Oikeaoppisen mediamme ylläpitämää oikeaoppista maahanmuuttokeskustelua on voinut jo pitkään verrata tilanteeseen, jossa otetaan ämpäri, täytetään se kuravedellä, liimataan ämpärin kylkeen lappu asiantuntijan suosittelema ja sen jälkeen myydään tuote eteenpäin bensiininä. Ja jos litkulla ei auto käynnisty, ei vika ole litkussa vaan autoilijan asenteessa.
Omasta mielestäni tämmöinen propaganda ei oikein toimi, mutta minultahan ei asiaa kysellä. Hyväksi havaittua metodia käyttää tällä kertaa korkeasti kunnioitettu Yleisradiomme, joka on haalinut junttimaista kansaa valistamaan sosiaalityön professorin Aila-Leena Matthiesin (kiitokset taas mediavalppaudesta Roopelle). Arvon rouvan vuodatus on sinänsä sitä tasoa, jota kuulee joltain kirkasotsaiselta lukion ekaluokkalaiselta, mutta kun kyseessä on kumminkin sosiaalityön professori, niin puheella on totta helevatussa vahva akateeminen painoarvo. Kuunnellaan siis, mitä hänellä on sanottavaa. Hän aloittaa:
Koulutettu ihminen ei saa töitä ulkomaalaistaustansa takia, sillä työnantaja pelkää hänen palkkaamisensa johtavan ongelmiin työpaikalla. Maahanmuuttajataustaista lasta ei oteta koulun pihalla mukaan leikkeihin, eikä häntä kutsuta esimerkiksi synttäreille.
Niin. Työnantaja saattaa tosiaankin pelätä ongelmia, varsinkin jos työntekijä on palkattu oikeasta etnisestä suunnasta. Ongelmat eivät välttämättä tule edes siitä työntekijästä, vaan nimenomaan suomalaisesta puolestaloukkaantumiskoneistosta, joka saa leipänsä siitä, että on jotakin, jonka puolesta loukkaantua. Varsinkin pienemmät firmat tuumivat, että ei maksa vaivaa, persaukiseksi voi tulla vähemmälläkin vaivalla.
Mitä tulee noihin leikkeihin ja syntymäpäiviin, niin ymmärtääkseni mukuloilla on vielä oikeus valita, kenen kanssa he ovat tekemisissä. Tämähän ei sosiaalityön professoria haittaa, vaan mamma vaatii pokkana rakkautta viranomaispäätöksellä. Professori jatkaa valistamista, joka tosin kuulostaa miljoonaan kertaan heitetyiltä kliseiltä, mutta kun kliseitten lausuja on kumminkin akateeminen ammattilainen, niin pakkohan häntä on kuunnella:
Kyllä meillä saadaan tehdä vielä paljon, että esimerkiksi maahanmuuttajista tulisi aidosti yhteisön jäseniä.
Virsihän on vanha, eli jotain täytyy tehdä ja tekijöinä tulee olla nimenomaan suomalaisten. Ja tekemisellähän tarkoitetaan meidän yksipuolista sopeutumista toisiin tapoihin ja asenteisiin. Sosiaalityön professori ei tiedä, tai lieneekö tarkoituksella unohtanut, että kaikki maahanmuuttajaryhmät eivät välttämättä ole edes kiinnostuneet olla aidosti suomalaisen yhteisön jäseniä. Ja miksi olisivatkaan? Kun virallinen koneisto ei vaadi sopeutumista kuin meiltä perunaneniltä.
Heitän pallon nyt kaikille suomalaisille, en pelkästään sosiaalityöntekijöille, kouluille tai viranomaisille. Siinä yleensä voittaa, kun uskaltaa tutustua erilaisiin kulttuureihin.
Pallon heittäminenhän on mainio termi, se kuulostaa siltä että jotain tapahtuu ja siinä on tommosta tahkopihkalamaista draivia. Kun termihän ei sinänsä tarkoita mitään. Mutta siinä toi sosiaalityön professorimme on oikeassa, että tutustuminen erilaisiin kulttuureihin ihan oikeasti avaa silmiä ja muuttaa mielipiteitä. Minä itse olen siitä hyvä esimerkki. Minähän olin 1980-luvulla nuorena miehenä kovasti kansainvälinen ja solidaarinen. Solidaarisuutta ja arvostusta muita kulttuureita kohtaan piti varmaan yllä se, että en ollut niitten muiden kulttuureiden kanssa missään tekemisissä. Kunhan kuvittelin.
Asia korjaantui sitten 1990-luvulla, kun tuli kohdattua niitä muita kulttuureita. Hyvinkin kaukaisia semmoisia. Eikä tuntunut enää yhtään kansainväliseltä. Työni puolesta olen pannut merkille, että näitä ns. puolikkaita eli toinen vanhemmista suomalainen toinen joku muu, on huostaan otettu ja sijoitettu laitoksiin huomattavasti enemmän kuin mitä heidän osuutensa väestöstä on. En syytä, en syyllistä. Minä en vaadi rakkautta tai rakkaudettomuutta viranomaispäätöksellä. Mutta tilanne vaan on tämä, ja se ainakin omasta vinkkelistäni osoittaa, että ei se homma toimi, niin kuin esmes sosiaalityön professori uskoo.
Matthies muistuttaa, että samaan aikaan kun Suomi tarvitsee ikäjakaumansa takia maahanmuuttajia vastaamaan työvoiman tarpeeseen, yhteiskunta ei anna heille aitoa mahdollisuutta tulla kansalaiseksi.
Niin. Tiukkaahan se tekee. Kun suomalaiset, pirulaiset eivät tarjoa kuin asunnon, elatuksen ja ilmaisen koulutuksen. Plus hyvin monessa paikassa vielä tämän positiivisen erityiskohtelun. Eihän tää millään riitä. Lisää pitäis vielä antaa. En vaan oikein itse enää keksi että mitä. Mutta onneksi meillä on koulutettuja ammattilaisia, jotka varmasti keksivät.
Mietin vähän sitä, että mitä tuo tarkoittaa tuo aito mahdollisuus tulla kansalaiseksi? Onko se sitä, että esmes minun on pidettävä tänne ihan muualta muuttanutta heppua suomalaisena? Jos mulle muuttaa naapuriin vaikka angolalainen tyyppi, ja se osoittautuu mainioksi hepuksi, niin se on angolalainen mainio heppu. En minä häntä silti suomalaisena pidä. Eikä hän varmaan pidä itsekään. Eikös hänellä ole oikeus olla ylpeästi angolalainen, vaikka hän kävis Perskeleen Ykän kanssa mettällä ja sen jälkeen tupakoisi viinaa sauna- ja makkaraillan merkeissä? Vaan jatketaanpas kliseitä eiku siis vakavasti otettavaa akateemista ammattilaistekstiä:
Suomalaisilla on hyvin erilaisia taustoja. Unohdamme herkästi myös sen, että suomalaisia on paljon vaikkapa Ruotsissa tai Kanadassa.
No täähän olikin uutta. Öögat aukes ja purkka pysähty. Äiti, sie et kertonu miulle tätä. Kun oikein miettii, niin onhan niitä suomalaisia siellä. Ja on Australiassakin. Ja Ameriikoissa. Joissa jenkit tänäkin päivänä kiroaa alimpaan helvettiin loisivat ja jenkkien verorahoilla suurperheitään yhdistelevät suomalaiset. Mikä tässä on oikein logiikkana? Sekö, että kun me ollaan tehty töitä vieraille vierailla mailla vieraitten laskuun, niin meillä on velvollisuus tehdä töitä vieraille omilla mailla omaan laskuun?
Varsin mukava kliseepommi tässä on jo kasassa. Mutta jotain silti vielä puuttuu. Jonkunlainen klimaksi pitäisi vielä tulla. Eikä sosiaalityön professori suinkaan petä:
Toinen taas on epävarma rakkaudestaan, ja hän pelkää, että joku muu, mies tai nainen, vie rakkauden.
No tulihan se sieltä. Piste iin päälle. Mitäs me tuhkamunat. Vaan yksi professorimme lauseista pistää kyllä ajattelemaan. Tosin ehkä toisin kuin professori ja innokas Ylen toimittaja olisi halunnut:
Joku ei ole aivan varma omasta uskostaan tai uskonnostaan, ja hän pelkää että joku muu aate voi sen helposti syrjäyttää.
Minä en väitä, että, että kaikki toimittajat olisivat tyhmiä. Kyllähän siellä varmasti porukat tajuaa, että heillä ei ole unelmansa tukena kuin valittu määrä iskulauseita, jotka oikeastaan tossa käytiin läpi. Mutta kun ihminen on inhimillinen, ja on niin vaikeaa tunnustaa, että tässähän on oltu hyväuskoisia hölmöjä jo parikymmentä vuotta, niin jatkuva jankkaaminen on sitten ainoa keino. Ja jankkaajaksi pitää etsiä mahdollisimman paljon komeatittelisiä akateemisia ammattilaisia. Jospa siinä se omakin uskonkriisi helpottaisi.
Kun ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että tämmösellä vuodatuksella yhdenkään perunanenän pää kääntyy?
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
31 kommenttia:
Kyllähän nuo toimittajat on, kaikki järjestäin, täysin vasemmanjalan saappaita. Josko tässä nytten itsekään mikään älynjättiläinen on.
Mutta kyllähän tämmöinen tyhmäkin tajuaa olla pitämättä muita itseään tyhmempinä ja kuvilevansa, että on Messias.
Hieno kirjoitus jälleen sinulta.
Tämä professori on aloittanut mission ja Yle tukee häntä monin tavoin, tässä yksi esitys http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2011/08/auttaja_saa_hyotya_hyvasta_tyostaan_2777967.html?autoplay=true
Ykä, mie mainostin tätä siun juttuu tuol Ylen jutun kommenttiosiossa. Hyvässä lykyssä linkki julkaistaan ja jotkut kommentoijat käyvät katsomassa tämän jutun.
Otsikossa on jotain raamatullista, meneekö Vanhan vai Uuden Testamentin puolelle tuo ilmaisutapa.
Jutun perusteella on kysyttävä että kuka sanoo, mitä sanoo, kenelle sanoo ja mitä tarkoitusta varten? Onko tuo tulkittavissa niin että se on eliitin keskinäistä viestintää ja tarkoituksena on oman uskon ylläpitäminen? Täytyy olla uskossaan vahva ja väkevä että tuommoisia päättömyyksiä sanoo tosissaan.
Mistä erottaa onko uskossaan vahva vai onko leipäpappi? Voiko tuollainen henkilö olla leipäpappi, joka sanoo noin virkansa takia? Tällöin kai varmaan pitää ajoittain polttaa pilveä tai ottaa jotain muuta tajustetta ettei hävetä tai tympäise sanoa tuommoisia.
Sosiaaliasoista ja sosiaalitieteistä tms. tuli mieleen eräs juttu. Miksi niiden opiskelijoina ja alan vaikuttajina ei ole kunnon ronskeja äijätyyppisiä mieshenkilöitä? Onko yhdenkään kunnan sossussa semmoisia töissä? Meinaan että semmoinen ei yhtä helposti mene sossun asiakkaiden feikkinyyhkytyksen ansaan kuin idealistinen nainen, jollaisia varsinkin nuoret naiset ovat.
Kävi mielessä eräs juttu. Jos Suomen hallitus olisikin Hommalaishallitus, niin sinä sopisit sosiaali-ja terveysministeriksi. Siihen hommaan tarttis semmoinen nuiva punaniska-äijä jolla on ronskia äijämäisyyttä, ja joka tykkää possunlihasta ja tietää että todellinen Suomi on Helsingin ulkopuolella. Meinaan, että sinun pitkän ajan työkokemus alaltasi viittaisi siihen.
Lopuksi, saapuiko sähköposti?
Tervehdys Hannekselle, Pauli Vahteralle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.
Hannes: En minäkään itseäni minään ruudinkeksijänä pidä, mutta toi Yle juttu on mullekin turhan paksua. Tosin sitä on tuskin kirjoitettu mulle tai sulle, vaan jonkun muun porukan uskon vahvistukseksi.
Pauli Vahtera: Kiitos linkistä. Oli melkoinen propagandapläjäys. Vaan tämän mamman viimeiseen lauseeseen ”ei meillä ole muuta mahdollisuutta kuin kansalaiset nostavat itse äläkän eikä jätä sitä vaan näille suurille vaikuttajille ja poliitikoille” voin kyllä yhtyä. Tosin ihan eri näkövinkkelistä mitä hän ajatteli.
Jos olet muuten se Pauli Vahtera, joka kirjoittaa Iltalenhden blogeihin. niin olen otettu huomiostasi ja toivotan sinut tervetulleeksi kommentoimaan. Suoraan sanoen ihmettelen, kuinka Iltalehti antaa sinun vieläkin kirjoittaa sinne. Kirjoitat meinaan sen verran asiallista evästä.
Vieras: Sitä, kirjoittaako näitä juttuja leipäpappi vai tosiuskovainen olen minäkin vuosia miettinyt. En ole vieläkään varma. Syy siihen, miksi sosiaalipuolelle ei hirveästi eksy ”ronskeja äijätyyppisiä mieshenkilöitä”, on varmaan sullekin melko selvä. Meinaan, alaani johtaa juuri tuontyyppiset ihmiset, jotka tässä kirjoituksessa kunnostautuivat. Jos mulla olisi valta ja voima, niin määräisin noille tyypeille ankaran lähestymis- ja yhteydenpitokiellon lastensuojelulaitoksiin.
Ja sosiaalipuolelle vaaditaan nykyisin melko tarkkaan se AMK-tutkinto, joka on pääosin täysin hyödytöntä tuubaa. Ei jätkillä pinna semmoista kestä. Lähteehän niitä heppuja sitä lukemaan, mutta ei ne jaksa sitä settiä kuunnella loppuun. Muutama aina tietysti saa sen pahvin ittelleen luettua ja ne on ihan pääosin kelpo heppuja. Ei sen vuoksi, että ne on AMK, vaan siitä huolimatta.
Sosiaali- ja terveysministerin pestistä: Jaa, no periaatteessa mikä ettei. Vois olla mielenkiintoista. Vaan toisaalta siinä joutuis muuttamaan takaisin Helsinkiin ja kun minä pääsin aikanaan Helsingistä Huitsinnevadaan, niin ammun mieluummin itseäni revolverilläni polveen kuin menen takaisin. Mutta luulisin, että Juho Eerola olis varsin varteenotettava vaihtoehto siihen pestiin.
Yep, sähköposti tuli. Lyckaa uusiin suunnitelmiin. Mutta jos jotain totaalista alanvaihtoa mietit, niin älä hemmetissä ainakaan minun hommiin tule. Kommenttiesi ja sähköpostiesi perusteella olet sen verran tervejärkinen ja moraalisesti suorakyrpäinen mies, että ei sulla pinna niitä hommia pitkään kestäisi.
Oma ongelma minulla on työkokemuksen vähäisyys. Tradenomin paperit on mutta työkokemus on niukka. Vois mulla olla kaikkiaan 13 vuoden työkokemus eri hommista jos olisin tehnyt kaikkea mahdollista, kuten apupojan hommista tai kesähommista alkaen, siitä asti kun täytin 18. Mutku ei oo. Jos kattoo työilmoituksia, niin ongelma on ettei ole siihen vaadittavaa koulutusta tai tutkintoa tai sitten työkokemus puuttuu. Tai sitten ei ole jotain korttia, kuten tulityökortti jne. Muutenkin tuntuu siltä että valituksi tulevan pitää olla jokin arjalainen yli-ihminen. Tuosta työhommasta tuskailin Kumitontun blogin kommenttiosastolla, löydät sen sieltä. Toivottavasti tää syksyn homma tuo lisävalaistusta asiaan.
Jatkan tätä jossittelua. Ministerin posti on kuitenkin pätkätyö joten et joutuisi olemaan Hesassa kauaa. Pääsisit sit takaisin Huitsinnevadaan. Ministerillä on kiva palkka ja kulukorvaukset, ja sinun kohdalla ne olisivat aidosti ansaittuja. Niillä saisi vuokrattua asiallisen kämpän Hesasta, joten ei tarvi mennä koirankoppiin jollaiseen jouduit nuorena miehenä. Jäis sulle siitä vielä yli Huitsinnevadan talon asuntolainaan, jos lainanlyhennys on vielä kesken. Niin, ja voisit sinä järkätä vaalipiirisi tie-ja ratahankkeisiin jonkun pennosen...
Tervehdys Vieraalle & kiitos kommentistasi. Piru vie, tiedän tuon ongelman, ja olen aika onnellinen kun olen onnistunut luistamaan sen vakituiseen työsuhteeseen. Ihmettelen, ettei esmes sosiaalialan professorit metelöi siitä, että meillähän olisi ihan han-suomalaista työhaluista- ja kykyistä porukkaa, mutta niitä ei vaan palkata.
Tiedänhän toki, että nykyisin halutaan töihin 27-vuotiaita kolmen loppututkinnon suorittaneita ja 18 vuoden työkokemuksen omaavia tyyppejä.
Helsinkiin en edelleenkään halua. Ammun mieluummin polveeni.
Huomasitko tuosta Ylen linkistä että Yle on nähtävästi päästänyt joitakin nuivia kommentteja näkyville? Mahtaako se johtua Jytkystä, oisko sitä tapahtunut muutoin? Vai onko siellä Ylessä peräti duunissa joku (sala-, piilo-, kaappi-)nuiva mode?
Tervehdys, Vieras. Joo, huomasin. Enkä sanoisi, että siellä oli joitain nuivia kommentteja, vaan ne olivat liki kaikki nuivia kommentteja. Yle päästi irti Pandoran lippaan ja sehän meille sopii.
Kiitos Yrjö, että jaksat jatkaa.
Ruotsissa toimittajat kutsuvat uutisten kommenttiosioita "kusiränneiksi". Ruotsalaiset toimittajat eivät kestä avointa kansalaismielipidettä ja selittävät sen rasismiksi tuolla sanalla.
Suomeen on pesiytynyt sellainen ihmeellinen usko korkeakoulutuksen autuaaksitekevään vaikutukseen jonka johdosta mahdollisimman monen täytyy suorittaa akateeminen tutkinto, mikä tietenkin aiheuttaa valtavan inflaation tutkintojen arvolle. Kyllä sitä vähemmälläkin pärjäisi. Varsinkin kun opiskelijoita käytetään monesti ilmaisena työvoimana työharjoittelun kautta.
Aahh.. kun luin tämä hassunhauskan jutskan YLEnantamisen sivulta, ajattelin mielessäni kuinka Ykä pistää tään kauniiksi pieniksi päreiksi. Eikä tarvinnut pettyä.
Älä julkase tätä, ei tässä mitään sen väärtiä ole. Kiitos vaan kirjoittamisestasi!
Joopajoo... Vai että rasismia tunkee taas joka reiästä ja kolosta. Kyllä me vetelät tuhkamunat ollaan vaan aika epeleitä, kun emme palkkaa eri värisiä. En väitä, etteikö jollain työpaikalla epäilemättä näin tapahtuisikin, mutta kyllä sellainen puulaaki on kertakaikkisen paska, joka ei omaa etuaan aja. Mitä tässä viime aikoina olen oman riisikuppinin lasin läpi katsellut, niin ainakin virolaisia pyörii joka paikassa niin perkeleesti, että hienosti ovat työllistyneet. Laatu nyt voi olla mitä on, mutta niin se on aina niillä duunareilla, joilla ei ole pakottavaa tarvetta vaalia mainettansa.
Tervehdys Vasarahammerille, Anolle & Synolle, Anolle ja Kumitontulle ja kiitos kommenteistanne.
Vasarahammer: Samat kiitokset myös sinulle. Varmaan Suomenkin puolella toimittajat inhoavat tuota kommenttimahdollisuutta. Onhan se nyt vallan hirveetä kun kouluttamattomat harrastavat yhteiskunnallista sottailua.
Anonyymi ja sen synonyymi: Naulan kantaan. Tota minäkin olen toistuvasti selittänyt. Ja kun sen tutkinnon pitää vielä olla joltain alalta, joka ei itse asiassa valmista mihinkään ammattiin. Suojatyöllistettävähän sellaiset sitten on.
Ano: Julkaisin nyt kumminkin. Kiitos kannustuksesta.
Kumitonttu: Jep. Firma pyrkii voittoon, ei kumbayaan. Noita virolaisia muuten taitaa olla jo enemmistö ainakin Etelä-Suomen rakennuksilla.
Tämä ei taida liittyä otsikon aiheeseen, mutta. Viime torstaina näkyi Eurodekkari:Vastavirtaan jonka tämänkertaisessa jaksossa päähenkilö-poliisi epäili että eräällä nuorisorikollisella olisi jotain tekemistä vanhan ukon kuoleman kanssa. Tarina on tietenkin fiktiivinen mutta varmaan käy vertailuna. Se nulikka näkyy jos katsot kohdista 4:12, 6:55, 13:47, 32:20, 34:34 ja 36:45. Tuosta käväisi mielessä että sinä olet varmaan usein tekemisissä tuollaisten henkilöiden kanssa.
Tervehdys Vieraalle. Tota noin, mitähän tohon nyt sanois. No, ainakin sen, että jos haluaa saada kuvan minun työstäni, niin näitä fiktiivisiä juttuja ei pahemmin kannata kattella. Kattelin nuo pätkät ja tuo heppu mikä sarjassa oli eroaa minun kullanmuruistani ainakin siinä, että ei meidän mukulat ole yleensä verbaalisesti noin kyvykkäitä.
Se, mikä on vuosien mittaan muuttunut, on se, että ns. kovien jätkien määrä vähenee ja onnettomien reppanoitten määrä kasvaa. Siis semmosten, mistä ei tule mitään ammattirikollisia, lähinnä ammattivankeja.
Meikäläisen asenne olis muuten ollut hyvin toisenlainen kuin tuon laitoksen työntekijän. Jos multa tule poliisit hakemaan mölliä, minä tuumin että sen kun viette, ja pitäkää hyvänänne niin pitkään kuin tarviitte.
Tervehdys pappatunturipyöräilijälle, joka lähestyi minua sähköpostitse. Kiitos, menestystä työhösi ja yleensäkin voimia eloon.
"Koulutettu ihminen ei saa töitä ulkomaalaistaustansa takia, sillä työnantaja pelkää hänen palkkaamisensa johtavan ongelmiin työpaikalla. Maahanmuuttajataustaista lasta ei oteta koulun pihalla mukaan leikkeihin, eikä häntä kutsuta esimerkiksi synttäreille. "
Kun melkein mikä tahansa kantaväestön itsestäänselvyytenä pitämä asia (käytöstavat, työmoraali, tasa-arvo, valinnan vapaus jne.) voidaan tulkita maahanmuuttajataustaisen(tm) tai puolestaloukkaantumiskoneiston taholta rasimiksi, ei todellakaan maksa vaivaa työllistää tai tutustua.
Yhdet ei ainakaan suomessa syrji ketään, nimittäin itikat kesällä, muistan kun aikoinaan yhden naisen pikimusta mies (tais olla kenialainen), tykkäsi kesät käydä joella kalassa, natisi että perkeleen itikat, huonolla suomella kun tuli joelta :P
Tervehdys Kuhlmeylle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
Kuhlmey: Naulan kantaan. Ei lisättävää.
Ano: No näinpä. Vielä suurempi tasa-arvoistaja on Lapin mäkäräpopulaatio.
Täällä meiän perällä Rovaniemen kupeessa on yksi alunperin turkkilainen kaveri. Nykyään ihan Suomen passin haltija. Tunteeko ittensä suomalaiseksi, mene ja tiedä. Omapa on asiansa. Mutta kaikkien kyläläisten mielestä mahottoman mukava mies.
Pyörittää pitopalvelua kaupungissa ja käy syksyllä lintumettällä. Olis se kyllä varmaan ihan yhtä mukava kaveri vaikkei lintumettällä käviskään. Tuumin vaan jotta silloin ei kyllä läheskään niin moni kyläläinen tietäisi miten mainio tyyppi se on.
Niin että kannattaa sen tulokkaan ruveta touhuamaan jotain sellaista mikä vähän niinkun kuuluu sen uuden ympäristön tapoihin. Saattaahan siihen tekemiseen tykästyäkin, niinkun tämä Turkin poika.
Sitä paitsi mies on itekin sanonut että kun ei possua syö niin lähtee iso siivu suomalaisten lihatiskien tarjonnasta. Onneksi näyttää tulevan tänä vuonna hyvä lintusyksy niin saa kaveri lintua lautaselle. Hirviporukkaakin on kaverille ehdoteltu, mutta ei kuulemma uskalla niin aikaavievään hommaan ruveta kun tahtoo viikonloput mennä työn merkeissä.
Tilastoja suurennuslasilla tarkasteleva Affe on värkännyt sarjakuvan tästä kaikenlikaavasta rassismista: http://affes.wordpress.com/2011/08/17/jallow-momodou-svt-och-rasismen/
En tiedä, kuka tuo Yellow Mellow mikälie on miehiään.
Mustaa miestä halaava tyyppi hygieenisessä myssyssä on Ruotsin pääministeri Reinfeldt. (Hän kävi taannoin ihailemassa halal-lahtausta, myssykuvat ovat tietääkseni sieltä peräisin.)
Lisää sarjakuvia osoitteessa http://affes.wordpress.com/category/satir/
Tervehdys Anolle ja Kyllästyneelle & kiitos kommenteistanne.
Ano: No hänhän vaikuttaa vallan asialliselta veikolta, joten kaikkea hyvää hänelle. Hirviporukka tosiaankin vie syksyisin niin paljon aikaa, että ei ihme, että pienyrittäjä pitäytyy pienriistassa.
Kyllästynyt: Kiitos linkistä, toi oli aika paha. Pitää tutustua tohon laajemminkin. Se vaan käy vähän hitaasti, kun mun sipoo on vain tasoa välttävä.
Kiitos tästä klisepommin niputtamisesta!
Pistin perjantaina uutisen kommenttiosioon (sivulla 2), että tässä haastattelussa tulivat esille kyllä ihan kaikki mahdolliset suviskliseet, vielä tässä esiteltyjen lisäksi:
"ovathan vieraat kulttuurit aina ennenkin sulautuneet tänne" - entä nykyään kun tulijoiden määrä on monikymmenkertaistunut pelkästään 2000-luvulla?, sekä
"Pohjoismaat ovat edelleen niitä parhaita paikkoja elää" - mutta kuinka kauan, jos sama meno jatkuu (etenkin länsinaapurissa)?
Voimia eloon, toivotetaan täältä suuresta Savonmaasta!
Tervehdys Korhoselle eli mainiolle Savon Miehelle ja kiitos kommentistasi. Näitten kirjoitusten ruotiminen on kyllä ittensä toistamista, mutta on hyvä muistuttaa aina uudelleen, että eihän noilla ole kuin se puolen tusinaa hokemaa.
Kysymyksesi olivat asiallisia, ja niitäkin tulisi toistaa. On mielestäni melko epiä Suomen juutalais- ja tataarivähemmistöä kohtaan, jos tätä nykyistä turvapaikkashoppailua perustellaan sillä, että hyvinhän hekin on pärjänneet ja ovat ihan tolkun väkeä.
Voimia eloon ja jatkuvaa menestystä sinne Kallaveden tienoille.
Sillonku nämä juutalaiset ja tataarit tuli suomeen, ei suomessa tainut olla valmiiksi pedattuja petejä ja rahaa sossusta, kun ei paljoa suomalaisillekaan ollut tarjolla ...
Tervehdys Anolle ja kiitos kommentistasi. Juu, ei ollu niin. Kaikki kunnia juutalais- ja tataarivähemmistöllemme. Ovat ansainneet paikan maassamme ihan omalla työllään.
Juu, tuosta Turkin pojasta vielä. Tuota vaan tuumaan kun tämä meiän perä on aikamoista persulandiaa. Täällä kai pitäisi tuon tulokkaan takia vihapuheen vaahdota vähän jokaisen kylänmiehen ja -naisen suusta ja öitä pitäisi valaista palavat ristit. Eipä ole ollut kummastakaan toistaiseksi havaintoa.
Turkin poika se vaan elelee täällä kuin herran kukkarossa ja viihtyy hyvin vaikka ei ole pahemmin korvessa tarjolla kotouttamis-, voimaannuttamis-, kohtaannuttamis- sun muita palveluja. Vai olisko niin että kaveri viihtyykin justiinsa sen takia kun ei kukkahatut hyöri liikaa ympärillä?
No, kylän naisväki tietysti toivoo että kaveri löytäisi muijan itselleen ja tekisi pari kläppiä että saataisiin vähän vastapainoa tuolle kirkkomaalle siirtyvälle väestönosalle. Toivottavasti eivät liikaa innostu järjestelemään, saattaapi kaveria alkaa muuten hirvipeijaistanssit hirvittämään. Oisko tuo sitten sitä kohtaannuttamispalvelua.
Tervehdys, Ano. Luulen että Turkin pojalle sopii oikein hyvin tuo kukkahattuvapaa vyöhyke. Niin että kaverin ei tartte olla mikään suvaitsevaisuusikoni, vaan ihan tavan sälli vaan.
Olen pohdiskellut tuota monikulttuurisuuden käsitettä. Toisille se merkitsee kulttuurien välistä musiikin, teatterin, kirjallisuuden, ruokakulttuurin ym. kehittymistä ja sekoittumista ja rikastumista, ihan kuinka vaan. Lähiöarjessa se ehkä tarkoittaa vähän muuta. Ensin mainittu on minusta hyvä asia, on ollut aina. Toinen on se, joka aiheuttaa myös niitä ongelmia. Ei pelkästään, mutta ihan riittävästi.
Vieläkö se OY Ykän rasistipalvelu AB on olemassa vai lakkautitko sen? Tuosta jutussasi mainittu eukko on sen verran hörhö ja friikki että hän olla kiinnostunut palveluistasi ja maksaa hyvin.
Toinen asia. Lauantaina alkoi sorsastuskausi. Ootko Ykä käynyt tai meinaatko käydä pyydystämässä sorsia? Tai meinaatko muuta metsästää?
Tervehdys Anolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.
Ano: No suurinpiirtein noin minäkin ajattelen. Ja toi ensimmäinen vaihtoehto tapahtuu pikkuhiljaa itsestään, ilman mitään pakottamista. Toinen vaihtoehto taas ei.
Vieras: Rasistipalvelun pitäis vissiin muuttaa toimialaa ja alkaa keksiä uusia ja poliittisesti korrekteja sanoituksia maakuntalauluihin (olet varmaankin lukenut erään sukupuolitutkijan vuodatuksesta aiheen tiimoilta). Ajattelin itse asiassa väsätä siitä jutun, mutta se menee niin pahasti parodiahorisontin tolle puolelle, että ei siitä pysty enää mitään sanomaan. Sorsalla kävin ihan tavan vuoksi. Mulle se ei ole se ykkösmetsästys. Metsäkanalintujahti alkaa sitten syyskuun kymmenes.
Lähetä kommentti