JOTAIN IHAN MUUTA L

Eli pikku-Ykä ja erään aikakauden rähinät nuoren kekkoslovakialaisen näkövinkkelistä

No hemmetti. Tässähän on vuorossa jo viideskymmenes jotain ihan muuta-juttu ja varsinaisten kirjoitusten määräkin lähentelee jo tuhatta. Aika kuluu kuin liikaa viritetyn mopon takarengas. Mutta itse asiaan. Jokaisella meillä on tietty ikävaihe jolloin siirrytään aivan pienestä lapsuudesta siihen tajuamisen tilaan että maailma taitaakin olla varsin paska paikka ja täynnä paljasta pahantekoa. Näin oli aikanaan myös kuuliaisella kekkoslovakialaisella eli pikkuisella Ykällä.

Nämä havainnot tapahtuivat tietysti 1970-luvulla ja sanotaanko vuonna 1991 syntyneellä ihmisellä se havainnon ja havahtumisen aika ovat tietysti toisenlaisia samoin kuin kokemukset. Mutta käydään hieman läpi näitä pikku-Ykän huomaamia tapahtumia ja nimenomaan siitä lähtökohdasta miten se eräs Perskeleen räkänokka näki ne silloin aikanaan, luonnollisesti Ylen uutislähetysten ja Maakuntalehden opastamana. Silloinhan ei mitään muuta tiedon lähdettä ollutkaan. Paitsi tietysti pitkässä juoksussa sitten kirjasto, josta löytyi myös aikanaan se ns. toinen näkökulma. Luettavissa, mutta ei kovin mainostettuna.

Vaikka Ykä syntyi jo 1960-luvulla niin sen ajan kuuluisat tapahtumat ovat vielä jääneet tajunnan ulkopuolelle ja niistä on tullut luettua vasta myöhemmin. Kuuban kriisi ja Kennedyn murha tapahtuivat jo ennen syntymää. Siihen kuuluisaan kysymykseen ”missä olit kun JFK ammuttiin” saattaa Ykä vastata että ”en ollut edes pilke isäni silmäkulmassa”. Kuuden päivän sota sekä Tshekkoslovakian miehitys jäivät myöskin huomiotta ikään liittyvistä varsin perustelluista syistä. Harvemmin sitä kolmevuotias sellaisia asioita pistää pahemmin merkille ja vielä vähemmän kommentoi. Kun ei vielä mistään mitään ymmärrä.

Ensimmäinen varsinainen havainto maailman tapahtumista (yhdessä trait-trait-trallallaa Kasperin myötä) tuli pikku-Ykälle jo joskus aivan 1960-luvun lopulla kun Perskeleille ostettiin mustavalkoinen televisio ja sen myötä Ykä tajusi että oli olemassa sellainen asia kuin Vietnamin sota. Tosin siinä alkuvaiheessa Ykälle ei oikein selvinnyt että mikä kumma on Vietnam ja mikä on sota. Sitten kun siirryttiin 1970-luvulle, niin uutisista Ykälle annettiin ymmärtää että semmonen iso ja voimakas maa kuin Yhdysvallat piruuttaan miehittää sellaista pientä ja paljon heikompaa maata kuin Vietnam joka sijaitsee kaukana Aasiassa. Sitten uutisista aikanaan sai kuulla, että ne jenkkisotilaat saivat kuokkaansa, ottivat ritolat Vietnamista ja sankarilliset vietnamilaiset vapauttivat maansa.

Joskus myöhemmin kävi ilmi, että eihän se ihan sillai mennyt ja Yhdysvallat itse asiassa tuki Etelä-Vietnamin hallintoa joka puolestaan pyrki estämään kommunistisen Pohjois-Vietnamin miehitystä. Millään muotoa pulmunen ei se Saigoninkaan hallinto ollut ja paljasta pahantekoahan se rähinä toki oli puolin ja toisin. Niinhän ne sodat tuppaavat olemaan ja kun mukana on vielä sisällissotaelementti niin pahantekoa on tuplaten. 1980-luvun lopulla tuon onnistuneen miehityksen/vapautuksen seuraukset näkyivät Suomessakin kiintiöpakolaisina maahan tulleina ns. venepakolaisina jotka olivat ottaneet maastaan ritolat kommunistihallituksen vainojen vuoksi. Vietnamin sodan viimeinen jälkinäytöshän muuten nähtiin Suomessa vuonna 1994 kun ennen Ilmestyskirja Nyt-elokuvan lähetystä (joka ei muuten ole sotaelokuva vaan ennemminkin happoelokuva) Ylen kuuluttaja Tutteli Hammerman pisti propagandaa parhaaseen Reporadion malliin. Silloin Hammerman sai potkut. Nykyisin hän todennäköisesti saisi mitalin ja kutsun linnan juhliin.

Mutta se Vietnamin sota siis jäi vähän sillai sumuun. Ei alle kymmenvuotiaalta voi liikoja vaatia. Se ensimmäinen varsinainen rähinä joka jäi mieleen oli se Münchenin olympialaisten terrori-isku vuonna 1972. Isä-Perskeles tiivisti sen hyvin osuvasti toteamalla että ”menevät perkeleet aseettomia ampumaan, tyhjähousut paskat”. Kun pikku-Ykä seurasi Ylen uutistuotantoa niin hänelle hahmottui tilanteenkuvaksi se, että oli olemassa maa nimeltä Israel jossa oli joskus aikanaan asunut israelilaisia jotka sitten oltiin ajettu sieltä joskus hyvin kauan aikaa sitten pois, joita sitten kakkosrähinässä lahdattiin Saksassa oikein urakalla ja sen takia ne menivät sinne Israeliin takaisin ja sitten oli arabeja joita sanottiin palestiinalaisiksi jotka puolestaan halusivat ajaa ne israelilaiset mereen mutta kun varsinainen sotilaallinen hauis ei riittänyt niin ne tekivät niitä terrori-iskuja.

Samaan kategoriaan kuului se seuraava rähinä eli Jom Kippur-sota vuonna 1973. Yle uutisoi sodasta ja Ykä oli Israelin puolella ihan sen takia kun kyseinen poijjaankloppi oli oppinut jo Suomenkin sotahistoriaa ja silloinhan oli selvää että jos ylivoimalla hyökätään heikomman kimppuun niin silloin sen heikomman puolella pitää vaan kertakaikkiaan olla. Pikku-Ykälle jäi kyllä virallisesta uutisoinnista mieleen se, että olis noinniinkuin pitänyt olla niitten arabien puolella kun ne oli niitä arabisosialistisia yhteiskuntia silloin ja sitä myötä Neuvostoliiton liittolaisia ja Neuvostoliitto oli se rauhan valtakunta kumminkin ja Neuvostoliiton liittolaisia piti tukea. Vanhempi Ykä miettii että tiedostavissa piireissä tuo linja toimii vieläkin ihan puhtaana muotina sen kummemmin asiaa miettimättä vaikka se Rauhanvaltio kuukahti jo aikaa sitten. Vaan hittoakos niitä kerran päätettyjä näkemyksiä muuttamaan vaikka ne pohjautuisivat johonkin jota ei ole enää aikoihin ollut. Asenteet on määritelty, niitten päälle on sivelty kaksitoista kerrosta lakkaa ja siihen ne sitten jäävät maailman tappiin.

Perskeleille kyseinen sota vaikutti lähinnä siten, että ennen kyseistä sotaa harrastetut sunnuntaiajelut uutuudenkarhealla Toyota Corollalla loppuivat kun bensan hinta nousi urakalla. Sillä oli jotain tekemistä sen käydyn sodan kanssa joskaan Ykä ei ollut ihan varma että millä tavalla mutta ne mukavat ajelut loppuivat kumminkin. Perkeleen… no… ne jotkut…

Välihuomautus: Yleisurheilun Rooman EM-kisat vuonna 1974

Kekkoslovakialainen yleisurheilu saavutti ehkä suurimman huippunsa Rooman EM-kisoissa vuonna 1974. Suomihan sai silloin kaikkiaan neljä kultaa, yhden hopean ja viisi pronssia. Kisoja katseltiin Perskeleilläkin urakalla ja kaikkein parhaiten jäi mieleen Pentti Kahman kultamitali kiekonheitossa. Meinaten, eräs elämää suurempi hahmo eli ruotsalainen kiekonheittäjä Ricky Bruch oli ennen kisaa naureskellut Kahmasta että mikäs jätkä tuokin oikein on. Bruch jäi kisassa kolmanneksi eikä tullut edes palkintojenjakoon kun miestä vitutti ihan på svenska.

Välihuomautus päättyy.

Se seuraava rähinä mikä jäi pikku-Ykän mieleen oli sitä samaa lähi-idän rähinää kuin aikaisemmatkin. Eli Libanonin sisällissota. Koska pikku-Ykä oli virallisen tiedonvälityksen varassa niin pikkusen pojan mieleen jäi lähinnä käsitys avohärdellistä josta ei oikein ottanut selvää että kuka tappeli ketä vastaan ja mistä mahdollisesta syystä. Toki Yle noudatti jo silloin yleisdemokraattista linjaa ja kertoi laajalti Tel al-Zaatarin verilöylystä jossa kristityt libanonilaiset teurastivat muslimeja. Se, mikä selvisi Ykälle vasta kauan aikaa myöhemmin oli se seikka josta Ylemme ei vieläkään kerro eli jos missä tahansa maassa islamilaisten määrä kasvaa yli kriittisen pisteen, niin tappaminen alkaa. Ja sen aloittavat nimenomaan islamilaiset.

Hieman vähemmälle huomiolle jäi Chilen vallankaappaus vuonna 1973, vaikka virallinen media kyllä jatkuvasti muistutti siitä, kuinka hirvittävä Augusto Pinochetin sotilashallinto oli. Näin jälkeenpäin ajateltuna voi vanhempi Ykä todeta että pitihän se paikkansa, mutta se jää ikiajoiksi selvittämättä estikö Pinochet tekemällään pahalla vielä suuremman pahan. Joka tapauksessa näitä chileläisiä vasemmistopakolaisia tuli Suomeenkin ja jopa Ykän kotikuntaan Nyhtänköljään yhden perheen verran eikä heistä ollut kenelläkään mitään pahaa sanottavaa. Johtunee siitä että tulivat oikeasta vaarasta ja ennen kaikkea elivät ihmisiksi.

Toinen samaan aikaan käyty rähinä, mikä ei Ykälle oikein selvinnyt oli se ns. Pohjois-Irlannin konflikti. Pikku-Ykä yritti pähkäillä tilannetta. Oli siis Pohjois-Irlanti, joka kuului Englantiin. Tai valtioon nimeltä United Kingdom, mutta Englanniksihan me möllit sitä sanottiin. Sen lisäksi kyseinen Pohjois-Irlanti (varsin luonnollisesti) sijaitsi fyysisesti Irlannin saarella. Josta puolestaan suurin osa kuului itsenäiseen Irlantiin. Ja nimenomaan siellä Pohjois-Irlannin puolella tappelivat englantilaiset protestantit ja irlantilaiset katoliset. Jotka siis asuivat siellä Pohjois-Irlannissa. Ja sitten oli se IRA joka oli kommunistinen ja sitä kautta siis ateistinen mutta joka siitä huolimatta oli niitten katolisten puolella. Minkä asian logiikka ei oikein Ykälle auennut. Joka tapauksessa nimenomaan se IRA teki terrori-iskuja. Ja tekiväthän niitä ne brittimieliset protestantitkin.

Niin Libanonin kuin Pohjois-Irlannin tilanteen pohjimmaiset syyt eivät silloin Ykälle oikein auenneet mutta ne konfliktithan aikanaan päättyivät ja Ykä tuumasi molempien konfliktien osapuolten todenneen jossain vaiheessa että ei meitä vaan huvita enää. Toinen porukka puolestaan jota huvitti mutta jolla ei ollut juurikaan kansalaisten tukea (mutta oli puolestaan Rauhanvaltion tuki) olivat vasemmistoterroristit Länsi-Euroopassa, erityisesti Länsi-Saksan RAF joka tuli kuuluisaksi saksalaisen teollisuusjohtajan Hans-Martin Schleyerin kidnappaamisesta ja murhaamisesta.

Kaikkein eniten nämä terroristit tulivat kekkoslovakialaisten tietoisuuteen kun puolestaan arabiterroristit kaappasivat vuonna 1977 Lufthansan lennon ja vaativat että RAF:n terroristeja vapautettaisiin. Yritys meni ns. vituiksi sillä länsisaksalainen erikoisyksikkö GSG-9 (joka oltiin perustettu Münchenin terrori-iskun jälkeen) vapautti panttivangit Mogadishossa tappaen kolme terroristia neljästä. On puhuttu, että iskussa oli mukana myös brittien SAS:n jäseniä jotka käyttivät operaatiossa käytettyjä flashbang-kranaatteja. Joka tapauksessa pikku-Ykäkin sai tietää, että epäonnistuneen yrityksen jälkeen Stammheimin vankilassa elinkautistaan lusineet terroristit Andreas Baader, Jan-Carl Raspe ja Gudrun Enslin tappoivat itsensä. Irmgard Möller yritti mutta epäonnistui. Kuolleita jäi tuskin kukaan pahemmin Suomessa kaipaamaan muut kuin suomalaiset kulttuurikommunistit. Näin jälkeenpäin Ykälle on hahmottunut se, että todelliset kulttuurikapinalliset Kekkoslovakiassa olivat Hurriganes ja Sleepy Sleepers.

Terroristeista pikku-Ykälle jäi mieleen myös baskien järjestö ETA eli Euskadi ta Askatasuna (Baskimaa ja vapaus) joka sai Ykän ajattelemaan että kyseessähän on kumminkin yhdellä alueella asuva omaa, espanjan kieleen nähden täysin erillistä kieltä puhuva porukka joilla olisi jopa ihan oikea mahdollisuus saada itsenäinen valtio pystyyn. Eihän se onnistunut ja Espanjahan on nykyisinkin kunnostautunut itsenäisyyspyrkimysten tukahduttamisessa. Mikä saa tämän vanhan Ykän miettimään että oliskos kuitenkin niin, että Espanja onkin Kastilia ja sen alusmaat?

Vanhempana miehenä Ykä on myös miettinyt sitä, että muuttuuko terrorismi jossain vaiheessa ammatiksi? Mitä tekee terroristi kun rauha syttyy? Mitä sellaisia taitoja hänellä on, mitä rauhaa elävässä yhteiskunnassa tarvitaan? Räjähteitten kanssa pelaava panostajakin tekee työnsä hieman eri periaatteella kuin ihmisiä räjäyttävä terroristi.

Palataan vuoteen 1974 ja kahteen tapahtumaan jolla oli hieman henkilökohtaistakin vaikutusta pikku-Ykään. Toinen oli tietysti poikkeuslaki jolla Urho Kekkosen valtakautta jatkettiin neljä vuotta ilman vaaleja. Sinänsä asia ei vaikuttanut Ykän elämään muuten kuin että toi turvallisuuden tunteen kun tuttu ja turvallinen Urkki jatkoi virassaan. Tosiasiassahan siinä yksi kaljupäinen jätkä käveli koko valtiojärjestyksen yli ja betonoi diktaattorin asemansa. Mutta eihän me suomalaiset siitä valitettu eikä edes ymmärretty miksi olis pitänyt valittaa. Meillähän oli hyvä olla Urkin alamaisina.

Toinen asia puolestaan oli Kyproksen miehitys, jolloin siis Turkki valloitti Kyproksen turkkilaisen pohjoisosan. Asian taustat eivät pikku-Ykälle oikein auenneet eikä niitä tullut niin kaiveltuakaan mutta mielenkiintoa asiaan nostatti se, että serkkupoika palveli alueella YK-joukoissa. Helsingissä sitten saarelta palannut serkku soitti radiomankalla c-kasetille äänittämäänsä tykistökeskitystä ja näytti keräämiään kranaatinsirpaleita. Nuo pienet muistot saivat pikku-Ykään aikaiseksi tv-kuvaa huomattavasti suuremman vaikutuksen. Piru vie, nuo asiathan taisivat tapahtua ihan oikeasti. Mitähän helvettiä nuo isot ja ilkeän näköiset sirpaleet tekisivät jos ne tulisivat suolille? Samalla mielessä pyöri ajatus että toivottavasti tänne ei tule koskaan tuollaista ettei oma isä joutuisi sotaan.

Toinen välihuomautus: Vuonna 1975 maailmaan syttyi rauha ja sen sai aikaan ETYK ja ennen kaikkea se, että meidän Urkki löi maailman johtajille nyrkkiä pöytään ja totesi että nyt loppuu tuo tyhjänaikainen rähjääminen. Näin ainakin Yle meille kekkoslovakialaisille kertoi. Eihän se sitten jatkossa ihan niin mennyt. Ykä oli kumminkin löytänyt paikallisen snagarin mahtavan lihapiirakan joka ei saanut ehkä aikaan maailmanrauhaa mutta ainakin Ykälle hetkittäisen henkisen rauhan. Se oli sentään jotakin pysyvää ja lihikset siihen aikaan täyttä evästä.

Toinen välihuomautus päättyy.

Niistä 1970-luvun rähinöistä Ykä muisti myös Afrikan siirtomaasodat joista Yle mielellään kertoi. Erityisesti kerrottiin Angolan, Mosambikin ja Rhodesian sankarillisista sisseistä jotka sitten vapauttivat maansa valkoisista rasistisista siirtomaaisännistä. Kekkoslovakialainen media ei kyseenalaistanut afrikkalaisten vapautumispyrkimyksiä millään muotoa, joskin sitten muutama vuosikymmen myöhemmin on käynyt ilmi että kyseiset maat olisivat saattaneet pärjätä siirtomaina huomattavasti nykyistä paremmin. Nykyinen Yle ei oikein jaksa asiaan paneutua eikä rhodesialaisten ja etelä-afrikkalaisten valkoisten maanviljelien murhaaminen sitä oikein kiinnosta. Se kun ei ole utopian mukaista uutisointia. Ehkä tilanne on niin että tylysti sanottuna neekerivaltioille piti antaa mahdollisuus hässiä neekerivaltioitten asiat vituralleen niin että neekerivaltioitten kansalaiset kärsisivät siitä mahdollisimman paljon ja länsimaiset liberaalit voisivat sanoa että täähän meni just niin kuin sen pitikin mennä. Pidetäänhän ne kumminkin kehitysavulla hengissä.

Jos rähinöistä puhutaan, niin se kaikkein tärkein 1970-luvun rähinä oli tietenkin se rähinä joka jäi rähisemättä. Eli se kolmas maailmansota. Jopa pikkuselle Ykälle oli käynyt selväksi että oli olemassa termi M.A.D. joka ei tarkoittanut suinkaan amerikkalaista ja suomeksikin käännettyä huumorilehteä vaan se tarkoitti ” mutual assured destruction” eli molemmin puolin varmistettu tuho ts. ydinsotaa ei voittaisi kukaan vaan se päättyisi totaaliseen molemminpuoliseen pääpukareitten (ja siinä sivussa muittenkin, niin kuin Suomen) tuhoon. Tätä ydinsotaa pelättiin 1970-luvulla ihan oikeasti ja varmaankin myös perustellusti. Samoin pelättiin sitä että Suomen itäpuolella sijaitseva Rauhanvaltio tulee ja miehittää Suomen. Se pelko eli ajatusten taka-ajalla koko ajan. Olihan silloin 1970-luvulla ollut puhetta (neuvostoliittolaisten aloitteesta) että Suomi ja Neuvostoliitto pitäisivät yhteisiä sotaharjoituksia. Nehän torpattiin ja yhtälön suurin sankari lienee ollut kenraali Lauri Sutela. Sinänsä tuo pelko osattiin laittaa ajatusten taka-alalle ja elettiin turvallisessa Urkin komennossa.

Nämä pelätyt uhkakuvat niin ydinsodasta kuin neuvostomiehityksestä jäivät onneksi tapahtumatta ja pikku-Ykä jolla alkoi jo munakarvat kasvaa ja mielenkiinto tyttöjä kohtaan kasvaa vielä enemmän  kiinnitti huomionsa seuraavaan rähinään eli siihen, että Vietnam meni ja valtasi Kambodzhan. Valtaus sai aikaan pakolaisaallon ja nälänhädän joka oli suuri uutinen joka puolestaan sai aikaan suurta tiedostavaa humanistista euforiaa mutta vasta ajan kanssa kävi selville että Kambodzhan kommunistinen hallinto oli niin sairas että se hakkasi mielettömyydessään jopa Stalinin ja Maon. Tappaen muutamassa vuodessa noin neljäsosan väestöstään. Eli yhtälö nopeasti: kommunistinen despoottivaltio Kambodzha joka oli kommunistisen maan Kiinan tukema joutui vallitsevaan tilanteeseen ja rajariitoihin vittuuntuneen kommunistisen Vietnamin miehittämäksi ja sitä Vietnamia puolestaan tuki kommunistinen Neuvostoliitto. Kyseisen hässäkän takia tuli pakolaisaalto Thaimaan puolelle ja sitä oli kertakaikkisen hankala selittää kapitalististen länsimaitten syyksi.

Sitten siirryttiin vuoteen 1979 jolloin Kiina, joka jostain syystä oli tukenut Kambodzhan punaisia Khmerejä vaikka aivan varmasti tiesi mitä siellä tapahtui päätti kostaa Vietnamille sen, ettei se ymmärtänyt paikkaansa syrjäyttäen punakhmerit joten kostoksi Kiina aloitti rajasodan. Ïsä-Perskeles tuumasi Ykälle silloin että niinköhän tuosta iso paska pyllähtää mutta ei se sota sitten kestänyt kuin kuukauden verran ja sitten se lässähti. Se seuraava, isompi ja ennen kaikkea pitempi revohka alkoi sitten saman vuoden joulukuussa kun Neuvostoliitto meni ja miehitti Afganistanin saaden samalla aikaan pitkän sissisodan joka myöhemmin muuttui yleiseksi avohärdelliksi josta kukaan ei ota mitään tolkkua mutta siihen aikaan tavallinen kekkoslovakialainen ei ajatellut pahemmin asian taustalla olevaa islamilaisuutta vaan tuumi että afgaanit taistelevat miehittäjiä vastaan ja tottahan heillä siihen on oikeus. Varsinkin kun miehittäjällä oli suomalaisillekin se ikävän tuttu kokardi.

Vaikka eihän mitään afgaaneja oikeastaan ollut varsinaisesti olemassakaan vaan maa koostui pataaneista, tadzhikeista, hazaroista ja muista pienemmistä kansanosista jotka eivät oikein tulleet keskenäänkään juttuun. Tavalliselle kekkoslovakialaiselle ei asia näkynyt minään uskonnollisena konfliktina vaan ihan samanlaisena systeeminä kuin joku talvisota eli alivoimaiset resupekat panee hanttiin suurvalta-armeijalle. Tottahan niitä resupekkoja tuli kannatettua. Ihan periaatteen vuoksi. Olihan niin Ykä kuin muutkin kekkoslovakialaiset sinänsä nähneet että Afganistanin rajanaapurissa Iranissa oli tapahtunut islamilainen vallankumous mutta sitä, minkälaista uhkaa islam tulisi tulevaisuudessa – länsimaisten hyödyllisten idioottien myötävaikutuksella edustamaan – ei osattu edes kuvitella. Nähdäkseni valtamediamme oli jopa Iranin islamilaisten puolella sillä pitihän Iranissa ennen vallankumousta valtaa Yhdysvaltain liittolainen shaahi Reza Pahlavi ja Yhdysvaltojahan piti aina vastustaa. Ja olihan meidän Tuomiojan Erkkikin päässyt aikanaan putkaan osoittaessaan mieltään kyseistä shaahia vastaan. Kyseisestä jätkästä tuli aikanaan merkittävä suomalainen poliittinen vaikuttaja. Meidän kaikkien harmiksi.

Afganistanin sodan seuraus oli sitten tietysti se, että niin Yhdysvallat kuin muutama muukin länsivallat menivät pilaamaan Moskovan olympiakisat boikotoimalla niitä. Ykä ei ollut silloin viittätoista vuotta vanhempi mutta hoksasi jo silloin Moskovassa taatusti ajateltavan että tää-siis-niin-kostetaan ja niinhän siinä kävikin. Itäblokki boikotoi vuoden 1984 Los Angelesin kisoja. Tekosyy oli se, että Amerikoissa oli jonkunlainen liike joka pyrki aikaansaamaan sen että itäblokin urheilijat loikkaisivat länteen. Ehkä noloin homma suomalaisten kannalta asiassa oli se, että Arto Härkönen voitti olympiakultaa keihäässä tuloksella 86,76. Eihän siinä sinänsä mitään, hyvä tuloshan se oli mutta Itä-Saksan Uwe Hohn oli heittänyt ennen kisoja maailmanennätyksen 104,80 ja Hohn ei päässyt politiikan vuoksi kisoihin. Söihän se hieman tuon olympiakullan arvoa.

Vaan jos palataan noihin rähinöihin niin viimeisin pikku-Ykästä isoksi Ykäksi (tai ainakin sellaiseksi itseään kuvittelevaksi) huomannut rähinä oli tämä Falklandin sota. Siinähän Argentiinan sotilasjuntta päätti tehdä ne perinteiset eli kiinnittää kansan huomion ulkoiseen viholliseen, valtasi Falklandin (tai Malvinasin) saaret ja uskoi, ettei The Queen and Country uskalla puuttua asiaan kun se oli kumminkin toisella puolella maailmaa. Pieleenhän ne veikkasivat, Iso-Britannia pisti pystyyn suuren laivaston joka hyökkäsi ja otti Falklandin takaisin hallintaansa. Kun Ykä seurasi asiaa Yleisradion uutisoinnista niin saattoi sanoa, että se oli jopa varsin neutraalia. Olihan vastakkain Nato-maa, jota ei pitänyt tukea ja samalla oikeistolainen sotilasjuntta jota ei myöskään pitänyt tukea. Oli hieman vaikeaa tehdä sodasta oikeaoppista tiedostavaa propagandaa joten keskityttiin lähinnä kertomaan siitä, mitä tapahtui. Niin juu, Iso-Britannia voitti sen sodan.

Sen jälkeisiin rähinöihin en tässä puutu, sillä aloin muuttua pikku-Ykästä aikamieheksi itsekin ja kun vuonna 1985 menin armeijaan, niin minusta tuli rähinöitten sivustaseuraajasta niihin mahdollinen osallistuja. Onneksi niitä rähinöitä ei sitten tullut. Tulevaisuudestahan ei tietysti tiedä mutta ei tällaisesta yli viisikymppisestä enää pahemmin tetsaamaan ole. Tietysti voisin minä vielä olla kiikarikiväärin kanssa varsin vittumainen mies.

- Herra kapteeni, nostomies Perskeles ilmoittautuu palvelukseen.

- Jaa, onkos teillä se oma kivääri mukananne?

- Herra kapteeni, on toki kun huollosta eivät muuta antaneet. Ja sata patruunaa mukana.

- No hyvä. Menkää tuonne mäen kupeeseen ja alkakaa ampua. Sillä evästyksellä että jos yhdenkin ehditte saada hengiltä ennen kuin itse kuukahdatte niin se on kaikki kotioppäin.

- Asia selvä, herra komppaukko. Morituri te salutant…

Ja laitetaanpa loppuun vielä musiikin pläjäystä itäblokin arkistoista noilta ajoilta. San Fransiscossahan vietettiin vuonna 1969 hippikesää mutta niinpä sitä ainakin jossain määrin vietettiin samoihin aikoihin sosialistisessa Puolassakin. Seuraavana vuorossa silloin Puolassa suosittu yhtye Skaldowie ja kappale Medytacje Wiejskiego Listonosza. Mitä helvattua se sitten tarkoittaakaan:

MU ISAMAA, MU ÕNN JA RÕÕM

Tasan sata vuotta sitten Viron kansa otti oman elämänsä ohjat omiin käsiinsä ja julistautui itsenäiseksi. Voi varsin perustellusti sanoa, että satavuotisjuhliaan viettävät virolaiset ymmärtävät itsenäisyyden arvon paremmin kuin ainakin Suomen poliittinen eliitti ja sen kanssa käsi kädessä kulkeva valtamedia. Viron historian synkkiä vaiheita on turha käydä tässä läpi sillä lukijat tietävät ne muutenkin. Noitten synkkien vaiheitten jälkeen niin Virossa kuin entisen itäblokin alueella yleensäkin ollaan opittu että ulkoa väkisin tuodut ideologiat ja ihmiset eivät välttämättä ole siunaukseksi.

Eletään toivossa että tämä valtioitten talousliittona ihmisille myyty ja liittovaltiohirviöksi osoittautunut EU hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Jos hajoaminen jostain alkaa, niin se alkaa Itä-Euroopasta jossa Euroopan toivo tällä kertaa sijaitsee. Lämpimimmät onnittelut niin Viron kansalle kuin valtiollekin. Ja sitten sama viroksi. Ehkä Soomepois Eestist osaa kääntää ja välittää terveiset eteenpäin.

PYLLYTTÄJÄT

Helsingissä, toukokuussa 2019

Pian virkavalansa vannova Suomen uusi pääministeri Touko Aalto istui työpöytänsä ääressä ja kävi läpi lähiaikoina toimintansa aloittavan hallituksen uutta hallitusohjelmaa. Se oli syntynyt melko sopuisissa merkeissä sillä veret seisauttavan vaalivoiton saaneilla vihreillä, vasureilla ja demareilla sekä kiilapoikapuolue RKP:llä oli yhteinen ja suorastaan euforinen tekemisen meininki. Nyt näytettäisiin närhioletetun oletusvärkit niin rasismille, kansallismielisyydelle kuin insinööritodellisuudellekin.

Aalto oli varsin tyytyväinen lopputulokseen. Turvapaikanhakijoille tulisi automaattinen oleskelulupa puhtaana ilmoitusasiana ilman aikaavievää tutkintaa, turhaa maanpuolustusta vähennettäisiin minimitasolle, ekologisesti täysin kestämättömälle haja-asutusaleelle määrättäisiin raskas haitta- ja vittuiluverotus, sekä kaivos- että turveteollisuus ajettaisiin kokonaisuudessaan alas ja energiantuotannossa siirryttäisiin puhtaasti uusiutuvaan vihreään energiaan. Joku alan ammattilainen oli tosin sanonut Aallolle että ei semmosella meiningillä tahdo riittää virtaa edes Turenkiin mutta hallitusohjelman tekijät uskoivat asiaansa ja vain uskollahan oli merkitystä.

Sitten hallitusohjelmaan piti tietenkin lisätä pieniä, mutta oleellisen merkittäviä nyansseja että Suomi vuonna 2023 näyttäisi aivan  toiselta kuin tänään. Siihen työhön Aalto oli päättänyt hankkia parasta mahdollista asiantuntemusta ja asiaa käsittelevän työryhmän johtajana oli toiminut saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Itse asiassa Lennipirkitta olisi täällä aivan hetken kuluttua sillä hänellä olisi tapaaminen innokkaasti virkakautensa alkua odottavan pääministerin kanssa. Ovikello soi sekunnilleen sovittuna ajankohtana. Lennipirkitta ei ollut koskaan myöhässä eikä koskaan etuajassa. Hän oli paikalla juuri silloin kuin piti. Niin kuin se harmaa velho siinä fantasiakirjassa. Touko kutsui Lennipirkitan sisälle ja sanoi leveästi hymyillen:

- Hei Lennipirkitta, istu, ole hyvä. Haluaisitko jotain?

- Ei kiitos. Näin on hyvä.

Aalto kävi läpi Lennipirkitan luomaa muistiota ja totesi sitten:

- Tää on kuule silkkaa rautaa. Lähes kokonaisuudessaan. Mutta…

- Mutta mitä?

- No tää pyllytysjuttu. Tää ei mulle oikein auennut. Siis tarkoitatko tosiaan niin, että valtiolle, kuntiin ja NGO-organisaatioihin palkataan huomattava määrä naispuolisia yhteiskuntatieteitten maistereita joitten tehtävänkuva koostuu siitä, että ne kerran tunnissa viiden minuutin ajan vetävät hameen korviin ja näyttävät työpaikalla paljasta persettä?

- Totta kai tarkoitan. Luulitko että vitsailin? Näytänkö minä henkilöoletetulta jolla on huumorintajua?

- Mutta kun tää ei mulle oikein aukee…

- No sinulta on jäänyt tietysti ehdotuksen taustoitus lukematta. Pyllyttäminenhän on ikivanhaa suomalaista perinnettä joka pohjautuu jo keskiaikaiseen uskoon naisen ikiaikaisesta vitun maagisesta voimasta. Naisen sukupuolielimellä on valtava seksuaalinen feminiininen energia jota se säteilee ympäristöön. Nuo pyllyttäjät ovat aikanaan olleet hame korvissa peltojen reunoilla suojaamassa manttaaleja pedoilta ja taudeilta. Tässä vain otetaan vanha perinne uusiokäyttöön.

- Onhan aivan selvää, että tällaisen positiivisen seksuaalisen energian jakaminen ilman muuta parantaa sekä ilmapiiriä että työssä jaksamista myös nykyajan pelloilla eli meidän näkövinkkelistämme katsottuna toimistoissa. Ja niin kuin tiedät, niin nykyinen feminismi on muutenkin hyvin vittukeskeistä. Kysy vaikka Ajatushautomo Vi… eiku siis Hatulta. Kyseessä on aivan luonnollinen ja välttämätön askel siirryttäessä aina vain feministisempään yhteiskuntaan. Sitä paitsi kyseessähän on myös feministinen ekshippailu ja sehän on aina vakavasti otettava protesti konservatiivisia ja patriarkaalisia arvoja kohtaan.

- Jos taas mietit sitä että miksi työsessiot ovat vain viisi minuuttia pitkiä, niin sinun tulee ymmärtää, että suojelevan ja voimauttavan seksuaalienergian jakaminen suurelle ihmisjoukolle on huomattavasti raskaampi työtehtävä kuin joku tylsä fyysinen suorittaminen. Siinä tarvitaan palautumisaikaa. Ja tehtävään valitan vain sopivalla tavalla yliopistokoulutettuja naisia koska heidän seksuaalienergiaansa ei mikään viettelevä epäilyksen piru ole päässyt vääristämään.

Aalto mutruili hieman suutaan ja totesi sitten:

- Niin no tietysti… eihän tuleva hallitus millään muotoa vastusta mitään, mikä edistää feministisen yhteiskunnan luomista mutta vähän tää mietityttää silti…

- Ota huomioon että kyseessä on myös työvoimapoliittinen näkökulma. Mehän olemme kyllä tarkkailleet sitä, mitä suorittavalla tasolla ajatellaan asioista ja olemme tehneet siellä myös hieman pyllygalluppia ja reaktio on ollut yllättävän myönteinen.

- Tässä kun ei ole lehtihenkilöoletettuja paikalla niin mietin ääneen, että kuinka hemmetissä se voi olla mahdollista?

- Hyvin yksinkertaista. Suorittavalla taholla todettiin että kun ne akateemiset suojatyöllistetyt tänne työpaikalle köijätään kumminkin, niin tulkoot sitten pelkästään näyttämään persettään. Silloin he eivät tunge kärsäänsä varsinaiseen työhön. Muuten niistä tehtäisiin taas joitain projektikoordinaattoreita, monikulttuurisuusasiantuntijoita, sosiokulttuurisia tasapainottajia, kulttuuriluotseja ja muita pitkiä sanoja joitten vaikutus varsinaiseen työhön on parhaimmillaankin plusmiinusnolla ja yleensä joko haitallinen tai ihan helvetin haitallinen.

- Ymmärrän. Ja sinä varmaan ymmärrät, että tuota äsken sanomaasi et ole koskaan sanonut ja jos joku sitä väittää niin kiistät sen kategorisesti ja syytät väittäjää vihapuheesta. Ja tuon kyselyn sekä tulokset, analyysi että raakadata täytyy välittömästi tuhota. Sitä ei saa missään nimessä päästää julkisuuteen. Siitähän joku voisi tehdä johtopäätöksen että julksen sektorin ylemmissä kerroksissa on roppakaupalla täysin turhaa väkeä.

- Äläpäs Touko opeta äitiäsi naimaan. Minä olen ollut näissä rullissa huomattavasti kauemmin kuin sinä ja tiedän kuinka tällaisten asioitten kanssa menetellään. Totta kai se tutkimus on jo hävitetty. Se muuten jäi sanomatta että me olemme ehtineet puhua pyllyttämisprojektista myös ruotsalaisten kanssa ja siellä asiaan on suorastaan ihastuttu. Kävi meillä miten kävi niin ruotsalaiset aloittavat pyllyttäjien palkkaamisen viimeistään ensi vuonna. Ja he laajentavat tätä meidän perusideaamme vielä etnisen ja queerdiversiteetin suuntaan. Me sen sijaan tyydymme vielä ihan puhtaasti feminiiniseen pyllyttämiseen.

- Etnisen ja queerdiversiteetin suuntaan? Jos nyt annan hieman mielikuvitukseni vaeltaa, niin tarkoittaako tuo sitä, että esmes kuninkaanlinnan pihalla joku isokokoinen neekerijätkä joka mieltää olevansa miesoletetun sijasta ottiatuota-oletettu nostaa hameen ilmaan, pyllistää, roikottaa kassejaan kohti kuninkaallisia ja tällä tavoin jakaa kuningashuoneelle queerseksuaalista etnoenergiaa?

- Juuri niin! Eikö olekin ihanaa! Ja ymmärtänet kai, että meidän on saatava oma pyllytysprojektimme alkuun ennen ruotsalaisia. Muutenhan meitä syytetään vain vesitetystä plagioinnista.

Tuleva pääministeri Aalto raapi hieman partaansa ja kysyi sitten melko vaisulla äänellä:

- Mutta… kun asiaa miettii… niin onko tuossa loppulaskussa kuitenkaan mitään järkeä?

- Järkeä? Voi hyvä Touko, kai sinä ymmärrät että kun sinä tähän punavihreään kapearaiteiseen junaan aikanaan hyppäsit niin sinä silloin myös hylkäsit pysyvästi kysymyksen ”onko tässä mitään järkeä”. Ei näillä raiteilla ole kysymys mistään järjestä vaan hyvistä ja tiedostavista fiilareista. Jotka raappahousukansa maksaa, maksaa ja maksaa aina uudestaan.”Vaadi mahdottomia. Kun saat sen, vaadi lisää.”

Tässä vaiheessa tulevan pääministeri Aallon ilme paljasti hänen miettivän että minkähänlaista se olis ollutkaan joku vaikkapa täysin epäpoliittisen parturin elämä Joensuussa. Sitten hän totesi:

- Entäs jos minä kuitenkin kieltäydyn?

- Siinä tapauksessa tuon pyllytyssuunnitelman sisältö vuotaa välittömästi julkisuuteen. Samoin kuin se, että sinä sanoit feminismin etenemiselle ei. Ja sitten saat vastaasi sellaisen feministisen joukkorääkymisen että pitele ja varjele. Yritä vaan alkaa totutella siihen faktaan että keksivät feministit mitä tahansa, ihan-mitä-tahansa, niin uusi punavihreä hallitus näyttää sille joka kerta vihreää valoa koska sen on kertakaikkiaan pakko tehdä niin. Eihän se muuten olisi punavihreä hallitus.

- Tuota… paljonkos sinä niitä pyllyttäjän virkoja olit ajatellut?

- Tuhannen kappaletta. Ainakin näin alkuun.

- No… pannaan sitten kerralla pari tuhatta. Ainakin näin alkuun.

Kiitokset inspiraatiosta Qroquius Kadille ja Toiselle professorille. Ja tuota uuspyllytystä on ainakin Helsingissä jo kertaalleen kokeiltu.

JÄTKÄNKYNTTILÄ

Uusi Suunta osa IV

Naakkamossa, helmikuun 18. vuonna 2039

Naakkamolaisen omakotitaloalueen pihalla oli keski-ikäinen mies ja hänen 12-vuotias tyttärensä Maija. Kello oli kahdeksan aamulla ja Maija auttoi purevassa pakkasessa isäänsä nostamaan Suomen lippua salkoon. Isä naureskeli että on tää Suomen lippu vaan kätevä kun sitä ei oikein pysty nostamaan salkoon väärinpäin. Hän sanoi myös tyttärelleen, että tää on Maija tärkeä juttu tää lippu. Ennen kaikkea se kaikki, mitä se edustaa. Maija piti kiinni lipusta kun isä kiinnitti klipsit ja veti sitten lipun salkoon. Onneksi oli kevyt tuuli joten lippu liehusi ja se oli helpompi viritellä salon kärkeen saakka. Kun lippu oli ylhäällä, isä otti hetkeksi karvahatun pois päästään ja katsoi lippua hiljaisena. Sitten hän sanoi hymyillen Maijalle:

- Mennäänkös vielä käymään liiterissä? Haetaan se illan ohjelmanumero.

Tottahan Maija tuli mukaan. Iskä pilkkoi varsin ohkaisia klapeja ja Maija laittoi ne pulkkaan johon iskä oli laittanut muovipressusta reunukset jolloin pulkka toimi pienenä ahkiona. Sillä oli hyvä viedä klapeja poltettavaksi. Isä kopsautti halkaisemiaan klapeja yhteen jolloin ne päästivät mukavan kuivan kilahduksen ja totesi:

- Otetaan näitä närepuita. Ne on pihkaisia ja paukkuu ja kipinöi sitten illalla mukavasti.

Tokihan Maija oli jo oppinut erottamaan mikä oli närepuuta, mikä koivua, mikä mäntyä ja mikä leppää. Ja mitä kannatti polttaa pesässä ja mitä takassa. Iskä oli opettanut. Nämä näreklapit poltettaisiin illalla kahdessa jätkänkynttilässä mitkä iskä oli laittanut valmiiksi olohuoneen ikkunan eteen. Maijan perheellä asiaa toimittivat kaksi metallista jätkänkynttilän runkoa johon klapit sitten ladottaisiin. Naapureilla Kekkoloilla puolestaan oltiin sahailtu moottorisahalla pari tervaspuista runkoa jätkänkynttilöiksi.

- Ja toi Pensselsson se aina vähän liioittelee. Mutta kyllähän sillä komeat tulet sitten illalla on.

Näin totesi isä hiljaa nauraen. Toinen naapuri Pensselsson oli kova harrastamaan kaikenlaista nikkarointia ja puutyötä. Hän ei oikein osannut elää, jos ei ollut aina ainakin pari rautaa tulessa. Mukava mies hänkin kyllä oli. Hän oli kuskannut takapihalleen ison peltitynnyrin ja laittanut talven aikana kertyneen ylijäämäpuun siihen. Tynnyri oli tullut melkein täyteen. Iskä totesi vielä hymyillen:

- Kyllä toi Pensselsonin tynnyri vähintään hehkuu illalla. Saas nähdä sulaako…

Tänään polteltaisiin jätkänkynttilöitä niin Naakkamossa kuin kaikkialla muualla Suomessa. Maija tiesi minkä vuoksi. Sillä juhlistettaisiin Vapautuksen päivää jolla muistettiin sitä kansannousua joka oli tapahtunut muutama vuosi ennen kuin Maija oli syntynyt. Kansannoususta hänelle olivat kertoneet niin vanhemmat kuin koulun opettajatkin. Kun opettaja oli käynyt läpi kansannousuun johtaneita tapahtumia ja kokonaista aikakautta niin nuoret ja uteliaat oppilaat olivat kyselleet ihmeissään:

- Siis oliko niin, että maan johto oli vapaaehtoisesti luopunut Suomen itsenäisyydestä ja tehnyt siitä jonkun mitättömän liittovaltion maakunnan?

- Ja oliko tosiaan niin, että maan johto oli tieten tahtoen hankkinut maan täyteen vierasmaalaisia ihmisiä elätettäväksi vain siksi että tänne piti saada vierasmaalaisia ihmisiä elätettäväksi? Eihän ne mitään Karjalan evakkoja kumminkaan olleet.

- Oliko ihan oikeasti niin, että vaikka tuo tänne köijätty porukka teki jatkuvasti väkivaltarikoksia suomalaisia kohtaan niin ainoa asia mitä maan johto teki oli ongelman kieltäminen ja asiasta keskustelun muuttamisen rikolliseksi?

- Kuinka tämä yleensä oli mahdollista? Eihän tuollaista voisi nykyään edes kuvitella?

Oppituntia pitänyt koulun rehtori Jarmo Luostarinen oli ollut hetken hiljaa ennen kuin vastasi:

- Ensinnäkin täytyy sanoa, että te nuoret oppilaat esitätte viisaita kysymyksiä. Toisekseen sanon, että nuo kysymykset oltaisiin ennen kansannousua julistettu rikollisiksi. Ja kolmanneksi sanon, että vaikka tuota asiaa on tutkittu yliopistoissakin, niin vieläkään ei olla saatu pitävää vastausta siihen, että miksi tuo kaikki tapahtui. Se on selvää, että maassa joku meni vinksalleen 1990-luvulla. Ehkä jo 1960-luvulla. Kyseiseen kehitykseen – tai taantumiseen – kuului tietysti monia muitakin asioita ja elämänalueita kuin ne, joista te kysyitte. Voidaan sanoa, että päädyimme yhteiskuntaan jossa sairaus oli normitila ja yritys parantaa sairautta nähtiin rikollisena toimintana.

- Joku, se kuuluisa joku sai aikaan tilanteen, että valtaan pääsivät elämästä täysin vieraantuneet ihmiset jotka pakottivat kansan elämään jatkuvasti pahenevassa painajaisessa ja väittivät sitä parhaaksi mahdolliseksi olotilaksi. Mutta mikä se joku oli? Mikä sai tuon kaiken aikaiseksi? Siihen ei ole vieläkään varmaa vastausta. Se, mikä on varmaa, että nykyisin tuollaisen kehityksen varoitusmerkit tunnetaan entistä paremmin. Ja kun ne tunnetaan, ne voidaan estää. Silloin kun minä olen eläkkeellä ja sitten aikanaan tups´ahossa niin teidän vuoronne on estää ne omasta puolestanne. Ja uskon, että tekin tulette onnistumaan. Niin että uusia kansannousuja ei enää tarvittaisi vaan te voisitte keskittyä rakentamaan ja säilyttämään omaa, suomalaista yhteiskuntaamme.

Maija tiesi että iskä oli ollut mukana kansannousussa. Mutta hän ei ollut halunnut hirveästi puhua siitä. Vaikka Maija oli monesti kysynyt hänen jalassaan olevasta arvesta. Työtapaturmana iskä oli sen aina kuitannut mutta tajusihan Maija että luodin jäljiltä se oli. Sitten kun Maija oli täyttänyt edellisenä kesänä kaksitoista vuotta oli isä kertonut:

- Taidat olla jo sen ikäinen että sinulla on oikeus tietää. Minä olin mukana kansannousussa. Naakkamon kansalaiskaartissa. Tai silloinhan me vielä sanottiin sitä suojelukaartiksi. Kansalaiskaarti siitä tuli vasta sitten kun väliaikaishallinto ja sitä seurannut hallitus nimitti kaartit virallisiksi hallituksen yksiköiksi mitä ne ovat vieläkin. Minä olin muitten naakkamolaisten mukana puhdistamassa Radanvarsikaupunkia. Itse asiassa se kävi suhteellisen siististi ja nopeasti. Etnojengit tajusivat että ne ovat saamassa rumasti turpaansa, laskivat aseensa ja suostuivat karkoitukseen ajatellen että koettavat onneaan Ruotsissa jonne ne kuskattiin.

- Entäs tuo arpi? Sinua on ammuttu.

- Ne olivat puolestaan niitä anarkisteja joille silloinen maanpetturihallitus oli antanut aseet ja valtuudet. Anarkomiliiseiksi niitä kutsuttiin. Kamapäissään ne eivät tajunneet tuuliviirin asentoa ja alkoivat ampua. Yhden Mutasen Matin ne saivat hengiltä ja minua osui tuohon oikeaan sääreen. Siihen se loppui se kansannousu minun kohdaltani. Onneksi oli sen verran hyvä tuuri että se luoti meni siististi lihaksesta läpi eikä sattunut sen pahemmin. Toisin kuin sillä Matilla. Se oli kunnon mies.

- Miten niille… anarkisteille kävi?

Iskän kasvoille kohosi varjo ja hän vastasi:

- Niillä ei ollut yhtä hyvä tuuri.

Maija halusi kysyä iskältä vielä Ruotsista. Silloin, kun äiti odotti Maijaa isä oli ollut kansalaiskaartin mukana auttamassa ruotsalaisia joitten maa oli mennyt täyteen kaaokseen. Myös norjalaiset ja tanskalaiset olivat osallistuneet taisteluihin. Sota oli päättynyt niin, että eteläisessä Ruotsissa, tarkemmin sanoen Skånessa oli nyt islamilainen etnovaltio joka pysyi hengissä vain rikkaitten arabimaitten avustuksella. Yhtään ruotsalaista ei siellä enää asunut. Jonkunlainen Gaza potenssiin kolme. Kaikki Ruotsin alueella asuvat etnot oli karkoitettu sinne ja Maija oli lukenut wikipediasta että kuolleita siinä sodassa oli tullut kymmeniä tuhansia.

- Iskä… entäs se Ruotsin juttu… sinä olit sielläkin…

Isän kasvoille tuli vielä synkempi varjo ja hän vastasi:

- No… se oli vähän toisenlainen savotta se… puhutaan siitä sitten kun olet vanhempi.  Mutta ehkä sinun on aika oppia jotakin. Siihen olet jo tarpeeksi vanha.

Isä käveli asekaapilleen jonka avain oli visusti Maijalta piilotettu. Hän aukaisi sen. Sisällä oli pari metsästysasetta ja sitten kaksi muuta asetta jotka hän laittoi pusseihin ja totesi hymyillen Maijalle:

- Lähdetäänkös käymään ampumaradalla?

- Joo!

Äiskäkin tuli mukaan ja ampumaradalla iskä kaivoi asepussistaan esille aseen.

- Tää on RK 72. Tää on iskän kansalaiskaartiase. Alun perin tää on tehty Itä-Saksassa. Semmonenkin valtio oli aikanaan olemassa. Sulle kyllä koulussa opetetaan siitä sitten enemmän. Minä näytän, kuinka tätä käytetään.

Iskä opetti aseen toimintaperiaatteen Maijalle ja se oli yllättävän yksinkertainen. Tietysti ensiksi iskä opetti turvallisuuden. Aseen piippu ei saanut koskaan osoittaa kuin maalitauluja päin.

- Paitsi tietysti vihollista päin. Mutta toivotaan, että sinä et joudu koskaan siihen tilanteeseen. Ja muista, että asetta käsitellään aina, niin kuin se olisi ladattu.

Ampuminen aseella oli helppoa ja Maija sai räiskiä muutaman sarjankin. Sitten äiskä puolestaan kaivoi esille toisen aseen sanoen samalla:

- Nää aseet on se viimeinen lukko jolla me voidaan puolustaa itseämme jos muu ei auta. Onneksi hallintokin sen nykyisin tajuaa ja tukeekin sitä. Ja sen myötä varmistaa, että näitä aseita ei tarvita. Ainakaan enää sisäistä vihollista vastaan. Mutta tämä tässä on puolestaan äiskän kotivara.

Se äidin kotivara oli vanha Nagant-revolveri. Maija opetteli lataamaan sen ja ampui pari rullaa tyhjäksi. Tämän jälkeen isä totesi:

- Jos haluat, niin me voidaan käydä täällä radalla useamminkin.

- Joo!

Maija oli jo aikaisemmin ajatellut että hän kuusitoista vuotta täytettyään liittyisi Kansalaiskaartin pikkulottiin. Mutta siihen oli vielä hieman aikaa. Nyt vietettäisiin Vapautuksen päivää ja se meni Maijalla normaalisti leikkiessä. Hän erosi huomattavasti jostain 2010-luvun ikäisestään esiteinistä sillä hän leikki normaaleja leikkejä ja ennen kaikkea hänellä ei ollut älypuhelinta. Niin kansannousun jälkeinen väliaikaishallinto sekä sitä seuraavat hallitukset olivat tajunneet että alaikäiset olivat alkaneet elää pelottavan syvällä virtuaalimaailmassa ja kieltäneet älypuhelimet alle 16-vuotisilta kokonaan. Maija oli kuullut asiasta historiantunnilla ja ihmetellyt kavereittensa kanssa että minkä ihmeen takia ne heidän ikäisensä lapset olivat kulkeneet koko ajan zombiena se suorakulmio käsissään. Olihan niin paljon muutakin tekemistä.

Iltapäivällä iskä lähti lämmittämään saunaa. Heillä oli omakotitalossaan kyllä myös ihan tavallinen sähkösauna mutta tontilla olevassa ulkorakennuksessa oli vanha puusauna jossa käytiin lähinnä kesäisin. Mutta Vapautuksen päivänä se tuntui jotenkin sopivalta. Pihalle ajoi auto ja sieltä tulivat vieraat. Jääskeläiset. Maija tunsi heidät jo pitkältä ajalta. Jääskeläisillä oli kaksi tytärtä, yksi Maijaa vuotta vanhempi ja yksi vuotta nuorempi ja he olivat tulleet aina juttuun keskenään. Iskä ja Jääskeläisen Pentti paiskasivat pihalla kättä ja katsoivat toisiaan ilmeellä joka kertoi joistain ajoista ja joistain tapahtumista jotka Pentti ja iskä tiesivät mutta joista ei Maijalle oltu kerrottu. Pentti oli ollut iskän mukana niin kansannousussa kuin myöhemmin Ruotsissa ja Pentillä oli poskessaan arpi jonka Maija arveli olevan kranaatinsirpaleen tekemä. Edellisenä kesänä Maija oli ohimennen kuullut osan keskustelusta mitä iskä ja Pentti olivat käyneet saunatauollaan:

- Vaan täytyy sanoo, että se Ruottin savotta jätettiin suotta kesken… olis pitäny hoitaa kerralla loppuun saakka… kun tilanne oli jo hanskassa… mutta sitten ne svedupellet vislasivat pelin poikki… kun olivat ensin rääkyneet meitä apuun…

- Joo… nyt se turpoo siellä Skoonessa ja kun sillä ei tila enää riitä niin se lähtee höökimään taas… eikä se usko kuin lyijyä… ruottalaiset ne näyttää olevan nopeita unohtamaan… hyväuskoiset hölmöt… mutta sen minä sanon kanssa että olis se valtiorikosoikeus voinu pistää muutaman pahimman täältäkin montun syrjälle… onneks ne sentään istuu ne elinkautisensa loppuun asti kumminkin…

- Sukevalla ovat ja mätänevät hjuu… mutta siitä minä olen tyytyväinen että niittasin sen perkeleen takkutukan joka ampui Matin ja haavoitti sinua… törpöltä jumitti vielä pyssy ja se rupes nosteleen tassujaan… laskin sarjan saatanaan… en ole hetkeäkään katunut…

Maija oli ymmärtänyt että nuo jutut eivät olleet tarkoitettu hänen korvilleen. Mutta hänellä vahvistui ymmärrys, että asioita ei voi pitää itsestäänselvyyksinä. Niistä oli usein maksettu raskas hinta. Ja Maijan mielessä kävi että olikohan liian moni ihminen unohtanut sen silloin ennen kansannousua.

Sauna oli lämminnyt ja naiset menivät sinne ensiksi. Maijankin mielestä tässä vanhassa ja kynttilöiden valaisemassa saunassa jossa pesuvesi lämmitettiin padassa oli jokseenkin hieno tunnelma, vaikka ei hän tässä ihan jatkuvasti halunnut käydäkään. Vatipesu oli vähän työlästä vaikka äiskä sen valmiiksi laittoikin Jääskeläisen rouvan kanssa. Mutta niin Maija kuin Jääskeläisen tytöt ymmärsivät, että nyt oli erikoinen päivä. Juhlapäivä jolloin kaikki tehtiin toisin. Vähän niin kuin vanhalla mallilla.

Seuraavaksi menivät saunaan iskä ja Jääskeläisen Pentti. Naiset tekivät sillä aikaa ruokaa. Vapautuksen päivässä ei ollut mitään selkeää kaavaa mitä ruokaa pitäisi laittaa mutta kaikki laittoivat jotain perinteistä suomalaista. Naapurissa Pensselsoneilla tehtiin kuulemma muikkukukkoa. Kekkoloilla väsättiin karjalanpaistia. Mutta täällä tehtiin hirvikäristystä ja perunamuussia. Iskä oli viillellyt jäisen hirvenpaistin lastuiksi ennen saunaan menoaan ja äiskä valmisti ruuan valmiiksi. Tytöt pelailivat sillä aikaa keskenään Mustaa Pekkaa ja Jääskeläisten äiti sanoi että tiedättekös tytöt, tuokin oli kielletty peli ennen kansannousua. Tyttöjä nauratti. Se taisi vähän narrata. Mikä tässä pelissä niin ihmeellistä oli? Miksi ihmeessä se oltaisiin kielletty? Kun tytöt pelasivat, niin Maijan vieressä oli perheen vanha ja viisas labradorinnoutaja Romppanen joka oli hengessä mukana vaikka ei ehkä pelistä kaikkea ymmärtänytkään.

Kun miehet olivat tulleet saunasta ja hirvenkäristys oli syöty kävi iskä ja Pentti ottamassa lipun salosta ja kysyivät sitten Maijalta että haluakkos tulla sytyttämään jätkänkynttilät. Tottahan Maija halusi. Isä lorotti jätkänkynttilöihin sytytysnestettä ja antoi Maijalle sitten rasian myrskytulitikkuja. Jääskeläisen Pentti totesi:

- Ne on muuten nuo myrskytikut yksiä maailman parhaimpia keksintöjä. Jeesusteipin ja sen styroksisen ulkohuussin persreunuksen lisäksi.

Molemmat jätkänkynttilät syttyivät ensimmäisellä yrityksellä ja isä katsoi Maijaa ylpeänä. Naapurissa Pensselson oli sytyttänyt omansa jo hieman aikaisemmin ja tynnyristä roihuavat liekit muistuttivat liekinheitintä. Selvässä laitamyötäisessä oleva Pensselson kävi lisäämässä tynnyriin vielä pari ämpärillistä puurojua ja huusi tulta ruokkiessaan:

- Siel palloit suvakkiloihe perskarvat! Mpähähähää!

Niin Maijan oma perhe kuin Jääskeläiset katselivat jätkänkynttilöitä olohuoneesta. Jätkänkynttilöitä paloi kaikkialla ympäristössä. Aikuiset nauttivat – päivän perinteen mukaisesti – Koskenkorvaa puolukkamehulla. Puolukat oltiin poimittu porukalla viime syksynä ja äiskä oli tehnyt niistä mehumaijassa mehua. Tytöille oli varattu Fazerin sinistä, Fazerin parhaita, pihlajanmarjakarkkeja ja perinteistä sitruunasoodaa.

Ilta kului rauhallisesti ja välillä iskä ja Pentti veivät jätkänkynttilöihin lisää närepuita jotka paukkuivat ja kipinöivät mukavasti. Jossain vaiheessa aikuiset skoolasivat maljojaan ja totesivat:

- Suomelle. Ja sille, ettei koskaan enää. Ei milloinkaan.

Kymmenen aikaan aikuiset aukaisivat television. Suomen kansannoususta ei oltu vielä tehty sellaista elokuvaa kuin Tuntematon Sotilas jota katsottiin aina itsenäisyyspäivänä. Sen sijaan oli tapana,  että Vapautuksen päivänä katsottiin lakkautetun Yleisradion tilalle perustetun Kansalaiskanavan tekemä dokumentti ”Kun kansa vapautti itsensä”. Maijaa alkoi väsyttää ja sen huomasi myös Romppanen joka laittoi kuononsa hänen polvensa päälle ja totesi viisaasti:

- Mrrröölgllöll murr wuff.

- Iskä. Minä taidan mennä nukkumaan.

- No joo, käypä hambapesulla niin minä tulen peittelemään. Vaikka iso tyttöhän sinä jo olet.

Jääskeläisen Pentti totesi puolestaan:

- Taitaa ne meidänkin plikat olla jo petikunnossa. Me aikuiset valvotaan vielä vähän aikaa.

Maija pesi hampaansa ja meni huoneeseensa. Romppanen vahti vieressä kun iskä peitteli hänet ja antoi vielä hyvänyön suukon otsalle. Sitten Romppanen puolestaan antoi vielä perusteellisemman hyvänyönsuukon jossa tuli Maijan naama vielä kertaalleen pestyä. Sitten Romppanen hyppäsi sänkyyn Maijan jalkopäähän, käpertyi kerälle ja totesi vielä:

- Mörlllglgl örr.

Niinhän se oli. Tätä unta ei häirittäisi. Olohuoneesta kuului aikuisten hiljainen puheensorina. He jatkoivat vielä Vapautuksen päivää. Romppanen päästi pitkän koiranhuokauksen ja painoi päänsä Maijan jalkaa vasten. Pian huoneesta alkoi kuulua niin tytön kuin koiran uninen tuhina.

Jatkoa Uusi Suunta-tarinoille

I

II

II½

III

PALJASTA PROTESTIPINTAA

Eli ymmärrysharjoitus feministisestä alastomuudesta

Niin kuin lukija on matkan varrella saattanut huomatakin niin meikäläinen on tällainen yli viisikymppinen arvokonservatiivi raappahousujätkä joka ei oikein aina ymmärrä nykymaailman menoa. Sen – ei ehkä niin yllättävän – huomaamisen myötä voidaan mennä erääseen uutiseen ja sen myötä heräävään ihmettelyyn, sottailuun ja tuumailuun sekä jälleen kerran pyrkimykseen ymmärtää.

Uutinenhan on itsessään ihan selkeä ja siinä paha lienee saanut palkkansa eli USA:n voimistelumaajoukkueen entinen lääkäri Larry Nassar tuomittiin tammikuussa 175 vuodeksi vankeuteen kymmenien nuorten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Rankat on vissiin olleet teot kun on tullut noin rankka tuomiokin.

Sitten uutisessa kerrotaan eräästä kyseisen hepun uhrista eli telinevoimistelija Aly Raismanista joka protestoi miehen tekoja näillä sanoilla:

- Käytit väärin valtaa ja luottamusta, jotka minä ja monet muut annoimme sinulle. Olen varma, etten tule koskaan antamaan anteeksi sitä, miten kamalalla tavalla manipuloit ja hyväksikäytit minua.

A vot. Eipä mulla tuohon mitään lisättävää. Ihmisten pitää elää ihmisiksi. Mutta sitten mulla loppuu hahmotuskyky kun kyseinen Raisman jatkaa protestointiaan. Jaa mitenkö? No, alastonkuvilla tietenkin:

Kyseisen voimistelija viestittää Iltalehden komppaamana alastonkuvillaan että ”naisten ei tarvitse olla vaatimattomia ollakseen arvostettuja”. Ei tartte niin. Kai tuo olis muutenkin ymmärretty. Mutta miten tuo alastomuus tuota ideaa painottaa ja tekee vakavammin otettavaksi? Ja mitenkäs, jos joku toinen nainen esiintyy täsmälleen samanlaisessa kuvassa ilman nahkaan tussattua tekstiä ja ilman minkäänlaista feminististä painotusta niin onkos hän sitten puolestaan löyhäpäinen horo joka suostuu siihen että nainen esineellistetään?

Jokainen toimii tietysti tavallaan ja tyylillään ja tämähän ei ole suinkaan ensimmäinen kerta kun naiset protestoivat tasa-arvon ja muitten pitkien sanojen puolesta vähentämällä vaatetustaan. Ja se pistää puolestaan minut miettimään vielä kerran että millä tavoin se nakuna esiintyminen vahvistaa protestia ja saa esitetyt vaatimukset jotenkin vakuuttavammaksi? Kun tästäkin tapauksesta loppulaskussa mulle jäi mieleen vain hyvännäköinen nainen joka esittelee kaunista alastonta vartaloaan. Ei se minusta yhtään valveutuneempaa yksilöä tee eikä saa yhtymään johonkin kollektiiviseen miehiseen anteeksipyyntöön. Samoin kuin ei tee naisten vähävaatteinen protestointi yleensäkään josta pieni potpurri seuraavana:

Väkisinkin mieleen tulee ajatus että onko tässä kyse jostain vakavasti otettavasta protestoinnista vai pelkästä ekshippailusta? Mieleen palaa muistikuva siitä Susan Kurosesta / Ruususesta / Whatever joka ajatteli tekevänsä Matti Vanhaselle jonkunlaisen vastaiskun ja poseerasi niukoissa alusvaatteissa muistaakseni Hymy-lehdessä. Saaden aikaan lähinnä äärimmäisen myötähäpeän.

Onhan meinaan olemassa ihan asiallistakin protestointia, jolla vastustetaan järjestelmää joka on oikeasti patriarkaalinen ja törkeästi naista alistava. Tässä kuvassa eräs teheranilainen nainen vastustaa sitä järjestelmää. Protesti on toimiva eikä tissejä tarvitse asiakseen esitellä:

Hän riisuu julkisesti huivinsa ja saattaa samalla itsensä kuolemanvaaraan. Myös erittäin asiallinen naisten asemaa – vaatteet päällä – puolustava henkilö on tässä:

Eli Ayaan Hirsi Ali. Joka henkensä uhalla puolustaa naisia heitä oikeasti sortavaa järjestelmää vastaan. Ja joka on länsimaisille feministeille sen myötä totaalinen epähenkilö. Kas kun se naista sortava ja puolikuuta palvova järjestelmä onkin feministisen ajattelun mukaan rauhan- ja tasa-arvon uskonto. Ainoa naista sortava järjestelmä on valkoisten heteromiesten rakentama yhteiskunta joka toisaalta on hankkinut naisille paljon paremmat ja ennen kaikkea turvallisemmat olot kuin tuo kyseinen puolikuun palvonta. Länsimaista feminismiä katsellessa päätyy väkisinkin kahteen johtopäätökseen:

a) Se haluaa – turvallisissa ja valvotussa olosuhteissa – uhriutua vain siitä, mikä sille itselleen sopii.

b) Niistä asioista, joissa sen logiikka pettää, se haluaa vaiettavan. Sillä jos niistä asioista laajemmin puhuttaisiin, se saisi länsimaisen feministin näyttämään juuri siltä mitä hän onkin eli vajaaälyiseltä pelleltä.

Niin kuin tuli todettua, niin minä en hahmota nykymaailma ja ehkä tuossa paljaan nahkan esittelyssä on taustalla joku elämää suurempi viisaus jota minä en vaan ymmärrä. Minähän joudun tsuhnan helvettiin joka tapauksessa joten ei minusta tartte välittää. Muistutetaan vielä loppuun Tapio Rautavaaran sanoin että onhan sitä aikanaan suomalaiset miehetkin joutuneet protestoimaan. Ja vielä ihan vaatteet päällä:

ANTERO LÄRVÄNEN JA EPÄILYKSEN PIRU

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen. Olette Huitsinnevadan paikallisradion suorassa unhuman interest-lähetyksessä jossa tällä kertaa vieraanamme on hyvin vaikutusvaltainen kaikenlaisten asioitten taustavaikuttaja jonka merkitys on suurempi kuin uskottekaan. Pinnanmaalainen yleisö ei ole hänestä aikaisemmin juuri kuullut mutta me täällä radiossa olemme saaneet kunnian tutustua häneen jo aikaisemmin. Tervetuloa lähetykseen, Oy Helvetti Ab:n kiertävä järjen valon suurlähettiläs Epäilyksen Piru eli tuttavallisemmin Epi:

- Kiitos, Antero ja miellän suurena kunniana sen, että saan esittäytyä järkeville ja asiallisille pinnanmaalaisille ihmisille. Mehän sinun ja äänimiesten kanssa sinänsä siis tunnemmekin toisemme jo ennestään ja olemme useammankin kerran saunoneet Hotelli Yrjöperskeleen ylläpitämässä mainiossa Persaukistenniemen mökkikylässä.

- Ja sinne ollaan luonnollisesti menossa myös tämän lähetyksen jälkeen. Mutta kerrotko Epi ensiksi hieman työsi luonteesta?

- Niin kuin nimenikin jo kertoo, tehtäväni on herättää epäilyksiä. Siis nimenomaan herättää uinuvia ja orastavia sellaisia. Ei luoda niitä tyhjästä. Sellainen olisi toimivaltani ulkopuolella ja linja niin Oy Helvetti Ab:ssa kuin sen kanssa kilpailevassa Yläkerran Firmassa on se, että ihmisellä on vapaus valita, olivat ne valinnat kuinka typeriä hyvänsä. Ja koska tilanne on tämä, pyrin tietysti työssäni ottamaan kontaktia juuri niihin ihmisiin joilla tämä epäilyksen tynkä on jo olemassa. Itse asiassa asiakaskuntaani ei kuulu juurikaan tavallisia pinnanmaalaisia ihmisiä, koska heillä ovat perusarvot jo muutenkin kunnossa ja heidän kohdallaan epäily keskittyy pieniin ja jokapäiväisiin asioihin eikä niitä silloin sanota edes epäilyksi vaan terveeksi harkinnaksi ja lautamiesjärjen käytöksi.

- Eli toimit siis pääosin muualla Suomessa?

- Kyllä. Jokaisella maalla ja kielialueella on tietysti oma epäilyksen pirunsa ja täällä Suomessa ruotsinkielistä väestöä puolestaan palvelee kollegani Hjärnspök.

- Osaisitko kertoa hieman tarkemmin asiakaskunnastasi?

- Pääosin sen voisi jakaa kolmeen erilliseen ryhmään.

- Mikä on ensimmäinen ryhmä.

- No ensimmäinen on se, joka on tietysti työtäni ajatellen se kaikkein hedelmällisin ryhmä eli puhtaat opportunistit. Ja juuri kyseinen ryhmä on sitä kaikkein vaikutusvaltaisinta porukkaa sillä heitä löytyy sekä poliittisesta koneistosta, virkamiehistöstä että osittain mediasta. He tietävät kyllä oikein hyvin sen mitä ovat toiminnallaan saaneet aikaiseksi ja tietävät sen myös olevan omaa kansaansa kohtaan haitallista, vaarallista ja suorastaan rikollista mutta he eivät välitä siitä sillä heitä kiihottaa raha, valta ja asema sekä sitä kautta tietysti kasvojen säilyttäminen. Joten sekä saadakseen  että säilyttääkseen nuo edut he ovat hypänneet kyytiin ja pysyvät federalistisessa ja punavihreässä junassa vaikka suuri osa heistä ei edes usko sen varsinaiseen opilliseen sisältöön. Keskusteluissani heidän kanssaan olen saavuttanut suurta edistystä mutta he eivät uskalla ottaa sitä riskiä että puhkaisisivat omalta osaltaan tuon mammuttimaiseksi kasvaneen paiseen. Heistä ei vain ole siihen. Uskallus ei riitä, koska näiltä ihmisiltä puuttuu kokonaan moraalinen selkäranka. Lisäksi heillä tuntuu olevan tietynlainen yhteinen puolustusmekanismi epäilystä vastaan.

- Minkälainen puolustusmekanismi?

- Uni. Tarkemmin sanottuna painajainen. Hyvin moni heistä näkee usein samaa unta.

- Minkälainen tämä uni on?

- Siinä he elävät tulevaisuudessa ja ovat valtiorikostuomioistuimessa syytettynä. Unessa tuomari alkaa puhua ja hän puhuu heille aina näillä sanoilla:

”Osallisuudesta sekä törkeään maanpetokseen että valtiopetokseen. Osallisuudesta yhteiskunnallista valta-asemaa käyttäen kansalaisten turvallisuuden tietoiseen heikentämiseen ja sitä kautta avunannosta murhiin, tappoihin, ryöstöihin, raiskauksiin ja pahoinpitelyihin. Osallisuudesta yhteiskuntarauhan romuttamiseen. Osallisuudesta yhteiskunnallisen luottamuksen romuttamiseen. Osallisuudesta aktiiviseen sananvapauden tukahduttamiseen. Osallisuudesta koululaitoksen muuttamisessa poliittisen propagandan välineeksi. Osallisuudesta oikeuslaitoksen muuttamisessa poliittisen manipuloinnin sekä kansalaisten alistamisen ja hiljentämisen välineeksi. Osallisuudesta kantaväestön muuttamisessa toisen luokan kansalaisiksi. Sekä osallisuudesta ennenäkemättömän typerään ja vaaralliseen etnisen väestörakenteen muutoskokeiluun tuomitaan syytetty kärsimään…”

- ja silloin, ennen kuin tuomari ehtii viimeistellä lauseensa, he heräävät.

- No hemmetti, tuo on aika ovela puolustusmekanismi. Tuon unen jälkeen aito opportunisti kyllä jaksaa taas yhden päivän julistaa että federalismi tarkoittaa laajennettua itsenäisyyttä, monikultturismi on välttämätöntä rikkautta, etninen väkivalta on seuraus suomalaisten vääristä asenteista ja vaikka meitä suomalaisia ei ole olemassakaan niin meillä suomalaisilla on silti päivä päivältä kasvava velvollisuus. Ja ennen kaikkea tuosta unesta saa uutta virtaa pyrkiä kaiken arvostelun kieltämiseen ja mielellään kriminalisoimiseen. Mutta minkäslainen asiakasryhmä se kakkosryhmä sitten on?

- Meidän epäilyksen pirujen keskuudessa heitä kutsutaan nimellä ”mimosat”. Heissä on kaksi yhteistä piirrettä. Ensinnäkin he aivan aidosti uskovat tuohon punavihreään epistolaan eikä mikään – ei varsinkaan faktat – horjuta heidän uskoaan. Toiseksi heidän varsin heikko egonsa rakentuu juuri nimenomaan tuohon punavihreyteen ja ennen kaikkea sen mahdollisimman julkiseen tunnustamiseen. Sen ansiosta he voivat kuvitella olevansa jotain paljon enemmän ja paljon parempaa kuin niin sanottu raappahousukansa, joka muuten elättää nuo mimosat. Jos heidän uskonsa pohja romahtaa, niin heidän egonsa pohja romahtaa myös ja jäljelle jää silloin vain ihminen itse. Joka siinä tilanteessa ymmärtää olevansa nolla kertaa nolla jaettuna nollalla. Näin ollen ymmärtänet, että he ovat hyvin vaikeita asiakkaita. Suurin osa ei edes näe minua ja ne harvat jotka näkevät puolestaan mököttävät, pitävät mykkäkoulua eivätkä suostu minkäänlaiseen keskusteluun.

- Tässä mimosa-ryhmässä on myös tietty alaryhmä joka on kyllä saman tyyppinen mutta se koostuu kokonaisuudessaan virkakoneiston toimistopöytäosastosta. Juuri siitä, jolla ei ole päässään minkäänlaisia omia ajatuksia ja muualta syötetty epistola on sitten heille se ainoa totuus johon uskoa mutta myös heille se saavutettu asema on hyvin tärkeä, itse asiassa välttämätön ja nimenomaan asemaan heidän egonsa pohjautuu. Koska mitään muuta heillä ei ole. Onkin sitten sattuman kauppaa, että kuka sen epistolan heille pääsee syöttämään ja tällaista asiakastyyppiä minulla on ollut asiakkaanani niin kauan kuin on ollut jollain lailla järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Aikanaan heillä oli koppalakit ja nykyään jakkupuku.

- Ymmärrän  että tämä mimosatyyppinen asiakaskunta on sinulle ja kollegoillesi todella haastava. Entäs se kolmas asiakastyyppi?

- Se kolmas niin… se on ongelmallinen… kovasti ongelmallinen… kun siihen ei oikein pääse vaikuttamaan… se vaikutuksen ikkuna kun on niin lyhytaikainen…

- Mitä tarkoitat?

- Tarkoitan aivan tavallisia suomalaisia. Tervejärkisiä sellaisia. Ihmisiä, jotka elävät ihmisiksi ja jotka myös aivan hyvin ymmärtävät, mikä tässä vallitsevassa järjestelmässä on pielessä. Ihmisiä, jotka eivät oikeastaan tarvitsisi epäilyksen pirujen palveluksia. Muussa kuin yhdessä asiassa. He kaikki kärsivät koppipsykoosista.

- Koppipsykoosista?

- Siitäpä hyvinkin. Siis tarkemmin sanoen äänestyskoppipsykoosista. Sanotaan että tommonen tavallinen demareitten, kepun tai kokoomuksen äänestäjä mieltää ja ymmärtää että maan asiat ovat ajettu perseelleen, tietää täsmälleen mikä on perseellään ja haluaa muutosta. Sitten kun tulee vaalit, niin hän menee äänestämään ja äänestää edelleenkin niitä samoja demareita, kepua ja kokoomusta odottaen sitä muutosta jota ei koskaan tule. Jos hän on oikein ärrinpurrillaan niin hän vaihtaa demareista kepuun, kepusta kokoomukseen jne. Ja sitten hän seuraavat neljä vuotta mutisee että kyllä tässä maassa on vaan paljon mälsää tajuamatta että ongelma on juuri hän itse ja hänen äänestysratkaisunsa. Jonka hän sitten seuraavissa vaaleissa jälleen toistaa.

- Kyseinen äänestäjä kyllä mielessään tietää taudin ja tietää lääkkeenkin mutta panee silti kerta toisensa jälkeen käden kuumalle hellalle ajatellen, että josko se ei tällä kertaa polttaisi. Jotain kummaa tapahtuu vaalien toimitsijapöydän ja äänestyskopin välissä ja muuttaa kyseiset äänestäjät hetkeksi tahdottomiksi hallintozombieiksi. Itse asiassa tämän omituisen ilmiön parissa tehdään tutkimusyhteistyötä ylä- ja alakerran firmojen välillä. Kummankin firman parhaat klönttimekaniikan tutkijat ovat selvittämässä tämän arvoituksen syytä mutta tutkimuksen matka on kovin, kovin pitkä.

- Täytyy tämmösenä maan matosena olla kateellinen teidän osaamisellenne ja resursseille. Meillä maan pinnalla kun ei olla oikein kunnolla otettu selkoa edes kvanttimekaniikasta saati sitten klönttimekaniikasta. Ovatko ne muuten samoja tutkijoita jotka yrittävät aukoa feminististä logiikkaa?

- Ei, se on eri porukkaa. Katsos Antero, kun sen feministisen logiikan aukipurkaminen on äärimmäisen vaarallista. Jos se aukeaa liian nopeasti ja suojaamatta se saattaa aiheuttaa vakavan repeämän aika-avaruudessa ja pahimmillaan jopa ympäröivän universumin tuhon. Siksi feminististä logiikkaa tutkitaan erillisessä suojaulottuvuudessa ja sitä tutkivat ylä- ja alakerran tutkijat ottavat suuren henkilökohtaisen riskin. Antilogiikan huolimaton käsittely on nimittäin vielä antimateriaakin vaarallisempaa.

- Täytyypä tässä Huitsinnevadan paikallisradion puolesta esittää lämmin kiitos ja kunnianosoitus noille rohkeille tutkijaenkeleille ja –demoneille jotka tekevät pyyteetöntä työtä ihmiskunnan hyväksi. Mutta kerrotko vielä minkälaisia henkilökohtaisia tuntemuksia työsi sinulle saa aikaiseksi?

- Onhan se aika ajoin kovin raskasta. Tämä kun on kumminkin puhtaasti palveluammatti ja palaute on hyvin harvoin kiitollista. Päinvastoin, suurin osa asiakaskunnastani mieltää minut vitsauksena. Mutta tietyt onnistumisen kokemukset auttavat kuitenkin jatkamaan.

- Epäilyksen Piru, lämmin kiitos  haastattelustanne ja voimia vaativaan ja tärkeään työhönne. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. No niin, äänimiehet, sitten jätkät ja Epi Ransittiin ja suunta kohti Lällävettä.

- Tuleehan Ykä myös?

 - Joo, mutta hieman meidän jälkeemme. Kas kun hotellin pitopalvelun velvollisuudet kutsuvat. Hömpstadin voimalaitoksessa vietetään tänään kolmannen väsynytvesireaktorin harjakaisia ja Hotelli Yrjöperskeleeltä on tilattu sinne neljäkymmentä laatikollista tuoretta koppavoituita. Ykä on kuskaamassa niitä sinne.

- Hienoa päästä saunomaan tällä tutulla porukalla. Niin kuin tiedät, että työni kautta ei pahemmin tule tutustuttua kovin inspiroivaan ihmisseuraan. Ei muuta kuin Ransitti käyntiin, suunta saunalle ja paljon tsössiä!

*

Päivän alkaessa jo hieman hämärtymään saapui Persaukistenniemen mökkikylän mökki nro viitosen edustalle Huitsinnevadan paikallisradion Ransitti. Hieman myöhemmin sinne saapui myös vanha UAZ-paku jonka kyljessä luki Hotelli Yrjöperskeles. Mökin saunan piisistä alkoi nousta savu ja pian löylyistä nautti neljä suomalaista ajatusten vastarintaliikkeen miestä, yksi työteliäs ja rehellinen piru sekä maailman ainoa puhuva kiuas.

Saunan viereisessä männyssä korppipariskunta kuulosteli tsössin suhinaa ja hyväntuulista puheensorinaa. Nuo tutut korpit tiesivät että tälle porukalle ei myyty rähinäviinaa. Mökin vesiränneissä kiristyvä pakkanen paukahteli, jäätyneen Lälläveden lahdukan toisella puolella kaakanaparvi säesti saunasessiota pulinallaan ja ympäristön koirat kävivät kuonobookissa kiivasta keskustelua menneen päivän tapahtumista. Epäilyksen Piru tuumasi muille saunojille että on se vaan sentään hyvä, että helvetillisen raskaan työn raatajalle löytyy aika ajoin hyvää seuraa ja paikka missä voi huilata raskaasta työstä…