keskiviikko 31. toukokuuta 2023

AJAN HENKI OSA XII

Ajan henkeen kuuluu tietysti se, että vihervasemmisto pyrkii ottamaan itselleen oikeuden siitä, ketkä saavat ajatella ja mitä. Vähän asiassa kuin asiassa. Hiljattain on ollut pari tuoretta esimerkkiä. Ensimmäinen oli se että se Pride-pervoporukka ilmoitti että keskusta ja kokoomus eivät saa osallistua Pride-kulkueeseen. Oletettavasti persuilta tämä on kielletty jo aikaisemmin. Kas kun noiden puolueiden edustajat eivät kannattaneet translakia ja siinähän tämä pervoporukka sanoo suoraan että demokratia ei ole sallittua jos se ei miellytä heitä.

No, sinänsähän asia on ihan yksmonta sillä mainitun pervoilun voi aivan rauhassa jättää vihervasemmistolle. Ehkä kepu ja kokkarit ovat olleet mukana vain siksi että se on nykyisin uskonnon tasolle noussutta muotia joten siitä ei uskalla olla poissa ettei ala tiedostava joukkorääkyminen. Netistä löytyi asiaan liittyvä varsin osuva kuva:

Mutta se toinen asia on sinänsä vakavampi. Kas kun tämä Oikeutta Eläimille-järjestö puolestaan kieltää samat kepun ja kokoomuksen osallistumasta järjestämälleen eläinoikeusmarssille. Sinänsä voi todeta että pitäkööt marssinsa, mutta eläinten suojelu on itsessään niin tärkeä asia että ei sitä voi jättää tietyn porukan, varsinkaan vihervasemmiston päätettäväksi. Ja mitä on tämä Oikeutta Eläimille-järjestö? No:

Järjestö ajaa eläinten oikeuksia ja pyrkii lopettamaan kaiken eläinten käyttämisen ihmisten hyväksi niin ruoka- kuin viihdetuotannossakin sekä kehottaa kaikkia ryhtymään vegaaneiksi.

Vegaaneiksi niin. Kaikki. Tulee mieleen pätkä vanhasta Uuno Turhapuro-leffasta eli ”Me Rauhanmiehet hyväksymme vain Rauhanmiesten rauhan emmekä missään nimessä Rauhanturvaajien rauhaa”. Kas kyllähän me lihaa syövät ja metsästystä harrastavat miehet teemme omaa eläinsuojeluamme mm. riistanhoidon muodossa (ovatko kyseisen järjestön ihmiset tehneet sitä koskaan) emmekä eläimiä rääkkää muutenkaan. Me ollaan ihan oikeasti jopa nähty niitä villieläimiä enkä ole varma kuinka moni kyseisen järjestön edustaja voi sanoa samoin. Tosin metsästystäkään kyseinen järjestö ei hyväksy enkä ole varma että luuleeko se eläinten luonnossa kuolevan vanhuuttaan.

Mutta en ole koskaan kuullut, että kyseinen järjestö olisi tuominnut islamilaisten Suomessakin harjoittaman halal-teurastuksen, mikä tekee heidän näkemyksensä eläinsuojelusta puhtaasti poliittiseksi. Itse asiassa vihervasemmistolaisen tekopyhäksi. Ja jos järjestön vastustama turkistarhaus muuten lopetetaan Suomesta niin se siirtyy muualle (kysyntä ja tarjonta) esmes Kiinaan ja muihin sellaisiin maihin jossa turkiseläinten olot eivät taatusti ainakaan parane.

Yleensä ja erikseen voi todeta että erilaisia näkymyksiä eläinsuojelusta voi olla. Toki. Mutta tuo porukka hyväksyy vain omat vegaaniset näkemyksensä ja jos kaikki suomalaiset muuten ryhtyisivät vegaaneiksi niin se tietäisi sukupuuttoon kuolemista kaikille suomalaisille karjaeläimille. Kas kun niitä ei sattuneesta syystä voi laskea luontoon pesimään.

Ikävintä on, että tuollaiset vihervasemmistolaiset viritelmät otetaan Suomessa vielä erittäin vakavasti. Vaan suojellaan porukalla eläimiä eikä kysellä vihervasemmistolaisilta vegaaneilta että kuinka se tehdään.



tiistai 30. toukokuuta 2023

KEKKOSLOVAKIALAISEN VUOSIKYMMEN OSA I

Siirrytään taas vaihteeksi masentavasta nykypäivästä hetkeksi muistojen Kekkoslovakiaan ja käydään läpi hieman tapahtumia noin vuosikymmenen ajalta. Tapahtumia, jotka vaikuttivat kekkoslovakialaisen elämään paljon, vähän tai ei ollenkaan, vinkkelistä riippuen. Pikku-Ykäkin hoksasi niitä tapahtumia mutta katseli niitä tietysti räkänokan vinkkelistä.

Aloitetaan vuodesta 1969 ja silloinhan heti kyseisen vuoden alussa aukesivat kansalaisille kaljahanat eli keskiolut tuli myytäväksi kauppoihin:

Asia lisäsi alkoholin kulutusta ja nosti pikkuhiljaa oluen myydyimmäksi juomaksi. Tuota ennenhän kekkoslovakialainen hankki humalansa pääosin jäykällä viinalla ja olut ainakin teki pienemmän krapulan. Sinänsä kaikissa kunnissa ei keskiketterää myyty vaan kuivia kuntia oli kymmeniä. Viimeinen eli Pohjanmaan Luoto salli myynnin vasta 1995. Pikku-Ykän elämään asia ei vaikuttanut yhtään mitään eikä asiaa tullut edes huomattua. Tosin jonkinlainen muistikuva oli tv-mainoksesta jossa poksautettiin sormella ja poskella tyyliin ”Pojat (poks) porilaista”.

Vuonna 1970 olivatten sitten eduskuntavaalit:

Silloinhan tapahtui se sen ajan Jytky eli SMP sai vaaleissa 10,49 pinnaa ja nousu edellisistä vaaleista oli melkoinen koska silloin tuli tasan yksi pinna. Kansanedustajia tuli 18 (edellisissä vaaleissa yksi)  ja SMP:n menestys sotki Ylen uudet (vähällä muistilla varustetut) tietokoneet. Muistutetaan muuten että Urho Kekkonen hajotti 1970-luvulla eduskunnan peräti kahdesti. Presidentin valta oli silloin kovasti suuri. Pikku-Ykällä ei noista vaaleista ollut vielä mitään hajua.

Vuoden 1971 alussa siirtyivät kekkoslovakialaiset kodit lauantaina uutisten jälkeen hartaisiin tunnelmiin. Kyse ei ollut löydetystä uskonnollisuudesta vaan siitä että vuoden alussa alkoivat Lottoarvonnat. Ja niitähän mainosti lottotyttö:

Pikku-Ykäkin rastitti silloin heti alussa lottokupongin vaikkei tosin ihan hahmottanut systeemiä eli veti numerot 1-6. Kekkoslovakiassa alettiin myös kyseisenä vuonna siirtyä postinumerojärjestelmään joka tietysti avitti postin kulkua. Haja-asutusalueella oltiin kyllä vielä pitkään osoitteessa Rääppiäntie, Tuppukylä, siitä maitolavalta vähänniinku vasemmalle parisataa metriä.

