maanantai 30. maaliskuuta 2020

NOMENKLATURAN NUORI NAINEN


Euroopan liittovaltion Suomen protektoraatti, Merenrantakaupunki (ent. Helsinki), Kulkuvyöhyke 1, elokuun loppupuoli, joskus tuonnempana…

17-vuotias Anniet Sulimo heräsi Töölön Dagmarinkadulla, sadan neliön kerrostaloasunnossa sijaitsevassa viihtyisässä huoneessaan älyviestittimensä soittamaan musiikkiin. Hän haukotteli, hieroi silmiään, käväisi nopeassa suihkussa ja siirtyi sitten keittiöön jossa olivat jo hänen vanhempansa, äiti Inga ja isä Erik. Anniet nautti aamupalakseen keitetyn kananmunan, paahtoleivän marmeladilla, maissimuroja, appelsiinimehua, kahvia juuri jauhetuista pavuista sekä mangosmoothien. Aamupalan oli valmistanut valmiiksi asunnon älykeittiö.

Anniet kävi Kallion poliittisen ilmaisutaidon lukion toista luokkaa ja hänen kouluvuotensa oli hiljattain alkanut. Oli aika pukeutua, joskin ensiksi hän laittoi itselleen kevyen meikin Anastasian meikkipohjasta, Urban Decayn peitevoiteesta, Milanin poskipunasta, Lancomen silmämeikistä, NYX Professional Makeupin luomiväristä, Bobbi Brownin eyelinerista ja Estee Lauderin ripsiväristä. Viimeistelyn kruunasi Ardellin irtoripset ja Eyekon kulmakarvat. Huulipunaksi hillittyä Elizabeth Ardenia ja korviin Valentino Garavanin korut

Tämän jälkeen hän pukeutui Agent Provocateun alusasusteisiin, Bas Bleu Amelian stay-upeihin ja laittoi päälleen Altuzarran puseron ja minihameen. Jalkaan vielä Alberto Guardianin kengät sekä tarpeelliset tavarat Louis Vuittonin käsilaukkuun ja hän oli valmis lähtemään. Anniet tiesi oikein hyvin että hänen aamutoimensa ja vaatetuksensa maksaisi Merenrantakaupungin ulkopuolella asuvalle prolelle hänen useamman vuoden palkkansa mikäli kyseisellä prolella olisi edes mahdollisuus yrittää hankkia sellaisia. Se ei Annietin mieltä häirinnyt sillä hän oli koko elämänsä tottunut hänelle edullisiin itsestäänselvyyksiin. Hänen elintasonsa yksi niistä. Prolen elintaso taas oli prolen elintaso eikä sillä ollut Merenrantakaupungin asukkaille niin väliä. Sekin oli itsestäänselvyys. Muurahaisyhteiskunnassa kuningatar oli yli kaiken muun ja tässä yhteiskunnassa noita kuningattaria oli paljon. Eikä työläismuurahaisten mielipidettä kysytty.



Rappukäytävässä Annietia vastaan tuli hieman yli kaksikymppinen nuori nainen, oliko sen nimi Minna tai jotain. Kyseinen Minnataijotain pysähtyi ja niiasi hieman Annietille joka vastasi hymyllä. Minnataijotain oli pelkkä prole mutta ei Anniet viitsinyt töykeillä hänelle vaikka jotkut niin tekivätkin. Täällä Töölössäkin asui jonkun verran proleja joilla normaalisti oli kulkulupa vain maksimissaan Kulkuvyöhyke 3:een tai jopa vain Kuutioalueelle. Heidän sirupassiinsa oli kuitenkin päivitetty kulku-, asumis- ja työskentelylupa ykkösalueelle koska he toimivat täällä siivoojina ja palvelijoina. Tässä kyseisessä talossa heitä oli kaikkiaan kolme ja he asuivat alimman kerroksen yhteisasunnossa.

Elokuun loppupuolen Merenrantakaupunki oli aurinkoinen ja lyhyt matka ratikkapysäkille oli mukava kävellä. Annietin ei tarvinnut odottaa kuin pari minuuttia kun ratikkalinja ”Eva” saapui. Anniet nousi ratikkaan ja heilautti rannettaan jossa hänellä oli ihonalainen sirupassi  lukulaitteen edessä. Rautatieasemalla hänen tuli vaihtaa ”Anni”-ratikkaan joka veisi hänet Kallion poliittisen ilmaisutaidon lukion lähellä sijaitsevalle pysäkille. Samaan ratikkaan nousi matkan varrella hänen luokkatovereitaan, heidän mukanaan Annietin paras ystävä Minnea Sinisalo.

Ratikkamatkan aikana Merenrantakaupunki näytti kauniilta ja hyväkuntoiselta. Sekä ostoskeskuksia että erikoiskauppoja oli runsaasti. Sähköautoja oli huomattava osa autokannasta joka oli sinänsä paljon pienempi kuin vanhan Helsingin aikana jota aikaa niin Anniet kuin Minnea eivät oikeastaan edes muistaneet. Kauneus loppui tietysti samalla kun Kulkuvyöhykkeet päättyivät jossain vanhan Kehä kolmosen tienoilla mutta mitäpä tekemistä etuoikeutetuilla siellä olisi muutenkaan ollut. Eihän siellä ollut kuin köyhyyttä ja kurjuutta. Etuoikeutetuille tuntematonta. Sellaisen sulki mielestään ja ajatteli että todellisuus on vain se minkä Kulkuvyöhyke Ykkösessä näki. Merenrantakaupunkiinhan ei ollut tulemista ellei sirupassiin oltu päivitetty kulku- ja oleskelulupaa. Kaupungissa oli nykyisin noin 200.000 asukasta, sen rajat olivat tarkasti vartioidut liittovaltion sisäministeriön joukkojen toimesta ja se oli jaettu kolmeen kulkuvyöhykkeeseen.



Vyöhyke 1: Nomenklaturan ylimmät edustajat.

Vyöhyke 2: Nomenklaturan keski- ja alempi taso sekä erikoistunut ja johtavan tason huoltohenkilökunta.

Vyöhyke 3: Muu huoltohenkilökunta sekä Merenrantakaupungin lentokenttä.

Entisen Kauniaisten lähes koko asujaimisto muuttanut Ruotsiin tai muualle liittovaltion alueelle.

Kaupungin muuttuminen Helsingistä suljetuksi Merenrantakaupungiksi oli peräisin ajalta jolloin Suomen talous oli täydellisesti romahtanut, tuhonnut valtiontalouden ja sitä myötä muun elinkeinoelämän. Romahduksen myötä Suomi lakkasi olemasta edes liittovaltion osavaltiona ja siitä tuli Brysselille alistettu ja ilman minkäänlaista äänivaltaa oleva protektoraatti. Maan vähäinen jäljelle jäänyt sekä hyvin pienin askelin ja hyvin hitaasti elpyvä teollisuus tilitti kaiken tuloksensa suoraan Brysseliin joka puolestaan piti yllä liittovaltion suomalaisen nomenklaturan eli ideologisesti uskollisen hallinto- ja valvontakoneiston, valtamedian, kulttuurihenkilöiden, sekä yhteiskuntauskonnollisen virkakoneiston jäsenien entisen kaltaista elintasoa. Oikeaoppisesta ja osoitetusta uskollisuudesta palkittiin avokätisesti.

