maanantai 21. joulukuuta 2020

JOULUTARINA 2020

Majakanvartija

Suomenlahden saaristo, jouluaatto, joskus tuonnempana…

Kuluva alkutalvi oli ollut varsin leuto ja Suomenlahti vielä jäätön joten yhteysalus oli päässyt majakalle ongelmitta. Se oli tällä kertaa tuonut normaalien polttoaine-, kaasu- ja muonatäydennysten lisäksi myös hieman ylimääräistä sillä majakanvartijalla oli edessään yksinäinen joulu ja uudelleen perustettu Merenkulkulaitos halusi muistaa häntä edes jotenkin vaikka ei majakanvartija ollut varsinaisesti mitään erityistä pyytänytkään. Häntä itseään ei häirinnyt yksinäisyys eikä myöskään askeettisuus sillä hän oli oppinut ajan myötä yksinkertaisten asioitten kauneuden. Hyvinhän hän täällä majakalla pärjäsi. Ei häneltä puuttunut mitään.

Siitä oli nyt viitisen vuotta kun oli alkanut tapahtua se, mitä hän oli jo pitkään ennustanut. Yhteiskunta alkoi rapistua. Pala palalta. Ei se suinkaan ollut kerralla romahtamassa mutta hyvin moni itsestään selvänä pidetty asia alkoi muuttua epävarmaksi kun yhteiskunnan polttoaine nimeltä raha alkoi radikaalisti vähentyä eikä rahan tuhlaamista haluttu silti vähentää. Sen tuhlaamisen kohteet vain haluttiin pitää mahdollisimman utopistisina.

Sen myötä niistä epävarmoiksi muuttuneista asioista yksi oli automaatio jonka varassa yhteiskunta oli oppinut toimimaan. Se ei enää toiminutkaan niin varmasti kuin mihin oltiin totuttu ja sen vuoksi majakoitakin oltiin alettu jälleen miehittää. Mies oli tuolloin ollut nelikymppinen insinööri joka oli elänyt ja työskennellyt Helsingissä viitisentoista vuotta. Ura miehellä oli, varsin menestyksekäskin sellainen mutta mitään muuta ei paljon ollutkaan. Ei sellaista, joka tekisi elämästä elämän. Ei kotia, vaan luukku. Sitä elämän naistakaan ei ollut löytynyt ja aina vain enemmän perverssiksi ja egoistiseksi näytelmäksi muuttuva kaupunki oli miehelle päivä päivältä vastenmielisempi. Siksi hänen oli helppo hakea yksinäistä majakanvartijan tehtävää ja hänet myös valittiin sillä hän ymmärsi koneista ja tekniikasta huomattavan paljon ja majakallahan niitä taitoja tarvittiin.

Mies oli sopinut Merenkulkulaitoksen kanssa oman työrytminsä. Kahdeksan kuukautta majakalla. Yhteen putkeen. Nimenomaan ne kovimmat ja kylmimmät kuukaudet joiden tekijöiksi ei hirveästi löytynyt vapaaehtoisia. Ja sen jälkeen neljä kuukautta lomaa. Miehellä ei ollut mantereen puolella mitään vakituista osoitetta mutta hän oli rakentanut vanhasta pakettiautosta itselleen askeettisen mutta tarpeisiinsa hyvin riittävän matkailuauton ja aina loman alkaessa hän otti suunnan kohti pohjoista. Majakanvartijan palkka ei päätä sinänsä huimannut mutta kun muona ja majoitus oli osana palkkaa niin kaikki jäi säästöön ja mies saattoi kiertää lomansa pohjoisessa nauttien edelleenkin yksinäisyydestä jolla oli vain erilainen sävel kuin syrjäisellä majakkasaarella.

Helsinkiläisestä insinööristä yksinäisellä karulla majakkasaarella lähes erakoksi muuttuneella miehellä oli asemapaikallaan kaikki, minkä hän tarvitsi. Majakanvartijan mökki oli pieni mutta lämmin. Polttoöljyä oli varastoitu saarelle huomattava määrä. Aggregaatti jauhoi virtaa välttämättömiin toimintoihin ja tietysti majakanvaloon itseensä. Ruuan – joka oli pääosin säilykkeitä – sai valmistettua mukavasti kaasuliedellä. Kuuluihan majakalle radiokin ja jopa internet-yhteys joka sai signaalinsa rannikolta. Aika ajoin se tietysti katkeili mutta olihan siinä netin hölynpölyvaltakunnassa oltu aikanaan Helsingissä enemmän kuin tarpeeksi. Luonnollisesti miehellä oli radiolähetin-vastaanotin mutta sitä käytettiin vain työtarkoituksiin.

Olipa majakkasaaressa pienoinen saunakin, aito puulämmitteinen jonka vieressä sijaitsevaan liiteriin yhteysalus toi halkoja. Ei tietenkään aivan joka kerta mutta tarpeeksi että mies pääsi säännöllisesti nauttimaan maukkaista löylyistä ja samalla katselemaan uskomattoman kaunista näköalaa. Joskus avoimien vesien aikana merivartioston miehet pyörähtivät saunomassa hänen kanssaan mutta muuten yhteysaluksia lukuunottamatta mies eli ja hoiti majakkaa itsekseen. Tällä majakkasaarella ei käynyt turisteja. Se sopi miehelle. Ei hän mikään turistinähtävyys välittänyt olla. Mitä vähemmän ihmisiä ympärillä, sen parempi.

Jouluaatto ei eronnut miehen muista päivästä suurestikaan. Ainakaan sen aluksi. Hän söi aamiaisen ja tarkasti majakan laitteiston toiminnan. Keittelipä hän sentään päiväkahvit jossa palanpainikkeena oli yhteysaluksen tuomia torttuja ja piparkakkuja. Kahvin jälkeen hän kävi tekemässä saunapuut ja latasi kiukaan pesän valmiiksi. Saunan aika ei tosin ollut vielä. Eikä hän tehnyt sen suurempaa jouluateriaakaan. Sen hän söisi myöhemmin kun hänelle tulisi jouluvieraat. Niitä oli tullut jo kolmena aikaisempana jouluna. Joka kerta eri vieraat, jokaiset aina omana yllätyksenään eikä hän nytkään osannut aavistaa keitä oli tulossa. Kahdeksan heitä varmaan tulisi niin kuin aina ennenkin.

Pienen osviitan vieraiden saapumisesta tänäkin jouluna hän oli saanut jo aamulla. Tälläkin kertaa – niin kuin kolmena aikaisempana jouluna – oli kylmävarastoon ilmestynyt ylimääräinen lähetys. Yhteysalus ei sitä ollut tuonut, eikä hän tiennyt kuka sen toi. Joulupukki ehkä? Tai joulun henki? Ehkä Vetehinen? Tai ehkä hänen ei ollut määrä tietääkään. Nyt siihen lähetykseen kuului valmiiksi kuorrutettu joulukinkku, muutama pullo neuvostoliittolaista votkaa sekä muutama pullo Mannerheimin leikattua konjakkia. Majakanvartija valmistautui vieraitten tuloon ja kävi valmistelemassa rannalle komeat nuotiotarpeet peittäen ne sitten pressulla ettei kostea merituuli pääsisi kastelemaan niitä. Pimeän tullen nuotiolle olisi käyttöä.

Aurinko laski klo 15.26. Puolisen tuntia myöhemmin oli jo pimeää. Mies oli kantanut tulipaikan viereen pienen pöydän johon hän toi kinkun, juomat, kahdeksan pientä lasia ja muutaman puukon jolla leikata kinkkua. Lisäksi hän toi istuimiksi kahdeksan pölliä. Sitten hän sytytti tulen joka valaisi rantaa ja näkyi kauas. Ja sieltä kaukaa alkoi näkyä vene. Soutuvene jossa oli neljä miestä. Hieman kauempaa näkyi toinen vene. Ensimmäinen vene rantautui ja siitä tuli majakanvartijan eteen neljä neuvostoliittolaista merisotilasta jotka tervehtivät häntä sotilaallisesti. Sanaakaan ei vaihdettu mutta mies pystyi tuntemaan noitten sotilaitten ajatukset ja vielä täysin ymmärrettävästi.

Kyseiset merisotilaat olivat olleet Štš-luokan sukellusveneessä ja kaatuneet 12. lokakuuta 1942 kun suomalaisen lentolaivue 6:n Tupolev SB2-pommikone oli upottanut sen syvyyspommeilla. Miehet ilmoittivat edustavansa sukellusveneen kaikkia kaatuneita 38:aa merimiestä. Samaan aikaan kun kaatuneet neuvostosotilaat olivat esitelleet itsensä tuli rantaan toinen vene. Siinä oli puolestaan neljä suomalaista merisotilasta jotka tervehtivät myös majakanvartijaa sotilaallisesti ja ilmoittivat olevansa panssarilaiva Ilmarisen miehiä jotka kaatuivat 13.9. 1941 kun Ilmarinen ajoi miinaan ja edustavansa myös kaikkia aluksensa miehiä. Tämän jälkeen sotilaat tervehtivät toisiaan, kättelivät ja majakanvartija  viittasi tarjoilupöytään päin. Sotilaat kaatoivat pienet ryypyt. Neuvostosotilaat votkaa, suomalaiset Marskin viinaa ja kaikki leikkasivat tukevat palat kinkkua. Ilmassa oli rauhallinen henki vaikka miehet olivat joskus vihollisia toisilleen olleetkin.

- за ваше здоровье!

- kippis!

Illanvietto tulilla alkoi. Sanoja ei tarvittu mutta ajatukset vaihtuivat puolin ja toisin. Majakanvartija kuuli, näki ja aisti ne kaikki. Nuo ammoin kaatuneet sotilaat eivät vaihtaneet ajatustakaan sodasta, tappamisesta ja kuolemasta. Sen sijaan he näkivät toistensa elämän ennen kuin utopistit päättivät että täydellisyys toteutetaan, maksoi mitä maksoi ja uhrasivat heidätkin utopiansa nimissä. Sotilaat kaatoivat lisää ryyppyjä, tällä kertaa pulloja vaihdettiin ja tutustuttiin toisten juomien makuihin. Kinkun maku oli yhteinen ja sitä leikattiin ahkerasti. Ja kohtaamisen edetessä majakanvartija sai nähdä muutakin.

Hän näki edessään noitten miesten sen elämän joka heillä olisi ollut jos maailman mahtavia ei oltaisi koskaan päästetty mahtaviksi. Elämää Suomessa, rannikolla, saaristossa ja sisämaassa. Elämää Neuvostoliitossa, Leningradissa, Vienanmeren rannalla, Volgan kupeessa tai syvillä aroilla. Ennen kaikkea elämää löydetyn rakkauden kanssa. Elämää aviomiehenä ja isänä. Kypsää ja tasaista vanhenemista. Ei ollut enää sotaa. Ei ollut enää vihaa. Ei ollut enää pelkoa. Ei ollut enää kauhua. Oli vain se elämä, jonka nuo nuorena kuolleet miehet olisivat ansainneet elää. Samalla kun miehet nauttivat ryyppyjä ja zakuskaa sekä vaihtoivat elettyä ja elämätöntä elämää keskenään he myös vanhenivat. Keritty pää muuttui siviilitukaksi, kasvot parroittuivat, merisotilaan palveluspuku vaihtui siviilipukuun.

Viimeinen ryyppy skoolattiin kaikkien kesken. Sitten sotilaat, joista oli tullut vanhoja, hyvän elämän eläneitä miehiä kättelivät toisiaan ja halasivat päälle. Suomalainenhan ei halaa helposti mutta ehkä kuoleman rajan ylittäminen oli siihen suotava kynnys. Lopuksi vanhat ja arvokkaat miehet kättelivät majakanvartijaa ja läksivät veneillään takaisin siihen ajan virtaan mistä olivat tulleetkin. Vene ja miehet katosivat tuuleen. Majakanvartija näki kaukana merellä kajastusta. Siellä jossain kaukaisuudessa erottui panssarilaivan ja sukellusveneen hämärät silhuetit. Ensin sukellusveneen vilkku alkoi välähdellä ja heti perään sotalaivan.

- с-п-а-с-и-б-о

- k-i-i-t-o-s

Sitten alukset katosivat. Ehkä kummankin aluksen miehet olivat päässeet lopultakin kotiin joka heiltä oltiin aikanaan toisten toimesta riistetty. Majakanvartija laittoi puolestaan pienen mutta viihtyisän saunansa lämpiämään. Saunan lämpiämistä odotellessa hän tarkasti vielä majakan toiminnan. Kaikki oli kunnossa. Nyt hänkin soisi itselleen muutaman oluen joulusaunassa.

Saunan ovi nirskahti, kiuas humisi ja rätisi. Vieraitten aikaan tasoittunut tuuli alkoi jälleen yltyä naristaen saunan nurkkia tuoden äänellään kotoisan tunteen kuumissa löylyissä. Kylmästä, kosteasta ja tuulesta nautti parhaiten lämmössä ja suojassa. Tarpeellisen valon toi öljylamppu. Majakanvartija heitti löylyä ja muisteli. Vuotta aikaisemmin tulilla oli istunut kahdeksan alas ammuttua ja kaatunutta lentäjää. Neljä suomalaista, neljä neuvostoliittolaista. Sitä ennen tulilla istui neljä ruotsalaista ja neljä venäläistä matruusia jotka olivat kaatuneet Ruotsinsalmen taistelussa vuonna 1790. Ja ensimmäisellä kerralla tulilla istui kahdeksan miestä joiden tie päättyi Viipurinlahden taistelussa kesällä 1944.

Majakanvartija heitti lisää löylyä ja aukaisi oluen. Kiuas piti edelleenkin mukavaa rätinää ja narinaa. Suomenlahden tuuli antoi edelleenkin mukavan huminansa. Hän ei tiennyt kuka hänet oli valinnut tähän tehtävään ja miksi. Mutta hän otti sen joka kerran vastaan mielellään. Ei kai olisi suurempaa joululahjaa kuin saada olla rauhantekijä?

Aikaisemmat joulutarinat:

2019:Hömötiainen jouluaamuna

2018: Lumihiutaleita Stadissa

2017:Kuusen kertomaa

2016:Yksinäisen miehen korsujoulu

2015:Vanha mies ja radio Berliini

2014: Vanhan miehen joulu laavulla 

2013:Vartiossa Helvetin porteilla

 

34 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulua Ykälle.
Kiitokset blogista.

T. Ymmi

Janne kirjoitti...

Kiitokset Yrjölle liikuttavasta joulutarinasta. Toivotan rauhaisaa joulua.

Anonyymi kirjoitti...

Rauhaisaa joulunaikaa kaikille Perskeleen lukijoille toivottelee Huru-ukko.
Niin ja tietysti Perskeleen pariskunnalle etenkin:)

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Tippa lasiin - ja tippa silmään ! Kiitos, Ykä, ja hyviä pyhiä !

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Ykä taas joulutarinasta, näistä tulee aina rauhaisa ja harras hetki, joka johdattaa joulurauhaan!
Kiitos myös tämän vuoden kirjoituksistasi, niissä on paljon vakavaa ajateltavaa, mutta myös mukavia luettavia tarinoissa ja muisteluissa!
Ykälle, Ylvalle ja kaikille lukijoille ja kommentoijille Rauhaisaa Joulua ja toivon mukaan Parempaa Uutta Vuotta 2021!

Anox

Anonyymi kirjoitti...

Roska taisi mennä silmään... Kiitos taas yhdelle maan parhaista blogisteista. Terv Yarza

Krypta kirjoitti...

Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa Ykälle, Ylvalle ja kaikille lukijoille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ymmille, Jannelle, Huru-ukolle, Terho Hämeenkorvelle, Anoxille, Yartzalle ja Kryptalle & kiitos kommenteistanne ja joulun toivotuksista. Joulun rauhaa teille kaikille.

Anonyymi kirjoitti...

Gronsk Pyk - muistaakseni Polaarikylän kieltä ja tarkoittaa "Hyvää Joulua". Ykälle ja Ylvalle ja kaikille blogin seuraajille.

Ja bonuksena vielä japaniksi sama juttu:"Meeri Kuramasu!"

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies ja hyvää joulua ihan suomenkin kielellä ja Pinnanmaan murteellakin.

Strix Senex kirjoitti...

Tunnelmallinen joulukertomus. Kiitos siitä ja Hyvän Joulun toivotukset.

Niinhän se tuntuu olevan, että vanhoista vihollisista voi tulla ystäviä kun on aikanaan jaettu samat yhteiset kokemukset ja kun vaan kukaan ei yritä siihen ystävyyteen pakottaa. Isäni jutusteli aikoinaan vähän samanhenkisistä tapaamisista Joensuun ja Sortavalan sotaveteraanien kesken. Tapasivat pitää välillä yhteisiä saunailtoja ja muita illan istujaisia. Venäläiset toivat tänne tullessaan vodkat jotka suomalaiset maksoivat. Molemmat olivat kauppoihin tyytyväisiä. Sortavalan puolessa tietysti isännät hoitivat tarjoilun. Juttua kuulemma riitti ja tunnelma oli hyvä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Strix Senex. Näin minäkin asian ymmärrän. Sotaveteraanit varmaankin ajattelevat – vaikka taistelivat toisiaan vastaan – että he olivat mukana yhteisessä onnettomuudessa jolle he eivät itse voineet mitään.

Hyvää ja rauhallista joulua sinulle.

SuiGeneris kirjoitti...

Kiitoksia kuluneen vuoden kirjoituksista ja tarinoista ja tietysti hyvää joulua sinulle ja perheellesi Yrjö.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuo "Gronsk Pyk" -toivotus muistuttaa jotain germaanista kieltä, vaikka ei tietenkään ole niistä mitään.
Samalla tavoin eräänlaista hyvän joulun toivotusta muistuttaa "Tashi Bodjul";
ikäänkuin "Tosi hyvää joulua!"

No eihän sekään sitä ole, vaan tätä:

http://www.bodjul.com/

Mutta Gronsk Pyk tai Bod Jul vain blogistille ehtoisine emäntineen sekä kommentaattoriveljille ja -sisarille!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno tarina taas, kiitos! Rauhallista joulua kaikille ja erityisterveiset kiitosten kera tietysti Ykälle, joka vuodesta toiseen jaksaa meitä ilahduttaa blogillaan ja nasevilla oivalluksillaan saa miettimään syvemmin tätä maailman menoa!

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka kirkolliset vapaat eivät minulle kuulemma kuulu, koska en kirkon kymmenyksiäkään maksa.
Siitäkin huolimatta rauhallista, suomalaisia perinteitä kunnioittavaa joulua kaikille."Vietetää sillee niikö aina ennenkii".
Kiitos.
voijumala###

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästäkin tarinasta. Näitä on aina ilo lukea. Olen asunut Ruotsissa vuodesta -69 ja paljon Suomen tapahtumista on mennyt minulta ohi. Kekkoslovakian jutut ovat aivan mahtavia. Samoin nykyajan epistolat, vaikka ne ovatkin aika mollivoittoisia.

Hyvää Joulua sinulle ja kaikille lukijoille.
Onnellista uutta vuotta, tai ainakin onnellisempaa. 2020 onkin ollut oikea Annus Horribilis

Mikko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys SuiGenerikselle, Qroquius Kadille, Rouva Anolle, voijumalalle ja Mikolle & kiitos jouluterveisistä ja kannustuksesta. Ei meidänkään huushollissa olla kirkonkymmenyksiä maksettu aikakausiin mutta joulun pienet perinteet ja yleinen rauhallisuus miellyttää kaiken hösellyksen keskellä.

varakaani kirjoitti...

Kiitos Ykä taas kerran oivallisesta, oivaltavasta ja oikeasta joulutarinasta!

Muutenkin on ilo seurata blogiasi, miten vaikka tarjolla on paljon dystopiaa niin on myös oikeaa toivoa paremmasta, paluu sieltä pimeyden laaksosta kun se oikea karaistu luonne saa lopulta alttiin hallintolampaan ottamaan vastuun omiin käsiin eikä jättää sitä kaiken maailman korruptoituneille tuholaisille.

Hyvää Joulua, ja toivottavasti parempaa Uutta Vuotta!*

t. Varakaani

PS: *(entinen olikin aika huono, kaikella tapaa mitaten joten suunta ylöspäin!)

vieras kirjoitti...

Hyvää joulua Yrjölle, Ylvalle, hotellin väelle ja Yrjön blogin lukijoille.

Onko Ykällä leivinuuni tai puuhella? Jos on, paistatko kinkun siinä?

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Hej !
Kirjoitin joskus parikymmentä vuotta sitten seuraavan mietiskelyn Tejuka-lehteen!
Tuli mieleeni majakan saunasta!


Saunauskovainen

Olen saunauskovainen. En ole minkään uuden ideologian tai lahkon kannattaja, vaan alkuperäisen, aidon saunauskon edustaja. Uskon saunan puhdistavaan, uudistavaan, virvoittavaan, elvyttävään, voimia antavaan ja parantavaan vaikutukseen. Uskon, että sauna lääkitsee niin sielun kuin ruumiinkin haavat, pienentää murheen ja enentää ilon. Uskon, että saunoessa velatkin muuttuvat saataviksi. Sauna on lyhyesti sanoen lääke kaikkiin vaivoihin ja vastaus kaikkiin kysymyksiin!
Saunauskon palveluspaikka on tietysti sauna. Siellä on käytävä vähintäänkin kahdesti viikossa saunapalvelusta harjoittamassa. Päivittäinen saunominen olisi tietysti saunauskovaiselle esikuva, ihanuuden ihmemaa. Palvelusmenot ovat yksinkertaiset, mutta vaikuttavat: Saunan lämmitys valmistaa tulevaan puhdistusriittiin. Löylyn heitto ja vihdan läiske kuuluvat liturgian keskeisiin kohtiin.
Saunauskovainen kokee nautinnon huipentumaa maatessaan lauteilla ja tuntiessaan kuuman löylyn kietovan hänet autuaalliseen syleilyynsä. Tämän jälkeen voikin kuistin penkillä hiljentyessään kokea saunauskon virvoittavan vaikutuksen. Saunauskovainen joutuu matkoillaan toki pitämään yllä uskoaan kaikenlaisissa saunoissa, mutta tosiuskovainen kylpee savusaunassa. Vain siellä voi kokea uudestisyntymisen täysimääräisenä ja uudistua saunauskossaan.
Näin onkin ollut alkuajoista, melkeinpä maailman luomisesta asti. On harhaluulo, että sauna on suomalainen keksintö! Päinvastoin: Raamattu kertoo paljonkin alkulehdiltä alkaen saunauskosta ja savusaunasta! Esim. 2 Moos. 30:ssa: ”Tee myös alttari suitsutuksen polttamista varten! Olkoon se kyynärän pituinen ja kyynärän levyinen, siis nelikulmainen ja kahta kyynärää korkea. Ja poltettakoon tällä alttarilla hyvänhajuista suitsuketta joka aamu, kun lamput laitetaan kuntoon, samoin myös iltahämärissä. Tämä olkoon teille jokapäiväinen suitsutusuhri!”
Muita saunauskoon perehdyttäviä Raamatun paikkoja ovat mm. 1 Moos 15:17 ja Jesaja 31:9. Saunauskon suuria profeettoja ovat Vanhan Testamentin Daniel (luepa Danielin kirjan 3. luku!) ja Paavo Ruotsalainen, joka vieraita saatuansa vei heidät tuota pikaa saunaan.
”Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut!”

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Varakaanille, vieraalle ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos joulun toivotuksista.

Varakaani: Kiitokset, hyvää joulua ja toivotaan todellakin parempaa seuraavaa vuotta.

vieras: Hyvää ja rauhallista joulua sinullekin. Sähköuunissa kinkku tehtiin.

Terho: Kiitos mietiskelystä. Saunomiseen en kyllästy minäkään.

Theophrastus Philippus Aureolus Bombastus von Hohenheim kirjoitti...

Hyvä tarina. Näitä on aina ilo lukea. Hyvää Joulua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Theophrastus Philippus Aureolus Bombastus von Hohenheimille, kiitokset ja joulun rauhaa.

Juha Kivela kirjoitti...

Kiitos Ykälle mahtavasta blogista kirjoituksineen.

Kaikille Joulurauhaa! Hyvää joulua!

Anonyymi kirjoitti...

Voi kuinka kaunista tälläkin kertaa.
Nyt aikuisena on minulle muodostunut tällainen jouluperinne jossa jouluaamuna luen ykän joulutarinan.

Hitsin vitsi kun olen itsekkin skönen lähellä asuvana aina haaveillut tuollaisesta ammatista. Istua ja katella sköneä ehkä hissukseen tuprutella pesällinen ja ottaa votka napsu.

T labrotta

Lissu vaan kirjoitti...

Minunkin puolestani oikein hyvää ja levollista joulunaikaa Yrjölle perheineen, sekä kaikille muillekin Yrjön seurassa viihtyville!

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä, minunkin puolesta "Häid jõule" - Hyvää joulua hotellin respaan!

Muistaakseni luin jostain Valittujen Palojen (Das Beste) pätkistä joskus ennen muinoin, jotta sakut ja engelsmannit pitivät v. 1914 pienehkön joulurauhan ja aselevon kaiken sen 1. maailmansodan hulluuden & kurimuksen keskellä.

Jos se hulluus olisi siitä levinnyt ja lopettanut järjettömän ihmishenkien tuhlaamisen, niin tuskin olisimme koskaan kuulleet "eräästä itävaltalaiskorpraalista" yhtään mitään. Ehkä historiasta pitäisi oppia jotain? Kuka haluaa viettää joulun juoksuhaudassa tai jossain muussa maailman p*skaisessa p*rslävessä?

Poliitikoilla olisi nyt peiliinkatsomisen paikka.

Cheers mate! - Kippis ja kulaus! Heh, Irwin Goodmannin biisin sanoitus "Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku" on mielenkiintoista settiä kääntää ulkomaalaisille, esim. sakuille tai engelsmanneille. Mutta hyvin ymmärtävät kun sinne asti päästään. "Ryysyranta" onkin sitten toinen luku, ainakin ääntämyksen suhteen...


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juha Kivelälle, labrotalle, Lissulle vaan ja Soomepoisille Eestist & kiitos jouluterveisistä.

Juha: Kiitokset ja mukavaa joulun jatkoa.

labrotta: Olen tuosta jouluperinteestäsi enemmän kuin otettu. Joku näissä jutuissa on vissiin onnistunut. Tommoinen yksinäinen homma alkaisi miellyttää itseänikin. Kun sattuneesta syystä tuo sosiaalisuusämpäri on ollut jo pitkään täynnä.

Lissu vaan: Kiitos, ja sitä samaa sinulle.

Soomepois: Joo, tuo tulitauko on käsittääkseni ihan oikeasti aikanaan tapahtunut. Olisi saanut vaan levitä laajemmallekin. Ja suomen kieli on mainio kaikkine ääkkösineen ja öökkösineen.

Anonyymi kirjoitti...

Gronsk Pyk - Aku Ankassa Polaarikylän kieltä, oikeasti kai länsigrönlantia, länsi-inuiittia? Itä-inuiiti on ihan eri kuuloista. Mulla oli tallessa jossain tsiljoonalla kielellä "hauskaa joulua" mutten tiedostoa enää mistään löydä. Meeri Kuramasun kisäksi on japanista transkriptattatuina muitakin muotoja. Tuo Meeri Kuramasu kuulosta ihan hyvältä nimeltä tiedostovaiselle henkilölle.

Asiaan: Kun olen nopea lukija, näen tekstin ikään kuin ikonigrammeina, niin välillä tulen lukeneeksi hassuja. Otsikossa luki miestäni majavanvartija.

Jäin miettimään majavanvartijan toimenkuvaa ja Ykän selvitystä aiheesta. Ehkä EU mieltää euroopanmajavan uhanalaiseksi lajiksi suomessa ja pyöriäisvahtien ammattikunta saa rinnalleen uuden joukon. Vai kenties kanadanmajava on Euroopassa vainottuna uhanalainen? Kenpä tietäis sen. Vaan ei se Ken kerro.


Outo joulu sinänsä, kun en ollut töissä, en edes takapäivystäjänä. Aikoinaan opiskelun ohessa tykkäsin olla jouluaattona kaupassa töissä. Yhdeksästä kahteentoista - ja normaalin työpäivän palkka + joululahjus. Oli hiljaisia päiviä, yleisin tarvittu tavara oli koulukuusen varalamppu - loppu jo aikoja sitten. Vuodesta 2000 takapäivystänyt joka joulu, spostilla, chatissa tai puhelimen varassa. Nyt ajeltiin mökille ja lämmitettiin sauna. Kaksistaan vietimme joulua, emme ajelleet anoppilaan, emmekä visiteeranneet vanhempienikaan luona. Korona näetsen uhkana. Vain yksi kone mukana - outo olo. Joulusaunan lämmitys ainoana puuhana, piti lämmittää varovasti. Kahdeksan tuntia ja melkein motti halkoja siinä meni. Vaan kylläpä lämpöä piisas, kauan ja muhkeasti. Savusauna kun pitää lämmittää lämpimäksi asti muuten kiuas nokeentuu. No, halkoja saa omalta tontilta ihan piisalti ja pikku liikunta oli ihan hubaa touhua vaihteeksi.

Nyt toinen kierros saunaa siintymässä, kohtapuolin valmis. Netin tapahtumat tarkistettu. Glögimuki alkaa olla tyhjä - taidan hipsiä saunomaan.

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Joulun 1914 spontaani aselepo länsirintamalla on toki laajalti tunnettu ja harvinaisen ilahduttava sotahistorian poikkeustapaus:

https://en.wikipedia.org/wiki/Christmas_truce

Vähemmän ilahduttavaa on, että ei se jäänyt sotajouluun 1914 eikä länsirintamalle;
sitä yritettiin toistaa
sekä länsirintaman seuraavina jouluina
että itärintamalla Itävalta-Unkarin asevoimien päällystön toimesta.

Ensinmainitut kiellettiin molemmin puolin päällystön toimesta taistelutahtoa vahingoittavana vihollisen kanssa veljeilynä (sitähän se olikin, ja siksi niin toivottavaa!);
itärintamalla vaikutukset jäivät ilmeisen paikallisiksi ja vähäisiksi.

Siinä siis vastaus John Lennonille ja muille, joiden evankeliumina on "Imagine":
ei sota lopu sillä, että taistelijat lakkaavat taistelemasta toisiaan vastaan ja kohtaavat toisensa veljinä.
Pian heidät komennetaan taas taistelemaan — ja he tottelevat.

Sota on politiikan jatkamista toisin keinoin, sanoi muuan Carl von.
Siksi kapteeni-everstiluutnantti -tason sotilasvallankaappaukset eivät onnistu. Mukana on oltava kenraalikunta ja everstit — mutta se on jo toinen tarina.

Ei kuulu jouluun.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Minulla noita lukihäröjä tulee aika ajoin myös. Noista EU:n kehittämistä turhista hommista sain itsekin aikanaan inspiraation ja kehitin pohjanlahdelle muovivartijat:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2018/05/pohjanlahden-muovivartijat.html

Vuorotyöläiselle työjoulu on tietysti kovasti tuttua. Ja tunnustan vilpittömästi kateuteni tuota savusaunaa kohtaan. Itsellä on hyvin pitkä aika kun on viimeksi saanut olla sellaisessa.

Qroquius Kad: Noista muista yritelmistä en ole tiennytkään. Jääneet tietysti vähemmälle huomiolle. Sodan aikanahan tuo komentoketju pitää ja kentsut kontrolloivat touhua. Rauhan aikana ilman ulkoista uhkaa en ole niin varma. Kapteeni – evelitaso voi kyllä saada paljonkin aikaiseksi. Ennätys taitaa olla Liberian Samuel K. Doella joka teki vallankaappauksen ylikersanttina, pisti pystyyn kersanttijuntan ja oli vallassa kymmenen vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

Paitsi lukiohäiriöitä mulle tulee aina välillä mielenkiintoisia kuulohäröjä. Kun en kuntele jotain mutta se kuluu kumminkin, niin aina välillä sitä havahtuu, että mitäs minä juuri kuulin. Erikoisesti urheiluhöpöttäjät kummallisine kiemuroineen kunnostautuu tällä saralla. Joku paskantärkeällä äänellä kummallisia mäkättävä selittäjä - kuudensadan metrin paripierennän sekaviestin tuloksia kertaava - havahduttaa kun se kuuluu taustalla. Eduskunnan kyselytuntikin on välillä viihdyttävä samasta syystä - MITÄ se sano?

Majavanvartija Tyttieemeli Nyheröinen sateisessa, joulukuisessa korvessa, majavalammen rannalla, trangiaa sytyttämässä. Loistokas EU-virkahenkilö märkänä ja viluisena metsässä märkiä tulitikkuja ihmettelemässä...

Savusaunan lämmitys on vähän "Per aspera ad astra" -tyyppistä touhua, ainakin joulukuussa. Pimeää, kylmää, märkää, tuulee, vituttaa märät puut ihan täysillä. Miten ne puut on voinet kastua penkin alla? Saunan kuistilla. Kiuasta ei sovi halkaista liian nopealla lämmityksellä, eikä se kyllä vedä ainakaan aluksi. Miten helevetissa se voi olla vetämättä. Ja miksei savu mene räppänästä pihalle, vaan tunkee vastatuuleen ovesta ulos. Pientä tulta pitää aluksi pitää ja savu menee silmiin ja on kylmäkin. Saunan takana kirves on hukassa, juurihan se tässä oli - mihin se nyt hävisi. Otsalampun patterikin alkaa vetää viimeisiä.

Tuli mieleen, että semmonen 2½ perseen peltikiuassauna voi olla näppärämpi lämmitettävä.

No sisu - siis "voimaa vitutuksesta" auttaa.

Sitten kun se sauna on lämmin, on kellosa eri ääni.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Vähän samanlaisia ilmiöitä on ollut tuossa vaellushommassa. Kun saapuu autiotuvalle märkänä ja väsyneenä ja miettii että onkohan tässä järkeä. Sitten kun saa kamiinan lämpimäksi ja evään tulemaan onkin jo aivan toinen olotila.