VALKOISTA KOHINAA KENTÄLTÄ

Niin kuin lukija tietää, on poliisin kenttäkokemuksen ja toisaalta poliittisen valtakoneiston uskomusten välillä noin Grand Canyonin syvyinen kuilu eikä valtakoneisto halua kuulla utopian vastaista kokemuksen ääntä. Hyvä että ääntä silti on olemassa ja tuoreimpana sitä käytti Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Jonne Rinne. Asiasta kertovassa uutisoinnissa on varsin herättävä otsikko:

Suomen poliisin järjestöpomo vaatii: Hallituksen täytyy herätä jengirikollisuuden kasvuun – ”Olemme Ruotsin tiellä”

Ja jatko on sellaista mikä ei sinänsä ole lukijalle mikään yllätys. Otteita:

Rinne kertoo, että Suomessa toimii 11 katujengiä pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Jäseniä niissä noin 200. Rinteen mukaan yli 90 prosenttia jäsenistä on täysikäisiä ja 95 prosenttia heistä nimen ja etnisyyden perusteella ulkomaalaistaustaisia.

Järjestäytyneitä rikollisryhmiä arvellaan Suomessa olevan noin 90. Niihin liittyviä rikosilmoituksia on tehty kuluvana vuonna 200. Suurin osa ryhmien rikoksista on pahoinpitelyrikoksia. Niihin liittyvät usein myös huumeet, väkivalta sekä laittomat ampuma-aseet ja teräaseet.

Uutinen muistutti myös mikä se Ruotsin tie on:

Ruotsissa on kuollut ampumistapauksissa jo 48 ihmistä tänä vuonna, ja vuotta on vielä kuukausia jäljellä. Edellinen kuolonuhriennätys oli vuodelta 2020, jolloin kuolonuhrien määrä oli koko vuonna 47. Viime vuonna uhriluku oli 45.

Rinne maintsee myös viranomaisten yhteydenpito-ongelmista jotka tunnetaan myös lastensuojelun puolella:

Poliisin on vaikea valvoa, kun ulkoiset tunnusmerkit puuttuvat. Myös etninen profilointi on kiellettyä. Poliisi ei voi kertoa esimerkiksi kouluille oppilaan kuulumisesta jengeihin.

Mies puhuu järkeä. Mutta valitettavasti hän tekee taktisen virheen mainitsemalla seuraavan:

Ongelman ratkaisussa Rinne pitää tärkeimpänä asiana maahanmuuttajien integroitumista Suomeen ja maamme demokratian ja parlamentarismin omaksumista.

– Kielen oppiminen on tärkeää, mutta niin on myös yhteiskunnan ja demokratian toimintatapojen omaksuminen, Rinne sanoo.

Eli se tärkein asia on sitä, mitä on totaalisesti epäonnistuen tarjottu jo viimeiset kolmekymmentä vuotta. Mutta mihinkäs asiaan arvelitte valtakoneiston kiinnittävän huomiota? Jep. Juuri tuohon viimeiseen. Kaikki muu – varsinaista ongelmaa käsittelevä asia – olikin sitten jälleen kerran vain kentältä kuuluvaa valkoista kohinaa.

Ja koska kohina on vain hälyääntä, ei siitä tarvitse välittää. Jos siitä välittäisi, tunnustaisi samalla että tulipa luotua hirviö. Ja vaikka oli huomannut sen hirviöksi niin kielletään sen olemassaolo.

DELETOITU

Helsinki, tuonnempana…

ATK-insinööri Anselmo Kyöttiä valmistautui lopettelemaan työpäiväänsä Liittovaltion Suomen maakunnan hallintovirastossa. Edessä olisi viikonloppu joka varmaankin jatkuisi tutulla kaavalla. Ensiksi Anselmo menisi raitiovaunulla Länsi-Pasilaan jossa asusti pienehkössä mutta varsin mukavassa kaksiossa ja kotimatkalla hän poikkeaisi Fed-Marketissa ostoksilla johon kuuluisi valmisruoka ja sopiva määrä mukavaa juotavaa. Viikonloppu menisi pääosin kotona ja ehkä hän pistäytyisi jossain vaiheessa baarissa tuttujensa kanssa. Eihän sitä tiedä, vaikka matkaan tarttuisi joku mukava nainenkin.

Näihin suunniteltuihin ajanvietteisiin Anselmo ei tarvinnut lompakkoa eikä avaimia. Ei sellaisia ollut tarvinnut enää aikoihin eikä Anselmo oikeastaan edes muistanut mitä ne olivat. Hänen oikeassa kämmenselässään oli mikrosiru, joka ajoi saman asian. Siru oli jatkuvassa yhteydessä Helsingissä sijaitsevaan massiiviseen Äiti-tietokoneeseen joka tallensi ja vahvisti kaikki tapahtumat jotka se kirjasi hänen viestittimeensä. Äidissä oli Anselmo Kyöttiän olemassaolo.

Anselmo kirjautui ulos työpaikaltaan heilauttamalla kättään ulko-oven lukijassa joka ilmoitti Äidille että dipl.ins. Kyöttiä oli poistunut työpaikaltaan klo 16.05. Ratikassa maksu tapahtui samalla lailla. Näin tulisi tapahtumaan myös Fed-Marketin kassalla joka vähensi ostoksien hinnan Anselmon Fed-pankin tililtä ja myöhemmin kerrostalon sekä ulko-ovella että hänen huoneistonsa ovella.

Kyseinen siru oli aikanaan kehitetty jatkoksi joskus 2020-luvulla kehitetylle digitaaliselle lompakolle. Lompakosta oli tullut valtakoneistolle hyviä tuloksia ja siru oli seuraava luonnollinen askel. Nimitettiinpä sitä ihmisen uusevoluutioksi. Jokainen vastasyntynyt vauva Liittovaltion alueella sirutettiin ja he oppivat elämään ilmaan käteistä rahaa, ilman avaimia ja, no, ilman lompakkoa. Asioiden hoituminen kättä heilauttamalla antoi elämään eräänlaisen helppouden ja ilmaisuuden illuusion.

Luonnollisesti kyseinen järjestelmä mahdollisti Liittovaltiolle täydellisen valvonnan ja teki samalla ihmiset täysin riippuvaisiksi Liittovaltiosta. Mutta eivät ihmiset täällä Helsingissä sitä miettineet. Siru oli jo niin olennainen osa elämää. Luonnollinen tapa elää.

Näin ajatteli Anselmokin ja miksei olisi ajatellut sillä kuuluihan hän kuitenkin Liittovaltion virkakoneiston edustajana nomenklaturaan. Sen jäsenenä hän oli viettänyt koko ikänsä ydin-Helsingin alueella. Muutamina kertoina mitä hän oli käynyt syvemmällä Vantaan puolella hän oli kyllä huomannut kerjäläisiä. Kerjäläisiä. Se tuntui jokseenkin oudolta ajatukselta. Koska käteistä rahaa ei ollut, pitivät kerjäläiset edessään kylttejä joissa pyysivät ruokaa, juomaa ja vaatteita. Paikalliset olivat niitä näemmä jonkin verran antaneetkin mutta Anselmo ei halunnut lähestyä noita ihmisiä enempää. Niissä oli jotenkin toisen, ja kovin vieraan maailman tuntu.

Kaiken kaikkiaan viikonloppuaan aloittelevalla Anselmolla tuntui elämä olevan mallillaan nyt ja tulevaisuudessakin. Mutta siinä hän oli väärässä. Sillä hän oli syyllistynyt kahteen pahaan virheeseen. Hän oli

a) ajatellut

b) puhunut ääneen ajatuksistaan

Ja ne puheet olivat tulleet väärän ihmisen kuulolle. Kyseinen ihminen oli Julia Hyytö, kyseisen hallintoviraston intersektionaalinen valvoja, valantehnyt feminiitta ja sitä myötä hallintoviraston vaikutusvaltaisin henkilö. Hän oli ollut sattumalta paikalla kun Anselmo oli heittänyt pari vitsiä. Huumori itsessään oli liittovaltiossa tarkoin määriteltyä ja erittäin huumoritonta mutta Anselmon heittämät vitsit sisälsivät selvästi tietynlaista feminismille naureskelua. Ja sehän ei käynyt päinsä.

Valtuuksillaan Julia Hyytö aktivoi Anselmon sirun – Anselmon tietämättä – niin että se käynnisti virastossa valvontakameran ja äänityksen aina siellä missä hän liikkui. Tämä oli Julialle mahdollista sillä itsensä viha-ajattelusta täysin vapauttanut ja kansalaisiinsa sataprosenttisesti luottava liittovaltio ajatteli kuitenkin että virallinen luottamus hyvä, käytännön kontrolli parempi, täydellinen kontrolli paras. Ja tekniikkahan antoi siihen mahdollisuuden. Sitä myös käytettiin.

Anselmon edesottamuksia oli kerättynä tallenteella puolen vuoden ajalta ja Julia leikkasi niistä noin puolen tunnin tiivistetyn version käyttäen hyväkseen algoritmia joka etsi kaikki kielletyt sanat. Sen jälkeen hän marssi Liittovaltion Turvallisuuspoliisin tutkijan luo ja näytti hänelle tallenteen. Tutkija katsoi ja kuunteli tarkasti, pysäytti välillä tallenteen ja kuunteli muutamia kohtia uudelleen. Lopulta hän nosti katseensa näytöltä ja sanoi Julialle:

- Aineisto on raskauttavaa. Aloitamme kyseistä henkilöä koskevan tarkemman tutkimuksen. Kiitän teitä tarkkaavaisuudestanne, kansalainen Hyytö. Tätä emme tule unohtamaan ja teidät tullaan palkitsemaan.

Tutkija paneutui tapaus Anselmo Kyöttiään. Jo saatu aineisto oli hyvin raskauttavaa mutta nyt hän meni koneelleen ja tutki lisää. Luonnollisesti miestä ei löytynyt verkosta muuten kuin viraston henkilöluettelosta. Mitään keskustelupalstoja euroverkossa ei ollut. Täysin ongelmattomassa ja tyytyväisessä yhteiskunnassa keskustelulle ei ollut tarvetta. Mutta yksityiset sähköpostit olivat olemassa edelleen. Kaikki tietysti euromail-tunnuksen takana ja vain omalla henkilötunnuksella käytettynä. Valvojatunnuksilla tutkija pääsi Anselmon sähköpostiin.

Sieltä löytyi lopullinen aineisto. Anselmon ja muutaman muun miehen keskinäiset viestit. Ja niissä kävi ilmi että sen lisäksi että Anselmo suhtautui pilkallisesti feminismiin, hän suhtautui suoranaisen vihamielisesti Suomenkin alueella oleviin hallinnollisesti itsenäisiin etnisiin enklaaveihin joista lähin oli Itä-Helsingissä. Asia oli selvä. Kyseessä oli väärinajattelija. Liittovaltiossa, jossa ei ollut väärinajattelijoita. Tutkija meni vielä tapauksen kanssa esimiehensä tykö. Esimies, tai oikeammin yhteiskuntateologisen koulutuksen saanut nainen totesi aineistoon tutustuttuaan:

- Asiassa ei ole epäselvyyttä. Suorita kyseistä Anselmo Kyöttiää koskeva toimenpide. Ja laita nuo muut sähköpostissa olleet miehet tarkkailuun.

- Tapahtuu.

Niin. Toimenpide.

Liittovaltiossa ei ollut väärinajattelevia ihmisiä. Siksi siellä ei ollut minkäänlaista varoitus- ja rangaistuskäytäntöä kyseistä olematonta asiaa kohtaan. Jo sen käytännön olemassaolo olisi merkinnyt väärinajattelun olemassaolon tunnustamista.

Oli vain toimenpide.

Tutkija kirjautui koneelleen, otti esille hallintatiedoston joka sisälsi liittovaltiokansalainen Anselmo Kyöttiän olemassaolon, naputti tietyn komentorivin ja painoi Enteriä.

Anselmo Kyöttiä lakkasi olemasta. Siru lakkasi toimimasta ja saadun käskyn mukaan hajotti itsensä ja sulautui nopeasti kehoon. Kaikki tiedot Anselmosta katosivat Äiti-keskuskoneelta. Anselmoa ei ollut olemassa. Anselmoa ei ollut koskaan ollut olemassa. Kello oli 16.26.

Anselmo oli ehtinyt Fed-Marketiin kello 16.23. Kaupassa hän tunsi hetken ajan outoa kihelmöintiä kädessään mutta koska se meni nopeasti ohi, ei hän kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota vaan jatkoi ostoksien lastaamista kärryihin. Ongelma tuli itsepalvelukassalla. Eihän Fed-Marketissa muita ollutkaan. Anselmo latoi ostoksia lukijalaitteen ohi ja heilautti sitten kättään odottaen tuttua blip-ääntä ja vihreää valoa.

Mitään ei tapahtunut.

Anselmo jatkoi yrittämistä ja ihmetteli että mitä helvettiä. Vartija kiinnitti huomion Anselmon yrityksiin kun hänen takanaan oli jo pari asiakasta jonossa. Vartija oli alun perin kotoisin jostain arabimaasta mutta Anselmo tunsi hänet.

- Mikä hätä?

- Tuo lukulaite ei taida toimia. Se ei reagoi siruun mitenkään.

- Minä tarkastan.

Vartija otti vyöstään oman lukulaitteensa jolla saattoi tarkistaa oliko sirun ja kassan välillä joku ongelma. Hän pyyhkäisi Anselmon kättä kolme kertaa ja sanoi sitten:

- Sinulla ei ole sirua. Kassa ei hyväksy ostoksiasi.

- Tässä täytyy olla joku virhe. Ja tunnethan sinä minut.

Vartija mietti hetken. Niin hän kuin Anselmo ystävineen oli kuullut huhuja deletoiduista ihmisistä. Olihan niitä kadonnut. Ja jotkut olivat kertoneet nähneensä heitä kerjäläisinä Vantaalla. Vartija ymmärsi yskän ja sanoi:

- Kone ei tunne. Joten minä en tunne. Olkaa hyvä, poistukaa kaupasta. Muuten olen pakotettu käyttämään voimakeinoja.

Samalla hän oli painanut hälytintä ja paikalle oli ilmestynyt kaksi muuta vartijaa. Anselmo katsoi taakseen ja näki että toiset asiakkaat eivät katsoneet häntä vaan suuntasivat katseensa maahan.

Anselmo ymmärsi että vartijat eivät jaa kuin hopeamitaleita ja sitten peliin puuttuisi vielä fedpoliisi. Niinpä hän jätti ostoksensa ja suuntasi kotiinsa.

Kotiin?

Kerrostalon ulko-ovella hän tajusi että lukko ai aukea ilman sirua. Eikä mikään muukaan. Viestitin oli lakannut toimimasta. Hän ei voinut ottaa yhteyttä ystäviinsä. Tosin hän alkoi miettiä – muistaen sinänsä tuttujen asiakkaiden käytöstä kaupassa – että oliko hänellä niitä oikeastaan ensinkään. Joka tapauksessa hän ei saisi yhteyttä keneenkään.

Fedpoliisilta oli aivan turha pyytää apua sillä siruttomana hän olisi kerjäläinen. Ja sitä hän taisi olla nyt muutenkin. Epähenkilö. Työpaikankaan ovi ei aukeaisi ja hän alkoi ymmärtää ettei eräs Anselmo Kyöttiä ollut siellä ollut töissä koskaan. Eihän häntä ollut olemassakaan.

Jostain pitäisi saada joku yöpaikka. Joku rappukäytävä vaikka. Että voisi miettiä. Mutta hän tajusi että ei täällä Helsingissä yksikään ovi auennut ilman sirua. Sitten hän muisti ne Vantaalla näkemänsä kerjäläiset. Ehkä heillä olisi neuvoa. Ja olihan hän kuullut että Pelastusarmeijalla oli siellä Vantaalla kerjäläisiä varten yösijoja. Täältä Helsingistä fedpoliisi veisi kerjäläisen välittömästi pois kovia otteita käyttäen. Ties minne. Hän ei halunnut ottaa selvää.

Tajuten tilanteensa toivottomuuden Anselmo tuumasi että edessä oli pitkä kävely. Onneksi repussa oli sentään paksumpi takki. Ja vesipullo. Taisi olla suklaapatukkakin. Sille saattaisi olla nyt tarvetta.

Jatkuu…

VANHA VIRSI, UUDET SÄKEISTÖT

Helsingin Pravda jaksaa pysyä linjassaan jonka mukaan Suomeen pitää saada lisää maahanmuuttoa koska Suomeen pitää saada lisää maahanmuuttoa. Nyt se on etsinyt agendaansa tukemaan ”Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n” joka on yksityinen pulaaki joka varsin luonnollisesti kertoo sitä, mitä halutaankin kuulla. Ja mainostaa itseään varsin huvittavalla lauseella. Boldaus oma:

MDI on Suomen kehittämisessä tunteella mukana oleva konsultointiyritys. Rakastamme aitoutta – meiltä saa vain omaperäisiä ja alkuperäisiä ajatuksia.

Konsulttihan on hyvin, hyvin pelottava sana. Katsotaas niitä omaperäisiä ja alkuperäisiä ajatuksia. Käydään läpi muutamia yksityiskohtia uutisesta:

Suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuus roikkuu työperäisen maahanmuuton varassa. Tämä käy ilmi tuoreesta Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n väestöennusteesta. Se maalaa Suomelle neljä vaihtoehtoista skenaariota eli kehityspolkua.

Ikääntyvän ja työvoimapulan riivaaman Suomen tarpeisiin vastaa parhaiten kansainvälistyvän Suomen skenaario. MDI:n asiantuntija Rasmus Aro korostaa, että kasvavan vanhusväestön palveluita tuskin pystytään tuottamaan ilman maahanmuuttoa.

Aro on laskenut, että muuttovoitot ulkomailta olisi Suomessa saatava nopeasti Ruotsin tasolle.

…

Vanhushoivaan tarvitaan yhä enemmän henkilöstöä, mutta omasta takaa sitä ei ole ottaa.

Ilman maahanmuuttoa työikäisen väestön määrä koko maan tasolla romahtaisi kokonaan. Suomi saa jo muuttovoittoa ulkomailta ja nykyisellä maahanmuutolla työikäinen väestö ei vähene ihan niin rajua tahtia. Se ei kuitenkaan riitä.

Kansainvälistyvä skenaario vahvistaisi Aron mukaan parhaiten väestönkehitystä kaikissa kunnissa.

Olipa omaperäisiä ja alkuperäisiä ajatuksia. Tai no, alkuperäisiä juu. Jo kymmenien vuosien takaa. Sillä tässähän unohdetaan tietoisesti taas kerran se tosiasia, että korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan Suomi ei houkuttele kuin tietynlaisia maahanmuuttajia. Kokemusta tästä on jo yli kolmekymmentä vuotta. Työikäisen väestön kasvu haittamaahanmuuttajista ei tarkoita työtä tekevien määrän kasvua vaan elätettävien määrän kasvua.

Ja jutussa mainostetussa vanhushoivassa on aika olennainen osa että hoitaja ja hoidettava ymmärtävät toisiaan. Herää vain kysymys että mihin on unohtunut ajatus suomalaisten lapsiperheitten tukemisesta? Siihen saataisiin äkkiä miljardikaupalla rahaa sekä maahanmuuttoteollisen koneiston että kehitysavun lopettamisesta.

Ai niin, mutta sehän tarkoittaisi tehdyn virheen tunnustamista. Niinpä veisataan samaa virttä edelleenkin ja toivotaan (konsulttitoivotaan) että joku, mikä on mennyt kymmeniä vuosia perseelleen alkaisi jollain ihmeellä toimia kun sitä tarpeeksi kauan hokee.

Jaa mitä ne olivat ne uudet säkeistöt? No nämä:

Ovat kuulemma alkuun muualla kuin suorasssa asiakaspalvelussa mutta kun alkuun päästään, niin… ja tämähän on sitä tulevaisuutta.

S-marketien henkilöstöpäällikkö onnistuu vielä perusteissaan pläjäyttämään sen kliseen, mitä ei ole vähään aikaan kuultukaan:

En pitäisi poissuljettuna, että kassalla oli työntekijä, joka kommunikoisi muulla kielellä. Se on rikkaus asiakkaiden suuntaan.

Niin. Rikkaus. Se paljon mainostettu rikkaus. Kuinkahan innostunut kaupan asiakas on siitä rikkaudesta? Kuinka se häntä palvelee? Mutta hei, tämähän on tulevaisuutta. Kun me päästään muuttovoitossa Ruotsin tasolle niin mehän päästään myös rikollisuudessa Ruotsin tasolle.

No, joka tapauksessa hyvää alkanutta lokakuuta kaikille.

OMAT KOIRAT PURIVAT

Tämä postaus koskee pilapiirtelijä Ville Rantaa. Kirjoitin tarkoituksella että pilapiirtelijä koska en ole koskaan pitänyt hänen tuotannostaan. Sehän on pitkään keskittynyt vihervasemmistoa miellyttääkseen vihervasemmiston omissa päänupeissaan kehittämien harhaluulojen irvimiseen. Eli tavallisten suomalaisten miesten, kansallismielisyyden, perusuomalaisten jne. Ja niinpä kyseisestä häiskästä on tullut vihervasemmiston keskuudessa hyvin suosittu.

Mutta viime aikoina hän on pistäytynyt muutaman kerran myös reaalimaailman puolella ja tehnyt tiettyjä pilakuvia islamista. Selkeästi osoittaen mitä islam on. Ja sehän olikin virhe sillä nyt hänestä on tehty rikosilmoitus. Ja mistä? No tietysti: kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja kohteena ovat muslimit.

Nyt kyseinen Ville Ranta on siinä monelle suomalaiselle tutussa löysässä mutta pitkässä esitutkinnan ja mahdollisen käräjäoikeuden hirressä. Joka Suomessa on jo rangaistus itsessään. Kas kun kaikki rikosilmoitukset kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tutkitaan. Totuuden kertominen on rikos. Rikoksen voi välttää vain vastuullisella valehtelemisella. Ja vastuullisesta valehtelemisesta kertoo ajatustenlukuun pystyvä eläkkeelle jäävä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen. Boldaus oma:

Toiviaisen mukaan sananvapauskysymysten tulkitseminen edellyttää syyttäjältä ”vaativaa oikeudellista harkintaa”.

– Vaikein kysymys on useimmiten se, missä menee rangaistavuuden alaraja. Milloin viestit ovat vähemmän vakavia ja saavat sananvapauden suojan ja milloin ne ovat rangaistavaa vihapuhetta?

– Hankalimpia ovat viestit, joiden yleissävy on asiallinen mutta joiden ilmaisussa näkyy selvästi kirjoittajan rasistinen ajatusmaailma.

Ja rasistisen ajatusmaailmanhan tulkisee vain ne ihmiset joilla on siihen sertifikaatio. Ja voi luoja, kyllä ne sitä käyttävätkin. Vaan mietitään vielä kertaalleen tuota Toiviaisen sanomaa. Rasistinen ajatusmaailma? Ajatusmaailma? Eikös ajatusrikollisuutta pitäisi olla vain dystopistisissa fiktioissa?

Mikä lienee tarinan opetus?

Jos flirttailet hirviön kanssa, niin flirttaile sen kanssa mitään kyseenalaistamatta loppuun saakka. Muuten se ennemmin tai myöhemmin syö sinut.

Miellytä minua, lapseni. Miellytä minua aina. Ikuisesti.

Ja laitetaan vielä sitten yksi kuva kyseisen Ville Rannan tuotannosta. Kuva, joka on ärsyttänyt rikosilmoitukseen saakka:

Niin. Se kuvahan ei valehtele. Ja sehän sen suurin synti onkin. Kun se ei valehdellut vastuullisesti. Ja muistakaa kun valehtelette vastuullisesti: islam ei koskaan tuo tullessaan alistamista ja väkivaltaa.

JOTAIN IHAN MUUTA CXXVI

Elämme niin kerta kaikkisen masentavia aikoja ettei niitä jaksa jatkuvasti kommentoida. Kun se ruma sanakin pääsee kovin helpolla. Ehkä siis kannattaa palata taas hetkeksi muistojen Kekkoslovakiaan, täysin epäpoliittisiin tunnelmiin ja panna pastilli huuleen. Ehkä ne pastillit olivat hiukkasen enemmän aikuiseen makuun mutta maistuivathan ne meille mölleillekin jos tarjontaa oli. Ja jos aloitetaan postaus pastilleista niin eihän sitä voi aloittaa millään muulla kuin Sisulla:

Niin. Siihen se olis kai jäänykkin, jos ei olis tuota Sisua. Nykyisinhän kyseistä pastillia on vaikka minkälaisena muunnoksena ja perinteistä ei enää olekaan mutta Kekkoslovakiassa tiedettiin pastilleistakin että jos se toimii, älä räplää. Ja tietysti tähän pitää laittaa se legendaarinen Sisu-mainos:

Oma suosikkipastillini oli pitkään Stop:

Sehän oli niin, että Stoppi ei petä vaikka vastassa ois ketä. Joskus – kauan Kekkoslovakian jälkeen – tämä mainio pastilli hävisi ja se otti hieman päähän. Meille mölleille kaikkein maittavin pastilli oli ehkä se Hedelmäpastilli:

Nämähän olivat suht vahvan hedelmäisen makuisia ja niillä oli taipumus takertua hampaisiin. Täytyy myös tietysti muistaa Leijona-pastillit joista ehkä se suosituin oli Tervaleijona:

Mites se mainos menikään?

- Ookkonää Oulusta?

- Syökkönä Leijonaa?

- Menthööl.

- Tervalakritsi.

Enempi aikuiseen makuun oli sitten Läkerol-pastilli:

Peltirasiassa tietysti. Ja kun peltirasioista puhutaan niin pitää tietysti nostaa esille Strepsils:

Sehän ei ollut varsinaisesti karamelliä vaan apteekin myymä kurkkupastilli eikä se maistunut kovin hyvältä. Mutta sillloin mainostettiin että kyseinen peltirasia kannattaa avata markan kolikolla. Ja kun apteekki tuli mainittua niin siirrytään rasioista paperipusseihin ja muistutetaan siitä vanhasta apteekin salmiakista:

Tätä pikku-Ykäkin kävi aika ajoin ostamassa. Salmiakkihan on suomalaisten herkkua enkä tiedä, että syödäänkö sitä oikeastaan juuri muualla. Salmiakin nälkää helpotti myös Halva:

Sattuneesta syystä Halvan rasiat ovat nykyisin toisenlaisia. Mikähän se syy mahtaisi olla? Salmiakin nälkää helpotti tietysti myös Fazer:

Ja laitetaanpa sitten toksista maskuliinisuutta Ajax-pastillin muodossa. Nykyisin tällainen mainos saisi mitä varmimmin aikaan joukkorääkymistä:

Selvästi enemmän aikuiseen makuun oli sitten Pectus-pastilli:

Sekä myös Figarol-pastilli:

Ja sitten vielä aikuisempaan eli mummomakuun menivät nämä kurkkupastillit:

Näistä ollaan kavereitten kanssa puhuttu ja joka ainoalle isoäidit niitä aikanaan tarjosivat. Syötiinhän niitä kun tarjottiin mutta eivät ne varsinaisia suosikkeja olleet. En vaan millään muista, että millä nimellä niitä joskus Kekkoslovakiassa myytiin. Mahtaako joku muistaa?

Varsin suosittu oli myös PAX-pastilli:

Mennään sitten takaisin sinne imelämmälle puolelle ja nostetaan esille meille mölleillekin kovasti maistuneet ranskalaiset pastillit:

Täytyyhän tähän loppuun lisätä myös Katarol-pastillit joita aikanaan telkkarissa paljon mainostettiin. Varoitus lukijalle: tämä renkutus saattaa muuttua inhottavaksi korvamadoksi josta ei pääse eroon ilman Tsuhnan Kostoa ja Äkkölämäkölän bönjakkia:

Niin. Mitä tässä meikäläinen muuta. Näissä kekkoslovakialaisissa tunnelmissa. Ja syyskuukin on kohta lusittu.

Å

Tuli huomattua että perussuomalaiset ovat nostaneet esille pakkoruotsin poistamisen. No, sehän on selvää että asian tiimoilta on noussut joukkorääkyminen josta esille voi nostaa vaikkapa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin joka pauhaa:

- On masentavaa kuulla perussuomalaisten ajatuksia ruotsista Suomessa. Heidän toimenpiteensä, joissa he haluavat avata myös perustuslain kielisuojan, rajoittaisivat käytännössä rajusti ruotsinkielisen väestön oikeutta peruspalveluihin omalla kielellään, ruotsiksi. He kyseenalaistavat, että Suomi kansana on rakennettu sekä ruotsille että suomelle ja että kaksikielisyys on tärkeä osa identiteettiämme pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, Henriksson sanoo.

No juu. Ensiksi voisi sanoa että tavallisille suomenkielisille kaksikielisyys ei ole millään lailla osa omaa identiteettiä. Ja mitä tulee niihin peruspalveluihin ruotsiksi niin törmätään siihen tosiasiaan joka on ollut jo pitkään tiedossa. Eli suomenkielisillä alueilla – siis valtaosassa Suomea – ihmiset opettelevat ruotsia nimenomaan väkipakolla ja koulun päätyttyä se hankittu välttävä ruotsinkielen taito unohtuu muutamassa vuodessa käytön ja kiinnostuksen puutteen vuoksi.

Hukkaan heitettyä aikaa ja vaivaa. Kaivoon kannettua vettä. Ei sellaisen poistaminen tarkoita mitään ruotsinkielisten sortokauden aloittamista.

Twitteristä löytyi tähän lyhyeen postaukseen varsin sopiva kuva.

ANTERO LÄRVÄNEN JA AMMATTITOIVOJA

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion lähetyksessä ja tällä kertaa tutustumme vähän esillä olevaan mutta erittäin vaikutusvaltaiseen virkahenkilöryhmään eli valtionhallinnon ammattitoivojiin. Meillä on haastattelussamme kyseisen ryhmän edustaja Usko-Toivo Hääkensäk sisäasiain kurjistamisministeriöstä. Tervetuloa lähetykseemme, Usko-Toivo.

- Kiitokset, Antero ja tervehdys kaikille pinnanmaalaisille kuunteljoille.

- Kerrotko Usko-Toivo hieman itsestäsi ja urastasi?

- Niin joo, minähän olen siis selitteläätiön ja sovelletun spedestetiikan maisteri Tampereen yliopistosta. Olen ollut pitkään julkishallinnon palveluksessa. Ennen nykyistä uraani olin parikymmentä vuotta valtionhallinnon kehittämistoiminnan kehittämistoimistossa jossa suunnittelin kehittämisprojekteja joissa suunniteltiin kehittämisprojekteja. Työni akateemisesti työllistävä vaikutus oli varsin merkittävä.

- Sitten 2000-luvun alussa siirryit nykyiseen tehtävääsi ammattitoivojaksi.

- Kyllä. Silloinhan alettiin elää aikaa jolloin sekä poliittinen- että virkakoneisto alkoi karistaa harteiltaan vanhan insinööritodellisuuden taakan ja siirtyä virallistettuun toiveajatteluun. Tiesin, että tehtäväni oli haastava mutta otin sen mielelläni vastaan.

- Mikä tehtävästäsi teki erityisen haastavan?

- No tietysti se, että valtiokoneistossa virallistettu toive ei ole vain toive, vaan se on selvä käsky ja menettelytapa jonka mukaan toimitaan. Työhöni sisältyy siis suuri vastuu, että pystyn kehittämään nimenomaan poliittisesti oikeaoppisia toiveita.

- Kerrotko hieman näistä käskyiksi ja menettelytavoiksi muuttuneista toiveista?

- No niitähän on tietysti paljon, mutta kaksi suurinta ovat päällimmäisenä. Ensimmäisenä tietysti toive siitä, että maahanmuutto ja nimenomaan kehitysmaalainen maahanmuutto olisivat maallemme juuri sellainen siunaus kuin mitä olemme toivoneet. Toivomme siis edelleenkin että paljon puhuttu kotouttaminen lopultakin onnistuisi.

- Mutta tehän toivotte sitä että joku, mikä on mennyt perseelleen jo yli kolmekymmentä vuotta alkaisi toivomalla toimia. Ja se kotouttaminenhan on oikeastaan termihirviö joka ei tarkoita mitään mutta jota on mukavaa hokea.

- Totta kai me elämme edelleenkin sen toiveen mukaisesti. Kai Antero ymmärrät että jos niin ei tehtäisi niin joku saattaisi ajatella valtiokoneiston toimineen rikollisesti. Ja jos rikollista valtiokoneistoa sanoo rikolliseksi valtiokoneistoksi niin syyllistyy ilman muuta valtiorikokseen. Pakotetulla toiveajattelulla itse asiassa suojelemme suomalaisia rikolliselta toiminnalta. Ja mitä tulee tuohon kotouttamiseen niin eihän se ole termihirviö vaan käyttökelpoinen poliittisessa ajattelussa muokkaantuva ja muotoutuva työkalu. Senhän kehitti alun perin bullshitologian professori Hirvetta Katkerainen tuossa 1990-luvun alussa. Hän ymmärsi, että insinööriajattelusta vapaita ja vapaasti muokattavia termejä tarvitaan jotta voidaan pakottaa ihmisille tarpeetonta välttämättömänä.

- Niin. No mikäs se on se toinen päätoive?

- No tietysti tämä Vihreä Siirtymä. Se pitäisi toteuttaa parasta mahdollista vauhtia huomattavasti nopeammin mutta eihän meillä ole minkäänlaista infraa millä se tehtäisiin. Samaan aikaan kun toimivaa energiaa ajetaan alas. Niinpä virallinen toiviokäsky on että jos ne asiat vaan jotenkin suttaantuisivat. Ja että kansalaiset eivät kiinnittäisi huomiota tähän, no, marginaaliseen suunnitteluvirheeseen.

- No niinhän se olikin. Mutta osaatko kertoa joistain virallisista toiveista jotka menivät ihan tunnustetusti pieleen?

- Niin no… onhan niitä… tietysti kaikki jos ajatellaan insinööritodellisuuden mukaisesti… mutta joo, se hanhiasia… kun me kehitettiin toive että ne lentäisivät vain niille varatuille pelloille. Kas kun meillä hallinnossa ei olla hirveästi perehdytty tuohon varsinaiseen luontoon. Niin ajateltiin että hallintopäätökseksi muutettu vankka toive riittäisi. Mutta sitten Suomen Metsästäjäliitosta otettiin meihin yhteys ja kerrottiin että hanhien kommunikointikyky ihmisten kanssa ja kyky noudattaa hallinnollisia päätöksia on varsin rajallinen.

- Me päätimme vetää tämän toiveen pois mutta silloinen ympäristöministeri Krista Mikkonen oli – piru vie – ehtinyt saada sen itselleen ja alkoi puhua siitä julkisesti sen kummempia miettimättä. Siitähän koiranleuat piruilivat paljon ja hartaasti ja se saa niin minut kuin koko toivojien ammattikunnan toivomaan ihan viran puolesta että se maalittamislaki saadaan voimaan kaikessa ankaruudessaan. Ei sivistyneessä valtiossa saa vallanpitäjille piruilla. Ei varsinkaan faktapohjalta. Se on ihmisen ja hänen työnsä halveksuntaa.

- No mitenkäs, onko teillä suunnitelmissa tulevaisuuden toiveita joista tulee käsky ja menettelytapa?

- Niitähän on paljon mutta nostan esille kaksi. Ensinnäkin virallinen toive siitä että suomalaiset eivät mieltäisi kehitysmaalaisten elintasosiirtolaisten elättämistä ristiksi ja riesaksi vaan iloksi ja etuoikeudeksi. Se on harras virallinen toive. Ja toinen on tietysti se, että äänestäjät ymmärtäisivät että jokainen Järjestelmäpuolueen ulkopuolelle menevä ääni on ääni pelottavalle äärioikeistolle.

- Tämähän oli oikeastaan itsestään selvää. Olisiko teillä tähän jotain loppukaneettia?

- Toivossa on hyvä elää. Varsinkin pakotetussa sellaisessa.

- Ja näinhän se oli. Usko-Toivo Hääkensäk, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradiosta varsin toivottomista tunnelmista. Siirto rutioon.

- Ja täällä paikallisration rutio. Jatkamme musiikilla ja Ylermi Vilvatväinen & Hässitty Käsitys-orkesteri esittää kappaleen ”Sulle tekisi en koskaan mitään släärää”.