- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä
Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan
Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä. Aiheenamme on tällä kertaa tuoreeltaan
jaetut journalistipalkinnot, jotka ovat herättäneet lukijoissamme ja
kuulijoissamme hieman ihmetystä. Lukijamme ovat mieltäneet, että palkinnot on
jaettu peräti epävarmoin, ettei jopa poliittisin perustein. Toimituksessa
todettiin, että median edustajilta on aivan turha lähteä asian tiimoilta
kyselemään, sillä eihän sieltä perinteiseen tapaan kuulla muuta kuin vanhaa
tuttua haavaadeshalluaihassukssäädäätä, joten päätimme hankkia jälleen kerran
asiaa selvittämään rautaisen ammattilaisen, eli tohtori Adolf Butlerin. Tohtori
Butler, tervetuloa lähetykseen.
-
Kiitos, Antero, ja morjens Hösse sekä Pertta ja tervehdys koko
pinnanmaalaiselle yleisölle. Olen muuten sitä mieltä, että selitteläätiön ja
soveltavan spedestetiikan perspektiivistä palkinnot sattuivat enemmän kuin
kohdalleen.
- Niin, jos mennään ensiksi tähän Vuoden
Journalisti-palkintoon. Sen sai Saska Saarikoski. Näin lukevan yleisön
näkökulmasta Saarikoski on katkera jätkä, joka on huomannut, ettei häntä oteta
vakavasti ja sen vuoksi hän tekee avautumisia, joitten jälkeen hänet otetaan
vielä vähemmän vakavasti. Oliko tämä todellakin parasta, mitä medialla oli
viime vuonna tarjota?
-
Kysehän ei ole siitä, oliko tämä parasta, mitä medialla oli tarjota. Ja missään
nimessä kyse ei ole siitä, mikä lukevaa yleisöä miellyttää. Onhan totta, että
Saska on ottanut viime aikoina aika pahaa henkistä osumaa ja hänellä ei ole
tarvittavaa substanssia, jolla saada jauhot suuhun arvostelijoille. Tämän
vuoksi palkinto on paikallaan, sillä se antaa Saskalle hieman lohtua. Vähän
niin kuin uskolliselle koiralle, jolle annetaan nami, kun se noutaa heitetyn
kepin. Se ei ole kuitenkaan suurin syy. Palkinto on osoitus median
lojaalisuudesta. Se on osoitus ja muistutus siitä, että ei media suinkaan
kirjoita materiaaliaan lukijoille, vaan se kirjoittaa toisille toimittajille.
Saska Saarikoski on ansiokkaasti kirjoittanut tuotantoaan nimenomaan toisille
toimittajille, ja on rohkeasti tehnyt sen valinnan, että lukijan mielipiteellä
ei todellakaan ole mitään merkitystä. Saska on kasvattaja. Sinänsä hänen
kasvatuksensa tosin uppoaa vain niihin, jotka jo alun perinkin jakavat Saskan
arvomaailman, joten tulokset laajemmassa mitassa ovat melko vähäisiä, mutta
tärkeintä onkin hyvä tahto ja luja usko. Siksi palkinto sattui oikealle
miehelle.
- Saarikosken saaman palkinnon
perusteluissa todettiin erityisesti, että Saarikoski ”kyseenalaistaa
vallitsevia käsityksiä”. Kun ottaa huomioon, että harva heppu kannattaa ja
julistaa niin paljon vallitsevaa monikulttuurisuusideologiaa ylistävää
käsitystä kuin Saarikoski voi kyllä todeta, että perustelut hieman ontuvat.
-
No eiväthän ne millään tavoin ole ontuvia. Kysehän on näkökulmasta.
Toimittajakin on sitä mieltä, että sananvapaus koskee kaikkia. Sitä voi sanoa
vallitsevaksi käsitykseksi. Saskahan kyseenalaistaa tämän vallitsevan käsityksen
ja suhtautuu hyvin nuivasti niitten ihmisten sananvapauteen, jotka ovat hänen
kanssaan eri mieltä. Ainakin hän pyrkii parhaansa mukaan demonisoimaan nämä
ihmiset. Näin ollen voi todeta, että Saska kyseenalaistaa vallitsevia
käsityksiä ja on kirkaskilpinen sananvapauden esitaistelija.
- Niin no, kun tuosta näkövinkkelistä
asiaa tutkailee, niin melkoinen ritari Galahadhan Saarikoski kieltämättä on.
Vaan mietitäänpäs tuota ”Vuoden journalistinen teko”-palkintoa. Senhän sai tämä
Ylen ”Me tiedämme missä asut”-projekti. Siinä puhuttiin toimittajien saamista
uhkauksista, mutta varsinaisesti ensimmäistäkään ei näytetty toteen ja
poliisinkin suunnalla on ollut kovin hiljaista. Ensimmäistäkään toimittajaa ei
ole tapettu eikä hakattu. Ainoastaan sosiaalisessa mediassa on soitettu poskea.
Koko projektin voi kiteyttää siellä sanottuun lauseeseen ”saan postia, jota en
voi lukea ääneen”. No ei ole luettu ääneen niin, ja ainoana todisteena on ollut
toimittajien omat lausumat. Jos unohdetaan hetkeksi perinteinen litkivä
journalismi, niin oliko tämä todella sitä vuoden parasta tutkivaa journalismia?
-
Kyse on taas siitä, mistä vinkkelistä asiaa katsotaan. Tämä nimenomainen
projekti ansaitsi palkintonsa kahdestakin syystä.
- Mikä oli ensimmäinen syy?
-
No tietysti se, että sillä suojellaan toimittajan herkkää egoa. Ei se sinänsä
ole ongelma, että joku humalapäissään lähettää toimittajalle tekstiviestin,
jonka mukaan toimittajan joutaisi laittaa silakkana halstariin. Ongelma on se,
että se sama tyyppi saattaa sosiaalisessa mediassa kirjoittaa ihan selvin päin siitä,
mitä toimittaja sanoo, ja – juutas – perustella toimittajan sanoman tuubaksi.
Eihän se semmonen käy. Toimittaja on valistaja. Toimittajaa tulee kuunnella. Ei
häntä tule opettaa. Eihän luokassakaan mene niin, että oppilaat opettavat
opettajaa.
- Itse asiassa jos nykyistä
koulujärjestelmäämme katsotaan, niin se menee kyllä nykyään juuri niin päin.
Mutta entäs se toinen syy?
-
No sehän on se suurempi syy. Tässähän toimittajaryhmä on selkeästi laajentanut
perinteisen journalismin rajoja. Se on kerännyt tiettyjä havaintoja jotka
perustuvat puhtaasti sanalliseen todistukseen ilman varsinaista asian
tarkistusta, koonnut sen, lisännyt sopivassa määrin taiteellista lapinlisää ja
voilá: meillä on käsissämme ensimmäinen suomalainen journalistinen dekkari. On
jokseenkin käsittämätöntä, ettei journalismin ja fiktion yhdistelmää ole vielä
tämän laajemmin harjoitettu. Toimittajan täytyy ymmärtää, että toimittajat
eivät ole enää mitään robottimaisia uutistenlukijoita. He ovat taiteilijoita.
”Me tiedämme missä asut” ei ollut pelkästään journalistinen teko. Se oli
taideteos. Ja taide itsessään on poliittisen arvostelun yläpuolella. Vaikka
teos itsessään oli selkeän poliittinen, sitä ei saa arvostella poliittisesta
näkökulmasta. Eikä sen kohdalla saa miettiä, että pitivätkö ne esitetyt
väitteet ihan paikkansa. Se on yksityiskohtiin takertumista ja edistyksellinen
journalismi ei saa juuttua pilkunnussimiseen.
- Kieltämättä hyvin perusteltu. Onkos
teillä muuten ehdokkaita seuraavan niin vuoden journalistin kuin vuoden
journalistisen teon voittajiksi?
-
No johan nyt toki. Katja Ståhl on kyllä vahvoilla. Kun hän aikanaan kirjoitti
avoimen kirjeen punaniskoille, sekin oli jo merkki suuresta kehityksestä, mutta
hänen tuoreimpansa oli aivan loistava. Hänhän totesi, että kun suomalaiset
eroavat suomalaisista avioliitoista ja menevät sen jälkeen toisten suomalaisten
kanssa uudestaan naimisiin ja perustavat uusperheen, niin sekin on
monikulttuurisuutta. Eli suomalaisuuden ydin itsessään on monikulttuurinen,
joten monikulttuurisuus on luonnollista, se on perinteisen suomalaista ja jos
sitä vastustaa, vastustaa suomalaisuutta itsessään. Aivan loistava esitys.
- Kieltämättä Katja on vahvoilla. Tosin
vuosihan on vielä nuori. Epäilemättä joku ehtii panna vielä paremmaksi. Vaan
entäs se vuoden journalistinen teko?
-
Niin kuin totesit, vuosi on vielä nuori. Mutta Iltalehden juttu siitä, mikä
ulkomaalaisia ei Suomessa miellytä oli aika miellyttävä. Se siirtyy eteenpäin
siitä perinteisestä ”mitähän te meistä ajattelette”-formaatista ja etenee
”kertokaa, miten perseestä me ja meidän maamme oikein ollaankaan”-formaattiin.
- Ja nimenomaan tämänkaltaisia
formaattejahan me suomalaiset tarvitsemme vastataksemme alati lisääntyviin
globaaleihin haasteisiin ja muihin pitkiin sanoihin. Tohtori Butler, kiitän
teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. No
niin, äänimiehet, rojut koslaan ja Lällävedelle saunomaan. Mitäs muuten
jätkille jäi käteen tästä haastattelusta?
Hösse:
No varmaankin se, että jos etsitään suomalaista poliittisesti täysin
puolueetonta paperimediaa, niin eiköhän ne pornolehdet ole niitä ainoita. Ja
kun asiaa ajattelee pitemmälle, niin siinä olisi Saskankin työnantajan eli
Helsingin Sanomien mahdollisuus nostaa levikkiään.
Pertta:
Joo. Ja se olis vielä helppoa. Hesari voisi pistää joka päivä keskiaukeaman
täyteen oikein härskiä pornoa. Silloin se voisi sanoa, että osa sen
materiaalista olisi poliittisesti täysin puolueetonta. Ja levikki nousisi
kohinalla, kun ne, jotka ei ilkeä käydä ostamassa käsityölehtiä R-kioskilta
saisivat päivittäisen vemputusmateriaalin laatulehdestä. Ja voisivat todeta
kumminkin, että he tilaavat lehtensä siksi, että se edustaa laatujournalismia.