keskiviikko 1. helmikuuta 2023

JOTAIN IHAN MUUTA CXXXIII

Eli vaihteeksi toksista maskuliinisuutta

Kun tämä nykypäivä tympii oikein urakalla niin mennään hetkeksi kylmän sodan vuosiin. Minähän tein aikanaan postauksen siitä, minkälaisia sotilaslentokoneita pohjoismailla tuolloin oli. Pysytään nyt maan pinnalla ja tuossa 1970-luvun alussa ja katsotaan hieman että minkälaista kevyttä aseistusta pohjoismailla tuolloin oli. Tuohon aikaanhan pohjoismaitten armeijat olivat varsin voimakkaita. Ainakin suhteessa riisuttuun nykypäivään. No, Suomihan ei onneksi sitä aseistariisumista koskaan tehnyt.

Epäilemättä kyseisilla mailla on muutamien esitettyjen aseiden lisäksi ollut varikoissa vielä vanhempaa materiaalia niin kuin oli Suomellakin hyvin pitkään. Lähteenä on käytetty erinäisiä internetin lähteitä ja erityisesti brittiläisen historioitsijan Digby Smithin (kirjailijanimi Otto von Pivka) The armies of Europe today-kirjaa.

Aloitetaan Tanskasta.

TANSKA

Tanskan vakituisen armeijan maavoimien koko oli tuolloin 27.000 miestä, merivoimien 6.600 miestä ja ilmavoimien 9.800 miestä. Maavoimilla oli reserviä 65.000, merivoimilla 3.000 ja ilmavoimilla 11.500. Lisäksi kokoonpanoon kuului kodinturvajoukot eli Heimwehr jonka vahvuus oli 55.100 miestä. Laajemmassa käytössä ollutta aseistusta:

Hovea M/49-konepistooli:

Konepistoolin kaliiberi oli 9 x 19 Parabellum, tulinopeus 600 laukausta minuutissa ja niin kuin näkyy, siihen kävi myös Suomi-konepistoolin lippaat. Kyseinen konepistooli oli aktiivikäytössä vielä 1970-luvun alussa. Ja vielä samoja aikoja Tanskan armeijalla oli laajassa palveluskäytössä kakkosrähinän aikainen amerikkalainen puoliautomaatti M1 Garand:

Kyseinen ase oli kodinturvajoukkojen käytössä vielä 1990-luvulla mutta muuten sitä alkoi korvata Gevær M/75 automaattikivääri. Asetta oli ollut käytössä aikaisemmin rajoitetusti mallina M/66:


Kyseinen ase on itse asiassa tanskalainen versio saksalaisesta (tai kun tuota aikaa elettiin niin länsi-saksalaisesta) Heckler & Koch G3A5-automaattikivääristä. Kaliiberi 7,62 x 51 NATO. Tuolla pitkällä kiväärinpatruunalla varustetun aseen englanninkielinen nimitys olisi battle rifle mutta tuo taistelukivääri ei minusta oikein ole suomen kielellä luonteva termi. Makuasioista on tietysti hankalaa kiistellä.

Tuohon aikaan tanskalaisilla oli käytössä kakkosrähinän aikainen saksalainen MG 42-konekivääri (kal. 7,92 x 57) ja siitä kehitetty versio MG-3 (kal. 7,62 x 51 NATO):

Niin kuin ”isäpapallaan” on tälläkin kk:lla kova kiire eli tulinopeus on 1.100 laukausta minuutissa. Tuon konekiväärin lisäksi tanskalaisilla oli vielä 1970-luvun alussa käytössä omaa valmistetta ollut Madsen M1950-pikakivääri:

Tätä asetta valmistettiin useammassa kaliiberissa, siinä oli 30 patruunan lipas ja tulinopeus varsin rauhallinen 350-400 laukausta minuutissa. Madsen yritti kehittää myös omaa, laajaan käyttöön suunniteltua automaattikivääriä Madsen M/62 LAR kaliiberissa 7,62 x 51 NATO mutta se ei lyönyt itseään läpi ja jäi suunnitteluvaiheeseen:

Mainittakoon että kyseisen aseen aikaisin kehitysvaihe oli kaliiberissa 7,62 x 39 ja  sitä suunniteltiin tarjottavaksi Suomen puolustusvoimille joka tuohon aikaan oli hankkimassa uutta asetyyppiä. Suomalaiset kuitenkin päätyivät omaan RK-62-rynnäkkökivääriin.

Siinä hieman tanskalaista asevarustusta.

Mennäänpä sitten Norjaan:

NORJA

Norjan vakituisen armeijan maavoimien koko oli 18.000 miestä, merivoimien 8.500 miestä (luvussa mukana 800 rannikkotykistön miestä) ja ilmavoimien 9.400 miestä. Reserviä oli kaikkiaan 179.600 miestä sekä 75.000:n miehen kodinturvajoukot (Heimevernet). Konepistoolikanta maalla oli tuolloin vielä kakkosrähinän aikaista eli siihen kuului saksalaisten miehitysjoukkojen jättämät MP40-konepistoolit:

Norjalaisia kodinturvajoukkojen miehiä noilta ajoilta. Oikeanpuolimmaisella MP40. Keskimmäisellä vanha Parabellum.

Myös brittiläisiä Stenejä oli sodan jäljiltä mutta en osaa sanoa oliko niitä aktiivikäytössä. Heckler & Kochin MP5 tuli norjalaisten käyttöön mutta vasta hieman myöhemmin. Aktiivikäytössä oli vuoteen 1970 saakka tanskalaisten tapaan M1 Garand-puoliautomaatteja. Samoin käytössä oli vielä saksalainen Kar98k-pulttilukkokivääri, lähinnä kodinturvajoukoilla. Niitäkin jäi saksalaisilta Norjaan reippaasti. Kuva Stavangerista vuodelta 1945:

Vielä niitä aikoja oli norjalaisilla käytössä myös amerikkalainen 7,62 x 33-kaliiberinen puoliautomaatti M1-karbiini:

Vuodesta 1967 näitä vanhoja asetyyppejä alettiin korvaamaan AG-3-automaattikiväärillä:

Niin kuin aseen ulkonäöstäkin huomaa, tekivät norjalaiset saman ratkaisun kuin tanskalaisetkin eli valmistivat omaa versiotaan saksalaisesta HK G3:sta. Myös konekiväärinä norjalaiset käyttivät tanskalaisten lailla saksalaista MG-3:sta.

Vaan siirrytäänpä sitten Ruotsiin:

RUOTSI

Ruotsin vakituisten maavoimien vahvuus oli tuolloin 48.200 miestä, merivoimien 12.100 miestä ja ilmavoimien 12.200 miestä. Reserviä maavoimissa 113.700, merivoimissa 16.600 ja ilmavoimissa 9.400 sekä lisäksi 500.000 miestä kodinturvajoukoissa (Hemvärnet).

Ruotsillahan oli käytössä myös Suomi-konepistooleita mutta se kuuluisin heidän oma kp oli Carl Gustaf m/45 eli Kulsprutepistol m/45 eli kuularuiskupistooli på finska:

Aseen kaliiberi oli 9x19 Parabellum, tulinopeus 600 laukausta minuutissa ja se käytti 36 patruunan tankolipasta. Kertomatiedon mukaan kyseistä konepistoolia käytti myös muuan majuri Larry Thorne Vietnamissa.

Niin Ruotsi kuin moni muukin maa – pohjoismaat mukaan lukien – oli 1970-luvun vaiheessa tietyssä murrosvaiheessa jolloin vanhaa kalustoa oli vielä varsin paljon käytössä mutta sitä korvattiin uudemmalla. Vanhaan, käytössä olleeseen kalustoon kuului Ag m/42-puoliautomaattikivääri:

Kyseinen ase oli kaliiberia 6,5 x 55 joka oli Ruotsissa ja Norjassa tuolloin käytetty sotilaskaliiberi ja joka on nykyisinkin varsin yleinen metsästyksessä. Uusi, korvaava ase oli AK 4 (Automatkarbin 4):

Ase on – yllätys yllätys – ruotsalainen versio saksalaisesta HK G3:sta. Konekiväärikannassaan Ruotsi oli siirtynyt pääosin Ksp 58 eli Kulspruta 58-kantaan:

Ase on ruotsalainen versio belgialaisesta FN MAG-konekivääristä. Aseen tulinopeus oli 600-850 laukausta minuutissa. Sen alkuperäinen kaliiberi oli perinteinen 6,5 x 55 mutta AK 4:n käyttöön ottamisen myötä se pesitettiin 7,62 x 51 NATO-kaliiberille. Myös vanhempia konekiväärimalleja oli ainakin varmuusvarastoissa. Ruotsillahan oli tuohon aikaan varsin huomattavat puolustusvoimat. Ja mennään sitten vielä Suomeen:

SUOMI

Tuohon aikaan Suomen vakituiset maavoimat olivat 34.000 miestä, merivoimat 2.500 miestä ja ilmavoimat 3.000 miestä. Kokonaisreservi oli huomattavat 650.000 miestä. Suomen aseistusta on tässä blogissa kyllä esitelty ennenkin mutta käydään hieman läpi kumminkin. Silloin 1970-luvun alkupuolella suomalaisille varusveijareille opetettiin pääaseena jo RK 62:

Kuvassa mukana myös sen ajan kuuskekkoset sekä teräskypärä. Asehan oli koneistoltaan AK-47 ja tuli aikanaan myös muuan Ykälle tutuksi. Sinänsä Suomella oli käytössä ja varastossa huomattava määrä kakkosrähinän aikaista tavaraa alkaen kolmen linjan kivääreistä. Itselleni opetettiin rynkyn lisäksi Suomi-konepistooli, Lahti-Saloranta ja Ukko-Pekka. 1970-luvun alun uudempaa tavaraa oli sitten 7,62 KvKK 62:

Kyseinen konekivääri käyttää samaa lyhyttä 7,62 x 39-patruunaa kuin rynkkykin ja sen tulinopeus on n. 1.000 laukausta minuutissa.

Tässähän sitä pohjoismaalaista käsiasearsenaalia oli näin helmikuun alkuun. Voi olla, että palaan raskaampaankin kalustoon jossain vaiheessa. Hyvää alkanutta ja mahdollisimman toksisen maskuliinista helmikuuta kaikille.


maanantai 30. tammikuuta 2023

VÄÄRÄN MARIAN PÄIVÄNÄ

Niin, minähän suunnittelin seuraavaksi postaukseksi toksista maskuliinisuutta mutta lykkään sitä vielä hieman. Toksinen maskuliinisuus ja siitä tiivistetty maskutoksiinihan ei vanhene. Pysytään siis vielä masentavassa nykypäivässä ja onhan nyt vielä kaiken lisäksi maanantaikin.

Itse asiaan. Marian ilmestyspäivä on 25.3. Sillä ei ole tämän postauksen kanssa mitään tekemistä. Sen sijaan Maria Ohisalo viettää omaa Marian ilmestyspäiväänsä joka ristuksen päivä ja lähettää meille muurahaiskansalaisille jatkuvasti viestejään. Ja tässä yksi tuoreimmista jossa tiivistyy, no, paljon. Hyvin paljon:

Omalta osaltaan ja äärivihreästä näkökulmastaan hän on tietysti oikeassa. Mutta mitä tuo meinaa meille muurahaiskansalaisille? Vihreä – ja EU:n tukema/vaatima – näkemys luonnonsuojelusta on Suomen muuttaminen reservaatiksi, suomalaisen talouselämän näivettäminen ja sitä kautta tavallisen suomalaisen elintason romahduttaminen. Tavallinen suomalainen joutuu muistelemaan että ”olipa kerran” koska vihervasemmistolainen toteutti haaveensa ”kerran tulee olemaan”.

Vihreä – ja EU:n tukema/vaatima – näkemys ihmisoikeuksista ja oikeusvaltion puolustamisesta tarkoittaa meille tavallisille suomalaisille aina lisääntyvää kehitysmaalaista väkivaltaa jota ei saa nimittää ongelmaksi ja lisäksi suoranaista ryöstöä kehitysmaalaiseen elatusautomaattiin jota kansalainen ei itse halua eikä maa tarvitse.

Muuten tuo twiitti kertoo hyvin vihreitten ja valitettavasti koko järjestelmäpuolueen kannasta. Vahvempi EU eli pois Suomelta viimeisetkin itsenäisyyden rippeet. Tilalle lopullisesti asema provinssina jota voi kyykyttää esimerkkitapauksena aivan niin kuin lystää. Ja niitä rajat ylittäviä ratkaisuja on todellakin ollut / on jatkossakin tarjolla. Ohisalon mielestä aika tarvitsee niitä. Tavalliset kansalaiset sekä maa itsessään pärjäisivät oikein hyvin ilman.

Tuli vaan mieleen asian tiimoilta se kauhea seikka että valtavan suuri osa suomalaisista taitaa kuvitella Suomen olevan vieläkin siinä EU:ssa mihin he luulivat liittyneensä vuonna 1994.

Ja että alkava viikko saataisiin oikein hyvin pilattua niin laitetaan vielä hieman Ajan Henkeä. Pakkosyötettyä Setapuuroa-postaukseen laittoi Qrouius Kad kommenteissa linkin ”Seksi ja trans”-oppaaseen. Eräs Ano puolestaan oli myös jaksanut kahlata sen läpi kokonaan ja laittoi vinkin että vilkaiskaapas sivua 14. Ja joo, siellä tiivistyy jotain Ajan Hengestä. Laitetaan kuvana:

Mitä tuohon enää sanois? Enpä taida sanoa muuta kuin hyvää alkanutta viikkoa. Meille kaikille rajoittuneille. Onneksi olemme sellaisia.


lauantai 28. tammikuuta 2023

AJAN HENKI OSA IX

Eli aiheita joita käppäukon on hankalaa fundeerata ilman Tsuhnan Kostoa eli trans-aapelit

Niin kuin lukija hyvin tietää, on suht paljon asioita joita minä en ymmärrä. Joku voi pitää sitä rajoittuneisuutena ja käppäukkomaisuutena. Joku voi pitää sitä terveenä järkenä. Toisin sanoen käppäukkomaisuutena.

Tämä transpelleily ja sen hypetys on yksi niistä. En juuri just nyt puutu siihen että partaiset muniaan raapivat jätkät voivat ilmoitusasiana ilmoittaa olevansa naisia mitä he eivät ole. Puutun siihen ilmiöön mikä ei Suomeen ole käsittääkseni vielä pahemmin levinnyt mutta epäilemättä sekin vielä leviää koska hirviö on laskettu irti eikä sitä voida enää pysäyttää.

Jaa mikä ilmiö?

No nämä transabled. Eli ihmiset, jotka ovat täysin terveitä mutta pitävät itseään fyysisesti vammaisina ja elävät sen mukaisesti. Oikein hyvää suomennosta asialle ei ole. Otetaan vähän esimerkkejä maailmalta.

Eli tässä on täysin terve nainen joka mieltää olevansa alaraajahalvaantunut ja on sen vuoksi täysin vapaaehtoisesti pyörätuolissa:

Tässä on taas nainen joka oli täysin terve mutta halusi olla sokea ja tietoisesti teki itsestään sokean kaatamalla jotain kodin putkimiestä silmiinsä:

Asiaan liittyvässä videossa (kohdasta 1.15) tosin nainen väittää, että joku psykologi auttoi häntä itsensä sokeuttamisessa. Itse uskon että tuo on paskapuhetta sillä kyseinen psykologi olisi epäilemättä menettänyt oikeutensa harjoittaa ammattiaan koska hän olisi syyllistynyt törkeään asiakkaansa pahoinpitelyyn.

Otetaan vielä kolmas esimerkki Norjasta:

Eli täysin terve norjalainen jätkä joka mieltää olevansa vammautunut nainen. Näitä esimerkkejä löytää googlesta enemmänkin hakusanalla trans-aapeli eiku siis transabled. Sairaudeksihan tuo nykyisin (kai) vielä käsitetään mutta kun tämän transhypetyksen nälkä on loppumaton niin kuinka kauan? Ja onhan nykyinen transhypetyskin sairaus, josta on tullut muoti josta puolestaan on tullut kyseenalaistamaton uskonkappale.

Suomessa näitä kuvitelmavammaisia ei vielä käsittääkseni ole mutta epäilemättä niitä on tulossa. Mitäs tällainen käppäukko heistä ajattelee? No, olkoot ja eläkööt ihan tavallaan ja tyylillään. Kunhan tekevät sen sataprosenttisesti omalla kustannuksellaan. Suomessahan transvillityksessä ei olla siis päästy ihan näin pitkälle mutta tähän asti sentään kuitenkin:

Ja huvittavinta on etteivät kiihkeimmät feministit tuota edes vastusta vaikka muuten ovat muistaneet valittaa miesten (siis kantasuomalaisten, ei tuontitavaran) hirvittävästä vaarallisuudesta jo iät & ajat. Nyt naisten suihkutiloihin änkeävä turaparta onkin ok ja jos joku asiasta huomauttaa niin huomauttaja kärsiikin äkillisestä kullifobiasta. Josta feministit itsessään ovat kärsineet jo varmaan parikymmentä vuotta. Mutta sehän on ihan eri juttu se, hei. Hjuu, arvotaan päivän feministinen mielipide. Niin kuin tällä kansanedustajalla. Tunnette hänet kyllä:

Mitähän hän olisi tuumannut miehistä naisten pukuhuoneissa jos transhypetys ei olisi ehtinyt tälle tasolle? Mutta nyt kun se on tiedostavaa muotia niin asiaa on pakko hypettää. Ettei vaan putoa hypetyksen kärryiltä ja joudu uskonsisarien silmissä epäilyttäväksi.

Tuossa tuli mainittua tuo Norja. Siellähän ollaan kyseisessä edistyksessä Suomeakin pidemmällä. Hyvänä esimerkkinä muuan Tonje Gjevjon. Hän on siis laulaja ja näyttelijä. Ja nainen. Ja lesbo. Joka kirjoitti facebookiinsa että ”miesten on yhtä mahdotonta tulla lesboksi kuin tulla raskaaksi”. Mikä tietysti pitää paikkansa. Mutta kyseinen kirjoitus on nyt poliisitutkinnassa ja voi johtaa pahimmillaan kolmen vuoden vankeustuomioon.

Kehitystä. Edistystä. Ajan henkeä.

Vaan täytyy tunnustaa, että olenhan minäkin mennyt tähän transpelleilyyn mukaan. Miellän nimittäin olevani trans-aged. Henkisesti olen 67-vuotias, joten minun pitäisi ilman muuta päästä välittömästi eläkkeelle. Onhan noita hommia jo useampi kymmenen vuotta tullut tehtyä. Done it, been there.

Vaan pääseekö käppäukko fiiliseläkkeelle?

Ei se taida päästä.

Mutta joo, nyt tässä on tullut viikon aikana sekä säälipornoa ja setapuuroa ja LGBTQTiiTyytä ja vielä trans-aapeleita niin että taidan seuraavassa postauksessa kirjoittaa jotain ihan muuta. Ehkä jotain toksisen maskuliinista.

torstai 26. tammikuuta 2023

PAKKOSYÖTETTYÄ SETAPUUROA

Niin kuin on aikaisemminkin tullut todettua: maailmalla käydään sotaa jonka pelätään vielä eskaloituvan ja Suomen talous lähentelee pankrottia. Samalla kouluissa pisa-tulokset heikkenevät samoin kuin oppilaitten oppimisen taso. Mutta täällä Suomessa jaksetaan silti edelleenkin keskittyä suvaitsevais-tiedostavan väestönosan prioriteetteihin eli lasten ja nuorten pään sekoittamiseen oikein opetussuunnitelman pohjalta. Lippulaivana tässä on luonnollisesti Helsingin kaupunki ja asiastahan otsikoidaan:

Helsinki järjestää 6.–9.-luokkalaisille sateenkaarityöpajan – osa huoltajista haluaisi kieltää lastensa osallistumisen.

Epäilemättä haluaisi, sillä:

Opetussuunnitelman mukaan perusopetuksessa on edistettävä tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta ja lisättävä tietoa sekä ymmärrystä muun muassa sukupuolen moninaisuudesta.

Eli pakolliseen opetussuunnitelmaan on ympätty – ymmärtääkseni jo edellisen hallituksen aikana – pakkosyötettävä LGBTQTiiTyy-propaganda. Josta ei voi kieltäytyä:

Peruskoulun 6.–9.-luokkalaisille järjestettävät sateenkaarityöpajat ovat Halkilahden mukaan osa opetussuunnitelmaa eli siten käytännössä pakollisia kaikille.

Näitä ns. työpajoja vetävät sitten SETAn työntekijät ja kyseinen järjestöhän on erikoistunut eritoten muodikkaan pride-pervoilun mainostamiseen. Nyt sillä on mahdollisuus pakkosyöttöön. Pistää vaan miettimään että tuon ikäiset ihmiset ovat omasta itsestään vielä perin epävarmoja muutenkin. Onko aivan pakko tuputtaa jotain, joka sekoittaa pään vielä entisestään? Muistutetaan vielä siitä, että tässä ”sukupuolen moninaisuudessa” on muodin mukaisesti heitetty biologia romukoppaan. Siinä ei opeteta faktoja, vaan muotia josta on tullut uskonto.

Asiasta tulee sinänsä hieman mieleen meille Kekkoslovakian nulikoille pakkosyötetty YYA-liturgia. Mehän kuunneltiin kiltisti ja välitunnilla väännettiin vitsejä asiasta. Toivottavasti suurin osa oppilaista osaa nauraa pakkoliturgian nurin nytkin. Toivottavasti. Nyt vain tällainen reaalimaailmassa elävä käppäukko joutuu huomaamaan että asioitten sotkemiseen riittää loppujen lopuksi hyvin pieni porukka. Kas kun vastaanpanijoita ei ole.

Vaan vielä kysymys: Koskevatkos nämä ”sateenkaarityöpajat” myös koulujen islamilaisia oppilaita? 


keskiviikko 25. tammikuuta 2023

HYVIEN IHMISTEN PIMEÄT MAAT

1. Salametsästäjät

Jossain päin Hämettä, tuonnempana…

Näitä porukoita oli paljon. Ympäri Suomea. Yhteinen piirre niille oli se, että joskus aikanaan pakollisena pidettyä oranssia vaatetusta ei ollut kenelläkään vaan kaikki olivat maastoasuisia. Niin kuin tämäkin viiden miehen porukka joka suolisti suurikokoista hirvisonnia joka oltiin hetkeä aikaisemmin ammuttu karjalan karhukoiran haukusta suon reunalta. Toisin kuin joskus aikanaan ei tämä porukka myöskään istunut kaadon jälkeen nuotiotulilla vaan hirvi lyötiin paikalle tulleen mönkijän perään ja miehet poistuivat paikalta. Tämä metsästys kun ei ollut harrastusta vaan ansiotyötä ja välttämätöntä leivänjatketta.

Sen lisäksi että se oli välttämätöntä, se oli myös laitonta. Intersektionaalisen feministinen hallitus oli kieltänyt sekä metsästyksen että aseitten hallussapidon siviileiltä Lex Tuomiojalla, sillä perusteella että sivistyneessä maassa aseita oli vain viranomaisilla. Sinänsä kyseinen laki oli jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi sillä lain voimaantultua poliisille tehtiin ilmoitus noin miljoonasta kadonneesta aseesta. Toisin kuin hallituksessa oli poliisissa vielä jonkin verran laskutaitoisia sekä reaalimaailmassa eläviä ihmisiä ja he saivat väännettyä hallitukselle rautalangasta että jos poliisi alkaa etsimään näitä aseita niin siinä menee vuosien työ ja pelkkään turhaan meneekin sillä totta kai kyseiset aseet oli piilotettu. Ei Suomen poliisi ollut vahvuudeltaan mikään KGB.

Yhtä lailla kuolleeksi kirjaimeksi jäi metsästyksen kieltäminen sillä poliisi – jatkuvasti vähenevien voimavarojensa kanssa – ei kerta kaikkiaan pystynyt eikä edes välittänyt kiertää taajamien ulkopuolella muussa kuin äärimmäisessä hätätilassa. Eikä joku hirven salakaato tai pihalta ammuttu rusakko ollut sellainen. Lisäksi voimavaroja vei etnisten enklaavien vartiointi sekä nomenklaturan asuma-alueiden turvallisuustyö jonka myötä aina vain useampi poliisi oli pakkosiirretty Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle. Tuontikultamunat täytyi pitää jotenkin aisoissa ja omat kultamunat turvassa ja hyvällä elintasolla.

Poliisissa ymmärrettiin myös hyvin että vaikka Suomessa – joka joskus oli mainostanut itseään hyvinvointivaltiona – elettiin nyt enemmän tai vähemmän puutteessa niin maassa ja muurahaiskansalaisillakin oli viestintävälineistö tekniikan kehittymisen myötä halpaa ja tehokasta. Salametsästäjäporukat tiesivät suurinpiirtein reaaliajassa missä poliisi liikkui. Ja poliisit ymmärsivät että nuo porukat ruokkivat perheitään. Ja siinä sivussa läheisten taajamienkin perheitä.

Intersektionaalisessa Suomessa liha oli muuttunut arvotavaraksi. Varsinainen lihantuotanto oli lähes lopetettu ilmastosyistä ja jokainen kansalainen joutui käyttämään digitaalista ostokorttia joka laski ostoksen hiilijalanjäljen ja erityisesti liha oli rajoitettua. Yleisessä tiedossa – joskin valtamedian pimittämänä – oli se tosiasia että kansalaista kohden liha-annos oli pienempi kuin aikanaan käydyn jatkosodan aikana.

Tämän tiesi myös hirveä suojaan raahaava viiden miehen porukka joista kaikki asuivat haja-asutusalueella ja olivat jääneet työttömiksi metsätalouden loputtua lähes kokonaan ja maitten muututtua hiili- ja luontoreservaatiksi. Kyseinen ammuttu hirvi ei ollut enää harrastusta. Se oli elantoa. Lihaa, jota käytettiin itsekin ja ennen kaikkea sen sai myytyä.

Kun valtaosa Suomesta oli Brysselin päätöksellä muutettu luontoreservaatiksi niin se tiesi myös riistakannan kasvamista. Ja sen haja-asutusalueiden miehet tiesivät. Hirvikanta lisääntyi ja erityisesti kauriskanta. Niitä metsästettiin. Metsästysseurat oli lakkautettu hallinnollisella päätöksellä mutta eihän se niiden toimintaa estänyt. Nyt ne vain muuttuivat organisaatioiksi, jossa jaettiin elämisen kannalta tärkeitä reviirejä. Yhtä reviiriä hallinnoi tämä viiden miehen porukka joka kuskasi hirveä piilotetulle lahtimajalle nyljettäväksi. Se menisi kokonaisuudessaan myyntiin.

Myös pienriistan määrä oli lisääntynyt mutta niitä miehet ampuivat vain perheittensä omaan käyttöön. Tosin jos joku mustan pörssin asiakas teki tilauksen vaikka metsosta niin se hoidettiin. Kaikki maksut hoidettiin paperidollareina josta oli tullut maan kakkosvalutta puhtaasti sähköisen euron lisäksi. Lisäksi kaikilla miehillä oli kotonaan helppohoitoista karjaa eli kanoja ja lampaita. Niitäkään ei periaatteessa ilmastosyistä olisi saanut olla mutta ei poliisilla ollut aikaa eikä kiinnostusta vahtia tätä pienimuotoista karjataloutta.

Miehet veivät hirven lahtimajalle, nylkivät sen ja jättivät riippumaan. Huomenna se pilkottaisiin ja vietäisiin käsiteltäväksi. Elettiin maassa, jossa sähkönsaanti oli varmaa vain nomenklaturan aidatuilla alueilla ja etnisissä enklaaveissa. Muualla sähköä tuli silloin kuin tuli ja pimeillä mailla sitä ei tullut ollenkaan. Niinpä lihan säilöminen oli tuottanut ongelmia mutta metsästysporukat ja heidän vaimonsa olivat nopeasti opetelleet lihan kuivaamisen. Lähes kaikki pimeillä markkinoilla myytävä liha oli kuivattua.

Lihaa menisi muuallekin kuin omaan käyttöön ja myyntiin. Kylällä asui paljon ihmisiä joilla ei ollut muuta tuloa kuin laiha peruspäiväraha. Olivathan he toki laittaneet tonttinsa viljelyyn, pääosin perunalle jolla varsinainen nälänhätä estettäisiin ja kaupasta sai jonkin verran sallittuja hiilineutraaleja elintarvikkeita. Salametsästäjäporukat toivat heille säännöllisesti lihaa josta saisi tarpeellista särvintä. Ei ihmisiä hyljätä saisi, ei näillä selkosilla.

Kun hirvi oli nyljetty, laittoi porukka lahtimajan vieressä olevaan kotaan tulet pystyyn ja keitteli teetä, joka oli nykyisin kahvin kanssa ylellisyystarviketta. Mutta kyllä onnistuneen jahdin jälkeen ansaittiin kupilliset saikkaa. Siinä samalla syötiin eväsleipää jossa oli päällä mitäs muuta kuin kuivattua lihaa. Kun huomenna liha käsiteltäisiin, niin sitten miehet olivat sallineet itselleen pari vapaapäivää. Silloin saunottaisiin ja tehtäisiin mukeja joissa oli teen seassa kotipolttoista. Olihan hankittu muutama kallis saunaolutkin. Toipumisen jälkeen lähdettäisiin välttämättömiin puuvarkaisiin. Yhteiskunta ei näitä reservaattimaita valvonut joten miehet kaataisivat puita ja erään miehen traktorilla niitä vietäisiin kotiin. Polttopuuta tarvittaisiin. Kun muutaman puun kaataisi sieltä täältä niin sitä ei edes huomannut.

Eiköhän tässä pärjättäisi… kumminkin… jotenkin… päivä kerrallaan…

2. Kaupunkimaalaiset ja rahanvaihtaja

Riihimäki, samoja aikoja…

Rakennusmies Esko Rääte saapui junalla Riihimäelle. Mukana oli viisi muuta samaan rakennusporukkaan kuuluvaa Riihimäellä asuvaa miestä. Miehet olivat olleet pitkässä ja hyvin palkatussa urakassa tekemässä aitausta Kumpulan eliittialueen ympärille Helsingissä. Urakka oli jatkunut ja miehet olivat tehneet toisen samanlaisen Turkuun. Miehiä oli vastassa Eskon vaimo Annikki noin 40 vuotta vanhalla Toyotan Hi-Ace-pakettiautolla johon porukka ahtautui. Kalliit bensiinit maksettaisiin porukalla mutta ennen kuin Annikki ajaisi porukan koteihinsa, oli käytävä ensin tietyssä paikassa.

Se paikka oli Riihimäen keskustan reunamilla oleva antikvariaatti Painos, jota piti yli seitsenkymppinen Viljelmi Koneno. Rakennusporukka ei suinkaan tullut ostamaan kirjoja vaan vaihtamaan rahaa. Euro oli ollut jo pidemmän aikaa ollut pelkästään sähköinen valuutta ja maan kakkosvaluutaksi oli tullut paperidollari. Niiden käyttö ei ollut varsinaisesti kielletty mutta pankeista niitä ei saanut vaihdettua ilman hallinnon erityislupaa jota tavallinen muurahaiskansalainen ei millään tekosyyllä saanut.

Tästä antikvariaatista niitä sai. Kukaan miehistä ei kysynyt, että kuinka Viljelmi sai siirrettyä sähköisen rahan omalle tililleen niin että hän saattoi antaa tilalle välttämättömiä paperidollareita ja kuinka hän ne dollarit yleensä sai. Jotenkin se häneltä onnistui ja pääasia oli että homma toimi. Se toki tiedettiin että tuo vanha ja harmaantunut mies oli jäsenenä Veljmiehet-organisaatiossa. Eräänlaisessa suomalaisessa mafiassa joka piti yllä valuutanvaihtoa ja avitti laitonta lihanmyyntiä sekä patruunoiden myyntiä. Veljmiehet eivät toimineet varsinaisesti väkivaltaisesti, tosin järjestön tiedettiin aika ajoin ampuneen joitain etnisesti edistyksellisiä huumekauppiaita jotka olivat tulleet liian röyhkeiksi ja menneet alueille joihin heidän ei olisi kuulunut mennä.

Veljmiehet eivät koskaan edes varoittaneet näitä tyyppejä ja niiden eliminointi oli paras varoitus muille. Itse asiassa poliisi ei juurikaan puuttunut Veljmiesten toimintaan sillä sekin ymmärsi että järjestö oli eräänlainen lain ulkopuolella toimiva sosiaalihuolto sekä suojeluskunta jota ilman ihmiset eivät tulisi toimeen. Sisäministeriöstä lähetettiin tietysti aika ajoin verikoirayksiköitä mutta yllättäen järjestön toiminta lakkasi siksi aikaa. Kenttäpoliisit vain levittelivät käsiään ja hymyilivät itsekseen.

Kun rahat oli vaihdettu niin kuskinpukille noussut Esko ajoi rakennusporukan koteihinsa. Kukaan heistä ei asunut Riihimäen keskustassa vaan sen reuna-alueilla vanhoissa omakotitaloissa tai rivitaloissa. Vanhassa omakotitalossa asui Eskokin perheensä johon kuului Annikki ja kaksi alaikäistä lasta. Vaihdetut dollarit olivat välttämättömiä sillä valtion ostokortin liha-, maito- ja muna-annos oli niin onnettoman pieni että kasvavat lapset tarvitsivat sen kaiken. Yleensäkin Fed-Marketissa välttämätön ostoskortti alkoi huutaa kassalla hälyääntä mikäli sen kertaiset ostokset ylittivät sallitun hiilijalanjäljen määrän ja ne ylittyivät kovin helposti. Ylimääräistä lihaa sai vain mustasta pörssistä johon Eskolla oli onneksi hyvät yhteydet.

Pieni rintamamiestalo oli sähköverkon piirissä mutta sähkön saanti oli enemmän kuin epävarmaa. Siksi kätevänä miehenä Esko oli kunnostanut vanhan aggregaatin jonka teho ei sinänsä riittänyt koko taloon mutta sillä sai jääkaapin ja pienen pakastimen pyörimään katkojenkin aikana. Oman apunsa toi maakellari ja yleensäkin Räätteitten lähes koko tontti oli kuokittu perunamaaksi jossa oli seassa hieman porkkanaa. Lisäksi Esko oli rakentanut jätelasista kasvihuoneen jossa kasvatettiin tomaatteja ja kessua. Varsinainen tupakka oli kallista. Pihalla oli myös useita viinimarjapensaita. Naapurilla taas oli omenapuita ja syksyisin sato jaettiin puoliksi perheitten kesken.

Piha oli Eskolle niin kuin naapureillekin myös metsästysmaastoa. Esko oli hankkinut pimeästi äänenvaimentimella varustetun Baikal Margo-pienoispistoolin ja siihen subsonic-patruunoita. Pistooli oli Eskolla aina mukana kun hän kävi ulkona tupakoimassa tai puuhaamassa jotain muuta. Hyvänä ampujana hän oli ampunut useita pihalla pyöriviä rusakoita. Niistä saisi kelpo evään aikaiseksi. Naapurilla ei ollut asetta mutta hän oli viritellyt pauloja tontilleen ja aina aika ajoin tärppäsi. Kaikki kotiopäin, sano.

Esko piti itsellään pitkän työurakan jälkeen yhden lepopäivän mutta sen jälkeen oli aika lähteä Hi-acen kanssa pimeille ostoksille. Mukaan tulisi usea mies hänen tutusta työporukastaan. Ostospaikka olisi Hietoisissa, Mommilanjärven rannalla eräällä parkkipaikalla. Siellä dollarit vaihtuisivat salametsästäjien kanssa kuivattuun lihaan joka oli elämälle välttämätöntä. Järjestely oli toiminut pitkän aikaa hyvin ja olihan porukka nähnyt samalla parkkipaikalla erään tutun riihimäkeläisen konstaapelin siviilivaatteissaan yhtä lailla ostamassa kuivattua lihaa. Syöminen oli poliisinkin perheen pääelinkeino ja rivipoliisikin oli sidottu kiinni valtion ostokorttiin.

Lihan ostamista seuraavana päivänä työporukan miehet lähtisivät kalaan samalle Mommilanjärvelle. Sitä ei onneksi oltu vielä kielletty. Reissu kestäisi muutaman päivän. Veteen lyötäisiin verkot ja miehet yöpyisivät teltoissa makuupusseissa. Yleensä saaliiksi tuli varsin mukavasti ahventa ja miesten perheissä syötäisiin kalasoppaa sekä lihamyllyssä jauhettuja kalapullia.

Kalareissun jälkeen Eskolla oli tiettyjä hommia tehtävänä. Hän kun oli taitava timpuri ja sen lisäksi hallitsi moottorit. Jos Suomessa dollari oli kakkosvaluutta niin kolmosvaluutta oli plaati. Sana oli väännös venäjänkielen sanasta blat ja se tarkoitti palvelusta palveluksesta, tavaraa palveluksesta, palvelusta tavarasta ja tavaraa tavarasta. Usein palvelu jäi tasolle ”jään sinulle palveluksen velkaa” mutta niitä kannatti tehdä. Ihmiset olivat oppineet auttamaan toisiaan maassa, joka ei auttanut kuin nomenklaturaa ja etnisesti edistyksellisiä. Nomenklatura ajoi sähköautoilla mutta muurahaiskansalaiset kymmeniä vuosia vanhoilla bensaromuilla. Sen myötä nyrkkipajataito oli kehittynyt Suomessa huippuunsa. Ja Esko oli niiden taitojen haltija. Jos hänelle tuotiin ns. epätoivoromu niin hän vaan totesi että, no, katotaas ny kumminkin… sanoihan se vanha Väinö Linnan kirja että ihmisellä oli yhdeksänkymmentäyhdeksän keinoa ja vielä vippakonsti.

Pari päivää kului ja Esko kavereineen oli Mommilanjärvellä kalassa. Verkot oli viritetty, teltat pystytetty ja nuotio paloi antaen lämpöään. Miehet keittelivät pakeissaan laihaa lihaperunasoppaa. Eskolla oli työkeikaltaan ollut tuliaisena myös amerikkalaista Corned Beef-säilykettä mutta sen hän oli jättänyt kotiinsa. Saivat muksut kunnon evästä että kasvaisivat. Miehet väänsivät kessusätkiä, panivat palamaan ja tuumivat että eiköhän tässä pärjättäisi… kumminkin… jotenkin… päivä kerrallaan…

3. Mummokommuuni

Jossain päin Hämettä, edelleenkin tuonnempana…

Siinä rintamamiestalossa joka sijaitsi varsin lähellä kyläkeskustaa asusteli kolme yli seitsenkymppistä naista. Naiset olivat kaikki leskiä ja tuumineet että oli ehkä viisaampaa lyödä hynttyyt yhteen kun tämän maailman tälle mallille laittoivat. Kahden naisen talot jäivät kylmilleen ja rapistumaan mutta eihän sille mitään mahtanut ja eihän niitä kukaan enää muutenkaan olisi ostanut. Eipä niitä perikunnatkaan kaipaisi. Mutta yhdessä kolme hieman heiveröistä naista saivat välttämättömät asiat hieman paremmin hoidettua ja olihan heistä seuraa toisilleen. Oltiin kuitenkin samaa ikäpolvea. Ja muistettiin toisenlaisetkin ajat.

Taloa oli hieman muuteltu totutusta. Olohuone oli muutettu makuuhuoneeksi jossa kolme mummoa nukkui sermien takana omassa rauhassaan. Makuuhuoneesta oli puolestaan tehty olohuone. Yläkerta oli tyhjänä mutta se lämpisi jonkin verran suuresta varaavasta takasta joka oli olohuone-makuuhuoneessa. Oli talossa myös muutamia sähköpattereita. Talo kun oli sen verran lähellä kyläkeskustaa että siihen tuli sähköt mutta sähkönsaanti oli ns. saanta saaliissa ja pattereiden käyttöä säännösteltiin muutenkin ankarasti. Mutta olihan talossa keittiössä vielä liesi, ja siinä mummot valmistivat ateriansa. Heitä käytettiin paikallisten miesten toimesta kerran viikossa kaupalla joka kylässä vielä oli ja laihalla eläkkeellään he saivat tarvittavan. Vanhat naiset eivät syöneet paljoa.

Nyt heillä oli vieraita. Tuttuja vieraita, jotka tulivat aika ajoin. Kaksi varsin nuorta miestä kylältä jotka yöpyivät kylmillään olevassa yläkerrassa. Miehet sanoivat että sen kummempaa lämmitystä he eivät tarvinneet sillä heillä oli hyvät makuupusssit. Miehet olivat tehneet mummoille kaksi päivää halkosavottaa eli sahanneet ja pilkkoneet kylän miesten traktorilla tuomaa puutavaraa. Siinä olisi mummoille halkoa pitkäksi aikaa. Nuoret miehet tekivät neljätoistatuntista päivää ja pitivät tauon vain silloin kun mummot huusivat:

- Tulkaas pojat syömään!

Olivathan kylän miehet tuoneet mummoille noin kymmenen kiloa kuivattua hirven ja kauriinlihaa. Mummot saattoivat elää monta päivää pelkällä kaurapuurolla ja leivällä mutta noille nuorille miehille piti ilman muuta tarjota lihaperunasoppaa. Josta oli nykyisin tullut gourmeen huippua. Kun miehet tulivat syömään tuli paikalle myös mummojen kissa Kölli joka hieroi poskeaan miesten jalkoja vasten tervehtien vieraita. Intersektionaalinen hallinto oli kyllä päättänyt että lemmikkieläimet pitäisi hävittää ilmastosyistä mutta mummot olivat todenneet että Köllistä pidettäisiin huoli edelleenkin.

Vaikka sitten väkisin. Olihan mummoilla eräässä laatikossa yhdeksänmillinen revolveri joka oli jäänyt eräältä heidän leskimieheltään. Se oli ollut heille varsin vieras mutta kylän miehet olivat opettaneet heidät käyttämään sitä. Etnorikollisia ei ollut näillä mailla paljon näkynyt. Ne pysyivät kaupungeissa. Mutta heidän raakuutensa tiedettiin joten vara ei venettä kaada. Edesmenneitten miestensä muut aseet patruunoineen mummot olivat luovuttaneet kylän miehille. Niitä tarvittiin metsästykseen. Ja ehkä kylän puolustamiseenkin.

Nuoret miehet olivat saaneet urakkansa suoritettua ja hyvästelivät mummot jotka totesivat että olishan teitä vieraana pidempäänkin pidetty. Antoivat he miehille sentään kiitokseksi isot pussit lipsitikkaa. Se kun kasvoi heidän pihalla eikä tarvinnut mitään hoitoa. Ja oli aivan mainio mauste soppa- ja riistaruokiin. Illalla he keittivät keskenään kahvit johon jotenkuten oli varaa, ainakin silloin tällöin ja söivät sen kanssa sokerikorppuja. Luksusta. Siinä iltasellaan he totesivat että eiköhän tässä pärjättäisi… kumminkin… jotenkin… päivä kerrallaan…

Olohuoneeksi muutetun makuuhuoneen ikkunalla oli pieni Suomen lippu jonka Federaatio oli kieltänyt separatistisena. Protestihan se oli se pienikin protesti… tulkoot sitten… jos haluavat vanhat mummot lippunsa takia ampua… mokomat paskat…


maanantai 23. tammikuuta 2023

TAATTUA YLEN SÄÄLIPORNOA

Ylehän on erikoistunut monikulttuuriseen säälipornoon eli human interest-juttuihin joissa nostetaan esille joku etnisesti edistyksellinen jonka haittakerroin meille suomalaisille on noin sata plus ja tehdään hänestä uhri. Marttyyri suorastaan. Tarkoituksena on saada aikaan ajatus että Suomi on kauhea maa ja meidän suomalaisten pitäisi urakalla hävetä suvaitsemattomuuttamme ja yleistä velkaamme maailman erivärisille vähäosaisille. Sitä ei tosin kerrota, että mistä se velka on tullut. Tuoreimpana esimerkkinä on eräs gambialainen 27-vuotias jätkä joka – herra nähköön – ollaan karkoittamassa Suomesta. Mitäs Yle hänestä kertoo?

Hän saapui Espooseen 12-vuotiaana isänsä ja veljiensä kanssa.

Kysymys: Miksi tulivat? Oliko isä erikoisammattilainen jonka joku suomalainen firma oli rekrytoinut? Vai oliko isä kuullut, että Suomessa on taikaseinä? Vastaus osoitteeseen Poste Restante. Ja mihin muuten jäi äiti? Tarina jatkuu:

Camara joutui teininä huostaanoton jälkeen lastenkotiin ja rikoskierteeseen.

Sattumoisin oman työni pohjalta tiedän että ensin ajaudutaan vaikeuksiin ja myös rikoskierteeseen ja sitten vasta huostaanotetaan ja sijoitetaan lastenkotiin. Eikä rikoskierteeseen ajauduta vaan se tehdään tarkoituksellisesti. Suomalainen sosiaalihuolto pitää sinänsä kyllä huolen että etnisesti edistyksellisellä ei ole nälkä. Heppu jatkaa:

Nuoruus oli mitä oli. Sain hyviä ja huonoja vaikutteita kavereilta ja tein nuorena huonoja valintoja. Mutta en koskaan ollut piittaamaton Suomen laista, enkä ole mikään taparikollinen, Camara sanoo suomeksi.

Ensinnäkin olen työni puolesta kuullut nuo kavereitten vaikutteet (en mää, mutta kaverit yllytti) noin XYZ kertaa ja tuo kakkoslause on puhdasta paskapuhetta. Suomalainenkaan gangsterin uraa leikkivä tyyppi ei ole koskaan kiinnostunut Suomen laista eikä ole ottanut siitä selvää tippaakaan. Saati sitten etnisesti edistyksellinen. Laittoiko Ylen toimittaja tuon lauseen kyseisen hepun suuhun? Ja vielä piti asiakseen mainostaa että häiskä sanoi tuon ihan suomen kielellä. Voi juma örtsy. Osasi suomea. Huippuosaaja.

Vaan kuinkas tämä karkoitettava marttyyrilahjakkuus on sitten kunnostautunut? No:

Poliisi esitti Camaran karkottamista sen jälkeen, kun hän sai vankilatuomion törkeästä huumausainerikoksesta. Hän istui ensikertalaisena hieman yli kaksi vuotta Sörnäisten vankilassa.

Lisäksi hän on syyllistynyt muun muassa rattijuopumuksiin, kortitta ajoon ja varkauksiin.

Eli ensikertalaisena istui vain puolet annetusta tuomiosta. Joka lähenteli siis viittä vuotta. Kyse ei ollut enää grammamiehestä. Oliko tässä sitä osaamista mitä Suomi tarvitsee? Ylen mielestä on:

Camara yritti viime metreillä saada elämänsä normaaleille raiteille: hän hankki ajokortin ja töitä.

Ja sitten vielä lisää alaleuan väpätystä:

Se on epäreilua ja epäinhimillistä, että joudun lähtemään yhtäkkiä toiseen maahan. Minä olen istunut tuomioni ja olen yrittänyt rakentaa minun elämääni siihen suuntaan, että pystyisin elämään Suomessa parempana ihmisenä, niin että en olisi ongelmissa viranomaisten kanssa.

Jotenkin kuulostaa taas Ylen toimittajan puheelta. Manaillaanpa Ylessä sitäkin kun kyseisellä häiskällä ei ole Suomen kansalaisuutta:

Minulla ei ole koskaan ollut kunnon hoivaa minun ympärillä tai ketään, kuka olisi muistuttanut, että minun pitää hakea Suomen kansalaisuutta.

Tulee muistuttaa että kun Suomen kansalaisuuksia jaetaan kuin ämpäreitä marketin avajaisissa niin sen jälkeen pahintakaan roistoa ei voida karkoittaa.

Herättikö Ylen juttu sääliä? No ei herättänyt. Vaan vahvisti ajatusta että ei tänne pitäisi antaa notkumisoikeutta kehitysmaalaisille yleensäkään. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Ja asian tiimoilta tuli mieleen asia jota on nyt – lopultakin – jopa valtamediassa kerrottu. Eli kehitysmaalaisten oppilaitten kielitaito kouluissa on onneton eivätkä he sopeudu suomalaiseen kulttuuriin. No kas, jos heidät perheineen palautetaan lähtömaihinsa niin kielitaito-ongelmaa ei ole ja kulttuurikin on tuttua.

Äärimmäisen humanistinen ratkaisu. Kaikille osapuolille.

Laitetaan vielä hieman lisää Ylen säälipornoa ja tällä kertaa suomalaisesta. Eli parikymppisestä totaalikieltäytyjästä jota valtio kohteli äärimmäisen rankasti.

Joutuiko häiskä vankilaan?

No eihän toki vaan oli valvontapanta jalassa valvottuna kotonaan pikkusen vajaat puoli vuotta. Sai olla kotonaan, sai käydä töissä mutta oli tietyn lukujärjestyksen alainen. Ja ne haittasivat harrastuksia ja kavereitten näkemistä.

Oh my God in Heaven. Mitä julmuutta. Ja tästä teki Yle marttyyrijutun. Tulee muistuttaa että varusmiespalvelun suorittavilla varusveijareilla on jo lyhyemmällä palvelusajalla eli samalla kuin kyseisen hepun ”lusimisella” elämä huomattavasti hankalampaa. Ja osa tekee sen tuplasti pidempään.

Ja vielä kannattaa muistuttaa että ne varusmiespalveluksen suorittaneet tiukan paikan tullen joutuvat kuolemaan tai loppuiäkseen silpoutumaan ja vammautumaan puolustaessaan myös kyseisen egopartisaanin henkeä. Mistä on tuolta Ukrainan puolelta tullut hyvä muistutus.

Mutta Ylen mielestä egopartisaani on marttyyri. Ettei jopa sankari.


perjantai 20. tammikuuta 2023

1938: KERTOMATON TARINA

Berliini, huhtikuu 1938.

Valtakunnankansleri Adolf Hitler istui työhuoneessaan työpöytänsä ääressä ja kävi läpi viime aikojen tapahtumia varsin tyytyväisenä, vaikka hänen malttamaton mielensä ei ollut täysin tyytyväinen koskaan. Asiat olivat kuitenkin pääosin edenneet niin kuin hän oli suunnitellut. Valta oli vuonna 1933 betonoitu natsipuolueen eli toisin sanottuna hänen käsiinsä. Se Sturmabteilungin Röhm oli hetken aikaa kuvitellut itsestään liikoja mutta hänet ja järjestön muut johtajat oli hoidettu pois päiviltä. Sen jälkeen SA:n merkitys oli kuihtunut alati kasvavan ja Hitlerille absoluuttisen uskollisen SS:n varjossa.

Armeija oli puolestaan saatu oikeaoppiselle kannalle ainakin ylimmän johdon osalta kun sotaministeri von Blomberg ja ja maavoimien komentaja Fritsch juoniteltiin eroamaan ja tilalle oli tullut natseille uskollinen Keitel ja muut kuuliaiset upseerit. Kaiken kaikkiaan valtakunnan ote oli täydellisesti Führerin kourassa ja otetta vahvisti kansansuosio. Olihan hän pitänyt lupauksensa ja saanut Saksan valtion talouden ja sitä myötä myös saksalaisten henkilökohtaisen elintason selvästi paremmalle tolalle. Henkilökohtainen taloudellinen turvallisuus oli sellainen kannustin että se salli ihmisen hyväksyä sinänsä kovaotteisen ja julman hallinnon. Kunhan se julmuus ei kohdistunut häneen itseensä. Juutalaisten vuonna 1933 alkanut ja pikkuhiljaa pahentunut syrjintä jotenkin vain unohtui taka-alalle. Olihan tavallisella saksalaisella työtä, turvaa, tarpeeksi ruokaa ja vielä upouusi radiokin.

Hitlerillä oli kyllä täysin suunniteltuna se, mitä hän tulisi sille juutalaisporukalle tekemään. Sen tiesi tällä hetkellä hänen lisäkseen vain kourallinen ihmisiä. Mutta vaikka alkuun oli päästy niin lopullinen ratkaisu sai vielä odottaa. Oli kiireellisempiä tehtäviä. Ensimmäisenä oli oman vallan varmistaminen ja se oli nyt betonoitu. Sitten täytyi alkaa rakentaa Saksan uutta suuruutta ja irtautumista Versaillesin häpeärauhasta. Asevoimien kasvattaminen oli hyvässä vauhdissa ja yleinen asevelvollisuus palautettu. Reininmaa oli remilitarisoitu eivätkä Ranska ja Iso-Britannia tehneet silti mitään. Ne olivat pelkkää puhetta.

Ne Garmisch-Partenkirchenin ja Berliinin olympiakisatkin olivat varsin mainio propagandavoitto. Niillä pystyttiin kertomaan maailmalle toimivasta ja järjestäytyneestä kansakunnasta. Varsinkin Yhdysvalloissa suhtauduttiin Saksaan ja sen hallintoon varsin suopeasti.

Oli ollut aika ottaa seuraava askel ja se onnistui täysin Hitlerin suunnitelman mukaisesti. Itävalta liitettiin Saksaan. Kansanäänestyksessä ja ilman sotimista. Länsimaat soittivat suutaan mutta eivät taaskaan pystyneet mihinkään. Pelkkää puhetta. Seuraavaksi otettaisiin kohteeksi Tshekkoslovakian sudeettialueet ja sitten tehtäisiin selvää siitä Versaillesin häpeärauhan sekasikiöstä Puolasta. Jolloin myös Saksan häpeällinen kahtiajako päättyisi. Danzig otettaisiin takaisin ja lopetettaisiin sekasikiön olemassaolo kokonaan.

Hitler oli voimansa tunnossa vaikka oli sinänsä voinut muutaman päivän fyysisesti varsin huonosti. Mielessä kävi että pitäisiköhän vaihtaa henkilääkäri. Eihän hän itsekään oikein tiennyt mitä kaikkea se Morell hänelle syötti. Olipahan vaan luottanut häneen ja napostellut pillerit kuuliaisesti.

Silloin se tapahtui. Hitler tunsi kuinka rautainen ja armottoman tiukka vanne alkoi puristaa hänen rintaansa. Mieleen nousi kaiken loppumisen pelko ja samalla ehkä tajuaminen siitä että hänkin oli sittenkin vain ihminen. Hän yritti painaa työpöydällään olevaa summerin nappulaa mutta kouristus kaatoi hänet taaksepäin eikä hän enää jaksanut nousta. Kaikki alkoi hämärtyä ja Hitler tiesi lopun olevan lähellä. Viimeisenä ajatuksenaan hän tuumi katkerana että voi helvetti, kaikki jäi kesken…

Hitlerin henkilökuntaa oli ohjeistettu että Führeriä ei missään nimessä saanut häiritä sotaa pienemmällä syyllä silloin kun hän työskenteli. Siksi kesti tuntikausia ennen kuin asia tajuttiin. Lääkäri totesi Führerin kuolleeksi ja arvioi syyksi sydänkohtausta. Saksaan julistettiin kuukauden suruaika.

Vuotta myöhemmin, Berliini, huhtikuu 1939.

Hitlerin kuoleman ja sitä seuranneen lyhyen sekasorron jälkeen maassa tosiasiallista valtaa pitävän sotilaneuvoston johtaja marsalkka Gerd von Rundstedt oli omalta osaltaan osallistunut Führerin muistojuhlaan vaikka olikin pysynyt taustalla. Taustalla pysyi myös sotilasneuvosto sillä se ei havitellut näkyvää, vaan tosiasiallista valtaa. Kulissivalta oli edelleenkin NSDAP:llä. Käytännön syistä.

Niin kuin useat marsalkat ja kenraalit olivat ounastelleet alkoi Hitlerin kuolemasta valtakamppailu joka muuttui varsin nopeasti veriseksi. Führerin valtaa ja asemaa hamusivat itselleen niin Himmler, Göring, Bormann, Hess sekä myös Streicher ja kukin heistä sai haalittua tuekseen aseistettua väkeä niin puoluekoneistosta kuin SS:stä. Nopeasti muodostettu sotilasneuvosto johon oli otettu ainoaksi siviilijäseneksi talousasiantuntija Hjalmar Schacht antoi vallanhaluisten falangien tapella keskenään muutaman päivän ja sen jälkeen se komensi Wehrmachtin puuttumaan peliin.

Ylivoimainen Wehrmacht lopetti valtataistelun nopeasti. Virallisen ilmoituksen mukaan kaikki valtaa tavoitelleet olivat kuolleet väkivaltaisuuksissa. Streicherin kohdalla tämä pitikin paikkansa mutta muut teloitettiin sotilasneuvoston määräyksestä. Heidät katsottiin liian vaarallisiksi ja sotilasneuvostolla oli hihassaan valttikortti eli Joseph Göbbels. Göbbels oli älykkäänä miehenä haistanut tuulen suunnan ja hakeutunut heti Hitlerin kuoleman jälkeen yhteyteen sotilasneuvoston kanssa. Kun Wehrmacht oli varmistanut tilanteen, SS hajoitettiin ja sen sotilaat ripoteltiin Wehrmachtin yksiköihin.

Väkivaltaisuudet olivat kestäneet vain muutaman päivän, sisällissodalta vältyttiin ja maa oli rauhallinen. Nyt suunnattiin tulevaisuuteen. Sotilasneuvosto ymmärsi että Saksan ja saksalaisten tämän hetkinen hyvinvointi ja vakaus miellettiin nimenomaan Hitlerin ja kansallissosialistisen puoleen ansioksi. Toimivaa ei kannattanut muuttaa, ainakaan julkisesti. NSDAP jatkoi toimintaansa entiseen malliin ja sen johtajaksi tuli luonnollisesti Göbbels, joka virkaanastujaispuheessaan ilmoitti että ei ole eikä tule enää toista Führeriä. On vain Führerin työn jatkajia ja Saksan kansan palvelijoita.

Päällisin puolin Saksassa jatkui kaikki niin kuin ennenkin mutta tosiasiassa NSDAP piti valtaa sotilasneuvoston käskyjen mukaisesti eikä muita puolueita edelleenkään sallittu. Se sopi sotilasneuvostolle sillä se ei tahtonut sosialisteja, kommunisteja ja liberaaleja sotkemaan sitä, mitä oli saatu aikaiseksi. Saksan kansa sopeutui asiaan helposti ja eihän mitään sopeutumista oikeastaan tarvittukaan. Elämä jatkui entisellään. Mutta sotilasneuvosto ymmärsi, että vaikka Hitler oli saanut urallaan aikaan saksalaisten kannalta loistavia saavutuksia, niin hän olisi ennen pitkää ajanut Saksan tielle, joka päättyisi tuhoon. Tuo tie tulisi nyt muuttaa.

Ensimmäisenä haasteena oli naapurimaiden rauhoittaminen. Hitlerin suunnitelma elintilasta ja laajenemisesta itään olisi johtanut Saksan ilman muuta jälleen kahden rintaman sotaan johon Yhdysvallat tulisi jossain vaiheessa mukaan. Se tietäisi automaattisesti Saksan häviötä eikä ollut mitään taetta että selviäisikö se häviöstään maana siinäkään mittakaavassa kuin ensimmäisestä maailmansodasta. Sotahan oli tulossa, sen sotilasneuvosto ymmärsi. Ja se sota tultaisiin käymään Stalinin Neuvostoliittoa vastaan. Ja siihen sotaan tarvittaisiin liittolaisia. Sotilasneuvosto ymmärsi tämän vaikka jaettu ja runneltu Saksa hiersi senkin mieltä. Realisteina he kuitenkin totesivat että vallitsevaa asiantilaa ei voinut muuttaa. Oli sopeuduttava ja alistuttava väistämättömään.

Naapurimaihin tuli ottaa yhteyttä. Niin itään kuin länteen. Mutta sitä ei tehtäisi aluksi suurten julkilausumien ja yleisötilaisuuksien välityksellä vaan sotilaille sopivammalla tavalla. Niinpä Wehrmacht otti yhteyden niin Puolan, Tshekkoslovakian, Romanian, Ranskan ja Iso-Britannian sotilastiedusteluun ja viesti oli selvä: Saksa aikoo pitää kiinni saavuttamastaan, mutta se luopuu jatkossa kaikesta laaajentumishalustaan. Sen sijaan se tarjoaa yhteistyötä ja liittolaisuutta laajentumishaluista Neuvostoliittoa vastaan, jonka uhasta kenelläkään tuskin oli minkäänlaista epäilystä.

Kaikissa maissa joihin Saksa otti yhteyden tunnettiin voimakasta antipatiaa kommunismia kohtaan. Mutta siitä huolimatta pelkkä ilmoittaminen ei riittäisi takuuksi. Siksi Saksa veti joukkojaan pois niin itäiseltä kuin läntiseltä rajaltaan ja jätti vain rajavartiojoukot. Myös saksalainen media muuttui huomattavasti neutraalimmaksi uutisoinnissaan. Vuosi oli kulunut ja suunnanmuutos alkoi kantaa hedelmää. Tshekkoslovakian kanssa tehtiin sopimus että Saksa antaa maan valmistaa lisenssillä nykyaikaisia Messerschmitt Bf 109-hävittäjiä ja Tshekkoslovakia puolestaan antoi Saksalle lisenssiluvan omalle varsin kehittyneelle panssarikalustolleen.

Sopimukseen kuului myös se, että Tshekkoslovakia antoi sudeettialueilleen erittäin suuren autonomian. Saksalainen media juhlisti kyseistä asiaa hyvänä esimerkkinä maitten lämpenevistä suhteista ja molemminpuolisesta yhteistyöstä. Puolan kanssa puolestaan saatiin neuvoteltua sopimus jolla liikkuminen Saksasta Itä-Preussiin saatiin mahdollisimman vaivattomaksi. Myös sotilaallista yhteistyötä aluksi esikuntien karttaharjoitusten muodossa suunniteltiin.

Sinänsä hieman huolestutti Ranskan ja Englannin asenne. Niissä alettiin kyllä jo uskoa Saksan vilpittömyyteen mutta jätettiin puolustuksen kehittäminen liian vähälle. Maat luottivat liikaa Kansainliittoon ja uskoivat että Stalin saataisiin rauhoittumaan neuvotteluilla. Sotilasneuvosto joutui kulissien takana muistuttamaan näitä maita että myönnytysten tielle ei kannata lähteä. Stalin ottaa ilmaiseksi niin paljon kuin saa, mutta sen jälkeen hyökkää.

Myös Italialle kerrottiin kulissien takana että Mussolini, joka oli saanut maansa varsin toimivaan kuntoon saisi unohtaa haaveet uudesta Roomasta. Saksa ei tukisi sitä millään tavalla. Japanilaisille annettiin samanlaisia viestejä mutta maa oli jo hyökännyt Kiinaan. Saksa ilmoitti ettei se tue kyseistä hyökkäystä millään tavalla, kehotti Japania vetäytymään ja aloittamaan kauppaneuvottelut erityisesti Yhdysvaltain kanssa.

Tavalliselle saksalaiselle asia vaikutti varsin suurelta takinkäännöltä mutta he muistivat sinänsä vielä hyvin edellisen sodan eivätkä kauheasti kaivanneet uutta. Ja Göbbels keksi idean Führerin Taisteluni-kirjan lisäosioista jotka hän kirjoitti hieman ennen kuolemaansa mutta joita ei ehditty julkaista. Niissä Führer ilmoitti että Lebensraum tarkoittaa nimenomaan Saksan omaa aluetta jota täytyy suojella kaikin mahdollisin keinoin. Käytännölliset saksalaiset nielivät tämän. Eniten heitä kiinnosti ruokakomeron sisältö joka oli turvattu. Sotateollisuutta lisättiin jatkuvasti, elintason nousun kustannuksellakin mutta koska se oli kuitenkin huomattavasti parempi kuin lama-aikana niin Saksan kansa antoi hyväksynnän uudelle suunnalle. Niin kuin se antaisi sille seuraavallekin muutokselle.

Ja se muutos oli juutalaiskysymys.

Sotilasneuvostossa ei ollut oikeastaan yhtään vannoutunutta natsia ja kun he saivat tietoonsa Hitlerin juutalaisiin kohdistuvan tuhoamissuunnitelman he olivat kauhuissaan. Useastakin syystä. Tokihan heillä kaikilla oli ollut juutalaisia aseveljiä ensimmäisessä maailmansodassa. Toisekseen juutalaisilla oli huomattava määrä Saksaa hyödyttävää osaamista. Ja kolmas, se suurin syy oli ymmärrys että tuollaista kansanmurhaa ei pystyisi tekemään salassa. Asia vuotaisi maailmalle ja tekisi Saksasta hylkiövaltion ja samalla saattaisi tuhota suunnitelmat puolustautua Neuvostoliittoa vastaan.

Onneksi Saksa ei ollut päässyt juutalaisvainoissa kovin pitkälle. Oikeastaan juutalaisia ei oltu kohdeltu vielä toistaiseksi paljonkaan huonommin kuin esimerkiksi amerikkalaiset kohtelivat samaan aikaan neekeriväestöään. Apuun tuli jälleen Göbbels joka kirjoitti taas uusia lukuja Hitlerin Taisteluni-kirjaan ja sanoi Hitlerin suulla että hän halusi tuhota nimenomaan juutalaisbolshevikit jotka janosivat Moskovan johtamaa maailmanvallankumousta. Ja siinä tuhoamisessa ja Saksan suojelemisessa oltiin jo onnistuttu. Tavalliset juutalaiset saisivat elää Saksan kansalaisina niin kuin ennenkin. Onneksi Hitlerin suunnittelemaa ”kristalliyötä” ei oltu ehditty toteuttaa.

Kaikki siihen mennessä vangitut juutalaiset – bolshevikkeja lukuunottamatta – vapautettiin keskitysleireiltä. Buchenwaldin ja Dachaun keskitysleirit jätettiin toimintaan. Sinne saatettiin keskittää kommunisteja ja muita saksalaista järjestystä uhkaavia tekijöitä. Sotilasneuvosto oli realisti ja se ymmärsi että humanismilla oli rajansa. Humanismiin liittyi myös se, että juutalaisille luonnollisesti sallittiin vapaa maasta poistuminen mutta yllättävän harva käytti sitä kun se huomasi, että olot heidän kohdallaan palautuivat normaaliksi. Tavallinen saksalainen uskoi tai ainakin hyväksyi Saksan valtion päivitetyn propagandan ja totteli käskyjä. Ja eli suhteellisen tyytyväisenä päivän kerrallaan. Sotilasneuvostossa nähtiin että toimivaa järjestelmää ei tulisi sotkea demokratialla.

Berliini, huhtikuu 1940

Sotilasneuvosto oli aavistanut oikein. Stalin aikoi ottaa seuraavan askeleen. Mutta hän ei vielä uskaltanut tehdä sitä ilman lupaa. Neuvostoliitto oli ottanut yhteyden Saksan ulkoministeriöön ja esittänyt toiveenaan että se saisi vapaat kädet hoitaa ns. Suomen ja Baltian ongelman. Toisin sanoen miehittää kyseiset maat, liittää ne itseensä ja sovjetisoida. Asia esitettiin huhtikuussa että varsinainen operaatio voitaisiin tehdä kesällä hyvissä kelioloissa. Saksan ulkoministeriö esitti jyrkän kielteisen näkemyksen ja otti yhteyttä Ranskaan ja Iso-Britanniaan.

Kyseisissä maissa tajuttiin lopultakin Neuvostoliiton uhka ja ne alkoivat kehittää varusteluteollisuuttaan pikavauhtia. Lisäksi muutama päivä Neuvostoliiton yhteydenoton jälkeen allekirjoitettiin jo pitkään valmisteltu ns. Länsiliiton sopimus. Puolustusliitto joka myös antoi turvatakuut niin Suomelle kuin Baltian maille. Muutamaa päivää myöhemmin Italia, Puola, Tshekkoslovakia ja Romania liittyivät Länsiliittoon. Stalin säikähti ja perääntyi. Toistaiseksi. Melko pian myös Suomi, Unkari, Viro, Latvia ja Liettua liittyivät Länsiliittoon.

Sopimus itsessään oli vain nimiä paperilla joten avun kohteena olevia maita tuli auttaa. Saksa tarjosi Suomelle huomattavan määrän sekä kenttätykistö- että panssarintorjuntatykistökalustoa. Lisäksi Suomelle myytiin hyvin kohtuulliseen hintaan 60 kappaletta Messerschmitt bf 109-hävittäjää. Kauppaan kuului se, että Saksa sai puolestaan rajattoman lisenssioikeuden suomalaisten kehittämään Suomi-konepistooliin joka nähtiin painostaan huolimatta parempana kuin saksalaisten oma Erma MP38-konepistooli. Myös Ranska möi halvalla suomalaisille tykistökalustoa sekä vielä 60 Dewoitine 520-hävittäjää. Iso-Britannia puolestaan toimitti suomalaisille laivastokalustoa sekä ampumatarvikkeita.

Baltian maita autettiin myös mutta maat nähtiin vaikeana puolustusmaastona neuvostoliittolaisia panssaridivisioonia vastaan joten maat tekivät puolustussuunnitelman erityisesti Saksan kanssa. Mukana oli myös Ranska ja Iso-Britannia joitten osaksi tulisi mahdollisen sodan alkaessa laivaston lähettäminen Itämerelle ja neuvostolaivaston sulkeminen sen pohjukkaan Leningradiin.

Saksassa itsessään tilanne oli vakaa. Elintaso oltiin pystytty varustelun lisäämisestä huolimatta pitämään entisellään. Natsipuolue oli yksinvallassa mutta se oli jättänyt kaikki ne suuret kansanjuhlat joita Hitler rakasti. Oikeastaan se oli vain toimitusministeriö joka toteutti sotilasneuvoston määräykset. Natsipuolue halllitsi Saksaa ja sotilasneuvosto natsipuoluetta. Ja von Rundstedt näki että määräykset olivat olleet oikeita. Saksa oli jotenkuten onnistunut pitämään tasapainon välttämättömän varusteluteollisuuden ja saksalaisten elintason välillä. Kansa oli suhteellisen tyytyväinen. Se ei ollut unohtanut lamaa ja puutetta.

Lisäksi välit entisiin vihollismaihin lännessä alkoivat oikeasti lämmetä. Termistössä niin Saksassa kuin muissakin maissa alkoi yleistyä Göbbelsin keksimä termi ”Entspannung” eli liennytys. Poislukien Neuvostoliitto. Sen uhka oli olemassa. Mutta saattoi olla, että varautumiseen oli vielä aikaa. Ehkä vuosiakin. Saksa ja Länsiliitto tarvitsisi jokaisen vuoden. Saksan talous- ja teollisuusasiantuntijat olivat aikanaan sanoneet Hitlerille että Saksa ei ole valmis sotimaan ennen kuin 1944 tai 1945. Mutta Hitler ei uskonut vaan vaati sotaa aloitettavaksi jo 1939. Sotilasneuvosto puolestaan uskoi varoituksia.

Berliini, huhtikuu 1944

Se alkaisi pian.

Neuvostoliitto oli aloittanut liikekannallepanon. Niin Saksa kuin muut Länsiliiton maat olivat aloittaneet omansa. Neuvotteluja yritettiin epäilemättä käydä mutta sotaa tuskin pystyttäisiin välttämään. Stalinista oli tullut liian ahne ja hän halusi jättää merkkinsä historiaan. Lisäksi Stalin oli saanut itseluottamusta ja uskoa asevoimiinsa kun Neuvostoliitto oli vuonna 1939 voittanut Khalgin Golissa muutaman kuukauden kestäneen rajasodan Japania vastaan.

Sinänsä Stalin oli Länsiliiton liittolainen, tajuamattaan. Hän oli suurissa puhdistuksissaan tapattanut osaavimman kenraalikuntansa, erityisesti marsalkka Tuhatsevskin ja sotilastiedustelun mukaan puna-armeija luottaisi ensimmäisen maailmansodan tyyliseen yksinkertaiseen ja mielikuvituksettomaan rintamahyökkäykseen.

Se oli tiedossa että noita hyökkäyksiä tuettaisiin massiivisella tykistötulella ja sen vuoksi päähyökkäyssuunnissa joita olisivat Puola, Baltian maat ja Suomi ei ryhdyttäisi kiinteään puolustukseen jonka tykistö ilman muuta jauhaisi kappaleiksi. Sen sijaan suoritettaisiin viivytystaisteluja joissa kulutettaisiin vihollista ja tehtäisiin sitten vastahyökkäyksiä kaksipuolisella saarrostuksella. Tässä auttaisi saksalaisten kehittämät panssarintorjunta-aseet panssarinyrkki ja panssarikauhu sekä edellisenä vuonna sarjatuotantoon tullut Sturmgewehr joka nostaisi jalkaväkiryhmän tulivoiman ylivoimaiseksi puna-armeijaan verrattuna. Näitä pst-aseita ja rynnäkkökiväärejä tehtiin myös lisenssillä muissa Länsiliiton maissa.

Länsiliittoa auttoi myös tieto siitä että sen – erityisesti Saksan – ilmavoimat olisivat laadullisesti ylivoimaisia neuvostokoneisiin nähden eivätkä jäisi jälkeen määrässäkään. Neuvostoliiton päähävittäjänä oli edelleenkin vanhentunut Polikarpov I-16 vaikka se oli alkanut kehittää ajanmukaisempaakin kalustoa. Mutta vasta alkanut. Saksalla oli sen sijaan käytössä Messerschmitt bf 109:n uusimmat versiot, Focke-Wulf 190 ja pikavauhtia sarjatuotantoon otettu suihkuhävittäjä Messerschmitt Me 262. Lisäksi Saksalla oli omaa hyvää pommituskalustoa sekä eräänlainen lottovoitto. Britit olivat nimittäin keskittyneet edelleenkin kevyisiin pommikoneisiin ja Avro-tehtaalle suunniteltu raskas pommikone ei tullut hyväksytyksi. Saksalaiset saivat ostettua koneen lisenssioikeudet ja kone, jota oltiin suunniteltu brittiläiseksi Avro Lancasteriksi olikin nyt saksalainen Heinkel He 200 jota oli valmistettu jo yli 2.000 kappaletta:

Britit eivät olleet saaneet aikaiseksi kuin keskiraskaan Vickers Wellington-koneen. Päävastuu oli vieläkin kevyillä Blenheimeillä. Onneksi britit olivat kehittäneet hävittäjäilmavoimiaan kiitettävästi ja heidän suurissa määrin tuotettu Spitfire-koneensa vastasi laadultaan saksalaisia hävittäjiä. Britit olivat kuitenkin aloittaneet He 200-konetta muistuttavan Short Stirling-koneen tuotannon mutta niitä oli vasta muutama sata. Sekin oli tietysti tyhjää parempi. Ranskalaiset olivat laadussa jäljessä mutta korvasivat sen koneiden varsin suuressa määrässä.

Sovitun suunnitelman mukaisesti niin brittiläinen kuin ranskalainen laivasto oli siirtymässä Itämerelle ja sen mukana kuljetettaisiin alkuun kymmenen ranskalaista divisioonaa Baltiaan ja kuusi brittiläistä divisioonaa Suomeen. Brittiläisiä ja ranskalaisia joukkoja siirtyisi myös Puolaan ja Tshekkoslovakiaan. Italialaisia ja unkarilaisia divisioonia oli siirtymässä Romaniaan ja sinne siirtyisi myös saksalaisten panssariarmeijan terävin ja voimakkain kärki.

Sille kärjelle olisi käyttöä sillä se tekisi sodan ratkaisevimman iskun. Sodan alkuvaiheessa Puolassa, Baltiassa ja Suomessa ei pyrittäisi vihollisalueen valloitukseen vaan puolustukseen ja mahdollisimman suurien tappioiden tuottamiseen. Romania puolestaan olisi puna-armeijalle sivustasuunta ja siellä kokeiltaisiin marsalkka von Mansteinin kehittämää ja kenraali Heinz Guderianin viimeistelemää ns. salamasotasuunnitelmaa. Panssaridivisioonat tekisivät ilmavoimien tukemana läpimurron. Operaation alussa mahdollisimman paljon vihollisen ilmavoimia tuhottaisiin kentille. Panssarikiilat etenisivät nopeasti aina Kaukasukselle Azerbaizaniin jossa sijaitsivat Neuvostoliitolle välttämättömät öljykentät. Hitaammat saksalaiset jalkaväkidivisioonat sekä romanialaiset, unkarilaiset ja italialaiset joukot suojaisivat etenemisen sivustoja ja Puolassa, Tshekkoslovakiassa, Baltiassa ja Suomessa olevat Länsiliiton joukot sitoisivat vihollisen voimia.

Kun Stalinin sotakoneelta loppuisi polttoaine, niin se tukehtuisi. Varsinkin, kun se ei saisi apua mistään. Sen sijaan diplomaattilähteistä oltiin saatu varma tieto, että mikäli Stalin hyökkää länteen, niin tähän asti puolueeton Yhdysvallat laittaisi voimaan Lend – Lease-lain joka takaisi Länsiliitolle käytännössä loppumattomat tarviketäydennykset.

Myös Japani oli onnistunut lopettamaan sotansa Kiinan kanssa. Rauhanteossa se sai Mantsurian. Porkkanana oli kauppasopimus Yhdysvaltain kanssa. Japani oli tulevassa sodassa vielä villi kortti mutta jos se aloittaisi sotatoimet Neuvostoliittoa vastaan, se sitoisi valtavan määrän puna-armeijan taisteluvoimaa. Japanilaiset todennäköisesti odottaisivat ja katsoisivat mihin sota Euroopassa kehittyisi.

Salamasotahyökkäykseen osallistuville joukoille painotettaisiin ankarasti että kun hyökkäys kulkisi Ukrainan läpi niin ukrainalaisiin tulisi suhtautua kunnioituksella ja liittolaisina. Mitä ne todennäköisesti olisivatkin sillä ukrainalaisten mielessä oli hyvin vuosien 1932-1933 holodomor jossa kommunistit tappoivat nälkään miljoonia ukrainalaisia. Asenteen muutos slaavilaisia kansoja kohtaan oli vaatinut taas Göbbelsiltä Mein Kampfin päivittämistä ja keskittymistä siihen että vihollinen oli nimenomaan kommunismi, ei slaavit. Asenteenmuutosta oli opetettu jo Saksan mediassa hyvän aikaa ja NSDAP:lla ja sitä kautta sotilasneuvostollahan oli yksinoikeus mediaan.

Viimeisenä lukkona sekä Saksan että Länsiliiton puolustukseen olisi Saksan ydinaseohjelma. Se ei ollut vielä valmis mutta tiedemiehet olivat luvanneet että vuonna 1945 Saksa pystyisi räjäyttämään ydinlatauksen. Luonnollisesti von Rundtstedt toivoi ettei sitä koskaan tarvittaisi mutta se oli se viimeinen keino joka kannatti olla varalla. Amerikkalaisilla oli oma ohjelmansa menossa mutta se oli saksalaisia selvästi jäljessä.

Sota alkaisi pian. Saksa olisi valmis siihen. Niin valmis kuin se voisi olla. Niin kuin olivat muutkin Länsiliiton maat. Tietysti jokainen sotasuunnitelma muuttuisi vanhentuneeksi sillä hetkellä kun ensimmäinen laukaus ammutaan. Vain aika näyttäisi ja sattumalla olisi asioissa suuri osuus. Niin kuin oli ollut huhtikuussa 1938 jolloin sattuma muutti Saksan ja koko Euroopan tulevaisuuden. Marsalkka von Rundstedtin seinällä oli Hitlerin kuva. Se oli välttämätöntä sillä Hitler oli Saksassa ikoni. Myös von Rundstedt kunnioitti Hitleriä. Erityisesti hän arvosti miestä sen vuoksi että hän sai Saksalle aikaan paljon hyvää mutta ymmärsi kuolla ajoissa.