BLOGI JÄÄ TAUOLLE

Blogi jää määrittelemättömän mittaiselle tauolle.

Mikään taho ei ole pakottanut minua tähän. Kyse on puhtaasti henkilökohtaisista syistä.

Kommentteja ei toistaiseksi julkaista.

Kiitos kuluneista vuosista lukijoille ja eritoten kommentoijille. Toivottavasti vielä tapaamme. Arvostan teitä suuresti.

KUINKA RYÖMIÄ SYVIMMÄLLÄ?

Niin. Jos minä olisin sellaisen puolueen johtaja joka on oppositiopuolue tai ainakin esittää olevansa oppositiopuolue niin varmaankin tarjoaisin ihmisille mahdollisuuksia saada puolueeni kautta läpi jotain, jota valtaapitävän hallituksen aikana ei tapahdu. Jotain olennaista. Jotain, joka vaikuttaisi kaikkien tavallisten suomalaisten elämään ja erityisesti lompakkoon sekä turvallisuuteen. Siis positiivisella tavalla. Ehkä pyrkisin siihen, että kaikkein utopistisimpia ja vahingollisimpia hankkeita jarrutettaisiin. Ajattelisin asiaa noin niin kuin valtiomiehenä, en urapoliitikkona.

Vaan kuinka toimii aito urapoliitikko eli varamiehen varamies eli kokoomuksen Petteri Orpo? No, hän ilmoittaa suoraan ettei hänen puolueensa pane hanttiin todellisuudentajunsa menettäneelle ämmälaumalle mitenkään. Eikä missään vaiheessa. Ilta-Sanomien uutinen kertoo:

Orpo: Kokoomus ei lähde hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa

Eli toisin sanoen Orpo ilmoittaa ettei kokoomus pane ensinkään hanttiin ilmastohysterian nimissä tehtävää ”Suomi hiilineutraaliksi vuonna 2035”-hanketta. Vaikka tietää oikein hyvin mitä se saa aikaan Suomen elinkeinoelämälle ja suomalaisille yleensä. Mikä taas kertoo vihervasemmistolle että niillä on seuraavissa vaaleissa loistava tilanne. Huorapuolueeksi voi valita joko kepun tai kokoomuksen. Lopputulos on aivan sama.

Varamiehen varamies Orpo ryömii todellisuudentajunsa menettäneen ämmälauman edessä eikä edes tajua kuinka pahasti itsensä – samoin kuin puolueensa – nöyryyttää. Mutta ei hän välitä. Häntä ei kiinnosta Suomi vaan Oy Kokoomus Ab.

Toinen ryömimisen muoto on yhteisen pakollisen valheen edessä ryömiminen. Ja sen lopulta tunnustaa ainakin hetkeksi jopa Yle joka otsikoi:

Parikymppisten miesten katujengien toiminta kovenee pääkaupunkiseudulla – Poliisi: Useita ampumistapauksia, joista vaaraa myös sivullisille.

Ja jatkaa jopa sen olennaisen:

Heinikarin mukaan suurimmalla osalla katujengeihin kuuluvista miehistä on maahanmuuttajatausta ensimmäisessä tai toisessa polvessa eli heidän vanhempansa tai he itse ovat syntyneet Suomen ulkopuolella.

Mitenkäs? Eikös täällä voiman pimeällä puolella olla varoitettu tuosta jo viisitoista vuotta? Ja varoitukset on aina tulkittu perusteettomaksi rasismiksi. Muun muassa Ylen taholta.  Ylen uutisessa mainitaan tietysti se mitä on mainittu, no, myös sen viisitoista vuotta:

Moni katujengeihin kuuluvista miehistä on ollut poliisin ennalta estävän toiminnan kohteena nuorempana.

ja

Pitää panostaa ennaltaestävään työhön ja moniviranomaisyhteistyöhön.

Niin kuin on panostettu koko ajan ja panostetaan jatkossakin vaikka tulokset ovat säännöllisesti nolla. Tai lähinnä miinus. Tilannetta voi verrata siihen että kun rantasauna palaa niin palokunta tulee tankkiauton kanssa saunan viereen, alkaa ruiskuttaa vettä järveen ja kertoo että tilanne on määräysten mukaisessa kunnossa.

Hyvinvoivat sadistit eivät tarvitse apua sillä he voivat hyvin. Koska sinisilmäinen Suomi on antanut siihen mahdollisuuden.

Tätä tilannetta ei olisi koskaan tapahtunut jos muualta Euroopasta nähtyjä varoituksia olisi kuunneltu. Mutta ei kuunneltu, koska suvaitsevais-tiedostavan ihmisen egon nälkä on niin suuri. He tarvitsivat tänne käveleviä solidaarisuuspokaleita ruokkimaan omaa egoaan. He, juuri he ovat tästä tilanteesta vastuussa.

Toivottavasti se vastuu joskus käsitellään oikeudessa. Ja niin, että siellä sinisilmäinen typeryys ei ole lieventävä asianhaara.

HIKINAUTIT JA RAKKAUS AJAN VIRRASSA

Hikinauteista taas käppäukoiksi muuttuneet Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jatkoivat matkaansa eräänä männäsyksynä kohti Häkälän kuntaa ja siellä sijaitsevaa Jatsinkajauttamankangasta jossa olisi tarkoitus vähän ulkoiluttaa pyssyjä, istua tulilla ja tiedä hänessä vaikka vähän ampuakin. Se ampuminen nyt sinänsä ei ollut se pääasia. Meneehän siinä pyssyn piiputkin likaiseksi. Samalla reissulla oltiin aikaisemmin jo tavattu muuan mystinen tuntematon, mutta hyvä kaveri joskus 1970-luvulta. Ajo eteni tyypilliseen tapaan. Oltiin varsin syrjäisillä seuduilla joissa oli muutamia maataloja mutta ei paljon muuta.

Sekä luonnon kutsu että nikkikset iskivät yhtä aikaa joten Punainen Nissan pysähtyi pienelle levikkeelle. Epäviralliselle sellaiselle. Ei siinä ollut mitään P-merkkiäkään. Eihän Tielaitos – vai mikä sen nimi nyt tällä hetkellä sattui olemaankaan – niitä parkkipaikkoja tänne väsäillyt. Joillain isommilla teillä niitä oli parin kilometrin välein. No, eihän täällä niin paljon liikennettäkään ollut. Siinä kusta lorrauttaessaan ja sen jälkeen voimasavuke Bostonia poltellessaan miehet tuumivat että mikähän levike tämä oikein on. Kun eihän tässä ole kuin häpelikköä…

…jaa, eipä ollut enää. Häpelikkö oli hävinnyt ja levikkeellä oli maitolaituri. Toverukset katsoivat toisiaan mutta huomasivat että miesten habitus ei ollut muuttunut mihinkään. Samanlaisia vanhoja rumia käppäukkoja kuin ennenkin. Ja Nissanin pick-up oli myös entisellään. Tien toiselle puolelle oli ilmestynyt pelto jossa maamies kynti sitä hevosen kanssa. Maitolaiturilla oli nuori mies sarkahousut jalassaan ja jätkäntakki päällä.  Oliskos ollut kahdenkymmenen? Hikinauteiksi jälleen muuttuneet Ykä ja Lötjönen morjestivat häntä mutta huomasivat ettei hän edes nähnyt heitä. Jaahah, tässä oli edessä seikkailu johon hikinautit eivät osallistuisi. Olisivat vaan katselemassa. Jos mentäisiin autoon.

Nuori mies oli tullut maitolaiturille polkupyörällä joka nojasi maitolaiturin seinään. Hän poltteli hermostuneena tupakkia. Taisipa olla ihan vanhaa holkissa poltettavaa Työmiestä. Selvästi hän odotti jotakin ja yhtä lailla selvästi pelkäsi että jos se joku ei tulisikaan.

Mutta tulihan se joku. Hän. Tuo nuoren miehen elämän suuri Hän. Vastakkaisesta suunnasta tuli polkupyörällä nuori tyttö joka myös laittoi pyöränsä nojaamaan maitolaituria vasten. Hame oli pitkä ja pyörä sellainen naistenpyörä. Ei selvästikään eletty vielä minihameaikaa. Eikä varsinkaan farkkuaikaa. Tyttö nousi maitolaiturille nuoren miehen luo ja vanhojen käppäukkojen elämänkokemuksella hikinautit osasivat lukea kehonkieltä. Tässä haettiin ensimmäistä suudelmaa. Ja sellainenhan sitten tuli. Ujo ja arka. Melkein anteeksipyytävä. Mutta sitä seurasi halauksista kaunein. Sellainen… tuttu… hikinauttienkin muistolle… sellainen, joka sai vanhat ja kovettuneet miehet pyyhkäisemään silmäkulmiaan.

Nuorten ihmisten kehonkielestä vanhat ja kokeneet hikinautit osasivat tulkita että tässä oltiin suunnittelemassa erästä avioliittoa. Tositarkoituksella. Ei selvästikään eletty mitään Tinder-aikaa. Eihän noille nuorille ihmisille osannut toivottaa kuin onnea ja suurta menestystä kaikissa toimissaan. Vaikka elettiin selvästi ajassa jolloin hikinautit eivät olleet vielä edes syntyneet. Pariskunta meni omille teilleen, sillä nuorella miehellä oli ilme joka kertoi että hän oli voittanut koko maailman, postiauto kävi tuomassa maitolaiturin vieressä olevaan postilaatikkoon postin ja sitten paikalla kävi pieni ajan pyörre ja maitolaiturin seinään oli ilmestynyt Hankkijan mainos. Näytti olevan vuodelta 1972. Vieressä oli pelto niin kuin ennenkin mutta hevonen oli vaihtunut traktoriksi jonka voimalla isäntä hoiti kyntötöitään.

Maitolaiturille ajoi Pappa-Tunturilla nuori mies. Kun hikinautit katsoivat hänen kasvonpiirteitään he olivat varmoja että kyseessä oli tuon äskeisen ajan virtaan kadonneen pariskunnan poika. Ja pojalla oli samat epävarman nuoren miehen elkeet kuin isällään aikanaan. Työmies oli vain vaihtunut punaiseksi Marlboroksi. Onneksi niiden elkeitten ei tarvinnut kestää kauan sillä toisesta suunnasta maitolaiturille polki pyörällään nuori kaunis nainen. Pukeutuminen hänellä oli jo Kekkoslovakian mallia. Nähtiin samanlainen kaunis näytelmä ja lupaus tulevasta yhteisestä elämästä. Toistensa löytämisen ja toistensa saamisen varmistanut nuori pari jatkoi omille tahoilleen ja ajan pyörre hävitti maitolaiturin.

Paikalla oli enää häpelikköä. Se peltokin kasvoi lepikkoa. Tuo se myöhemmin hikinauttien näkemä nuori pariskunta taisi silloin elää sitä aikaa kun sanottiin että ”Ennen oli suo, kuokka ja Jussi. Nyt on pelto, paketti ja bussi”. Hikinautit toivoivat että tuokin pariskunta olisi saanut elää elämänsä täällä rauhallisella maaseudulla. Ettei heidän olisi täytynyt lähteä Trollhättaniin vääntämään mutteria Volvon liukuhihnalle.

Hikinauteista jälleen käppäukoiksi muuttuneet Ykä ja Lötjönen menivät vielä vetäisemään voimasavukkeet. Siinä he tuumivat että mitähän Kalevi Keihäsen Aikamatkat olivat heille tällä kertaa halunneet näyttää. Ehkä se oli vain muistutus siitä että vaikka elämä on täynnä taistelua, katkeruutta, pelkoa, pettymystä ja surua niin oli siinä onneksi aika ajoin myös tarjolla kauniita hetkiä. Hetkiä, joitten vuoksi kannatti elää. Ja nauttia niistä niin pitkään kun niitä oli.

Käppäukot nousivat autoon ja kaasuttivat kohti tulevaa. Mitähän sekin toisi tullessaan? Ei sitä koskaan tiennyt.

KAKSI HÄTÄTILAA

Vihreät sitten esittelivät ministeriensä kierrätystä. Mitäänhän se ei muuta ja puolue pysyy edelleenkin tukevasti reaalimaailman ulkopuolella. Iltalehti uutisoi uudesta ympäristökuristusministeristä Emma Karista komeasti Ministeriksi valittu Emma Kari: ”Suomessa on ilmastohätätila”.

Ja sehän pistää miettimään, kuinka eri lailla hätätilan voi määritellä.

Vihervasemmistolaisilla on toki aito hätätila, tosin se tunnetaan nimellä egohätätila sillä aina vain nälkäisempi vihervasemmistolainen ego ei saa vieläkään tarpeeksi ruokaa. Se ruokkiminenhan tapahtuu Suomen elinkeinoelämän rapauttamisella sekä sillä että kehitysmaista haalitaan tänne aina vain enemmän elätettäviä syömään aina vain – egohätätilan vuoksi – pienenevää yhteistä kakkua ja vielä kaiken lisäksi väittämällä että kyseisessä paradoksissa on järkeä.

Egohätätila loppunee vasta siinä vaiheessa kun Suomella on jäljellä enää se kuuluisa tuulen huuhtoma perse. Vai loppuneeko silloinkaan.

Sitten on se oikea hätätila. Tavallisten suomalaisten hätätila. Joka on todellinen. Ja jonka aiheuttaa nuo utopistisesta hätätilastaan kärsivät / nauttivat vihervasemmistolaiset.

Mutta ainoastaan se vihervasemmistolainen egohätätila otetaan Suomessa vakavasti.

Hymyt, jotka hyydyttää hymyt

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXLVII

1. Välttämätöntä ja väistämätöntä rikastusta

Tässä hiljattain tuli huomattua uutinen jonka mukaan sekä että äiti ja isäpuoli jotka eivät ole suomalaisia mutta asuvat täällä ja joita meidän pitäisi siis sen vuoksi pitää suomalaisina ovat harjoittaneet 3 – 4-vuotiaaseen tyttäreen kohdistuvaa täysimittaista kidutusta. Eli:

- Suuhun ja sukupuolielimiin on työnnetty chiliä.

- Päätä on pidetty väkisin veden alla.

- Tyttöä on pistelty puukolla ja poltettu kuumalla raudalla aikaansaaden kolmannen asteen palovamman.

- Sääriluu on murskattu.

Ainakin nämä. Kaikesta tästä huolimatta syyttäjä vaatii pienen ja puolustuskyvyttömän lapsen kiduttajille vain ehdollista vankeustuomiota.

Ja mitä tuo kidutus oli?

No kas, kun itselläni on jonkinlaista kokemusta noista tietyistä kulttuureista niin mitä varmimmin kyseessä on ollut jonkunlainen pahan hengen karkoittaminen vanhoilla perinteisillä afrikkalaisilla keinoilla. Kas kun tietyissä kulttuureissa – joista meillä suomalaisilla kuulemma on oppimista – uskotaan niihin ihan oikeasti. Vihervasemmistolaiset ovat kovasti kaivanneet Suomeen sitä kansainvälistä värinää. No, muun muassa tämä on sitä. Lisääntyneen ja raaistuneen katurikollisuuden ja raiskausten lisäksi.

Tätäkö me haluamme? Ja muistutetaanpas kymmenisen vuotta sitten annetusta tuomiosta. Teot olivat samantyyppisiä kuin tässä mainitussa tapauksessa. Käräjäoikeuden tuomio oli silloin 11 vuotta ehdotonta vankeutta ja hovioikeus pudotti sen kahdeksaan.

Nyt syyttäjä vaatii ehdollista. Toistan, ehdollista. Eli käytännössä ei siis tuomiota ollenkaan. Mitä oikeuslaitoksessa on tässä välissä tapahtunut? Demla-virus on tainnut levitä hälyttävästi.

Suomi tarvitsee ehdottomasti lisää eksoottista värinää. Kysykää vaikka vihervasemmistolaisilta. Koska afrikkalainen kaulakorumuoti rantautuu Suomeen?

2. Hakekaa onnettomat olematonta

Huulipunahallituksemme joka kovasti arvosteli Sipilän hallituksen aktiivimallia on sitten laittamassa pystyyn minkäs muun kuin Sipilän hallituksen aktiivimallin eli ensi keväästä alkaen työttömiltä vaadittaisiin neljän työpaikan hakemista per kuukausi tai sitten tulee karenssiuhka. Asiaan liittyen työministeri Tuula Haatainen osoittaa hallitsevansa sekä tahattoman komiikan että sen ettei hän tiedä työmaailmasta mitään:

Määrän täyttäminen tarkoittaisi sitä, että työnhakijat tekisivät vuodessa arviolta noin 14 miljoonaa työhakemusta tai muuta työnhakutapahtumaa. Työministeri Tuula Haatainen (sd) ei kuitenkaan pelkää, että laki johtaisi hakemustehtailuun.

– Me luotamme ihmiseen, että hän itse tietää, millaisia työpaikkoja hän hakee, Haatainen sanoi työ- ja elinkeinoministeriön tiedotustilaisuudessa.

Haettavien työpaikkojen tulisi kuitenkin olla sellaisia, joihin työnhakija voi perustellusti olettaa voivansa työllistyä.

Yli viisikymppinen työtön joka varsinkin asuu haja-asutusalueella tai yleensäkin pienemmällä paikkakunnalla tietää, että hän on ollut elämänsä viimeisessä työpaikassa. Kyseinen pakkohaku on hänelle pelkkää kiusantekoa. Näinpä uudistan sen yleisen työpaikkahakemusrungon jonka kehitin jo Sipilän hallituksen aikana. Se toimii tanskalaisilla ääkkösillä ja öökkösillä ja säästää niin työnhakijan kuin työnantajan vaivaa koska siinä huomataan että kyseessä oli pakkohakemus jota ei tarvitse käsitellä. Sen voi panna mappiin ö – tai siis ø – ja lähettää hakijalle automaattiviestin ”kiitos hakemuksestanne, valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut teihin”:

Vastaanottaja

Oy Firma Ab

Lähettäjä

Jorma Væænænen

HAKEMUS TYØPAIKKAAN

Pyydæn kunnioittaen, ettæ minut otettaisiin huomioon valitessanne uusia tyøkalujyrsijæ-kelkkamaalareita yrityksenne palvelukseen. Olen ahkera ja tyøteliæs tyøntekijæ.

Kunnioittaen,

Jorma Væænænen

Haettavan ammattialan voi tietysti vaihtaa ”haettavan” tehtävän mukaisesti. Hotellin respassa herää asian tiimoilta kysymys:

Koskeeko tämä hakupakko myös etnisesti edistyksellisiä elatusautomaatin piirissä olevia suomalaiseksi pakkotulkittavia henkilöitä? Jos he eivät hae, niin putoaako tuet?

Ei taida koskea. Ja eivät taida pudota. Olisi vaan hallitukselta mukava tietää, että millä perusteella? Eivätkös he ole niitä huippuosaajia? Joita halutaan lisää? Mitäs se oli, mitä Pauli Vahtera laski? 3,2 miljardia? Haittamaahanmuuton kustannukset per vuosi? Oliskos siinä jotain säästämisen mahdollisuutta? Suomalaisia kiusaamatta?

3. Jotain ihan muuta 108,24 eli jos se toimii, älä räplää

Tämä tietysti menee makuasioitten puolelle mutta antaapa hänen mennä. Niin, minähän kirjoitin autiotuvista tuossa hiukan aikaa sitten. Autiotupa on mainiosti suunniteltu ja se malliltaan sulautuu varsin mainiosti ympäröivään luontoon. Niin kuin vaikkapa tämä Saariselällä sijaitseva Rautulammen vanha päivätupa:

Mutta kyseinen tupahan, kehno, meni ja paloi. Niinpä tilalle suunniteltiin uusi. Sen suunnitteli oikein arkkitehti. Joka ei ehkä hoksannut että kun modernin taiteen museo ei oikein toimi edes Helsingissä niin tuskin se toimii sitten tunturissa:

Asiastahan voi tietysti jokainen olla omaa mieltään. Joka tapauksessa hotellin respasta toivotetaan kaikille hyvää alkavaa viikkoa.

HYVINVOIVAT SADISTIT

Tulipa tässä tuoreeltaan törmättyä Hommaforumin kautta Tamperelaisen lehden uutiseen joka on sinänsä tylyn tuttua settiä kaikilta osiltaan. Eli nuorisoväkivalta lisääntyy ja raaistuu, ohikulkijoita ryöstetään eikä poliisikaan ole enää koskematon. Jutussa haastateltu rikosylikomisario sanoo sen tyypillisen, mitä jokaisessa tällaisessa uutisessa tulee sanoa:

En puhuisi mistään tapauksessa katujengeistä: kyse on yksinkertaisesti nuorison pahoinvoinnista.

Koska kyseisestä asiasta sattumoisin tiedän jotain minäkin niin väitän, että kyseinen poliisi tietää oikein hyvin asian todellisen laidan mutta hänen on käytettävä ns. korrekteja ilmaisuja jotka levittävät ongelman koskemaan koko nuorisoa.

Ei kyseessä ole mikään nuorison yleinen pahoinvointi. Kyseessä on valitettavasti yleistyvä ihmistyyppi joka on täysin empatiakyvytön sadisti. Ei hän harjoita toisiin kohdistuvaa terroria pahoinvointinsa takia vaan siksi että hän nauttii siitä ja saa siitä suuren tyydytyksen. Hän voi hyvin. Erityisen hyvin hän voi maassa josta kyseisestä terrorista selviää likimain ilman seuraamuksia. Ja juuri tällaiset sadistit löytävät helposti toisensa. Usea heistä ei puhu suomea äidinkielenään.

Jutussa mainitaan myös se toinen pakollinen:

Tampereella on ryhmiä, joita voi kutsua nuorisoryhmittymiksi, mutta ei nuorisojengeiksi.

Kysymys: Tekeekö se porukalla ihmiseen kohdistettu väkivalta jotenkin vähemmän kipeää jos sen tekijä tulkitaan ryhmittymäksi mutta ei jengiksi? Kyseinen lause on pelkkää stiiknafuuliaa jolla annetaan ymmärtää että ongelmaa ei ole kun sitä ei määritellä ongelmaksi.

ANTERO LÄRVÄNEN JA UHRIJUHLA

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen tällä kertaa Turun saaristosta jonne meidät on kuskattu mukavasti sisäministeriön saaristoalus Lättäpeellä. Itse asiassa meillä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä lähetyksemme koskee sillä olemme tulleet tänne kutsuttuina eikä syytä ole kerrottu. Mutta eiköhän syy pian selviä sillä meitä lähestyy vanha tuttavamme eli saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Tervehdys, Lennipirkitta, mistähän tässä oikein on kysymys?

- Tervehdys, Antero. No tässähän on kyse siitä, että teille kehitysavun arvostelijoille lyödään nyt kerralla jauhot suuhun.

- Jaa, no lyödään sitten vaan mutta kuinkas näin tapahtuu?

- No tehän olette aina sanoneet että kehitysapu on pakkoverotettua rahaa köyhiltä länsimaalaisilta rikkaille afrikkalaisille gepardihattujohtajille. Mutta nyt me näytämme teille, että tällä kertaa näin ei ole. Gepardihatut eivät saa latin lutia.

- No mutta tämähän on sitten ihan oikea ilon ja onnen päivä. Tarkoittaako tämä sitä, että Suomi lopettaa järjettömän ja täysin tuloksettoman kehitysavun ja käyttää kyseisen rahan johonkin tarpeelliseen tai ainakin jättää ottamatta kehitysavun verran velkaa?

- No eihän tietenkään. Sinähän ihan tyhmiä kysyt. Kyllä koko raha käytetään joka riikintaaleria myöten.

- No mutta… kuinkas… mitteekö…

- Seuratkaapas.

- No mutta, tuonnehan niemen kärkeen on rakennettu ihan hemmetin iso puu-ukko. Vähän niin kuin The Wicker Man-elokuvassa.

- No niin on. Tosin sen rakensivat käskystä laivaston pioneerit kun ei me itse osata.

- No ei kai siellä ihmisuhria sentään… niin kuin siinä elokuvassa?

- Ei. Mutta katsokaapas jätkät tuota hökötystä tarkemmin.

- Mutta hei… voi juma örtsy… sehän on täynnä rahaa!

- Kyllä. Sadan euron seteleitä. Kaikkiaan 1.257 miljoonaa euroa. Eli toisin sanoen 1.25 miljardia euroa. Vuositainen kehitysapumääräraha.

- No miksi ihmeessä se raha on köijätty tuon häkkyrän sisälle?

- Se poltetaan. Ihan hetken kuluttua. 1.25 miljardia euroa.

- Minkä ihmeen takia? Sehän on silkkaa hulluutta.

- Ei se suinkaan sitä ole. Se osoittaa, että te käppäukot olette oikeassa. Omalla tavallanne vaikka ainahan te väärässä olettekin. Periaatteellisesti väärässä ja periaatettahan eivät faktat pahemmin häiritse. Ei meille suvaitsevais-tiedostaville ihmisille ole niinkään tärkeää että mihin poltettavaksi määrätty raha menee. Pääasia on että se poltetaan. Kas kun suvaitsevais-tiedostavan toiminnan onnistumista ei mitata varsinaisen onnistumisen kautta vaan asiaan poltetun rahamäärän kautta. Ja  nimenomaan niin että se on joidenkin muiden kuin meidän ansaitsemaa rahaa. Kas kun eihän me itse actually ansaita mitään. Mutta voi luoja, että me olemme hyviä sitä käyttämään. Ja tällä pannaan teiltä turvat tukkoon. Latin lutia ei mene gepardihatuille. Niin että ei parane käppäukon valittaa. NO NIIN, TYTÖT! TULTA NURKKIIN!

- Tuota… ennen kuin te sytytätte niin saadaanks me ottaa tuosta parikymmentä miljoonaa? Me luvataan käyttää ne saunan pesän virikkeenä Lällävedellä. Oltais vähän niinkun… tiedostavassa hengessä mukana.

- Hä-hää! Älkääs jätkät yrittäkö. Ei me tohon halpaan mennä. No niin, tytöt…

Hösse: Jaahah… siinä sitä menee melkein kahden vuoden armeijan hankintamäärärahat… tai ties minkälainen määrä tekemätöntä tietyötä… savuna ilmaan… niin kuin on toisaalta mennyt joka vuosi ennenkin… muoto vaan vaihtuu…

Pertta: Ja siinä menee ties kuinka monta sosiaali- ja terveysalan suorittavan tason työpaikkaa… tai teho-osastopaikkoja… savuna ilmaan… niin kuin on toisaalta mennyt joka vuosi ennenkin… muoto vaan vaihtuu… ja ämmät pyörii rovion ympärillä kuin ruottalaisnaiset sen midsommarfittaninsa ympärillä… rupeaa tuo hihkuminen muistuttamaan uskonnollista kiihkoa…

Antero: Vaan hei Lennipirkitta! Kai sitten seuraavaksi poltetaan se haittamaahanmuuttoteolliseen koneistoon vuosittain upotettava kolme miljardia ja risat? Ja sehän meinaa että kun tarvittava egouhraus on tehty niin etnisesti edistyksellisiä elätettäviä käsketään etsimään uudet elättäjät ja asiaan liittyvät akateemiset suojatyöllistetyt voivat kokeilla houkuttelevuuttaan yksityisen sektorin työmarkkinoilla? Kun se raha on poltettu.

- Voi Antero. Kyllä sinä olet niin lapsellinen. Totta kai se raha käytetään edelleenkin Suomessa. Kas kun mainitsemasi elätettävät ovat käveleviä solidaarisuuspokaaleja jotka todistavat meidän hyvän ihmisyyden. He ovat meille välttämättömiä. Heitä tarvitaan, että pääsemme ruokkimaan egoamme moittiessamme teidän epätiedostavaa asennetta heitä kohtaan. Niin joo, tavallaan me tarvitsemme teitäkin. Että meillä on joku, jota tuomita. Meillä ei ole hyvä olla jos meillä ei ole tiedostavan paha olla. Ja nuo siskomme ja parrakkaat siskomme joita nimität akateemisiksi suojatyöläisiksi tarvitsevat ja ansaitsevat tietenkin turvatun elannon. Ei kai heitä varsinaisiin töihinkään voi komentaa? Ja tähän kuuluu tietysti myös juuri poltetun kehitysapurahan piiriin kuuluvat toiset siskot ja parrakkaat siskot joiden elanto tulee turvata. Joten tämän rovion lisäksi poltetaan jatkossa hiljaisemmalla liekillä kolme miljardia ja huomattavasti suuremmat risat.

 - Niin… minä sitä aika ajoin kyselen vähän tyhmiä. Olis kai tää pitänyt muutenkin ymmärtää.

- No niinhän sinä Antero kyselet. Muista kaksi perusasiaa: Tiedostavan egon ruoka ja turvattu elatus. Tiedostavan egon ruoka ja turvattu elatus. Onhan kyse sentään työtätekevän kansan työtätekemättömästä älyllisestä iskukaaderista.

- Ja näinhän se olikin. Täällä Antero Lärvänen, uhrijuhlilta Turun saaristosta. Taidanpa lopettaa lähetykseni tähän. Siirto rutioon.