TEKOPYHÄT JÄRKYTTYJÄT

Laitetaanpa juhannustunnelmaa hieman pilaamaan postaus joka liittyy hiljattain tekemääni Täsmäruunattu Uraohjus-kirjoitukseen. Kyseinen kirjoitushan sai inspiraation tapaus Wille Rydmanista ja sen tiimoilta saa hyvän kuvan suomalaisen valtaeliitin kaksinaismoralismista. Vaikka tapaus on lähinnä Helsingin Pravdan suorittama mediateloitus johon kokoomuksen puoluekoneisto ottaa mielellään osaa niin virallinen – ja ennen kaikkea julkinen –  järkytys asian tiimoilta on kovasti suuri. Järkyttynyt oli myös pääministerimme Sanna Marin. Niin järkyttynyt että asiaa piti otsikoida:

Ja luonnollisesti kuva-arkistosta piti etsiä mukavasti kärsineen oloinen kuva Marinista.

Kovasti julkisen järkyttynyt oli myös melko todennäköinen seuraava pääministeri Petteri Orpo:

Suomennettuna: Kokoomus pyrkii tekenään kaikkensa tuhotakseen liian kansallismielisen ja konservatiivisen kansanedustajan uran ja korvaamaan hänet seuraavissa vaaleissa esim. jollain Kirsi Pihan kloonilla.

No niin. Nyt on sitten järkytytty. Ja mikäs siinä. Saahan sitä järkyttyä jos pidetään täydellinen nollatoleranssi kaikenlaiseen ahdistelemiseksi tulkittavaankin. Ja suhtaudutaan muutenkin naisten turvallisuuteen äärimmäisen vakavasti. Mistä seuraakin sitten jatkokysymys:

Kuinka monta kertaa kyseiset Marin ja Orpo tai yleensäkään poliittisen eliitin jäsenet ovat julkisesti järkyttyneet tuontitavarana hankittujen kehitysmaalaisten suomalaisille naisille tekemistä raiskauksista, joukkoraiskauksista ja jopa lasten raiskauksista?

Niin. Nolla kertaa. Sillä valtaeliitti suojelee sekä omiaan että lemmikkejään. Ja lemmikkien tekemiset ovat tabu josta on vaiettava. Koska ne lemmikit ovat täällä valtaeliitin omien päätösten johdosta. Joten julkinen järkyttyminen ei koske heidän tekojaan. Eli järkytytään vain silloin kun se on poliittisesti sopivaa.

Vastenmielistä kaksinaismoralismia. Mokomat tekopyhät paskat.

Mainittakoon muuten että suuresti arvostamani blogikollega Jaska Brown kirjoitti tapaus Rydmanista erittäin osuvan postauksen. Jos ette ole vielä lukeneet, niin tästä linkistä se löytyy.

PIENI JUHANNUSTARINA 2022

Siinähän elettiin aivan niitä 1970-luvun alkuvuosia. Ja siinä oli varsin suuri järvi, jonka rantaa lähestyi viisiheppaisen Terhin voimalla hitaasti mutta varmasti kulkeva vene. Veneessä isä- ja äiti-Perskeles, pikku-Ykä sekä tuttavaperheen isä joka oli tuomassa Perskeleitä kyseisen perheen mökille. Siellä odottivat jo tuttavaperheen äiti sekä kaksi noin suurinpiirtein pikku-Ykän ikäistä sisarusta.

Noin teknisesti ottaen kyseessä ei ollut vielä mökki vaan pelkkä mökkitontti. Täysin luonnontilassa oleva sellainen. Eihän sinne oltu vielä rakennettu muuta kuin savustuspönttö ja ulkohuusi. Jossain vaiheessa siihen rakennettaisiin sille ajalle tyypillinen lautamökki ja vedettäisiin vielä pisto parinsadan metrin päässä olevalta metsätieltä.

Mutta mökittömyys ei tahtia haitannut. Majoittuminen tapahtui tuolle ajalle tyypillisissä kupoli- ja harjakattoteltoissa. Niitten päälle oli laitettu pyykkipojilla muovipressut sateen varalta. Luksusta oli tarjolla sillä Perskeleet olivat ostaneet bensikseltä ohuet kenttäpatjat sekä kesämakuupussit. Kun kesää elettiin niin jo vain niillä pärjäsi. Ruokapuolikin oli kunnossa ja priimuskeittimellä lämmitettiin purkkihernesoppaa, kahvi keitettiin pannulla nuotiotulilla samoin kuin tietysti lenkkimakkaraa ja olihan tarjolla myös savustettuja ahvenia. Eihän sillä nälkä lähtenyt mutta siirtyi oikein mukavasti. Ja illaksi mukuloille oli tarjolla järvessä jäähdytettyä Sitruuna-soodaa.

Mökkitontti oli täynnä tekemistä. Ympäröivässä luonnossa oli kaikenlaisia pieniä asioita jotka kiinnostivat kovasti niin pikku-Ykää kuin tuttavaperheen sisaruksia. Sisiliskojen ja rantasammakoitten kanssa koetettiin kehittää juttua mutta kovasti tuppisuita ne olivat ja läksivät aina omille teilleen. Mutta mukavaa niitä oli seurata. Rannalla pyöri tietysti kaikenlaisia vesilintuja ja huutelipa illalla vähän enemmän selän puolella kuikka.

Tulipa natiaisille oppituntikin siitä että luonto on julma. Nähtiin nimittäin muurahaisten sota. Siinä kaksi pesää kävi sotaa jossa armoa ei aneltu eikä annettu. Kummatkaan muurahaiset eivät olleet niitä tyypillisiä kusiaisia vaan mustia ja toiset muurahaiset olivat pienempiä kuin toiset. Ja ne pienemmät voittivat sen sodan. Seuraavana päivänä ne kuskasivat hävitetystä pesästä yhtä mittaa munia omaan pesäänsä. Sotasaalista. Sota on julmaa ja muurahaisväki raakaa.

Näin jälkeenpäin iso-Ykä on ihmetellyt noita muurahaisia. Lajina yleensäkin. Niillähän on aivan mikroskooppisen pienet aivot mutta ne yhdessä saavat aikaan kehittyneitä, toimivia ja järjestäytyneitä yhteiskuntia. Miljoonien yksilöiden toimivia suurkaupunkeja. Millä hemmetillä ne saavat sen oikein aikaiseksi?

Niin. Elettiin siis 1970-luvun alkua. Aikaa, jolloin mukuloilla ei ollut älykännyköitä eikä muutakaan elektronista viihdettä. Eihän sillä tontilla ollut edes matkaradiota. Mutta luonnon tutkimisen lisäksi ajan sai kulumaan arvauspelillä jota pikku-Ykä pelasi sisarusten kanssa. Siinähän yksi pelaajista miettii jotakin asiaa. Se saattaa olla vaikka kissa, rautakanki, ampiainen, lentokone tai ihan mikä hyvänsä. Toiset yrittivät sitten arvata kyseisen asian johdattelevilla kysymyksillä joista ensimmäinen oli aina että ”kuuluuko se eläin-, kasvi- vai kivikuntaan”. Siinähän pähkäillessä meni helposti useampi tunti.

Tietysti suurin viihde oli maaston tutkiminen. Joka tapahtui ilman vanhempien vahtimista. Mitä vahtimista meissä mukuloissa olisi ollutkaan? Hyvin me pärjättiin. Ja maasto tarjosi löytöjä. Jopa suuria löytöjä:

- Iskä! Minä löysin pääkallon!

- Hä? Älä paljailla käsillä sitä… siinä voi olla vaikka sun…

- Mutta kun tää on puuta!

- Puuta? Anskumä tulen kattomaan… no niinhän tää on… niin kuin pienen hirvenvasan pääkallo… täähän viedään kotiin mukaan…

Sitähän ei niin pikku- kuin iso-Ykäkään tiennyt että mikä sen puunpalan oli muotoillut sen näköiseksi mutta se on Ykällä tallessa vieläkin. Ehkä muistona vanhoista, yksinkertaisemmista ja varmasti paremmista ajoista.

Hyvää ja rauhallista juhannusta teille kaikille.

TÄSMÄRUUNATTU URAOHJUS

Kokoomuksen puoluetoimisto, lähitulevaisuudessa…

Järjestelmäpuolueen alaosaston Kokoomuksen puoluetoimiston tiloissa oli kolme miestä. Yksi oli Kokoomuksen puoluesihteeri Kelpo Kepponen, toinen oli Lääkäriasema Puoskarssonin lääkäri Valdemar Epäpidäkkeinen ja kolmas oli nuori, 23-vuotias lakitieteen opiskelija Aatos Eetos. Kokoomus piti Eetosta nousevana lupauksena joten hän oli nyt tilaisuudessa jossa varmistettiin hänen nousemisensa poliittisilla portailla. Ja siinä nousemisessa tärkeintä oli skandaalien, erityisesti seksuaalisten skandaalien välttäminen. Lääkäri Epäpidäkkeinen toisti sen, minkä Eetos jo tiesi:

- No niin… jos sinulle annetaan tämä Eunikidis-ruiske ja sen antamista jatketaan aina puolen vuoden välein niin se saa aikaan sen että menetät kaikki seksuaaliset halusi ja sen myötä voit keskittyä täysillä poliittisen urasi rakentamiseen.

- Entäs se siru sitten?

- Kun istutan tämän sirun niskaasi niin se saa aikaan hermokytkennän aivoihisi. Se puolestaan saa aikaan sen että niskasi jäykistyy jos edessäsi on naisia. Et pysty katselemaan heidän rintojaan, pyllyä, jalkoväliä ja yleensäkään mitään strategisia alueita. Tämä takaa sen, että et joudu minkäänlaisen seksiskandaalin kohteeksi.

Aatos Eetos oli vähän aikaa hiljaa ja sanoi sitten:

- Vaan entäs jos minä haluan vaimon ja perheen?

Kelpo Kepponen vastasi tähän:

- Niin no… se jää kyllä vähän vaiheeseen… sinä voit ehkä pystyä luomaan romanttisen suhteen naiseen mutta ne aviolliset velvollisuudet jäävät suorittamatta… kas kun tuo Eunikidis on yleisvaikutteinen lääke… se ei erottele…

Aatos Eetos oli taas hetken hiljaa ja kysyi:

- Kuinka tähän päädyttiin? Miksi meille nuorille poliitikoille vaaditaan näin rankkoja varotoimenpiteitä?

Kepponen vastasi:

- Onhan niin että feminismistä on tullut irti päässyt hirviö jota ei voi pysäyttää. Sitä täytyy vain totella. Ehkä se ensimmäinen tapaus oli Ilkka Kanerva ja se Tuksu-skandaali. Ilkka alkoi selitellä että tein… virhearvion… ja muuta lässynlässyn… vaikka hänen olisi pitänyt vaan sanoa että minä olen viriili mies ja tykkään naisista. Mitä helvetin vikaa siinä on? Mutta hän ei sanonut. Ja nyt feminismi on kuin Tolkienin Silmarillion-kirjan Ungoliant-hämähäkki joka lopulta syö itse itsensä loputtomaan nälkäänsä mutta sitä ennen meidän täytyy vain yrittää elää sen kanssa.

Aatos Eetos raapi päätään ja kysyi taas:

- No kai tämä täsmäruunaaminen takaa sitten minulle varman poliittisen uran?

Kepponen oli vähän aikaa hiljaa ja vastasi:

- No… ei takuuvarmasti… ei enää…

- Ja miksikös?

- No siksi, että naiset ovat alkaneet valittamaan siitä että täsmäruunatut poliitikot ignoroivat naisten seksuaalisuutta ja suhtautuvat siihen täysin kylmäkiskoisesti. Ja sehän on naissukupuolen halventamista ja sitä myötä partiarkaalista sortoa. Mutta hei Aatos, mihinkäs sinä olet menossa? Lääkettä ei ole vielä pistetty eikä sirua asennettu.

- Ajattelin kuulkaa hakea ammattikouluun. Alkoi nuo muurarin hommat kovasti kiinnostamaan. En ajatellut uhrata itseäni Ungoliantille…

LISÄÄ UHRILAHJOJA EU:LLE

Hotellin respassa on jo aikaa sitten pudottu kärryiltä siitä kuinka monta miljardia suomalaisten rahoja on kupattu EU:lle sillä perusteella että meidän täytyy maksaa koska meidän täytyy maksaa sillä jos me emme olisi maksaneet niin meiltä olisi jäänyt maksamatta ja sehän ei suinkaan käy. Nyt on ilmennyt taas uusi menoerä Brysselin pirunkirnuun eli EU:n sosiaalinen ilmastorahasto. Annetaanpa persujen kansanedustajan Olli Immosen kertoa asiasta:

Samaan aikaan kun moni suomalainen on pulassa elinkustannusten nousun seurauksena, Suomea ollaan ajamassa mukaan EU:n uuteen ”sosiaaliseen ilmastorahastoon”, josta rahoitetaan muiden EU-maiden sosiaaliturvaa – suomalaisten kustannuksella!

Sosiaalirahasto on puhdas tulonsiirtomekanismi ja tukipaketti, jolla osallistutaan jäsenvaltioiden sosiaaliturvan rahoittamiseen. Jäsenmaiden on tarkoitus luovuttaa neljäsosa uuden tieliikenteen ja rakennusten lämmityksen päästökaupan huutokauppatuloista EU:n omiksi varoiksi, jotka ohjataan sosiaalirahastolle.

Uusi sosiaalirahasto (nimi voisi aivan hyvin olla sosialismirahasto) rankaisisi erityisesti niitä jäsenmaita, jotka ovat tehneet paljon työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja palkitsisi jäsenmaita, jotka eivät ole hoitaneet asioitaan. Jos tämä kuulostaa teidän mielestänne kierolta ja epäoikeudenmukaiselta, niin voin kertoa, että sitä se nimenomaan onkin.

Ja tässähän tulee muistuttaa että Suomi ei ole vain hiilineutraali vaan hiilinegatiivinen eli kaikenlainen suomalaisten rokottaminen ja Suomen elinkeinoelämän tuhoaminen on vain uhrausta vihervasemmistolaisen egon epäjumalalle. Annetaan vielä puheenvuoro Ollille:

Tulojen tasaus EU-tasolla jäsenmaiden suhteellisen vaurauden perusteella tarkoittaisi Suomelle valtavaa maksuosuutta ja siten myös muiden EU-maiden päästövähennysten kustantamista. Rahasto kasvattaisi Suomen maksuja unionille yhteensä 330 miljoonalla eurolla vuosina 2025–2027. Suomi puolestaan voisi saada enimmillään samalla aikajaksolla vain noin 109 miljoonaa.

Tässähän todennäköisesti päästään jo aikaisemmin sovellettuun demarilogiikkaan eli kun me maksamme 330 miljoonaa niin me olemme tienanneet 109 miljoonaa. Näinhän se on mennyt ennenkin.

Suomi – tai Suomen valtaeliitti – on suostunut siihen että Suomi on jatkuva EU:n nettomaksaja. Samoin se on suostunut siihen että Suomesta ollaan tekemässä ihmisille elinkelvotonta EU:n luontoreservaattia. Ja silti gallupien mukaan valtaosa suomalaisista kannattaa EU:n jäsenyyttä.

Mikä helvetti suomalaisia oikein vaivaa? Onko masokismista tullut pakollinen hyve?

Tämä Suomen Uutisten kuva sopii hyvin tähänkin postaukseen.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CLVII

1. Paskaa lapsille

Tulipa törmättyä sen Pride-pervokuukauden ohjelmatarjontaan eikä lapsiakaan ole unohdettu:

Mitenkähän me mukuloina oikein pärjättiin kun meillä ei ollut kuin niitä tavallisia satuja? Ja missähän vaiheessa maassamme saavutetaan se edistyksellinen tila että tuollainen on päiväkodeissa pakollista opetusmateriaalia ja samalla tavallisesta ydinperheestä puhuminen on kiellettyä?

Ja tähän Pride-kulkueeseen ei tietenkään pääse sellaiset tahot jotka puolustavat miesten oikeuksia:

Kas kun on olemassa sitä täydellistä tasa-arvoa eli väärää tasa-arvoa ja sitten sitä sovellettua interperspirationaalista tasa-arvoa. Ja vain sovellettu tasa-arvo on hyväksyttävää.

2. Prioriteetit kohdallaan

Suomessa ollaan menossa kohti hyvin epävakaita ja persaukisia aikoja mutta onneksi poliittisen älymystömme terävin kärki pitää huolen niistä kaikkein tärkeimmistä asioista:

Ja huomatkaa, kyselijänä on myös kokoomuksen Elina Valtonen. Se, että ykkösnimenä on Veronika Honkasalo ei ole yllätys. Onhan hän muistuttanut, ettei hän tiedä mistä verorahat tulevat:

3. Ammoin Iiris, edelleen Iiris

Vihreitten äärimmäinen lahjakkuusreservi Iiris Suomela muistutti hiljattain suomalaisia siitä, että mikä sitä katujen turvallisuutta oikein uhkaa:

Hotellin respassa ollaaan varmoja siitä että kyseinen Iiris julkaisi lauseensa aivan kirkkain silmin ja hän todella uskoo tuohon. Kun ihminen on elänyt tarpeeksi syvällä omassa kuplassaan hän alkaa uskoa kaikenlaista. Eikä itselleen valehteleminen ole enää vika vaan välttämätön ominaisuus. No, näissä merkeissä aloitellaan viikonloppu. Normaaleissa suomalaisissa kodeissa ilman pride-meininkiä.

KAAPPAUS

Tampere, Hervanta, nykypäivä…

Kauppakeskuksen pysäköintialueella oli muuan pariskunta joka asetteli ostoksiaan auton peräloosteriin. Auto oli tietysti hybridi joka oli ostettu avovaimon määräyksestä. Avovaimo olisi halunnut täyden sähköauton mutta mies – vaikka totaalisesti tossun alla olikin – oli kerrankin onnistunut puhumaan avovaimolleen tarvittavan annoksen reaalimatematiikkaa ja käytännön perhe-ekonomiaa sekä muistuttamaan, millä leveysasteilla asuttiin.

Avovaimo – nimeltään Lunnia Kirskettes – toimi kärsäntunkevan feminismin tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa. Mies puolestaan oli nimeltään Aulis Rämppänen ja hän toimi insinöörinä Tampereen kaupungilla. Auliksen kyllästyneestä ja alistuneesta ilmeestä näki selkeästi kuka huushollissa piti absoluuttista jöötä. Täysivegaani Lunnia ei sietänyt Auliksen lihansyöntiä ja oli onnistunut rajoittamaan sen yhteen kertaan viikossa maristen joka kerta kuinka Aulis on ilmastorikollinen. Muina päivinä Auliskin söi kiltisti biodynaamista parsaa ja muuta huumorintajua näivettävää rehukeittiön tuotetta. Minkä nyt joskus iltalenkillään osti salaa läheiseltä snagarilta lihiksen kolmella nakilla.

Auliksen ilmeestä näki myös että kyseisen pariskunnan huushollissa ei puhuttu kuin niitä asioita ja siinä sävyssä minkä Lunnia määritteli ja antoi luvan. Niinpä Aulis ei juurikaan puhunut vaan keskittyi kuuntelemaan Lunnian vaahtoamista maailmanparantamisesta interperspirationaalisesta näkövinkkelistä. Auton lastaaminen kävi tutuissa merkeissä eli Aulis kuunteli parisuhdevallastaan juopuneen Lunnian nalkuttamista. Tai oikeastaan Aulis oli kehittänyt sille uuden termin joka oli otettu käyttöön myös hänen kavereittensa kanssa silloin harvoin kun hän pääsi nauttimaan heidän kanssaan muutaman tuutingin. Eli ei se ollut enää nalkuttamista vaan nalkuttamista toiseen potenssiin eli vätkytän-läkittämistä. Ja voi että Lunnia siitä nauttikin.

Mutta pian vätkytän-läkittäminen loppui ja tapahtui jotain yllättävää ja hirveää. Pariskunnan auton viereen kaahasi ikkunaton pakettiauto ja sieltä ryntäsi esille neljä kommandopipoilla naamioitunutta aseistettua miestä. Miehet löivät Auliksen päähän hupun ja raahasivat hänet autoon. Yksi miehistä osoitti aseella Lunniaa ja sanoi julmalla äänellä:

- Kännykkä. Tänne. Heti.

Eihän Lunnia uskaltanut panna hanttiin vaan antoi kännykkänsä. Auto kaahasi paikalta eikä kaikkeen ollut kulunut kuin kymmenen sekuntia. Lunnia istui autonsa vieressä shokissa ja meni varmasti varttitunti ennen kuin hän älysi mennä kysymään kännykkää joltain toiselta ja soittamaan poliisille.

Hänen miehensä oli kaapattu. Keitä ne kaappaajat olivat? Mitä he halusivat? Eihän tämä voinut olla totta.

Kaappaajien autossa joku ulkopuolinen olisi ehkä ihmetellyt tunnelmaa. Kas kun se oli varsin leppoisa. Auliksen kaapanneet miehet vetivät kommandopipot päästään, ottivat saman tien hupun pois Auliksen päästä, löivät kouraa ja esittäytyivät:

- Perskeleen Ykä.

- Lötjösen Eelis.

- Kutvosen Kake.

- Pöntisen Pave.

- Ja Pätisen Pena on Lällävedellä lämmittämässä saunaa. Sinä olet nyt sovitusti Käppäukkojen Kaappauspalvelun kaappaama panttivanki.

Läppäriä käyttävä Pöntinen täsmensi:

- Joo, mutta tosin virallisesti sinut on kaapannut ihan toinen porukka. Ne aseet muuten olivat airsoft-pyssyjä mutta eihän se avovaimosi niitä erota oikeista pyssyistä. Laitetaas sähköpostiviesti muijallesi…

Tuntemattoman Vapautusrintama on kaapannut miehesi.

Jos haluat nähdä hänet elävänä, maksa meille 200 miljoonaa Mongolian tögrögiä käytettyinä seteleinä.

Kerromme myöhemmin kuinka ja mihin toimitat rahat.

Älä ota yhteyttä poliisiin.

Samalla kun Kutvonen irroitteli akkuja Auliksen ja Lunnian kännyköistä hän totesi:

- Ja niin kuin etukäteen sovittiin, kaappaus kestää neljä vuorokautta.

Aulis huokasi onnesta. Hän oli kuullut eräältä kaveriltaan Käppäukkojen Kaappauspalvelusta joka antoi interperspirationaalisen feminismin sorron kohteena oleville miehille mahdollisuuden mutkattomaan ja toksisen maskuliiniseen rentoutumishetkeen hyvässä seurassa. Hän oli ottanut salaa avovaimoltaan palveluun yhteyden ja nyt se kaappaus oli hänellä täydessä käynnissä. Kun auto ohitti Pinnanmaan maakunnan rajan niin ensimmäisenä käytiin bensikseltä hakemassa lihikset läskimakkaralla ja sen jälkeen ajo jatkui. Kun mieli oli hyvä ja rauhallinen niin aika kului nopeasti ja pian lähestyttiin Lällävettä sekä mökkiä. Lälläveden mökille saavuttua Ykä totesi:

- No niin, neljän vuorokauden kaappauksesi alkaa. Olemme suunnitelleet ohjelmistoksi joka päivä saunaa ja Tsuhnan Kostoa. Ruokapuolena on Lälläveden Läski & Leivonnaisen makkaravalikoimaa sekä luonnollisesti grillattua porsasta. Parina päivänä voidaan käydä Örnätjärven Erämiesten ampumaradalla ampumassa konepistoolilla. Myös vanha Maxim-nollayhdeksäinen on tarjolla. Ja luonnollisesti koko kaappauksen ajan on tarjolla toksisen maskuliinista herraseuraa. Jos haluat jotain lisäohjelmaa niin sitä järjestetään mahdollisuuksien mukaan.

Aulis totesi onnellisena:

- Ei jätkät… täähän lähentelee jo taivasta. Mutta millä minä tämän maksan? Tästä tulee teille kustannuksia.

Tähän totesi puolestaan Lötjönen:

- Tämä ei maksa sinulle mitään. Kustannukset hoitaa Pinnanmaan Miesvapautussäätiö. Täällä Pinnanmaallahan sille ei ole sinänsä tarvetta mutta täällä ollaan huolissaan muualla Suomessa asuvista feministisen sorron alla elävistä miehistä ja halutaan auttaa heitä parhaamme mukaan. Mitäpäs jos otetaan ensiksi pienet mukit Äkkölämäkölän bönjakkia ja aloitetaan sen jälkeen panttivankijaksosi?

- Voi juma örtsy… vaan sehän sopii…

*

Neljä kaappauspäivää myöhemmin…

Kaappaajat olivat ajaneet pakullaan kahden kilometrin päähän Auliksen asunnosta. He totesivat:

- Sinun kannattaa varmaan juosta tämä loppumatka että näytät edes vähän kaapatulta. Ja jos haluat muuta apua niin Pinnanmaan Miesvapautussäätiöllä on vertaistukitoimintaa feministisestä sorrosta vapautuneiden tai siitä irti haluavien miesten kesken. Me ollaan laitettu sinun sähköpostiisi yhteystiedot. Näyttää spämmiltä. Läjä-Tek-oy mainostaa siinä ökkötölöhölököttimiä.

- Kiitti jätkät. Täytyy varmaan mennä… ja kiitos vielä kaikesta… tällä jaksaa jo pitkälle…

Lunnia kuuli kuinka ovikello soi. Siellä oli Aulis.

- Minä pääsin karkuun. Ne olivat siirtämässä minua toiseen paikkaan ja olivat huolimattomia. Sain kaapattua kännykkänikin mukaan. Eivät saaneet minua kiinni.

- Nyt on soitettava poliisille.

Puolta tuntia myöhemmin poliisi oli paikalla. Aulis kertoi että ei pystynyt millään sanomaan missä hän oli ollut eikä sitä miltä kaappaajat näyttivät. Heillä oli koko ajan ollut kommandopipo päässään.

Poliisi raapi päätään:

- Niin… tämä on kyllä kummallinen juttu… kas kun tuo Tuntemattoman Vapautusrintama on viimeisen parin kuukauden aikana kaapannut jo kolmisenkymmentä miestä. Ja joka kerta se kaappaus on epäonnistunut. Lunnaita ei ole saatu ja miehet ovat aina päässeet karkuun. Ja ne lunnaatkin on aina vaadittu jokseenkin käyttökelvottomina valuuttoina. Ne tyypit ovat vissiin maailman surkeimpia kaappaajia.

Lunnia katsoi Aulista ja poliisia ja hieman hätkähti.

Etteivät ne perkeleet vaan iskeneet silmää toisilleen?

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CLVI

1. Oikeaoppista palkintoa pukkaa jälleen

Tässä hiljattain tuli kirjoitettua siitä, että pääinkvisiittori Raija Toiviainen on saanut Oikeusteko-palkinnon. Erityisesti mainittiin Toiviaisen aktiivinen osuus sananvapauden tukemisessa ja siinähän mentiinkin jo mukavasti Orwellin tasolle. Nyt Helsingin kaupunki näyttää ajatelleen että osataan sitä täälläkin ja on antanut tunnetulle propagandapoliisille Jari Taposelle ”kultaisen Helsinki-mitalin kaupungin hyväksi tehdyistä ansioista”.

Mikäli näitä ansioita ovat ne, että jätkä on säännöllisesti vähätellyt ja jopa kieltänyt tuontitavarana hankitun ja jatkuvasti kasvavan väkivaltarikollisuuden olemassaolon niin voi todeta että Helsingin kaupungin näkemys ansioista on ehkä hieman erilainen kuin tavallisen ihmisen. Taposen näkokantahan on ollut se perinteinen eli ongelma ei ole ongelma mutta ongelmasta julkisesti puhuminen on suuri ongelma. Yksi palkintoperusteista on seuraava:

”Taposen johdolla Helsingin poliisin ymmärrys eriarvoistumisesta ja radikalismista on laajentunut merkittävästi. ”

Herää kysymys että mitähän hemmettiä tuo munkkilatina oikeastaan tarkoittaa ja kuinka pitkään tuota tuli muotoilla. Mutta ainakaan se ei tarkoita sitä, että tuontitavaran väkivaltarikollisuus Helsingissä millään muotoa vähenisi.

On sanonta että ei kahta ilman kolmatta. Nyt on nopealla aikataululla jaettu kaksi parodiahorisontin ylittävää palkintoa. Mikä olisi se kolmas?

Ehkä Tarja Haloselle vapaudenristi maanpuolustuksen eteen tehdystä vankkumattomasta työstä?

2. Ay-liike ja kokoomus

Pisti vaan silmään että SDP ja sen kanssa kompuksessa oleva ay-liike näyttävät haistelevan seuraavan hallituksen tuulensuuntaa ts. pyrkivät kokkareiden kanssa samaan hallitukseen. Sitä kuvaa hyvin kokkareiden puoluekokouksessa erään ”ay-vaikuttajan” lausunto:

Ratkaisevaan asemaan nousee tarve turvata työvoiman määrä Suomessa.

– Suomeen saapuu nyt vuodessa 20 000 työperäistä maahanmuuttajaa. Heistä 10 000 on kausityöntekijöitä. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan vuodessa 30 000 ihmistä, jos haluamme turvata työvoiman riittävyyden, talouskasvun ja 1940- ja 1950-luvuilla syntyneiden ihmisten vanhuuden hoivan, ay-vaikuttaja arvioi.

Niin Kokoomus kuin tuo ay-vaikuttaja tietävät että korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan Suomeen ei ole tulossa mitään muita kuin kehitysmaalaisia elätettäviä. Mistä nyt alkaa olla kokemusta jo kolmekymmentä vuotta. Mutta kumpikin kaipaa niitä elätettäviä lisää. Yhteinen sävel löytyy hallituksessa varmasti. Varsinkin kun kokoomus on sanonut että nykyisen hallituksen ilmastokiimaa ei millään muotoa jarrutella,

No, kokoomus jyrää gallupeissa ja kovin moni suomalainen kuvittelee löytävänsä sieltä pelastuksen. Ei kokoomus lähde korjaamaan niitä ongelmia mitä se itse on ollut viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana ollut aiheuttamassa.

Tällaisen tavallisen muurahaiskansalaisen näkövinkkelistä on vaan  jotenkin järkyttävää että niin oikeisto kuin vasemmisto pitävät Suomen tulevaisuuden kannalta välttämättömänä hankkia aina vain lisää elätettäviä. Eli jos joku on mennyt perseelleen jo kolmekymmentä vuotta niin jatketaan järkähtämättömästi samalla linjalla.

3. Naiset jyrää! Vai jyrääkö sittenkään?

Vuorossa esimerkki valtamedian uutisoinnista jossa otsikko ja varsinainen uutinen eivät ole ihan linjassaan. Tässä komea otsikko:

Ja uutisen lopussa pieni täsmennys:

Golfissa miehet lyövät keskimäärin pidempiä lyöntejä kuin naiset. Turnauksessa lyöntien pituuseroja oli tasoitettu niin, että miehet ja naiset pelasivat kentän eri pituisena.

Esimerkiksi suomalainen Gogolf kertoo, että virallisesti miehillä kentän pituus oli 6 402 metriä, naisilla 5 498 metriä.

Että sellaista jyräämistä. Mutta saatiinhan komea otsikko.

4. Rauhaa rajalle

Olen kirjoittanut aikaisemminkin eräästä hyvin rauhanomaisesta valtioiden välisestä konfliktista. Eli Tanskan ja Kanadan kiistasta Grönlannin länsipuolella sijaitsevasta Hans-saaresta, kooltaan 1,3 neliökilometriä. Tätä ”sotaa” on käyty lähinnä kiistan osapuolille lahjoitettujen viski- ja snapsipullojen voimalla.

Nyt tähän konfliktiin on sitten saatu päätös, saari jaetaan Tanskan ja Kanadan kesken ja raja kulkee suurinpiirtein saaren keskellä sijaitsevassa kuilussa:

51 vuotta kestäneen konfliktin saldo oli nolla kaatunutta, nolla haavoittunutta sekä eräitäkin juotuja pulloja. Tällaisesta konfliktien hoitamisesta tulisi muidenkin maiden ottaa oppia.