Euroopan
liittovaltion Suomen protektoraatti, Merenrantakaupunki (ent. Helsinki),
Kulkuvyöhyke 1, elokuun loppupuoli, joskus tuonnempana…
17-vuotias
Anniet Sulimo heräsi Töölön Dagmarinkadulla, sadan neliön kerrostaloasunnossa
sijaitsevassa viihtyisässä huoneessaan älyviestittimensä soittamaan musiikkiin.
Hän haukotteli, hieroi silmiään, käväisi nopeassa suihkussa ja siirtyi sitten
keittiöön jossa olivat jo hänen vanhempansa, äiti Inga ja isä Erik. Anniet
nautti aamupalakseen keitetyn kananmunan, paahtoleivän marmeladilla, maissimuroja,
appelsiinimehua, kahvia juuri jauhetuista pavuista sekä mangosmoothien. Aamupalan
oli valmistanut valmiiksi asunnon älykeittiö.
Anniet kävi
Kallion poliittisen ilmaisutaidon lukion toista luokkaa ja hänen kouluvuotensa
oli hiljattain alkanut. Oli aika pukeutua, joskin ensiksi hän laittoi itselleen
kevyen meikin Anastasian meikkipohjasta, Urban Decayn peitevoiteesta, Milanin
poskipunasta, Lancomen silmämeikistä, NYX Professional Makeupin luomiväristä,
Bobbi Brownin eyelinerista ja Estee Lauderin ripsiväristä. Viimeistelyn
kruunasi Ardellin irtoripset ja Eyekon kulmakarvat. Huulipunaksi hillittyä
Elizabeth Ardenia ja korviin Valentino Garavanin korut
Tämän jälkeen
hän pukeutui Agent Provocateun alusasusteisiin, Bas Bleu Amelian stay-upeihin
ja laittoi päälleen Altuzarran puseron ja minihameen. Jalkaan vielä Alberto
Guardianin kengät sekä tarpeelliset tavarat Louis Vuittonin käsilaukkuun ja hän
oli valmis lähtemään. Anniet tiesi oikein hyvin että hänen aamutoimensa ja
vaatetuksensa maksaisi Merenrantakaupungin ulkopuolella asuvalle prolelle hänen
useamman vuoden palkkansa mikäli kyseisellä prolella olisi edes mahdollisuus
yrittää hankkia sellaisia. Se ei Annietin mieltä häirinnyt sillä hän oli koko
elämänsä tottunut hänelle edullisiin itsestäänselvyyksiin. Hänen elintasonsa yksi
niistä. Prolen elintaso taas oli prolen elintaso eikä sillä ollut
Merenrantakaupungin asukkaille niin väliä. Sekin oli itsestäänselvyys. Muurahaisyhteiskunnassa
kuningatar oli yli kaiken muun ja tässä yhteiskunnassa noita kuningattaria oli
paljon. Eikä työläismuurahaisten mielipidettä kysytty.
Rappukäytävässä
Annietia vastaan tuli hieman yli kaksikymppinen nuori nainen, oliko sen nimi
Minna tai jotain. Kyseinen Minnataijotain pysähtyi ja niiasi hieman Annietille
joka vastasi hymyllä. Minnataijotain oli pelkkä prole mutta ei Anniet viitsinyt
töykeillä hänelle vaikka jotkut niin tekivätkin. Täällä Töölössäkin asui jonkun
verran proleja joilla normaalisti oli kulkulupa vain maksimissaan Kulkuvyöhyke
3:een tai jopa vain Kuutioalueelle. Heidän sirupassiinsa oli kuitenkin
päivitetty kulku-, asumis- ja työskentelylupa ykkösalueelle koska he toimivat
täällä siivoojina ja palvelijoina. Tässä kyseisessä talossa heitä oli kaikkiaan
kolme ja he asuivat alimman kerroksen yhteisasunnossa.
Elokuun
loppupuolen Merenrantakaupunki oli aurinkoinen ja lyhyt matka ratikkapysäkille
oli mukava kävellä. Annietin ei tarvinnut odottaa kuin pari minuuttia kun
ratikkalinja ”Eva” saapui. Anniet nousi ratikkaan ja heilautti rannettaan jossa
hänellä oli ihonalainen sirupassi
lukulaitteen edessä. Rautatieasemalla hänen tuli vaihtaa ”Anni”-ratikkaan
joka veisi hänet Kallion poliittisen ilmaisutaidon lukion lähellä sijaitsevalle
pysäkille. Samaan ratikkaan nousi matkan varrella hänen luokkatovereitaan,
heidän mukanaan Annietin paras ystävä Minnea Sinisalo.
Ratikkamatkan
aikana Merenrantakaupunki näytti kauniilta ja hyväkuntoiselta. Sekä
ostoskeskuksia että erikoiskauppoja oli runsaasti. Sähköautoja oli huomattava
osa autokannasta joka oli sinänsä paljon pienempi kuin vanhan Helsingin aikana
jota aikaa niin Anniet kuin Minnea eivät oikeastaan edes muistaneet. Kauneus
loppui tietysti samalla kun Kulkuvyöhykkeet päättyivät jossain vanhan Kehä
kolmosen tienoilla mutta mitäpä tekemistä etuoikeutetuilla siellä olisi muutenkaan
ollut. Eihän siellä ollut kuin köyhyyttä ja kurjuutta. Etuoikeutetuille
tuntematonta. Sellaisen sulki mielestään ja ajatteli että todellisuus on vain
se minkä Kulkuvyöhyke Ykkösessä näki. Merenrantakaupunkiinhan ei ollut
tulemista ellei sirupassiin oltu päivitetty kulku- ja oleskelulupaa.
Kaupungissa oli nykyisin noin 200.000 asukasta, sen rajat olivat tarkasti
vartioidut liittovaltion sisäministeriön joukkojen toimesta ja se oli jaettu
kolmeen kulkuvyöhykkeeseen.
Vyöhyke 1: Nomenklaturan
ylimmät edustajat.
Vyöhyke 2: Nomenklaturan
keski- ja alempi taso sekä erikoistunut ja johtavan tason huoltohenkilökunta.
Vyöhyke 3: Muu
huoltohenkilökunta sekä Merenrantakaupungin lentokenttä.
Entisen Kauniaisten lähes
koko asujaimisto muuttanut Ruotsiin tai muualle liittovaltion alueelle.
Kaupungin
muuttuminen Helsingistä suljetuksi Merenrantakaupungiksi oli peräisin ajalta
jolloin Suomen talous oli täydellisesti romahtanut, tuhonnut valtiontalouden ja
sitä myötä muun elinkeinoelämän. Romahduksen myötä Suomi lakkasi olemasta edes
liittovaltion osavaltiona ja siitä tuli Brysselille alistettu ja ilman
minkäänlaista äänivaltaa oleva protektoraatti. Maan vähäinen jäljelle jäänyt
sekä hyvin pienin askelin ja hyvin hitaasti elpyvä teollisuus tilitti kaiken
tuloksensa suoraan Brysseliin joka puolestaan piti yllä liittovaltion
suomalaisen nomenklaturan eli ideologisesti uskollisen hallinto- ja
valvontakoneiston, valtamedian, kulttuurihenkilöiden, sekä
yhteiskuntauskonnollisen virkakoneiston jäsenien entisen kaltaista elintasoa. Oikeaoppisesta
ja osoitetusta uskollisuudesta palkittiin avokätisesti.
Käytännön syistä
suomalainen nomenklatura oli siirtynyt lähes kokonaisuudessaan asumaan tähän
suljettuun ja vartioituun Merenrantakaupunkiin joka oli ainoa muisto siitä
hyvinvoinnista mitä maassa joskus oli ollut. Pieninä poikkeuksina olivat yhtä
lailla vartioidut pienemmät hallintokylät siellä missä toimivaa elinkeinoelämää
vielä oli ja missä sitä oli hieman saatu elvytettyä. Koska Annietin vanhemmat
toimivat molemmat protektoraatin taloushallinnossa myös hän tiesi että
elvytystä ei tulisi koskaan tapahtumaan kuin näennäisesti. Elvytys oli pelkkää
valhetta. Isä oli kertonut sen Annietille hiljattain:
- Sinähän tiedät
että virallinen kertomus Suomen talouden romahtamisesta on vain se, että se oli
alun perin keinotekoisesti rakennettu jonkun ikivanhan Neuvostoliiton kanssa
käydyn bilateraalisen kaupan pohjalle ja sillä pohjalla se menestyi. Sen
jälkeen se eli vain tekohengittämällä maassa jossa ei ollut tarpeeksi teknistä
eikä teollista osaamista. Joku Nokia oli puolittainen vahinko joka antoi lisää
tekohengitystä. Virallisen selityksen mukaan lopullisen talousromahduksen toi
vuoden 2020 virusepidemia ja sen jälkeen elinkeinoelämä romahti lopullisesti tehottomuuteensa
ja sen myötä romahti myös korkea elintaso. Euroopan Liittovaltio pelasti
suomalaiset nälkäkuolemalta ja on jatkanut sen jälkeen avokätistä avustustaan
pitäen suomalaiset edelleenkin hengissä.
- Tosiasiassa
suomalainen elinkeinoelämä oli varsin korkealla tasolla ja se tapettiin yliverottamalla,
ylisäätelemällä, julkisen sektorin yliturvottamisella ja täysin ylimitoitetulla
ilmastohysterialla. Liittovaltio ei puuttunut kehitykseen sillä se antoi Suomen
olla ilmastomannekiinina jonka vastuullisuutta saattoi mainostaa. Lisäksi sille
sopi oikein hyvin se että suomalainen teollisuus ja tuotanto romahti sillä sen
myötä yksi kilpailija oli poissa pelistä. Keski-Eurooppa hyötyi Suomen
romahtamisesta. Tämä nykyinen teollisuuden elvytys on vain silmänlumetta ja
pikkunäpräämistä jolla pidetään ihmiset toisilleen kateellisina ja kyräilevinä
niin että ne eivät suunnittele mitään levottomia. Osa – pieni osa – saa töitä
ja sen myötä hieman paremman elintason. Suurin osa ei ja he kadehtivat
työssäkävijöitä. Niitä harvoja. Tietysti työssäkäyvienkään elintaso ei pääse
lähellekään meidän nomenklaturan edustajien elintasoa. Eikä lähellekään sitä
elintasoa mitä suomalaisella työntekijällä oli ennen romahdusta.
-
Merenrantakaupungin ylellisyyden ulkopuolella ehkä 15 prosenttia suomalaisista
on jonkunlaisessa työssä ja loput elävät sillä että liittovaltio takaa niille
jonkinlaiset lämmitetyt tilat ja ruoka-avustuksen. Tietysti on sitten ne niin
sanotut Pimeät Maat jossa saattaa elää jo satoja tuhansia ihmisiä. Ehkä paljon
enemmänkin. Se porukka elää täysin omavaraistaloudessa ja täysin irrallaan
liittovaltiosta. Heidän määräänsä ei pysty laskemaan koska väestönlaskuakaan ei
olla tehty viimeiseen viiteentoista vuoteen. Eikä oikeastaan edes tiedetä, että
millä he elävät. Se kuitenkin tiedetään että tuo Pimeitten Maitten porukka on koko
lailla aseistettua ja liittovaltiolle erittäin vihamielistä. Mutta sillä kuluu
suurin aika itsensä ruokkimiseen ja lämmittämiseen. Siksi se on ollut
toistaiseksi rauhallista ja pysynyt omissa oloissaan. Omissa oloissaan jota
liittovaltion virkakoneisto ei häiritse. Sisäministeriön joukotkaan eivät mene
Pimeille Maille.
Isä oli hetken
ajan hiljaa ja sanoi sitten:
- Sinä varmaan
ymmärrät että tätä, mitä sinulle kerroin ei sitten kannata huudella suuremmin
missään. Jos ihminen paljastuu väärinajattelijaksi niin hän on äkkiä tuolla
Vantaan puolella kuutioasunnossa elämässä soppatykkiannoksensa varassa. Vailla
paluumahdollisuutta. Sen jälkeen ei ole puhettakaan enää mistään Thaimaan
lomamatkoista.
Ymmärsihän
Anniet vaikka tiesikin että järjestelmä kannusti väärinajattelijoiden
paljastamiseen. Lupasi niistä jopa palkkion. Mutta väärinajattelijan lapsen –
vaikka hän olisi suorittanut liittokansalaisen ilmiantovelvollisuutensa – osa
ei olisi kovin kaksinen. Siksi hän vaikeni asiasta eikä puhunut siitä edes
Minnealle joka toisaalta saattoi tietää samat asiat. Varmaan tiesikin. Mutta
vaikeneminen oli turvallisempaa koska toiseen ei voinut lopultakaan luottaa
sataprosenttisesti. Ei ainakaan liittovaltiossa.
Koulupäivä
päättyi ja Anniet sekä Minnea ajattelivat viettää vielä hetken aikaa keskenänsä
joten he päättivät pistäytyä Rautatieaseman Cheburgerissa.
Anniet tilasi
itselleen tuplajuustopekonihampurilaisen ja Minnea puolestaan
kebabhampurilaisen. Anniet muisti vanhempiensa kertoneen että joskus aikanaan
tiedostava ja etuoikeutettu väestönosa oli syönyt pääosin kasvisruokaa ja
tehnyt siitä suuren numeron. Isä oli todennut ja Anniet oli ymmärtänyt pointin
että kyse oli pelkästä muodista jolla nostettiin omaa egoa. Nyt kyse oli myös
tavallaan muodista mutta myös vallasta ja mahdollisuudesta. Valtaosa
suomalaisista söi pääosin kasvisruokaa. Vellejä ja puuroja. Soppatykistä. Koska
sillä ei ollut mahdollisuutta muuhun. Se, että Anniet ja Minnea pystyivät
täällä Merenrantakaupungissa syömään päivittäin liharuokaa oli merkki vallasta
ja etuoikeutetusta asemasta. Niin Anniet kuin Minnea nauttivat siitä täysin
rinnoin. Se vellikansalaisten alue oli vartioidun alueen ulkopuolella. Miksi he
siitä välittäisivät?
Minnea oli
hieman Annietia rohkeampi. Ollut aina. Anniet ei ollut koskaan käynyt
Merenrantakaupungin pohjoispuolella. Etelän matkat olivat hänelle tuttuja mutta
ainoa kosketuspinta Merenrantakaupungin ulkopuolisille suomalaisalueille oli
hänelle se kerta kun hän kävi Jakomäenkallion näkötornissa ja katseli vahvoilla
kiikareilla ympärilleen. Siellä näkyivät ne Vantaan kuutioasuntoalueet ja
zombiemaisesti liikkuvat ihmiset. Ihmiset, jotka pidettiin rauhallisina
liittovaltion myymällä puoli-ilmaisella alkoholilla, kannabiksella ja
heroiinilla.
Anniet oli
kääntänyt kiikareita itään päin ja näki Sipoosta Loviisaan asti ylettyvän
etnoalueen. Se oli hinta sille, että liittovaltio elätti Suomea. Siellä asui
noin miljoona ihmistä. Täysin itsenäisenä alueena, täysin omissa oloissaan.
Anniet oli kuullut että aluetta hallitsivat islamilaiset gangsterit. Mutta ne
olivat pysyneet alueella koska liittovaltio elätti sitä. Ja koska se vähäinen
Suomen protektoraatin liittovaltioarmeija joka oli olemassa vartioi aluetta.
Toki ne gangsterit ampuivat alueella toisiaan minkä ennättivät. Annietin isä
oli kertonut asiasta:
- Tiedätkös…
niitten määrä kasvaa koko ajan. Jossain vaiheessa niitä ei ole varaa enää
elättää. Ja sitten ne tulevat tuolta alueeltaan ulos. Eivätkä ne mene
kuutioalueille. Koska ne tietävät että siellä ei ole mitään ryöstettävää.
Eivätkä ne mene myöskään Pimeille Maille koska ne tietävät että siellä ne
ammutaan saman tien ja varoittamatta. Kun ne joskus lähtevät purkautumaan niin
ne tulevat tänne. Koska vain täällä on ryöstettävää. Siksi niin minä kuin äiti
tuemme suunnitelmaasi että lähtisit lukion jälkeen opiskelemaan Yhdysvaltoihin.
