keskiviikko 2. joulukuuta 2020

JOTAIN IHAN MUUTA XCII

Eli kekkoslovakialaista yleisurheilumenestystä

Meikäläinenhän ei jaksa nykyisin seurata urheilua paljoakaan. Mitä nyt vähän NHL:ää kattelee ja rugbya varmaan tulis seurattua jos sitä kotimaisilta kanavilta näkyisi. Yleisurheilua ei jaksa seurata senkään vertaa. Syynä on varmaan se, että suomalaiset eivät siinä enää pärjää. Varsinkaan kestävyysurheilu ei kiinnosta sillä sehän on lähinnä afrikkalaisten jäsentenvälistä.

Kekkoslovakian aikaan tilanne oli toinen. Silloin niin pikku-Ykä kuin yleensäkin Suomen kansa kokoontui mustavalkoisten televisioittensa ääreen seuraamaan suuria yleisurheilukisoja. Ja miksi ei olisi kokoontunut koska makeaa kansalaisille oli mukavasti tarjolla ja silloin sai rauhassa olla ylpeä Suomen ja suomalaisten menestyksestä ilman että joku tättähäärä tuli selittämään että urheilumenestys ei saa ruokkia kansallismielisyyttä.

Kekkoslovakialainen yleisurheilumenestyshän alkoi jo 1960-luvulla. Pauli Nevala voitti kultaa Tokion olympialaisten keihäässä 1964 ja hopeaa Ateenan EM-kisoissa 1969. Reijo Vähälä sai samoissa EM-kisoissa hopeaa korkeudessa. Jorma Kinnunen puolestaan sai keihään hopeaa Mexico Cityssä vuonna 1968. Jouko Kuha puolestaan juoksi 3.000 metrin esteitten maailmanennätyksen vuonna 1968 (8,24.2).

Mutta näitä saavutuksia pikku-Ykä ei muista. Pikku-ykän muisti alkaa pelittää vuoden 1971 Helsingin yleisurheilun EM-kisoista


Tuolloin Julma-Juha Väätäinen putsasi pöydän voittamalla kultaa sekä 10.000 että 5.000 metrin matkoilla. Kyseinen kuva on värikuva mutta luonnollisesti pääosa kekkoslovakialaisista seurasi kisaa mustavalkoisista televisioista. Mahtoiko niitä väritelevisioita vuonna 1971 vielä pahemmin ollakaan. Ei ainakaan kovin monta:

Kekkoslovakialaisesta pajatsosta alkoi sitten pudota keskusta vuotta myöhemmin Münchenin olympialaisissa.

Ja pajatsoon laukoi tietysti 50-pennisiä parhaiten Lasse Virén joka voitti kultaa sekä Münchenin 1972 että Montrealin 1976 olympialaisten 10.000:lla ja 5.000:lla metrillä. Münchenin kymppitonni oli ehkä se ikimuistoisin sillä Lasse kaatui mutta nousi ylös ja voitti kultaa maailmanennätysajalla. Lassen ylivoimaa kuvasi ehkä parhaiten se Montrealin kymppi jossa kierrosta ennen maalia hän vilkaisi mukana olevaa Portugalin Carlos Lopezia, tuumasi että siihenhän jätkä jäät ja paineli ylivoimaiseen voittoon niin että perävalot vaan näky.

Viren sai myös urallaan pronssia vuoden 1974 EM-kisoissa 5.000:lla metrillä. München tarjosi suomalaisille melkoista hunajata sillä saman puolen tunnin sisällä suomalaiset saivat kaksi kultaa. Virén otti ensin omansa viidellä tonnilla ja sen jälkeen Pekka Vasala nappasi kultaa 1.500:lla metrillä.

Tapio Kantanen puolestaan otti pronssia 3.000 metrin estejuoksussa.

Vuoden 1974 Rooman yleisurheilun EM-kisat olivat myös Kekkoslovakialle suuri menestys.

Lasse Virénin pronssimitali tuli jo mainittua mutta kultaakin tuli ja melkein itäsaksalaiseen tyyliin. Hannu Siitonen otti kultaa keihäänheitossa:

Pentti Kahma puolestaan voitti kultaa kiekonheitossa.

Ruotsalainen Ricky Bruch oli ennen kiekkofinaalia elvistellyt että mikäs jätkä se Kahma oikein on ja kun mies jäi kolmanneksi niin hän ei tullut edes palkintojenjakoon. Otti luonnon päälle. Bruch oli muutenkin elävä esimerkki siitä että hormooneja ei kannata käyttää kovin suurissa määrin.

Naisten puolella putosi pajatsosta myös keskusta kun Nina Holmén juoksi kultaa 3000 metrin juoksussa:

Kultaa otti myös Riitta Salin 400 metrin juoksussa:

Mitaleita riitti muutenkin. Naiset ottivat hopeaa 4 x 400 metrin viestissä, Mona-Lisa Pursiainen pronssia 200 metrin juoksussa, Markku Taskinen pronssia 800 metrin juoksussa, jo aikaisemmin mainittu Lasse Viren pronssia 5000 metrin juoksussa, miehet pronssia 4 x 400 metrin juoksussa ja vielä Pirkko Helenius pronssia pituushypyssä. Nykyisin sellaisesta menestyksestä ei nähdä untakaan.

Montrealin olympialaisissa vuonna 1976 Lasse Virénin triumfi siis jatkui ja heppu pokkasi kultaa kympillä sekä vitosella ja oli sen lisäksi viides maratonilla:

Lasse juoksi kympin kunniakierroksen paljain jaloin pitäen Onitsuka Tiger-piikkareita käsissään. Tästähän nousi meteli että hei, jätkähän mainostaa. Silloin pidettiin vielä yllä illuusiota amatööriurheilusta. Muun muuassa itäblokin urheilijat olivat ”amatöörejä jotka olivat armeijan palveluksessa”. Montrealin 110 m aitojen voittaja ranskalainen Guy Drut oli ensimmäisiä kuplan puhkaisseita miehiä joka totesi että ammatiksihan tätä tehdään.

Kultamitalit näissä kisoissa jäivät yleisurheilussa siihen mutta Hannu Siitonen pokkasi hopeaa keihäänheitossa:

Ja Antti Kalliomäki puolestaan oli seipäässä toinen:

Mitaleita oli tarjolla myös yleisurheilun EM-kisoissa Prahassa vuonna 1978.

Martti Vainio voitti kultaa kympillä:

Markku Tuokko puolestaan otti hopeaa kiekonheitossa:

Seipäässä Suomelle tuli kaksi mitalia. Antti Kalliomäki otti hopeaa ja Rauli Pudas puolestaan pronssia. Pudaksen pronssihyppy oli ns. totaalinen tuurin nakki sillä rima hyppäsi kannattimiltaan ehkä viisitoista senttiä mutta läsähti takaisin kannattimilleen ja jäi niihin:

Arto Bryggare otti kisoissa pronssia 110 metrin aitajuoksussa ja Ismo Toukonen samoin pronssia 3000 metrin estejuoksussa.

Moskovan olympialaisissa 1980 Lasse Virénin triumfi ei enää jatkunut mutta tulihan hän sentään viidenneksi kymppitonnilla. Mutta samalla kymppitonnilla Kaarlo Maaninka otti hopeaa ja oli myös viidellä tonnilla kolmas:

Moskovan kisojen aikana elettiin niitä aikoja jolloin Kekkoslovakia alkoi vedellä viimeisiään niin kuin myös sen jälkeen suomalainen yleisurheilumenestys. Saattoivatko nämä kaksi asiaa olla riippuvaisia toisistaan? Sitähän ei selvitä edes Hömpstadin Vähänköehkäopistollisen Keskussairaalan ylempi aivoräätäli Veikko Vopakki. Mutta onneksi alkaneella 1980-luvulla talviurheilussa vielä pärjättiin ja suomalainen jääkiekkokin alkoi saavuttaa menestystä. Hitaasti mutta varmasti. Olipahan Kekkoslovakian jälkeiselle suomalaiselle tarjolla edelleenkin sirkushuveja.

Ja sitten 1990-luvulta alkaen Suomi muuttui kokonaisuudessaan huonoksi sirkukseksi muutenkin. Sirkukseksi johon suomalaisten on pakko osallistua ja maksaa pääsyliput vaikkei huvittaisikaan.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kohti uljasta uutta maailmaa:

https://sanojalauseita.wordpress.com/2020/12/01/ranskan-koronasuunnitelma-2020-2021-vuotanut-julkisuuteen-viruksen-mutaatio-kolmas-sulku-eristysleirit-suuri-nollaus/


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. On sen verran outo lähde minulle että en ota enempää kantaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mainiosta koosteesta itselleni on jäänyt mieleen erikoisesti Munchenin (tabletti ei anna pisteitä u:n päälle) kisat, tietysti kansallissankari Lasse Viren, mutta myös Pekka Vasala ja hänen kerta kaikkiaan uljas juoksutyylinsä, joka piirtyi silmien verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi.

Lasse Virenistä näin joku vuosi sitten tv-ohjelman, jossa Virenin vaimo kertoi toisen pojistaan tulleen kerran äidiltään kysymään, että ”onko meidän isä muka joskus ollut joku urheilija?” Kysymys löi katsojankin ällikällä, mistä se sitten kertookin; Virenien vaatimattomuudesta, rehentelemättömyydestä, suomalaisuudesta vai kaikista näistä?

Rouva Ano

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Joo, tere Ykä ja kiitos noista ikimuistoisien hetkien katsauksesta !
Joka kerta istuttiin liimautuneina TV:n ääressä, naturligt. Muistan erityisesti Münchenin kympin, kun vanha TV:mme simahti kesken juoksun, huh huh. No, se ei kestänyt sekuntiakaan, kun jo soitimme naapurin ovikelloa - ja juoksu vielä jatkui ennen triumfia. En tiedä, mikä on romahduttanut suomalaisen yleisurheilun, mutta liekö sama, mikä on romahduttanut kansan kunnon niin fyysisesti kuin mraalisestikin. Urheilujohtajat ne politikoi ja suhmuroi, kun pitäis johtaa ja keskittyä urheiluun.
Pärjäähän se Norjakin.

Kissamies kirjoitti...

Asiasta kolmanteen, Yle on julkaissut sangen näppärän vaalikoneen. Vain yksi kysymys: sukumoniot.
https://yle.fi/uutiset/3-11675194

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Terho Hämeenkorvelle ja Kissamiehelle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Minä muistan siitä 1970-luvusta ja sen suomalaisesta urheilusta ehkä parhaiten sen kuinka minä katsoin niitä urheilijoita ylöspäin. Siksi, että ne olivat niin paljon vanhempia kuin minä. Tuntuivat paljon vanhemmilta kuin mitä tosiasiassa olivatkaan. Heitä oli niin helppo pikkupojan pitää idolina.

Terho: Meillä vähän samanlainen tilanne. Meidän mustavalko-tv veteli viimeisiään pitkään ja isä-Perskeles tuumasi että vielä sillä pärjää. Viikkoa ennen Münchenia ilmestyi tilalle upouusi mustavalko-tv. Norjalla varsinkin talviurheiluun valtio käsittääkseni satsaa ihan hurjan lailla rahaa. Ja ehkä niillä on paremmat lääkäritkin…

Kissamies: Tuo on hyvä esimerkki siitä kuinka pieni vähemmistö vie viittä valtapuoluetta kuin litran mittaa. Pyhiksi julistettuja asioita joita ei saa kyseenalaistaa. Nykyisin fiilistely määrittelee biologiankin.

Pertti Ilmari kirjoitti...

Tuosta kommentoijan kertomasta Virenin pojan kysymyksestä tuli mieleen, että eikös Ville Ritolan vaimoonkin liity joku samantapainen juttu pariskunnan muuttaessa takaisin Suomeen?

QroquiusKad kirjoitti...

Eräs selitys Suomen yleisurheilun kyykäämiseen Kekkoslovakian myötä saattaa piillä doping-kontrollin paranemisessa:

monessa muussa maassa osattiin 1980-luvulla doupata jäämättä kiinni;
Suomessa piti doupata vähemmän. Ja silti jäätiin kiinni...

Jorma Kinnunen muisteli eräässä haastattelussa huippuvuosiaan kertoen, kuinka ostivat neuvostolaisilta anabolisia maksaen hyvälaatuisilla suomalaiskeihäillä:
kun kuurin aloitti, ei ehtinyt öötä sanoa kun paita ei enää päälle mahtunut!

Mutta ryssä on ovela kauppamies, ei kertonut käyttöohjeita kokonaan:
anaboliset steroidit ja testo keräävät elimistöön nestettä. Kinnunen kertoi valtavasta vesipöhöstä, joka vei sitten tuloskunnonkin, kun ei tiennyt käyttää nesteenpoistajia.

Pauli Nevala puolestaan kertoi viisi vuotta sitten elämästään ja urastaan näin:

https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000007650870.html

Lainataan eräs kohta:

"Nevalan mielestä huippu-urheilija tarvitsee huippuluokan eväät, jotta kroppa kestää kovaa treeniä.
– Jos pyrimme huipulle, niin lisäaineita syömällä pääset parempaan kuntoon. Joku on päättänyt, että tämän purkin sisältö on kiellettyä, eikä sen sisältöä saa käyttää huippukunnon tavoittelussa, mutta tämä purkki taas sisältää sallittua ainetta, Nevala demonstroi käsillään.
– Mitä eroa näillä on? Luonnonmukainen hormonijärjestelmän vahvistaminen ja kiihottaminen on kiellettyä. Lisäravinteilla pyritään samaan tulokseen, mutta se kestää vuosikausia, kun hormonitoiminta on heikkoa.

Eli dopingsäännöt ovat hieman kyseenalaisia?

– Vai hieman, mihin niitä tarvitaan? Ketä varten? Sano mulle, mitä varten kielletään kunnon nostaminen tällä aineella, kun tällä toisella se sallitaan, Nevala paasaa."

Vasarahammer kirjoitti...

Ykälle tiedoksi, että suomalainen jääkiekko olisi saavuttanut ensimmäisen mitalinsa jo 1970-luvulla, ellei eräs helsinkiläinen maalivahti olisi jäänyt kiinni dopingista.

Lisäksi voidaan hyvinkin epäillä, että 1970-luvun suomalainen urheilumenestys oli suurelta osin rakennettu dopingin päälle. Kestävyyslajeissa harrastettiin tuolloin veritankkausta.

Suomalaiset eivät tosin olleet tässä muita pahempia, koska kommunismin romahtamisen jälkeen selvisi, että edistyksellisten maiden doping oli systemaattista ja valtiojohtoista eikä suomalaisilla olisi ollut mitään palaa, jos ei vähän olisi taivutettu sääntöjä. Veritankkauksestahan ei voinut jäädä kiinni testeissä.

Suomalainen doping nousui käryjen muodossa otsikoihin vuoden 1977 yleisurheilun Euroopan cupissa, jossa keihäänheittäjä Seppo Hovinen, kiekonheittäjä Markku Tuokko ja korkeushyppääjä Asko "nakki" Pesonen jäivät kiinni steroidien käytöstä.

80-luvulla urheilu alkoi hiljalleen kaupallistua ja kaupalliset urheilulajit kuten F1 alkoivat vallata alaa perinteisiltä lajeilta. 80-luvulla myös Suomen jalkapallomenestys otti orastavia ensiaskeleitaan.





Anonyymi kirjoitti...

Sanotaan näin: Jos ei muistini kovasti pätki tai/ja sotke asioita, niin muistelen itsekin katsoneeni tuon Lassen juoksun, kaatui ja jäi porukan hännille, nousi ylös ja juoksi voittoon. Se oli sitä suomalaista sisua. Hyi rumasana:)
Jos oikein muistan jodenkin muiden maiden "urheilijat" jäivät siihen radan pintaan pötkölleen jne.
Nykyurheilu kuvastaa muutenkin yhteiskunnan, no sanotaan, "rappiota", ei edes viitsitä yrittää, riittää kunhan on maakunan paras, tai pärjää ainakin kylän mestaruuskisoissa.
Joskus menneinä aikoina kylän mestari oli toki paljon parempi kuin moni nykyisistä selitteliäätiöistä, että kyllä mutku jne...
Onneksemme on ilmaantnut lupaavia nuoria, joita ei ole liittojen ym. tahojen vielä onnistunut pilata.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

1984 moukarin olympiavoittaja Juha Tiainen oli kyllä suomalaisen vähättelyn mestari. Sanoi, että Juri Sedyh olisi voittanut, jos olisi ollut täällä. Kyllä vitutti.

No mutta kun ei ollut sattuneesta syystä (Ryssät hyökkäsi Afganistaniin, ampuivat alas matkustajakoneita ym. tuhmaa silloin, Länsi boikotoi 1980 ja ryssät yrittivät ryssiä 1984 kisat, huonolla menestyksellä).

Saattoi se itänaapurin apteettikin olla parempi, silloinkin.

Timppa

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin muistan tuon Tiaisen kommentin. Näin sen itse televisiosta. Mutta uskon kuitenkin, että Tiainen on alaan perinjuurin tutustuneena tietänyt tilanteen. Apteekkikysymys on asia erikseen. Lukekaa Kulta-Kalle Kangasniemen viimeisin teos (vaikeasti saatavissa) ja katsokaa hiihdon puolelta dokumentti nimeltä Sinivalkoinen Valhe.

Yst terv. vanha Yrjön lukija

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pertti Ilmarille, Qroquius Kadille, Vasarahammerille, Huru-ukolle, Timpalle ja vanhalle Yrjön lukijalle & kiitos kommenteistanne. Tuosta dopingista voi yleensä ja erikseen todeta että sitähän oli silloin, meillä ja muualla ja sitähän on nyt. Dopingin ja antidopingin keskinäistä kamppailua voisi verrata panssarivaunun ja panssarintorjunnan keskinäiseen kilpailuun.

Pertti Ilmari: Piti ihan tarkistaa ja mulle oli yllätys että Ritola asui niin kauan Yhdysvalloissa.

Qroquius Kad: Keihäsmiehethän ovat olleet aina mukavan suorasanaisia.

Vasara: Muistanpa matsin. Suomi pisti Tshekkoslovakiaa Helsingin kisoissa 1974 kuokkaan 5-2 ja siitähän riemu repesi. Sitten tuli Wetzellin käry, 0-5 tuomituksi tullut tappio, antikliimaksi ja pitkä kannunvalaminen että oliko se viisi purukumia ja kaksi banaania kun antoi sen positiivisen efedriinituloksen vaiko ehkä toisinpäin.

Huru-ukko: Joo, se oli Tunisian Mohammed Gammoudi joka myös kaatui siinä rytäkässä eikä enää jatkanut. Nykyisin hyvin moni lupaava nuori valitsee lajikseen jääkiekon ja kun katsoo NHL:n palkkoja niin enpä tuota ihmettele.

Timppa & vanha Yrjön lukija: Tiainen saattoi hyvinkin olla oikeassa. Neuvostoliiton moukarimiehet olivat silloin aika ylivoimaisia. Samoin keihäässä Harppi-Saksan Uwe Hohn olisi todennäköisesti voittanut. Itäblokin Los Angelesin boikottihan varmistui samana päivänä kun Yhdysvallat ilmoitti 1980 boikotoivansa Moskovan kisoja. Tuumivat että potut pottuina ja osataan sitä täälläkin.

Anonyymi kirjoitti...

Noista 1970-luvun jääkiekkotarinoista tahtoo unohtua tämä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4kiekon_alle_18-vuotiaiden_Euroopan-mestaruuskilpailut_1978

Siitä menikin sitten VAIN 10 vuotta Calgaryn ihmeeseen.
Yksi pelaaja oli molemmissa joukkueissa mukana, kuka?


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Joo, junnut tekivät mahdottomasta mahdollisen ja pistivät pleksiin suurta ja mahtavaa. Ja vastaus kysymykseen on Timo Blomqvist joka sitten pokkasi sen Calgaryn hopean maajoukkueen kapteenina vuonna 1988.