Tavallista kansalaista miellytti kyseisenä vuonna pidetyt yleisurheilun EM-kisat Helsingissä jossa Julma-Juha Väätäinen kympin ja vitosen mestaruuksilla aloitti maamme kestävyysjuoksun toisen kultaisen aikakauden:

Vuonna 1972 annettiin kekkoslovakialaisille urheilumakiaa vielä enemmän kun Münchenin olympiakisoissa Lasse Viren ja Pekka Vasala näyttivät närhen värkit muille. Olihan niissä kisoissa se terrori-iskukin mutta kekkoslovakialaiset keskittyivät nimenomaan urheilumenestykseen. Olihan se Lassen juoksu nimenomaan kympillä aivan eeppinen. Heppu kaatui, nousi ylös, voitti, ja teki vielä maailmanennätyksen. Pikku-Ykäkin katsoi nämä juoksut Perskeleitten upouudesta mustavalko-tv:stä:

Samana vuonna lokakuussa oli sitten putkimiehille kovasti töitä. Oli meinaan semmonen vuoto josta uutisoitiin kovasti. Eli Zavidovo-vuoto. Pikku-Ykä ei oikein hahmottanut sitä isoa putkivuotoa kummemmaksi eikä se sen enempää kiinnostanut mutta vanhemmat osasivat kuunnella uutisia jotka kertoivat että ”Zavidovo-vuoto oli tapaus, jossa Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkosen Zavidovossa Neuvostoliiton puoluejohtajan Leonid Brežnevin kanssa helmikuussa 1972 käymän keskustelun muistio vuodettiin lehdistölle saman vuoden lokakuussa. Vuotajien tarkoituksena saattoi olla Suomen EEC-vapaakauppasopimuksen estäminen.”

Vuotaja oli todennäköisimmin äärivasemmistolainen Antero Jyränki joka käytti apunaan muuatta Erkki Tuomiojaa. Muistutetaan että hyvin moni sen ajan vasemmistolainen joka vastusti EEC:tä verisesti on nyt yhtä kiivaasti EU:n kannattaja. Ja mistäs se EU kehittyikään? Tuuliviiri?

Pikku-Ykälle jäi niistä Zavidovo-uutisista mieleen lähinnä ne ryss… anteeks neukkujen karvahatut. Sana ryssähän oli silloin aivan totaalikielletty:

Vuonna 1973 sitten Kekkoslovakiassa todettiin että demokratia on täysin ylimainostettua joten presidentti Urho Kekkosen toimikautta jatkettiin poikkeuslailla vuodesta 1974 vuoteen 1978 ilman mitään vaaleja. Kekkonen oli itse sanonut että hän voi kyllä jatkaa presidenttinä mutta mihinkään vaaleihin hän ei enää viitti ruveta. Kun ottaa huomioon Kekkosen muutenkin suuren vallan niin maa siirtyi siinä täyteen diktatuuriin joka oli siinä mielessä harvinainen että valtaosa kansasta hyväksyi sen yhtään kummemmin mutisematta ja Kekkonen eli meidän Urkki oli äärimmäisen suosittu diktaattori. Kekkonen ei tarvinnut valtansa säilyttämiseen terroria. Myllykirjeet riittivät.

Vuonna 1973 elettiin Kekkoslovakiassa sitä synkintä YYA-kautta ja sen myötä tietysti taistolaiset kulttuurikommunistit olivat kovasti esillä. Saaden aikaan maan historian toiseksi pahimman musiikillisen suuntauksen. Siitä esimerkkinä Agit Propin Kisällit-yhtyeen kappale Hei Vaan, Berliini. Videota ei saa upotettua tähän koska videon omistaja on sen kieltänyt. Johtuisikohan se siitä että tässä blogissa on vittuiltu siitä ennenkin?

Harvoin muuten rauhasta ja ystävyydestä on laulettu niin aggressiivisesti kuin silloin. Se historiamme ensimmäiseksi pahin ”musiikillinen” suuntaus on tietysti tämä nykyinen tiedostava räppi joka saa taistolaislaulutkin kuulostamaan klassiselta musiikilta. Pikku-Ykää ei nuo viritykset paljoa hetkauttaneet. Slade ja Sweet olivat ykköstä. Radion nuorten sävellahjasta äänitettynä. Eivätkä ne taistolaislaulut hetkauttaneet pahemmin ostavaa yleisöäkään joten kyseistä taistolaismusiikkia viljalti julkaissut sinänsä menestyksekäs levy-yhtiö Love Records meni konkurssiin 1970-luvun loppupuolella.

Vuoden 1973 lokakuussa käytiin sitten se Jom Kippur-sota jonka Israel arabimaitten alkumenestyksen jälkeen voitti. Sehän ei sinänsä hetkauttanut kekkoslovakialaisia. Tuumivat vaan että ainahan ne siellä sotivat. Mutta sen myötä tuli sitten se öljykriisi jonka myötä hinnat pomppasivat reilusti ylöspäin. Ja sen myötähän sisäministeriö pisti tiukat määräykset:

- asuin- ja toimistohuoneiden ylin lämpötila 20 astetta

- myymälöiden ja työhuoneiden ylin lämpötila 18 astetta

- varastojen ja teollisuustilojen ylin lämpötila 16 astetta

- autotallien lämmitys kielletty

- lämmitetyn veden käyttö uima-altaissa kielletty yleisiä altaita lukuun ottamatta

- lumen sulattaminen kaduilta ja pihamailta lämmitetyllä vedellä kielletty

- autojen lämmitys sähköverkosta kielletty alle 10 asteen pakkasella

- liikkeiden näyteikkunavalaistus sallittu vain liikkeiden aukioloaikoina

- moottoriteitä ei saa valaista

Tämähän sai aikaiseksi sen että kekkoslovakialaisten – myös Perskeleiden – varsin usein harrastamat sunnuntaiajelut loppuivat tyystin. Sinänsä pikku-Ykä sai seuraavana keväänä uuden pitkäsatulaisen Tunturi-polkupyörän joten henkilökohtainen ajoenergia oli taattu öljyn hinnasta riippumatta. Mutta tulee muistuttaa, että polttoaineitten hinnat nousivat silloin tuhottomasti koska raakaöljyn hinta nousi tuhottomasti. Kyse ei ollut hallinnon ilmastolla perustellusta veropelleilystä vaan asialle ei mahtanut oikein mitään.

1973 Kekkoslovakiaan tuli muuten ihan oikeita pakolaisia. Chilestä. Parisataa kappaletta. Elivät ihmisiksi, eivät perseilleet, eivät uhriutuneet ja kun olot Chilessä muuttuivat niin palasivat kotiinsa:

Turvapaikkaturismi oli Kekkoslovakiassa täysin outo termi.

Vuonna 1974 elettiin sitä aikaa jolloin kekkoslovakialaiset ruikuttivat lätkän MM-kisoissa sen yhden ainoan pronssimitalin perään ja tuumivat että se kun kerran saadaan niin mitään muuta ei pyydetä. No, omissa Helsingissä pidetyissä kisoissa se oli todella lähellä. Maamme voitti Tsekkoslovakian 5-2 ja niillä tuloksilla olisi tullut hopeaa. Mutta sitten maalivahti Stig Wetzell kusi doping-testissä efedriiniä ja Tsekkoslovakia tuomittiin voittaneeksi pelin 5-0.

Mikä voitettiin pelaamalla hävittiin pissimällä ja sekös kekkoslovakialaista vitutti. Siitä kärystä oli paljon kannunvalantaa. Oliko yskänlääkettä? Oliko viisi purukumia ja kaksi banaania? Vai oliko mitä? Joka tapauksessa Wetzell vittuuntui kohusta niin paljon että jatkoi pelaamistaan enää seuratasolla HIFK:issä. Pikku-Ykä kavereineen puolestaan pelasi Oy Firma Ab:n jäädyttämällä kentällä jossa oltiin Vellu Ketoloita, Hexi Riihirantoja, Mölli Keinosia ja sen semmosia suurella innolla. Dopingina olivat vain merirosvorahat.

Mainittakoon muuten että vuoden 1974 paikkeilla se duunarin unelma alkoi muuttua ihan saavutettavaksi. Eli talo, auto, kesämökki ja vene:

Ja sinne mökillehän vietiin tietenkin Rymd-mehujauhetta. Piruako niitä painavia pulloja kantamaan:

Niin kuin myös tässäkin postauksessa on todettu, elettiin synkkää YYA-aikaa joka sai aikaan perskärpästen ja pyllynnuolijoiden leegion. Ehkä pisimmälle meni ministeri Eino Uusitalo – joka ei ollut muuten kommunisti vaan kepulainen – joka ehdotti pokkana että Neuvostoliiton kanssa solmittu välirauhapäivä 19.9. korotetaan toiseksi itsenäisyyspäiväksi. Jopa Kekkoslovakiassa todettiin että toi oli jo liian härskiä.

Sinänsä kun katsotaan nykypäivää niin ei se perskärpästen ja pyllynnuolijoiden leegio ole ainakaan pienentynyt. Suunta vain on vaihtunut. Itse asiassa Kekkoslovakia oli itsenäinen valtio. Toisin kuin nykyinen Suomi.

Vuoden 1974 loppupuolella sitten rock´n´roll saapui maahamme ihan kotimaisin voimin. Ja senhän teki Hurriganes albumillaan Roadrunner:

Toki yhtyeitä ja esittäjiä oli ollut ennenkin ja huumoriyhtye Hullujussi menestyi varsin mukavasti mutta Hurriganes teki ensimmäisenä itsestään brändin, ilmiön ja muutti rockin ammattimaiseksi. Roadrunner kolahti tietysti pikku-Ykällekin. Ei sinänsä pidä kuvitella että rock olisi jyrännyt Kekkoslovakiassa sillä koko 1970-luvun myydyin levy oli Erkki Junkkarisen Ruusuja Hopeamaljassa joka oli niin kaukana rockista kuin olla voi. Kaikki kunnia tietysti oman alansa taitajalle:

Sinänsä kekkoslovakialaisille tarjottiin kovasti kriitikoitten arvostamaa kulttuuritarjontaa mutta enempi kansalaisia kiinnosti esmes Veikko Huovisen Lampaansyöjät-kirjasta tehty elokuva ja Spede Show josta esimerkkinä Kammottava Röyhtäisijä:

Ja nyt kun ollaan päästy vuoteen 1974 niin lopetetaan tällä erää ja jatketaan kekkoslovakialaisen vuosikymmentä hieman tuonnempana.

lauantai 27. toukokuuta 2023

UUTTA INVAASIOTA ODOTELLESSA

Hiljattain tuli postattua siitä että EU haluaa yhtenäistää turvapaikkahuilailijapolitiikkaansa ts. pakottaa maita ottamaan vastaan haittamaahanmuuttajia. Eihän se ilman syytä tapahdu joten tämä epäilemättä enteilee uutta invaasiota ja siitä voi nähdä pari merkkiä.

Ensimmäisenä se, että vaikka suomalainen valtamedia ei ole asiasta pahemmin uutisoinut (ulkomailla kyllä esim. tossa ja tossa) niin EU suunnittelee haittamaahanmuuttajista kieltäytyville maille sakkoa joka olisi 22.000 euroa per haittamaahanmuuttaja. Siitä voi jokainen alkaa ynnäillä että minkälaiset summat alkaisi kertymään maata kohden jos (kun) uusi invaasio tulee. Ainakin Puola on jo ilmoittanut että me emme lähde tähän mukaan. Epäilemättä moni Itä-Euroopan maa seuraa. EU:llehan se on oikeastaan win-win. Joko otat huilailijan elätettäväksi tai sitten alat pulittaa tolkuttomia summia EU:n pohjattomaan kaivoon.

Toisena merkkinä se, että Suomeen ollaan perustamassa 17 uutta vastaanottokeskusta. Eihän noita perusteta, ellei uskota tarvetta tulevan. Joka tapauksessa on selvää, että EU ei tule tälläkään kertaa tekemään yhtään mitään estääkseen tänne tulevan kehitysmaalaisten vyöryn. Päinvastoin. Se pakottaa maita tuhoamaan taloutensa ja yhteiskuntarauhansa keskusjohtoisen utopiahallintonsa vaatimuksesta. Ja menivät Suomen hallitusneuvottelut miten hyvänsä niin tällä hetkellä Suomi ei tule panemaan EU:lle hanttiin. Johan se on suostunut oman taloutensa tuhoamiseen ilmastohysterian nimissä. Kas kun Suomi on se EU:n kiltein ja typerin mallioppilas.

Oliks tää sitä ”työhön johtavaa maahanmuuttoa”? Ja nämä niitä ”suorittajia”. Jos newspeakia puhutaan. No, niitä on tulossa lisää aivan varmasti. Selkosuomella niitä tosin kutsuttaisiin loisiksi.


perjantai 26. toukokuuta 2023

JOTAIN IHAN MUUTA CXXXIX

Laitetaan taas jotain aivan muuta ja mennään hetkeksi NHL:ään. Nythän NHL:n pudotuspelit ovat edenneet konferenssifinaalivaiheeseen jotka nekin on melkein pelattu. Ennen varsinaista postausta esitän veikkaukseni eli Vegas Golden Knights voittaa finaaleissa Florida Panthersin voitoin 4-2. Tosin ennustukseni menevät aina perseelleen niin että lukijan ei kannata tuon perusteella satsata vedonlyöntiin kovin suuria summia.

Eli puhehan oli siis NHL:stä ja käydään läpi hieman sen entisiä seuroja. Niitähän olisi sarjan alkuvaiheista alkaen hurumykke mutta keskitytään siihen kun sarja ensimmäisen kerran laajeni vuonna 1967. Silloinhan tuli original six-seurojen lisäksi kuusi muuta joukkuetta ja sitten niitä alkoi tulla pikku hiljaa lisää. Käydään liigasta poistuneita ja muualle muuttaneita joukkueita läpi tuosta vuodesta alkaen. Ensimmäisenä California Golden Seals:

Joukkue pelasi Oaklandissa ja tuli NHL:ään vuosiksi 1967 – 1976. Joukkue pääsi kaksi kertaa pudotuspeleihin mutta putosi ensimmäisellä kierroksella. Joukkueessa ei ollut suomalaisia. Joukkue siirtyi vuonna 1976 Clevelandiin ja siitä tuli Cleveland Barons:

Joukkue pelasi NHL:ssä kaksi kautta eikä päässyt pudotuspeleihin. Joukkueessa ei ollut suomalaisia. Barons yhdistyi vuonna 1978 Minnesota North Starsiin josta myöhemmin postauksessa.

Vuonna 1974 NHL:ään liittyi Kansas City Scouts:

KC Scoutsien peliasun lisäksi esitellään 1970-luvun tukka- ja hammastyyliä. Itse ihmettelen että mihin jääkiekossa ovat hävinneet ne isot hammassuojat joita me junnuina 1970-luvulla käytettiin?

Joukkue menestyi todella huonosti, jäi divisioonansa viimeiseksi molempina vuosina mitä se pelasi ja se voitti viimeisistä 44:stä ottelustaan vain yhden. Niinpä seura – jossa ei pelannut suomalaisia – siirtyi 1976 Denveriin ja siitä tuli Colorado Rockies:

Tapio Levo

Joukkue pelasi NHL:ssä kaikkiaan kuusi kautta joista se pääsi vain kerran pudotuspeleihin häviten silloin ensimmäisellä kierroksella. Joukkueessa palasi kaikkiaan neljä suomalaista eli Veli-Pekka Ketola, Tapio Levo, Jukka Porvari ja Jari Kaarela. Joukkue muutti vuonna 1982 ja siitä tuli New Jersey Devils joka on voittanut Stanley Cupin 1995, 2000 ja 2003.

Vuonna 1972 tuli NHL:ään Atlanta Flames:

Joukkue pelasi NHL:ssä kaikkiaan kahdeksan kautta, onnistui pääsemään kuutena kautena playoffseihin mutta ei voittanut siellä ensimmäistäkään sarjaa. Joukkuessa ei pelannut suomalaisia. Kyseinen joukkue siirtyi vuonna 1980 Kanadaan jossa siitä tuli Calgary Flames joka on voittanut Stanley Cupin vuonna 1989.

Siinä ensimmäisessä laajennuksessa vuonna 1967 tuli NHL:ään Minnesota North Stars:

Markus Mattson

Joukkue pelasi NHL:ssä vuosina 1967- 1993 ja pääsi historiansa aikana kaksi kertaa Stanley Cup-finaaleihin häviten kuitenkin molemmilla kerroilla. Joukkueessa pelasi kaikkiaan kuusi suomalaista:

Markus Mattsson (1982)

Kari Takko (1986–1991)

Jari Grönstrand (1986–1987)

Raimo Helminen (1987)

Ville Sirén (1988–1990)

Jarmo Myllys (1989–1991)

Ilkka Sinisalo (1990–1991)

Joukkue siirtyi Teksasiin vuonna 1993 jolloin siitä tuli Dallas Stars joka on puolestaan voittanut Stanley Cupin vuonna 1999. Muistelen, että kun seura oli siirtymässä Teksasiin niin käytiin kovaa kannunvalantaa siitä, tuleeko joukkueen nimeksi Dallas Lone Stars.

Kun NHL:lle kilpailijaksi perustettu WHA-liiga lopahti vuonna 1979 niin siitä siirtyi neljä joukkuetta NHL:ään. Yksi niistä oli Quebec Nordiques:

Risto Siltanen

Joukkue pelasi NHL:ssä vuosina 1979-1995. Se pääsi muutaman kerran play-offseihin ja kaksi kertaa konferensifinaaleihin jotka se kuitenkin hävisi. Joukkueessa pelasi suomalaisista Risto Siltanen. Joukkue muutti 1995 Denveriin ja siitä tuli Colorado Avalanche. Joukkueen pelaajamateriaali oli jo Quebecin ajoilta hyvä joten Avalanche voitti Stanley Cupin heti vuonna 1996 sekä sen jälkeen 2001 ja 2022.

WHA:sta NHL:ään 1979 siirtyi myös Hartford Whalers:

Sami Kapanen

Whalers pelasi NHL:ssä 1979-1997 ja pääsi pudotuspeleihin kahdeksan kertaa. Niissä joukkue selvisi ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon vain kerran. Suomalaisia joukkueessa pelasi Risto Siltanen ja Sami Kapanen. Joukkue muutti siis vuonna 1997 ja siitä tuli Carolina Hurricanes joka on voittanut Stanley Cupin vuonna 2006.

Samoin vuonna 1979 siirtyi toimintansa lopettaneesta WHA:sta NHL:ään Winnipeg Jets joka pelasi liigassa vuosina 1979-1996. Joku nuorempi voisi tuumia että mitä se ukko horisee, onhan Jets liigassa vieläkin. On niin, mutta se on aivan eri joukkue ja eri organisaatio.

Teemu Selänne

Jets pääsi pudotuspeleihin kaikkiaan kymmenen kertaa mutta ei päässyt koskaan toista kierrosta pidemmälle. Suomalaisia joukkueessa pelasi eri aikoina kaikkiaan kymmenen joista kuuluisimmat olivat tietysti Teemu Selänne ja Teppo Numminen. Joukkue siirtyi vuonna 1996 Arizonaan jossa siitä tuli Phoenix Coyotes ja myöhemmin Arizona Coyotes. Kyseinen Coyotes ei ole saavuttanut NHL:ssä suurempaa menestystä.

Viimeinen lopettanut ts. muuttanut seura oli se toinen yritys saada NHL Atlantaan eli Atlanta Thrashers:

Pasi Nurminen

Joukkue pelasi NHL:ssä 1999-2011 ja se pääsi pudotuspeleihin vain yhden kerran tippuen silloin heti ensimmäisellä kierroksella. Joukkueessa pelasi kaikkiaan kuusi suomalaista joista nimekkäimpinä maalivahdit Pasi Nurminen ja Kari Lehtonen. Mainittakoon että Nurminen oli ensimmäinen suomalainen kassari joka saavutti paikan NHL-joukkueen ykkösvahtina. Myöhemmin Nurminen on toiminut valmentajana ja osallistunut mm. ehkä maailman parhaisiin lätkämainoksiin:

Thrashers siirtyi vuonna 2011 Winnipegiin ja siitä tuli sitten Winnipeg Jets. Kaikki siirrot ovat tapahtuneet taloudellisista syistä. NHL on bisnestä ja raakaa sellaista. Oma veikkaukseni seuraavasta siirtyvästä seurasta on Arizona Coyotes ja se siirtyy Kanadaan joko Quebeciin tai Hamiltoniin.

Tässähän näitä tällä erää. Ensi kerralla varmaan jotain ihan muuta. Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille.


keskiviikko 24. toukokuuta 2023

SYNTISET KILOMETRIT

Naakkamo, Radanvarsikaupunki, hieman tuonnempana…

Naakkamon Autokatsastuksen pihalle ajoi muuan pakettiauto. Siitä nousi 55-vuotias härveli-, hilavitkutin- ja härspediräättöriasentaja Arvertti Hörtömurto joka hieman ihmetteli että kuinka katsatushallin vieressä sijaitsevalla kentällä oli niin paljon kilvettömiä autoja. Asia ei häntä sinänsä huolettanut sillä hänen viisitoistavuotias pakettiautonsa oli hyvin huollettu ja menisi varmasti katsastuksesta läpi.

Kun hän oli saapumassa katsastuskonttoriin niin ovesta astui ulos hänen vanha tuttavansa, lyömäsoitinopettaja Pumpat Tsäk Naakkamon kansalaisopistosta. Miehet olivat tutustuneet metsästyshommissa. Saman seuran miehiä. Hirvijahdista tuttu. Normaalisti Tsäk oli hymyileväinen ja hyväntuulinen mies mutta nyt hän oli kuin myrskyn merkki. Moikkasi vaan ohimennen musta pilvi päänsä yläpuolella ja poistui paikalta ilman tahtia.

Arvertti astui asiaa hieman ihmetellen konttorin sisälle, antoi avaimet sekä tarvittavat paperit kassaneidille ja maksoi laskun. Tuttu katsastusmies Seppo Sapusko kävi hetken päästä hakemassa avaimet. Katsastukseen ei menisi kuin varttitunti joten Arvertti kävi pihalla polttamassa savukkeen. Norttimiehiähän hän oli mutta kaupan kassa oli vahingossa antanut hänelle punaista Marlboroa kun ne askit olivat nykyisin samanlaisia mustia kaikki. No, kerrankos se vahinko sattuu. Eiväthän ne sitä tahallaan… vaikka aika typerää oli kuvitella että sillä askimuutoksella se kärheeminen mihinkään loppuisi…

Poltettuaan tupakin Arvertti siirtyi sisätiloihin ja hetken kuluttua Seppo saapuikin paikalle. Yleensä hän antoi aina avaimet ja paperit mutta nyt Arvertti saikin vain paperin. Jossa oli hylsy. Seppo totesi nolona ja varsin kyllästyneellä äänellä selityksen hylsystä. Arvertti alkoi aavistaa, että mikäs se Pumpat Tsäkkiä niin jurppi.

- Tota noin… kuule… auto on täysin kunnossa… mutta se menee välittömään käyttökieltoon… siihen ei saa edes siirtokilpiä vaan se jää tänne…

- Hä? Ja minkähän helvetin takia?

- No katos… se uusi direktiivi… sun ajotietokoneen lukemat menee reaaliajassa Brysseliin ja sieltä tuli automaattinen ilmoitus että sun henkilökohtaiset ajopäästösi tältä vuodelta ovat ylitetty. Eli autollasi ei saa ajaa ennen kuin ensi vuonna tammikuun ensimmäinen päivä. Tää direktiivi koskee kaikkia polttomoottoriautoja. Jos sulla olis sähköauto niin ei olis mitään ongelmaa.

- Ja helvetilläkö minä kymppitonnien sähköauton hankin? Minä olen pienyrittäjä ja joka kuukausi täytyy kylmä rinki persesilmän ympärillä laskea ettei viivan alle jää pelkkää punaista. Etkö nyt perkele voi antaa vähän armoa? Kun auto on muuten täysin kunnossa.

- No en. Valitettavasti. Kas kun jos minä jään siitä kiinni niin minä olen samantien Jalkasen Kivihiomolla ja firman luvat lähtee samantien. Ja minä jään siitä ilman muuta kiinni kun tieto meni Brysseliin välittömästi. En voi ottaa riskiä. Perheellinen olen minäkin.

Arvertti Hörtömurto totesi että jumala siunakkoon EU:ta sen suuressa ilmastoviisaudessaan, käveli pihalle ja soitti tutulle taksiyrittäjälle joka vastasi tilaukseen:

- Morjens. Kyyti tulee mutta se kestää kaksi tuntia. Kas kun multa on kolme autoa jäänyt katsastuksessa kiinni vuosittaisten ajopäästöjen takia. Kalusto on vähissä. Kotiinko sut pitäisi heittää?

- Ei kun sosiaalitoimistoon. Minä rupean tässä totuttelemaan pitkäaikaistyöttömän elämään.

Arvertti jäi odottelemaan taksia. Pihalle ajoi auto josta nousi Lauri Länkmakk. Hän morjesti pihalla olevaa tuttavaansa Arvertti Hörtömurtoa ja ihmetteli kun normaalisti mukava ja hyväntuulinen mies oli kuin myrskyn merkki. Moikkasi vaan ohimennen musta pilvi päänsä yläpuolella ja poistui paikalta ilman tahtia.

Mikähän sitä Arverttia niin jurppi? No, pianhan se Laurille selviäisi…

Lukijalle: Ei tää ihan fiktiota ollut. Tähän suuntaan ollaan jo menossa. Suomen Uutiset kertovat. Katsastustiedot menevät Brysseliin. Ja niistähän tehdään ilman muuta johtopäätöksiä.

maanantai 22. toukokuuta 2023

KAKSI KUNNIATOHTORIA

No joo, postaus kuuluu osastolle ”ei voinut mieltäänsä malttaa” ja sellaisestahan on ollut joskus lakipykäläkin. Mutta asiaan. Mitä yhteistä on Sanna Marinilla ja The Muppet Shown Kermit-sammakolla? No, molemmat ovat kunniatohtoreita. Eri yliopistosta tosin: 

Ja siihenhän ne yhteneväisyydet loppuvatkin. Kermit on naurattanut ja huvittanut ihmisiä vuosikymmeniä ja he ovat seuranneet Kermitiä vapaaehtoisesti. Marin puolestaan on ansiokkaasti ollut tuhoamassa kokonaista valtiota ja siinä ei ihmisten vapaaehtoisuutta ole pahemmin kyselty.

Samoin ero on suomalaisessa valtamediassa. Kermitin kunniatohtoriutta ei ole pahemmin kommentoitu. Marinista taas ollaan nyt mediassa laukeamassa housuihin ja tekemässä kyseisestä vahingossa asemaansa päässeestä bimbosta naispuolista Jeesus Kristusta. Ja mikä ettei, sillä kyseisestä yliopistosta ovat saaneet kunniatohtorin lätsän mm. laulaja Aretha Franklin, ohjaaja Oliver Stone, koomikko Billy Crystal ja laulaja Taylor Swift.

Pisti vaan silmään siinä Marinin puheessa yksi lause:

Näissä kysymyksissä on kyse arvoista. Jokaisen on valittava puolensa, sillä keskitietä ei ole.

Jotenkin tuli vaan mieleen se 1970-luvun lause:

Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.

Joka tapauksessa hotellin respassa ollaan sitä mieltä että Kermit-sammakko olisi ollut Suomelle huomattavasti parempi pääministeri.

Kiitos Taisteluvälineupseerille ja Qroquius Kadille inspiraatiosta.


perjantai 19. toukokuuta 2023

PAHA SANA VIIKONVAIHTEEKSI

Vaikka postauksen otsikko olikin tuommonen niin se ei tarkoita että rupeaisin erityisesti kiroilemaan. Paha sana tulee mistäs muualta kuin EU:sta ja sen sisältö on, no, paha sana:

EU on menossa kohti yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa. Jos yksittäiseen jäsenmaahan kohdistuu yhtäkkinen ja voimakas laittoman siirtolaisuuden sekä pakolaisuuden paine, jäsenmaat hoitavat taakanjaon yhdessä.

Ja tämänhän kiroili EU:n pääneuvottelija, ruotsalainen Tomas Tobé. Asia jatkuu:

Nyt käytävät keskustelut perustuvat europarlamentin 20. huhtikuuta hyväksymään ehdotukseen yhteisestä vastuusta tilanteessa, jäsenmaahan yhtäkkiä vyöryy luvattomia siirtolaisia tavaton määrä. Vastaavan kaltainen tilanne on parhaillaan käynnissä Italiassa ja Kreikassakin.