Ja jäät sinne. Ehkä mekin muutamme sinne mutta meidän on oltava varovaisia
suunnitelmissamme. Sillä liittovaltion valtakoneiston edustajien muuttosuunnitelmat
tulkitaan liittovaltiopetturuudeksi. Mutta selvää on että täällä ei ole luvassa
kuin kaaosta. Jossain vaiheessa se tulee. Tämä meidän yltäkylläisyytemme on
silmänlumetta eikä se kestä loputtomiin. Jossain vaiheessa kaikki romahtaa.
Minnea puolestaan
oli käynyt kesälomillaan Pimeillä Mailla. Perheensä kanssa. Extreme-loma. Hän
kertoi Annietille matkastaan samalla kun jäysti annostaan. Sinisalot olivat
lentäneet Kuopion hallintokylään, yöpyneet Hotelli Puijonsarvessa ja sen
jälkeen käyneet opastetulla kiertoajelulla Maaningalla ja Pielavedellä. Pimeillä
Mailla. Ajelu oli tehty panssaroiduilla ajoneuvoilla, samanlaisilla mitä sisäministeriön
joukoilla oli ja mukana oli ollut yksi raskaasti aseistettu vartija jokaista
matkustajaa kohden.
Anniet oli
kysynyt:
- Minkälaisia ne
ihmiset siellä olivat? Miltä se kaikki tuntui?
Minnea oli
miettinyt hieman ja sanoi sitten:
- Miltä tuntui?
Pelottavalta. En minä niitä ihmisiä siellä paljonkaan nähnyt. Mutta ne harvat
joita näin näyttivät sellaisilta että ne olisivat tappaneet meidät jokaisen jos
ei olisi ollut niitä aseistettuja vartijoita mukana. Se oli… se oli ihan eri
maailma… kuin tämä meidän maailmamme. Sellainen… epätodellinen… niin kuin
jossain elokuvassa… tuntui sellaiselta että ei sellaista ole olemassa… mutta se
on… ja me täällä Merenrantakaupungissa taidetaan itse asiassa olla poikkeus
säännöstä… isä kertoi minulle että noin 70 prosenttia Suomen alueesta ei ole
liittovaltion valvonnassa.
Ystävättäret eivät
puhuneet enää aiheesta enempää sillä se olisi vaatinut yhdessä tehtyjä
johtopäätöksiä joita ei kannattanut tehdä. Niinpä he viimeistelivät annoksensa
ja läksivät tahoilleen. Minnea jatkoi kotiinsa Kruununhakaan ja Anniet
puolestaan Töölöön. Ratikassa istuessaan Anniet tuumi että olihan niillä
vartioitujen alueitten ulkopuolisilla ihmisillä varmaan omat, suuretkin
ongelmansa. Mutta olihan hänelläkin omansa. Stay-upeissa oli silmäpako. Nolotti
vähän. Onneksi kotona oli uusia sukkia tarpeeksi asti. Niin kuin kaikkea
muutakin. Toivottavasti koko hänen elämänsä ajan. Tai ainakin siihen asti että
hän ehtisi lähteä sinne Yhdysvaltoihin.
Siihen asti hän
nauttisi elämästään ja piti yllä liittovaltiossa välttämätöntä putkinäköä. Hän
oli oppinut että oli maan yhteiskuntajärjestelmä minkälainen hyvänsä ja oli se
taloudellisesti missä kunnossa hyvänsä niin siinä oli aina eliitti joka voi
hyvin. Anniet tiesi kuuluvansa siihen eliittiin eikä hän ajatellut että
ansaitsiko hän sen aseman. Pääasia oli se, että hänellä oli se. Jotkut toiset
elivät kurjuudessa. Mieluummin he kuin hän.
Ihminen oli
loppujen lopuksi aika itsekäs otus. Nomenklaturan jäsenenä Annietin oli helppoa
hyväksyä se tosiasia.
Kiitokset
inspiraatiosta kommentoija Strix Senexille.