keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

OIKEUTTA AINAKIN HETKEKSI

Koska nykypäivä on mitä se on, niin on enemmän kuin miellyttävää kirjoittaa joskus jostain positiivista. Eli Helsingin käräjäoikeus käytti kirjaimellisesti lautamiesjärkeä ja vapautti Päivi Räsäsen kaikista häneen kohdistetuista syytteistä.

Case Räsänenhän on ollut valtakunnan yliwokeltajan Raija Toiviaisen pyhä missio. Missio, jota jatkettiin vaikka poliisikin totesi jo aikaa sitten että asia ei ylitä tutkintakynnystä. Tarkoitushan on ollut tehdä Räsäsestä ennakkotapaus jonka jälkeen Suomessa ei saisi julkisesti puhua kuin virallista epistolaa.

No, nyt Toiviainen sai ansaitusti näpeilleen. Ainakin tilapäisesti. Sillä missiohan tulee jatkumaan ylemmissä oikeusasteissa. Ja Suomessahan tämä niin tutkinnan kuin oikeuskäsittelyn venyminen on jo itsessään rangaistus.

Toiviaisen pakkomielteestä eli yhdestä Suomen turhimmista näytelmistä kuulemme taatusti vielä.


tiistai 29. maaliskuuta 2022

KÄPPÄUKOT, POTTA JA SUVAITSEVA RASISMI

Erään lukijallekin ehkä tutun Huitsinnevadan Örnätjärvellä sijaitsevan omakotitalon saunan piisistä nousi ilmoille sankka savu. Yhtä lailla viherkirottuja pienhiukkasia lykkäsi talon pihalla sijaitseva grillikota jossa saunatauollaan istuskeli kaksi susi-, sysi- ja umpirumaa käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehet olivat olleet aikaisemmin päivällä toimitsijatehtävissä valmistelemassa Huitsinnevadan urheilutalolla viikonloppuna järjestettäviä yhdistettyjä turvan rullaamisen ja siitä suttaantumisen SM-kisoja.

Saunassa toverukset olivat taas kertaalleen ihmetelleet sitä Amerikan BLM-riehumisen logiikkaa. Sehän meni niin, että ne neekerit jotka riehuivat, polttivat, tappoivat ja ryöstivät eivät olleet vastuussa tekemisistään. Vastuussa olivat ne valkoiset joista viimeinenkin oli kuollut jo yli toistasataa vuotta sitten ja heidän jälkeläisensä. Jälkeläiset, jotka eivät riehuneet ensinkään vaan elivät ihmisiksi. Ja itse asiassa elättivät nuo riehujat.

Grillimajassa Lötjönen aukaisi Tsuhnan Koston ja tuumasi keskustelua jatkaen:

- Vaan kyllähän se käänteislogiikka toimii muuallakin kuin Amerikoissa. Esmes Ruotsissa jossa etnisesti edistykselliset – sen ohella että jatkuvasti ampuvat toisiaan – ovat muuttamassa huomattavan osan Ruotsia jonkinlaiseksi kalifaatin ja gangstaekslaavin sekoitukseksi. Mutta toteaako virallinen Ruotsi että hei, tuo on tavatonta, vielä kun me ollaan elätetty tuo porukka. Nyt riittää. Förvarsmakt och tanker kaduille ja heti, för helvete.

Ykä otti myös hörpyn Tsuhnan Kostosta ja sytytti voimasavuke Bostonin:

- No eihän totea. Vaan toteaa, että kyseessä ovat sosioekonomisesti haasteelliset alueet joissa Ruotsin valtio ei ole onnistunut kotouttamistehtävässään eikä ole antanut etnisesti edistyksellisille tarpeeksi menestymisen mahdollisuuksia. Tajuamatta että se on antanut juuri niitä ja juuri sillä tavalla kuin etnisesti edistykselliset haluavat.

- Eikä Suomi ole mustaa pekkaa parempi. Meillä ollaan menossa aivan samaan suuntaan. Mutta mitä tekee asialle suvaitsevaisto ja sen lippulaiva valtamedia? Se esittelee lemmikkejä.

- Jep. Se etsii yhden etnisesti edistyksellisen tuhannesta joka tekee suurin piirtein samaa kuin 999 suomalaista tuhannesta ja nostaa sen jalustalle ajatellen että lukija saa johtopäätöksen että kyllä Abdul osaa, kyllä Abdul on hyödyllinen, kyllä Abdul on välttämätön.

- Hähää, joo, vaikka se Abdul kaiken lisäksi toimii joko tulkkina tai jonkinlaisena erityistyöntekijänä selvittelemässä ongelmia joita ei olisi olemassakaan jos Abdul ja hänen maanmiehensä eivät koskaan olisi tulleet Suomeen. Ja usein vielä sattuu että lemmikkinä esitellyllä Abdulilla tuleekin ikäviä rikostuomioita.

Ykä laittoi hieman lisää puita palamaan ja totesi sitten toisesta suupielestä. Toisessa kun röyhysi voimasavuke:

- Ja tämä toistuu jatkuvasti. Kerta toisensa jälkeen. On toistunut hyvinkin kolmekymmentä vuotta. Mistä ei voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen. Valtamedia ja suvaitsevaisto on äärimmäisen rasistinen.

Lötjönen sneppasi voimasavukkeen tumppinsa tuleen ja totesi:

- Pitää paikkansa. Valtamedia ja suvaitsevaisto suhtautuvat etnisesti edistyksellisiin täsmälleen samalla tavalla kuin yli-innokas äiti joka kehuu vähän liikaa pikkumukulansa ensimmäistä pottakakkaa.

- Joo. Tai niin kuin tyyppi joka katsoo apupyörillä varustetulla fillarilla ajavaa simpanssia ja ihmettelee että hitto kun se on älykäs.

- Sen sijaan me käppäukot ja kansallismieliset yleensäkin suhtaudutaan tuohon etnisesti edistykselliseen porukkaan täysin rasismivapaasti. Niin kuin ihminen ihmiseen. Ja vaadimme että älkää olko lemmikkejä vaan tehkää niin kuin mekin. Ja tehkää se omassa maassanne sillä täällä jalustalle nostettuja palveluksianne ei tarvita. Siellä, omassa maassanne teitä tarvitaan. Te voitte sen kyllä tehdä, sillä te käytte jo siellä lomailemassa säännöllisesti. Ettekö halua, että teihin suhtaudutaan ihmisinä eikä lemmikkeinä?

- Totta. Täysin rasismivapaata puhetta. Ja jostain syystä siitä huolimatta juuri me, jotka otamme ihmisen ihmisenä eikä lemmikkinä olemme niitä rasisteja sekä ääri-, laita- ja vinkkelioikeistolaisia. Pistää vaan miettimään, että miksi näitten etnisesti edistyksellisten syvistä riveistä löydy valtava määrä ääniä jotka vaativat että pitäkää meitä ihmisinä eikä lemmikkeinä. Vaatikaa meiltä sama kuin teiltäkin vaaditaan. Ihmisiltä.

- Joo… ei vaan sellaisia ääniä pahemmin kuulu. Mikä pistää miettimään tiettyä johtopäätöstä…

- Eli johtopäätöstä jonka mukaan suvaitsevaiset rasistit ovat oikeassa ja etnisesti edistykselliset tykkäävät olla jalustalle nostettuja lemmikkejä. Eivätkä halua muutosta tilanteeseen.

- Siltähän se vaikuttaa. Mutta toisaalta, suvaitsevaistohan on samanlainen lemmikki. Jalustalle nostettu nolla-aatelisto jonka muurahaiskansalaiset elättävät ja jolla ei tosiasiassa tee yhtään mitään. Mitään muuta kuin hankaloittaa niin yhteiskunnan toimintaa kuin ihmisten elämää.

- Pitää paikkansa. Eiköhän oteta tuolle ajatukselle pienet mukilliset Äkkölämäkölän Bönjakkia ja lähdetä löylyyn?

Näinhän tapahtui. Käppäukot siirtyivät bönjakkipullon kautta löylyyn ja tuumivat siellä että taidamme elää siinä Dingo-yhtyeen mainostamassa Kerjäläisten Valtakunnassa. Jossa työntekijä on orja ja kerjäläinen kuningas.


maanantai 28. maaliskuuta 2022

TALKOOPOLIISIT

Joka päivä yli kahdeksansataa suomalaista talkoopoliisia tekee kaikkensa taatakseen kansalaisten turvallisuuden, hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen vakauden. Vakauden jota vero- ja talkoorikolliset jatkuvasti uhkaavat. Tämä tv-sarja kertoo noiden koulutettujen ja alalleen omistautuneiden ammattilaisten uhrautuvasta työstä.

- Tervetuloa sarjamme pilottijaksoon. Olen toimittelija Kieretta Riivestö ja seuraan talkoopoliiseja heidän tärkeässä työssään. Olen mukana partioautossa jossa ovat kierroksellaan vanhemmat konstaapelit Vattula ja Luikki. Tähän pilottijaksoon on tullut mukaan myös komisario Dominetta Vaklamo. Dominetta, kertoisitko hieman talkoopoliisien työstä ja siitä, miksi sitä tehdään?

- Kaikkihan perustuu siihen kun Suomessa lopultakin lopetettiin taloudellinen anarkia ja siirryttiin yksinomaan sähköiseen rahaan. Sen myötä kaikki työsuoritukset – myös yksityishenkilöiden väliset – tuli kirjata sähköiseen laskutus- ja verotuskantaan joka arvioi työn arvon ja laskutti työstä arvonlisäveron hinnan. Valitettavasti huomattavan moni kansalainen ei ole ymmärtänyt että kyseinen käytäntö palvelee meidän kaikkien hyvinvointia joten he yrittävät pimittää valtiolta interperspirationaalisen yhteiskunnan ylläpitoon ja kehittämiseen välttämättömiä verotuloja. Toisin sanoen meidän talkoopoliisien pahin vihollinen on plaati.

- Kerrotko mitä plaati tarkoittaa?

- Plaati on väännös venäjän kielen sanasta blat, joka oli erityisesti Neuvostoliitossa vallalla ollut yhteiskunnan ulkopuolinen käytäntö. Plaati on oikeastaan valuutatonta valuuttaa. Se tarkoittaa tavaraa tavarasta, palvelusta palveluksesta, tavaraa palveluksesta, palvelusta tavarasta ja niin edelleen. Ennen kaikkea sen tarkoitus on kiertää verotusta. Talkootyö on itsessään sallittua, kun talkoot ilmoitetaan etukäteen viranomaisille ja tehdystä talkootyöstä maksetaan valtiolle viranomaisen arvioima käypä veroarvo. Mikäli näin ei tehdä – mitä valitettavan usein tapahtuu – on kyseessä rikos ja siitä seuraa luonnollisesti oikeudelliset ja usein varsin ankaratkin seuraukset.

- Mikä on sitten ensimmäinen kohteemme?

- Tämä on ns. varma nakki. Olemme ajamassa erääseen pieneen taajamaan ja siellä on tehty plaatia härskillä tavalla. Eräs paikallinen kaivinkoneyrittäjä on tehnyt ojankaivuutyötä paikalliselle taksiautoilijalle joka taas asuu muutaman hehtaarin metsäpalstalla. Olemme saaneet varman tiedon, että ojankaivuutyö on maksettu polttopuilla eikä minkäänlaista arvonlisäveroa olla maksettu.

- Mistä se varma tieto on saatu?

- Eräs valpas ja lainkuuliainen kansalainen on ottamut valokuvia tapahtumasta. Tällainen kansalaisten valppaus on meille erittäin tärkeää. Veronkierron paljastamisestahan maksetaan nykyisin kansalaisille varsin tuntuva palkkio. Lisäksi paikan yli viikoittain lentävä tarkistusdrooni on kuvannut alueen. Tuoreessa kuvamateriaalissa on tuoretta ojaa, jota viikkoa aikaisemmin ei ollut. Tärkeintä tietysti on, ettei tapahtumasta ole tehty minkäänlaista ilmoitusta verottajalle. Verorekisterit paljastavat tämän.

Poliisipartio ajaa taksiautoilijan tontille. Autoilija on itse paikalla. Komisario ottaa tilanteen hallintaansa ja kuulustelee taksiautoilijaa:

- Ja mistähän tuo oja on mahtanut tulla?

- Jaa… oliskos sadevesi mahtanut jyrsiä sen?

- Älkää ilveilkö. Onko teillä minkäänlaista virallista tositetta tästä ojankaivuutyöstä?

- Oliskos se sadevesi vienyt senkin?

- Te ette todellakaan ole nyt siinä asemassa että teillä olisi varaa vitsailla. Talkoorikos on nimittäin kuvattu. Vilkaiskaapas näitä.

Autoilija katsoo komisarion antamia valokuvia.

- Jaahah, se on taas se perkeleen Niljanderin eukko ollut kyyläämässä. Ai että se ämmä nauttii elämästään. Tästä maasta on tullut tuollaisten paratiisi.

- Totean talkoorikoksen tapahtuneeksi. Teille tulee huomenna veroarvioija. Varautukaa huomattaviin sakkoihin ja korvauksiin. Lähdetäänpäs sen toisen rikollisen luo.

Poliisipartio ajaa noin kilometrin ja saapuu toisen omakotitalon pihalle. Liiterin edessä on jotain, joka on peitetty pressulla. Konstaapelit nostavat pressun pois.

- Jassoo, tässähän on arviolta kahdeksan kuutiota täysin verottamatonta sekahalkoa. Ei ole vielä ehditty viedä liiteriin. Palkkio luvattomasta ja verottamattomasta talkootyöstä. Plaatia selkeimmillään.

Kaivinkoneyrittäjä saapuu tuohtuneena paikalle.

- Eikö teillä perkeleillä ole mitään muuta tekemistä kuin kiusata ihmisiä?

- Huomautan, että Lex Taposen mukaan syyllistyitte juuri viranomaiseen kohdistuvaan halveksuntaan joka tietää jo itsessään sakkoja. Niin että nyt kannattaa pitää naama erittäin peruslukemilla. Katsotaanpas tuo liiterikin kun kerran laittomia halkoja löytyi jo pihaltakin… jaahah, täällähän on toistakymmentä kuutiota halkoja eikä näistä ole minkäänlaista virallista merkintää. Konstaapelit. Lyökääpäs tuo jätkä koppiin. Tätä asiaa selvitellään tarkemmin poliisiasemalla. Ja jos se panee vähänkin hanttiin niin sekä kaasua, pamppua että etälamautinta saa käyttää.

Konstaapelit vievät hölmistyneen kaivinkoneyrittäjän koppiautoon. Lähetys jatkuu, kun poliisiauto on poistunut pihalta. Komisario kertoo:

- Nämä tällaiset tapaukset ovat niitä yleisimpiä työssämme. Kahden, maksimissaan kolmen miehen keskenään sopima ja toteuttama plaati. Näistä selviää yleensä sakoilla ja korvauksilla. Joskus tulee ehdollista. Sitten on olemassa tietysti näitä järjestäytyneitä talkoorikoksia. Viime viikolla täällä kärähti verottajalle ilmoittamaton kahdentoista miehen valutalkooporukka. Kun asiaa tutkittiin tarkemmin niin niin kyseisellä rakennuksella oli käytetty muutakin verottajalle ilmoittamatonta ammattilaistalkootyövoimaa. Tuo rakennus ei ihan lähiaikoina valmistu sillä talon rakentaja lähtee jatketusta ja järjestäytyneestä talkoorikoksesta linnaan.  Mutta täytyy ikävä kyllä sanoa, että näiden plaatirikollisten keinot ja härskiys ovat loputtomat. Lapsiakaan ei kaihdeta.

- Lapsia?

- Kyllä. Kas kun valtio siirtyi sähköiseen rahaan niin se pakotti tietysti eläkeläiset siirtymään tietokoneelle, että he voivat maksaa laskunsa. Valtio olisi kyllä tarjonnut heille kerran kuussa käyvän tietokoneavustajan omalla läppärillään ja varsin kohtuullisilla kustannuksilla. Mutta eihän se näytä käyvän, vaan plaatirikolliset ovat hankkineet eläkeläisille vanhoja koneita ja antaneet ne ilmaiseksi. Mikä jo itsessään on plaatirikos. Mutta koneita ovat korjailleet ja laskujen maksamisessa avustaneet alle viisitoistavuotiset lapset. Plaatirikolliset väittävät että tuon ikäisethän ne vasta kaikkein kätevimpiä noiden koneitten kanssa ovat. Mutta tosiasiassa siinä käytetään talkoorikoksiin alaikäisiä jotka eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa. Tosin jokaisesta ilmitulleesta tapauksesta on tehty lastensuojeluilmoitus.

- Lähetysaikamme on pian loppumassa. Olisiko sinulla vielä yleisölle jotain sanottavaa?

- Kyllä, ilman muuta. Ihmiset eivät oikein tunnu tajuavan plaatin ja talkoorikollisuuden moraalista tuomittavuutta. Valittavatpa jopa, että väkivaltarikoksista saa pienempiä tuomioita kuin talkoorikoksista ja verorikoksista yleensä. Tuo ajattelu lähtee täysin väärästä lähtökohdasta. Väkivaltarikos on henkilökohtainen, yleensä vain yhteen henkilöön kohdistuva rikos. Mutta tämänkaiset verorikokset kohdistuvat koko interperspirationaalista yhteiskuntaa vastaan. Siis meitä jokaista vastaan. Jokainen talkoorikos uhkaa meidän jokaisen hyvinvointia. Niin suomalaisten kuin ennen kaikkea etnisesti edistyksellisten uussuomalaisten jotka ovat erityisen riippuvaisia yhteiskunnan avusta ja tuesta. Talkoorikos, plaati ja veronkierto ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan.

SEURAAVASSA JAKSOSSA:

- Elma-mummon pullatalkoot osoittautuivat härskiksi plaatitoiminnaksi.

- Lattian laminointi vaihdettiin sähkötöihin. Ilman ilmoitusta verottajalle. Tuomio odottaa.

- Tapaamme ansioituneen ilmiantajan.

TALKOOPOLIISIT KANAVALLAMME JOKA MAANANTAI!


lauantai 26. maaliskuuta 2022

JOTAIN IHAN MUUTA CXVII

Siirrytään taas hetkeksi äärimmäisen masentavasta nykypäivästä muistojen Kekkoslovakiaan. Aikaisemmassa jotain ihan muuta-jutussa käytiin läpi kekkoslovakialaisen mahdollisuuksista nauttia audioviihteestä. Mutta olihan sitä kuvallistakin viihdettä eli televisio. Ensimmäiset kokeelliset tv-lähetykset aloitti vuonna 1956 Tekniikan Radioinsinööriseuran perustama Tesvisio:

Aluksi kanava oli nimeltään TES-TV. Tesvisio toimi mainosrahoitteisena, esitti uutislähetyksiä, jonkin verran ulkomaisia sarjoja sekä omia viihdeohjelmia kuten Hyvää Iltaa ja Laiva On Lastattu jota veti muuan Lenita Airisto. Lopulta Yle osti kanavan vuonna 1965 ja perusti TV 2:n. Ylehän oli hieman jäljessä Tesvisiota mutta aloitti TV 1:n toiminnan koelähetyksillä vuonna 1957. Heti Ylen toiminnan alettua Suomeen saatiin ensimmäinen tv-tähti eli kuuluttaja Teija Sopanen:

1950 – 1960-luvun televisiot – mustavalkoiset tietysti – olivat aika lailla huonekaluja nykyisiin verrattuina. Kuvassa suomalainen Celeston-televisio joskus 1950-luvun loppupuolelta:

Silloin aikanaanhan televisiota katsottiin vähän niin kuin oltaisiin oltu elokuvissa eli olohuone pimennettiin tyystin ja katseltiin sitten pimeässä lähetystä. Kekkoslovakialaiselle tuli tutuksi Ylen joutsentunnus joka sekä aloitti että lopetti päivittäisen lähetyksen:

Ja pannaanpa se sama vielä videona:

Ja laitetaan muistin virkistämiseksi myös kekkoslovakialaiselle hyvin tuttu biisi eli Ylen radiopuolen väliaikamerkki:

Kun joutsentunnus oli illalla näkynyt, niin varsinainen ohjelma päättyi. Mitään ympärivuorokautisia lähetyksiä ei ollut edes radion puolella. Rinnakkaisohjelmassa sellaista kokeiltiin ensimmäisen kerran Los Angelesin olympiakisojen aikana vuonna 1984. Mutta kun telkkarissa ohjelma päättyi, niin sen jälkeen alkoi Kekkoslovakian tv:n yleisin lähetys eli kohina jota tässä esittää 1970-luvun mustavalkoinen matka-tv:

Ennen kuin varsinainen päivittäinen lähetys alkoi, niin sitä ennen televisio alkoi lähettää testikuvaa:

Oikeastaan kun asiaa miettii niin tuo kohina ja testikuva ovat tainneet olla parasta ohjelmaa kautta aikojen.

Mainostelevisio aloitti toimintansa suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin Ylekin ja se näkyi Ylen kanavilla. MTV:n lähetykset erotettiin Ylen lähetyksistä omilla tunnuksilla joilla kerrottiin kansalaisille että nyt alkavat mainosrahoitteiset lähetykset:

MTV:n mainoksissa oli siihen maailman aikaan varmasti paljon sellaista josta nykyinen suvaitsevais-tiedostavaisto saisi äärimmäisen henkisen pipin. Laitetaanpa esimerkkinä se klassikko eli Halvan lakritsimainos jossa esiintyy mainio lauluyhtye Delta Rhythm Boys:

Perskeleillä oli televisio sieltä saakka kuin pikku-Ykä muistaa eli jonnekin 1960-luvun lopulle. Masiina lämpesi hiljakseen ja kuva tuppasi väpättämään aika ajoin varsin pahasti. Kyllä sillä pärjättiin kunnes tuli kesä 1972 ja Münchenin olympialaiset jolloin isä-Perskeles hankki olohuoneeseen upouuden Saloran mustavalko-tv:n:

Siitä tuli sitten nöösipoikana katsottua Lasse Virenin ja Pekka Vasalan uskomattomat suoritukset. Ja niistä – piru vie – tulee ensi kesänä kuluneeksi 50 vuotta. Mihin ihmeeseen se aika oikein katoaa?

Kekkoslovakiassahan televisio pysäytti ajan iltaisin klo 21.00 jolloin molemmilla kanavilla tuli pääuutislähetys jossa Heikki Kahila kertoi, kuinka maailma makaa:

Väritelevisiota ei tullut Perskeleille ennen kuin 1970-luvun loppupuolella mutta naapuriin sellainen ostettiin jo 1976 joten siinä oli Ykälläkin mahdollisuus seurata väreissä Montrealin olympialaisten kymppiä jossa Lasse Viren näytti närhin värkit koko porukalle. Se 5.000 metriä tuli sitten kuunneltua Oy Firma Ab:n kesämökillä matkaradiosta. Itse asiassa radioselostuksessa selvisi vähemmillä sydämentykytyksillä kun siinä ei nähnyt sitä kuinka se vittumaisen näköinen uusseelantilainen Dick Quax alkoi rynniä ohi Lassen:

Vaan onneksi Lassen kiri piti. Vaikka Perskeleillä ei ollut vielä väri-tv:tä niin pikku-Ykä saattoi nauttia visuaalisesta väriviihteestä View-Master-masiinan avulla:

Sillähän saattoi katsella kaikenlaisia kuvia väreissä ja kolmiulotteisena.  Ennen kaikkea sillä pääsi pikkuinen poikakin matkalle kaukaisiin maihin ja hienoihin maisemiin.

Sen ajan televisiot – niin kuin pitkälle 2000-luvulle – olivat tietysti painavia kuvaputkitelkkareita joita ei siirrelty paikasta toiseen kuin aikamiehen voimalla. Suomen valtio päätti 1970-luvun puolessa välissä että meilläkin täytyy turvata kuvaputkien valmistus joten erityisesti Kalevi Sorsan kannustamana perustettiin valtiojohtoinen Valco. Valcossa meni suurinpiirtein kaikki perseelleen heti alusta saakka ja siitä seurasi pankrotti ja 800 miljoonan markan persnetto:

Asiasta nousi hemmetillinen älämölö. Tuo 800 miljoonaa markkaa muuten on nykyeuroina 416 miljoonaa euroa ja hallituksen törsäämisissä se ei aiheuta nykyisin edes olan kohauttamista. Kehitys kehittyy, törsäämisessäkin, you know.

Omanlaisensa visuaalinen viihde Kekkoslovakiassa olivat tietysti kaitafilmikamerat. En tiedä, kuinka paljon tuota loppujen lopuksi harrastettiin mutta yksi naapureitten kanssa tehty Lapin reissu on kuvattu sellaiselle. Liekö materiaali enää tallessa? Onhan siitä yli neljäkymmentä vuotta.

Tuo mainoksessa mainittu Anttila on sekin jäänyt jo historiaan. Anttilan postimyyntiluettelohan oli monelle kekkoslovakialaiselle nuorelle miehelle se ensimmäinen pehmopornojulkaisu:

Sittenhän se vuosikymmen vaihtui, Kekkoslovakiakin alkoi vedellä viimeisiään ja kansalaisille tuli pari uutuutta lisää. Ensimmäisenä teksti-tv:

Eihän se nykyisin tunnu paljon miltään mutta kyllä se tuolloin varsin iso uudistus oli. Siitä kun saattoi katsoa uutisia, urheilutuloksia ja säätietoja aivan koska tahansa. Tai ainakin silloin kun kanavan varsinainen lähetys oli päällä. Toinen uutuus mikä muutti katsomistottumuksia oli tietysti video:

Video eli VHS-nauhuri. Sille oli kilpailijoina Beta, joka oli pitkään ammattikäytössä parempilaatuisena mutta kalliimpana sekä V2000 joka hävisi melko nopeasti pois markkinoilta. Se, mikä oli videonauhureissa merkittävintä oli tietysti ajastin. Tätä ennen ohjelma piti katsoa silloin, kun se tuli mutta nyt sen saattoi nauhoittaa. Minkä seurauksena koteihin alkoi ajan myötä kertyä huomattava määrä täyteen nauhoitettuja videokasetteja joita ei koskaan ehditty katsoa. Videoitten myötä tuli markkinoille tietysti videovuokraamot ja jos ihmisillä ei ollut omaa videolaitetta niin he saattoivat vuokrata vuorokaudeksi Movieboxin:

Siinähän se Kekkoslovakian aika suurin piirtein  oli. Sittenhän tulivat DVD:t ja sen jälkeen tämä suoratoisto josta minä olen tippunut kärryiltä aika lailla. Niin kuin älykännyköistäkin. Muistan vaan että ennustin sen aikanaan. Joskus 1990-luvun alkuvuosina saunottiin ja törpöteltiin muutaman kaverin kanssa. Yhdellä kaverilla – jonka kotona me oltiin – oli se ihmekeksintö eli internet. Sellainen hidas höyrymodeemi mutta sitähän porukalla ihmeteltiin.

Minä silloin totesin että jos tuo homma kehittyy ja nopeutuu niin videovuokraamot siirtyvät historiaan ja ihmiset alkaa vuokrata videoita tuon internetin kautta. Jätkäthän totesivat että Ykä puhuu paskaa niin kuin yleensäkin. Vaan kuinkas kävi?

Tulipahan kerrankin ennustettua joku asia oikein.


torstai 24. maaliskuuta 2022

VALKOINEN KATSE

Niin kuin lukija hyvin tietää, on Suomikin täynnä akateemisia suojatyöntekijöitä joiden päätehtävä on etsiä aina uusia asioita joitten perusteella valkoisen ihmisen tulee hävetä valkoisuuttaan. Asenne on vähän kuin Tuntemattoman sotilaan lauseessa ”sulle lyödään eteen sellainen rätinki että sulla ei voi olla nälkä”. Tämä vaan vähän käänteisenä. Mikroaggressiohan on jo keksitty ja sillähän voi selittää rasismiksi, no, ihan kaiken mutta nyt tuli törmättyä itselle uuteen rätinkiin. Tosin se on kirjoitettu jo viime vuonna mutta kun nyt on menossa taas se #AjattelunvastainenViikko niin se on nostettu esille. Eli valkoinen katse:

Klikkaa isommaksi

Laitetaan tuo vielä tekstinä:

Valkoisen katseen käsite on tiiviisti yhteydessä normatiiviseen valkoisuuteen, joka viittaa valkoisuuteen yhteiskunnan näkymättömänä normina. Se on oletus, joka vaikuttaa yhteiskunnassa, sen rakenteissa ja representaatioissa niin laajasti, ettei sitä tarvitse erikseen mainita tai tuoda esille.

Sitähän ei tarina kerro, onko tuo epistola suunnattu vain toisille rasismintutkiskelijoille ja valtamedialle. Vai uskovatko nuo naiset että tuon luettuaan me tavalliset ihmisetkin painamme päämme alas ja häpeämme valkoisuuttamme ja suvaitsemattomuuttamme? Sinänsä jos olettaa että tavallinen suomalainen ja suomalainen yhteiskunta on valkoinen, niin olettaa oikein. Eikä siinä ole mitään väärin. Mutta mitenkäs, jos minä peitän tämän valkoisen katseeni esim. aurinkolaseilla tai hitsaajan kypärällä niin syyllistynkö piilovalkoiseen katseeseen?

Tällaisella ns. työllä kovin moni akateeminen suojatyöntekijä tienaa leipänsä. Arvatkaas kuka sen leivän kustantaa?

Lopuksi voi todeta, että parempi valkoinen katse kuin musta nyrkki valkoisessa naamassa. Mihin ikävään ”kehitykseen” suomalaiset ovat monikultturismin myötä joutuneet tottumaan.

Kyseinen asia vaan ei tunnu akateemisia suojatyöntekijöitä haittaavan.

Ja ei, en pyydä anteeksi valkoisuuttani. Repikööt akateemiset suojatyöntekijät ihokkaansa ja suorittakoot katumusharjoitukset jos heitä huvittaa. Ja kertokoot, että miten heidän vaatimansa Suomen kehitysmaalaistaminen tekee Suomesta paremman paikan?

maanantai 21. maaliskuuta 2022

MEILLÄ ON VAAN TOI KÄRSIMYS

Laitetaanpa samalle päivälle vielä toinen postaus. Tuntuu jotenkin sopivalta. Meinaan, sehän oli Leppäsen Preeti joka sanoi Täällä Pohjantähden Alla-kirjassa että meillä on vaan toi kärsimys. Jotenkin tuli se lause mieleen, kun katsoo erästä kuvaparia joissa Ajan Henki heijastuu ikävän osuvasti. Ensimmäisessä kuvassa valtionvarainministeri Saarikko varoittelee suomalaisia:

Ja eihän siinä mitään. Se on täysin ymmärrettävää. Lähialueillamme käytävä suuri sota saa sen ilman muuta aikaiseksi. Ja jos eläisimme täysijärkisessä maailmassa niin hallituksemme toteaisi että nyt on tullut aika ainakin tilapäisesti lopettaa kaikki utopistinen tyhjän paskan hiertäminen joka sitä elintasoa laskee entisestään ja keskittyä vain Suomeen ja suomalaisiin.

Vaan mitäs hallitus tekee? No sehän lyö höyryä utopistisen tyhjän paskan hiertämiseen entistä enemmän:

Tämä omalta osaltaan kertoo kuinka tuo ämmälauma elää aivan omassa maailmassaan. Valitettavasti sillä laumalla on valta pakottaa meidät muurahaiskansalaisetkin elämään siinä heidän maailmansa irvikuvassa.

Veikatkaapas piruuttanne että kuinka moni prosentti noistakin rahoista menee minkäänlaisiin ilmastotoimiin ja kuinka suuri osa on pelkkää anekauppaa jonka jotkut afrikkalaiset nauraa kätkättäen panevat haisemaan?

Noitten kyseisten maitten termihän oli aikanaan alikehittynyt maa. Sitten se oli kehitysmaa. Ja nyt se on kehittyvä maa. Miksi ei oltaisi realistisia ja käytettäisiin termiä pysyvästi kehittymätön maa?


MITÄTTÖMYYKSIEN PARATIISI

Helsinki, näinä päivinä…

Helsingissä, Kallion kaupunginosassa istui eräs keski-ikää lähestyvä nainen olohuoneessaan ja nautti punaviiniä. Hän oli tyytyväinen elämäänsä ja olihan hänellä siihen syytäkin. Sillä hän oli toteuttanut unelmansa ja hänestä oli tullut Jokin. Jokin, eli valtamedian toimittaja joka oli noussut asiantuntijan asemaan. Häntä arvostettiin ja häntä haastateltiin televisiossa toisten, samanlaisten toimittajien toimesta.

Hänen kaltaisiaan toimittajia oli paljon. Kyseinen nainen erosi heistä hieman, sillä hän oli itselleen rehellinen. Hän ymmärsi ja tunnusti itselleen että tosiasiassa hän oli vain täydellinen mitättömyys ilman ensimmäistäkään varsinaista omaa ajatusta. Mutta hän ymmärsi syntyneensä juuri oikeaan aikaan. Aikaan, jolloin hänen kaltaisensa mitättömyys saattoi nousta Joksikin.

Hän oli aina halunnut olla Joku. Tunnettu. Arvostettu. Hän oli myös tiennyt ettei hän varsinaisesti osannut mitään, ei ollut lahjakas missään eikä hän ollut kovin älykäskään. Mutta hän tajusi myös että hän oli hyvä opettelemaan vaadittuja asioita ulkoa ja toistamaan niitä papukaijan lailla. Niinpä hänen suuntansa oli selvä. Ensin ulkoaopettelu ylioppilaaksi ja sen jälkeen suunta Tampereen yliopiston toimittajakoulutukseen. Siitä alkoi ura eteenpäin. Ensiksi paikallislehteen, sitten maakuntalehteen ja koska hän osasi toistaa vaadittavia asioita suorastaan uskonnollisella vakaumuksella niin lopulta hän oli päässyt valtamedian piikkipaikoille.

Hänen työnsä oli helppoa. Niin kovin helppoa. Hänen ei varsinaisesti tarvinnut ajatella mitään. Hänellä oli valmis sabluuna. Tapahtui maailmassa mitä tahansa, niin hän saattoi kirjoittaa sabluunan mukaisesti.

Hän saattoi kirjoittaa ilmastonmuutoksesta ja nimenomaan niin, että syyllisti suomalaisia ilmastovastuuttomasta elämästään. Luonnollisesti hän toimi sabluunan mukaisesti eikä ottanut esille sitä seikkaa että Suomen biokapasiteetti oli suurempi kuin Suomen hiilijalanjälki. Se asia oli valtamediassa tabu. Sen sijaan hän vaati sabluunan mukaisesti Suomen muuttamista fossiilivapaaaksi yhteiskunnaksi. Vaatiminen oli helppoa, sillä eihän hänen tarvinnut miettiä, että kuinka se näillä leveysasteilla tehtäisiin. Eikä hänen tarvinnut miettiä sitäkään, mitä ilmastokiima saisi aikaan tavallisille ihmisille ja Suomen elinkeinoelämälle. Sitä ei tarvinnut miettiä. Se ei ollut sabluunan mukaista.

Hän saattoi myös kirjoittaa rasismista. Nimenomaan ja vain etnisesti edistyksellisiin kohdistuvasta rasismista. Sekin oli helppoa. Hänen tarvitsi vain kysyä etnisesti edistyksellisistä että olivatko he kohdanneet rasismia. Totta kai he olivat kohdanneet. Kun he kerran sanoivat niin, niin sehän oli jo todiste itsessään. Lisäksi hän siunasi termiä ”mikroaggressio”. Sen myötä minkä tahansa, aivan minkä tahansa saattoi tulkita rasismiksi. Luonnollisesti hän toimi sabluunan mukaisesti ja jätti mainitsematta tietyt lukemat väkivalta- ja seksuaalirikoksissa. Eiväthän ne olleet rasismia, eikä Suomessa ollut etnisiä ghettoja vaan ainoastaan sosioekonomisesti haasteellisia alueita. Joka sekin kertoi vain suomalaisten epäonnistuneesta kotouttamisesta.

Hän saattoi myös kirjoittaa feminismistä ja sitä myötä naisten sorrosta. Sabluunan mukaisesti hän kirjoitti aina siitä että miehen euro on aina naisen 80 senttiä mutta sabluunan mukaisesti hän myös jätti kertomatta että mistä se miehen euro oikein koostuu. Ennen kaikkea hän jätti sabluunan mukaisesti kertomatta sen, että miesvaltaiset alat olivat nimenomaan niitä nettoveronmaksajia joita ilman hänkään ei hyvää elantoaan saanut. Sen sijaan hän saattoi keskittyä seksuaaliseen ahdisteluun. Hän siunasi metoo-hysteriaa ja sen myötä tullutta vallitsevaa tilaa että jos nainen oli mieltänyt tulleensa seksuaalisesti ahdistelluksi niin hän oli myös tullut seksuaalisesti ahdistelluksi. Todistusvastuu oli aina miehellä.

Hän oli tunnettu seksuaalisen ahdistelun vastustaja. Sitä hän vähän ihmetteli että vaikka hän oli heteroseksuaali, niin miehet eivät osoittaneet häneen seksuaalista mielenkiintoa. Mistähän se saattoi johtua? Varmaankin syynä olivat miehet. Hän jatkoi sabluunan mukaista kirjoittamistaan ja kirjoitti uusista perhemalleista joissa nainen saattoi horoilla niin paljon kuin lystäsi samaan aikaan kun mies oli kotona kilttinä puudelina. Toki hän kirjoitti transhypetyksestäkin. Sinänsä häntä vähän hirvitti kirjoittaa siitä, että alaikäisellä pitäisi olla oikeus aloittaa hormonihoidot ja itsensä silvottaminen mutta koska se oli sabluunan mukaista niin hän kirjoitti mitä se vaati.

Erityisen mukavaa hänestä oli kirjoittaa äärioikeiston uhasta. Se kun oli siinä mielessä turvallinen vihollinen ettei sitä oikeastaan ollut missään mutta sabluunan mukaisen tulkinnan mukaan se väijyi joka nurkalla. Sabluunan mukaisesti hän saattoi kirjoittaa että vaikka hyvin moni ihminen kielsi olevansa äärioikeistolainen niin kyseiset ihmiset olivat kuitenkin sisäistäneet itselleen äärioikeistolaiseksi tulkittavia ajatusmalleja. Ja kukas tulkitsi? Kenellä oli se oikeus? No, tietenkin hänellä ja hänen kollegoillaan valtamediassa. He olivat hyviä tulkitsemaan. Ennen kaikkea he olivat innokkaita tulkitsemaan.

Kyseinen toimittaja oli oppinut, että kun hän kirjoitti mitä tahansa, aivan mitä tahansa sabluunan mukaista tekstiä niin hän sai omalta viiteryhmältään valtavan määrän positiivista palautetta. Todettiin, että hän oli kirjoittanut rohkean kirjoituksen, joka antoi tuoreen näkökulman kipeisiin asioihin. Paskapuhettahan se oli ja sellaista pakollista virtuaalista olalle läiskimistä. Sillä eihän hän koskaan kirjoittanut mitään tuoreita näkökulmia. Ainoastaan toisti sen, mitä hän ja hänen kollegansa olivat toistaneet miljoonaan kertaan.

Muuan mitätön, ja täysin ilman omia ansioita jalustalle nostettu toimittaja kaatoi itselleen lisää viiniä. Hän tuumasi että hän oli syntynyt juuri oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Jalustalle nostettujen mitättömyyksien paratiisiin. Oikeastaan hän pelkäsi vain sitä että ajat muuttuisivat. Että tulisi se, mitä jotkut sanoisivat terveeksi järjeksi.

Ja silloin hän saattaisi joutua tunnustamaan julkisesti sen, minkä hän nyt uskalsi tunnustaa vain itselleen.


lauantai 19. maaliskuuta 2022

EI VAAN MENE PERILLE

Hallitukseksi nimitetyn ämmälauman ilmastokiima alkaa muistuttaa jonkinlaista kieroutunutta tosi-tv:tä. Tavoitteet ja keinothan ovat selvillä mutta perustelutkin ovat varsin mielenkiintoisia. Ole hyvä, Emma:

Ja lyöpäs Li komppia:

Eli kun Venäjä hyökkää Ukrainaan ja vaarantaa koko Euroopan turvallisuustilanteen niin oikea ratkaisu on romuttaa suomalainen elinkeinoelämä, maatalous ja huoltovarmuus. Saman logiikan mukaan voisi sanoa että ”auto paloi poroksi parkkipaikalla ja se todistaa että oli oikea ratkaisu luopua käsisammuttimesta”.

Jos kyseessä olisi todellakin tosi-tv niin sitähän seuraisi sinänsä mielenkiinnolla. Tuumien, että mitähän ne seuraavaksi keksivät. Toivotaan vaan että kyseiseen sarjaan tulisi jakso ”Käppäukot opettivat hallitukselle maantiedettä. Helsinki ei ole Miami eikä Kuopio Tallahassee”.


perjantai 18. maaliskuuta 2022

OMAN AIKANSA ÄLYPUHELIN

Niin, siinähän veisteltiin lastu kerrallaan pienemmäksi yhtä Kekkoslovakian kesää. Oliskos ollut 1974 tai 1975. Joka tapauksessa se oli vielä niitä mukavia pikkusen pojan kesiä joita pikku-Ykällä oli aikanaan onni viettää. Elettiin juhannuksen jälkeistä viikkoa ja isä-Perskeleskin oli kesälomilla Oy Firma Ab:sta. Äiti-Perskeles oli kotona muutenkin kun pikkubroidi Jykä oli vielä niin pieni.

Pikku-Ykä teki lähtöä ulos. Tarkoitus oli mennä katsomaan että oliskos kaveri Kartsa kotona. Mukana Ykällä oli muovikassissa muutama lehti. Ne pari korkkaria jotka Ykä oli lainannut Kartsalta ja puolestaan uusi Shokki Kartsalle lainattavaksi. NPLT eli Nöösipoikien lainaustoimisto toimi hyvin ja äärimmäisen organisoidusti vaikka yksikään nöösipojista ei edes hahmottanut, että mitä organisaatio tarkoittaa. Oliskos se ollut jotain sukua sille orgasmille mitä vähän isommat nöösipojat puhuivat kun olivat semmosta pornolehdistä lukeneet eivätkä itsekään oikein tienneet että mitä se tarkoittaa? Ainakin pikku-Ykällä meni organisaatio, orgasmi ja organismi keskenään aivan sekaisin mutta eipä tuo tahtia haitannut. Merirosvorahojen valuuttavoiman hän kumminkin tunsi.

Perskeleitten eteisessä oli pöydällä lankapuhelin mutta ei Ykälle tullut mieleenkään kysyä että saanko soittaa että onko Kartsa kotona. Vastaus olisi ollut että jos et pyörällä jaksa tuota matkaa ajaa soittamatta niin et sinä jaksa sitä ajaa muutenkaan. Eikä se soittaminen tullut mieleenkään. Puhelin oli oikeastaan ihan aikuisten masiina.

Niinpä Ykä laittoi Retu-kengät jalkaansa, hyppäsi pitkäsatulaisen pyörän selkään ja pian yhden möllivoiman (1 MöV) ketjuvoimasiirtoinen ja kolmivaihteinen Easy Rider alkoi siirtää Ykää eteenpäin huimalla nöösipojan nopeudella. Perskeleet asuivat Oy Firma Ab:n rivarissa ja Kartsa puolestaan vanhempiensa ja siskonsa kanssa lähistöllä sijaitsevassa Oy Firma Ab:n kerrostaloasunnossa. Ykä rimpautti kelloa, Kartsan isä aukaisi oven ja Ykä toimitti asiansa kohteliaasti. Kartsan isä vastasi että joo, siellä se huoneessaan on, tule sisälle vaan.

Alkuun vaihdettiin lehdet NPLT:n nimissä ja Kartsalla oli Ykälle lainata tuore Aku Ankan taskukirja. Tunnelmaa poikien pulinaan joka jonkun ulkopuolisen mielestä oli varsin sekavaa mutta pojille täysin järkevää toi Kartsan radiomankka jossa soi Sladen Sladest, jonka eräs toinen kaveri oli äänittänyt Kartsalle kasetille. Eihän möllipojille pelkkä pulina riittänyt joten päätettiin lähteä ulos. Paikkakin sovittiin nopeasti.

Ulkona pojat huomasivat yhtä lailla polkupyörällä ajavan kaverinsa Makkosen Hapan joka moikkasi heitä ja kysyi:

- Moi! Mihis jätkät menossa?

- Montulle.

- Minä tuun kanssa. Mennään meidän kautta. Mulla on yks juttu…

Hapa asui samassa rivarissa kuin Ykä ja se yks juttu oli pienoismalli Douglas Boston-pommikoneesta.

Lähes jokainen Kekkoslovakian pikkupoika harrasti pienoismallien kokoamista mutta heissä oli kaksi koulukuntaa. Ykä edusti sitä koulukuntaa, jossa kootut pienoismallit ripustettiin kattoon roikkumaan eikä niitä vahingoitettu. Mitä nyt aika ajoin otettiin alas ja leikittiin ankaria ilmataisteluita.

Äiti-Perskeles ei tykännyt tästä koulukunnasta ollenkaan koska pienoismallit tietysti keräsivät pölyä. Muuten hyvin tiukkakurinen Isä-Perskeles suhtautui asiaan suopeammin. Olisiko hän nähnyt poikansa harrastuksessa mukavaa toksista maskuliinisuutta jota termiä ei tosin silloin vielä tunnettukaan. No, ainakaan pojasta ei mitään hippiä tulisi.

Hapa taas edusti sitä koulukuntaa että kootut pienoismallit räjäytetään mahdollisimman nopeasti. Hän otti mukaansa Douglas Bostonin sekä jemmassa olleen kiinanpommin. Pojat hyppäsivät pyörilleen ja läksivät sotkemaan kohti Monttua. Monttuhan oli varsin lähellä oleva soranottopaikka jossa pikkumöllien oli mukavaa kiipeillä. Nyt mukana olisi myös räjähtävä elementti. Matkalla montulle pojat huusivat kaikenlaisiä kekkoslovakialaisille tuttuja huudahduksia jota seurasi aina pikkupojan räkäinen nauru:

- Merseles Pens! Perseelleen lens!

- HÄHÄHÄHÄÄÄ!

- Osta Skoota. Pahviloota!

- HÄHÄHÄHÄÄÄ!

- Kusella! Kusella! Suomen suosituin riisi on kusella!

- HÄHÄHÄHÄÄÄ!

- Mene munalla töihin! Tule kiveksellä takaisin!

- HÄHÄHÄHÄÄÄ!

Montulla oli tietysti ensimmäisenä vuorossa ankara ilmataistelu. Pojat kiipesivät montun reunalle ja siitähän oli pudotusta hyvinkin kymmenen metriä. Taistelu piti suunnitella tarkkaan. Koska joka häiskällä oli tietysti linkkari mukanaan niin sillä kaiverrettiin Bostonin pommiluukku auki ja asetettiin kiinanpommi sinne sisälle niin että sytytyslanka jäi ulos. Sitten tietysti hieman teippiä ettei kinuri tipahda pommiluukusta ennen aikojaan. Tämän jälkeen seurasi varsinainen operaatio. Hapa piti Bostonia valmiina heittoasennossa ja Kartsa sytytti kinurin sytytyslangan. Tärkeintä oli, ettei konetta heitetty liian aikaisin. Sen piti räjähtää ilmassa.

- Palaa! Oota… oota… oota… nyt!

Operaatio oli täysin onnistunut eli möllien tehokas ja armoton ilmatorjunta räjäytti vihollisen Douglas Bostonin noin viiden metrin korkeudessa. Sen jälkeen harrastettiin tietysti hyppäämistä niin kuin monta kertaa ennenkin. Soranottopaikalla kun oli yksi reuna jossa oli hienompaa hiekkaa. Siinäkin oli vajaa kymmenen metrin pudotus mutta ei ihan pystysuora sellainen. Siitä oli mukava hypätä ja tulla kierien alas. Välillä se onnistui niin sanotusti luistellenkin.

Tietysti hyppyharrastuksesta tuli mustelmia ja möllien äidit ihmettelivät että millä merkeleellä te onnistutte joka kerta hajottamaan nuo vaatteenne noin nopeasti. Nykypäivänä moisesta hyppelystä tulisi tietysti lööppijuttu otsikolla ”pienet lapset ilman aikuisvalvontaa hengenvaarassa soramontulla”. Mutta eihän vanhempia tuolloin sellainen kiinnostanut. Kunhan tultiin aikanaan kotiin. Ei siis sovittuna aikana vaan käskettynä aikana.

Ja nyt kaverit katsoivat rannekellojaan ja totesivat että se käsketty aika on pian tullut. Jokaisen kotona syötiin suurinpiirtein samaan aikaan. Ja pojat tiesivät myös että mikäli käskettyyn aikaan ei oltaisi kotona niin ulkonaliikkumisoikeuksissa siirryttäisiin hyvin nopeasti perusteltuun päiväjärjestykseen ilman valitusoikeutta.

Niinpä pojat heittivät tilapäiset hyvästit toisilleen ja Ykäkin sotki pyörällään kotiinsa. Tarjolla oli kuoriperunoita ja ruskeaa kastiketta jossa oli itse ongituista ahvenista jauhettuja kalapullia. Sekä tietysti ruisleipää. Kyllä sitä vallan söi. Hyvällä ruokahalulla.

Tämä pieni tarina päättyi tähän. Ja lukija saattaa ihmetellä, että missä se oli se otsikossa mainostettu älypuhelin. No ei tietenkään missään. Kas kun eihän sitä tuolloin ollut. Eikä sitä osannut kaivatakaan. Meillä mölleillä oli jotain paljon suurempaa ja parempaa. Pikkupojan into ja pikkupojan mielikuvitus.

Jos Ykälle, Kartsalle ja Hapalle oltaisiin sanottu että joskus tulevaisuudessa, kun te ootte melkein kuusikymppisiä ukkoja pikkumukulat – ja vanhemmatkin – elävät elämänsä tuijottaen kourassaan olevaa kämmenen kokoista lämiskää eläen elämänsä sen kautta ja jopa puhuen toisilleen sen välityksellä niin Ykä, Kartsa ja Hapa olisivat tuumineet että mikä hitto niissä on vialla?

Onks ne jotain apukoululaisia vai? Eiks ne pitäis viedä puheopettajalle? Tai jotain?

torstai 17. maaliskuuta 2022

AJAN HENKI OSA V

1. Ylen mannekiininäytös jatkuu

Yle seuraa – ja oikeastaan muokkaa – ajan henkeä ja siihenhän kuuluu tällä hetkellä suorastaan epätoivoinen monikultturismimannekiinien etsiminen ja julkinen esittely. Aikaisemmassa jutussa esillä oli ns. seitsemän hylsyn somali sekä afganistanilainen pariskunta. Tällä kertaa esitellään jälleen erästä afganistanilaista joka haluaa kovasti lukea sosionomiksi. Eihän siinä mitään. Mutta jutussa ollaan kovasti huolestuneita siitä, että ukrainalaisia ei koske samat kotouttamispalvelut kuin vaikka tätä afganistanilaista miestä.

Kotouttaminen?

Kotouttaminenhan on sinänsä sanahirviö joka ei tarkoita mitään. Mutta suvaitsevais-tiedostava yhteiskuntamme on antanut sille toki merkityksen. Se tarkoittaa integroitumisen vastakohtaa eli koko iän kestävää vastikkeetonta elatusautomaattia ilman vaatimusta opetella edes suomen kieltä. Lisäksi kun katsoo afrikkalaisten sekä lähi- ja keski-itäläisten Suomessa tekemiä väkivalta- ja seksuaalirikosten määrää voi saada käsityksen onnistuneesta kotouttamisesta. Ja sitä ei muutama Ylen esille nostama mannekiini muuta.

Voi olla, että tänne tulleet ukrainalaiset naiset ja lapset eivät kaipaa tämän kaltaista kotouttamista. No, hotellin respassa jäädään odottamaan seuraavaa Ylen monikulttuurisuusmannekiinia.


2. Sitokaa se ämmä puuhun

Ajan hengen mukaisesti toimitaan niin, että kun vallitseva järjestelmä sotkee asioita niin se palkkaa sotkijat sotkemaan muitakin asioita. Uutena esimerkkinä suomalainen elintarviketuotanto joka on saanut selvityshenkilön. Tavoitteena on parantaa toimialan tuottavuutta ja lisätä vientiä.

Ja mikäs siinä. Sopiihan se. Syöminen on ihmisten pääelinkeino. Mutta kukas siihen selvityshenkilön tehtävään on palkattukaan?

Jep. Anne Berner.

Kun ottaa huomioon sen, miten kyseinen nainen sai sotkettua koko suomalaisen taksiliikenteen voi todeta että selvityshenkilöksi olisi sopinut paremmin, no, ihan kuka tahansa.

Kieltämättä syyllistyn tässä ennakkoluuloisuuteen mutta ehkä sille on hyvin vahvat perusteet. Kiitokset eräälle Anolle vinkistä kohtiin 1 ja 2.

3. Monikultturistista ajan henkeä

1. Ukrainalaisnainen pakenee sotaa Ukrainasta.

2. Hän päätyy Saksaan ja uskoo olevansa turvassa.

3. Hänet sijoitetaan vastaanottokeskukseen.

4. Vastaanottokeskuksessa hänet raiskaa kaksi miestä.

5. Toinen miehistä on irakilainen ja toinen nigerialainen.

6. Kyseiset raiskaajat ovat itsekin tulleet sotapakolaisina Ukrainasta.

Tässä tapauksessa jotenkin täydellisesti kiteytyy monikulttuurisuus. Se, mitä suvaitsevaisto pitää välttämättömänä ja väistämättömänä.

4. Muuttuvat laulut ja legendat

Tuli vaan tuon Ukrainan sodan tiimoilta mieleen tietty asia. Venäjällä ja sitä ennen tietysti Neuvostoliitossa se 1941 – 1945 käyty Suuri Isänmaallinen Sota on suorastaan uskonnollinen ja pyhä asia. Se on synnyttänyt valtavan määrän sankaritarinoita ja legendoja. Ja yksi suurimmista aina uudestaan kerrotuista sankaritarinoista on ollut se, kuinka urhoollinen puna-armeija tuli ja suurin uhrauksin vapautti Ukrainan maan ja kansan hirvittävästä natsivallasta.

Ihmisillähän vaan on taipumus muistella eniten sitä viimeisintä käytyä sotaa. Afganistanin sodalla tuskin venäläisille on sinänsä niin merkitystä kun sehän oli kumminkin vain jossain rättipäämaassa käyty kahina. Mutta tämä tuorein Ukrainan sota on eri asia. Se kun kääntää legendat ja todellisuuden aivan toisinpäin. Vaikka Venäjän propaganda selittäisi mitä, niin aina useampi venäläinen tajuaa, että tällä kertaa me emme olekaan niitä vapauttajia vaan juuri niitä hirviöitä. Oikeastaan Venäjän hallinto voi estää uusien laulujen ja legendojen syntymisen vain takavarikoimalla kaikki tietokoneet ja älykännykät.

Ja tällä kertaa ne laulut ja legendat eivät Venäjää mairittele. Tietysti tosiasia on että Venäjän kaupungeista nähdyt videot sodanvastaisista mielenosoituksista ovat vain osa totuutta jota täällä länsimaissa halutaan näyttää. Suurten kaupunkien ulkopuolella voivat ihmiset olla vielä aivan täysin Putinin puolella. Joka tapauksessa jokainen ukrainalaisten tuhoama tankki, lentokone ja helikopteri on lopullisesti estynyt hyökkäämästä jonain päivänä Suomeen.

Kakkosrähinän aikainen neuvostojuliste saa nykyisin aikaan varsin irvokkaita mielikuvia.


keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

EDEN

Hiljaisuus.

Omakotitalonsa pihalla tupakoiva Ilari Laksela ei ollut koskaan kyllästynyt siihen. Nyt kun hän oli saanut muutaman vuoden siitä nauttia. Täällä syrjäseudulla. Eihän tämäkään paikka sinänsä aivan absoluuttisen hiljainen ollut. Aika ajoin kuului koiran haukkua ja sehän kuului näille selkosille. Jokusen ohi ajavan auton ääni kuului aika ajoin. Ehkä se oli tukkirekka. Mutta se kaupungin jatkuva taustahäly joka oli kuin korvissa soiva jatkuva tinnitus josta ei päässyt eroon mitenkään oli poissa. Kaikkialla oli hiljaisuutta. Ennen kaikkea täällä oli rauhallista. Tätä hän oli perheelleen halunnut ja saanut hankituksi.

Hän oli ylpeä. Hän oli onnellinen. Ja samalla hän oli häpeissään. Sillä hän tiesi olevansa etuoikeutettu. Hyvin suurella osalla suomalaisia, varsinkin suurimmissa kaupungeissa asuvilla ei ollut tähän mitään mahdollisuutta. Heiltä puuttui se elämän polttoaine, joka mahdollisti tämän.

Raha.

Mistä se kaikki oikein alkoi?

Niin. Mistäs muualta kuin miesten saunaillasta. Siinä oli puolen tusinaa miestä. Kaikki varsin varakkaita. Kaikki asuivat pääkaupunkiseudulla. Ja kaikki olivat hyvin huolissaan lastensa sekä perheittensä turvallisuuden puolesta. Kas kun koulupiirit oli jaettu niin että heidän yhdenkään lapset eivät voineet välttyä etniseltä edistykseltä. Mikä lapsien kertoman mukaan – mitä ei ollut syytä epäillä – oli muuttanut koulut monikulttuuriseksi kaaokseksi ja arkipäivän terroriksi jonka olemassaolon koulujärjestelmä kielsi. Kielsi, ja keskittyi aina vain uusien rasismin muotojen etsimiseen tehden uhreista syytettyjä. Lukioissakaan ei sitä enää päässyt pakenemaan sillä etnisesti edistykselliset pääsivät lukioihin niin sanotuilla sovelletuilla pistemäärillä. Moni miehistä oli aikanaan käynyt Ressun lukion joka oli aikanaan huippukoulu ja jota nykyisin nimitettiin katkerana Ressun edistykselliseksi apulukioksi.

Tuli uusia saunailtoja. Lisää miehiä. Sana kiersi. Lopulta heitä oli kuusikymmentä. He laittoivat pystyyn yhteisen tapaamisen. Paikkana oli ravintola Laulumiehet. Se tuntui jotenkin sopivalta. Olihan siellä pidetty Arto Paasilinnan Hurmaavan Joukkoitsemurhan tapaaminenkin. Ja sitä joukkoitsemurhaa maa tuntui tekevän. Pitäen sitä kyseenalaistamattomana itseisarvona.

Esitettiin ehdotuksia. Puhuttiin yksityisopetuksesta. Ja todettiin että se oli pääkaupunkiseudulla hankalaa järjestää eikä se vapauttaisi lapsia etnisestä terrorista joka eli pihoilla ja kaduilla joka tapauksessa. Jotkut ehdottivat jopa suojeluskunnan perustamista. Ehdotus tyrmättiin todeten että sillä tavoin saataisiin vain valtion väkivaltakoneisto vastaan. Se ei välittäisi etnisistä aseellisista jengeistä mutta kantasuomalaisen aseellisen joukon se aivan varmasti jyräisi.

Sitten eräs mies, 55-vuotias yrittäjä pyysi ja sai puheenvuoron:

- Tilannettamme voi verrata Isoon Vihaan. Silloinkaan ei ollut mahdollisuutta panna hanttiin joten piti keksiä toinen vaihtoehto. Ja mikä se oli? Vetäytyminen piilopirttiin.

Mies napsautti näytölle Etelä-Suomen kartan.

- Meille on piilopirttejä tarjolla yllin kyllin. Pieniä, kuihtuvia kyliä pienissä kunnissa joissa asuntojen hinta on lähes olematon. Varsinkin pääkaupunkiseutuun nähden. Ja siellä on hylättyjä kyläkouluja. Me olemme varakkaita miehiä joilla on varaa hankkia opettajat tarvittavaan kouluun. Samoin meillä on mahdollisuus hankkia se koulu. Meille asuminen pääkaupunkiseudulla ei ole välttämätöntä. Yrittäjät joutuvat liikkumaan paljon muutenkin ja hyvin moni teistä tekee nykyisin etätyötä. Me olemme varakkaita ja organisointikykyisiä ihmisiä ja pystymme tekemään Exoduksemme hyvinkin nopeasti. Tässä on tehty vähän taustatyötäkin. Esko, kerrotko?

Muuan maanrakennusyrittäjä täsmensi näytöllä olevaa karttaa ja alkoi kertoa:

- Tässä on pieni kunta. Matkaa Helsinkiin sata kilometriä. Siellä on tietysti myös pieniä kyliä ja eräässä kylässä olisi käyttökelpoinen kyläkoulu. Kylässä on myös myynnissa taloja ja asuntoja pääkaupunkiseutuun nähden pilkkahinnalla. Minulla on myös tuttavana kaikkiaan kolme opettajapariskuntaa jotka olisivat välittömästi halukkaita muuttamaan pois Helsingistä. He ovat tehneet valmiiksi opetussuunnitelman yksityiskoulua varten. Kerrotko hieman, Martti?

Muuan opettaja, joka oli kokenut ammattilainen lastensuojelun erityiskoulusta nousi ja totesi:

- Niin meillähän on mahdollisuus antaa normaalia peruskoulun opetusta aina lukion loppuun saakka. Se ei tuota ongelmaa. Ja tiedän, että mielessänne pyörii kysymys siitä, että onko meidän pakko opettaa lapsillemme monikulttuurisuuden pakkosyöttöä ja kaikenlaista trans-aivopesua? No, asiahan on niin, että se, mitä opetetaan ja se, miten asiat kirjataan ovat kaksi aivan eri asiaa. Yleensä lastensuojelussa – ja yleensä myös peruskoulussa – sillä peitetään opetuksen tason romahtaminen mutta asiaa voi käyttää luovasti toisinkin päin.

Asia alkoi edetä ja pari joukkoon kuuluvaa yrittäjää kävi tapaamassa kunnanjohtajaa. Kepuvetoisen kunnan johtaja oli kepulaisuudestaan huolimatta järkevä ja asiallinen mies. Hän totesi että muutamat jäärät valtuustossa eivät sinänsä olisi mielissään että kuntaan tulisi huomattava määrä mitä todennäköisimmin perussuomalaisten äänestäjiä. Toisaalta hän tajusi että tulijat rekisteröisivät huomattavan määrän toimivia ja tuottavia yrityksiä kuntaan. Tuottaen nettoveroa. Nettoveroa, jota kunta epätoivoisesti kaipasi. Tässäkin asiassa raha puhui.

Kun kunnanvaltuustossa puhuttiin kyläkoulun myymisestä hintaan yksi euro eivät kepujäärätkään panneet vastaan. Pari vihreitten valtuutettua vastusti todeten että tämän kaltainen toimintahan on selvää sissisotaa monikulttuurisuutta vastaan ja voidaan tulkita täysin avoimeksi rasismiksi. Vihreille todettiin että pitäkää te ämmät kerrankin turpanne kiinni. Konkurssikypsään kuntaan on tulossa huomattava määrä nettoveronmaksajia. Lisäksi perustettavaan yksityiskouluun olettaisiin oppilaiksi myös kyseisen kylän lapset. Ilman mitään erillistä maksua.

Lupien saaminen meni varsin jouhevasti. Kun asiassa hieman taktikoitiin. Asialle laitettiin nimenomaan ryhmittymän naiset ja koko viritelmän pohjaksi perustettiin Koulusäätiö Sateenkaaren Pää. Se kuulosti sopivan edistykselliseltä ja kun opetussuunnitelmat näyttivät täysin protokollan mukaiselta ei lupien saamisessa ollut ongelmaa. Yksityiskouluhan ei sinänsä saanut vaatia koulumaksuja vaan sen pitäisi toimia julkisen rahoituksen turvin mutta tarvittava rahoitus kerättiin perustetun säätiön kautta. Nykyistä yhteiskuntaa haluttiin sotkea projektiin mahdollisimman vähän.

Eihän projektia Sateenkaaren Pääksi sanonut kukaan, vaan sen nimeksi oli jo alussa muotoutunut Eden. Eikä suotta. Kun ryhmittymän perheet aloittivat pienen kunnan ehkä suurimman muuttoliikkeen vuosikymmeniin niin kyseinen pieni paikkakunta, ja varsinkin se kylä, jonka kyläkoulun he olivat ostaneet muistutti pääkaupunkiseutuun nähden paratiisia. Osa edeniläisiä osti kaikki mahdolliset talot kylästä sekä ympäröivistä kylistä ja osa asui paikkakunnan pienen keskustan reunamilla. Sielläkin oli asuntoja pilkkahintaan myynnissä.

Oppilaat – erityisesti keskustasta – pitäisi tietysti jollain tavoin kuljettaa kouluun mutta sitä varten palkattiin – myös pääkaupunkiseudulta – talonmies-vahtimestareiksi kaksi kokenutta vartijaa. Aamulla he kiertäisivät pikkubussilla hakemassa oppilaita ja koulupäivän ajan taas toimisivat yleisinä turvallisuuden ja järjestyksen takaajina. Sinänsä oppilaat tuskin itse aiheuttaisivat häiriötä mutta Edenissä ajateltiin että varmuus aina paras. Olivathan he tottuneet että pääkaupunkiseudun kouluihin oli alkanut tulla kutsumattomia vieraita joiden äidinkieli ei ollut suomi.

Kun käytössä oli rahaa, organisointikykyä ja häikäilemättömyyttä niin asia eteni nopeasti. Koulu aloitti syksyllä lukuvuoden. Vuotta sen jälkeen kun asiasta oli porukalla sovittu. Oppilaat, eli hankkeeseen osallistuvien lapset olivat tilanteeseen enemmän kuin tyytyväisiä. Toki he kaipasivat pääkaupunkiseudulle jääneitä kavereitaan mutta tilalle tarjottu rauha ja turvallisuus merkitsi enemmän. Toki he tajusivat olevansa etuoikeutettuja vanhempiensa vaurauden vuoksi ja Ilarikin huomasi omissa lapsissaan tietyn kovuuden jota hänessä itsessään ei lapsena ollut. Se oli kehittynyt tämän pitkään vallassa olleen itseään edistyneenä pitävän feministisen ja monikulttuurisen yhteiskunnan aikana. Ilarin 14-vuotias tytär Laura oli kiteyttänyt asian isälleen:

- Se on isä niin, että kun tämä systeemi ei enää välitä meistä ja keskittyy kulissien ylläpitämiseen niin ihmisten täytyy silloin pitää itse huolta toisistaan. Kaverini jäävät sinne tuontitavaran rääkättäväksi mutta minä en koe yhtään huonoa omaatuntoa siitä että olen veljeni kanssa täällä. Jos me oltaisiin siellä rääkättävinä niin ei se auttaisi kavereitanikaan yhtään. Onneksi sinä ja äiti olette onnistuneet urallanne. Kiitos, että annoitte meille tämän mahdollisuuden. Kaunista tämä ei ole mutta mitä kaunista tässä maassa enää muutenkaan on. Me synnyttiin tähän pelkoon. Nyt me päästään siitä pois.

Ilari katsoi tytärtään ja tuumi että hänestä tulee aikanaan paljon kovempi jätkä kuin mitä hän koskaan itse oli edes uneksinut olevansa. Ja hän tajusi myös että hän saattoi antaa vain rahaa. Tytär saattaisi joskus tehdä tekojakin.

Eden vaikutti paratiisilta mutta paratiisin ihmiset ajattelivat myös että kuinka turvallisuutta pidetään yllä tulevaisuudessakin. Jos tulevaisuudessa se, mikä sai rauhassa riehua pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella saisi päähänsä levitä tännekin. Vastauksen siihen antoi pari vuotta aikaisemmin armeijasta eläkkeelle jäänyt majuri joka oli vaimonsa kanssa remontoinut kylässä olevan kesämökkinsä ympärivuotiseksi ja muuttanut sinne pysyvästi. Edeniläisten kokouksessa hän sanoi:

- Sinänsä meidän kaikkein suurin puolustuslinjamme on se sata kilometriä metsineen ja peltoineen jotka erottavat meidät Helsingistä. Ei rikastus tänne halua eikä uskalla tulla. Tyhjyys on paras suojamme. Mutta koska tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, niin minulla on muutama ehdotus…

Ja ehdotuksia kuunneltiin. Majuri evp sattui olemaan myös virallinen ampumakouluttaja. Jolloin ampumaharrastuksen seurantapöytäkirjat saatiin täytettyä varsin luovalla tavalla. Apuna hänellä oli muutamia muita evp kapiaisia. Näitä pöytäkirjojahan poliisi vaati lupia myöntäessään. Niinpä Ilarikin osti itselleen .22 kaliiberin Baikal Margo-pistoolin. Ei mikään Dirty Harryn ase mutta vittumainen sen kuula olisi mahastaan kaivaa.

Majuri kehotti myös edeniläisiä suorittamaan metsästäjäntutkinnon. Majuri kuului paikalliseen metsästäjäseuraan joka oli oppinut pois vanhasta jäykästä ajattelusta jonka mukaan vain manttaalia tarjoavat jäsenkokelaat otettaisiin jäseniksi. Seurassa tajuttiin, että tulijoissa oli uutta ja tarpeellista talkoovoimaa jo pahasti ukkoontuvaan porukkaan.

Ilarikin suoritti tutkinnon ja innostui metsästyksestä ostaen siihen tarvittavat aseet. Innostusta lisäsi hänen 12-vuotias poikansa Lauri joka oli vielä isäänsä innokkaampi. Koko ikänsä kaupungissa asunut poika oli löytänyt jotain, joka hakkasi älykännykät ja videopelit mennen tullen. Ilari kulki metsässä edellä haulikon ja repun kanssa ja pitkäksi venähtänyt Lauri kantoi selässään ylpeänä luodikkoa. Saalista ei ollut tullut kuin yhden kerran. Ilari tunnusti olevansa pyynti- ei saantimies. Mutta istuminen nuotiotulilla pojan kanssa oli jotain, mitä hän ei olisi koskaan uskonut kokevansa. Umpikaupunkilainen kun oli itsekin.

Kyseinen evp majuri järjesti myös tiettyä organisoitumista ja harjoittelua. Mistään suojeluskunnasta ei ollut kysymys mutta majuri oli kehittänyt kännyköitten kautta toimivan hälytysjärjestelmän jota oltiin pariin kertaan kokeiltu. Järjestelmä oli toiminut ja hälytyksen myötä suurin osa miehistä oli kokoontunut hälytyksen mukaiseen paikkaan. Ilman aseita. Eihän ketään voinut kieltää kokoontumasta. Ei se laitonta ollut.

Hälytystä oltiin kokeiltu myös kerran tosi toimissa. Paikalliset olivat kertoneet että vaikka alueella ei etnisesti edistyksellistä häiriötä ollut koskaan niin joistain entisen itäblokin maista, ehkä Romaniasta tai Liettuasta oli alueella liikkunut murtovarkaita. Kerran eräs kylän asukas oli bongannut tällaisen epäilyttävän auton. Romanian rekistereillä. Hälytyksen jälkeen auton perään oli nopeasti ilmestynyt toistakymmentä kyläläisten autoa jotka olivat seuranneet autoa tekemättä mitään. Se oli riittänyt, viesti oli ymmärretty. Auto oli tehnyt uukkarit ja kadonnut paikalta.

Edenin miehet olivat pääosin jo keski-ikäisiä ja suurelta osalta ylipainoisia ja ei mitenkään kovakuntoisia. Mutta asenne niistä kaupunkiajoista oli muuttunut. Siksi tuohonkin saatto-operaatioon lähdettiin epäilemättä. Ajatuksella että kun me perkele ollaan rakennettu oma Edenimme niin sitä te käärmeet ette pilaa. Teidät ajetaan pois.

Ilari tumppasi tupakkansa ja kuunteli vielä hetken ympäröivää hiljaisuutta. Tuntien ilon seassa edelleenkin sen huonon omatunnon pistoksen. Hän tiesi että samanlaisia Edeneitä oli rakennettu useampiakin. Kaikki samanlaisia ihmisiä kuin tämänkin Edenin asukkaat. Ihmisiä joilla oli rahaa, suhteita ja sitä myötä mahdollisuus. Suurimmalla osalla ihmisistä sitä ei puolestaan ollut.

Ilari ajatteli, että se täydelliseen tasa-arvoon ja yhtäläisiin mahdollisuuksiin pohjautunut koulu-uudistus joskus silloin 1970-luvulla oli varmaan jonkin aikaa toiminutkin. Mutta se ei ottanut huomioon monikulttuurisuuden vaikutusta. Vaikutusta joka muutti koulut kaaokseksi ja anarkiaksi. Ja sai aikaan sen, että tasa-arvoisesta koulujärjestelmästä siirryttiin yksityiskoulujen aikaan. Yksityiskoulujen, joihin vain varakkaiden lapsilla oli mahdollisuus. Utopistit olivat tehneet Suomesta vanhakantaisen Englannin. Englannin, jossa hukattiin valtavan paljon lahjakkuutta koska hyvin moni nuori ei rääkättynä viitsinyt edes yrittää.

Sisälle taloonsa palaava Ilari tuumi vielä että kai ne ihmiset tätä halusivat kun olivat äänestäneet samat naamat ja samat utopistiryhmät valtaan kerta toisensa jälkeen. Tajuamatta että noiden utopistien toimet koskivat heihin itseensä kaikkein ankarimmin.