torstai 17. maaliskuuta 2022

AJAN HENKI OSA V

1. Ylen mannekiininäytös jatkuu

Yle seuraa – ja oikeastaan muokkaa – ajan henkeä ja siihenhän kuuluu tällä hetkellä suorastaan epätoivoinen monikultturismimannekiinien etsiminen ja julkinen esittely. Aikaisemmassa jutussa esillä oli ns. seitsemän hylsyn somali sekä afganistanilainen pariskunta. Tällä kertaa esitellään jälleen erästä afganistanilaista joka haluaa kovasti lukea sosionomiksi. Eihän siinä mitään. Mutta jutussa ollaan kovasti huolestuneita siitä, että ukrainalaisia ei koske samat kotouttamispalvelut kuin vaikka tätä afganistanilaista miestä.

Kotouttaminen?

Kotouttaminenhan on sinänsä sanahirviö joka ei tarkoita mitään. Mutta suvaitsevais-tiedostava yhteiskuntamme on antanut sille toki merkityksen. Se tarkoittaa integroitumisen vastakohtaa eli koko iän kestävää vastikkeetonta elatusautomaattia ilman vaatimusta opetella edes suomen kieltä. Lisäksi kun katsoo afrikkalaisten sekä lähi- ja keski-itäläisten Suomessa tekemiä väkivalta- ja seksuaalirikosten määrää voi saada käsityksen onnistuneesta kotouttamisesta. Ja sitä ei muutama Ylen esille nostama mannekiini muuta.

Voi olla, että tänne tulleet ukrainalaiset naiset ja lapset eivät kaipaa tämän kaltaista kotouttamista. No, hotellin respassa jäädään odottamaan seuraavaa Ylen monikulttuurisuusmannekiinia.


2. Sitokaa se ämmä puuhun

Ajan hengen mukaisesti toimitaan niin, että kun vallitseva järjestelmä sotkee asioita niin se palkkaa sotkijat sotkemaan muitakin asioita. Uutena esimerkkinä suomalainen elintarviketuotanto joka on saanut selvityshenkilön. Tavoitteena on parantaa toimialan tuottavuutta ja lisätä vientiä.

Ja mikäs siinä. Sopiihan se. Syöminen on ihmisten pääelinkeino. Mutta kukas siihen selvityshenkilön tehtävään on palkattukaan?

Jep. Anne Berner.

Kun ottaa huomioon sen, miten kyseinen nainen sai sotkettua koko suomalaisen taksiliikenteen voi todeta että selvityshenkilöksi olisi sopinut paremmin, no, ihan kuka tahansa.

Kieltämättä syyllistyn tässä ennakkoluuloisuuteen mutta ehkä sille on hyvin vahvat perusteet. Kiitokset eräälle Anolle vinkistä kohtiin 1 ja 2.

3. Monikultturistista ajan henkeä

1. Ukrainalaisnainen pakenee sotaa Ukrainasta.

2. Hän päätyy Saksaan ja uskoo olevansa turvassa.

3. Hänet sijoitetaan vastaanottokeskukseen.

4. Vastaanottokeskuksessa hänet raiskaa kaksi miestä.

5. Toinen miehistä on irakilainen ja toinen nigerialainen.

6. Kyseiset raiskaajat ovat itsekin tulleet sotapakolaisina Ukrainasta.

Tässä tapauksessa jotenkin täydellisesti kiteytyy monikulttuurisuus. Se, mitä suvaitsevaisto pitää välttämättömänä ja väistämättömänä.

4. Muuttuvat laulut ja legendat

Tuli vaan tuon Ukrainan sodan tiimoilta mieleen tietty asia. Venäjällä ja sitä ennen tietysti Neuvostoliitossa se 1941 – 1945 käyty Suuri Isänmaallinen Sota on suorastaan uskonnollinen ja pyhä asia. Se on synnyttänyt valtavan määrän sankaritarinoita ja legendoja. Ja yksi suurimmista aina uudestaan kerrotuista sankaritarinoista on ollut se, kuinka urhoollinen puna-armeija tuli ja suurin uhrauksin vapautti Ukrainan maan ja kansan hirvittävästä natsivallasta.

Ihmisillähän vaan on taipumus muistella eniten sitä viimeisintä käytyä sotaa. Afganistanin sodalla tuskin venäläisille on sinänsä niin merkitystä kun sehän oli kumminkin vain jossain rättipäämaassa käyty kahina. Mutta tämä tuorein Ukrainan sota on eri asia. Se kun kääntää legendat ja todellisuuden aivan toisinpäin. Vaikka Venäjän propaganda selittäisi mitä, niin aina useampi venäläinen tajuaa, että tällä kertaa me emme olekaan niitä vapauttajia vaan juuri niitä hirviöitä. Oikeastaan Venäjän hallinto voi estää uusien laulujen ja legendojen syntymisen vain takavarikoimalla kaikki tietokoneet ja älykännykät.

Ja tällä kertaa ne laulut ja legendat eivät Venäjää mairittele. Tietysti tosiasia on että Venäjän kaupungeista nähdyt videot sodanvastaisista mielenosoituksista ovat vain osa totuutta jota täällä länsimaissa halutaan näyttää. Suurten kaupunkien ulkopuolella voivat ihmiset olla vielä aivan täysin Putinin puolella. Joka tapauksessa jokainen ukrainalaisten tuhoama tankki, lentokone ja helikopteri on lopullisesti estynyt hyökkäämästä jonain päivänä Suomeen.

Kakkosrähinän aikainen neuvostojuliste saa nykyisin aikaan varsin irvokkaita mielikuvia.


50 kommenttia:

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

"Yhteinen ruokapöytä-foorumi" voi olla, tai olla olematta vain tuottajien oma foorumi, joka voi tietysti selvitellä mitä haluaa. Kuitenkin valtion ja ministeriöiden rooli näyttää olevan huomattava.

https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/yhteinen-ruokapoyta-keskustelufoorumin-tilaama-elintarvikevientiselvitys-julkistetaan-15.-maaliskuuta

" Jo saamamme perustoimeksianto..." Eli foorumi on saanut toimeksiannon. Keneltä? Paljonko Bernerille on maksettu? Tätä aion kysyä valtioneuvoston kansliasta.

Oma epäilykseni on, että ehdotettu "Food Service" perustetaan ja käynnistetään valtion varoilla ja sitten nopeasti yksityistetään. Joku maksoi aikoinaan paljon Bernerin kansalaisuuden pikaisesta saamisesta ja ministerinpaikasta, eikä sitten saanutkaan vastinetta rahoilleen.

Anonyymi kirjoitti...

Nuo "selvityshenkilöt" ovat osa rakenteellista korruptiota jossa Suomi on maailman johtavia maita. Jos olet kutsuttu hyväveli -sisko, tai pitääkö sanoa hyvähenkilö kerhoon, toisin sanoen olet "verkostoitunut", voit tienata muurahaiskansalaisen vuosipalkan tekemällä tyhjänpäiväisiä "selvityksiä" tilauksesta joita tekee toinen hyvähenkilö. Sipilän hallitus nosti kilpailutusrajan kolmestakymmenestä kiloeurosta kuuteenkymmeneen, joten 59 999 on maksimi summa jolla voi tilata "selvityksen" silloin kun kaveri haluaa lisätuloja.

Selvitykset ovat aina ympäripyöreitä jaarituksia joista puuttuu konkretia, mutta niiden tarkoitushan ei olekaan tuottaa uutta tietoa vaan kaverille tuloja. Politikoilla on kyllä tarpeeksi tietoa päätösten tekemiseen. Usein vain päätökset puuttuvat, jostain syystä. Toinen hyvä keino päätösten väistämiseen on perustaa työryhmä, joka tarkoittaa että asia haudataan kuuden metrin syvyyteen.

Työryhmien perustamisen Suomen ennätyksen taisi tehdä Jyrki Katainen, tuo kykypuolueen Harry Potter. Muistatte varmaan "Tulevaisuusvision" jonka hän tilasi Himaselta noin miljoonalla eurolla. Se lienee kulunut politikkojen käsissä kun ei ole sen koommin näkynyt ei kuulunut. Poliisihan sittemmin löysi Himasen kalsareissaan istumassa jalkakäytävällä ja vei putkaan kun Himanen ei pystynyt muodostamaan ymmärrettävää lausetta. Muistelen että ymmärrettäviä lauseita ei ollut Tulevaisuusvisiossakaan.

Kykypuolueen Harry Potter on nykyisin Petteri Orpo. Hän laittaa Suomen kuntoon (taas) seuraavalla hallituskaudella kun äänestätte häntä. Tehtävä on tähän saakka ollut vain niin vaikea että se ei onnistunut kahdeksassa vuodessakaan, mutta seuraavalla lähtee kulkemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Eräänä päivänä sattui silmiini sellainen termi kuin ”kulttuurisensitiivinen”. Se tarkoittaa ehkä samaa kuin intersektionaalinen feminismi. Tällä perusteella kun valitaan oppilaitoksiin oppilaita (lieneekö ihan kiintiöitä), moni suomalainen jää ilman opiskelupaikkaa, koska paperit tai pääsykokeet eivät aina ratkaise. Erilaisilla valtion rahoittamilla hankkeilla kulttuurisensitiivisille tehdään oikopolkuja ammattiin. Jo peruskoulusta saa ilman osaamista kantaväestöä parempia numeroita ja päättötodistuksen, vaikka ei osaisi edes kunnolla lukea. Myös autokouluista alkaa kuulua merkillisiä uutisia; ajokortteja on myönnetty ehkä lahjusten kautta tai tulkin/jonkun sukulaisen tai ystävän ollessa inssissä kuiskaajana. Eikö mahdolliset seuraukset pelota yhtään? Tässä muutamia esimerkkejä oudosta ”kehityksestä” tässä maassa, mutta mikä helvetin (anteeksi) vimma tämän maan päättäjillä on suosia tällaista ”kotouttamista”, jossa annetaan ihmisille ihan vääriä signaaleja siitä, kuinka tässä maassa toimitaan. Ja media komppaa täysillä, etenkin HS ja Yle!


Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Tässä "Yhteinen ruokapöytä" kerhon puheenjohtaja Reijo Karhinen esittää jargonia.

"-Vienti on yritysten liiketoimintaa. Sen tuloksia mitataan euroissa. Halusimme juuri siksi kokeneen ja laajasti verkottuneen liikkeenjohtajan näkemyksen siitä, miten ruokajärjestelmään on saatavissa sen kovasti kaipaamia lisämiljardeja. Anne Bernerin selvitystyö luo uskoa ja tarjoaa mahdollisuuksia. Luvassa ei ole oikotietä, vaan konkreettisia keinoja, joita voi systemaattisesti lähteä toteuttamaan, sanoo Yhteisen Ruokapöydän puheenjohtaja Reijo Karhinen.

- Pallo on nyt ruokajärjestelmän toimijoilla, erityisesti yrityksillä. Yhteistyöllä ja yhteisellä tahtotilalla avaamme kansainväliset markkinat suomalaiselle ruualle ja kolminkertaistamme elintarvikevientimme, jatkaa Karhinen."

Herättää kysymyksiä. Missä se pallo oli aikaisemmin? Ja mistä se ruoka vientiin otetaan jos ei pystytä tuottamaan edes kotimaan tarpeisiin. Ja vielä, energian hinnannousu on tehnyt tuotannosta ja logistiikasta kannattamatonta. Mutta se ei tietenkään estä näitä suuria ajattelijoita innovoimasta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Catilinalle, Ano1:lle, Rouva Anolle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Catilina, Ano1 & Ano2: Kiitos hyvistä huomioista. Ano1 tiivisti asian oikeastaan aika nappiin. Se Himasen tulevaisuusselonteko kävi minullakin mielessä.

Rouva Ano: Kyllä Suomessa on tuota. Tunnetaan myös nimellä positiivinen diskriminaatio. Jenkeissähän se on vielä pidemmällä. Siellä kun virallisesti pääsee yliopistoon huonommilla pisteillä jos on tumma orvaskesi.

Anonyymi kirjoitti...

Viikon parhaat naurut tarjoilee iltalehti!
Se kun alkoi rakentaa sankarikertomusta suomalaiskaksikosta Juha & Jani; maanantaina julkaistiin koko sivun juttu siitä kuinka kaksikkomme matkusti Ukrainaan, menolippu sotaan, ilman takeita paluusta. Kertoivat jopa toisilleen tarjoiltavista armonlaukauksista jos tilanne siihen ajautuu...

Juttusarja päättyikin lyhyeen kun eilen lehti joutui kertomaan miesten paluusta.

Kas kun sotaturisteille ei ole Ukrainassakaan minkäänlaista tarvetta.

Zelensky tosin kutsui miehiä maailman heidän muukalaislegioonaansa mutta heti sen jälkeen maan sotilasviranomiset täsmensivät kuinka tarvetta on vain sodankäyntikokemusta omaaville sotilastaustaisille henkilöille.

Tarinan opetus: uhoilun sijaan kannattaa ottaa asioista selvää!


-Tvälups-

Nils- Aslak kirjoitti...

Minä muutin parikymppisenä Lapista Tukholmaan, mutta minua ei kotoutettu mitenkään. Ukrainalaisia odottaa nyt sama kohtalo Suomessa.

Minä löysin hyvin nopeasti töitä ja kielen opettelin iltaisin ja työn ohessa. En tarvinnut yhtään tuntia kielikoulua.

En käynyt kertaakaan sossussa, vaan huonekalut ja television ostin palkalla. Kaksi vuotta minulla oli kantakirjaruotsalainen tyttöystävä.

Minun maanmieheni tekivät samoin ja me olimme ja olemme edelleenkin hyvin haluttua työvoimaa Ruotsissa. Toisin kuin afgaanit, joiden työllisyysprosentti jää kaikkialla 30% kieppeille ja joihin iltasella törmäävät tytöt juoksevat pakoon kuin henkensä edestä. Mikä onkin aivan oikein, tilastojen perusteella.

TERVETULOA SUOMEEN,UKRAINAN PAKOLAISET!

Anonyymi kirjoitti...


Se on eri asia, kun jotkut poikaset ja kaikenmaailman "jonnet ja jannet" uhoaa iltapäivälehdessä. Maitojunalla takaisin kotiin.

Tosin evp. majuri tekee mitä lystää ja parhaiten taitaa parin rauhanturvareissun kokemuksella:
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4513940

heppa

QroquiusKad kirjoitti...

1:
Ali Mutaraasu oli olevinaan huolissaan, miten nämä ukrainalaispakolaiset voisivat ylipäänsä selviytyä ilman kotouttamista.
YlenAnnon itseään toimittajaksi kutsuva ei huomannut, että hän todisti väkevästi Voiman Pimeän Puolen tietämän faktan siitä, että eri ihmispopulaatiot eroavat toisistaan suuresti sekä älykkyydeltään että toimintakyvyltään.

Jatkoa seurasi, kun Pakolaisavun tättähäärä patisti ohjaamaan ukrainalaisia Kaiken Mahdollisen Avun piiriin.
Eli siis lähtökohtainen oletus on, että maahan saapuva ulkomaalainen tulee tänne vain kuppaamaan suomalaisen veronmaksajan rahaa vailla yritystäkään seistä omilla jaloillaan.

2:
Synkimmillä hetkillään sitä jo toivoo, että hyökkäisipä Ryssä Suomeen, niin vaginallisten ja peniksellisten ämmien turvat tukittaisiin, eikä enää sallittaisi niiden avautua jos vain järki olisi tullut miesten ja miesaivoisten naisten päähän pysymään siellä.

3:
Mieleen pyrkii kysymys, oliko tuolle tyttörukalle toitotettu Puolan olevan Kauhia Pakolaisvastainen Rasistimaa, joka varmasti heittää hänet hetikohta takaisin Ukrainaan, ja kehotettu menemään sen sijaan Saksaan, Humanitaarisen Pakolaisavun Suurvaltaan jossa hän olisi turvassa?
Ja jos oli, kenen toimesta?

4:
Ryssä voisi Suuren isänmaallisen sodan sijasta muistella Talvisotaa.
Se kun sopii Ukrainan sodan vertailukohdaksi paljon paremmin.

Matti kirjoitti...

Tämä laulu kuulostaa aika ajankohtaiselta. Jotenkin eri fiilis kuin neuvostovuosina, stalinistivuosina.

https://www.youtube.com/watch?v=Rt5BQMxgZ8o

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Nils-Aslakille, hepalle, Qroquius Kadille, Matille & kiitos kommenteistanne.

Tvälups & heppa: Joo, lienee niin että ukrainalaiset eivät kaipaa seikkailijoita eikä ramboilijoita vaan vakavalla asenteella mukaan lähteviä koulutettuja ja kokeneita miehiä.

Nils-Aslak: Jep. Suomalaiset menivät silloin aikanaan Trollhättanille Volvon linjalle tekemään töitä kun Ruotsin ylikierroksilla toimiva talouskone heitä tarvitsi. Ei ollut elatusautomaattia eikä puolestaloukkaantumiskoneistoa. Eikä muuten ollut aikanaan Amerikkaan lähteneille suomalaisille. Ja silti joku toimittajapimu kerta toisensa jälkeen puolustelee etnisesti edistyksellisiä elätettäviä sanomalla että ”lähtiväthän suomalaisetkin aikanaan Amerikkaan ja Ruotsiin paremman elämän perässä”.

Qroquius Kad:

1. Olet tuossa täysin oikeassa. Ihmispopulaatiot todellakin eroavat toisistaan mutta sitä ei saisi ääneen sanoa. Mikko Ellilähän sai aikanaan sen ääneen sanomisesta sakkotuomion.

2. Tässä taitaisi vaan lääke olla tautia pahempi.

3. En tiedä, mitä hänelle on sanottu mutta hän on kyllä oikeasti hädänalaisena etsinyt turvaa. Liekö niin, että hän palaa Puolaan, koska se on naiselle varmasti turvallisempi?

4. Tässä sodassa on kyllä talvisodan piirteitä. Sinänsä silloin aikanaan neuvostojoukkojen taistelua – saksalaisia vastaan – saattoi pitää oikeutettuna. Eihän saksalaiset tarjonneet heille montun syrjää tai orjakansan asemaa kummempaa. Mutta nykyinen Venäjä on sitten ottanut ukrainalaisiin nähden sen Saksan paikan.

Matti: Sinänsä tuo laulu kertoo niistä ikävistä rähmällään olon vuosista. Tosin eiväthän ne minnekään ole kadonneet. Suunta vain on vaihtunut.

JA SITTEN: Se tyyppi, joka jatkuvasti lähettää kommentteihin niitä kurkunleikkausfantasioitaan. Tiedoksi: minä en julkaise niitä. Enkä ole varma että oletko vain takkutukkien trolli joka yrittää saada poliisit perääni. Ole ystävällinen ja lopeta. Näet turhaa vaivaa.

Joppos123 kirjoitti...

Jos taksiberner pääsee sekoilemaan meidän elintarvihuollon kanssa niin edessä on kaaos.
Kannattaa ostaa jo nyt muutaman vuoden säilyke-ja kuivamuonasatsi varastoon.
Sen eukon näytöt ovat kiistattomia. Hyvin toimiva ja luotettava taksijärjestelmä tuhottiin täydellisesti.
Nyt ei voi olla enää ihan varma kun kumijalkaan hyppää tuleeko tapetuksi vai raiskatuksi.
Mihin tässä maailmassa enää vihollisia tarvitsee kun se uhka tuntuu tulevan ihan ikioman tyttöhallituksen piiristä?
Nuo Ukrainaan haluavat jonnet ja jannet olisivat enemmän riesa kuin vahvistus Ukrainan armeijalle.
Taistelukokemusta suomalaisilla ei oikeastaan ole kuin niillä jotka ovat vuosien saatossa ollut tietyissä NATO-operaatioissa ja sekin kokemus koskee vain ammattisotilaita.
Nekin taistelut ovat olleet erilaisia kuin se sota mitä Ukrainassa käydään.

Anonyymi kirjoitti...

Samaan aikaan Ruotsissa:

Onkohan niin, että Ruotsi on nyt sodassa Venäjää vastaan, koska toimittaa ukrainalaisille aseita? Kuulemma vielä lisää. Nyt näitä on jo sitten venäläisillä.

https://www.friatider.se/svensktillverkade-vapnen-beslagtogs-av-ryssland

Enkä ole nähnyt pk-mediassa yhtäkään artikkelia biolaboratorioista (niitähän ei edes pitänyt olla):

https://www.document.no/2022/03/11/who-har-bedt-ukraina-odelegge-patogener-pa-laboratorier/

Anonyymi kirjoitti...



Ellilän ylewach on nykyään aika tuubaa vaikuttaa metodisti käännyttäjältä koko tyyppi nykyään, laitetaan aluksi ihan asiaa jota kaikki ei sano ääneen ja sitten aletaan työntää paskaa sotkien sitä edelleen siihen totuuten joka ei ole poliittisesti korrektia ..

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Se taksiuudistushan on tosiaan muuttanut taksitouhun täydeksi anarkiaksi ainakin suurissa kaupungeissa. Meillä syrjässä se onneksi pelittää vanhaan malliin kun meillä ei etnisesti edistyksellisiä kuskeja ole. Suomen elintavikehuoltohan saadaan vituralleen ilman Berneriä sukkahousuhallituksemme ilmastokiiman myötä. Varamuonaa kannattaa alkaa hankkia.

Ukrainalaiset varmasti osaavat poimia jyvät akanoista. Toivotetaan heille voimia ja jaksamista sillä hehän taistelevat rikollista hyökkääjävaltiota vastaan.

Ano1: Pistää sitten ihmettelemään että mitä kautta ne ruotsalaiset ovat aseita toimittaneet jos ne ovat venäläisille päätyneet? Biolaboratorioita on varmasti joka ainoassa maassa. Ukrainassa niitä on käsittääkseni jenkkien rahoittamana.

Ano2: En ole lukenut kyseistä sivustoa juurikaan joten en siitä osaa sanoa. Sinänsä kun Ellilä totesi sen kuuluisan ”yhteiskunta koostuu ihmisistä” niin hänhän oli oikeassa.

Joppos123 kirjoitti...

Ei meikänkään kylillä etnisiä kuskeja näy. Jos taksia tarvitsen niin otan sen paikallisen lähitaksin kautta. Lentokentällä en ikinä mene neekerin tai kähtävän kyytiin. Se ei ole rasismia vaan ihan realismia.
Ukrainailaiset pärjäävät vallan mainiosti. Putte saa kuokkaansa joka rintamalla.
On meinaan Bideniltä kova lausunto julistaa putte sotarikolliseksi. Ei taida putella olla enää asiaa ryssälän rajojen ulkopuolelle, joutuu vielä raudoissa häkkiin.
Eiköhän se kaheli muutoinkin ole eristänyt itsensä bunkkeriin. Ei ole diktaattorillakaan helppoa kun pitää koko ajan pelätä sekä omia että vihollisia.
Saattaapi olla notta putte saa jossain vaiheessa "sydänkohtauksen" tai putoaa tapaturmaisesti parvekkeelta.

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsalaisten aseapu meni samaa reittiä kuin meidänkin eli Puolan kautta Ukrainaan.

Itä-/etelärintamalla vanja on saanut sotasaaliiksi kaikkia lännen toimittamia aseita ja asejärjestelmiä, valitettavasti.

Taitaakin olla ainoa ilmansuunta, jossa heidän hyökkäyksensä on kokenut edes jonkinasteista menestystä? Harmittavasti eu sulki kaikki venäläisten tv-/somekanavat sillä vaikkakin propagandaa (jota muuten myös Ukraina suoltaa 24/7) niin osatotuuksia sieltäkin saisi poimittua, varsinkin kun tekee vastakkaisvertailua itä- ja länsimedian välillä.

Sodan ensimmäinen uhri on totuus.


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Venäläisten huono pärjääminen on ollut kyllä – toivottava – yllätys. Sitä Putinin sydänkohtausta toivoo varmaan moni muukin.

Tvälups: Kiitos lisätiedosta. Sinänsä Ukrainan ei tarvitse edes suoltaa paljon propagandaa. Riittää kun laittaa verkkoon tietoa pommitetuista siviilikohteista.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

"Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaan Bernerin palkkio selvityksen tekemisestä on 400 euroa päivältä. Palkkion summa ei voi ylittää 16 000 euroa.

Niinpä Berner voi käyttää vientiselvityksen tekemiseen 40 työpäivää.

Sivukuluineen hankinnan arvo on 19 200 euroa.

Lisäksi korvataan erikseen sovittavat matkakustannukset. Matkakustannusten suuruus on noin 2 000 euroa.

Tehtävä on tähän tietoon keikkaluonteinen, eikä jatkoa ole tiedossa."


kirjoittaa Maaseudun tulevaisuus, ja lehti jatkaa:
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.1845614

"Berner tekee selvityksen osaksi Reijo Karhisen johtaman Yhteinen ruokapöytä -keskustelufoorumin työtä. "

Siis _osaksi_ työtä. Toimeksiannon tekijä on vielä auki, samoin kokonaishinta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Catilina. Joo, se ämmä ei ilmaiseksi pese hampaitaankaan. Tuskin se summa tuohon jää. Mutta pelottavinta on jos esmes hallitus kuuntelee kyseisen naisen johtopäätöksiä. Esimerkkinä muuan taksiuudistus.

Joppos123 kirjoitti...

Tässä pikkuisen pähkäillyt käynnissä olevaa turvallisuuspoliittista kuviota Suomenmaassa ja tullut seuraavanlaisiin arvioihin. Siis nämä ovat ihan omia ajatuksia, ei edustamani konsernin virallisia totuuksia.

Sale ja kanki kävivät molemmat rapakontakana piipahtamassa ja kysymyksessä taisi olla Suomen Natojäsenyyden hakuun liittyvät turvatakuut. Arvaan, että ne takuut saatiin mutta takuumiehenä ovat britit.
Jenkit arvovallallaan pitävät huolen siitä, että mahdollinen hakemus menee heittämällä ja pikavauhtia läpi.

Samalla reissulla todennäköisesti aikaistettiin joitakin jo sovittuja asehankintoja. Tuleepahan mieleen uudet, 300km kantaman omaavat tykistö-ohjukset jo käytössä olevaan jenkkilähtöiseen MLRS-järjestelmään ja mahdollisesti F-35:sten nopeutettu toimitusaikataulu.
Tuo uusi ase MLRS:aan on siinä mielessä strateginen pidäke, että jos putte päättäisi pommittaa Suomen kaupunkeja niin me voitaisiin vastavuoroisesti lähettää sydämmelliset terveiset puten lempikaupunki Pietariin.
Ei olisi uusi juttu mennä joissakin toimituksissa muiden ohi.
Näin kävi mm silloin kun Suomi lähetti A-maahan raivauksen erikoisosaston. Suomelle annettiin jopa jenkki-armeijan ohi uusimmat raivausrobotit.
Kunhan tässä vaan pähkin.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisia on ilmeisesti kuollut jo Ukrainan puolella taistellessaan. Sankarivainajia vai ei? Ainakin hatun voi ottaa pois päästä. Nykyinen sosialistihallintomme taitaa vain todeta, että mitäs läksitte.

Suorassa tv-lähetyksessä Kremlin propagandan paljastanut nainen taitaa ainakin pian olla sankarivainaja. Putler ei taida tuollaista millään painaa villaisella. Kohta lukee taas lehdessä, että sairaalan ikkunasta kävi liian kova veto. Tai sitten Ranskassa joku survaisi naista vahingossa sateenvarjolla sääreen. Mutta missä on se rohkea venäläinen mies, joka uskaltaa paljastaa, että keisarilla ei ole vaatteita

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Ruoan tuotanto on yksi monista asioista joita EU on hässinyt vituralleen.

Kekkoslovakian aikaan tuottajille määrättiin jonkinmoinen takuuhinta joka neuvoteltiin vuosittain. Tiedä oliko hyvä systeemi, mutta tuotteita tuli. Oli voivuoria, munavuoria, sianlihavuoria jne. Silloin politikot joutuivat miettimään mitä tehdä ylituotannolle. Mulla oli silloin K-kauppias kaveri joka kertoi Keskon ehdottaneen, että puolitetaan katteet ja suomalaiset syövät vuoret. Ei käynyt silloiselle ministerille Johannes Virolaiselle. Tottuvat vielä halpaan ruokaan. Se ei kertakaikkiaan käynyt. Vietiin ulkomaille vientituella. Tuo tuki oli jo kolmas samoille tuotteille, ellei neljäs.

Noinkohan elintarvikkeiden vienti nykyisin onnistuu ilman valtion tukea. Tuskinpa näillä veroilla ynnä muilla kustannuksilla. Ja teettihän Sirkka-Liisa Anttila ministerinä ollessaan "selvityksen" ruoan tuotannon kustannuksista pellolta kauppaan. Jätti julkaisematta. Mikskäkskähän?

Saarikko sai sitten tukipakettinsa maataloudelle. Tukipakettia tai veronalennusta mietittiin. Maallikon mielestä verotuksen keventäminen olisi se ensimmäinen keino, ja jos ei riitä niin sitten tukea. Ongelmia siinä tietenkin on, raha ei kierrä politikon kautta. Jäävät virattomiksi. Suomessa elintarvikkeiden alv on 14 %, EU'ssa keskimäärin 5-6%. Suomessa siis melkein kolminkertainen. Sattuu köyhään, mutta ei voi keventää.

Joku tolkku se pitäisi saada ruoan tuotantoon ja kauppaan että ihmiset saisivat syödäkseen kohtuullisella hinnalla. Myös köyhemmät. Voi olla turha toivoa. Kvarttaalin sykleissä mennään sielläkin. Kiitos kaukaa viisaan politiikan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Tapsalle vaan ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: En osaa sanoa noista aseista. Toivon vaan, että niitä saadaan Suomelle mahdollisimman paljon.

Tapsa vaan: Olen kuullut, että kyseinen nainen on pidätetty. Ihmettelen vaan sitä että käsittääkseni Venäjän tv:ssä suorakin lähetys menee tietyn luupin läpi niin että se ei ole suora vaan tulee pienellä viiveellä. Niin että se mielenosoitus ei olisi pitänyt olla mahdollinen. Oliskos sitten teknikotkin osoittaneet mieltään?

Ano: Meidän maatalouspolitiikassamme olisi kyllä paljon korjattavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Nainen vapautettiin, ainakin vähäksi aikaa. Mutta kohta voi tosiaan olla laskun maksun aika. Mielestäni taisivat uutisoida, että tästälähin suorat uutiset tulisivat puolen minuutin viiveellä.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

1. Tämä afgaani on ilmeisesti törmännyt somessa siihen raivokkaaseen kritiikkiin, jonka tuon somalialaisen hylsynkerääjän kateusruikutus herätti ja päätti sitten hurskastella oikein kunnolla. Taustalla lienee ennemminkin viha afrikkalaisia kohtaan kuin vilpitön halu puolustaa ukrainalaisia pakolaisia. Katsokaa, miten hyvä ihminen minä olen, toisin kuin tuo somali. - Miksi se on niin vaikeaa myöntää, että mustat inhoavat arabeja ja afgaaneja ja päinvastoin. Enemmän nuo etniset täällä tappelevat keskenään kuin suomalaisia vastaan, mikä on sinänsä hämmästyttävää koska ne ainoat asiat jotka heitä yhdistävät ovat viha valkoisia kohtaan ja osalla myös islam. Eipä noissa riehuvissa jengeissä (pahoittelen tätä virallisen totuuden vastaista sanaa mutta otan siitä täyden ei-poliittisen vastuun) pahemmin länsiafrikkalaisia näe.

Jos tuo afgaani onkin oikeasti vilpitön, niin miten hän itse aikoo osallistua näiden ukrainalaisten kotouttamisen kustannuksiin joita hän vaatii suomalaisilta? Hän on ollut Suomessa n. 7 vuotta ja nyt opiskelee lähihoitajaksi. Ei taida olla ihan parhainta veromaksajaluokkaa? Mutta ajatelkaa mikä imagonoste kun saa naamansa yleen tai hesariin. Olen merkittävä ja kunnioitettu mies!

2. Tämä Karhinenhan on eläköitynyt OP-bossi joka hääräsi myös tässä surullisenkuuluisassa Vakessa hallituksen puh.johtajana. Vapautettiin tehtävästään vajaa pari vuotta sitten, mutta milloin ne Vakelle pihistetyt miljardit vihdoin vapautetaan budjettiin? No joo, varmaan samaan aikaan kun tuo toinen tarpeeton rahareikä Sitra lopetetaan eli never. Karhinen arvostaa erityisesti Bernerin "laajaa verkottuneisuutta" jota kansankielellä tosin happamasti kutsutaan hyväveli-verkostoksi ja rohkeimmat peräti korruptioksi. Ja tuollaista soopaa sitten, "yhteistyöllä ja yhteisellä tahtotilalla (kun joku käyttää tätä sanaa hän ei puhu, hän suoltaa merkityksetöntä jargonia) kolmikertaistamme elitarvikkeiden vientimme".
jatkuu
tira+

Joppos123 kirjoitti...

Taitaa noita uusia aseita tulla ihan kohtuullisesti. Se mitä tuossa kirjoitin strategisesta pidäkkeestä on aika tärkeä juttu. Putte pommittelee tällä hetkellä suruttomasti Ukrainan siviilejä kun Ukrainalla ei ole mitään keinoa tehdä samaa ryssälle.
Putte tietää, että meillä se kyky vastaiskuun on olemassa ja se vain paranee vaikkapa F-35:n hankinnan myötä.
Putte joutuisi miettimään kaksi kertaa alkaisiko se terroripommitukset vaikkapa Helsinkiin kun me voitaisiin iskeä milloin vain Pietariin.
Venäjän kansalle voisi olla vaikeaa valehdella ettei olla sodassa jos samaan aikaan Pietariin sataa puikkoa.

Anonyymi kirjoitti...

jatkoa kohtaan 2. Yhteistyötä ja tahtotilaa, saiskos jotain konkretiaakin. Jos mulla olisi tahtotila 3-kertaistaa Suomen elintarvikevienti ja tekisin huikeaa yhteistyötä maaseudun kanssa esim. menemällä Maajussille morsian-ohjelmaan, niin siitäkö se vienti kohenisi? Ja mediahan lietsoo hysteriaa ruuan loppumisella joten mitä järkeä niitä loppujakin vähiä viedä? Ja järjestä puheenollen: mikähän erityinen syy oli palkata nimenomaan kangaskauppias tekemään tämä selvitys? Eihän rättien vientikokouksissakaan viljelijät istu. Mutta mitäpä voi olettaa maassa jossa teatteritaiteen maisteri on liikenneministerinä ja Arhinmäki vastaa kulttuurista. Kepun Berner-suhmurointi taisi vaikuttaa ainakin jonkin verran puolueen kannatukseen eikä kivalla tavalla koska se kosketti lähes kaikkia kansalaisia ihan ruohonjuuritasolla. Mitä kangaskauppias tietää taksiliikenteestä? Enemmän teatteria sai toki aikaan kuin Harakka. Joka kerran kun joudut tilaamaan taksin puhelimitse, se on yhtä Hamletia: mennäkö vai eikö mennä? Jonosta voi sentään rasistisesti valita sen 9. valkonaaman ja kestää sitten syljeskelyt ja kiroilut. Yango saatiin nopsasti boikottiin, mutta noille luku- ja navitaidottomille ei näköjään voi tehdä mitään. Asiakkailta kyllä totisesti löytyisi sitä tahtotilaa.

3. Ällöttävä tapaus, tuskinpa yksittäinen. Puolaa ja Unkaria paheksutaan EUssa, samoin Baltian maita koska eivät ole suostuneet tähän pakotettuun taakankantoon (jo tämä EUn yleisesti käyttämä sana taakka ilmaisee mistä kyse, vain Suomi puhuu rikastumisesta). Nyt sitten vaan kehiin vertailevia raiskaustilastoja noista ynseistä maista. Baltian osalta voisi tilastoida myös paikallisten neukkujen tilastot verrattuina omiin kansalaisiin.

4. Noihin sotajuttuihin en nyt enemmälti ehdi kommentoimaan kun kaikki aikani menee frendien ja sukulaisten Natoon-kuin-olis-jo-manipulointiin. Ja mitäpä me sota-aikana syntyneet naiset mistään mitään tietäisimme, miesten juttuja nuo sodat. Faijan sotatraumoista huolimatta meillä ei ikinä ryssitelty, itse kutsun venäläisiä aina neukuiksi kunnes lakkaavat olemasta sitä. Ei mun elinaikanani. Länsimaailma on ihan hakoteillä kun kuvittelee että Venäjä = Moskova ja Pietari. Siellä ja useissa muissakin ex-itäblokin maissa syvällä maaseudulla elää se taantumus ja herrausko. Niin olivat meille hyviä tsaarisemme ja niin on hyvä Putinkin, rehti ja oikeamielinen mies. Niin sanoo isä Kirillkin, umpiköyhä ja lempeä mies.

Jos Putinin vanhemmat olisivat vielä hengissä, kaduttaisikohan tuo nimivalinta? VladiMIR.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Seurailen ylen TV-uutisia säännöllisesti sillä asianmukaisella, siis vasemmalla, korvalla. Ensimmäisessä, toistan - ENSIMMÄISESSÄ, kuulemassani Ukrainalaispakolaisen haastattelussa kuulin, kun 22-vuotias haastateltava sotapakolaisnainen kiitti, toistan - KIITTI, saamastaan vastaanotosta. En, vaikka kuinka yritän, muista kertaakaan kuulleeni lähi-idästä tulleiden karkureiden tai Afrikan sarvesta tulleiden turvapaikanhakijoiden kiittävän mistään. Ukrainan pakolaisen ja noiden kahden muun ”pakolaisryhmän” välillä ei ole MITÄÄN yhteistä. Kotoutuu itse <—> ei kotoudu millään ilveellä, haluaa töihin/opiskelemaan heti <—> ei työllisty/hanki koulutusta millään ilveeellä, on kiitollinen tuesta <—> syyllistää auttajaa huonosta tuesta, ei uhriudu <—> ei muuta kun uhriutuu jne. jne. Ush-då Oj-joj-då... Ei mulla muuta kun ”Kiitos ruuasta!”.

Anonyymi kirjoitti...

Toivon, että Ukrainalaispakolaisten ”henki” tarttuisi myös jo aiemmin tulleisiin ”pakolaisiin”. Vaan sitä voi toivoa toiseen kouraan ja paskoa toiseen kouraan ja havainnoida kumpi koura täyttyy ensin ja painaa enemmän.

Anokas

Anonyymi kirjoitti...

Miljoona suomalaista elää jo köyhyysrajalla, leipäjonoihin pukkaa kasvua jatkuvasti ja nämä valopäät miettivät elintarvikkeiden viennin kasvattamista. Kaipa se on ruokakin vietävä sinne missä on ostovoimaa. Näin tehtiin aikanaan Romaniassakin.

Anonyymi kirjoitti...

Olen aina kuvitellut, että maataloustukia maksetaan maanviljelijöille ja karjankasvattajille. Voisiko joku viisas selittää, miksi suurimpien tuensaajien viimeisin lista on tällainen: Luonnonvarakeskus 3,5 milj., Suomen metsäkeskus 3,1 milj., Jyväskylän ammattikorkeakoulu 1,9 milj. ja pistesijoilla Andelslaget Närpes Grönsaker 1,9 milj., Valio Oy 1,7 milj. ja Proagria Etelä-Suomi ry 1,6 milj. Nämä instanssit ovat täynnä asiantuntijoita, tutkijoita, neuvojia ja kehittäjiä, joilla ei vielä saada ensimmäistäkään perunaa tai maitolitraa suomalaiseen ruokapöytään. Onko tässäkin yksi selitys sille, miksi suomalainen ruoka on niin kallista ja miksi oikean työn tekijät saavat työstään kaikista vähiten? Saattaa olla, että en vain ymmärrä asioita, mutta jos joku muu ymmärtää, olisin tiedosta kiitollinen. No, parempia aikoja on kuitenkin luvassa, kun maatalouden ja ruokahuollon expertti Anne Berner istuu puikkoihin...

Rouva Ano

P.s. Saatoin muuten olla väärässä siinä Spedenkin jutussa, mutta onneksi en lyönyt vetoa kenenkään kanssa. Lahden hiihdon MM-kisojen hiihtoskandaalin aikaan lupasin syödä hatullisen sitä ihteään, jos Harri Kirvesniemi kärähtää. Onneksi kukaan ei muistanut sitä.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ennenvanhaan oli joku mainos "Myymälävaras syö pöydässäsi."
Tänä päivänä se lienee muodossa "Annika Saarikko, Sanna Marin, Emma Kari & muut NÄN:it syövät pöydässäsi."

QroquiusKad kirjoitti...

Ukraina sota aivan vääränlaisine eli oikeine pakolaisineen sen kun raivostuttaa Oikeinajattelevaistoa.
Tällä kerta on Hell-Sinkin Totuuden itseään toimittajaksi kutsuva Nuori Älykäs Nainen muotoillut vihansa näin:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008684567.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox

Hän siis teeskentelee huolta yksinäisitä ukrainattarista, joita suomalaismiehet yrittävät pyydystää asuntoihinsa raiskatakseen ja alistaakseen.
Onpa mainittu jopa orjatyö.

Kommenttiosion vaginalliset ja penikselliset ämmät suoltavat samaa vihaa.
Onhan heillä toki oma, sinänsä hyvä syynsä:

näin se väestönvaihto-operatio menee aivan pieleen, kun maahan ei saadakaan afro-, arabi- ja afgaanijätkiä täyttämään vaginallisten ja peniksellisten ämmien kehonaukkoja Ruskeilla Ympärileikatuillaan.
Tuleekin nuoria ukrainalaisia naisia, jotka voivat hyvinkin olla halukkaita pariutumaan suomalaisen miehen kanssa ja piru vie jopa arvostavat tätä!

Mielenkiinnolla odotan Imperiumin Vastaiskua.
Se lienee vuorossa, kun pian saadaan valmiiksi laki turvapaikkahakemusten pikakäsittelystä jo rajalla.
Silloin kaikki Ukrainan pakolaiset heitetään maasta ja rajat avataan the Varsinaisille Pakolaisille™, että bizniz pääsee jatkumaan as usual.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan, tira+:lle, Joppos123:lle, Ano1:lle, Anokkaalle, Ano2:lle, Rouva Anolle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Yleensäkin Venäjällä on odotettavissa vielä huomattavasti lujempaa rautasaappaan polkemista.

tira+: Kiitos hyvistä huomioistasi. Muuta lisättävää ei ole kuin se että 1990-luvun alussa tuli Suomeen gambialaisia ja ne toivat tullessaan huomattavasti halvempaa heroiinia.

Joppos123: En oikein usko, että suomalaiset ryhtyisivät terroripommituksiin. Kun ne eivät tunnetusti taistelutahtoa laske. Mutta se, että meillä on pitkälle ulottuvaa aseistusta on kovasti hyvä.

Ano1: Kyllä. Noiden kahden ryhmän välillä ei ole mitään yhteistä.

Anokas: Vielä enemmän toivon että niihin tarttuisi äkkinäinen kaipuu kotimaahan.

Ano2: Näin kävi Romaniassa ja voi olla, että vuoden loppupuolella täällä ei edes haaveilla ruuan viennistä. Kun ei tiedä, että riittääkö sitä omillekaan.

Rouva Ano: Hyviä huomioita. Suomihan on byrokratian ja turhan hallinnon luvattu maa.

VNV: Tuo mainos sopisi hyvin. Ja lisäksi se että ”kuudetta kertaa hylsyn saanut turvapaikanhakija syö pöydässäsi”.

Qroquius Kad: Tuo juttu kertoo hyvin suvaitsevais-tiedostavaiston ajattelutavasta. Kun tietty ajattelutapa on omaksuttu, sen päälle on vedetty viisi kerrosta lakkaa ja metri betonia eikä sitä mikään asia muuta.

Julma Juha kirjoitti...

Luin tossa yhden kaverin kirjoituksen, elikkä pannaan jakoon.
Koskakohan YLE:n suvakkijengi tajuaa tehdä tästä käänteisen TV-formaatin. olkaa hyvä:
Keeneri ja vasemmistoliittolainen … Mieleeni muistuvat ajat, jolloin olin partiolainen. Meillä oli sellainen leikki, jonka nimi oli ”pane pahemmaksi”. Siinä istuttiin kehässä. Ensimmäinen sanoi (esimerkiksi) ”kommunisti”. Seuraavan piti keksiä vielä pahempi versio, esimerkiksi ”keeneri kommunisti”. Sitten edelleen: ”keeneri kommunisti hintti”. ”keeneri kommunisti hintti vapaamuurari”. ”Jutku keeneri kommunisti hintti vapaamuurari” ja niin edelleen. Se oli kasvatusta se! Oh, niitä wanhoja hyviä aikoja… Toivottavasti ne palaavat!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Julma Juha. Tuota leikkiä en minä muista leikkineeni mutta monia sellaisia kyllä joita ei nykyisin hyväksyttäisi.

-TR- kirjoitti...

Tästä Ukrainan sodasta tulee mieleen vertaus jalkapallo-ottelusta. Siinä ottelussa Ukrainan roolina on olla se pallo.

Anonyymi kirjoitti...

That's it then!

Nyt laittaa tvällärimmekin pellot perunalle ja muille ruttaille!
Siis hetimiten jahka nuo puolitoista metriset hanget tuosta sulavat...

Meinaan kun tuo s-tanan Sveitsin "lahja" sotkeutuu ja sotkee elintarvikealammekin niin on oma vikansa jos ei millään tavoin koeta omavaraisuuttansa kohentaa!

Se on prkl edessä pitkä ja kylmä nälkätalvi..!


-Tvälups-

Joppos123 kirjoitti...

Ei Ykä me olla ennenkään terroripommitutte mutta olen sata varma, että jos oltaisiin Ukrainan tilanteessa niin lähettäisimme terveiset vaikkapa sinne Pietariin.
Ryssä on viimeaikoina tottunut siihen, että he sikailevat ja kotona elämä jatkuu normaalisti.
Kun sota viedään heidän omille tonteilleen niin alkaa avautumaan raaka todellisuus.
Kyllä se varmasti aluksi nostaa henkeä mutta pitkän päälle alkaa nakertamaan moraalia kun ryssänhän pitäisi olla voittamaton, koskematon ja aina oikeassa.
Tähän arvioon pohjaten olen 100% varma siitä, että jos putte alkaisi samanlaiset tuhoamistoimet Suomea vastaan kuin mitä se sika tekee Ukrainassa niin meidän vastaus on varoittamatta koko kalustolla aika monta puikkoa suoraan Pietariin.
Puten olisi kovin hankala selitellä tapahtunutta.
Putte tietää meidän kyvyn ja riskit.
F-35 tuo meille kyvyn iskeä aina Moskovaan asti. Siksi ryssä ja ryssänmieliset vastustivat sen hankintaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Enpä ole lainkaan varma, että tuo Pietarin puikottaminen toimisi Suomen kannalta positiivisesti:
sehän näyttäytyisi ryssille vain ja ainoastaan fasistisen Suomen provosoimattomana hyökkäyksenä rauhantahtoiselle Venäjälle, joka on Suomessa vain pelastamassa sen kansaa natseilta.

Jaa miltä ihmeen natseilta?
No jos vaikka niiltä, jotka marssivat jatkuvasti erään helsinkiläisen naispoliitikon ikkunan alla!
Ja niiltä ääärrrioikeistolaisilta, joiden Suomen valtiollinen turvallisuuspoliisi jatkuvasti ja ennenkaikkea virallisesti muistuttaa olevan islamisteja suurempi vaara!
Ja joita valtamedia jatkuvasti jahtaa sieltä sun täältä, joten suomalaiset ovat aivan itse omin sanoin todistaneet maansa olevan natsien saastuttama!

On turha kuvitella, ettei näitä natsivaleuutisointeja olisi noteerattu Ryssissä hyvinkin tarkoin. Niistä Ryssä saisi hyvän syyn saapua Suomeen auttamaan sen natsismista kärsivää kansaa, ja sitten sen natsihallitus alkaisi puikottaa Pietaria ilman mitään syytä!!

Siltä se näyttäisi perusigorin ja tavan tatjanan silmissä.
Suomen rikokselta Venäjää siviiliväestöä vastaan, eikä päinvastoin.

Joppos123 kirjoitti...

Olen vähän eri mieltä QK:n kanssa. Putte on pommitellut jo nyt aika monia kaupunkeja ja kansoja maantasalle ja kansa on antanut sille tukensa kun eivät ole saaneet itse siipeensä.
Jos vaikkapa sinne Pietariin alkaisi sataa ohjusta niin mitä se Igor ja Tatjana asialle tekisi muuta kuin könyäisi pommisuojaan järsimään kaalia?
Puten olisi ihan helvetin vaikeaa perustella mahtavuuttaan siinä vaiheessa.
Mitäpä hävittävää meilläkään olisi siinä tilanteessa?
Annetaan vaan puten tuhota ja tappaa siviilejä ihan rauhassa vai isketäänkö takaisin?
Pietari on putlerin akilkeenkantapää ja sinne iskeminen saisi sen mulkun tolaltaan.

QroquiusKad kirjoitti...

Ei kun asia on juur toisinpäin:

Ryssän kansa antaa nyt Putlerille tukensa tässä Ukrainan natseja vastaan suunnatussa rauhanturvaoperaatiossa, jossa Ryssän operaatiojoukot avustavat Ukrainan natsihallitusta vastaan puolustautuvia vapaustaistelijoita.
Näin siellä on kansalle kerrottu ja kerrotaan.

Monet Ukrainassa asuvat ovat kertoneet epätoivostaan, kuinka he yrittävät kertoa Ryssässä asuville omaisilleen sikäläisestä ahdingosta ja heille vastataan, ettei siellä tuollaista ole, olet keksinyt omasta päästäsi!

Jos Ukraina iskisi Ryssän puolelle, se olisi hirvittävä järkytys:
Ukraina hyökkäsi!
Ukrainan natsihallitus aloitti sodan!
SOTA!!!

Sen jälkeen Putlerilla olisi koko Ryssän kansakunnan ja valtakunnan yhteinen tuki sodalle Ukrainaa vastaan.

Mitäkö hävittävää Suomella siis olisi alkaessaan terroripommittaa Pietarin siviilejä, jotka eivät edes tiedä, että Suomi on sodassa Ryssää vastaan?
No, sen jälkeen tietäisivät ja olisivat täynnä Pyhää Vihaa.

Sen jälkeen kaikki Putlerin vaatimukset Suomen tuhoamiseksi saisivat yksimielisen kannatuksen poislukien ydinase;
ei sitä uskalla kukaan käyttää, poislukien islamistiterroristit.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys TR:lle, Taisteluvälineupseerille, Joppos123:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

TR: Vaalitettavasti näin. Länsi antoi Ukrainalle perusteettomia lupauksia Nato-jäsenyydestä. Venäjä tiesi tämän hyvin mutta sai siitä tekosyyn hyökätä.

Tvälups: Joo, parempi on alkaa itse kenenkin lyömään pottua vakoon.

Joppos123 & Qroquius Kad: En lähde riitelemään terroripommituksista kun niihin ei onneksi ole vielä tarvetta. Mutta mieltä lämmittää se ajatus että tiukan paikan tullen saattaa johonkin Venäjän armeijakunnan esikuntaan mäjähtää suomalainen risteilyohjus.

Ja tosiasia on että venäläiset ovat kyllä varsin tiiviisti Putinin takana. Kävi mitä kävi.

Khalifatta kirjoitti...

3. Monikultturistista ajan henkeä:

"4. Vastaanottokeskuksessa hänet raiskaa kaksi miestä.

5. Toinen miehistä on irakilainen ja toinen nigerialainen."

Laitanpa vielä lisäyksen:

"Brittilehti Daily Mailin mukaan myös nuori marokkolaistaustainen ukrainalaismies on tehnyt rikosilmoituksen raiskauksesta, jonka uhriksi hän kertoo joutuneensa toisessa vastaanottokeskuksessa Düsseldorfissa."

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3f1903aa-d5be-4852-8298-f42597b093e6

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Khalifatta. Nuo homoraiskaukset eivät tuolla porukalla muuten ole mitenkään harvinaisia. Mitä se kertoo tuosta porukasta?

QroquiusKad kirjoitti...

Anaaliraiskaus edellyttää ainakin kivikovaa ståndista, mikä ei Virkistävää Vaihtelua kokeilevalta heteromieheltä onnistu, paitsi ellei mies olekaan niin hetero kuin haluaisi olla.

Asiaan liittyen kaikui edellisvuosituhannen lopulta Itäisen Federaation vankiloista surullinen uudin:

siellä oltiin jouduttu tinkimään ikiaikaisiin perinteisiin kuuluvasta uusien tulokkaiden pahoinpitelystä yleisesti ja seksuaalisesti erityisesti!
Se oli tuottanut surua suurta vanhoille vangeille, joiden kulttuuriin kuului raiskata uusi vanki tämän omassa sängyssä ja sitten potkaista tämä lattialle.
Tekijää kunnioitettiin hänen mieskuntoisuudestaan ja uhria halveksittiin hinttinä.

Nyt kaiken oli pilannut AIDS.
Perseraiskausten lisäksi jopa kaikille maistuva vanha tuttu hakkaaminenkin oli muuttunut vaaralliseksi!

Venäjä on enemän mongolien kuin itäslaavien perillinen, esittää asian meille näin tämä artikkeli:

https://sarastuslehti.com/2022/03/10/moskovan-ja-kiovan-ikiaikainen-konflikti/

Sen näkemyksiin on helppo yhtyä.

Joppos123 kirjoitti...

Niin no. Eihän kerta homoa tee ja kymmenen kerran jälkeen itsensätutkistelu nollautuu. Kähtävähän nussii vaikka aasia jos muuta ei ole tarjolla, olen nähnyt.
Seksuaalinen hätätila noilla on päällä 24/7/365.
Vietit ovat kuin elukalla ja käytös sen mukaista.

Joppos123 kirjoitti...

Ukraina on aika hyvin omaksunut Suomen kehittämän ja jenkkien heille kouluttaman "liikkuvan taistelutavan". Ei siis kaivauduta kaulaa myöten ja odotella tykistötulta vaan isketään ja vaihdetaan maisemaa. Liike on varsinkin tykistöä vastaan erittäin hyvä suoja.
Sama koskee myös panssarivaunuja, isku ja ritolat. Ukrainan vaunut vaan aika vanhaa kamaa, sama kyllä ryssälläkin.
Ryssän pääkalusto eli T-90 ei nuoliammuksellaan läpäise meidän käytössä olevaa Leopard 2A6:sta kuin takaa ja läheltä.
Leo taas voi ampua noin kilsan kauemmaksi ja sen wolframinuoli sujahtaa T-sarjan vaunuista läpi ihan mistä suunnasta vaan.
Ryssän Mig-29 on osittautunut aikalailla sudeksi. Ukraina on pudottanut niitä pelkästään Stingereillä toistasataa.
Netistä löytyy videoita joissa Mig harhauttaa sen ekan Stingerin automaattisoihduilla ja Ukrainakaiset lataavat heti kaksi uutta perään ja Migi tulee tonttiin.
Meidän NASASM- hoitaisi aikalailla helposti nuo taivaalta, Hornettien AMRAAM:sta puhumattakaan.
Ryssäkin alkaa huomaamaan ettei se määrä ole tärkeää vaan laatu. QK tuossa jo mainitsikin, että kohta aletaan kaivelemaan "Sotkia" varastoista. Varmaan kaivellaankin jos aletaan ottamaan reserviläisiä kehiin.
Siitä tulisi vetilöyly. Täysin kouluttautumat huru-ukot nykyaikaiselle taistelukentälle kylmiltään.
Jänisjahti Vol2.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Menee oman ymmärrykseni yli. Mutta kiitos linkistä.

Joppos123: Se seksuaalinen hätätila on näkynyt Suomessakin. Käsittääkseni ne MiG-29-koneet ovat aika vanhoja ja alunperinhän ne on suunniteltu vain torjuntahävittäjiksi. Ei ilmaherruushävittäjiksi. Vielä 1980-luvullahan uumoiltiin että kyseinen konetyyppi on se Suomen seuraava hävittäjä. Verilöylystä puheenollen, nythän on tullut uutisia että venäläiset ovat pakottaneet siviilejä linjaan. Jos pitää paikkansa niin kertoo aika epätoivoisesta tilanteesta. Karmeaa niille siviileille mutta hyvä uutinen puolustajalle.