Ensihätään siirtolaisten ja pakolaisten vastaanottaminen on vapaaehtoista. Mutta jos halukkaita vastaanottomaita ei löydy kriisin keskellä riittävästi, komissio on saamassa vallan päättää ihmisten sijoittamisesta jäsenmaihin pakolla. Näin siis parlamentin ehdotuksen mukaan.

Huomattavaa on, että tässä ei suinkaan edes yritetä padota laitonta siirtolaisuutta vaan pakottaa EU:n jäsenmaat ottamaan sitä vastaan. Ja kyseessähän eivät todellakaan ole mitkään pakolaiset vaan turvapaikkasurffarit. Tulee myös huomata, että Suomihan on jo nyt EU:n alistusmannekiini ilmastohysterian suhteen. Mitä tuo tietää maallemme, jonka poliittinen eliitti ei koskaan sano ei Brysselille?

EU ei suinkaan ole muuttamassa itseään liittovaltioksi. Se on muuttamassa itsensä keskusjohtoiseksi, neuvostotyyppisen bolitbyroon ja byrokratiakoneiston johtamaksi valtioksi.


torstai 18. toukokuuta 2023

KÄPPÄUKOT JA MAANPETTURIT

Nykypäivä, Taempi Hyijärvi, Uusi Hyisiana, Pinnanmaa…

Taemman Hyijärven eräässä lahdukassa sijaitsi pieni, askeettinen mutta juuri siksi viihtyisä lautamökki joka miellytti erityisesti kaikenlaisia käppäukkoja niin kuin tässä tapauksessa Perskeleen Ykää ja Lötjösen Eelistä jotka olivat saunomassa hyvin pienessä mutta yhtä lailla viihtyisässä noin kahden ja puolen perseen rantasaunassa. Käppäukot olivat jälleen kerran pyytämässä pinnanmaalaista erittäin maukasta sätkärapua ja pyyntimiehet olivat olleet myös saantimiehiä joten saalista oli jo parikymmentä kiloa.

Setärumat käppäukot tulivat löylyistä höyryävänä tauolle. Lötjönen aukaisi Tsuhnan Koston ja laillisuuden rajat ylittävän maskuliiniröyhtäisyn – jota feministit kutsuisivat termillä burbrape –  päästettyään totesi:

- Niin, sinä Ykä väsäsit sitten semmoisen EU-epistolan.

- Joo, niinhän minä väsäsin. Semmosta kun tekee, niin sekä itse että myös toiset huomaavat että Suomi on ollut jo kymmeniä vuosia kusetuksen, kyykytyksen ja suoranaisen taloudellisen sodankäynnin kohteena. Ja se vielä kiittää ja pyytää lisää raippaa persuuksiin.

Lötjönen sytytti siinä sivussa voimasavuke Bostonin ja sanoi sitten:

- Niin… kun miettii niitä kymmeniä vuosia niin siinähän yhtään liioittelematta päätyy tiettyihin johtopäätöksiin. Kas kun se koko EU-hirvitys myytiin suomalaisille itsenäisten kansojen välisenä kauppaliittona jonka seurauksena tavara liikkuu sujuvasti ja suomalaiset saavat halpaa ruokaa, halpaa viinaa, halpaa bensaa ja halpoja autoja. Vaan kuinkas kävi?

Ykä puolestaan otti hörpyn Tsuhnan Kostosta, sytytti voimasavukkeen ja totesi:

- Jaa kuinkas kävi? Itsenäisyys meni aivan täydellisesti ja Suomi on alistunut sellaisen hirviön käskyvaltaan joka on täysin tietoisesti tuhoamassa suomalaisen elinkeinoelämän. Repii aina yhden naulan seinästä kerrallaan kunnes koko torppa romahtaa. Ja se tapahtuu poliittisen eliitin täydellä suostumuksella ja siunauksella. Kun ne eivät älyä, uskalla tai halua panna hanttiin.

- Niinpä tapahtuu. Röyhkeästi ja häpeämättä. Mitenkäs se meni se laki törkeästä maanpetoksesta? Tota noin… jotenkin sinne päin että… törkeä maanpetos on maanpetoksen törkeä tekomuoto, josta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta ja enintään elinkautinen vankeusrangaistus… maanpetoksen tekee törkeäksi se, että siinä aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa… mitäs tuosta sanoisit?

- Sanoisin että molemmat törkeän maanpetoksen kohdat toteutuvat täydellisesti koko Järjestelmäpuolueessa. On saatu aikaan koko valtakunnan alueen joutuminen vieraan vallan alaiseksi ja aiheutettu Suomelle erityisen suurta vahinkoa. Aikanaan noista teoista oltaisiin rangaistu ankarimman jälkeen. Jopa nappituomiolla. Nykyisin noille maanpettureille jaetaan kunniamerkkejä. Mutta mitäs kuvittelisit että Järjestelmäpuolueen broileri vastaisi syytökseen?

- Hähää, joo… sehän sanoisi että ei Suomea olla suinkaan saatettu vieraan vallan alaiseksi koska Suomi on vapaaehtoisesti liittynyt osaksi kyseistä vierasta valtaa. Se vieras valta ei ole enää vieras valta vaan meidän ikioma valtiomme vaikkei se suomea ehkä puhukaan. Meidän tulee olla uskollisia tuolle vallalle. Näin ollen nimenomaan vain ja ainoastaan separatistiset vaatimukset Suomen itsenäisyyden palauttamisesta kuuluvat törkeän maanpetoksen piiriin.

Ykä sytytti uuden voimasavukkeen ja totesi:

- Olisko jopa niin että Eurooppaan, ainakin Länsi- ja Pohjois-Eurooppaan on syntynyt uusi valtio. Ei EU. Vaan valtio nimeltä Poliittis-Byrokraattinen Utopististen Neuvostojen Liitto. Jolle vanhat valtiot ja niissä asuvat kansat ovat vain ikävää kitkaa täydellisyyden rattaissa. Suomalaisetkin broilerit vannovat uskollisuutta nimenomaan tuolle uudelle valtiolle.

- Hyvin paljon mahdollista. Asian syitä voi fundeerata, sondeerata, analyseerata ja spekuleerata vaikka tuomiopäivän tappiin. Mutta seuraukset ovat joka tapauksessa suomalaisille selviä ihan ilman fundeeraamista. Maata ovat johtaneet pitkään maanpetturit jotka ovat tehneet maanpetoksesta dogmin, jota ei saa arvostella koska se on pyhä. Me synnyttiin maahan jossa itsenäisyyttä pidettiin itseisarvona. Ja nyt me eletään maassa itsenäisyyden menettäminen on itseisarvo.

- Totta. Eikä tilanne tule muuttumaan kuin täyden romahduksen kautta. Onneks on tuota sätkärapua ny kumminkin.

- Niin aina. Eiköhän mennä vihalöylyihin?

- Näin tapahtuu. Me separatistiset maanpetturit.

Pinnanmaalainen sätkärapu

tiistai 16. toukokuuta 2023

30. EPISTOLA

Ja laitetaan taas vaihteeksi koottu epistola jonka aiheena on tällä kertaa se, mitä mainiota se suuresti mainostettu EU on saanut aikaan meille muurahaiskansalaisille. Itsenäisyyden menetys on tietysti tuttua samoin kuin euroon siirtyminen ja jos tekisin epistolan esmes tämän blogin koko ajalta niin siitähän tulisi pitkä kuin nälkävuosi. Laitetaan epistolaan siis vain tapahtumia parin viimeisen vuoden ajalta ja aloitetaan koronahysterian mukanaan tuomasta elvytyspaketista:

Eli tässähän pantiin matematiikka uusiksi. Suomi pakotettiin törsäämään 6,6 miljardia josta pääosa meni jonnekin eteläiseen Eurooppaan. Suomi sai sitten armosta käyttää pari miljardia niitä omia velkarahojaan itselleen ja niistäkin valtaosa meni siihen kuuluisaan Vihreään Siirtymään. Ja jollain matematiikalla me oltiin sitten tienattu ne pari miljardia.

Helmikuussa 2021 tehtiin päätös lyijyhaulikiellosta joka astui Suomessa voimaan helmikuussa 2023. Eli siinä määriteltiin että lyijyhauleja ei saa käyttää sataa metriä lähempänä kosteikkoa. Kun katsoo Suomen maastoa niin huomaa että sallittuja alueita etsiessä tarvitaan harppia ja millimetripaperia. Ja rajoitushan laajenee eli tarkoituksena on kieltää lyijyluodit muussa kuin viranomaiskäytössä ja sisäampumaradoilla. Tässähän on kyse siitä että pikkuhiljaa metsästys kielletään kokonaan ja myös tuomiojalaisesta linjasta jonka mukaan sivistysvaltiossa aseita on vain viranomaisilla. Ehkä – kas kun harppi tuli jo mainittua – tähän sopii kuvaksi muuan lippu. Maasta, joka ei ole suinkaan kuollut. Se vain vaihtoi pääkaupunkia. Sielläkään ei aseita ollut kuin viranomaisilla:

Joulukuussa 2021 EU määritteli vihapuhetta:

Euroopan unionin komissio haluaa tiukemman otteen vihapuheesta ja ehdottaa jäsenmaille, että vihapuhe voitaisiin säätää rangaistavaksi EU-laajuisesti.

Se vaatii jäsenmailta sitä, että ensin EU:n perussopimuksessa lueteltua listaa EU-rikoksista pidennetään kattamaan myös vihapuhe ja viharikokset.

Ja niin kuin tiedätte, vihapuhe on määriteltävä asia ja tärkeintä on se, kuka sen saa määritellä. Tällä hetkellä kaikki vastuullisen valehtelun ulkopuolinen puhe voidaan määritellä vihapuheeksi.

*

Tammikuussa 2022 EU:n ilmastohysteria iski myös suomalaisiin taksiautoihin. Tietysti polttoaineen hinta oli muutenkin taivaissa mutta lisäähän keksittiin, eli:

Taksialaa koskevat uudet EU-velvoitteet määräävät, että esimerkiksi julkisiin kyytien kilpailutuksiin osallistuvalla yhtiöllä pitää jatkossa olla jopa puolet tarjotusta ajokalustosta vähäpäästöistä.

Erään taksikuskin tiivistystä asiasta:

Ulkopuolelta pakotetun direktiivin mukaisesti taksiyrittäjät joutuvat hankkimaan kalliita ja Suomen oloissa epävarmoja sähköautoja. Asian tiivistää hyvin eräs taksikuski:

- Sitten kun akut oikeasti kestää niin, että voin ajaa tästä Inariin ja latausajat ovat kohtuullisia, niin voin miettiä asiaa.

Ja kuvassa taksikuskin tienestiä EU-Suomessa:

Helmikuussa 2022 EU sitten pläjäytti Suomen päälle oikein rypälepommin. Ettei suorastaan rybäripommin. Kuva ja kuvateksti kertonee siitä parhaiten:

Eli: EU-komission suunnitelman mukaan jopa kolmasosa Suomen pinta-alasta olisi saatettava luonnontilaiseksi. Luonnontilahan tarkoittaa sitä että alueella ei harjoiteta minkäänlaista maa- tai metsä- eikä muutakaan taloutta eikä myöskään asuta. Kolmasosa Suomesta on tommonen rapiat 112.000 neliökilometriä. Ei tarvitse suurta ennustajaa kertomaan että mitä tuo saisi aikaan Suomen elinkeinoelämälle.

EU:n luonteesta kertoo hyvin seuraava pätkä:

Asetus on aikanaan voimaan tullessaan suoraan jäsenmaita velvoittava, eikä se edellytä uutta kansallista lainsäädäntöä.

Hotellin respassa tuo mielletään lähinnä miehitystoimen ja taloudellisen sodankäynnin yhdistämiseksi. Tuo esitys kertoo siitä, että nimenomaan Suomesta on tulossa joku reservaatin ja näyteikkunan sekoitus. Kun täällä on vielä sitä metsää.

Ja toukokuussa 2022 EU-myllytys jatkui. Nyt mentiin metsistä ihmisten koteihin:

Euroopan komissio kaavailee mittavia pakkoremontteja suomalaisten koteihin.

Jos Euroopan komission ehdotus direktiivin muutoksesta menee läpi, Suomessa pitää korjata nopeasti 35 prosenttia rakennuskannasta. Remontit voivat olla mittavia vanhemmissa asuintalossa.

EU:n jäsenmaiden täytyisi korjata huonoimpiin energialuokkiin kuuluvat rakennukset noin kymmenen vuoden kuluessa.

Asuinrakennuksista halutaan mahdollisimman vähäpäästöisiä ja energiaa vähän kuluttavia.

VTT on arvioinut ympäristöministeriölle, että Suomessa ehdotus tarkoittaisi lähes puolta miljoonaa asuinrakennusta.

Eli EU:n ympäristökiima toteutuessaan – ja se toteutuu, jos Suomi ei pane hanttiin – tietää pankrotteja valtavalle määrälle suomalaisia koteja. Ja ei siksi, että remontteja tarvitsisi tehdä. Vaan siksi, että utopistit ovat niin päättäneet.

Samoin toukokuussa 2022 EU pisti biologiaakin uusiksi eli päätti että puu ei olekaan uusiutuva energialähde:

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta hyväksyi 16.-17.5. näkemyksensä Uusiutuvan energian direktiivin uudistamiseksi. Ympäristövaliokunnan näkemyksen mukaan metsäenergiaa ei jatkossa katsottaisi uusiutuvaksi energian lähteeksi. Suomen osalta tämä tarkoittaisi noin 20TWh poistumista uusiutuvasta fossiiliseksi, kun metsähaketta ei enää katsottaisi uusiutuvaksi. Määrä olisi suurempi kuin yli kahden Loviisan ydinvoimalaitoksen vuotuinen energiantuotantomäärä.

Nämä heput ne hinaa epäorgaanista ainetta. Tietysti se näyttää äkkikatsomalta tukkipuulta mutta ei pidä antaa katseen hämätä.

Ei tarvinnut mennä kuin saman vuoden kesäkuuhun kun Brysselin pirunkirnu keksi lisää:

Samaan aikaan kun moni suomalainen on pulassa elinkustannusten nousun seurauksena, Suomea ollaan ajamassa mukaan EU:n uuteen ”sosiaaliseen ilmastorahastoon”, josta rahoitetaan muiden EU-maiden sosiaaliturvaa – suomalaisten kustannuksella!

Sosiaalirahasto on puhdas tulonsiirtomekanismi ja tukipaketti, jolla osallistutaan jäsenvaltioiden sosiaaliturvan rahoittamiseen. Jäsenmaiden on tarkoitus luovuttaa neljäsosa uuden tieliikenteen ja rakennusten lämmityksen päästökaupan huutokauppatuloista EU:n omiksi varoiksi, jotka ohjataan sosiaalirahastolle.

Tulojen tasaus EU-tasolla jäsenmaiden suhteellisen vaurauden perusteella tarkoittaisi Suomelle valtavaa maksuosuutta ja siten myös muiden EU-maiden päästövähennysten kustantamista. Rahasto kasvattaisi Suomen maksuja unionille yhteensä 330 miljoonalla eurolla vuosina 2025–2027. Suomi puolestaan voisi saada enimmillään samalla aikajaksolla vain noin 109 miljoonaa.

Tässähän todennäköisesti päästään jo aikaisemmin sovellettuun demarilogiikkaan eli kun me maksamme 330 miljoonaa niin me olemme tienanneet 109 miljoonaa. Näinhän se on mennyt ennenkin.

Marraskuussa tuli sitten tietoon että jo valmiiksi älyttömäksi nousseisiin polttoaineitten hintoihin on vuoden 2024 alusta tulossa jopa 55 sentin korotus mikä taas alkaa tietää niskalaukausta suomalaiselle elinkeinoelämälle. Ja määräyshän tulee mistäs muualta kuin EU:sta ja sen jakeluvelvoitteesta jonka tarkoituksena on lisätä ”kestävien uusiutuvien polttoaineiden” käyttöä liikenteessä, jossa ne korvaavat moottoribensiiniä, dieselöljyä ja maakaasua. Taustalla on EU:n ilmastotavoite, jonka mukaan vuoteen 2030 mennessä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus on nostettava EU:ssa 14 prosenttiin liikenteen energian loppukulutuksesta. Tämähän tietysti antaa mahdollisuuden aivan uudenlaiseen yritystoimintaan:

Huitsinnevadan Paikallisdemokraatille haastattelun antanut intialainen taksialan yrittäjä Veerappan Pääräppän suunnittelee toimintansa laajentamista polttomoottoriautoista luopuvaan Suomeen. Hän näkee, että muuttuvassa tilanteessa hänen osaamistaan tarvitaan.

Laitetaan tähän väliin muistutus siitä, että koko juuttaan järjestelmäpuolue on edelleenkin täysin EU:n kannalla. Hyvänä esimerkkinä surullisenkuuluisa Liisa Jaakonsaari:

Pitkin vuotta 2022 EU oli kehittänyt ikiomia laskelmia joiden mukaan Euroopan metsäisin maa ei olekaan mikään hiilinielu (koska tuosta perkeleen termistä muuten päästään eroon) vaan suorastaan hiilipuhallin. Ja siitä esitettiin sitten arvioita että tämä vallitseva asiantila maksaa Suomelle parhaimmillaan 8 miljardia euroa. Maksaa mistä? No siitä, että Suomen pitäisi alkaa ostaa noita ”hiilinieluyksiköitä” maista joissa on huomattavasti vähemmän metsää kuin Suomessa.

Moni ajattelukykyinen voisi tässä vaiheessa kysyä että mitä helvettiä mutta selitys tosiaan löytyy Brysselin utopistiselta sylttytehtaalta:

Varsinaisesti kyse ei ole Suomen omasta hiilineutraaliustavoitteesta. EU on asettanut jokaiselle jäsenmaalle maakohtaiset, vuosittaiset tavoitteet lisätä nieluja vuosien 2016–2018 keskiarvoon verrattuna.

Eli Brysselin utopistit ovat päässeet määrittelemään neuvostotyyliin asioita joita niiden ei missään nimessä pitäisi päästä määrittelemään ja sehän iskee nimenomaan tänne EU:n kilttiin Takahikiän Perähikiään.

Muistutetaanpa tässä välissä eräästä biokapasiteettiin liittyvästä asiasta jota EU ei halua muistaa:

Kun asiaa on uutisoitu, on ilmoitettu että Suomi voisi ostaa tätä keinotekoista hiilinieluvaluuttaa mm. Italialta koska kyseinen maa on ylittämässä oman tavoitteensa. Vaan minkäslainen se olikaan se Italian biokapasiteetti verrattuna Suomeen:

Kusetus, everyone? Ja taas kertaalleen menee läpi.

Mennään tammikuuhun 2023 ja jatketaan sitä EU:n määräämää ennallistamisprojektia. Hinta vain kasvaa:

Lainsäädäntöehdotuksen mukaan turvepeltojen pinta-alasta tulisi ennallistaa vuoteen 2030 mennessä 30 prosenttia, josta neljäsosa tulisi vettää eli palauttaa kuivatettu alue kosteikoksi.

Vastaavat ennallistamistavoitteet olisivat 50 prosenttia vuodelle 2040 ja 70 prosenttia vuodelle 2050, joista puolet pitäisi vettää.

Luonnonvarakeskus laski että kyseinen ennallistaminen maksaisi suomalaisille pahimmillaan jopa 19 miljardia euroa.

Ehdottoman välttämätöntä. Sillä Suomihan on tunnetusti maa jossa ei ole suota kuin muutama hehtaari.

*

Samana vuonna ollaan alettu huomata että ilmastonmuutos ei uskonkappaleena oikein riitä joten sen lisäksi on kehitetty ”luontokato ja metsäkato”. Joka – EU:n määräyksestä naturligtvis – on pahimmassa tapauksessa nirhaamassa sekä naudanlihaa että suomalaista puu- ja paperiteollisuutta:

Euroopan Unionin alueella ei saa enää pian myydä tuotteita, jotka ovat aiheuttaneet metsäkatoa. Syynä on metsäkatoasetus, jonka hyväksymisen puolesta Euroopan parlamentti äänesti keskiviikkona.

EU:ssa saa jatkossa myydä vain tuotteita, joista on annettu huolellisuusvelvoitteen mukainen vakuutus. Huolellisuusvelvoite edellyttää, että tuote ei ole peräisin metsäkatoalueelta eikä se ole heikentänyt metsien tai korvaamattomien aarniometsien tilaa 31. joulukuuta 2020 jälkeen.

Uudet säännöt koskevat nautakarjaa, kaakaota, kahvia, palmuöljyä, soijaa, puuta, kumia, puuhiiltä ja painettuja paperituotteita.

Suomi ei ole torpannut yhtään tässä epistolassa esille tuotua esitystä. Ei ensimmäistäkään. Vaikka niitä tippuu koko ajan ja ne ovat nimenomaan Suomelle suorastaan maahan kohdistettua taloudellista sotaa. Suomi on kuin se sanonnan mukainen hitaasti elävältä kiehuva sammakko. Vapaaehtoisesti kiehuva.

Se, mitä valtaeliittimme on sanonut pitkin matkaa on, että ”Suomen täytyy päästä mukaan päättäviin pöytiin”. No, onhan se päässyt. Kuulemaan, mitä siellä päätetään.

En muista kuka se oli, joku kokoomuslainen poliitikko kuitenkin joka totesi että ”Suomi on EU:ssa itsenäisempi kuin koskaan”.

Haluaisin kuulla, että kuinka kyseinen tyyppi aukaisee tuon logiikan. Tässä tämä epistola tällä kertaa. Lisää varmasti tulee. Valitettavasti.