tiistai 9. elokuuta 2022

SATUA & SUHINAA

Yleensä pidän blogini aiheet pääosin aivan nykypäivässä – fiktioita lukuunottamatta – ja myös täällä Hangon ja Utsjoen välillä. Sanoisin mielelläni että Hangon ja Petsamon välillä mutta kun yksi rauhantahtoinen valtio piru vie vei sen. Mutta nyt tuolla twitterin maailmassa törmäsin puolitoista vuotta vanhaan blogikirjoitukseen jossa puhuttiin eräästä tutkimuksesta. Tutkimuksessa kävi ilmi että brittiläiset ns. snowflake-vanhemmat ovat kovasti huolissaan lapsille kerrotuista saduista. Laitetaanpa hieman otteita. Käsittääkseni muuten kyseinen blogikirjoittaja ei välttämättä kannata tuota lumihiutalemeininkiä:

Hannu ja Kerttu hylätään metsään, Pinokkio valehtelee ja Robin Hood varastelee. Monet vuosikymmeniä lapsia viihdyttäneistä klassikoista huolestuttavat nykyvanhempia. Tutkimuksesta selviää, että vanhemmat ovat erityisen huolestuneita Punahilkasta, Kolmesta pienestä porsaasta sekä Piparkakkupojasta, koska ne ovat liian pelottavia, poliittisesti epäkorrekteja tai eivät muuten vaan sovellu lapsille.

Enemmän kuin yksi neljästä vanhemmasta myöntää klassikkosatuja lapsilleen kertoessaan kaunistelevansa niitä, koska he tuntevat, etteivät alkuperäiset sadut sovi lapsille. 16 % kertoo jopa välttelevän tiettyjen satujen kertomista lapsilleen, koska kyseiset sadut eivät heidän mielestään sovi nyky-yhteiskuntaan.

“Joitakin näistä saduista on kerrottu vuosikymmenien ajan ja suurimmalle osalle vanhemmista niitä on luettu lapsuudessa.” MusicMagpien toimitusjohtaja ja tutkimuksen toimeksiantaja Liam Howley kertoo Daily Mail lehdelle. “Mutta ajat ovat muuttuneet ja monet näistä klassikoista sisältävät elementtejä, jotka eivät vain sovellu nykypäivään.” Hän lisää:

Kahdestatuhannesta tutkimukseen osallistuneesta vanhemmasta yli kolmanneksen mielestä on julmaa, että kettu syö piparkakkupojan sadun lopussa ja jopa yksi neljästä on sitä mieltä, että Tuhkimo ei sovellu lapsille, koska sadussa Tuhkimo pakotetaan hoitamaan kaikki kotityöt.

Lukijahan saattaa tuumia että eihän tämä ollut Suomessa mutta muistetaan, että mistä suunnasta pissi valuu lautaa pitkin tännepäin. Ja onhan meilläkin jo vaadittu pikkupoikien pyssypelien kieltämistä, kaivattu sukupuolineutraaleja joulupukkeja, oltu huolissaan siitä että pikkutyttö haluaa leikkiä prinsessaa ja vanhoihin Aku Ankan toivesarjoihinkin on laitettu muistutukset että ei ankat enää näin ajattelisi.

Itse en ole koskaan kuullut että kukaan olisi saanut traumoja satujen takia ja jos jotkut vanhemmat ovat siitä huolissaan niin mitenkähän ne selittävät mukuloilleen tämän oikean maailman jossa tapetaan ihmisiä kuin kärpäsiä. Mutta koska täällä hotellin respassa halutaan olla ajan hengessä mukana niin väsäsinpä vanhan sadun uuteen, hyväksyttävään muottiin:

HANNU JA KERTTU

Hannu ja kerttu pyysivät äitioletetultaan luvan käydä metsässä. Äitioletettu hetken mietittyään antoi luvan mutta puki lapsille ensiksi keltaiset huomioliivit ja laittoi heille kypärän päähän. Sitten hän vahti ulko-ovella kun Hannu ja Kerttu kävivät metsässä parikymmentä metriä ja tulivat kipin kapin takaisin.

Tämän jälkeen syötiin isäoletetun valmistamaa maittavaa vegaaniruokaa ja kaikilla oli niin hyvä ja turvallinen olla.

SEN PITUINEN SE

Satuhahmot tulee ja tappaa

maanantai 8. elokuuta 2022

MIELIKUVAN VOIMA

Tässä ajan kuluessa on tullut kirjoiteltua ymmärrysharjoituksia tuosta suvaitsevais-tiedostavasta väestönosasta. Tuumailenpa asiaa hieman nytkin. Tietyllä tavalla suvaitsevais-tiedostavana ihmisenä on helppoa olla. Ei tarvitse ajatella. Riittää kun uskoo. Uskoo voimakkaisiin mielikuviin. Nimenomaan mielikuviin jotka muuttuvat omassa mielessä kiistämättömiksi faktoiksi  ja sitä myötä loukkaamattomiksi dogmeiksi. Niitä mielikuvia on oikeastaan kolme. Ne suvaitsevais-tiedostavuuden kivijalat. Muut ovat lähinnä niiden maustetta.

Ensimmäinen on tietysti monikultturismi ja siihen uskova ihminen uskoo vakaasti mielikuvaan että kaikki tänne tulleet ja asylumia vaatineet (huom. vaatineet, ei pyytäneet) ovat olleet oikeasti hengenvaarassa vaikka he olisivat tulleet Suomeen turvallisen Euroopan läpi asustellen siellä matkallaan muutaman vuoden. Suomen antelias sosiaaliturva ja tulijoiden selkeä pyrkimys sen hyväksikäyttämiseen ei haittaa tätä mielikuvaa sillä mielikuva tekee heistä sekä välttämättömän velvollisuuden että väistämättömän tulevaisuuden ja vaikka he ovat olleet elätettävinä jo kolmekymmentä vuotta niin mielikuvan mukaan ilman heitä me emme tulevaisuudessa pärjää. Tässä ei ole mitään ristiriitaa. Kas kun mielikuva antaa suvaitsevais-tiedostavalle ihmiselle mahdollisuuden pitää itseään hyvänä, empaattisena ja raappahousukansaa älykkäämpänä ihmisenä.

Toinen kivijalka on tietysti ilmastohysteria ja ennen kaikkea sen soveltaminen Suomessa. Suomessa siksi, että vain Suomessa suomalainen suvaitsevais-tiedostava ihminen pääsee sitä soveltamaan. Se, että Suomi on jo nyt hiilinegatiivinen ei vaikuta asiaan mitenkään sillä hänellä on mielikuva että jotain on tehtävä täällä Suomessakin ja se mielikuva antaa hänelle – naturligtvis – mahdollisuuden pitää itseään hyvänä, empaattisena, tiedostavana ja raappahousukansaa älykkäämpänä ihmisenä. Se, mitä se mielikuva ja sen toteuttaminen saa aikaan koko kansan elinkeinoelämälle ja elämän edellytyksille ei häntä haittaa sillä sen asian ajatteleminen ei kuulu mielikuvaan eikä oikeastaan vaikuta hänen elämäänsä.

Kolmas kivijalka on tietysti tämä feminismi ja sen johdannainen eli LGBTQTiiTyy-ajattelu jota sitäkin noudatetaan kirjaimellisesti, erityisesti julkisuudessa ja tuomitaan eri mieltä olevat. Sinänsä suvaitsevais-tiedostava yksilö, vaikka hän tietääkin että tätäkin ajattelua on noudatettava kirjaimellisesti, hän saattaa miettiä jotakin. Esmes sitä että oliko niitä sukupuolia todellakin aina vain kasvava määrä vai oliko kyse sittenkin ehkä muodin ja mielenterveyden ongelmien yhdistelmästä. Samoin hän saattaa ajatella, että onko todellakin oikein että alle 15-vuotias lapsi voi tehdä päätöksen ruumiiseensa kohdistetuista parantumattomista muutoksista?

Mutta suvaitsevais-tiedostava yksilö ei puhu tätäkään mielikuvaa vastaan. Sillä silloin hän puhuisi itseään vastaan. Mielikuva ei voi olla väärässä ja suvaitsevais-tiedostavaistossa luopio on kaikkein kurjin ja halveksutuin olio.

Entäs kun suvaitsevais-tiedostava yksilö törmää meihin voiman pimeällä puolella kulkeviin? Kas kun me emme elä mielikuvien vaan faktojen mukaan. Lukeeko ja ennen kaikkea ajatteleeko hän sitä, mitä meillä on sanottavana? En usko. Sillä se, mitä me kerromme, nakertaa noita kivijalkoja joiden varaan hän on rakentanut koko olemassaolonsa. Jos hän lukisi ja ajattelisi, niin hän saattaisi hoksata olevansa muodin mukaan elänyt idiootti. Ei hän ota sitä riskiä.

Mitä hän tekee? Toimii tietysti mielikuvan mukaan. Jos hän kohtaa jotakin, joka nakertaa hänen kivijalkaansa, niin hän torjuu sen ja sanoo, että kivijalan nakertaja on natsi. Ja se on helppoa. Sillä koska natsi on aina absoluuttinen paha, niin myös tuo nakertaja on natsina automaattisesti väärässä. Hänen tekstejään ei tarvitse lukea. Hän on aina väärässä. Hän on halveksittava. Ja ennen kaikkea hänet on hiljennettävä.

Oikeastaan hyvä testi suvaitsevais-tiedostavalle yksilölle on tämä video josta minua muistutti vakikommentoija Tapsa vaan:

Mitenkä on? Jos voiman pimeän puolen ihminen näyttäisi suvaitsevais-tiedostavalle yksilölle tämän videon niin mikä olisi hänen reaktionsa?

Tuumisiko hän, että kieltämättä tuossa pantiin Suomen historiaa varsin uuteen muottiin, ja miksi yksikään meistä suvaitsevais-tiedostavaistosta ei ole esittänyt kiusallisia kysymyksiä tuolle horinmummoa puhuneelle somalinaikkoselle ja tartteiskohan tätä omaa ajatusmaailmaa tarkistella vähän enemmänkin?

Vai sanoisiko hän että haista sinä natsi pitkä paska? Ja olisi sen jälkeen tyytyväinen että taas tuli lyötyä natsille jauhot suuhun? Unohtaisi sen jälkeen koko asian ja puhuisi jälleen tyytyväisenä mielikuvien mukaista totuutta?

Todennäköisesti hän sanoisi sen jälkimmäisen. Sillä meidän natsiksi tulkittujen suurin rikos on se, mihin suvaitsevais-tiedostava ei koskaan syyllisty. Eli ajattelu. Suvaitsevais-tiedostava ei ajattele. Hän uskoo. Vain uskolla on merkitystä.

Vaan mikä oli ymmärrysharjoituksen johtopäätös? Se saattaisi olla se, että maailman sivu on ollut ihmisiä jotka eivät elä reaalimaailman vaan omien, muilta opittujen mielikuvien mukaan. Ja ne samat ihmiset vaativat meitä reaalimaailmassa eläviä ihmisiä elämään samojen mielikuvien mukaisesti.

Ja niin Suomen poliittinen eliitti, samoin kuin valtamedia on täynnä noita mielikuvan pakkosyöttäjiä.

Ovatko mielikuvan pakkosyöttäjät koskaan saaneet aikaan mitään hyvää?

Joka tapauksessa on selvää että eihän heidän Suomessa tarvitse edes harkita diktatuuria. Sillä heidäthän valitaan valtaan seuraavissa vaaleissa niin kuin aina ennenkin.


sunnuntai 7. elokuuta 2022

JOTAIN IHAN MUUTA CXXIV

Vietetäänpä taas hetki kevyesti kekkoslovakialaisittain. Edellisessä jotain ihan muuta-postauksessa oli tarjolla äärimmäisen raskasta sotilasrautaa mutta nyt ollaan huomattavasti kevyemmissä ja rauhallisemmissa merkeissä. Tarjolla on pääosin pahvia. Nykyisinhän on noin YYZ kappaletta erilaisia tietokonepelejä joista en tee postausta koskaan sillä putosin siinä asiassa kärryiltä jo ennen kuin pääsin niihin nousemaan. Mutta pelimaailma oli hallussa meillä kekkoslovakialaisillakin eikä siihen tarvittu tietokonetta eikä edes sähköä. Mitä nyt kattovalo helpotti pelaamista.

Listä tuskin on täysin kattava mutta se koostuu siitä, mitä pikku-Ykä kyseisen 1970-luvun aikana pelaili ja näki. Ja ns. yleiset syyt pakottavat mainitsemaan ensimmäisenä Afrikan tähden:

Ne yleiset syyt ovat tietysti niitä että tästäkin pelistä on tullut viime vuoden puolella rasismirääkymistä. Kuvan versio on se oikea eli siinä noin suurinpiirtein Ugandan kohdalla ovat ne tanssivat neekerit.

Varmaankin tiettyjä tahoja ärsytti ja ärsyttää ehkä nykyisinkin suosittu Monopoli:

Tarjosihan kyseinen peli pienille kekkoslovakialaisille ikävän kapitalistisia ajatusmalleja vaikka mielessä olisi pitänyt olla lautanen Guatemalan verta ja se, että Lenin-setä asuu Venäjällä. Tätä pelia tuli pelattua kyllä lukemattomat tunnit. Samantyyppinen peli oli Uusi finanssi jota itse ei kyllä tullut koskaan pelattua mutta kaikkea jonka kannessa on vanhoja markkaseteleitä kannattaa mainostaa:

Sen sijaan jo aivan pikkupojasta saakka tuli varsin ahkerasti pelattua Suomi-rally-peliä:

Tulipahan pikkupojalla siinä samassa opeteltua Suomen maantietoa. Erityisesti pikku-Ykää huvitti paikannimi Vampula. Siinä oli jotakin, no, niin vampulaa. 1970-luvun loppupuolella tuli sitten myyntiin Presidenttipeli:

Tätäkään peliä ei tullut itse koskaan pelattua. En tiedä, kuinka suuri sen suosio oli sillä eihän Kekkoslovakiassa oltu aikoihin muutenkaan pelattu presidenttipeliä. Sen ajan mukulat, niin kuin esim. pikku-Ykä eivät tainneet edes ymmärtää että presidentti saattaa joskus vaihtua. Sen ajan ihmiset muistavat syyn ja nuoremmille laitetaan muistutuksena tämä videopätkä:

Sittenhän oli tietysti shakki jota sitäkin pelattiin mutta hyvin suuria shakkistrategeja me ei oltu kun ei kärsivällisyys vielä oikein siihen riittänyt. Sen sijaan enemmän pelattiin tammea ja myllyä joita yleensä myytiin samassa paketissa:

Tulipa koeteltua myös Backgammonia:

Ja MasterMindia:

Vaikka rehellisyyden nimissä en kyllä enää muista noiden kahden pelin säännöistä juuri mitään. Vaan ainahan ei tarvittu mitään pelilautaakaan. Ruutupaperi ajoi asian ja pelien kuningas oli tietysti jätkänshakki:

Ja sanavarastoa kehitettiin hirsipuu-pelillä:

Paperilla onnistui myös laivanupotus. Sitähän löytyy myös lautapeliversioina ja esitänkin peliteollisuudelle toivomuksen että ottakaapa käyttöön tämä vanha amerikkalainen kansikuva:

Meinaten, sitä kun katsoo tarkemmin niin luvassa olisi taatusti kaunista ja moniäänistä feminististä joukkorääkymistä:

Sitten 1970-luvun loppupuolella Perskeleillekin hankittiin se muotiin tullut Kimble:

Sitä pelattiin jonkin aikaa innokkaasti mutta siihen kyllästyi varsin nopeasti. Lieneekö yksi syy ollut se painamalla heitetty noppa jonka poksahteleva ääni alkoi ajan myötä ärsyttää.

Tavalliset pelikortit ja niiden mahdollisuudet jätän tämän postauksen ulkopuolelle koska se olisi ihan oman postauksen aihe. Mutta mainitaan vähän toisenlaiset pelikortit eli lätkäpelikortit. Ei siis purkkapaketista saadut keräilykortit vaan kortit joilla saattoi pelata ihan omia matseja:

Tässä siis pelattiin jääkiekon mestaruussarjaa ajalla ennen SM-liigaa ja tässäpän löytyvät sen ajan suomalaiset lätkäsankarit, esmes Vellu Ketola, Timo Nummelin, Lasse Oksanen, Hexi Riihiranta, Jorma Valtonen jne. Tätä pelaisi varmaan vieläkin mielellään mutta ikävä kyllä kyseiset kortit ovat jo aikaa sitten kadonneet. Ja kun lätkästä puhe on niin tietysti pöytälätkä kuului vapaisiin ja pakollisiin kuvioihin:

Ainoa oikea pöytälätkähän on juuri tuo, missä on ne lituskaiset peltijätkät pelaamassa. Pysytään pöydällä mutta vaihdetaan peltijätkät viiteen arpakuutioon. Yksi hyvin yleinen ajanvietepeli oli Yatzy:

Tuota tuli pelattua silloin aikanaan paljon ja innolla. Oma ennätykseni oli 328 pistettä. Sellaista koneellisempaa peliviihdettä sinänsä ei ollut tarjolla kuin kaupan jasso ja bensiksen flipperi. Niitä tuli pelattua harvemmin koska nuori kekkoslovakialainen harjoitti sijoitustoimintaa mieluummin merkkareihin ja Jenkki-purkkaan, siihen joka venyy ja paukkuu. Mutta olihan meillä korvikkeena köyhän miehen flipperi eli Fortuna-peli:


Ehkä se kaikkien pelien kuningas oli silloin kuitenkin korona. Siis se korona, jonka kanssa ei tarvinnut sitä hemmetin pärstämaskia eikä toimimattomia pakkorokotuksia:

Tällainen hankittiin Perskeleillekin ja sitähän tuli läiskittyä urakalla. Niin kotona kuin sitten aikanaan armeijassa. Biljardipöytään törmäsin vasta sotilaskodissa mutta siihen oli aina niin pitkät jonot että sitä tuli harvemmin pelattua. Eikä silloin eletty enää Kekkoslovakiassa muutenkaan.

Siinähän sitä oli hieman sitä kekkoslovakialaista pelaamista. Oman ymmärrykseni mukaan lautapelaamisen suosio on Suomessa kuluvan vuosituhannen aikana lisääntynyt mutta itse en osaa siitä harrastuksesta pahemmin sanoa. Kekkoslovakiassa näitä pelattiin paljon, aikana ennen tietokonepelejä. Ehdittiinhän me nähdä sellainenkin. Pip-peliksi me sitä kutsuttiin siitä tulevan äänen perusteella mutta Pong se taisi olla oikeasti nimeltään. Ja sitähän katsottiin kuin uuden ajan airutta. Kaikkee se amerikkalainen keksii:

Sitten päättyi Kekkoslovakia, tuli 1980-luku ja sen myötä ne ensimmäiset VIC-20 ja Commodore 64-tietokoneet kasettiasemineen ja peleineen. Ja loppuhan oli historiaa. Mutta niin kuin totesin, niille kärryille en enää koskaan päässyt joten joku toinen voi kirjoittaa tarkemmin niistä ajoista ja peleistä. Mutta vaikka en videopeleistä mitään ymmärräkään niin eihän se estä minua vanhaa käppäukkoa sellaista ideoimasta. Miten olis tämmönen:

Ainakin puoluegalluppien perusteella tuolle pelille on kova kysyntä. Markkinarako suorastaan. No, ensi kerralla jotain ihan muuta jotain ihan muuta.


perjantai 5. elokuuta 2022

KÄPPÄUKOT JA HOROILEVA NYKYPÄIVÄ

Erään Huitsinnevadan Örnätjärvellä sijaitsevan omakotitalon pihalla istui taas kertaalleen kaksi setärumaa käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehet istuivat saunatauolla ja koska päivä oli vielä kesäisen lämmin, niin grillikodan tulta ei oltu sytytetty. Pärjäilihän tässä mukavasti muutenkin.

Toverusten sauna oli ansaittu sillä takana oli ankara talkootyöpäivä. Niin heillä, kuin kaikilla Örnätjärven Erämiesten jäsenillä, samoin kuin monilla muilla örnätjärveläisillä. Oli nimittäin käynyt niin, että kova etelämyrsky oli lennättänyt Huitsinnevadan etelärajalla sijaitsevalle Pyrpättjärvelle naapurimaakunnasta tuulen mukana erittäin suuren määrä viherpiiperrystä. Maastossahan se ei niin haitannut, saipahan aikaan muutamaksi vuorokaudeksi pahan hajun ja ikävä kyllä tuhosi marjasadon mutta rakennuksissa se kiinni tarttuessaan aikaansai nopeaa ja peruuttamatonta mätänemistä.

Työtä oli ollut paljon. Ykä ja Lötjönen olivat tehneet oman osansa ja raapanneet kaiken viherpiiperryksen irti erään talon ulkorakennuksesta ja lastanneet sen tynnyreihin. Lopuksi seinät pestiin painepesureilla.

Tynnyrit lastattiin kuorma-autoon ja vietiin eräälle hiekkamontulle poltettavaksi. Koska tuuli oli kääntynyt pohjoiseen niin vähiäkään viherpiiperryksen jämiä ei jäisi alueelle ja rauhalliset asukkaat saisivat jatkaa elämäänsä rauhassa.

Ankaran työpäivän jälkeen saunatauolla Lötjönen aukaisi Tsuhnan Koston ja tuumasi:

- Tieräkkös, Ykä. Me asutaan kaksinaismoralismin ja paradoksien maassa.

Ykä aukaisi oman Tsuhnan Kostonsa ja tuumasi:

- Niinpä asutaan. Mutta sinä et varmaankaan tarkoita sitä useasti puhuttua aihetta eli feminismi vs. islam.

- Enpä niin. Vaan sitä että miesten pitäisi elää kuin munkit ja naiset taas saavat elää niin kuin sellaiset naiset joista on monenlaisia halveeraavia ilmaisuja. Ainakin jos valtamediaa seuraa.

- Nyt alan päästä kärryille. Onhan niin, että jos mies katsoo tarkoituksella katsottavaksi esille laitettua tissivakoa sekunnin liian pitkään niin feministinen pää räjähtää, puritaani nousee esille ja alkaa armoton joukkorääkyminen. Mutta…

- …mutta joo… entäs naisilla. Jos ruvetaan miettimään. Ainakin valtamedian ja feministien näkökulmasta. Ensinnäkin jos äitee lähtee panemaan vieraita ja isukille se on ihan ok niin se on muutenkin ihan ok ja suositeltavaa. Valtamedian siunauksella ja ihastuksella.

- Mietin vaan että minkälaisia lapasia nuo jätkät oikein ovat. Ehkä siinä on vakka kantensa valinnut. Mutta oikeassa olet. Ja se aikanaan kovasti halveksittu pornokin on nykyisin ihan jees. Kun sen esittää vain only fans-nimellä ja valtamedia on siitäkin ihan lääpällään:

- Pitää paikkansa. Sinänsä asiaan liittyy uuskieltä eli newspeakia. Se, mikä oli aikanaan tyhjänjoutava tyrkky on nykyisin mediapersoona. Mutta eihän se härpäkkeensä esittely ole tarpeeksi sinänsä sekään vaan sitä on ihan ok myös jakaa maksusta. Kun vaan korvaa termin huora termillä seksityöläinen. Se on meinaan nykyaikaista se:

- Ja sehän tässä on huvittavaa että toi julkinen jalkovälin levittäminen ja huoraaminen on valtamedian mielestä ihqua mutta ne tissivakoa tuijottavat jätkät jotka elättävät nuo tavalla tai toisella huoraavat naiset ovat vastenmielistä ongelmajätettä. Ja tissivaostahan päästään strippaamiseen joka  sekin on ihan ok kun se on queer-feminististä strippaamista:

- Hä-hää, joo, joskaan en ymmärrä, kuinka se eroaa normaalista strippaamisesta. Ja tulee muistaa tietysti myös tämä polyamoria mutta tietysti niin, että siinä on yksi nainen ja kaksi miestä:

- Ja mikä olisi pulinamme lopputulos? Vissiinkin se, että jos kysytään valtamedialta ja erityisesti sen feministisiltä toimittajilta ja muiltakin feministeiltä niin miesten pitäisi tosiaankin elää munkkeina ja naiset taas puolestaan saavat horoilla juuri niin paljon kuin huvittaa. Mistä muuten päästään siihen tiettyyn paradoksiin josta tuli aiemmin ohimennen pulistua.

- Joo, eli aiheeseen feminismi vs. islam. Feministit jotka mainostavat tuota yleishoroilua myös fanittavat tuota islamia ihan kybällä tajuamatta että jos ne eläisivät islamilaisessa yhteiskunnassa niin ne oppisivat hyvin nopeasti että getting stoned tarkoittaa siellä ihan muuta kuin täällä länsimaissa.

- Eiköhän käydä ottamassa mukilliset Äkkölämäkölän Bönjakkia sen kunniaksi että on kumminkin olemassa vielä järkeviä ja asiallisia ihmisiä vaikka ne eivät saakaan ääntään kuuluviin ja mennään taas löylyihin?

- Ja se on viisautta.

Toverukset siirtyivät jälleen löylyn puolelle. Heitä oli tarkkaillut läheisestä männystä kaksi korppia. Toinen oli se kotikorppi joka asusteli näillä manttaaleilla. Toinen oli sen serkku, joka oli suorittanut suojaväistön Pyrpättjärveltä kun sinne oli satanut jotain vihreää ja pahanhajuista mönjää. Se suunnitteli pysyvää muuttamista tänne Örnätjärvelle. Mitä sitä itseään ihmisten mönjän kanssa kiusaamaan.

Korpithan olivat tunnetusti viisaita eläimiä.


tiistai 2. elokuuta 2022

JUHLIKAAPA ISLAMILAISET MUUALLA

Mainio vakikommentoija tira+ laittoi minulle vinkin mielipidekirjoituksesta joka julkaistiin missäs muualla kuin Helsingin Pravdassa joka jatkaa valitsemallaan yleiskumartavalla tiellä. Kirjoituksen on laatinut muuan Ahmed Mesaedy joka toimii asiantuntijana Suomen Pakolaisavussa. Mitä tuo asiantuntija sitten tarkoittaa, on minulle hieman epäselvää. Haiskahtaa suojatyöpaikalta. Mutta otsikko vuodatuksessa on seuraavanlainen:

Tietävätkö suomalaiset muslimien tärkeät juhlapyhät?

Suomen eri vähemmistöjen juhlien tulisi näkyä enemmän mediassa, kouluissa ja päiväkodeissa.

Ja kirjoituksessa todetaan mm. näin:

Niin Suomen muslimeille kuin muillekin uskonnollisille vähemmistöille on tärkeää, että heidät huomioidaan ja nähdään osana yhteiskuntaa ja Suomea. Suomen eri vähemmistöjen juhlien tulisi myös saada näkyä enemmän mediassa, kouluissa ja päiväkodeissa, jotta jokainen voi kokea osallisuutta jo lapsesta lähtien. Minun viestini Suomen poliitikoille on se, että muslimien ja vähemmistöjen juhlapäivät olisi erittäin tärkeää muistaa ja onnitella niitä juhlistavia ihmisiä. Tämä on tärkeä yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin elementti, jolla voidaan rakentaa yhdenvertaista yhteiskuntaa.

Emme tiedä muslimien juhlapyhiä eikä meidän tarvitsekaan tietää. Kirjoituksessa unohdetaan tietoisesti että vuoden 1990 jälkeen Suomeen tulleissa islamilaisissa ei ole mitään juhlimista. Päinvastoin he ovat tulleet Suomeen suomalaisten maksaman elatusautomaatin piiriin ja heidän osuutensa niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksissa on järkyttävän suuri. Mitä juhlimista siinä on? Varmaan kirjoittajakin hoksaa tämän sillä hän hakee apua historiasta kun ei muutakaan keksi:

Lisäksi muslimit ovat olleet myös osa Suomen historiaa 1800-luvun alkupuoliskolla. Esimerkiksi Suomenlinnan linnoitus- ja parannustöihin osallistui islamilaisia työntekijöitä.

Etkä sitten mitään muuta keksinyt? Muutamia lapiotyösuorituksia kahdensadan vuoden takaa? Ja kuinkahan monta lähi- ja keski-idän jätkää ynnä afrikkalaista silloin oli linnoitustöissä? Ne olivat tataareja jotka ovat sopeutuneet suomalaiseen yhteiskuntaan jo yli sata vuotta sitten. Kas kun heillä ei ollut vaihtoehtoa sillä maassamme ei silloin ollut hyvesignaloivaa elatusautomaattia. Noitten tataarien aikanaan tekemä työ ei oikeuta nykyistä elatusautomaattia. Enkä muuten ole kuullut tataarien sellaista vaativankaan.

Hotellin respasta ehdotetaan että jos nämä raa´an sorron kohteena olevat elatusautomaatin piirissä olevat muslimit päättävät porukalla häipyä rasistisesta ja sortavasta Suomesta niin siitä päivästä voidaan tehdä yleinen juhla- ja liputuspäivä. Teitä ei tarvita täällä. Teistä ei ole hyötyä. Teistä on vain haittaa.

Eikä meillä ole mitään velvollisuutta kumarrella teidän juhlianne. Me emme ole teille mitään velkaa. Te olette meille.

Ettekä te tule sitä velkaa koskaan maksamaan.

Kunnioitusta ei saa ruikuttamalla. Se tulee ansaita. Te ette ole sitä ansainneet. 


maanantai 1. elokuuta 2022

NARKIT, HUONEET JA VALHEET

Siitä on varsin pitkä aika kun olen postauksissani sivunnut omaa alaani eli lastensuojelua ja siihen olennaisesti liittyviä huumeita. Laitanpa nyt muutaman rivin kun tällä hetkellä on noussut kovasti tapetille tämä vaatimus käyttöhuoneista huumeidenkäyttäjille. Syy siihen, miksi se on noussut tapetille on tietysti se, että se on yhtä-äkkiä hypännyt tiedostavien ihmisten muodiksi niin kuin moni asia ennen sitä ja siinä muodissahan pitää olla mukana mahdollisimman julkisesti että todistaa kaikille olevansa tiedostava ihminen.

Näitä käyttöhuoneita perustellaan nimenomaan huumeidenkäyttäjien turvallisuudella ja huumekuolemien vähentämisellä. Olisipa neulojakin ympäristössä vähemmän, mikä sinänsä on hyvä. Mutta tässä muodissa unohtuu tavallisten, huumeita käyttämättömien ihmisten turvallisuus, niin kuin se yleensäkin tuppaa unohtumaan.

Kas kun tavallisille ihmisille vaaran aiheuttajia ovat nimenomaan sekä amfetamiinin että sen erilaisten johdannaisten ynnä useitten väärinkäytettyjen lääkevalmisteiden esim. bentsodiatsepiinien ja buprenorfiinin käyttäjät. Ja he tuskin noihin käyttöhuoneisiin edes tulevat ja mikäli tulevat niin eivät siellä pysy. Idea noissa aineissa on olla ihmisten ilmoilla mahdollisimman sekaisin. He ovat vaarallisia. Tavallisille ihmisille.

Valtamedia tietysti mielellään haastattelee niin nykyisiä kuin entisiä narkomaaneja ja uskoo ilman muuta kaiken mitä he sanovat. Itselläni kun on sattumoisin asiasta kymmenien vuosien kokemus niin voisin sanoa että joku sinisilmäinen toimittaja ei tajua sitä minkä me alallani olemme oikein hyvin oppineet. Eli: kun puhut narkomaanin kanssa, niin:

a) Hän valehtelee sinulle. Hän on erittäin hyvä valehtelemaan.

b) Varsinkin hän valehtelee sinulle silloin jos puhutaan hänen huumeiden käytöstään ja sen syistä. Ellei hän pysty narkkariuttaan kokonaan kiistämään, mitä hän yrittää, niin hän löytää aina syyn jostain muusta kuin itsestään. Hän on uhri, hän on ahdistunut, hän on ajautunut, hänellä on traumaattisia kokemuksia jne.

c) Eritoten hän jättää kertomatta sen hyvin yleisen kaavan jolla narkkariksi tullaan:

Eli:

1. Olin kiinnostunut huumeista vaikka olin saanut tonnikaupalla valistusta niiden vaarallisuudesta. Kukaan ei pakottanut.

2. Kokeilin huumeita ja huomasin, että näistähän saa ihan pirun hyvät kicksit. Tämä on minun juttuni.

3. Aloin käyttämään huumeita.

4. Jatkan huumeiden käyttämistä eikä minulla ole aikomustakaan lopettaa.

5. Kun huumeitten käyttö jatkuu niin välillä saatan mennä romuksi, menen katkolle, tulen vähän parempaan kuntoon ja sitten jatkan käyttämistä.

Mitä tulee noihin käyttöhuoneisiin niin itse pelkään sen olevan vain yksi askel matkalla siihen että kaikki kovatkin huumeet sallitaan. Toki sen asian puolustajia löytyy ja he sanovat että asiasta löytyy hyviä kokemuksia sieltä & sieltä. Mutta – omaan asiasta hieman ammatillista kokemusta – voin todeta että ei huumerikollisuus sillä mihinkään häviä. Sen pääkohteeksi tulevat vain alaikäiset. Ja sillä on oikein hyvä markkinarako sillä narkkaamisen alaikäraja tässä maassa laskee koko ajan. Eivätkä huumeiden käyttäjät muutu yhtään sen vaarattomammaksi jos huumeet laillistetaan.

Eli yleensä ja erikseen voin sanoa että minua ei kiinnosta pätkääkään narkomaanien kuolema. Se tulee joka tapauksessa. Se on väistämätöntä. Suurimmalla osalla. Minua kiinnostaa tavallisten ihmisten turvallisuus ja sitä narkomaanit uhkaavat. En ole työssäni vastuussa narkomaaneille vaan tavallisille suomalaisille ihmisille. Jotka saattavat tietysti – varsin aiheellisesti – kysyä, että mitäs lastensuojelu tekee huumeongelman ratkaisemiseksi?

Johon minä vastaan että ei mitään. Ei yhtään mitään. Se keskittyy pitämään kulisseja yllä. Niissä laitoksissa joissa nuorten huumeongelmiin pitäisi puuttua on itsessään valtava huumeongelma. Jolle ei tehdä mitään, koska työntekijöillä ei ole enää valtuuksia tehdä käytännössä mitään. Kiitos lakimiesten. Laitokset ovat nykyisin nuorisorikollisuutta ja huumeiden käyttöä ylläpitäviä ja edistäviä täyden palvelun hotelleja.

Joku voi todeta, että olipa kyynisen jätkän tekstiä. Siinähän toteaa. Mutta kun on tarpeeksi pitkään ollut tekemisissä narkomaanien kanssa niin siinä tulee kyyniseksi. Ennen kaikkea realistiksi.

Ja vielä niistä narkkareitten käyttöhuoneista. Nehän ovat siis nyt tapetilla koska ne ovat tiedostavien ihmisten tiedostavaa muotia. Kolmen kuukauden päästä niistä ei puhu enää kukaan mitään koska tiedostavat ihmiset ovat löytäneet itselleen jonkun uuden muodin jolla he voivat todistaa itselleen ja muille olevansa tiedostavia ihmisiä. Ajan hengessä ja muodissa mukana.



lauantai 30. heinäkuuta 2022

JOTAIN IHAN MUUTA CXXIII

No niin. Tässä kun ollaan pian tämä heinäkuukin saatu lusittua niin on aika laittaa blogi kärsimään massiivisesta mammuttitaudista. Idea postaukseen tuli vakikommentoijilta Huru-ukolta sekä Qroquius Kadilta. Kiitokset heille. Eli nyt on vuorossa todellista heavy metalia jonka rinnalla joku Metallica, Iron Maiden ja Anthrax ovat hyvin kevyttä kamaa.

Eli vuorossa on pieni – joskaan ei millään muotoa kevyt – muistelu siitä, minkälaista mammuttitykistöä viime vuosisadalla oli käytössä. Nykyisinhän tykistössä ei oikeastaan missään ole sellaisia mammuttikaliibereja kuin aikanaan oli, vaikka armeijoitten tulivoima on tietysti jatkuvasti kehittynyt. Lasketaan tästä postauksesta pois ohjukset ja raskaat raketinheittimet ja pitäydytään ihan tykistössä.

Nykyisin se yleisin raskas kaliiberi on 155 milliä ja itänaapurissa osittain 152 milliä. Suomen sotavaltiolla näitä 155-millisiä on kolmea tyyppiä eli se Etelä-Koreasta ostettu panssarihaupitsi K9, kotimainen vedettävä 155 K 83 ja osittain itsevetävä kotimainen 155 K 98. Laitetaanpa kyseinen tykki tämän jutun kevyeksi kansikuvamalliksi ennen kuin siirrytään sille oikeasti raskaalle osastolle:

Ja siirrytään sitten pikkuhiljaa isompiin kaliibereihin vaihe vaiheelta. Pysytään kuitenkin vielä alle 200-millisessä kalustossa ja esitellään – yllätys – pohjois-korealainen M-1978 Koksan-telakanuuna:

Tässä seurassa kevyehkön telakanuunan kaliiberi on 170 milliä, se on edelleenkin käytössä Pohjois-Koreassa ja sitä käytti myös Iran 1980-luvulla Iranin ja Irakin välisessä sodassa jota sodittiin vuosikausia ykkösrähinän juoksuhautamalliin. Tykin maksimikantama on varsin vaikuttava 60 kilometriä.

Siirrytään uusille kaliiberiluvuille ja esitellään amerikkalainen M110-telahaupitsi:

Kaliiberi tässä aseessa on 203 milliä, pisin kantama 30 kilometriä ja vaikka se on poistunut käytöstä Yhdysvalloissa niin se on vielä käytössä useissa maissa. Se on ollut taistelutehtävissä Vietnamin sodasta Persianlahden sotaan. Esitellään sen venäläinen – tai siis Neuvostoliiton aikana kehitetty – vastine eli 2S7 Pion-telakanuuna:

Tässä siis kaliiberi myös 203 milliä, murkulan paino max 110 kiloa ja maksimi ampumaetäisyys 55 kilometriä. Kyseinen 1970-luvulla käyttöön tullut asetyyppi on tälläkin hetkellä käytössä Ukrainan sodassa, samoin kuin 2S4 Tjulpan-telakranaatinheitin:

Tämän kevyehkön nakunviskojan kaliiberi on 240 milliä. Sen maksimikantomatka standardikranaatilla on n. 10 kilometriä ja rakettiavusteisella n. 19 kilometriä. Tulinopeus on vain yksi laukaus minuutissa mutta toisaalta kun katsoo kranaatin kokoa (130 kiloa) niin lähteehän siinä kerralla melkoinen annos ikävää evästä. Aseella voidaan ampua myös ydinkranaatteja:

Tässä olivat ne ainoat nykyisin käytössä olevat vehkeet ja nyt täytyy siirtyä kokonaan historian puolelle joten pistäydytäänpäs Suomessa. Rantapyssyssä on tunnetusti ollut kovasti suurikaliiberisia vehkeitä ennen ohjusaikoja ja esitelläänpä siis Kuivasaaren linnakkeen 305-millinen Obuhovin kaksoiskanuuna:

Se on periaatteessa ampumakuntoinen vieläkin mutta se on poistettu SA-vahvuudesta. Sen viimeisin suunniteltu tehtävä olisi ollut ampua mahdollisen maahanlaskun tullessa Seutulan lentoasemalle ilmassa räjähtäviä sirpalekranaatteja ja niiden loputtua 450 kilon miinakranaatteja.

Käsittääkseni amerikkalaisilla oli aikanaan jopa yli 400-millisiä rannikkotykkejä mutta pysytellään maalla kulkevassa tykistössä, mennään ykkösrähinään ja esitellään kaksi saksalaista 420-millistä tykistöasetta. Ensimmäisenä Paksu-Bertta eli 42 cm kurze Marinekanone 14 L/12:

Tämän 46 tonnia painaneen aseen pisin ampumamatka oli vähän päälle yhdeksän kilometriä ja tulinopeus oli kahdeksan laukausta tunnissa. Samankaliiberinen mutta vielä massiivisempi oli Gamma Mörser:

Tällä möhkäleellä oli painoa kevyet 150 tonnia ja se pystyi ampumaan noin 14 kilometrin päähän. Murkula painoi maksimissaan 1.160 kiloa. Sillä oli rajoitettua käyttöä myös kakkosrähinässä ensin länsirintamalla ja sitten itärintamalla Sevastopolin piirityksessä.

Pysytään kaliiberissa 420 milliä ja esitellään vähän tuoreempaa neuvostotavaraa joka sekin on tosin vanhentuneena tai oikeastaan tarpeettomana jäänyt jo aikaa sitten pois käytöstä eli 2B1 Oka-telakanuuna:

Tämän 20-metrisellä putkella varustetun 420-millisen kanuunan tarkoituksena oli ampua 750 kilon painoisia kranaatteja, nimenomaan taktisia ydinlatauksia. Kovin suureen tuotantomäärään se ei päässyt, johtuen varsin heikosta – ylipitkä putki – kenttäkelpoisuudesta sekä siitä, että itse vaunun runko ja moottorin vaihteisto eivät kestäneet voimakasta rekyyliä. Ja muutenkin ohjukset tekivät aseesta vanhentuneen.

Tässä postauksessa on keskitytty maalta ampuvaan tykistöön. Jo historiaan jääneissä taistelulaivoissa oli tietysti massiivinen tykistö ja niistä käsittääkseni suurin oli japanilainen 460-millinen Type 94-kanuuna eli sama japaniksi: 四十五口径九四式四〇糎砲:

Näitä oli japanilaisilla käytössä Yamato- ja Musashi-taistelulaivoissa joissa näitä oli yhdeksän per kippo. Omalaatuinen yksityiskohta oli noissa massiivisissa tykeissä ilmatorjuntaan käytetyt sanshiki-kranaatit jotka sisälsivät suuren määrän eräänlaisia palopommin ja valokranaatin yhdistelmiä sekä teräsnuolia jotka räjähtivät muodostaen eteenpäin levenevän keilan. Näillä kranaateilla ei ollut tositoimissa juurikaan merkitystä ja amerikkalaisten lentäjien näkemyksien mukaan vaikutus oli lähinnä kuin suurilla ilotulitteilla.

Aiemmin esitetyt saksalaisten superjäreät tykit eivät suinkaan olleet ykkösrähinän suurimpia tykkejä vaan ympärysvaltojen piti panna vielä paremmaksi. Esitellään ranskalainen Obusier de 520 modèle 1916:

Tämän rautatiehaupitsin kaliiberi oli 520 milliä ja möhkäleen kokonaispaino 263 tonnia. Maksimi ampumaetäisyys oli 17 kilometriä ja murkulan paino oli maksimissaan 1654 kiloa. Alla kuva murkulasta:

Tykin taisteluhistoria oli, no, varsin ranskalainen sillä tämä ykkösrähinään rakennettu hirviö ei osallistunut ykkösrähinään vaan kakkosrähinään ja siinäkin saksalaisten käytössä sillä saksalaiset olivat takavarikoineet ainoan jäljellä olevan yksilön vuonna 1940. Tykkiä käytettiin Leningradin piirityksessä mutta voi sanoa että saksalaiset ryssivät ranskalaisen aseen sillä se tuhoutui varsin nopeasti kranaatin räjähdettyä putkessa. Myös briteillä oli vastaavanlainen rautatietykki eli BL 18-inch railway howitzer mutta se ei ehtinyt mukaan sotaan. Varsin vaikuttavan kokoinen tuo 457-millinen tykki silti oli niin kuin kuvasta näkyy:

No niin, juttu etenee, vauhti ei ehkä kiihdy mutta kaliiberi vaan kasvaa. Siirrytään kakkosrähinään ja tutustumisvuorossa on saksalainen Karl Gerät-mörssäri:

Kyseisen itseliikkuvan (tosin nopeus oli max 10 km/h ja hyvin rajoitetulla matkalla) mörssärin kaliiberi oli 600 milliä. Niitä valmistettiin kaikkiaan seitsemän ja niitä suunniteltiin käytettäväksi ranskalaisten Maginot-linjaa vastaan mutta taisteluihin ne osallistuivat vasta itärintamalla ainakin Brestissä, Sevastopolissa ja Varsovassa.

Ja mennään siihen superraskaimpaan sarjaan. Saksalaiset rakensivat kakkosrähinään kaksi järjettömän kokoista rautatietykkiä nimiltään Schwerer Gustav ja Dora:

Näillä möhkäleillä oli painoa 1350 tonnia ja varsinaisessa tykissä oli 250 hengen miehistö. Lisäksi tarvittiin huomattava määrä miehiä välttämättömiin rautatietöihin ja yhtä lailla tykin tarvitsemaan ilmatorjuntaan. Tykki siirrettiin paikasta toiseen purettuna ja sen kuljettamiseen tarvittiin viisi junaa. Koottuna tykki tarvitsi kaksi erillistä raideparia liikkuakseen. Tykin kaliiberi oli vaatimattomat 800 milliä ja murkula painoi 7000 kiloa:

Kyseisillä tykeillä oli tarkoitus ampua Maginot-linjan linnoituksia päreiksi mutta se jäi tekemättä kun saksalaiset hoksasivat koukata Belgian kautta. Niinpä tykkejä käytettiin ainoastaan itärintamalla Sevastopolin piirityksessä.

Noita kahta suurempaa tykkiä ei ole koskaan käytetty taistelussa. Aiemmassa historiassa on tosin ollut kaliiberiltaan suurempia aseita mutta niitä ei ole koskaan käytetty taistelussa. Varmaankin suurikaliiberisin oli tämä brittiläinen Mallet´s Mortar:

Kyseisen mörssärin kaliiberi oli peräti 914 milliä mutta muutenhan se oli kooltaan varsin pieni noihin saksalaisiin masiinoihin verrattuna. Tätä mörssäriä tehtiin kaksi kappaletta tarkoituksena käyttää niitä Krimin sodassa mutta sinne saakka ne eivät koskaan päässeet.

Ja tässähän sitä heavy metalia oli oikein urakalla. Laitetaan vielä postaukseen sopiva musiikin pläjäys joka on tietysti hyvin heavyä metalia sekin. Eli Cannibal Corpse-yhtyeen kappale Frantic Disembowelment instrumentaaliversiona. Kuulostaa kieltämättä rikkinäiseltä vaihdelaatikolta mutta yrittäkääpäs piruuttanne soittaa sama perässä: