Helsingin Pravdan suorittama mediateloitus johon kokoomuksen puoluekoneisto ottaa mielellään osaa niin virallinen – ja ennen kaikkea julkinen –  järkytys asian tiimoilta on kovasti suuri. Järkyttynyt oli myös pääministerimme Sanna Marin. Niin järkyttynyt että asiaa piti otsikoida:

Ja luonnollisesti kuva-arkistosta piti etsiä mukavasti kärsineen oloinen kuva Marinista.

Kovasti julkisen järkyttynyt oli myös melko todennäköinen seuraava pääministeri Petteri Orpo:

Suomennettuna: Kokoomus pyrkii tekenään kaikkensa tuhotakseen liian kansallismielisen ja konservatiivisen kansanedustajan uran ja korvaamaan hänet seuraavissa vaaleissa esim. jollain Kirsi Pihan kloonilla.

No niin. Nyt on sitten järkytytty. Ja mikäs siinä. Saahan sitä järkyttyä jos pidetään täydellinen nollatoleranssi kaikenlaiseen ahdistelemiseksi tulkittavaankin. Ja suhtaudutaan muutenkin naisten turvallisuuteen äärimmäisen vakavasti. Mistä seuraakin sitten jatkokysymys:

Kuinka monta kertaa kyseiset Marin ja Orpo tai yleensäkään poliittisen eliitin jäsenet ovat julkisesti järkyttyneet tuontitavarana hankittujen kehitysmaalaisten suomalaisille naisille tekemistä raiskauksista, joukkoraiskauksista ja jopa lasten raiskauksista?

Niin. Nolla kertaa. Sillä valtaeliitti suojelee sekä omiaan että lemmikkejään. Ja lemmikkien tekemiset ovat tabu josta on vaiettava. Koska ne lemmikit ovat täällä valtaeliitin omien päätösten johdosta. Joten julkinen järkyttyminen ei koske heidän tekojaan. Eli järkytytään vain silloin kun se on poliittisesti sopivaa.

Vastenmielistä kaksinaismoralismia. Mokomat tekopyhät paskat.

Mainittakoon muuten että suuresti arvostamani blogikollega Jaska Brown kirjoitti tapaus Rydmanista erittäin osuvan postauksen. Jos ette ole vielä lukeneet, niin tästä linkistä se löytyy.

PIENI JUHANNUSTARINA 2022

Siinähän elettiin aivan niitä 1970-luvun alkuvuosia. Ja siinä oli varsin suuri järvi, jonka rantaa lähestyi viisiheppaisen Terhin voimalla hitaasti mutta varmasti kulkeva vene. Veneessä isä- ja äiti-Perskeles, pikku-Ykä sekä tuttavaperheen isä joka oli tuomassa Perskeleitä kyseisen perheen mökille. Siellä odottivat jo tuttavaperheen äiti sekä kaksi noin suurinpiirtein pikku-Ykän ikäistä sisarusta.

Noin teknisesti ottaen kyseessä ei ollut vielä mökki vaan pelkkä mökkitontti. Täysin luonnontilassa oleva sellainen. Eihän sinne oltu vielä rakennettu muuta kuin savustuspönttö ja ulkohuusi. Jossain vaiheessa siihen rakennettaisiin sille ajalle tyypillinen lautamökki ja vedettäisiin vielä pisto parinsadan metrin päässä olevalta metsätieltä.

Mutta mökittömyys ei tahtia haitannut. Majoittuminen tapahtui tuolle ajalle tyypillisissä kupoli- ja harjakattoteltoissa. Niitten päälle oli laitettu pyykkipojilla muovipressut sateen varalta. Luksusta oli tarjolla sillä Perskeleet olivat ostaneet bensikseltä ohuet kenttäpatjat sekä kesämakuupussit. Kun kesää elettiin niin jo vain niillä pärjäsi. Ruokapuolikin oli kunnossa ja priimuskeittimellä lämmitettiin purkkihernesoppaa, kahvi keitettiin pannulla nuotiotulilla samoin kuin tietysti lenkkimakkaraa ja olihan tarjolla myös savustettuja ahvenia. Eihän sillä nälkä lähtenyt mutta siirtyi oikein mukavasti. Ja illaksi mukuloille oli tarjolla järvessä jäähdytettyä Sitruuna-soodaa.

Mökkitontti oli täynnä tekemistä. Ympäröivässä luonnossa oli kaikenlaisia pieniä asioita jotka kiinnostivat kovasti niin pikku-Ykää kuin tuttavaperheen sisaruksia. Sisiliskojen ja rantasammakoitten kanssa koetettiin kehittää juttua mutta kovasti tuppisuita ne olivat ja läksivät aina omille teilleen. Mutta mukavaa niitä oli seurata. Rannalla pyöri tietysti kaikenlaisia vesilintuja ja huutelipa illalla vähän enemmän selän puolella kuikka.

Tulipa natiaisille oppituntikin siitä että luonto on julma. Nähtiin nimittäin muurahaisten sota. Siinä kaksi pesää kävi sotaa jossa armoa ei aneltu eikä annettu. Kummatkaan muurahaiset eivät olleet niitä tyypillisiä kusiaisia vaan mustia ja toiset muurahaiset olivat pienempiä kuin toiset. Ja ne pienemmät voittivat sen sodan. Seuraavana päivänä ne kuskasivat hävitetystä pesästä yhtä mittaa munia omaan pesäänsä. Sotasaalista. Sota on julmaa ja muurahaisväki raakaa.

Näin jälkeenpäin iso-Ykä on ihmetellyt noita muurahaisia. Lajina yleensäkin. Niillähän on aivan mikroskooppisen pienet aivot mutta ne yhdessä saavat aikaan kehittyneitä, toimivia ja järjestäytyneitä yhteiskuntia. Miljoonien yksilöiden toimivia suurkaupunkeja. Millä hemmetillä ne saavat sen oikein aikaiseksi?

