ANTERO LÄRVÄNEN JA KANTAVÄESTÖN VOK

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallistelevision ja Huitsinnevadan paikallisradion suorasta yhteislähetyksessä täältä Pinnanmaan maakunnasta, tarkalleen sanottuna Ala-Tölöviön kunnasta ja olemme seuraamassa uuden yhteiskunnallisen, ehkä jopa mullistavan ilmiön perustamista. Ilmiö ei tosin ole ainutkertainen, sillä samaa on tapahtunut jo muuallakin Pinnanmaalla. Tänne on nimittäin perustettu vastaanottokeskus, mutta se ei olekaan aivan tavallinen vastaanottokeskus, ja siitä meille kertoo haastattelussamme Ala-Tölöviön kunnanlärväri Ensio Jynttän-Jytänen. Kunnanlärväri Jynttän-Jytänen, tervetuloa lähetykseen.

- Kiitos, Antero ja tervehdys kaikille kuuntelijoille täällä Pinnanmaalla ja muuallakin Suomessa. Huitsinnevadan paikallistelevisio lienee vielä ihan maakuntatason televisio, mutta eikös Huitsinnevadan paikallisradio ala kuulua jo kaikkialla Suomessa?

- Pitää paikkansa, radioaalloilla ollaan jo varsin laajalti ja siellä missä ei olla, niin netin kautta lähetystämme voi kuunnella vaikka Namibiassa. On se tää nykytekniikka vaan melkoista. Mutta kertokaapas millä tavalla tämä vastaanottokeskus eroaa näistä muista, kovasti tunnetuista eikä niin kauhean hyvämaineisista vastaanottokeskuksista?

- No tässähän on se perustavaa laatua oleva ero muihin vastaanottokeskuksiin, että tänne otetaan vain kantasuomalaisia. Heidät mielletään nimittäin täällä Pinnanmaalla ihan oikeasti pakolaisiksi ja turvapaikanhakijoiksi jotka ovat oikeassa hädässä ja avun tarpeessa.  On käynyt meinaan ilmi, että eteläisestä Suomesta, erityisesti Helsingistä sekä Turun ja Tampereen tietyiltä alueilta olisi näille selkosille muuttamassa ammattitaitoista ja kaikin puolin tolkullista väkeä jotka haluaisivat päästä eroon eteläisessä Suomessa kehittyvästä kaaoksesta, mutta ongelmana on tietysti se, että työpaikka pitäisi saada. Ihmisen pääelinkeino kun on syöminen. Mutta sitten hoksattiin, että voihan tässä Pinnanmaan maakunta tulla puolitiehen vastaan ja antaa ihmisille katon pään päälle, niin että muutto on sitten helpompi ja työn etsiminen onnistuu luonnollisesti paremmin, kun on sentään päästy hoitamaan varsinainen muutto näille selkosille. Ensimmäisenähän sen hoksasi se teidän huitsinnevadalainen hotellinpitäjä Perskeleen Ykä, joka antoi hotellistaan yhden siiven vastaanottokeskuskäyttöön.

- Kuinka tämä vastaanottokeskustoiminta sitten tarkalleen ottaen tapahtuu?

- No, on kysyntää johon meillä on sekä halu että mahdollisuus vastata. Siellä eteläisen Suomen maalikylissä on paljon ihmisiä, jotka ovat kertakaikkisen kyrpivyntyneet siihen etniseen rikastumiseen sekä sen aiheuttamiin seuraamuksiin ja myös siihen, että virallisesti siihen ei saa kyrpivyntyä vaan se pitäisi mieltää voimavarana ja jos muksua koulussa rääkätään näitten paljon mainostettujen uussuomalaisten taholta, niin siitä pitäisi vain pitää turpa kiinni ja todeta että suck it up niin kuin tuolla Amerikan mailla tavataan sanoa. Heillä olisi tietysti mahdollisuus muuttaa tänne muutenkin, myydä asuntonsa ja hankkia täältä uusi, mutta koska töitä ei tietenkään heti löydy, niin elämä on varsin ikävästi tyhjän päällä. Ei se lähtö ole niin helppoa ja yksinkertaista vaikka halua olisi. Mutta vastaanottokeskus tarjoaa heille mahdollisuuden suorittaa fyysinen muutto niin että he saavat tilapäisen asunnon ja kuntamme sosiaalinen turvaverkko tukee heitä ja auttaa heitä löytämään uuden alun elämään täällä Pinnanmaalla.

- Ja se tapahtuu kuinka?

- Ensimmäisenä tarjotaan tietysti majoitus. Täällä Ala-Tölöviössä sen tarjoaa käytöstä poistettu motelli Hupsheikka, jossa on kaikkiaan kolmekymmentäkuusi huonetta. Majoitus kantasuomalaispakolaisille on maksuton ja sen kustantaa Ala-Tölöviön kunta ja lisäksi toimintaamme avustaa Pinnanmaan maakuntaliitto. Muuttokuormasta ei tietenkään mahdu kaikki tavara näihin majoitustiloihin, joten meillä on tarjolla tulijoille ilmaista varastotilaa Ala-Tölöviön keskustassa sijaitsevissa tiloissa. Tulijoille tarjotaan myös ruokailu kunnan puolesta sekä lisäksi he saavat tietysti toimeentulotukea. Motellista vastaanottokeskukseksi muuttuneessa Hupsheikassa on myös yhteiset pesutilat sekä sauna, johon voi halutessaan varata vuoroja. Kouluikäiset lapset käyvät koulua joko Hupsalan ala-asteella tai Ala-Tölöviön yläasteella ja lukiossa. Kunta luonnollisesti järjestää heille kuljetuksen. Siinä vaiheessa, kun joku perheestä saa itselleen täältäpäin työpaikan, he joko ostavat oman asunnon tai siirtyvät kunnalliseen vuokra-asuntoon ja alkavat toimia tervetulleina pinnanmaalaisina asukkaina ja veronmaksajina.

- Vastaanottokeskuksistahan on ollut paljon negatiivista uutisointia. On ollut väkivaltaa, keskinäistä nujakointia ja seksuaalirikollisuutta. Onko tällaista ilmennyt Hupsheikan vastaanottokeskuksessa ja mikä on paikallisten ihmisten suhtautuminen vastaanottokeskukseen?

- Minkäänlaisia järjestyshäiriöitä ei ole esiintynyt ja paikalliset suhtautuvat vastaanottokeskukseen erittäin myönteisesti. Naapurit ovat tulleet joukolla pullahalaamaan uusia tulokkaita, wippajei! Ja uudet tulokkaat ovat puolestaan vastanneet erilaisilla talkootöillä, sillä – toisin kuin niissä perinteisissä vastaanottokeskuksissa – tulijat ovat sekä kielitaitoista, ammattitaitoista että ihmistavat hallitsevaa väkeä. Poliisi on käynyt Hupsheikassa kerran, koska eräs vastaanottokeskuksen asukkaista oli hakenut Hupsalan Erämiesten jäseneksi ja molemmat poliisipartioon kuuluvat olivat sattumoisin saman seuran jäseniä, joten he kävivät kertomassa miehelle seuran toiminnasta, ja samalla antoivat miehelle kartan seuran toiminta-alueesta.

- Kiitokset, kunnanlärväri Jynttän-Jytänen. Ja tässä vaiheessa annammekin hetkeksi puheenvuoron mainostajille…

(linkki)

- Ja palaamme lähetykseen. Meillä on nyt haastateltavanamme Mauno Paljon-Vähänen joka on tyttärensä kanssa asiakkaana Hupsheikan vastaanottokeskukseskuksessa. Mauno, minkälaiset ovat tunnelmanne?

- No tunnelmathan ovat vähän hemmetin hyvät. Minähän olen siis 14-vuotiaan tytön yksinhuoltajaisä Helsingin Kivikosta. Niin minä kuin tyttäremme ollaan perin juurin kyllästytty tähän kulttuurinrikastukseen, ja erityisesti tyttäreni, sillä hänen koulussaan sitä esiintyy jo standardina ja on käynyt ilmi, että rikastukseen – eli siis törkeään perseilyyn – tulisi suhtautua pelkkänä voimavarana ja jos rikastus käy ikävästi iholle, niin silloin pitäisi vain ajatella, että se johtuu omasta negatiivisesta ajattelutavasta. Koulu ei pyri vaikuttamaan perseilyyn, vaan siihen, että perseily pitää oppia hyväksymään positiivisena asiana. Hitto soikoon, tytär kertoi minulle siitä, mikä se koulun tilanne on, ja minä marssin luokanvalvojan pakeille. No mammahan kertoi minulle opetushallituksesta tulleesta ohjeistuksesta eli:

”Lasten ja nuorten ennakkoluuloihin ja rasismiin on onnistuneesti vaikutettu yksinkertaisella, mutta pitkäjänteisellä toiminnalla seuraavin askelin:

* nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota

* nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista näyttäviä dokumentteja ja suuria uutisia

* edellinen nostaa esille lisää positiivisia esimerkkejä, joille annetaan näyttävää julkisuutta”

- No minä siihen kysyin, että onko tää totta vai trikkikuva ja opettaja vastasi – kieltämättä aika nolona – että totta on ja tään mukaan mennään. Vaikkei oikein miellytäkään. Silloinhan minä totesin, että eihän tämmöstä kestä mursunnahkainen persekään. Niin että mitta tuli kertakaikkiaan täyteen, mutta tilanne tuntui epätoivoiselta. Tuli mietittyä, että milläs helvetillä me päästään täältä Helsingistä pois? Mutta sitten mulle soitti eräs kaverini täältä Ala-Tölöviöstä ja kertoi tästä mahdollisuudesta. No, me pantiin kaksio myyntiin, ja jostain kumman syystä Helsingin kämpät menevät vieläkin hyvin kaupaksi eli se saatiin myytyä melko nopeasti kohtuuhinnalla ja muutettiin tänne vastaanottokeskukseen odottamaan, että saataisiin elämä täällä raiteilleen.

- Minkälaista asumisenne on täällä vastaanottokeskuksessa?

- No hemmetti, meillähän on kahdelle hengelle tarkoitettu huone, varustettuna minikeittiöllä jossa on mikroaaltouuni, kaksilevyinen sähköhella ja jääkaappi. Lisäksi on vessa, suihku ja internet-yhteyskin. Kyllä tässä ihan mukavasti pärjää, varsinkin kun tietää, että tämä on tilapäistä. Saunassa voi käydä ja vaatteet pestä yleisissä tiloissa. Asuminen ja ruoka on ilmainen, joten peruspäiväraha riittää tällä hetkellä ihan mukavasti. Me olemme kyllä todella kiitollisia. Ei ole mitään valittamista.

- Kunta ei vaadi teiltä sitä, että kustantaisitte asumisenne kaksionne myynnistä saamistanne varoista?

- Ei, sillä kunta haluaa meidät asumaan tänne veronmaksajiksi joten sieltä on todettu, että tällaista viranomaiskiusaamista ei harjoiteta, koska sellainen olisi syvältä ja poikittain. Kunnanlärväri Jynttän-Jytänen on auttanut kiitettävästi mahdollisten työpaikkojen löytämisessä. Minullahan on sekä atk-alan koulutus että rekkakortti ja viritelmiä on jo ilmassa. Voi olla, että aloitan vakihommat jo lähiviikkoina. Pysyvää asuntoakin on jo katseltu ja Ala-Tölöviön keskustassa olisi tarjolla saunallinen rivarikolmio, joka kiinnostaa ja siitä ei olisi kuin muutama sata metriä matkaa Ala-Tölöviön yläasteelle, joten tyttärelläkin olisi mukavan lyhyt koulumatka. Ja ennen kaikkea seutu vaikuttaa turvalliselta. Niin tolkuttoman turvalliselta, että ehkä ala-tölöviöläiset eivät itsekään tajua, miten mahtavassa paikassa he asuvat.

- Mitenkäs tuo ruokapuoli? Rikastetuissa vastaanottokeskuksissa siitä on kovasti valitettu ja on jopa tehty kokonaisia varttitunnin syömälakkoja silloin kuin median edustajat ovat olleet paikalla. Mitenkäs täällä? Onko ruuasta valittamista?

- Ruoka on erittäin hyvää ja sitä on riittävästi. Mehän syömme Ala-Tölöviön keskuskeittiössä tehtyä ruokaa eli sitä samaa mitä syövät ala-tölöviöläiset koululaiset. Se kaveri, joka tuo pakulla tänne sapuskaa lämpölaatikoissa kertoi minulle, että kun paikallisen keskuskeittiön pääemäntä oli ollut työpaikkahaastattelussa, niin häneltä oltiin kysytty, että ”tunnetko ruokaympyrän” ja hän oli vastannut, että ”tunnen, mutten välitä siitä” ja hän oli saanut paikan samantien. Ja sen huomaa. Ruoka on äärimmäisen hyvää. Aamu- ja iltapalat me sitten tehdään tuossa minikeittiössämme.

- Onko teillä jo viritelmiä siihen, että kuinka pääsisitte mukaan Ala-Tölöviön sosiaaliseen elämään?

- Onhan toki. Tyttäreni on lahjakas laulaja ja hänet on pestattu paikallisen folk metal-bändin Völlövä Sinisen laulajaksi. Ne kun halusivat naislaulajan, mutteivät ole vielä sopivaa löytäneet. Minä olen pääsemässä jäseneksi paikalliseen metsästysseuraan ja olen myös liittynyt Ala-Tölöviön suojelukaartiin. Minä kun olen pioneerialikersantti, niin totesivat, että osaamiselleni on käyttöä. Ja noin yleensä täytyy sanoa, että täällä on kyllä mahdottoman mukavaa väkeä. Me odotamme todella innokkaasti, että voimme asettautua tänne Ala-Tölöviöön ja kertakaikkiaan deletoida Helsingin aivojemme kovalevyltä.

- Kiitokset, Mauno Paljon-Vähänen. Ja nyt meillä on taas hieman maksettuja ilmoituksia.

- Ja täytyy sanoa, että siellä Suomussalmella on kyllä komeita maisemia, mukavia vaellusmahdollisuuksia sekä myös valtion metsästysalueita metsästyksestä kiinnostuneille ja muistutan siitä, että siellä Raatteen tien museossa kannattaa ehdottomasti käydä. Mutta nyt meillä on haastateltavanamme Hupsheikan motellin omistaja Launo Löss. Kuinka päädyitte siihen ratkaisuun, että muutitte motellinne suomalaisten vastaanottokeskukseksi?

- Loppujen lopuksi ratkaisu oli helppo. Motellihan ei oikein kannattanut, joten minulla oli vaihtoehtona joko laittaa pillit pussiin tai sitten perustaa rikastettu vastaanottokeskus. Siitä minä ajattelin, että joku raja se on rahan perään huoraamisellakin ja paikallisten ihmisten kiusaamisella. Ennemmin vaikka poltan koko paikan. Mutta sitten kunnanlärväri Jynttän-Jytänen otti minuun yhteyttä ja kertoi tästä mahdollisuudesta. Minä kun pidän tästä ammatistani, niin totesin, että ilman muuta suostun. Tässä ollaan ja olen äärimmäisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni. Ala-Tölöviön kunta maksaa toiminnasta aiheutuvat kulut ja minä itse olen siirtynyt kunnan kuukausipalkolliseksi joka pyörittää tätä toimintaa. Totta kai parta-ankkureitten hyysämisellä olisi tienannut enemmän, mutta näin pystyn tekemään jotain myös tavallisten suomalaisten hyväksi ja sillä asialla on minulle suuri merkitys.

- Paljonko tässä vastaanottokeskuksessa on henkilökuntaa?

- Eihän täällä ole muita kuin minä. Eikä tässä enempää tarvitakaan, sillä nämä täällä olevat ihmiset pärjävät kyllä täällä ilman mitään erityistukitoimenpiteitä. Ja mikseivät pärjäisi? Järkevää ja asiallista väkeähän ne ovat. Minä olen täällä semmonen yleismies jantunen joka hoidan huoltotoimenpiteitä ja jeesaan jos jotain apua tarvitaan. Tulkki- ja puolestaloukkaantumispalveluita täällä ei tarvita, joten sitä varten ei henkilökuntaakaan ole tarvinnut palkata. Ihmiset hoitavat täällä itse itsensä ja etsivät aktiivisesti töitä. Lapset käyvät koulussa ja muutenkin tästä porukasta tulee kyllä vallan mainioita uusia ala-tölöviöläisiä. Kaiken kaikkiaan paljon vähemmällä henkilökunnalla täällä pärjätään kuin näissä hyysäämiskeskuksissa joten huomattavasti halvemmaksikin tämä tulee. Tietysti valtio ei anna tähän toimintaan rahapenniäkään, mutta pinnanmaalaiset kunnat ovat tuumineet, että kannattaa sijoittaa ihan toimivaan tulevaisuuteen eikä siihen, että puolestaloukkaantujat saavat egolleen ylihinnoitettua polttoainetta.

- Kiitokset, Launo Löss. Ja nyt olisi taas vuorossa maksettuja ilmoituksia:

- Ja sitten haastateltavanamme on vielä Pinnanmaan Uusasutusliiton toiminnanjohtaja Teppo Ärrgele. Toiminnanjohtaja Ärrgele, kuinka laajalle tämä suomalaisiin keskittyvä vastaanottokeskustoiminta on levinnyt?

- Meillähän on toimintaa vireillä jokaisessa Pinnanmaan maakunnan kunnassa eli siis Hömpstadin kaupungissa sekä Huitsinnevadan, Lälläveden, Vökellysveden, Ala-Tölöviön, Väli-Tölöviön, Ylä-Tölöviön, Äkkölämäkölän, Härnävän ja Uuden Hyisianan kunnissa. Toiminta on erittäin suosittua ja herättänyt huomattavaa sitä tukevaa kansalaisaktiviteettia. On muun muassa perustettu kansalaisjärjestö TIT eli Tolkun Ihmiset Tänne, joka kerää kansalaisrahoitusta vastaanottokeskustoiminnan ylläpitämiseksi ja sen toiminta on ollut erittäin menestyksekästä. SPR:n varojenkerääjät on naurettu täältä ulos jo aikaa sitten.

- Onko toiminta levinnyt Pinnanmaalta muualle Suomeen?

- Kiinnostusta on muuallakin ja huomattavasti onkin, mutta ongelmana on se, että paikalliset niin virasto- kuin suvaitsevaisuuskalkkunat vastustavat sitä sillä perusteella, että kantasuomalaisten uusasutustoiminnan tukeminen ei tarpeeksi paljon pönkitä heidän suvaitsevaista egoaan, joten he haluavat sen ruokkimiseksi mieluummin etnisesti edistyksellistä polttoainetta. He ovat myös varsin laajassa mitassa tuominneet pinnanmaalaisen uusasutustoiminnan rasistiseksi, äärioikeistolaiseksi, veroja kiertäväksi ja monilla muilla pitkillä ja katkerilla sanoilla.

- Haluaisitko lähettää jonkun viestin näille virasto- ja suvaitsevaisuuskalkkunoille?

- No johan nyt toki. Hypätkää Mosseen ja ajakaa mereen. Me täällä Pinnanmaalla tehdään niin kuin meitä huvittaa. Kai tolkun ihmiset saa haluta naapureikseen tolkun ihmisiä.

- Ja tähän onkin hyvä lopettaa lähetys, positiivisissa ja tulevaisuuteen luottavissa tunnelmissa. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallistelevisio. No niin, äänimiehet, sitten rojut Ransittiin ja keula tanakasti kohti Lällävettä. Matkahan ei ole tällä kertaa pitkä.

Myöhemmin Ransitissa, matkalla kohti Lällävettä. Ilma oli kirkastunut, räntäsade loppunut ja Pinnanmaan Tienhuoltolaitos oli aurannut  tiet hyvään kuntoon. Pinnanmaalla keskityttiin olennaisiin asioihin. Huitsinnevadan paikallisradio soitti Ylermi Vilvatväisen & Hässityn Käsityksen uutta hittikappaletta ”Työnnän Toiveeni Nenään” joten mikäs siinä oli vapaan median edustajien ajella kohti Lällävettä ja pulista keskenään…

Antero: Vaan on se joskus mukavaa uutisoida kansalaisille asiallistakin toimintaa ja hyviä uutisia.

Hösse: Juu, ja vielä parempi tämä uutinen olis ollut jos yksi olennainen seikka olisi toteutunut.

Pertta: Ja se olennainen seikka olisi se, että uutinen olisi totta. Mutta tosiasiassa niin tuo Hupsheikan vastaanottokeskus kuin me kolme Ransitissa istuvaa häiskää olemme vain erään keski-ikäisen äärioikeistolaiseksi tulkitun raappahousujätkän mielikuvitusta…

Antero: Niin juu… pääsin vähän liikaa innostumaan…

Kiitokset kommentoija WhiteHunterille, jolta sain pohjainspiraation kirjoitukseen. Kiitokset myös kommentoija Kenzo´:lle, joka puolestaan inspiroi Pinnanmaan Lastensuojeluliiton tapakasvatusmainokseen. Ja luonnollisesti kiitokset Ylelle, joka onnistuu tekemään itsestään päivä päivältä naurettavamman.

ITÄKESKUKSEN TUNNELMAA

Unelmat. Ne ne on kauniita asioita ne. Eiköhän niitä ole joka ainoalla ihmisellä. Moni tavallinen ihminen unelmoi lottovoitosta. Se on kelpo unelma. Kolme miljoonaa euroa ei välttämättä tee ihmistä onnelliseksi, mutta kyllä elämää voi katsella se summa tilillään huomattavasti rauhallisemmin kuin persaukisena. Joku nuori poika unelmoi, että voi kun se mun lätkäura onnistuisi ja musta tulisi uusi Teemu Selänne tai ainakin jonkun NHL-seuran nelosketjun suht hyvin palkattu puurtaja. Joku ihan pikkunen poika voi unelmoida, että voi kun iskä ostaisi meille sen koiranpennun, niin sitten mulla olisi oma paras kaveri ja poikahan olisi siinä oikeassa, sillä pikkusen pojan ja hänen koiransa keskinäinen rakkaus on ehkä se pyyteettömin rakkauden muoto.

Nämä ovat ihan mukavia unelmia. Sitten on sellaisia unelmia, joita esittävät tiedostavat tutkijat, ja ne unelmat eivät oikeastaan koske heitä itseään, vaan he unelmoivat unelmansa toisten kannettaviksi ja toteuttavaksi, yleensä ikävin seurauksin ja luonnollisesti heidän itsensä ei tarvitse kärsiä unelmiensa seurauksista. Niillä unelmilla on vaan valitettava taipumus toteutua, sillä virallinen Suomemme seuraa edelleenkin heidän unelmiaan, pyrkii saattamaan ne toteen eikä hetkeäkään vaivaudu ajattelemaan, että nämä unelmat ovat jo toteutuneet scifi-kirjallisuuden ja elokuvien dystopiaosastolla.

Tuorein akateeminen unelmoija on Helsingin Uutisissa avautunut valtiotieteitten tohtori Timo Aro, jonka unelmaa tässä hieman käsitellään. Mies nimittäin mieltää unelmoivan tulevaisuudenkuvansa selkeästi positiivisena ja tavoiteltavana. Uutisotsikko tälle unelmalle on:

Tällainen on pk-seutu 2030 – Tutkija: "Itäkeskuksen tunnelma leviää myös omakotitaloalueille"

Niin allekirjoittaneella kuin lukijoilla on varmaankin jonkunlainen käsitys Itäkeskuksen tunnelmasta ja otsikko ei sen vuoksi välttämättä herätä kovinkaan ruusuista tulevaisuudenkuvaa, mutta antaapa tohtorimme jatkaa ja toimittajan säestää:

VISIO Itäkeskuksessa on aistittavissa jo nyt, millainen on pk-seutu 15 vuoden kuluttua, sanoo tutkija. Maahanmuuton kasvu näkyy myös palvelujen monipuolistumisena.

Kuvittele Itäkeskus etnisine kauppoineen ja monenkirjavine asukkaineen. Samanlainen monikulttuurisuus kuuluu, näkyy ja tuoksuu muillakin pääkaupunkiseudun asuinalueilla 2030.

Vähänkin Itäkeskusta tuntevalle niin monenkirjavuus, kuuluvuus, näkyvyys ja tuoksuvuus on tuttua, mutta ehkä eri tavalla kuin mitä tutkijamme hahmottaa, sillä hän kuuluu siihen ansiotonta arvonnousua nauttivaan väestöryhmään, mikä mieltää muutamat falafeliä myyvät kaupat niin Helsingin kuin epäilemättä koko Suomenkin tulevaksi talousveturiksi joitten käyttäminen innostaa epäilemättä kaikkia kantasuomalaisiakin, eikä sen vuoksi takerru mitättömiin yksityiskohtiin. Antaa hänen jatkaa:

– Itäkeskuksen tunnelma ja värikirjo leviää myös omakotialueille, Aro arvioi.

…

Maahanmuuton kasvu näkyy Aron mukaan kaikilla elämänalueilla, etenkin elinkeinopalvelujen monipuolistumisena: syntyy uusia etnisiä ravintoloita, ruoka- ja muita kauppoja ja palvelumuotoja.

– Tilanne vaikuttaa varsinkin yksityisiin palveluihin, mutta myös julkisiin. Työttömyys ei ainakaan pahene, koska maahanmuuton kasvu luo varmasti uusia palvelutyöpaikkoja katoavien töiden tilalle.

Aro uskoo, että 2030 ulkomaalaistaustaisia nähdään paljon myös julkishallinnossa, esimerkiksi poliiseina ja palomiehinä.

Tohtorismies tietysti ajattelee, että etnisten kauppojen lisääntyminen nostaa valtiomme selkeään kukoistukseen, mutta koska hän on unelmatieteitten tohtori, hän ei ehkä muista, että kun etnisesti edistyksellisestä kaupasta ostavat sapuskaa lähinnä etnisesti edistykselliseen vähemmistöön kuuluvat ihmiset, jotka taas ovat saaneet ostoksiin tarvitsemansa rahoituksen etnisesti vähemmän edistyksellisten ihmisten verorahoista, niin kyseisiä kauppa-akteja ei välttämättä voida pitää uutena Nokiana, vaikka siitä saadaankin epäilemättä lehtiin ja televisioon mainioita juttuja tyyliin ”Mohammedin etninen maustekauppa takaa hyvinvoinnin myös suomalaisille veronmaksajille. Lenni-Pirkittakin kävi täällä ja oli kauhean tyytyväinen”.

Luonnollisesti tohtorimme myös tuumii, että vaikka etnisesti edistyksellistä vähemmistöä on palkattu Helsingissä julkishallinnon toimesta lähinnä tehtäviin, joita ei oltaisi koskaan edes tarvittu, elleivät he olisi aikanaan tulleet Suomeen, eikä heidän määränsä tavallisille ihmisille tarpeellisissa julkishallinnon tehtävissä ole kuluneen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana lisääntynyt tiunaakaan, niin asiasta voi siitä huolimatta tehdä akateemisen johtopäätöksen, että tulevaisuudessa näin jostain syystä tulee tapahtumaan. Eli jos palavaa saunaa on sammutettu bensiinillä seitsemän kertaa peräkkäin, eikä se kehno vie ole sammunut, niin ehkä se kahdeksannella kerralla sammuu. Tarttee vaan ostaa lisää bensiiniä.

Lisäksi kyseinen tohtori toteaa sen, mitä Suomessamme on todettu jo noin kaksikymmentä vuotta:

– Meillä osattaneen välttää tekemästä samoja virheitä kuin Ruotsissa.

Eli heppu pistää noin tuhanteen kertaan aikaisemminkin mainitun potentiaalin peliin ja heittää sen totena. Mikä taas hotellin respasta katsoen hieman huvittaa, sillä ne samat virheet, mitä on tehty Ruotsissa eli täysin kyseenalaistamaton toiseuden ylistäminen, kantaväestön vääristä asenteistaan syyllistäminen, etnisesti edistyksellisen väestönosan kielen ja kulttuurin väkisinylläpitäminen verovaroin sillä perusteella, että näin se sopeutuu yhteiskuntaamme mahdollisimman tehokkaasti varmistaen samalla, että se ei sopeudu ollenkaan sekä julkishallinnon työllistämisessä että asuntojonoissa käytetty positiivinen erityiskohtelu ovat suoraan sieltä kopioituja ja niitä mainostetaan jonain uutena ja ennennäkemättömänä suomalaisena ratkaisuna.

Mutta unelmoidahan saa, ja kyseisen tohtorin unelmien mukaan maassamme jatkossa mennään. Eli niin sanottu Itäkeskuksen tunnelma epäilemättä leviää Helsingin ympäristökuntiin vuoteen 2030 mennessä. Epäilemättä se leviää siitä laajemmallekin vuoteen 2050 mennessä, joten hotellin respa menee mukaan tohtorin unelmiin ja ajattelee Radanvarsikaupungin kauppakeskusta, nimeltään Mitäkeskus vuonna 2050. Mietitään tilannetta, jossa helsinkiläinen tiedostava toimittaja tulee haastattelemaan Mitäkeskuksessa olevan kahvilan omistajaa. Kahvilan omistaja on nainen, ja kantasuomalainen sellainen.

- Vuonna 2016 valtiotieteitten tohtori Timo Aro ennusti, että niin sanottu ”Itäkeskuksen tunnelma” on levinnyt laajemmallekin Suomeen. Hänen ennustuksensa mukaan monikulttuurisuus kuuluu, näkyy ja tuoksuu varmaankin nyt myös täällä Radanvarsikaupungissa, sen ostoskeskuksessa Mitäkeskuksessa, jossa te pidätte kahvilaanne. Mikä on oma mielipiteenne asiasta, tämän vireän kahvilan omistajana?

- No kai ton nyt näät ittekin. Tässä niin vireästä puhuisi. Asiakaspaikoista kaksi kolmasosaa on täynnä noita Säkkivälineen varusteisiin pukeutuneita helvetin kovaäänisiä ämmiä  ja niitten mukuloita, jotka käsittääkseni jossain sivistysvaltiossa olisivat koulussa. Sitten yksi kolmasosa on niitä niitten sosiaalihuollon maksamiin hyviin vermeisiin pukeutuvia helvetin röyhkeitä miehiä eikä pirukaan ota selvää, että mitkä niitten perhesuhteet ovat, kun virallisesti joka ämmä on yksinhuoltaja. Ei tänne kantasuomalainen ole eksynyt aikoihin. Enkä minä heitä siitä syytäkään. Ihminen yleensä tulee johonkin maksettuun paikkaan viihtymään, mutta täällä se ei onnistu. Niin että tunnelma kieltämättä on kuin Itäkeskuksessa aikanaan. Minkälainen se siellä nykyisin on? En uskalla kuvitellakaan.

- Mutta eivätkös nämä ole kuitenkin maksavia asiakkaita?

- Mikäli maksavalla asiakkaalla mielletään se, että jätkä ostaa kupin kahvia ja pitää sitten pöytää varattuna kuusi tuntia niille muille, jotka eivät ole ostaneet mitään, niin kieltämättä kyseessä on maksava asiakas. Poiskaan noita ei uskalla häätää, sillä jos sen tekee, niin saa heti kimppuunsa kantasuomalaisten yliopisto-opiskelijoitten pitämän rasistipartion. Mutta tosiasia on, että yrittäjänkin pääelinkeino on syöminen, ja tällä tavoin se on käynyt hiukka vähäiseksi. Kun ne oikealla rahalla ostavat kantasuomalaiset ovat mieluummin kotonaan tai lähinnä käyvät tossa ostarin vieressä olevalla snagarilla, joka hoksasi myydä ainoastaan sianlihaan pohjautuvia tuotteita.

- Mutta tuovathan nämä asiakkaat myös tarpellista monikulttuurisuutta kuuluville, näkyville ja monikulttuurisuus tuo myös suomalaisille uusia tuoksuja, niin kuin tohtori Aro sanoi jo vuonna 2016. Hän on kuitenkin tohtorismies ja hänet tulee siis ottaa vakavasti jo oppiarvonsa puolesta.

- Näkyvyys ja kuuluvuus on huomattu, kieltämättä ja monikulttuurisia tuoksuja voi käydä nuuhkimassa tuolla Mitäkeskuksen wc-tiloissa, sillä siivoojat eivät enää suostu tekemään siellä kuin yövuoroa, joka alkaa kaksi tuntia ostoskeskuksen sulkemisen jälkeen ja töissään heillä on tukenaan kaksi vartijaa. Ne vartijat muuten palkattiin tänne paikallisesta uimahallista. Kaupunki laski, että oli liian kallista täyttää allas kerran viikossa, kun edistykselliset tyypit paskoivat sinne ja kantasuomalaisetkin lakkasivat muutenkin käymästä siellä, kun etnisesti edistyksellisillä ihmisillä, nimenomaan miespuolisilla sellaisilla, ei missään vaiheessa selvinnyt se, että mikä on miesten ja naisten puoli eikä myöskään se, että suihkussa oleva alaston nainen ei ole halukas yllätysseksiin. Kaupunki yritti pitää uimahallia yllä nostamalla pottunokkien uimahallimaksun kolmeenkymmeneen euroon per kerta ja antamalla uimahalliseteleitä etnisesti edistyksellisille, mutta sitten sieltä löytyi joku laskutaitoinen joka kaiken lisäksi huomasi, että niin siivoojat kuin uinninvalvojat siirtyvät mieluummin peruspäivärahalle, joten uimahalli on luovutettu Radanvarsikaupungin palokunnalle sammutusharjoitusmateriaaliksi. Se poltetaan ensi kuussa.

- Mutta onhan sentään julkishallinto palkannut näitä maahanmuuttajia? Palo- ja pelastustoimi sekä poliisi ovat varmaankin saaneet uutta etnistä väriä, niin kuin tohtori Aro aikanaan ennusti.

- Ja kissan paskat. Mulla on serkku palokunnassa hommissa ja se on kertonut, että etnisesti edistykselliset pääsyvaatimukset eivät olleet tarpeeksi löysiä, joten etnistä kiinnostusta ei ole ilmaantunut. Mutta se on kyllä totta, että tämä etninen rikkaus on työllistänyt niin palokuntaa kuin poliisiakin entistä enemmän, sillä etnisen rikastumisen myötä sekä henkilökohtaisen omaisuuden kuin seksuaalisen koskemattomuuden rajat ovat hieman hämärtyneet. Lisäksi niin roskakatoksia kuin parkkipaikkoja on otettu ilotulituskäyttöön mikä kieltämättä on meille tavallisille suomalaisille  hieman uutta, mutta epäilemättä väistämätöntä ja tarpeellista, että voisimme mieltää paikkamme maassamme ja ympäröivässä maailmassa uudella, edistyksellisellä tavalla.

- Mutta teidän kommenteistahan voi saada jotenkin sellaisen kuvan että te olette jollain tavoin katkera, ettekä pidä monikulttuurisuutta voimavarana. Kai te ymmärrätte, että vaikka se on ollutkin noin kuusikymmentä vuotta miinusmerkki niin taloudellisesti kuin yleiseen turvallisuuteen liittyen, niin joskushan sen täytyy onnistua, ja ette kai te sentään luovu unelmasta, jonka teille ovat toiset antaneet?

- Katkerako? No enhän toki. Eihän minua tänä viimeisenä yrittäjäpäivänäni juuri mikään haittaa.

- Viimeisenä?

- Juu, minä lopetan toimintani tänään. Onneksi ei tullut ostettua näitä tiloja, vaan vuokrattua. Tästä pääsee eroon saman tien. Minä muutan Hömpstadiin ja perustan siellä nakkikioskin. Siellä tienaa paremmin, varmemmin ja asiakkaittenkin kanssa tulee toimeen. Ja mitä muuten toimittaja puhui sen erään tohtorin mainostamista etnisistä tuoksuista, niin niitä on pian luvassa lisää.

- Kuinka niin

- Minä olen viimeisen tunnin ajan myynyt kahvia ja teetä, joihin on lisätty voimakasta laksatiivia. Ja hetken päästä minä ilmoitan tälle asiakaskunnalle, että talo tarjoaa. Ja siskoni, joka on täällä apulaisenani, on tällä hetkellä liimaamassa ostoskeskuksen vessan ovia superliimalla kiinni. Niin että ei mene kauaakaan, kun tämän ostoskeskuksen etninen värinä muuttuu etniseksi pärinäksi…

Hotellin respa palaa tulevaisuuden rasistisista vihamielikuvista nykyaikaan ja toteaa vielä kerran, että jokaisella on unelmia. Tavallisen ihmisen unelmat ovat sellaisia, jotka liittyvät heihin itseensä, perheisiinsä ja ystäviinsä, eivätkä haittaa muita. Tiedostavien ihmisten unelmat ovat sellaisia, joissa he pakottavat muut ihmiset elämään omien unelmiensa mukaan. Unelmat ovat kuin persereikiä. Jokaisella on omansa. Järkevä ja asiallinen ihminen pitää omansa piilossa, eikä vaadi väkipakolla toisia ihmisiä haistelemaan sitä.

AJAN HAUDALLA

Elettiin jouluaattoa 2015 Huitsinnevadan hautausmaalla. Talvi ei ollut muistanut tulla Huitsinnevadaan, vaan se oli unohtunut jonnekin napapiirin taakse, joten elettiin pluskeleissä ja hautausmaalla oli maa vihreänä. Se ei estänyt ihmisten harrasta tunnelmaa. Täällä ja tänään kunnioitettiin ajasta iäisyyteen poistuneita sukulaisia, ystäviä ja tuttavia sekä muistettiin heidän kanssaan vietettyä elämää, iloja ja suruja, kukin tavallaan ja tyylillään. Erään varsin tuoreen haudan luokse oli tullut mies ja nainen, aviopari. Haudalle oltiin jo sytytetty useita kynttilöitä. Ei ihmekään, sillä tässä maanalaisessa yksiössä majaileva kaveri oli ollut siellä vasta vähän aikaa. Mies muistettiin. Niin muistivat myös haudalle tulleet Ykä ja Ylvakin. Mies oli ollut Ykän hyvä ystävä, ja hänen kuolemansa äkillisen sairaskohtauksen kaatamana oli tullut yllätyksenä kaikille. Olihan kaveri ollut vasta viisikymppinen.

Ykä muisti jutelleensa kaverinsa kanssa vuorokautta ennen hänen kuolemaansa. Silloin ei miehellä tuntunut olevan mitään häikkää ja hän oli hiljaisen hyväntuulinen ja myhäilevä oma itsensä. Puhuttiin säästä, paikallisen Örnätjärven kylän asioista, muistettiin puhua vihapuheitakin ja ennen kaikkea juttelusta muistui mieleen se tunne, että me ollaan samaa porukkaa, joka pitää yhtä. Vaikeinakin aikoina ja ennen kaikkea juuri silloin. Kaverin kuolemasta kuultuaan Ykä mietti sitä, mitä näissä tilanteissa aina mietitään, eli jäivätkö ne tärkeimmät sanat ystävyydestä ja arvostuksesta sanomatta. Ainakin sillä tavalla kuin ne oltaisiin haluttu sanoa, kun tiedettiin lähdön olevan edessä. Vai oliko niitä olemassakaan? Eikö sittenkin ollut tärkeintä se tietty tärkeä vuosien jatkumo, yhteiset kokemukset ja sitä myötä tullut luottamus, joka ei tarvinnut jatkuvaa vahvistusta sanoista? Luottamus ja side, joka oltiin vahvistettu teoilla. Side, johon uskottiin.

Lähtönsä hetkeä harvempi tietää. Onneksi. Ei tiennyt Ykän kaverikaan. Mies läksi seisovilta jaloiltaan pahemmin varoittelematta. Ei tuo mies letkuissa elämistä olisi kestänytkään. Ehkä parempi näin. Joka tapauksessa Ykä ymmärsi, että elämää ei tullut pitää itsestäänselvyytenä. Viikatemies ei antanut armoa, eikä varoittanut etukäteen. Tästä kaveriporukasta läksi jo toinen heppu varsin lyhyellä ajalla. Jäljelle jääneitten tulisi muistaa, että sanat tuli sanoa, jos niitä oli sanottavana ja ennen kaikkea teot tuli tehdä ennen. Jälkeen se oli aina liian myöhäistä. Kuolema kuittaa kaiken. Niin velat kuin saatavat. Ja se jättää elämään jääneille tyhjän ja epävarman tunteen. Miksi juuri hän? Miksi näin pian? Koska on oma vuoroni?

Ylva kaivoi kassistaan kynttilät ja antoi ne Ykälle. Maassa ei ollut lunta ja ilmakin oli tyyni, joten kynttilät oli helppo sytyttää. Ykä sytytti kynttilät, laittoi ne paikalleen ja otti hatun päästään. Pariskunta katsoi hautakiveä hiljaisena ja kunnioitusta osoittaen. Ykä ajatteli, että tässä ei ollut kyse pelkästään siitä, että surtiin mennyttä ystävää ja osoitettiin hänelle kunnioitusta. Hän ymmärsi, että tässä meni jälleen eräs tarina, pitkä ja koskettava sellainen, kokonaisen elämän mittainen. Tavallisen, mutta monelle tärkeän ihmisen tarina jota ei koskaan kirjoitettu ylös ja julkaistu, vaan se eli vain jäljelle jääneitten puheissa ja muistoissa. Tarina, jota ei myyty kirjakaupoissa, ei kirjoitettu lehdissä eikä keskusteltu televisiossa, mutta siinä tarinassa oltiin tätä maata rakennettu paljon enemmän kuin niitten televisiossa keskustelevien ihmisten julkisissa ja ylistetyissä tarinoissa. Saatu aikaan jotain pysyvää, muutakin kuin näennäisviisasta analysointia, joka painoi yhtä paljon kuin puhujan suusta tullut ilma. Ennen kaikkea se muistiin kirjoittamaton tarina oli tosi.

Nyt sen tarinan nyanssit ja lopulta pääjuonikin alkaisivat pikku hiljaa haipua ja kadota. Niin kuin valokuva, joka vanhetessaan alkoi haalistua. Tietty myhäilevä puhetapa, veikeä hymy, kipakka huumori, terävä äly ja maalaisjärkeä käyttävät huomiot maailman menosta. Ne elivät enää jäljelle jääneitten muistikuvissa, eikä kukaan pystyisi niitä enää toistamaan juuri sillä jäljittelemättömällä tavalla kuin se kaveri, joka nyt lepäsi mullan alla. Hänen lapsillaan oli sentään valokuvia, mutta Ykälle niitä ei ollut jäänyt kuin pari kappaletta. Ei sitten tullut koskaan otettua niitäkään sen enempää. Eiväthän valokuvatkaan tosin olleet muuta kuin pysäytettyjä hetkiä, vangittuna ajan virtaan. Ne näyttivät miehen kasvot ja muodon, mutta eivät ne kertoneet ihmisestä itsestään. Jäljelle jäi vain se, mitä toiset muistivat. Ykä ja Ylva muistivat hyvällä. Tuo mullan alla lepäävä kaveri oli tolkun mies. Yksi niitä muotteja, jonka mukaan tolkun miehiä tehdään, ja joita tässä maassa vielä on onneksi tallella.

Ykä ajatteli myös sitä, että tämänkin kaverin myötä meni osa historiaa. He olivat olleet 1960-luvulla aivan pieniä nulikoita, mutta nyt he olivat jo sukupolvea, joka alkoi pikkuhiljaa kuolla. Hyvin moni tietysti eli vanhemmaksikin, mutta ennen kaikkea he olivat ihmisiä, joitten kosketuspinta nuorempiin sukupolviin alkoi pikkuhiljaa kadota. Ne asiat, jotka olivat heille itsestäänselvyyksiä ja tärkeitä  olivat nuoremmille jotain, jota miellettiin vanhanaikaisena ja huvittavana retroiluna, jolle saatettiin naureskella. Menneenä asiana, joka saattoi olla huvittavaa ja viehättävääkin, mutta jota ei täysin ymmärretty. Ellei kyseisen sukupolven ihminen ollut sitä selittämässä ja selittäjät vähenivät yksi kerrallaan. Tietysti selittäjänkään läsnäolo ei auttanut, jos ei ollut halua kuunnella.

Kokonaiset ihmiselämät, ajatukset, arvostukset, tavat ja tottumukset katoaisivat ajan virtaan. Aikanaan niitä ei kukaan enää muistaisi. Ne olisivat enää pelkkiä tilastolukuja. Suuret tapahtumat, suuret asiat, historia, se kirjoitettaisiin tarkkaan tulevien polvien luettavaksi ja sekin kirjoitettaisiin niitten ihmisten mukaan jotka olivat omalla vuorollaan varastaneet itselleen paikan siinä historiassa. He päättäisivät sen, mitä jälkipolville olisi hyvä kertoa, ja mitä asioita painottaa. Ykän hyvä kaveri katoaisi aikanaan ajan virtaan, niin kuin katoaisi Ykä itsekin, sillä kummallekin tärkeät yhteiset asiat eivät olleet niitä, joita nykyiset tulevan määrittelijät pitivät arvossa. Se sai Ykän ajattelemaan omaa blogiaan, pientä ja mitätöntä sinänsä. Jos sillä ei muuta saataisi aikaiseksi niin ehkä edes sen, että joskus 2000-luvulla syntyneet ihmiset saattaisivat saada edes jonkunlaisen kuvan siitä, mitä heitä ennen eläneet ihmiset olivat ajatelleet, kuinka he olivat eläneet, kuinka he olivat tunteneet, mikä sai heidät tekemään elämässään omat päätöksensä ja päätymään niihin mielipiteisiin mitä he pitivät tärkeinä.

Ykä kumarsi vielä hautaa päin, laittoi hatun päähänsä ja totesi, että lepää rauhassa, hyvä kaveri. Sitten pariskunta käveli autolleen ja ajoi kotiinsa Huitsinnevadan Örnätjärvelle. Siellä nautittiin kahden vanhenevan ihmisen varsin vaatimaton jouluateria ja sen jälkeen Ykä laittoi saunan lämpiämään. Saunan lämpiämistä odotellessaan hän avasi sähköpostin, ja huomasi viestin eräältä toiselta, paljon nuoremmalta kaveriltaan. Siellä oli kuvia hänen kahdesta alle kouluikäisestä pojastaan, jotka esittelivät Ykän ja Ylvan heille postittamia joululahjoja.

Pojat hymyilivät kauniisti ja heidän ilme oli täynnä luottamusta tulevaan. He eivät vielä tienneet. että aikaisemmat sukupolvet olivat käyneet kauppaa heidän tulevaisuudellaan ja myyneet sen omien velkojensa ja utopiansa pantiksi. Ykä ajatteli, että kun mennään muutama kymmenen vuotta eteenpäin, niin olisiko heidän ilmeensä katkera, pettynyt ja syyttävä. Kysyisivätkö he aiemmilta sukupolvilta ikävän, mutta hyvin oikeutetun kysymyksen?

- Teillä oli hyvä maa. Te olisitte voineet tehdä siitä vielä paremman. Tai ainakin säilyttää sen entisellään. Sen sijaan te teitte siitä kaatopaikan ja pakotitte meidät sekä maksamaan velkanne että elämään siinä hävityksessä, minkä aiheutitte ja mistä itse pääsitte kuolemassanne karkuun. Miksi te teitte näin? Miksi jätitte tuon kaiken meidän kannettavaksi? 

Eikä silloin mullan alla oleva Ykä voisi todeta muuta, kuin että yritinhän minä. Niin moni meistä yritti. Mutta voimamme olivat aivan liian vähäiset. Mielettömyys oli voimakkaampi, jyräsi meidät, hiljensi äänemme ja sai koko sukupolvemme päälle häpeän muiston. En voi enää muuta kuin pyytää niin kovasti anteeksi oman sukupolveni puolesta.

LAUANTAINEN LOL

Mietin vaan sitä, että mitähän joku Ahmed mahtoi tuumailla, jos sattui katselemaan Ylen aamu-tv:tä 21.1.2016. Ahmedillahan tämä Suomen turvapaikkahuilailuloma on edennyt tähän asti oikeastaan varsin mukavasti, palvelu pelaa ja jos siitä valittaa niin palvelu eikun paranee vaan. Lisäksi Ahmed on ymmärtänyt, että suomalainen ns. älymystö on nostanut hänet jalustalle ja torjuu tylysti kaiken häneen, ja hänen Suomessa olemiseensa liittyvän arvostelun ja demonisoi arvostelijat. Sinänsä Ahmed on asiasta rehellisesti sanoen hiukka ihmeissään, sillä hänen ja muitten hänen kaltaistensa käytös ei sanalla sanoen ole ollut isäntäväkeä kohtaan kovin mallikelpoista.

Mietitäänpä vielä sellaista, että Ahmed osaisi suomea. Hän alkaisi katsoa aamu-tv:tä jossa olisi vieraana rohkeita suomalaisia älykkäitä ihmisiä, jotka ovat urhoollisesti pyrkineet häiritsemään suomalaisia katupartioita, jotka taas puolestaan ovat rasistisesti pyrkineet estämään Ahmedin maanmiesten toistuvasti yksittäistapauksiksi tulkittavaa tutustumispenetraatiotoimintaa. Lähetys alkaa, rohkeat ja älykkäät aktivistit tulevat näkösälle ja siinä vaiheessa Ahmedin jäystämä  suomalaisen sosiaalihuollon kustantama purkka pysähtyykin:

Ahmed päästää suustaan arabiankielisen vastineen termille wtf ja alkaa seurata, mitä hänen symppaajansa oikein suustansa päästävät. Jospa ne kompensoisivat tuon älyttömän shownsa jollain järkevällä. Vaan turha on Ahmedin toivo, sillä heti alkuun tulee porukan älyllisen tuotannon suurin saavutus, eli Jussi Halla-ahon nimi on onnistuttu vääntämään Kuura-ahoksi, joka tietysti porukan keskuudessa mielletään huikean onnistuneeksi läpäksi.

Niin kuin tuli todettua, porukan esiintymisen älyllinen huippu saavutettiinkin tässä, ja loppu olikin siirtymistä montun pohjalta aina katakombeihin saakka, eli sakki perusteli toimintansa katupartiota vastaan sillä, että se aivasti joka kerta kun sille lausuttiin Soldiers of Odinin nimi ja kun toimittaja kertoo lapsistaan huolissaan olevan naisen kommentoinnista, pellelauma vastaa siihen pyörimällä keppihevosen kanssa ympäriinsä, pärisyttämällä torvella tättäräätä, hokemalla ”keppihevonen”, kyselemällä onko toimittajilla mahdollisesti keppihevonen vai onko se ehkä näkymätön keppihevonen ja sen jälkeen tarjoamalla toimittajille oman keppihevosensa. Epäilemättä nämä kolme pelleä tuumivat, että nyt lyötiin rasisteille älylliset jauhot suuhun.

Välillä näytetään videopätkää näitten kansalaisaktivistien toiminnasta. Ahmed huomaa sen sisältävän lähinnä eri tyyppistä naisten kiljuntaa ja Ahmed hoksaa itse asiassa olevansa huomattavasti älykkäämpi jätkä kuin nämä hänen monikulttuurisuutta julistavat tukijansa. Ja Ahmed saattaa hoksata myös sen, että loppulaskussa tälle pellelaumaksi tunnustautuneelle pellelaumalle ei Ahmedkaan varsinaisesti merkitse mitään, vaan kyseessä on vain älyllisesti laiskan ihmisen egonrakentamisshow ja jatkuvat bailut. Kun tunnustautuu hyväksytyn aatteen kannattajaksi, niin perusteiksi riittääkin aivastus, tättärää ja keppihevonen. Tättäräätä onkin sitten mukavaa muistella myöhemmin hyvässä ja yhtä älyllisessä seurassa.

Hotellin respasta lähetetään mitä lämpimimmät kiitokset tälle pellelaumalle. Te keräsitte aika paljon pisteitä tänne Voiman Pimeälle Puolelle. Lisää tällaista. Ja kiitokset myös Ylelle, kun lähetitte tämän performanssin. Toimittajien (joita ei varsinaisen nuiviksi voi sanoa) ilmeet olivat paljon kertovia. Läskiks meni että lotisi. Performanssin pitkä versio löytyy tuosta linkistä. 

VIIDESTOISTA YMMÄRRYSHARJOITUS

Kun kirjoitin aikaisempaa kirjoitustani ”Eräs ministeri ja Epäilyksen Piru”, törmäsin Suomen entisen presidentin Mauno Koiviston aikanaan – silloin kun somalien ensimmäinen invaasio Suomeen alkoi – lausumiin ajatuksiin:

”Minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan. Täytyy tunnustaa, että minua aika lailla rasittaa sekin, kun sanotaan, että katsokaa muita maita ja kuinka me kehtaamme niiden edessä olla. Aivan kuin meidän historiamme, yhteiskuntamme tai saavutuksemme olisivat sellaisia, että pitäisi jotenkin madella muiden ihmisten edessä.”

Sekä:

”Somalialaiset on syytä pysäyttää rajalle. Otetaan nimet ylös ja luvataan harkita. Todetaan, että Neuvostoliitto on turvallinen maa. Jos joku on eri mieltä, niin sitten riidellään. Sanoin, että ellei näitä pysäytetä, miten sitten muitakaan.”

En ollut törmännyt noihin lauseisiin ennen, kunnes ne hiljattain wikisitaateista löysin. Itse asiassa noitten parin lauseen perusteella voi todeta, että Koivisto näki tulevaisuuden ja varoitti siitä. Häntä ei uskottu, tai jos uskottiin, niin hänen varoituksistaan ei välitetty. Koiviston ajasta voi olla monta mieltä ja on selvää, että hänkin epäonnistui monessa asiassa. Näytä minulle poliitikko, joka on onnistunut kaikessa, niin minä näytän sinulle poliitikon joka on ammuttanut kaikki, jotka uskalsivat olla eri mieltä.

Yhtä kaikki, vaikka Koivistolla oli omat epäonnistumisensa jo tuo ylläoleva lause kertoo, että hänen mielessään presidenttikautenaan oli kuitenkin nimenomaan Suomen ja suomalaisten etu. Ja nyt puhutaan nykyisin niin epämuodikkaista etnisesti suomalaisista joitten hyvinvoinnista eivät ole kiinnostuneet kuin toiset etnisesti suomalaiset. Ketään muuta ei suomalaisten hyvinvointi kiinnosta. Selvää toki on, että poliitikko saa aina kiitokseksi vihaa, oli hän onnistunut tehtävässään tai ei. Se on luonnollista, vaikkei aina reilua. Toinen sen ajan poliitikko, joka tulee Koiviston lauseitten jälkeen mieleen on Iiro Viinanen. Hän oli 1990-luvun syvimmän laman ajan valtionvarainministeri ja siihen aikaan Suomen vihatuin mies.

Mutta hänkin pyrki tehtävässään nimenomaan siihen, että Suomen valtiolaiva ja sitä myötä tavalliset suomalaiset eivät uppoaisi. Tiukillehan se otti ja lopulta onnistui. Silloinen Suomi ja myös sen poliittiset johtajat ymmärsivät, että etusija on suomalaisilla ja heidän pelastamisellaan, ja esimerkiksi kehitysapumäärärahoja vähennettiin tuntuvasti. Olihan toki silloin maassamme jo jonkun verran somaleja, mutta sen ajan rehelliset suomalaiset eivät voineet edes kuvitella (kokemuksen pohjana chileläiset ja vietnamilaiset pakolaiset) että tänne yksinkertaisesti muutettaisiin härskisti elätettäväksi.

1990-luvun laman ajan valtiovarainministeriön tyypit onnistuivat tehtävässään. Vaikka keinot olivat kovat. Mutta he ymmärsivät keskittyä olennaiseen, eli suomalaisten hyvinvointiin pitkällä tähtäimellä. Epäonnistumisia silloinkin oli ja esimerkiksi verottaja ja pankit ajoivat täysin elinkelpoisia firmoja pankrottiin lyhytnäköisen ajattelunsa vuoksi. Mutta pääidea oli suomalaisten etu. Onnistuen tai epäonnistuen.

Suomen nykyinen valtionvarainministeri on Alexander Stubb. Suomessa eletään pitkäaikaista lamaa ja satoja tuhansia suomalaisia on vailla työtä. Palataan Stubbiin hetken kuluttua, mutta mennään sitä ennen ajatusleikkinä siihen 1990-luvun pahimman laman aikaiseen valtiovarainministeriöön. Entäs jos siellä joku alivälipetterivaltiosihteeri olisi saanut kuningasajatuksen ja sanonut näin:

- Hei jätkät! Nyt mä sen hokasin! Mitäs jos otettais näin keskellä pahinta lamaa tänne kymmeniä tuhansia arabimiehiä turvapaikanhakijoiksi, siis tietysti siinä mielessä, että ne otetaan ilman muuta pysyvästi tänne loisimaan toissijaisen suojelun perusteella ja aletaan valmistella sitten myös niitten perheitten yhdistämistä tänne vaikka on selvää, että ne tulevat tänne meidän suomalaisten elätettäväksi sukupolvesta toiseen ja sit minä vielä ajattelin, että pannaan pystyyn semmonen kampanja, että se suomalainen joka tätä vastustaa, syyllistyy niin sanottuun vihapuheeseen ja se pyritään hiljentämään kaikin mahdollisin keinoin. Vihapuheen puhujat demonisoidaan niin kertakaikkiaan. Ja mä aattelin vielä, että tää rahoitettais ottamalla lainaa valmiiksi persaukiseen maahamme ja näin äkkiseltään tuumasin, että ensimmäisen puolen vuoden aikana tähän tarvittaisiin lisäbudjetti joka on arvoltaan tommoset kolme miljardia markkaa. Ja juu hei, senkin hoksasin, että nostetaan kehitysavun määrä heti takaisin siihen, mitä se oli kovimmalla nousukaudella ja miksei vaikka ylikin. Mitäs jätkät tuumitte? Eiks oo jätkät hyvä idea?

Hotellin respassa tuumitaan, että siinä vaiheessa niin Iiro Viinanen kuin valtiovarainministeriön orkesteri olisi leiponut tuota häiskää turpaan todeten, että eihän hullua sinänsä saisi lyödä, mutta nyt eivät valtiomiehet voineet mieltänsä malttaa.

Tuo järkensä ja realisminsa menettänyt alivälipetterivaltiosihteeri on reinkarnoitunut vuonna 2016 kuvitelmasta lihaksi, hänen nimensä on Alexander Stubb, hän on valtiovarainministeri eikä häntä hallituksessa leivota turpaan vaan hän on hyvin arvostettu mies ja hänen alivälipetterivaltiosihteerin opeilla koko Suomen valtio toimii. Sinänsä Suomen valtiota ei tosin enää teknisessä mielessä ole edes olemassa, sillä se on osa suurempaa ylikansallista kokonaisuutta, tosin en ole aivan varma siitä, että halusivatko EU:n puolesta äänestäneet ihmiset silloin vuonna 1994 juuri tätä.

Palataan vielä alussa mainittuun Mauno Koiviston toteamukseen:

”Minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan. Täytyy tunnustaa, että minua aika lailla rasittaa sekin, kun sanotaan, että katsokaa muita maita ja kuinka me kehtaamme niiden edessä olla. Aivan kuin meidän historiamme, yhteiskuntamme tai saavutuksemme olisivat sellaisia, että pitäisi jotenkin madella muiden ihmisten edessä.”

Ihan hyvin sanottu Maunolta, en kiistä millään muotoa. Sanoissa on suuri viisaus. Mutta kuinka seuraava sukupolvi, tai ainakin sen poliittinen eliitti uskoi Maunon sanomaa? Ei kovin hyvin, voisi sanoa. Sillä nykyisin meillä todellakin on se eliitti, joka kertoo, mitä mieltä kansan pitäisi olla. Sitä, mitä Mauno ei varmaan silloin aikanaan osannut ennustaa, on se, että tämä eliitti ei pelkästään kerro mitä mieltä pitää olla, vaan se kieltää väärät mielipiteet rangaistuksen uhalla. Eliitin sanomaa ei saa kiistää.

On poliittinen eliitti. Se toimii toisin kuin poliittinen johto aikanaan, joka totesi tiukassa paikassa että ”meidän on pakko työskennellä kovemmin ja kiristää vyötä, että selviämme maana ja kansakuntana”. Nyt se toteaa: ”meidän on pakko työskennellä kovemmin ja kiristää vyötä, sillä toisten etu vaatii sitä”. Se ei selitä, että miksi näin on tehtävä, miksi se on tavalliselle suomalaiselle välttämätöntä ja miten se häntä hyödyttää, vaan se yksinkertaisesti vaatii. Hyvänä tuoreena esimerkkinä on sisäministerimme Petteri Orpo:

Maahanmuutosta vastaava sisäministeri Petteri Orpo (kok) on valmis poikkeuksellisiinkinkeinoihin, jopa lainmuutoksiin, jotta maahanmuuttajat saadaan nopeasti töihin.

Poikkeuksellisia keinoja, jopa lainmuutoksia jotta maahanmuuttajat saadaan nopeasti töihin. Nimenomaan maahanmuuttajat. Ei kantaväestö. Miettimättä sinänsä sitä, onko niistä maahanmuuttajista varsinaisesti hyötyä ns. oikeilla työpaikoilla, sillä nykyäänkin he ovat onnistuneet työllistymään lähinnä julkiselle sektorille sellaisiin työtehtäviin, joita ei olisi olemassakaan, jos heidän kansanryhmänsä olisi pysynyt omassa maassaan. Lisäksi en ole kovin varma siitä, haluaako esim. Lötjösen Putkiliike itselleen työntekijän, jonka kohtelua seurataan puolestaloukkaantumiskoneiston taholta kuin islamilaistytön piikuutta ja mikäli huonoksi tulkittua kohtelua havaitaan, on firma välittömästi suvaitsevan joukkorääkymisen kohteena.

Orpo noudattaa poliittisen eliitin hyväksi havaitsemaa linjaa, eikä siis edes suunnittele minkäänlaisia poikkeuksellisia toimenpiteitä saadakseen aikaan sen että suomalaiset, valmiiksi kieli- ja ammattitaitoiset työttömät saataisiin töihin. Orpoa ei myöskään kiinnosta se, että viisikymmentä vuotta täyttänyt suomalainen on tällä hetkellä elämänsä viimeisessä työpaikassa, sillä jos hän jää työttömäksi, ei häntä enää koskaan palkata. Niin Orpolle kuin poliittiselle eliitille yleensäkään suomalaisia ei ole olemassa muussa kuin maksajan roolissa. He ovat joku välttämätön paha, bensaa unelmanpyörityskoneessa joka maksaa poliittisen eliitin unelmatehtailun. Orpo toteaa vielä:

Orpo vakuuttaa kuitenkin, että maahanmuuttajat ovat Suomelle mahdollisuus.

”Uhkaksi maahanmuutto muuttuu vain siinä tapauksessa, että kotouttaminen epäonnistuu”, maahanmuuttopoliittista työryhmää vetävä Orpo sanoo.

Tästä tällainen yksinkertaisempi ihminen, niin kuin esimerkiksi minä voi tehdä johtopäätöksen, että Orpo itsekin tajuaa haittamaahanmuuton olevan oikea uhka. Mutta hän ei uskalla sitä tunnustaa ääneen, vaan jatkaa saman kotouttamisepistolan julistamista, mitä on julistettu jo viimeiset parikymmentä vuotta, vaikka hyvin tiedetään, ettei se toimi. Se on totaalisesti epäonnistunut. Se on pelkkä sana, suomalaisen poliittisen eliitin inshallah, jota hokemalla annetaan vaikutelma, että jotain tehdään ja jotain mukamas olisi tehtävissä. Vaikka oikein hyvin tiedetään, että jos ” inshallah” ei ole onnistunut täällä parikymmentä vuotta asuneitten kanssa, niin se ei taatusti onnistu tänne lokakuussa 2015 tulleen arabijätkän kohdalla. Todellinen kotoutumishalu kiteytyy tässä videossa: just give us our money.

Poliittisen eliitin lisäksi meillä on toinenkin eliitti, ”joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan”, ja se on luonnollisesti niin kulttuuri- kuin akateeminen eliitti, jolle (toisin kuin poliittiselle eliitille) suomalaiset ovat todellakin olemassa, sillä tavalliset suomalaiset ovat sille välttämätön polttoaine oman egon ja aseman pönkittämisessä. Tämä eliitti nostaa egoaan ja asemaansa avautumalla toistuvasti siitä, kuinka suomalaiset ovat niin kertakaikkisen typerää, rasistista ja sivistymätöntä kansaa ja samalla kertovat kuinka fiksuja ja kansainvälisiä ihmisiä he itse ovat.

Media antaa näille ihmisille palstatilaa juuri niin paljon kuin se haluaa ja vaatii, että tavalliset suomalaiset, jotka sattumoisin elättävät niin kyseisen kulttuurieliitin kuin mediankin osallistuvat säännöllisiin itseinho-orgioihin ja kun nämä eivät siihen suostu, niin sehän on vain todiste siitä, että suomalaiset ovat niin kertakaikkisen typerää, rasistista ja sivistymätöntä kansaa. Ehkä kuvaavin (ja mahdollisesti vastenmielisin) esimerkki tästä suomalaisia opastavasta kulttuurieliitistä on Jari Tervo. Mutta median mielestä hän on esimerkki, jota on katsottava ylöspäin ja jonka viisaudet tulee painaa sydämeen ja pohdiskella niitä siellä päivittäin. Mistä voisi jälleen muistuttaa sitä, mitä Mauno Koivisto aikanaan sanoi:

”Aivan kuin meidän historiamme, yhteiskuntamme tai saavutuksemme olisivat sellaisia, että pitäisi jotenkin madella muiden ihmisten edessä.”

Suomalaisia ohjaamassa ja opastamassa on kolmaskin eliitti, eli virkamieseliitti. Pitkään virkamieskoneistossa itsekin kolunneena voisin todeta, että se on oikeastaan se kaikkein pelottavin. Sillä se suorittaa, toteuttaa eikä kyseenalaista sille annettuja määräyksiä. Aikanaan se on ollut hyve, sillä silloin virkakoneistolle annetut käskyt ovat olleet sellaisia, että niillä on edes pyritty kansalaisten hyvään. Nykyisin käskyt lähinnä keskittyvät monikulttuurisuusutopian ylläpitämiseen, ja samalla virkamieskunnan johtotasokin on muuttunut. Virkamiesjohtajat keskitasoa myöten ja sen yläpuolella valitaan nykyisin sillä perusteella, että he eivät kyseenalaista koneistoa millään tavalla.

Eivätkä he sitä tee, ja kokemukseni myötä kyseisten johtohenkilöitten osaamisen ja ajattelun taso on romahtanut sille mallille, ettei heillä ole siihen kykyäkään. Johtotasolla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa suorittavaan tasoon eikä edes älyä miettiä sen tason tapahtumia, joten se antaa määräyksensä pelkkien poliittisten utopioitten perusteella, jotka taas on antanut astetta ylempi taso, joka elää vielä enemmän utopiassaan.

Ei tarvitse edes karrikoida hirveästi, jos toteaa, että nykyinen virkamiesjohtomme voisi käskyn saatuaan aivan pokkana antaa määräyksen lähettää ihmisiä keskitysleiriin, kaasukammioon ja polttouuneihin, perustellen määräyksen sillä, että täten estettiin se, että nämä ihmiset olisivat saattaneet viedä ihmisiä keskitysleireihin, kaasukammioon ja polttouuneihin.

Mitä tästä ymmärrysharjoituksesta jäi käteen? Lähinnä kai se, että nykyisen niin poliittisen-, akateemisen-, kulttuuri- kuin mediaeliittimme mielestä Mauno Koiviston aikanaan sanomat viisauden sanat mielletään nykyisin tuomittavaksi vihapuheeksi.

Ja se, että epäilemättä tulevat sukupolvet eivät muista meitä hyvällä. Miksi muistaisivatkaan?

ERÄS MINISTERI JA EPÄILYKSEN PIRU

Espoossa, nykypäivänä

Eräs ministeri vietti ankeaa iltapuhdetta kotinsa työhuoneessa istuen työpöytänsä ääressä ja siemaillessaan kolmatta viskiään. Hän mietti kulunutta puolta vuotta ja sitä, mitä se oli saanut hänelle aikaiseksi ja mitä tuntemuksia se hänessä herätti. Nimenomaan hänessä itsessään. Jos joku olisi sanonut hänelle, että mitäs jos miettisit mitä olet tehnyt ja mitä saanut aikaan kansalaisille, jotka sinun johdettavaksesi on annettu ja joitten parasta sinun tulisi kaikin voimin ajaa, hän ei olisi ymmärtänyt kysymystä. Sillä hänhän oli loukkaantunut. Henkilökohtaisesti. Sillä hän ei voinut välttyä siltä ajatukselta että hänen arvovaltansa kyseenalaistettiin, eikä häntä otettu tosissaan. Siis häntä, ministeriä. Sehän oli käsittämätön ajatus maassa, jossa perinteisesti ministerin viran mukana tuli ministeriä koskeva kunnioitus. Johan se nyt on helvetti, jos häntä ei kunnioiteta.

Niin, hän oli hyvin loukkaantunut. Ja hänestä alkoi tuntua siltä, että hän alkoi oikein hyvin ymmärtää niitä saksalaisia kenraaleita, joitten ote itärintamasta alkoi aikanaan pikku hiljaa lipsua. Käskyt olivat kyllä selvät, tavoite selkeästi saneltu ja tahtotila määritelty propagandakoneiston taholta vankkumattomaksi, mutta kädet lipsuivat ja ote reunoista höltyi kunnes lopulta irtaantui kokonaan eikä esikunnassakaan enää tiedetty, mitä tehdä. Jäljelle jäi vain sanelu, uhkailu ja propaganda, joka muuttui aina vain entistä komeammaksi, vaikka todellisuuspohja siihen olikin katoamassa. Mitenkäs se menikään… ensin oli, että ”me olemme voittaneet”, sitten oli ”me tulemme voittamaan”, sitten vuorostaan ”meidän täytyy voittaa” ja lopulta oltiin vaiheessa ”me emme antaudu”.

Eihän siitä ollut kuin puolitoista vuotta, kun hän oli puolueensa golden boy, alati hymyilevä ja selfieitä itsestään ottava uuden ajan poliitikko jolle vain taivas oli rajana. Nyt nurkissa supistiin, että näinkö mies koskaan olikaan muuta kuin hymyä ja selfieitä. Keinotekoisesti tyhjän päälle luotu mielikuva. Ministeri oli järkyttynyt moisesta mutinasta. Mielikuva tai ei, keinotekoinen tai ei, kyvytön tai ei. Ei sillä ollut väliä. Väliä oli ainoastaan sillä, että hän oli ministeri, hänellä oli valta ja nimenomaan sen mukaan häntä tulisi kohdella. Elettiinhän sentään maassa jossa ainakin virallisesti katsottiin titteliä eikä miestä. Mutta selfieitä häntä ei huvittanut enää ottaa ja hymykin tuppasi juuttumaan suupieliin. Sillä Eräs Ministeri oli alkanut pelätä, että otetussa selfiessä häntä katsoisivat vastaan Dorian Grayn kasvot. Kasvot, joitten irvistys ja epätoivo paheni jokaisen otetun kuvan myötä.

Kaiken hemmetin lisäksi Ministeriä oli koko illan vaivannut raivostuttava korvamato. Simo Salmisen Rotestilaulun ensimmäinen pätkä oli junnannut hänen päässään jatkuvasti. Se se vaan on sillä lailla… että tässäkin maassa sitä on paljon mälsää… se se vaan on sillä lailla… että tässäkin maassa sitä on paljon mälsää… se se vaan on sillä lailla… että tässäkin maassa sitä on paljon mälsää…

Kuin vinyylilevy, jonka neula oli jäänyt hyppimään urilleen. Tunti toisensa jälkeen. Ja se sai Erään Ministerin kiehumaan raivosta. Saatana! Tässä maassa ei voi olla millään muotoa mälsää. Sillä minä olen yksi sen suurimmista johtajista ja jos täällä on joku pielessä, niin siitähän saatetaan syyttää juuri minua. Siispä se se vaan on sillä lailla, että tässä maassa kaikki on paremmin kuin koskaan ennen. Ja siitä on saatana päätös! Siitä on poliittinen päätös! Siitä on viranomaispäätös! Ja ennen kaikkea siitä on minun päätökseni!

Mutta silti ministeri huomasi ajattelevansa, että kuinka hänen päätöksellään voisi olla merkitystä, jos hän ei saisi edes päänsä sisällä soivaa Simo Salmista kuriin. Ja mitä pään sisällä tapahtuviin asioihin tuli, niin se se vielä puuttuisi, jos paikalle ilmestyisi se yksi perkeleen…

Myöhäistä.

Siinä paha missä mainitaan. Huoneeseen pöllähti rikinkatku ja kirjahyllyn reunalle ilmestyi puolimetrinen sarvipäinen ja sorkkajalkainen otus joka hymyili hieman pää kallellaan. Erään Ministerin, samoin kuin ehkä hänen hengenheimolaistensa mielestä hymy kuvasti ilmiselvästi pohjatonta paholaismaista julmuutta kaukaa inhimillisen ymmärryksen tuolta puolen, mutta hieman toisella tavalla ajatteleva ihminen saattaisi puolestaan nähdä loppujen lopuksi melko sympaattisen oloisen vessukan, jonka silmät tosin muistuttivat krokotiilin silmiä. Hahmo kallisti hymyilevää päätään toiselle puolelle ja hymyili, jos mahdollista, vieläkin perkeleellisemmin/sympaattisemmin ja tervehti Erästä Ministeriä:

- Som´moro! Mitäs jäbä? Ollaanks täällä vähän pahalla päällä? Noi on muuten hienot noi sun uudet stereot.

Viimeisellä lauseellaan Epäilyksen Piru itse asiassa pelasti Ministerin stereot, sillä hän oli juuri heittämässä viskilasiaan pirua kohden, muistaen samalla, että kun muutama päivä sitten hän oli tehnyt juuri samoin, lasi oli lentänyt nätisti pirun lävitse, tuhonnut stereolaitteiston ja saanut koko hemmetin talon oikosulkuun. Tuo riivatun virnuileva sarvipää oli tullut muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa morjestamaan Ministeriä ja vierailutahdit olivat vain kiihtyneet. Epäilyksen Piru vain virnuili ja sanoi:

- Ja kaiken lisäksi toi sun viskilasi oli vielä puolillaan ja nyt se kaikki läikkyi sun hienolle matolle. Alkoholin vastuutonta väärinkäyttöä ja ministerin vastuu on kumminkin huomattavasti suurempi kuin rivikansalaisen. Älä hyvä veikkonen viskiä heittele sinne tänne vaan juo se. Ei se mitään matonpesuainetta ole. Sellaista saa huolestaan rahvaan Stockmannilta eli Tokmannista. Jaa niin, mutta ethän sinä siellä ole käynyt kumminkaan. Vaan et tarjois mullekin? Kun kerran jo ihan tuttuja ollaan.

- Osta sinä jätkä… piru… perkele… tai no mikä hitto sinä oletkaan ihan omat viskisi vaan! Enkä minä sinua tänne vieraaksi kutsunut!

- Mutta kutsuithan sinä. Kas kun minä toimin tällaisessa palveluammatissa, niin minä voin tulla kylään vain kutsuttuna. Se on tietysti eri asia, että tunnustaako kutsun esittänyt sen minulle tai edes itselleen edes ääneen.

Eräs Ministeri kaatoi lasinsa puolilleen viskiä ja kävi sitten omaksi yllätyksekseenkin kaatamassa Epäilyksen Pirullekin omansa. Jospa se sitten läksisi helpommin pois. Piru kiitti kauniisti ja ministeri kysyi:

- No mitä sinulla on tällä kertaa asiaa?

- Sitähän minä ajattelin tulla turisemaan, että sinä – hallituksesi mukana – olet vetänyt pellollisen herneitä nokkaasi noista kansalaisten katupartioista. Niin, että jopa meinaatte kieltää ne. Tiedäkkös, min nya vän, että te olette tekemässä eräänlaisen Suomen ennätyksen, kun kiellätte toiminnan, jota ei ole määritelty rikolliseksi, jossa ei ole mitään rikollista ja jossa ei olla tehty mitään rikollista. Johan tolle nauraa naurismaan aidatkin.

Erään ministerin naama alkoi nykiä sillä tutulla tavalla, kun häntä oli äärimmäisesti loukattu, eli siis arvosteltu hänen toimiaan ja hän kivahti:

- Kuulehan, sinä rikkiä piereskelevä kotirauhan rikkoja! Tässä maassa ei anneta tuumaakaan periksi rasismille ja vihapuheelle!

Epäilyksen Pirun hymy meni niin leveäksi, että suupielet kohtasivat niskan takana ja puolet päästä putosi. Piru nappasi vierellä olevasta kulhosta päänsä seuraksi pari appelsiinia ja jonglöörasi niillä hetken aikaa varsin taitavasti. Pyöriessään pirun kourissa sen pään yläosa iski koko ajan silmää ja Ministerin uudet stereot soittivat Säkkijärven Polkkaa.  Lopetettuaan se muutti appelsiinit kahdeksi kotihiireksi jotka menivät menojaan, läsäytti päänsä jälleen paikalleen ja edelleenkin leveästi hymyillen totesi:

- Joo, myöntää täytyy, että se on kyllä huomattu. Ja sekin, että nimenomaan puheelle, edes kuvitellulle sellaiselle ei anneta tuumaakaan periksi. Meinaan, sinua ei kiinnosta pennin vertaa se, että se ihmismassa jota sinäkin olet ollut tänne haalimassa harjoittaa jatkuvaa väkivaltaa kantaväestöä kohtaan. Ja miksi se sinua kiinnostaisikaan? Eihän se ole puhetta. Se on tekoja. Ja vielä ikoniksi nostamasi väestönryhmän tekoja. Ei niillä ole niin väliä, joten haluat, että niistä vaietaan. Sinua kiinnostaa vain se, että joku kantaväestöön kuuluva saattaa puhua rasistisia rumia tuosta kyseisestä väestönryhmästä ja sen vuoksi olet valmis muuttamaan laillisen laittomaksi ja  kääntämään virkakoneistonkin omaa kansaansa vastaan. Siksi, ettei se vaan puhuisi rumia. Mutta muistuttaisin, että tässä kun ei ole median edustajia kameran ja nauhurin kanssa paikalla, niin eihän tässä mistään jumalanhylkäämästä vihapuheesta ole kyse. Sinä tiedät sen itsekin.

- Mitä sinä tuolla tarkoitat?

- Jaa-a, haluat, että mennään rautalangan eli ratakiskon kautta. No, mennään sitten. Kerropas, mitä, ketä ja minkälaista sellaista hallituksesi johtaa?

- Suomen kansaa ja valtiota, joka kuuluu osaltaan Euroopan Unioniin.

- Hetkinen, pystytkö sinä muuten puhumaan missään vaiheessa Suomesta ja suomalaisista sotkematta sitä Euroopan Unionia siihen? Tuleeko sinulle rytmihäiriöitä ja näppylöitä jos jätät kertaalleen sen EU:n mainitsematta ja puhut Suomesta Suomena.

- Suomi kuuluu Euroopan Unioniin. Eikä sinun tarvitse mennä henkilökohtaisuuksiin.

- Itse asiassa tässä mennään koko ajan henkilökohtaisuuksiin, sillä teknisesti ottaen tämä keskustelu käydään pääsi sisässä ja sinä puhut itsellesi. Mutta jatketaan. Sinä vastasit puutteellisesti. Tarkenna.

Eräs Ministeri oli hetken hiljaa ja vastasi sitten:

- Miten tuota voi tarkentaa. Kerro sinä, jos niin pirun viisas olet.

- Kas kun sinä jätit vastaamatta kysymykseen ”minkälainen”.

- Miten niin minkälainen?

- Sinä et todellakaan taida tajuta. Jaa, no, miksi sinun eliitin jäsenenä sitä tarvitsisi tajutakaan. Minäpä selitän. Sinulla ja hallituksellasi on johdettavanaan ehkä maailman lauhkeimmat hallintoalamaiset. Suoranaiset hallintolampaat. Kansa, joka sietää lähes mitä tahansa. Tai sinun luulosi mukaan aivan mitä tahansa. Se on kestänyt idioottimaisimmat ja sille vahingollisimmat niin poliittiset kuin viranomaispäätökset pistämättä millään muotoa rähinäksi. Se on sietänyt jopa kahden edellisen hallituksen pyhäksi epistolaksi nostaman linjan, että muualta tulleet ovat automaattisesti kantasuomalaisia tärkeämpiä ja kantasuomalaisille jää vain maksajan ja hyväksyjän, tai ainakin sietäjän osuus. Mutta viime aikoina sinäkin olet alkanut tajuta, että lähes mitä tahansa ja aivan mitä tahansa ovatkin kaksi huomattavan eri asiaa. Ja siitä tässä koko partioinnin kieltämisessä tai ainakin sen yrittämisessä on kysymys.

- En nyt aivan ymmärrä.

- Kyllä sinä ymmärrät oikein hyvin. Mutta haluat kuulla sen jonkun muun suusta. Ja minähän Oy Helvetti Ab:n palvelevana virkapiruna autan mielelläni. Se, että partioita tulee kadulle on signaali. Reaktio johonkin. Tiedät oikein hyvin mihin. Se signaali teitä pelottaa. Ei teitä kiinnosta tippaakaan saako joku turvapaikkahuilailija turpaansa. Te pelkäätte vain signaalia. Se on ensimmäinen merkki siitä, että kansalaiset eivät enää luota siihen, että virkakoneisto pystyy takaamaan heidän turvallisuutensa. Itse asiassa he eivät ole luottaneet siihen aikoihin, mutta et ole hoksannut sitä, kun et ole koskaan sitä vaivautunut edes ajattelemaan. Mutta he ovat viimeisen puolen vuoden aikana tapahtuneen invaasion myötä tajunneet, että virkakoneisto ei enää edes halua taata heidän turvallisuuttaan. Ja että poliittista koneistoa ei tippaakaan kiinnosta heidän turvallisuutensa, sillä jos siitä kiinnostuttaisiin, jouduttaisiin tunnustamaan, että järjetön maahanmuuttopolitiikka on saanut turvattoman tilanteen aikaiseksi. Ja kukas sitä maahanmuuttopolitiikkaa tällä hetkellä johtaakaan…

Epäilyksen Piru otti siemauksen viskistään ja  raapi hieman leukaansa. Ääni kuulosti siltä kuin teräsharjaa olisi hinkattu karkeaan hiekkapaperiin. Sitten se jatkoi:

- Ja sinä tajuat senkin, että se kansa, jonka eteen sinun pitäisi työskennellä, osaa jossain vaiheessa tehdä myös lisää johtopäätöksiä. Se esittäisi ensiksi kysymyksen: miksi meidän turvallisuutemme on vaarantunut, ja miksi virkakoneisto ei halua taata sitä? Ja se vastaisi itselleen totuudenmukaisesti: siksi, että hallituksemme on laskenut maahan kymmeniätuhansia väkivaltaisia maahantunkeutujia. Maahantunkeutujien niin taloudellisen hyvinvoinnin priorisointi kantaväestön ohi kuin se, että heidän jatkuvasti kantaväestöön kohdistuvat rikokset vaietaan, on hallituksemme syy. Se tiesi tästä invaasiosta eikä se tehnyt mitään muuta kuin vaati kansalaisiltaan lisää ponnisteluja, taloudellista uhrautumista ja alistuvaa hyväksymistä, että joka ainoa arabijätkä saataisiin varmasti tänne vastaanotettua. Tiedätkös, Eräs Ministeri. Se hallintolampaitten lauma, joka on aina tyytynyt konekivääriin ja Lahtiseen ei enää ehkä siihen tyydykään. Se kaipaa syyllistä. Ja se tietää, mistä se sen löytää.

Eräs Ministeri nousi työpöytänsä takaa seisaalleen ja huusi:

- Minun on pakko protestoida tuota väitettä! Vaikka se sinänsä totta onkin, enhän minä sitä mikrofonien ulottumattomissa viitsi kieltääkään. Nimittäin, syy on yhtä lailla virkakoneiston. Suomessa virkakoneisto ja poliittinen koneisto ovat käytännössä symbioosissa. Ja emmehän me voineet tehdä mitään. EU:n osana meidän kätemme olivat sidottuja. Me olemme sitoutuneet EU:n linjaan ja sitä myötä meidän tulee kantaa osamme vastuusta.

Epäilyksen Pirun hymy leveni ja paljasti sen terävät hampaat kaikessa komeudessaan:

- Symbioosissa? Totta sinänsä, mutta täydellinen symbioosihan on sellainen, josta ei kumpikaan osapuoli pääse irti. Ainakin politiikassa. Ja virkakoneisto pystyy siitä kyllä irtautumaan ja  kaatamaan vastuun poliittiselle koneistolle, todeten, että toimimme vain voimassaolevien lakien ja asetusten mukaisesti. Kun syyllistä etsitään, niin virkakoneisto on esmes sinua paljon paremmassa asemassa. Nyt se nauttii asemastaan valtiona valtiossa mutta tarvittaessa se voi sanoa olleensa vain poliitikkojen viaton käsikassara. Ja luuletko muuten, että tavallisia kansalaisia kiinnostaa se, että vetoat Euroopan Unioniin ja tuohon vastuunkantamisesta lässyttämiseen? Vähentääkö se mahdollisesti kiukkua vai lisääkö jatkuvasti toistettuna mahdollisesti halua tahkota saippuaa köyteen? Tiedät itsekin vastauksen. Ja tiedät myös sen, että sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Kertoa olleesi osa Suomen historian suurinta töppäystä ja kantaa vastuu, tai sitten se toinen vaihtoehto. Kerropas sinä puolestasi se. Kyllä sinä tiedät.

Eräs Ministeri istui takaisin tuolilleen ja totesi:

- Niin. Kieltää ongelman olemassaolo ja ennen kaikkea siitä keskusteleminen. Vaientaa signaali, ennen kuin se kuuluu liian laajalle, eikä sitä pysty enää hallitsemaan.

- Missä sinä oletkin kunnostautunut tähän mennessä mainiosti. Jopa eduskunnassa, jossa kielsit erästä kansanedustajakollegaasi puhumasta haittamaahanmuuttajien rikoksista. Ja totesit, että eduskunta ei ole paikka, jossa puhua tällaista. Muistatkos, mitä se kollega vastasi?

- Joo. Että missäs näistä sitten voi puhua, jos ei eduskunnassa.

Epäilyksen Piru vakavoitui, pyyhki hymyn naamaltaan ja totesi lähestulkoon myötätuntoisella äänellä:

- Tiedätkös, Eräs Ministeri. Aikanaan Suomessakin on ollut aika, jolloin maan poliittinen johto on ollut oikeasti vastuussa kansalleen ja jopa tunnustanut sen. Se ei ole mieltänyt itseään ylikansalliseksi eliitiksi, joka on vastuussa vain itselleen. Eikä se syyllistänyt ihmisiä väärin äänestämisestä ja kriminalisoinut ajatuksia. Ei edes suomettumisen aikana oltu lähelläkään sitä, mitä nyt. Ei silloin Suomen lakeja määritelty sen mukaan, mitä Moskovassa ensiksi päätettiin.  Eikä siitä itse asiassa ole niin kauankaan aikaa. Totesihan jopa entinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto aikanaan, että ”Minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan. Täytyy tunnustaa, että minua aika lailla rasittaa sekin, kun sanotaan, että katsokaa muita maita ja kuinka me kehtaamme niiden edessä olla. Aivan kuin meidän historiamme, yhteiskuntamme tai saavutuksemme olisivat sellaisia, että pitäisi jotenkin madella muiden ihmisten edessä”. Aivan niin kuin Koivisto olisi tuuminut, että kansalaiset osaavat itsekin ajatella ja että päättäjä on kuitenkin kansansa palvelija eikä sitä hyväksikäyttävä despootti. Ja muistatkos, Eräs Ministeri, minkä tapahtuman yhteydessä hän sen sanoi?

- Muistan. Somalien ensimmäisen tulon yhteydessä. Mutta se on poliittista esihistoriaa ja sitä myöten täysin merkityksetöntä. Niin kuin on kansan palveleminenkin. Sinänsä en kiistä sanomaasi. En kiistä sitä, että olen narsistinen ja vallanhimoinen paska joka on saavuttanut asemansa olemalla mitään kyseenalaistamaton Euroopan Unionin häntäkärpänen ilman omia kykyjä, aatteita ja mielipiteitä. Mutta se minulle riittääkin, sillä haluan jatkossakin olla osa sitä eliittiä, joka on vastuussa vain itselleen. Ja näin tulen toimimaan tästä eteenpäinkin. Eikä sinulla ole mahdollisuutta estää sitä. Olen nimittäin vähän keskustellut sinusta muutamien ihmisten kanssa. Sinä uhkailet heitä Omallatunnolla. Oliolla, joka on aikanaan irtautunut heistä ja joka takaisin tullessaan muuttaa ihmisen pysyvästi. Mutta minuun tuo uhkailu ei vaikuta. Kas kun minulla ei ole sitä koskaan ollutkaan. Se, mitä ei ole ollut, ei voi myöskään palata. Joten olet aseeton minua vastaan. Olen tieni valinnut ja hiljennän tuon hallintolampaitten alkavan määkymisen heti alkuunsa. Koska minulla on siihen oikeus. Ja sen oikeuden olen antanut itse itselleni. En ole noussut tähän asemaan pudotakseni siitä vaan käyttääkseni sitä.

Epäilyksen Piru palautti naamalleen oikein pirullisen hymyn ja sen silmät kiiluivat:

- Olet oikeassa. Ei sinulla ole koskaan ollut omaatuntoa. Mutta katsos, meillä on firmassa käytettyjä sellaisia jemmassa yllin kyllin. Itse asiassa me olemme etsineet sinua varten valmiiksi hyvin vähän käytetyn yksilön. Kun minä vielä vähän pehmittelen sinua, niin jossain vaiheessa me sujautamme sen sinun sisääsi. Ja me tulemme tekemään sen silloin, kun olet mahdollisimman suuren väkijoukon huomion kohteena. Vaikkapa lehdistötilaisuudessa. Voi Eräs Ministeri, kun Omatunto on sinussa, se tulee tekemään elämästäsi niin, niin helvettiä. Vaan kiitti viskistä ja nähdään taas!

- Hei! Odota!

- No mitäs vielä?

- Sinä olet siis töissä Oy Helvetti Ab:ssa?

- Pitää paikkansa.

- Kai teillä sitten on jonkunlainen valitusosastokin? Minä haluan valittaa toiminnastasi.

- No johan nyt toki.

Epäilyksen Piru napsautti sormiaan ja Erään Ministerin eteen ilmestyi sentin paksuinen nippu lomakkeita.

- Nuo kun täyttelet, niin minä koukkaan ne seuraavalla käynnillä mukaani ja vien asiasta vastavalle apulaispääperkeleelle.

- Mutta hei… nää lomakkeethan… mitä ihmeen kieltä nää on?

- Mitäkö kieltä? No helvettiä tietenkin. Luuletko että tällainen monikansallinen kokonaisuus printtaa kaikki lanketit kaikilla mahdollisilla mitättömillä kielensirpaleilla? Ja etkös sinäkin ole kovasti hehkuttanut, että aika on suurempien kokonaisuuksien, eikä kieli ole mikään varsinainen identiteettikysymys, joten luulis tämän sulle kelpaavan. Ensi kertaan. Som´moro!

Epäilyksen Piru häipyi rikinkatkuiseen pöllähdykseen ja Eräs Ministeri jäi tuijottamaan tyhjin katsein eteensä. Hän havahtui siihen, kun ne kaksi appelsiineista ilmestynyttä hiirtä loikkasivat hänen pöydälleen heittäen samalla kolmoisvoltin kahdella kierteellä ja tehden täydellisen telemark-alastulon. Hiiret alkoivat puhua:

- Mahtoikohan se Epäilyksen Piru muistaa sanoa sulle, että me muutetaan tänne asumaan? Me nimittäin haetaan sulta turvapaikkaa, ja sinä myönnät sen.

- Hä?

- Ja me muistutetaan samalla, että sun on ihan turha laitella tänne mitään loukkuja tai myrkkyjä tai hankkia kissaa tai yleensä mitään muutakaan. Ei ne meille pärjää. Me ollaan katsos hornanhiiriä (mus infernus) ja meille ei parane pahemmin vittuilla. Sinä voit vaikka tuupata talon täyteen VX:ää, eikä me olla moksiskaan. Naapurustosi tosin saattaa tykätä siitä lopullista kyttyrää. Niin että parempi vaan hyväksyä väistämätön ja kantaa vastuu. Etkös sinä ole jo sitä muilla mukavasti kannattanutkin?

- Tä?

- Ja niin juu, toinen meistä on uroshiiri ja toinen naaras. Kantava sellainen. Niin että perheenlisäystäkin on tulossa. Me kattellaan nyt vähän paikkoja, mutta päätettiin jo, että tuosta teidän makuuhuoneesta tulee meidän kämppä. Niin että rupeepas roudaamaan rojujasi sieltä huuthelvettiin ja sen valituslankettiläjän pohjimmaisena on sitten parin sivun luettelo siitä, mitä sinun tulee hankkia meille A.S.A.P. Ja muista, että me ei mitään halpasapuskaa syödä, niin että kunnon mättöä pöytään. Tai muuten tulee tupenrapinat. No niin, jätkä, panehan toimeksi.

- Öh?

Seuraavana päivänä Erään Ministerin avustajat ihmettelivät hänen käytöstään. Ensinnäkin mies oli antanut heille lapun, jossa oli lista tarvikkeista ja muonasta, jota heidän tulisi hankkia eläinkaupasta Ministerin kotiin. Kun kaiken listassa oli hankkinut, se kustansi yli kaksi tuhatta euroa. Listan mukaan näytti siltä, että Ministeri oli hankkinut kotiinsa hiiriä. Mutta avustajat ihmettelivät, että kuinka paljon hiiriä oikein saattoi hemmotellakaan. Eräs Ministeri oli varmaankin hyvin eläinrakas.

Lisäksi avustajat ihmettelivät, miksi hän näytti säpsähtelevän aivan turhasta ja vilkuilevan jatkuvasti olan yli taakseen. Ymmärsi Eräs Ministeri itsekin käyttäytyvänsä hieman oudosti ja hän meinasi jo lipsauttaa pelkäävänsä, että häneen asennetaan salaa omatunto. Mutta hän tajusi, että se ei kuulostaisi hyvältä julkisuudessa. Kun ne hemmetin hallintolampaat tuntuivat jostain hänelle käsittämättömästä syystä arvostavan sitä omaatuntoa.

Kiitokset Epäilyksen Pirun kuvasta Thulelle.