torstai 10. maaliskuuta 2022

HALLITUKSEN PISSISLÄLLÄTYSTÄ KÄDET KORVILLA

Laitetaanpa tavoista poiketen saman vuorokauden sisään toinen postaus.

Niin kuin lukija tietää, on Ukrainassa menossa sota ja sen myötä talous täällä Suomessakin ottaa ja tulee ottamaan lisää ikävää osumaa. Eletäänpä hetki mielikuvituksessa jossa maalaisjärki vallitsisi. Silloinhan hallitus toteaisi että nyt on aika lykätä vähintään parilla vuodella henkilökohtaisten mieltymysten mukaisia kalliita harrastuksia niin kuin esmes ilmastohysteriaa. Jota ei edes tarvita. Sen sijaan keskitytään suomalaisten turvallisuuteen, infrastruktuurin toimimiseen ja ennen kaikkea maatalouteen että suomalaisilla on syötävää vielä jatkossakin. Tähän perusteena se saattaisi käyttää vaikka tuoretta uutista josta hieman otteita:

Itä-Suomessa jäänee kolmannes pelloista viljelemättä – lannoitteiden ja polttoaineen hinta on noussut liian kalliiksi.

Tapana on ollut, että lannoitteet ostetaan seuraavaa satovuotta varten kesän päätteeksi. Viime kesänä osa tiloista jätti hankinnat kuitenkin tekemättä hintojen ja tuotantokustannusten nopean nousun vuoksi.

Maatiloilla joudutaan miettimään nyt tarkoin, miten tulevan kesän viljelysuunnitelmat toteutetaan. Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton jäsenkyselyn mukaan kasvinviljelytiloista yli 40 prosenttia ilmoitti vähentävänsä viljelyalaa tulevana kesänä.

Ja lisätään se olennainen:

Kysely oli tehty alkuvuodesta, ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

Mutta koska emme elä mielikuvituksessa jossa maalaisjärki vallitsee niin hallitus jatkaa ilmastomissiotaan välittämättä tippaakaan mitä se saa aikaiseksi kansalaisille, logistiikalle, maataloudelle ja sitä myötä koko yhteiskunnalle.

Ei voi välttyä ajatukselta että hallituksemme on kuin teini-ikäinen pissistyttö joka on keskittynyt teini-ikäisen pissistytön kotkotuksiin joita teini-ikäinen pissistyttö pitää maailman tärkeimpinä asioina. Ja miksei pitäisi, kun iskä ja äiskä kustantavat elatuksen. Ja mikäli kyseinen pissis kuulee jotain ikävää, niin kuin puhetta aikuisuuden vastuista ja siitä että pitäisi itse elättää itsensä niin pissis pistää kädet korvilleen ja huutaa wääwääwäätä niin kauan kunnes häiritsevät äänet ovat hiljenneet.

Suomi on kyseisten yli-ikäisten pissisten komennossa ja suomalaiset ovat pakotettuja seuraamaan pissiksien mielitekoja. Ja muistutetaan jälleen kerran: Suomen biokapasiteetti on jo nyt suurempi kuin Suomen hiilijalanjälki. Pissisten missio on tarpeeton. Siinä on kyse vain heidän oman egonsa ruokkimisesta. Ei mistään muusta.

Ohessa ruikkitaiteellinen kuvateos ”Ai kippo on karilla vai? Oliskos sitä pitänyt ohjatakin?” Teoshan päivittyy vasemmalta puolelta jatkuvasti ja parhaimmat litrahinnat ovat jo 2,5 euroa.

Hotellin respassa muuten veikataan että lähiaikoina ilmastohysterian vastustaminen ja eritoten Suomen biokapasiteetista puhuminen määritellään vihapuheeksi. Sillähän saatetaan saada aikaan vihervasemmistolaiselle henkinen pipi ja sehän on paha ihmisoikeusrikos se.

48 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Tietysti pimpsallitus jatkaa sitä on luvannut tekevänsä, eli tuhoavansa Suomen talouden yleensä ja maatalouden erityisesti;
ensinmainituista ensilinjan tuhoamislistalla ovat vientiteollisuus ja infrastruktuuri.

Kun Suomen talous on tuhottu, pimpsallituksen vaginalliset ja penikselliset tytöt tuntevat suurempaa tyydytystä kuin olisivat koskaan kuvitelleet edes voivansa kokea.
Sen tehtyään he häipyvät jonnekin muualle nauttimaan aikaansaamastaan tuhosta.

Hölmöjähän he olisivat, elleivät pistäisi pökköä pesään nyt, kun ovat yllättäen saaneet vielä ylimääräisen liittolaisen, eli Imperialistisen Roistovaltio Ryssän mukaan Suomen tuhoamisoperaatioon.
Ja hölmöjähän he eivät ole, vaan pahoja.

Pahoja.
Pahoja.
Pahoja.

Emmeköhämme saa nähdä Suomen tuhon vielä elinaikanamme?
Ollaan ikään kuin Länsi-Roomassa 470-luvun alkupuolella.

Joppos123 kirjoitti...

Lisää velkaa pitää kuulemma ottaa taas ja paljon,ihan kiva jos PV:n saisi siitä edes muutaman roposen kuten kovasti on luvattu mutta epäilen.
Meillä tutkitaan jatkossa mm sodankäynnin hiilijalanjälkeä, näin on hallitusohjelmassa linjattu. Ei auta vaikka kuinka päänkuoret aukeilee Ukrainassa, hiilijalanjälki on se tärkein juttu. Olin paikalla kun tämä tuli selkeästi esiin eräässä kokouksessa missä paikalla oli PE:n päättävä sakki.
Kansa ajetaan konkurssiin ihan jo ilman mitään ryssänhyökkäystä. Veikkaan, että ilmastohysteria yhdessä Ukrainan sodan kanssa tulee nostamaan elinkustannuksia täällä ensi kesään mennessä noin 25-30 prosenttia.
Vihervasemmisto kun ei vaan ymmärrä sitä, että energian ja polttoaineiden hinta siirtyy suoraan kaikkiin kuluttajahintoihin. Tai ymmärtäähän ne mutta eivät välitä.
Kun ei välitä kansastaan niin ovat samaa paskasakkia kuin putler kätyreineen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Hallituksen työn lopputulema on juuri se mitä ennustatkin. Tosin – ja tästä on puhuttu ennenkin – niin minä puolestani uskon tuon porukan totaaliseen typeryyteen. Ne eivät ole niin älykkäitä että ne voisivat olla edes pahoja. Ne ovat vain typeriä, muotia seuraavia pissiksiä.

Joppos123: Karmeaa kuulla nuo uutiset PV:n puolelta ja veikkaan, että olet ennustuksessasi täysin oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Kanki-Kaikkosen luulisi olevan pissiksen vastakohta mutta samaa suomalaista eliittiä ovat. Kanki taisi tänään saada Washingtonissa ns. pakit. Mitkä olivat korttinsa kun isäntämaasopimus ja hävittäjäkaupat on jo tehty? Millainen peli on menossa, siitä on ehkä yhtä mieltä kuin miestäkin. Mutta Suomi mallia 2022 on sitä pokerihait kutsuvat "paistiksi". Eli haihatteleva tyhmeliini. -jussi n

Anonyymi kirjoitti...

Nythän nuo on vissiin huomanneet, että tässähän voidaan laittaa kutosta silmään, kun mualiman huomio on Ukrainassa. Voidaan survoa läpi jos jonkinlaista unelmahöttöä, kun Nato-jäsenyys on kaikkien mielissä. Kaikkien paitsi tietysti itseään täynnä olevien emmakarien. En tiedä mitä siellä Karin tuulitunnelissa liikkuu, mutta se on kuitenkin varmaa, että he tajuavat, että nyt on heidän momentuminsa.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Nonni nym mennään karille, että ryskää. Toivottavasti kansa tajua, kuka on ruorissa. EIKÄ jumalauta äänestä niitä tolloja enää ikinä.

Viljaa ei saada ukrainasta, eikä venäjältä. Kuinkahan kanadassa menee, entäs australiassa, USAssa, eikös näissä ole maajussit kusessa nousevien kustannusten kanssa.

Mitäs on tarkoitus syödä ensi talvena? Kun ei pettuakaan saa, kun mettät pitää suojella.

Perunaa pitää istuttaa tontille ja mökille. Ehkä jotain viljaakin mökille, siellä on muutaman lyhteen verran jo ollut muutamana vuonna. Pari katiskaa kyllä tuottaa kalaa sen minkä syömme. Pitäisikö laittaa naurista ja kaalia lisäksi mökille.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys jussi n:lle, Tapsalle vaan ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

jussi n: Vaikeaa vastata. Sehän muuten on selvää että vaikka Suomi alkaisi haluta ostaa lisää aseita niin niitä haluavat ostaa muutkin. Kuinka paljon niitä saadaan?

Tapsa vaan: Se momentunhan on jatkunut kevästä 2019 eikä tuo pissisporukka halua siitä luopua.

Pyssymies: Tuskin vielä pettua kaivataan mutta ruuan hinta tulee nousemaan aika hemmetisti. Ja kansalaisten ostovoima ei nouse samassa suhteessa. Päinvastoin.

Ihmettelijä kirjoitti...

Toivottavasti tulee hyvä ohrasato, että, ottia tuota. Ei nyt vallan vettä tarviis juoda...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ihmettelijä. Joo. Tsuhnan Kostolle on kyllä tarvetta.

Anonyymi kirjoitti...


Täydellinen välinpitämättömyys kansakunnan taloudesta on saavuttanut dystopisen tason. Poltto ja voiteluaineita saadaan kyllä mutta hinta pompsahtaa siis siinä kaikki ei aiheuta mitään toimia ts..ei koske varakkaita.
Ikävä realiteetti on että kyllä koskoo kaikkia ja ankarammin kuin ketään koskaan.
Sähkön hinnasta ja saatavuudesta turha edes jatkaa.
Nilkistön naurettava sinkoilu Bideen pakeille ei herätä luottamusta,kryptiset lausunnot on osoitus kansalaisten syvästä halveksunnasta,mitäpä sen väliä mitä karjalle höpöttää.
Laukaustakaan ampumatta Suomi on upotettu kusilaariin.
Pahempaa on luvassa, ainoastaan mielikuvituksen puute rajoittaa vanteen kiristymistä.

Tinahattu kirjoitti...

Laantuuko sankareiden natokiima nyt kun hyökkäyksen seuraukset alkavat näkyä? Ei! Mökeltävät entistä kiivaampia sotahuutoja.
Putleri jo varoitteli länsipölvästejä että ruoka alkaa tulla tyyriiksi teille.

Viherihmisillä taitaa olla vaikeaa aikaa; pitäisi tehdä kovia päätöksiä. Ovatkin vetäytyneet ilmastokiihkon pehmeään ja lämpimään pesään josta räkyttävät ryssälle — siellä omassa tutussa paikassa voi päästellä natopieruja ja uhitella.

Parhain terveisin,
Tinahattu
Puttelan agraari-ihminen

Anonyymi kirjoitti...

Ettei unohdu, mitä tapahtui liki 15 vuotta sitten:

Vuonna 2007 valtio myi 30 prosentin osuuden Kemiran lannoiteliiketoiminnasta eli Kemira GrowHow:sta norjalaiselle Yara International -yhtiölle. Valtio sai GrowHowsta aikoinaan 208 miljoonaa euroa eli roposia.

Kaupan jälkeen Yara sai Suomessa lähes sadan prosentin markkinaosuuden lannoitteiden kaupassa ja Yara nosti heti aluksi hintoja n. 30 prosenttia.

Kaupasta vastasi Matti Vanhasen (kesk.) hallituksessa omistajaohjauksesta vastannut ministeri Jyri Häkämies (kok.), nykyinen EK:n toimitusjohtaja. Mahtaa nyt miehet olla mielissään näinkin fiksusta päätöksestä?

Mitä suurempi herra sen suuremmat ja tuhoisammat virheet voi tehdä - eikä sitä vastuunkantoa kuulu eikä näy missään.

heppa

KKi kirjoitti...

Onhan toi naftan hinta sellainen asia, että minäkin nökötän nyt kotosalla. Nykyisellä naftan hinnalla ei kannata ajella. Ja toimeksiantaja tehnyt suuressa viisaudessaan omalle asiakkaalleen kiinteähintaisen sopimuksen, viideksi vuodeksi. No pöljyydestä sakotetaan. Kaippa nekin keikat joku litilatu kuskaa.

Sinänsä toi polttoaineen hinnan nosto on ihan linjassa tyttöpolitiikann kanssa. Ainakaan näin alkuun polttoaineen hinnan nousu ei oikein kosketa citivihreitä. Ja meillä böndeläisillä dieselsedillä niin merkitystä, eikä olemassaolon oikeutta uudessa vihreässä maailmassa.

Vihreiden maailmassa vihreä eliitti tekee Tärkeä Asiat, kuten pillunvirkkaamisen, sosiaalifemokraattisen hallinnon ja Oikeaoppisen Akakoomisen Feminismi- ja klitoristutkimuksen.

Jaa, että kukako pitää huolta infrasta? No maahanmuuttajat tietenkin, ei tietenkään Varsinaiset Maahanmuuttajat vaan itä-Euroopan hintalaatusuhteeltaan ylivoimaiset Ammattimiehet.

Anonyymi kirjoitti...

Virkamiesmatematiikkaa ei voi olla ihmettelemättä. Jos polttoaineiden veroa nostetaan viisi senttiä litra, se on vain indeksikorotus joka ei lisää valtion tuloja. Samoin hintojen noususta kertyvä alv lisä joka on prosentuaalinen. Mutta jos veroa pitää alentaa vaikka vain kaksi senttiä litra, valtion tulonmenetykset ovat miljardiluokkaa. Siksi ei voida. Näin sanoi mm ministeri Harakka. Ja verokantojen yhdistäminen tarkoittaa aina verojen korottamista korkeimpaan mahdolliseen joskus säädettyyn veroon.

Eli hallitus voisi tehdä taas indeksitarkistukset polttoaineveroon ja käyttövoimaveroon koska indeksi on noussut. Käytännössä tämä tarkoittaa ikiliikkujaa valtion tulojen kasvattamiseen. Kuluttajista viis, onko heillä rahaa vaiko eikö. Siitä ei olla huolissaan.

Käytännössä joudun palaamaan nuoruuteni kulkuneuvoihin, polkupyörään ja jalankulkuun. Toivottavasti ei enää sentään teryleenihousuihin ja nailonpaitaan pukeutuneena. Ne tuntuivat lähinnä peltihaarniskalta pakkasessa. Jospa varakkaammat toisivat kirpputoreille myyntiin vähän käytettyä goretexia. Mamujen Goose-takeista en edes unelmoi.

Ruokatottumuksia pitää muuttaa, kertoo YLE (=Jokisen eväät). Se johtuu pitkässä juoksussa fokusoivasta kaukaa viisaasta politiikasta. Minulle tämä tarkoittaa palaamista nuoruuden ruokavalioon, tarjousmaksalaatikkoon ilman rusinoita. Ei ollut mikrouuniakaan, joten usein se nautittiin kylmänä suoraan paketista. Ja tilipäivänä juhlan kunniaksi nakkikopilta ryynäriä ketsupilla.

Älkää sanoko minua putinintrolliksi jos tarkastelen vähän uutta rautaesirippua molemmin puolin. Teen sen vain materialistisesta kulmasta. Ensin itään, Aasia, Kiina, Intia, Venäjä. Mitä sieltä löytyy. Öljyä, kaasua, sähköä, mineraaleja, apulantaa jne. Mitä on täällä Euroopan uljaassa unionissa. Helvetisti yhteistä ja yksityistä velkaa ja waltawa vihreä siirtymä. Siinä tärkeimmät luonnonvarat. Korjauksia kiitos jos en kaikkia ole löytänyt.

Anonyymi kirjoitti...

Entäs ihmisten henkinen tila, kun tätä jauhetaan joka paikasta tuutin täydeltä? Viimeisten vuosien aikana on ollut Clinton, Obama, Trump sekä Biden linssissä. Ilmasto, korona ja nyt Ukraina Putineen lisää vauhtia. Siis koko ajan jotain. Eikä nämä riitä. On ollut Syyria, Afganistan, Irak, Libya, Palestiina, Jemen... Kanada, Uusi-Seelanti, Australia... Ja ne kaikki sodat ja konfliktit ennen, esim. Jugoslavia. Olen 70-vuotias enkä ole elämäni aikana kokenut yhtäkään vuotta ilman, että jossain sodittaisiin.
Väitän, että eräät maailman hallitukset ovat harrastaneet sekä henkistä että ruumiillista väkivaltaa kansalaisiaan kohtaan. Kuinka ihmeessä me annamme tämän jatkua?!
Ja miten ihmeessä tämä ilmastovouhotus voi jatkua? Ei, tässä on suuremmat asiat menossa. Nyt nollataan maailman taloutta. The Great Reset. Et omista mitään ja olet onnellinen. Ja et ole vapaa vaan sinua seurataan koko ajan (nk. rokotepassi, jonka hallitus haluaa alamaisilleen). Vrt. Kiina.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Länsi-Rooma ei 470 _huomannut_ olevansa tuhoutumassa. Jo yli kahdensadan vuoden ajan oli ollut uusi normaali, että Roomassa, Milanossa, Ravennassa, tai milloin missäkin istuva keisari ei hallinnut yksin eikä hänen edikteistään piitattu. Oli täysin normaalia, että epälukuisa määrä vallananastajia, sellaisiksi pyrkiviä, pienempiä caesareita ym hallitsi satunnaisia ja alati muuttuvia imperiumeja imperiumin sisällä. Sisällissodat seurasivat toistaan kuin vuodenajat, ja vieraita barbaarikieliä puhuvat sotajoukot mellastivat siellä täällä. Satunnaisia poliisitoimia joskus yritettiin, mutta yleensä tyydyttiin nimittämään barbaarikuninkaat "liittolaisiksi". Ei keisari varmaan koskaan mieltänyt "menettäneensä" esim. Afrikkaa. Siellä nyt vaan sattui olemaan hieman tavallista kurittomampi paikallishallinto. Konstantinopolista katsottuna kaikki oli varmasti нормально.
Romulus Augustuluksella ei ollut mitään sen kummempaa oikeutta valtaistuimeen kuin kenelläkään muullakaan. En usko, että monikaan edes huomasi häntä. "Roomalaisuus" koettuna identiteettinä oli degeneroitunut tarkoittamaan siviilihallintoa, Deep Statea, hillotolppia. Myöhäis-latinaa on vaikea ja tympeä lukea. Se on käsittämättömän koukeroista ja kiemuraista.
Jos nyt elämme 470 jKr, niin milloin oli 406, jolloin Rein jäätyi? WW II siellä oli.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Odotankin nopeita toimia puun polton täydelliseksi kieltämiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka vähän pitäisi vihreiden kannatuksen olla, etteivät he pääsisi hallitukseen tuhotöihinsä? Rupeaa usko äänestämisen mielekkyyteen olemaan kovilla.

Anonyymi kirjoitti...

Kävelyllä kun käy niin tulee mieleen kaikenlaista. Ajattelin länsimaista arvopohjaa ja sen ilmentymiä eli ilmastohihhhulointia, ihmisoikeuslässytystä jne. Näitä viime vuosien tapetilla olleita juttuja, en luettele kaikkia.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan paljasti, ainakin minun mielestäni sen, että tämä arvopohja on sisäisesti ristiriitainen.

Länsi kokee asiakseen tukea Ukrainaa ja hyvä näin. Ihmisoikeuksia, suvereniteettiä jne korostetaan eli näitä länsimaisia arvoja. Länsi ei voi olla arvopohjansa takia tukematta Ukrainaa. Erilaisia kanavia myöten sinne päätyy aseistusta ja vapaaehtoisia taistelemaan ukrainalaisten rinnalla.

Venäjä puolestaan ei voi peräytyä Ukrainasta omista syistään. Eli jumissa ollaan ja kun ollaan jumissa niin rahaa palaa ja joudutaan priorisoimaan - ennemmin tai myöhemmin.

Haluan (toive)ajatella, että ilmastohihhulointi on tässä nyt se mikä on lahtipenkissä ja tullaan laittamaan teuraaksi sitä suuremmalla todennäköisyydellä mitä kauemmin konflikti Ukrainassa jatkuu. Niinhän sitä sanotaan, että "kun ei ole rahaa niin sitä ei ole, vaikka olisi kuinka ison talon poika."

Luulen että vihreät tietävät tämän ja ovat tällä hetkellä ns kieltämistilassa. Sama pätee mielestäni myös EU:hun, joka totesi, että irtautuminen Venäjän fossiilisista polttoaineista toteutetaan mm lisäämällä uusiutuvan energia osuutta tarjonnasta. Ongelma on se, että se maksaa - liikaa.

Toivon todella, että tästä alkaa vihreiden lopullinen alamäki. Oikeastaan toivon heiltä jyrkkiä kannanottoja ilmaston pelastamisen puolesta, samalla kun ylivoimainen enemmistö suomalaisista tuskailee rahojen riittävyyden kanssa ja aprikoi Venäjän aikeista Suomen suhteen.

maallikko

-TR- kirjoitti...

Itseäni huolestuttaa paljon enemmän yleisten elinkustannusten nousu kuin tuo Ukrainan sota. Anteeksi nyt vaan mutta niin se on.

Sanomattakin selvä että asian ollessa noin en usko että tuo sota leviää tuosta useamman maan rähinäksi.

Toki tuo sota on yksi osatekijä elinkustannusten nousussa mutta lähinnä pahentaa tekijä kuin aiheuttaja.

Anonyymi kirjoitti...

Emma menee vielä Maa- ja metsätalousministerin (Leppä) tontille laskemaan puille jonkin kuvitteellisen arvon jolla metsät pitää suojella. Vastaavasti voisi jonkun ministeriön panna laskemaan Emmalle reaaliarvo. Ei taida miljardi riittää.

QroquiusKad kirjoitti...

Kyllä ryssällä menee kohtapuoliin paremmin kuin tsuhnalla kaikista pakotteista huolimatta:

meillä on kauppojen hyllyillä tavaraa, joihin ei pian ole varaa enää kuin nomenklatuuralla.
Igorilla ja Tatjanalla ei ole tarjona kuin kaalia ja vodkaa, mutta sillähän siellä on pärjätty pitkät neuvostovuosikymmenet, joten...?

Onneksi kiljuun tarvitaan vain vettä, sokeria ja hiivaa.
Paitsi että tytöt myyvät varmaan vetemmekin kohta pilkkahintaan amerikkalaiselle Grey Panthers -eläkeläisyhdistykselle pilkkahintaan.

Nils- Aslak kirjoitti...

Nuokin turvekoneet piti nimenomaan romuttaa, jotta turveteollisuus loppuisi ikuisiksi ajoiksi. Niitä ei voi ostaa ja varastoida huoltovarmuuskeskuksiin, kuten PS ja Sakari Puisto esittivät eduskunnassa.

Muutama viikko sitten Ylellä kerrottiin Ranskan talouskasvun olevan yli 6%, mutta ei kun lisää yhteisvelkaa vaan. Ja Suomi maksaa, muut saavat nettoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kovin mielelläni haluaisin kuulla jonkun kansanedustajan kysyvän eduskunnan kyselytunnilla seuraavan kysymyksen: Onko Suomen biokapasiteetti tällä hetkellä suurempi kuin Suomen hiilijalanjälki? Jos on, niin mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo asian johdosta ryhtyä?

Anonyymi kirjoitti...

Kovin mielelläni haluaisin kuulla jonkun kansanedustajan kysyvän eduskunnan kyselytunnilla seuraavan kysymyksen: Onko Suomen biokapasiteetti tällä hetkellä suurempi kuin Suomen hiilijalanjälki? Jos on, niin mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo asian johdosta ryhtyä? Ano esitti tämmöisen kysymyksen. Itse en pidättäisi henkeä vastausta odotellessa. Varsinkaan älykästä vastausta.
Huru-ukko

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Ylen uutiset kertovat SP:n ennustaneen talouskasvun _hidastumista_ vaatimattomaan +0,5%:iin, inflaation yltävän _ehkä_ 4-5%:iin jne, mutta valtion progandamasiina tiedottaa kokonaisuudessaan varovaista optimismia. EU pyrkii Venäjän energiasta eroon vuoteen 2027 mennessä, mikä on epärealistisuudessaan satumaista, ja ilmastohumpan samalla jatkuessa kannat katossa.

Anonyymi kirjoitti...

Nils-Aslak muistutti romuttamisesta. Jotkut varmaan muistavat ajan kun kalastustroolareita piti romuttaa eikä niitä saanut muuttaa huviveneiksi. Oli joku sellainen järjetön direktiivi. Muuten ei korvausta herunut. Porissa joku kalastaja leikkasi troolarinsa poikki ja sanoi että nyt se on eu-kunnossa. Mietin jo silloin että taidettiin liittyä vähä-älyisten kerhoon.

Euromaista parhaiten pärjäävät ne jotka ottavat velkaa niin että ranteita pakottaa ja jättävät velat toisten maksettavaksi. Italia taisi oivaltaa tämän ensimmäisenä. Vai oliko Kreikka? Valtio ottaa velat ja yksityiset varastavat rahat. Velat maksetaan sitten "yhteisvastuullisesti".

Anonyymi kirjoitti...

Menee ohi topicin, mutta pakko nostaa framille. Jossakin se raja menee ukrainalaisillakin turvapaikanhakijoilla.

https://www.suomenuutiset.fi/sotaa-pakenevat-ukrainalaiset-karttavat-erasta-valtiota-ruotsiin-kiitos-mutta-ei-kiitos/

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Meillä rakennuspuolella on kohta aikaa syleksiä vaikka niitä länsimaisia karvoja. Loppuvat nimittäin teräkset Suomesta ja sen myötä betonihelvettien rakentelu itäeurooppalaisin voimin.
Päätoimittajat kun ovat kaikki erivärisiä venäjiä.

Kellä niitä on, istuvat harjateräsnippujensa päällä odottaen hinnannousua kuin Roope Ankka ikään.
Samassa rytäkässä loppuu tienestit myös aika monelta muulta toimijalta.

Ratkaisuna” olet puolellamme tai olet meitä vastaan”-tyylinen hyökkäys jonnekin Lähi-itään.
Edellinen rähinäkin pelkästään nosti pörssikursseja (sekä asukaslukuamme) parisenkymmentä vuotta.

Vihreälle unelmalle on toki parempi jos jatkossa rakennellaan täälläkin majat vaikka kamelinpaskasta. Sitähän tulee oikeasta suunnasta. Vanhoilta rakennuksilta vaadittava energiatehokkuuskin taitaa olla siinä tapauksessa pelkkä ”yhdessä sovittu” muodollisuus.
voijumala###

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Tinahatulle, hepalle, KKi:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Catilinalle, Ano4:lle, maallikolle, TR:lle, Ano5:lle, Qroquius Kadille, Nils-Aslakille, Ano6:lle, Huru-ukolle, Ano7:lle, Tapsalle vaan ja voijumalalle & kiictos kommenteistanne, huomioistanne ja lisäyksistänne. Myöntää täytyy että blogissani toistan tätä asiaa nyt aika säännöllisesti mutta siihen on syynsä, sillä tuota vihervasemmistolaista ilmastohirviötä ei näytä poliittisessa koneistossa uskaltavan kunnolla vastustaa kukaan.

Joppos123 kirjoitti...

Ei se Ukrainan sota kovin helposti tuosta leviä, mitä nyt putler "vapauttaa" myös Moldovan jos saa mahkun. Muualle sillä sialla ei joukkoja riitä kun ei riitä oikein edes Ukrainaan kun ne tapetaan. Putler huutaakin kähtäviä Syyriasta apuun, mikä narri.
Kummasti löytyy tästäkin maasta vielä kovanlinjan anus pötkösiä joille putler tuntuu olevan jeesushamo vaikka teurastaakin enemmän siviilejä kuin Ukrainan sotilaita.
Vielä senkin , kuten faniensa munat kuohitaan.
Natoa kohti onneksi mennään ja vauhdilla, vauhdin määrittää nyt USA. Suunnitelma on varmasti olemassa ja tarkka sellainen.
Ei Niinistö ja Kaikkonen huvikseen käynyt jenkkilässä vain kahvittelemassa.
Putlerfaneille tulee synkät ajat.

QroquiusKad kirjoitti...

Eihän sitä Vihervasemmistolaista Ilmastohirviötä voi vastustaa tehokkaasti, koska sitä vastustava kansanosa eli meikäläiset edustamme vain viidesosaa Suomen kansasta.
Toinen viidesosa HALUAA tätä täydestä sydämestään ja ajaa sen tuloa täysin rinnoin;
penikselliset naiset gynekomastisin!

Loput kolme viidesosaa peesaavat Vihervasemmistolaista Ilmastohirviötä äänestämällä sen nöyriä apupuolueita;
moni kalustonsa tuhonnut ex-turvetuottaja äänestää taas vuoden kuluttua Kepulia, koska ei vaan voi äänestää mmitään muuta.
KaKojen tilanne ei ole sen parempi.

Me olemme vähemmistö ja sellaisena pysymme.
Get over it, sanoi pääprinsessa Cannah I Pyhin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Minä olen muuten jo kauan ihmetellyt sitä että mitä se Putkonen oikein sieltä Venäjältä hakee? Mikä on hänen motiivinsa?

Qroquius Kad: Valitettavasti tilanne on tämä. Valtamedian suosiollisella painostuksella.

QroquiusKad kirjoitti...

Anus Putkosen taustoista ja touhuista on juttua tuolla:

https://jirikeronen.com/2022/03/02/janus-putkonen-suomalaisen-putinismin-kasvot/

Raha on ollut motiivina jossain määrin hänen sössittyään asiansa Suomessa niin, että joutui pakenemaan velkojia Thaimaahan. Siellä sitten avautui markkinarako Ryssän kätyriksi.

Joppos123 kirjoitti...

Anus pötkösen motiivi on silkka kusipäisyys ja tarve olla tärkeä, vaikka sitten maanpetturina.
Sehän on aikaisemmin ollut joidenkin foliohattujen lahkojohtaja ja lutkuttanut ketä hyvänsä jos saa hitusen valtaa ja rahaa.
Se saanee kuulan kalloonsa tai heitetään kerrostalon parvekkeelta kun käy tarpeettomaksi.
Ei ryssä maanpettureita juurikaan arvosta jos niistä ei ole jotain hyötyä.
Anus "toimittaa" ruplarahoitteista putlerin ylistysjulkaisua ämveelehteä.
Löysin jostain blogista linkin sen mulkun "urasta" nyt en vaan muista mikä blogi se oli.
Anus oli yrittänyt saada Venäjän kansalaisuuden mutta ryssä myönsi sille mielikuvitusvaltio "Donetskin tasasavallan" kansalaisuuden.
Kertonee paljon siitä kuinka nopeasti korvattavissa se koira on.

Anonyymi kirjoitti...

Ei sinne natoon niin vain mennä.Vaatii kaikkien jäsenien hyväksynnän.On eräs natomaa nimeltä Turkki,joka on hyvissä suhteissa Venäjän kanssa (kauppa+sotilaallinen).Mitäpä luulette,antaako Putler vinkkejä Erdoganille uusista hyväksynnistä natoon tässä vaiheessa? Terv:Rami vaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Joppos123:lle ja Ramille vaan & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad & Joppos123: Kiitos lisäyksistä. Vaikuttaa arkkityypin onnenonkijalta. Sinänsä käy sääliksi häiskän pilaamaa MV-lehteä joka joskus aikanaan oli ihan oikea vastavoima valtamedialle. Siksi valtakoneisto hyökkäsikin niin kovasti sitä vastaan.

Rami vaan: Mahdollista joo.

Joppos123 kirjoitti...

Turkki on jo siinä määrin koetellut Naton ja jenkkien hermoja ettei ole ollenkaan poissuljettua, että se potkitaan ulos koko järjestöstä.
Erdogan on käynyt pakolaisilla hybridisotaa Eurooppalaisia jäsenmaita vastaan ja samaan aikaan veljeillyt avoimesti putlerin kanssa tehden jopa asekauppoja. Olkoonkin, että asekauppojen myötä on päästy tutkimaan mitä vaikkapa ryssän uusimmat ilmatorjuntaohjukset ovat syöneet.

QroquiusKad kirjoitti...

NATOn ex-pääsihteeri Andreas Fogh Rasmussen tuumasi tammikuussa tällaista:

https://yle.fi/uutiset/3-12268949

Nykyinen pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi samaa:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008573983.html

Minusta molemmat lausunnot sisälsivät saman asian:

"Jos Suomi haluaa NATOn jäseneksi tilanteessa, jossa Venäjä on hyökännyt Ukrainaan, se voidaan hoitaa pikamenettelyllä;
neuvottelut tänään, sopiminen illalla, paperit valmiiksi yön aikana ja aamulla Suomi on NATOn jäsenmaa kaikilla turvatakuilla!"

Se pikamenettely tarkoittaa NATO-maiden Päättävien Tahojen neuvottelua, jonka lopputuloksena Turkki joko erotetaan tai hyväksyy Suomen jäsenyyden.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. En lähde ennustamaan tulevaa. Mielessä on vaan Rahikaisen sanonta että pienten kansojen oikeuksien päälle nostaa koira jalan.

Hessu kirjoitti...

Tilanne muuten taitaa olla koko maailmassa ihan sama eli maata jää viljelemättä lannoitteiden hintojen takia. Lisäksi Venäjä ja Ukraina olivat merkittäviä viljanviejiä. Kun nämä yhdistää, niin oivaltaa, että edessämme on hyvin ankara nälkätalvi koko maailmassa, ellei satokaudesta tule poikkeuksellisen suotuisa.

Esimerkiksi Pohjois-Afrikka tuo valtavasti viljaa. Jos tuonti ei enää onnistu, sieltä yrittää Eurooppaan miljoonia nuoria miehiä. Meidän hallitus olisi totta kai innoissaan. Toisaalta jos ruoka ihan oikeasti loppuu täälläkin, niin aika nopeasti pommit paukkuvat ja luodit lentävät, vaikka Putler pysyisi joukkoineen itärajan takana. Varmuusvarastotkin Katainen päätti tyhjentää. Elämme valitettavan mielenkiintoisia aikoja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Hessu. Valitettavasti tuo saattaa toteutua. Ja sana mielenkiintoinen ei todellakaan ole synonyymi sanan miellyttävä kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Miksei ovi aukene meille, onko rotumme syytä tää..?
NATO-optio oli ja meni.
Syy siihen löytyy päättäjistämme, jotka ovat kovasanaisesti tuominneet ja äänestäneet eu:ssa sanktioista niin Unkaria, Puolaa kuin Turkkiakin kohtaan. Kappas vaan kuinka noissa (naton jäsen-)maissa ei ole tätä unohdettu ja kun nyt haluaisimmekin astua sisään naton ovista onkin ne suljettu meiltä.

Ei saanut Sale tai Kanki Yhdysvaltain matkallaan edes sitä Major non-NATO ally (MNNA) -statusta, jota ei tosin saanut Ruotsikaan, Qatar ja Kolumbia sen sijaan hyväksyttiin ko. kerhoon. Että hyvä me!


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Tuo on muuten hyvinkin mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...

Vahvistusta väitteelleni myös reservin evp-rintamalta:

https://yle.fi/uutiset/3-12358113


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Tässäkin on tietysti kyse vain yhden miehen mielipiteestä mutta selvä on että ei se Natoon meneminen ole ihan niin yksinkertaista kuin esmes valtamediassa on mielellään annettu ymmärtää.

QroquiusKad kirjoitti...

NATOn ex-pääsihteeri puolestaan sanoi täysin päinvastaista:

https://yle.fi/uutiset/3-12356808

Rasmussen toisti tuossa tammikuussa antamansa lausuman, jossa oli silloin varauksena "Jos Venäjä hyökkää Ukrainaan, on Suomelle NATO-ovi auki pikavauhtia".
Kuinka ollakaan, myös istuva pääsihteeri Stoltenberg lausui tammikuussa saman asian samassa muodossa:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008573983.html

Nyt Ryssä on hyökännyt.
Tämä suomalainen hallintoeliitin ex-jäsen puolestaan kiistää nykyisen ja edellisen NATO-pomon lausunnot.
Nyt joku valehtelee, mutta kuka ja miksi?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tuo mainitsemasikin on yhden henkilön oma näkemys. Minulla ei ole tietoa eikä kanttia lähteä sanomaan kuka puhuu totta ja kuka satua & suhinaa. Vai puhuuko totta kukaan? Asiathan eivät ole varmoja ennen kuin on leima paperissa. Ja sekin on vain paperi. Toistan oman näkemykseni eli Naton eurooppalaiselta siiveltä emme saa minkäänlaista apua koska sillä ei ole sitä antaa. Kaikki mahdollinen apu tulee Yhdysvalloilta jos tulee.