Uunituore Sipilän
hallitus joutui heti alkuun kusiseen paikkaan jossa se teki sen mitä se
parhaiten osasi eli lörötti pöksyyn eikä sitten muuta tehnytkään. Invaasio 2015 ulottui Suomeenkin vuoden
2015 syksyllä eli maahamme pölähti noin 35.000 pääosin arabimiestä. Asiaa
auttoi naapurivaltiomme Ruotsi joka dumppasi tulijoita ilmaisella kuljetuksella
suoraan Haaparantaan ja siitä Tornioon. Kyseiset häiskäthän tulivat seitsemän
sotaakäymättömän maan läpi Suomeen hakemaan ”turvapaikkaa”. Kyseisen
”turvapaikanhaun” päämotiivit ja hakijoiden hädänalaisuuden tilan voi tiivistää
seuraaviin kuviin:
Ja puurokin on ihan paskaa…
Sen lisäksi että
kyseinen invaasio muodosti maallemme hirvittävän taloudellisen rasitteen se
lisäsi ennestään haittamaahanmuuton myötä jo aikaisemmin lisääntynyttä
inhimillistä kärsimystä niin väkivalta- kuin seksuaalirikosten muodossa.
Rikolliseksi niin Sipilän hallituksen kuin sitä edeltäneen sixpäck-hallituksen
toiminnan teki se fakta että invaasio ei ollut mikään yllätys vaan siitä
tiedettiin jo keväällä 2015 jolloin kunnilta kyseltiin majoituspaikkoja
kaikkiaan 80.000 tulijalle.
Hallitus /
hallitukset tiesivät. Mitä ne tekivät? Komensivat varusmiehet kantamaan
elintasosiirtolaisten kapsäkkejä ja tuomitsivat koko invaasion arvostelun.
Lisäksi koneisto valehteli sujuvasti erityisesti silloisen sisäministeriön
kansliapäällikön eli utaretutkija Päivi Nergin suulla:
Hyvin pian kävi ilmi
että Nerg (joka on aikamme hengen mukaisesti saanut tunnustuspalkinnon
pakolaiskriisin aikaisesta viestinnästään ts. valehtelusta) puhui tietoisesti
paskaa ja kyseisellä puheella on ollut suomalaisille hyvin ikävät seuraukset.
Ja sen sijaan että Nerg olisi pyrkinyt rajoittamaan tulijoitten tulvaa hän
uhkaili kuntia pakkotoimilla:
Jos kunnat eivät
vapaaehtoisesti tarjoa sopivia tiloja, ne voidaan määrätä valtioneuvoston
asetuksella luovuttamaan tilat vastaanottokeskuskäyttöön tässä
poikkeuksellisessa tilanteessa. Valtio maksaa vastaanottokeskuksen kustannukset
ja tilavuokran.
Yksi pahimmista
sisäänheittotuotteista kyseiseen invaasioon liittyen oli silloisen pääministeri
Juha Sipilän hölmön tölväys joka levisi laajalle arabimaihin:
Invaasio 2015:n
mukanaan tuomat elintasosiirtolaiset saivat peräänsä huomattavan suuren
häntäkärpästen koulukunnan. Toinen osa häntäkärpäsistä oli naisia jotka saivat riemuhysteerisen
hyperventilaatiokohtauksen saadessaan suuren määrän uusia vääristyneen
hoivavietin kohteita:
Toinen osa
häntäkärpäsistä oli sitten maahanmuuttoteollisen kompleksin työllistämiä
henkilöitä. Erityisesti lakimiehet ovat tehneet Invaasio 2015:n tiimoilta
erinomaista tiliä pyörittämällä hylsyn saaneitten valituksia uuteen käsittelyyn
kerta toisensa jälkeen:
Tämä kaikki sai
tietysti aikaiseksi kansalaisten suunnasta huomattavan kyistä palautetta.
Palautetta, joka laittoi valtiovallan miettimään. Mikä oli miettimisen
lopputulos? Tunnustiko se, että järkyttäviä virheitä on tehty ja nyt ryhdytään
korjaamaan asiaa savolaisittain sanottuna alta vällein? Eihän toki, vaan se päätti
päivittää poliisin poliittiseksi poliisiksi että järjestelmään kohdistuva –
vieläpä ikävän perusteltu – arvostelu saataisiin loppumaan. Uusi punavihreä
valpo vastasi huutoon ja lanseerasi ”suunnitelman
vihapuheen ja -rikosten torjunnan tehostamiseksi”. Suunnitelman olennainen
kohta oli seuraava:
Poliisihallitus esittää, että uusi ryhmä tekisi esitutkinnan kaikissa
niissä tapauksissa, joissa tehdään rikosilmoitus internetissä tapahtuneesta
kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomisesta.
Tällähän anonymka
etenisi Suomessa aivan uudelle tasolle. Tavalliselle ihmiselle kun esitutkinta
itsessään on jo rangaistus. Lisäksi polpo siirtyi Pavlik Morozov-tyyppiseen
propagandaan tässä säälittävässä videossa.
Myöhemmin polpo
ulotti anonymka-järjestelmän omiin riveihinsäkin:
Ja samalla polpon
järjestelmämannekiinit alkoivat toimia aktiivisen poliittisesti sosiaalisessa
mediassa:
Samaan aikaan kun
Invaasio 2015 seurauksineen jyräsi maassamme jatkoi jyräämistään myös
LGBTQTiiTyy-hysteria joka otti kohteekseen myös äitiyspakkaukset:
Ja laitetaanpa vielä
muistutukseksi rautaisannos Sateenkaariperheet ry:n opetuksesta jonka se
haluaisi muuttuvan normiksi:
Muiden lasten huolia liittyen sateenkaariperheen lapsiin:
- Elinalla on kaksi äitiä, joiden syliin kiivetä. Miksei minulla
ole?
*
- Kun Antilla on kaksi isää ja yksi äiti, Antti saa varmasti tosi
paljon joululahjoja.
*
Miksi Villellä on kaksi isää?
- Perheitä on monenlaisia. Villellä on kaksi isää, koska Villen isät
rakastavat toisiaan niin paljon, että halusivat saada lapsia – aivan kuten
sinunkin vanhempasi.
Missä Villen äiti sitten on?
- Villen perheeseen ei kuulu äitiä. Eräs hänen isiensä ystävä on
synnyttänyt Villen, mutta Matti ja Kimmo ovat Villen vanhemmat ja pitävät
Villestä huolta.
*
Miten tuo mies voi olla Emmin äiti?
- Hän on synnyttänyt Emmin, mutta silloin hänellä oli vielä naisen
keho ja naisen nimi. Emmin äiti kuitenkin tiesi olevansa ennemmin mies kuin
nainen ja niinpä lääkärit auttoivat häntä saamaan sellaisen kehon kuin
useimmilla miehillä on. Hän muutti myös nimensä. Silti hän on Emmin äiti.
*
Vaihteeksi maininta
sotavaltiolta eli PV päätti pysyä tutussa 7,62x39-kaliiberissa, ei ryhtynyt
etsimään uutta rynnäkkökivääriä vaan alkoi modata vanhoja ja lopputuloksena oli
7.62 RK 62M kolmena eri versiona:
Stetson –
Harrison-tietotoimiston mukaan myös niin Kiinasta kuin Harppi-Saksasta ostetut
rynkyt ovat myös vielä varastoissa mahdollista tosipaikkaa varten.
Kesäkuussa 2017
sitten Suomessa nähtiin sekä Suomen kuuluisin immelmanni että Suuri Kusetus.
Asioitten kulku lyhykäisyydessään:
1. Kansallismieliset
ottivat Jussi Halla-ahon johdolla perussuomalaisten puoluekokouksessa puolueen
haltuunsa ja alkoivat muokata sitä sellaiseksi jonka vuoksi sitä on
äänestettykin:
2. Piällysministeri
Juha Sipilä teki johtopäätöksen että uudet perussuomalaiset eivät sitoudu
hallituksen ylläpitämiin eurooppalaisiin arvoihin (lue: liittovaltion
integraatiokehitykseen & haittamaahanmuutolle avoimiin rajoihin) joten hän
rustasi hallituksen irtisanoutumisilmoituksen, hyppäsi flygarin puikkoihin ja
läksi viemään paperia Salelle. Turussa hän kuitenkin teki immelmannin, palasi
takaisin ja poltti paperin saunansa pesässä. Tämä siksi, että hän oli saanut
lennon aikana yllättävän ilmoituksen.
3. Tämä yllättävä
ilmoitus oli se, että soinilainen Uusi Vaihtoehto-ryhmittymä oli irtaantunut
perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ja oli valmis jatkamaan hallituksessa. Niin
kuin sitten tapahtuikin.
Koko yllättävä
ilmoitus oli tietysti suunniteltu heti perussuomalaisten
puoluekokouksen jälkeen ja sen tarkoitus oli sekä jatkaa hallitusta että
kaapata puolue soinilaisille takaisin. Lopputuloksena uuvateille (myöh. Sininen
Tulevaisuus) oli kaikkien tuulen huuhtomien perseitten äiti ja asia realisoitui
myöhemmissä eduskuntavaaleissa:
Haittamaahanmuuton
seurauksena suomalaisiin oli vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana kohdistunut
aina vain kasvava määrä arkipäivän terroria väkivalta- ja
seksuaalirikollisuuden muodossa. Elokuun 18. vuonna 2017 sitten terrori muuttui
virallisesti islamilaiseksi terrorismiksi sillä muuan marokkolainen häiskä
nimeltä Abderrahman Bouanane tappoi Allahinsa nimeen Turussa kaksi ja haavoitti
kahdeksaa ihmistä.
Jätkä oli tullut
vuotta aikaisemmin Suomeen väärällä nimellä ja väärällä taustakertomuksella,
saanut jo kertaalleen hylsyn mutta saanut silti luvan notkua Suomessa.
Muistutetaanpas mitä muuan Päivi Nerg oli aikaisemmin sanonut:
Turun terrori-isku
oltaisiin voitu estää. Mutta kun ei haluttu. Vuotta myöhemmin Turussa
muistettiin kyseisen terrori-iskun uhreja epävirallisesti. Virallinen Turku ei
asiaa noteerannut vaan Turun kaupunginjohtaja ja broileripoliitikko Minna Arve
totesi tylysti:
- Kunnioitamme uhreja ja auttajia työskentelemällä joka päivä
turvallisuuden, kulttuurien yhteisymmärryksen ja maahanmuuttajien kotoutumisen
parantamiseksi yhdessä muiden viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa.
Broileripoliitikolle
häpeän tunne on vieras. Terrori-iskun tiimoilta on hyvä muistuttaa myös
vallitsevasta kaksinaismoraalista:
27. lokakuuta 2017
sai ensi-iltansa Aku Louhimiehen ohjaama uusin versio Tuntemattomasta
Sotilaasta:
Elokuva sai valtavan
menestyksen ja sitä voi pitää hyvin onnistuneena. Yleisradiota elokuvan
realistisuus ei puolestaan oikein miellyttänyt vaan historiaa olisi pitänyt
muokata uuteen, feministisempään uskoon:
Liekö tuosta alkanut
se #metoo-hysterialla maustettu Louhimies-jahti jonka päävetäjä oli Ylen
toimittaja Sara Rigatelli. Louhimiehen päälle heitettiin paljon jälkeenpäin
perättömäksi osoittautunutta kuraa. Kuran – ja Rigatellin aktiivisen toiminnan
– seurauksena Louhimies sitten menetti tärkeän työtilaisuuden BBC:n kanssa.
Louhimies on tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja se on poliisin esitutkinnassa.
#metoo-hysteria porskuttaa Suomessa edelleenkin, valittamisen määrä kasvaa
jatkuvasti ja on saanut mm. muotoja [sic] joissa tissejään somessa esittelevät
wannabe-julkkikset valittavat että miehet katselevat heidän tissejään.
Marraskuussa 2017
Helsingin kaupunki sitten käytännössä romutti suomalaisen – jo muutenkin
ontuvan – turvapaikanhakusysteemin:
Ts. paperittomien
eli siis laittomasti maassa oleskelevien kohdalla Helsingin kaupunki päätti
seuraavaa:
Helsingin kaupunginhallitus
päätti äänestystuloksen jälkeen 20.11 lisätä laittomasti maassa oleskeleville
oikeuden maksuttomiin:
– lääkkeisiin
– majoitukseen
– ruokaan
– sairauksien hoitoon ja seurantaan
– rokotuksiin
– hammashoitoon
– raskaana oleville ja pienten lasten perheille pidempikestoisen
majoitukseen
– apuun löytämään väyliä pois paperittomuudesta
– oikeudelliseen neuvontaan
– mielenterveyspalveluihin
– toimeentulotuen lisäämiseen
Ja lisäksi
päätettiin vielä mainostaa asiaa:
Lisäksi kaupunginhallitus esittää, että edellä mainittuja palveluja
tulee mainostaa kaupungin internet-sivuilla monilla kielillä mm. arabiaksi,
somaliksi, bulgariaksi ja romaniaksi. Kaupungin henkilökunnan tulee myös
tarjota palveluja aktiivisesti.
Tästä ei
sisäänheittotuotteet enää paljoa parane.
Huhtikuussa 2018
saatiin sitten päätökseen eräs suomalaisen virkakoneiston suorittama ihmisjahti
kun Ilja Janitskin saatiin lopulta köijättyä Suomeen jossa mies välittömästi
vangittiin.
Suomessa syytetyt
ovat voineet vastata vapaalta niin murhasta, törkeästä raiskauksesta, taposta,
virkavelvollisuuden rikkomisesta, törkeästä parituksesta, törkeästä
huumausainerikoksesta, törkeästä ampuma-aserikoksesta, räjähderikoksesta,
rattijuopumuksesta ja terrorististen rikosten valmistelusta epäillyt.
Mutta syöpää
sairastava Janitskin ei saanut. Mikä oli se niin suuri rikos että mies
pidettiin telkien takana? No tietenkin tämä:
Janitskinin MV-lehti
alkoi olla vakava kilpailija valtamedialle. Samalla se kertoi ne asiat joita
valtamedia piilotteli ja myös valehteli. MV-lehti kyseenalaisti –
perusteellisesti – järjestelmän uskottavuuden. Näin ollen Janitskinille
tuomittiin puhtaasti poliittisin perustein yhden vuoden ja kymmenen kuukauden
ehdoton vankeustuomio. Erityisesti tuomiossa painotettiin sitä että MV-lehti
oli maalittanut toimittajia ja loukannut heidän kunniaansa. Samoja toimittajia,
jotka olivat ensimmäisenä hyökänneet MV-lehteä vastaan.
MV-lehden tapauksen
myötä on alkanut kehitys jonka myötä valtamedian toimittajat pyritään nostamaan
kaiken arvostelun ulkopuolelle. Toiminnan kaavan kiteytti blogikollegani
Vasarahammer erinomaisesti:
Valtamediajournalismi noudattaa toimittajien kohdalla kaavaa, jossa
ensin kirjoitetaan trollausta lähentelevä roskajuttu, sitten saadaan
negatiivista palautetta ja lopuksi toimittaja uhriutuu, kun hän on joutunut
maalituksen kohteeksi. Jälkiruuaksi vaaditaan puuttumista verkon vihapuheeseen,
koska se rajoittaa toimittajan sananvapautta.
Joulukuussa 2018
puhkesi sitten eräs tuontitavararikollisuuteen liittyvä jatkuvasti kasvanut
paise josta ainakin lastensuojelun työntekijät sekä poliisit ovat olleet jo
kauan aikaa tietoisia. Paise puhkesi Oulussa ja puhkeamisen myötä tapaukset
muualtakin Suomesta tulivat julkisuuteen. Kyse oli tietenkin
turvapaikanhakijoiden suomalaisiin nuoriin tyttöihin – jopa lapsiin –
kohdistamista seksuaalirikoksista alkaen alaikäisen seksuaalisesta
hyväksikäytöstä päätyen aina joukkoraiskauksiin saakka. Ilman
kansalaisaktivisti Junes Lokan toimintaa tämäkin paise olisi saanut muhia
piilossa.
Koska kyseiset
turvapaikanhakijat ovat sekä järjestelmän että valtamedian jalustalle nostamia
suurimman mahdollisen uhriutumispääoman omaavia poikkeusyksilöitä pyrittiin
asiaa vähättelemään ankarimman jälkeen. Tässä hieman esimerkkejä:
Sitten Hämeen poliisin rikoskomisario Jari Kiiskinen:
”Nuoret ovat aina tutustuneet toisiinsa. Nyt tänne lintukotoomme on
tullut myös muualta ihmisiä, mikä aiheuttaa sen, että myös toisista
kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus.”
MTV3 uutisoi asiasta
kyllä mutta antoi kuvituskuvassaan ymmärtää tekijöistä vähän muuta kuin mitä
olisi kuulunut:
Pitihän silloisen
sisäministerinkin kommentoida:
Vau. Vasta nyt on
Suomessa hoksattu että raiskaus on rikos. Ja pitihän Oulun kaupunginjohtajankin
jotain sanoa:
Ja ilman muuta
Ylenkin suunnasta kommentoitiin:
Mäntymaalta voisi
tietysti kysyä että mitkäs ne suomalaisten nuorten miesten lukemat sitten ovat
ja minkäslaiset lukemat täällä olisivat jos Suomessa olisi tuota tuontitavaraa
yhtä paljon kuin suomalaisia?
Mitä yhteistä oli
noissa Oulun tapahtumiin liittyvissä kuvissa ja asian selityksissä? Tietysti se
kauan aikaa jatkunut absurdi tilanne että maassamme on tiettyjä tuontitavaravähemmistöjä
joitten kiistattomia rikoksia yrittää niin valtakoneisto, virkamieskoneisto
sekä valtamedia joko kokonaan peitellä tai sitten selittää merkityksettömäksi
ja mitättömäksi. Eiväthän ne toiminnallaan suojele varsinaisesti tuota
tuontitavaraväestöä vaan itseään sillä ilman niitten toimintaa maamme ei olisi
tässä tilanteessa.
Tuontitavaraväkivalta
nousi hetkeksi julkisuuteen mutta lähestyvien vaalien vuoksi se kuitattiin
nostamalla – sinänsä aiheellinen – meteli vanhustenhoidon ongelmista. Vaalien
jälkeen ei olla pahemmin puhuttu enää kummastakaan vaan nyt valtamedia on
keskittynyt jälleen maailman parantamiseen.
Kuluvana vuonna 2019
oli ns. thunbergiittinen oireyhtymä päässyt länsituulten mukana leviämään
pahasti Suomeenkin ja sen yhtenä ilmiönä lapset ja nuoret ”ryhtyivät
ilmastolakkoon” 15.3.
Voi tosin esittää
varsin perustellun veikkauksen että kyseisen lakkoilun idea on lähtenyt jostain
muualta kuin lapsista ja nuorista.
Kuluvana vuonna
Suomessa käytiin peräti kolmet vaalit. Presidentinvaaleissa ei ollut mitään
yllättävää. Niinistö näytti ja kuulosti presidentiltä ja kun valtamedia vielä
komppasi niin sehän kansalaisille riitti ja he äänestivät hänet toiselle
kaudelle. Eduskuntavaaleista vielä erikseen ja EU-vaalien kohdalla niitten
merkitys näkyi parhaiten siinä kuinka Brysselissä federalistinen eliitti jyräsi
pomovalinnoissaan täydellisen vallan itselleen. Tai lähinnä jatkoi sitä.
Tämä kyseinen
katsaus on ollut varsin mollivoittoinen mutta jos duurin aiheita ei pahemmin
ole niin hanuri soittaa varsin vaisua hilipataa. Mutta kuluvan vuoden keväällä
tuli sentään pieni piristysruiske eli Suomi voitti kolmannen jääkiekon
maailmanmestaruutensa:
Suoritusta voi pitää
uskomattomana sillä Suomella oli kisoissa, no, jos ei nyt aivan piirisarjan
joukkue mutta ilman NHL-vahvistuksia kuitenkin ja silti se pisti
ratkaisupeleissä kuokkaan, pleksiin ja käkättimeen niin Ruotsia, Venäjää kuin
Kanadaa jotka taas olivat NHL-miljonäärejä pullollaan. Maailmanmestaruus
uudisti myös suomenkielen sanastoa eikä sana ”mörkö” tarkoita enää koskaan
samaa kuin ennen kisoja:
Eduskuntavaalit
pidettiin siis huhtikuussa, perusuomalaiset pärjäsivät vaaleissa valtamedian
myllytyksestä huolimatta suht mukavasti mutta vaalien merkityshän selvisi vasta
kun hallitusneuvottelut saatiin käyntiin. Ja niiden myötä kävi ilmi että
mielipuolisuuden oravanpyörä vain kiihtyy ja Suomi siirtyy geologisessa
ajanlaskussa kenotsooiesta maailmankaudesta utopiittiseen maailmankauteen.
Saammeko esitellä, Rinne ykkönen:
Suomalainen hallintoalamainen oli vieläkin liian
hyväuskoinen ja uskoi vieläkin liikaa valtamediaa. Ja samalla kaivoi omaa
kuoppaansa. No, sitä saa mitä tilaa.
Mitä uusi hallitus
sitten saa aikaiseksi jää vielä nähtäväksi mutta halu romuttaa sekä suomalainen
elinkeinoelämä että suomalaisten turvallisuus sillä on kova. Ehkä tämän
postaukseni otsikko olisi voinut olla myös Pyllymäestä Pyörteeseen:
Tämä postaukseni
kattoi neljän vuoden jakson. Jos elän vielä vuonna 2023 niin julkaisen sitten
Kuvia Kylmän Sodan Jälkeen osa V. Tai ehkä otsikoksi kävisi Kuvia
Utopiittiselta Aikakaudelta osa I. Sitäpä odotellessa.