Niin. Elettiin siis 1970-luvun alkua. Aikaa, jolloin mukuloilla ei ollut älykännyköitä eikä muutakaan elektronista viihdettä. Eihän sillä tontilla ollut edes matkaradiota. Mutta luonnon tutkimisen lisäksi ajan sai kulumaan arvauspelillä jota pikku-Ykä pelasi sisarusten kanssa. Siinähän yksi pelaajista miettii jotakin asiaa. Se saattaa olla vaikka kissa, rautakanki, ampiainen, lentokone tai ihan mikä hyvänsä. Toiset yrittivät sitten arvata kyseisen asian johdattelevilla kysymyksillä joista ensimmäinen oli aina että ”kuuluuko se eläin-, kasvi- vai kivikuntaan”. Siinähän pähkäillessä meni helposti useampi tunti.

Tietysti suurin viihde oli maaston tutkiminen. Joka tapahtui ilman vanhempien vahtimista. Mitä vahtimista meissä mukuloissa olisi ollutkaan? Hyvin me pärjättiin. Ja maasto tarjosi löytöjä. Jopa suuria löytöjä:

- Iskä! Minä löysin pääkallon!

- Hä? Älä paljailla käsillä sitä… siinä voi olla vaikka sun…

- Mutta kun tää on puuta!

- Puuta? Anskumä tulen kattomaan… no niinhän tää on… niin kuin pienen hirvenvasan pääkallo… täähän viedään kotiin mukaan…

Sitähän ei niin pikku- kuin iso-Ykäkään tiennyt että mikä sen puunpalan oli muotoillut sen näköiseksi mutta se on Ykällä tallessa vieläkin. Ehkä muistona vanhoista, yksinkertaisemmista ja varmasti paremmista ajoista.

Hyvää ja rauhallista juhannusta teille kaikille.

TÄSMÄRUUNATTU URAOHJUS

Kokoomuksen puoluetoimisto, lähitulevaisuudessa…

Järjestelmäpuolueen alaosaston Kokoomuksen puoluetoimiston tiloissa oli kolme miestä. Yksi oli Kokoomuksen puoluesihteeri Kelpo Kepponen, toinen oli Lääkäriasema Puoskarssonin lääkäri Valdemar Epäpidäkkeinen ja kolmas oli nuori, 23-vuotias lakitieteen opiskelija Aatos Eetos. Kokoomus piti Eetosta nousevana lupauksena joten hän oli nyt tilaisuudessa jossa varmistettiin hänen nousemisensa poliittisilla portailla. Ja siinä nousemisessa tärkeintä oli skandaalien, erityisesti seksuaalisten skandaalien välttäminen. Lääkäri Epäpidäkkeinen toisti sen, minkä Eetos jo tiesi:

- No niin… jos sinulle annetaan tämä Eunikidis-ruiske ja sen antamista jatketaan aina puolen vuoden välein niin se saa aikaan sen että menetät kaikki seksuaaliset halusi ja sen myötä voit keskittyä täysillä poliittisen urasi rakentamiseen.

- Entäs se siru sitten?

- Kun istutan tämän sirun niskaasi niin se saa aikaan hermokytkennän aivoihisi. Se puolestaan saa aikaan sen että niskasi jäykistyy jos edessäsi on naisia. Et pysty katselemaan heidän rintojaan, pyllyä, jalkoväliä ja yleensäkään mitään strategisia alueita. Tämä takaa sen, että et joudu minkäänlaisen seksiskandaalin kohteeksi.

Aatos Eetos oli vähän aikaa hiljaa ja sanoi sitten:

- Vaan entäs jos minä haluan vaimon ja perheen?

Kelpo Kepponen vastasi tähän:

- Niin no… se jää kyllä vähän vaiheeseen… sinä voit ehkä pystyä luomaan romanttisen suhteen naiseen mutta ne aviolliset velvollisuudet jäävät suorittamatta… kas kun tuo Eunikidis on yleisvaikutteinen lääke… se ei erottele…

Aatos Eetos oli taas hetken hiljaa ja kysyi:

- Kuinka tähän päädyttiin? Miksi meille nuorille poliitikoille vaaditaan näin rankkoja varotoimenpiteitä?

Kepponen vastasi:

- Onhan niin että feminismistä on tullut irti päässyt hirviö jota ei voi pysäyttää. Sitä täytyy vain totella. Ehkä se ensimmäinen tapaus oli Ilkka Kanerva ja se Tuksu-skandaali. Ilkka alkoi selitellä että tein… virhearvion… ja muuta lässynlässyn… vaikka hänen olisi pitänyt vaan sanoa että minä olen viriili mies ja tykkään naisista. Mitä helvetin vikaa siinä on? Mutta hän ei sanonut. Ja nyt feminismi on kuin Tolkienin Silmarillion-kirjan Ungoliant-hämähäkki joka lopulta syö itse itsensä loputtomaan nälkäänsä mutta sitä ennen meidän täytyy vain yrittää elää sen kanssa.

Aatos Eetos raapi päätään ja kysyi taas:

- No kai tämä täsmäruunaaminen takaa sitten minulle varman poliittisen uran?

Kepponen oli vähän aikaa hiljaa ja vastasi:

- No… ei takuuvarmasti… ei enää…

- Ja miksikös?

- No siksi, että naiset ovat alkaneet valittamaan siitä että täsmäruunatut poliitikot ignoroivat naisten seksuaalisuutta ja suhtautuvat siihen täysin kylmäkiskoisesti. Ja sehän on naissukupuolen halventamista ja sitä myötä partiarkaalista sortoa. Mutta hei Aatos, mihinkäs sinä olet menossa? Lääkettä ei ole vielä pistetty eikä sirua asennettu.

- Ajattelin kuulkaa hakea ammattikouluun. Alkoi nuo muurarin hommat kovasti kiinnostamaan. En ajatellut uhrata itseäni Ungoliantille…

LISÄÄ UHRILAHJOJA EU:LLE

Hotellin respassa on jo aikaa sitten pudottu kärryiltä siitä kuinka monta miljardia suomalaisten rahoja on kupattu EU:lle sillä perusteella että meidän täytyy maksaa koska meidän täytyy maksaa sillä jos me emme olisi maksaneet niin meiltä olisi jäänyt maksamatta ja sehän ei suinkaan käy. Nyt on ilmennyt taas uusi menoerä Brysselin pirunkirnuun eli EU:n sosiaalinen ilmastorahasto. Annetaanpa persujen kansanedustajan Olli Immosen kertoa asiasta:

Samaan aikaan kun moni suomalainen on pulassa elinkustannusten nousun seurauksena, Suomea ollaan ajamassa mukaan EU:n uuteen ”sosiaaliseen ilmastorahastoon”, josta rahoitetaan muiden EU-maiden sosiaaliturvaa – suomalaisten kustannuksella!

Sosiaalirahasto on puhdas tulonsiirtomekanismi ja tukipaketti, jolla osallistutaan jäsenvaltioiden sosiaaliturvan rahoittamiseen. Jäsenmaiden on tarkoitus luovuttaa neljäsosa uuden tieliikenteen ja rakennusten lämmityksen päästökaupan huutokauppatuloista EU:n omiksi varoiksi, jotka ohjataan sosiaalirahastolle.

Uusi sosiaalirahasto (nimi voisi aivan hyvin olla sosialismirahasto) rankaisisi erityisesti niitä jäsenmaita, jotka ovat tehneet paljon työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja palkitsisi jäsenmaita, jotka eivät ole hoitaneet asioitaan. Jos tämä kuulostaa teidän mielestänne kierolta ja epäoikeudenmukaiselta, niin voin kertoa, että sitä se nimenomaan onkin.

Ja tässähän tulee muistuttaa että Suomi ei ole vain hiilineutraali vaan hiilinegatiivinen eli kaikenlainen suomalaisten rokottaminen ja Suomen elinkeinoelämän tuhoaminen on vain uhrausta vihervasemmistolaisen egon epäjumalalle. Annetaan vielä puheenvuoro Ollille:

Tulojen tasaus EU-tasolla jäsenmaiden suhteellisen vaurauden perusteella tarkoittaisi Suomelle valtavaa maksuosuutta ja siten myös muiden EU-maiden päästövähennysten kustantamista. Rahasto kasvattaisi Suomen maksuja unionille yhteensä 330 miljoonalla eurolla vuosina 2025–2027. Suomi puolestaan voisi saada enimmillään samalla aikajaksolla vain noin 109 miljoonaa.

Tässähän todennäköisesti päästään jo aikaisemmin sovellettuun demarilogiikkaan eli kun me maksamme 330 miljoonaa niin me olemme tienanneet 109 miljoonaa. Näinhän se on mennyt ennenkin.

Suomi – tai Suomen valtaeliitti – on suostunut siihen että Suomi on jatkuva EU:n nettomaksaja. Samoin se on suostunut siihen että Suomesta ollaan tekemässä ihmisille elinkelvotonta EU:n luontoreservaattia. Ja silti gallupien mukaan valtaosa suomalaisista kannattaa EU:n jäsenyyttä.

Mikä helvetti suomalaisia oikein vaivaa? Onko masokismista tullut pakollinen hyve?

Tämä Suomen Uutisten kuva sopii hyvin tähänkin postaukseen.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CLVII

1. Paskaa lapsille

Tulipa törmättyä sen Pride-pervokuukauden ohjelmatarjontaan eikä lapsiakaan ole unohdettu:

Mitenkähän me mukuloina oikein pärjättiin kun meillä ei ollut kuin niitä tavallisia satuja? Ja missähän vaiheessa maassamme saavutetaan se edistyksellinen tila että tuollainen on päiväkodeissa pakollista opetusmateriaalia ja samalla tavallisesta ydinperheestä puhuminen on kiellettyä?

Ja tähän Pride-kulkueeseen ei tietenkään pääse sellaiset tahot jotka puolustavat miesten oikeuksia:

Kas kun on olemassa sitä täydellistä tasa-arvoa eli väärää tasa-arvoa ja sitten sitä sovellettua interperspirationaalista tasa-arvoa. Ja vain sovellettu tasa-arvo on hyväksyttävää.

2. Prioriteetit kohdallaan

Suomessa ollaan menossa kohti hyvin epävakaita ja persaukisia aikoja mutta onneksi poliittisen älymystömme terävin kärki pitää huolen niistä kaikkein tärkeimmistä asioista:

Ja huomatkaa, kyselijänä on myös kokoomuksen Elina Valtonen. Se, että ykkösnimenä on Veronika Honkasalo ei ole yllätys. Onhan hän muistuttanut, ettei hän tiedä mistä verorahat tulevat:

3. Ammoin Iiris, edelleen Iiris

Vihreitten äärimmäinen lahjakkuusreservi Iiris Suomela muistutti hiljattain suomalaisia siitä, että mikä sitä katujen turvallisuutta oikein uhkaa:

Hotellin respassa ollaaan varmoja siitä että kyseinen Iiris julkaisi lauseensa aivan kirkkain silmin ja hän todella uskoo tuohon. Kun ihminen on elänyt tarpeeksi syvällä omassa kuplassaan hän alkaa uskoa kaikenlaista. Eikä itselleen valehteleminen ole enää vika vaan välttämätön ominaisuus. No, näissä merkeissä aloitellaan viikonloppu. Normaaleissa suomalaisissa kodeissa ilman pride-meininkiä.

KAAPPAUS

Tampere, Hervanta, nykypäivä…

Kauppakeskuksen pysäköintialueella oli muuan pariskunta joka asetteli ostoksiaan auton peräloosteriin. Auto oli tietysti hybridi joka oli ostettu avovaimon määräyksestä. Avovaimo olisi halunnut täyden sähköauton mutta mies – vaikka totaalisesti tossun alla olikin – oli kerrankin onnistunut puhumaan avovaimolleen tarvittavan annoksen reaalimatematiikkaa ja käytännön perhe-ekonomiaa sekä muistuttamaan, millä leveysasteilla asuttiin.

Avovaimo – nimeltään Lunnia Kirskettes – toimi kärsäntunkevan feminismin tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa. Mies puolestaan oli nimeltään Aulis Rämppänen ja hän toimi insinöörinä Tampereen kaupungilla. Auliksen kyllästyneestä ja alistuneesta ilmeestä näki selkeästi kuka huushollissa piti absoluuttista jöötä. Täysivegaani Lunnia ei sietänyt Auliksen lihansyöntiä ja oli onnistunut rajoittamaan sen yhteen kertaan viikossa maristen joka kerta kuinka Aulis on ilmastorikollinen. Muina päivinä Auliskin söi kiltisti biodynaamista parsaa ja muuta huumorintajua näivettävää rehukeittiön tuotetta. Minkä nyt joskus iltalenkillään osti salaa läheiseltä snagarilta lihiksen kolmella nakilla.

Auliksen ilmeestä näki myös että kyseisen pariskunnan huushollissa ei puhuttu kuin niitä asioita ja siinä sävyssä minkä Lunnia määritteli ja antoi luvan. Niinpä Aulis ei juurikaan puhunut vaan keskittyi kuuntelemaan Lunnian vaahtoamista maailmanparantamisesta interperspirationaalisesta näkövinkkelistä. Auton lastaaminen kävi tutuissa merkeissä eli Aulis kuunteli parisuhdevallastaan juopuneen Lunnian nalkuttamista. Tai oikeastaan Aulis oli kehittänyt sille uuden termin joka oli otettu käyttöön myös hänen kavereittensa kanssa silloin harvoin kun hän pääsi nauttimaan heidän kanssaan muutaman tuutingin. Eli ei se ollut enää nalkuttamista vaan nalkuttamista toiseen potenssiin eli vätkytän-läkittämistä. Ja voi että Lunnia siitä nauttikin.

Mutta pian vätkytän-läkittäminen loppui ja tapahtui jotain yllättävää ja hirveää. Pariskunnan auton viereen kaahasi ikkunaton pakettiauto ja sieltä ryntäsi esille neljä kommandopipoilla naamioitunutta aseistettua miestä. Miehet löivät Auliksen päähän hupun ja raahasivat hänet autoon. Yksi miehistä osoitti aseella Lunniaa ja sanoi julmalla äänellä:

- Kännykkä. Tänne. Heti.

Eihän Lunnia uskaltanut panna hanttiin vaan antoi kännykkänsä. Auto kaahasi paikalta eikä kaikkeen ollut kulunut kuin kymmenen sekuntia. Lunnia istui autonsa vieressä shokissa ja meni varmasti varttitunti ennen kuin hän älysi mennä kysymään kännykkää joltain toiselta ja soittamaan poliisille.

Hänen miehensä oli kaapattu. Keitä ne kaappaajat olivat? Mitä he halusivat? Eihän tämä voinut olla totta.

Kaappaajien autossa joku ulkopuolinen olisi ehkä ihmetellyt tunnelmaa. Kas kun se oli varsin leppoisa. Auliksen kaapanneet miehet vetivät kommandopipot päästään, ottivat saman tien hupun pois Auliksen päästä, löivät kouraa ja esittäytyivät:

- Perskeleen Ykä.

- Lötjösen Eelis.

- Kutvosen Kake.

- Pöntisen Pave.

- Ja Pätisen Pena on Lällävedellä lämmittämässä saunaa. Sinä olet nyt sovitusti Käppäukkojen Kaappauspalvelun kaappaama panttivanki.

Läppäriä käyttävä Pöntinen täsmensi:

- Joo, mutta tosin virallisesti sinut on kaapannut ihan toinen porukka. Ne aseet muuten olivat airsoft-pyssyjä mutta eihän se avovaimosi niitä erota oikeista pyssyistä. Laitetaas sähköpostiviesti muijallesi…

Tuntemattoman Vapautusrintama on kaapannut miehesi.

Jos haluat nähdä hänet elävänä, maksa meille 200 miljoonaa Mongolian tögrögiä käytettyinä seteleinä.

Kerromme myöhemmin kuinka ja mihin toimitat rahat.

Älä ota yhteyttä poliisiin.

Samalla kun Kutvonen irroitteli akkuja Auliksen ja Lunnian kännyköistä hän totesi:

- Ja niin kuin etukäteen sovittiin, kaappaus kestää neljä vuorokautta.

Aulis huokasi onnesta. Hän oli kuullut eräältä kaveriltaan Käppäukkojen Kaappauspalvelusta joka antoi interperspirationaalisen feminismin sorron kohteena oleville miehille mahdollisuuden mutkattomaan ja toksisen maskuliiniseen rentoutumishetkeen hyvässä seurassa. Hän oli ottanut salaa avovaimoltaan palveluun yhteyden ja nyt se kaappaus oli hänellä täydessä käynnissä. Kun auto ohitti Pinnanmaan maakunnan rajan niin ensimmäisenä käytiin bensikseltä hakemassa lihikset läskimakkaralla ja sen jälkeen ajo jatkui. Kun mieli oli hyvä ja rauhallinen niin aika kului nopeasti ja pian lähestyttiin Lällävettä sekä mökkiä. Lälläveden mökille saavuttua Ykä totesi:

- No niin, neljän vuorokauden kaappauksesi alkaa. Olemme suunnitelleet ohjelmistoksi joka päivä saunaa ja Tsuhnan Kostoa. Ruokapuolena on Lälläveden Läski & Leivonnaisen makkaravalikoimaa sekä luonnollisesti grillattua porsasta. Parina päivänä voidaan käydä Örnätjärven Erämiesten ampumaradalla ampumassa konepistoolilla. Myös vanha Maxim-nollayhdeksäinen on tarjolla. Ja luonnollisesti koko kaappauksen ajan on tarjolla toksisen maskuliinista herraseuraa. Jos haluat jotain lisäohjelmaa niin sitä järjestetään mahdollisuuksien mukaan.

Aulis totesi onnellisena:

- Ei jätkät… täähän lähentelee jo taivasta. Mutta millä minä tämän maksan? Tästä tulee teille kustannuksia.

Tähän totesi puolestaan Lötjönen:

- Tämä ei maksa sinulle mitään. Kustannukset hoitaa Pinnanmaan Miesvapautussäätiö. Täällä Pinnanmaallahan sille ei ole sinänsä tarvetta mutta täällä ollaan huolissaan muualla Suomessa asuvista feministisen sorron alla elävistä miehistä ja halutaan auttaa heitä parhaamme mukaan. Mitäpäs jos otetaan ensiksi pienet mukit Äkkölämäkölän bönjakkia ja aloitetaan sen jälkeen panttivankijaksosi?

- Voi juma örtsy… vaan sehän sopii…

*

Neljä kaappauspäivää myöhemmin…

Kaappaajat olivat ajaneet pakullaan kahden kilometrin päähän Auliksen asunnosta. He totesivat:

- Sinun kannattaa varmaan juosta tämä loppumatka että näytät edes vähän kaapatulta. Ja jos haluat muuta apua niin Pinnanmaan Miesvapautussäätiöllä on vertaistukitoimintaa feministisestä sorrosta vapautuneiden tai siitä irti haluavien miesten kesken. Me ollaan laitettu sinun sähköpostiisi yhteystiedot. Näyttää spämmiltä. Läjä-Tek-oy mainostaa siinä ökkötölöhölököttimiä.

- Kiitti jätkät. Täytyy varmaan mennä… ja kiitos vielä kaikesta… tällä jaksaa jo pitkälle…

Lunnia kuuli kuinka ovikello soi. Siellä oli Aulis.

- Minä pääsin karkuun. Ne olivat siirtämässä minua toiseen paikkaan ja olivat huolimattomia. Sain kaapattua kännykkänikin mukaan. Eivät saaneet minua kiinni.

- Nyt on soitettava poliisille.

Puolta tuntia myöhemmin poliisi oli paikalla. Aulis kertoi että ei pystynyt millään sanomaan missä hän oli ollut eikä sitä miltä kaappaajat näyttivät. Heillä oli koko ajan ollut kommandopipo päässään.

Poliisi raapi päätään:

- Niin… tämä on kyllä kummallinen juttu… kas kun tuo Tuntemattoman Vapautusrintama on viimeisen parin kuukauden aikana kaapannut jo kolmisenkymmentä miestä. Ja joka kerta se kaappaus on epäonnistunut. Lunnaita ei ole saatu ja miehet ovat aina päässeet karkuun. Ja ne lunnaatkin on aina vaadittu jokseenkin käyttökelvottomina valuuttoina. Ne tyypit ovat vissiin maailman surkeimpia kaappaajia.

Lunnia katsoi Aulista ja poliisia ja hieman hätkähti.

Etteivät ne perkeleet vaan iskeneet silmää toisilleen?

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CLVI

1. Oikeaoppista palkintoa pukkaa jälleen

Tässä hiljattain tuli kirjoitettua siitä, että pääinkvisiittori Raija Toiviainen on saanut Oikeusteko-palkinnon. Erityisesti mainittiin Toiviaisen aktiivinen osuus sananvapauden tukemisessa ja siinähän mentiinkin jo mukavasti Orwellin tasolle. Nyt Helsingin kaupunki näyttää ajatelleen että osataan sitä täälläkin ja on antanut tunnetulle propagandapoliisille Jari Taposelle ”kultaisen Helsinki-mitalin kaupungin hyväksi tehdyistä ansioista”.

Mikäli näitä ansioita ovat ne, että jätkä on säännöllisesti vähätellyt ja jopa kieltänyt tuontitavarana hankitun ja jatkuvasti kasvavan väkivaltarikollisuuden olemassaolon niin voi todeta että Helsingin kaupungin näkemys ansioista on ehkä hieman erilainen kuin tavallisen ihmisen. Taposen näkokantahan on ollut se perinteinen eli ongelma ei ole ongelma mutta ongelmasta julkisesti puhuminen on suuri ongelma. Yksi palkintoperusteista on seuraava:

”Taposen johdolla Helsingin poliisin ymmärrys eriarvoistumisesta ja radikalismista on laajentunut merkittävästi. ”

Herää kysymys että mitähän hemmettiä tuo munkkilatina oikeastaan tarkoittaa ja kuinka pitkään tuota tuli muotoilla. Mutta ainakaan se ei tarkoita sitä, että tuontitavaran väkivaltarikollisuus Helsingissä millään muotoa vähenisi.

On sanonta että ei kahta ilman kolmatta. Nyt on nopealla aikataululla jaettu kaksi parodiahorisontin ylittävää palkintoa. Mikä olisi se kolmas?

Ehkä Tarja Haloselle vapaudenristi maanpuolustuksen eteen tehdystä vankkumattomasta työstä?

2. Ay-liike ja kokoomus

Pisti vaan silmään että SDP ja sen kanssa kompuksessa oleva ay-liike näyttävät haistelevan seuraavan hallituksen tuulensuuntaa ts. pyrkivät kokkareiden kanssa samaan hallitukseen. Sitä kuvaa hyvin kokkareiden puoluekokouksessa erään ”ay-vaikuttajan” lausunto:

Ratkaisevaan asemaan nousee tarve turvata työvoiman määrä Suomessa.

– Suomeen saapuu nyt vuodessa 20 000 työperäistä maahanmuuttajaa. Heistä 10 000 on kausityöntekijöitä. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan vuodessa 30 000 ihmistä, jos haluamme turvata työvoiman riittävyyden, talouskasvun ja 1940- ja 1950-luvuilla syntyneiden ihmisten vanhuuden hoivan, ay-vaikuttaja arvioi.

Niin Kokoomus kuin tuo ay-vaikuttaja tietävät että korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan Suomeen ei ole tulossa mitään muita kuin kehitysmaalaisia elätettäviä. Mistä nyt alkaa olla kokemusta jo kolmekymmentä vuotta. Mutta kumpikin kaipaa niitä elätettäviä lisää. Yhteinen sävel löytyy hallituksessa varmasti. Varsinkin kun kokoomus on sanonut että nykyisen hallituksen ilmastokiimaa ei millään muotoa jarrutella,

No, kokoomus jyrää gallupeissa ja kovin moni suomalainen kuvittelee löytävänsä sieltä pelastuksen. Ei kokoomus lähde korjaamaan niitä ongelmia mitä se itse on ollut viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana ollut aiheuttamassa.

Tällaisen tavallisen muurahaiskansalaisen näkövinkkelistä on vaan  jotenkin järkyttävää että niin oikeisto kuin vasemmisto pitävät Suomen tulevaisuuden kannalta välttämättömänä hankkia aina vain lisää elätettäviä. Eli jos joku on mennyt perseelleen jo kolmekymmentä vuotta niin jatketaan järkähtämättömästi samalla linjalla.

3. Naiset jyrää! Vai jyrääkö sittenkään?

Vuorossa esimerkki valtamedian uutisoinnista jossa otsikko ja varsinainen uutinen eivät ole ihan linjassaan. Tässä komea otsikko:

Ja uutisen lopussa pieni täsmennys:

Golfissa miehet lyövät keskimäärin pidempiä lyöntejä kuin naiset. Turnauksessa lyöntien pituuseroja oli tasoitettu niin, että miehet ja naiset pelasivat kentän eri pituisena.

Esimerkiksi suomalainen Gogolf kertoo, että virallisesti miehillä kentän pituus oli 6 402 metriä, naisilla 5 498 metriä.

Että sellaista jyräämistä. Mutta saatiinhan komea otsikko.

4. Rauhaa rajalle

Olen kirjoittanut aikaisemminkin eräästä hyvin rauhanomaisesta valtioiden välisestä konfliktista. Eli Tanskan ja Kanadan kiistasta Grönlannin länsipuolella sijaitsevasta Hans-saaresta, kooltaan 1,3 neliökilometriä. Tätä ”sotaa” on käyty lähinnä kiistan osapuolille lahjoitettujen viski- ja snapsipullojen voimalla.

Nyt tähän konfliktiin on sitten saatu päätös, saari jaetaan Tanskan ja Kanadan kesken ja raja kulkee suurinpiirtein saaren keskellä sijaitsevassa kuilussa:

51 vuotta kestäneen konfliktin saldo oli nolla kaatunutta, nolla haavoittunutta sekä eräitäkin juotuja pulloja. Tällaisesta konfliktien hoitamisesta tulisi muidenkin maiden ottaa oppia.

PAKKOWOKELLETTU FIRMA

Radanvarsikaupunki, lähitulevaisuudessa…

Teldec-Tek Oy:n henkilöstöpäällikkö Einari Luunapp istui hyväntuulisena työhuoneessaan. Teldec-Tek Oy oli monialafirma joka valmisti hilavitkuttimia, kutkuttimia, härspediräättöreitä, ökkötölöhölököttimiä sekä myös yleissekoittavia hallintomallin uudistusvaikeuttamisratkaisuja nimenomaan julkiselle sektorille.

Firma oli työntekijöittensä keskuudessa varsin pidetty, niin kuin oli myös henkilöstöpäällikkö Luunapp joka piti osaltaan huolen että työntekijöitä oli tarvittava määrä tarvittaviin tehtäviin ja työntekijöitä arvostettiin. Hehän työllään firman liikevaihdon ja -voiton mahdollistivat. Niin liikevaihto kuin -voittokin olivat viime aikoina lisääntyneet kun maa oli lopultakin päässyt eroon koronasta, apinarokosta, pokeriflunssasta, pfizeriitistä, hyppivästä anaalipaiseesta ja hallinnollisesta kaikenvaraepidemiasta. Sen myötä niin kotimainen kauppa kuin vientikin oli alkanut taas vetää ja työntekijöitä oltiin voitu palkata lisääkin.

Mutta joku näytti olevan vialla. Hänen toimistoonsa tuli firman pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Alarik Spenttinen joka näytti siltä niin kuin olisi syönyt kaksi vuorokautta sitten jotain hyvin hapanta joka ei ollut vieläkään suostunut tulemaan ulos henkilökohtaisessa pönttöpostissa. Ilman sen kummempia tervehtimisiä Alarik sanoi:

- Ne perkeleet sitten tekevät sen. Sain sen lähteitteni kautta tietoon.

- Öö… öö… brrgele… ai… ai… siis tekevät minkä? Ja ketkä?

- No eduskunta. Ja sen lain.

- Siis sen lain?

- No just sen. Se runnotaan läpi ihan pikapuoliin.

Luunapp huokasi. Se laki. Sovelletun tasa-arvon työelämää koskeva laki. Julkinen sektorihan oli positiivisen syrjinnän vuoksi ollut viturallaan jo pitkän aikaa mutta nyt wokellus työntäisi kärsänsä lain pakkosanelemana myös yksityisiin yrityksiin. Jos samaa työpaikkaa haki joku tavallinen, koulutettu ja kokenut kantasuomalainen sekä joko etnisesti edistyksellinen tai mihin tahansa LGBTQTiiTyy-kategoriaan kuuluva hakija niin uhrikategoriassa ylempi oli valittava vaikka se kantasuomalainen olisikin ollut pätevämpi ja kokeneempi. Lain lopputuloksena tuli olla se, että tietty prosenttimäärä yrityksen henkilökunnasta tuli olla uhriutumisluokitettua. Spenttinen pani palamaan pikkusikarin ja sanoi kyrpiintyneenä:

- Ja minä laskin että meidän firmassa pitää olla sen lain mukaan kymmenen uhriutumispyramidiin kuuluvaa. Vaikka niillä ei tekisi hevon sanonkomamitä, hä?

Luunapp pisti puolestaan palamaan punaisen Nortin ja totesi muutamat hermosavut otettuaan:

- Ja tulee muistaa, että jos näitä sorrettuja-etuoikeutettuja irtisanotaan koeajan perusteella kun huomataan että osaaminen ei ollut sitä mitä vaadittiin ja varsinkin maksettiin niin nehän nostavat pirunmoisen metelin valtamediassa. Vaikka ne olisivat kuinka törppöjä töissään niin eihän meitä uskota vaan valtamedia rääkyy että ne pistettiin pihalle siksi, että firma on niin pirun rajoittunut, sortava, käppäukkoinen sekä muita pitkiä rumia ja karvaisia sanoja. Todisteeksi riittää että joku kokee tulleensa sorretuksi. Ja sehän tietää lain mukaan merkeleellisiä rangaistussakkoja, korvauksia ja ennen kaikkea sitä että julkinen sektori lopettaa tilaamiset meidän firmalta. Ja tiedä vaikka joitain leikkipartisaaneja tulisi tekemään tiesulkuja firman pihalle.

Spenttinen vastasi:

- Jep. Eli kusessa ollaan. Ja eihän niitä uhriutujia voi sinne varsinaiseen työporukkaan laittaa. Siellähän jätkät hermostuisivat kitinään ja tunkisivat niille rautakangen perseeseen. Eli niitä täytyy palkata hallintoon. Joka meillä on ollut aina korostetun vähäinen. Vain sen verran kuin tarvitaan. Ei ensimmäistäkään suojatyöpaikkaa. Ja nyt me joudutaan joksikin hemmetin maakuntamalliksi himmeleineen kaikkineen. Olisko sulla ideaa mitä tehdä?

Henkilöstöpäällikkö Einari Luunapp tumppasi norttinsa, sytytti samantien toisen ja vastasi vinosti hymyillen:

- Itse asiassa on. Firman on siis pakko palkata kymmenen täysin turhaa uhriutumispyramidiin kuuluvaa työn näennäistekijää. No, pannaan haettavaksi kymmenen inchange-exchange special operative managerin hommaa. Ja pannaan sana kiertämään että värväämisessä suositaan erityisesti sekä vain ja ainoastaan uhriutumispyramidin jäseniä.

- Vaan mitähän nuo hommat ovat? Titteli on kyllä komea, se täytyy myöntää.

- Käytettyjen kirjekuorien kääntäjiä.

- Piru vie… tuossa saattaa olla ideaa… ne eivät pääsisi sotkemaan mitään varsinaista työhön liittyvää… mutta eihän meillä ole kirjeliikennettä enää juuri ollenkaan.

- No kehitetään sitä sitten. Puolet näistä inchange-exchange special operative managereista kirjoittaa tyhjiä kirjeitä firmamme osoitteeseen, postittaa ne ja toinen puoli ottaa ne vastaan, kääntää kirjekuoret ja toimittaa ne taas lähettäjille. Ja sehän on sitä paljon mainostettua kierrätystäkin. Kirjaimellisesti.

- Hitto joo, noinhan me tehdään. Tietysti tosiasia on että meille ei jää niiden palkkaamisesta edes sitä tuulen huuhtomaa persettä vaan puhdasta persnettoa mutta pystyypä firma kumminkin jatkamaan toimintaansa. Vaikka kalliiksihan se tulee. Mutta meillä on sen lain tiimoilta vielä toinen ongelma.

- Mikäs?

- No se, että firmojen hallituksesta puolet pitää olla naisia. Mikä on aika mielenkiintoista sinänsä tässä sukupuolettomassa yhteiskunnassamme. Mutta minä olen itse keksinyt siihen ratkaisun.

- Kerro.

- Meillähän firman hallituksessa on vain neljä jäsentä. Minä itse sekä Vottosen Väne aiotaan julistautua transnaisiksi sekä kolmannen, neljännen, kahdeksannen ja kuudennentoista sukupuolen edustajiksi. Eiköhän se sillä suttaannu.

- Suttaantuu varmasti kun vielä annatte mahdollisimman näkyvät haastattelut asian tiimoilta Helsingin Sanomiin, Naisten Lehteen, Akateemisen Naiskansan Uutisiin ja Julkkispötsiin. Tehän olette silloin rohkeita edelläkävijöitä joita ei voi arvostella. Hitto vie, tehän pääsette osaksi uhriutumispyramidia.

- Joo. Jumala siunakkoon sovellettua työelämän tasa-arvoa…

Lukijalle: Kirjoitus on saattanut saada vaikutteita tapaus Ilmarisesta sekä EU:n määrittämästä pakkotasa-arvosta.

SOVELLETUN SANANVAPAUDEN PALKINTO

Täytyypä laittaa vielä samalle päivälle toinen postaus. Se kun kertoo asiasta joka on joko loistoluokan tahatonta huumoria tai sitten jonkunlainen vihervasemmiston keskisormen näyttö tavallisille ihmisille viestillä ”me voidaan tehdä ihan mitä meitä huvittaa”.

Jaa mistä on kysymys?

No siitä, että Suomen tunnetuin oikeamielinen valtakunnaninkvisiittori Raija Toiviainen on saanut Oikeusteko-palkinnon. Laitetaanpa hieman asian uutisoinnista:

Asianajajaliiton mukaan valtakunnansyyttäjä on osoittanut poikkeuksellista kyvykkyyttä ja ennakkoluulottomuutta sananvapauden tukemisessa.

Boldaus oma. Vaatii tavallista suurempaa mielikuvitusta tulkita Toiviaisen toimet sananvapauden tukemiseksi. Ja ehkä seuraava siteeraus kuvaa erinomaisesti aikamme henkeä. Boldaus edelleenkin oma:

Asianajajaliiton puheenjohtaja Hanna Räihä-Mäntyharjun mukaan valtakunnansyyttäjänä Toiviainen on osoittanut organisaatiouudistuksen lisäksi myös poikkeuksellista kyvykkyyttä ja ennakkoluulottomuutta erilaisissa avauksissa oikeudenhoidon nopeasti muuttuvilla harmailla alueilla, kuten sananvapauslainsäädännön tulkitsemisessa.

Ja joo, tämähän pitää paikkansa. Toiviaisella on ollut sananvapauden tulkitsemisessa poikkeuksellista kyvykkyyttä ja ennakkoluulottomuutta. Onko sillä oikeusvaltion kanssa mitään tekemistä on sitten aivan toinen kysymys.

Hotellin respassa jäädään odottamaan että joku pyssyjen kanssa heiluva väkivaltatuomion saanut etnisesti edistyksellinen räppäri saa Vuoden kansalainen-palkinnon.

Raija Toiviainen. Sovelletun sananvapauden sankari.

KÄPPÄUKOT JA KAKSI UHKAA

Huitsinnevadan Örnätjärvi, Örnätjärven Erämiesten metsästysmajan sauna, näinä päivinä…

Ötnätjärven Erämiesten metsästysmajan saunan savupiipusta nousi ilmoille oikean ajattelun vastaisia pienhiukkasia ja saunan kuistilla istui kaksi setärumaa käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehet olivat päivän aikana käyneet Itkuntirauttaman Häpelikössä kunnostamassa passilavoja tulevan syksyn sikanautajahtia varten. Lavoja oli vielä muutamia kunnostettavana joten toverukset olivat päättäneet yöpyä metsästysmajalla. Saunatauolla Ykä aukaisi Tsuhnan Koston ja totesi Lötjöselle:

- Hjuu, täytyy todeta että Suomea uhkaa kaksi uhkaa. Molemmat ovat ilmeisiä mutta toiseen on varauduttu ja toiseen taas ei.

Lötjönen oli aukaissut oman tölkkinsä, sytytti siinä samalla voimasavuke Bostonin ja vastasi:

- Jaa… taidan tietää nuo uhat. Se uhka johon on varauduttu ja joka otetaan vakavasti on se itäinen uhka eli Venäjä.

