sunnuntai 19. toukokuuta 2019

PIENI ESIMERKKI VIHAPUHEESTA


Varoitus lukijalle: tämä kirjoitus sisältää vihapuhetta. Ainakin sellaista, jollaiseksi arkkipiiska dementitus (no hupsis, vihapuhehan alkoi ennen kuin kirjoitus pääsi edes vauhtiin) Kari Mäkisen johtama vihapuhetyöryhmä sen määrittelee.

Eli:

Pari päivää sitten täältä hotellin respasta kommentoitiin erästä vasemmistoliiton eurovaaliedustajaa Mia Haglundia joka halusi panna patriarkaatin palamaan. Koska kyseinen Haglund on vasemmistolainen niin häneltä ei tietenkään kysellä että mitä nää tuolla oikein meinasit. Ihanko rovioita? Nyt respassa tutustuttiin hieman tarkemmin kyseisen ehdokkaan ajatusmaailmaan jota hän esitteli Kansan Uutisissa ja sitähän kannattaa siteerata. Jutun otsikkokin on varsin komea:

Mia Haglund: Avataan rajat – Ihmisillä on oikeus etsiä itselleen parempaa elämää

Ja sitten hieman siteerauksia kyseisen Mian ajatuksenjuoksusta:

Suomen passilla pääsee ilman viisumia 178 maahan – Afganistanin passilla pääsee 28 maahan. Tämä on luokkapolitiikkaa, joka ylläpitää globaalia eriarvoisuutta.

Tähän voisi tietysti todeta että ehkä vallitsevaan asiantilaan on joku perusteltu syy mutta eipä kumminkaan todeta vaan jatketaan, sillä Mia todistaa väkevästi:

Miksei saisi olla elintasopakolainen?

Ja pamauttaa sitten sen perinteisen jota ei olla vähään aikaan – johtuen ehkä asian puhkinauramisesta – muistettu mainostaakaan:

Ihmisillä on oikeus etsiä itselleen parempaa elämää. Niin mekin ollaan historiallisesti tehty: suomalaisia on muuttanut jenkkeihin ja Ruotsiin, ja me tehdään sitä tälläkin hetkellä, kun muutetaan työn perässä.

No niin. Jos toimittaisiin arkkijotakin Mäkisen akateemisen oppiarvollisen väestön yläkomitean mukaisesti niin tässä vaiheessa todettaisiin että olipa hyvin sanottu, rasisteilta meni kerralla jauhot suuhun ja lopetettaisiin kirjoitus siihen. Samalla vältettäisiin mahdollinen vihapuhe.

Mutta koska hotellin respassa ollaan jääty ilman akateemista sivistystä niin täällä mietitään muutamaa asiaa. Tai tässä kirjoituksen vaiheessa oikeastaan todetaan muutama fakta:

1. Kehitysmaalainen elintasopakolaisuus tarkoittaa näitten elintasopakolaisten siirtymistä mm. Suomen veronmaksajien kustantaman automaattisen ja loputtoman elatuspiikin piiriin.

2. Ne suomalaiset jotka muuttivat Yhdysvaltoihin ja Ruotsiin eivät siirtyneet automaattisen ja loputtoman elatuspiikin piiriin koska sellaista ei niissä maissa silloin ollut. Suomalaiset menivät suoraan töihin koska noissa maissa tarvittiin työvoimaa.

Mistä sitten päästään pariin kysymykseen:

1. Onko todellakin niin että sekä Mia Haglund että muutkin vihervasemmistolaiset eivät tiedä noita faktoja? Mikäli näin on, niin herää kysymys että minkälaista se historian opetus suomalaisissa kouluissa nykyisin oikein on?

vai

2. Onko niin, että he tajuavat nuo faktat oikein hyvin, mutta koska he ovat mielessään muokanneet tietyn maailmankuvan niin nuo faktat yksinkertaisesti ja tarkoituksellisesti unohdetaan koska ne eivät näytä hyvältä ”me kaikki olemme saman maailman kansalaisia”-utopian näkövinkkelistä?

Ja tästä tulee mieleen vielä pari kysymystä:

1. Jos rajat aukaistaan rajattomalle elintasopakolaisuudelle niin millähän kyseinen Mia Haglund kuvitteli että se rahoitetaan?

2. Mitä mahtaa kyseinen Mia Haglund ajatella jo tähän astisen elintasopakolaisuuden aikaansaamasta väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden huikeasta kasvusta?

Yllä ei lueteltu rasistisia luuloja vaan faktoja. Mutta. Tämähän oli vihapuhetta. Sillä vähänkin ajattelukykyinen lukija saa noista faktoista herkästi mieleensä – varsin perustellun – ajatuksen että kyseinen vasemmistoliiton eurovaaliehdokas on itsensä loogisesta ajattelusta täysin vapauttanut hyväuskoinen hölmö. Ja siitä ajatuksestahan saattaa seurata kyseiselle ehdokkaalle sekä hänen kannattajilleen henkinen pipi. Saatetaanpa ottaa käyttöön myös termi ”maalitus” vaikka tässä kirjoituksessa käsiteltiin vain kyseisen Haglundin loihelausumia eikä kehotettu ”spam & destroy”-operaatioon. Todetaanpa vain että jos lukijalla on masokistisia taipumuksia niin kyseinen Mia Haglund on varteenotettava vaihtoehto.

Näin helppoa on tehdä vihakirjoitus. Ei siihen tarvita kuin faktoja.

Ja todetaanpa vihakirjoituksen loppuun vielä se, että vasemmistolaiset ovat kovasti muuttuneet siitä ajasta kun itse olin pikkuinen pojanmölli.

Silloin Kekkosen aikaan vasemmistolaiset menivät töihin konepajalle ja totesivat että ”ain laulain työtäs tee”.

Nykyiset vasemmistolaiset toteavat yliopistollisissa hömppäviroissaan – niin kuin kapitalistit silloin aikanaan –  että ”ain laulain teetäs työ”.



lauantai 18. toukokuuta 2019

HYVIEN IHMISTEN HIRMUVALTA


Tulipahan täälläkin törmättyä tähän arkkipiispa emeritus Kari Mäkisen johtaman työryhmän suositukseen ”vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostamiseksi” josta uutisoi Helsingin Pravda. Otteita suosituksesta:

Vihapuheen syyteoikeutta halutaan laajentaa niin, että syyttäjä voisi nostaa syytteen ilman asianomistajan vaatimusta.

*

Vihapuheella tarkoitetaan esimerkiksi ilmaisua, joilla levitetään tai lietsotaan suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa. Se voi kohdistua monesti esimerkiksi etniseen taustaan tai seksuaaliseen suuntautumiseen, mutta liittyä myös esimerkiksi virkatoimiin.

Tässäkin asiassa on merkityksellistä että asianomistajarikoksen ulkopuolelle syyttäjän päätettäväksi vaaditaan jotain, jota ei ole määritelty. Viha? Kuinka viha määritellään? Mutta seuraava lainaus uutisesta selvittää asian tarkemmin:

Vihapuhe voisi olla virallisen syytteen alainen työryhmän mielestä ainakin silloin, kun henkilö on joutunut vihapuheen kohteeksi virkatoimiensa, työtehtäviensä tai luottamustehtäviensä hoitamisen vuoksi.

Ammatin takia vihapuheen kohteeksi joutuvat työryhmän raportin mukaan esimerkiksi virkamiehet, journalistit, tutkijat, taiteilijat, luottamushenkilöt ja papit.

Edelleenkään ei vihaa määritellä mutta viesti on selvä. Halutaan blankopykälää jossa vallitsevan järjestelmän arvostelu kriminalisoidaan. Eli asia suomennettuna: Meillä on sekä poliittisessa koneistossa, virkamieskoneistossa, evlutkirkossa, yliopistoissa, kaikenkarvaisessa taide-elämässä ja erityisesti valtamediassa huomattava määrä utopistisen ideologian – joko ihan tosissaan tai sitten uraansa edistäen – omaksuneita ihmisiä jotka halutaan rangaistuksen uhalla nostaa kaiken arvostelun yläpuolelle. Vaikka juuri he ovat omalta osaltaan vastuussa haittamaahanmuuttajien suomalaisiin kohdistamasta niin väkivalta- kuin seksuaalirikollisuudesta kuin myös kyseisen haittamaahanmuuttajaporukan suomalaisille aiheuttamasta järkyttävästä taloudellisesta rasituksesta.

Onhan selvää ettei tämäkään työryhmä pidä tähtäimessään jotain kuolaturpaista öykkäröintiä vaan perusteltua arvostelua jolla selkeästi osoitetaan ne kansakunnalle kalliit ja vaaralliset virheet joita tuo yllämainittu aateliasemaa itselleen haluava porukka on tehnyt. Porukka, joka pyrkii suojaamaan omaa utopiaansa ja asemaansa majestettirikospykälän turvin.

Pelottavaa vaan on se, että kyseisen työryhmän vaatimukset saavat seuraavan hallituksen laukeamaan housuunsa ja ne tullaan saattamaan voimaan. Eli rautalangasta väännetynä: määrittelemätön rikos määritellään yleisen syyttäjän alaiseksi rikokseksi. Täysin syyttäjän tulkinnan mukaisesti. Ja tulkitsijoitahan löytyy. Järjestelmällä tuetaan hyvien ihmisten hirmuvaltaa.

Sillä Hyviä Ihmisiähän he ovat. Ainakin omasta mielestään. Niin kuin oltiin aikanaan DDR:ssäkin.

Osa on sitä tosissaan. He todella uskovat monikultturistis – äärifeministis – ilmastohysteriaepistolaan. Uskovaisen voimalla ja tunteella. Ja loukkaantuvat aidosti arvostelusta. Sillä he ovat Hyviä Ihmisiä ja Niinqu Oikeassa.

Osa ei varsinaisesti usko, mutta itselleen valehteluhan on taiteenlajeista yksi suurimpia.

Osa ei usko ollenkaan mutta he ymmärtävät – niin kuin aikaisemmissakin totalitaarisissa järjestelmissä – että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. He ovat tämän hyvien ihmisten hirmuvallan tärkeimpiä työntekijöitä. Työntekijöitä joita oli niissa aikaisemmissakin hirmuvalloissa. Nekin järjestelmät olivat aina oikeassa ja hyvien ihmisten johtamia. Ne kaikki pyrkivät hävittämään pois sen vaarallisen syövän, jonka mielsivät suurimmaksi uhkaksi omalle utopialleen ja yhteiskuntajärjestykselleen.

Sen syövän nimi on ajattelu.



Järjestelmän arvostama kansalainen. Hän ei ajattele. Hänellä ei ole mielipidettä.

perjantai 17. toukokuuta 2019

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CVI


1. Kankkulan Sitraan

Näin alkuun tulee sanoa että Sitra (Suomen itsenäisyyden juhlarahasto) ei ole varsinaisesti mikään viranomainen jota tulisi totella tai jota tulisi edes ottaa vakavasti.  Tässä Ylen uutisessakin siitä käytetään termiä ”ajatushautomo” joka termi puolestaan verorahoitteisena herättää yleensä tavallisessa kansalaisessa lähinnä kylmiä väreitä. Niihin on syynsäkin, sillä kyseinen ”ajatushautomo” on muitten realismivajetta kärsivien verorahoitteisten julkishallintoelättien kanssa sitä mieltä että Suomen täytyy pelastaa – jälleen kerran ja vielä muita enemmän – maailma ilmastonmuutokselta. Ylen uutisotsikko asiasta on varsin komealta kalskahtava:

Sitra: Punainen liha pannaan ja omat autot vapaa-ajalla kotiin – ilman ennennäkemättömän kovia tekoja ilmastotavoite karkaa Suomessa

Hotellin respasta todetaan jo tässä vaiheessa että Sitran näkemyksen mukaan se kuuluisa ”ilmastotavoite” karkaa ja mitenkäs tästä tulee mieleen takauma että tietyssä valtiossa oltiin huolissaan että eikös utopian pohjalle laskettua viisivuotissuunnitelmaa tavoitetakaan. Mutta mitäs tämä ns. ajatushautomo meiltä vaatii?

Ajatushautomo Sitra on julkistanut hurjat ilmastolaskelmat.

Sitran tilaamien laskelmien mukaan edes EU:n kaavailemat tiukemmat tavoitteet eivät riitä Suomen kaltaisille maille. Sitran laskelmat koskevat tarkemmin vain Suomea ja Japania.

Hotellin respan huomautus: mitkähän maat jäivät laskelman ulkopuolelle?

Laskelmien mukaan suomalaisten päästöjä pitäisi vähentää jo vuoteen 2030 mennessä 75 prosenttia.

*

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran laskelmissa suomalaisten hiilijälki pitäisi laskea nykyisestä yli 10 tonnista 2,5 tonniin vuodessa.

*

Sitran esittämissä elämäntapavaihtoehdoissa esimerkiksi muut kuin työmatkat tehdään jatkossa pääsääntöisesti junalla, bussilla tai sitten jalan tai satulassa. Lähes yhtä suuri vaikutus on täysin vegaaniksi siirtymisellä. Maitoa ja kananmunia sisältävällä kasvisruokavaliolla ei päästä ihan niin hyvään tulokseen.

Sitran tarkoituksena on ollut osoittaa kuluttajilla olemassa olevia keinoja siirtyä ilmastoviisaaseen elämäntapaan. Esimerkiksi suomalaisten on joko vähennettävä liikkumistaan etenkin omilla autoilla ja lentokoneilla tai korvattava liikkumista julkisilla tai polkupyörillä.

Ja tässä vaiheessa hotellin respasta kysytään että kuinka monessa kaupungissa Suomessa on sellainen julkinen liikenne että siellä pärjää ilman autoa? Samoin voi kysyä että suunnitteleeko Sitran ns. ajatushautomo keinoja joilla ihmiset pakotetaan vegaaniksi? Mitkä ovat ne keinot? Kyseinen ”ajatushautomo” tuumailee (vaatii) vielä:

2050-tavoitteen saavuttaminen edellyttää Sitran laskelmien mukaan sitä, että jokainen suomalainen ottaisi kaikki selvityksessä mukana olevat yksittäiset keinot käyttöön. Vaikka kaikki suomalaiset käyttäisivät hurjasti enemmän julkista liikennettä, eivät söisi punaista lihaa ja asuisivat nykyistä paljon ilmastoystävällisemmin, tämän lisäksi tarvitaan avuksi vielä tekniikkaa tai tapoja ottaa hiiltä talteen keinotekoisesti tai luontoon.

Ja hotellin respassa kysytään vielä: mitäpä on tämä ilmastoystävällisempi asuminen? Muuan Yrjön visioimat kuutioasunnot? Vai riittääkö radanvarsikaupunkien kanahäkit? Kuinka kyseinen Sitra aikoo toteuttaa vaatimuksensa? Tietysti – ja valitettavasti – meille on tulossa valtaan hallitus joka ottaa tämänkin vaatimuksen enemmän kuin tosissaan. Vaikka sekin, että suomalaiset lopettavat hengityksensä pysyvästi ei vaikuta maailman ilmastoon mitään.

Muistutettakoon että kyseisessä Sitrassa on tällä hetkellä 180 suojatyöntekijää ja sillä on varoja 800 miljoonaa euroa.



2. Uutta ihannoitavaa?

Valtamediammehan mielellään vyöryttää meille tavallisille tallaajille kaikenlaista LGBTQTiiTyytä ja antaa ymmärtää että tämä olisi jotain, jolle meidän pitäisi nostaa peukkumme pystyyn ja tuumia että hieno juttu. Tuorein esimerkki oli se, josta otsikoitiin näin:

HS: Aleksi synnytti kaksi lasta ja elää nyt kolmen miehen perheessä.

Transsukupuolinen Aleksi elää kolmen miehen perheessä. Hän on synnyttänyt lapsen molemmille kumppaneilleen, uutisoi Helsingin Sanomat.

Jatketaan:

Naiseksi syntynyt Aleksi on käynyt aikuisena läpi sukupuolenkorjausprosessin mieheksi. Helsingin Sanomien mukaan kyseessä on ensimmäinen miehen henkilötunnusta käyttävä suomalainen, joka on synnyttänyt. Maailmaltakin Aleksin kaltaisia lapsia synnyttäneitä transmiehiä tunnetaan vain harvoja.

Helsingin Sanomat uutisoi, että polyamorisessa suhteessa kahden miehen kanssa elävä Aleksi synnytti esikoisensa vuosi sitten, ja tänä keväänä perhe kasvoi toisella lapsella. Sisaruksilla on ikäeroa vain vajaan vuoden verran. Molemmat lapset olivat syntyessään terveitä ja täysikasvuisia.

Aleksi hakeutui Helsingin Husiin testosteronihoitoihin ja sai vuonna 2016 viralliset miehen paperit. Kun Aleksilla oli jo varattuna aika sairaalaan kohdun ja munasarjojen poistoon, hän alkoi miettiä asiaa uudelleen. Aleksi päätti lopettaa testosteronihoidon lykätä operaatiota saadakseen biologisia lapsia.

Nyt, toisen synnytyksen jälkeen Aleksi haluaa omien sanojensa mukaan palata ”omaksi itsekseen” eli mieheksi. Testosteronihoidot on jo aloitettu ja lähetettä kohdun ja munasarjojen poistoon haettu.

Hotellin respassa yritetään hahmottaa:

1. Ns. perheessä on isä 1 joka on siittänyt lapsen 1.

2. Sitten siellä on isä 2 joka on siittänyt lapsen 2.

3. Sitten siellä on äiti, joka on synnyttänyt molemmat isän 1 ja isän 2 siittämät lapset mutta hän päättääkin olla sitten isä vaikka hän on äiti. Ja hänelle vielä sallitaan tämä.

Hotellin respassa herää muutama kysymys:

1. Onko tämä valtamedian mielestä jotain, josta pitäisi olla innoissaan? Tätähän valtamedia tarjoaa jatkuvasti.

2. Mahtaakohan opetushallitus ottaa kyseisen ”perheen” jonkunlaiseksi ihannoitavaksi esimerkkitapaukseksi?

3. Ja sitten kysymys viranomaisille. Vaikka täällä ei tykätäkään että viranomaiset tunkevat kärsänsä ihmisten yksityisasioihin.

- On olemassa selkeästi nainen. Biologinen nainen. Hän on osoittanut sen todeksi synnyttämällä kaksi lasta.

- Kyseinen nainen tuumii, että hän haluaakin olla mies ja haluaa transjotakin-silpomishoitoihin. Meinaten, nimenomaan silpomishoitoihin sillä varsinaisessa hoidossahan ei leikata tervettä ja toimivaa kudosta.

- Voisiko viranomainen todeta, että synnyttämällä kaksi lasta olet selvääkin selvemmin osoittanut olevasi nainen joten – vaikka fiiliksesi asiasta ovat ihan mitkä hyvänsä – niin olet mieskorttisi pelannut joten sinulle ei tarjota transsilpomishoitoja. Vaikka olisit halukas ja kyvykäs maksamaan ne omasta pussistasi mitä tuskin olet. Käpristele keskenäsi kahden jotakinoletetun kanssa. Ja vaikkei täällä uskovaisia ollakaan niin todetaan silti että luoja siunatkoon viattomia lapsiasi.



3. Patriarkaatti paskaksi ja palamaan

Tulipa hotellin respassa törmättyä vaalimainokseen. Se jotenkin kuvaa hyvin tätä nykyaikaa. Kyseessä on Vasemmistoliiton ehdokas:



Patriarkaatti palamaan. Mainoksesta tulee mieleen taas kaksi kysymystä:

1. Jos joku perussuomalaisten ehdokas olisi heittänyt edes tuonnepäin olevan iskulauseen jonkun polttamisesta niin kuinka taivaankorkea älämölö asian tiimoilta olisi noussut?

ja

2. Mahtaakohan kyseinen ”Pohjoismaiden vihreän vasemmiston pääsihteeri” oikein hahmottaa, että mitä hän oikeastaan haluaa poltettavaksi ja ennen kaikkea kukahan hänet mahtaa elättää? Jos ei, ja hän tykkää vain mukavan kuuloisista tiedostavista iskulauseista niin silloin asian voi panna yleistiedon puutteen piikkiin. Ehkä sen voi antaa anteeksi.

Mutta jos hän ymmärtää asian ja tajuaa mistä hänenkin leipänsä tulee ja haluaa elättäjänsä roviolle niin eiköhän hänen kannattaisi päivittää vaalimainoksensa realistisemmaksi? Vaikka näin:



Kyseistä mainoslausetta voi tietysti suositella kaikille vihervasemmistolaisille ehdokkaille. Hotellin respassa on tarjolla eurovaaleihin hieman enemmän reaalimaailmassa oleva ehdokas eli perussuomalaisten Matti Virén:



Mattia äänestää myös MC Tsuhnan presidentti Pertti. Ja Perttihän on autuas, sillä hän ei huku.



torstai 16. toukokuuta 2019

LKP 1985 OSA II


Niin kuin kirjoituksen ykkösosassa todettiin, jalkaväen sotilas tarvitsee tuekseen mahdollisimman paljon epäreilua tulta jota antaa tietenkin kranaatinheittimistö ja tykistö. Vuonna 1985 kaikenlaisia putkia oli käytössä itse asiassa varsin paljon mutta melkoinen osa oli varsin vanhaa kalustoa ja kalusto oli perin kirjavaa. Kranaatinheittimistössä tulitukea antoi vieläkin käytössä oleva 81 KRH 71 Y:



Samoin tukea antoivat sodan jälkeen valmistetut 81 KRH 56 ja 81 KRH 64. Näitten lisäksi käytössä oli useita satoja 81-millisiä vanhoja sodan aikaisia tai vieläkin vanhempia kranaatinheittimiä niin Suomesta, Ranskasta, Italiasta, Ruotsista kuin Puolastakin.

Rannikkopuolustuksen käytössä oli taas kaikkiaan 450 kpl aikanaan sotasaaliina saatua neuvostoliittolaista 82-millistä 82 KRH/37 82-BM 37 ja 82 KRH/41 82-BM 41-heitintä.



Kevyen kranaatinheittimen kaliiberista ja sen 1 mm erosta suomalaisen ja venäläisen välillä antoi Taisteluvälineupseeri mielenkiintoisen tiedon joka oli ainakin itselleni uusi:

Brandt-Stokes oli se ensimmäinen kunnollinen kranaatinheitin 3,2" kaliiperillaan ja siitä sen kaikki muut kopioivat.

Kaliiperin merkintä vain poikkeaa; angloilla 3" (tod. 3,2" = 81,2), saksalaisilla 80mm (81,2mm) ja venäl. 82mm (81,2mm).

Tämä on näitä lost in a translation-juttuja. Yleismaailmallinen kaliiperi, joka ilmaistaan/merkitään vain maa/aluekohtaisesti.

Raskaissa 120 millin kranaatinheittimissä oli myös melkoinen kalustokirjo.



Uudempaa kalustoa silloin olivat:

120 KRH 65

120 KRH 73

120 KRH 76

120 KRH 85

Vanhempaa kalustoa oli myös useamman sataa putkea:

120 KRH/38 120-HM 38 joka oli modernisoitu malliksi120 KRH 38 77
                                                                                                 
120 KRH/38-42, modernisoitu malliksi 120 KRH 38-42 77

sekä

120 KRH/40

Joita niitäkin oli vielä 1985 käytössä kaikkiaan 360 kappaletta.



Raskaampaa tukea tarjosi sitten tietysti kenttätykistö jossa oli myös melkoista kalustokirjavuutta. Tuoreinta tavaraa edusti suomalainen raskas kanuuna 155 K 83 joita oli vahvuuteen ehtinyt 13 putkea:



Kyseiset – varsin vähäiset – tykit olisivat olleet ylijohdon tykistön käytössä. Varsinainen tykistön työmyyrä olisi silloin (niin kuin vielä nytkin) ollut 122 H 63 kaikkiaan 400:n putken vahvuudella:



Kyseiset tykit oltaisiin varattu silloisten jääkäriprikaatien käyttöön. Sekä rannikkopuolustuksen että ylijohdon tykistön käytössä olisi puolestaan ollut 130 K 54 vahvuudella 140 putkea:



Tämän jälkeen alkoi Suomen puolustusvoimille ja varsinkin sen huollolle tuttu kalustekirjo. Käytössä oli vielä saksalainen 150 H 40 eli ”Hitler-haupitsi”. Näitä oltiin varattu 40 putken verran Erillisen tykistörykmentin käyttöön Ahvenanmaan puolustamiseen:



Samoin käytössä olivat neuvostoliittolaiset 152 H 37 ja 122 K 31 jotka oli 60 putken vahvuudella varattu liikkuvan rannikkotykistön käyttöön. Noista kolmesta tykkimallista (mukaan lukien Hitler-haupitsi) sitten muutama vuosi myöhemmin modattiin 152 H 88-haupitsit.

Kalustona olisi ollut myös jalkaväkiprikaatien käyttöön tarkoitettu 105 H 61-37 kaikkiaan 130 putken vahvuudella:



Tämän jälkeen kalustokirjo vain lisääntyy. Edellä mainittujen lisäksi kaikkiaan käytössä oli:

Torjuntapataljoonien tykistötukena:

75 K 17                150 putkea       
76 K 02                210 putkea         
76 K 02-30           29   putkea  



Vanhan Uskollisen 76 K 02:n osa vuonna 1985 olisi vielä kertaalleen ollut pistää kova kovaa vastaan. Vaikka kaliiberi olikin varsin pieni ja eläkkeelle siirtyminen olisi jo varmasti kiinnostanut.

Rannikkopuolustuksessa:

76 K 02-30/40        8 putkea
76 RK 27 (-39)      150 putkea (myös torjuntakomppanioiden käytössä)
76 K 36                  70 putkea
122 K 60                21 putkea
105H33 ja 33-40    60 (varattu Ahvenanmaan puolustamiseen)

Erilliset patteristot:

105 H 41                 24 putkea
105 K 29                 36 putkea
105 K 34                 10 putkea

Jääkäriprikaatit:

122 H 38                 30 putkea

Jääkäri- ja jalkaväkiprikaatit:

152 H 38                 90 putkea

Jalkaväkiprikaatit:

155 H 15                24 putkea
155 H 17                130 putkea



Eli myös vanha veteraani 155 H 17 olisi ottanut useamman patteriston voimin osaa karkeloihin.

Epäreilua raketinheitintulta sitten puolestaan tarjosi silloin pääosin rannikkopuolustukseen varattu  122 RAKH 76 eli neuvostoliittolainen BM-21 Grad kaikkiaan 24 heittimen voimin:



Tykistöstä jos puhutaan niin tavalliselle mosurille – niin kuin tietysti niillekin joilla oli knapei kauluksis – oli erinomaisen tärkeä taisteluväline soppatykki joka tuolloin oli käsittääkseni vielä vanha uskollinen M/27:



Netistä ei valitettavasti oikein löydy kuvaa kenttäkeittiöltä jaetusta noppasopasta joka on tullut tutuksi hyvin monelle sotilaalle. Siihen aikaan kun itse olin armeijassa ei se kuvaaminen ollut niin helppoa kuin nykyisin. Älykännykkä? Mikä on kännykkä? Joku pihakukka? Digikamera? Mikä se on?

Jos vuonna 1985 oltaisiin pantu liikekannallepano pystyyn niin jollainhan niitä joukkoja olisi pitänyt liikuttaakin. Perinteinen marssiminen olisi tietysti ollut yksi keino ja erityisesti jäksterit olisivat liikkuneet paikasta toiseen perinteisellä munamankelilla:



Kyytiä sotilaille olisi tietysti annettu siviilistä pakko-otetuilla kuorma-autoilla ja traktoreilla. Niin kuin näille pinohiirille tässä kuvassa. Pojat vissiinkin ovat menossa pykäämään kasaan miinoitusta:



Puolustusvoimilla oli silloinkin tietysti hyvin monenlaista kuljetuskalustoa ja jos kaiken esittäisi niin jutusta tulisi pitkä kuin nälkävuosi. Esitellään kuitenkin muutama. Ensimmäisenä Sisu A-45 eli Proto:



Sekä Sisu SA-150 eli Masi:



Ja tykinvetäjäksi mukaan ehti vielä Sisu SA-240 eli Rasi:



Tykinvetäjinä oli myös sitten raskaita Scanioita ja olihan varastossa vielä paljon neuvostoliittolaista kuljetuskalustoa niin kuin tämä ATS 59:



Sekä tämä KrAZ-255:



Samoin kuin ZIL-131:



Rattimattikavereitten puolelta todettiin että neuvostokalustoa saattoi kuvailla monilla nimillä mutta ”polttoainepihi” ei kuulunut niihin. Tietysti yksi joukkojenkuljetuksen muoto oli rautatiet eli härkävaunu. Tuolloin muuten varastoituna oli vielä höyryvetureitakin. Kaiken varalta. Herää muuten kysymys että miksi ei enää? Niitä ei sähkö- ja tietoliikennekatkokset haittaa.



Valitettavasti tuolta interwebin ihmeellisestä maailmasta ei löydy kuvaa silloisen (1985) härkävaunun sisätiloista. Niissähän oli kummassakin päässä ylä- ja alalaverit sekä keskellä kamiina. Tuo kuva on vuodelta 1964 mutta samanlaisella vaunulla tuli itselläkin reissattua Rovajärvelle parikymmentä vuotta myöhemmin. Juna kulki silloin Ylämyllyltä Misin asemalle 24 tuntia koska se väisteli matkustajaliikennettä. LKP:n tapahtuessa tilanne olisi tietysti mennyt juuri toisinpäin.

Panssaroidut miehistönkuljetusajoneuvot jäivät tässä käsittelemättä, samoin kuin moni muukin aselaji. Niihin palataan sitten seuraavassa osassa. Ja jälleen kiitokset Taisteluvälineupseerille.

Jatketaan kevättä. Kesää kohti. Västäräkki pyörii jo pihalla ja pääskystä odotellaan.

maanantai 13. toukokuuta 2019

LKP 1985 OSA I


Viime vuoden puolella kirjoitin jutun siitä, minkälaisissa vermeissä varusveijari m/85 vietti varusmiesaikansa. Ajattelin nyt vähän tutkailla sitä, minkälaiset olisivat olleet koko armeijan vehkeet ja vermeet jos kyseisenä vuonna oltaisiin vislattu pilliin ts. pantu täysi liikekannallepano päälle ja ryhdytty räiskimään. Tässä tutkailussa kuuluu äärimmäisen lämmin kiitos vakikommentoija Taisteluvälineupseerille joka antoi aivan korvaamatonta apua. Apua, jonka myötä yllätyksenä huomasin että silloiset puolustusvoimat olisivat joutuneet sotimaan hyvin pitkälle jo siihen aikaan kovasti vanhentuneella kalustolla jota vuonna 1985 oli vielä paljon varastoissa. Vuonna 1986 näitä alettiin sitten vähentämään.

Virallisen käsityksen mukaan Suomi valmistautui silloin torjumaan hyökkäyksen kaikista ilmansuunnista vihollista mitenkään erittelemättä ja ääneen mainitsematta. Näin lienee ollutkin, tavallaan eli puolustusvoimat valmistautuivat torjumaan vihollisen hyökkäykset pohjoisesta, idästä ja etelästä sekä myös vihollisen koukkaukset lännestä. Reservi oli silloin paljon suurempi kuin nyt ja maavoimiemme (joita näin alkuun käsitellään) sodan ajan kokoonpano olisi ollut suurinpiirtein seuraava:

- 2 panssariprikaatia 
- 10 jääkäriprikaatia
- 1 rannikkoprikaati
- 14 jalkaväkiprikaatia
- 100 erillistä pataljoonaa
- huolto- yms. joukot

Joukot jaettiin seuraaviin osiin:

- Suojajoukot eli jääkäri- ja panssariprikaatit
- Yleisjoukot eli jalkaväkiprikaatit
- Paikallisjoukot eli erilliset- ja torjuntapataljoonat sekä - komppaniat

Reserviläisistä kootun armeijan varustuksessa on jotain siis nykyisinkin tuttua ja hyvin paljon vanhentunutta ja poistettua.  Tietysti silloisten pääasiassa traktorivetoisten pääjoukkojen mies olisi näyttänyt tältä:



Eli M62-maastopuku, pottamallinen teräskypärä sekä aseena 7,62 RK 62. Noita nykyisin kuuskekkosiksi kutsuttuja maastopukuja ei olisi riittänyt kuin noin kolmasosalle joukoista joten pääosaosa miehistä olisi alkanut sotimisen perinteisissä kenttäharmaissa.



Taisteluvyö M/85 olisi ollut jonkun verran suojajoukkojen käytössä mutta pääosa rintamajoukoista olisi tyytynyt M/60-tetsariin. Muille olisi ollut sitten tarjolla se perinteinen nahkavyö – leipälaukku – kaasunaamarilaukkuyhdistelmä ja varastoissa oli vielä ikivanhoja M/1891-patruunataskuja. Tuo silloisille varusveijareille tuttu pottamainen M/62-teräskypäräkään ei olisi ollut ainoa vaan tarjolla oli myös sitä saksalaismallista kypärää malleista M/16 malliin M/55 joita tuolloin oltiin ostettu Länsi-Saksasta. Off-topicina voi – tuosta Länsi-Saksasta tuli mieleen – että ensi vuonnahan hitto vie tulee jo kolmekymmentä vuotta Saksojen jälleenyhdistymisestä. Ajan kulku on hupaa.

Noita rynkkyjä oli jaettavaksi kaikkiaan 300.000 kappaletta ja yleisin malli olisi ollut tuo kuvassa nähty perusrynkky. Vähemmässä määrin oli sitten muita rynkkyjä:

- 7,62 RK 54 eli perinteinen Kalashnikov
- 7,62 RK 54TP panssarijoukoille ja laskuvarjojääkäreille
- 7,62 RK 60
- 7,62 RK 62 TP

Vanhempien ikäluokkien mobilisoidut reserviläiset olisivat aloittaneet kyisen pellon kyntämisen henkilökohtaisena aseenaan joko konepistooli joita oli tuolloin jaossa kaikkiaan 140.000 kappaletta. Tarjolla oli joku seuraavista:

Ensimmäisenä tietysti legendaarinen Suomi-konepistooli:



Tai sitten venäläisestä PPS43-konepistoolista kehitetty konepistooli m/44 eli Peltikonepistooli:



Ja sitten jaossa oli vielä 75.000 brittiläistä II- ja III-mallin Sten-konepistoolia:



Moni reserviläinen olisi saanut kouraansa vielä vanhan vintovkan. Kivääreitä oli varastoissa tuolloin vielä peräti 400.000 kappaletta. Tarjolla oli tietysti 7,62 KIV 39 eli Ukko-Pekka:



Ja olipa varastoissa vanhoja kolmen linjan kiväärejä:

7,62 KIV 91

7,62 KIV 91-30

Samoin kuin vielä 58.000 Pystykorvaa:

7,62 KIV M/27, M/28 ja M/28-30.

Tarkka-ampujien aseistus pohjautui tuolloin myös kolmen linjan eli Mosin-Nagant tekniikkaan. Jopa silloin uunituore 7.62 Tkiv 85:



Samoin kuin sodan ajan peruja olleet ja uudistetut:

7,62 TKIV 39-44

7,62 TKIV 27-66

7,62 TKIV 28-76

Jos siirrytään hieman painavampiin konepyssyihin niin suurimman vastuun olisi tuolloin kantanut vielä nykyisinkin käytössä oleva kevyt konekivääri 7,62 KvKK 62:



Lisäksi tarjolla olisi ollut jonkun verran kyseisen kk:n esiastetta eli 7,62 KvKK 60 sekä jääkäriprikaatien käytössä n. 1000 kpl 7,62 KvKK 54 RPD. Panssariprikaateilla oli lisäksi käytössään 7,62x53R PK ja PKM-konekivääreitä. Kaiken kaikkiaan kevyitä konekivääreitä oli käytössä n. 8.000 kappaletta joten vanhemmat reserviläiset olisivat lisäksi joutuneet turvautumaan Lahti-Salorantaan:



Lahti-Salorannat olisivat olleet taempana ilmatorjunnan, rannikkotykistön ja merivartioston ryhmäaseina. Neuvostoliittolainen DP-27 Degtarjev-pikakivääri eli Emma (silloin vielä 8.000 kappaletta) olisivat olleet jalkaväkiprikaatien käytössä:



Kaiken kaikkiaan pikakivääreitä oli varastoissa 12.000 kappaletta. Ja olipa tiettyjen kiinteitten tukikohtien ja rannikkopuolustuksen käyttöön varattu vielä n. 5.000 kpl vanhoja Maxim-konekivääreitä:



Eli tarkemmin:

7,62 KK 09-09 Maxim

7,62 KK 09-21 Maxim

7,62 KK 32-33 Maxim

Pääosin tavalliset reserviläiset eivät olisi saaneet vyölleen pistooliholsteria mutta käydään silti läpi käytössä ollut pistooli- (ja yhdeltä kohtaa myös revolli-) –kalusto:

7,65 PIST PP ja PPK (kuriirit)

7,65 PIST FN 1900/1910/1910-22 (sotilaspoliisi yms vartiotehtävät)

7,65 PIST CZ-83 (rvl)

7,65 PIST 23 Parabellum

9,00 PIST 08 Parabellum

9,00 PIST 35 Lahti

9,00 PIST 35 FN Hi-Power (lentäjät)

9,00 PIST MAB PA-15 (rvl)

9,00 PIST 80 FN

.38 REV S&W mod 14 (rvl lentäjät)

Vanha uskollinen Lahti-pistooli:



Ja tuolloin vielä uudempi 9,00 PIST 80 FN:



Toki vuoden 1985 reserviläinen olisi tarvinnut myös panssarintorjuntaa. Vihollinenhan – niin kuin kapiaiset meillekin sanoivat – tuli kumminkin idästä ja sillähän panssareita riitti. 1980-luvun alussa puolustusvoimille oltiin hankittu jo jonkin verran uutta pst-ohjuskalustoa eli neuvostoliittolaiset  9M111 Fagot ja 9K111-1 Konkurs (molemmat nimikkeellä Panssarintorjuntaohjus 82M).



Fagot oli jääkäriprikaatien ja erillisten pst-komppanioitten käytössä kun taas Konkurs panssariprikaateilla. Käyttöön oli ehtinyt myös yhdysvaltalainen BGM-71 ITOW (Panssarintorjuntaohjus 83M) joka oli myös varattu jääkäriprikaatien ja erillisten pst-komppanioiden käyttöön:



Leijonanosuuden panssarintorjunnassa olisivat kuitenkin hoitaneet perinteiset vihanpitovehkeet eli ensimmäisenä raskas sinko 95 S 58–61 eli Musti:



Torjuntavastuuta kantoi vielä silloin myös kevyt sinko 55 S 55:



Sekä tietysti ”kessi” eli kertasinko joka tuolloin oli mallia 66 KES 75 eli M72A2 LAW.



Lisäksi käytössä oli 68 KES SARPAC sekä 74 KES 68 MINIMAN joka oltiin muunnettu jo sinkomiinoiksi. Apilakset tulivat vasta myöhemmin.

Ja tuolloin, siis vuonna 1985 varastoista löytyi vielä huomattava määrä vanhoja sodanaikaisia pst-tykkejä, niin kuin tämä 75-millinen panssarintorjuntatykki Pak-40 joita oli varastoissa jäljellä 140 putkea ja jotka oltiin varattu torjuntapataljoonien ja erillisten pst-komppanioitten käyttöön:



Muuta käytössä olevaa vanhempaa pst-tykkikalustoa edustivat:

37 PstK/36 Bofors ja Tampella/VTT  250 putkea  TorjK

45 PstK/Sov 32, 37, 38, 38-41  470  putkea  Rt-linnakkeet

50 PstK/38 PAK38  15 putkea  TorjK

75 PStK/97-38 "Mulatti"  39 putkea TorjP

Vihollisen panssareille oli pientä ja isoa ilkeää varattuna myös pioneereilla ja tärkein työväline oli (ja on nykyisinkin) tellu eli ryhtinappi eli Telamiina 65-77:



Tellullehan sitten voitiin antaa mukavaksi / ikäväksi (riippuu täysin siitä onko kyseessä källin virittäjä vaiko sen kohde) lisämausteeksi 20 kilon hävityspanos. Muita samanlaisia miinoja olivat vielä Automiina 42 ja Telamiina 43.

Päänraapimista etenemistä suunnittelevalle viholliselle olisi antanut myös Kylkimiina 73:



Sekä raskaampi Kylkimiina 81. Mukaan ranttaliin olisi ehtinyt vielä Raskas viuhkamiina 84. Tuolloin siis nimellä viuhkamiina eikä viuhkapanos. Vesistöisessä Suomessa tärkeää osaa olisi näytellyt myös jäämiina jolla olisi tehty vihollisen jäätiköitten ylittäminen askelta ongelmallisemmaksi.

Kun tässä kerran on miinat mainittu niin muistutetaan että vuonna 1985 ei Suomessa oltu edes kuultu sellaisesta mielisairaudesta kuin Ottawantauti joten liikekannallepanon tullessa jantterit olisivat asetelleet tonttiin tolkuttoman määrän sakaramiina 65:sia:



Kyseisen jalkaväkimiinanhan voisi aivan rauhassa – ja Ottawan hengessä –  ottaa jälleen käyttöön nimikkeellä ”itsekäynnistettävä jalkapohjan tehokosmeettinen yllätyskuorimalaite”.

Jantterit olisivat myös viritelleet puitten kylkiin putkimiinoja mallia 68 ja 43:



Tokihan perusjantteri tarvitsi tuekseen myös epäreilua tulta mutta ehkäpä jätän sen esittelyn sitten liikekannallepano 1985:n toiseen osaan. Sitä epäreilua tulta oltaisiin todella tarvittu sillä itänaapurilla olisi ollut tiettyjen dokumenttien mukaan laittaa suomalaisia vastaan ainakin Leningradin sotilaspiiristä:

- 11 moottoroitua jalkaväkidivisioonaa
- merijalkaväkiprikaati
- ilmakuljetteinen divisioona
- 2 tykistödivisioonaa
- spetsnaz-prikaati
- maahanlaskuprikaati

Ja tarvittaessa vielä Baltian sotilaspiiristä:

- 3 panssaridivisioonaa
- 5 moottoroitua jalkaväkidivisioonaa
- 2 ilmakuljetteista divisioonaa
- merijalkaväkiprikaati
- 2 tykistödivisioonaa
- spetsnaz-prikaati
- maahanlaskuprikaati

Kaiken kaikkeaan hienointa vuoden 1985 liikekannallepanossa oli tietysti se, ettei sitä koskaan tarvittu tehdä. Mutta näin virtuaalimielessä ja 34 vuotta myöhemmin sitä saattaa aikansa kuluksi sottailla. Jatkan sottailua seuraavassa osassa. Ja vielä kerran suuret kiitokset Taisteluvälineupseerille.