Laitetaanpa tällä kertaa annos
historiaa. Nythän on sen aika, sillä niin kuin lukija tietää Suomi täyttää 6.12.
2017 sata vuotta. Valitettavasti niin sanottuja itsenäisyysjuhlia vietetään
maakunta-asemassa ja sitä myötä tietysti viralliset juhlallisuudet keskittyvät
asioihin joita suvaitsevais-tiedostava väestönosa pitää historiamme kannalta
merkittävimpinä. Näitähän ovat mm. Touko Laaksosen (tunnetaan myös nimellä Tom
of Finland) piirtämä runkkausmateriaali homoseksuaaleille, erään Palefacen
ensimmäinen viiva yhdeksäs sinfonia, Tarja Halosen masinoima
jalkaväkimiinakielto jonka seurauksena yksikään angolalainen lapsi ei menetä
enää jalkaansa suomalaisten jalkaväkimiinojen seurauksena ja yleensäkin kaikki
touhu jossa yritetään tunkea neliskulmainen palikka pyöreään reikään ja hoetaan
että kerran se vielä onnistuu kun asiaan oikein kovasti uskotaan.
Kuitenkin osa suomalaisista – ja
väittäisin että se on se suurin osa – muistaa, että historiamme on myös
sotiemme historiaa. Ja käydyillä sodilla tehtiin huomattava palvelus tuleville
sukupolville. Jos joku on eri mieltä, niin hän voi käydä kysymässä mielipidettä
Baltian maitten asukkailta ja katsoa, mikä on vaikkapa Latvian väestörakenne
tällä hetkellä.
Sotiemme historiassa on tuotu esille
pääosin niitä suuria voittoja, jotka on käyty epätoivoisessa
puolustustilanteessa. Talvisodassa näitä olivat esmes Raatteen tie, Tolvajärvi,
Kollaa ja Laatokan Karjalan mottitaistelut. Jatkosodassa kuuluisia taisteluja olivat
vaikkapa Tali-Ihantala, Tienhaara, Viipurinlahti, Vuosalmi, Nietjärvi ja
Ilomantsi.
Sen sijaan jatkosodan hyökkäysvaiheen
ajan taisteluja ei olla käsitelty läheskään niin suurella volyymilla, vaikka ne
sisälsivät voittoja ja suuria onnistumisia. Suurin näistä on vähälle huomiolle
jäänyt Porlammen motti, johon liittyviä taisteluja käytiin juuri näinä päivinä
seitsemänkymmentäkuusi vuotta sitten eli 30.8. 1941 – 1.9. 1941. Taistelu oli
osa Viipurin valtausta ja siihen osallistui kaikkiaan lähes
kahdeksankymmentätuhatta sotilasta.
Taistelu käytiin noin viisitoista
kilometriä Viipurin eteläpuolella Porlammin ja Sommeen alueella jonne
suomalaiset kahdeksas, neljäs ja kahdestoista divisioona olivat motittaneet
neuvostoliittolaiset kolme divisioonaa eli 43.D., 123.D. ja yhden
tykistödivisioonan. Tilanne oli talvisotaan verrattuna neuvostojoukoille uusi,
sillä suomalaisilla oli tällä kertaa ylivoima. Suomalaisia joukkoja oli noin
43.000 miestä ja neuvostojoukkoja noin 35.000. Pääosa neuvostojoukoista oli
silloin tietysti etelämpänä taistelemassa saksalaisia vastaan.
Kolme päivää kestäneitten taisteluitten
aikana osa neuvostojoukoista onnistui pakenemaan Koiviston suuntaan, mutta
joutui jättämään suomalaisille kaiken raskaan kalustonsa. Ensimmäinen syyskuuta
motti antautui. Taisteluissa neuvostojoukkojen tappiot olivat 7.000 miestä
kaatuneina, 1.000 haavoittuneina ja 9.000 vankeina. Tässä kohtaa voi
muistuttaa, että huomattavasti kauemmin kestäneessä Talin-Ihantalan taistelussa
vuonna 1944 neuvostojoukkojen tappiot kaatuneina olivat noin 5.000 miestä.
Suomalaisten tappiot Porlammen motissa olivat n. 700 kaatunutta tai kadonnutta
ja n. 2.700 haavoittunutta.
Porlammen motista saatiin erittäin suuri
sotasaalis. Wikipedian mukaan saaliiksi saatiin:
·306 erityyppistä tykkiä
·yli 19 000 kenttätykin ammusta
·246 kranaatinheitintä
·46 000 heittimen ammusta
·272 konekivääriä
·10 000 kivääriä
·3,4 miljoonaa patruunaa
·55 panssarivaunua
·673 autoa
·300 traktoria
·154 000 litraa bensiiniä
·159 000 litraa öljyä
·4500 elävää hevosta
Sotasaalista Porlammen motista
Wikipedia toteaa vielä, että sotasaaliin
täyteen kirjaamiseen tarvittiin 51 konekirjoitusliuskaa. Mainittavaa on myös
se, että Porlammen motissa suomalaiset saivat sodan ainoan kenraalivangin eli 43.
divisioonan komentajan kenraalimajuri Vladimir Kirpitšnikovin.
Kenraalimajuri Vladimir
Kirpitšnikov
Vangiksi jäänyt Kirpitšnikov ei
mairitellut suomalaisille neuvostoliittolaista sotilasosaamista:
Kenraalimajuri
kirjoitti suomalaisten pyynnöstä käsityksensä divisioonan tuhoutumiseen
johtaneista syistä. Siinä hän ylistää suomalaisen sotilasjohdon koulutuksen ja
suunnitelmien hyvän toimivuuden käytännössä. Omiaan hän ei kehunut millään
muotoa ja erityisesti hän tuomitsi oman divisioonansa poliittisen komissaari
Terihovin, jonka hän pyysi ampumaan välittömästi, jos löydetään.
Kenraalimajurin mukaan iskukykyistä armeijaa ei kyetty luomaan järjestelmän
johdosta. Täysin sotilaallista koulutusta vailla olevat poliittiset komissaarit
estivät kaiken luovan ja oma-aloitteisen rohkean toiminnan. Haukkuja sai myös heikko
tiedustelu, huono tilannearvio ja hidas päätöksen teko. Viipurin kolmelta
divisioonalta puuttui myös kokonaan koordinointi ja jokainen divisioona operoi
omaan laskuunsa.
Totalitaristinen Neuvostoliitto ei
silitellyt vangiksi jääneen Kirpitšnikovin päätä vaikka neuvostojoukkojen
tappiosta häntä ei varmastikaan voinut syyttää. Palattuaan sodan jälkeen
Neuvostoliittoon hän lojui Lefortovon vankilassa vuoteen 1950 saakka jolloin
hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin.
Porlammen motissa tuhottiin kolmen
neuvostodivisioonan taistelukyky totaalisesti ja se helpotti olennaiselta
osalta Länsi-Kannaksen valtaamista. Kyseistä taistelua ei nykyisin paljoa
muistella, ainakaan verrattuna talvi- ja jatkosodan puolustustaisteluihin.
Johtuneeko se siitä, että hävinnyt osapuoli ei oikein saisi muistella niitä hetkiä
kun se oli niskan päällä? On vaikeaa, liki mahdotonta sanoa mikä sotiemme
aikana käyty taistelu oli se suurin voitto, mutta Porlammen motti on ilman
muuta siellä aivan kärkipäässä. Hotellin respasta osoitetaan suurta kunniaa
taistelun voittaneille suomalaisille sotilaille. Yhtä lailla kunniaa osoitetaan
myös taistelun hävinneille neuvostosotilaille, sillä heillä tuskin oli mitään
mielenkiintoa joutua suomalaisten tappamaksi taistellessaan vieraan maan ja
vieraan kansan alueella jonka Stalin oli talvisodassa ryöstänyt. Oletettavasti
heillä olisi ollut tärkeämpää tekemistä kotonaan.
Voi vielä todeta, ”itsenäisyytemme”
satavuotisjuhlia ajatellen että tuolloin, 76 vuotta sitten suomalainen
yhteiskunta alkaen presidentistä päätyen etäisimmässä montussa vartioivaan
rivimieheen osasi tunnistaa uhan kun se sen huomasi ja osasi myös toimia sitä
vastaan asianmukaisesti. Kaikin mahdollisin keinoin.
Tänään, 76 vuotta myöhemmin Suomessa suunnitellaan
asumis- ja sosiaalipalveluihin liittyvää ohituskaistaa ulkomaalaisille
terroristeille jotka ovat saaneet Suomessa turvapaikan ja jopa kansalaisuuden.
- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat.
Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion suorassa lähetyksessä
täällä Helsingissä. Täällä on menossa suuri mielenosoitus josta emme vielä
tässä vaiheessa tiedä muuta kuin sen mitä meille on alustavasti kerrottu. Eli
tämä on kuulemamme mukaan pykätty solidaarisuusmielessä yhdessä vuorokaudessa
pystyyn. Suuren, noin kolmenkymmenen tuhannen vahvuisen mielenosoittajajoukon
lisäksi tuolla etempänä näkyy olevan noin sadan kilowatin PA-laitteistolla
varustettu soittolava ja tällä hetkellä esiintymisvuorossa näkyy olevan yhtye
Klunssi Mela & Väsyneet Kädet.
- Näyttää siltä, että kyseessä ei ole
ainakaan varsinaisesti kansallismielinen mielenosoitus, sillä tuolla näyttää
olevan kenttäkeittiö josta jaetaan mielenosoittajille ilmaista biodynaamista
parsavelliä. Kenttäkeittiö näyttää toimivan ekologisesti sähköllä saastuttavien
halkojen sijaan ja keittäjillä näkyy olevan arvomerkit kauluslaattojen sijasta niitattuna
naamaan. Lisäksi kun katselen mielenosoittajia niin huomaan melko laajan
urbaaniluonnon kirjon. Nopeasti bongattuna täällä on ainakin liimatilhiä,
punavihervästäräkkejä, sukkahousukoppeloita, koloradonqueeriäisiä,
punapäähysteerejä sekä huivihuppuhippiäisiä. Mutta tässä vieressäni on eräs
naishenkilö megafoni kädessään, ehkä hän osaisi hieman ilmenteerata meitä
enemmän. Päivää, anteeksi häiriö, olen toimittaja Antero Lärvänen.
-
Toimittaja? Ai kun ihanaa! Minä rakastan toimittajia. Arvostan teidän
väsymätöntä taistelua ideologisesti oikeaoppisen tiedonvälityksen puolesta. Minä
olen puolestani tohtorikoulutettava Lärberttiina Vätkytän-Läkittäinen Helsingin
Yliopiston asenteellisen käsitehässimisen laitokselta.
- Osaisitteko kertoa, että mistä tässä
mielenosoituksessa oikein on kysymys? Tämä ei nähtävästi ole terrorismin
vastainen mielenosoitus eikä myöskään terrorismin vastaisen mielenosoituksen
vastainen mielenosoitus?
-
Ei ole niin, vaikka normaalistihan me vihataan sekä vihaa että rasismia ja
marssitaan joukolla yleismaailmallisen solidaarisuuden ja kertakaikkisen
pullahalaamisen puolesta. Mutta tällä kertaa me olemme päättäneet puhua
asioista niitten oikeilla nimillä. Solidaarisuuttahan täällä toki osoitetaan ja
varmasti aidommin kuin koskaan ennen.
- Mutta ketä kohtaan tätä
solidaarisuutta oikein osoitetaan?
-
No tietysti meitä itseämme kohtaan. Meitä mielenosoittajia. Me olemme kaikki
suvaitsevais-tiedostavaan kansalaisryhmään kuuluvia ihmisiä ja me vastustamme
voimakkaasti nykyistä kehitystä jossa vihafaktoilla pyritään kyseenalaistamaan
sekä etumme, asemamme, että ennen
kaikkea egomme. Onhan niin, että me edustamme omalla tavallamme
yhteiskunnallisen solidaarisuuskehityksen ehdotonta huippua. Joskus aikanaan,
no, herra nähköön vielä Kekkosen aikaan meidät oltaisiin luokiteltu turhaksi,
tarpeettomaksi, kädettömäksi ja osaamattomaksi väestönosaksi joka olisi
joutunut turvautumaan sosiaalihuollon karttuisaan ja ennen kaikkea kitsaaseen
käteen. Ei niillä rahoilla oltaisi lennelty kaksi kertaa vuodessa Goalle
opettelemaan ekologista elämäntapaa.
-
Mutta viimeisen parinkymmenen vuoden kehityksen aikana on kehitetty
yhteiskunnallinen utopiaideologia jonka ansiosta meille, ja nimenomaan vain meille
on räätälöity sopivat virat joko yliopistoissa, mediassa, virastoissa tai
NGO-organisaatioissa. Meidän tarvitsee vain saavuttaa tarpeellinen oppiarvo
jonka saa toistamalla jonkun toisen kirjoittamaa vallitsevaa epistolaa eikä
siihen tarvita kuin ulkolukua ja kestäviä perslihaksia. Tämän jälkeen meillä on
tarvittava arvo ja asema. Me voimme puhua mälkyttää mitä sylki suuhun tuo,
palkka juoksee, sanomamme saa säännöllistä medianäkyvyyttä ja päälle tulee
vielä suuri määrä tiedostavaa olalletaputusta toisilta samanlaisilta. Lisäksi
on tämä aivan loistava eurooppalainen monikulttuurisuusprojekti jonka myötä ja jota
kannattaessamme meillä on oikeus tuntea
ihanaa älyllistä ylemmyydentunnetta sitä väestönosaa kohtaan joka itse asiassa
elättää meidät ja joille meidän pitäisi normaalitilanteessa olla kiitollisia.
-
Eli mielenosoituksen aiheena on se, että meidän tilanteemme tulee jatkua
samanlaisena nyt ja aina eikä sitä saa missään nimessä kyseenalaistaa vihafaktoilla.
Sillä täähän lähentelee taivasta. Ainakin meille. Ajattele, nollasubstanssilla
varustetut ihmiset on nostettu palkatuiksi ja arvostetuiksi yhteiskunnallisiksi
vaikuttajiksi. Voisin siteerata hieman muunnellen sitä Cohagenia siinä Total
Recall-elokuvassa: ”Do you know why I´m such a happy person? Because I´ve got
the best job in the solar system. As long as bullshitium keeps flowing, I can
do whatever I want. Anything. In fact, the only thing I ever worry about is,
that one day, if the common sense wins…it all might end.” Ja juuri siksi meidän
suvaitsevais-tiedostavien ihmisten on aika nousta barrikadeille. Vihafaktoja
vastaan. Itsemme puolesta. Muusta ei ole niin paskankaan väliä. Ja siksi me
kannatamme aivan mitä tahansa poliittista järjestelmää, kunhan se vaan
ylläpitää asemaamme ja ruokkii loputtoman nälkäistä egoamme.
- Ymmärrän nyt mielenosoituksen
perusperiaatteen. Mutta täsmennättekö tuota vihafakta-termiä?
-
Sinähän taidat olla vasta uraasi aloitteleva toimittaja kun tommonenkin täytyy
kädestä pitäen opettaa. Vihafaktathan ovat juuri niitä, mitä minä äsken sanoin.
Eli puhtaita faktoja. Mutta ne muuttuvat vihafaktoiksi vasta jos sen sanovat
ääneen väärät ihmiset väärissä medioissa. Kansallismieliset. Arvokonservatiivit.
Halla-aholaiset perkeleet. Raappahousujätkät. Alikoulutetut ihmiset jotka ovat
alkaneet ajatella kysymättä meiltä siihen lupaa. Vain meillä on lupa määritellä
mitä saa ajatella ja ketkä saavat ajatella. Yleensäkin ihmiset, jotka – ja
perkele soikoon, vielä perustellen – pyrkivät kaatamaan korttitalomme. Toimittajille
tämän voi tietysti sanoa ääneen, koska te kumminkin olette yksi meistä ja kirjoitatte
uutisiin, että me järjestimme yleisen alaleukaa väpättävän hulinan vihapuhetta
ja rasismia vastaan. Mistäs lehdestä sinä muuten sanoit olevasikaan?
- Tota noin… Turun ja Porin Sanomistahan
minä. Urheilutoimituksesta. Tulin vaan tuuraamaan toimittajakaveria kun sillä
sattui jäämään journalistinen putki päälle. Passaiskos muuten kysyä, että mihin
se teidän tohtoriohjelmanne liittyy?
-
Passaahan toki ja mielelläni sen kerronkin. Eli tulen tekemään tohtorinväitöskirjan
aiheesta ”Avoimen rasistiset ja piilorasistiset elementit suomalaisten
maansiirtofirmojen mainosten värivalinnoissa ja graafisessa asettelussa sekä
niitten vaikutus koko tienhoitoalan ideologisesti epätoivottavan ajattelun
leviämiseen”.
- Ja tuolle tutkimukselle on kyllä ehdottomasti
sekä tarvetta että tilausta. Lärberttiina Vätkytän-Läkittäinen, kiitän teitä
haastattelusta ja toivotan teille onnea ja menestystä tärkeässä työssänne. Otas
Hösse muuten vähän kuvamateriaalia.
-
Vähän kuvamateriaalia tulossa:
Ja jatketaanpa sitten eteenpäin tässä
tiedostavassa ja epäilemättä ansaittuja etuoikeuksiaan puolustavassa
väkijoukossa. Päivää, olen toimittaja Antero Lärvänen Turun, Porin- ja
Ylä-Savon Asenteellisesta Voimaviestistä. Saisimmeko ehkä pienen haastattelun?
-
Haastattelun? Ihanaa! Tuleehan kuvakin lehteen?
- Ilman muuta. Jos ensiksi esittelisitte
itsenne.
-
Juu minä olen siis Visvetta Kärttynen ja opiskelen Helsingin Yliopiston sukupuoliselitteläätiön
ja soveltavan femiqueerestetiikan laitoksessa.
- Mikä toi teidät tähän
suvaitsevais-tiedostavaan solidaarisuusmielenosoitukseen?
-
Kyllä se on se palava halu varmistaa se tilanne, että minä jään aikanaan
eläkkeelle arvostettuna sukupuoliselitteläätiön ja feministiqueerestetiikan
ammattilaisena ja saan vittuilla urani aikana niin monelle suomalaiselle – ja
hähhää, minut elättävälle – miehelle ettei ole mittaa eikä määrää. Kas kun tuo
varsinainen työn tekeminen missään muodossa ei oikein ole koskaan ollut minun
juttuni ja tosiasia on, että olen sen verran itseäni täynnä oleva ihminen että
minä saisin minkä tahansa työpaikan sotkettua alta viikon. Mutta nyt kehittynyt
yhteiskuntamme on antanut minullekin mahdollisuuden toteuttaa syvintä
kutsumustani.
- Joka on?
-
Minä itse tietysti.
- Niin, sehän tietysti tämän
mielenosoituksen aiheenakin on. Oikeus palvoa itseään ja paistatella oman
egosentrisen aurinkokuntansa keskipisteenä. Mutta mitenkäs, kun te olette
opiskelijana siellä sukupuoliselitteläätiön ja soveltavan femiqueerestetiikan
laitoksessa niin jokos teillä on gradu työn alla?
-
Itse asiassa se on jo ihan hyvässä vaiheessa. Sen otsikko on ”Maskuliininen
sukupuolisorto teknisillä aloilla” ja käsittelee sitä, kuinka vähän naisia on
palkattu erilaisille teknisille ja erityisesti suorittaville teknisille aloille
ja myös sitä kuinka vähän heitä otetaan sinne opiskelemaan.
- Mitenkäs muuten, oletteko te itse
koskaan hakenut opiskelemaan teknisille aloille?
-
Hä? No en tietenkään. Näytänkö minä joltain haalaripelleltä?
- Ette tietenkään. Te näytätte kyllä
kovasti osallistuvalta ja älylliseltä ihmiseltä. Mitenkäs muuten kun teillä on
tuo pinssi, jossa lukee LGBTQTiiTyy Against Islamophobia. Eikös siinä ole
hieman ristiriitaa?
-
Miten niin ristiriitaa? Se vaan kuuluu olla niin. Jos sitä ei ole, niin ei ole
oikealla lailla tiedostava. Ja kai se on vaan niin, että feministit luonnollisesti
tukevat LGBTQTiiTyytä koska sitä täytyy aktiivisesti tukea ja sekä feministien
että islamilaisten yhteinen inhokki on länsimaalainen valkoinen mies. Viholliseni
vihollinen on ystäväni.
- Ja täällä länsimaissa se valkoinen
mies joutuu elättämään sekä feministin että islamilaisen jotka molemmat
vihaavat länsimaista valkoista miestä.
-
Joo, toi on hyvä pointti. Se on niille haalaripelleille ihan oikein. Ja näin
tulee jatkua. Aina ja ikuisesti. Siksi minäkin olen mukana tässä
mielenosoituksessa. Sortoa vastaan ja haalaripellejen sorron puolesta, saatana!
- Visvetta Kärttynen, kiitos
haastattelusta. Otatkos Hösse taas joitain kuvia?
-
Joitain kuvia tulossa.
- Vaan mikäs tuolla yläilmoissa pörrää?
Onks se joku drooni vai?
Hösse: Eihän toi mikään drooni ole.
Sehän on Epäilyksen Piru!
Pertta: Epi! Tuu hei Epi täällä käymään!
Tuttuja jätkiä paikalla!
Antero: Olette edelleenkin suorassa
lähetyksessä ja me olemme saamassa yllätysvieraan suoraan Oy Helvetti Ab:sta!
Epäilyksen
Piru surahti miesten luo.
-
No hemmetti! Mitäs jäbät? Mitäs te täällä Reuna-Suomessa teette?
- No tuota tutkivaa journalismiahan me
tässä harjoitetaan. Jonkun sitäkin pitää yrittää, kun muuten se on mennyt tuonne
saarnaavan egojournalismin puolelle. Vaan entäs itte? Oletko etsimässä uusia
epäilijöitä?
-
Eihän nyt tommosesta lössistä pirukaan löydä mitään. Täällähän on tunnelma kuin
Beatlesin keikalla vuonna 1965. Hyvä etteivät housuihinsa pissi. Minä olen
jeesaamassa täällä Helvetin yhteiskuntaa tutkivia demoneja ja kuvaan sekä
video- että aivokäyrämateriaalia. Siellä Helvetissä ollaan meinaan kovasti
mietitty sitä, että mistä tää suvaitsevais-tiedostava hysteria täällä
länsimaissa oikein johtuu. Kun siinä ei ole mitään logiikkaa. Aivan niin kuin
kaikki maailman käärmeet olisivat yhtä aikaa alkaneet syödä omaa häntäänsä. Ehkä
tästä aineistosta saadaan lisää tutkimusdataa.
- Onko mitään selvinnyt? Siellähän
niillä tutkivilla sarvipäillä on kyllä hyvät resurssit.
-
No sen verran kyllä että näissä tiedostavissa ryhmätilaisuuksissa ja
islamilaisissa mielenosoitusmellakoissa on itse asiassa aika paljon yhteistä.
Kummassakin lähestytään jonkunlaista pesäajattelua, kollektiivista tietoisuutta
jota voisi määritellä siten, että normaalin yksittäisen ihmistietoisuuden taso
jaetaan osallistuvien lukumäärällä ja sitä kautta voidaan hahmottaa, mikä on
tällaiseen porukalla tehtävään alaleuanväpättämistalkoisiin osallistuvan
yksilön henkilökohtaisen ajattelun taso session aikana. Joitain erojakin
tietysti on.
- Minkälaisia eroja tarkalleen?
-
Katsos, siellä parranpäristysmellakoissa ne häiskät ihan oikeasti ulvovat sen
Allahinsa ja profeettansa ylivertaisuuden puolesta. Mutta näissä
alaleuanväpätyshartauksissa osallistujat – joka ainoa – mieltävät itse olevansa
jonkunlainen keskipiste. Heistä jokainen on ylivertainen ja välttämätön. Ja
aineistossa on myös havaittavissa takaraivossa oleva pelko kuplan puhkeamisesta
ja sen aiheuttamasta väistämättömästä persaukisuudesta. Helvetissä ollaan
päätymässä johtopäätökseen, että tämän kaltaisten ihmisten egoismi on muuttunut
länsimaissa uudeksi ja voimakkaaksi uskonnoksi, mutta lisäaineistoa tarvitaan
vielä. Helvetin tutkijat kun eivät toimi niin kuin maallisissa yliopistoissa
yhteiskuntataiteitten alalla. Joissa tehdään johtopäätös ensin ja sitten
etsitään sitä tukeva aineisto. Mutta siitä Helvetin tutkijat ovat yhtä mieltä
että te ihmiset olette vielä kusessa noitten tiedostavien yksilöittenne kanssa.
- Se kyllä ymmärretään oikein hyvin täällä
maan päälläkin. Jaa-a, eiköhän tää
mielenilmaus olla nähty. Virallisestihan tällä siis osoitettiin mieltä
vihapuhetta ja rasismia vastaan sillä ne ovat paljon, paljon suurempi uhka kuin
terrorismi. Näinhän sanoivat sertifikoidut asiantuntijat. Täällä Antero
Lärvänen, Helsinki. Siirto paikallisration rutioon.
-
Ja täällä paikallisration rutio. Soitetaanpa tässä välissä musiikkia siltä
ajalta, kun Suomessa edellisen kerran vallitsi tiedostavien ihmisten pesäajattelu
ja kollektiivinen tajunta. Vuorossa Kaj Chydeniuksen kappale Che:
Antero: No niin, jätkät. Eiköhän häivytä
näitten tättähäärien seasta ja käännetä Ransitin keula kohti Pinnanmaan mäkisiä
tasankomaita? Mutta hei Epi, onkos sulla kiireitä? Lähde Lällävedelle
saunomaan. Ykä lämmittelee siellä saunan valmiiksi. Ja Tsuhnan Kostoa riittää
kyllä yhdelle pirullekin.
Epäilyksen Piru: No mikä ettei. Minä
saan lähetettyä tään materiaalin ajomatkalla ihan hyvin. Yksi satsi menee
Helvettiin ja toisen satsin laitan Hömpstadin Vähänköehkäopistollisen
Keskussairaalan ylimmälle aivoräätälille Veikko Vopakille. Veikko tutkii samoja
asioita. Kyseessä on vähän niin kuin yliopistollinen yhteistyö maallisen ja
helvetillisen tason välillä. Ja kyllä ne siellä Taivaankin puolella tätä
ongelmaa pähkäilevät.
myöhemmin
Ransitissa, matkalla Lällävedelle
Hösse: Vaan mitäs sinä Epi itse tuumit
tuosta suvaitsevais-tiedostavasta ilmiöstä?
Pertta: Joo, olis mielenkiintoista
kuulla. Sulla kun on asiaan tuota aikakausien perspektiiviä.
Epäilyksen Piru: Ihan puhtaasti
henkilökohtaisena mielipiteenäni toteaisin, että kysymys on köyhäinavusta, joka lähti jossain vaiheessa lapasesta.
Antero: Köyhäinavusta?
Epäilyksen Piru: Kyllä. Kas kun
ennenvanhaan kyläyhteisöissä ei ollut muuta sosiaaliturvaa kuin kyläläiset
itse. Ja kylähulluja oli. No, kyläläiset elättivät nekin. Kylähullut eivät
sinänsä ruvenneet ylpistymään vaan tiesivät paikkansa. Auttelivat missä
pystyivät ja olihan niistä aika ajoin viihdettäkin. Sitten se elatus siirtyi
kunnille ja kaupungeille ja kylähullut alkoivat pärjätä ilman kyläläisten apua.
Ja jossain vaiheessa kylähullujen sosiaalihuolto muunnettiin sellaiseksi, että
niitä varten alettiin räätälöimään virkoja vaikkei niille mitään käyttöä
varsinaisesti ollutkaan. Ja sitten lisää virkoja. Ja jossain vaiheessa kävikin
niin, että kylähulluus oli edellytys virkaan ja ylpeäksi muuttuneet kylähullut
itse alkoivat määritellä tarvittavat virat ja ihmiset joille ne myönnettiin.
Siitä tuli oravanpyörä joka lähti käsistä eikä sitä olla saatu pysähtymään.
Hösse: Voisko se olla niin
yksinkertaista? Äkkiseltään miettien tuo kyllä voisi olla mahdollista. Että
sattui niin kuin suuren luokan vahinko?
Pertta: Vai oliskos sitä kehitystä
vauhditettu? Yliopistothan muuttuivat tietyiltä osiltaan kylähullujen
pesäpaikaksi jo 1960-luvulla.
Epäilyksen Piru: Lisäselvitystä siihen
saattaa tulla, mutta vasta joskus tuonnempana. Onhan meinaan niin, että
historian yksi kuuluisimmista asioitten vituralleen hässijöistä eli Adolf
Butler päätyi muutama kuukausi sitten Helvettiin. Me ollaan yritetty jututtaa
Adolfia asian tiimoilta. Siis ihan jututtaa, nätisti. Ollaan vapautettu se jopa
lapiotöistä toistaiseksi. Mutta Adolf on vieläkin ihan shokkitilassa ja hokee
vaan että mitä helvettiä minä oikein olenkaan tehnyt. Toipuminen
vapaaehtoisesta suvaitsevais-tiedostavasta tilasta kestää kauan, eikä se
kaikilla onnistu koskaan. Mutta Adolf on itse tajunnut tekonsa ja sen
seuraukset, joten hänellä on toivoa.
Antero: No, sinä varmaan ilmoittelet,
jos lisätietoa tulee. Joka tapauksessa on selvää, että kyseessä on
nollasubstanssilla varustettujen ihmisten ansioton arvonnousu ja egon
keinotekoinen pönkittäminen jonka vallitseva yhteiskunnallinen tilanne on
jostain syystä mahdollistanut. Onhan meinaan niin, että jos kyseiset ihmiset
olisivat tosissaan omistaneet elämänsä järjen, logiikan ja rationalistisen
ajattelun pohjalle, niin koko ilmiö olisi yhteiskunnassamme promilleluokkaa.
Ehkä se on sitä nytkin, mutta se promille istuu väärillä palleilla ja pitää
mediaa käsissään. Sen pohjalta ehdotan, että eiköhän me oteta Lällävedellä ensi
töiksemme moukut maailman parasta jäykkää viinaa eli Tsuhnan Kapinaa. Otetaan
kaikkien suvaitsevais-tiedostavasta psykoosista kärsivien terveydeksi ja mahdollisimman
pikaista paranemista toivoen.
On pakko tunnustaa että tällaisen alikoulutetun
henkilön niin kuin minä ja ammattipolitiikon logiikka eivät oikein kulje käsi
kädessä. Ennemminkin voisi käyttää termiä pläsi kädessä facepalmin merkiksi.
Tuorein esimerkki oli sisäministerimme
Paula Risikon avautuminen Turun terrori-iskusta (josta media käyttää nyt
mielellään termiä ”sarjapuukottaminen”, ettei tartte vaan sanoa sitä t-sanaa)
ja Ylen uutinen kyseisestä avautumisesta. Ylen kohdallahan ei aina ole varmaa
kuinka paljon se pistää omiaan mukaan, mutta Risikon kohdalla en usko että
siihen on ollut tarvetta. Risikolla on Turusta, laittomista
maassaoleskelijoista ja turvallisuudesta aivan oma, pistämätön logiikkansa:
Sisäministeri
Paula Risikon (kok.) mukaan käytävä keskustelu palautuskeskuksista keinona
estää Turun puukkosurmat vie sivuraiteelle. Keskuksista ei olisi ollut apua
Turussa.
Oletettavasti Risikko kuvittelee
omaavansa ministerintittelinsä myötä sen verta suuren arvovallan, että hänen sanomansa
sana on kiveenhakattu totuus. Mutta anskumä tällaisena sivistymättömänä silti hetken
ajattelen. Jos tuo häiskä oltaisiin siis laitettu jo etukäteen lukkojen taakse
joko a) odottamaan palautusta tai b) määrittelemättömäksi ajaksi niin mitä
siitä olisi voinut seurata? Olisiko siitä seurannut esmes kahden ihmisen
kuolema ja kahdeksan haavoittuminen? Mutta hetkonen, kun jätkä oli vapaana niin
juuri sen vuoksi kävi niin. Jotain johdonmukaista Risikon logiikassa on, mutta
se on poliittista johdonmukaisuutta jolla taas ei reaalimaailman kanssa ole
juurikaan tekemistä. Uutinen jatkaa Risikon avautumisesta:
Marokkolainen
Abderrahman Mechkah oli saanut Maahanmuuttovirastolta kielteisen
turvapaikkapäätöksen, mutta häntä ei Risikon mukaan olisi voitu sijoittaa
palautuskeskukseen.
Jaa miksi ei? Tuossa on sama logiikka
kuin siinä että kansalainen soittaa palokunnalle ja ilmoittaa että sauna palaa,
mutta palopäällikön mukaan paloa ei voitu sammuttaa, koska säännökset kieltävät.
Silloin säännökset pitää uusia ja olisi pitänyt uusia jo aikaa sitten. Tulee
muistaa taas kertaalleen että nämä hylsyn saaneet jätkät ovat tulleet Suomeen
seitsemän sotaa käymättömän maan läpi, joten välitön hengenvaara oli niillä
loppunut jo huomattavasti ennen Köpistä saati sitten Torniota. Silti Suomeen
asti piti tulla. Mikähän se syy mahtoikaan olla?
Uutinen jatkaa:
Abderrahman
Mechkah oli ministeri Risikon mukaan radikalisoitunut vastaanottokeskuksessa
oleskelun aikana.
…
Risikon
mukaan palautuskeskusten perustamiseen vaikuttaa niiden kustannusten lisäksi
se, että ne saattavat lisätä Mechkahille tapahtunutta radikalisoitumista.
Tavallinen kansalainen ihmettelee
tuotakin ja tuumii, että mitä ihmeen väliä on suomalaisten turvallisuuden
kannalta jos joku häiskä radikalisoituu paikassa, josta hän ei enää lähde
vapaalle jalalle suomalaisten keskuuteen? Herää vaan kysymys että tarkoittaako
arvon ministeri sitä, että noita jätkiä ei edes aiota palauttaa? Lisäksi se,
että radikalisoituminen tapahtuu vain palautuskeskusten ansiosta on vain
Risikon tulkintaa. Risikko jätti nimittäin mainitsematta että näitä
radikalisoituneita riittää valmiiksi muutenkin eikä viranomaisvalvonnan
resurssit riitä valvomaan niitä. Hän myös taktisesti unohtaa sen vuosikausia
jatkuneen arkipäivän terrorin, jota jo turvapaikkastatuksen saaneet tyypit ovat
kohdistaneet suomalaisiin niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksina. Sen sijaan
Risikko kikkailee termeillä:
Keskuksiin
olisi tarkoitus koota kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita
odottamaan palauttamista. Säilöönottokeskuksiin verrattuna palautuskeskukset
eivät ole suljettuja laitoksia.
Anskumä yritän auttaa Risikkoa. On aivan
sama, millä termillä noita keskuksia kutsutaan. Niitten idea on se, että niitä
vahtii aseistetut vartijat ja niistä ei pääse pois kuin Suomesta lähtiessään.
Luonnollisesti erinäiset tiedostavat piirit kirkuisivat asian tiimoilta
natsismista mutta tiedostavan ihmisen henkinen pipi on kuitenkin pienempi paha
kuin puukotetun, ammutun tai räjäytetyn ihmisen fyysinen pipi. Vai onko,
mitenkä on, ministeri Risikko?
Risikolla ja muilla broilerihautomon
bulkkituotteilla on edessään ongelma, jonka ratkaisemiseen heillä ei ole kykyä
eikä moraalista selkärankaa. Ongelma on se, että tehtyä virhettä ei voi
korjata, ellei virheen olemassaoloa tunnusta. Broilerihautomo teki ensimmäisen
suuren virheensä jo vuonna 1990 kun se aukaisi ovet somaleille. Se syvensi
virhettään tekemällä kehitysmaalaisesta maahanmuutosta kyseenalaistamattoman
itseisarvon ja saavutti virheensä (tähänastiset) pohjalukemat kun se laski
Suomeen kymmeniä tuhansia elintasosurffareita. Heidän virheensä vuoksi
suomalaisiin kohdistuu jatkuvaa tuontitavarana hankittua väkivaltaa ja
suomalaisten verorahaa poltetaan hukkaan järkyttäviä määriä.
Mutta broilerit eivät tunnusta
virhettään. He eivät edes suostu keskustelemaan, että onko virhettä tehty. Sen
vuoksi niin Risikko kuin hallitus jatkossakin selittää aivan pokkana että
turvallisuuden ylläpitäminen lisää turvattomuutta. Hallituksen todellinen
mielenkiinto paljastuu hyvin seuraavassa, twitteristä bongatussa kuvaparissa. Katsokaa
sitä, ja katsokaa ajatuksella.
Lukija on toki tietoinen termistä
”olkiukko”. Sehän tarkoittaa esmes maahanmuuttokeskustelussa sitä, että
kansallismielinen henkilö vaatii asiaa A tapahtuvaksi. Minkä jälkeen
suvaitsevais-tiedostava henkilö vääntää kyseisen asian asiaksi B, josta ei
ollut puhetta, hyökkää B:tä vastaan ja toteaa lopuksi että tämän takia vaatimus
A on mahdoton.
Suvaitsevais-tiedostavaan olkiukkoiluun
on toki totuttu, mutta kun siihen lähtee mukaan tasavallan presidentti Sauli
Niinistö niin tilanne alkaa kieltämättä ällöttää. Niinistölle ei riittänyt jo
aikaisemmin kesällä hänen esittämänsä vaatimus Halla-ahon & co
”aktiivisesta katumisesta” vaan nyt hän heittää lausuntoa jota yleensä kuulee
suvaitsevaista elämäntuskaa elävältä lukion ekaluokkalaiselta:
On
siis syytä tehdä selväksi: Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse.
Palaaminen rajatarkastuksiin lännessä ei estä turvapaikanhakijan maahan pääsyä,
ei estänyt itärajallakaan pari vuotta sitten.
Ensinnäkin voi tietysti todeta, että jos
maassa on toimiva rajavalvonta, niin maahan ei pääse haittamaahanmuuttajia.
Mutta Niinistö (epäilemättä tietoisesti) unohtaa sen, ettei kukaan vaadi
rajojen täyttä sulkemista. Niinistölläkin on asian suhteen jostain käsittämättömästä
syystä on/off-kytkentä eikä mitään off-tilaa ole koskaan ollutkaan. Suomen
käymä ulkomaankauppa ei alkanut vasta sillä hetkellä kun Suomi aukaisi rajansa
kaikkien tulla. Rajan yli liikkui ihmisiä silloinkin, eikä Suomi ollut mikään
DDR. Eikä Suomi ollut maailmassa mikään hylkiövaltiokaan silloin, kun se valvoi
rajojaan tehokkaasti. Eikä se ole sitä vaikka se aloittaisi valvonnan
uudelleen. Kysykääpä asiaa piruuttanne vaikkapa australialaisilta. Hotellin
respassa ei olla kuultu, että esmes Euroopan Unioni olisi asettanut Australian
kauppasaartoon nuivan haittamaahanmuuttopolitiikkansa suhteen. Jos ei viitsi
kysyä Australiasta saakka, niin riittää kun kysyy virolaisilta.
Niinistö tietää kaiken tämän. Joten ei
voi olla esittämättä kysymystä että mitä hän oikein ajattelee? Onko hänen
mielestään todellakin niin, että haittamaahanmuutto on kyseenalaistamaton
itsestäänselvyys? Onko meidän hänen mielestään vain totuteltava Turun
kaltaisiin tapauksiin uutena normaalitilana?
Minä
Sauli Niinistö, jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi,
vakuutan, että minä presidentintoimessani vilpittömästi ja uskollisesti
noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen
kansan menestystä.
Millä tavalla haittamaahanmuutto ja sen
aikaansaamat murhat, tapot, pahoinpitelyt, ryöstöt ja raiskaukset edistävät
Suomen kansan menestystä? Vai ovatko ne Niinistönkin mielestä kohtuullinen ja
hyväksyttävä hinta siitä, että hänenkin edustama koneisto ei menetä kasvojaan?
2.
Wanna be-pressa puhuu
Suuresti arvostamani Vasarahammer
kirjoitti tuoreeltaan tästä vahingossa pääministeriksi nousseesta Matti
Vanhasesta enemmänkin, mutta heitänpä minäkin muutaman sanan. Vanhanenhan on
arkkityyppi nykyaikaisesta poliitikosta joka on ajatukseton ja mielipiteetön ja
joka sen vuoksi toistaa jatkuvasti liturgiaa jonka sisältöä hän ei oikein
itsekään ymmärrä eikä varsinkaan pysty perustelemaan, mutta muutakaan hän ei
osaa.
Täytyy silti antaa Vanhaselle tuoreesta
avautumisestaan tyylipisteet, sillä hänhän itse asiassa sai sanottua jotain
uutta. Ei varsinaisesti kylläkään mitään järkevää, vaan hän kehitti termin,
jota voisi kutsua vaikkapa nimellä ”fiilisturvapaikanhakija”:
Hylätyn
päätöksen saaneissakin on niitä, jotka aidosti kokevat, että heillä
olisi ollut oikeus turvapaikkaan. Ei heitä voi vankeina kohdella.
Tuo Vanhasen heitto on jo sen verran
hardcorea, että uskoisin niin vihreissä kuin vasureissa potkittavan tällä
hetkellä itseään perseeseen ja manataan että minkä helvatun takia me ei
keksitty tuota ensin. Sillä tuolla aidosti kokemisen periaatteellahan voidaan
todeta, että hylsypäätöksiä ei saa antaa enää ensinkään. Onhan nimittäin niin,
että Valtion Teknillinen Tutkimuslaitos ei ole vielä kehittänyt
telepatiamasiinaa, jolla voidaan mitata aidon kokemisen taso, joten silloin asia
muuttuu pelkäksi ilmoitusasiaksi. Pitkän poliittisen uransa myötä Matti on
onnistunut lopultakin kehittämään jotain uutta. Ja niinpä hän onkin
keskustapuolueen presidenttiehdokas. Ehkä puolue otti siinä itselleen juuri
itsensä näköisen ehdokkaan. Sääliksi vaan käy isäntämiehiä, jotka vieläkin
kuvittelevat äänestävänsä Maalaisliittoa.
3.
Ihan niin kuin joku puhuisi
Laitetaanpa vielä meidän kaikkien
suosikin eli genitaalikäsityön mestarin Rosa Meriläisen kommentti:
Eihän tässä sinänsä mitään. Taattua
Rosaa. Mutta jos joku kansallismielinen esittäisi jostain asiasta edes
puoliksikin noin yleistävää, vaatisi valtamedia suuressa lössissä hieman
perusteluja väitteelle. Rosalta ei vaadita. Sillä hän on nykyajan käsityksen
mukaan esimerkillinen ihminen. Kai se kuvaa aikaamme ikävän osuvasti.
Elettiin
erään pohjoisen maan pääkaupungissa jota saattoi sanoa vaikkapa Helsingiksi.
Oli elokuu 2017. Viihtyisässä virka-asunnossaan istuva pääministeri istui
tietokoneellaan. Hänellä oli ollut työntäyteinen päivä joka jatkui
työntäyteisellä tietokoneen äärellä jatkuvalla illalla ja sen myötä
pääministeri nautti jo kolmatta tuoppia kylmää piimää. Hän oli miettinyt
pitkään, minkälaisen twitter-viestin hän laittaisi hallintoalamaisille
luettavaksi. Se vanha ja hyväksi havaittu ”ei saa antaa pelolle valtaa” oli jo
niin puhkinaurettu että sitä ei voinut enää käyttää. Tosin pääministeri ei sitä
itse hoksannut vaan hänen avustajansa oli huomauttanut hänelle asiasta hyvin
vakavaan sävyyn ja olihan pääministerikin sen lopulta ymmärtänyt kun avustaja
oli sen rautalangasta vääntänyt. Tai ratakiskon puolelle se vääntäminen oli
mennyt ennen kuin se meni pääministerin jakeluun.
Täytyi
siis keksiä jotain muuta. Jotain tuoreempaa. Jotain oivaltavampaa. Hän oli
miettinyt aikansa ja päätynyt sitten mielestään erinomaiseen lopputulokseen.
Hän naputteli twitteriinsä:
”Nyt on pidettävä yhtä. Vihaan ei
vastata vihalla”.
Hän
mietti asiaa hetken. Joo… toi on kyllä hyvä. Siinähän sanotaan selkeästi mutta
hienosti kiertäen että kansalaisten pitäisi edelleenkin uskoa siihen että
hallitus toimii nimenomaan heidän parhaakseen ja minkäänlaisia
vastatoimenpiteitä eikä myöskään protestointia saa tehdä vaikka suomalaisia
taas kerran lahdattiin haittamaahanmuuttajien toimesta. Ennen kaikkea siinä sanottiin,
että mikään ei saa muuttua. Kaiken on mentävä niin kuin ennenkin. Eräs
Pääministeri ymmärsi itsekin, että jos tuon sanoisi suoraan noilla sanoilla
niin se aiheuttaisi sellaisen sekä röhönaurun että vittuuntumisen potpurrin
että ei mitään rajaa. Mutta toi ”Nyt on pidettävä yhtä. Vihaan ei vastata
vihalla”. Se oli hyvä. Se oli jotenkin kaunista. Eräs Pääministeri oli ylpeä
itsestään.
Hän
painoi enteriä ja viesti läksi hallintolampaitten luettavaksi. Pakkohan se oli
laittaa. Se oli vähän kuin aikanaan katolisessa kirkossa maksettu aneraha. Kun
viesti twitteriin kilahtaa, niin sielu monikulttuuriseen taivaaseen vilahtaa ja
ennen kaikkea asiaa ei tarvinnut sen enempää ajatella. Olipahan edes
näennäisesti tehty jotain ja sehän olikin tärkeintä. Se näennäinen tekeminen. Nyt
hän voisi keskittyä tyytyväisenä hetken aikaa toisiin asioihin. Voisi käydä
vaikkapa pienellä metsäreissulla rentoutumassa. Reppu vaan oli jo kovasti
huonossa kunnossa. Jos katsoisi vaikka Varustelekan sivut. Siellä oli aina
myynnissä hyvää, halpaa ja kestävää tavaraa. Hetkonen… napu napu ja napu… ja
sitten enter…
…ja
mitähän maan tulen palavaa helvettiä?
No
nytkö se perkele taas siihen ilmestyi? Just kun ajatteli hetken huilata.
-
Mitäs jäbä? Kattelitko kantolaitteita? Tommosia sotilasmallisia? Ne on kyllä
käteviä pelejä ne. Ja sullahan on niistä kaikenmaailman kantolaitteista melko
tuoretta henkilökohtaista kokemustakin. Ainakin noin kiertotien kautta.
Pääministeri
ihmetteli:
-
Jaa miten niin tuoretta kokemusta? En minä vaan…
Epäilyksen
Piru nauraa kätkätteli:
-
Jaa et vai? Sinähän toimit syksyllä 2015 melkein
niin kuin itsenäisen maan pääministerin tulisi toimia. Pistit sotilaat
länsirajalle.
-
En ymmärrä. Ja miten tää liittyy kantolaitteisiin?
-
No sillä lailla että kun sellainen oikea pääministeri pistäisi sotilaat
torjumaan maahantunkeutujia vaikka asein, niin sinä puolestaan laitoit sotilaat
rajalle kantamaan niitten kapsäkkejä. Ettei arabipojuilla kädet väsy. Voisiko
tuon suurempaa alistumisen merkkiä enää oikeastaan antaakaan? Montakoskymmentä
tuhatta niitä tulikaan?
Eräs
Pääministeri vastasi närkästyneenä:
-
Ei meillä ollut muuta mahdollisuutta. Ne kansainväliset sopimukset, joihin
Suomi on sitoutunut velvoittivat meidät siihen.
Epäilyksen
Piru päästi meteliltään Motörhead-tasoisen naurun, höhötti suu ammollaan ja
lopuksi pamautti hampaansa yhteen. Hampaat menivät murskaksi ja lensivät ympäri
Erään Pääministerin työhuonetta. Sen jälkeen hampaanpalaset muuttuivat
sokeripaloiksi joilla oli siivet selässään ja alkoivat lennellä pöristen ympäri
huonetta kuin valkoiset neliskanttiset kärpäset. Epäilyksen Piru oli samantien
kasvattanut uudet hampaat ja ne kimallellen hän totesi:
-
Ai Dublinin sopimustako jätkä meinaa? Mitäs sotaa siellä Ruotsissa silloin
vuonna 2015 käytiin? Tai Tanskassa? Tai Saksassa? Tai niissä kaikissa maissa
joitten läpi noi geelitukat tulivat hakemaan leveämpää hallintoalamaistesi
kustantamaa leipää? Tai ehkä jopa sitä asuntoa, jonka sinä lupasit? Oletkos
muuten laskenut montako kuollutta, hakattua, ryöstettyä ja raiskattua
suomalaista sinun hallituksesi – jota muuten sattumoisin sinä johdat ja
päävastuullinen olet – on saanut aikaiseksi?
-
Tuo on merkityksettömiin yksityiskohtiin takertumista. Täytyy hahmottaa
suuremmat linjat. Me olemme osa Euroopan Unionia ja toimimme sen periaatteitten
mukaisesti.
Epäilyksen
Piru muutti ilmettään, katsoi pää kallellaan Erästä Pääministeriä ja totesi äänellä
jota saattoi sanoa lähes sympaattiseksi:
-
Niin… niinhän teidän täytyy tehdä… mutta oletko ajatellut, että sinullakin
olisi mahdollisuus nousta suurten suomalaisten valtiomiesten ketjuun? Rinnalle,
ja osittain ylikin. Eikös se tuntuisi hienolta ajatukselta? Verraten siihen
että sinun arvostuksesi on tällä hetkellä alempana kuin käärmeen maha. Joka on
melko alhaalla se.
-
Kuinka se voisi olla mahdollista? Tiedän kyllä, etten ole kovin suosittu.
Ainakaan tuon Turun tapauksen jälkeen.
-
No, eihän sinun tarvitsisi kuin lyödä hallituksessa nyrkkiä pöytään, ilmoittaa
että jokainen ns. paperiton otetaan poliisin tai tarvittaessa puolustusvoimien
toimesta kiinni, eristetään ja ja toimitetaan Suomesta huuthelvettiin. Sinun ei
tarvitsisi edes alkaa miettiä, että milläs perusteella niitä turvapaikkoja ja
ennen kaikkea kansalaisuuksia on täällä Suomessa oikein myönnetty. Se jäisi
seuraavalle hallitukselle. Tuo olisi jo sellainen toimenpide, että ottaisit
oppositiosta totaalisen niskalenkin ja varmistaisit pääministerin paikan
seuraavallekin kaudelle. Sinua arvostettaisiin. Sinä olisit suuri valtiomies.
Nimesi mainittaisiin samassa lauseessa vaikkapa Risto Rytin kanssa.
Eräs
Pääministeri näytti hetken miettivän sitä tilannetta, mistä Epäilyksen Piru
puhui. Hän näytti suorastaan kasvavan pituutta ja leveyttä. Ehkä hän ajatteli
itseään suurena suomalaisena valtiomiehenä. Mutta sitten hän lysähti kuin
puhjennut ilmapallo ja totesi:
-
Ei niin voi tehdä?
-
No miksi ei?
-
Me olemme osa Euroopan Unionia ja toimimme sen linjan mukaisesti. Ja sen linjan
mukaista on kehitysmaalainen, itsetarkoitukseksi ylennetty ja arvostelematon
maahanmuutto.
-
Älä nyt jätkä viitti puhua paskaa niin tutulle miehelle kuin itsellesi. Mitä se
EU loppulaskussa tekisi? Lähettäisi pommikoneet Helsinkiin koska Suomi toimisi voimassaolevan
sopimuksen mukaan? Vaan ettei asiaan olisi joku toinenkin syy…
Eräs
Pääministeri katsoi Epäilyksen Pirun ilmettä jota saattoi sanoa vittumaiseksi
potenssiin kuusi, mietti hetken ja vastasi sitten:
-
On siihen se toinenkin syy. Se tosiasiallinen syy.
-
Mikäs niin? Sano reilusti vaan.
-
Ketjureaktio.
-
Kerro lisää. Tunnustaminen tekee hyvää sielulle. Yläkerran firmakin sitä
mainostaa. Eikä se ihan väärässä olekaan.
-
No… jos me hallituksessa tunnustaisimme, että olemme tehneet virheen, niin sitä
virhettähän alettaisiin tutkia, että se korjattaisiin. Ja sen virheen suuruus
paljastuisi. Tai no, onhan se paljastunut jo aikaa sitten. Mutta silloin se
sanottaisiin julkisesti. Ja asiaa tutkittaessa kävisi ilmi, että virhe
täyttäisi rikoksen tunnusmerkit ja siihen olisi osallistunut niin poliittinen
eliitti, korkea virkamieskunta sekä koko valtamedia. Jo vuosikausia.
Vuosikymmeniä itse asiassa. Kaikki menisi uusiksi.
-
No kaatuisiko Suomi siihen?
-
Ei tietenkään. Mutta nuo kaikki yllämainitut saattaisivat kaatua. Minä niitten
mukana. Ajattele nyt helvetti minua tavallisena kansalaisena jolla ei ole
henkivartijaa mukanaan.
-
Olisihan se vallan kauheeta niin. Tavallisella kansalaisella ei muuten ole
henkivartijaa mukanaan yleensäkään. Ei ollut siellä Turussakaan. Ja aikanaan
sitä ei tarvittu poliitikollakaan. Mutta unohditkos sinä jonkun pikku asian?
Tai ei ihan pientäkään. Semmonen… lakijuttu… näinköhän sinä olisit edes
tavallinen kansalainen… kun sitä lakia oikein mietittäisiin…
Eräs
Pääministeri otti ryypyn piimää ja vastasi:
-
Niin no… meillä kun laissa on vielä se kohta törkeästä maanpetoksesta… sitä kun
piru vie ei olla saatu poistettua…
-
Mahdatkos muistaa sen ulkoa?
-
No joo, muistanhan minä: ”Törkeä
maanpetos on maanpetoksen törkeä tekomuoto, josta tuomitaan vankeutta vähintään
neljä vuotta ja enintään elinkautinen vankeusrangaistus. Maanpetoksen tekee
törkeäksi se, että siinä aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan
joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka muutoin aiheutetaan Suomelle
erityisen suurta vahinkoa ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.” .
Ja onhan selvää, että niin minun, kuin aikaisempien hallitusten toiminta
täyttää törkeän maanpetoksen tunnusmerkit. Maa on saatettu vieraan vallan
alaisuuteen. Suomalaisia on kuollut sen toiminnan vuoksi. Ja sen vuoksi –
perkele – minä aion jatkossakin twiitata, että ”Nyt on pidettävä yhtä. Vihaan
ei vastata vihalla”.
-
Eli jatkat täysin samalla linjalla kuin tähän mennessäkin? Vaadit suomalaisia
hyväksymään sen, että ulkoa tuotu väkivalta on uusi normaalitila?
-
Kyllä.
-
Ja toteat, että ongelma itsessään ei ole ongelma, mutta ongelmasta ääneen
puhuvat ihmiset ovat ongelma?
-
Juuri niin.
-
Ja se, että suomalaisia tapetaan, raiskataan, ryöstetään ja piestään on
pienempi paha kuin se, että sinä ja kaltaisesi joutuisivat kantamaan vastuunsa
siitä, mitä ovat saaneet aikaiseksi?
-
Pitää paikkansa.
Epäilyksen
Piru otti jälleen ilmeen jota saattoi sanoa filosofiseksi:
-
Tiedätkös, pääministeri… minulla on ollut pitkä ura… olen tavannut paljon
ihmisiä jotka ovat olleet henkisesti hyvin suuria… esimerkillisiä, etten
sanoisi… mutta sinä… sinä olet hyvin, hyvin pieni ihminen…
Pääministeri
vastasi vakaalla äänellä:
-
En minä sitä kiistä. Tiedän sen itsekin. Mutta minulla on suuri valta. Ja vain
sillä on merkitystä.
Epäilyksen
Piru vaihtoi ilmeensä filosofisesta jälleen vittumaiseen:
-
Ei sinulla ole valtaa. Sinä olet vain vallankäyttäjän maakunnallinen
lähettipoika. Eikä se vallankäyttäjä puhu suomea. Sinä olet mitätön mies. Nolla.
Mutta olit sinä sentään rehellinen tässä keskustelussamme. Siksi minä annan
sinulle lahjan. Itse asiassa kaksikin.
-
Minä olen kuullut sinun lahjoistasi. Niistä ei kukaan ole mielissään. Mitäs ne
minun kohdallani ovat?
-
No… toinen lahja ovat nuo sokeripalat. Saitte niistä itsellenne uudet lemmikit.
Ja toinen on taiteellinen lahja.
-
Mikäs se sitten on?
-
Huomaat sen kyllä. Mutta minun tarttee lähteä. Mulla on tapaaminen erään arkkipiispasta
rakkipiispaksi muuttuneen häiskän kanssa. Mutta minä palaan kyllä. Som´moro!
Epäilyksen
Piru katosi keltaiseen rikinhajuiseen pilveen. Eräs Pääministeri katseli
ympärilleen. Taiteellinen lahja… mikäs… sitten hän hoksasi katsoa seinällä
olevia tauluja.
Jaahah…
no enpä olis arvannut…
Samalla
hänen vaimonsa ryntäsi keittiöstä työhuoneeseen.
-
Mitä helvettiä tää meinaa? Ympäri kämppää lentää siivekkäitä sokeripaloja jotka
hoilaa jotain vanhaa Pulmun mainosta!
Eräs
Pääministeri vastasi väsyneellä äänellä:
-
Älä välitä niistä… yritä tottua niihin vaan… ei ne lähde minnekään… koskaan…