maanantai 2. elokuuta 2021

OIKEINAJATTELIJAT JA ITSELLEEN VALEHTELEMISEN TAIDE

Olen tässä hiljattain kirjoittanut ymmärrysharjoituksia niin Kekkoslovakian kuin nykyisen Suomen toisinajattelijoista. Luonnollisesti niin synkkinä YYA-aikoina kuin vielä synkempinä nykyisinä EU-aikoina erityisesti julkisuudessa olivat ja ovat esillä nimenomaan ne niin sanotut viralliset oikeinajattelijat. Heillehän valtamedia antoi ja antaa tilaa aivan eri tavalla.

Kummillakin oikeinajattelijoilla itselleen valehtelu oli ja on olennainen sekä välttämätön osa heidän ideologiaansa ja, no, omaa minuuttaan. Mutta YYA-ajan oikeinajattelijoilla se oli omalla tavallaan helpompaa. Vaati vähemmän vaivaa. Kas kun heidän näkökulmastaan sosialismi oli taivas ja se taivas oli jossain muualla kuin meillä Suomessa. Suomi eli menestyvää sekataloutta joka vaurastui ja toimi jopa niin hyvin että sillä alkoi olla varaa elättää niitä yliopisto- ja taideoikeinajattelijoita joita ei yhteiskunta varsinaisesti tarvinnut mutta antoi heidän vaahdota sosialismin autuudesta.

Kekkoslovakian oikeinajattelijat saattoivat puhua suu vaahdossa taivaastaan joka sijaitsi Neuvostoliitossa ja erityisesti Itä-Saksassa mutta sen ”taivaan” haittapuolia heidän ei tarvinnut täällä Suomessa kärsiä ollenkaan. Se itärajan takana ollut sosialismi ei aiheuttanut suomalaisille lisääntynyttä verorasitusta eikä myöskään kaduilla lisääntyvää väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta. Suomessa elettiin kaikessa rauhassa ja se taivas pysyi muualla.

Voi olla, että melkoinen osa niistä sen ajan oikeinajattelijoista itsekseen ja salassa ajatteli että toivottavasti se sosialistinen taivas ei Suomeen koskaan tulekaan. Sillä olihan kuitenkin paljon helpompaa ja mukavampaa olla valveutunut kommunisti turvallisten länsimaisten lihapatojen ääressä sekä hyvässä samanmielisessä seurassa, lähetellen Tiedonantajassa jouluntoivotuksia. Ja käydä välillä ystävyysmatkalla Neuvostoliitossa opettamassa ruokajonottamiseen, reaalisosialismiin ja sen myötä pelkäämiseen tottuneelle neuvostokansalaiselle mitä on olla oikeaoppinen toveri. Ynnä sen jälkeen palata takaisin rikkaaseen ja turvalliseen länteen.

Entäs se nykyajan oikeinajattelija? Joka löytyy varmimmin opiskelemasta yliopistolla? Tai valtamedian toimituksesta. Tai, piru vie, hallituksesta ja virkakoneistosta. Hänellä tehtävä on vaikeampi ja vaatii enemmän itselleen valehtelua.

Hänen monikulttuurinen paratiisinsa ei ole jossain toisessa maassa vaan se on täällä Suomessa. Ja mikäli hänellä ei ole lievää suurempaa hahmotus- ja ymmärryshäiriötä niin hän tietää sen paratiisin seuraukset sekä hinnan.

Hän tietää, että tänne tulleet etnisesti edistykselliset eivät pääosin ole mitään pakolaisia vaan ne ovat tulleet vain ja ainoastaan hyväuskoisten suomalaisten kustantaman pysyvän elatusautomaatin piiriin. Aiheuttaen suomalaisille valtavan ja turhan taloudellisen rasitteen. Niin no, nämä oikeinajattelevat akateemiset suojatyöntekijät sinänsä itsessäänkin aiheuttavat suomalaisille valtavan ja turhan taloudellisen rasitteen. Joten ehkä siinä voi nähdä tiettyä hengenheimolaisuutta.

Hän tietää että tämä hänen ylistämänsä ja jalustalle nostamansa pääosin islamilainen väestönosa on lisännyt maassamme niin väkivalta- kuin seksuaalirikollisuutta. Myös alaikäisiin kohdistuvaa ja joukkosellaista. Nimenomaan suomalaisiin kohdistuvaa sellaista. Uusimpana esimerkkinä Oulun mellakka jossa tuontitavara kävi porukalla poliisinkin päälle. Hän tietää myös että koska hän on pääosin yliopistokaupungissa asuva joko opiskelija tai akateeminen suojatyöllistetty nainen niin uhka koskee myös ja nimenomaan häntä. Silti hän kiistää uhan olemassaolon.

Hän tietää myös sen paradoksin että vaikka hän on fundamentalistinen feministi niin hän silti fanittaa islamia – erityisesti islamilaista miestä – ja samalla pitää vihollisenaan tavallista suomalaista miestä joka itse asiassa elättää hänet ja joka pitkässä juoksussa on ainoa tekijä joka suojelee häntä siltä islamilaiselta mieheltä jolle hän itse on vain länsimainen typerä huora ja mahdollisessa avioliitossa lähinnä irtainta omaisuutta.

Ilmastohysterian seurauksia hän ei edes hahmota. Mutta onhan hänestä mahtavaa olla omasta mielestään pelastamassa maailmaa samalla kun hän pelastamisellaan nakertaa sitä yhteiskuntaa jota ilman hän ei edes elä.

Hän näkee kaiken edessään. Omassa maassaan. Omassa kaupungissaan. Ei jossain kaukaisessa maassa. Mutta hän kiistää näkemänsä. Hänen egonsa ei kestä tunnustaa että hän on pelkkä egoaan ruokkiva hyödyllinen idiootti.

Mikä oli ymmärrysharjoituksen johtopäätös?

No se, että aikanaan Kekkoslovakiassa oikeinajattelijoilta vaadittiin valtava määrä itselleen valehtelua. Mutta näihin nykyisiin oikeinajattelijoihin nähden hekin olivat vain amatöörejä. Se on kauheinta että silloin Kekkoslovakian aikaan ne fanaattisimmat oikeinajattelijat olivat kuitenkin vain marginaaliryhmä. Nykyisessä Suomessa heillä on absoluuttinen valta. Ja meidän tavallisten ihmisten täytyy elää heidän harhanäkyjensä mukaan.


PS: En tiedä, onko kyseessä joku tekninen vika vai ovatko oikeinajattelijat asialla mutta tämä blogi on jonkinlaisessa motissa. Postaukset tulevat kyllä normaalisti mutta ne eivät päivity muiden bloggareiden linkkilistalle. Tänne tulee varmaankin lukijoita esmes Jaskan tai Vasarahammerin blogeista joten teidän kannattaa klikata niiden linkkilistalla nimeä Yrjöperskeles joka vie suoraan blogini pääsivulle.


sunnuntai 1. elokuuta 2021

KÄPPÄUKOT JA HUOLTOVARMUUS

Näitä päiviä, Pinnanmaan mäkisillä tasankomailla…

Lälläveden ja Huitsinnevadan välisellä valtatiellä ajeli etelään päin varsin tutun näköinen punainen Nissanin pick-up jonka komuutissa matkaa taittoi kaksi rumaa mutta tyytyväistä käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis.

Tyytyväisyyteen oli syytäkin sillä auton lavalla oli kymmeniä purkkeja Lälläveden Läski ja Leivonnaisen purkittamaa maukasta sätkärapusäilykettä. Tapansa mukaan toverukset olivat vieneet keväisen Uuden Hyisianan Taemmalla Hyijärvellä pitämänsä sätkärapujahdin saaliin purkitettavaksi ja nyt oli ollut aika hakea valmis tuote. Sen lisäksi että sätkärapusäilyke maistui mainiolle se sisälsi ääreiskyrpiintymishermostoa rauhoittavaa lärväntryttiiniä jolle nykymaailmassa oli todellakin tarvetta.

Samalla reissulla ostettiin kummankin kotiin pari säkkiä uunituoretta eioota. Sille oli aina tarvetta ja vanhat eioot olivat jo melkein lopussa. Siinä eteenpäin ajellessaan laski Ykä ohitseen perskärpäsenä Nissania seuranneen epäilemättä jostain muualta Suomesta tulleen BMW:n joka tavalliseen tapaan ohitti ylämäessä päättäen katsoa seuraavan päivän lehdestä että tuliko sieltä rekka vastaan vaiko ei. Ohitusepisodin jälkeen Ykä tuumaili:

- Noita kamikaze-kuskeja riittää. Vaan paskatkos niistä. Kunhan telovat vain itsensä eivätkä muita. Mutta se, mikä mulla pyörii varsinaisesti mielessä on tämä Suomemme maan aivan pelottavan riippuvaisuus tuosta sähköstä. Ja viherhysteerikot meinaavat vaan lisätä sitä riippuvuutta.

Lötjönen vastasi katsellen samalla tiekarttaa. Ei siksi etteikö tie olisi ollut muutenkin tuttu mutta repsikan paikalla on aina mukava plärätä karttaa:

- Joo. Jos se sähköverkko talvella kaatuu pidemmäksi aikaa niin kaupungeissa aletaan kuolemaan. Vaan sehän on jo ennestään tiedossa. Mutta mietitäänpä sitä jos noiden egonsa ruokkimiseen keskittyvien hysteerikkojen pöksyjä kasteleva uni tulee toteen ja maa siirtyisi pelkkiin sähköautoihin. Täydellisesti. Jopa niitä kymmeniä tonneja painavia rekkoja myöten. Tiedä piruvie vaikka sotavaltion panssareita myöten. Vaikka olis aika mielenkiintoista tietää, että kuinka sekin akuilla liikkuisi ja kuinka kauas.

- Niin no, jotta se onnistuisi niin hysteerikkojen pitäisi tinkiä pyhästä uskonkappaleestaan ja rakennuttaa muutama ydinvoimala lisää. Kas kun toivioenergialla ei sähköautotkaan paljoa liiku. Ja satsata aivan järkyttävä määrä rahaa latausinfran rakentamiseen. Sitä rahaa, jota ei edes ole ja jonka bensafirmojen odotetaan kustantavan. Vaan jos Suomen useampi miljoona autoa olisi sähkön varassa niin autokantaa voisi verrata yhteen ainoaan ihmisruumiiseen. Meinaten, jos ruumiin hermojärjestelmä eli tässä tapauksessa sähköverkko kaatuu niin koko kolmen miljoonan autoruumis on, no, kolmen miljoonan autoruumis.

- Sepä. Ei liiku mikään sähkömoposta sähkörekkaan asti. Eikä varsinkaan liiku jakeluautot jotka kuskaavat vegaanista evästä myös Helsingin vihervasemmistolaisille. Suomen lamauttaminen viherhysteerikkojen unelmatilassa olis eräälle nimeltä mainitsemattomalle itärajan takana sijaitsevalle valtiollekin sen verran helppo nakki että se voisi alkaa jo houkutella ajatuksena pelkän helppoutensa takia. Vaikkei muuten välttämättä huvittaisikaan. Mutta sen sijaan polttomoottoriauto on itsenäinen yksikkö ja se toimii sähkökatkonkin aikana. Kolme miljoonaa itsenäistä yksikköä.

- Niin toimii ja vaikka bensa-asemillakin olisi virta poikki niin onhan siellä aggregaatit ja ainahan polttoainetta voi läträtä vaikka käsipumpulla muoviämpäriin. Ja siinä vieressä bensiksen huoltaja voisi kirjata kynällä ruutuvihkoon että paljonkos Lötjöselle kipattiin bensaa ja mitä se jää siitä velkaa. Sähköautoilla tähän ei ole minkäänlaista mahdollisuutta ja huoltovarmuuden kannalta jo pelkkä ajatus on katastrofielokuva katastrofielokuvasta.

- Vaan jos tuosta asiasta puhuu viherhysteerikolle niin jos se ei saa siitä oikeamielistä kuolaturpaista raivaria niin se toteaa että ei me olla ajateltu tuota.

- Ei olla ajateltu niin. Kas kun viherhysteerikolle ajattelu on yhteiskunnan syöpä josta tulee päästä eroon ja korvata se sokealla uskolla sekä pyhällä vihalla niitä kohtaan jotka kyseenalaistavat sokean uskon. Ja se sokea usko valmistautuu kriisitilanteeseen ”jos nyt ei mitään kumminkaan tapahtuisi”-strategialla.

- Mistä sokeasta uskosta tuli mieleen se, että varmaankin pian sellaiset dokumentit joissa todistetaan että Suomen biodiversiteetti on jo valmiiksi maailman huippuluokkaa ja sen vuoksi suomalainen viherhysteria on puolestaan täysin turhaa egon ruokkimista saavat Tatu Vanhanen-käsittelyn. Nimenomaan täällä Suomessa.

- Voivatpa hyvinkin saada. Niissä molemmissa kun on oikeaa uskoa kyseenalaistavaa vihafaktaa. Joka vihafakta syyllistyy rikoksista suurimpaan eli asettaa viherhysteerikon tunteen kyseenalaiseksi. Ja jos tunteesta puhutaan niin koskahan vihervasemmisto ottaa Suomessa tosissaan liipasimelle sen puun polton? Kas kun puun polttaminen tuottaa sitä CO-kakkosta ja nimenomaan suomalainen puun poltto hukuttaa Tyynenmeren saaret ja sen lisäksi siitä tulee niitä pienhiukkasiakin jotka tappavat jonkun väitteen mukaan parisataa suomalaista vuodessa.

- Todennäköisesti ottavat hyvinkin lähiaikoina. Kas kun kaupunkivihreä ei hahmota maapalloa eikä ymmärrä että näillä leveysasteilla on pakko lämmittää. Me tervejärkiset ymmärretään elää reaalimaailmassa ja sen ehdoilla mutta nuo cityvihreät repivät meidät väkisin parrasta Ihmemaa Oziin jossa kämppiä ei tarvitse lämmittää.

- Ja jonka Ozin unelman takana on jäätyvä tsuhnan helvetti. Jaahah, lähetääs tankille ja sumpille.

Punainen Nissan oli ylittänyt kunnanrajan ja saapunut Lällävedeltä Huitsinnevadan puolelle Vorwärtsilän kylään. Toverukset kääntyivät tutulle Vorwärtsilän Essolle, tankkasivat ja kävivät vielä kahvilla sekä nauttivat vegaaniannoksen eli lihiksen kolmella nakilla ja paistetulla kananmunalla sekä vihreitten logolla varustetulla lautasliinalla johon saattoi pyyhkiä suupielensä. Mikäs sitä evästä oli nauttiessa. Täällä Pinnanmaalla. Jossa paloi vielä bensa, diesel ja halko. Täällä Pinnanmaalla. Jossa elettiin vielä reaalimaailmassa.


perjantai 30. heinäkuuta 2021

TAPOJA JA TYRKYTYSTÄ

Sain eräältä kaveriltani kuvakaappauksen joka sisältää vihreää avautumista. Itse avautuminen on yli vuoden vanha mutta se hipaisee hieman tuota aikaisempaa enkelikirjoitustani ja kuvaa hyvin vihreää ajattelua:

Mitä tulee aiheeseen asuminen maalla vs. asuminen kaupungissa niin itse ajattelen että jos ihminen tykkää asua kaupungissa niin hänellä on siihen oikeus, asia ei minua häiritse enkä propageeraa sitä vastaan. Sillä olen sisäistänyt vanhan suomalaisen viisauden joka vihervasemmistolle on niin kovin, kovin vaikeaa sisäistää.

Eli: älä tyrkytä tapojasi.

Laitetaan toinen, tuoreempi avautuminen ja siitä on vastuussa ansiottoman arvonnousun arkkityyppi eli tuhertelija Ville Ranta:

Tässähän ei ole kyse vihervasemmistolaisesta ajattelusta vaan vihervasemmistolaisesta valehtelemisesta. Meinaan, kun rikostilastoja katsoo niin ketkähän ne oikein potkivat ja keitä?

torstai 29. heinäkuuta 2021

ENKELI JA ELÄMÄN ÄÄNI

Näinä päivänä, näinä aikoina, syrjäisillä selkosilla…

Siinähän vietettiin muuatta viikonloppuiltaa. Muuan pariskunta oli saunassa. Kuunnellen kiukaan rauhoittavaa ääntä ja heitellen samalla löylyä joka kohahti mukavasti niin kuin kaukainen ukkonen. Pieni pakettiukkonen syrjäseutujen ihmisten kauhassa. Täydessä hallinnassa ja sähköjä katkomatta.

Olipa aika saunatauon. Pariskunnan mies, saattoipa olla Perskeleen Ykä meni pihalle ja sytytti voimasavuke Bostonin. Aukaisipa siinä Tsuhnan Kostonkin. Ylva tuli perässä ja istahti tuolille pihapöydän viereen. Vähän kauempaa kuului ääntä. Siellähän kulki traktori. Tai olipa ehkä kaivinkonekin. Joo, epäilemättä kaivinkone. Ja joku muu työkone joka jyskytti. Meteliksikin sitä saattoi sanoa. Mutta siellä joku teki jotain tarpeellista jollekin joka noita palveluja tarvitsi ja oli valmis maksamaan. Eikä palvelun tarjoaja elänyt virka-ajan mukaan vaan tarjosi palveluksiaan kellosta riippumatta.

Ääni ei häirinnyt. Siitä kuunteli mielellään. Sillä saunatauollaan istuva pariskunta tiesi että kyseessä oli elämän ääni. Ja se joku, joka ääntä piti oli enkeli. Tunnettiin myös nimellä yrittäjä. Tässä tapauksessa kyseessä oli maanrakennusyrittäjä.

Elämän ääni ei ollut hiljaisuutta. Vaan se oli nimenomaan tuo ääni joka kertoi että täällä asuttiin ja elettiin. Ei oltu mikään kaukaisen suurkaupungin määräyksestä kuoleva reservaatti. Ei ainakaan vielä. Se ääni kertoi että täällä uskottiin tulevaan ja rakennettiin sen eteen.

Missään nimessä elämän ääni ei ollut jonkun helsinkiläisen viheruskovaisen rääkyminen. Rääkyminen jossa hän väitti tietävänsä täällä asuvia ihmisiä paremmin kuinka täällä tulee elää. Tai lähinnä olla elämättä. Ja jonka mielestä tuo kyseinen yrittäjä ei ollut enkeli vaan lähinnä halveksuttava riistäjä. Joka riistäjä kuitenkin työllisti pari muutakin miestä ja mahdollisti elannon heidän perheilleen. Elättipä osaltaan sen viheruskovaisenkin. Vaikkei ehkä halunnut. Mutta ei häneltä kysytty.

Alueella kuului tietysti myös paljon luonnonääniä. Nekin kuuluivat tänne. Niin kuin vaikka juuri ylilentävä aikamerkkinsä antava lehtokurppa. Sekin oli elämän ääni. Mutta myös tuo jyskyttävä koneen ääni oli merkki elämästä. Pariskunta tiesi sen. Ehkä sen tiesivät myös naapurin koirat jotka pystykorvina haukkuivat lehdetkin puusta ja esittivät voimakkaan uutiskatsauksen työkoneiden äänille. Ehkä ne ymmärsivät myös että tuo ääni takasi osaltaan sen, että niiden isäntä toi niille säännöllisesti ruokakuppiin evästä.

Se ääni ei ollut hälyääni vaikka joku saattoi niin ajatellakin. Pihalta saunaan poistuva pariskunta tiesi että juuri tuo hälyääneksi luultu oli elämän ääni ja elämän edellytys. Enkelin ääni.

Niin kauan kuin se kuului näillä selkosilla niin heillä ei ollut mitään hätää.

Täällä oli vielä tulevaisuus. Jota osaltaan piti yllä tuo metelöivä enkeli. Jolta Helsingissä valtaa pitävät enkeleiksi itseään uskottelevat perkeleet yrittivät repiä siivet.


tiistai 27. heinäkuuta 2021

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXLII

Eli pari pientä pläjäystä tunnelman, no, jotakin. Ensimmäiseksi toteamme että vihreäthän eivät ole koskaan väärässä joten hirvenmetsästys on sitten tulevana syksynä uudistettu:

Ja vasemmistoliiton Anna Kontula näyttää löytäneen sen kuuluisan Jonkun joka pitää huolen kaikesta:

Armeijassahan se Joku oli nimetään Arska. Arska oli kipinässä, Arska oli väijyssä jne. Ehkä Arska vapauttaa meidät vieraannuttavasta ansiotyöstä ja hoitaa elatuksemme. Tietysti jos vakavasti puhuu niin ehkä yhteiskunnan pitäisi lopettaa yritysten kyykyttäminen niin että ne voisivat palkata ihmisiä tuottamaan nettoverotuloja.

No niin, tässä näitä pari. Vielä on kesää jäljellä.

maanantai 26. heinäkuuta 2021

SYY JA VÄLINE

Viime viikolla kirjoitin Kekkoslovakian toisinajattelijoista. Toisinajattelijoita on nytkin ja varmasti  enemmän kuin silloin. En kirjoituksessani keskity nimekkäisiin toisinajattelijoihin silloin ja nyt vaan mietin aivan tavallista sekä kekkoslovakialaista että Eurostotasavaltojen liitossa asuvaa suomalaista ihmistä. Jos hän tai hän halusi / haluaa olla julkinen toisinajattelija niin siihenhän tarvitaan kaksi asiaa:


1. Syy

2. Väline.

Tavallisella kekkoslovakialaisella ei ollut mitään syytä olla julkinen toisinajattelija. Perustelen väitteen:

- Hän näki kyllä YYA-liturgian läpi ja itsekseen naureskelikin sille mutta hän tiesi että Neuvostoliiton sotilaallinen voima oli silloin aivan ylivoimainen joten sen edessä kannatti hieman nöyrtyä. Näin ainakin vakaasti uskottiin ja miksei olisi uskottu. Asiaa saattoi verrata luonnonvoimaan jolle ei voinut mitään joten se tuli vain hyväksyä. Kannatti pitää suu supussa, turpa rullalla ja naama näkkärillä. Neuvostoliitto kuitenkin pysyi siellä rajan takana.

- Vallitseva tilanne ei vaikuttanut hänen lompakkoonsa eikä jääkaappiinsa. Muuten kuin positiivisesti. Päin vastoin, elettiin toivon ja tulevaisuudenuskon aikaa. Rakennettiin hyvinvointia. Tavallinen duunari saattoi toteuttaa unelmansa talosta, autosta ja kesämökistä. Työurat olivat pitkiä ja varmoja joten elämää saattoi turvallisin mielin suunnitella ja rakentaa. Yhtenä tekijänä oli muitten muassa että vienti Neuvostoliittoon veti hyvin. Kekkoslovakialainen ajatteli tilanteesta että jos se toimii, älä räplää. Varsinkin kun julkiset palvelut toimivat pienimmilläkin paikkakunnilla. Pienemmällä verorasituksella kuin nykyisin.

- Ja kaiken sen seurauksena UKK oli OK. Kekkonen nähtiin vallitsevan hyvinvoinnin ja tulevaisuudenuskon symbolina. Maan isänä. Kuinka pitkälle tilanne oli Kekkosen ansiota on tietysti aivan oma kysymyksensä mutta sellainen mielikuva oli ja mielikuvien mukaanhan ihminen pääosin elää.

Kekkoslovakialaisella ei siis ollut mitään syytä ryhtyä kapinoitsemaan sanallisesti. Ei hänellä toisaalta olisi ollut välinettäkään. Julkinen sana oli painettua sanaa sekä Yleisradion hallitsemia kanavia. Lehdet olivat hyvin tarkkoja siitä, mitä yleisönosastokirjoituksissa julkaistiin. Pieniä ja riippumattomia kustantamoja toki oli, mutta niiden kautta sana ei laajalle levinnyt. Ennen kaikkea ei ollut kanavaa jonka kautta sanoa mielipiteensä laajalti ja varsinkin henkilöllisyyttään paljastamatta.

Mutta kuinkas tilanne on nyt? Eurostotasavaltojen liitossa ja sen Suomen maakunnassa? Tavallisella kansalaisella on nykyisin hyvinkin monta syytä vastustaa nykyistä valtakoneistoa. Olla toisinajattelija.

- Ensimmäisenä syynä tuo aikaisempi kappale. Suomen itsenäisyys on luovutettu pois ja annettu maan päätäntävalta järjestelmälle joka muistuttaa rakenteeltaan niin kovin, kovin paljon Neuvostoliittoa ja joka ei Suomesta eikä suomalaisista välitä pätkän vertaa. Suomi on sille satiaisen munissa elävä kutiainen. Joka on vielä niin törppö että on valmis kustantamaan kaiken, mitä siltä vaaditaan.

- Suomen rajat on avattu poliittisen johtomme toimesta islamilaiselle kehitysmaalaiselle maahanmuutolle joka maan johdon siunauksena on elinikäisen – suomalaisten kustantaman – elatusautomaatin piirissä. Sama tuontiväestö syyllistyy suomalaisiin kohdistuvaan arkipäivän jatkuvaan terroriin väkivalta- ja seksuaalirikosten muodossa mutta poliittisen eliitin mielestä se ei ole ongelma, vaan pelkästään kyseisestä terrorista julkisesti puhuminen on sekä ongelma että rikolliseksi tulkittavaa vihapuhetta. Puhetta, joka pyritään vaientamaan.

- Maan/maakunnan poliittinen johto pyrkii aktiivisesti tuhoamaan Suomen elinkeinoelämän ilmastohysteriansa nimissä. Hysterian, joka pohjautuu vain vihervasemmistolaiseen tunne-elämän ruokkimiseen sillä Suomi on ilmasto- ja ympäristöasioittensa puolesta jo muutenkin maailman huippua. Samalla ihmisiltä on hävinnyt se Kekkoslovakiassa yleinen tulevaisuuden toivo. Ajatus pitkistä ja varmoista työurista on lähinnä scifiä. Sadat tuhannet työttömät ovat pelkkä tilastoluku samalla kun poliittinen eliitti haikailee maahan aina lisää kehitysmaalaisia. Vieläpä työvoimapulaan vedoten, mitä voi jo pitää suoranaisena vittuiluna. Samalla julkisten palvelujen taso ja määrä laskee koko ajan verorasituksen puolestaan noustessa. Poliittiselle eliitille suomalaisia ei ole enää olemassa ollenkaan ja se mieltää olevansa vastuussa vain omalle utopialleen ja EU:n määräyksille.

- Lisäksi viimeisimpänä vitsauksena on pyrkimys  normaalin perhe-elämän tuhoamiseen ja sukupuolten häivyttäminen ja korvaaminen erilaisilla seksuaalisten suuntaumisten ja mielenterveyden häiriöiden yhdistelmillä sekä tehdä kyseisestä mielettömyydestä loukkaamaton normi.

Yksikään noista purnaamisen syistä ei ole verrattavissa väistämättömään luonnonvoimaan niin kuin Kekkoslovakian Neuvostoliiton pelko oli. Kaikki ovat tietoisia päätöksiä joita ei olisi ensimmäistäkään ollut pakko tehdä. Ne on tehty siitä huolimatta.

Ei ihme, että tavallisella suomalaisella on nykyisin täysi syy purnata. Hänen ja kekkoslovakialaisen tilanne on erilainen silläkin tavoin – tällä kertaa nykypäivän eduksi – että nyt aivan tavallisilla suomalaisilla on käytössään väline julkiseen toisinajatteluun. Internet ja sen myötä sosiaalinen media mahdollistaa aivan tavallisen ihmisen mielipiteen kuulumisen laajemmalle kuin mitä Kekkoslovakian aikaan voitiin edes kuvitella.

Omana pienenä esimerkkinä tämä oma nimimerkkiblogini. En oikein tiedä, kuinka bloggerin kävijämittari loppujen lopuksi toimii mutta se näyttää noin 70.000 – 90.000 sivun näyttöä kuukaudessa. Ja tämä blogi on vain yksi pikkukala suuressa pikkukalojen meressä. Yksi nobody muurahaiskansalaisten sankassa joukossa. Mutta täysin mahdoton saavutus Kekkoslovakiassa.

En usko että Kekkoslovakialainen valtakoneisto oli missään vaiheessa huolissaan toisinajattelijoista. Ei sillä ollut siihen mitään syytä. Kas kun se tiesi, että ns. kansan syvillä riveillä ei ole mitään aihetta lähteä pyrkimään muuttamaan järjestelmää. Sillä ei ollut syytä eikä välinettä. Nykyisin tilanne on toinen. Valtakoneisto ei välitä syystä. Ei sitä kiinnosta tavallisen ihmisen tuntemukset. Se elää etuoikeutettuna nomenklaturana. Mutta välinettä se pelkää sitäkin enemmän. Koska se väline voi saada muurahaiskansalaiset ajattelemaan ja ajattelemaan liian suurella porukalla. Ja ajatteluhan on pakkovallan pahin vihollinen. Siksi se pyrkii kaikin – tällä hetkellä käytössä olevien – mahdollisin keinoin hiljentää tai vähintään sensuroida välineen kautta tulevan – perustellun – arvostelun.

Tämän vuoksi ”maalittaminen” (taas tuota helvetin newspeakia) pyritään saamaan laittomaksi. Kyseessä on samanlainen blankotermi kuin ”kansanryhmää vastaan kiihottaminen” sillä sen voi tulkita miten haluaa ja kyse onkin vain siitä, kenellä on oikeus tulkita. Niin kuin aikaisemminkin on todettu, on asiassa otettu torpedoksi vanha sananvapauden vihollinen Mika Illman jonka tekemän selvityksen eräs lause on paljon puhuva:

Erityinen merkitys sananvapaudella on esimerkiksi poliitikoille, toimittajille, tutkijoille ja esimerkiksi taiteilijoille. Näille ryhmille julkisuudessa esiintyminen on osa heidän työtehtäviensä suorittamista. Lähtökohtaisesti yhtä vakavana kuin virkamiehiin kohdistuvaa maalittamista onkin pidettävä muun muassa näihin yhteiskunnallisesti tärkeisiin henkilöryhmiin kohdistuvaa maalittamista.

Noitten etuoikeutettujen sananvapautta ei olla koskaan rajoitettu eikä haluta rajoittaa jatkossakaan. Tavallisen kansalaisen sananvapaudesta ei mainita mitään. Eikä myöskään siitä, että valtakoneisto katsoisi missään vaiheessa peiliin ja alkaisi ajatella että arvostelu onkin ehkä perusteltua. Joten mahdollisuus siihen perusteltuun arvosteluun halutaan viedä pois. Sananvapauden nimissä.

Mutta toisin kuin Kekkoslovakiassa meillä muurahaiskansalaisilla on syyn lisäksi käytössämme väline. Sitä tulee käyttää niin pitkään kuin siihen on mahdollisuus.

Nukkuva ja välinpitämätön kansa on alistettu kansa.


perjantai 23. heinäkuuta 2021

JOTAIN IHAN MUUTA CV

Ohjusmahti Suomi

Heti alkuun pitää todeta että tuo alaotsikko on puppua. Ei Suomi mikään varsinainen ohjusmahti ole. Tuli vain mieleen se, kun Suomeen ensimmäisen kerran tuotiin raskaampia ilmatorjuntaohjuksia vuonna 1979 niin joku lehti – taisi olla Suomen Kuvalehti – otsikoi että ”Suomesta tuli ohjusmahti”. Lievää liioittelua.

Mutta paetaksemme jatkuvaa masentavaa maanantaita niin käydään toksisen maskuliinisessa menneisyydessä ja nykypäivässäkin ja katsotaan että minkäslaista ohjuskalustoa sotavaltiolla oikein on ollut. Tiedot ovat täysin avoimista lähteistä joten jos jollakin on tarkempaa tietoa niin sehän otetaan mielellään vastaan. Aloitetaan maavoimista ja panssarintorjunnasta. Se ensimmäinen pst-ohjus oli brittiläinen Vickers Vigilant:

Netistä ei paljoa löydy kuvia Suomessa olleista Vigilanteista. Tämä on kuitenkin Suomesta ja huomatkaa mallinukeilla tyylikkäät kuuskekkoset. Ohjuksen ontelokärjen piti lävistää 576 mm panssaria, sen maksimiampumamatka oli vajaat 1.400 metriä ja suomalaisilla oli kyseistä ohjusta 250 kappaletta. Laukaisimien määrä ei ole tiedossa. Ohjuksia hankittiin Suomeen joskus 1960-luvulla.

Samoja aikoja Suomeen hankittiin myös ranskalaisia SS.11-ohjuksia

Tosin kyseiset ohjukset taisivat olla varattu rannikkotykistölle väylätorjuntaohjuksiksi ja ne olivat siinä tehtävässä varastossa vähintäänkin 1980-luvulle. Suomessa ohjukseen kehitettiin kevyt liikuteltava puinen laukaisuteline, joka todettiin käyttökelpoiseksi koe- ja harjoitusammunnoissa. Ohjuksen maksimikantama oli kolme kilometriä. Ohjuksia oli hankittu 250 kappaletta. Laukaisimien määrä ei ole tiedossa.

Näitten vähäisten ohjusmäärien lisäksi kekkoslovakialainen panssarintorjunta toimi sinko- ja tykkikalustolla. Uutta ohjuskalustoa tuli vasta vuonna 1982 jolloin käyttöön saatiin neuvostoliittolaista 9K111ja 9M113 Konkurs-ohjuskalustoa:

9K111

Ohjukset tunnettiin Suomessa nimillä PSTOHJ 82 (max läpäisykyky 460 mm, kantama 2 km) ja PSTOHJ 82M (kantama 4 km).

Vuotta myöhemmin käyttöön tuli amerikkalainen BGM-71 TOW (PSTOHJ 83M):

Puolustusvoimien oppaan mukaan kyseinen ohjus läpäisee jopa 1.000 mm panssarin. Kyseisen ohjuksen vanhempi malli 800 mm. Ohjusjärjestelmä on edelleenkin puolustusvoimien käytössä.

Vuonna 2000 hankittiin sitten sotavaltiolle Euro-Spike (PSTOHJ 2000 / PSTOHJ 2000M)-järjestelmä:

Ohjus on ensimmäinen PV:n käytössä oleva ammu-ja-unohda tyyppinen ohjus. Käytössä olevien ohjusten kantomatka vaihtelee kahdesta kilometristä kahdeksaan kilometriin. Merivoimilla on käytössä Spike-ER versio pinta-alusten torjuntaan. Wikipedian mukaan Suomella on yhteensä 700 kpl Spike-ohjusta, joista 300 kpl Spike-MR -versiota (keskimatkan versio), loput 400 kpl Spike-ER (pitkän matkan versio). Käytössä 100 kpl MR-version (PstOhj 2000) laukaisulaitteita ja 18 kpl ER-version (Rannikko-ohjus 06) laukaisulaitetta.

Vuonna 2008 sotavaltiolle tuli sitten ohjus joka omana inttiaikanani olisi ollut lähinnä scifiä eli singon ja ohjuksen sekoitus NLAW:

Ammu-ja unohda periaatteella toimiva ohjus lentää noin metrin maalin yläpuolella ja räjäyttää ontelopanoksensa vaunun kattoon. Ohjuksen tehokas ampumaetäisyys on 20–600 metriä.

Siirrytään sitten sotavaltion hyvin raskaan kaluston puolelle. On tietysti mielipidekysymys onko raskaissa raketinheittimissämme käytettävät GMLRS Unitary- ja GMLRS AW-raketit tykistöohjuksia vaiko ei mutta kun niillä voi ampua sekä piste- (Unitary) että aluemaaliin (AW) 80 kilometrin päähän niin kyllä se minusta ohjuksesta oikein hyvin käy.

Maavoimiinhan kuuluu myös ilmatorjunta. Suomessa kaivattiin it-ohjuksia jo 1960-luvulla mutta toive toteutui vasta paljon myöhemmin. Vuonna 1978 saatiin ensimmäiset 9K32 Strela-2M (ITO-78) lyhyen matkan ilmatorjuntaohjukset:


Infrapunahakuisen ohjuksen pisin ampumamatka oli noin 4,2 kilometriä vaakasuunnassa ja 2,3 kilometriä pystysuunnassa ja nopeus mach 1,75. Kohteena lähinnä helikopterit ja rynnäkkökoneet. Näitä hankittiin 122 laukaisulaitetta ja 1.091 ohjusta.

Ohjuksen parannetut mallit 9K38 Igla (ITO-86) ja 9K38-M Igla-1 (ITO-86M) tulivat PV:n käyttöön 1986 (ITO-86) ja 1995 (ITO-86M).


Pisin ampumamatka oli 5 – 5,2 kilometriä, -korkeus 3,5 km ja nopeus mach 1.9. ItO-86:tta hankittiin 160 laukaisinta ja 1.558 ohjusta. Ito 86M-ohjusta taas 80 – 100 laukaisinta ja 912 ohjusta.

Tähän väliin voi mainita että Suomelle kyllä hankittiin jo vuonna 1968 joitain brittiläisiä Thunderbird-ohjuksia mutta ilman taistelukärkeä ja ajoaineita. Kalustolla järjestettiin kantahenkilökunnan koulutustilaisuuksia. Ampumatermeillä niitä olisi kai voinut sanoa tyhjälaukauksilla harjoitteluksi:

Niitä isompia aluetorjuntaohjuksia saatiin sitten vuonna 1979 (kun Suomesta tuli se ”ohjusmahti”) kun Neuvostoliitosta hankittiin Isajev S-125 Petšora-ohjusjärjestelmä eli ITO-79:

Ohjus vei Suomen ilmatorjunnan aivan uuteen aikakauteen sekä kantomatkalla että korkeudella ja sen huippunopeus oli mach 2,5. Näitä hankittiin kolme patteria (nyt en ole varma oliko kyseisessä patterissa neljä vaiko kuusi laukaisulaitetta) ja kaikkiaan 400 ohjusta. Ja pääosin Helsingin suojaksihan niitä hankittiin.

Seuraavaa ohjusmallia saatiin odottaa vuoteen 1990 jolloin hankittiin ranskalainen keskimatkan ohjusjärjestelmä Crotale eli ITO-90:

Järjestelmä pitää sisällään kahdeksan VT-1 ohjusta jonka pisin ampumaetäisyys on 11 kilometriä ja korkeus 6 kilometriä. Järjestelmä on asennettu suomalaiselle Pasi-Sisun alustalle ja niitä on hankittu neljäkymmentä kappaletta.

1990-luvun puolivälissä sitten Suomen ilmatorjunta sai sen aikaisen pajatson keskustan eli Neuvostoliiton velkojen kuittauksena (150 miljoonan markan välirahalla) Venäjä toimitti meille (kolme patteria?) uusia BUK M1-ohjuksia (ITO-96):

Ohjus lisäsi huomattavasti Suomen ilmatorjunnan ulottuvuutta sille sen pisin ampumamatka oli 35 km ja ampumakorkeus 22 km. Suomi kuitenkin luopui näistä ohjuksista yllättävän nopeasti ja varusmieskoulutus jatkui vain vuoteen 2005 saakka. Käsittääkseni tätä ohjusjärjestelmää on silti vielä varastoituna mahdollisen tosipaikan varalle.

Vuonna 2005 tuli sitten käyttöön lyhyemmän matkan ASRAD-R-ohjusjärjestelmä (ITO-05 ja ITO-05M), kaikkiaan neljä patteria:

Ohjuksen pisin ampumamatka on kahdeksan kilometriä, ampumakorkeus viisi kilometriä ja se voidaan asentaa sekä ajoneuvoon tai käyttää ampumajalustalta. Buk-ohjusten korvaajaksi hankittiin sitten NASAMS II-järjestelmä (ITO-12):

Järjestelmä käyttää samaa AMRAAM-ohjusta kuin Hornetit joten sen kantavuus on heikompi kuin oli BUK-ohjusten. Suomi on esittänyt tarjouspyynnön uusista korkealle yltävistä ohjuksista mutta tuli valituksi mikä järjestelmä hyvänsä niin operatiivisessa käytössähän se on vasta 2020-luvun jälkipuoliskolla.

Jos pitkän matkan torjunnassa on nyt aukko niin aivan lähitorjunnassakin oli yli kymmenen vuoden aukko kun venäläisistä olkapääohjuksista luovuttiin 2000-luvun alussa. Aukkoa alettiin korvata vuonna 2014 amerikkalaisilla Stinger-ohjuksilla (ITO-15):

Wikipedian mukaan näitä on Suomella 371 kappaletta ja elän toivossa että tuo lukema tarkoittaa laukaisulaitteiden määrää eikä ohjusten kokonaismäärää.

No niin, tuossahan niitä isoja ja pieniä sikareita oli tällä kertaa. Meri- ja ilmavoimien ohjukset jäivät syynäämättä mutta ehkäpä joskus toiste. Eihän meillä ole mannertenvälisiä ohjuksiakaan. Mutta onhan meillä sentään mannertenvälisiä nahjuksia. Tuossa kuvassa muutama asennettu taktiseen löhöasemaan Helsingissä: