tiistai 17. joulukuuta 2024

KYSYMYS JOHON TUSKIN VASTATAAN

Tämän tapaus Krista Kiurun ja siihen liittyneen pöyristymisen sekä yleisen tuomitsemisvaatimuksen tiimoilta mieleeni nousee eräs kysymys. Kysymys on osoitettu vihervasemmistolaisille puolueille ja vihervasemmistolaiselle Valtamediapuolue VMP:lle.

Kysymyksen taustaa:

Suomessa on alati kasvava määrä etnisesti ja uskonnollisesti edistyksellisten ts. islamilaisten suomalaiseen kantaväestöön kohdistamaa sadistista väkivaltaa. Nuoret suomalaiset hakataan ylivoimaporukalla, revitään vaatteet päältä ja ryöstetään.

Kysymys:

Tuomitsetteko tämän haittamaahanmuuttajien suomalaisiin kohdistaman sadistisen väkivallan? Jos ette, niin millä perusteella?

Kysymykseen tuskin vastataan. Eikä sitä haluta edes kuulla.


maanantai 16. joulukuuta 2024

YLEN SÄÄLITTÄVÄ YRITYS

Valtamediapuolue VMP:n suureksi pettymykseksi tapaus Krista Kiurusta ei sitten saakaan aikaiseksi ”äärioikeistolaista hyökkäystä demokratiaa vastaan” vaan kyseessä oli joku random sekopää. Se ei estä Yleä yrittämästä perussuomalaisten vahingoittamista millä verukkeella hyvänsä ja tällä kertaa kohteena oli Jussi Halla-aho. Otetaan suoraan se haastattelu:

Pidättekö tekoa tuomittavana?

– Sanoin jo ensimmäisessä asiaan liittyvässä haastattelussa lauantaiaamuna, että kaikissa tapauksissa katuväkivalta on sietämätöntä. Lisäksi olen sen jälkeen todennut, että Kiuruun kohdistunut teko on vakava rikos riippumatta sen motiiveista. Onko tässä nyt jotain epäselvää?

Mistä syystä johtuen ette ole kuitenkaan pitänyt tekoa tuomittavana?

– Jos minä sanon, että se on vakava ja sietämätön rikos, niin kuulostaako se sinun mielestäsi hyväksynnältä?

Ei kuulosta, mutta toki asiaa ovat nyt useammat poliitikotkin ihmetelleet, että kun ette ole tekoa kuitenkaan suoranaisesti tuominnut, vaikka olette todennut sen olevan vakava rikos. Mistä tämmöinen johtuu?

– Miten niin en ole tuominnut, jos olen todennut, että se on vakava rikos ja sietämätön. Mikä siinä on epäselvää ja mitä et ymmärrä siinä?

Eli se on tavallaan tarkoittanut sitä, että tuomitsette teon?

– Eikö se kuulosta sinusta siltä?

Niin. Jos mitään muuta ei keksitä niin sitten aletaan jaarittelemaan sanamuodoista.

Säälittävää.


lauantai 14. joulukuuta 2024

ETTEI VAAN JOKU LOUKKAANTUISI

Niin, minähän en ole mitenkään uskonnollinen mutta ymmärrän että Suomessa on ollut jo pitkään tiettyjä kristillisyyteen pohjautuvia perinteitä. Aikanaan koulupoikana ei tullut mietittyä että joku Suvivirsi tai Enkeli taivaan olisi jotain uskonnollista pakkosyöttöä. Olivatpahan joulu- ja kevätjuhlien ohjelmaa.

Nykyisin Suomessa löytyy paljon (kuinka paljon niitä tosiasiassa muuten on?) loukkaantujia joiden valitusten mukaan toimitaan valitettavan usein. Pari esimerkkiä. Ensinnäkin Tiernapoikia ei esitetä enää kouluissa juurikaan. Koska:

Sen kristillinen sanoma tekee siitä kuitenkin ongelmallisen.

– Kuvaelmassa on elementtejä, jotka tekevät siitä kristillisen ja näin ollen tilaisuutta ei katsota koulun yhteiseksi, erään suuren kaupungin vastauksessa sanotaan.

Niin joo ja onhan siinä se murjaanikin. Opetushallitus on kuitenkin kehittänyt varotoimenpiteitä:

Esitys on kuitenkin mahdollista järjestää Opetushallituksen antamia ohjeita noudattaen.

Opetushallitus on linjannut, että Tiernapoikia saa esittää koulussa, kunhan esityksestä tiedotetaan etukäteen huoltajille ja esityksen rinnalle järjestettäisiin tarvittaessa myös vaihtoehtoista ohjelmaa.

Oulussa kuitenkin Tiernapojat-perinne on vielä voimissaan. Mutta Oulussakin, no, wokelletaan:

Teuvo Pakkalan koulu Oulussa on lähettänyt vanhemmille etukäteen tiedon, että koulun joulujuhlassa lauletaan uskonnollisia elementtejä sisältävä En etsi valtaa loistoa -yhteislaulu. Iltalehti on nähnyt Wilma-viestin.

– Oppilas voidaan huoltajan toiveesta hienotunteisesti ohjata tämän yhteislaulun ajaksi pois juhlasalista. Ilmoittakaa asiaan liittyvästä toiveestanne Wilma-viestillä lapsenne luokanopettajalle, koulu tiedottaa.

Ihan koko laulu? Voihan tietysti olla, että koulu tekee näin ennakolta välttääkseen mahdolliset korvausvaatimukset aiheutetusta henkisestä pipistä. Vaan asian tiimoilta nousee mieleeni kysymys:

Kun kouluissa opetetaan lukuisista sukupuolista ja synnyttävistä miehistä sekä annetaan vielä oppimateriaaliksi homoiluun kehottavaa perseeseenpanomateriaalia niin onko oppilaalla oikeus poistua paikalta? Ja jos ei ole, niin millä perusteella?

Ruotsissa tietysti ollaan jo astetta pidemmällä:

Ruotsalaisen teollisuuskonserni SSAB:n sen työntekijöilleen jakama ohjeistus on nostattanut kohun Ruotsissa. Pohjoismaiden suurin teräksen tuottaja kehottaa työntekijöitään olemaan toivottamatta hyvää joulua kollegoilleen.

No, tosin jenkeissähän ollaan jo pitkään sanottu Happy holidays eikä Merry christmas. Toivottavasti täällä vielä pitäydytään sanomaan hyvää joulua.

Koska muuten koulut lähettävät varoituksia kouluja terrorisoivista haittamaahanmuuttajista? Se varoitus olisi oikeasti aiheellinen.

torstai 12. joulukuuta 2024

JAA EI PUHUTTU VAI?

Törmäsin Iltalehden pääkirjoitukseen jossa käsiteltiin Suomessa käsistä lähtenyttä tuontitavaran jengirikollisuutta. Kirjoituksessa on ihan hyviä huomioita, mm. tämä:

Vielä jokin aika sitten poliisin päällystötasollakin emmittiin, täyttävätkö nämä jengit katujengien eurooppalaisen määritelmän.

Tässähän kunnostautui erityisesti meidän kaikkien suuresti arvostama Jari Taponen joka on ollut onneksi varsin pitkän aikaa hiljaa. Sinänsä sillä ottiatuotailulla kai yritettiin väittää että tuontitavaran tekemä väkivalta teki vähemmän kipeetä kun se ei täyttänyt jotain määritelmää.

Mutta yksi lause tuossa pääkirjoituksessa pisti silmään:

Poliittisella tasolla ja mediassa ongelmista ei laajasti puhuttu niiden oikealla nimellä, koska tämä koskettaa niin vahvasti maahanmuuttajataustaisia henkilöitä.

Itse asiassa valtamedian ja Järjestelmäpuolueen ulkopuolella asiasta on puhuttu aivan selkeällä suomen kielellä jo vähintäänkin kaksikymmentä vuotta. Mutta asiasta puhuneet ja faktoja kertoneet ovat säännöllisesti tuomittu rasisteiksi, äärioikeistolaisiksi ja ties miksi. Ja heidät on haluttu vaientaa koska heidät on määritelty vihapuhujiksi. Toisin sanoen ihmisiksi, jotka eivät ole suostuneet vastuullisen valehtelun epistolaan.

Tässä jos missä olisi likapyykin pesun paikka mutta en pidätä hengitystäni sitä odotellessa. Sillä vaikeaahan se on tunnustaa että ”olen ollut hyväuskoinen ja suorastaan vahingollinen ääliö koko aikuisikäni”.

Toinen asia mikä pääkirjoituksessa pisti silmään on se virhe, jota on maassamme tehty kerta toisensa jälkeen ja jota tämäkään hallitus ei ole täysin uskaltanut tuunnustaa:

Nykyisellä hallituksella on käynnissä mittava jengi- ja nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma. Tausta on, että nuorten väkivaltarikollisuus on viime vuosina kasvanut, lisäksi ongelmana ovat nyt katujengit.

Ohjelma sisältää niin kovia kuin pehmeitäkin keinoja: toimia nuoriso- ja jengirikollisuuden ennaltaehkäisyyn, rikoskierteen katkaisuun, rikosten selvittämiseen, rangaistusten kiristämiseen, rikosvastuun toteutumiseen, kotien ja vanhempien kasvatusvastuun tukemiseen, syrjäytymisen ja syrjinnän vastaiseen työhön sekä toimenpiteitä kotoutumis- ja maahanmuuttopolitiikassa.

Boldaukset omia. Tässähän tehdään sitä, mikä on mennyt toistuvasti perseelleen. Ainoa tehokas keino olisi aloittaa välittömät maastakarkoitukset.

Mutta sen asian sanominenhan on vieläkin tabu.



tiistai 10. joulukuuta 2024

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CLXXIX

1. Pelasta maailma. Vaikka muksu kerrallaan.

Tähän kaikenlaiseen wokeltamiseen ja ympäristöhysteriaan kuuluu olennaisena osana se, että historiasta halutaan deletoida epämiellyttäviä asioita. Ja nyt sitä deletointia harjoitetaan myös suomalaisissa lastenkirjoissa. Kas tämmöinen kirjasarja kuin Tatu ja Patu menevät tekijöidensä toimesta uusiksi. Kaikki vanhat kirjatkin sensuroidaan ja julkaistaan uusina versioina.

Jaa mitä niistä sitten sensuroidaan? No tietysti kaikki viittaukset lihansyöntiin:

Olemme jo kauan sitten tiedostaneet eläinperäisen tehotuotannon moninaiset ongelmat ja tehneet muutoksia omaan ruokavalioomme, ja nyt on vihdoin aika tarttua toimeen ja siirtää tuo muutos myös kirjoihimme. On ollut suorastaan häkellyttävää tajuta, miten paljon joissakin kirjoissamme on kuvia tai viittauksia esimerkiksi lihaan tai maitotuotteisiin, Havukainen ja Tovionen kertovat tiedotteessaan.

Emme halua tukea eläinperäisen ruoan tehotuotantoa, joten muokkaamme kirjojamme näiltä osin. Kaikkien teosten läpikäyminen kestää jonkin aikaa ja julkaisutahtiin vaikuttaa myös kustantajan aikataulut, menee tovi ennen kuin kaikista kirjoista on uudet versiot saatavilla, he lisäävät.

Saattaa kyllä olla että kyseisen kirjasarjan uudelleen painaminen tuon yhden asian takia saattaa ympäristövaikutukseltaan olla enempi negatiivinen mutta tuleepahan tekijöille hyvä ja edistyksellinen mieli. Orwellilaisessa hengessä. Vai mitä, Winston Smith?

2. Vihreät ja lääke, joka ei ainakaan paranna

Vihreät ovat taas esittäneet talousutopiaansa. Joku voisi tuumia että mitä noista kommentoimaan kun tuo pikkupuolue ei ole edes hallituksessa. No myöntää täytyy, myöntää täytyy, mutta seuraavassa hallituksessa ne saattavat olla ja punavihreässä hallituksessa niitten visiot otetaan pelottavan vakavasti. No, katsotaas vähän näitä vihreitä ideoita:

Puun teolliselle polttamiselle erityisvero.

Kertakäyttöpakkauksille pakkausvero. Tulee muuten muistuttaa, että tuo vero osuu aina enemmän, mitä köyhempi asiakas on kyseessä.

Eläinperäisille tuotteille korkeampi alv. Valtaosa suomalaisista käyttää näitä. Myös ne köyhemmät.

Vihreistä Suomeen tarvittaisiin luonnonsuojelun kehittämisrahasto. Sen 500 miljoonan euron alkupääoma rahoitettaisiin valtion saastuttavan omaisuuden myynnillä.

Varoja rahastoon alettaisiin kerätä muun muassa metsäyhtiöiltä ja peltoa raivaavilta.

Rahastoa kartutettaisiin ottamalla käyttöön maankäytön muutosmaksu rakentamiselle, pellonraivaukselle ja muille luontoarvoja heikentäville maankäytön muutoksille.

Valtion saastuttavan omaisuuden myynti? Jättäisikö se uusi omistaja saastuttamatta? Ja paljonko sitä omaisuutta oikeastaan on enää myytävänä.

Ja tuo ”muita luontoarvoja heikentävät maankäytön muutokset” olisi ihan selvä blankopykälä. Sitä voisi tulkita aivan miten haluaa. Ja ainoa, mitä tuolla ”kehittämisrahastolla” saataisiin ihan varmasti aikaiseksi olisi lisää palkattuja vihreitä virkamiehiä.

Luonnollisesti vihreät haluaisivat myös alkaa periä tiemaksuja. Niin kuin sekä yksityis- että ammattiautoilu ei olisi jo muutenkin tarpeeksi kallista.

Ja sitten vielä se, mikä ei todellakaan ole yllätys:

Maahanmuuttoa tarvittaisiin vihreiden mukaan reilusti lisää.

”Suomen tulee asettaa työvoimaa koskevaksi tavoitteeksi kolminkertaistaa nettomaahanmuutto suhteessa 2000-luvun keskiarvoon. Tavoitteena tulee olla vähintään 400 000 uutta työllistä vuoteen 2040 mennessä” , toteaa työryhmän toinen puheenjohtaja Tuuli Kousa.

Suomeen tarvittaisiin uusi työhön johtavan maahanmuuton väylä, jonka kautta EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevat ihmiset voivat muuttaa Suomeen ilman, että maassa olo on sidottu työsuhteeseen.

Eli parhaimmillaan se 400.000 uutta elatusautomaatilla huilailevaa kehitysmaalaista.

Suomalaiset vihreät tietävät että maailmalla heitä ei pahemmin kuunnella mutta koska egoa täytyy ruokkia niin Suomi on heille oiva leikkikenttä. Kuinkahan paljon nuo vihreät visiot ovat tähän mennessä maksaneet Suomen talouselämälle?

3. Muuan Scheinin ja miinat

Se miina-aloite on sitten jo hypännyt yli 50.000:n joten eduskunnan lakivaliokuntaan se menee ainakin. Luonnollisesti ”asiantuntijat” eli tässä tapauksessa surullisen kuuluisa Martin Scheinin pistää edelleen hanttiin:

Tässä kyllä siirrettiin mahdolliselle hyökkääjälle kuuluva vastuu täysin puolustajan kontolle. Mites, jos Venäjä laittaisi näitä turvapaikanhakijoita panssarien kannelle? Saisiko niitä ampua? Ja saisiko laittaa telamiinoja? Kyseisen Scheininin järkeilyn avaamat mahdollisuudet ovat loputtomat.

Valtamedia muuten pitää vieläkin kyseistä häiskää asiantuntijana.

sunnuntai 8. joulukuuta 2024

TÄYSIN ENNUSTETTAVISSA

Nämä itsenäisyyspäivän tapahtumat muistuttavat toisiaan vuosi toisensa jälkeen ja alkavat muistuttaa paikalleen junnahtanutta tv-sarjaa. Tälläkin kertaa vihervasemmistolainen valtamedia nosti jo etukäteen taivaankorkeen älämölön 612-kulkueesta ja nyt myös siitä että Teemu Keskisarja osallistui siihen. Kas kun VMP:n mukaan kulkue on selvästi ääri-, laita-, reuna-, syrjä- ja vinkkelijotakin.

No, tälläkin kertaa niin kuin ennenkin kyseinen kulkue meni hyvin rauhallisesti tavallisten ihmisten tekemänä. Ilman äärimitään. Niin kuin meni Keskisarjan puhekin. Vaikka valtamedia tuntui odottavan siltä uusia skandaaleja.

Ja tälläkin kertaa sen ainoan häiriön aiheuttivat ne egoaan ruokkivat elämysmatkailevat leikkipartisaanit, jotka taistelivat kuvittelemiaan tuulimyllynatseja vastaan. Luonnollisesti – tälläkin kertaa – riehuen niin että poliisi otti niistä kiinni useita kymmeniä. Ja – tälläkin kertaa – nuo leikkipartisaanit aloittivat alaleuan väpätyksen siitä kun poliisi käytti voimaa. Onhan se epiä kun niiden ei anneta rauhassa leikkiä partisaania.

Mikä tärkeintä: tälläkin kertaa koko meteli oli täysin vihervasemmistolaisen valtamedian masinoima. Ja – tälläkin kertaa – lähes koko poliittinen eliitti aina pääministeriä myöten nyökytteli tuolle masinoinnille. Epäilemättä sen pelossa ettei heitäkin tultaisi valtamedian toimesta tuomitsemaan epäilyttäviksi äärijoksikin.

Vihervasemmistolainen valtamedia vie poliittista eliittiä kuin pässiä narussa. Ja se, jos mikä on pelottava ajatus.

612-kulkueessa liehui Suomen lippu. Elämysmatkailevien leikkipartisaanien rähinässä taas terroristien lippu. Rauhan ja demokratian puolesta sekä väkivaltaa vastaan?

Ja niin muuten, se aloite jalkaväkimiinojen palauttamisesta on edennyt aika huikeaa vauhtia. Saapahan eduskunta pureskeltavaa.

perjantai 6. joulukuuta 2024

RUSSARÖ

Tänäänhän vietetään taas kertaalleen Suomessa jonkinlaista provinssijuhlaa jota jostain syystä vieläkin itsenäisyyspäiväksi kutsutaan. Minulla on ollut tuolloin tapana kirjoittaa sotiemme vähemmälle huomiolle jääneistä taisteluista. Palataan tällä kertaa Suomen ensimmäiseen talvisodan torjuntavoittoon joka ei tapahtunut Kannaksella eikä muillakaan maarintamalla. Vaan Hangon edustalla Russarössä.

Tuolloin, 1.12. 1939 tuli Russarön edustalle vihollisen laivasto-osasto jossa oli risteilijä Kirov sekä hävittäjät Stremitelnyi ja Smetlivyi. Vihollisella oli tarkoitus Oolannin sotaa mukaellen ampua murskaks se fästninki ja vihollinen kuvitteli olevansa suomalaisten rannikkotykkien kantaman ulkopuolella.

Mutta vihollinen ei tiennyt että suomalaiset olivat 1930-luvulla modifioineet linnakkeen raskaat 234-milliset tykit ja lisänneet niiden kantomatkaa huomattavasti. Niinpä sekä Kirov että hävittäjät saivat useita osumia ja vetäytyivät taistelusta. Panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen oli komennettu myös paikalle mutta ne eivät ehtineet ennen vihollisen vetäytymistä.

Tämän taistelun jälkeen sai Suomen rannikko olla talvisodan aikana suurinpiirtein rauhassa vihollisen merivoimilta. Osittain asiaan tietysti vaikutti se, että kovan pakkastalven myötä Suomenlahti jäätyi nopeasti umpeen.

Russarössä taistelusta säästyttiin suhteellisen pienillä vaurioilla lukuun ottamatta majakan itäpuolella sijainnutta majakanvartijan taloa, joka täysosuman saatuaan tuhoutui kokonaan. Koska vihollinen ampui useita raskaita kranaatteja rantaveteen, niin taistelun jälkeen linnakkeen ruokalassa oli viikon verran tarjolla ammunnan satoa, mm. Molo-torskia sekä silakkaa Kirovin tapaan.

Russarö sijaitsi siis Hangon edustalla ja epäonnekseen Hanko oli sodan yksi pommitetuimpia kaupunkeja. Koska Neuvostoliitolla oli tukikohtia Virossa niin sieltä ei ollut Hankoon kuin hyvin lyhyt lentomatka.

Kunniaa jälleen kaikille sotiemme suomalaisille. Heillä ei ollut aikaa eikä varmasti pahemmin mielenkiintoakaan siihen tyhjän paskan hiertämiseen joka nykyisin tuntuu olevan olennaisen tärkeää.


keskiviikko 4. joulukuuta 2024

AJAN KULKUA

Kas kun tässä alkaa olla jo koko lailla vanha äijän räähkä niin sitä aina useammin miettii, kuinka tuo aika kulkee järkyttävän nopeasti ja vuodet vaan katoaa jonnekin. Se, mitä tuntui tapahtuvan hiljattain tapahtuikin kaksikymmentä vuotta sitten ja vähän pidemmälle menneistä tapahtumista on vähintään se kolmekymmentä vuotta. Sen vuoksi minua huvittaa että jotain 90-lukua muistellaan nyt nostalgisesti. Hö, vastahan se oli toissa viikolla.

Sen tiimoilta tuli mieleeni hoksaaminen. Eli näinä päivinä tulee täyteen 50 vuotta siitä, kun Hurriganes julkaisi albuminsa Roadrunner. En tiedä, herättääkö se nuoremmissa lukijoissa mitään, mutta silloinhan, vuonna 1974, se räjäytti potin, tyhjensi pajatson ja oli ensimmäinen suomalainen varsinainen rock-ilmiö.

Jälkeenpäin on – ihan osuvasti – analysoitu että kyseinen Hurriganes oli varsin veikeä vastaveto silloiselle varsin vasemmistolaiselle kulttuuri- ja musiikkielämälle. Kas kun kyseistä bändiä ei kiinnostanut lautanen Guatemalan verta vaan se oli rehellisesti vain houlama houlama, rock´n´roll ja enemmän Teksasia.

Me silloiset nöösipojat ei tietysti analysoitu mitään. Tuumittiin vaan keskenämme että vähänköehkä jätkillä on tiukka meininki. Ja kasettiversiona sitä tietysti kuunneltiin. Philipsin monoradionauhurista. Levysoittimia ei ollut oikeastaan kovin paljon.

Siitä kaikesta on nyt 50 vuotta. Ja ne nöösipojat ovat nyt harmaapartaukkoja.

Mihin se aika oikein katoaa?


maanantai 2. joulukuuta 2024

ÄÄRIVASEMMISTOLAISTA MÄÄRITTELYÄ TURHISTA JUHLISTA

No niin. Vihervasemmisto on löytänyt taas pöyristymisen aihetta kun kaksi perussuomalaisten kansanedustajaa eli Sheikki Laakso ja Teemo Keskisarja eivät osallistu itsenäisyyspäivän juhliin vaan ovat mieluummin mukana kansallismielisessä 612-kulkueessa.

No, ensittäin kysyn että miksi ihmeessä pitää yleensäkään juhlia sellaista itsenäisyyttä jota meillä ei vuosikymmeniin ole ollut enää olemassa? Ja onko kyseisiin juhliin osallistuminen pakollinen velvollisuus?

Toisekseen mietin, että miksi Yle nostaa taas kerran esille kyseisen hyvin rauhallisen kulkueen tiimoilta äärioikeiston? Jos määrittely tulee vasemmalta niin ketkä eivät ole äärioikeistoa?

Ja kolmannekseen mietin että miksi ihmeessä Yle ottaa asiassa taas kerran ”asiantuntijaksi” tunnetun äärivasemmistolaisen Emilia Palosen?

Eihän näissä sinänsä ole miettimistä. Yle toimii niin kuin Yle toimii ja pyrkii vahingoittamaan perussuomalaisia kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tavoitteena saada aikaan uusi vihervasemmistolainen hallitus.

Jossain toisessa todellisuudessa voisi kysyä että eikös verorahoitteisen valtiomedian pitäisi pyrkiä jonkunlaiseen puolueettomuuteen mutta tässä todellisuudessa ei takerruta yksityiskohtiin.

Ja muistutetaan vielä siitä kun palkittu joku Magdaleena Hai kieltäytyi linnan juhlista siksi että hän pitää persuja äärioikeistolaisina niin siinä ei ollut valtamedialle minkäänlaista ongelmaa. 


sunnuntai 1. joulukuuta 2024

TOIMITTELIJA, EPÄTOIVO JA LUISTAVA HIHNA

Tästä tapauksesta on mainittu jo ympäri interwebin ihmeellisen maailman mutta heitetään vielä muutama kivi tältäkin nurkalta. Eli Ylen toimittelija Seija Vaaherkumpu heitti aika legendaarisen ja sai sillä jopa tasavallan presidentin pokan pettämään. Aiheena oli siis ne jalkaväkimiinat. Vaaherkumpu siis sanoi Stubbille:

Suomelle saattaisi koitua melkoista mainehaittaa jos kävisi niin, että turvapaikanhakijoita miinoihin menisi.

Stubbilla petti hetkeksi pokka ja hän vastasi:

Sellaista skenaariota en ole ihan itsekään miettinyt. Mutta sellaisen varaan me näitä maamiinoja ei hankita, jos niitä tullaan hankkimaan.

Videota ei löydy youtubesta mutta se löytyy X:stä esmes tästä linkistä.

Itselläni herää tuosta vaan pari kysymystä.

1. Kuvitteleeko kyseinen toimittelija oikeasti että jos miinat palautuisivat PV:n arsenaaliin niin niitä alettaisiin välittömästi – rauhan aikana – kylvämään maastoon?

2. Jos hän tajuaa että näin ei ole, niin ovatko turvapaikkahuilailijat hänelle niin pyhä lehmä että niiden Suomeen saamista tulee perustella kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin?

Joka tapauksessa on selvää, että kyseinen toimittelija saa palkkansa verorahoista.

Tässä miinakeskustelussa on muuten yksi erittäin hyvä piirre. Siinä on tajuttu, että vaikka joku asia on pitkään ollut tabu, niin jossain vaiheessa se on pakko ottaa esille koska tabu on virheellinen. Toivotaan että myös haittamaahanmuuttoon liittyvä tabu aukaistaisiin laajalti.

En tosin pidätä hengitystäni, koska se vaatisi vanhoja valtapuolueita porukalla tunnustamaan että he ovat toimineet Suomelle vahingollisesti jo yli kolmekymmentä vuotta.