Eräs tamperelaismies:
- törkeä vittuilu internetissä
- ei ruumillisia vammoja
- ei särkynyttä omaisuutta
Tuomio: Kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta.
*
Eräs maahanmuuttaja:
- törkeä pahoinpitely
- pahoinpitely
- pahoinpitely
- pahoinpitely
- laiton uhkaus
- laiton uhkaus
- vahingonteko
- erittäin vaikeat ja hengenvaaralliset vammat
- pysyvä vika ja pysyvä kosmeettinen haitta
Tuomio: Yksi vuosi ja yksi kuukausi ehdollista vankeutta.
*
Eräs tamperelaismies:
- törkeä vittuilu internetissä
- ei ruumillisia vammoja
- ei särkynyttä omaisuutta
Tuomio: Kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta.
*
Eräs poliisimies:
- alaikäisen raiskaus
Tuomio: Yksi vuosi ja kymmenen kuukautta ehdollista vankeutta sekä 70 tuntia yhdyskuntapalvelua.
*
Eräs tamperelaismies:
- törkeä vittuilu internetissä
- ei ruumillisia vammoja
- ei särkynyttä omaisuutta
Tuomio: Kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta.
*
Eräs mäntyharjulaismies:
- törkeä pahoinpitely
- lyönyt uhria pesäpallomailalla takaraivoon
Tuomio: Yksi vuosi ja neljä kuukautta ehdollista vankeutta.
*
Eräs tamperelaismies:
- törkeä vittuilu internetissä
- ei ruumillisia vammoja
- ei särkynyttä omaisuutta
Tuomio: Kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta.
*
Eräs vantaalaismies:
- törkeä pahoinpitely
- lyönyt ja potkinut maassa makaavaa uhriaan ylävartaloon ja päähän
- aiheuttanut aivovamman
- hovioikeuden mukaan pahoinpitely oli tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla ja että teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä
Tuomio: Yksi vuosi ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta.
*
Eräs tamperelaismies:
- törkeä vittuilu internetissä
- ei ruumillisia vammoja
- ei särkynyttä omaisuutta
Tuomio: Kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta.
*
Ei mulla oikeastaan muuta tällä kertaa.
torstai 23. heinäkuuta 2009
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA VII
1. Mitä tarvittiin ja mihin ja miksi ja mitenkä päin vai tarvittiinko?
Joskus uutinen on sellainen potpurri, että tämmönen tavallinen tyyppi joutuu hetken aikaa tuumailemaan, että mitä siinä oikein sanottiinkaan, eikä uutisen sisältö välttämättä täysin aukea sittenkään. Helsingin Sanomien uutinen ”Maahanmuuttajien ikääntyminen on tiukka paikka terveydenhuollolle” on yksi sellainen. Yritän pilkkoa uutista hieman palasiksi, että saisin siitä jotakin tolkkua. Minua fiksummat ovat varmaankin touhun tajunneet aikaa sitten, mutta kyllä täältä laarin pohjaltakin vielä noustaan. Tai jos ei nousta, niin irvistellään ainakin sinne ylöspäin.
Ensiksi uutisessa kerrotaan näin: ”Ikääntyvät maahanmuuttajat asettavat vanhustenhuollon koetukselle lähitulevaisuudessa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden pitää huomioida maahanmuuttajien erityistarpeet, sanovat asiantuntijat.” Ittelle tulee mieleen, että eikös niitä maahanmuuttajia pitänyt alun perin hankkia hoitamaan meitä, kun me ollaan vanhoja? Ja ihan niitä meidän perustarpeita. Ei erityistarpeista kukaan puhunut. Vaan eipäs tyrmätä asiaa, kun tätä mieltä ovat kerrassaan asiantuntijat.
Ensimmäisenä asiantuntijana puhuu maahanmuuttoasiain koordinaattori Anu Wikman-Immonen Kuntaliitosta. Ja hän vaatii kotouttamistyöhön lisää rahaa. Ihan kuin olisin kuullut tämän joskus ennenkin. Anu kertoo, että "Saamamme palautteen mukaan maahanmuuttajaan menee [terveydenhuollossa] puolitoista tai kaksi kertaa enemmän palveluaikaa kuin kantaväestöön kuuluvaan. Se on kustannuskysymys."
