Siirrytäänpä taas hetkeksi masentavasta nykypäivästä jonnekin muualle eikä tällä kertaa edes Kekkoslovakiaan vaan postauksen voisi alaotsikoida että ”kaikkee se insinööri keksii kun sille päälle sattuu”. Eli esittelyssä on lentokoneita jotka ovat, no, varsin omalaatuisia ja joista suurin osa jäi vain prototyyppiasteelle. Aloitetaan kakkosrähinän Saksasta ja esitellään epäsymmetrinen Blohm & Voss BV 141:
Konehan oli siis suunniteltu tiedustelukoneeksi. Ideana
oli se, että tiedustelijalla oli hyvä näkyvyys niin kuin epäilemättä oli mutta
en tiedä, kuinka hankala tuollainen epäkeskokone oli pilotille lentää. Näitä
valmistettiin vajaat kaksikymmentä kappaletta mutta ne eivät päässeet
suurempaan tuotantoon.
Esitellään sitten amerikkalainen pian kakkosrähinän jälkeen
kehitetty hävittäjä McDonnell XF-85 Goblin:
Tämän neljällä raskaalla konekiväärillä varustetun minihävittäjän
ideahan oli se, että niitä oltaisiin kuljetettu raskaitten pommikoneitten
pommikuiluissa ja kun varsinaisten hävittäjien lentomatka ei silloin riittänyt,
niin ne oltaisiin pudotettu lähellä kohdealuetta suojaamaan pommikoneita. No,
ne raskaat pommarit olisivat silloin suunnanneet nimenomaan syvälle
Neuvostoliittoon joten kyseisten hävittäjien lentäjille matka olisi ollut
takuuvarma one way ticket. Ehkä jenkitkin hoksasivat tämän joten projekti jäi
kahteen prototyyppiin.
Jatketaan. Kehittikö Neuvostoliitto Star Wars-leffaa
ennen Star Wars-leffaa? Onko tämä Millenium Falcon? Emmää tiä mutta esitellään Bartini
Beriev VVA-14:
Kone oli suunniteltu vedestä nousevaksi
VTOL-ominaisuuksilla varustetuksi sukellusveneiden torjuntakoneiksi. Tuotanto
jäi kuitenkin kahteen prototyyppiin.
Siirrytäänpä sitten maailmansotien väliseen Ranskaan
jossa kehitettiin varsin omalaatuinen matkustajakone Blériot 125:
Eli tässä yksimoottorisessa matkustajakoneessa 12
matkustajaa oli sijoitettu laskutelineisiin. Kone jäi yhteen prototyyppiin.
Mahalasku kyseisellä koneella olisi varmaan ollut matkustajille varsin
vittumainen. Ainakin jalat olisi kannattanut nostaa ylös.
Mennään sitten Iso-Britanniaan jossa kehitettiin
1930-luvulla Westland-Hill Pterodactyl:
Tässä koneessahan ei ollut varsinaista peräsintä
ollenkaan. Se oli suunniteltu jonkinlaiseksi hävittäjäksi ja siitä kehitettiin
jopa useampia versioita mutta laajempaan tuotantoon se ei päässyt. Mennään
jälleen amerikkoihin ja esitellään hävittäjä Vought XF5U:
Niin kuin kuvasta näkyy, ei koneessa ollut itse
asiassa siipiä vaan leveänlättänä runko toimi itsessään siipenä. Kone
suunniteltiin kakkosrähinän aikana, sillä olisi ollut varsin huikea 727 km/h
tuntinopeus mutta senkin tuotanto jäi kahteen prototyyppiin.
Mennäänpä sitten Italiaan hieman ykkösrähinän jälkeen
ja esitellään Caproni Ca.60:
Tällä varsin suuruudenhullun näköisellä yhdeksäntasoisella
lentoveneellä oli tarkoitus lennättää sata ihmistä kerrallaan Atlantin yli. No
siihenhän se sitten jäikin eli prototyyppi ainoalla lennollaan nousi 18 metrin
korkeuteen ja rojahti sitten jorpakkoon. Kuski sentään selvisi. Mainittakoon
että saksalaiset onnistuivat hieman paremmin tässä ideassa Dornier Do X-lentoveneellä
joka onnistui lentämään Atlantin yli:
Siirrytään sitten Estados Unidosiin tjsp ja aikana on
kylmän sodan alkuvuodet. Jenkit kehittivät, no, eräänlaisen ilmamopon eli De
Lackner HZ-1 Aerocyclen:
Masiinaa oli tarkoitus käyttää jonkinlaisena
tiedusteluvehkeenä mutta niin kuin kuvasta näkyy, ei ilmamopoilijan jalan
paljon kannattanut livetä tuolta varsin pieneltä astinlaudalta. Näin vissiin U.S.
of A:n ilmavoimatkin päättelivät joten koneen kehittely jäi vaiheeseen mutta
niitä tehtiin kuitenkin 12 kappaletta.
Siirrytään sitten Suureen ja Mahtavaan. Tämä kone tjsp.
on esitelty tässä blogissa aikaisemminkin mutta ehkä se sopii tähän. Eli
kyseessä on Lun-class ekranoplan:
Kyseessähän oli siis jonkinlainen lentoveneen ja
maihinnousualuksen yhdistelmä joka lensi muutaman metrin meren yläpuolella
käyttäen hyväkseen ns. maaefektiä parhaimmillaan yli 500 kilometrin
tuntinopeudella. Lisäksi masiinassa oli kuusi meritorjuntaohjusta ja neljä
23-millistä tuplaputkista tykkiä ja se kantoi sadan tonnin kuorman. Näitähän
tehtiin sitten vain yksi mutta noin periaatteessa jos noita olisi ollut enemmän
niin neuvostoaikana mahdollisessa Suomeen kohdistuvassa
maihinnousuhyökkäyksessä noita olisi ollut kai aika pirullista torjua. Kiire
siinä ainakin olisi tullut.
Mennään sitten vielä lopuksi vuoden 1932 Italiaan ja
esitellään Stipa-Caproni:
Ideana tälle koneelle oli että siitä tehdään hävittäjä
ja kun se on tuollainen lyhennetty malli niin niitä mahtuu lentotukialuksille
enemmän. Ongelmana vaan oli se, että koneen muoto rajoitti sen huippunopeuden
133 kilometriin tunnissa joka ei tuolloinkaan ollut enää paljon mitään joten
konetta ei tehty kuin yksi prototyyppi.
Ja tässähän niitä härpäkkeitä tällä erää oli.
Puuttumaan jäi se lentokonetyyppi joka lennättää ISIS-terroristeja Suomeen ja jollain
ihmeen ilveellä vapauttaa ne lennon aikana kaikista syytteistä. Mutta en
löytänyt sitä etsimällä. Ehkä se on jotain aivan uutta konetyyppiä. Ensi
kerralla sitten ehkä jotain ihan muuta.