MARSHALL-AVUTTOMUUTTA

Lyhyesti case Heikki Hurstin etenemisestä:

- Viime joulukuussa hallitus pudotti vapaaehtoisen ruoka-avustuksen tuen nollaan. Heikki Hurstin toiminnalta jäi saamatta 80.000 euroa. Alun perin tuki oltiin tehty perussuomalaisten ehdotuksesta.

- Hiljattain amerikkalainen superyhtye Metallica puolestaan lahjoitti Heikki Hurstin toiminnalle 25.000 euroa.

- Aivan tuoreeltaan Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta tyrmäsi perussuomalaisten ehdotuksen Heikki Hurstin toiminnalle myönnettävästä 50.000 euron avustuksesta. Eli Hurstin tärkeälle työlle jäi niin valtion kuin Helsingin kaupungin toimesta se kuuluisa tuulen huuhtoma perse. Selvää tietysti on että kyseessä on vittuilu nimenomaan perusuomalaisille. Valitettavasti vittuilun terävin kärki osuu suomalaisiin köyhiin.

Asian tiimoilta herää kysymys:

Kuinka kauan kuluu aikaa kun Helsingin kaupunki saa poltettua 50.000 euroa maahanmuuttoteolliseen kompleksiinsa?

KORTTITALON SORRUTTUA

jatkoa aikaisemmasta osasta

Helsinki, eräs tammikuu tulevaisuudessa

Kahdeksan kuukautta sen kokouksen jälkeen jossa persaukisen mutta kulisseja edelleen ylläpitävän Suomen poliittinen sisäpiiri teki päätöksen maakuntavaltionsa muuttamisesta kantaväestönsä kohdalta kehitysmaaksi tai oikeastaan siirtomaan ja kehitysmaan yhdistelmäksi istui kyseisessä kokouksessa mukana ollut sisäministeri toimistossaan ja mietti elämänsä kulkua. Hän oli jo nuorena miehenä oppinut että tuulenhaistaminen oli aina ollut hänen vahvin osa-alueensa eikä moraali ollut koskaan hänelle ominaisin tai ainakaan pyrkyryyttä millään tavoin jarruttava piirre. Hän oli myös jo nuorena ymmärtänyt olevansa täysin empatiakyvytön ja narsistinen yksilö joka oli kunnostautunut koulukiusaamisessakin niin hyvin että kiusatut saivat lopulta aina syyn itselleen. Siksi politiikka oli ollut hänelle luonnollinen ja ehkä oikeastaan ainoa ammatinvalinta.

Ammatinvalinnan myötä valitusta puolueesta sinänsä ei ollut enää silloin hänen nuoruudessaan niin kovin suurta lukua. Hän saattoi valita minkä puolueen hyvänsä sillä kaikki valtapuolueet olivat osa saman sateenvarjon ja vaaliliiton alla olevaa federalistista yleispuoluetta jotka kinastelivat ennen vaaleja merkityksettömistä yksityiskohdista saadakseen äänestäjille aikaan illuusion vaihtoehdoista. Mikä illuusio valtamedian suosiollisella tai paremminkin fanaattisella avustuksella oli tähän asti – ainakin nippa nappa – mennyt vieläkin läpi ja eduskunnan kokoonpano oli edelleen federalistit 112 – kansallismieliset 88. Nuori pyrkyri ja tuleva sisäministeri oli valinnut puolueekseen kokoomuksen jonka ajatteli palvelevan parhaiten hänen omia tavoitteitaan.

Noustessaan poliittisilla portailla tuulenhaistamisen kyky ja narsismi oli ollut hänelle samaa kuin urheilijalle luontainen lahjakkuus omaan lajiinsa. Poliittinen valmennus sitten puolestaan opetti hänet kipuamaan huipulle eli nuolaisemaan oikeita ahtereita,  puukottamaan oikeita selkiä, tuomitsemaan julkisesti niitä mielipiteitä joita tuli tuomita ja tietysti puhumaan välttämätöntä epistolaa jonka valtamedia nauhurimaisesti toisti antaen hänestä kuvan asiallisena, ammattitaitoisena ja ennen kaikkea vastuunsa kantavana poliitikkona. Mitä oli vastuu ja kuinka se määriteltiin oli tietysti oma taiteenlajinsa. Poliitikon kohdalla vastuu oli jotain sellaista joka annettiin toisten kannettavaksi ja josta otettiin kunnia itselle. Kunniankin määritelmä oli ajan myötä muuttunut ja teot joista aikanaan olisi joutunut vankilaan törkeästä maanpetoksesta oltiin jo pitkään palkittu korkeilla kunniamerkeillä.

Niinpä – sekä lahjakkaana että hyvin treenattuna – hän oli jo hyvin nuorena päässyt eduskuntaan ja oli nyt viisikymppisenä sisäministeri joka noudatti EU:n määräyksiä kirjaimellisesti. Määräyksiä, jotka olivat kuin Raamatun sana uskovaiselle. Tavoitteena hänellä oli tietysti poliittisen uransa päätteeksi joku varma ja hyvin palkattu virka Brysselissä jonka jälkeen hänen ei tarvitsisi enää kertaakaan mielistellä rahvaalle ennen vieläkin valitettavasti toistuvia järjestelmän uusintamisvaaleja. Se vaaliteltoilla seisominen ja hallintolampaitten kanssa joutavia lässyttäminen sekä heidän ongelmiaan mukamas ymmärtäminen oli ollut hänelle kerta toisensa jälkeen vastenmielisempää. Mutta se oli ollut välttämätöntä. Sillä taustalla oli kokoajan pelkona ajatus ”kansallismieliset 101 paikkaa”. Siksi hänen täytyi sietää ja mielistellä niitä ihmisiä joiden maailma oli hänelle aivan vieras ja joita hän inhosi. Ennen kaikkea hän inhosi sitä vaalilippua joka noilla ihmisillä oli. Sitä vallan välikappaletta jota tavallisella hallintoalamaisella ei saisi olla. Sen kuului hyväksyä ja totella. Millä helvetin oikeudella se saisi päättää asioista tai edes asioista päättäjistä?

Hänen urallaan kaikki oli mennyt periaatteessa aivan putkeen. Olihan hän oppinut oikean liturgian. Sisäministerin ongelma oli kuitenkin siinä että hän oli oikeasti älykäs mies. Monet hänen ministerikollegansa, erityisesti naispuoliset kiintiöministerit uskoivat sinisilmäisesti ja mitään kyseenalaistamatta siihen monikultturistiseen epistolaan jota he suolsivat silmät innostuneen pyöreinä kansalaisille. Mikä sai sisäministerin puolestaan ajattelemaan että poliittisessa järjestelmässä on sairautena feminismin ja naiskiintiöitten kokoinen syöpä jota ei kuitenkaan saa parantaa sillä kyseinen syöpä miellettiin virallisesti vahvuudeksi eikä sitä saanut arvostella. Niinpä noita hame päällä kulkevia papukaijoja piti kerta toisensa jälkeen ottaa hallitukseen ja sietää heidän typeryytensä. Onneksi he vain puhuivat sitä mitä heitä käskettiin. Omaa ajattelukykyä heillä ei ollut. Hymyillä he toki osasivat ja onneksi medialle se riittikin eikä se esittänyt ikäviä kysymyksiä. Samassa junassahan se oli.

Latelemansa epistolan ulkopuolella sisäministeri omasta puolestaan ja yksityiselämässään ymmärsi, että tuo pakolla saneltu epistola oli tie kokonaisen maanosan kaaokseen ja tuhoon. Olihan hän sentään laskutaitoinen ja ymmärsi yhteisen kakun jakamisen ja ennen kaikkea sen leipomisen periaatteet. Syödä ei voi enempää kuin tienaa ja elintasosiirtolaisten – ja nimenomaan väkivaltaisten elintasosiirtolaisten – aallolla EU varmisti sen, että se menisi jossain vaiheessa totaaliseen pankrottiin ja siitä väistämättä seuraavaan joko sisällissotaan tai sitten yleiseen anarkiaan.

