NUO USKOSSA VÄKEVÄT

Oikeaoppisen mediamme ylläpitämää oikeaoppista maahanmuuttokeskustelua on voinut jo pitkään verrata tilanteeseen, jossa otetaan ämpäri, täytetään se kuravedellä, liimataan ämpärin kylkeen lappu asiantuntijan suosittelema ja sen jälkeen myydään tuote eteenpäin bensiininä. Ja jos litkulla ei auto käynnisty, ei vika ole litkussa vaan autoilijan asenteessa.

Omasta mielestäni tämmöinen propaganda ei oikein toimi, mutta minultahan ei asiaa kysellä. Hyväksi havaittua metodia käyttää tällä kertaa korkeasti kunnioitettu Yleisradiomme, joka on haalinut junttimaista kansaa valistamaan sosiaalityön professorin Aila-Leena Matthiesin (kiitokset taas mediavalppaudesta Roopelle). Arvon rouvan vuodatus on sinänsä sitä tasoa, jota kuulee joltain kirkasotsaiselta lukion ekaluokkalaiselta, mutta kun kyseessä on kumminkin sosiaalityön professori, niin puheella on totta helevatussa vahva akateeminen painoarvo. Kuunnellaan siis, mitä hänellä on sanottavaa. Hän aloittaa:

Koulutettu ihminen ei saa töitä ulkomaalaistaustansa takia, sillä työnantaja pelkää hänen palkkaamisensa johtavan ongelmiin työpaikalla. Maahanmuuttajataustaista lasta ei oteta koulun pihalla mukaan leikkeihin, eikä häntä kutsuta esimerkiksi synttäreille.

Niin. Työnantaja saattaa tosiaankin pelätä ongelmia, varsinkin jos työntekijä on palkattu oikeasta etnisestä suunnasta. Ongelmat eivät välttämättä tule edes siitä työntekijästä, vaan nimenomaan suomalaisesta puolestaloukkaantumiskoneistosta, joka saa leipänsä siitä, että on jotakin, jonka puolesta loukkaantua. Varsinkin pienemmät firmat tuumivat, että ei maksa vaivaa, persaukiseksi voi tulla vähemmälläkin vaivalla.

Mitä tulee noihin leikkeihin ja syntymäpäiviin, niin ymmärtääkseni mukuloilla on vielä oikeus valita, kenen kanssa he ovat tekemisissä. Tämähän ei sosiaalityön professoria haittaa, vaan mamma vaatii pokkana rakkautta viranomaispäätöksellä. Professori jatkaa valistamista, joka tosin kuulostaa miljoonaan kertaan heitetyiltä kliseiltä, mutta kun kliseitten lausuja on kumminkin akateeminen ammattilainen, niin pakkohan häntä on kuunnella:

Kyllä meillä saadaan tehdä vielä paljon, että esimerkiksi maahanmuuttajista tulisi aidosti yhteisön jäseniä.

Virsihän on vanha, eli jotain täytyy tehdä ja tekijöinä tulee olla nimenomaan suomalaisten. Ja tekemisellähän tarkoitetaan meidän yksipuolista sopeutumista toisiin tapoihin ja asenteisiin. Sosiaalityön professori ei tiedä, tai lieneekö tarkoituksella unohtanut, että kaikki maahanmuuttajaryhmät eivät välttämättä ole edes kiinnostuneet olla aidosti suomalaisen yhteisön jäseniä. Ja miksi olisivatkaan? Kun virallinen koneisto ei vaadi sopeutumista kuin meiltä perunaneniltä.

Heitän pallon nyt kaikille suomalaisille, en pelkästään sosiaalityöntekijöille, kouluille tai viranomaisille. Siinä yleensä voittaa, kun uskaltaa tutustua erilaisiin kulttuureihin.
Pallon heittäminenhän on mainio termi, se kuulostaa siltä että jotain tapahtuu ja siinä on tommosta tahkopihkalamaista draivia. Kun termihän ei sinänsä tarkoita mitään. Mutta siinä toi sosiaalityön professorimme on oikeassa, että tutustuminen erilaisiin kulttuureihin ihan oikeasti avaa silmiä ja muuttaa mielipiteitä. Minä itse olen siitä hyvä esimerkki. Minähän olin 1980-luvulla nuorena miehenä kovasti kansainvälinen ja solidaarinen. Solidaarisuutta ja arvostusta muita kulttuureita kohtaan piti varmaan yllä se, että en ollut niitten muiden kulttuureiden kanssa missään tekemisissä. Kunhan kuvittelin.

Asia korjaantui sitten 1990-luvulla, kun tuli kohdattua niitä muita kulttuureita. Hyvinkin kaukaisia semmoisia. Eikä tuntunut enää yhtään kansainväliseltä. Työni puolesta olen pannut merkille, että näitä ns. puolikkaita eli toinen vanhemmista suomalainen toinen joku muu, on huostaan otettu ja sijoitettu laitoksiin huomattavasti enemmän kuin mitä heidän osuutensa väestöstä on. En syytä, en syyllistä. Minä en vaadi rakkautta tai rakkaudettomuutta viranomaispäätöksellä. Mutta tilanne vaan on tämä, ja se ainakin omasta vinkkelistäni osoittaa, että ei se homma toimi, niin kuin esmes sosiaalityön professori uskoo.

Matthies muistuttaa, että samaan aikaan kun Suomi tarvitsee ikäjakaumansa takia maahanmuuttajia vastaamaan työvoiman tarpeeseen, yhteiskunta ei anna heille aitoa mahdollisuutta tulla kansalaiseksi.

Niin. Tiukkaahan se tekee. Kun suomalaiset, pirulaiset eivät tarjoa kuin asunnon, elatuksen ja ilmaisen koulutuksen. Plus hyvin monessa paikassa vielä tämän positiivisen erityiskohtelun. Eihän tää millään riitä. Lisää pitäis vielä antaa. En vaan oikein itse enää keksi että mitä. Mutta onneksi meillä on koulutettuja ammattilaisia, jotka varmasti keksivät.

Mietin vähän sitä, että mitä tuo tarkoittaa tuo aito mahdollisuus tulla kansalaiseksi? Onko se sitä, että esmes minun on pidettävä tänne ihan muualta muuttanutta heppua suomalaisena? Jos mulle muuttaa naapuriin vaikka angolalainen tyyppi, ja se osoittautuu mainioksi hepuksi, niin se on angolalainen mainio heppu. En minä häntä silti suomalaisena pidä. Eikä hän varmaan pidä itsekään. Eikös hänellä ole oikeus olla ylpeästi angolalainen, vaikka hän kävis Perskeleen Ykän kanssa mettällä ja sen jälkeen tupakoisi viinaa sauna- ja makkaraillan merkeissä? Vaan jatketaanpas kliseitä eiku siis vakavasti otettavaa akateemista ammattilaistekstiä:

Suomalaisilla on hyvin erilaisia taustoja. Unohdamme herkästi myös sen, että suomalaisia on paljon vaikkapa Ruotsissa tai Kanadassa.

No täähän olikin uutta. Öögat aukes ja purkka pysähty. Äiti, sie et kertonu miulle tätä. Kun oikein miettii, niin onhan niitä suomalaisia siellä. Ja on Australiassakin. Ja Ameriikoissa. Joissa jenkit tänäkin päivänä kiroaa alimpaan helvettiin loisivat ja jenkkien verorahoilla suurperheitään yhdistelevät suomalaiset. Mikä tässä on oikein logiikkana? Sekö, että kun me ollaan tehty töitä vieraille vierailla mailla vieraitten laskuun, niin meillä on velvollisuus tehdä töitä vieraille omilla mailla omaan laskuun?

Varsin mukava kliseepommi tässä on jo kasassa. Mutta jotain silti vielä puuttuu. Jonkunlainen klimaksi pitäisi vielä tulla. Eikä sosiaalityön professori suinkaan petä:

Toinen taas on epävarma rakkaudestaan, ja hän pelkää, että joku muu, mies tai nainen, vie rakkauden.
No tulihan se sieltä. Piste iin päälle. Mitäs me tuhkamunat. Vaan yksi professorimme lauseista pistää kyllä ajattelemaan. Tosin ehkä toisin kuin professori ja innokas Ylen toimittaja olisi halunnut:

Joku ei ole aivan varma omasta uskostaan tai uskonnostaan, ja hän pelkää että joku muu aate voi sen helposti syrjäyttää.
Minä en väitä, että, että kaikki toimittajat olisivat tyhmiä. Kyllähän siellä varmasti porukat tajuaa, että heillä ei ole unelmansa tukena kuin valittu määrä iskulauseita, jotka oikeastaan tossa käytiin läpi. Mutta kun ihminen on inhimillinen, ja on niin vaikeaa tunnustaa, että tässähän on oltu hyväuskoisia hölmöjä jo parikymmentä vuotta, niin jatkuva jankkaaminen on sitten ainoa keino. Ja jankkaajaksi pitää etsiä mahdollisimman paljon komeatittelisiä akateemisia ammattilaisia. Jospa siinä se omakin uskonkriisi helpottaisi.

Kun ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että tämmösellä vuodatuksella yhdenkään perunanenän pää kääntyy?