MARTTYYRIPISTEITÄ JA URAKEHITYSTÄ

Suomessahan tehdään vähän väliä näitä rahvaasta irroittautumisrituaaleja, joita mm. Helsingin Sanomat pitää hyvin tärkeänä. Niitten sisältö on aina paljolti samanlainen, joten varsinaista uutisarvoa niissä on heikohkosti, mutta siitä huolimatta ne tuppaavat aina päätymään HeSan pääkirjoitussivulle. Kaipa kyse on jonkunlaisesta aikuiskasteesta, jonka arvo selviää vain uskovaiselle.

Tuoreimpana tämmöisen aikuiskasteen suoritti typsy nimeltä Jemima Repo. Pimun vuodatus on sellaista melko tavallista perussettiä, jossa totuttuun tapaan määritellään äärioikeistolaisuus ihan oman maun mukaan, laitetaan eräs norjalainen psykopaatti ja Hommaforumi samaan pakettiin, ruikutetaan pomonaisten vähäisyydestä ja valitetaan siitä että länsimaiset miehet haluavat muuttaa naisensa synnytyskoneeksi (ja samalla tietysti unohdetaan, että tietyssä kulttuuripiirissä ne sellaisia oikeasti ovatkin).

Merkitään tiedoksi. Ei aiheuta toimenpiteitä. Soitettu sordiino päällä. Kyllä paksunahkainen ja –niskainen VHM aina ton verran raippoja kestää. Mutta rippilaulunsa viimeisessä kappaleessa typykkä ottaa trumpetistaan sordiinon pois ja paljastaa villakoiran ytimen:

Rasismi, jonka varaan äärioikeistolainen ajatusmaailma nojaa, on kytkeytynyt vahvasti moneen muuhun viha-aatteeseen, eikä sitä vastaan voi kamppailla puuttumatta äärioikeiston naisvihaan ja antifeminismiin. Ne ovat vaarallisia aatteita, joista täytyy sanoutua irti samaan tapaan kuin rasismista.

Eli rasismia ei voi hävittää hävittämättä samalla antifeminismiä. Joten antifeminismikin pitää siirtää viha-aatteitten synkälle ja kasvavalle listalle. Ja sen jälkeen tietysti kaikkien mahdollisten tahojen tulee julkisesti irtisanoutua feminismin, ja nimenomaan feministitutkijoitten määrittelemän feminismin arvostelemisesta. Ei paha, ei paha. Tossa nousi typsyn vuodatuksen arvosana heti tyydyttävä plussasta kiitettävä miinukseen. Mutta kun pimu kerran otti trumpetistaan sordiinon pois, niin olis soittanut soolon ihan loppuun saakka. Eikös se mennyt jotenkin näin:

Hyvät oikeamieliset sisareni yliopistolla. Meidän on nyt syytä tunnustaa itsellemme, että olemme tehneet suuren taktisen virheen ja loistava tilaisuus on menossa meiltä sivu suun. Norjan massamurhasta on jo kuukausi, ja asian tiimoilta kerätyt marttyyripisteet ovat menossa pelkästään poliittisten vasemmistopuolueitten taskuun. Ei silti, että heitä voisi pitää suoranaisena tutkijafeminismin vihollisena, mutta selvää on, että sekä demareissa että vasemmistoliitossa on meihin epäilevästi suhtautuvia aineksia.

Meillähän on viimeiset kymmenen vuotta ollut hyvä tilanne. Periaatteessa me olemme monopolisoineet oman alamme oikeaoppisen totuuden, eikä sitä ole uskallettu kyseenalaistaa, ja ne harvat tahot, jotka sitä ovat yrittäneet, on median toimesta vaiennettu tyystin. Tilanne on ollut meille siinäkin mielessä loistava, että me olemme voineet sanoa feministisenä tutkijana mielipiteemme ihan mistä tahansa ja olemme olleet automaattisesti oikeassa ihan sillä perusteella että olemme feministisiä tutkijoita. Rahvaanomaista mielipiteitten perustelemista ei ole juurikaan tarvinnut harrastaa, kyse on ollut enempi ilmoitusasiasta. Rahoitus ja varmat virat ovat pelanneet, eikä niitä hyvin osaamamme joukkorääkymisen pelossa ole kyseenalaistettu.

Viimeisen vuoden aikana tapahtunut poliittinen kehitys on ollut kuitenkin omasta näkökulmastamme varsin huolestuttavaa. Koska me emme – pakko tunnustaa – ole vielä verrattavissa esimerkiksi lääketieteeseen, jonka ylläpitäminen on jo ihmiselämän turvaamisen kannalta välttämätöntä, meidän ammattikuntamme ja ideologiamme rahoitus ja jatkuvuus on kiinni poliittisista suhdanteista.

Ja viimeisen vuoden poliittisen ilmapiirin muutoksen myötä edessämme saattaa olla tilanne, jolloin meidän tulee jotenkin perustella tekemisiämme, ja sitähän ei jumalauta voi sietää.

Tämän kauhukuvan välttämiseksi meidän on alettava käyttää näitä Norjan tapahtumia röyhkeästi hyväksemme. Marttyyripisteitä on vielä kerättävänä, varsinkin kun se norjalainen antifeministi oli kehottanut tappamaan naisia. Koska meillä on vielä hallussamme oman alamme pyhitetty totuusmonopoli, meidän on helppo yhdistää Norja, rasismi, äärioikeistolaisuus, väkivalta, Hommaforumi ja tutkijafeminismiin kohdistuva arvostelu yhteen nippuun ja pyrkiä kriminalisoimaan koko paketti.

Sen jälkeen me voimme julkaista tutkimuksia, joissa todistetaan tutkijafemismin saaneen aikaan asenne- ja työilmapiirin muutoksia myös miesvaltaisessa vientiteollisuudessa ja tämän saavan aikaan Suomelle miljardien eurojen voitot vuosittain. Silloin meidätkin sertifikoidaan lääketieteen välttämättömyystasolle ja virkamme, toimeentulomme ja uskottavuutemme on pysyvästi turvattu.

Meidän aseenamme tulee nyt olla toisto, toisto ja vielä kerran toisto. Lehdistö auttaa tässä meitä, sillä sillä on yhtä paljon menetettävää kuin meilläkin.

Feministisiin tutkijoihin kohdistuvaa itse määrittelemämme äärioikeiston taholta tulevaa väkivallan uhkaa on väsymättä julistettava.

Miehen euro / naisen 80 senttiä iskulausetta on toistettava jokaisessa mahdollisessa saumassa. Tämä iskulause on tosin pidettävä iskulauseen tasolla, eikä tehdä vertailuja alakohtaisista palkkaeroista miesten ja naisten välillä. Se voisi herättää kiusallisia kysymyksiä.

On tuotava esiin mahdollisimman paljon katkeria uranaisia, jotka eivät ole päässeet haluamiinsa johtotehtäviin. Tässä on keskityttävä yksityiseen sektoriin, ja jätettävä julkishallinto, etenkin hoitoalat käsittelemättä. Muuten meiltä saatettaisiin kysellä, että miksi te ette tutki mehiläiskuningatar-ilmiötä, emmekä me sitä pysty oikein faktoilla kiistämään.

Sellaisten naisten olemassaolo, jotka eivät jaa näkemystämme feminismistä, on yksinkertaisesti ja johdonmukaisesti kiistettävä ja väitettävä äärioikeiston valheeksi ja vihapuheeksi.

Akateemiset feministiset sisareni! Ratkaisevan hyökkäyksen aika on nyt. Tulevaisuudessa voi olla jo liian myöhäistä. Norjan tapahtumista on kerättävä kaikki marttyyripisteitten murenatkin, sillä koska tahansa voi tapahtua joku uusi katastrofi, jonka seurauksena asian kiinnostusarvo tippuu murto-osaan. Ja silloin me olemme myöhässä.

Emmekä me saa olla myöhässä. Sillä mikä on vaihtoehto? Töihinkö meidän pitäisi mennä?
Niin että olis ny kepittäny loppuun saakka kun mieli kerran teki. Jaa että laittoiko Ykä sanoja toisen suuhun? No totta munassa laittoi. Mitäs pahaa siinä on? Ovathan tommoset Jemimatkin jo iät ja ajat selittäneet minun puolestani että mitä minä teen, mitä minä puhun ja mitä minä ajattelen. Eikä kukaan ole käynyt niiltä utelemassa että ootteko te itte asiassa koskaan kysyneet tolta sälliltä, mitä mieltä se on.

Jaa, voishan tässä jokellella pitempäänkin, mutta kun ei kerkee. Täytyy pitää kiinni voimassa olevasta VHM:n käyttäytymisteoriasta ja mennä pieksemään muija. Johan se on vähän aikaa kulkenutkin ilman aurinkolaseja ja peitevoiteita ja eihän siitä semmosesta mitään tule.

Ja mätkimissession jälkeen ajattelin vielä elvistellä hänelle siitä, kuinka paljon parempi palkka mulla on. Jaa, niin. Enhän minä voi sitä oikeastaan tehdä. Kun me ollaan samoissa hommissa ja muija itte asiassa tienaa pikkusen enemmän. Feminististen teoreetikkojen mukaan minun maskuliininen egoni ei kestä sitä, että nainen tienaa enemmän. Ja onhan ne siinä tavallaan oikeassa. Meinaan, kyllä mua jurppii se, että vaimo tienaa pikkusen enemmän kuin minä. Minkä ihmeen takia se ei vois tienata ihan järkyttävän paljon enemmän kuin minä. Niin minä voisin heivata ton työn tekemisen ja keskittyä taiteellisempiin harrastuksiin. Vaikka risusavottaan.

NUO USKOSSA VÄKEVÄT

Oikeaoppisen mediamme ylläpitämää oikeaoppista maahanmuuttokeskustelua on voinut jo pitkään verrata tilanteeseen, jossa otetaan ämpäri, täytetään se kuravedellä, liimataan ämpärin kylkeen lappu asiantuntijan suosittelema ja sen jälkeen myydään tuote eteenpäin bensiininä. Ja jos litkulla ei auto käynnisty, ei vika ole litkussa vaan autoilijan asenteessa.

Omasta mielestäni tämmöinen propaganda ei oikein toimi, mutta minultahan ei asiaa kysellä. Hyväksi havaittua metodia käyttää tällä kertaa korkeasti kunnioitettu Yleisradiomme, joka on haalinut junttimaista kansaa valistamaan sosiaalityön professorin Aila-Leena Matthiesin (kiitokset taas mediavalppaudesta Roopelle). Arvon rouvan vuodatus on sinänsä sitä tasoa, jota kuulee joltain kirkasotsaiselta lukion ekaluokkalaiselta, mutta kun kyseessä on kumminkin sosiaalityön professori, niin puheella on totta helevatussa vahva akateeminen painoarvo. Kuunnellaan siis, mitä hänellä on sanottavaa. Hän aloittaa:

Koulutettu ihminen ei saa töitä ulkomaalaistaustansa takia, sillä työnantaja pelkää hänen palkkaamisensa johtavan ongelmiin työpaikalla. Maahanmuuttajataustaista lasta ei oteta koulun pihalla mukaan leikkeihin, eikä häntä kutsuta esimerkiksi synttäreille.

Niin. Työnantaja saattaa tosiaankin pelätä ongelmia, varsinkin jos työntekijä on palkattu oikeasta etnisestä suunnasta. Ongelmat eivät välttämättä tule edes siitä työntekijästä, vaan nimenomaan suomalaisesta puolestaloukkaantumiskoneistosta, joka saa leipänsä siitä, että on jotakin, jonka puolesta loukkaantua. Varsinkin pienemmät firmat tuumivat, että ei maksa vaivaa, persaukiseksi voi tulla vähemmälläkin vaivalla.

Mitä tulee noihin leikkeihin ja syntymäpäiviin, niin ymmärtääkseni mukuloilla on vielä oikeus valita, kenen kanssa he ovat tekemisissä. Tämähän ei sosiaalityön professoria haittaa, vaan mamma vaatii pokkana rakkautta viranomaispäätöksellä. Professori jatkaa valistamista, joka tosin kuulostaa miljoonaan kertaan heitetyiltä kliseiltä, mutta kun kliseitten lausuja on kumminkin akateeminen ammattilainen, niin pakkohan häntä on kuunnella:

Kyllä meillä saadaan tehdä vielä paljon, että esimerkiksi maahanmuuttajista tulisi aidosti yhteisön jäseniä.

Virsihän on vanha, eli jotain täytyy tehdä ja tekijöinä tulee olla nimenomaan suomalaisten. Ja tekemisellähän tarkoitetaan meidän yksipuolista sopeutumista toisiin tapoihin ja asenteisiin. Sosiaalityön professori ei tiedä, tai lieneekö tarkoituksella unohtanut, että kaikki maahanmuuttajaryhmät eivät välttämättä ole edes kiinnostuneet olla aidosti suomalaisen yhteisön jäseniä. Ja miksi olisivatkaan? Kun virallinen koneisto ei vaadi sopeutumista kuin meiltä perunaneniltä.

Heitän pallon nyt kaikille suomalaisille, en pelkästään sosiaalityöntekijöille, kouluille tai viranomaisille. Siinä yleensä voittaa, kun uskaltaa tutustua erilaisiin kulttuureihin.
Pallon heittäminenhän on mainio termi, se kuulostaa siltä että jotain tapahtuu ja siinä on tommosta tahkopihkalamaista draivia. Kun termihän ei sinänsä tarkoita mitään. Mutta siinä toi sosiaalityön professorimme on oikeassa, että tutustuminen erilaisiin kulttuureihin ihan oikeasti avaa silmiä ja muuttaa mielipiteitä. Minä itse olen siitä hyvä esimerkki. Minähän olin 1980-luvulla nuorena miehenä kovasti kansainvälinen ja solidaarinen. Solidaarisuutta ja arvostusta muita kulttuureita kohtaan piti varmaan yllä se, että en ollut niitten muiden kulttuureiden kanssa missään tekemisissä. Kunhan kuvittelin.

Asia korjaantui sitten 1990-luvulla, kun tuli kohdattua niitä muita kulttuureita. Hyvinkin kaukaisia semmoisia. Eikä tuntunut enää yhtään kansainväliseltä. Työni puolesta olen pannut merkille, että näitä ns. puolikkaita eli toinen vanhemmista suomalainen toinen joku muu, on huostaan otettu ja sijoitettu laitoksiin huomattavasti enemmän kuin mitä heidän osuutensa väestöstä on. En syytä, en syyllistä. Minä en vaadi rakkautta tai rakkaudettomuutta viranomaispäätöksellä. Mutta tilanne vaan on tämä, ja se ainakin omasta vinkkelistäni osoittaa, että ei se homma toimi, niin kuin esmes sosiaalityön professori uskoo.

Matthies muistuttaa, että samaan aikaan kun Suomi tarvitsee ikäjakaumansa takia maahanmuuttajia vastaamaan työvoiman tarpeeseen, yhteiskunta ei anna heille aitoa mahdollisuutta tulla kansalaiseksi.

Niin. Tiukkaahan se tekee. Kun suomalaiset, pirulaiset eivät tarjoa kuin asunnon, elatuksen ja ilmaisen koulutuksen. Plus hyvin monessa paikassa vielä tämän positiivisen erityiskohtelun. Eihän tää millään riitä. Lisää pitäis vielä antaa. En vaan oikein itse enää keksi että mitä. Mutta onneksi meillä on koulutettuja ammattilaisia, jotka varmasti keksivät.

Mietin vähän sitä, että mitä tuo tarkoittaa tuo aito mahdollisuus tulla kansalaiseksi? Onko se sitä, että esmes minun on pidettävä tänne ihan muualta muuttanutta heppua suomalaisena? Jos mulle muuttaa naapuriin vaikka angolalainen tyyppi, ja se osoittautuu mainioksi hepuksi, niin se on angolalainen mainio heppu. En minä häntä silti suomalaisena pidä. Eikä hän varmaan pidä itsekään. Eikös hänellä ole oikeus olla ylpeästi angolalainen, vaikka hän kävis Perskeleen Ykän kanssa mettällä ja sen jälkeen tupakoisi viinaa sauna- ja makkaraillan merkeissä? Vaan jatketaanpas kliseitä eiku siis vakavasti otettavaa akateemista ammattilaistekstiä:

Suomalaisilla on hyvin erilaisia taustoja. Unohdamme herkästi myös sen, että suomalaisia on paljon vaikkapa Ruotsissa tai Kanadassa.

No täähän olikin uutta. Öögat aukes ja purkka pysähty. Äiti, sie et kertonu miulle tätä. Kun oikein miettii, niin onhan niitä suomalaisia siellä. Ja on Australiassakin. Ja Ameriikoissa. Joissa jenkit tänäkin päivänä kiroaa alimpaan helvettiin loisivat ja jenkkien verorahoilla suurperheitään yhdistelevät suomalaiset. Mikä tässä on oikein logiikkana? Sekö, että kun me ollaan tehty töitä vieraille vierailla mailla vieraitten laskuun, niin meillä on velvollisuus tehdä töitä vieraille omilla mailla omaan laskuun?

Varsin mukava kliseepommi tässä on jo kasassa. Mutta jotain silti vielä puuttuu. Jonkunlainen klimaksi pitäisi vielä tulla. Eikä sosiaalityön professori suinkaan petä:

Toinen taas on epävarma rakkaudestaan, ja hän pelkää, että joku muu, mies tai nainen, vie rakkauden.
No tulihan se sieltä. Piste iin päälle. Mitäs me tuhkamunat. Vaan yksi professorimme lauseista pistää kyllä ajattelemaan. Tosin ehkä toisin kuin professori ja innokas Ylen toimittaja olisi halunnut:

Joku ei ole aivan varma omasta uskostaan tai uskonnostaan, ja hän pelkää että joku muu aate voi sen helposti syrjäyttää.
Minä en väitä, että, että kaikki toimittajat olisivat tyhmiä. Kyllähän siellä varmasti porukat tajuaa, että heillä ei ole unelmansa tukena kuin valittu määrä iskulauseita, jotka oikeastaan tossa käytiin läpi. Mutta kun ihminen on inhimillinen, ja on niin vaikeaa tunnustaa, että tässähän on oltu hyväuskoisia hölmöjä jo parikymmentä vuotta, niin jatkuva jankkaaminen on sitten ainoa keino. Ja jankkaajaksi pitää etsiä mahdollisimman paljon komeatittelisiä akateemisia ammattilaisia. Jospa siinä se omakin uskonkriisi helpottaisi.

Kun ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että tämmösellä vuodatuksella yhdenkään perunanenän pää kääntyy?

OIKEAMIELISYYDEN SIETÄMÄTÖN KEVEYS

Tässä parin viimeisen viikon aikana olen pannut merkille, että varsinkin lehdistössämme majailevat edistykselliset piirit ovat siinä uskossa, että joku on keksinyt aikakoneen ja me kaikki ollaan porukalla palattu tammikuuhun 2007, jolloin virallinen totuus oli pyhä ja loukkaamaton, ja sitä vastaan napisi vain ne kuuluisat kaksikymmentä netsiä, joita ei tarvinnut ottaa millään muotoa vakavasti ja jotka oli kumminkin vaimennettava, kun ne oli niin vaarallisia. Sen verran ahkerasti on media (poliittisia piirejä tietenkään unohtamatta) suoltanut voitonvarmaa tekstiä, jossa kirjoittajat ovat toinen toistaan enemmän niin viiltävän ja kipeää tekevän oikeassa ja vielä enemmän oikeassa.

Tätä ajatusten hukkakaurapuuroa on niin paljon, että yhden vihablogin yhdessä vihakirjoituksessa ei niitä kaikkia voi tietenkään käsitellä, joten otetaanpa esimerkki, joka sopii mielestäni vallan mainiosti tähän lokeroon. Kyseessä on Kaleva-lehdessä lauantaina 5.8. ”Kalevan kanta”-osiossa julkaistu sujuvalla itäsaksalla kirjoitettu ”Rasismi kitketään tyvestä”-kirjoitus. Kannattaa lukea, ja ajatuksella.

Ihan alkuun kirjoituksessa ainakin mulla purkka pysähtyi, kun kirjoittaja vetosi opetushallituksen voimassa olevaan opetusohjelmaan, jossa todetaan:

Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen.
Pisti miettimään, että meneekö toi virallisestikin noin, mutta kun asiaa tarkastin, niin noinhan se menee. Eihän mulla tossa ritirimssussa noitten muitten asioitten kohdalla sinänsä huomauttamista ole, mutta toi ”monikulttuurisuuden hyväksyminen” pisti ihmetyttämään. Jos se olis ollut vaikkapa muodossa ”toisten kulttuurien tunteminen”, niin sehän kyllä menettelisi, mutta ymmärtääkseni tätä monikulttuurista Suomea ei ole vielä millään lakivasaralla kiveen hakattu eikä sen kyseenalaistamista kriminalisoitu?

Eli kyse on pelkästä poliittisesta näkökannasta, jota tulee levittää kaikille koulua käyville lapsille ja nuorille. Vaikka sen vastustamista ei ole laissa kielletty, ja meillä on huomattava määrä kansanedustajia, jotka eivät tätä monikulttuurisuuden autuutta ensinkään hyväksy. Tuleeko kouluissa opettaa politiikkaa? Varsinkin kun se on vain tietystä suunnasta värittynyttä politiikkaa. Oliskohan vaikkapa perussuomalaisten eduskuntaryhmällä aihetta ottaa asia esille?

Jutun kirjoittajalle ei tässä asiassa näytä olevan mitään ongelmaa, sillä hän toteaa:

Koulu käsitetään neutraalina paikkana, jossa arvoja ei siirretä yhteiskunnalta oppilaisiin. Sellainen se ei kuitenkaan ole, eikä sen pidäkään olla.

Koulut heijastelevat yhteiskunnan arvoja, koska ne kasvattavat nuorisosta yhteiskuntakelpoisia aikuisia. Suomea ja monia läntisiä yhteiskuntia määrittävät vahvasti demokratia, tasa-arvo ja monikulttuurisuus.

Yhteiskunnan kannalta on vain järkevää kasvattaa nuorisosta toimiva osa yhteiskuntaa. Se tarkoittaa sitä, että yksilöt omaksuvat yhteiset arvot.

Minusta tuo haisee aivopesulle. Huvittavaa on sinänsä, että kirjoittaja kehuu tuossa demokratiaa ja tasa-arvoa, eikä silti hyväksy kuin tietynväristen lasien läpi annetun opetuksen. Demokratiaa? Tasa-arvoa? Minä näkisin tossa kyllä melkoisen ristiriidan, mutta ehkä mulla ei olekaan tarpeellisen koulutuksen suomaa laaja-alaista tietämystä. Ja sen vuoksihan väkisinkin tulee mieleen ajatus, että kun kirjoittaja ei osaa ajatella kuin tietyn sabluunan mukaisesti, niin eihän se helevetti soikoon käy toisillekaan. Varsinkaan mukuloille. Muutenhan ne saattavat tulevaisuudessa historiantunnilla itse kertoa oppilaille höperöistä esi-isistään. Mitenkä muuten, jos nuori ei omaksu toimittajan arvostamia arvoja, niin tuleeko hänestä sitten yhteiskuntakelvoton aikuinen? Ja kuinka hänen kanssaan sitten menetellään?

Tämmöisissä kirjoituksissa ristiriita ei ole vika, vaan ominaisuus, sitä kuvaa kirjoittajan seuraavaksi heittämä lause:

Samalla koulut kannustavat nuoria kriittiseen ajatteluun.

Ristiriidan varmasti lukija huomaa ilman rautalankaa. Tosta puskee päähän mielikuva, että nutturapäinen opettaja vaahtoaa luokassa monikulttuurisuuden ihanuutta, josta kriittiseen ajatteluun kykenevä oppilas Vilma ottaa ja kysyy vaikka niin, että mitenkäs se on opettaja, kun monikulttuurisuus on ihanaa ja hyödyllistäkin, niin mitäs sinä ajattelet siitä, että Lontoossa tällä hetkellä palaa, eikä sytyttäjänä suinkaan ollut hörökorvainen Harry Sunderlandista? Käskeekö opettaja Vilmaa pitämään turpansa kiinni, vai kirjoittaako jälki-istunnon, jonka perusteena on faktojen esittäminen monikulttuurisuutta vastustavassa valossa?

Kannustetaanko kriittiseen ajatteluun vaiko ainoastaan Hommakriittiseen ajatteluun?

Seuraavaksi kirjoittaja vetoaa järkisyihin. Tai ainakin jotain sinnepäin.

Liian usein arjessa rasistiset puheet ohitetaan olankohautuksella, vaikka ne pitää kyseenalaistaa alkuunsa. Perusteluiden vaatiminen väitteille osoittaa, kuinka hataralle pohjalle rasistiset kommentit nojautuvat.

Kommenttien kyseenalaistamisen lisäksi arvoja on perusteltava järkisyillä.

Lienee selvää, että monikulttuurisuuden autuuden kyseenalaistaminen on jo itsessään sitä rasistista puhetta. Tyyppi puhuu järkisyistä, mutta ei kyllä kerro ensimmäistäkään. Tässä tulee taas mieleen luokkahuone, jossa kriittiseen ajatteluun kykenevät nuoret kysyvät vaikkapa seuraavaa:

- Mitenkäs on opettaja, kun tämä oikeasta etnisestä suunnasta tuleva monikulttuurisuus on meille suomalaisille ollut tähän mennessä vaan tolkuton rahareikä ja kun tota Eurooppaa kattelee, niin se tekee kipeetäkin. Mitkä ne on ne järkisyyt, joilla minä näen tämän hyödyllisenä ja välttämättömänä? Kun tota etnisesti oikeaa maahanmuuttoahan opettaja varmaan tarkoittaa eikä ranskalaista insinööria Pierre Hoeroebleauta. Kun eihän se edes erotu katukuvassa ja elää muutenkin kuin me. No, ehkä se ryystää kaljan sijasta mieluummin punkkua.

- Mitenkäs on opettaja, kun mun isoveikka on tehnyt töitä jo vuosikausia, ja se on yhtälailla ollut kaupungin asuntojonossa vuosikausia ja kumminkin tänne Somaliasta tuleva porukka saa heittämällä viisi huonetta ja keittiön ja vielä kitisevät päälle, kun ei ollu tarpeeksi iso kämppä. Mitkä on ne järkisyyt, joitten ansiosta minä nostan peukun pystyyn ja totean että näinhän tää pitää mennäkin?

- Mitenkäs on opettaja, kun Ali, Baba ja kaverit hakkasivat porukalla Antin, eikä niille seurannut siitä mitään? Kun meillä ymmärtääkseni vielä suhtaudutaan tohon väkivaltaan varsin negatiivisesti, niin millä järkisyillä sinä tämän perustelet?

- Mitenkäs on opettaja, kun tämä monikulttuurisuus on niin kertakaikkisen must juttu, niin kumminkin useissa kaupungeissa maksetaan opettajille ”haasteellisen luokan lisää”, jos luokassa on paljon maahanmuuttajia? Jos näitä järkisyitä ajatellaan, niin eikös sen pitäis mennä ihan toisin?
Oliskohan toimittaja sittenkin tarkoittanut, että yrittäkää nyt ihmeessä edes keksiä joku järkisyy?

Sitten kirjoittaja toteaa kumminkin, että maahanmuuton ongelmista puhumista ei saa demonisoida täysin. No paljonko se enää jätti keskusteluun varaa?

Sitähän minä en osaa sanoa, että onko kirjoittaja oikeasti tuota mieltä vai suoltaako hän sabluunan mukaista settiä pelkästään palkkansa ja työpaikkansa eteen. Mutta yhdestä asiasta olen sinänsä samaa mieltä kirjoittajan kanssa, eli nuoret eivät vaihda mielipiteitä opettajan kehotuksesta.

Eivät vaihda niin. Voin kuvitella tilanteen kurittomaksi päästetyssä koulujärjestelmässämme, jossa kirkasotsainen opettaja vetää mokumoottorin käyntiin ja alkaa julistaa evankeliumia. Johon Hemmo, Stegu ja Löka tuumivat väsyneellä äänellä että haista sinä pelle vaikka paska. Ja jatkavat jätkänshakin pelaamista. Tai niitä älypuhelimia ne kai nykyään näpräävät.

Ja tuskin opettajakuntakaan on niin kirkasotsaista kuin kirjoittaja luulee. Luokan edessä syntyy maailmasta melko nopeasti realistisempi kuva kuin jossain toimittajan tai tutkijan kammiossa.

MALLIKIRJOITUS

Olen ____________. Työskentelen toimittajana maakuntani valtalehdessä _______________:ssa. Yliopistosta valmistumisen jälkeen olen ollut toimittajana kolmetoista vuotta. Olen syvästi huolissani nykymaailman menosta. Aina viime vuoteen saakka on toimittajan työ ollut varsin tyydyttävää. Tietysti siitä on irronnut kohtuullinen elanto, mutta tärkeintä on ollut sellainen hykertävä ylemmyydentunne. Olen ollut valistaja, joka kouluttaa sivistymätöntä kansanosaa. Olen saanut olla hyväksytty jäsen jossain minua suuremmassa.

Olen saanut sitä kautta myös arvostusta. Tietysti arvostus on tullut kaltaisiltani valistuneen kansanosan jäseniltä. Jos rehellinen olen, niin sehän on minulle riittänytkin, koska ei meillä ole ollut tarvetta kastimme ulkopuolisten kanssa seurustella.

Ja tämä kaikki on ollut niin helppoa. Meillähän on ollut valmis sabluuna siitä, kuinka maailma makaa, ja mikä on meille kaikille ja varsinkin teille toisille parhaaksi. Soraäänet ovat jääneet aikaisemmin vain ihmisten keskinäiseksi mutinaksi. Se ei ole vaikuttanut minuun millään lailla, koska eihän siltä mutinaa ole saatu julkiseksi. Mitä ei kuule, se ei häiritse. Minulle on riittänyt, että olen kirjoittanut oikeaoppisia, valmiin sabluunan mukaan tehtyjä kirjoituksia, joka miellyttää poliittista valtakoneistoa. Ja toisaalta poliittinen valtakoneisto antaa taas sabluunan mukaisia lausuntoja, jotka miellyttävät meitä. En millään muista sitä, kumpi osapuoli tämän myötäkarvaan silittämisen alkoi. Liekö tuolla merkitystäkään enää. Symbioosissa on hyvä elää.

Mutta nyt kaikki on muuttunut niin vaikeaksi.

Kun se tuli se internet. Ja sen myötä minunkin lehteni siirtyi verkkoon. Ja sitten ne päätoimittajan tolvanat keksivät, että minunkin kirjoituksiani pitää voida kommentoida.

Ja sen myötä tulivat Ne.

Ja Ne saivat itselleen äänen. Joka aikaisemmin oli kuulunut vain minulle. Helvetti soikoon, en minä käynyt yliopistoa siksi, että kaiken maailman levysepät ja varastomiehet pääsevät vittuilemaan minulle juttujeni perään. Ja jos Ne vain vittuilisivat, mutta kun Ne esittävät kysymyksiä. En minä pysty vastaamaan Niitten kysymyksiin. Ei sabluunassa ole siihen ohjetta. Sabluuna tehtiin uskottavaksi, ei kommentoitavaksi.

Vittuilevat minulle siitä Halla-ahostakin. Kun sitä on tullut aika ajoin haukuttua. Kyselevät, että onko jätkä itse asiassa edes lukenut sen Halla-ahon kirjoituksia. Olenhan minä itse asiassa niitä lukenut. Mutta kun minä en piru vie pysty perustelemaan sen juttuja nurin. Sabluuna ei anna siihen neuvoa. En pysty muuhun, kuin kirjoittamaan että pystyisin kyllä kaatamaan Halla-ahon väitteet vaivatta, mutta just nyt täytyy lähteä tupakin ostoon, enkä minä muutenkaan alennu kommentoimaan ala-arvoista rasistista propagandaa.

Ja sillähän minä saan vielä seläntaputtelua. Mutta vain valistuneelta kansanosalta. En pysty vakuuttamaan Niitä. Yritän unohtaa Niitten olemassaolon. Olenhan minä yrittänyt välillä nirhata Ne huumorin keinoin. Nimenomaan yrittänyt. En ole uskaltanut julkaista niitä juttuja. Kun pakkohan minun on tunnustaa, että olen mielenlaadultani koko lailla seipään niellyt. Miten minä voin heittää vitsejä, kun en itsekään niitä ymmärrä. Eikä sabluuna tunne huumoria.

Minulla ei ole muuta kuin sabluuna. En minä pysty luomaan itse uutta.

Ja jos olen rehellinen itselleni, en taida pystyä käyttämään sabluunaakaan kovin hyvin. Minulle soitetaan suuta vain oman lehteni kommenttipalstoilla. Yhtään juttuani ei ole nostettu edes Hommaforumille haukuttavaksi. Saisin siitä niin hyvää nostetta omissa piireissäni. Ja vain sillä on merkitystä.

Tiedänhän minä, vaikken sitä julkisesti koskaan tunnustakaan, että sabluuna on tehty melko sekavalla muotilla. Minun pitää kirjoittaa juttu, jossa vaaditaan hiilijalanjäljen pienentämistä. Ja heti perään minun pitää kirjoittaa juttu, jossa vaaditaan tänne tolkuttomasti porukkaa Afrikasta turvottamaan sitä hiilijalanjälkeään. Minun pitää kirjoittaa juttu, jossa pelotellaan työvoimapulalla. Ja sitten minun pitää kirjoittaa juttu, jossa vaaditaan tänne laivalasteittain sellaista väkeä, joka ei sitä työvoimapulaa ainakaan ratkaise. Ja niin edelleen. Ja tarjota tuo potpurri ihan loogisena kokonaisuutena.

Tiedänhän minä, että se on niin ristiriitaista. Eikä sabluuna anna siihen ratkaisua. Mutta en minä enää välitä. Olen liian syvällä tässä koneistossa. Haluan pitää asemani. Haluan pitää ansioni. Haluan, että Ne hiljennetään ja minä voin palata Niitten valistajaksi. Ei Niitten tarvitse edes lukea kirjoituksiani, kunhan vain ovat hiljaa. Ei minussa ole miestä tunnustamaan, että olen koko urani kirjoittanut silkkaa tuubaa. Haluan vain mennä tämän junan mukana, kun olen sen kyytiin kertaalleen päässyt. Eikä kyse ole enää siitä, oltiinko me oikeassa tai väärässä. Kyse on vain siitä, että me oltiin tässä junassa ensin. Ja tiedän, ettei meillä taida olla enää muuta keinoa kuin pakko. Mutta ehkä kaikki sitten aikanaan unohtuu. Minä ainakin olen hyvä unohtamaan.

Kun olen kertonut tarinani ja perusteluni, niin lukija varmaan ymmärtää, että vaadin internetissä esiintyvien vihakirjoitusten täydellistä kieltämistä ja vihakirjoittajien saattamista oikeuden eteen. Ja vaadin, että Jussi Halla-aho eroaa välittömästi hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä sekä luopuu kansanedustajan paikastaan. Sivistynyt yhteiskunta ei voi antaa vihalle ja rasismille tuumaakaan periksi.