Käytännön syistä suomalainen nomenklatura oli siirtynyt lähes kokonaisuudessaan asumaan tähän suljettuun ja vartioituun Merenrantakaupunkiin joka oli ainoa muisto siitä hyvinvoinnista mitä maassa joskus oli ollut. Pieninä poikkeuksina olivat yhtä lailla vartioidut pienemmät hallintokylät siellä missä toimivaa elinkeinoelämää vielä oli ja missä sitä oli hieman saatu elvytettyä. Koska Annietin vanhemmat toimivat molemmat protektoraatin taloushallinnossa myös hän tiesi että elvytystä ei tulisi koskaan tapahtumaan kuin näennäisesti. Elvytys oli pelkkää valhetta. Isä oli kertonut sen Annietille hiljattain:

- Sinähän tiedät että virallinen kertomus Suomen talouden romahtamisesta on vain se, että se oli alun perin keinotekoisesti rakennettu jonkun ikivanhan Neuvostoliiton kanssa käydyn bilateraalisen kaupan pohjalle ja sillä pohjalla se menestyi. Sen jälkeen se eli vain tekohengittämällä maassa jossa ei ollut tarpeeksi teknistä eikä teollista osaamista. Joku Nokia oli puolittainen vahinko joka antoi lisää tekohengitystä. Virallisen selityksen mukaan lopullisen talousromahduksen toi vuoden 2020 virusepidemia ja sen jälkeen elinkeinoelämä romahti lopullisesti tehottomuuteensa ja sen myötä romahti myös korkea elintaso. Euroopan Liittovaltio pelasti suomalaiset nälkäkuolemalta ja on jatkanut sen jälkeen avokätistä avustustaan pitäen suomalaiset edelleenkin hengissä.

- Tosiasiassa suomalainen elinkeinoelämä oli varsin korkealla tasolla ja se tapettiin yliverottamalla, ylisäätelemällä, julkisen sektorin yliturvottamisella ja täysin ylimitoitetulla ilmastohysterialla. Liittovaltio ei puuttunut kehitykseen sillä se antoi Suomen olla ilmastomannekiinina jonka vastuullisuutta saattoi mainostaa. Lisäksi sille sopi oikein hyvin se että suomalainen teollisuus ja tuotanto romahti sillä sen myötä yksi kilpailija oli poissa pelistä. Keski-Eurooppa hyötyi Suomen romahtamisesta. Tämä nykyinen teollisuuden elvytys on vain silmänlumetta ja pikkunäpräämistä jolla pidetään ihmiset toisilleen kateellisina ja kyräilevinä niin että ne eivät suunnittele mitään levottomia. Osa – pieni osa – saa töitä ja sen myötä hieman paremman elintason. Suurin osa ei ja he kadehtivat työssäkävijöitä. Niitä harvoja. Tietysti työssäkäyvienkään elintaso ei pääse lähellekään meidän nomenklaturan edustajien elintasoa. Eikä lähellekään sitä elintasoa mitä suomalaisella työntekijällä oli ennen romahdusta.

- Merenrantakaupungin ylellisyyden ulkopuolella ehkä 15 prosenttia suomalaisista on jonkunlaisessa työssä ja loput elävät sillä että liittovaltio takaa niille jonkinlaiset lämmitetyt tilat ja ruoka-avustuksen. Tietysti on sitten ne niin sanotut Pimeät Maat jossa saattaa elää jo satoja tuhansia ihmisiä. Ehkä paljon enemmänkin. Se porukka elää täysin omavaraistaloudessa ja täysin irrallaan liittovaltiosta. Heidän määräänsä ei pysty laskemaan koska väestönlaskuakaan ei olla tehty viimeiseen viiteentoista vuoteen. Eikä oikeastaan edes tiedetä, että millä he elävät. Se kuitenkin tiedetään että tuo Pimeitten Maitten porukka on koko lailla aseistettua ja liittovaltiolle erittäin vihamielistä. Mutta sillä kuluu suurin aika itsensä ruokkimiseen ja lämmittämiseen. Siksi se on ollut toistaiseksi rauhallista ja pysynyt omissa oloissaan. Omissa oloissaan jota liittovaltion virkakoneisto ei häiritse. Sisäministeriön joukotkaan eivät mene Pimeille Maille.

Isä oli hetken ajan hiljaa ja sanoi sitten:

- Sinä varmaan ymmärrät että tätä, mitä sinulle kerroin ei sitten kannata huudella suuremmin missään. Jos ihminen paljastuu väärinajattelijaksi niin hän on äkkiä tuolla Vantaan puolella kuutioasunnossa elämässä soppatykkiannoksensa varassa. Vailla paluumahdollisuutta. Sen jälkeen ei ole puhettakaan enää mistään Thaimaan lomamatkoista.

Ymmärsihän Anniet vaikka tiesikin että järjestelmä kannusti väärinajattelijoiden paljastamiseen. Lupasi niistä jopa palkkion. Mutta väärinajattelijan lapsen – vaikka hän olisi suorittanut liittokansalaisen ilmiantovelvollisuutensa – osa ei olisi kovin kaksinen. Siksi hän vaikeni asiasta eikä puhunut siitä edes Minnealle joka toisaalta saattoi tietää samat asiat. Varmaan tiesikin. Mutta vaikeneminen oli turvallisempaa koska toiseen ei voinut lopultakaan luottaa sataprosenttisesti. Ei ainakaan liittovaltiossa.



Koulupäivä päättyi ja Anniet sekä Minnea ajattelivat viettää vielä hetken aikaa keskenänsä joten he päättivät pistäytyä Rautatieaseman Cheburgerissa.



Anniet tilasi itselleen tuplajuustopekonihampurilaisen ja Minnea puolestaan kebabhampurilaisen. Anniet muisti vanhempiensa kertoneen että joskus aikanaan tiedostava ja etuoikeutettu väestönosa oli syönyt pääosin kasvisruokaa ja tehnyt siitä suuren numeron. Isä oli todennut ja Anniet oli ymmärtänyt pointin että kyse oli pelkästä muodista jolla nostettiin omaa egoa. Nyt kyse oli myös tavallaan muodista mutta myös vallasta ja mahdollisuudesta. Valtaosa suomalaisista söi pääosin kasvisruokaa. Vellejä ja puuroja. Soppatykistä. Koska sillä ei ollut mahdollisuutta muuhun. Se, että Anniet ja Minnea pystyivät täällä Merenrantakaupungissa syömään päivittäin liharuokaa oli merkki vallasta ja etuoikeutetusta asemasta. Niin Anniet kuin Minnea nauttivat siitä täysin rinnoin. Se vellikansalaisten alue oli vartioidun alueen ulkopuolella. Miksi he siitä välittäisivät?

Minnea oli hieman Annietia rohkeampi. Ollut aina. Anniet ei ollut koskaan käynyt Merenrantakaupungin pohjoispuolella. Etelän matkat olivat hänelle tuttuja mutta ainoa kosketuspinta Merenrantakaupungin ulkopuolisille suomalaisalueille oli hänelle se kerta kun hän kävi Jakomäenkallion näkötornissa ja katseli vahvoilla kiikareilla ympärilleen. Siellä näkyivät ne Vantaan kuutioasuntoalueet ja zombiemaisesti liikkuvat ihmiset. Ihmiset, jotka pidettiin rauhallisina liittovaltion myymällä puoli-ilmaisella alkoholilla, kannabiksella ja heroiinilla.



Anniet oli kääntänyt kiikareita itään päin ja näki Sipoosta Loviisaan asti ylettyvän etnoalueen. Se oli hinta sille, että liittovaltio elätti Suomea. Siellä asui noin miljoona ihmistä. Täysin itsenäisenä alueena, täysin omissa oloissaan. Anniet oli kuullut että aluetta hallitsivat islamilaiset gangsterit. Mutta ne olivat pysyneet alueella koska liittovaltio elätti sitä. Ja koska se vähäinen Suomen protektoraatin liittovaltioarmeija joka oli olemassa vartioi aluetta. Toki ne gangsterit ampuivat alueella toisiaan minkä ennättivät. Annietin isä oli kertonut asiasta:

- Tiedätkös… niitten määrä kasvaa koko ajan. Jossain vaiheessa niitä ei ole varaa enää elättää. Ja sitten ne tulevat tuolta alueeltaan ulos. Eivätkä ne mene kuutioalueille. Koska ne tietävät että siellä ei ole mitään ryöstettävää. Eivätkä ne mene myöskään Pimeille Maille koska ne tietävät että siellä ne ammutaan saman tien ja varoittamatta. Kun ne joskus lähtevät purkautumaan niin ne tulevat tänne. Koska vain täällä on ryöstettävää. Siksi niin minä kuin äiti tuemme suunnitelmaasi että lähtisit lukion jälkeen opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Ja jäät sinne. Ehkä mekin muutamme sinne mutta meidän on oltava varovaisia suunnitelmissamme. Sillä liittovaltion valtakoneiston edustajien muuttosuunnitelmat tulkitaan liittovaltiopetturuudeksi. Mutta selvää on että täällä ei ole luvassa kuin kaaosta. Jossain vaiheessa se tulee. Tämä meidän yltäkylläisyytemme on silmänlumetta eikä se kestä loputtomiin. Jossain vaiheessa kaikki romahtaa.

Minnea puolestaan oli käynyt kesälomillaan Pimeillä Mailla. Perheensä kanssa. Extreme-loma. Hän kertoi Annietille matkastaan samalla kun jäysti annostaan. Sinisalot olivat lentäneet Kuopion hallintokylään, yöpyneet Hotelli Puijonsarvessa ja sen jälkeen käyneet opastetulla kiertoajelulla Maaningalla ja Pielavedellä. Pimeillä Mailla. Ajelu oli tehty panssaroiduilla ajoneuvoilla, samanlaisilla mitä sisäministeriön joukoilla oli ja mukana oli ollut yksi raskaasti aseistettu vartija jokaista matkustajaa kohden.

Anniet oli kysynyt:

- Minkälaisia ne ihmiset siellä olivat? Miltä se kaikki tuntui?

Minnea oli miettinyt hieman ja sanoi sitten:

- Miltä tuntui? Pelottavalta. En minä niitä ihmisiä siellä paljonkaan nähnyt. Mutta ne harvat joita näin näyttivät sellaisilta että ne olisivat tappaneet meidät jokaisen jos ei olisi ollut niitä aseistettuja vartijoita mukana. Se oli… se oli ihan eri maailma… kuin tämä meidän maailmamme. Sellainen… epätodellinen… niin kuin jossain elokuvassa… tuntui sellaiselta että ei sellaista ole olemassa… mutta se on… ja me täällä Merenrantakaupungissa taidetaan itse asiassa olla poikkeus säännöstä… isä kertoi minulle että noin 70 prosenttia Suomen alueesta ei ole liittovaltion valvonnassa.

Ystävättäret eivät puhuneet enää aiheesta enempää sillä se olisi vaatinut yhdessä tehtyjä johtopäätöksiä joita ei kannattanut tehdä. Niinpä he viimeistelivät annoksensa ja läksivät tahoilleen. Minnea jatkoi kotiinsa Kruununhakaan ja Anniet puolestaan Töölöön. Ratikassa istuessaan Anniet tuumi että olihan niillä vartioitujen alueitten ulkopuolisilla ihmisillä varmaan omat, suuretkin ongelmansa. Mutta olihan hänelläkin omansa. Stay-upeissa oli silmäpako. Nolotti vähän. Onneksi kotona oli uusia sukkia tarpeeksi asti. Niin kuin kaikkea muutakin. Toivottavasti koko hänen elämänsä ajan. Tai ainakin siihen asti että hän ehtisi lähteä sinne Yhdysvaltoihin.

Siihen asti hän nauttisi elämästään ja piti yllä liittovaltiossa välttämätöntä putkinäköä. Hän oli oppinut että oli maan yhteiskuntajärjestelmä minkälainen hyvänsä ja oli se taloudellisesti missä kunnossa hyvänsä niin siinä oli aina eliitti joka voi hyvin. Anniet tiesi kuuluvansa siihen eliittiin eikä hän ajatellut että ansaitsiko hän sen aseman. Pääasia oli se, että hänellä oli se. Jotkut toiset elivät kurjuudessa. Mieluummin he kuin hän.

Ihminen oli loppujen lopuksi aika itsekäs otus. Nomenklaturan jäsenenä Annietin oli helppoa hyväksyä se tosiasia.



Kiitokset inspiraatiosta kommentoija Strix Senexille.

lauantai 28. maaliskuuta 2020

ENKELIT


Valtatie 3, Uudenmaan ja Kanta-Hämeen rajalla, näinä päivinä…

Kello oli kahden aikaan yöllä ja niin poliiseista kuin puolustusvoimain henkilöstöstä koostunut porukka piti yllä tiesulkua ja tarkistuspistettä. Suurin osa miehistä oli nukkumassa lähistöllä sijaitsevissa puolijoukkueteltoissa mutta tarkistuspiste oli siti koko ajan miehitetty. Yölläkin. Liikenteen määrä, varsinkin henkilöliikenne oli pikkuhiljaa vähentynyt lähes olemattomiin. Ne, jotka olivat palaamassa Uudellemaalle olivat jo palanneet eikä pois yrittäjiä juuri enää ollut. Ei ainakaan näin yöaikaan. Päivisin oli tietysti sallittua työliikennettä.

Pohjoisesta, Riihimäen suunnasta alkoi kajastaa kirkas, hohtava valo. Miehet katsoivat valoa ja mukana ollut puolustusvoimien yliluutnantti totesi:

- Sehän… sehän taitaa olla… se on… enkeli…

Enkeli se tosiaan oli. Toisin kuin usein kuvitellaan, ei enkeli ollut mikään vaaleat harsot päällään lentelevä siivekäs naishahmo joka leijaili ilmassa äänettömästi. Eihän toki, se tuli melkoisen jyrinän säestämänä maantietä pitkin, siinä oli 13-litrainen 540 hevosvoimaa kehittävä moottori, kuusitoista rengasta ja tehokkaat valonheittimet jotka antoivat enkelille oman hohteensa. Tuo enkeli eli R-sarjan Scanian rekka pysähtyi tiesululle. Tiesulun vartijoille oli tietysti selvää että enkeli oli asiallisella asialla niin kuin enkelit yleensäkin mutta katsottiinpa paperit kumminkin. Paperit ojentanut enkeli ei näyttänyt kovin enkelimäiseltä vaan hän oli noin 120-kiloinen kaljupäinen partainen mies joka kaiveli samalla taskustaan askin L&M:ää jonka kyljessä oli kyrillisiä harakanvarpaita ja pani palamaan.

Enkelin rekka oli täynnä ruokatavaraa joka oli peräisin Saarioisten tehtailta Valkeakoskelta ja joka vietäisiin edelleen Helsinkiin tukkuvarastoon, purettaisiin siellä, kuskattaisiin jakeluenkeleitten toimesta erillisiin kauppoihin ja seuraavana päivänä enkelit olivat taanneet ruuan esim. hallintojohtajille, hallinto- ja kehittämisjohtajajille, projektipäällikköille, erityissuunnittelijoille, strategiapäälliköille, yliopistollisille sukupuolentutkijoille, yliopistollisille rasismintutkijoille ja valtamedian toimittajille jotka eivät edes ymmärtäneet, että enkeleitä oli olemassa ja ilman enkeleitä he eivät pystyisi elämään.

Enkeli jatkoi matkaansa etelään päin ja samalla toinen enkeli tuli tiesululle. Tällä kertaa enkeli oli Pinnanmaalta päin tuleva Sisun täysperävaunurekka. Rekkaa kuljettanut enkeli puolestaan oli noin satakiloinen mies jolla oli pitkä poninhännällä oleva tukka ja joka olisi sopinut hyvin jonkun death-metalbändin örinälaulajaksi. Enkeli poltteli voimasavuke Bostonia jota oli myynnissä vain Pinnanmaalla. Rekan toinen perävaunu oli täynnä Lälläveden läski & leivonnaisen lenkkimakkaraa sekä suosittua senttaalikalasäilykettä. Toinen perävaunu oli puolestaan täynnä Son Lönsönin mailla kasvatettua valmiiksi rouhittua transfobista slurria josta keitettäisiin pääkaupunkiseudulla monet maittavat aamupuurot.

Tämäkin enkeli jatkoi matkaansa kohti etelää ja vei lastinsa nälkäisille suille jotka eivät eläisi ilman heitä suojelevia enkeleitä. Tiesululla vartioivat poliisit ja sotilaat tuumivat että vaikka elettiinkin epävakaita aikoja niin oli sentään onni että suomalaisilla oli turvanaan enkelit.



perjantai 27. maaliskuuta 2020

TIEDOSTAVAT PRIORITEETIT KOHDALLAAN


Hallitushan on siis laittamassa Uudenmaan saartoon koronaviruksen takia. Hotellin respassa ei oteta kantaa siihen että ovatko nämä toimet ali-, väli- vaiko ehkä ylimitoitettuja koska virologian osaaminen on respassa varsin rajallinen. Sen sijaan täällä tiedetään että suvaitsevais-tiedostava väestönosa keskittyy tilanteesta riippumatta heille olennaisiin asioihin jotka eivät ehkä tavallisen kansalaisen näkökulmasta ole aivan niin olennaisia.

Tarina alkaa:

Eli hallitus pistää siis ankaria rajoituksia päälle ja kertoi käytännöistä mm. näin:



Tarina jatkuu:

Suvaitsevais-tiedostava väestönosa kiinnitti huomionsa ehdottoman olennaiseen ja alkoi triggeröityä yläpuolella olevasta kuvasta näin:



Tarina haisee:

Sen sijaan että hallitus olisi todennut jotain tilanteeseen sopivaa kuten ”lyökää pellet kyynärpää kiveen, niin kyllä se sitten ehkä helpottaa” se lurautti löysät lahkeeseen ja reagoi ankaran sukupuolineutraalisti:



Hotellin respassa nousee esille pari kysymystä:

1. Jos Suomea uhkaisi sota, reserviläiset olisi kutsuttu palvelukseen, heille olisi jaettu kovat patruunat ja jotkut suvaitsevais-tiedostavat ihmiset alkaisivat metelöidä että:

”Aiotteko te todellakin valmistautua murhaamaan eläviä ihmisiä”

niin vaihtaisiko hallitus joukkojen patruunat räkäpäihin tiedostavien ihmisten henkisen pipin vuoksi?

2. Mikä on se kriisin taso että suvaitsevais-tiedostavat yksilöt alkavat edes yrittää tehdä tuttavuutta reaalimaailman kanssa?

Epäilemättä tämä koronakriisi ei sitä rajaa ylitä. Ja annetaanpa vielä Clint Eastwoodin tiivistää tämäkin tiedostava henkinen pipi:



torstai 26. maaliskuuta 2020

REVITTY IHOKAS JA KATUMUSHARJOITUKSET


Niin kuin lukija hyvin tietää, saa innokas suvaitsevais-tiedostava yksilö aikaiseksi monikultturistista propagandaa vaikka koronaviruksesta. Samalla hänellä on tietysti kannustimena ajatus että entäs jos pistänkin paremmaksi kuin kaikki muut ennen minua. Parhaansa asian eteen tekee tällä kertaa minkäs muun kuin Ylen toimittelijatar Liselott Lindström joka pläjäyttää luettavaksemme kolumnin komealla otsikolla ”Eurooppalaiset saavat nyt tuntea, minkälaista on olla kansallisuutensa takia ei-toivottu – voimme ottaa siitä opiksi”. Kyseisestä kolumnista on blogikollega Professori kirjoittanut jo hyvän postauksen mutta sanotaanpa muutama sana tältäkin nurkalta.

Eli kyseisen kirjoituksen pääsisällön voi tiivistää siihen että koska koronavirus on tullut ensin Eurooppaan ja vasta sieltä levinnyt Afrikkaan niin neekerit ovat alkaneet kutsua valkoisia entisen mzungun lisäksi nimellä ”corona”. Käytän muuten kirjoituksessani termiä neekeri koska toimittelijatarkin käyttää neekereiden valkoisista käyttämiä haukkumanimiä. Yleinen haukkuminen lienee siis sallittua vaikka termi neekeri on kyllä aikanaan ollut täysin neutraali. Kyseinen Lindström toteaa vielä avautumisessaan että eurooppalaiset eivät koronaviruksen vuoksi ole enää toivottuja Afrikassa. Kertoopa vielä että Keniassa porukka neekereitä  hakkasi kuoliaaksi toisen neekerin kun heppu otti ja aivasti väärässä paikassa joskaan en oikein tiedä että mitä neekereitten keskinäinen lahtaaminen liittyy meihin valkoisiin. Joka tapauksessa kyseinen toimittelijatar toteaa sitten päälle että meidän valkoisten tulisi ottaa tästä kaikesta opiksi.

Ottaa opiksi oikeastaan mistä ja millä lailla? Repiä ihokas, ripotella tuhkaa päälle ja suorittaa katumusharjoitukset? Katumusharjoitukset tarkalleen minkä vuoksi?

Senkö vuoksi että eurooppalaiset eivät ole – perustellusti – olleet oikein mielissään siitä että maanosaan on otettu muualta miljoonakaupalla väkeä pysyvälle elatukselle joka ei katkea vaikka elätettävä perseilisi vaikka kuinka?

Senkö vuoksi että eurooppalaiset ovat saaneet aikaan niin toimivat yhteiskunnat että niillä on siihen ollut jopa varaa, samalla kun afrikkalaiset yhteiskunnat eivät pysty elättämään edes omiaan?

Senkö vuoksi että eurooppalaiset eivät ole tunteneet pelkkää puhdasta auttamisen sekä ennen kaikkea antamisen ja hyväksymisen iloa mitä esim. vihervasemmistolaiset toimittelijajattaret vaativat meitä tuntemaan? Vaativat siitäkin huolimatta että ”kiitollisuus” elatuksesta ilmenee mielenkiintoisissa mutta ei niinkään miellyttävissä muodoissa? Mm. me suomalaiset olemme kyseisen asian tiimoilta tutustuneet uuteen joukkuelajiin nimeltä joukkoraiskaus.

Senkö vuoksi että me emme halua tätä monikultturistisen utopian tuomaa ”rikkautta” lisää?

Senkö vuoksi että vihervasemmistolaisen toimittelijattaren hyvän ihmisen egon ruokkiminen ei ole meille prioriteetti?

Länsimaat vs. Afrikka-akselilla on kieltämättä yksi asia mistä pitäisi tuntea voimakasta katumusta ja ottaa opikseen. Länsimaitten niin rahassa, elintarvikkeissa kuin lääkinnällisessä avussa antama kehitysapu on mahdollistanut Afrikan väestöräjähdyksen kaikkine kärsimyksineen ja paras keino katua ja pyytää anteeksi olisi luonnollisesti lopettaa kyseinen haitallinen anerahan maksu välittömästi.

Noin henk koht sinänsä uskon että kyseisellä toimittelijattarella Liselott Lindströmillä ei ollut kirjoituksessaan varsinaisille tavallisille suomalaisille mitään viestiä eikä kirjoitusta ollut heille edes suunnattu. Se oli – niin kuin moni vastaava tuotos ennen tätä – suunnattu toisille suvaitsevais-tiedostavaisille ihmisille otsakkeella ”kai nyt jokainen ihan varmasti huomasi kuinka valveutunut ihminen minä olen”. Eihän kirjoituksen kuvituksessakaan ole pätkääkään Afrikkaa tai koronaa vaan mahdollisimman iso kuva toimittajasta itsestään.

Tämäkin katumusharjoituksia kaipaava kolumin tekele on osa sitä jatkuvaa tiedostavaa kilpailua jossa pyritään saamaan hetkeksi haltuunsa sinisilmäisimmän ja hyväuskoisimman typeryksen kiertopalkinto. Palkinto on suunniteltu nimenomaan kiertopalkinnoksi sillä absoluuttisen lopullista suoritusta ei vielä tunneta. Joku panee aina edellistä paremmaksi. Mutta nyt kyseinen toimittelijatar Lindström otti pystin hetkeksi haltuunsa ja sehän takaa hänelle Ylessä varman ja loistavan tulevaisuuden. Tiedä vaikka hän antautuisi jatkossa poliittisen elämän palvelukseen. Ottajia kyllä riittää.

Eikä siinä mitään että kyseisestä palkinnosta kilpaillaan. Saahan sitä kilpailla, monessa asiassa. Mutta kun kyseinen kilpailu tapahtuu Ylen kautta ja pakkoveron tukemana niin se kieltämättä kasvattaa sarven tavallisen ihmisen otsaan. Eikö puhtaan propagandan tukemisen kuuluisi sentään olla vapaaehtoista?



maanantai 23. maaliskuuta 2020

VIHREÄÄ MÖNJÄÄ


Hotellin respassa muistetaan vielä kun joskus 1970-luvun loppupuolella Kekkoslovakiaankin saapui uusi muodikas lasten lelu eli Slime. Sinänsä kyse ei oikeastaan ollut varsinaisesta lelusta vaan pelkästä muodista eli sillä se oli mönjää jolla ei tehnyt yhtään mitään, jossa raha meni täysin hukkaan ja se saattoi olla ainakin nieltynä vaarallinen. Väriltään se oli vihreä:



Slime elää edelleenkin erityisesti Järjestelmäpuolueen poliittisessa retoriikassa. Sehän ei varsinaisesti tarkoita mitään, se tulee kansalaisille pirun kalliiksi ja on ollut monelle kansalaiselle myös seurauksiltaan hyvin vaarallista. Lisäksi kyseinen Slime on edelleenkin väriltään pääosin vihreää. Otetaan esimerkki nykyajan Slimestä ja käytetään vihreitten rasisminvastaisen päivän avautumisia. Ensimmäisenä pläjäytetään komeasti ”Ei natseja Suomeen. Ei natseja mihinkään”:



Todennäköisesti jopa vihreittenkin puoluekoneistossa tajutaan että varsinaiset natsit voidaan Suomessa laskea muutaman sahatyöläisen sormilla ja heidän merkityksensä on alempana kuin käärmeen maha. Mutta kun pokka ei ihan vielä anna periksi vaatia rehellisesti että ”Ei reaalimaailmassa eläviä kansallismielisiä Suomeen, ei reaalimaailmassa eläviä kansallismielisiä mihinkään”, niin pakkohan vihreitten on elämöidä natseista. Ja samalla toivoa, että valtamedian ansiosta mahdollisimman monen kansalaisen käsitys siitä, mitä natsismi tarkoittaa hämärtyisi sinne vihreän mönjän osoittamaan suuntaan. Eli jokainen, joka ei opettele ulkoa vihervasemmistolaista epistolaa on jonkun sortin natsi.

No, jatketaan. Seuravaan kuvaan on otettu mannekiiniksi oikein sisäministerimme ja mitäs siinä sitten julistetaan:



”Yhdessä voimme voittaa pelon”. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Tämähän on Slimeä parhaimmillaan. Todella komealta kalskahtava, suorastaan raamatullinen lause joka ei tarkoita yhtään mitään. Kuuluu samaan sarjaan kuin maailman turhin supersankari Thoughts And Prayers Man.

Mutta vakavasti ottaen voisi esittää kysymyksen että moniko Suomeen tullut etnisesti edistyksellinen maahanmuuttaja joutuu oikeasti pelkäämään väkivalta- ja seksuaalirikoksen uhriksi joutumista kantaväestön taholta? Ja moniko kantaväestön edustaja puolestaan on jo joutunut kyseisten rikoksien uhriksi etnisesti edistykselliseltä taholta? Heillä on oikeasti syytä pelätä. Mutta vihreät vaikenevat siitä koska tuo aito ja perusteltu pelko ei kuulu utopian piiriin. Siitä pelosta puhuminen nakertaa käsitystä vihreistä Hyvän Ihmisen arkkityyppinä. Niinpä sitä pelkoa ei yritetä voittaa vaan vaientaa ja kiistää. Ja kiinnittää huomio pelkoon jota ei edes ole.

Jatketaanpa vihreitä avautumisia ja nyt on mannekiinina vihreitten varapuheenjohtajaksi noussut Fatim Diarra. Mitäs vihreät haluavat hänen kauttaan sanoa?



”Vihapuhetta ei tarvitse sietää. Ei edes verkossa”. No ei tartte niin. Ei varsinkaan vihermääriteltyä vihapuhetta eli monikultturistista utopiaa perustellusti arvostelevaa puhetta. Toisin sanoen vihafaktoja. Mutta oikeat etnisesti edistykselliset avautumiset tulee sallia edelleenkin, eikös niin Fatim?



Sinänsä täällä hotellin respassa ei vaadita tuollaistenkaan avautumisten kieltämistä. Onhan se meinaan hyvä että vihervasemmisto tunnustaa avoimesti että se haalii riveihinsä ihmisiä jotka aukaisevat lärppänsä ensin ja ehkä vasta sen jälkeen ajattelevat. Tuo toimii reaalimaailmassa eläville ihmisille jonkunlaisena vastineena liikenteen ”muu vaara”-merkille.



Vaan jatketaanpa. Ja nyt on tarjolla taas sertifikoitua Slimeä:



”Jokaisella täällä on yhtäläinen ihmisarvo”. Bravo! Ykkösluokan Slimeä. Jälleen raamatulliset puitteet saavuttava lause joka ei tarkoita mitään. Mutta koska hotellin respa sijaitsee voiman pimeällä puolella niin siitä tulee mieleen kuvan mannekiinille Pekka Haavistolle jokunen kysymys:

Tarkoittaako tuo tyhjä lause sitä, että kuka tahansa, joka on onnistunut tunkemaan itsensä Suomen maaperälle on oikeutettu elinikäiseen elatukseen? Elatukseen, joka ei lopu, teki hän mitä tahansa? Elatukseen joka koskee koko maailmaa ja jossa Suomen raja ei ole este vaan hidaste? Onko elatuspiikillä olemassa mitään ylärajaa?

Pekka ei vastaa. Pekka ei ole koskaan vastannut. Hän ei uskalla, sillä tietää viherutopian vastauksen olevan kyllä. Piikillä ei ole rajaa. Hotellin respasta taas todetaan Pekalle että ei, kaikilla ihmisillä Suomessa ei ole yhtäläinen ihmisarvo. Osa on nostettu jalustalle ja ikuisen elatuksen piiriin pelkästään etnisellä perusteella. Ja osa on tuomittu pakkomaksamaan ja pakkohyväksymään tuon utopian hinta. Heidän mielipidettään kysymättä.

Ja laitetaanpa vielä yksi. Eli ”Rasismi ei häviä vaikenemalla, vaan ainoastaan puuttumalla siihen”:



Todetaan tähän se seikka, että etnisesti edistyksellisillä on ohituskaista sekä asuntojonoissa että julkisen sektorin työpaikanhaussa ja epäilemättä tämä herättää rasistisia ajatuksia. Samoin kuin se, että etnisesti edistyksiä varten räätälöidään mannekiinityöpaikkoja joita ei ollut olemassakaan ennen kuin kyseiset etnisesti edistykselliset saapuivat Suomeen ja joille ei ollut minkäänlaista tarvetta. Mitäs jos poistettaisiin nämä ohituskaistat ja katsotaan sitten mikä rasismin tila on? Annetaan ihmisten ponnistaa ns. omilla kyvyillään. Ja vihreille voisi muistuttaa pari asiaa:

- Rakkautta ei synny viranomaispäätöksellä. Yritys aikaansaada pakkorakkautta synnyttää aivan varmasti vihaa.

- Kunnioitusta ei saa vaatimalla ja ruikuttamalla. Eikä myöskään viranomaispäätöksellä. Suomessa sen saa vain ansaitsemalla.

Voi kysyä että eikös ihmisen nostaminen arvostelun yläpuolelle etnisyytensä vuoksi ole rasismia puhtaimmillaan? Voi myös kysyä että milloin kuullaan se ensimmäinen vihreitten suunnasta tullut etnisesti edistyksellinen kiitos siitä, mitä yksilö on tältä maalta saanut? Jatkuvan ruikuttamisen sijasta. Vai onko sittenkin kannattavampaa ja ennen kaikkea helpompaa luoda uraa uhriutumisella?

Hotellin respasta helpotetaan hieman vihreitten työtä seuraavan vuoden rasisminvastaisen päivän julistuksien teossa. Miksi nähdä vaivaa tehdä useampi kun yksi ajaa ihan hyvin saman asian. Olkaa hyvä. © luovutettu avoimeen käyttöön:



Muistakaa kansalaiset. Faktat aiheuttavat vihreille henkisen pipin. Siispä faktat ovat vihapuhetta. Ajatelkaa herkkää vihreää sielua ja muistakaa valehdella vastuullisesti.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

VIHREÄ TYÖN VALLANKUMOUS


Toissa päivänä vietettiin jotain tasa-arvon päivää ja vihreitten näkemys kyseisestä tasa-arvosta oli se vanha tuttu:



En tiennytkään että esim. energian tuotantoa ja jakelua, kuljetusta ja logistiikkaa, rakennustyötä, huolto- ja korjaustyötä, suojelutyötä, metsätyötä, ahtaustyötä, teollisuustyötä, maataloustyötä sekä ruuan tuotantoa ja jakelua voi tehdä etätyönä.

En tiennyt sitäkään että terveydenhoidosta on miehet heivattu pois.

Enkä sitä että yksityinen sektori on lakannut olemasta.

Mutta ehkä vihreät ovat keksineet uusia, vallankumouksellisia työmenetelmiä. Ainakin kyseinen Emma Kari joka on aikaisemminkin tunnettu tarkkanäköisyydestään:



Hyvää reaalimaailmassa elävien ihmisten päivää kaikille. Myös niille, jotka eivät ole reaalimaailmassa käyneetkään. Toivottavasti joskus pääsette sinne. Se voi tarjota teille yllätyksiä ja oivalluksiakin.

perjantai 20. maaliskuuta 2020

VIRKAHENKILÖT JA LUOVA VEROAJATTELU


Radanvarsikaupunki, lähitulevaisuudessa…



Radanvarsikaupungin uuden kaupungintalon (hinta 82.000.000 euroa) tyylikkäimmässä toimistohuoneessa istui kaksi henkilöä. Molemmilla oli käsissään tabletti jonka tiedostossa käytiin läpi Radanvarsikaupungin taloustilannetta. Toinen henkilöistä oli kaupungin ylipormestarinna Ripuletta Lääkkänen-Ölögözögly ja toinen kaupungin talouspäällikkö Ruben Auermäki. Ripuletta laittoi tabletin pöydälleen ja totesi:

- Sehän on nyt sillä lailla että rahaa täytyy saada jostain kerta kaikkiaan lisää. Tämän hetkinen verokertymä ei riitä. Ei niin millään. Tietyistä elintärkeistä asioista ei tietenkään tingitä. Yhtään  hallintojohtajaa, hallinto- ja kehittämisjohtajaa, projektipäällikköä, arviointipäällikköä, hallintopalvelupäällikköä, henkilöstöpäällikköä, kehittämispäällikköä, erityissuunnittelijaa, strategiapäällikköä, tulosaluejohtajaa, tulosaluesihteeriä, ryhmäpäällikköä ja henkilöstövisiosuunnittelijaa ei sanota irti.

- Niin kuin ei tietysti myöskään ylipormestaria eli minua, välipormestareita ja alipormestareita sekä heitä avustavaa ehdottoman välttämättömää henkilökuntaa. Ei heitä voi sanoa irti, helvetti. Ei niin kertakaikkiaan. Ihan jo periaatteen vuoksi. Sillä jos niin tehtäisiin niin kyseessä olisi sen asian myöntäminen ettei heitä tarvittu alunperinkään. Niin että jos mitään uutta ei keksitä niin meidän pitää taas panna leikkuri laulamaan. Tai oikein harvesteri. Suorittavalla tasolla. Ja rankimman jälkeen. Kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Ehkä pitää ryhtyä suunnittelemaan vanhusten tee-se-itse-eutanasiapaketteja.

- Äärimmäisen suurena ongelmanahan on myös se, että Radanvarsikaupunki ei ole vielä lähelläkään sitä hallituksen tavoitetta jonka mukaan kaikki kaupungin, tai no, entisen maakunnan asukkaat tulisi siirtää kahdeksan kilometrin harppiympyrän sisälle kaupungin rautatieasemasta. Vain sellainen olisi ilmastollisesti kestävä ratkaisu. Eikä me olla sitä lähelläkään. Helvetti, reilusti yli puolet ihmisistä asuu edelleenkin sen harppiympyrän ulkopuolella eikä heillä ole minkäänlaista mielenkiintoa muuttaa kotoaan pois vaikka kaupungilla on jo erittäin hyvä kuutioasumissuunnitelma valmiina. Ja kun niitä väestön pakkosiirtojakaan ei piru vie voi ainakaan vielä tehdä. Mikä neuvoksi?

Ruben Auermäki laittoi myös tabletin pöydälle, nojasi tuolillaan taaksepäin, laittoi kädet rennosti niskansa taakse ja totesi Ripulettalle:

- No joo… ei tää niin paha tää tilanne ole… tää vaatii vaan luovaa veroajattelua…

- Minkälaista? En minä keksi tähän hätään mitään uutta? Mitä tarkoitat?

- No kiinteistöveroahan minä.

- Kiinteistöveroa? Mutta sehän on vedetty jo tappiin saakka. Ja se sadevesimaksukin peritään niiltäkin kiinteistöiltä niillä alueilla joille julkinen infra on pelkkää perimätietoa jota ei koskaan edes opittu.

Ruben Auermäki kavoi taas tablettinsa esille ja vastasi pirullisesti hymyillen:

- Minähän puhuin luovasta veroajattelusta. Kiinteistövero on ajateltu todella vanhanaikaisesti ja tehottomasti. Sehän on nykyisin vain yksi könttämaksu joka kattaa talon, manttaalin ja ulkorakennukset. Se pitäisi muuttaa ihan oikeasti, no, kiinteistöveroksi.

- Alan kiinnostua. Kerro enemmän.

- Ajatellaanpa jotain kaava-alueen ulkopuolella sijaitsevaa taloa ja manttaaleja. Se ei saa palvelua minkäänlaiselta julkiselta infralta. No, eihän sen sinänsä tarvitsekaan sillä kyllähän sellainen asuminen on virallisen näkemyksen mukaan myös täysin ilmastovastuutonta. Maksakoot itse menonsa, mokomat kuusenjuurella nukkujat. Mutta joo, sanotaan että siitä manttaalikokonaisuudesta joutuu maksamaan jollain perustontilla kiinteistöveroa 300 euroa vuodessa. Mutta luovan veroajattelun mukaan se on suoranainen veropetos joten kiinteistövero on päivitettävä vastaamaan todellista tilannetta.

- Kiinnostun aina vain enemmän. Kerro suunnitelmastasi.

- No, se varsinainen kiinteistövero maksetaan siis nykyisin varsinaisesta pääasunnosta sekä tontista. Koko roskasta. Se 300 euroa. Mutta jos tontilla on vaikkapa kaksi ulkorakennusta, varastotyyppistä tai whatever mutta kiinteistöjähän nekin ovat. Mihinkäs ne unohtuivat? Koska ne eivät ole pääkiinteistöjä niin niistä pannaan maksamaan 100 euroa per pytinki per vuosi. Eli jos tällä kuvitteellisella tontilla on pääasumuksen lisäksi kaksi ulkorakennusta niin kiinteistövero saadaan nostettua jo viiteensataan euroon. Mutta ei tässä kaikki.

- Odotan mielenkiinnolla.

- Hyvin usein tontilla on myös pääasumuksen lisäksi joku lämmitettävä tila. Sanotaanko vaikka grillikota tai pihasauna. Ja koska ne saa lämpimäksi niin sehän tarkoittaa että niissä pystyy elämään tarvittaessa talvellakin joten nehän ovat kakkosasuntoja. Kakkosasuntoa verotetaan ankarimman mukaan joten kyseisen tontin kiinteistövero hyppäsi jo 800:n euroon vuodessa.

- Juman-kekkonen! Tuohan on nerokasta!

- Mutta ei tässä kaikki. Kiinteistöverotuksessa on tähän asti unohdettu tietty rahavara jota ihmisillä on tonteillaan. Sitä ei olla älytty verottaa vielä koskaan.

- Öö… öö… brggele… ai… ai… no mikäs se on?

- No tietysti tontilla olevat puut. Yksityisasuntojen tonteilla voi olla kymmeniä puita. Tonttipuut eivät ole mitään pikakasvatettuja pöllejä joten niitä voidaan käsitellä tukkipuuna. Ja katsotaanpa hieman tukkipuun hintoja:

Kuusi: 59 euroa kuutio

Mänty: 56 euroa kuutio

Koivu: 44 euroa kuutio

- Ja lepälle sekä haavalle ynnämuille voidaan kuitenkin laskea polttopuun arvo. Ja jos ajatellaan että yhdestä puusta saa noin kuution verran tavaraa eikä tätä olla koskaan verotettu niin kyllähän jokaisen puun harkintaverotus tulisi olla kymmenen prosenttia mahdollisesta myyntiarvosta. Per vuosi. Eli jos manttaalilla on sanotaan viisikymmentä puuta ja pannaan niitten keskiarvohinnaksi vaikka 50 euroa per runko niin yksityisasunnon kiinteistömetsävero on silloin 250 euroa vuodessa. Tulee muistaa että niistä – rahanarvoisista – puista ei olla tähän mennessä maksettu minkäänlaista erillistä veroa. Ja tulee myös muistaa että tämän menetelmän myötä me saamme palkattua kaupunkimme palvelukseen lisää akateemisia suojatyöläisiä laskemaan sekä manttaalien kiinteistöjen että puunrunkojen määrää.

- Selväähän tietysti on että asian tiimoilta nousee meteli mutta sen voi tylysti hiljentää sanomalla että kansalaiset ovat järjestelmän hyvää hyvyyttä saaneet maksaa vanhanaikaista kiinteistöveroa vaikka se on tiennyt valtavia verotulojen menetyksiä. Nythän tämä järjestelmä vain päivitetään oikeudenmukaiseksi. Ja kun ne kansalaiset ovat ruikuttaneet niitten heikentyneitten peruspalveluitten perään niin mehän voidaan aina sanoa että ei niihin ole ollut varaa kun te olette tonteillanne olleet verosluippareita. Ettäs kehtasitte, mokomat paskat. Olkaa onnellisia kun emme peri teiltä veroja takautuvasti.

Ripuletta  suorastaan innostui:

- Tämähän on aivan loistava idea! Mutta… ennen kuin se saadaan voimaan niin se kyllä täytyy saada lainvoimaiseksi. Eduskunnassa. Me emme voi tehdä sitä itse.

- No mitä odotat! Soita hallitukseen. Kyllä ne sen pistävät voimaan nopeutetulla menetelmällä.

- Oletko varma?

- Paskooks karhu metsään?

Ylipormestarinna Ripuletta Lääkkänen-Ölögözögly kaivoi kännykkänsä ja soitti valtionvarainministerittärelle. Puheluun vastattiin nopeasti. Olihan ylipormestarinna tunnettu ja arvostettu järjestelmän kannattaja.

- No moi. Mitäs sulla?

- No kuule kun me ollaan keksitty keino jolla voidaan nostaa kiinteistövero jopa viisinkertaiseksi!

- Helvetti! Hieno juttu! Lähetä se meille tiedostona niin me pannaan se pikavauhtia voimaan.

- Mutta… enhän minä edes ehtinyt kertoa että mikä se idea on…

- Ei sen ole väliä. Kunhan sillä saadaan jotain nyhdettyä. Tiedätkös, hallitussisarkunta on tehnyt juuri päätöksen että Suomeen otetaan Kreikan ja Turkin rajalta 50.000 uutta pysyvästi maahan jäävää turvapaikkahuilailijaa. Ja myöhemmin tietysti heidän perheet tulee perässä. Joka hemmetin riikintaaleri on tarpeen…



Ruuvit kireelle! Sillä tippa se on pisarakin.

Kiitokset inspiraatiosta kommentoija vieraalle.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

PÄÄELINKEINO: SYÖMINEN


En ole blogissani kommentoinut tätä koronavirusepidemiaa. Tuskin pahemmin kommentoinkaan. Syy on se, että virus ei kysele mielipidettäni eikä se siitä välitä. Niihin muihin asioihin joista kirjoitan minun mielipiteelläni saattaa olla sentään promillen tuhannesosan merkitys. Mutta kyseisen koronaviruksen tiimoilta kommentoin hieman toisesta asiasta. Ehkä ne asiat kulkevat kumminkin hieman limittäin.

Olen nimittäin vuosien varrella aika usein törmännyt – varsinkin kaupungeista – tulleisiin toistuviin mutinoihin että minkä helvetin takia Suomessa pidetään yllä kallista maa- ja karjataloutta. Helvetin maajussit. Saahan sen ruuan muualtakin. Saa varmaankin. Normaaliaikoina ja jos on rahaa maksaa. Mutta vakikommentoija Taisteluvälineupseeri laittoi minulle linkin Ruotsin puolelta. Se muistuttaa tietyistä perusasioista. Ja se kertoo:

Koronakriisi on jo saanut Ruotsin kysymään ruokaa Suomesta – Naapurimaan omavaraisuusaste historiallisen alhainen

Ruotsissa ruuan omavaraisuusaste on pudonnut jo 50 prosenttiin, kun se Suomessa on 80 prosenttia. Koronavirus onkin herättänyt ruotsalaiset huolestumaan, mitä tehdä, jos rajat menevät kokonaan kiinni ja ruoka loppuu.

Tuo Ruotsin luku on aika hälyttävä. Se on niin alhainen että jos elintarviketoimitukset Ruotsiin loppuvat, aletaan puhua nälänhädästä. Tai ainakin elintarvikekorttien käyttöön ottamisesta. Siis Ruotsissa. Siinä kuuluisassa hyvinvointivaltiossa. Folkhemmet och så vidare. Tuo uutinen on hyvä muistutus niille jotka valittavat suomalaisen maatalouden tukemisesta. Maatalous on helppoa ja nopeaa ajaa alas mutta sen pystyyn pykääminen ei sitten olekaan helppoa ja nopeaa. Ja jokaisen pääelinkeino on syöminen.

Voi tietysti olla että jossain punavihreässä kuplassa asuvat uskovat että ruoka on jotain jota tilataan Foodorasta, joka tuodaan ovelle ja joka valmistuu itsestään. Mutta jossain se Foodorankin sapuska on kasvatettu ja valmistettu. Ja tulee muistaa että sen ruuan kasvattamiseen tarvitaan traktoreita sekä leikkuupuimureita ja sen jakeluun raskasta kuorma-autokalustoa. Eivätkä ne toimi akuilla eikä muullakaan toivioenergialla.



Suomalaista ruokaa suomalaisella työllä

tiistai 17. maaliskuuta 2020

YLPEINÄ GILJOTIINIIN


Kun seuraa valtamediaa niin tulee hyvin usein tuumittua että elänköhän minä oikeasti samassa maailmankaikkeudessa kuin kirjoittaja. Tämä tunne tuli hyvin vahvasti mieleen taas kerran kun luki erään Iltalehden kolumnin jonka otsikko on komeasti ”Järkevä ilmastoteko, onnitteluni Sanna Marin!”.

Mikä kolumnissa pisti niin pahasti silmään ja pisti miettimään maailmankaikkeuksien eroja? No, seuraavat:

Toissa viikolla kuulimme erinomaisen uutisen: on perustettu ilmastopolitiikan pyöreä pöytä, missä ovat edustettuina kaikki ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta keskeiset tahot. Mukana on muun muassa energiateollisuus, metsäteollisuus, maataloustuottajat, ay-liike, yritysten ilmastokoalitio, ympäristöjärjestöt ja tutkimuslaitokset.


Ilmasto-ongelmaa ei ratkaista idealistisilla puheilla, vaan fossiilienergian käytön harkitulla vähentämisellä energiantuotannossa, liikenteessä, teollisuudessa ja asumisessa. Maa- ja metsätalouden toimijatkin haluavat olla osa ratkaisua, mutta maalitauluna oleminen ei ole ollut omiaan tätä edistämään.


Tämä siis Suomessa.

Onko todella niin, että teollisuuden ja elinkeinoelämän mielestä Marinin hallituksen utopistinen ohjelma on hyvä ja on tavoiteltavaa että bensan ja dieselin hinta nousee hurjimmillaan sinne 4,3 euroon litralta mikä puolestaan tarkoittaa että suomalaista teollisuutta ja logistiikkaa ei enää käytännössä ole? Vaikka se tietää hyvin että mitään korvaavaa toivioenergiaa ei ole olemassa? Vaikka se tietää että Suomi ei pysty siirtymään sähköautoihin edes henkilöautoissa saati sitten raskaassa liikenteessä? Uskooko maa- ja metsäteollisuus todellakin akkutraktoreihin ja -motoihin?

Onko todella niin, että suomalainen elinkeinoelämä pitää tavoiteltavana että toimivan joukkoliikenteen ulkopuolella olevien alueitten elinmahdollisuudet käytännössä nollataan? Ja unohtaa tarkoituksella että millä leveysasteilla täällä asutaan?

Onko todella niin että suomalaisen elinkeinoelämän mielestä on ihan ok että se suostuu teloittamaan itse itsensä ruokkiakseen reaalimaailmasta vieraantuneitten utopistien maailmanparannusegoa? Vaikka se tietää että koko manööveri on täysin turhaa sillä Suomi on ympäristöasioittensa kanssa jo muutenkin maailman kärkitasoa, luonnonvarojen nettotuottaja ja ainoa koko operaation seuraus on yhden valtion romahtaminen joka puolestaan ei vaikuta maailman ilmastoon millään tavalla?

Vai uskoisiko elinkeinoelämä ehkä siihen että hallitus rakennuttaa – mitä se ei tee –  uusia ydinvoimaloita ruokkimaan niitä kuviteltuja sähköautoja ja -rekkoja? Unohtaen huoltovarmuuden ja sen ajatuksen että yhden hajonneen auton voi helposti uusia mutta yksi käytöstä poissa oleva ydinvoimala tietää sitä että muutama sata tuhatta (kuviteltua) sähköautoa jäikin samalla ilman latausta määrittelemättömäksi ajaksi.

Vai olisiko sittenkin niin että kirjoittaja esittää toiveitaan totena?

Voihan tietysti olla että elinkeinoelämä ajattelee juuri niin kuin kirjoittajakin ja silloin tämänkin blogin voi turhana ja tarpeettomana lopettaa koska mitään toivoa ei enää ole. Odotellaan porukalla giljotiinin terää mutta tehdään se ylpeänä ja hymyillen sillä jouduttiinhan me sentään giljotiiniin globaalin ilmastovastuun nimissä.

Kyseisen kolumnin kirjoittaja oli Petteri Taalas. Tunnettu ja arvostettu meteorologi ja Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri. Voisi siis olettaa että hänellä on kaikki mahdollinen tieto hallussaan. Mutta niin vain hänkin jätti sanomatta sen ilmastoasioitten kannalta olennaisen sanan.

Se sana on väestöräjähdys. Eikä se tapahdu Suomessa.



Antaa mennä pojaat! Kerran se vaan kirpasee! Hyvän asian nimissä!