- Jep. Onhan meillä huomattavan suuri reserviläisarmeija, kohtuullinen kertausharjoitussysteemi ja toimiva LKP-järjestelmä. Onhan meillä myös läntisen Euroopan suurin tykistö. Ja armeija muutenkin läntisen Euroopan tasolla varsin hyvässä kunnossa. Vaikka ainahan sitä sotavaltion valmiutta voitaisiin parantaa. Mutta ei nyt sentään ihan Ruotsin tilanteessa olla. Siellä kun aikanaan päätettiin että nyt syttyi se rauha joten hittoakos sillä armeijalla tekee.

- Joo. Siitä tykistöstäkin on vähän turhan suuri määrä vedettävää tykistöä. Itsevetävää tykistöä voitaisiin hankkia lisää. Samoin kuin muuta kalustoa. Sitä ei ole koskaan liikaa. Ja sitten on tietysti se Nato. Johon molemmat suhtautuu ottiatuota. Kun meillä ei ole sitä kristallipalloa niin kuin kovin monella muulla tuolla interwebin ihmeellisessä maailmassa. Me voidaan vain ottiatuotailla.

- Ottiatuotailla niin. Jos ollaan pessimistejä niin Suomi ja Baltian maat voivat olla Natolle puskurivyöhykettä jossa viivytetään ja kulutetaan hyökkääjää ja pysäytetään se sitten jossain Ruotsin ja Puolan rajalla. Suuressa mittakaavassa ihan ymmärrettävää strategista ajattelua mutta ei kovin mukavaa miehitetyn alueen asukkaille.

- Näin voi olla. Toisaalta, jos ollaan optimistisempia niin ainakin sieltä saataisiin sitä kalustoa. Kun se nykyinen tekninen kalusto ei ole sellaista jota väsätään nyrkkipajassa. Täydennykset ovat välttämättömiä ja kalusto on muutenkin lähes kokonaan Nato-kalustoa. Ja voidaan sieltä saada ainakin sitä – pääosin amerikkalaista – ilma- ja meritukea. Vaan joka tapauksessa ei pidä kuvitella – niin kuin jotkut varmaankin kuvittelevat – että se neljä kirjainta eli Nato tappelee tappelun meidän puolestamme. Kyllä se on tapeltava itse. Jos apua saadaan niin sehän aina sopii.

- Niin… ja onhan meillä se salainen ase. Jonka venäläiset ovat antaneet meille. Eli se dedovshina-systeemi. Jossa vanhempi venäläinen saapumiserä rääkkää nuoremman järjettömäksi.

- Hähhää, joo… onhan se venäläiselle varusveijarille tietenkin pirun ikävää mutta meidän kannalta on kyllä eduksi jos venäläinen mosuri vihaa esimiestään enemmän kuin vihollista. Mutta joka tapauksessa itäinen uhka on tunnistettu ja siihen on varauduttu. Mutta sitten on se toinen uhka.

- No sepä se. Se sanotaanko läntinen uhka. Joka tulee Afrikasta, Lähi- ja Keski-idästä ja jota ei saa sanoa uhaksi vaan yhtä aikaa mahdollisuudeksi, välttämättömyydeksi, väistämättömyydeksi ja velvollisuudeksi. Se on kaiken arvostelun yläpuolella.

- Just näin. Se läntinen uhka saa aikaan hirvittävän rasituksen meidän kansantaloudelle ja sen myötä suomalaiset ovat päässeet nauttimaan jatkuvasti kasvavasta määrästä väkivalta- ja seksuaalirikoksia. Kuolleet, hakatut, ryöstetyt ja raiskatut suomalaiset eivät haittaa valtakoneistoa tippaakaan.

- Niistä nimenomaan. Ja koska läntistä uhkaa ei saa sanoa uhaksi vaan mahdollisuuden ja velvollisuuden sekoitukseksi niin nämä rikokset täytyy jotenkin tulkita meidän suomalaisten omaksi syyksi. Kas kun me ei olla määritelty uhkaa mahdollisuudeksi vaan uhaksi. Vaikka se muuttaa jo kansojen väestörakennetta niin kuin erityisesti Ruotsissa tulee tapahtumaan. Ja Suomi tulee perässä. Mikäs se oli se tuore uutinen espoolaisesta koulusta? Yli 60 prosenttia muita kuin suomenkielisiä. Eikä ole ainoa. Ja Espoohan oli aikanaan suomalainen unelma ja menestystarina. Niin ainakin mainostettiin.

- Näinpä mainostettiin vaan ei mainosteta enää. Niin oli silloin, toisin on nyt, kun on järkikin päästä jo pois lähtenyt…  samoin kuin moni espoolainen Espoosta kehyskuntiin… ja mietitäänpä sitä Vahteran Paulin laskelmaa. Haittamaahanmuuttoteolliseen kompleksiin uppoaa vuodessa 3,2 miljardia. Sen sijaan PV:n vuosittaiset hankintamäärärahat ovat siinä puolen miljardin kieppeillä. Eli Suomi maksaa hirveät rahat siitä, että se ylläpitää läntistä uhkaa ja kiistää samalla sen olemassaolon. Samalla kun se valmistautuu itäiseen uhkaan. Niin kuin kuuluukin. Mutta huomattavasti vähemmillä rahoilla. Suorastaan nakkirahoilla. Ja toisaalta se itäinen uhkakin voi halutessaan tuupata sata tuhatta kehitysmaalaista Suomeen. Nehän otetaan vastaan, elätetään ja annetaan vielä kansalaisuuskin päälle.

- Voisihan sanoa että Suomi on kuin talo joka pitää etuovensa tiiviisti lukossa mutta samalla mainostaa että takaovi on sepposen selällään eli tulkaa veikkoset viemään mitä lystäätte ja riehukaa minkä ennätätte. Ja oikeastaan voi sanoa että samalla talon katto on porattu täyteen reikiä. Siinä on meinaan se kolmas uhka. Eli vihervasemmistolainen ilmastohysteria jonka myötä tuhotaan koko suomalainen elinkeinoelämä. Ja samalla ne verorahat joilla pidetään ne täysin hyödyttömät vihervasemmistolaiset hyvällä elatuksella.

- Mutta onneksi tässä saunassa katto on kunnossa. Eiköhän lähdetä ottamaan taas pienhiukkasten aikaansaamat löylyt?

Näin tapahtui ja käppäukot siirtyivät löylyyn. Piruko sen tiesi, mitä ne siellä puhuivat? Varmaan lisää niitä paljon mainostettuja vihapuheita. Ei niistä käppäukoista koskaan tiennyt.