Selvää puhetta. Siitä lienee turha napista, että nämä ns. asiantuntijat eivät kerta kaikkiaan osaa hahmottaa, että vaadittu raha on jossain tehtävä, ja mikäli sitä ei tehdä, niin se on jostain muusta pois. Asiantuntija nyt vaan kertakaikkiaan on asiantuntija. Vaan yritän hahmottaa tähän asti lausuttua. Eli tulossa olevan ongelman ratkaisu on luonut uuden ongelman. Nyt täytyy keskittyä siihen uuteen ongelmaan, ja siihen tarvitaan rahaa. Siitä vanhasta ongelmasta ei nyt enää puhutakaan, mutta se on kai laitettu niinqu jäähylle tai jotakin. Taidan olla vielä jotenkuten kärryillä.
Seuraavaksi Vanhustyön keskusliiton suunnittelija Hilkka Linderborg kertoo, että ”maahanmuuttajat toivovat yksilöllistä palvelua.” Ok, tämähän vain vahvistaa aikaisemman asiantuntijan lausuman. Eli jotenkin niin, että perustarpeitten hoitamisen puutteen aiheuttaman ongelman ratkaisuksi asiakseen hankitun ongelman yksilöllisten tarpeitten hoitamiseen tarvitaan rahaa. Selvä kuin pläkki. Kärryillä ollaan.
Mutta kun uutinen etenee, alkaa meikäläisen ymmärrysmoottori käydä vajailla pytyillä. Kun seuraavaksi kerrotaankin, että ei mitään erityistarvetta olekaan. ”Siitä lähdetään, että kaikki ovat yhdenvertaisia”, painottaa Wikman-Immonen.
Mitä tää nyt sitten tarkoittaa? Meinaako se sitä, että kaikkien erityistarpeet otetaan huomioon? Mullakin on niitä. Itsekin kirurgin puukkoa jonkun verran maistaneena minua tuppaa hermostuttamaan terveyskeskuksessa ja lääkäriä odotellessa pari terveyskeskuksen tarjoamaa tukevaa viskimoukkua olis paikallaan. Ja sitten tietysti taksilla kotio. Moni muukin varmaan tykkäisi tästä. Mutta epäilen, että tälle linjalle ei lähdetä.
Tarkoittaako se yhdenvertaisuus sitten sitä, että ketään ei todellakaan laiteta erityisasemaan? Mihin sitä rahaa sitten tarvitaan? Rakennetaanko sillä kesämökkejä asiantuntijoille? Vai palkataanko vielä lisää asiantuntijoita?
Uutinen jatkuu ja esiin kaivetaan taas uusi asiantuntija eli terveydenhuollon konsultti Päivi Sundell Helsingin maahanmuuttoyksiköstä, joka valistaa tyhmempiä: "Nyt meillä on hyvä aika harjoitella näillä pienemmillä ihmismäärillä ja varautua tulevaan".
Kun nyt yritän perskelöidä näistä lausumista jonkunlaisen johtopäätöksen, niin se menee näin.
1. Meillä on ongelma.
2. Ongelman ratkaisuksi meille hankitaan uusi ongelma.
3. Uusi ongelma on jotenkin vanhaa ongelmaa Voimassa Väkevämpi, ja sen ratkaisu on ensisijaisen tärkeää.
4. Uuden ongelman ratkaisuun tarvitaan rahaa.
5. Ei vaiskaan, kyllä uusi ja vanha ongelma ovat ihan samalla viivalla.
6. Sitä ylimääräistä rahaa tarvitaan kumminkin siihen uuteen ongelmaan, eikä tässä oo mitään ristiriitaista.
7. Meidän täytyy treenailla tämän uuden ongelman parissa kovasti, koska me ollaan ehdoin tahdoin tekemässä siitä vielä paljon suurempi uusi ongelma. Jos potkaisee varpaansa seinään, niin pitää potkaista uudestaan ja kovempaa. Kyllä se sitten helpottaa.
8. Tietysti tulee lausua julki, että ongelman korjaamisen aiheuttama ongelma ei ole oikeastaan ongelma, vaan voimavara, ja siksi sille tulee varata rahaa, niin että ranteet repee. Jos ihminen ei tätä ymmärrä, niin hän ei ole osa ratkaisua, vaan osa ongelmaa. Niin siis osa sitä toista ongelmaa. Sitä, mikä on piilossa rakenteissa.
Huomattavaa kyllä on, että se ainoa järkevä lause uutisessa tulee nimenomaan maahanmuuttajavanhukselta Vinod Chadhalta, joka toteaa, että: "Se pitää muistaa, ettei missään päin maailmaa tohtoreilla ole aikaa keskittyä yhteen potilaaseen."