Se ei ollut tietenkään estänyt sisäministeriä toimimasta niin kuin hyvän ja menestyvän  broileripoliitikon tuli toimia. Niin kuin kahdeksan kuukauden takaisessa sisäpiirin kokouksessa oltiin todettu, väistämätön katkera tulevaisuus kyllä oikein hyvin tiedettiin mutta sen toivottiin siirtyvän seuraavalle sukupolvelle. Kokoukseen osallistuneet ministerit olivat jo aikaa sitten polttaneet sen vähäisenkin moraalisen selkärankansa nuotiolla eivätkä he uhranneet ajatustakaan siihen kuinka tulevat sukupolvet selviäisivät heidän aiheuttamastaan katastrofista. Meidän jälkeemme vedenpaisumus. Se riitti periaatteeksi ja politiikassahan periaate oli käytäntö.

Suureksi harmikseen niin sisäministeri kuin hänen kollegansa olivat todenneet että se väistämätön tulikin sitten jo heidän aikanaan. Mutta päätös oli ollut silti selkeä. Teeskentelyä jatketaan. Mikään politiikan sisällössä ei muutu. Virheitä ei tunnusteta. Etnoalueitten elättämistä jatketaan ja koska kantasuomalaiset ovat oletetusti säyseämpiä kuin etnot niin heidät pannaan maksamaan kaikki ja koska lainahanat olivat menneet tukkoon niin se tehtiin vielä entistäkin rankemmin. Olettaen että ne maksavat ja sietävät kaiken. Niinhän ne olivat tehneet ja sietäneet aina ennenkin. Elättäen kiltisti poliittista ja virkakoneiston uusrälssiä sekä niitten että valtamedian etnisiä lemmikkejä joita heitä vaadittiin kutsumaan samanlaisiksi suomalaisiksi kuin he itsekin. Vihapuhetuomion uhalla.

Sinänsä sisäministeri tiesi että oletus on kaikkien munausten äiti mutta melkoinen osa hallituksesta – erityisesti kiintiöministerit –  ajattelivat vieläkin että jos asiasta on poliittinen päätös niin sehän on ilman muuta piste keskustelulle ja sitä päätöstä luonnollisesti noudatetaan. Niin kuin oltiin noudatettu aina.  Ei toisin voinut tehdä koska toisin ei saanut tehdä. Jokainen uusrälssin jäsen joka tapauksessa toivoi vilpittömästi että mikään ei muuttuisi. Että kaikki menisi niin kuin ennenkin. Että maailman lauhkein kansa ei muistaisi sitä, minkälaiseksi se joskus oli tietyn pisteen ylitettyään muuttunut. Jos se pysyisi muistamattomana vielä hetken aikaa.  Sen hetken, että vastuun voisi siirtää seuraavalle sukupolvelle.

Sisäministeri tiesi jo siinä kahdeksan kuukautta aikaisemmin käydyssä kokouksessa että totta kai kaikki tulisi muuttumaan. Hän muisti oikein hyvin valtionvarainministerin kertoman toimenpidelistan ja sen kuinka sen kuunteleminen aiheutti kylmiä väreitä.

- Elintasosiirtolaisten elatus ja elintaso pidetään entisellään. Tämä on välttämätöntä yhteiskuntarauhan takaamiseksi.

- Kantasuomalaisten välitöntä kokonaisverotusta nostetaan kaksikymmentä prosenttia. Osittain tulo- ja osittain arvonlisäveron muodossa.

- Työttömien – joita muuten on tällä hetkellä juuri saman verran kuin elintasosiirtolaisia – avustuksia pudotetaan viisitoista prosenttia ja ansiosidonnainen päiväraha lopetetaan välittömästi.

- Eläkkeitä pudotetaan viisitoista prosenttia.

- Kiinteistövero kolminkertaistetaan.

- Varainsiirtovero kolminkertaistetaan.

- Autovero kaksinkertaistetaan.

- Polttoainevero kaksinkertaistaan.

- Julkisen sektorin työntekijöistä irtisanotaan kaksikymmentä prosenttia. Irtisanottavat irtisanotaan julkisen sektorin suorittavalta tasolta. Akateemiset suojatyöläiset palkataan edelleenkin. Samoin kuin NGO-organisaatioissa työllistetyt ihmiset. Vaikka ne sinänsä infrastruktuurille täysin tarpeettomia ovatkin. Mutta tulee muistaa, että juuri he äänestävät meidän puolueitamme ja kansallismielisillä on eduskunnassa 88 edustajaa. Jos heidät – jotka ovat yleensä aktiivisia äänestäjiä – irtisanotaan, se aiheuttaa pelon maagisesta luvusta 101. Meillä kun on tämä demokratia vielä ongelmanamme. EU ei ole päässyt siitä vieläkään eroon vaikka perkele sentään se olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten.

- Yksityisen sektorin verotusta kiristetään ankarasti. Perusteena ei ole virallisesti elintasosiirtolaisten elättäminen vaan ilmastonmuutoksen estämisen vaatimat välttämättömät toimenpiteet. Kaikki veronkorotukset toteutetaan ympäristöveron nimellä.

- Tämän lisäksi alkoholiverotusta puolestaan kevennetään huomattavasti. Jotain on annettava näitten toimien tilalle. Jos kansa tyytyy halvan viinan huuruihin niin ehkä se pysyy vieläkin rauhallisena. Ehkä. Toivottavasti.

Sisäministeri katseli tietokoneeltaan tuon päätöksen jälkeen kehittynyttä tilannetta. Valtamedia oli toimenpidelistan toteuttamisen jälkeen jatkuvasti mainostanut sitä että Suomessa ei ollut enää ollenkaan köyhiä ihmisiä. Sisäministeri luki yhtä tuollaista uutista hymyillen vinosti ja häveten hieman. Olihan se sinänsä tahatonta komiikkaa. Ei kai köyhiä ollut, kun köyhyys määriteltiin uudelleen. Aikanaan oli poliittisesti tarkoituksenmukaista nostaa köyhyyden rahallista rajaa aina ylemmäs mutta nyt tilanne oli muuttunut ja Suomessakin köyhäksi laskettiin vain ne ihmiset jotka elivät alle kahdella eurolla päivässä. Suurinpiirtein YK:n määritelmien mukaisesti. Sisäministeri ymmärsi oikein hyvin kuinka tärkeää määrittelyvalta ja sen mediassa yksinoikeudella julkaiseminen oli. Virallisesti – maailman mittakaavaan nähden – Suomessa ei ollut ollenkaan köyhyyttä.

Todellisuus oli tietysti toinen. Puolustusvoimat olivat mobilisoineet 30.000 reserviläistä. Ei taistelu- vaan huoltojoukkoja jotka soppatykeillään korvasivat romahtanutta kantasuomalaisten sosiaalihuoltoa. Pataljoonasoppaa tai kaurapuuroa jaettiin kerran vuorokaudessa ja sitä sai mukanaan tuomiinsa astioihin sosiaalihuollon myöntämillä elintarvikekorteilla. Kantaväestön ansioitten ja asumistuen romahdettua hyvin suuri osa varsinkin helsinkiläisistä oli siirtynyt kommuuniasuntoihin. Ei minkään vihreän idealismin vuoksi vaan olosuhteitten pakosta. Kahdentoista ihmisen tuli halvemmaksi tai yleensä mahdolliseksi maksaa yhdessä kaupunkikaksion vuokra joka ei ollut tilanteesta huolimatta pienentynyt. Soppatykkejä tarvittiin eniten kaupungeissa. Haja-asutusalueella oltiin huomattu mitä tuleman pitää ja – onneksi – siellä oltiin laitettu pihat täyteen perunaa.

Lisäksi sisäministeri tiesi että haja-asutusalueella salametsästys oli räjähtänyt käsistä. Virallisesti sisäministeri oli todennut että sivistyneessä valtiossa aseita on vain viranomaisilla mutta keskusteltuaan asiasta vastaavien poliisien kanssa hän totesi että asiaan ei puututa millään tavalla. Pitihän sielläkin sentään syödä ja mikäli asia yritettäisiin estää väkisin ja riisua ihmiset aseista olisi kapina astetta lähempänä. Tiedossa oli myös että haja-asutusalueilla dollari oli muuttunut euroa virallisemmaksi valuutaksi.

Haja-asutusalueet olivat muutenkin ajautumassa ja suurilta osin jo ajautuneet pois hallinnon valvonnasta. Erityisesti syynä oli se, että sähköntuotanto keskitettiin kaupunkeihin. Maaseutu sai pärjätä ilman. Olihan siellä kuitenkin tulisijoja joilla talot pysyvät lämpiminä ja sisäministeri oli antanut ohjeistuksen että mahdollisiin metsäfirmojen alueille tapahtuneisiin polttopuuvarkauksiin ei puututa. Maakunnissa – siis niissä perinteisissä suomalaisissa sellaisissa – metelöitiin myös siitä että Suomen turvevarannot olivat luokkaa Pohjanmeren öljy ja eikös tässä kriisitilanteessa olisi jo aika ottaa ne käyttöön. Sinänsä hyvinkin järkevään ehdotukseen ei suostuttu sillä vihreät vastustivat sitä pyhänä opinkappaleena ja vihreistähän oli muodostunut jo aikaa sitten pilalle hemmoteltu politiikan pikkulapsi jolle ei saanut aiheuttaa henkistä pipiä. Vaikka se kalliiksi tulikin eikä sisäministeri oikein itsekään ymmärtänyt että miksi niitä piti vieläkin miellyttää. Näin ollen haja-asutusalueet olivat jatkossakin ilman sähköä ja jatkuvat sähkökatkokset piinasivat myös kaupunkeja.

Sinänsä jos jotain positiivista tilanteesta halusi hakea niin ne pari vuosikymmentä kestäneet Helsingin sisääntuloväylien ruuhkat olivat lopultakin asettuneet. Näitä bulevardiväyliä kutsuttiin myös nimellä Sinnetänne-Bahn ja niissä nopeusrajoitus oli ollut 40 kilometria tunnissa joka tietysti tukki liikenteen totaalisesti kun kehyskunnista tultiin Helsinkiin töihin. Nyt autoilu oli muuttunut liian kalliiksi ja työpaikatkin olivat radikaalisti vähentyneet joten julkinen liikenne riitti. Kyseinen Sinnemäkikin oli elänyt ennen eläkkeelle siirtymistään viimeiset viisi vuotta ansioituneen yhteiskunnallisen kansantaiteilijan apurahalla (5.800 € / kuukausi).

Sisäministeri tuumi itsekseen että periaatteessa tästä kaikesta oltaisiin saatettu selvitä. Kaikesta huolimatta. Kaiken kategorisesti median avustuksella kiistämällä. Mutta ne etnoalueitten perkeleet sitten menivät ja päättivät muuttaa alueensa sharia-lain alaiseksi ja alkaa levittää valtaansa myös kantasuomalaisten alueelle. Väkivaltaisesti. Juuri niin kuin se puolustusvoimien komentaja aikanaan ennusti. Niille eivät riittäneet ne seksuaali- ja väkivaltarikokset joita virkakoneisto tosiasiassa katsoi jo läpi sormien ja joita ei enää tilastoitu eikä ennen kaikkea julkaistu mediassa. Ne halusivat enemmän. Helsingissä etnojen hallussa oli koko Itä-Helsinki.

Tilanne erosi jostain Libanonista siinä mielessä että siellä islamilaiset yrittivät ottaa valtiokoneiston kokonaan hallintansa. Täällä ne vain pyrkivät levittämään omaa aluettaan tietäen että valtiokoneisto maksoi silti heidän elatuksensa. Ja koska hallinto ei pannut hanttiin, niin nehän onnistuivat. Ainoa suomalaisen hallinnon osa etnoalueilla oli etnojen tileille säännöllisesti tullut raha. Ne olivat alkaneet laajentaa valtaansa Itä-Helsingistä Pohjois-Helsinkiin. Keino oli helppo. Suomalaiset asuivat kommuuneissa kun muuhun ei ollut taloudellista mahdollisuutta. Vaikkapa Malmilla. Mikä tiesi tietenkin tyhjiä asuntoja. Joihin etnot halusivat muuttaa. Jota ei tietenkään kielletty koska se olisi ollut rasismia ja kaupunkihan hoiti kustannukset. Mikä puolestaan aiheutti sen että jo parin etnoperheen muuttaessa kerrostaloon suomalaiset alkoivat joukkopaon muualle Helsinkiin vielä ahtaampiin kommuunitiloihin. Ja etnomuuttajien perässä seurasivat aseistetut islamilaiset joukot joitten toimiin ei viranomaisilla ollut lupa puuttua. Sillä se olisi tarkoittanut tosiasioitten tunnustamista.

Kun ne perkeleet olisivatkin tyytyneet vain siihen. Mutta kun ne ampuivat omilta alueiltaan niitä nyrkkipajaraketteja suomalaisten alueille. Niin kuin jossain vitun Gazassa. Tarkoituksella karkoittaa suomalaiset pois islamilaisten alueitten naapurikaupunginosista että ne voisivat sitten itse muuttaa niihin Helsingin kaupungin maksaessa vuokran. Laajentaen jälleen aluettaan. Suunnitelma toimi. Sillä suomalaiset alkoivat häipyä, Helsinki maksoi ja koska islamilaisen alueen johto kiisti olevansa minkäänlaisessa vastuussa raketti-iskuista ei hallintokaan pystynyt toimimaan. Tai oikeastaan ei halunnut toimia peläten ketjureaktiota jonka lopullisena päänä oli se itse. Suomalaisia oli kuollut näissä raketti-iskuissa parikymmentä viimeisen puolen vuoden aikana mutta sekä hallinto että erityisesti media oli takertunut siihen ajatukseen että iskut olivat joko irrallisten ja rauhallisen islamilaishallinnon ulkopuolella toimivien rikollisryhmittymien tekemiä tai saattoivat olla jopa kansallismielisten lavastamia pommi-iskuja.

Tummanvihreä: kokonaan islamilaiset alueet Helsingissä. Ei yhtään kantasuomalaista.

Vaaleanvihreä: Uhanalaiset alueet. Uhka joutumisesta islamilaisten hallintaan.

Valitettavasti se perkeleen vaihtoehtomedia oli saanut iskuista kovaa dataa minkä se piru vie oli myös julkaissut internetissä. Tätä vaihtoehtomediaa sisäministeriö puolestaan jahtasi kaikin mahdollisin keinoin. Tuomiot viha-ajattelusta (ts. järjestelmän vastustamisesta) annettiin rangaistusasteikon ankarimmasta päästä ja alle viiden vuoden tuomiot olivat harvinaisia. Sisäministeri oli pannut hämmästyneenä merkille että erityisesti vihervasemmistolaiset naiskansanedustajat olivat kulissien takana kovaäänisesti vaatineet kuolemantuomion palauttamista rasistisista viharikoksista. Sisäministeri oli itse pelkästään opportunisti ja hän ihmetteli sitä julmuuden määrää mikä tosiuskovaisissa löytyi kun korttitalo oli sortumassa.

Ja sortumassahan se oli. Ei sitä mikään enää estäisi. Suomalaiset olivat alkaneet järjestäytyä jo kaupungeissakin ja ampuivat kovilla alueelle tunkeutuvia etnoja vastaan. Poliisiylijohtaja oli sanonut suoraan, että poliisi ei puutu asiaan. Hän oli todennut sisäministerille:

- Luuletko sitten tosiaan että minä annan käskyn jonka mukaan suomalainen poliisi hyökkää aseellisesti niitä itseään puolustavia suomalaisia vastaan joita vastaan islamilaiset aseellisesti hyökkäävät ja joita poliisi puolestaan ei saa aseellisesti puolustaa? Opportunisti minäkin olen ja uraohjus pahimmasta päästä ja sen vuoksi oikeaoppinen pyllynnuolija sekä poliittista persereikää uskollisesti nuuhkiva häntäkärpänen mutta rajansa on kumminkin minullakin.

Puolustusvoimien komentaja oli antanut saman vastauksen. Hän oli myös toistuvasti vaatinut liikekannallepanoa ja islamilaisten murskaamista. Saaden joka kerta kielteisen vastauksen. Kunnes hän oli yllättäen lopettanut yhteydenpidon. Viikko sitten. Ja se oli pelottavaa. Se ei tiennyt hyvää. Hiljaisuus pelotti sisäministeriä. Mieluummin lihava riita kuin uhkaava äänettömyys.

Hetken päästä hän huomasi että hiljaisuus oli pelottanut aiheesta.

Oveen koputettiin. Vain yksi mies koputti sisäministerin oveen. Muilla ei ollut lupaa. Muut painoivat ovisummeria ja odottivat hyväksyntää. Se ainoa jolla oli oikeus koputtamiseen oli hänen yhdistetty autonkuljettaja-turvamiehensä joka luvan saatuaan tuli sisään ja totesi:

- Se alkaa nyt.

- Täsmennä.

- Panssareita. Rynnäkkövaunuja. Panssaroituja miehistönkuljetusajoneuvoja. Kuorma-autoja. Tykistöä. Tulossa kohti Helsinkiä. Ja Santahamina ei vastaa meidän kutsuihin mutta muuten siellä on kova radioliikenne käynnissä.

- Mihin ne tarkalleen ottaen suuntaavat?

- Suurin osa etnoalueille. Siellä alkaa taatusti rähinä. Ja kuljetettavien varustemäärien perusteella sellainen rähinä että pitele ja varjele. Mutta osa on tulossa Lahdenväylää pitkin kohti keskustaa. Ja keskustassa on jo nähty aseistettuja joukkoja jotka eivät ole sotavaltion joukkoja vaan niillä on sininen nauha kädessään. Niitä on paljon. Tiedät oikein hyvin mitä se tarkoittaa.

Sisäministeri oli monesti etukäteen miettinyt miltä tämä tilanne tuntuisi ja ajatteli että hän pystyisi ottamaan sen rauhallisesti ja toimimaan tilanteen mukaan mutta hän huomasi eläneensä itsekin toiveajattelussa. Niinpä raju, väkivaltainen ja kouristusten saattelema oksennus tyhjensi hänen mahalaukkunsa ja hän ehti nippa nappa saada roskakorin allensa ottamaan vastaan pari tuntia aikaisemmin syömänsä aterian. Siinä vaiheessa kun jäljellä oli enää yökkivää sappinestettä kylmä reaalipoliitikko nousi taas roskakoria pitelevän kauhistuneen miehen ylitse ja alkoi toimia.

Hän otti työpöytänsä lokerosta Glock-pistoolin ja pisti sen vyön alle selkäpuolelle. Sitten hän otti samasta lokerosta povitaskuunsa passin sekä mukaansa salkun joka sisälsi tiettyjä dokumentteja sekä pankki- ja luottokortteja. Sisäministerin virassa oli tiettyjä etuja ja täysin aidon EU-passin myötä hän muuttuisi erääksi luxemburgilaiseksi Hans Mülleriksi. Kyseisen Hans Müllerin nimissä oli Caymansaarilla viiden miljoonan dollarin pankkitili jota hän oli kerryttänyt vuosien varrella sijoittaessaan varojaan elintasosiirtolaisten vastaanotto- ja kotouttamisyrityksiin. Perheensä hän oli jonkun etiäisen käskemänä siirtänyt Caymansaarille jo pari viikkoa sitten arvatessaan tai ainakin pelätessään mitä tuleman pitää. Myös henkivartijalla oli aito luxemburgilainen passi ja hänen uskollisuutensa oli ostettu miljoonan dollarin tilillä. Miljoonalla dollarilla sai paljon uskollisuutta.

- No niin, suksitaan vittuun täältä. Aikaa ei ole paljon.

Henkivartija ajoi sivureittejä, vältellen taitavasti maassa valtaa ottavien kansallismielisten tiesulkuja. Auto joutui ylittämään Lahdenväylän ja sillalta sisäministeri näki Helsingin keskustaa kohti eteneviä sotilasajoneuvoja. Samalla hän seurasi älyviestittimestään tapahtumia. Viisainta oli katsoa vaihtoehtomedian sivustoja. Niitä kun ei sensuroitu. Näköjään pääministeriä, valtiovarainministeriä ja muutamaa kiintiöministeriä raahattiin ulos Valtioneuvoston linnasta. Raahaajat eivät olleet puolustusvoimien sotilaita vaan sininen nauha kädessään olevia siviilikapinallisia. Toisin kuin joissain arabimaissa suomalaiset kapinalliset olivat hiljaa eivätkä nostaneet sitä tuttua älämölöä. Ministerit asetettiin seinää vasten ja ammuttiin sen kummempia metelöimättä siihen. Sisäministeri tiesi että romahtavassa hallinnossa oli parasta-aikaa alkamassa armoton ilmianto- ja syyllisyydenvierittämiskilpailu mutta tuon lyhyen ja brutaalin pätkän nähtyään hän ymmärsi että häntä sellainen ei enää auttaisi. Hän oli ollut liian korkealla, liian suuressa vastuussa ja ne, joitten päälle hän voisi yrittää kaataa oman vastuunsa makasivat tällä hetkellä jo hengettöminä.

Vaihtoehtomedia kertoi myös että etnoalueilta oltiin katkaistu sähkö ja vesi. Vuosaaren satamaan oli tulossa rahtilaivoja jotka ilmoittivat ottavansa etnoja kuljetettavaksi Ruotsiin joka puolittaisena sharia-valtiona otti vastaan kaikki islamilaiset. Etnoalueille oltiin myös ilmoitettu että jos se ei suostu antautumaan ilman ehtoja niin sinne aloitetaan tykistökeskitys jota tullaan jatkamaan niin kauan kuin on tarve. Sisäministeri totesi henkivartijalleen:

- Ne ovat tosissaan! Nyt on muuten kiire!

- Ei kestä enää kauaa.

Auto saapui Nummelan yksityiselle lentokentälle jossa odotti peltihallissa täyteen tankattu Cessna-pienkone. Henkivartijalla oli myös lentolupakirja. Hän oli entinen muukalaislegioonan ammattisotilas.

- Äkkiä koneeseen!

Henkivartija starttasi koneen ja nousi ilmaan. Sisäministeri näki koneen kohotessa ilmaan lentokentälle saapuvan pakettiautoja täynnä aseistettuja miehiä joilla oli siniset nauhat käsivarsissaan. Mutta ne olivat jo onneksi aseenkantaman ulkopuolella. Selvittiin, perkele. Henkivartija otti suunnan kohti Ruotsia, tarkemmin sanoen Uppsalaa josta sisäministeri jatkaisi väärän luxemburgilaisen henkilöllisyytensä turvin kohti Caymansaaria ja henkivartija menisi minne mielisikin. Hänen velvollisuutensa loppuisivat tähän päivään. Lento sujui aluksi ilman ongelmia ja kone ylitti Ahvenanmaan. Silloin henkivartija ilmoitti:

- Ongelmia.

Sisäministeri huomasi ongelman itsekin. Kaksi sinänsä jo ikivanhaa Hawk-harjoitushävittäjää lensi Cessnan vierelle ja radiosta kuului:

- Kone OH-XXXX, kääntykää välittömästi ympäri ja lentäkää Turkuun. Muuten avaamme tulen.

- Etkös sinä laittanut koneen transponderia pois päältä kun me lähdettiin liikkeelle?

- Laitoin toki. Mutta ne ovat varmaankin seuranneet meitä sotilastutkilla.

Hawkit käänsivät vatsapuolensa niin että Cessnasta nähtin niitten olevan aseistettuja. Sisäministeri huusi henkivartijalle:

- Jatka lentämistä! Me ollaan kohta Ruotsin alueella!

Henkivartija totesi:

- Ja vitut jatkan. Jos et sattunut huomaamaan niin noissa koneissa on kolmekymmentämillinen tykki ja kaksi Sidewinder-ohjusta. Ne repivät meidät kappaleiksi hetkessä jos haluavat. Ja varmasti haluavat. Niin kuin olet huomannut niin nyt ne ovat enemmän kuin tosissaan ja totaalisen huumorintajuttomia. Tervetuloa takaisin vuoteen 1918 ja kaikkeen siihen mitä sillä on tarjolla.

Sisäministeri veti esiin pistoolinsa ja laittoi sen henkivartijansa ohimolle.

- Lennä Ruotsiin! Tai ammun!

Henkivartija naurahti:

- Ammut vai? Ja milläs sinä sen jälkeen tätä konetta sitten lennät?

Kone kääntyi takaisin ja laskeutui lopulta Turun lentoasemalle. Turkua lähestyttäessä sisäministeri yritti ajatella mutta ainoa asia mitä hän kykeni ajattelemaan oli silmissä näkyvä tiimalasi jossa hiekka kävi koko ajan vähemmäksi. Koneen laskeuduttua Turkuun lentokentällä vastassa oli maastoasuisia ja aseistettuja miehiä joilla oli siniset nauhat käsissään. Niin sisäministeri kuin henkivartija astuivat lentokoneesta ulos kädet ylhäällä. Henkivartija pidätettiin ja vietiin lentoasemarakennukseen. Sisäministeri käskettiin jäämään paikalleen. Mies, joka oli selvästi joukon johtaja kysyi häneltä:

- Aseita?

- Pistooli. Pari varalipasta. Tuolla lentokoneessa. Muuta ei ole.

- Tutkikaa tuo jätkä.

Sisäministeri pani merkille että niin joukon johtaja kuin joukko toimi hyvin rauhallisesti ja metelöimättä vaikka heidän ilmeensä kertoi toista. Hän ymmärsi nyt kohtaavansa sen kylmän, synkän ja syvän suomalaisen vihan josta eräs kirjailija aikanaan kirjoitti ja jonka sekä sisältö että syy alkoi hahmottua hänelle ensimmäistä kertaa hänen elämässään. Joukon johtaja katsoi sisäministerin väärennettyä passia ja sanoi kylmästi hymyillen:

- Niin että ihan Hans Müller Luxemburgista. Me ollaankin teitä Mülleria täällä kovasti kaivattu. On vähän asioita selvitettävänä. Tai oikeastaan aika paljon.

Miehen rauhallisen kylmästä ilmeestä sisäministeri näki tulevaisuutensa. Joka ei kestäisi enää kauaa. Sisäministerin koko uran kestänyt ventti oli lopultakin mennyt silmän pitkäksi.

INTTI JA TASAISET ARVOT

Puolustusministeri Jussi Niinistö teki umpityhmän tempun hypätessään uuvattien uppoavaan kippoon mutta plussana hänelle voi sanoa että hän on pestissään oikeasti kiinnostunut maanpuolustuksemme tilasta. Tuoreeltaan hän ehdotti että naisten vapaaehtoinen maanpuolustus laitettaisiin tilapäisesti jäihin. Hotellin respassa ollaan Niinistön kanssa samaa mieltä vaikka selvää on että mies on saanut ehdotuksestaan runsaasti korvamakeaa. Onhan se ehdotus sentään ”tasa-arvon vastainen” ja tasa-arvo puolestaan on nykyisessä yhteiskunnassamme loukkaamaton tabu.

Nimenomaan nykyaikainen sovellettu tasa-arvo ja siitähän tässä naisten asepalveluksessakin on kysymys. Eli ”tasa-arvoa” on se, että jos naisia huvittaa tehdä jotakin niin tottahan heidän täytyy saada ja jos taas ei huvita niin pakottaa ei missään nimessä saa. Kyseinen naisten asepalvelus on saatu aikaiseksi ajatellen nimenomaan ”tasa-arvonäkökohtia”, ei maanpuolustuksellisia näkökohtia. On vaan kumminkin niin, että varsinkin tällaisella pienellä maalla maanpuolustuksessa ei ole kyse mistään tasa-arvosta vaan henkiinjäämisestä.

Maanpuolustuksen asiaa ei millään muotoa myöskään edistä se tilanne että ammattisotilaat – sen sijaan että olisivat suunnittelemassa uusia vittumaisia konsteja joilla kiusata maahantunkeutujaa – joutuvat istumaan kaiken maailman palavereissa miettimässä sitä kuinka ”saavutetaan nollatoleranssi kaikenlaiseen epätasa-arvoon ja sukupuoliseen syrjimiseen” ts. kuinka kaikin keinoin vältetään sitä tilannetta että naisoletetulle varushenkilöoletetulle ei tule henkinen pipi kun miesoletetut varushenkilöoletetut saattavat heittää hieman härskiä juttua. Aikaisempaan aihetta sivuavaan juttuuni liittyvä kuvapari varmaankin kävisi tähän väliin:

Noin yleensä ottaen voi todeta että jos jalkaväkiryhmässä on seitsemän miestä sekä yksi nainen ja jos se nainen haavoittuu niin ne seitsemän miestä tapattavat itsensä yrittäessään pelastaa sitä yhtä haavoittunutta naista.

Mutta jos ajatellaan asiaa maanpuolustuksen kannalta niin miksi ihmeessä ei alun perin perustettu uudestaan jotain Lotta Svärd-tyypistä järjestöä? Sillä olisi oma ja ehdottoman tärkeä roolinsa maanpuolustuksessa. Jos järjestössä annettaisiin naisille aseellista koulutusta itsepuolustuskyvyn vuoksi niin sehän sopisi kyllä. Rahoitus moiseen löytyisi vaikkapa maahanmuuttoteollisen kompleksin purkamisella. Lisäksi jos lottapalvelus olisi naisille samanlainen velvollisuus kuin miehille asevelvollisuus niin eikös se olisi juuri sitä tasa-arvoa? Ai ei olis vai? Niin joo, se olisi sitä vanhanaikaista tasa-arvoa eikä sovellettua uutta tasa-arvoa jossa nainen saa tehdä mitä huvittaa jos haluaa ja jos ei huvita niin sitten ei tartte.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XCIII

1. Iltalehti ja jatkuvan toiston voima

Iltalehti – samoin kuin valtamediamme tietysti yleensäkin – uskoo siihen tyypilliseen toiston voimaan mm. siinä asiassa että on viimeisen päälle epiä etsiä etnisesti edistyksellisiä rikollisia silloin jos etnisesti edistyksellisiä henkilöitä perustellusti epäillään rikoksista ja luonnollisesti se haluaa että myös tavallisen kansalaisen mielestä se on epiä. Myös sen tavallisen kansalaisen joka sai etnisesti edistykselliseltä tuoreeltaan turpaan. Tietysti poliisin toiminta kyseisissä tilanteissa on pitkälti järkeenkäypää – yleensä kannattaa etsiä todennäköisiä epäiltyjä – mutta vanha maalaisjärki ei kuulu suvaitsevais-tiedostavien yksilöitten ideologiseen viitekehykseen ja onhan se muutenkin so last millenium.

Siitä ei ole kuin hieman toista kuukautta kun Iltalehti uutisoi näin:

Tutkimus poliisin etnisestä profiloinnista: Kehotetaan etsimään ”ei-suomalaisen näköisiä” henkilöitä - kielitaitoa kysytään vasta myöhemmin.

Onhan selvää että jos etsitään vaikkapa etnisesti edistyksellistä raiskaajaa tai luvattomasti maassa oleskelevaa ”paperitonta” ts. laitonta maassaoleskelijaa niin se rajaa etsittävien piirin varsin hyvin eikä etniseltä profiloinnilta voi eikä tulekaan välttyä. No, lukija tajuaa tämän aivan hyvin itsekin. Iltalehti puolestaan ei, joten se tuoreeltaan uutisoi:

Ruma julkinen salaisuus näkyy Suomenkin poliisissa - Belgiassa poliisi myöntää avoimesti harrastavansa kiellettyä etnistä profilointia.

Tosiasiassa ruma julkinen salaisuus on se, että vaikka niin poliisi kuin media aivan hyvin tietävät että jos rikoksesta (sanotaan nyt vaikka raiskauksesta, pahoinpitelystä ja / tai ryöstöstä) epäillään vaikkapa noin 30-vuotiasta arabi- tai somalimiestä niin virallisesti etsitään noin 30-vuotista miesoletettua ilman sen kummempia tuntomerkkejä. Jos – ja kun – Suomessa tapahtuu seuraava terrori-isku niin tuleeko Iltalehden mielestä viranomaisverkkoon ilmoittaa näin:

”Etsikää aikaa sitten supernovana räjähtäneen tähden atomeista muodostunutta sattumanvaraista elävää ja hengittävää entiteettiä. Saattaa liikkua siellä missä löytyy paljon kuolleita ja haavoittuneita suomalaisia”.

Epäillyn ideologisesti hyväksytyt tuntomerkit kuvamuodossa. Me kaikkihan olemme vain tähtipölyä.

2. Pyörre

 Uuvatit eli Sininen Tulevaisuus eli muitten puolueitten seuraavien eduskuntavaalien ei välttämättä edes niin toivottu ehdokasreservi on ilmoittanut uudesta logostaan. Sehän on tämmönen:

Eräässä uutisessa sitä verrattiin S-ryhmän logoon mutta hotellin respassa tulee enempi mieleen jonkunlainen pyörre, vähän niin kuin NHL-joukkueella Carolina Hurricanes joten tarjoamme uuvateille tekotaiteellista apuamme jonka myötä kyseinen logo saadaan päivitettyä hieman paremmin vastaamaan puoluetekeleen tilannetta ja tulevaisuutta. Olkaa hyvät:

Logoa esitelleessä tiedotustilaisuudessa muuan Sampo Terho kertoi että Suomesta on tähän saakka puuttunut sinisten kaltainen puolue kokonaan. Tokihan hän on oikeassa. Nimittäin tähän mennessä ilman äänestäjien mandaattia hallitusvastuussa ovat olleet vain virkamieshallitukset.

3. Tosissaan vai vahingossa?

Hotellin respassa törmättiin Sanomalehtien liiton juttuun jossa se juhlisti 3. toukokuuta vietettyä sananvapauden päivää. Jutussa todettiin korskeasti:

Me suojelemme sananvapautta, ja sananvapaus suojelee meitä. Kun yhtäkään ääntä ei vaienneta, voi valita, mitä niistä kuuntelee. Sananvapaus takaa, että jokaisella on mahdollisuus muodostaa itse oma maailmankuvansa. Olla samaa tai eri mieltä.

 Ja jutun kuva on tämä:

Hotellin respassa vaan herää kysymys että onko koko juttu valtamedian ironinen tunnustus - erityisesti tuon kuvan perusteella - siitä mikä valtamedian tämänhetkinen tila on vai ovatko ne ihan oikeasti tosissaan?

KAUPUNKILUONTOON PALAUTETUT

Evon retkeily- ja riistakeskus, Lammi, vuonna 27 jjp (jälkeen järjen palautumisen)

Evon retkeily- ja riistakeskus sekä sen ympärillä olevat alueet olivat eteläisen Suomen yksi suosituimmista metsästys- ja retkeilyalueista. Sen yhteydessä toimivan riistan hoito- ja tutkimuskeskuksen pihalla oli kaksi miestä lastaamassa suurikokoista maastoautoa. Tarkemmin katsottuna maastoauton takatilassa oli kaksi suurikokoista häkkiä jotka oltiin peitetty pressuilla. Häkeistä kuului ääntä josta ei oikein osannut sanoa oliko kyseessä eläin, ihminen, jotain niitten väliltä tai sitten jotain ihan muuta. Maastoauton vieressä oli poliisiauto jonka konstaapelit juttelivat lastaavien miesten kanssa. Toinen konstaapeleistä totesi hyväntuulisella äänellä:

- Vaan olipa hyvä että ehdittiin tuomaan tuo yksilö tänne  just kun olitte lähdössä viemään tuota toista. Saadaan samaan kuormaan. Me saatiin tuosta hälytys eilen illalla, otettiin kiinni ja pidettiin putkassa yö. Jos tää ei olis ehtinyt tähän kyytiin niin se olis ollut meidän vaivoina vielä ainakin vuorokauden. Ja onhan nää aina vähän arvaamattomiakin.

Maastoautoa lastaava riistavalvoja Värneri Venttonen  vastasi samalla kun oli viimeistelemässä häkkien kiinnityksiä:

- No joo… arvaamattomiahan nää tietysti ovat… mutta eivät sinänsä vaarallisia… näin yksinään… tulee muistaa että nää on laumaeläimiä eikä ne yksinään minkään kellekään pysty… eivät edes uskalla yrittää… karkuun ne lähtevät… laumassa ne on sitten vähän hankalampia mutta eihän niitä laumoja ole enää kuin luonnonsuojelualueella… tarkoin vartioituna… mutta hyvä että otitte kiinni… lapset pelkää noita kumminkin… ja kun nää on vieraassa ympäristössä vielä täysin avuttomia… nälkään kuolevat, ressukat…

Toinen konstaapeleista kysyi:

- Teillä taitaa olla aika pitkä kokemus noista? Noin niinkun rutiinia? Kun jotenkin varmasti ja pelottomasti te noita käsittelette. Mulla oli koko aika toinen käsi holsterissa kiinni kun tuota tänne köijättiin.

Toinen riistavalvojista, Nacke Pitkänen, piti tauon lastaamisessa ja mietti hetken:

- Jaa-a… mitäs siitä tulee… niin juu, kyllä me Värnerin kanssa vissiin jo yhdeksättä vuotta näissä hommissa ollaan. Pääosin me kyllä ollaan ihan paikallisen eläinkannan kanssa tekemisissä normaalissa riistanhoitohommissa mutta kun tänne tuodaan palautettavaksi kaikki kaupunkisuojelualueelta karanneet, tai siis lähinnä eksyneet niin tuleehan noita vuoden aikana kuskattua takaisin omille pesimisalueilleen tommoset ehkä pari tusinaa per vuosi. Siinä on tullut opittua että vaikka aika häijyltä nää alkuun näyttää niin reppanoitahan ne on kun ne on eksyneet pois omasta laumastaan ja ekologisesta lokerostaan. Täällä ihmisten ilmoilla ne sitten yrittää varastaa ruokansa kun eivät osaa sitä itse muuten hankkia. Hiipivät kehnot ihmisten keittiöihin ja sotkevat paikat. Ja pääsevät hengestään jos on äkkipikaisempi isäntä kotosalla.

- Mitenkäs jos ne rupeaa kuljetuksen aikana riehumaan?

- Onhan meillä tainnuttimet. Kyllä ne niillä tokenee. Ja pitihän meidän molemmille antaa jo kertaalleen tärskyt. Nää on kyllä kahta eri lajia mutta molemmilla on se sama luontainen taipumus esittää aggressiivisia eleitä ja ääniä. Semmonen puolustusmekanismi. Nää kaksi on kyllä ihan säyseitä yksilöitä jo. Oppivat kerrasta. Eikä niillä tuolla häkissä mitään hätää ole. Niillä on siellä pehmusteet alla, kupissa vettä ja toisessa kupissa soijarouhetta.

Riistavalvojat ja poliisit puristivat toistensa käsiä, toivottivat voimia eloon niin työhön kuin elämään yleensä ja läksivät sitten tahoilleen. Värneri ja Nacke käynnistivät maasturinsa ja alkoivat ajaa etelään, kohti sadanneljänkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa Helsingin Kaupunkiluonnonpuistoa johon kuuluivat Kallio, Alppila, Sörnäinen, Vallila, Hermanni ja Kumpula. Alue oltiin perustettu vuonna 8 jjp kun oli käynyt ilmi että tietty nopeutunut kaupunkievoluutio oli saanut aikaan urbaanin villieläinkannan joka ei pärjännyt omineen, jota ei voinut laskea ihmisten ilmoille ja jota ei oikein raaskinut lopettaakaan. Kyseisellä suojelualueella nämä eläinkannat saattoivat elää rauhassa omassa ekologisessa lokerossaan ja välttyä nälkäkuolemalta kun suojelualueen henkilökunta piti huolen niitten ruokkimisesta ja muustakin hyvinvoinnista.

Värneri ja Nacke olivat kyseisen luonnonpuiston henkilökunnan kanssa jutellessaan kuulleet että osa noista lajeista saatiin jopa puolittain kesyyntymään. Kaikkiaan luonnonpuiston alueella esiintyi melko moninainen kaupunkieläinpopulaatio. Siellä asusti liimatilhiä, punavihervästäräkkejä, sukkahousukoppeloita, koloradonqueeriäisiä, punapäähysteerejä, anarkottaraisia, huivihuppuhippiäisiä ja akateerejä sekä lisäksi näitten kesken esiintyi jonkin verran risteytymistä. Työtoverusten matka taittui nopeasti ilman sen kummempia ongelmia ja he saapuivat kaupunkiluonnonpuiston portille. Portilla oli vastassa tuttu mies, kaupunkieläimistön tutkija Anttoni Väyste joka toimi tutkijantyönsä ohessa eläinkannan valvojana. Värneri ja Nacke nousivat autosta ja panivat Anttonin kanssa palamaan Voimasavuke Bostonit. Anttoni kysyi:

- Jahah, montakos karkulaista teillä tällä kertaa on mukana?

- Kaksihan meillä. Toinen on ihan selkeästi koiraspuolinen anarkottarainen ja tuo naaras on vissiinkin akateeri.

- Mistäs kaukaa ne otettiin kiinni?

- Toi akateeri jäi kiinni yhdestä keittiöstä Turengissa. Talon emäntä oli ollut idättämässä mungpapuja ja se oli haistanut ne ja yrittänyt pölliä. Poliisia odotellessa emäntä oli vedellyt sitä hellakoukulla selkään. Onneks poliisit ehti väliin. Muuten se olis ollut kyllä alatoopia koko elukka. Tuo anarkottarainen puolestaan otettiin kiinni Hauholla kun se oli saanut jonkun sorttisen hysteerisen kohtauksen nähdessään kansallismielisen liiton vaalimainoksen. Niillä on joku ihme vaikutus noihin anarkottaraisiin. Liekö väriyhdistelmä tai joku, en minä oikein tiedä. Pirustako noista kaupunkiluontokappaleista ottaa selvän. Hyökkäähän ne härätkin kuulemma kohti punaista. Joka tapauksessa toi oli yrittänyt puskea sen mainoksen kumoon vaikka eihän sillä ressukalla ole edes sarvia.

- No huh huh. Olivatpa ehtineet varsin kauas. Yleensä nuo laumastaan eksyneet yksilöt jäävät nakottamaan avuttomana jo Pohjois-Vantaalle. Onko ne ruokittu, rokotettu ja madotettu?

- Se me tehtiin jo Evolla. Mites muuten, kuulin että tää kaupunkieläinten kokonaiskanta on kovasti laskemaan päin?

Väyste tumppasi Bostoninsa ja totesi huokaisten:

- No joo, onhan se. Kun nää ei oikein tuppaa lisääntymään. Kaupunkieläinsuojelulain mukaan meidän on annettava kaikille naarasyksilöille mahdollisuus ehkäisyyn ja ne käyttävät sitä. Ehkä niin on hyvä, kun niitten kyky hoitaa jälkeläisiään on vähän sieltä tännepäin. Tommoset viisikymmentä vuotta eteenpäin ja nää kaikki ovat kuolleet sukupuuttoon. Sääli sinänsä. Yksi osa pois kaupunkiluonnon monimuotoisuudesta. Mutta haittaeläimiähän nää sinänsä on. Ja pirun kalliiksihan tää suojelualueen ylläpito tulee. Niille kun on annettava ruoka ja majoitus. Kaikkine mukavuuksineen. Mihin kuuluu myös psykoaktiiviset stimulantit. Jos niitä mukavuuksia rajoittaa – ja sitähän yritettiin kerran – niin ne saa niin hysteerisen kohtauksen että aortta repeää helposti. Jaa hei, väistetääs pojat vähän…

Kaupunkiluonnonpuiston portille tuli linja-auto. Tilausajo. Näytti tulevan Jyväskylästä. Jonkun peruskoulun ysiluokkalaiset vietiin kiertoajelulle. Autoon nousi muutama luonnonpuiston työntekijä mukanaan tainnutusaseet. Koululaiset olivat selvästi jännittyneitä. Eihän tuollaisia kaupunkieläimiä enää ollut Suomessa missään muualla kuin tässä reservaatissa. Anttoni totesi tähän:

- Sinnepä menivät. On varmasti vaikuttava kokemus noille nuorukaisille. Ja älkää pojat käsittäkö väärin minun puheitani. Minua kiehtoo nuo otukset lähinnä tieteellisessä mielessä. Noille koulukkaille taas kerrotaan – niin kuin pitääkin –  ja näytetään ihan kirjaimellisesti se, minkälaisia mutaatioita kriittisen massan ylittäneen moraalisäteilyn pitkittynyt yliannos saa aikaiseksi niin erillisissä yksilöissä kuin laajassa mitassa koko yhteiskunnassa. Varoittavia esimerkkejä, varoittaviapa hyvinkin, sano. No, eiköhän ruveta hommiin ja palauteta nuo yksilöt niille luontaiseen elinympäristöön…

Anttoni hyppäsi Värnerin ja Nacken maasturiin ja miehet ajoivat Kumpulassa sijaitsevalta portilta Kallioon jossa pysähtyivät ja hyppäsivät ulos. Värneri nykäisi suojapressun pois ensimmäisen häkin ympäriltä.

Anttoni katseli häkissä kyyhöttävää kaupunkieläintä ja totesi:

- Joo, täähän on selvä anarkottarainen. Jos katsotte tuohon suuntaan niin näette että siellä on muitakin anarkottaraisia. Tää on hyvä paikka laskea se vapaaksi. Seurataan vaan että se hyväksytään lauman jäseneksi ettei se lähde uudelleen vaeltelemaan.

Anttoni otti kaiken varalta tainnuttimen valmiiksi ja Nacke sekä Värneri tekivät työtä käskettyä. Tainnuttimelle ei ollut tarvetta sillä häkin oven auettua anarkottarainen ampaisi saman tien juoksuun ja suunnisti kohti parinsadan metrin päässä pyörivää laumaa. Anttoni katseli kiikareillaan:

- Joo… se löysi lauman… katotaas hylkiikö ne sitä… ei, näyttävät hyväksyvän… joo, nyt sillä palaa jo tötsä huulessa. Selvä tapaus. Katsotaas sitä seuraavaa.

Värneri nykäisi pressun pois toisen häkin päältä.

Anttoni tarkasteli yksilöä hetken ja tuumaili sitten:

- Kyllä tää ihan terve akateeriyksilö on mutta on siinä kyllä pientä risteytymää punapäähysteerinkin kanssa. No, tuossa kahdensadan metrin päässä on noitten pesiytymäpaikka eli Café Mooncup. Lasketaanpas se vapaalle jalalle ja katsotaan miten se kotiutuu…

Värneri ja Nacke avasivat häkin oven. Akateerinaaras tuli häkistä ulos mutta näytti ensiksi siltä ettei osannut mennä oikein minnekään. Se vain katseli avuttomana ympärilleen. Miehet huiskuttivat:

- No, hus hus… menes nyt… tuohon suuntaan… menes ny vaan… siellä on lajitovereita…

Lopulta pelokkaan akateeren askellus alkoi muuttua hieman varmemmaksi ja se kulki oikeaan suuntaan. Sitten se päästi lajille tunnusomaisen kaksiosaisen äänen:

- Did you just assume my gender! Kuolema patriarkaatille!

Tämän jälkeen akateeri pääsi täyteen vauhtiin ja suunnisti suoraan Café Mooncupiin. Anttoni otti suuntamikrofonin, laittoi kuulokkeet korvilleen ja alkoi tähystää kiikareillaan:

- Joo, lauma näyttää hyväksyvän sen… siinä se jo hörsii soijalattea… sieltä kuuluu pojat perkeleellinen kotkotus… eiköhän tää ollu tässä… pääsivät molemmat lauman suojaan… ja hyvä niin… ei järjettömien luontokappaleiden pidä antaa kärsiä…

Evon retkeily- ja riistakeskuksen maastoauto ajoi Kalliosta takaisin Kumpulaan jossa Anttoni hyppäsi kyydistä. Värneri totesi:

- Voimia vaan eloon ja työhön. Muuten, mitenkäs se on edennyt se suunnitelma että laitettaisiin aita koko tään kaupunkiluonnonpuiston ympärille? Sille olis kyllä tarvetta. Ettei nää jatkuvasti karkailisi.

- No, se on työn alla. Onhan se pirun kallis projekti mutta toisaalta näitä karkulaisia on kyllä vähän turhan paljon. Olishan se parempi noille kaupunkieläimillekin. Meinaan, jos ne harhailee liian kauas urbaanialueelta niin ne joutuvat kyllä herkkään ammutuksi. Onhan ne kumminkin aika pelottavan näköisiä ilmestyksiä tottumattomalle. Valitettavaa niitten itsensä kannalta. Kun se pelottavuus on vähän niin kuin riikinkukon pyrstö mutta ihmiset ei välttämättä tajua sitä. Se on sitten eri asia jos ne rupeaa karkailemaan laumoissa mutta mitään sellaista ei ole vielä tapahtunut.

Värneri ja Nacke hyvästelivät Anttonin ja suuntasivat keulan jälleen kohti Evoa. Hieman heitä harmitti nämä jatkuvat Helsingin reissut kun Evolla olisi tolkullistakin riistanhoitotyötä tehtävänä. Mutta he muistivat sen mitä Anttoni sanoi: ”ei järjettömien luontokappaleiden pidä antaa kärsiä”. Jonkun tämäkin työ piti tehdä. Ja jos eivät he, niin kuka sitten?

He tiesivät tekevänsä tärkeää työtä.

MARSHALL-APUA

Niin kuin lukija tietää, ei Suomi ottanut vastaan kakkosrähinän jälkeistä Marshall-apua. Tämä johtui ns. yleisistä syistä. Nyt, muutama kymmenen vuotta myöhemmin Amerikanapua on sekä annettu ja otettu vastaan. Eli legendaarinen Metallica-yhtye lahjoitti Heikki Hurstin vetämälle avustustoiminnalle 25.000 euroa. Voi sanoa, että apu sattui kohdalleen sillä viime joulukuussahan kunnianarvoisa hallituksemme päätti vetää kaikki rahoitukset pois tämäntyyppisiltä toiminnoilta. Hallituksen päätös oli sinänsä looginen sillä onhan selvää, että leipäjonoja ei enää ole jos ei ole leipää jaettavaksi. Ja ehkä hallitus tarvitsi senkin säästetyn miljoonan edistyksellisempien suitten ruokkimiseen.

Eikös se ollut kehitysmaissa semmonen tapa että herrat hässii kansalaisten rahat ja kansa elää ulkomaisella avustuksella? Joka tapauksessa hotellin respasta nostetaan lätsää niin Heikki Hurstille kuin Metallican jätkille.

ANTERO LÄRVÄSEN TOINEN KULTTUURIVARTTI

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat ja tervetuloa jälleen Huitsinnevadan paikallisradion kulttuurivarttiin jossa asiantuntijanamme on tuttuun tyyliin Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin kulttuuritoimittaja Jönnes Höytämö. Tervetuloa lähetykseen Jönnes.

- Kiitokset Antero. Mikäs mahtaa olla tämän kulttuurivartin aiheena?

- Aiheena on aloittelevan suosituksi artistiksi haluavan nuoren ongelma. Hän on lähestynyt meitä kirjeellä ja kirjeen sisältö on tämä: ”Haluaisin kovasti suosituksi artistiksi mutta ongelmani on se että niin säveltäminen, sanoittaminen, sovittaminen kuin soittaminenkaan eivät ole oikein vahvoja alueitani. Laulosuuksiakin äänittäessä joudutaan käyttämään niin paljon autotunea että miksaaja vetää session aikana purkillisen Nexiumia. Kuinka etenisin? Miten toimisin? Vai käykö uralleni niin kuin Kälviällä konsanaan?”. Kas siinäpä visainen pulma. Mitenkäs on Jönnes, kuinkas tilanteessa edetään? Vai lyödäänkö hanskat tiskiin kerta kaikkiaan?

- Ei lyödä eikä tämä ole pulma ollenkaan. Kroonisista tuotanto-ongelmista kärsineet artistit ovat kysyneet meiltä neuvoa aikaisemminkin. On sinänsä ihan sama mitä tuubaa nuori artisti tekee kunhan hän ottaa käyttöön ideologisesti oikeat markkinointikeinot. Eli toisin sanoen ensimmäisenä pitää heittää tommoset ”sua lemmin kuin mieletön mä oisin”-tyyppiset sanoitukset kerralla ja pysyvästi roskikseen ja laittaa tilalle kunnon homolyriikkaa ja mielellään sellaisesta aiheesta ja alueelta jota ei olla oikein mielletty homojen hommana.

- Sitten kappaleesta on tehtävä sellainen video jossa artisti esiintyy mahdollisimman homokliseisesti. Ja a vot. Sekä hitti että ilmainen mainoskampanja on valmis. Media tarjoaa välittömästi mielettömän hypetyksen sillä onhan artisti pelkän hoilaajan sijasta nyt myös ongelmien esilletuoja, rohkea keskustelun avaaja sekä heteronormatiivisten tabujen haastaja. Luonnollisesti suurin osa ihmisistä vittuuntuu kappaleesta mutta sehän vain lisää median hypetystä sillä onhan nuori artisti sen myötä myös vasemmistoliberaalien määrittelemien loukkamattomien ihmisoikeuksien esitaistelija ja asiasta hermostuminen on vain rahvaanomaisuuden osoitus. Samalla kun asiasta hypettäminen todistaa että hypettäjä itse on suuri humanisti ja moraalisesti muita parempi ihminen. Sen jälkeen on aivan sama vaikka nuori artisti julkaisisi jatkossa yhdistettyä kurlaamista, jodlaamista ja röyhtäilyä. Menestys on varma. Näytetäänpä nuorelle artistille esimerkkiä jossa nämä asiat on tehty juuri oikein. Tästä kappaleesta on hyvä ottaa mallia:

- No kas. Näinkös helppoa se onkin?

- Kyllä. Se on juuri näin helppoa. Joskus ennen vanhaan täytyi panostaa vähän laatuunkin ja semmosiin vanhanaikaisiin asioihin kuin laulu-, soitto- ja sävellystaito mutta media on nykyisin mahtava ja vaikutusvaltainen mainostaja ja jos kuuluu mihin tahansa sertifikoituun vähemmistöön niin sehän taatusti mainostaa. Sille kun ei ole tärkeää että mitä esitetään vaan kuka esittää ja missä ideologisessa viitekehyksessä.

- Mutta mitenkäs, totesit että kulttuuritoimitusta on lähestytty samanlaisilla ongelmilla aikaisemminkin?

- Onhan toki. Eräs, ainakin jo fyysisen teini-iän ohittanut heppu joka oli siihen mennessä tehnyt vain saarnaavaa räppiä halusi hieman laajentaa ilmaisuaan mutta hänelläkin ongelmana oli vaadittavan substanssin puute. Helppo juttu, todettiin me ja kehotettiin etsimään joku vanha ja helposti soitettava suomalainen kappale niin kuin vaikka Mannakorven Mailla, tehdä siihen suvaitsevais-tiedostavat sanat ja voilá, menestystarina sekä vuoden vasemmistolainen kulttuuriteko olikin taattu:

- Ja tämän jälkeen hepusta tulikin merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja jonka kaikki lausunnot otetaan enemmän kuin vakavasti vaikka jätkä heittäisi vain huonoa Halla-aho-imitaatiota:

- Eli pääsemme johtopäätökseen että menestys on riippuvainen vallitsevasta idelogiasta eikä varsinaisesti esittäjän kyvyistä.

- Nimenomaan siihen. Samanlaisia yhteiskuntia on ollut maailman sivu mutta ainoastaan tässä suomalaisessa tapauksessa se ei ole totalitarismia vaan edistyksellisyyttä. Noin henkilökohtaisesti tykkään kyllä semmoisista ”ilmiöihin paneutuvista” kappaleista jossa homma on otettu enempi kieli poskessa. Niin kuin vaikka tässä Lissujen ”Pissikset”-kappaleessa:

- Hjuu… ihan kiva… tosin tuon pissisteeman kanssa kannattaa olla varovainen… niistä pissiksistä kun on tullut puoluejohtajiakin… tiedä piru vie vaikka tulisi vielä ministerejäkin… mutta sen minäkin puolestani ymmärrän että kieli poskessa ei suvaitsevais-tiedostavassa yhteiskunnassa saa avautua läheskään kaikista aiheista. Niin kuin vaikkapa juuri noista homojen hommista. Sehän voi mennä nimittäin vittuilun puolelle. Ja väärälle kohteelle vittuilu on tietenkin tuomittavaa vihapuhetta. Mitenkä on Jönnes, puhutaanko vielä euroviisuista?

- Ei puhuta.

- Ei puhuta niin. Kiitos sinulle, Jönnes, taas kertaalleen. Siirto rutioon.

- Ja täällä paikallisration rutio. Laitetaanpa kulttuurivartin lopuksi musiikkia ajalta jolloin tärkeintä oli se, mitä esitettiin, ei se, kuka esittää. Vuorossa orkesteri Jethro Tull ja kappale Songs From The Wood: