Eli
pikku-Ykä ja erään aikakauden rähinät nuoren kekkoslovakialaisen
näkövinkkelistä
No hemmetti. Tässähän on vuorossa jo
viideskymmenes jotain ihan muuta-juttu ja varsinaisten kirjoitusten määräkin
lähentelee jo tuhatta. Aika kuluu kuin liikaa viritetyn mopon takarengas. Mutta
itse asiaan. Jokaisella meillä on tietty ikävaihe jolloin siirrytään aivan
pienestä lapsuudesta siihen tajuamisen tilaan että maailma taitaakin olla varsin
paska paikka ja täynnä paljasta pahantekoa. Näin oli aikanaan myös kuuliaisella
kekkoslovakialaisella eli pikkuisella Ykällä.
Nämä havainnot tapahtuivat tietysti
1970-luvulla ja sanotaanko vuonna 1991 syntyneellä ihmisellä se havainnon ja
havahtumisen aika ovat tietysti toisenlaisia samoin kuin kokemukset. Mutta
käydään hieman läpi näitä pikku-Ykän huomaamia tapahtumia ja nimenomaan siitä
lähtökohdasta miten se eräs Perskeleen räkänokka näki ne silloin aikanaan, luonnollisesti
Ylen uutislähetysten ja Maakuntalehden opastamana. Silloinhan ei mitään muuta
tiedon lähdettä ollutkaan. Paitsi tietysti pitkässä juoksussa sitten kirjasto,
josta löytyi myös aikanaan se ns. toinen näkökulma. Luettavissa, mutta ei kovin
mainostettuna.
Vaikka Ykä syntyi jo 1960-luvulla niin
sen ajan kuuluisat tapahtumat ovat vielä jääneet tajunnan ulkopuolelle ja
niistä on tullut luettua vasta myöhemmin. Kuuban kriisi ja Kennedyn murha tapahtuivat
jo ennen syntymää. Siihen kuuluisaan kysymykseen ”missä olit kun JFK ammuttiin”
saattaa Ykä vastata että ”en ollut edes pilke isäni silmäkulmassa”. Kuuden
päivän sota sekä Tshekkoslovakian miehitys jäivät myöskin huomiotta ikään
liittyvistä varsin perustelluista syistä. Harvemmin sitä kolmevuotias sellaisia
asioita pistää pahemmin merkille ja vielä vähemmän kommentoi. Kun ei vielä
mistään mitään ymmärrä.
Ensimmäinen varsinainen havainto maailman
tapahtumista (yhdessä trait-trait-trallallaa Kasperin myötä) tuli pikku-Ykälle
jo joskus aivan 1960-luvun lopulla kun Perskeleille ostettiin mustavalkoinen
televisio ja sen myötä Ykä tajusi että oli olemassa sellainen asia kuin Vietnamin sota. Tosin siinä
alkuvaiheessa Ykälle ei oikein selvinnyt että mikä kumma on Vietnam ja mikä on
sota. Sitten kun siirryttiin 1970-luvulle, niin uutisista Ykälle annettiin
ymmärtää että semmonen iso ja voimakas maa kuin Yhdysvallat piruuttaan
miehittää sellaista pientä ja paljon heikompaa maata kuin Vietnam joka
sijaitsee kaukana Aasiassa. Sitten uutisista aikanaan sai kuulla, että ne
jenkkisotilaat saivat kuokkaansa, ottivat ritolat Vietnamista ja sankarilliset
vietnamilaiset vapauttivat maansa.
Joskus myöhemmin kävi ilmi, että eihän
se ihan sillai mennyt ja Yhdysvallat itse asiassa tuki Etelä-Vietnamin
hallintoa joka puolestaan pyrki estämään kommunistisen Pohjois-Vietnamin
miehitystä. Millään muotoa pulmunen ei se Saigoninkaan hallinto ollut ja paljasta
pahantekoahan se rähinä toki oli puolin ja toisin. Niinhän ne sodat tuppaavat
olemaan ja kun mukana on vielä sisällissotaelementti niin pahantekoa on
tuplaten. 1980-luvun lopulla tuon onnistuneen miehityksen/vapautuksen
seuraukset näkyivät Suomessakin kiintiöpakolaisina maahan tulleina ns.
venepakolaisina jotka olivat ottaneet maastaan ritolat kommunistihallituksen
vainojen vuoksi. Vietnamin sodan viimeinen jälkinäytöshän muuten nähtiin
Suomessa vuonna 1994 kun ennen Ilmestyskirja Nyt-elokuvan lähetystä (joka ei
muuten ole sotaelokuva vaan ennemminkin happoelokuva) Ylen kuuluttaja Tutteli
Hammerman pisti propagandaa parhaaseen Reporadion malliin. Silloin Hammerman
sai potkut. Nykyisin hän todennäköisesti saisi mitalin ja kutsun linnan
juhliin.
Mutta se Vietnamin sota siis jäi vähän
sillai sumuun. Ei alle kymmenvuotiaalta voi liikoja vaatia. Se ensimmäinen
varsinainen rähinä joka jäi mieleen oli se Münchenin
olympialaisten terrori-isku vuonna 1972. Isä-Perskeles tiivisti sen hyvin
osuvasti toteamalla että ”menevät perkeleet aseettomia ampumaan, tyhjähousut
paskat”. Kun pikku-Ykä seurasi Ylen uutistuotantoa niin hänelle hahmottui
tilanteenkuvaksi se, että oli olemassa maa nimeltä Israel jossa oli joskus aikanaan
asunut israelilaisia jotka sitten oltiin ajettu sieltä joskus hyvin kauan aikaa
sitten pois, joita sitten kakkosrähinässä lahdattiin Saksassa oikein urakalla
ja sen takia ne menivät sinne Israeliin takaisin ja sitten oli arabeja joita
sanottiin palestiinalaisiksi jotka puolestaan halusivat ajaa ne israelilaiset
mereen mutta kun varsinainen sotilaallinen hauis ei riittänyt niin ne tekivät
niitä terrori-iskuja.
Samaan kategoriaan kuului se seuraava
rähinä eli Jom Kippur-sota vuonna 1973. Yle uutisoi sodasta ja Ykä oli Israelin
puolella ihan sen takia kun kyseinen poijjaankloppi oli oppinut jo Suomenkin
sotahistoriaa ja silloinhan oli selvää että jos ylivoimalla hyökätään heikomman
kimppuun niin silloin sen heikomman puolella pitää vaan kertakaikkiaan olla.
Pikku-Ykälle jäi kyllä virallisesta uutisoinnista mieleen se, että olis
noinniinkuin pitänyt olla niitten arabien puolella kun ne oli niitä
arabisosialistisia yhteiskuntia silloin ja sitä myötä Neuvostoliiton
liittolaisia ja Neuvostoliitto oli se rauhan valtakunta kumminkin ja
Neuvostoliiton liittolaisia piti tukea. Vanhempi Ykä miettii että tiedostavissa
piireissä tuo linja toimii vieläkin ihan puhtaana muotina sen kummemmin asiaa
miettimättä vaikka se Rauhanvaltio kuukahti jo aikaa sitten. Vaan hittoakos
niitä kerran päätettyjä näkemyksiä muuttamaan vaikka ne pohjautuisivat johonkin
jota ei ole enää aikoihin ollut. Asenteet on määritelty, niitten päälle on
sivelty kaksitoista kerrosta lakkaa ja siihen ne sitten jäävät maailman
tappiin.
Perskeleille kyseinen sota vaikutti lähinnä
siten, että ennen kyseistä sotaa harrastetut sunnuntaiajelut uutuudenkarhealla
Toyota Corollalla loppuivat kun bensan hinta nousi urakalla. Sillä oli jotain
tekemistä sen käydyn sodan kanssa joskaan Ykä ei ollut ihan varma että millä
tavalla mutta ne mukavat ajelut loppuivat kumminkin. Perkeleen… no… ne jotkut…
Välihuomautus:
Yleisurheilun Rooman EM-kisat vuonna 1974
Kekkoslovakialainen
yleisurheilu saavutti ehkä suurimman huippunsa Rooman EM-kisoissa vuonna 1974.
Suomihan sai silloin kaikkiaan neljä kultaa, yhden hopean ja viisi pronssia. Kisoja
katseltiin Perskeleilläkin urakalla ja kaikkein parhaiten jäi mieleen Pentti
Kahman kultamitali kiekonheitossa. Meinaten, eräs elämää suurempi hahmo eli
ruotsalainen kiekonheittäjä Ricky Bruch oli ennen kisaa naureskellut Kahmasta
että mikäs jätkä tuokin oikein on. Bruch jäi kisassa kolmanneksi eikä tullut
edes palkintojenjakoon kun miestä vitutti ihan på svenska.
Välihuomautus
päättyy.
Se seuraava rähinä mikä jäi pikku-Ykän
mieleen oli sitä samaa lähi-idän rähinää kuin aikaisemmatkin. Eli Libanonin sisällissota. Koska pikku-Ykä
oli virallisen tiedonvälityksen varassa niin pikkusen pojan mieleen jäi lähinnä
käsitys avohärdellistä josta ei oikein ottanut selvää että kuka tappeli ketä
vastaan ja mistä mahdollisesta syystä. Toki Yle noudatti jo silloin
yleisdemokraattista linjaa ja kertoi laajalti Tel al-Zaatarin verilöylystä
jossa kristityt libanonilaiset teurastivat muslimeja. Se, mikä selvisi Ykälle
vasta kauan aikaa myöhemmin oli se seikka josta Ylemme ei vieläkään kerro eli
jos missä tahansa maassa islamilaisten määrä kasvaa yli kriittisen pisteen,
niin tappaminen alkaa. Ja sen aloittavat nimenomaan islamilaiset.
Hieman vähemmälle huomiolle jäi Chilen vallankaappaus vuonna 1973,
vaikka virallinen media kyllä jatkuvasti muistutti siitä, kuinka hirvittävä
Augusto Pinochetin sotilashallinto oli. Näin jälkeenpäin ajateltuna voi
vanhempi Ykä todeta että pitihän se paikkansa, mutta se jää ikiajoiksi
selvittämättä estikö Pinochet tekemällään pahalla vielä suuremman pahan. Joka
tapauksessa näitä chileläisiä vasemmistopakolaisia tuli Suomeenkin ja jopa Ykän
kotikuntaan Nyhtänköljään yhden perheen verran eikä heistä ollut kenelläkään
mitään pahaa sanottavaa. Johtunee siitä että tulivat oikeasta vaarasta ja ennen
kaikkea elivät ihmisiksi.
Toinen samaan aikaan käyty rähinä, mikä
ei Ykälle oikein selvinnyt oli se ns. Pohjois-Irlannin
konflikti. Pikku-Ykä yritti pähkäillä tilannetta. Oli siis Pohjois-Irlanti,
joka kuului Englantiin. Tai valtioon nimeltä United Kingdom, mutta
Englanniksihan me möllit sitä sanottiin. Sen lisäksi kyseinen Pohjois-Irlanti
(varsin luonnollisesti) sijaitsi fyysisesti Irlannin saarella. Josta puolestaan
suurin osa kuului itsenäiseen Irlantiin. Ja nimenomaan siellä Pohjois-Irlannin
puolella tappelivat englantilaiset protestantit ja irlantilaiset katoliset.
Jotka siis asuivat siellä Pohjois-Irlannissa. Ja sitten oli se IRA joka oli
kommunistinen ja sitä kautta siis ateistinen mutta joka siitä huolimatta oli
niitten katolisten puolella. Minkä asian logiikka ei oikein Ykälle auennut.
Joka tapauksessa nimenomaan se IRA teki terrori-iskuja. Ja tekiväthän niitä ne
brittimieliset protestantitkin.
Niin Libanonin kuin Pohjois-Irlannin
tilanteen pohjimmaiset syyt eivät silloin Ykälle oikein auenneet mutta ne
konfliktithan aikanaan päättyivät ja Ykä tuumasi molempien konfliktien
osapuolten todenneen jossain vaiheessa että ei meitä vaan huvita enää. Toinen
porukka puolestaan jota huvitti mutta jolla ei ollut juurikaan kansalaisten
tukea (mutta oli puolestaan Rauhanvaltion tuki) olivat vasemmistoterroristit Länsi-Euroopassa, erityisesti Länsi-Saksan
RAF joka tuli kuuluisaksi saksalaisen teollisuusjohtajan Hans-Martin Schleyerin
kidnappaamisesta ja murhaamisesta.
Kaikkein eniten nämä terroristit tulivat
kekkoslovakialaisten tietoisuuteen kun puolestaan arabiterroristit kaappasivat
vuonna 1977 Lufthansan lennon ja vaativat että RAF:n terroristeja vapautettaisiin.
Yritys meni ns. vituiksi sillä länsisaksalainen erikoisyksikkö GSG-9 (joka
oltiin perustettu Münchenin terrori-iskun jälkeen) vapautti panttivangit Mogadishossa
tappaen kolme terroristia neljästä. On puhuttu, että iskussa oli mukana myös
brittien SAS:n jäseniä jotka käyttivät operaatiossa käytettyjä
flashbang-kranaatteja. Joka tapauksessa pikku-Ykäkin sai tietää, että
epäonnistuneen yrityksen jälkeen Stammheimin vankilassa elinkautistaan lusineet
terroristit Andreas Baader, Jan-Carl Raspe ja Gudrun Enslin tappoivat itsensä.
Irmgard Möller yritti mutta epäonnistui. Kuolleita jäi tuskin kukaan pahemmin Suomessa
kaipaamaan muut kuin suomalaiset kulttuurikommunistit. Näin jälkeenpäin Ykälle
on hahmottunut se, että todelliset kulttuurikapinalliset Kekkoslovakiassa olivat
Hurriganes ja Sleepy Sleepers.
Terroristeista pikku-Ykälle jäi mieleen
myös baskien järjestö ETA eli Euskadi
ta Askatasuna (Baskimaa ja vapaus) joka sai Ykän ajattelemaan että kyseessähän
on kumminkin yhdellä alueella asuva omaa, espanjan kieleen nähden täysin erillistä
kieltä puhuva porukka joilla olisi jopa ihan oikea mahdollisuus saada
itsenäinen valtio pystyyn. Eihän se onnistunut ja Espanjahan on nykyisinkin
kunnostautunut itsenäisyyspyrkimysten tukahduttamisessa. Mikä saa tämän vanhan
Ykän miettimään että oliskos kuitenkin niin, että Espanja onkin Kastilia ja sen
alusmaat?
Vanhempana miehenä Ykä on myös miettinyt
sitä, että muuttuuko terrorismi jossain vaiheessa ammatiksi? Mitä tekee
terroristi kun rauha syttyy? Mitä sellaisia taitoja hänellä on, mitä rauhaa
elävässä yhteiskunnassa tarvitaan? Räjähteitten kanssa pelaava panostajakin
tekee työnsä hieman eri periaatteella kuin ihmisiä räjäyttävä terroristi.
Palataan vuoteen 1974 ja kahteen
tapahtumaan jolla oli hieman henkilökohtaistakin vaikutusta pikku-Ykään. Toinen
oli tietysti poikkeuslaki jolla Urho
Kekkosen valtakautta jatkettiin neljä vuotta ilman vaaleja. Sinänsä asia ei
vaikuttanut Ykän elämään muuten kuin että toi turvallisuuden tunteen kun tuttu
ja turvallinen Urkki jatkoi virassaan. Tosiasiassahan siinä yksi kaljupäinen jätkä
käveli koko valtiojärjestyksen yli ja betonoi diktaattorin asemansa. Mutta
eihän me suomalaiset siitä valitettu eikä edes ymmärretty miksi olis pitänyt
valittaa. Meillähän oli hyvä olla Urkin alamaisina.
Toinen asia puolestaan oli Kyproksen miehitys, jolloin siis Turkki
valloitti Kyproksen turkkilaisen pohjoisosan. Asian taustat eivät pikku-Ykälle oikein
auenneet eikä niitä tullut niin kaiveltuakaan mutta mielenkiintoa asiaan
nostatti se, että serkkupoika palveli alueella YK-joukoissa. Helsingissä sitten
saarelta palannut serkku soitti radiomankalla c-kasetille äänittämäänsä
tykistökeskitystä ja näytti keräämiään kranaatinsirpaleita. Nuo pienet muistot
saivat pikku-Ykään aikaiseksi tv-kuvaa huomattavasti suuremman vaikutuksen. Piru
vie, nuo asiathan taisivat tapahtua ihan oikeasti. Mitähän helvettiä nuo isot
ja ilkeän näköiset sirpaleet tekisivät jos ne tulisivat suolille? Samalla
mielessä pyöri ajatus että toivottavasti tänne ei tule koskaan tuollaista ettei
oma isä joutuisi sotaan.
Toinen
välihuomautus: Vuonna 1975 maailmaan syttyi rauha ja sen sai aikaan ETYK ja
ennen kaikkea se, että meidän Urkki löi maailman johtajille nyrkkiä pöytään ja
totesi että nyt loppuu tuo tyhjänaikainen rähjääminen. Näin ainakin Yle meille
kekkoslovakialaisille kertoi. Eihän se sitten jatkossa ihan niin mennyt. Ykä
oli kumminkin löytänyt paikallisen snagarin mahtavan lihapiirakan joka ei
saanut ehkä aikaan maailmanrauhaa mutta ainakin Ykälle hetkittäisen henkisen
rauhan. Se oli sentään jotakin pysyvää ja lihikset siihen aikaan täyttä evästä.
Toinen
välihuomautus päättyy.
Niistä 1970-luvun rähinöistä Ykä muisti
myös Afrikan siirtomaasodat joista Yle mielellään kertoi. Erityisesti
kerrottiin Angolan, Mosambikin ja Rhodesian sankarillisista sisseistä jotka
sitten vapauttivat maansa valkoisista rasistisista siirtomaaisännistä.
Kekkoslovakialainen media ei kyseenalaistanut afrikkalaisten
vapautumispyrkimyksiä millään muotoa, joskin sitten muutama vuosikymmen
myöhemmin on käynyt ilmi että kyseiset maat olisivat saattaneet pärjätä
siirtomaina huomattavasti nykyistä paremmin. Nykyinen Yle ei oikein jaksa
asiaan paneutua eikä rhodesialaisten ja etelä-afrikkalaisten valkoisten
maanviljelien murhaaminen sitä oikein kiinnosta. Se kun ei ole utopian mukaista
uutisointia. Ehkä tilanne on niin että tylysti sanottuna neekerivaltioille piti
antaa mahdollisuus hässiä neekerivaltioitten asiat vituralleen niin että
neekerivaltioitten kansalaiset kärsisivät siitä mahdollisimman paljon ja
länsimaiset liberaalit voisivat sanoa että täähän meni just niin kuin sen
pitikin mennä. Pidetäänhän ne kumminkin kehitysavulla hengissä.
Jos rähinöistä puhutaan, niin se
kaikkein tärkein 1970-luvun rähinä oli tietenkin se rähinä joka jäi
rähisemättä. Eli se kolmas maailmansota. Jopa pikkuselle Ykälle oli käynyt
selväksi että oli olemassa termi M.A.D. joka ei tarkoittanut suinkaan amerikkalaista
ja suomeksikin käännettyä huumorilehteä vaan se tarkoitti ” mutual
assured destruction” eli molemmin puolin varmistettu tuho ts. ydinsotaa ei
voittaisi kukaan vaan se päättyisi totaaliseen molemminpuoliseen pääpukareitten
(ja siinä sivussa muittenkin, niin kuin Suomen) tuhoon. Tätä ydinsotaa
pelättiin 1970-luvulla ihan oikeasti ja varmaankin myös perustellusti. Samoin
pelättiin sitä että Suomen itäpuolella sijaitseva Rauhanvaltio tulee ja
miehittää Suomen. Se pelko eli ajatusten taka-ajalla koko ajan. Olihan silloin
1970-luvulla ollut puhetta (neuvostoliittolaisten aloitteesta) että Suomi ja
Neuvostoliitto pitäisivät yhteisiä sotaharjoituksia. Nehän torpattiin ja
yhtälön suurin sankari lienee ollut kenraali Lauri Sutela. Sinänsä tuo pelko
osattiin laittaa ajatusten taka-alalle ja elettiin turvallisessa Urkin
komennossa.
Nämä pelätyt uhkakuvat niin ydinsodasta
kuin neuvostomiehityksestä jäivät onneksi tapahtumatta ja pikku-Ykä jolla alkoi
jo munakarvat kasvaa ja mielenkiinto tyttöjä kohtaan kasvaa vielä enemmän kiinnitti huomionsa seuraavaan rähinään eli
siihen, että Vietnam meni ja valtasi Kambodzhan. Valtaus sai aikaan
pakolaisaallon ja nälänhädän joka oli suuri uutinen joka puolestaan sai aikaan
suurta tiedostavaa humanistista euforiaa mutta vasta ajan kanssa kävi selville
että Kambodzhan kommunistinen hallinto oli niin sairas että se hakkasi
mielettömyydessään jopa Stalinin ja Maon. Tappaen muutamassa vuodessa noin
neljäsosan väestöstään. Eli yhtälö nopeasti: kommunistinen despoottivaltio
Kambodzha joka oli kommunistisen maan Kiinan tukema joutui vallitsevaan tilanteeseen
ja rajariitoihin vittuuntuneen kommunistisen Vietnamin miehittämäksi ja sitä
Vietnamia puolestaan tuki kommunistinen Neuvostoliitto. Kyseisen hässäkän takia
tuli pakolaisaalto Thaimaan puolelle ja sitä oli kertakaikkisen hankala
selittää kapitalististen länsimaitten syyksi.
Sitten siirryttiin vuoteen 1979 jolloin
Kiina, joka jostain syystä oli tukenut Kambodzhan punaisia Khmerejä vaikka
aivan varmasti tiesi mitä siellä tapahtui päätti kostaa Vietnamille sen, ettei
se ymmärtänyt paikkaansa syrjäyttäen punakhmerit joten kostoksi Kiina aloitti
rajasodan. Ïsä-Perskeles tuumasi Ykälle silloin että niinköhän tuosta iso paska
pyllähtää mutta ei se sota sitten kestänyt kuin kuukauden verran ja sitten se
lässähti. Se seuraava, isompi ja ennen kaikkea pitempi revohka alkoi sitten
saman vuoden joulukuussa kun Neuvostoliitto meni ja miehitti Afganistanin saaden
samalla aikaan pitkän sissisodan joka myöhemmin muuttui yleiseksi avohärdelliksi
josta kukaan ei ota mitään tolkkua mutta siihen aikaan tavallinen
kekkoslovakialainen ei ajatellut pahemmin asian taustalla olevaa
islamilaisuutta vaan tuumi että afgaanit taistelevat miehittäjiä vastaan ja
tottahan heillä siihen on oikeus. Varsinkin kun miehittäjällä oli
suomalaisillekin se ikävän tuttu kokardi.
Vaikka eihän mitään afgaaneja oikeastaan
ollut varsinaisesti olemassakaan vaan maa koostui pataaneista, tadzhikeista,
hazaroista ja muista pienemmistä kansanosista jotka eivät oikein tulleet
keskenäänkään juttuun. Tavalliselle kekkoslovakialaiselle ei asia näkynyt
minään uskonnollisena konfliktina vaan ihan samanlaisena systeeminä kuin joku
talvisota eli alivoimaiset resupekat panee hanttiin suurvalta-armeijalle.
Tottahan niitä resupekkoja tuli kannatettua. Ihan periaatteen vuoksi. Olihan
niin Ykä kuin muutkin kekkoslovakialaiset sinänsä nähneet että Afganistanin
rajanaapurissa Iranissa oli tapahtunut islamilainen vallankumous mutta sitä,
minkälaista uhkaa islam tulisi tulevaisuudessa – länsimaisten hyödyllisten
idioottien myötävaikutuksella edustamaan – ei osattu edes kuvitella. Nähdäkseni
valtamediamme oli jopa Iranin islamilaisten puolella sillä pitihän Iranissa ennen
vallankumousta valtaa Yhdysvaltain liittolainen shaahi Reza Pahlavi ja
Yhdysvaltojahan piti aina vastustaa. Ja olihan meidän Tuomiojan Erkkikin
päässyt aikanaan putkaan osoittaessaan mieltään kyseistä shaahia vastaan.
Kyseisestä jätkästä tuli aikanaan merkittävä suomalainen poliittinen
vaikuttaja. Meidän kaikkien harmiksi.
Afganistanin sodan seuraus oli sitten
tietysti se, että niin Yhdysvallat kuin muutama muukin länsivallat menivät
pilaamaan Moskovan olympiakisat boikotoimalla niitä. Ykä ei ollut silloin
viittätoista vuotta vanhempi mutta hoksasi jo silloin Moskovassa taatusti
ajateltavan että tää-siis-niin-kostetaan ja niinhän siinä kävikin. Itäblokki
boikotoi vuoden 1984 Los Angelesin kisoja. Tekosyy oli se, että Amerikoissa oli
jonkunlainen liike joka pyrki aikaansaamaan sen että itäblokin urheilijat
loikkaisivat länteen. Ehkä noloin homma suomalaisten kannalta asiassa oli se,
että Arto Härkönen voitti olympiakultaa keihäässä tuloksella 86,76. Eihän siinä
sinänsä mitään, hyvä tuloshan se oli mutta Itä-Saksan Uwe Hohn oli heittänyt
ennen kisoja maailmanennätyksen 104,80 ja Hohn ei päässyt politiikan vuoksi
kisoihin. Söihän se hieman tuon olympiakullan arvoa.
Vaan jos palataan noihin rähinöihin niin
viimeisin pikku-Ykästä isoksi Ykäksi (tai ainakin sellaiseksi itseään
kuvittelevaksi) huomannut rähinä oli tämä Falklandin
sota. Siinähän Argentiinan sotilasjuntta päätti tehdä ne perinteiset eli kiinnittää
kansan huomion ulkoiseen viholliseen, valtasi Falklandin (tai Malvinasin)
saaret ja uskoi, ettei The Queen and Country uskalla puuttua asiaan kun se oli
kumminkin toisella puolella maailmaa. Pieleenhän ne veikkasivat, Iso-Britannia
pisti pystyyn suuren laivaston joka hyökkäsi ja otti Falklandin takaisin
hallintaansa. Kun Ykä seurasi asiaa Yleisradion uutisoinnista niin saattoi
sanoa, että se oli jopa varsin neutraalia. Olihan vastakkain Nato-maa, jota ei
pitänyt tukea ja samalla oikeistolainen sotilasjuntta jota ei myöskään pitänyt
tukea. Oli hieman vaikeaa tehdä sodasta oikeaoppista tiedostavaa propagandaa
joten keskityttiin lähinnä kertomaan siitä, mitä tapahtui. Niin juu,
Iso-Britannia voitti sen sodan.
Sen jälkeisiin rähinöihin en tässä
puutu, sillä aloin muuttua pikku-Ykästä aikamieheksi itsekin ja kun vuonna 1985
menin armeijaan, niin minusta tuli rähinöitten sivustaseuraajasta niihin mahdollinen
osallistuja. Onneksi niitä rähinöitä ei sitten tullut. Tulevaisuudestahan ei
tietysti tiedä mutta ei tällaisesta yli viisikymppisestä enää pahemmin
tetsaamaan ole. Tietysti voisin minä vielä olla kiikarikiväärin kanssa varsin
vittumainen mies.
-
Herra kapteeni, nostomies Perskeles ilmoittautuu palvelukseen.
-
Jaa, onkos teillä se oma kivääri mukananne?
-
Herra kapteeni, on toki kun huollosta eivät muuta antaneet. Ja sata patruunaa
mukana.
-
No hyvä. Menkää tuonne mäen kupeeseen ja alkakaa ampua. Sillä evästyksellä että
jos yhdenkin ehditte saada hengiltä ennen kuin itse kuukahdatte niin se on
kaikki kotioppäin.
-
Asia selvä, herra komppaukko. Morituri te salutant…
Ja laitetaanpa loppuun vielä musiikin
pläjäystä itäblokin arkistoista noilta ajoilta. San Fransiscossahan vietettiin
vuonna 1969 hippikesää mutta niinpä sitä ainakin jossain määrin vietettiin
samoihin aikoihin sosialistisessa Puolassakin. Seuraavana vuorossa silloin
Puolassa suosittu yhtye Skaldowie ja kappale Medytacje Wiejskiego Listonosza.
Mitä helvattua se sitten tarkoittaakaan: