Nykyisinä internetin aikana niin vallanpitäjiä, toimittajia kuin muutenkin edistyksellistä väkeä jurppii se, että tavalliset ihmiset eivät enää oikein tahdo alistua opastettavan osaan, vaan tuppaavat ajatella itsekin, ja internetin ansiosta vielä löytävät, juuttaat, ajatuksilleen julkaisukanavan.
Tämähän ei sovi, ja varsinkin lehdistön taholta meitä pyritään kovasti opettamaan, että ajatuksenne ovat vääriä, eikä niitä tulisi sen vuoksi vatvoa. Varsinaisia perusteita tälle väitteelle ei tietenkään ole, mutta yleinen kaava on se, että väitettä tukemaan hankitaan jonkunsorttinen älyllinen auktoriteetti, tai ainakin lehden sellaiseksi nostama henkilö. Tällä henkilöllä ei sinänsä ole itselläkään esittää muuta kuin joitakin hokemia, mutta koska kyseessä on – ainakin lehden mielestä – auktoriteetti, niin asia vaan on niin kuin hän sanoo.
Tätä menetelmää käyttää ehkä tuoreimpana esimerkkinä Kirkko&Kaupunki-lehti (kiitos taas Roopelle valppaasta mediaseurannasta), joka marssittaa meitä rahvaanomaisia opettamaan älyllisen auktoriteetin Jussi Förbomin. Lehti tituleeraa hepun tietokirjailijaksi, ja onhan tietokirjailija kiistatta älyllinen auktoriteetti. Tämmönen yksinkertaisempi sinänsä saattaa tuumia, että heppu on julkaissut yhden kirjan, jota myydään pamflettina, ja silloin saattaa miettiä, että onko kyseessä tietokirjailija vaiko mielipidekirjoittaja, mutta ainakin Kirkko&Kaupunki on antanut miehelle älyllisen auktoriteetin aseman, joten mikäs meikäläinen on sitä kyseenalaistamaan.
Ja älyllistä auktoriteettiaan mies sitten käyttääkin raskaalla kädellä ja toteaa, että niin kutsuttu maahanmuuttokriittisyys on vainoharhaisuutta. Mitään islamisaatiota ei ole olemassakaan. Samaan syssyyn mies sanoo, että hyvinvointijärjestelmän tahallinen kuppaus on satua. Varsinaisia perusteita hän ei vaivaudu kertomaan, vaan toteaa vain, että kriittiseksi naamioidun vihan takana on yksinkertaisesti pelko, ja pelon kohde on täytynyt institutionalisoida, jotta huomio kohdistuisi siihen eikä omaan tunnereaktioon. Muutenhan kaikki näyttäisi vain puhujan omalta pelolta.
Vainoharhaisuutta ja pelkotiloja. Vaikka kuulun sivistymättömään ja rahvaanomaiseen kansanosaan, niin työni puolesta tiedän kumminkin sen, että korvien väliä koskevia diagnooseja voi tehdä vain siihen pätevät henkilöt eli psykiatrit, eivätkä hekään tee diagnooseja ihmisryhmistä, vaan ainoastaan yhdestä henkilöstä kerrallaan. Heillä on myös perusteita diagnooseilleen. Kirkko&Kaupunki ei sinänsä tästä välitä, koska Förbum on älyllinen auktoriteetti. Tai ainakin Kirkko&Kaupungin mielestä hän on sellainen.
Minun vähäosaisemman mielestä kaveri esiintyy varsin hyökäävästi, kun tuomitsee melkoisen osan suomalaisia latva-b:ksi, mutta Kirkko&Kaupunki toteaa, että mies ei hyökkää, vaan analysoi. Förbom sen sijaan itse kokee olevansa hyökkäyksen kohteena ja toteaa, että akateemisia rasismitutkijoita uhkaillaan, mihin hän osaa vielä todisteeksi sanoa, että Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto on verrannut Suomea Stalinin Neuvostoliittoon, jossa tosin uhkaajana oli valtio kansalaisia kohtaan eikä toisinpäin. Vähän kovempia todisteita noihin väitteisiin kaivattaisiin, niin tässä tapauksessa kuin monessa muussakin väitteessä, mutta kai se riittää, että älyllinen auktoriteetti toteaa, että uhkailtu on. Ehkä uhkailu on niin hienovarainen taito, että uhkausten löytymistä rivien välistä varten tarvitaan terävämpi päänuppi kuin minulla.
Edistyksellisten hokemien pönkittäjiksi hankituilla älyllisillä auktoriteeteilla on usein sellaista tietoa, mitä ei haalariväellä ole, eikö Förbom tee poikkeusta. Hänhän nimittäin toteaa, että mikäli politiikan tehtävä on kansallisista eduista huolehtiminen, niin silloin kansainväliset ihmisoikeussopimukset joutavat roskiin.
Förbomilla on kiistatta asiasta enemmän tietoa kuin vaikkapa minulla, sillä en ole vielä törmännyt yhteenkään maailmanlajuiseen sopimukseen, jossa valtioita kielletään ajamasta kansallisia etuja. En ole myöskään törmännyt sopimukseen, jossa määritellään persaukisuus automaattiseksi turvapaikan saamisen perusteeksi. En ole myöskään tavannut sopimusta, jonka mukaan persaukiseksi todetaan henkilö, jolla on varaa tulla Suomeen toiselta puolelta maailmaa.
Sinänsä arvostan Förbomia rehellisyydestä, koska eihän mies väitä, että porukan rahtaamisesta tänne elätettäväksi olisi meille varsinaisille suomalaisille mitään hyötyä. Hän vaan haluaa sen tapahtuvan, koska se tuntuu hänestä hyvältä. Toivoisin tietysti häneltä älyllisenä auktoriteettina hieman lukuja siitä, että kuinka paljon porukkaa me voidaan hänen mielestään tänne ottaa, onko jossain raja, vai onko piikki loputon. Vaan siinähän on kyse numeroista, ja numerot ovat ideologian rinnalla tietysti melko rahvaanomaisia.
Ja tuskinpa Förbom niistä numeroista välittää. Niin kuin ei myöskään siitä, kuka hänen ideologiset haaveensa maksaa. Kai se on se sama porukka, joka hänetkin elättää, ja joita hän opettaa. Vaikkei porukka välttämättä häntä pyytänytkään opettamaan.
Joka tapauksessa Kirkko&Kaupunki mieltää Förbomin sen verran raskaan sarjan auktoriteetiksi, että hänen opetuksiaan tulisi tavallisen ihmisen kuunnella. Itsehän erosin kirkosta jo silloin, kun Lada oli Suomen myydyin auto, mutta joku vuosi sitten tuumin, että liityn takaisin. Ihan piruuttaan, vähän niin kuin protestiksi kaikelle islam-hypetykselle. Mutta niin kirkko kuin sen äänitorvi ovat tehneet kaikkensa, että en liittyisi. Hyvällä menestyksellä. Eli ei pidä väittää, etteikö kirkko onnistuisi jossakin.
Niin, muuten. Förbom mainostaa olevansa papin poika. Mulle tulee tosta mieleen eräs toinen papin poika, joka oli myös aatteissaan vahva ja mielipiteissään järkähtämätön. Ilmari Salpakari. Hänellähän oli ratkaisu niille, joissa oli hänelle vastenmielisen aatteen haju, eli riviin ja tulta. En usko Förbomin välttämättä haluavan minua hengiltä, mutta melko vastenmieliseltä minäkin taidan hänelle haista. Salliikohan hän sen, että olen eri mieltä hänen kanssaan? Eikös sekin ole jonkunlainen ihmisoikeus?
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
31 minuuttia sitten