RÄKÄNOKKIEN VAPPU

Katajainen kansa oli saanut taas yhden talven läpirämmittyä, onneksi sentään ilman petäjäistä leipää. Nälkä ei ollut enää vieraanamme ja elintaso oli muutenkin mukavassa nousussa. Talvinen rämpiminen toteutettiin siihen aikaan niin kovin muodikkaissa sinisissä keinokuituisissa lämpöpuvuissa jotka olivat maailmassa tuolloin ehkä kaikkein lähimpänä maolaista unisex-pukeutumista.

Kevät tuli lopulta niin kuin aina ennenkin, Nyhtänköljäänkin. Kevät 1974. Vietettiin vapunpäivää Kekkoslovakiassa jossa elettiin niitä kaikkein kekkoslovakialaisimpia aikoja. Lämpöpuvut oltiin laitettu naulakkoon ja Nyhtänköljän torin ympärille oli kerääntynyt paljon kevätasuisia kansalaisia. Joillain oli päässään valkolakki, tuore tahi kellastunut, kantajastaan riippuen. Vaikka ei enää tuolloinkaan valkolakilla tainut olla enää niin ihmeellistä merkitystä. Alettiinhan elää aikoja jolloin joku keksi että mitä enemmän koulutetaan maistereita sen paremmin maa voi. Ja jotkut toiset sitten menivät ja uskoivat. Niitä joitain toisia oli vaan ikävä kyllä turhan paljon ja heidän mukaansa ollaankin eletty siitä eteenpäin.

Koska Nyhtänköljä oli varsin duunarivoittoinen kunta niin pääosa vapputapahtumaan osallistuvista oli valkolakitonta haalariväkeä. Toisin kuin nykyiset yliopisto-opiskelijat aina teologista tiedekuntaa myöten tuo oikea haalariväki käytti haalareita ainoastaan töissä ja tuli katsomaan vappumarssia hieman paremmissa kevätvermeissä. Niihin kuului myös Perskeleen ja Mälvälöitten perhe. Tuolloin vappu ei ollut vielä mikään pakkokarnevaali jonka pääasia oli vappuaaton ördääminen mutta olivatpa kummankin perheen isillä silmät hieman punaiset. Olihan eilen otettu hieman sitä väritöntä aikuisten limpparia. Puolukkamehulla maustettuna. Ehkä pari liikaakin.

Perheitten nuorimmat pojat kulkivat vanhempien matkassa mutta pikku-Ykä huiteli kaverinsa Kartsan kanssa omilla teillään, tosin tietysti hekin olivat mukana hillityssä vappukarnevaalissa. Molemmilla oli mukanaan kuminauhasta ja paksusta kuparilangasta kehitellyt näppiritsat ja tasku täynnä tapsista väänneltyjä u-kirjaimen muotoisia panoksia. Yksi räkänokkien hupihan oli ampua vappupalloja mutta tietysti urheiluhengessä. Ei ollut mitään haastetta mennä jonkun vappuilijan viereen ja ampua palloa lähietäisyydeltä. Mitä pidemmältä matkalta osuma, sen suurempi kunnia.

Kaverit jättivät pyöränsä – tietysti Tunturin pitkäsatulaiset – pääkadun vieressä sijaitsevan kiinteistön taakse. Siellä sijaitsi kellarikerroksessa korjaamo jossa korjattiin mopoja, polkupyöriä, moottorisahoja, ruohonleikkureita ja yleensäkin sellaista joka pärisi, raksutti tai savutti. Tuohon aikaan asioita kannatti vielä korjauttaa. Nykyisinhän korjaaminen tuppaa tulla kalliimmaksi kuin uuden hankkiminen. Korjaamo möi myös mopoja sekä polkupyöriä ja sieltähän sekä Ykän että Kartsan pyörät oli hankittu. Kaiken kaikkiaan mainiota kekkoslovakialaista nyrkkipajatason yrittäjyyttä. Korjaamossa oli mukava öljyn, kumin, rasvan ja kaksitahtibensan tuoksu. Joku nykyaikainen esim. Kalliossa asusteleva akateeminen saattaisi ihmetellä pajassa käydessään että mikä täällä haisee ja vastaus olisi että ”työ”.

Pyörät jäivät korjaamon pihalle ja kaverukset jatkoivat vapputorille joka oli tietysti täynnä kaikenlaisia myyntikojuja ja pojilla oli jopa hieman ylimääräistä rahaakin, mutta jo tuossa vaiheessa sällit olivat oppineet havaitsemaan että esmes sen vappuprööt-pillin viehätys kestää ostamisen ajan ja noin puoli minuuttia sen jälkeen. Niinpä tarvittavat viihdeinvestoinnit oltiin tehty pienestä hieman kauempana sijaitsevasta kioskista jonka jälkeen poikien takintaskussa oli valkoisessa paperipussissa kustannustehokkaita merirosvo- ja hedelmärahoja. Namitaiteen mukaisesti pussia ei saanut ottaa taskusta vaan nami piti ottaa sokkona samalla jännittäen että kumpi sieltä tulee. Yhtä aikaa mukavaa ja tylsää jännitystä sinänsä sillä molemmat vaihtoehdot olivat yhtä miellyttäviä.

Tulihan vappukulkuetta odottaessa sentään ostettua eräästä kojusta simamukit ja hillomunkit. Niitä natustellessa alkoikin kuulua jo Nyhtänköljän Lähesraittiin Työväen Puhallinorkesterin tahteja ja vappumarssi vyöryi pääkadulla eteenpäin. Tuohon maailmanaikaan sitä marssia lähdettiin asiakseen katsomaan. Ja sieltähän se tuli. Oli Suomen lippu, paljon punaisia lippuja ja plakaateja joihin oli maalailtu työväen asian iskulauseita. Jos Nyhtänköljän vappumarssia katselee paljon vanhemman Ykän silmin niin se varsinainen työväen asia kiinnosti niin marssijoita kuin katsojia paljon enemmän kuin kansainvälinen solidaarisuus, lautanen Guatemalan verta ja jenkit pois Ameriikasta.

Ja se työväen asiahan tarkoitti tietysti omaa taloa tai asuntoa, autoa ja kesämökkiä. Sen ajan akateemiset taistolaiset – joilla tottakai oli itselläänkin talo, auto ja kesämökki – taisivat tuumia että suomalainen työväki taisi olla pohjimmiltaan pelottavan pikkuporvarillista sakkia. Olivatkohan ne vakaumuksellisia vasemmistolaisia sydämessään ollenkaan?

Vappumarssiahan seurasi sitten vappupuhe ja torille kerääntynyt leveissä lahkeissa, leveissä kravateissa, televisiosilmälaseissa ja varsinkin miesten kohdalla varsin epämääräisen näköisissä hiustyyleissä kulkevat kekkoslovakialaiset kääntyivät kiltisti puhujalavaa kohti jossa paikallinen puoluejoku äsdeepööstä tai äskoopööstä piti puheen. Ykää, Kartsaa ja muitakaan pikkupoikia ei puhe kiinnostanut koska juuri tämä oli otollinen hetki muuttaa tori ilmapallojen ampumaradaksi Siksi puheen sisältö tuppasi jäädä varsin katkonaiseksi:

- Ja meijän puolue on sitä mieltä että hulapata hulapata edelleenkin työväestön rikkumattomalla tuella ja halitulijallaa (poks… hähää mä osuin)… täysin kohtuulliset palkkavaatimukset jäädijäädi jota työväestö yhteisessä rintamassa… häiriö henkilökohtaisessa kuuloyhteydessä… ja yhtenäisin vaatimuksin (poks… hähää, mä osuin taas)… sekä ilman muuta YYA-sopimuksen hengessä nääk nääk naak nääk kohti entistäkin varmempaa ja turvallisempaa tulevaisuutta…

tapu tapu taputi ja tapu & vielä kerran tapu

Loppujen lopuksi vapputapahtuman into hiipui nopeasti poikien mielestä. Olihan se sinänsä jotain, no, piristävän poikkeavaa mutta nopeasti Ykän ja Kartsan teki mieli jo hypätä fillareittensa satulaan ja pistää kahden polkimen ja kolmen vaihteen brutaali voima jylläämään. Ehkä jossain poikien aivoissa tuli mieleen pienehkö poliittinen protesti. Ettei jopa kapitalistinen vastaisku. Vappuhan oli kovasti vasemmistolainen tapahtuma mutta hetken mielijohteesta pojat päättivät ajaa taas kioskille ja ostaa kumpikin pullolliset kapitalistista Coca Colaa joka oli muita limppareita hieman kalliimpaa ja siksi harvinaista herkkua. Eipä YYA-Suomessa ollut esmes Elanto saanut koskaan päähänsä alkaa markkinoida rauhanlimpparia eli itäsaksalaista Vita Colaa. Ehkä menekki ei sittenkään olisi ollut kovin suuri.

Eihän limppareita suinkaan kioskilla juotu vaan pojat löivät pullot takkiensa sisälle ja päättivät ajaa Purolle. Se oli parin kilometrin päässä Nyhtänköljän keskustasta. Sitä oltiin aina sanottu Puroksi vaikka moisella rapaojalla tuskin varsinaista nimeä olikaan. Mutta se meni tien alitse, tierummun kohdalla oli kaiteet ja niitten päällä oli mukavaa istuskella katsellen samalla ohikulkevia autoja. Siinä kaksipyöräisen vauhdin hurmaa kokiessa pojat myös aina välillä huutelivat toisilleen joko vahingossa tai tarkoituksella väärinymmärrettyjä lauseita suomalaisista elokuvista:

- Lahtareita pierettää! Kohta ollaan kierroksessa!

Ja päälle tietenkin stereona räkäinen pikkupojan nauru niin kuin oltaisiin kerrottu parempikin vitsi. Jyräävä Tunturivoima vei kaksikon nopeasti purolle ja oli aika kaivella takista sitä Ameriikan kolajuomaa. Coca Colan kruunukorkki oli varsin harvinainen, silloinhan yleisempi oli se sormet säännöllisesti halkaiseva repäisykorkki mutta olihan pojilla kummallakin linkkarit joihin kuului korkinaukaisija.

Tämähän se silpoi eräätkin peukalot

Kun Ameriikan herkku – joka oli melko nykivän fillaroinnin seurauksena kehittänyt vielä ylimääräisen annoksen painetta – oli osittain juotu ja osittain nenän kautta pärskitty niin pojat moikkasivat ja läksivät omille teilleen. Ykä toki ymmärsi että vappu oli jotain jota sanottiin politiikaksi ja josta nuorella miehenalulla oli jopa jonkunlainen alkeellinen hajukin mutta Ykän mielessä olivat paljon kiinnostavammat konkreettiset poliittiset kysymykset.

Vähät läksyt oli tehty jo edellisenä päivänä joten Ykää odotti kotona tärkeää sisäpolitiikkaa eli sekä Philipsin radiomankka joka soittelisi C-kasetilta Sladea, Sweetiä, Marc Bolania, Alice Cooperia, Uriah Heepiä sekä yleensäkin purkkaa ja jytää. Sen lisäksi odottamassa oli Airfixin Fiat G 50-hävittäjän pienoismalli jonka Ykä väsäisi illalla kasaan. Siinä olisi pienen pojan poliittiset lähiajan suunnitelmat kohdallaan. Suuremmat poliittiset kuviot eivät niin vaivanneet. Kyllä Urkki pitäisi meistä kumminkin huolen. Ammoin Urkki, edelleen Urkki. Se tapa tasavallan pitävi.

Pienoismalli valmistui nopeasti ja siinä oli mukana vaihtoehtona jopa suomalaiset hakaristitunnukset jotka saattoi liimailla malliin kiinni. Sen Fiatin kanssa käytäisiin taas rajuja mielikuvituksen ilmataisteluja vihollisen koneita vastaan. Tietysti selviten joka kerta voittajana. Siinä väsäillessään Ykä tuumaili että eihän sitä kouluakaan ollut enää kuin kuukausi ja sitten edessä olisi kesäloma. Siitä tulisi se pikkusen pojan kesä. Paras kesä ennen sitä ja paras sen jälkeen.

Kansalaiset! Medjotakin! Hyvää ja rauhallista vappua kaikille!

IHMINEN JA PEILI

Täällä voiman pimeällä puolella hiljattain esille tullut uutisointi Suomesta karkoitetun ja tapetun irakilaisjätkän ensimmäisestä erään nasaretilaisen jälkeen tapahtuneesta ylösnousemuksesta ei ole minkäänlainen yllätys. Täällä tiedetään oikein hyvin että jos on olemassa hyödyllisten idioottien yhteiskunta joka on tehnyt kusetetuksi tulemisesta kyseenalaistamattoman itseisarvon niin totta kai kusettajia löytyy. Sehän on luonnonlaki. Ei siitä oikeastaan voi kusettajia syyttää. Ainoastaan ammatti- ja tapakusetettavia. Sitä saa mitä tilaa.

En puutu tuohon tapaukseen sen enempää vaan kirjoitan ymmärrysharjoituksen. Ymmärrysharjoituksen ihmisistä, jotka epistolaansa ja utopiaansa julistamalla ovat saaneet tämän tilanteen aikaiseksi. Ihminenhän tämän kaiken takana on eikä mikään mystinen voima. Asiantilan aikaansaaneita ihmisiäkin on kahta lajia joista ensimmäiseen lajiin en niin paneudu. He ovat aitouskovaisia ja heille kaikki heidän utopiaansa vastaan esitetyt kiistattomat faktat ovat vain jonkun määrittelemättömän sielunvihollisen kiusauksia jotka koettelevat heidän uskoaan ja josta he saavat vain lisää energiaa julistaa sitä kiduttavan oikeaa utopiaansa. He näkevät kuvittelemiaan demoneita joka nurkalla ja niitten näkeminen sekä ennen kaikkea keksiminen tuo heille niin hyvän ja tiedostavan olon.

He ovat kaiken toivon ulkopuolella. Valitettavasti Suomen hallintovalta on tällä hetkellä heidän käsissään. Jos olisin uskonnollinen niin sanoisin että Jumala Suomea varjelkoon.

Mutta on se toinenkin  ryhmä. Heitä on varmasti olemassa ja heitä voi olla paljonkin. Otetaan heistä esille esimerkkinä vaikkapa Toimittaja X. Kyseinen toimittaja X aloitti Tampereen yliopistosta valmistuttuaan lehtimiehen uransa jossain maakuntalehdessä joskus 1990-luvun alussa. Hän halusi olla edistyksellinen, mikseipä jopa aikaansa edellä. Niin kuin niin monet hänen kaltaisensa. Se kun ruokki egoa niin mukavasti, ennen kaikkea vähällä vaivalla ja nuori ego tarvitsi nälkäänsä ruokaa. Siinä ei tarvinnut edes varsinaisesti ajatella. Siksi hän hyppäsi mukaan silloin muotiin tulleeseen monikultturismin junaan ja alkoi sen aatteen julistajaksi.

Miksei olisi hypännyt? Somalithan olivat juuri tulleet Suomeen, herättäneet tietyissä ihmisissä vääristyneen hoivavietin ja siksi oli niin kovin muodikasta todeta ja ennen kaikkea todeta julkisesti että velvollisuutemme on auttaa pulassa olevia kansainvälisiä veljiämme ja siskojamme kysymättä että mitkä heidän tarkoitusperät oikeastaan olivat. Heidät tuli nähdä aina uhreina. Hyvin nopeasti Toimittaja X huomasi myös julistaa että nämä tiedostavien ihmisten määrittelemässä pulassa olevat kieli- ja ammattitaidottomat ovat myös jotain sellaista jota Suomi tulee ehdottomasti tarvitsemaan tulevaisuudessa. Ehkä hän huomasi asiassa pienen ristiriidan mutta hän huomasi myös että jo 1990-luvulla monikultturistit puhdistivat tai ainakin vaiensivat valtamediasta kaikki muut kuin hyväksymänsä ideologian kannattajat joten hän päätti olla välittämättä ristiriidasta ja jatkoi oikeaoppista julistamistaan. Saihan hän siitä kohtuullista palkkaakin.

Pääasia oli että ansionsa ja asemansa lisäksi toimittaja tunsi olevansa edistyksellinen. Ehkä hän ajatteli olevansa eräänlainen 1990-luvun juppi. Toisin kuin 1980-luvun jupit jotka elvistelivät rahoillaan. 1990-luvun juppi Toimittaja X elvisteli mieltämällään älyllisellä ylemmyydellään. Joka tosin perustui hänelle valmiiseen sabluunaan jota hän toisti papukaijana. Ei se mitään häneltä varsinaisesti vaatinut. Mutta yhteistä molempien vuosikymmenten jupeille oli se, että he halveksivat takapajuisia suomalaisia juntteja ja naureskelivat heille. Molemmat jupit olivat jotain paljon, paljon enemmän kuin se raappahousukansa.

Toimittaja X:llä oli valmis sabluuna. Se antoi hänelle mahdollisuuden edetä urallaan pahemmin miettimättä. Hän nousi ajan myötä maakuntalehdestä valtakunnalliseen mediaan. Ehkä Helsingin Sanomiin, ehkä Iltalehteen, ehkä Yleen.

Nyt eletään vuotta 2020. Toimittaja X on puolessavälissä kuuttakymmentä oleva henkilö. Arvostettu ja pitkän uran tehnyt toimittaja. Hän ei ole koskaan ollut varsinaisesti tyhmä. Ainoastaan ymmärtänyt kirjoittaa sitä mitä hänen on vaadittu kirjoittavan. Ja osaltaan nauttinut siitä että ajan myötä hänen kuvansa on ollut näkyvillä jokaisessa hänen kirjoittamassa jutussa. Hän – niin kuin toimittajat yleensäkin – on muuttunut uutisoijasta uutiseksi. Hän haastattelee ja ennenkaikkea häntä haastatellaan. Hänen mielipiteensä on tärkeä. Hänen mielipiteensä näkyy ja kuuluu. Hän on asiantuntija. Ruokkiihan se egoa. Ainakin tietyn tyyppisillä ihmisillä. Mutta viimeisinä vuosina hänen kykynsä ajatella on kasvanut sen sabluunan yli joka on vuosikymmenten aikana muotoutunut osaksi hänen minuuttaan. Ja se vaivaa häntä.

Sillä hän on alkanut tehdä sitä, mitä toimittajan ei koskaan pitäisi tehdä. Hän on alkanut oikeasti ajatella. Ja samalla tunnustanut itselleen että ne hänen halveksimansa juntit olivat olleet oikeassa koko ajan.

Hän on huomannut että hänen saarnaamansa monikulttuurisuus ei ollutkaan rikkaus niin kuin hän oli vuosia mainostanut vaan se on tullut Suomelle niin järkyttävän kalliiksi että valtakoneisto kieltäytyy kertomasta tuon pakkosolidaarisuuden hintalappua.

Hän on huomannut että monikulttuurisuus ei ollutkaan rikkaus niin kuin hän oli vuosia mainostanut vaan se toi Suomeen lisää väkivaltaa ja sellaisia väkivallan muotoja mitä siinä Juntti-Suomessa ei edes osattu kuvitella. Niin kuin alaikäisten joukkoraiskauksen. Ja Toimittaja X tajusi parhaansa mukaan yrittäneensä työssään pimittää tämän tuontiväkivallan olemassaolon. Jonka maahantuomista hän oli työssään kannattanut. Kyseenalaistamattomana itseisarvona jonka arvosteleminen oli rasismia ja yleensäkin hirveintä mahdollista inhimillistä pahuutta.

Hän on huomannut että monikultturismi oli hulluuden muoto joka keräsi mukaansa aina uusia hulluuden muotoja. Kuin kärpäspaperi kärpäsiä. Niin kuin transhypetyksen ja ilmastohysterian jonka hän tajusi tuhoavan suomalaisen elinkeinoelämän. Mutta hän ei uskaltanut vastustaa mukaan takertunutta mielettömyyttä vaan saarnasi leipäpappina senkin puolesta vaikkei enää ymmärtänyt miksi.

Hän on tajunnut myös että hänen jo kauan aikaa julistamansa federalisminsa myötä Suomi on vähemmän itsenäinen kuin autonomian aikana. Hän on myös ymmärtänyt ettei jossain Brysselissä välitetty hevon vittua siitä kuinka joku Suomi ja suomalaiset pärjää. Mutta olihan hän jatkuvasti julistanut että suomalaisten täytyy olla mukana päättävissä pöydissä. Kuulemassa, mitä niissä päätetään.

Hän on tajunnut että Ruotsi, jota hän oli sabluunan mukaisesti pitänyt esimerkkinä myös suomalaisille oli maa, joka oli oman typeryytensä vuoksi maa jolla ei ollut enää mitään toivoa.

Hän on myös häpeäkseen huomannut että ne äärioikeistolaiset joista hän oli viimeiset viisitoista vuotta varoittanut olivat hänen itsensä sabluunan vaatimana keksimiä äärioikeistolaisia jotka tosiasiassa olivat vain aivan tavallisia ihmisiä jotka olivat perustellusti huolissaan maansa ja tulevien sukupolvien tulevaisuudesta. Ei heillä ollut mitään tekemistä jonkun kuvitellun uudelleen syntyneen Lapuan Liikkeen kanssa.

Hän on myös ymmärtänyt että se vihapuhe- ja maalittamislaki jota hän on niin kovasti työssään kannattanut on suunniteltu vain suojatakseen häntä itseään niiltä valheilta joista häntä perustellisesti arvosteltiin ja joita hän oli koko uransa ajan viljellyt. Sen lain tarkoitus on hiljentää perusteltu arvostelu.

Ja ennen kaikkea hän on tajunnut että hän, juuri hän on omalta osaltaan saanut aikaiseksi tämän kaiken. Hän, juuri hän oli se ihminen mistä hän oli muita ihmisiä koko ajan varoittanut.

Ymmärrysharjoituksessani mietin, että miltä Toimittaja X:stä tuntuu kun hän katsoo peiliin? Vai uskaltaako hän katsoa?

Mietin myös sitä, että mikä on Toimittaja X:lle se äärimmäinen kynnys? Se kynnys, jonka jälkeen Toimittaja X avautuu julkisesti ja tunnustaa että kaikki se, mitä hän on työuransa aikana julistanut on valheellista, vahingollista ja vaarallista.

Vai ylittyykö se kynnys koskaan? Pelkääkö Toimittaja X liikaa kollektiivista painostusta vaikka tajuaa suuren osan kuvitelluista painostajista pelkäävän itsekin sitä samaa painostusta? Toivoen että se kuuluisa Joku Toinen puhkaisisi kuplan? Jatkaako hän huorana vaikka tietää sen olevan väärin, toivoen pääsevänsä aikanaan vakavaraiselle eläkkeelle ja toivoen kuolevansa ennen kuin romahdus tapahtuu? Tietäen toimineensa totalitarismia aloittelevan järjestelmän uskollisena ja aivottomana avustajana sen matkalla kohti valtaansa betonoivaa täydellistä totalitarismia?

Ehkä Toimittaja X:n aseman, ansion ja kasvojen menettämisen pelko on niin suuri että hän jatkaa valitsemallaan tiellä. Ja ehkä hänen sekä hänen kaltaistensa avulla totalitarismi betonoi lopulta absoluuttisen valtansa. Muutamaksi kymmeneksi vuodeksi. Kunnes sekin sitten aikanaan romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Jättäen tuleville sukupolville rikostensa korjaamisen ja laskujensa maksamisen. Jos näin käy, niin minä ja kaltaiseni käppäukot ehdimme kuolla ennen kuin näemme muutoksen tapahtuvan. Niin kuin aikanaan niin monet neuvostoliittolaiset toisinajattelijat ehtivät kuolla ennen muutosta.

Mutta on meillä yksi etu siinä helvetin porteilla Toimittaja X:ään verrattuna.

Me sentään pystytään katsomaan itseämme peilistä silloinkin. Toimittaja X:lle se on huomattavasti vaikeampaa.

JOTAIN IHAN MUUTA LXXX

Meillä on käsky jyrkin uhmata kuolemaa.

Voimalla panssarinyrkin ruhjoa vastustajaa.

Meillä ei säikytä, meillä ei surra – iske ja murra!

Koska muu eetteri on edelleenkin täynnä koronavirusta ja siihen liittyvää hallinnon sähläämistä niin keskitytään täällä johonkin ihan muuhun ja käydään tällä kertaa läpi Suomen armeijan panssarikalustoa talvi- ja jatkosodassa. Suomeahan ei voinut millään muotoa pitää minään panssarimahtina mutta saatiinhan jatkosodan jossain vaiheessa sentään perustettua kokonainen panssaridivisioona. Kirjoituksessa ei taaskaan puututa teknisiin yksityiskohtiin koska postaus venyisi silloin järkyttävän pitkäksi. Lisää teknistä tietoa voi halutessaan laittaa kommenttiosioon ja sitä otetaan kiitollisena vastaan.

Talvisodassa suomalaisten panssareitten osuus jäi nollan ja olemattoman puoleen väliin. Käyttöön oli jo vuosina 1919 – 1921 hankittu kaikkiaan 32 kappaletta ranskalaisia Renault FT – 17-vaunuja:

Paino: 6,6 tonnia

Maksimipanssarointi: 16-22 mm

Miehistö: 2

Aseistus: Joko 37 mm tykki tai 8 mm konekivääri

Talvisodan aikana vaunu oli jo täysin vanhentunut joten vaunut kaivettiin Kannakselle kiinteiksi tulipesäkkeiksi joista suurin osa menetettiin viholliselle. Talvisodassa suomalaisilla oli käytössä myös brittiläisiä Vickers Mark E-vaunuja jotka oli alun perin hankittu säästösyistä aseistamattomina:

Paino: 7,3 tonnia

Maksimipanssarointi: 13 mm

Miehistö: 3

Aseistus: Talvisodassa 37 mm tykki, jatkosodassa 45 mm tykki sekä kaksi konekivääriä. Reino Lehväslaihon Panssarisotaa-kirjan mukaan näissä vaunuissa oli lähipuolustusaseena myös Suomi-konepistoolin vaunuversio.

Kyseinen vaunutyyppi osallistui talvisodassa vain Honkaniemen taisteluun jota ei tankkien kohdalla voi pitää menestyksenä. Taisteluun lähetetyistä viidestätoista vaunusta vain kuusi ehti osallistua varsinaiseen taisteluun ja niistä viisi menetettiin. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Vickersit taistelivat Laguksen joukoissa Itä-Karjalan valtauksessa mutta muuttuivat nopeasti vanhentuneiksi. Siitä huolimatta niitä käytettiin pitkään. Köyhällä ei ole vaihtoehtoja.

Suomalaiset saivat itänaapurilta huomattavan määrän – vastentahtoista – kalustoavustusta myös panssareissa. Kaikkein eniten saatiin sotasaaliiksi T – 26-vaunuja jotka olivat oikeastaan samoja vaunuja kuin aiemmin mainitut Vickersit mutta ne oli tehty Vickersien tuumamitoituksen sijasta senttimitoituksella. Näitä vaunuja suomalaiset saivat sotasaaliiksi kaikkiaan 114 kappaletta:

Paino: 9,4 tonnia

Maksimipanssarointi: 15 mm

Miehistö: 3

Aseistus: 45 mm tykki ja 7,62 mm konekivääri

Niin Vickers kuin T-26 olivat Suomen pääasiallista panssarikalustoa jatkosodan alkuaikoina. Suomalaiset saivat myös sotasaaliiksi kaikkiaan seitsemän kappaletta Postijunan nimellä tunnettuja T – 28-vaunuja:

Paino: 28 tonnia

Maksimipanssarointi: 30 mm

Miehistö: 6

Aseistus: 76,2 mm tykki ja viisi 7,62 mm DT-konekivääriä (Degtarjev-pikakiväärin panssariversio)

Suomalaiset käyttivät näitä ainakin jatkosodan alkuvaiheissa. Sotasaaliiksi saatiin myös kaikkiaan 29 kappaletta T-37A-amfibiovaunuja:

Siitä ei ole tietoa että käyttivätkö suomalaiset kyseistä 3,2 tonnia painanutta, kahden hengen miehistöllä ja yhdellä pikakiväärillä varustettua vaunua varsinaisissa sotatoimissa. Sen sijaan sekä BT-5 että BT-7-vaunuja oli käytössä:

BT-7

Paino: 13,9 tonnia

Maksimipanssarointi: 22 mm

Miehistö: 3

Aseistus: 45 mm tykki ja 2 kpl 7,62 mm DT-konekivääriä

Näistä sotasaalispanssareista suomalaiset kehittivät sitten jatkosodan aikana oman BT – 42-versionsa joita tehtiin kaikkiaan 18 kappaletta:

Kyseiseen versioon asennettiin brittiläinen 114-millinen tykki. Kyseinen viritelmä oli taistelukäytössä epäonnistunut erityisesti sen ampumatarvikkeen ongelmien vuoksi mutta se on siitä huolimatta kaikkien aikojen kuuluisin suomalainen panssarivaunu. Jaa miksikö? Kas kun se on jostain syystä suosittu japanilaisessa animessa:

Älkää kysykö miksi. Älkääkä kysykö myöskään minulta mitään animesta. Minä siitä mitään ymmärrä. Siirrytään sen sijaan raskaaseen sotasaalissarjaan ja otetaan esille Sotka eli T-34. Näitä Suomella oli kaikkiaan kaksikymmentä kappaletta. 13 oli mallia T – 34-76 ja seitsemän mallia T – 34-85:

T-34-76:

Paino: 26,5 tonnia

Maksimipanssarointi: 45 mm

Miehistö: 4

Aseistus: 76,2 millinen tykki ja kaksi 7,62 mm konekivääriä

Viholliselta saatiin myös sotasaaliiksi muutamia muita panssarityyppejä mutta ne olivat yksittäiskappaleita. Mainittakoon niistä kuitenkin varsin legendaarinen KV-1 joita suomalaisilla oli käytössään kaksi kappaletta:

Mutta se suurin tai ainakin tunnetuin panssaroitu sankari vuoden 1944 Kannaksen taisteluissa oli saksalaisilta saatu rynnäkkötykki Sturmgeschütz III joita suomalaisilla oli kaikkiaan 59 kappaletta:

Paino: 23,9 tonnia

Maksimipanssarointi: 80 mm

Miehistö: 4

Aseistus: 75 mm tykki ja kaksi 7,92 mm konekivääriä

Kyseisistä vaunuista 29 ehti varsinaisiin taisteluihin ja ne tuhosivat 87 vihollisen panssaria omien tappioiden ollessa 8 vaunua. Suomalaiset ostivat myös sodan lopussa saksalaisilta 15 kappaletta Panzerkampfwagen IV-vaunuja mutta ne eivät ehtineet kuin entisiä isäntiään vastaan Lapin sotaan:

Mainittakoon vielä kuriositeettina että suomalaisilla oli jatkosodassa käytössään kuusi ilmatorjuntapanssarivaunua eli ruotsalaisia Landsverk Anti II-ilmatorjuntapanssareita:

Vaunuissa oli Boforsin 40-millinen it tykki ja niillä pudotettiin kaikkiaan yksitoista vihollisen lentokonetta.

Suomihan ei koskaan ollut suurten panssariyhtymien maa. Jatkosota aloitettiin Panssaripataljoonalla josta edettiin 1942 Panssariprikaatiksi ja lopulta Panssaridivisioonaksi jonka komentaja oli kenraalimajuri Ruben Lagus. Laguksen ”Osasto Laguksen” komennossa suomalaiset panssarit olivat olleet mukana jo Itä-Karjalan valtauksessa 1941.

Lagukselle myönnettiin ensimmäisenä suomalaisena sotilaana Mannerheim-risti. Laguksen poika Olof Lagus palveli kesällä 1944 rynnäkkötykin ampujana ja tuhosi ainakin viisi vihollisen panssarivaunua.

Panssaridivisioonan taistelujoukkojen vahvuutena oli:

Panssariprikaati:

1. Panssaripataljoona

2. Panssaripataljoona

Rynnäkkötykkipataljoona

Erillinen panssarikomppania

Jääkäriprikaati:

2. Jääkäripataljoona

3. Jääkäripataljoona

4. Jääkäripataljoona

Panssarijääkäripataljoona

14. Raskas patteristo

6. Viestipataljoona

2. Pioneeripataljoona

Panssaridivisioona osallistui kesän 1944 ratkaisutaisteluihin ja omalta osaltaan vaikutti siihen, ettei Suomi joutunut vihollisen miehittämäksi ja terrorisoimaksi.

Laitetaanpa vielä loppuun vielä muutama tunnetuksi tullut suomalainen väline joilla keskusteltiin vihollisen panssarivaunujen kanssa. Puhumallahan ne asiat selviää kun oikealla tavalla haastaa. Ensimmäisenä tietysti polttopullo:

Puhutaanpa myös että yhtenä aseena vielä talvisodassa oli pölli jolla sai jumitettua silloisten vihollisvaunujen telaketjut ainakin hetkeksi että tuhoojapartion toinen mies sai heitettyä polttopullon tankin moottorin ilmanottoaukkoon. Kuva elokuvasta Talvisota:

Sekä tietysti miinojen lisäksi kasapanos:

Vihollisen tankkeja tuhottiin monilla panssarintorjuntatykeillä mutta ehkä se kuuluisin oli saksalainen 75-millinen PAK 40 joka puri kaikkiin vihollisen panssareihin myös vuonna 1944:

Korjaus: Kirjoittajan moka eli kyseessä on ranskalais-saksalainen 75 K 97-38. Kiitos Anolle ja Taisteluvälineupseerille korjauksesta.

Kesällä 1944 tulivat sitten aivan viime tipassa apuun sekä panssarinyrkki…

…että panssarikauhu:

Mainittakoon muuten se, että kirjoituksessa mainitut Sturmgeschütz III-vaunut, Panzerkampfwagen IV-vaunut sekä PAK-40-panssarintorjuntatykki olivat Suomen seuraavaa mahdollista sotaa varten varattuna kalustona vielä vuonna 1985 niin kuin siihen liittyvissä kirjoituksissa tuli mainittua. Itse asiassa se vuoden 1985 kalusto ei suurelta osalta hirveän paljon eronnut kakkosrähinän kalustosta.

Laitetaan tähän loppuun vielä kiitokset kaikkien suomalaisten sotilaitten lisäksi myös niille miehille jotka sotivat sotansa noissa teräsmöhkäleissä. Ei se ollut varmasti herkun leipää sekään. 

PÄIVITETTY PSYKOBIOLOGIA

Samaan aikaan kun Suomi valmistautuu haatanallis-merkeleelliseen lamaan voi tavallinen kansalainen silti onnellisena todeta että valtamedia näinä vaikeina aikoinakin jaksaa muistuttaa meille siitä, mikä on olennaisen tärkeää. Tuore muistutus tuli Iltalehdestä jossa psykologian tohtori Marja Kokkonen Jyväskylän yliopistosta saa mukavasti palstatilaa ja toteaa uutisen mukaan että jatkossa urheilijoiden tulisi muodikkaan trans-ideologian perusteella saada määritellä itse oman sukupuolensa. Siis ts. ilmoitus- ja fiilisasiana. Ja perusteita löytyy:

Tulee huomata että ainakin kyseisen Kokkosen avautumisen perusteella voidaan todeta että psykologia on tieteen tai ”tieteen” alana jättänyt sekä lääketieteen että biologian kierroksella taakseen. Kas kun kyseiset tieteet – ilman lainausmerkkejä – eivät vieläkään tunnista kuin kaksi sukupuolta. Eikä luonnollisesti valtamedian toimittaja kysy että oliskos väitteellenne muuta perustetta kuin jatkuva inttäminen.

Kyseessä on tietysti vain yhden ihmisen mielipide mutta juuri tällaiset mielipiteet saavat suhteettomasti huomiota mediassa ja se mikä saa huomiota mediassa saa huomiota valtakoneistossa. Elämme muutenkin yhteiskunnassa jossa ”mä haluun” ja ”musta tuntuu” ovat riittäviä perusteita aivan kaikkeen. Edellyttäen tietysti että haluaja ja tuntija kuuluu oikeaan poliittiseen viitekehykseen. Tavallinen muurahaiskansalainen saa haluta ja tuntea ihan keskenään.

Itsekin olen haluava ja tunteva ihminen ja olen vakaasti sitä mieltä että nykyinen elämäntilanteeni on vain sosiaalinen konstruktio. Tosiasiassa identifioidun juuri 65-vuotta täyttäneeseen hyvin vakavaraiseen eläkeläiseen. Mutta tosiasiassa tässä väkerretään niin kuin ennenkin ja kun lähestyn eläkeikää järjestelmä tuumii että vieläkö sinä käppäukko olet hengissä.

Onneksi tätä väkertämistä saa sentään jatkaa täällä syrjäisellä Huitsinnevadan Örnätjärvellä jossa LGBTQTiiTyytä ei tunneta ja jossa osataan tunnistaa mikä kuuluu lääketieteen ja biologian alaan. Eikä täällä muutenkaan hipit hillu eikä anarkistit askartele.

ANTERO LÄRVÄNEN JA INTERPERSPIRATIONAALINEN FEMINISTI

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Huitsinnevadan paikallisradio ja Antero Lärväsen uusastraalivartti jossa käsittelemme elämän monimuotoisia ja joskus järjellä selittämättömiäkin läränormaaleja asioita ja ilmiöitä. Yksi näistä ilmiöistä on interperspirationaalinen feminismi jota ei Pinnanmaalla esiinny ollenkaan joten asia on pinnanmaalaisille varsin vieras. Mutta ollaanhan meilläkin siitä sentään kuultu ja luettu. Näinpä asian tiimoilta aktiivinen kuuntelijamme Pauno Pyrpättjärvi on lähestynyt meitä kysymyksellä: ”Mitä ne feministit ja tarkemmin sanottuna nykyiset interperspirationaaliset feministit oikeastaan haluavat? Voisiko joku kertoa?” No, nyt voi sillä meillä on lähetyksessämme haastateltavana vannoutunut interperspirationaalinen feministi Klitoreetta Rääkymä. Tervetuloa lähetykseen, Klitoreetta.

- Kiitos, Antero, ja… mitä… helvetti… mites tää… mikä tässä…

- Jaa, sehän on vaan se sun nenärengas mallia sonni painoa tonni joka jäi kiinni tohon mikrofoniin. Odotas kun mä vähän… no niin, nyt se on irti.

- Joo, kiitos Antero ja terveiset kaikille kuuntelijoille. Valaisen mielelläni interperspirationaalisen feminismin viisautta vähemmän valaistuneille pinnanmaalaisille. Kuulemma käppäukkojen määrä Pinnanmaalla on väkilukuun nähden suurin koko Suomessa.

- Pitää paikkansa eikä setämiehistäkään ole pulaa. Mutta sitten sen pidemmittä puheitta itse asiaan. Mitä te interperspirationaaliset feministit oikein haluatte?

- Mitäkö me haluamme? No ensiksi tietysti sitä, että maamme siirtyy täydellisesti feministisen vallan alle. En siis tarkoita naisvallan alle vaan feministisen naisvallan alle. Ja vaikka maa olisi täydellisesti feministisen vallan alla niin meille on silti taattava jatkuva ja loputon oikeus valittaa että olemme siitä huolimatta patriarkaalisen sorron alla. Sillä sen lisäksi että uhriutuminen on niin zwidun kivaa niin se on olennainen osa siitä kuinka me määrittelemme minuutemme. Se on sitä turvallista leikkipartisaanitoimintaa mitä me tarvitsemme. Sitä ei saa meiltä riistää. Silloin meille tulisi infernaalinen henkinen pipi.

- Eli siis totaalinen diktaattori ja alistettu uhri yhtä aikaa?

- Nimenomaan niin.

- Te sanoitte että Suomen pitäisi siirtyä itseuhriutuvan feministivallan alle ja varmaan tarkoitatte länsimaitakin mutta entäs nuo etnisesti edistyneet maat?

- Niihin palaan myöhemmin, mutta tässä vaiheessa totean että koska niissä maissa nakataan paskat interperspiraationaalisen feminismin vaatimuksille niin vaadimme että niistä maista ja niissä maissa esiintyvästä naisten oikeasta sorrosta ei täällä Suomessa saa puhua. Koska se olisi meille noloa ja aiheuttaisi taas henkisen pipin. Ja sitähän me emme kestä.

- Ei tietenkään puhuta niin. Entä ne muut vaatimukset? Kai te vielä enemmän vaaditte?

- Totta pms-oireessa me vaadimme. Me vaadimme sitä että meitä interperspirationaalisia feministejä pidetään yhteiskunnan toiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeinä ja välttämättöminä. Toisaalta me vaadimme että meidän ei tarvitse tehdä mitään varsinaista työtä vaan meille taataan verovaroilla kustannetut suojatyöpaikat joissa me saamme olla päätyönämme nimenomaan palkattuja interperspirationaalisia feministejä. Mutta kyseisiä työpaikkoja ei saa kutsua suojatyöpaikoiksi vaan yhteiskunnan kannalta välttämättömiksi työtehtäviksi. Ja me vaadimme myös että tuossa asiassa esille tulevan ristiriidan esilletuominen tulee kriminalisoida.

- Miksi selkeän ristiriidan esilletuominen tulisi kriminalisoida?

- Siksi että me halutaan niin. Ja sen ristiriidan esilletuominen saisi ihmiset ajattelemaan että me olemme toisten elättämiä pellejä jotka luulevat itsestään aivan liikoja.

- Mutta niinhän te olettekin.

- Ei nyt takerruta yksityiskohtiin. Ja jos maassamme on joskus lopullinen feministinen valta niin voit olla varma että tuollaiset puheet lopetetaan.

- Sitä en epäile ollenkaan. Mutta hieman aikaisemmin oli puhe niistä etnisesti edistyksellisistä maista ja te sanoitte palaavanne niihin myöhemmin. Olisiko nyt aika palata?

- Palataan vaan. Me siis vaadimme että Suomeen tulee hankkia mahdollisimman paljon etnisesti edistyksellisiä ihmisiä, nimenomaan miehiä ja nimenomaan islamilaisia miehiä.

- Tämähän oli toki tiedossa jo ennestään. Mutta eikös tuo hieman sodi feminismin periaatteita vastaan? Meinaten, kun noille tyypeille ne naiset ovat olentona alempana kuin käärmeen maha ja se on valmiiksi jo tosi alhaalla se. Esimerkiksi vääräuskoisen naisen raiskaaminen ei ole niille kovinkaan kummoinen asia. Eikös feminismissä ole kyse naisten oikeuksista ja hyvinvoinnista?

- Ei nykymaailmaan päivitetyssä feminismissä ole kyse naisten oikeuksista ja hyvinvoinnista vaan feministien oikeuksista ja hyvinvoinnista sekä pohjattoman nälkäisen egon ruokkimisesta. Onneksi elämme aikaa jolloin se on mahdollista eivätkä valtakoneiston miehetkään uskalla kyseenalaistaa sitä. Ja kyseiset islamilaismiehet ovat länsimaisen valkoisen heteromiehen vihollisia ja länsimaisen valkoisen heteromiehen vihollinen on aina meidän ystävämme.

- Sen valkoisen heteromiehen joka elättää joka ainoan interperspirationaalisen feministin?

- Juuri sen. Ja me myös vaadimme että meitä ei saa sanoa valkoisen heteromiehen elättämiksi vaikka me sellaisia olemmekin. Me vaadimme arvostusta!

- Vaadittekos te vielä muuta?

- Paljonkin. Nälkämme on loputon. Mutta päällimmäisenä mainitsisin translain. Ihmisellä täytyy olla oikeus päättää omasta ruumiistaan iästä riippumatta ja kaikki siihen tehtävät muutokset on mahdollistettava valtion kustannuksella.

- Jaa te meinaatte siis että joku 14-vuotias tyttö joka ei saa ostaa tupakkia, ostaa alkoholia, ei saa ajaa autoa eikä edes mopoakaan eikä saa äänestää voi sitten keskenään päättää että hänen ruumiinsa on silvottava koska hän kärsii sukupuoleensa liittyvistä mielenterveyden ongelmista?

- Juuri niin. Koska se on edistystä. Koska se on kehitystä. Ja ennen kaikkea se on vittu muotia! Mutta meitä ei silti saa sanoa muodin perässä juoksijoiksi ja egomme ruokkijoiksi vaikka me niitä olemmekin vaan meihin täytyy suhtautua yhteiskunnallisina edelläkävijöinä. Jos meitä ei oteta vakavasti niin se on misogyniaa joka on rikos tai ainakin siitä pitää tehdä rikos. Meidät täytyy ottaa vakavasti!

- Tota noin, suomalainen yhteiskuntahan oikeastaan elää jo melko pitkälle interperspirationaalisten feministien vaatimusten mukaisesti. Mutta jos se eläisi niiden mukaisesti sataprosenttisesti ja valta olisi absoluuttisesti vain interperspirationaalisilla feministeillä niin mihinkä uskoisitte maamme päätyvän?

- Päin vittua tietenkin. Kirjaimellisesti. Mutta sekin on vain määrittelykysymys. Me interperspirationaaliset feministit näemme päin vittua menevän kehityksen hyvänä. Te setämiehet ja käppäukot näette sen ehkä toisin mutta te olette muutenkin tylsiä faktoihin ja lukuihin takertuvia insinööritodellisuudessa eläviä dinosauruksia joitten mielipiteellä ei ole merkitystä ja teidän kannattaa muutenkin olla töissä ja pitää turpanne kiinni  sillä aikaa kun me feministinaiset ajatellaan teidän puolestanne.

- Mutta kun yhteiskunta saadaan menemään kirjaimellisesti päin vittua niin kuka sen elättää?

- Miehet tietysti. Toiset elättävät ja toiset nauttivat elatuksesta. Ja niitten, jotka elättävät tulee pitää elätettäviä välttämättömänä voimavarana joita ilman he eivät pärjää.

- Ja tässähän tämä interperspirationaalinen feminismi tuli varsin kattavasti selvitettyä. Klitoreetta Rääkymä, annan teille lämpimän interperspirationaaliset kiitokset haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, siirto rutioon. No niin, jätkät. Rojut läjään, häiskät Ransittiin ja Lällävedelle saunomaan.

Hösse: Toi feminismi muuten on kyllä yksi näistä nykymaailman paradokseista. Mielenterveyshäiriö johon terveittenkin ihmisten pitäisi sairastua, nauttia sairaudestaan ja josta ei saa parantua. Mutta oli muuten vähän helvetin hyvä ettet kysellyt tuolta tättähäärältä mielipidettä miesten saunailloista.

Pertta: Jep, täytyyhän maailmassa olla joku interperspirationaalisesta feminismistä vapaa vyöhyke. Koskahan ne vie senkin?

Antero: No, ei meidän kannata olla huolissamme. Ei sitä viedä ainakaan Lällävedeltä. Ykähän on asentanut Lälläveden saunan ympärille lällättävän kameravalvonnan joka poistaa alueelta liimatilhet, punavihervästäräkit, sukkahousukoppelot, koloradonqueeriäiset, punapäähysteerit, huivihuppuhippiäiset, tiedostavarikset, interperspirationaaliset feministit ja yleensäkin kaikki kahdella jalalla kulkevat hämähäkkinaaraat. Niillä naarashämppiksillähän on jalkojen lukumäärästä riippumatta se paha taipumus syödä uros parittelun jälkeen. Kahdeksanjalkaiset tekee sen ihan siististi syömällä ja kaksijalkaiset puolestaan virkakoneiston ja lakimiesten avustamana…

AFTER SAUNA JA KAKSI UPSEERISTOA

Taemmalla Hyijärvellä, männäsyksynä…

Taemmalla Hyijärvellä sijaitsevan pienen lautamökin vielä pienemmässä rantasaunassa kaksi tolkuttoman rumaa miestä eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis olivat lopettelemassa metsästysreissuaan ja sen kruunaavaa saunaa. Miehet istuivat rantasaunan kuistilla viimeistellen Tsuhnan Kostoa ja poltellen voimasavuke Bostonia. Saunan jälkeen oli vuorossa luonnollisesti after sauna. Laskettelupaikoissa harrastettua after skitä nämä miehet eivät tunteneet eivätkä osanneet kaivatakaan.

Lötjönen läksi saunalta ensimmäisenä ja viritteli takkaan tulet. Ykä tuli perässä ja toi tullessaan kiuaspussin jonka hän laittoi mökin pienelle pöydälle. Sen jälkeen molemmat miehet pukeutuivat etiketin vaatimiin after sauna-asuihin eli pitkiin kalsareihin ja peltipaitaan sekä villasukkiin. Sen jälkeen oli vuorossa täydellisesti tasapainotettu ruokailu jossa oli sekä hors d'œuvre, alkukeitto, pääruoka ja jälkiruoka samassa kiuaspussissa. Toisin sanoen Ykä aukaisi kiuaspussin ja miehet alkoivat mättää lautaselle tuunattua versiota uunilenkistä jonka resepti oli seuraava:

- Palasiksi leikattua balkaninmakkaraa

- Palasiksi leikattua hevosenlihametvurstia

- Pekonipalasia

- Lihapullia

- Olutta ja purkki ranskankermaa

Ruoka saatoi näyttää ehkä koiranmuonalta mutta sen maku oli äärimiellyttävän epäterveellinen joten sitä lusikoi naamariinsa oikein mielellään. Palanpainikkeeksi tietysti tölkilliset Tsuhnan Kostoa sekä reilulla voilla voideltua maukasta paikallista hyileipää. Kaikki ruokatarpeet oli tietenkin hankittu paikallisesta Rauno Rumppanbulin HÖÖ-marketista ja ruokailu aloitettiin ottamalla pienet näkäräiset aperitiivia jollaisena toimi ykkösluokan Äkkölämäkölän bönjakki. Äyskäröidessään maittavaa evästä ääntä kohti Ykä tuumaili:

- Niin joo, mehän ollaan molemmat kovasti maanpuolustushenkisiä käppäukkoja vaikka meitä kumpaakin siellä harmaissa palvellessa sinänsä vitutti joka ristuksen päivä niin kuin pääosaa suomalaisia miehiä yleensäkin. Mutta täytyy sanoa että tuo sotavaltio pieksää siviilimaailman noissa koulutus- ja uralla etenemisasioissa noin ykstoista-nolla.

Lötjönen lääti voita uuden hyileipäpalan päälle ja tuumasi puolestaan:

- Taidanpa saada kiinni lauseesi punaisesta langasta. Onhan meinaan niin että sotavaltion kenraalitkin ovat aloittaneet alokkaina. Samanlaisina mopoina, mortteina, mokkereina, aamukasoina ja veripäämonneina kuin kuka tahansa muukin varusmies. Siitä ne ovat sitten edenneet aukkiin, rukkiin, kadettikouluun ja siitä ylemmäs kunnes ne ovat alkaneet sovitella kissoja kauluksiin. Tietenkin on niin että valitettavasti ns. poliittiset realiteetit vaikuttavat nykymaailmassa kissakaulojen toimintaan mutta yhtä kaikki heillä kaikilla on kuitenkin selkeä käsitys siitä uransa alimmasta tasosta, siitä mitä siellä tehdään ja ehkäpä myös siitä että se alin taso on se, joka sen varsinaisen homman sitten pilliin vislatessa hoitaa.

- Juu. Mutta siviilipuolella asia on toisin. Siellä riittää jos tyypillä on maisterin paperit selitteläätiöstä, soveltavasta spedestetiikasta ja akateemisesta käsitehässimisestä. Sen jälkeen hänellä on ns. laaja-alaista osaamista jonka perusteella hän sopii johtamaan suurinpiirtein missä tahansa sellaista työtä josta hänellä ei ole hevon villunkaan aavistusta. Jonka seurauksena hommissa ollaan siinä ikävän tutussa tilanteessa että jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa niin vika on aina käytännössä joka täytyy survoa teorian mukaiseksi.

- Valitettavan totta. Ja aina ei tarvita sitä selitteläätiötäkään. Hyvä esimerkki on tämä utaretieteen tohtori Päivi Nerg joka säännöllisesti on laitettu huippuvirkaan hoitamaan asioita joista hänellä ei ole mitään käsitystä, joka säännöllisesti on kunnostautunut asioitten vituralleen hässimisessä ja sen jälkeisessä valehtelemisessa ja jolle silti tarjotaan huippuvirkaa toisensa jälkeen. Mikähän merkeleen valttikortti silläkin on hihassaan?

- Hjaa… ehkä me ei edes haluta tietää. Mutta jos vertaa siviilipuolta sotavaltioon niin nämä siviiliupseerit ovat vertauksena ehkä sellaisia paraati- ja seurustelu-upseereita jotka ovat keskittyneet vaatimaan että mosurit opettelevat paraatimarssia jota ne eivät sotahommissa tarvitse. Ne keskittyvät siihen kun eivät muutakaan osaa.

- Kaiken kaikkiaan olisi viisasta jos maassa olisi sellainen laki että julkiseen sektorin johtotehtäviin valittavilla tulisi olla taustallaan vähintään viisi vuotta suorittavan tason  työtä. Tai yleensä jotain oikeaksi työksi laskettavaa. Ja oikeastaan sama laki pitäisi olla vaalikelpoisuudesta. Se karsisi melkoisen osan poliittisesta broilerikoneistosta.

Lötjönen otti huikan Tsuhnan Kostosta ja oli hetken aikaa kovasti mietteliäs. Sitten hän totesi:

- Vaan eihän sitä, piru vie, tiedä vaikka se edistyksellisyys tulisi noihin sotavaltionkin hommiin. Jospa valtakoneisto hoksaa että upseeriston palkkaamiskäytäntö nykymuodossaan on tasa-arvon vastaista. Ehkä me luemme uutisista joskus lähitulevaisuudessa että Porin Prikaatin päälliköksi on palkattu joku feministisen puolueen aktiivi Minttu Vätkytän-Läkittäinen joka on yhteiskuntatieteitten maisteri naistutkimuksen alalta sekä mielenterveyskuntoutuja.

Ottaessaan Porin Prikaatin komentoonsa käpykaartin everstiluutnantti Vätkytän-Läkittäinen piti tärkeimpinä työnsä osa-alueina feminismiä, monikultturismia, trans-ajattelua sekä puolustusvoimien siirtämistä pelkästään ei-tappavan aseistuksen käyttöön.

Ykä oli vähän aikaa hiljaa ja totesi:

- Karmeinta lienee se, että tuokaan ei ole mahdotonta. Mutta se oli niin karmeaa puhetta että se täytyy huuhdella pois tujauksella bönjakkia. Annahan jätkä sitä mukiasi tännepäin.

Toverukset ottivat bönjakkihuikan jota säesti universaalisesti tunnettu nautinnollinen ähkäisy. Ykä kävi lisäämässä takkaan hieman puita ja miehet viimeistelivät gourmét-ateriansa tuumien että onneksi Suomessa oli vielä paikkoja johon ei kavala, edistyksellinen, tiedostava ja ennen kaikkea feministinen maailma päässyt kynsiään tunkemaan. Tämä Taemman Hyijärven mökki oli yksi niistä. Miehet kävivät vielä ulkona voimasavuke Bostonilla ja Lötjönen laittoi takkaan vielä muutaman puun. Tulen rätinää kuunnellessa käppäukkojen oli mukava nukahtaa ja mökissä alkoi kuulua stereona toksisen maskuliininen kuorsaus.