No niin. Tässä kun ollaan pian tämä heinäkuukin saatu lusittua niin on aika laittaa blogi kärsimään massiivisesta mammuttitaudista. Idea postaukseen tuli vakikommentoijilta Huru-ukolta sekä Qroquius Kadilta. Kiitokset heille. Eli nyt on vuorossa todellista heavy metalia jonka rinnalla joku Metallica, Iron Maiden ja Anthrax ovat hyvin kevyttä kamaa.
Eli vuorossa on pieni – joskaan ei millään muotoa kevyt
– muistelu siitä, minkälaista mammuttitykistöä viime vuosisadalla oli käytössä.
Nykyisinhän tykistössä ei oikeastaan missään ole sellaisia mammuttikaliibereja
kuin aikanaan oli, vaikka armeijoitten tulivoima on tietysti jatkuvasti
kehittynyt. Lasketaan tästä postauksesta pois ohjukset ja raskaat
raketinheittimet ja pitäydytään ihan tykistössä.
Nykyisin se yleisin raskas kaliiberi on 155 milliä ja
itänaapurissa osittain 152 milliä. Suomen sotavaltiolla näitä 155-millisiä on
kolmea tyyppiä eli se Etelä-Koreasta ostettu panssarihaupitsi K9,
kotimainen vedettävä 155 K 83 ja osittain itsevetävä kotimainen 155 K
98. Laitetaanpa kyseinen tykki tämän jutun kevyeksi kansikuvamalliksi ennen
kuin siirrytään sille oikeasti raskaalle osastolle:
Ja siirrytään sitten pikkuhiljaa isompiin
kaliibereihin vaihe vaiheelta. Pysytään kuitenkin vielä alle 200-millisessä
kalustossa ja esitellään – yllätys – pohjois-korealainen M-1978 Koksan-telakanuuna:
Tässä seurassa kevyehkön telakanuunan kaliiberi on 170
milliä, se on edelleenkin käytössä Pohjois-Koreassa ja sitä käytti myös Iran
1980-luvulla Iranin ja Irakin välisessä sodassa jota sodittiin vuosikausia
ykkösrähinän juoksuhautamalliin. Tykin maksimikantama on varsin vaikuttava 60
kilometriä.
Siirrytään uusille kaliiberiluvuille ja esitellään amerikkalainen
M110-telahaupitsi:
Kaliiberi tässä aseessa on 203 milliä, pisin kantama
30 kilometriä ja vaikka se on poistunut käytöstä Yhdysvalloissa niin se on
vielä käytössä useissa maissa. Se on ollut taistelutehtävissä Vietnamin sodasta
Persianlahden sotaan. Esitellään sen venäläinen – tai siis Neuvostoliiton
aikana kehitetty – vastine eli 2S7 Pion-telakanuuna:
Tässä siis kaliiberi myös 203 milliä, murkulan paino
max 110 kiloa ja maksimi ampumaetäisyys 55 kilometriä. Kyseinen 1970-luvulla
käyttöön tullut asetyyppi on tälläkin hetkellä käytössä Ukrainan sodassa,
samoin kuin 2S4 Tjulpan-telakranaatinheitin:
Tämän kevyehkön nakunviskojan kaliiberi on 240 milliä.
Sen maksimikantomatka standardikranaatilla on n. 10 kilometriä ja
rakettiavusteisella n. 19 kilometriä. Tulinopeus on vain yksi laukaus
minuutissa mutta toisaalta kun katsoo kranaatin kokoa (130 kiloa) niin
lähteehän siinä kerralla melkoinen annos ikävää evästä. Aseella voidaan ampua
myös ydinkranaatteja:
Tässä olivat ne ainoat nykyisin käytössä olevat
vehkeet ja nyt täytyy siirtyä kokonaan historian puolelle joten pistäydytäänpäs
Suomessa. Rantapyssyssä on tunnetusti ollut kovasti suurikaliiberisia vehkeitä
ennen ohjusaikoja ja esitelläänpä siis Kuivasaaren linnakkeen 305-millinen Obuhovin
kaksoiskanuuna:
Se on periaatteessa ampumakuntoinen vieläkin mutta se
on poistettu SA-vahvuudesta. Sen viimeisin suunniteltu tehtävä olisi ollut
ampua mahdollisen maahanlaskun tullessa Seutulan lentoasemalle ilmassa
räjähtäviä sirpalekranaatteja ja niiden loputtua 450 kilon miinakranaatteja.
Käsittääkseni amerikkalaisilla oli aikanaan jopa yli
400-millisiä rannikkotykkejä mutta pysytellään maalla kulkevassa tykistössä,
mennään ykkösrähinään ja esitellään kaksi saksalaista 420-millistä
tykistöasetta. Ensimmäisenä Paksu-Bertta eli 42 cm kurze Marinekanone
14 L/12:
Tämän 46 tonnia painaneen aseen pisin ampumamatka oli
vähän päälle yhdeksän kilometriä ja tulinopeus oli kahdeksan laukausta tunnissa.
Samankaliiberinen mutta vielä massiivisempi oli Gamma Mörser:
Tällä möhkäleellä oli painoa kevyet 150 tonnia ja se
pystyi ampumaan noin 14 kilometrin päähän. Murkula painoi maksimissaan 1.160
kiloa. Sillä oli rajoitettua käyttöä myös kakkosrähinässä ensin länsirintamalla
ja sitten itärintamalla Sevastopolin piirityksessä.
Pysytään kaliiberissa 420 milliä ja esitellään vähän
tuoreempaa neuvostotavaraa joka sekin on tosin vanhentuneena tai oikeastaan tarpeettomana jäänyt jo aikaa
sitten pois käytöstä eli 2B1 Oka-telakanuuna:
Tämän 20-metrisellä putkella varustetun 420-millisen
kanuunan tarkoituksena oli ampua 750 kilon painoisia kranaatteja, nimenomaan
taktisia ydinlatauksia. Kovin suureen tuotantomäärään se ei päässyt, johtuen
varsin heikosta – ylipitkä putki – kenttäkelpoisuudesta sekä siitä, että itse
vaunun runko ja moottorin vaihteisto eivät kestäneet voimakasta rekyyliä. Ja
muutenkin ohjukset tekivät aseesta vanhentuneen.
Tässä postauksessa on keskitytty maalta ampuvaan
tykistöön. Jo historiaan jääneissä taistelulaivoissa oli tietysti massiivinen
tykistö ja niistä käsittääkseni suurin oli japanilainen 460-millinen Type 94-kanuuna
eli sama japaniksi: 四十五口径九四式四〇糎砲:
Näitä oli japanilaisilla käytössä Yamato- ja
Musashi-taistelulaivoissa joissa näitä oli yhdeksän per kippo. Omalaatuinen
yksityiskohta oli noissa massiivisissa tykeissä ilmatorjuntaan käytetyt
sanshiki-kranaatit jotka sisälsivät suuren määrän eräänlaisia palopommin ja
valokranaatin yhdistelmiä sekä teräsnuolia jotka räjähtivät muodostaen
eteenpäin levenevän keilan. Näillä kranaateilla ei ollut tositoimissa juurikaan
merkitystä ja amerikkalaisten lentäjien näkemyksien mukaan vaikutus oli lähinnä
kuin suurilla ilotulitteilla.
Aiemmin esitetyt saksalaisten superjäreät tykit eivät
suinkaan olleet ykkösrähinän suurimpia tykkejä vaan ympärysvaltojen piti panna
vielä paremmaksi. Esitellään ranskalainen Obusier de 520 modèle 1916:
Tämän rautatiehaupitsin kaliiberi oli 520 milliä ja
möhkäleen kokonaispaino 263 tonnia. Maksimi ampumaetäisyys oli 17 kilometriä ja
murkulan paino oli maksimissaan 1654 kiloa. Alla kuva murkulasta:
Tykin taisteluhistoria oli, no, varsin ranskalainen
sillä tämä ykkösrähinään rakennettu hirviö ei osallistunut ykkösrähinään vaan
kakkosrähinään ja siinäkin saksalaisten käytössä sillä saksalaiset olivat
takavarikoineet ainoan jäljellä olevan yksilön vuonna 1940. Tykkiä käytettiin
Leningradin piirityksessä mutta voi sanoa että saksalaiset ryssivät
ranskalaisen aseen sillä se tuhoutui varsin nopeasti kranaatin räjähdettyä
putkessa. Myös briteillä oli vastaavanlainen rautatietykki eli BL 18-inch
railway howitzer mutta se ei ehtinyt mukaan sotaan. Varsin vaikuttavan
kokoinen tuo 457-millinen tykki silti oli niin kuin kuvasta näkyy:
No niin, juttu etenee, vauhti ei ehkä kiihdy mutta kaliiberi
vaan kasvaa. Siirrytään kakkosrähinään ja tutustumisvuorossa on saksalainen Karl
Gerät-mörssäri:
Kyseisen itseliikkuvan (tosin nopeus oli max 10 km/h
ja hyvin rajoitetulla matkalla) mörssärin kaliiberi oli 600 milliä. Niitä
valmistettiin kaikkiaan seitsemän ja niitä suunniteltiin käytettäväksi
ranskalaisten Maginot-linjaa vastaan mutta taisteluihin ne osallistuivat vasta
itärintamalla ainakin Brestissä, Sevastopolissa ja Varsovassa.
Ja mennään siihen superraskaimpaan sarjaan.
Saksalaiset rakensivat kakkosrähinään kaksi järjettömän kokoista rautatietykkiä
nimiltään Schwerer Gustav ja Dora:
Näillä möhkäleillä oli painoa 1350 tonnia ja
varsinaisessa tykissä oli 250 hengen miehistö. Lisäksi tarvittiin huomattava
määrä miehiä välttämättömiin rautatietöihin ja yhtä lailla tykin tarvitsemaan
ilmatorjuntaan. Tykki siirrettiin paikasta toiseen purettuna ja sen
kuljettamiseen tarvittiin viisi junaa. Koottuna tykki tarvitsi kaksi erillistä raideparia
liikkuakseen. Tykin kaliiberi oli vaatimattomat 800 milliä ja murkula painoi 7000
kiloa:
Kyseisillä tykeillä oli tarkoitus ampua Maginot-linjan
linnoituksia päreiksi mutta se jäi tekemättä kun saksalaiset hoksasivat koukata
Belgian kautta. Niinpä tykkejä käytettiin ainoastaan itärintamalla Sevastopolin
piirityksessä.
Noita kahta suurempaa tykkiä ei ole koskaan käytetty
taistelussa. Aiemmassa historiassa on tosin ollut kaliiberiltaan suurempia
aseita mutta niitä ei ole koskaan käytetty taistelussa. Varmaankin
suurikaliiberisin oli tämä brittiläinen Mallet´s Mortar:
Kyseisen mörssärin kaliiberi oli peräti 914 milliä
mutta muutenhan se oli kooltaan varsin pieni noihin saksalaisiin masiinoihin
verrattuna. Tätä mörssäriä tehtiin kaksi kappaletta tarkoituksena käyttää niitä
Krimin sodassa mutta sinne saakka ne eivät koskaan päässeet.
Ja tässähän sitä heavy metalia oli oikein urakalla.
Laitetaan vielä postaukseen sopiva musiikin pläjäys joka on tietysti hyvin
heavyä metalia sekin. Eli Cannibal Corpse-yhtyeen kappale Frantic Disembowelment
instrumentaaliversiona. Kuulostaa kieltämättä rikkinäiseltä vaihdelaatikolta
mutta yrittäkääpäs piruuttanne soittaa sama perässä: