keskiviikko 15. elokuuta 2018

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XCVI


1. Ämmät rääkyy ja uhoo



Hotellin respassa törmättiin (kiitos Hommaforumille mediavalppaudesta) erääseen vaasalaiseen ”tussuteatteriin”. Asiasta ei sinänsä olisi tarvetta tehdä postausta muuten mutta koska verorahoilla toimiva politruk-Yle näki hyväksi että tätäkin feminististä viisautta on hyvä esittää väkisin maksaville katsojille niin esitetään hieman kommentteja. Jos lukija haluaa tuhlata elämästään muutaman minuutin niin tuo tussuilu löytyy tästä Yle Areenan lähetyksestä kohdasta 33.35 mutta Hommalta löytynyt kuvasarja kiteyttää olennaisimman.



Asian tiimoilta voi esittää muutamia huomioita:

1. Ns. tiedostavan väen keskuudessa moukkamainen käytös ei ole aikoihin ollut vika vaan se on haluttava ja hyväksi tulkittu ominaisuus. Samoin kuin julkinen väkivaltafantasiointi jonka virallinen Suomemme mieltää vain ”voimakkaaksi mielenilmaisuksi”.

2. Mikähän kumma noilla feministeillä on kun ne ovat niin kovasti jumittuneet tuohon sukupuolielimeensä ja sen julkiseen mainostamiseen? On vitunvirkkausta, välillä ”pimppini on valloillaan”, välillä nostellaan ketsuppipulloa no sillä niin ja täytyyhän sitten olla myös tussuteatteri. Kyllä me tiedetään muutenkin että niillä on jalkojen välissä sellainen. Mitenkäs muuten, jos joku jätkäporukka perustaisi ”Mulkkuteatterin” joka julistaisi naisvihaa yhtä suurella paatoksella kuin nämä tussuilijat niin mahtaisiko Yle olla kovin innostunut tuomaan heidän sanomaansa julki? Vai oliskos kyseessä feministisen joukkorääkymisen lisäksi rikosilmoitusten paikka?

3. Kyseiset tussuilijat ovat siis Vaasan ylioppilasteatterista ts. yliopisto-opiskelijoita joten voi varsin perustellusti väittää että ilman heidän vihaamiaan keski-ikäisiä persvakoäijiä näiltäkin naikkosilta loppuisi niin leipä, mukavuudet kuin elämän välttämättömyydet varsin nopeasti. Mutta eiväthän nuo pullalla syötetyt pellet sitä tajua että nuo heidän vihaamansa keski-ikäiset miehet elättävät heitä.

4. Etäuhoaminen on helppoa. Vaikka meille raappahousu- ja persvakoäijille ajatus naisen lyömisestä on kovin vieras niin kehityshän kehittyy ja tosielämässä jos toi knääkkä yrittäisi oikeasti potkia miestä kasseille, niin mies toteaisi että herrasmies tietää milloin ei olla enää herrasmies ja täräyttäisi – täydellisen tasa-arvon nimissä tietysti – kyseistä henkilöoletettua turpaan. Jolloin kyseinen henkilöoletettu rääkyisi joutuneensa misogyynisen väkivallan kohteeksi. Yle uutisoisi asiasta alaleuka väpättäen ja Ylen keskusteluohjelmassa päivystävät (naispuoliset) dosentit keskustelisivat että mikä suomalaista miestä vaivaa.

Sinänsä jos arvostelee kyseistä performanssia taiteellisista näkökulmista ja varsinkin jos performanssin tarkoitus oli herättää väsynyttä myötähäpeän tunnetta niin esityshän oli täysin onnistunut. Voi myös olla että kyseisessä performanssissa esiintyi kaksi tulevaisuuden suomalaista vaikutusvaltaista poliitikkoa. Noillehan on tilausta varsinkin vihreissä ja vasureissa.

2. Mutta toista onkin Unkarissa

Täällä Suomessa feministit ovat pyhiä ja koskemattomia vaikka ne kuinka horinmummoa puhuisivatkin. Sen sijaan Unkarissa on otettu (tämänkin asian suhteen) järki käteen ja siellä hallitus on ilmoittanut että gender-tutkimuksen opinnot loppuvat maassa. Peruste on selvä ja ymmärrettävä eli ”sukupuolentutkimuksen opetusohjelmilla ei ole mitään tunnistettavissa olevaa tarkoitusta ja ne perustuvat pikemminkin ideologiaan kuin tieteeseen.” sekä ”unkarilaisilla työmarkkinoilla ei ole minkäänlaista kysyntää gender-tutkimuksen opinnoista loppututkinnon saaneille.”


Eihän sitä kysyntää olisi Suomessakaan ellei sitä väen väkisin verorahoilla (jotka ovat samalla pois jostain järkevästä käytöstä) väkisin pidettäisi yllä. Hotellin respasta nostetaan hattua unkarilaisille ja todetaan että kyseinen suojatyön ja ideologisen palkatun harrastuksen automaatti tulisi lopettaa Suomessakin. Jos joku haluaa moista harrastaa niin se toki sallitaan kun sen tekee omalla ajallaan ja rahoituksellaan. Niin kuin harrastuksia yleensäkin.

Selvää tietysti on että länsimaiset feministit – jotka kuvittelevat että Handmaid´s Tale on dokumentti – nostavat asiasta joukkorääkymisen mutta sehän on niille lajityypillistä käytöstä. Ne rääkyvät että tietävät olevansa olemassa. Ilmiötä voisi verrata siihen että kännykkä lähettää jatkuvasti lähimpään tukiasemaan ”olen täällä”-signaalia.


3. Onks papereita? Ei oo, pyyhin ittekin jäkäliin

Lännen Median päätoimittajalle Matti Posiolle tuli henkinen pipi kun Puolassa rajavartiosto tarkasti hänen paperinsa vaikka ei oltu edes rajalla. Alaleuan väpätyksessään hän toteaa että demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio ovat vallitsevan kehityksen myötä uhattuna.

Näin alkuun hotellin respassa muistellaan vaikkapa Suomen 1980-lukua jolloin paperit tarkastettiin ilman muuta. Vaikka täällä kuinka raavitaan päätämme ja yritetään muistella niin ei vaan tule mieleen että silloin oltaisiin eletty jossain totalitarismissa. Erityisesti muistuu mieleen että suomalaisiin ei silloin kohdistunut ulkomaalaisten tekemää väkivaltaa. Sen sijaan kun katsoo Eurooppaa jossa papereita ei enää kysellä ja mihin se linja on johtanut niin mieleen tulee väkisinkin se että toimittajan käsitys sekä demokratiasta, ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta on vähintäänkin hämärtynyt.

Vaan ehkä ongelman ydin on siinä, mitä suomalainen valtamedia ajattelee itsestään. Sehän mieltää olevansa viranomainen. Jonka edessä kumarretaan. Itse asiassa se mieltää olevansa viranomainen kaikkialla maailmassa. Käyhän se vieläkin Yhdysvaltain presidentinvaaleja hoksaamatta että ne käytiin jo vuonna 2016. Siksi kyseiselle toimittajalle oli varmaan shokki huomata että Puolassa hän ei ollutkaan kuvittelemansa viranomainen vaan ihan tavallinen jätkä jonka täytyi näyttää paperinsa kun tehtäväänsä suorittava viranomainen niitä kysyi.

Otetaan vielä esille kyseisen toimittajahäiskän kirjoituksen otsikko:

”Rajavartiosto pysäytti automme Puolassa ja halusi tarkistaa passit – Tämäkö on Euroopan tulevaisuus”

Tämä on ollut loppujen lopuksi koko lailla Euroopan normaalitila varsin pitkään. Kyseisen toimittajan rajaton ja passiton utopia on varsin uusi ja tällä hetkellä vallitseva häiriötila. Euroopan rajattomasta ja passittomasta tulevaisuudesta hän voi mennä hakemaan esimerkkiä vaikkapa Ruotsista. Tutustuminen PT-median uutisointiin voisi olla hyvä alku.

Mutta eihän kyseinen toimittaja noita uutisia lue. Hän tykkää pitää päänsä puskassa ja haaveilla rajattomasta ja passittomasta maailmasta. Jonka seurauksia hänen ei tarvitse nähdä tai ainakaan uskoa. Ehkä hän mieltää että demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio koskee vain häntä ja kaltaisiaan.

4. Ullatuspaloja Ruotsissa

Tämähän johtuu epäilemättä ilmastonmuutoksesta mutta Ruotsissa on palanut (no joo, hieman avustettuna)  kymmeniä, ellei enemmän autoja. Lukija on varmasti jo törmännyt asiaan liittyvään uutisointiin. Todetaan lyhyesti että tämä kuva kertoo kaiken nykypäivän Ruotsista:


Muistutetaan niitä SDP:n, Kepun, Kokoomuksen, Vihreitten ja Vasureitten poliitiikkoja jotka haikailevat Suomen pääministerin virkaa: kerran tekin olette samanlaisessa kuvassa.

Ruotsalaisilla on tietysti asiaan liittyvää intuitiota vieläkin enemmän kuin Suomella. Jo kaksi vuotta sitten Ruotsin keskustan johtaja Annie Lööf esitti että autonpolttajat voisivat suorittaa rangaistuksensa yhdyskuntapalveluna poliisin ja pelastustoimen palveluksessa:


Hotellin respassa jäädään odottamaan ehdotusta että mahdollisiin terrori-iskuihin osallistuneet suorittaisivat rangaistuksensa yhdyskuntapalveluna Ruotsin puolustusvoimissa.

maanantai 13. elokuuta 2018

MITTARI ELI VIESTI MENNEESTÄ


Elettiin erästä syyskuun loppupuolen päivää ja kirkas auringonpaiste näytti pikkuhiljaa talvea kohti etenevän ja kauniisti väriään muuttavan luonnon kaikkein kauneimmillaan. Muutama kilometri erään kuihtuvan kuntakeskuksen eteläpuolella sijaitsi tienvieruslevike. Sellainen varsin tavallinen, pelkkä tien viereen jatkettu asfaltinpätkä ilman minkäänlaista ulkohuusia, pöytää tai edes roskista. P-merkki siinä sentään oli mutta Tielaitos vai mikä Destia se nyt on (entinen Tee Vähän ja Lepää) ei ollut kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota saati sitten määrärahoja. Levikkeen sivussa kasvoi horsmaa, sen takana oli oja ja ohikulkija saattoi ikäväkseen huomata että olihan paikalla sittenkin jonkunlainen roskis, nimittäin koko levikkeen mittainen. Mikähän siinä oli kun ihmiset heittelevät kaikenlaista ryönää sinne minne ei pitäisi? Komeuden, tai sen puutteen kruunasi ojassa lojuva uransa lopettaneen pesukoneen raato.

Levikkeestä saattaisi käyttää proosallista termiä yksinäinen levike kaiken syrjässä. Hetken kuluttua se ei olisi enää aivan niin yksinäinen sillä etelän suunnasta saapui auto, punainen Nissanin pickup joka jarrutti, löi vilkun päälle, kääntyi levikkeelle ja pysähtyi siihen. Autosta nousi kaksi yli viisikymppistä diplomirumaa ja elettyjen mailien kuluttamaa miestä jotka oikoivat jäykkiä selkiään, kävelivät levikkeen reunalle, alkoivat aukoa housunnappejaan ja totesivat että oli aika kätellä työtöntä. Lorisevan toimituksen suoritettuaan miehet kaivoivat taskuistaan voimasavuke Bostonit ja panivat palamaan.

Hehän olivat muuan Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka olivat taas kertaalleen matkalla yhteiselle metsästysreissulle paikkaan nimeltä Patkavoukunsalo. Siinä kusitauollaan miehet puhaltelivat savuja, katselivat siivotonta levikettä ja puistelivat päätään päivitellen inhimillistä laiskuutta. Olihan sitä itse tullut tuotua roskat sentään tunturistakin mukana. Mites se menikään se jonkun autiotuvan seinällä oleva juliste… joo, kannoit tänne bruton, söit neton, taara on puhtaan luonnon vaara. Paikkansahan se piti. Pitää olla siististi. Ei se niin vaikeaa ole. Lötjönen sneppasi tulipesän Bostonistaan, sammutti sen kengänpohjallaan katsoen samalla autoa päin ja totesi:

- No voi perskeles.

Mihin Ykä vastasi:

- Tunnistan kyllä nimeni mutta oletan äänenpainostasi että sen kirjoitusasu oli pienellä alkukirjaimella joten kyseessä olikin tilannearvio. Eli vad för helvete?

Lötjönen nyökkäsi autoa kohti, Ykä katsoi myös ja totesi:

- No voi perskeles.

Uskollinen Nissan oli jälleen kerran suorittanut metamorfoosin ja toverusten edessä olikin Pobedan sedan-malli jostain 1950-luvun loppupuolelta. Samalla etelään päin suuntautuvaan tiehen alkoi muodostua jatkuvasti kasvava pyörre. Lötjönen totesi tähän:

- Jaa-a… kas siinäpä muodostuu oikein pirunmoisen näköinen pyörre jostain toisesta ulottuvuudesta. Ihan kuin hornan portit olisivat auenneet tai jotain yhtä runollista. Synkkää on, en paremmin sano. Tässä vaiheessahan meidän pitäisi vissiin kohdata jäätävä ja alkukantainen kauhu joka tulee suoraan pikkuaivoissa asustavasta luolamiehen jämästä, päästää löysät lahkeeseen ja juosta karmeesti kirkuen karkuun.

Tähän vastaili Ykä:

- Hjuu… näinhän sitä on tämmösissä tapauksissa tapana tehdä… olen minäkin nähnyt nuo elokuvat… mutta eihän me mennä minnekään ja pöksytkin pysyy puhtaina mitä nyt ehkä vanhat jarrujäljet siellä on… näyttää siltä että Kalevi Keihäsen Aikamatkat on taas varannut meitä varten jotain peräti mielenkiintoista. Katotaas mitä tuosta pyörteestä oikein ilmestyy… no voi perskeles!



- No hemmetti, sieltähän tulee meille mittari.

- Joo, ja vielä vanha kunnon Volga. Keihäsen rekisterissä natürlich.

Pyörteestä ilmestyi tosiaankin taksi, vanha Volga mallia M 21. Taksi oli varmaankin jotain 1960-luvun loppupuoliskon peruja olevia takseja koska siinä oli taksikyltti metallisen putkikaaren varassa keskellä kattoa niin kuin silloin aikanaan oli. Taksi pysähtyi levikkeelle ja siitä nousi romuluinen, suurinpiirtein Ykän ja Lötjösen ikäinen mies jolla oli päällään vanhanmallinen taksikuskin puku aina koppalakkia myöten. Hän sanoi leveästi hymyillen:

- Herrat Perskeles ja Lötjönen, oletan?

- Oletattepa aivan oikein. Ja me oletamme että te olette Kalevi Keihäsen Aikamatkojen palveluksessa.

- Vaan nytpä menee oletukset kerralla kohdalleen.

Taksikuski kätteli toveruksia, esitteli itsensä Kauko Romppaseksi ja kertoi hieman itsestään. Mies oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen vuonna 1992 ja totesi että Taivas oli varsin mukava paikka asustella mutta nämä Kalevi Keihäsen Aikamatkat tarjosivat välillä mukavia viraabelihommia täällä maan päällä. Vähän niin kuin maallista vapaata jatkuvasta ilosta ja riemusta. Täällä maan päällä hiki haisi, pieru pärisi, olut röyhtäytti, paska haisi ja saunassa paloi selkä. Maan päällä joskus kärsitty räkäflunssakin tuntui mukavan eksoottiselta. Suorastaan virkistävältä. Kaikki täällä maan päällä oli astetta, mitenkä sen sanoisi, aidompaa. Sitten hän totesi että tarjolla olisi ilmainen kiertomatka taksilla ja hieman muutakin ohjelmaa. Jos vaan sopii. Miehet totesivat että semmonenhan sopii ilman muuta. Lötjönen kysyi kuitenkin:

- Vaan mites tuo meidän Nis… Pob… no, Nibeda? Jätetäänkös se tähän?

- Sen voi rauhassa jättää siihen. Meillä on sille vartija. Se varmistaa, ettei termiitti iske.

Miehet huomasivat että levikkeen viereen oli ilmestynyt parkkimittari. Semmonen vanhanmallinen joka otti vastaan markkoja eikä niitä Brysselin oravannahkoja. Näytti jo raksuttavan eli pieti oli näemmä etukäteen pistouvattu. Miehillä ei ollut pienintäkään epäilystä siitä etteikö parkkimittari hoitaisi vartijan hommaansa joten he hyppäsivät luottavaisin mielin mittari-Volgan kyytiin.



Volgassa taksikuski Romppanen tuumasi että otetaanko ensin pieni kiertoajelu tuossa lähellä olevassa Kekkoslovakian aikaisessa kuntakeskuksessa. Toverukset totesivat että sehän vaan passaa ja pistivät samalla poskeensa Romppasen tarjoamat vanhat kunnon Pastirol-pastillit todeten että niin naiset, kondomit kuin deodorantti pettävät mutta Pastirol ei petä koskaan. Kuntakeskusta kohti ajellessa he totesivat vielä että onpa mukavaa rupatella semmosen miehen kanssa joka puhuu vanhaa kunnon kekkoslovakiaa. Se nykyinen suomalainen, englanninkielisiä lainasanoja aina vain enemmän käyttävä yleiskieli kun oli jotenkin, no, kieleksi muuttunutta bulkkitavaraa ja vielä niin perkeleen ylikorrektia.

Volga eteni kohti kuntakeskusta ja matkalla vastaan ajoi sekä poliisiauto että postiauto. Taksissa raksutti tyylikäs vanhanmallinen taksamittari. Romppanen totesi että se on päällä vain tunnelmanluojana. Kalevi Keihäsen Aikamatkat ei ota asiakkailtaan maksua.



Volga kierteli kyläkeskusta pitkin poikin. Pääosin äänessä oli Romppanen joka tietysti tunsi paikan ja kertoi kunnasta, rakennuksista, sekä niitten käyttötarkoituksesta ja historiasta. Ykä ja Lötjönen lähinnä katselivat, kuuntelivat ja esittivät välillä pieniä täsmentäviä kysymyksiä. Välillä pysähdyttiin snagarille jossa nautittiin kekkoslovakialaiset lihapiirakat joihin ei tarvinnut laittaa lisätäytettä. Se oli täyttä evästä jo itsessään.

Jälkiruuaksi nautittiin läheisellä kioskilla jäätelötötteröt (1 mk). Ykä otti päärynän, Lötjönen mansikan ja Romppanen suklaan. Samalla kioskille ajoi sen ajan tyypillisillä pitkäsatulaisilla fillareillaan muutama poika. Lippalakit päässä, korvien yli ulottuva tukka ja leveälahkeiset farkut joissa joka pojalla näkyi jäljet siitä että lahkeet olivat ainakin kerran menneet kettinkien väliin. Pojat ostivat merirosvorahoja ja yksi heistä vielä Buster-lehden.

- Lainaat sitten mulle ekaks kun olet lukenut.

- Ei kun mulle. Sinä sait viimeks ekana.

- Ei kun mulle. Minä lainasin viimeks Shokki-lehden sulle.

Ykä ja Lötjönen katselivat poikia lämpimästi hymyillen. Ihan kuin olisi katsonut itsensä kopiota joskus vuodelta 1974.

Kun tötteröt oli mässytetty Romppanen ajoi kunnan laidalla olevalle pienelle aukiolle jossa oli muistokivi. Se kertoi että tältä paikalta paikkakunnan miehet läksivät Ylimääräisiin Harjoituksiin lokakuussa 1939. Toverukset ottivat hetkeksi aikaa lätsät päästään todeten että tuosta porukasta eivät kaikki palanneet ja panivat sen jälkeen palamaan Romppasen tarjoamat Työmies-tupakat. Romppanen kysäisi:

- No, miltäs se ajelu tulevaisuuden miehistä tuntui?

Ykä totesi:

- Täytyy sanoa, että olipahan ehkä elämäni hienoin taksimatka. Kiertomatka johonkin, jota ei enää valitettavasti ole. Jos tuo pieni kuntakeskus olisi olemassa vuoden 2018 Suomessa niin silloin se olisi jonkunlainen lavastettu paikka. Vähän niin kuin se aikanaan Itä-Berliinissä ollut asuinalue jota aina esiteltiin länsituristeille. En minä hänen nimeään muista, olisko ollut Friedrichshein… vai mikä lie Rüisenrüttenstad se oli… tai jotain sinnepäin… tai ei jotain sinnepäinkään… minä enää muista…

Lötjönen komppasi:

- Joo, myöntää täytyy. Jos ihan ensimmäiseksi sanoo paikan yleisilmeestä jotain ja jotain samalla kovasti positiivista niin se oli vielä pääosin semmonen vanhanmallinen mukava puukeskusta. Vanhoja kivoja ja tyylikkäitä rakennuksia. Nykyisin tuokin paikka on pilattu, vanha purettu aikaa sitten pois ja tilalla on niitä elementtipakkilaatikoita jotka tekevät joka ristuksen paikasta pienemmän mittakaavan Lasnamäen.

- Ja täällä oli koulu. Niin kuin Romppanen kertoi niin vielä sellainen että kansakoulusta saattoi jatkaa oppikouluun ja aina ylioppilaaksi. Samalla paikkakunnalla. Ja ennen kaikkea oli myös ammattikoulu.

- Osuuskauppa, Elanto, ja vielä erillinen Kinnusen myymälä. Kirjasto. Kukkakauppa. Kolme parturi-kampaamoa. Rautakauppa. Kaksi snagaria ja vielä erikseen kioski. Urheiluvälinemyymälä. Sekä tietysti Osuuspankki, Säästöpankki, Koppi ja Syppi.

- Ja sitten tietysti paikallinen terveyskeskus vuodeosastolla. Apteekki. Vanhainkoti. No kunnantalo tietysti. Täähän oli silloin vielä oma kuntansa. Ja kaiken kukkuraksi oma poliisiasema. Tään kokoisista paikoista saattaa meidän aikanamme olla jotain seittemänkymmentä kilometriä lähimmälle poliisiasemalle. Tinanappeja saa odotella tosi pitkään jos hätä on.

- Tiedäkkös, Romppanen, tämmöinen paikka olis meidän aikanamme haja-asutusalueen taivas. Mutta ei näitä enää ole.

Romppanen löi Työmies-tumpin pois holkistaan ja vastasi:

- Tiedänpä hyvinkin. Minulla on varsin hyvät tietolähteet. Etten sanoisi taivaalliset. Huvittaiskos herroja siirtyä matkan seuraavalle osiolle?

- Totta hemmetissä.

Miehet hyppäsivät jälleen Volgan kyytiin, Romppanen löi ykköstä läpeen joka meni synkronisoimattomana sisään hieman jurskahtaen. Seuraavat vaihteet olivat sitten jo synkronisoituja niin kuin kyseisessä Volgassa oli. Ajo ei kestänyt pitkään ja Volga pysähtyi yksityislentokentän reunalle.

- No voi juma örtsy… onkos toi… onhan se…



Olihan se. Täydessä lentokunnossa oleva Douglas DC-3. Koneen portailla odotti lentäjän univormuun pukeutunut mies, ehkä lähempänä kuutta- kuin viittäkymmentä. Mutta katse oli kirkas ja kädenpuristus luja. Mies esittäytyi:

- Olen lentokapteeni Aaretti Tenttinen ja tarjoan teille pienen yleisölennon tämän kekkoslovakialaisen maakunnan maisemissa. Olette osaavissa käsissä sillä pitkän liikennelentäjän urani lisäksi olen aikanaan sompaillut sekä Fokker C.X:ää että Junkers Ju 88:aa. Hieman ankarammissa lento-olosuhteissa. Tällä lennolla meitä ei ammu ilmatorjunta.  Herrat ovat hyvät ja käyvät sisään. Kakkospilotti Eskelinen jo ohjaamossa valmistelee lentoa.

Eihän toveruksia tarvinnut kahteen kertaan käskeä. Kävi vielä ilmi että he olivat lennon ainoat matkustajat mutta silti paikalla oli kaksi viehättävää lentoemoa. Sopivassa ajan tyylissä tietysti joka sai toverukset toteamaan että kyllä toi minihame on vaan mahdottoman mukava keksintö. Ainakin noin miehen näkövinkkelistä.



Tenttinen lisäsi koneen kierroksia ja vanha Dakota nousi pehmeästi taivaalle ottaen korkeutta. Kun kone oli päässyt lentokorkeuteen tulivat lentoemännät tarjoilukärryjen kanssa ja totesivat:

- Ajattelimme että te ette kaipaa mitään kaviaaria ja hanhenmaksapalleroita vaan teille kävisi sellainen hieman yksinkertaisempi, aikaan ja tunnelmaan sopiva annos. Kun tämä on muutenkin vaan aikojen-, ei mannertenvälinen lento.

Miehet vilkaisivat annosta ja totesivat:

- Vaan tästähän ei lentoeväs paljon parane. Kahvia, koulunäkkäriä ja niitä sulatejuustonappeja mitä koulussa silloin aikanaan oli sekä vielä kolmiotetrassa oleva trippimehu. Sitten vielä Hangon keksejä, Suffeli ja pihlajamarjakaramelli. Kiitoksia neideille. Me tässä äyskäröidään annoksemme ääntä kohti samalla kun kattelemme maisemia.

Kun miehet olivat nauttineet maittavan lentoevään tarjosivat lentoemot miehille vielä konjakkia.

- Jaa-a… vaan kun me jatketaan tästä vielä autolla… ei taida oikein sopia…

- Teknisesti ottaen te jatkatte automatkaanne vajaan viidenkymmenen vuoden kuluttua niin että teillä on kyllä siinä vaiheessa ihan varmasti nollat promillet.

- Jaa… no otetaanpa sitten tuplana.

Miehet ottivat konjakkilasinsa – ajan henkeen sopivasti tietenkin Alkon Monopolia – ja keskittyivät nauttimaan maisemista. Joissa ei ollut valittamista.



Lennon päätyttyä Ykä ja Lötjönen kiittivät miellyttävää henkilökuntaa miellyttävästä lennosta ja tarjoilusta. Kalevi Keihäsen Aikamatkojen DC-3 nousi jälleen taivaalle ja katosi jonnekin ajan kaukaisuuteen. Taksikuski Romppanen oli odottanut toveruksia ja kysyi lennon tunnelmista.

- No, suomalaista maisemaa on kehuttu kyllästymiseen asti. Se on yhtä hyvännäköinen ihan mistä vinkkelistä hyvänsä. Tietysti lentokoneessa hoksaa sen kuinka tasainen maa Suomi loppujen lopuksi on. Mutta ei se maisema ollut pääasia.

- Mikä oli?

- Nosturit. Tietyöt. Rakennustyömaat. Nousevat uudet asunnot. Niin omakotitalot, rivitalot kuin kerrostalot. Uutta. Parempaa. Mukavampaa. Siinä kaikessa näkyi se, mikä näkyi tällä taksiajelullakin. Joku, joka meidän ajastamme alkaa olla kokonaan kadonnut.

- Joka on?

- Toivo. Usko tulevaisuuteen. Usko, jolle siihen aikaan oli perusteitakin.

Lentokentän tieltä alkoi kuulua lähestyvää moottorin jyrinää ja paikalle ilmestyi postiauto. Auto pysähtyi Volgan viereen ja kuski tuli tervehtimään miehiä:

- Morjens, tulevaisuuden miehet. Tässä pikaisesti pyörähdän paikalla tuodakseni teille vähän lukemista sinne metsästysmökillenne. Kun me tiedetään että ettehän te niitä oman aikanne lehtiä osta kumminkaan ja eihän niistä ole nykyisin edes pesänvirikkeeksi. Paskaa paperin laatua nykyisin. Olkaatten hyvät, silvuplee, vassakuu, pasaalusta ja sama muilla kielillä.



Toverukset totesivat että no nyt on kerrankin asiallista lukemista mökille. Jää paskalehdet varmasti ostamatta. Taitaa jäädä jopa vihasivustot läppäriltä lukematta. Postiauton kuski veti kättä koppalakin lippaan ja vastasi puolestaan:

- Vanhassa vara parempi. Jäisin rupattelemaan pitempäänkin mutta mulla pukkaa keikkaa. Käyn viemässä muutamia eläkeläisiä Viipuriin kesällä 1939. Som´moro ja kohtsiltään syyvään viipunrinrinkilöit!

Postiauto ajoi kaukaisuuteen, muuttui siinä etääntyessään sellaiseksi tyypilliseksi 1930-luvun sekajunaksi ja katosi. Romppanen totesi toveruksille että taitaa olla aika meidänkin lähteä. Volga ajoi jälleen kuntakeskukseen. Etuikkunasta näkyi hyvinvoiva, kehittyvä ja toivoa täynnä oleva paikkakunta. Takaikkunasta puolestaan näivettyvä betonisten pakkilaatikkojen harmaannuttama kuihtuva kyläpahanen. Miehet totesivat että taitaa olla parempi katsoa vaan eteenpäin. Jää paremmat muistot. Lopulta saavuttiin jälleen sille levikkeelle, jolla matka alkoi. Niin Romppanen, Ykä ja Lötjönen nousivat autosta ja panivat vielä palamaan Työmiehet. Romppanen kysyi parkkimittarilta:

- Tilanneraportti, kiitos.

Parkkimittari vastasi:

- Muuten rauhallista mutta yksi hyvin pukeutunut herraseurue osoitti mielenkiintoa autoa kohtaan mahdollisen laittoman taloudellisen hyötymisen mielessä. Kun jokainen sai äkillisen ja ankaran syöksyripulin niin he totesivat että poissa hyvä ja jopa parempi.

Romppanen kiitti parkkimittaria valppaasta ja tehokkaasta vartioinnista ja totesi sitten Ykälle ja Lötjöselle:

- Kalevi Keihäsen Aikamatkoilla on tapana tarjota tämmösiä reissuja sellaisille teidän nykyaikanne miehille ja naisille jotka oikeasti kantavat huolta huomisesta. Vähän niin kuin motivaation vahvistamiseksi ja samalla nämä reissut sisältävät vilpittömän, ehkä epätoivoisenkin pyynnön menneiltä sukupolvilta.

Romppanen oli muuttunut vähän yli kaksikymppiseksi versioksi itsestään. Hänellä oli päällään harmaa asepuku ja konepistooli hihnasta olalla:

- Meinaan, minäkin olin siellä jossakin viisi vuotta. Talvisodassa Laatokan Karjalassa. Jatkosodassa Itä-Karjalassa, Maaselän Kannaksella ja lopussa sitten siellä Tali-Ihantalan helvetissä. Haavoituin kahdesti.

Nyt Romppanen oli taas sen ikäinen kuin tämän kiertoajelun aikana:

- Sen savotan jälkeen niin minä kuin kaverini jotka sieltä selvittiin tehtiin sitten pirunmoinen homma, se toinen savotta jossa me jälleenrakennettiin tämä maa ja tehtiin siitä hyvinvoiva. Tuolla kiertoajelullanne te näitte ne ajat kun meidän työ alkoi tuottaa hedelmää. Me saatiin elintaso nousemaan sellaiseksi että meidän isovanhempamme ei olisi voineet edes käsittää sitä. Eikä se mitään pröystäilyä ollut sinänsä. Ei mitään turhaa. Mutta riittävää. Niin kuin tekin muistatte, niin 1970 – 1980-luvun Suomessa oli kohtuullisen hyvä elää. Ennenkaikkea sitä aikaa sävytti se toivo, ja usko tulevaisuuteen minkä tekin näitte ja tunsitte. Ja jonka myös muistatte. Vaikka pieniä silloin olittekin.

Nyt Ykän ja Lötjösen edessä oli noin 75-vuotias Kauko Romppanen:

- Minä kuolin maaliskuussa 1992. Kuolin hyvillä mielin. Vaikka se Suuri Lama olikin juuri tullut. Sillä maa oli saatu pohjimmiltaan siihen kuntoon että arvelin sen kyllä selviävän lamasta niin kuin kaikista edellisistäkin lamoista. Ja samalla se itäinen imperiumi kaatui. Enhän minä voinut oivaltaa, että sen tilalle tulisi uusi, läntinen imperiumi. Ilmansuunnasta joka aikaisemmin tarkoitti vapautta. Imperiumi, joka romuttaisi Suomen itsenäisyyden paljon tehokkaammin kuin se, joka yritti asein ja epäonnistui. Tällä kertaa se onnistui laukaustakaan ampumatta. Omien pettureitten avustuksella. Terijoen hallitus olikin tällä kertaa Helsingissä. Toimien niin kuin se edellinenkin eli eihän se suomalaisista välittänyt hevon helvettiäkään. Tällä kertaa se vaan onnistui siinä mihin se perkele pyrkikin.

Nyt toverusten edessä oli jälleen matkan aikana heitä kuljettanut taksikuski Romppanen taksikuskin univormussaan:

- Kaikki se, mitä tehtiin. Kaikki se vaiva mitä nähtiin. Kaikki, minkä vuoksi ponnisteltiin. Kaikki se, mitä saatiin aikaiseksi. Seuraaville sukupolville. Teidän aikanne on tuhoamassa sen kaiken. Pala palalta. Se näivettää pienet paikkakunnat. Se myy kansallisomaisuuden vieraille pilkkahinnalla. Ja sen lopun se antaa ilmaiseksi muualta tulleille. Joita se vielä asiakseen hankkii suomalaisten maahan ja suomalaisten elätettäväksi ja pakolla siedettäväksi. Tehden tuosta hulluudesta kyseenalaistamattoman itseisarvon ja sen arvostelusta rikoksen. Sellaisten ihmisten vaatimuksesta joita meidän aikanamme oltaisiin pidetty kylähulluina. Teidän aikanne tuhoaa sen kaiken mitä me teimme ja mihin uskoimme.

Romppanen otti koppalakin päästään, katsoi hieman alaviistoon ja oli hetken hiljaa. Sitten hän kohotti katseensa ja jatkoi:

- Niin katsokaas, pojat. Me kaikki kuolemme. Minä olen jo kuollut. Käyn vain aika ajoin maan päällä ajamassa mittaria kaltaisillenne miehille ja naisille. Kuolema täytyy hyväksyä. Kuolema on oleellinen osa elämää. Mutta… mutta jos se kaikki, minkä me olemme eläissämme tehneet hävitetään ja sen arvokin mitätöidään, niin… niin eikös silloin ole niin että meidät on vielä kertaalleen murhattu kuolemammekin jälkeen?

Ykä vastasi:

- Olet oikeassa. Kiduttavan oikeassa. Tuo pistää ajattelemaan. Ja kannustaa jatkamaan. Ettei aivan kaikkea menetettäisi. Mutta etkö anoisi sieltä Yläkerrasta viikon lomaa Persaukistenniemen Mökkikylään? Me oltaisiin tällä kertaa isäntinä. Palvelu pelaisi. Meillä on paljon maksettavaa. Tosin niitten puolesta jotka laskun kuittasivat meiltä kysymättä.

- Se veti kiinni.

Romppanen käveli taksiinsa, käynnisti sen, laittoi tutun jurskahduksen säestämänä ykkösen silmään ja Volga katosi jonnekin ajan kaukaisuuteen. Sinne oli kadonnut myös vartiota pitänyt parkkimittari ja Pobeda oli muuttunut jälleen Nissaniksi. Oltiin jälleen nykyajassa. Molemmat miehet olivat hetken hiljaa. Sitten Lötjönen sanoi:

- Heppu oli enemmän oikeassa kuin kukaan koskaan. Jokainen meidän aikamme päivä murhaa viikon menneitten sukupolvien työtä. Samalla se murhaa aina palasen toivosta ja uskosta tulevaisuuteen. Joka tulevaisuuden usko tehtiin ennen meitä. Jo pois menneitten toimesta.

- Joo. Kunnes jäljellä ei ole enää muuta kuin tyhjiä iskulauseita. Joita ei pysty syömään. Sekä vieraille lahjoitettu ja tyhjäksi syöty maan raato. Eiköhän jatketa matkaa?

Miehet nousivat Nissaniin ja jatkoivat matkaansa. Normaalisti Nissanin komuutissa kuului hyväntuulinen pulina mutta tällä kertaa matka jatkui pitkään syvän hiljaisuuden vallitessa.



Kiitos inspiraatiosta kuuluu useille lukijoille, kommentoijille & sähköpostia lähettäneille:

- Taksimies
- WhiteHunter
- Taisteluvälineupseeri
- S.E.P.

Lämmin kiitos teille.

perjantai 10. elokuuta 2018

UUSINTA: RÖHKIVÄ VASTAISKU


Ajattelinpa laittaa näin viikonlopun vaihteeksi uusinnan. Siihen ajatukseen pohjautuen että tuolla vihervasemmistolaisella puolellahan ollaan kovasti tuumittu sitä että jos asia on omasta mielestä hyvä ja hyväksyttävä niin kansalaistottelemattomuus ja lakien venyttäminen & ylittäminen on ihan ok. Koska he ovat niinqu oikeessa. Vaikka toteutus tuppaakin menemään reisille niin kuin PT-media kertoo Elin Organista, eiku anteeks Erssonista. Hänhän onnistui estämään sellaisen tuomion saaneen ja perheensä hakanneen väkivaltarikollisen karkoituksen joka oli poistumassa maasta vapaaehtoisesti.

Lämmin kiitos ja kunnioitus PT-medialle jatkuvasta valppaudesta. No, tässä uusinnassa on eräs neljä vuotta sitten kehittämäni ei-kovinkaan-vihervasemmistolainen kansalaistottelemattomuuden muoto. Tai oikeastaan kansalaisaktivismin sellainen sillä en ole varma että estääkö mikään laki varsinaisesti kyseistä toimintaa. Mietin tässä keskenäni että kuinkahan vihervasemmistolaiset suhtautuvat ideaani mutta sen enempää en mietikään vaan laitan käyntiin röhkivän vastaiskun:



*

Ajastaika oli kääntynyt Suomessa elokuun puolelle armon vuonna 2024. Oliko Suomi erilainen kuin kymmenen vuotta aikaisemmin? Kuinka Suomi-neidon kasvot olivat muuttuneet? Sehän riippui tietysti paljon siitä, mistä suunnasta niitä katsottiin. Yleensä ottaen Suomi ei ollut juurikaan muuttunut, ainakaan haja-asutusalueella. Elämä eteni tavalliseen rauhalliseen tapaansa, tosin maaseutu oli siinä mielessä eurooppalaistunut, että kaikennäköisille uusille EU-direktiivikotkotuksille oltiin opittu eurooppalaiseen tyyliin haistattamaan pitkät, niin kuin niille olisi tietysti pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Esimerkiksi EU-säännösten mukaisten navettojen kusirännien leveyden mittaajia oltiin henkilökohtaisesti opittu pyörittämään niissä kusiränneissä, joten jo vuosia olivat kusirännit olleet virallisesti säännösten mukaisia ihan ilmoitusasiana ja etäluennalla.

Jos Suomi-neidon kasvoja katsoi taas tietyissä suurissa kaupungeissa, oli asia hieman toinen. Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle oltiin perustettu käytännössä täysin itsenäiset islamilaiset enklaavit, joihin nähden hanskat tiskiin heittäneellä suomalaisella yhteiskunnalla ei ollut enää muuta osaa kuin elatusvelvollisuus. Näitä enklaaveja sivusta katsovalle saattaisi tulla mieleen, että Suomi-neito on alkanut röyhyytellä tupakkia, mutta alueilta nouseva savu ei tullut voimasavuke Bostonista, vaan alueella yleisenä urheilumuotona harrastettavasta tuhopolttamisesta. Levottomuudet levisivät alueilta aika ajoin muuallekin näitten kaupunkien alueelle, ja naapurikaupunkeihinkin kun enklaavien asukkaat olivat polttaneet päreensä mistä syystä nyt milloinkin sattuivat polttamaankaan. Siihenhän ei kovin suurta aihetta tarvittu ja aika ajoin ei tarvittu syytäkään vaan riehuttiin ihan muuten vaan lämpimikseen.

Päreitä oltiin tietysti poltettu myös kantaväestön keskuudessa, mutta siellä ymmärrettiin, ettei oman tai naapurin auton polttamisella asiat varsinaisesti mihinkään etene. Auto oli siinäkin mielessä tarpeellinen, että siinä oli kytkin, ja kytkintä oltiinkin nostettu eräissäkin suomalaisissa perheissä ja muutettu haja-asutusalueelle. Etnisillä enklaaveilla ei enää asunut kantaväestöä, eikä sinne saatu enää kantaväestön parista opettajiakaan, sillä opettajien ammattijärjestö oli ilmoittanut, että sinne ei lähdetä hommiin ellei saada käyttöön hyväkuntoista konetuliasetta ja lupaa käyttää sitä oman mielen mukaan.

Kaiken kaikkiaan Suomessa oltiin päästy siihen kehityksen vaiheeseen, mistä Ruotsia aikanaan, ainakin tietyissä piireissä kadehdittiin. Rikkana rokassa mainittakoon, että kaikkinainen sianlihan valmistus ja myynti oltiin kielletty niin Helsingissä, Tampereella kuin Turussakin, sillä jo  sianlihan käsittely saastutti enklaavien asukkaitten mielestä ilmaa ja oli niin haram kuin vain olla osasi. Mitäpä sitä ystävien hyvinvoinnin eteen ei tekisi, tuumi virkakoneisto ja noudatti pyyntöä, jonka tosin saattoi tulkita käskyksikin. Enemmistö otti röyhkeältä vähemmistöltä vastaan käskyjä, totteli, eikä ymmärtänyt edes hävetä.

Toisaalta, niin kuin jo tuli todettua, muualla Suomessa tilanne oli paljon rauhallisempi, sillä etnisesti edistyksellinen väestönosa oli valunut kaikkialta näihin enklaaveihin. Tilanne oli rauhallinen muun muassa täällä Huitsinnevadassa, jossa elokuisesta päivästä nauttiva naakkaparvi oli ankkuroitunut ansaitulle lepotauolle Huitsinnevadan Lihavalmistamo Oy:n katolle. Siinä nuo linnut raakkuivat, sukivat sulkiaan ja katselivat ihmisten puuhailua rakennuksen pihalla. Pihalle oli saapunut kaksi kuorma-autoa ja henkilöauto, ja niitten mukana seitsemän miestä, jotka kohtasivat pihalla heitä odottavan kahdeksannen miehen.

Jaa, tuumasivat naakat, tuohan on tuttua porukkaa. Siinähän on Perskeleen Ykä, Kikkisen Hösse, Järvelän Pertta sekä Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen. Miehet kättelivät heitä odottanutta lihanvalmistamon johtajaa Arnold Tappista. Naakat hiljensivät raakkumisensa ja kuulostelivat, mitä miehet oikein rupattelivat. Hyvällä tuulella ne ainakin näyttivät olevan.

- Jaahah, totesi johtaja A. Tappinen, tuttavien kesken Tappi-Arnold. Teidän tilaamanne satsi on valmis ja säkitetty. Eli kaksitoistatuhatta kahdeksansataa kiloa korppukuivaksi kuivattua sianlihaa. Ei muuta kun lastaamaan.

Miehet panivat hihat heilumaan. Tappi-Arnold osallistui lastaamiseen ja totesi siinä sivussa:

- Tämä on jo kolmas tällainen kuorma. Ja olen kuullut kollegoilta, että ympäri Suomea on tilattu aivan tolkuttomasti nimenomaan kuivattua sikaa. Mistähän tämmönen innostus oikein johtuu?



Perskeleen Ykä totesi:

- Perustelluista syistä, Tappi-Arnold, perustelluista syistä.

- Tää kun on säilyvää tavaraa. Eihän sitä tiedä, vaikka syttyisi sota, tuumasi puolestaan Hösse ja iski silmää.

Kun autot oli lastattu, kysyi Tappi-Arnold vielä:

- Ja laskuko pannaan samaan osoitteeseen?

- Sinnepä juuri. Eli Väärämyyntiyhtiö Som Von, toimitusjohtaja Esko Ylipasko.

Autot jyrähtivät käyntiin. Pertta laittoi autoradion päälle ja tuumasi, että siellähän on vielä menossa Huitsinnevadan paikallisradion uutiset:

…ja seuraavaksi tilannetiedotus islamilaisilta enklaavialueilta. Päivä on ollut suhteellisen rauhallinen. Tähän mennessä on poltettu vain kahdeksan autoa sekä kioski, ja Turussa on tapahtunut arabiankielen murre-eroista johtuva puukotus. Uhrin tila on vakava, mutta vakaa. Poliisin päivystävä sovitteluselitteläättöri Häegen Löllies totesi, että…

- Riekkukoot perkeleet, kun vielä kerkiävät, totesi Hösse, ja laittoi auton cd-soittimeen soimaan Ylermi Vilvatväisen & Hässityn Käsityksen rynnäkköhumppaa. Autot etenivät aikansa ja saapuivat lopulta Vökellysveden Tehomylly Oy:n pihalle. Mylläri Pertti Pärr oli heitä vastassa ja tervehti miehiä:

- Ja eikun uutta lastia putkeen, sano. On tässä myllyssä kyllä kaikenlaista jauhettu, mutta ei vielä tähän mennessä sikaa. Mutta eihän siinä mitään, jauhetaan sitä, mitä asiakas tilaa. Ei muuta kuin mylly mylvimään.

Myllyyn kaadettiin jauhettavaksi säkki toisensa perään kuivattua sianlihaa, joka sitten taas jauhettuna uudelleen säkitettiin. Mylläri Pärr nosti hieman lopputuotetta käteensä ja ihmetteli:

- Kyllä siinä on Putte Possu päätynyt hienojakoiseen muotoon. Tää on kyllä jo ihan silkkaa pölyä. Jos tähän puhaltaa, niin sehän lähtee leijailemaan tuulen mukana.

- Itse asiassa juuri se on tarkoituskin, totesi Ykä, ja jatkoi säkitystä.

- Vaan on kai teillä joku käyttötarkoituskin tälle possupölylle? Ei kai tätä nyt kuitenkaan ihan huvikseen jauheta? Mutta en minä keksi tälle enää muuta käyttöä kuin ehkä sen, että tästä keitellään jonkunlaista lihavelliä.

Lötjönen hymyili ja totesi.

- Kyllä tälle käyttötarkoitus löytyy, ja siitä voi olla suomalaisille huomattavankin suurta hyötyä. Rahallisesti ja muutenkin. Tietyllä tavalla eräänlainen uusi Nokia.

Miehet jatkoivat säkittämistä ja lastaamista. Myllyn eräällä työpöydällä oli eilinen Helsingin Sanomat, jonka – samoin kuin Turun Sanomien ja Aamulehden – etusivut olivat herättäneet koko maassa laajaa ihmetystä. Normaalien mainosten sijasta etusivuilla oli vain yksi ilmoitus:

”Seuraa www piste slvl piste fi, niin tiedät, mitä tuleman pitää”

Mainostetuilla mystisillä verkkosivuilla ei tällä hetkellä ollut kuin ilmoitus ”lähetyksemme alkaa lähipäivinä” sekä videolinkkejä enklaavialueilla tapahtuneisiin rähinöihin. Valtalehdissä oltiin mietitty, että voikohan tuollaista ilmoitusta julkaista, mutta kun se kerran rahassa maksettiin, ja valtalehdet alkoivat muutenkin olla täyden pankrotin partaalla, päätettiin, että persaukisella ei ole pahemmin varaa nirsoilla.

Vökellysvedellä miehet olivat saaneet lastausurakkansa päätökseen. Nyt otettiin keula kohti Huitsinnevadaa, jossa Pöntisen pihalta otettiin mukaan kuorma-auto jonka lavalla oli voimakas kompressori.

- Mitenkä luulet, riittääkö masiinassa tarpeeksi käskyä?

- Tää tuuppaa vaikka mossen katolleen, jos sikseen tulee.

- No ei sitten muuta kuin keula kohti Tamperetta ja odotetaan toimintakäskyä.

Seuraavana päivänä Vantaalla SLVL:n eli Suomen Lihallisen Vastarintaliikkeen johtaja Esko Ylipasko neuvotteli meteorologin kanssa. Kaikki vaikutti täydelliseltä. Kirkas poutapäivä, sateen uhka nolla prosenttia ja sopivan vahvuista tuulta länsiluoteesta koko päivän. Ylipasko mietti vielä hetken, ja sen jälkeen lähetti sanoman kaikille yksiköille:

Y = 0208241500

Samana päivänä, eräällä korkealla mäellä jossain Tampereen lähistöllä, muutamaa minuuttia vaille kello viisitoista:

- Nonniin, poijjaat, totesi Ykä. Pannaanpas mylly lämpiämään. On aika tarjota Tampesterille hieman aromia. Pöntinen käynnisti kompressorin myhäillen. Hösse hymyili leveästi ja aukaisi ensimmäisen säkin. Se, mitä seuraavaksi tapahtuisi ei olisi ainakaan kovin halalia.

Tasan kello 17.00 SLVL:n sivut heräsivät eloon. Näyttöön ilmestyi ensiksi SLVL:n logo, ja sen jälkeen Antero Lärväsen peruslukemilla olevat kasvot:



- Hyvää iltapäivää, kaikki suomalaiset ja Suomen kansalaisiksi vahingossa tai tieten tahtoen lipsahtaneet. Erityisesti toivotan hyvää iltapäivää Helsingin, Turun ja Tampereen islamilaisissa enklaaveissa asuville vieraillemme, jotka ovat täällä kuin kotonaan ja senhän todellakin huomaa. Olen Antero Lärvänen ja seuraatte lähetystä Suomen Lihallisen Vastarintaliikkeen lähetysstudiosta Huitsinnevadasta. Lähetyksemme koskee lihaa, nimenomaan sianlihaa, ja erästä tapahtumaa, johon sianliha liittyy voimakkaasti.

- Oheisessa videossa on kuvaa tavallisesta suomalaisesta suurtaloussikalasta. Sikahan on täällä Suomessa hyvin yleinen ja erittäin maukas hyötyeläin. Islamilaisille sika on taas saastainen eläin, ja juuri sen vuoksi islamilaisissa enklaaveissa asustavien henkilöitten kannattaa seurata tätä lähetystä hyvin tarkasti. SLVL nimittäin ei harjoita varsinaista siankasvatusta, vaan sen luovaa jatkokäsittelyä. Tällä hetkellä näette videolta, kuinka sianlihaa kuivataan. Lihan korpuksi kuivaaminen on eräs osa harjoittamaamme sianlihan jatkokäsittelyä.

- Mennäänpä videossa eteenpäin, ja tässä vaiheessa huomaatte, kuinka jatkokäsittely etenee. Eri puolilla Suomea on kuivattu sianliha jauhettu myllyissä likipitäin mikroskooppiseksi pölyksi. Se leijuu ilmassa aivan niin kuin pölyhiukkanen.

- Kuinka tämä jatkojalostuksemme sitten liittyy islamilaisiin enklaaveihin? Kaksi tuntia sitten, tarkalleen kello 15.00 on alkanut operaatio, jossa Helsingin, Turun ja Tampereen ympäristössä on kaikkiaan kuudenkymmenenkahden voimakkaan kompressorin avulla pumpattu ilmaan tätä sianlihapölyä. Operaatio on vielä kesken, mutta kaiken kaikkiaan sikapölyä tullaan pumppaamaan ilmaan yhteensä 382.000 kiloa. Pumppausasemat on sijoitettu siten, että sikapöly laskeutuu tuulen mukana nimenomaan islamilaisille enklaaveille.

- Aikanaan Arla mainosti Suomessa maitotuotteitaan iskulauseella ”jokaisessa meissä asuu pieni lehmä”. Me hieman muokkaamme mainoslausetta ja toteamme, että jo tällä hetkellä jokaisessa teissä asustaa pieni sika. Ja jokaisella hengenvedolla se kasvaa aina vain suuremmaksi. Te olette muuttumassa hyvää vauhtia omalta kannaltanne ikävän haramiksi. Saattaa olla, että Allah on pian aikaa hyvin, hyvin vihainen.

- Sivustomme oikeassa reunapalkissa näette Ruotsinlauttojen lähtöaikoja sekä lähtevät lennot Helsinki-Vantaan, Turun ja Tampereen lentokentiltä. Tehkää johtopäätökset. Muistutan, että meillä on vielä varastossa puoli miljoonaa kiloa sikapölyä, ja puhallamme sen ilmaan tarvittaessa oikein mielellämme. Olemme myös saaneet tietoomme, että koko Etelä-Suomen alueella eivät hotellit, motellit eivätkä leirintäalueet hyväksy majoituksesta maksuna sosiaaliseteleitä, vaan maksu on tultava riihikuivana. Ja… hetkonen… no niin, olemme saamassa alustavan sikapartikkelilaskeumakartan Helsingin alueelta, pannaanpa ruutuun…



…ja muistutan vielä, että myös noitten laskeumakartassa merkittyjen alueitten ulkopuolella on ilmassa huomattava määrä sikapartikkeleita…

…jossain Tampereen läheisyydessä, samana päivänä kello 18.30:

Ykä tyhjensi viimeisen säkin sisällön kompressoriin, nosti lippalakin takaraivolleen ja totesi:

- Se on täytetty. Tai tarkemmin sanottuna tyhjätty. Nyt sitten vaan seurataan, että kumpi on vahvempi. Usko Allahiin vaiko usko taikaseinään. Siinä sitä kaksi kovaa koittelee.

Pertta oli seurannut tilannetta läppäriltään ja totesi naama hymyn tirrillä:

- On siellä ainakin perkeleellinen paniikki. Eetteri on täynnä ählämäwallahilallatiqusallahawallaata ja Ruotsinlauttojen lipunmyynnin puhelinlinjat ovat tukossa. Enklaaveissa pannaan paikkoja paskaksi ja palamaan ja sen tiimoilta hallituskin on näemmä lopultakin löytämässä itselleen munat. Se on nimittäin ilmoittanut, että yhtään uutta tönöä ei poltettujen tilalle enää rakenneta, ja jos tilanne ei kelpaa, niin suksikaa vaikka hevon helvettiin. Joku raja se on pohjoismaisella lällydemokratiallakin, vaikka sen löytämiseen tarvittiinkin 382.000 kiloa sikapartikkeleita.

Pakkikahvi kiehui nuotiolla. Hösse kaiveli repustaan Huitsinnevadan Lihanvalmistamon tekemää vanhan ajan sikasäilykettä ja totesi:

- Tätähän tietysti juhlitaan vielä Lällävedellä, mutta eiköhän oteta alustavat juhlat asiaan kuuluvalla tyylillä?

Ykä kaiveli puolestaan repustaan mainiota kovaa Ylhäisten näkkivoileipää. Kutvonen kaatoi kahvia pakista miesten kuppeihin. Hösse väänteli puukollaan purkista lihaa näkkivoileiville. Kuinka hyvältä ne maistuivatkaan.



keskiviikko 8. elokuuta 2018

100 000 ELI HARKITTU RIKOS


Vanhaa Kummeli-sketsiä hieman muokaten voisi kysyä että mitä yhteistä on bassosoololla ja elintasosiirtolaisten vyöryllä? No, molemmat ovat täysin ennustettavissa mutta ei voi mitään, kun ne tulee. Sinänsä asia ei pidä paikkaansa. Bassosoolon voi estää jos ottaa basistilta instrumentin pois ja elintasosiirtolaisten vyöryn voi estää jos ei laske niitä maahan. Hallintokoneistomme puolestaan ei aio estää mitään sillä tällä hetkellä se on varautumassa peräti sadan tuhannen elintasosiirtolaisen tulvaan aivan kuin vuoden 2015 invaasio 35.000:n puurostavalittajineen ei olisi jo riittänyt. Hallintokoneistomme tekee tämän tietoisesti ja harkiten.
                                                      
Tietoisesti ja harkiten vaikka se aivan hyvin tietää ettei tässä uudessa invaasiossa ole senkään vertaa hädänalaisia kuin oli vuonna 2015. Joista niistäkin yhdeksän kymmenestä on saanut jo hylsyn. Tänne ei tulla turvapaikanhakijoina vaan siksi, että päästäisiin elatusautomaatin piiriin.

Vaikka se aivan hyvin tietää, että jokainen hylsyn saanut voi notkua täällä vielä vuosia hylsyn saatuaankin sillä ”sankarilakimiesten” avustuksella ne voivat jatkaa valitus- ja valituksenvalituskierrettä likimain loputtomiin. Väännetään rautalangasta: 90.000:n jätkän vuosia kestävä valituskierre. Luonnollisesti tavallisten suomalaisten kustantamana.

Vaikka se aivan hyvin tietää, että satatuhatta uutta elättiä käytännössä romuttaa suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän. Ainakin ajaa sen siihen pisteeseen että jostakin on – jälleen – reippaasti vähennettävä ja ainoa, joilta voidaan vähentää ovat suomalaiset itse.

Ja ennen kaikkea: vaikka se aivan hyvin tietää, että tämä tietoisesti maahan laskettu invaasio tietää sitä, että lisää suomalaisia ryöstetään, pahoinpidellään, raiskataan ja murhataan.

Röyhkeintä tässä hallintokoneistomme tulevassa rikoksessa on se, että se ei lainkaan harkitse että voisiko tuon tulvan estää. Tietäen oikein hyvin että sen voisi estää. Invaasion suunta on tällä kertaa Espanjasta joten Suomeen se tulee jälleen Ruotsin puolelta ts. Tornionjoen suunnasta. Tornionjoen yli menee kuusi siltaa ja jos niitten tukkimista luvattomasti tulijoilta alettaisiin suunnitella nyt, se onnistuisi oikein hyvin. Suomella on rajavartiosto ja puolustusvoimat sekä tarvittaessa oikeus mobilisoida reserviläisiä.

Mutta hallintokoneistomme ei edes suunnittele sitä vaihtoehtoa. Sitä ei ole sille olemassakaan. Silmiinpistävää on se hallintokoneiston röyhkeä varmuus siitä että suomalaiset sietävät tämänkin. Taas kerran. Ovathan ne sietäneet kaiken muunkin. Vaikka kyseinen koneisto jo etukäteen ilmoittaa – koneiston elättäville suomalaisille – että niin turvallisuutenne kuin hyvinvointinne on yhdentekevää.

Olen useasti kysellyt blogissani että mikä on se piikin raja. Paljonko on tarpeeksi? Hallintokoneistomme esittää nyt selkeän vastauksen. Piikillä ei ole rajaa. Tänne saa tulla kuka tahansa. Ja kuinka paljon tahansa. Mikä pistää miettimään että jos hallintokoneisto haistattaa – sitä elättäville – kansalaisilleen pitkät paskat niin mikä velvollisuus kansalaisella on millään tavoin noudattaa sen määräyksiä?

Hallintokoneisto ei miellä toimintaansa rikolliseksi. Sen mielestä rikollisia ovat tämän kaltaiset kirjoitukset joissa – perustellusti – arvostellaan hallintokoneiston toimia. Voi todeta sen, minkä edellisessä kirjoituksessani totesin eli paras rikollisjärjestö ei käytä aseinaan luoteja vaan lakeja joilla rikollisjärjestön toiminnan arvostelu määritellään rikolliseksi.



Suomeen turvapaikkahuilailemaan tuleva Omar miettii keskenään että ovatko ne suomalaiset noin tyhmiä jo syntyjään vai käykö ne sitä varten jonkun kurssin.