JOTAIN IHAN MUUTA CXXIII

No niin. Tässä kun ollaan pian tämä heinäkuukin saatu lusittua niin on aika laittaa blogi kärsimään massiivisesta mammuttitaudista. Idea postaukseen tuli vakikommentoijilta Huru-ukolta sekä Qroquius Kadilta. Kiitokset heille. Eli nyt on vuorossa todellista heavy metalia jonka rinnalla joku Metallica, Iron Maiden ja Anthrax ovat hyvin kevyttä kamaa.

Eli vuorossa on pieni – joskaan ei millään muotoa kevyt – muistelu siitä, minkälaista mammuttitykistöä viime vuosisadalla oli käytössä. Nykyisinhän tykistössä ei oikeastaan missään ole sellaisia mammuttikaliibereja kuin aikanaan oli, vaikka armeijoitten tulivoima on tietysti jatkuvasti kehittynyt. Lasketaan tästä postauksesta pois ohjukset ja raskaat raketinheittimet ja pitäydytään ihan tykistössä.

Nykyisin se yleisin raskas kaliiberi on 155 milliä ja itänaapurissa osittain 152 milliä. Suomen sotavaltiolla näitä 155-millisiä on kolmea tyyppiä eli se Etelä-Koreasta ostettu panssarihaupitsi K9, kotimainen vedettävä 155 K 83 ja osittain itsevetävä kotimainen 155 K 98. Laitetaanpa kyseinen tykki tämän jutun kevyeksi kansikuvamalliksi ennen kuin siirrytään sille oikeasti raskaalle osastolle:

Ja siirrytään sitten pikkuhiljaa isompiin kaliibereihin vaihe vaiheelta. Pysytään kuitenkin vielä alle 200-millisessä kalustossa ja esitellään – yllätys – pohjois-korealainen M-1978 Koksan-telakanuuna:

Tässä seurassa kevyehkön telakanuunan kaliiberi on 170 milliä, se on edelleenkin käytössä Pohjois-Koreassa ja sitä käytti myös Iran 1980-luvulla Iranin ja Irakin välisessä sodassa jota sodittiin vuosikausia ykkösrähinän juoksuhautamalliin. Tykin maksimikantama on varsin vaikuttava 60 kilometriä.

Siirrytään uusille kaliiberiluvuille ja esitellään amerikkalainen M110-telahaupitsi:

Kaliiberi tässä aseessa on 203 milliä, pisin kantama 30 kilometriä ja vaikka se on poistunut käytöstä Yhdysvalloissa niin se on vielä käytössä useissa maissa. Se on ollut taistelutehtävissä Vietnamin sodasta Persianlahden sotaan. Esitellään sen venäläinen – tai siis Neuvostoliiton aikana kehitetty – vastine eli 2S7 Pion-telakanuuna:

Tässä siis kaliiberi myös 203 milliä, murkulan paino max 110 kiloa ja maksimi ampumaetäisyys 55 kilometriä. Kyseinen 1970-luvulla käyttöön tullut asetyyppi on tälläkin hetkellä käytössä Ukrainan sodassa, samoin kuin 2S4 Tjulpan-telakranaatinheitin:

Tämän kevyehkön nakunviskojan kaliiberi on 240 milliä. Sen maksimikantomatka standardikranaatilla on n. 10 kilometriä ja rakettiavusteisella n. 19 kilometriä. Tulinopeus on vain yksi laukaus minuutissa mutta toisaalta kun katsoo kranaatin kokoa (130 kiloa) niin lähteehän siinä kerralla melkoinen annos ikävää evästä. Aseella voidaan ampua myös ydinkranaatteja:

Tässä olivat ne ainoat nykyisin käytössä olevat vehkeet ja nyt täytyy siirtyä kokonaan historian puolelle joten pistäydytäänpäs Suomessa. Rantapyssyssä on tunnetusti ollut kovasti suurikaliiberisia vehkeitä ennen ohjusaikoja ja esitelläänpä siis Kuivasaaren linnakkeen 305-millinen Obuhovin kaksoiskanuuna:

Se on periaatteessa ampumakuntoinen vieläkin mutta se on poistettu SA-vahvuudesta. Sen viimeisin suunniteltu tehtävä olisi ollut ampua mahdollisen maahanlaskun tullessa Seutulan lentoasemalle ilmassa räjähtäviä sirpalekranaatteja ja niiden loputtua 450 kilon miinakranaatteja.

Käsittääkseni amerikkalaisilla oli aikanaan jopa yli 400-millisiä rannikkotykkejä mutta pysytellään maalla kulkevassa tykistössä, mennään ykkösrähinään ja esitellään kaksi saksalaista 420-millistä tykistöasetta. Ensimmäisenä Paksu-Bertta eli 42 cm kurze Marinekanone 14 L/12:

Tämän 46 tonnia painaneen aseen pisin ampumamatka oli vähän päälle yhdeksän kilometriä ja tulinopeus oli kahdeksan laukausta tunnissa. Samankaliiberinen mutta vielä massiivisempi oli Gamma Mörser:

Tällä möhkäleellä oli painoa kevyet 150 tonnia ja se pystyi ampumaan noin 14 kilometrin päähän. Murkula painoi maksimissaan 1.160 kiloa. Sillä oli rajoitettua käyttöä myös kakkosrähinässä ensin länsirintamalla ja sitten itärintamalla Sevastopolin piirityksessä.

Pysytään kaliiberissa 420 milliä ja esitellään vähän tuoreempaa neuvostotavaraa joka sekin on tosin vanhentuneena tai oikeastaan tarpeettomana jäänyt jo aikaa sitten pois käytöstä eli 2B1 Oka-telakanuuna:

Tämän 20-metrisellä putkella varustetun 420-millisen kanuunan tarkoituksena oli ampua 750 kilon painoisia kranaatteja, nimenomaan taktisia ydinlatauksia. Kovin suureen tuotantomäärään se ei päässyt, johtuen varsin heikosta – ylipitkä putki – kenttäkelpoisuudesta sekä siitä, että itse vaunun runko ja moottorin vaihteisto eivät kestäneet voimakasta rekyyliä. Ja muutenkin ohjukset tekivät aseesta vanhentuneen.

Tässä postauksessa on keskitytty maalta ampuvaan tykistöön. Jo historiaan jääneissä taistelulaivoissa oli tietysti massiivinen tykistö ja niistä käsittääkseni suurin oli japanilainen 460-millinen Type 94-kanuuna eli sama japaniksi: 四十五口径九四式四〇糎砲:

Näitä oli japanilaisilla käytössä Yamato- ja Musashi-taistelulaivoissa joissa näitä oli yhdeksän per kippo. Omalaatuinen yksityiskohta oli noissa massiivisissa tykeissä ilmatorjuntaan käytetyt sanshiki-kranaatit jotka sisälsivät suuren määrän eräänlaisia palopommin ja valokranaatin yhdistelmiä sekä teräsnuolia jotka räjähtivät muodostaen eteenpäin levenevän keilan. Näillä kranaateilla ei ollut tositoimissa juurikaan merkitystä ja amerikkalaisten lentäjien näkemyksien mukaan vaikutus oli lähinnä kuin suurilla ilotulitteilla.

Aiemmin esitetyt saksalaisten superjäreät tykit eivät suinkaan olleet ykkösrähinän suurimpia tykkejä vaan ympärysvaltojen piti panna vielä paremmaksi. Esitellään ranskalainen Obusier de 520 modèle 1916:

Tämän rautatiehaupitsin kaliiberi oli 520 milliä ja möhkäleen kokonaispaino 263 tonnia. Maksimi ampumaetäisyys oli 17 kilometriä ja murkulan paino oli maksimissaan 1654 kiloa. Alla kuva murkulasta:

Tykin taisteluhistoria oli, no, varsin ranskalainen sillä tämä ykkösrähinään rakennettu hirviö ei osallistunut ykkösrähinään vaan kakkosrähinään ja siinäkin saksalaisten käytössä sillä saksalaiset olivat takavarikoineet ainoan jäljellä olevan yksilön vuonna 1940. Tykkiä käytettiin Leningradin piirityksessä mutta voi sanoa että saksalaiset ryssivät ranskalaisen aseen sillä se tuhoutui varsin nopeasti kranaatin räjähdettyä putkessa. Myös briteillä oli vastaavanlainen rautatietykki eli BL 18-inch railway howitzer mutta se ei ehtinyt mukaan sotaan. Varsin vaikuttavan kokoinen tuo 457-millinen tykki silti oli niin kuin kuvasta näkyy:

No niin, juttu etenee, vauhti ei ehkä kiihdy mutta kaliiberi vaan kasvaa. Siirrytään kakkosrähinään ja tutustumisvuorossa on saksalainen Karl Gerät-mörssäri:

Kyseisen itseliikkuvan (tosin nopeus oli max 10 km/h ja hyvin rajoitetulla matkalla) mörssärin kaliiberi oli 600 milliä. Niitä valmistettiin kaikkiaan seitsemän ja niitä suunniteltiin käytettäväksi ranskalaisten Maginot-linjaa vastaan mutta taisteluihin ne osallistuivat vasta itärintamalla ainakin Brestissä, Sevastopolissa ja Varsovassa.

Ja mennään siihen superraskaimpaan sarjaan. Saksalaiset rakensivat kakkosrähinään kaksi järjettömän kokoista rautatietykkiä nimiltään Schwerer Gustav ja Dora:

Näillä möhkäleillä oli painoa 1350 tonnia ja varsinaisessa tykissä oli 250 hengen miehistö. Lisäksi tarvittiin huomattava määrä miehiä välttämättömiin rautatietöihin ja yhtä lailla tykin tarvitsemaan ilmatorjuntaan. Tykki siirrettiin paikasta toiseen purettuna ja sen kuljettamiseen tarvittiin viisi junaa. Koottuna tykki tarvitsi kaksi erillistä raideparia liikkuakseen. Tykin kaliiberi oli vaatimattomat 800 milliä ja murkula painoi 7000 kiloa:

Kyseisillä tykeillä oli tarkoitus ampua Maginot-linjan linnoituksia päreiksi mutta se jäi tekemättä kun saksalaiset hoksasivat koukata Belgian kautta. Niinpä tykkejä käytettiin ainoastaan itärintamalla Sevastopolin piirityksessä.

Noita kahta suurempaa tykkiä ei ole koskaan käytetty taistelussa. Aiemmassa historiassa on tosin ollut kaliiberiltaan suurempia aseita mutta niitä ei ole koskaan käytetty taistelussa. Varmaankin suurikaliiberisin oli tämä brittiläinen Mallet´s Mortar:

Kyseisen mörssärin kaliiberi oli peräti 914 milliä mutta muutenhan se oli kooltaan varsin pieni noihin saksalaisiin masiinoihin verrattuna. Tätä mörssäriä tehtiin kaksi kappaletta tarkoituksena käyttää niitä Krimin sodassa mutta sinne saakka ne eivät koskaan päässeet.

Ja tässähän sitä heavy metalia oli oikein urakalla. Laitetaan vielä postaukseen sopiva musiikin pläjäys joka on tietysti hyvin heavyä metalia sekin. Eli Cannibal Corpse-yhtyeen kappale Frantic Disembowelment instrumentaaliversiona. Kuulostaa kieltämättä rikkinäiseltä vaihdelaatikolta mutta yrittäkääpäs piruuttanne soittaa sama perässä:

SIVEYSKAKKULAT

Radanvarsikaupunki, lähitulevaisuudessa…

Kaupungin keskustassa oli lämmin ja aurinkoinen kesäpäivä mutta kadulla kävelevän miehen mieli oli pilvisen synkkä. Niin tuppasi olemaan ihmisillä jotka keskittyivät pitämään huolen omista asioistaan mutta jotka joutuvat tekemään asioita toisten pakottamana. Kyseinen mies oli nimeltään Kari Koljaa, iältään 37 vuotta ja hän toimi kaupungilla liiste- ja rapateknikkona. Nyt hän marssi kohti Intersektionaalista Yleisvalvontatoimistoa johon hänet oltiin määrätty ilmoittautumaan tiettyyn aikaan. Kieltäytyminen tiesi ankaria sakkoja.

Sinänsä Koljaan ei tarvinnut etukäteen miettiä että mitähän ne hysteeriset interkommuunat olivat tällä kertaa hänen päänsä menoksi keksineet. Samanlainen käsky oli tullut kaikille yli 18-vuotisille suomalaisille miehille ja tietyllä tavalla se muuttaisi suomalaista katukuvaa suuresti. Intersektionaalinen Yleisvalvontatoimisto oli yksi keskustan suurimpia rakennuksia. Hän nousi hissillä määrättyyn kuudenteen kerrokseen, huoneen 624 eteen ja painoi nappia. Valo muuttui vihreäksi ja hän astui toimistoon. Toimistossa istui intersektionaalisessa virkapuvussa naispuolinen koko lailla harpyijaa muistuttava noin viisikymppinen virkailija. Hän ei vaivautunut esittelemään itseään vaan totesi että istukaa ja sanoi sitten:

- Niin, etukäteistietojen mukaan teillä on nollanäkö.

- Kyllä. En tarvitse minkäänlaisia silmälaseja. Ja siksi tämä määräys kuulostaa aika lailla hölmöltä. Joutua kulkemaan nollavahvuisten kakkuloitten kanssa. Rangaistuksen uhalla.

Virkailija katsoi Koljaata niin kuin roskapönttöä joka olisi pitänyt tyhjentää jo toissapäivänä. Sitten hän otti pöydällä olevasta laatikosta silmälasit ja laittoi ne pöydälle Koljaan eteen todeten:

- Ei tässä ole kyse mistään näkökenttä- tai tyyliseikoista. Ja asioitten järkevyyden määrittelyn voitte jättää teitä lukeneemmille ihmisille. Kyse on naisiin kohdistuvan ahdistelun vastaisesta välttämättömästä ja väistämättömästä toiminnasta.

Kari Koljaa laittoi silmälasit päähänsä ja kysyi:

- Siis mitenkä nämä nyt toimivatkaan?

- Teidän ei tarvitse säätää niitä mitenkään. Lasit määrittelevät jatkuvasti näkökenttänne suunnan ja lähettävät siitä koko ajan raporttia Yleisvalvovalle Päätietokoneelle. Jos katsotte ketä tahansa naista kielletylle alueelle niin teille alkaa kertyä ahdistelun miinuspisteitä.

- Entäs jos niitä tulee liikaa?

- Se lupaa raastupaa.

- Entä jos en pidäkään näitä laseja.

- Se varsinkin lupaa raastupaa. Sillä totta kai lasit ilmoittavat jos ne eivät ole päällä. Teillä on oikeus olla ilman laseja kotonanne. Jos olette menossa jonnekin kesämökille tai muuhun sellaiseen, voitte saada väliaikaisen poikkeusluvan kun vaan anotte sen kahta kuukautta ennen. Ja niin muuten, jos katseenne on liian pitkään – eli yli viisi sekuntia – kenen tahansa naisen no-no-squaren alueella niin lasit muuttuvat puoleksi minuutiksi läpinäkymättömäksi LGBTQTiiTyy-väreillä. Se sekä suojaa naisia katseraiskaukselta että varoittaa ihmisiä perverssistä miehestä.

- Helvetti. Entä jos se tapahtuu silloin jos ajan autoa?

- Mahdollisen onnettomuuden syyllinen olette silloin automaattisesti te.

- Minkä takia muuten juuri nuo värit? Miksei vaikka musta?

- Kas kun LGBTQTiiTyy-valistusta ja muistutusta ei voi olla koskaan liikaa.

Koljaa otti lasit silmiltään, katseli niitä ihmetellen ja sanoi sitten:

- Pistää vaan miettimään että aika moni nainen kulkee kesäisin vesirajaminihameessa ja semmoisissa paidoissa että nännipihat melkein paistavat. Siinä se katse saattaa vahingossa kyllä kiinnittyä siihen. Vaikkei sitten mitään ahdistelutarkoitusta olisikaan. Enkä minä ole koskaan ahdistellut ketään.

Virkailijan katse muuttui toissapäiväisestä roskapöntöstä viime viikkoiseen laskiämpäriin:

- Naisilla on oikeus pukeutua juuri niin kuin he haluavat. Ahdistelusta vapaana. Katsekin on ahdistelua. Lakiin on kirjattu se tosiasia että jos nainen kokee tulleensa ahdistelluksi, niin hän on tullut ahdistelluksi. Syyte itsessään on todiste. Te olette miehenä oletusarvoisesti syyllinen ja lasit suojelevat osaltaan naisia teidän törkeyksiltänne. Ja turha muuten yrittää tuijotella syrjäsilmällä. Lasit reagoivat sen kyllä.

- Mitenkäs muuten… onkos niitten suomea huonosti puhuvien kunniakansalaisten pakko pitää näitä laseja?

- Ei tietenkään. He ovat sotaa paossa. Ei heihin voi soveltaa mitään pakkokeinoja. Se olisi törkeää yksilönvapauden loukkaamista. Ja heidän osallisuudestaan ahdisteluihin ja seksuaalirikoksiin ei ole mitään näyttöä.

- Jaa johtuisiko tuo siitä, että viimeisen kahden vuoden ajan niissä tilastoissa on vain kohta ”Suomessa tehdyt seksuaalirikokset” ilman mitään etnistä erittelyä.

- Jo se, että harjoitatte tuollaista asenteellista mansplainingia osoittaa sen, että teidän tekemisiänne tulee valvoa teknologian mahdollistamin keinoin. No niin. Tuossa laatikossa ovat vielä varalasit. Lasku tulee sitten perässä. Se on laskettu tulojen mukaan eli teille tulee maksettavaksi 1.200 euroa.

- Hä? Onko minun vielä maksettava siitä ilosta että minun yksilönvapauttani puolestaan törkeästi loukataan?

- Totta kai. Mutta rahanne menevät hyvään tarkoitukseen.

- Jaa mihin?

- AKPUPNNA-rahastoon.

- Mikäs merkeleen rahasto se semmonen on?

- Ahdistelua Kokeneitten Poliittiselle Uralle Pyrkivien Nuorten Naisten Avustusrahasto. Tämä oli sitten tässä. Olkaa hyvä ja poistukaa.

Liiste- ja rapateknikko Kari Koljaa poistui ahdistelunvastaiset slmälasit silmillään Intersektionaalisesta Yleisvalvontatoimistosta ja tuumasi että kehitystä ja edistystä ei voi pysäyttää. Se vaan pisti harmittamaan, että ketkä ne sen kehityksen ja edistyksen määrittelivät.

Lukijalle: Kirjoitus saattoi saada inspiraatiota jonkinlaisesta naispuolisesta nettijulkkiksesta joka hakee nostetta jonkinlaiselle uralleen esiintymällä vähissä vaatteissa julkisella paikalla ja valittamalla ahdistelusta.

UUDET URBAANIT HAITTAELÄIMET

- Ja tervetuloa tänne Huitsinnevadan kymnaasiumin auditorioon joka näyttää olevan aivan ääriään myöten täynnä. Ja syytä siihen tietysti onkin, sillä minä, Antero Lärvänen voin esitellä meille Hömpstadin Vähänköehkäopiston biologian- ja riistantutkimuslaitoksen eläintieteilijän, tohtori Ensio Hättenhään joka on tunnettu mm. kaakanatutkimuksestaan. Nyt hän luennoi meille äärimmäisen mielenkiintoisesta ja paljon kysytystä aiheesta eli uusista urbaaneista haittaeläimistä. Meille Pinnanmaallehan ne eivät ole levinneet oikeastaan ollenkaan. Tämä luento lähetetään samanaikaisesti HuiTV:ssä. Ensio, ole hyvä.

aplodeja

- Kiitos, Antero. Nämä uudet urbaanit haittaeläimet jotka biologia tuntee nimellä Animale praeiudicium urbana eivät tosiaankaan esiinny Pinnanmaalla ja syy on hyvin yksiselitteinen. Nimittäin kaikki tähän eläinlahkoon kuuluvat eläimet ovat täysin ihmisen sekä ruokinnan että tarjoaman suojan varassa. Ne eivät selviäisi itse luonnossa ja siksi niitä nähdäänkin vain kaupungeissa.  Nämä eläimet ovat sinänsä niin ihmiselle kuin luonnollekin täysin hyödyttömiä ja vahingollisia eivätkä ne kuulu mihinkään tarpeelliseen ekologiseen lokeroon. Joten näitten eläinten ruokkiminen ja suojan tarjoaminen ajattelemattomien ihmisten toimesta on täysin vastuutonta ja Pinnanmaalla näitä ei ruokitakaan, joten ne eivät täällä viihdy.

Mutta jospa aloitamme näitten lajien tarkastelun. Ensimmäisenä esittelen punavihervästäräkin eli Praeiudicium rubrum viridis motacillan:

Punavihervästäräkki

Toinen punavihervästäräkki

- Lajille tyypillistä on alkaa parveutua lämpiminä kesäkuukausina ja poistua ihmisten ylläpitämistä majoitustiloista. Parvet käyttäytyvät aggressiivisesti ja hyökkäilevät heitä ruokkivien ihmisten majoitus- ja työtiloja kohti. Tosin jos nämä parvet kohtaavat oikeaa vastarintaa, niin ne pakenevat. Yleensä punavihervästäräkki viettää talven horroksessa mutta joskus sitä on nähty jopa joulukuussa niin kuin tämä esimerkki Tampereelta muutama vuosi sitten:

- Niin kuin yleisökin varmaan huomaa, on parvestaan erillään oleva punavihervästäräkkiyksilö varsin reppana ja avuton. Kaikkien uusien urbaanien haittaeläinten lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu aggressiivisuus mutta aina vain parvessa ja heitä heikompia vastustajia  kohtaan. Kyseinen laji omaa sen verran älykkyyttä että se arvostaa omaa turvallisuuttaan. Ja seuraavana esitellään anarkottarainen eli Praeiudicium licentia sturnus:

- Lajihan muistuttaa niin ulkoisesti kuin käyttäytymiseltään hyvin paljon punavihervästäräkkiä ja lajeja ei oikein erota toisistaan kuin kokenut haittaornitologi. Laji pystyy kuitenkin alkeelliseen ajatteluun joka ilmenee siinä että se osaa käyttää ihmisten rakentamia esineitä työkaluina. Ruuan hankintaan se ei sitä tarvitse vaan hajottaakseen paikkoja niin kuin aiemminkin mainitut haittaeläimet:

- Näille aiemmin mainituille lajeille on myös sukua liimatilhi eli Praeiudicium gluten bombycilla:

Kaksi urospuolista liimatilhiä

Naaras- ja urospuolinen liimatilhi

- Hyvin mielenkiintoinen haittaeläinlaji on sukkahousukoppelo eli Praeiudicium soccum braccas urogallus:

Sukkahousukoppelo

Kaksi sukkahousukoppeloa

- Sukkahousukoppelo on urbaani, värikäs lintulaji, jota esiintyy usein siellä, missä on paljon ihmisiä kokoontuneena ja se parveutuu helposti liimatilhien ja punavihervästäräkkien kanssa. Sukkahousukoppelolle tyypillinen ääni on rytmisesti toistuva fak-fak-khihihi ja se ojentelee keskisormiaan jonkunlaisena reviirieleenä. Se, mikä on erittäin mielenkiintoista on se, että emme ole koskaan tavanneet sukkahousukoppeloista muita kuin naarasyksilöitä. Oletettavasti se pariutuu muiden haittaeläinten kanssa ja synnyttää vain naaraita.

- Sukkahousukoppeloa pidetään yleisesti näistä uusista haittaeläimistä kaikkein tyhmimpänä ja tiedeyhteisössä on jopa esitetty kysymys onko kyseessä eläin vai kovaääninen liikuntakykyinen kasvi- tai sienilaji. Sukkahousukoppelon kanssa elää tietynlaisessa symbioosissa huivihuppuhippiäinen eli Praeiudicium chlamydem cucullo regulus. Oheisessa kuvassa on yksi sukkahousukoppelo ja neljä huivihuppuhippiäistä:

- No niin… nämä kaikki edellä esitellyt haittaeläimet ovat sellaisia että ne horrostavat yli talven ja aktivoituvat lämpötilan lisääntyessä. Mutta on myös sellaisia uusia urbaania haittaeläimiä jotka ovat aktiivisia myös talvella. Ensimmäisenä esittelen akateeren eli Praeiudicium academica tetraon:

Akateeri

Toinen akateeri

- Kyseinen hyvin kovaääninen laji on kaikkein eniten kehittänyt itselleen ns. pesäajattelun eli hive mind-ajattelun. Yksilöllä ei ole kyseisessä lajissa juurikaan mielipidettä eikä merkitystä vaan kaikki kulkevat samaan suuntaan vähän niin kuin kottaraisparvi tai sopulilauma. Sitä, mistä tämä johtuu ei täysin tiedetä. Ei myöskään sitä, että miksi tuon pesäajattelun suunta ajan myötä muuttuu ja kaikki akateeret seuraavat sitä mitään kyseenalaistamatta. Hömpstadin Vähänköehkäopiston biologian tutkimusosasto tutkii että voisiko se johtua akateerien elinympäristössä tapahtuvista bakteeri- ja itiökantojen ajan myötä tapahtuvista muutoksista. Sen me tiedämme että jostain syystä kyseinen laji viihtyy yliopistorakennuksissa.

Akateeren kanssa läheistä sukua ja jopa samaan lajiin kuuluvaksi voidaan lukea punapäähysteeri eli Praeiudicium rufo hystericus:

- Vaikka nämä uudet urbaanit haittaeläimet eivät sinänsä kuulu mihinkään ekologiseen lokeroon niin ne ovat osa luontoa siinä mielessä – niin kuin tässä punapäähysteerin tapauksessa – että luonto varoittaa myrkyllisistä eläimistä räikeillä väreillä. Se koskee niin sammakkoja kuin punapäähysteerejä:

- Eli jos näette punapäähysteerin niin älkää lähestykö sitä. Se on vaarallinen. Ja seuraavana on sitten koloradonqueeriäinen eli Praeiudicium colorado bug. Tässä kaksi urospuolista koloradonqueeriäistä:

- Merkille pantavaa on että lajilla saattaa olla mahdollisesti liian nopean evoluution aiheuttamia hengitysvaikeuksia sillä se on aina suu voimakkaasti auki. Tässä taas yksi naaraspuolinen. Huomatkaa hengitysvaikeudet tälläkin yksilöllä. Nykyisin on pantu merkille että koloradonqueeriäiset haluavat lähestyä ihmislapsia:

- Jostain syystä nimenomaan nämä koloradonqueeriäiset ovat viime vuosina olleet tietyn ihmisryhmän ykköslemmikkejä. Syytä emme tiedä. Ja lopuksi esittelen sitten sen kaikkein vaarallisimman uuden urbaanin haittaeläimen eli jakkupukukotkan (Praeiudicium iaccam sectam aquilae):

- Tällä lajilla on selvää älykkyyttä sillä se hahmottaa tietyllä tavalla ihmisten yhteiskunnan toimintaa. Lajia nimittäin löytyy valtavasti julkisen sektorin rakennuksista mutta yksityiseltä puolelta ei ollenkaan. Arvio tämän lajin haitasta yhteiskunnalle on useita miljardeja vuodessa. Tiedeyhteisössä on ollut keskustelua siitä, voisiko jakkupukukotka olla tarujen vampyyri. Varmuutta ei ole saatu mutta teoriaa ei olla myöskään hylätty.

- No niin, nyt tuli esiteltyä uudet urbaanit haittaeläimet. Olisiko kysymyksiä?

- Ensinnäkin kiitos mielenkiintoisesta luennosta. Ja sitten haluaisin tietää että minkälainen kyseisten lajien levinneisyysalue on ja mistä ne ovat alun perin lähtöisin?

- Kiitos hyvästä kysymyksestä. Nämä lajithan ovat alun perin ilmestyneet Pohjois-Amerikkaan ja levinneet jollain tavoin Euroopan puolelle. Lajin aktiivisimmat esiintymisalueet näkyvät tässä kartassa:

- Muistutan vielä kertaalleen siitä että nämä haittaeläimet esiintyvät ainoastaan siellä, missä ihmiset antavat niille vapaaehtoisesti ruokaa ja suojaa. Itsestään ne ovat täysin avuttomia. Tällaisten haittaeläinten ruokkiminen on edesvastuutonta ja onneksi sitä ei täällä Pinnanmaalla ilmene. Näihin sanoihin lopetan luennon.

Antero Lärvänen:

- Kiitos Ensio Hättenhäälle äärimmäisen mielenkiintoisesta luennosta. Muistutan siitä, että vaikka Pinnanmaa on autonominen alue niin täälläkään uusia urbaaneja haittaeläimiä ei saa suin päin ampua. Mutta jos haluatte varautua, niin Läjä-Tek Oy myy Lällättävää kameravalvontajärjestelmää joka on kalibroitu juuri näihin haittaeläimiin ja joka antaa niille tukevat sähkötsägärit jos ne ilmestyvät manttaalillenne.

- No niin, lopetamme lähetyksen täältä auditoriosta ja Hui-TV jatkaa muulla ohjelmalla.

TILANNETAJU? MIKÄ IHMEEN TILANNETAJU?

Laitetaanpa samalle päivälle vielä toinen postaus. Tähän postauksen alkuun tuntuu sopivalta laittaa tämä naisvampyyrin kuva. Tekstistä huomaatte sitten syyn.

Sitten itse asiaan. Lukijat saattavat tuntea naikkosen nimeltä Sanna Kurronen. Kyseinen naikkonenhan on EVAssa toimiva korkeapalkkainen ekonomisti joka siirtyy syksyllä Suomen Pankkiin ja tuskin ainakaan pienemmällä palkalla. Ja hän on aktiivisesti metelöinyt siitä, että polttoaineitten verotusta ei missään nimessä saa pienentää. Kas kun maailma pitää pelastaa Suomesta käsin, you know, sehen Sie ja sama muilla kielillä joita en osaa.

Tuoreeltaan erittäin hyvätuloinen ja maailmaa pelastava Kurronen vittuilee meille persaukisille oikein urakalla:

On helppo parantaa maailmaa kun on rahaa ja se maailman parantaminen jää persaukisten vastuulle. Kyseiselle tilannetajuttomalle vampyyrille voisi sanoa yhtä & toista mutta eräs henkilö kommentoi hänen viestiinsä ehkä kaikkein osuvimmin:

Kohupaljastuksia. Me ei ajeta autolla kuin töihin, me ei syödä muuta lihaa kuin jauhelihaa & halpismakkaraa eikä meidän perhe ole koskaan ollut lentokoneessa. Käytettäisi enemmänkin noihin rahaa jos olisi. Mutta vähän kun vielä kiristyy verot niin jää työt käymättä.

Kyseisestä ylipalkatusta ja yliarvostetusta naisesta tulee itselleni mieleen se vanha kysymys. Eli mikä on duunarin ja porvarin musiikillinen ero:

No, duunari laulaa ain laulain työtäs tee.

Ja porvari taas että ain laulain teetäs työ.

Tosin nykyisin olisin paljon mieluummin tekemisissä rehellisen porvarin kuin maailmaa ylipalkattuna pelastavan julkishallinnon nomenklaturan jäsenen kanssa.

Laitetaanpa tähän postauksen loppuun toinen kuva vampyyristä. Tämä on paljon pelottavampi kuin se ensimmäinen. Kas kun se ensimmäinen oli fiktiota. Tämä toinen on totta. Ja näitä vampyyreja on paljon. Ne eivät ole taruhahmoja. Ja ne päättävät meidän elämästämme.

JOTAIN IHAN MUUTA CXXII

Vaihteeksi ihan sellainen välipala. Aikaisemmassa Jotain Ihan Muuta-jutussa käsittelin kakkosrähinän raakaa ilmavoimaa. Tässä postauksessa käsitellään raakaa maavoimaa mutta se on täysin luonnonmukaista eli käydään hieman läpi Suomen alueella asustavia suurpetoja ja oman valintani mukaan muitakin petoja. Muita petoja siksi että muuten juttu jäisi varsin lyhyeksi.

Postauksen idea on vähän sama kuin näissä sotilaallisissa postauksissa eli hirvittävän tarkkaa tietokokoelmaa ei tähän laiteta. Jokainen voi niitä etsiä interwebin ihmeellisestä maailmasta. Tuleepahan näytettyä että meillä on näitä tämmöisiä maamme alueella. Luulen, että lukijalle nämä kaikki ovat erinomaisen tuttuja mutta saattaahan mukana olla nuorehkoja ja hyvinkin urbaaneja lukijoita. Tuskin kuitenkaan kaupunkivihreitä sellaisia.

Aloitetaan metsiemme kuninkaalla joka on tietysti karhu: 

Tämä meillä asusteleva karhu on siis ruskeakarhu eli Ursus arctos. Muinaissuomalaisten mystinen eläin. Otso. Mesikämmen. Kontio jne. Ruskeakarhun elinalue on Skandinaviasta aina Tshuktsien niemimaalle saakka. Vaikka itse olen harrastanut metsästystä yli 40 vuotta niin en ole koskaan nähnyt karhua luonnossa elävänä. Tosin olen aivan varma että karhu on nähnyt minut. Karhunjälkiä riistahommissa kartoittaessani olen nähnyt karhujen viskomia tommosia 400 kilon rehupaaleja ja täytyy sanoa että tuolla otuksella on voimaa vaikka se ei ole koskaan salilla käynytkään.

Lötjösen kanssa ollaan aika ajoin tuumailtu että jos me saataisiin karhu kiväärin ristikolle niin painamattahan se liipaisin jäisi. On se sen verran uljas eläin. Metsien kuningas, todellakin.

Seuraava suurpeto on tietysti susi:

Mystinen eläin sekin ja kovasti mielipiteitä jakava. Itse näen että suden kuuluu saada elää, mutta sen kuuluu saada elää erämaissa jonne se kuuluukin. Suomalaisille kaupunkivihreille susi on puolestaan muotieläin ja he ovat kovasti huolissaan että onko Suomessa susia pian ollenkaan. Aloitin kirjoituksen sanomalla ”Suomen alueella asustavat suurpedot”. En siis ”suomalaiset suurpedot”. Kas kun susi, niin kuin muutkin villieläimet eivät ymmärrä mikä on raja ja mikä on valtio. Ne elävät siellä missä pystyvät.

Sudella (harmaasusi, Canis lupus) ei ole mitään hätää. Se on hyvin elinvoimainen laji joka elää koko Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Se saa elää myös Suomessa mutta jos se ei täällä elä niin ei se ole siitä moksiskaan. Kas kun sillä ei ole minkään valtakunnan passia eikä se tiedä, mikä on Suomi. Omien metsästystuttujen kanssa ollaan todettu että susi saa sinänsä olla aivan rauhassa mutta jos se uhkaa koiraa niin silloin se ammutaan ja pidetään suut asiasta kiinni. Kas kun susilauman ja koiran kohtaamisessa ei serkkurakkautta tunneta:

Lisäksi susi on ollut ongelma tietyille karjankasvattajille. Suden paikka ei ole lähellä ihmistä vaikka se kuinka muotia olisikin. Cityvihreille voisi sanoa että muodikkaalla sudella ei ole lajina mitään hätää mutta jos haluatte muodille toisen kohteen niin metsäpeura ei elä kuin Kainuussa ja Vienan Karjalassa sekä istutettuna Suomenselässä. Ottakaa se muotieläimeksenne.

Seuraava suurpeto on sitten ilves:

Eiku anteeks, tää oli väärä ilves. Otetaas uusiks:

Tämä Hämeen maakuntaeläin ja kovasti tyylikäs kissapeto elelee likimain koko Suomessa. Enempi kuitenkin Etelä-Suomessa. Ja vaikka olevinaan jonkinlainen metsämies olen niin ilvestäkään en ole koskaan nähnyt livenä. Ilvestä saa Suomessa metsästää poikkeusluvalla. Itse en ole ilvesjahtiin koskaan osallistunut. Enempi on tullut keskityttyä pienriistaan.

Se neljäs suomalainen suurpeto on sitten ahma:

Ahmahan on ollut se pohjoisen yksinäinen peto mutta mitä TTT (tuttavapiirin tietotoimisto) kertoo niin se on levinnyt yllättävän etelään. Veikkaisin kahta syytä:

1. Se tulee etelään ruuan perässä. Kas kun metsäkauriskanta on kasvanut voimakkaasti.

2. Se on oppinut että poromiehet eivät kysele lääninhallituksen lupia vaan laskevat siitä läpitte aina kun näkevät.

Siinähän ne suurpedot olivat. Mutta nostetaan esille vielä kettu:

Kettuahan pidetään tunnetusti älykkäänä eläimenä mutta itse oman kokemukseni perusteella sanoisin että sen älykkyys on pikemminkin arkuutta ja se osaa paeta uhkaavaa tilannetta. Kettu on levinnyt koko Suomeen ja se on hyvin elinvoimainen laji. Vaikka kettu on petoeläin niin sillekin saattaa käydä mahdollisen saaliin kanssa noloja tilanteita:

Tulehan, niin saat turpaasi!

Lisäys samana päivänä: Tarkkaavainen Ano huomasi että naali eli napakettu puuttuu joten lisätään se:

Naalihan elää aivan pohjoisimmassa Suomessa ja alkaa olla täällä hyvin harvinainen. Maailman mittakaavalla se on kuitenkin elinvoimainen laji.

Aiemmin mainitun ahman lisäksi Suomessa on tietysti muitakin näätäeläimiä eli näätäeläinten kaivosmies mäyrä:

Metsien kultarinta näätä:

Sekä vikkelä sissi kärppä:

Suomessa asustavista näätäeläimistä oma suosikkini on se pienin eli vilkkaasti vipeltävä lumikko:

Omalla tontilla on aika ajoin näkynyt lumikko mutta onko se ollut yksi ja sama yksilö on tietysti vaikea sanoa. Lumikko olisi tietysti mainio eläin omille manttaaleille sillä se syö liiat hiiret ja myyrät pois kuleksimasta.

Tälle petoeläinlistalle voisi tietysti laittaa vielä minkin ja supikoiran mutta jätetään ne haitallisina vieraslajeina pois ja muistutetaan että minkki on ollut osaltaan hävittämässä alkuperäistä Suomen luontoon kuulunutta vesikkoa:

Muistutetaan että aikanaan ne kettutytöt ja muut muodinmukaiset pershärpäkkeet ottivat asiakseen murtautua turkistarhoille ja kun ne laskivat tuhansia minkkejä luontoon niin ne saivat luonnonsuojelunsa nimissä aikaan melkoisia luontokatastrofeja.

Suurempi ja voimakkaampi saukko ei minkkiä säikähdä:

Aikanaan tämä leikkisä vesieläin oli kuolemassa Suomessa sukupuuttoon liiallisen turkismetsästyksen vuoksi mutta rauhoituksen myötä sen kanta on päässyt elpymään varsin mukavasti.

Mainitaan vielä näätäeläimistämme hilleri:

Hilleriä on Suomessa Oulun korkeudelle saakka ja sekin joutuu kilpailemaan elintilasta minkin kanssa. Yleensäkin näätäeläimistä voi sanoa että ne ovat sekä vikkeliä että arkoja ja jos joku lukijoista on onnistunut näkemään joka ainoan tässä postauksessa mainitun näätälajin niin ilmoittakoon ja hän saa Hotelli Yrjöperskeleen kunniamaininnan. Itsekään en tuota kunniamainintaa saa.

Tässähän tätä maavoimaa tällä kertaa. Saattaa olla, että julkaisen lähiaikoina Ihmeellinen Luonto-sarjassa katsauksen uusista urbaaneista haittaeläimistä.