Olisko niin, että Vinod on ollut täällä tekemässä töitä, eikä kuuntelemassa asiantuntijoita?
2. Vasemmiston äänestäjäkadosta
Minähän en ole edelleenkään mikään asiantuntija, mutta voisin silti todeta, että olen ollut pitkään varsin perinteinen vasemmistopuolueiden äänestäjä. Työskentelen hoitoalalla, eikä meikäläisen palkka päätähuimaava ole. Pitkään vaan on tullut miellettyä, että tämmösen tavallisen suomalaisen perussällin turva on vasemmalla.
Samalla lailla ovat tuumineet monet kaverini, joista moni on ihan perinteinen duunari, elikkä huomattavasti hyvätuloisempi kuin itse olen. Me ollaan kaikki myös melko konservatiivisia ihmisiä. Sanoi Marx mitä hyvänsä, niin lisäarvoa on ollut mukavaa kerätä, oli se sitten omakotitalon, auton tai kesämökin muodossa. Perheet, kaverit ja suvut ovat meille tärkeitä. Oma porukka menee vieraan yli. Me emme ole, piru vie, kovin tiedostavia, emmekä kovin innostuneet nykyvasemmiston missiosta hankkia tänne porukkaa Afrikasta ja Lähi-idästä ihan vaan siksi, että meille pitää hankkia porukkaa Afrikasta ja Lähi-idästä. Isänmaallisiakin me ollaan, eikä meitä häiritse yhtään se, että liian vähäinen aseistariisunnasta puhuminen aiheuttaa epäsotilaallisen tyhjiön.
Meille on myös yhteistä se huomio, että vasemmisto ei ole enää kiinnostunut äänistämme. Ja jatkossa se on kiinnostunut niistä entistä vähemmän. Kun nuorisossa on tulevaisuus, niin tietysti vasemmistonuorissa on Vasemmistoliiton tulevaisuus. Seuraava uutispätkä kertoo – mielestämme – että eipä me vasemmistonuoria kiinnosteta pätkääkään:
Vasemmistonuoret: Poliisin lopetettava romanien ahdisteleminen
Vasemmistonuoret vaativat poliisia lopettamaan romanikerjäläisten tehovalvonnan Helsingissä. Vasemmistonuorten mielestä poliisin tehokampanjassa on kyse rasistisesta ahdistelusta ja etnisestä profiloinnista.
Helsingin poliisi aloitti tehokampanjansa viime viikon lopulla. Apulaispoliisipäällikkö Jari Liukun mukaan syynä oli taskuvarkauksien ja häiriöiden nopea lisääntyminen Helsingissä.
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso kertoi keskiviikkona jättäneensä tehokampanjasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle
"Jo siksi, että kaikkien potentiaalisten EU-alueelta tulevien turistien kohdalla ei ole käynnissä vastaavaa tehokampanjaa, on ilmeistä, että kyseessä on etninen syrjintä", Koivulaakso toteaa.
Romanit ovat EU-kansalaisia, jotka voivat ulkomaalaislain mukaan oleskella Suomessa kolme kuukautta ilman rekisteröitymistä viranomaisille.
Vasemmistonuorten tiedossa ei ole, että yhtäkään romania olisi sakotettu häiritsevän kerjäämisen takia.
Vuosi sitten vähemmistövaltuutettu katsoi, että poliisin tekemät ulkomaalaisratsiat olivat lähellä etnistä profilointia.
Euroopan neuvoston rasisminvastaisen komission mukaan etninen profilointi pitäisi olla poliisitoiminnassa kiellettyä tai ainakin se pitäisi määrittää tapauskohtaisesti erittäin tarkasti.
Jos lukijaa ihmetyttää, että mikä meitä tossa uutisessa jurppii, niin ehkä lukija on sitä äänestäjäkuntaa, josta uusi vasemmisto on kiinnostunut.
Puolue tietysti tekee mitä puolue haluaa, ja jos se haistattaa meille karvaperseäijille pitkät, niin sehän on puolueen asia. Mutta kun meillä on kumminkin miestä kohden yksi ääni, ja meitä karvaperseäijiä on varsin paljon. Jotenkin vaan Aarne Saarista on ikävä.
Joskus uutinen on sellainen potpurri, että tämmönen tavallinen tyyppi joutuu hetken aikaa tuumailemaan, että mitä siinä oikein sanottiinkaan, eikä uutisen sisältö välttämättä täysin aukea sittenkään. Helsingin Sanomien uutinen ”Maahanmuuttajien ikääntyminen on tiukka paikka terveydenhuollolle” on yksi sellainen. Yritän pilkkoa uutista hieman palasiksi, että saisin siitä jotakin tolkkua. Minua fiksummat ovat varmaankin touhun tajunneet aikaa sitten, mutta kyllä täältä laarin pohjaltakin vielä noustaan. Tai jos ei nousta, niin irvistellään ainakin sinne ylöspäin.
Ensiksi uutisessa kerrotaan näin: ”Ikääntyvät maahanmuuttajat asettavat vanhustenhuollon koetukselle lähitulevaisuudessa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden pitää huomioida maahanmuuttajien erityistarpeet, sanovat asiantuntijat.” Ittelle tulee mieleen, että eikös niitä maahanmuuttajia pitänyt alun perin hankkia hoitamaan meitä, kun me ollaan vanhoja? Ja ihan niitä meidän perustarpeita. Ei erityistarpeista kukaan puhunut. Vaan eipäs tyrmätä asiaa, kun tätä mieltä ovat kerrassaan asiantuntijat.
Ensimmäisenä asiantuntijana puhuu maahanmuuttoasiain koordinaattori Anu Wikman-Immonen Kuntaliitosta. Ja hän vaatii kotouttamistyöhön lisää rahaa. Ihan kuin olisin kuullut tämän joskus ennenkin. Anu kertoo, että "Saamamme palautteen mukaan maahanmuuttajaan menee [terveydenhuollossa] puolitoista tai kaksi kertaa enemmän palveluaikaa kuin kantaväestöön kuuluvaan. Se on kustannuskysymys."
Selvää puhetta. Siitä lienee turha napista, että nämä ns. asiantuntijat eivät kerta kaikkiaan osaa hahmottaa, että vaadittu raha on jossain tehtävä, ja mikäli sitä ei tehdä, niin se on jostain muusta pois. Asiantuntija nyt vaan kertakaikkiaan on asiantuntija. Vaan yritän hahmottaa tähän asti lausuttua. Eli tulossa olevan ongelman ratkaisu on luonut uuden ongelman. Nyt täytyy keskittyä siihen uuteen ongelmaan, ja siihen tarvitaan rahaa. Siitä vanhasta ongelmasta ei nyt enää puhutakaan, mutta se on kai laitettu niinqu jäähylle tai jotakin. Taidan olla vielä jotenkuten kärryillä.
Seuraavaksi Vanhustyön keskusliiton suunnittelija Hilkka Linderborg kertoo, että ”maahanmuuttajat toivovat yksilöllistä palvelua.” Ok, tämähän vain vahvistaa aikaisemman asiantuntijan lausuman. Eli jotenkin niin, että perustarpeitten hoitamisen puutteen aiheuttaman ongelman ratkaisuksi asiakseen hankitun ongelman yksilöllisten tarpeitten hoitamiseen tarvitaan rahaa. Selvä kuin pläkki. Kärryillä ollaan.
Mutta kun uutinen etenee, alkaa meikäläisen ymmärrysmoottori käydä vajailla pytyillä. Kun seuraavaksi kerrotaankin, että ei mitään erityistarvetta olekaan. ”Siitä lähdetään, että kaikki ovat yhdenvertaisia”, painottaa Wikman-Immonen.
Mitä tää nyt sitten tarkoittaa? Meinaako se sitä, että kaikkien erityistarpeet otetaan huomioon? Mullakin on niitä. Itsekin kirurgin puukkoa jonkun verran maistaneena minua tuppaa hermostuttamaan terveyskeskuksessa ja lääkäriä odotellessa pari terveyskeskuksen tarjoamaa tukevaa viskimoukkua olis paikallaan. Ja sitten tietysti taksilla kotio. Moni muukin varmaan tykkäisi tästä. Mutta epäilen, että tälle linjalle ei lähdetä.
Tarkoittaako se yhdenvertaisuus sitten sitä, että ketään ei todellakaan laiteta erityisasemaan? Mihin sitä rahaa sitten tarvitaan? Rakennetaanko sillä kesämökkejä asiantuntijoille? Vai palkataanko vielä lisää asiantuntijoita?
Uutinen jatkuu ja esiin kaivetaan taas uusi asiantuntija eli terveydenhuollon konsultti Päivi Sundell Helsingin maahanmuuttoyksiköstä, joka valistaa tyhmempiä: "Nyt meillä on hyvä aika harjoitella näillä pienemmillä ihmismäärillä ja varautua tulevaan".
Kun nyt yritän perskelöidä näistä lausumista jonkunlaisen johtopäätöksen, niin se menee näin.
1. Meillä on ongelma.
2. Ongelman ratkaisuksi meille hankitaan uusi ongelma.
3. Uusi ongelma on jotenkin vanhaa ongelmaa Voimassa Väkevämpi, ja sen ratkaisu on ensisijaisen tärkeää.
4. Uuden ongelman ratkaisuun tarvitaan rahaa.
5. Ei vaiskaan, kyllä uusi ja vanha ongelma ovat ihan samalla viivalla.
6. Sitä ylimääräistä rahaa tarvitaan kumminkin siihen uuteen ongelmaan, eikä tässä oo mitään ristiriitaista.
7. Meidän täytyy treenailla tämän uuden ongelman parissa kovasti, koska me ollaan ehdoin tahdoin tekemässä siitä vielä paljon suurempi uusi ongelma. Jos potkaisee varpaansa seinään, niin pitää potkaista uudestaan ja kovempaa. Kyllä se sitten helpottaa.
8. Tietysti tulee lausua julki, että ongelman korjaamisen aiheuttama ongelma ei ole oikeastaan ongelma, vaan voimavara, ja siksi sille tulee varata rahaa, niin että ranteet repee. Jos ihminen ei tätä ymmärrä, niin hän ei ole osa ratkaisua, vaan osa ongelmaa. Niin siis osa sitä toista ongelmaa. Sitä, mikä on piilossa rakenteissa.
Huomattavaa kyllä on, että se ainoa järkevä lause uutisessa tulee nimenomaan maahanmuuttajavanhukselta Vinod Chadhalta, joka toteaa, että: "Se pitää muistaa, ettei missään päin maailmaa tohtoreilla ole aikaa keskittyä yhteen potilaaseen."
Olisko niin, että Vinod on ollut täällä tekemässä töitä, eikä kuuntelemassa asiantuntijoita?
2. Vasemmiston äänestäjäkadosta
Minähän en ole edelleenkään mikään asiantuntija, mutta voisin silti todeta, että olen ollut pitkään varsin perinteinen vasemmistopuolueiden äänestäjä. Työskentelen hoitoalalla, eikä meikäläisen palkka päätähuimaava ole. Pitkään vaan on tullut miellettyä, että tämmösen tavallisen suomalaisen perussällin turva on vasemmalla.
Samalla lailla ovat tuumineet monet kaverini, joista moni on ihan perinteinen duunari, elikkä huomattavasti hyvätuloisempi kuin itse olen. Me ollaan kaikki myös melko konservatiivisia ihmisiä. Sanoi Marx mitä hyvänsä, niin lisäarvoa on ollut mukavaa kerätä, oli se sitten omakotitalon, auton tai kesämökin muodossa. Perheet, kaverit ja suvut ovat meille tärkeitä. Oma porukka menee vieraan yli. Me emme ole, piru vie, kovin tiedostavia, emmekä kovin innostuneet nykyvasemmiston missiosta hankkia tänne porukkaa Afrikasta ja Lähi-idästä ihan vaan siksi, että meille pitää hankkia porukkaa Afrikasta ja Lähi-idästä. Isänmaallisiakin me ollaan, eikä meitä häiritse yhtään se, että liian vähäinen aseistariisunnasta puhuminen aiheuttaa epäsotilaallisen tyhjiön.
Meille on myös yhteistä se huomio, että vasemmisto ei ole enää kiinnostunut äänistämme. Ja jatkossa se on kiinnostunut niistä entistä vähemmän. Kun nuorisossa on tulevaisuus, niin tietysti vasemmistonuorissa on Vasemmistoliiton tulevaisuus. Seuraava uutispätkä kertoo – mielestämme – että eipä me vasemmistonuoria kiinnosteta pätkääkään:
Vasemmistonuoret: Poliisin lopetettava romanien ahdisteleminen
Vasemmistonuoret vaativat poliisia lopettamaan romanikerjäläisten tehovalvonnan Helsingissä. Vasemmistonuorten mielestä poliisin tehokampanjassa on kyse rasistisesta ahdistelusta ja etnisestä profiloinnista.
Helsingin poliisi aloitti tehokampanjansa viime viikon lopulla. Apulaispoliisipäällikkö Jari Liukun mukaan syynä oli taskuvarkauksien ja häiriöiden nopea lisääntyminen Helsingissä.
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso kertoi keskiviikkona jättäneensä tehokampanjasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle
"Jo siksi, että kaikkien potentiaalisten EU-alueelta tulevien turistien kohdalla ei ole käynnissä vastaavaa tehokampanjaa, on ilmeistä, että kyseessä on etninen syrjintä", Koivulaakso toteaa.
Romanit ovat EU-kansalaisia, jotka voivat ulkomaalaislain mukaan oleskella Suomessa kolme kuukautta ilman rekisteröitymistä viranomaisille.
Vasemmistonuorten tiedossa ei ole, että yhtäkään romania olisi sakotettu häiritsevän kerjäämisen takia.
Vuosi sitten vähemmistövaltuutettu katsoi, että poliisin tekemät ulkomaalaisratsiat olivat lähellä etnistä profilointia.
Euroopan neuvoston rasisminvastaisen komission mukaan etninen profilointi pitäisi olla poliisitoiminnassa kiellettyä tai ainakin se pitäisi määrittää tapauskohtaisesti erittäin tarkasti.
Jos lukijaa ihmetyttää, että mikä meitä tossa uutisessa jurppii, niin ehkä lukija on sitä äänestäjäkuntaa, josta uusi vasemmisto on kiinnostunut.
Puolue tietysti tekee mitä puolue haluaa, ja jos se haistattaa meille karvaperseäijille pitkät, niin sehän on puolueen asia. Mutta kun meillä on kumminkin miestä kohden yksi ääni, ja meitä karvaperseäijiä on varsin paljon. Jotenkin vaan Aarne Saarista on ikävä.
perjantai 3. heinäkuuta 2009
RÄÄTÄLÖITYJÄ PALVELUJA
Nykyisinhän väsätään liukuhihnatyönä tutkimuksia, joissa syyllistetään suomalaisia siitä, että he eivät osaa ottaa huomioon maahanmuuttajien erilaisia tapoja. Uusimpana kunnostautujana on Kuopion Yliopistossa väitellyt Kirsti Sainola-Rodriquez, joka mussuttaa siitä, että terveydenhoitohenkilökunta ei pysty ottamaan huomioon kaikkien maahanmuuttajien erilaisia kulttuuripiirteitä.
Hän painottaa sitä, että henkilökunnan tulisi kuunnella maahanmuuttajan näkemystä siitä, miten häntä hoidetaan. Hän myös muistuttaa, että maassamme on nyt noin kahdensadan erilaisen kulttuurin edustajia, ja toivoo, että maahanmuuttajajoukon kirjavuus otettaisiin huomioon hoitamisessa.
Luonnollisesti Sainola-Rodriquez vaatii henkilökunnalle asiaan liittyvää lisäkoulutusta.
En nyt jaksa kinastella siitä, että onko yhden kansakunnan viisasta opetella kahdensadan kansakunnan tavat ja kulttuurit, vaiko olisko viisaampaa niitten kahdensadan kansakunnan opetella paikalliset tavat. Niin kuin moni maahanmuuttaja on opetellutkin, asiasta sen kummemmin kitisemättä. Tietyt tahot maassamme ovat vain yksinkertaisesti päättäneet, että suomalaisten pyhä velvollisuus on siloitella tietä toisille. Niihin tahoihin kuulunee myös asiasta uutisoinut Kansan Uutiset, joka otsikoi asiasta ” Terveydenhuoltohenkilöstöä koulutettava maahanmuuttajien kohtaamiseen”, uhohtaen otsikon alusta lauseen ”Jonkun mamman mielestä…”.
Keskityn tuumailemaan lähinnä näitä resurssikysymyksiä, joista näillä kaikenhalaajilla ei ole yleensä minkäänlaista käsitystä. Heillä on yleensä kyllä selvä visio siitä, mitä pitäisi tehdä, mutta ei harmainta hajuakaan siitä, miten se sitten tehdään ja millä resursseilla. Jotenkin se pitää vaan tehdä.
Täytynee tässä välissä vääntää hieman rautalankaa, jota normaali tervejärkinen lukija ei kylläkään tarvitse, mutta jossain yliopiston suunnassa sille on käyttöä. Terveyspalvelut, niin kuin oma leipäpuuni eli sosiaalipalveluthan ovat veronmaksajien rahoilla ylläpidettäviä toimintoja, joitten tarkoitus on antaa kansalaisille nimenomaan tiettyjä palveluja. Nämä ammattialat ovat olemassa antamansa palvelujen, ei hallinnon vuoksi. Mutta jo pitkän aikaa on säästöleikkuri iskenyt näitten alojen suorittavaan tasoon. Eli nimenomaan niihin palveluihin. Esimerkkejä lukija löytää etsimättäkin.
Entä jos näillä aloilla ryhdytään toimimaan niin kuin Sainola-Rodriquez haluaa?
No, henkilökuntaahan on koulutettava. Nimenomaan tätä suorittavan tason henkilökuntaa. Ja koulutushan vaatii aikansa. Ensiksi on tietysti asenteellinen koulutus, jossa työntekijälle opetetaan, että on ihan okei hyväksyä kaikki mahdolliset muunmaalaisten (oikut) erityispiirteet. Lähtökohta on se, että ulkomaalainen asiakas on oikeassa ja hänellä on oikeus. Työntekijällä on velvollisuus.
Kun asenne on ensiksi muokattu kohdalleen, ruvetaan tietysti sitten opettelemaan niitä (oikkuja) erityispiirteitä. Kansakuntia on paljon, joten koulutusta tarvitaan. Ja kaiken tämän ajan työntekijä on poissa siitä tehtävästä, mihin hänet itse asiassa on palkattu.
Koulutuksiakaan ei tietenkään tyhjästä väsätä. Koulutukseen tarvitaan tietenkin:
- Kansakunnan X edustaja, joka kertoo omasta kulttuuristaan ja siitä, mikä suomalaisessa kulttuurissa kansakunnan X edustajaa mättää.
- Mielellään kansakunnan X toinenkin edustaja, että koulutettavat ymmärtävät, että kansakunnassa X on erilaisia ihmisiä.
- Tulkki
- Sopivan koulutuksen saanut akateeminen ammattilainen, jolle tulkki tulkkaa kansakunnan X edustajien puheen ja joka sitten selittää koulutettaville, kuinka tärkeä synergian sillanrakentaja hän itse on kansakunnan X edustajien ja tyhmien koulutettavien välillä.
Tämä kaikkihan vaatii tietysti rahaa, mutta sitähän voidaan leikata suorittavalta tasolta.
Eli lopputuloksena on se, että työntekijät viettävät aikansa koulutuksessa eikä töissä, touhuun uppoaa tolkuton määrä rahaa, eivätkä työntekijät kumminkaan pysty olemaan uusille erityisasiakkailleen tarpeeksi mieliksi. Jonka vuoksi asiasta on tietenkin tehtävä uusi yliopistollinen tutkimus jne.
Mutta onhan Kirsti Sainola-Rodriquezilla kumminkin hyvä mieli.
Mietityttää nää tämäntyyppiset tutkimukset muutenkin. Yleensä on tullut ajateltua, että tutkijat pyrkivät ottamaan asioista oikeasti selvää, niin kuin kovien tieteitten alueella varmaan tehdään vieläkin, mutta tämäntyyppisissä tutkimuksissa näyttää siltä, että ensin tehdään johtopäätös ja sitten pidetään huoli, että tutkimus tukee sitä.
Tässä kirjoittaessa pyöri jostain syystä koko ajan päässä tämmönen uutisotsikko:
”Tuoreen tutkimuksen mukaan naisten tulisi antaa piparia miehille entistä helpommin. Vonkaaminen on turhauttavaa ja vie kallista aikaa muilta aktiviteeteilta. Tutkimusta varten on haastateltu tuhatta 20 – 25-vuotiasta suomalaista miestä”.
Hän painottaa sitä, että henkilökunnan tulisi kuunnella maahanmuuttajan näkemystä siitä, miten häntä hoidetaan. Hän myös muistuttaa, että maassamme on nyt noin kahdensadan erilaisen kulttuurin edustajia, ja toivoo, että maahanmuuttajajoukon kirjavuus otettaisiin huomioon hoitamisessa.
Luonnollisesti Sainola-Rodriquez vaatii henkilökunnalle asiaan liittyvää lisäkoulutusta.
En nyt jaksa kinastella siitä, että onko yhden kansakunnan viisasta opetella kahdensadan kansakunnan tavat ja kulttuurit, vaiko olisko viisaampaa niitten kahdensadan kansakunnan opetella paikalliset tavat. Niin kuin moni maahanmuuttaja on opetellutkin, asiasta sen kummemmin kitisemättä. Tietyt tahot maassamme ovat vain yksinkertaisesti päättäneet, että suomalaisten pyhä velvollisuus on siloitella tietä toisille. Niihin tahoihin kuulunee myös asiasta uutisoinut Kansan Uutiset, joka otsikoi asiasta ” Terveydenhuoltohenkilöstöä koulutettava maahanmuuttajien kohtaamiseen”, uhohtaen otsikon alusta lauseen ”Jonkun mamman mielestä…”.
Keskityn tuumailemaan lähinnä näitä resurssikysymyksiä, joista näillä kaikenhalaajilla ei ole yleensä minkäänlaista käsitystä. Heillä on yleensä kyllä selvä visio siitä, mitä pitäisi tehdä, mutta ei harmainta hajuakaan siitä, miten se sitten tehdään ja millä resursseilla. Jotenkin se pitää vaan tehdä.
Täytynee tässä välissä vääntää hieman rautalankaa, jota normaali tervejärkinen lukija ei kylläkään tarvitse, mutta jossain yliopiston suunnassa sille on käyttöä. Terveyspalvelut, niin kuin oma leipäpuuni eli sosiaalipalveluthan ovat veronmaksajien rahoilla ylläpidettäviä toimintoja, joitten tarkoitus on antaa kansalaisille nimenomaan tiettyjä palveluja. Nämä ammattialat ovat olemassa antamansa palvelujen, ei hallinnon vuoksi. Mutta jo pitkän aikaa on säästöleikkuri iskenyt näitten alojen suorittavaan tasoon. Eli nimenomaan niihin palveluihin. Esimerkkejä lukija löytää etsimättäkin.
Entä jos näillä aloilla ryhdytään toimimaan niin kuin Sainola-Rodriquez haluaa?
No, henkilökuntaahan on koulutettava. Nimenomaan tätä suorittavan tason henkilökuntaa. Ja koulutushan vaatii aikansa. Ensiksi on tietysti asenteellinen koulutus, jossa työntekijälle opetetaan, että on ihan okei hyväksyä kaikki mahdolliset muunmaalaisten (oikut) erityispiirteet. Lähtökohta on se, että ulkomaalainen asiakas on oikeassa ja hänellä on oikeus. Työntekijällä on velvollisuus.
Kun asenne on ensiksi muokattu kohdalleen, ruvetaan tietysti sitten opettelemaan niitä (oikkuja) erityispiirteitä. Kansakuntia on paljon, joten koulutusta tarvitaan. Ja kaiken tämän ajan työntekijä on poissa siitä tehtävästä, mihin hänet itse asiassa on palkattu.
Koulutuksiakaan ei tietenkään tyhjästä väsätä. Koulutukseen tarvitaan tietenkin:
- Kansakunnan X edustaja, joka kertoo omasta kulttuuristaan ja siitä, mikä suomalaisessa kulttuurissa kansakunnan X edustajaa mättää.
- Mielellään kansakunnan X toinenkin edustaja, että koulutettavat ymmärtävät, että kansakunnassa X on erilaisia ihmisiä.
- Tulkki
- Sopivan koulutuksen saanut akateeminen ammattilainen, jolle tulkki tulkkaa kansakunnan X edustajien puheen ja joka sitten selittää koulutettaville, kuinka tärkeä synergian sillanrakentaja hän itse on kansakunnan X edustajien ja tyhmien koulutettavien välillä.
Tämä kaikkihan vaatii tietysti rahaa, mutta sitähän voidaan leikata suorittavalta tasolta.
Eli lopputuloksena on se, että työntekijät viettävät aikansa koulutuksessa eikä töissä, touhuun uppoaa tolkuton määrä rahaa, eivätkä työntekijät kumminkaan pysty olemaan uusille erityisasiakkailleen tarpeeksi mieliksi. Jonka vuoksi asiasta on tietenkin tehtävä uusi yliopistollinen tutkimus jne.
Mutta onhan Kirsti Sainola-Rodriquezilla kumminkin hyvä mieli.
Mietityttää nää tämäntyyppiset tutkimukset muutenkin. Yleensä on tullut ajateltua, että tutkijat pyrkivät ottamaan asioista oikeasti selvää, niin kuin kovien tieteitten alueella varmaan tehdään vieläkin, mutta tämäntyyppisissä tutkimuksissa näyttää siltä, että ensin tehdään johtopäätös ja sitten pidetään huoli, että tutkimus tukee sitä.
Tässä kirjoittaessa pyöri jostain syystä koko ajan päässä tämmönen uutisotsikko:
”Tuoreen tutkimuksen mukaan naisten tulisi antaa piparia miehille entistä helpommin. Vonkaaminen on turhauttavaa ja vie kallista aikaa muilta aktiviteeteilta. Tutkimusta varten on haastateltu tuhatta 20 – 25-vuotiasta suomalaista miestä”.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)