TIEDOSTAVIA JUHLARAHOJA

Se ei liene kenellekään yllätys, että Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlarahasta nousi kohu. Jopa niin suuri, että koko kolikkosetti jäänee julkaisematta. Se taas on hieman yllätys, että kohu nousi väärästä kolikosta, ts. siitä mikä kuvasi sisällissodan aikaista teloitusta. Erityisesti vasemmiston puolella loukkaantuminen on ollut ankaraa, alaleuat väpättävät ja hotellin respassa hieman ihmetellään, että miksi ihmeessä? Suomessa käytiin sisällissota, ja sen aikana oli sekä punaista että valkoista terroria. Ihmisiä ammuttiin. Niin sodissa ja varsinkin sisällissodissa on tapana tehdä. Se on tosiasia. Se on tapahtunut historiassamme. Mitä sitä peittelemään?

Eikä asian tulisi muutenkaan herättää sen suurempaa alaleuan väpätystä. Punaiset aloittivat aseellisen kapinan laillista hallitusta vastaan. Sellaisissa kapinoissa on olennaista, että ne täytyy voittaa, muuten kyyti on kylmää niin kuin tässäkin tapauksessa oli. Punaiset saivat, mitä tilasivat. Olen itsekin punikkisukua mutta tuumin, että parasta mitä Suomelle silloin saattoi tapahtua oli punaisten tappio. Jos punaiset olisivat voittaneet, ei Suomea välttämättä enää edes olisi.

No, se siitä kapinasta ja siihen liittyvästä nillityksestä. Se toinen kolikko, jonka olisi luullut aiheuttavan enemmän ihmettelyä oli oikea suvaitsevais-tiedostava pläjäys eli se Turkin rannikolle hukkunut kolmivuotias irakilaislapsi joka piti sitten ihan oikeasti ikuistaa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlarahaan. Hänestä käytetään termiä pakolaislapsi, mutta pahat kielet kertoivat jo aikanaan, että kyseessä oli jo vuosia Turkissa asunut irakilaisperhe jonka isä päätti lähteä hoidattamaan legonsa kuntoon eurooppalaisten kustannuksella ja kyseinen hukkuminen oli sitten ns. oheisvahinkoja. Mutta kolikossa luki sitten komeasti että ”globaali oikeudenmukaisuus”.

Tuntuu huomattavan älyttömältä ja puhtaalta vittuilulta että tuollainen raha väännetään juhlistamaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Mitähän tekemistä tuolla mahtoikaan olla Suomen historian kanssa? Kai tuo raha kuvaa sitä nykyistä punavihreän kuplan sisällä elävää ajan henkeä, eli suomalaisten tulee syyllistää itsensä asioista joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa ja puolestaan kunnioittaa Suomen historian nimissä asioita joilla ei ole mitään tekemistä Suomen historian kanssa. No, koska hotellin respassa eletään sormi tiedostavalla ajan valtimolla, niin täällä otetaan osaa tiedostaviin talkoisiin ja suunnitellaan sopivan tiedostavia juhlarahoja. Aloitetaan:

Luonnollisesti ensimmäinen juhlarahan aihe on orjalaivaterva.

Kyseisellä hilulla herätetään syvää syyllisyydentunnetta afrikkalaisten orjien kohtelusta ja muistutetaan myös siitä, että kun Suomi liittyi osaksi Euroopan Unionia, se samalla otti kantaakseen historiallisen siirtomaataakan, josta me emme voi väistyä, sillä mehän Maksamme Velkaa, jota tosin emme ole koskaan ottaneet. Se pikkuseikka että Suomella ei ole ollut siirtomaita ja orjuus liittyy suomalaisiin lähinnä siten, että historian aikana käydyissä sodissa nimenomaan suomalaisia on viety orjiksi on todellakin mitätön pikkuseikka eikä tiedostavassa mielessä millään muotoa mielenkiintoinen sillä eihän suomalaisilla kansanryhmänä ole tarvittavaa uhriutumispääomaa. Saatanan tsuhnat, että kehtasivatkin. Vaikkeivat kehdanneetkaan.

Seuraava luonnollinen valinta Suomen satavuotisjuhlarahaksi on tietysti polttouunit, jolla viitataan juutalaisten joukkomurhaan Natsi-Saksassa.

Suomalaisillahan ei ollut sinänsä osaa eikä arpaa kyseisessä lahtaamisessa mutta nykypäivän suomalainen voi aivan perustellusti tuntea jonkun sortin holokaustisyyllisyyttä. Sillä hänhän ei halua tähän maahan islamilaista väkeä joka puolestaan mielellään viimeistelisi sen, mikä Hitleriltä juutalaisten kanssa jäi kesken ja näin ollen tällainen tavallinen suomalainen ajatuksillaan herättelee ikäviä muistoja 1930-luvulta ja jollain logiikalla on silloin myös syyllinen juutalaisten holokaustiin tai johonkin muuhun vastaavaan. Jos tavallinen suomalainen tuumii, että tässä ajatteluketjussa on jotain lievää suurempaa epäloogisuutta, niin siihenhän suvaitsevais-tiedostava ihminen voi todeta, että haista sinä rasisti paska kun et mitään mistään ymmärrä.

Siirrytäänpä eteenpäin ja seuraava luonnollinen satavuotisen itsenäisyytemme juhlarahan aihe on Martin Luther King.

Tyhmempi kansalainen, niin kuin esmes eräs Ykä saattaisi kysyä, että mitähän helvattua kyseinen häiskä tekee suomalaisessa juhlarahassa ja juuri sillä kysymyksellä hän osoittaa tietämättömyytensä, takapajuisuutensa ja rasisminsa. Onhan nimittäin niin, että vaikka suomalaisilla ei ollut osaa eikä arpaa vaikkapa Yhdysvaltain etelävaltioitten rotuerotteluun, niin ei se tietenkään vie suomalaisilta yleistä anteeksipyyntövelvollisuutta ja tekemättömistä teoistamme katumisen ihanaa puhdistavaa tunnetta. Lisäksi nykyiset suomalaiset tiedostavat ihmiset ovat adoptoineet Kingin lausuman omaan käyttöönsä ja julistavat, että ”meillä on unelma…”. Koiranleuat tosin jatkavat tuota lausetta sanomalla ”…mutta heillä on Scania”, mutta eiköhän tuonkin saa piakkoin vihakirjoituksena kiellettyä. Joka tapauksessa on ilman muuta selvää, että Martin Luther King oli 1960-luvun merkittävin suomalainen niin valtakunnan- kuin paikallispolitiikan hahmo. Eihän niitä muita paljon ollutkaan. Joku Kekkonen oli ja sitten vuosikymmenen lopulla edistykselliset taistolaiset. Ja se Chydenius, niin. Ja ne kaikki huonot laulajat. Joista pitää tykätä, kun ne olivat edistyksellisiä laulajia.

Tästäpä pääsemmekin seuraavaan oleellisen tärkeään juhlarahaan joka käsittelee kolonialismia ja ennen kaikkea Vietnamin sotaa ja kolikossa olevaa napalmista haavoittunutta tyttöä:

Suomella siis ei edelleenkään ole ollut ensimmäistäkään siirtomaata emmekä pommittaneet Vietnamia joten me emme valitettavasti voi kantaa syyllisyyttä aidoista siirtomaasodista. Mutta totuuden ei koskaan saa antaa pilata hyvää itsensä ja ennen kaikkea toisten suomalaisten syyllistämistä. Ja saihan tiedostavat ihmiset kuitenkin koko touhusta pirun hyvät kicksit itselleen. Maitoa Vietnamin lapsille. Lautanen Guatemalan verta. Lenin-setä asuu Venäjällä- Ja kovia kicksejä saatiin siitä seuraavastakin juhlarahan aiheesta.

Ja se aihehan on tietysti vastuu Afrikan nälästä.

Jo 1970-luvulla pikku-Ykä sai oppia kouluruokailussa että täyttä lautasta tuli hävetä. Varsinkin jos sitä ei syönyt tyhjäksi sillä silloin riisti tylysti vellilautasen kwashiorkorista kärsivän afrikkalaislapsen käsistä. Vähän epäselväksi pikku-Ykälle jäi, että miten se lautasen pölliminen noin teknisesti ottaen sitten tapahtui mutta mahtavat kicksit siitäkin syyllistämisestä moni ihminen sai. Se kysymys, että jos afrikkalainen valtio kärsii ruokapulasta jo muutenkin, niin kannattaako naisten ehkä synnyttää seitsemää lasta per nainen oli silloin ja on nyt tietysti aivan pannassa. Se kun on jo perusasetetelmaltaan rasistinen. Tokihan afrikkalaiset saavat tehdä rakkauslapsiaan aivan niin paljon kuin heitä huvittaa eikä heidän ahdinkonsa millään muotoa voi olla heidän oma syynsä. Meidän suomalaisten syytä se nälkä kumminkin oli, kun oltiin saatu rakennettua itsellemme ihan toimiva valtio ja yhteiskunta vaikka meillä on niitä raaka-ainevaroja huomattavasti vähemmän kuin Afrikassa ja pohjoiset leveysasteet muutenkin vähän haittaavat. Ehkä ne myös pakottavat tekemään töitä.

Lukijan ei pidä kuvitella, että kaikki Suomessa aikaansaatu olisi puhdasta scheissea vaikka melkein kaikki sitä scheissea ainakin tiedostavassa mielessä olikin. On meillä kotoisiakin juhlarahan aiheita. Niin kuin tämä tiedostavuus ja oikea solidaarisuus jonka meillä aloittivat 1960-luvulla taistolaiset ja joka elää ja voi hyvin edelleenkin. Luonnollisesti se, mikä on sitä kaikkein oikeinta solidaarisuutta määritellään aika ajoin aina uudestaan, esmes sen ajan taistolaiset vastustivat ankarasti EEC:tä mutta nämä uustaistolaiset (joihin kuuluu myös niitä vanhoja taistolaisia) käänsivät takkinsa täysin ympäri. Kunnes ne kääntävät sen jossain vaiheessa taas uudestaan. Joka tapauksessa tämä halu liittyä osaksi suurempaa kokonaisuutta täysin sen suuremman kokonaisuuden ehdoilla ilman minkäänlaista omaa vaikutusvaltaa ansaitsee ilman muuta oman juhlarahansa.

Suomihan on kuuluisa urheilumaa joten kyllä suomalainen urheilu ansaitsee oman juhlarahansa. Vaihtoehtoja on monia, on Nurmen Paavoa, on Ritolan Villeä, on Virenin Lassea, on Kirvesniemen Marja-Liisaa ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan. Valinta suomalaiseksi urheilun juhlarahaksi on kuitenkin loppujen lopuksi varsin helppo. Rahassa esiintyy yhdysvaltalainen Caitlyn Jenner, joka voitti vuonna 1976 Bruce Jennerinä miesten kymmenottelun olympiakultaa ja myöhemmin sitten muutti itsensä naiseksi. Varsinaisesti Jennerillä ei ole ollut mitään tekemistä suomalaisen urheilun kanssa mutta nää trans-jutut ovat aina niin ihanan tiedostavia ja toimiihan kyseinen mies / nainen / whatever meille suomalaisillekin esimerkkinä. Jostakin. Ainakin asiasta pitää olla innostunut. Muuten ei ole tiedostava eikä vakavasti otettava henkilö.

Niin kuin lukija tietää, monikultturismi on tie, totuus ja elämä. Siksi seuraava juhlaraha muistuttaa meitä siitä, miltä monikultturismi ja etnisen rakenteen muutos on meidät pottunokat pelastamassa:

Onhan selvää, että sisäsiittoinen pottunokkaperunakuoppa-Suomi olisi aivan lähivuosikymmeninä muuttumassa porukalla Syvä Joki-elokuvan banjopojiksi ellei meille olisi alkanut tulla uusia ja terveitä geenejä. Se, että ne geenit tuppaavat suurelta osin tulemaan alueilta joissa on harrastettu serkusavioliittoja jo silloin kun suomalaiset vielä palvoivat Ukko Ylijumalaa on puolestaan niitä yksityiskohtia, joihin ei tarvitse takertua. Samoin kuin se, että niitä geenejä levitetään Suomi-neidolta lupaa kysymättä ja pikkuisen väkisin. Sellaisia puolivapaaehtoisia tutustumispenetraatioita.

Degeneroituvasta ja monikultturismin geenipelastamasta Suomi-neidosta päästään seuraavaan juhlarahan aiheeseen. Onhan termi ”Suomi-neito” itsessään äärimmäisen vanhanaikainen ja taantumuksellinen maassa, jossa yhteiskuntatieteitten alalla toimiva biologia on tunnistanut yli 30 sukumoniota. Varsinainen biologia on tietysti vähän perässä mutta kovat tieteethän edustavat ikävää insinöörilogiikkaa eikä niitä tartte ottaa niin vakavasti. Sehän on meinaan se sen hetkinen fiilis kun ratkaisee:

Onhan juhlarahan aiheisiin löydyttävä myös jotain, josta Suomi voi olla todella ylpeä. Valinta on helppo. Tom of Finlandin homoseksuaaleille tehty lapaseenläiskimismateriaali on ehdottomasti ja absoluuttisesti parasta, mitä suomalainen taide- ja kulttuurielämä on koskaan, ikinä, milloinkaan tuottanut. Siksi se ilman muuta ansaitsee oman juhlarahansa:

Siirrymme juhlarahasessiomme viimeiseen kolikkoon, ja selväähän on, että kaikissa tällaisissa juhlarahasarjoissa on oltava myös viite suureen tulevaisuuteen. Viimeisin kolikkomme suuntaa tästä päivästä kaksikymmentä vuotta eteenpäin:

Mikäli kolikossa esitetty toive on toteutunut, ja kaikki rasistit ja sellaiseksi tulkittavat ihmiset on hirtetty, niin Suomi on silloin absoluuttisesti rasismivapaa maa. Nimittäin silloin ollaan hirtetty myös kaikki ne ihmiset, jotka pitävät yllä infrastruktuuria joka siinä tapauksessa luonnollisesti romahtaa. Tällöin myös elintasosurffailijat siirtyvät maasta pois ja tiedostavat ihmisetkin kuolevat nälkään. Suomi on saavuttanut ensimmäisenä maana maailmassa täysin rasismivapaan tilan. Siihen kannattaa tähdätä ja pyrkiä kaikin keinoin.

Muistakaa, lukijat. Tiedostavuus ja suvaitsevaisuus on kaiken A ja O. Siihen väliin mahtuu L ja K. Sillä ei tätä touhua aikamies selvinpäin kestä.

Hetkonen? Did I just again assume my gender?

Ja muistakaapa lukijat myös Greatest Shits-äänestys.

JÄTKIMÄNJOEN SILTA

Jatkoa kirjoitukselle Hiipuvalla Hiilloksella

Reunansyrjä, toukokuun toinen päivä vuonna 2025

Esko ja Liisa Kytömäki istuivat keittiössään nauttimassa aamiaistaan. Hissukseen ja kaikessa rauhassa. Kiirehän heillä ei ollut minnekään, sillä heidät oli jo vuosia aikaisemmin vapautettu - ilman omaa tahtoaan tosin - työn ikeestä ja siirretty aina suuremmaksi kasvavaan kituuttajien klaaniin. Keittiön ikkuna oli auki ja tarjosi taustamusiikiksi jokakeväisen pikkulintujen konsertin joka välillä äityi suoranaiseksi pauhuksi julistaen valon ja lämmön tuomaa uutta elämää ja siitä nauttivaa riemua. Aamiainen koostui kahvista sekä paikallisesta ruisleivästä jonka päälle he laittoivat hieman (yhtä lailla paikallista) voita sekä metsästysseuralta saatua kuivattua hirvenlihaa. Ajan myötä he olivat huomanneet, etteivät kaivanneet enää ollenkaan suurketjujen tarjoamaa vehnäpullaleipää ja sen päälle laitettavaa mautonta leikkelettä. Aika ajoin he sentään vielä ostivat tangon hyvää ja suolaista venäläistä metvurstia jota eräs lähistöllä sijaitseva pienyrittäjä teki. Käytti siihen vielä kopukkaa, niin kuin metukkaan kuului käyttää. Keitetty kahvi oli luonnollisesti pannukahvia. Sumppia ei keitelty enää yhtä usein kuin joskus ennen, joten päivittäinen kahviannos kannatti tehdä kunnolla ja pannullahan se onnistui. Iltaisin keitettiin teetä.

Esko ja Liisa olivat jo tottuneet Eskon vankeustuomion jälkeiseen, entistä paljon köyhempään elämäänsä ja huomanneet, ettei ihminen loppujen lopuksi kovin tolkuttomasti tarvinnut. Heidän harrastamansa automatkailu ympäri Suomea oli toki jäänyt pois, mutta talon pitämisessä riitti puuhailua enemmän kuin tarpeeksi. Polttopuuta oli tarjolla paikallisten maanomistajien hakkuitten jälkeisissä rankasavotoissa ja koko takapiha oltiin muutettu monenlaiseen viljelykäyttöön, pääosin tietysti perunaan joka muodosti leijonanosan heidän ruokavaliostaan. Ruuat olivat yleensä keittoruokia ja sen myötä he olivat oppineet että kaupan lihaliemikin on itse asiassa turha keksintö. Kun tarjolla olevista luista keitteli hitaasti ja hartaasti omat liemet, ne hakkasivat bulkkitavaran mennen tullen.

Tärkeintä tietysti oli, ettei Eskon ja Liisan itsetunto ja oman itsensä arvostaminen ollut romahtanut. Sehän oli ollut yksi tuomion tarkoitus mutta siinä järjestelmä oli epäonnistunut. Keskinäinen, iän ja yhteisten kestettyjen vastoinkäymisten myötä syvenevä rakkaus ja paikallisten ihmisten osoittama tuki ja arvostus antoi heille voimaa jatkaa päivästä toiseen. Jopa iloisena ja tyytyväisenä. Lisänä oli toiminta Reunansyrjän suojelukaartissa, jota virallisesti ei tietysti ollut olemassakaan. Esko oli toiminut suojelukaartin johtajana jo viimeiset kaksi ja puoli vuotta ja Liisakin oli kaartin naisjaoston aktiivi.

Puolitoista vuotta aikaisemmin, marraskuussa 2023

Kytömäkien luokse oli pian Eskon vankeustuomion suorittamisen jälkeen tullut puolen tusinaa paikallisia varsin nuoria, kahden ja neljänkympin välillä olevia miehiä ja heillä oli ehdotus:

- Niin kuin tiedätte, niin tuo rikastus muuttuu koko ajan röyhkeämmäksi eikä virkakoneisto tee mitään muuta kuin hankkii kaltaisianne tolkun miehiä vankilaan. Radanvarsikaupungissakin on jo yksi lähiö mikä on täysi no go zone ja ne perkeleet ovat vielä muuttaneet taktiikkaansa. Niitä on käynyt jo Naakkamon puolella useammalla autolla. Ja aseilla varustettuna. Ne ajavat sinne, valitsevat randomina muutaman ihmisen, ryöstävät ja sen  jälkeen hakkaavat ne tuhannen paskaksi ja painuvat sitten pois. Näyttävät lippua dhimmeille, saatana. Naakkamon vokissa ei ole tarpeeksi väkeä, että ne uskaltaisivat alkaa siellä omin päin riekkumaan, ainakaan siinä mittakaavassa mutta Radanvarsikaupungista ne saavat lisäväkeä. Ja Naakkamoonkin on tietojen mukaan tulossa toistasataa etnoa lisää. Poliisi ei tee mitään ellei ihan pyssyä nenänsä edessä näe. Ja Radanvarsikaupungin poliisista ei juuri Naakkamoonkaan riitä partioita. Saati sitten tänne Reunansyrjälle. Me haluamme puolustautua. Sillä kyllä ne vielä tännekin tulevat.

Esko mietti hetken ja kysyi sitten:

- Ymmärrän oikein hyvin, mitä tarkoitatte. Ja olette oikeassa. Mitäs sitä selvässä asiassa vastaankaan väittämään. Mutta mitä minä voin tehdä? Olen kuitenkin vain yksi mies, ja vielä hylkiö yhteiskunnan silmissä.

Yksi miehistä vastasi:

- Sitä mitä muuallakin on tehty. Tiedämme nimittäin, että parilla paikkakunnalla nuo riehujat ovat yksinkertaisesti kadonneet. Niillä paikkakunnilla on perustettu suojelukaarti. Ei sen toimintaa pahemmin mainosteta, ainakaan julkisesti mutta niitä on jo toiminnassa. Me haluamme perustaa sen tännekin. Tänne ei perkele tulla riekkumaan. Ja me haluaisimme teidät organisaattoriksi. Yhteiskunnalta emme ajatelleet lupaa kysellä, kun ei se meidänkään mielipiteestä ole enää koko meidän elinaikanamme piitannut. Aseet on pidetty kunnossa ja nyt ne on ehkä aika ottaa kätköstä pois.

- Ehkä sen aika todellakin on…

Esko oli suostunut. Totta kai hän sitä myötä otti riskin että vasemmistoliberaali hallinto olisi häntä kohtaan kaikkea muuta kuin liberaali. Mutta hylkiöhän hän sille hallinnolle oli jo muutenkin. Jos linnaan lähdettäisiin uudestaan, niin lähdettäisiin sentään edes syystä. Muutamaa viikkoa myöhemmin miehet tulivat jälleen käymään Eskon luona. Sitä ennen he olivat toimittaneet hänelle toiminnan perustamisen kannalta tarvittavaa tietoa. Esko selitti miehille:

- Olen ajatellut, että organisaatiomme pannaan pystyyn tällä tavalla…

Miehet kuuntelivat ja nyökkäilivät päätään. Kuulosti järkevältä. Esko jatkoi:

- Ja se päällimmäinen ongelma on tietysti Naakkamosta ja Radanvarsikaupungista tuleva uhka. Mikä on sekä ilmeinen että odotettavissa. Mutta me voimme laittaa sille uhalle tulpan. Jos katsotte tuota karttaa, niin huomaatte, että ennen Reunansyrjän keskustaa on Jätkimänjoen silta. Muuta kautta ei tänne pääse. Ellei sitten aja sadan kilometrin ylimääräistä lenkkiä joista viimeiset kolmekymmentä on huonokuntoista hiekkatietä. Sillan ympärillä on laajat peltoaukeat ja maasto nousee siitä kylää kohti. Sillalta metsänreunaan on noin sata metriä täysin avointa peltoa. Se on puolustajan kannalta täydellinen paikka. Tarvitsemme luonnollisesti ennakoivaa tiedustelutietoa Naakkamosta ja mielellään myös Radanvarsikaupungista. Ehdotan seuraavaa toimintatapaa…

Reunansyrjä, toukokuun toinen päivä vuonna 2025

Kytömäet istuivat edelleen aamiaisellaan. Pihaan näytti ajavan poliisiauto. He olivat osanneet odottaa tätä vierailua viimeiset pari vuorokautta. Näyttivät tulevan vain yhdellä partioautolla. Se oli hyvä merkki. Se tiesi sitä, että ne tulisivat kyselemään, eivät pidättämään. Auto pysähtyi pihalle ja siitä nousi kaksi konstaapelia. Kas, näyttivät olevan samoja heppuja jotka olivat tulleet aikanaan pidättämään Eskoa vihakirjoittajana. Hieman noloja he olivat olleet silloinkin eikä heidän olemuksessa näkynyt nytkään mitään rehvakkuutta.

- No huomenta vaan virkavallan edustajille. Meillä olis täällä kahvia, jos maistuis. Otas Liisa vieraille vähän pullaa tarjolle.

Yllättäen poliisit suostuivat ehdotukseen ja istuivat pöytään. Molemmat totesivat, etteivät olleet oikein muistaneetkaan, kuinka hyvää oikea pannukahvi on. Eikä Liisan tekemässä käntyssäkään ollut millään muotoa valittamista. Koska kyse ei ollut kuitenkaan kohteliaisuuskäynnistä niin pullaa tarjonnut Liisa kysyi:

- Niin teillä sheriffeillä on varmaan joku muukin syy tulla tänne kuin yllättävä kahvihampaan kolotus. Ollaankos multa taas viemässä miestä vuodeksi vankilaan?

Toinen poliiseista selitti pullapalaa natustellen:

- Tota niin… eihän me nyt sellaista… tää ei ole niinku kuulustelu vaan keskustelu.

- No, keskustellaan sitten. Kuinka voin auttaa?

- Niin tota, tehän kun olette sellainen johtohenkilö tässä Reunansyrjän suojelukaartissa?

- Niin olen. Ei se mikään salaisuus ole. Kaarti on perustettu ylläpitämään yleistä maanpuolustustaitoa eli fyysistä kuntoa, erätaitoja, suunnistamista, lääkintätaitoja ja tietysti ampumataitoa sekä yleistä kansalaiskuntoa ja yhteisöllistä heikommassa asemassa olevien auttamista. Ampumaharjoitukset suoritetaan laillisella ampumaradalla laillisilla aseilla. Vaikka toimintaa ei ole rekisteröity niin eihän se silti laitonta ole. Perustuslain mukaan maassa on sekä oikeus perustaa yhdistyksiä että olla perustamatta niitä.

- Joo, tuo pitää paikkansa eikä me oikeastaan siitä… mutta kun teillä on vissiin niin sanoakseni sormi kylän valtimolla niin osaisitteko te hieman auttaa meitä eräässä asiassa joka on pari päivää askarruttanut Radanvarsikaupungin poliisia?

- Jos suinkin pystyn, niin toki autan.

- Kas kun me olemme saaneet tietoomme että täältä Reunansyrjästä on kaksi vuorokautta sitten illalla kuulunut voimakasta ammuntaa.

- Tuollahan on Nälvettylän karjatila tuossa puolen kilometrin päässä. Siellähän ne ammut mölisee aika ajoin. Case solved, case closed? Vai kuinka?

- Hei älkää nyt viittikö. Ampumisesta siis puhutaan eikä ammumisesta.

- Jaa. No jos niin. No, puhutaan vaan. Meinaan, eihän se ampuminen täällä mitenkään outo ääni ole. Tiedätte itsekin, että kilometri tästä itään on ampumarata. Ja sitä käytetään ahkerasti. Siihen on totuttu. Ei siitä ole ennen poliisille soiteltu.

- Mutta saamiemme tietojen mukaan täältä on kuulunut sarjatuliaseitten ääntä.

- Jaa… se voi johtua siitä, että tästä taas parikymmentä kilometriä pohjoiseen on Rähmäjärven ampuma-alue jota Radanvarren Prikaati käyttää harjoituksissaan. Hyvällä kelillä sieltä kuuluu ampuminen tänne saakka. Varsinkin jos ampuvat vähän karkeakaliiberisemmilla.

- Mutta me selvitimme asian Radanvarren Prikaatista. Niillä ei ollut siellä silloin ammuntoja.

- Jaa… no sitten varmaankin knöllipojat ovat paukutelleet papattimattoja ja joku on ylireagoinut. Se ylireagointi kun tuntuu olevan jo vähän semmonen uusi kansantauti. Tai niin no, onhan se papattikin nykyisin vaarallinen räjähde, jota ei sais käyttää alle kahdeksantoistavuotiaat. Samassa vaarallisuusluokassa tähtisadetikun kanssa. Vaarallinen, hyvin vaarallinen. Mutta me täällä Reunansyrjässä ei oteta noita asioita ehkä sillä vakavuudella kuin jossain helsinkiläisessä virastossa. Antaa poikien paukutella papatteja.

- Mutta saamiemme tietojen mukaan täällä on kuulunut räjähdyksiäkin.

- Jaa… liekö pojat paukutelleet kiinanpommejakin? Tai vaikka tykinjyskyjä? Niitähän me ollaan pikkusena paukuteltu kaikki. Ja ne oli vielä ihan eri luokan mällejä kuin nää nykyiset, mitkä on loppujen lopuksi aika tuhnuja. Joku on vissiin aika pahasti ylireagoinut. Uusi kansantauti, niin kuin sanoin, uusi kansantauti, se ylireagoiminen… vai triggeröitymiseksikö sitä nykyisin kutsutaan…

Viikkoa aikaisemmin

Kytömäkien luokse oli kokoontunut kymmenkunta suojelukaartiaktiivia. Ensin oltiin käyty läpi suojelukaartin tilanne. Kaiken kaikkiaan yhdeksänkymmentäkahdeksan aseellista jäsentä. Sen lisäksi nelisenkymmentä naisosastoon kuuluvaa ja kolmisensataa tukijäsentä. Ja jonkun sortin taustatuki sekä hyväksyntä likimain koko kylältä. Tällä määrällä saataisiin jotain aikaiseksikin jos tarve olisi. Lisäksi tarjolla oli tulivoimaa. Erään kaartin jäsenen suku oli suojellut vanhaa asekätköä jo vuodesta 1945. Oli selvää että aseita oli täytynyt antaa myös muille suojelukaarteille joita oltiin perustettu pitkin maakuntaa. Mutta tuon jakamisen jälkeenkin reunansyrjäläisillä oli metsästys- ja reserviaseittensa lisäksi kaksi täysin toimivaa DP27 Degtarjev-pikakivääriä, kuusi Suomi-konepistoolia, kaksikymmentä Tokarev-puoliautomaattikivääriä sekä vielä varastossa useampi kymmenen vanhaa, mutta hyvässä varastorasvassa olevaa Ukko-Pekkaa. Osa kaartilaisista oli ottanut ne käyttöön ja niitä oltiin jaettu myös aseettomiin taloihin hätävara-aseiksi.

Olipa kätkössä ollut muutama panssarinyrkkikin mutta ne päätettiin haudata. Ne saattoivat olla jo ampujalle vaarallisempia kuin kohteelle. Suojelukaarti oli myös muutaman kerran treenannut hälytysjärjestelmää jossa testattiin valmiutta reagoida, mikäli kylään kohdistuisi ulkopuolinen uhka. Tulokset olivat olleet lupaavia. Kylä eli jatkuvasti kolmivaiheisessa hälytysjärjestelmässä. Vihreä taso tarkoitti normaalia elämää. Keltainen taso puolestaan tarkoitti, että suojelukaartilaisten täytyi olla valmiustilassa ja sehän tarkoitti sitä, että kosteat saunaillat jäi silloin viettämättä. Punainen tila tarkoitti välitöntä uhkaa ja kokoontumista.

Hälytysjärjestelmälle oli tarve. Suuremmissa kaupungeissa no go zoneja pystyttäneet etnisesti edistykselliset ryhmittymät olivat ottaneet uudeksi taktiikakseen ns. lipun näyttämisen myös pienemmissä kylissä. Taktiikkaan kuului ajaa kyliin muutaman pakettiauton voimin ja mukana oli aina myös tuliaseita. Niitä ei oltu pahemmin käytetty, mutta oltiin hakattu suomalaisia, poltettu autoja ja taloja sekä raiskattu naisia. Suuremmissa kaupungeissa oltiin myös ammuttu ja kuluneen vuoden aikana suomalaisia oli kuollut tässä julistamattomassa terrorisodassa jo parikymmentä ihmistä. Punavihreä hallinto kielsi mitään terroria olevan olemassakaan. Kyseessä oli vain ”moniarvoisen yhteiskunnan muodostumiskitka joka oli vain kestettävä” sekä ”suomalaisten huonosti hoitamien sosioekonomisten haasteitten aiheuttamat vastakkainasettelut”. Jaksettiinpa toistuvasti huomauttaa, että liikenne tappaa Suomessa huomattavasti enemmän ihmisiä kuin nämä levottomuudet.

Valtion vapaaehtoisesti maahan päästämille tunkeutujille viesti oli selvä. Valtio itsessään oli heikko ja järjettömyyteen asti sinisilmäinen. Se hyväksyi kaiken, mitä he tekivät ja etsi syitä tapahtumille omista toimistaan ja kantasuomalaisten asenteesta. Kansa puolestaan oli selvästi pelokas ja alistuva. Se luotti vieläkin viranomaisten suomaan turvaan, jota ei enää aikoihin ollut olemassakaan. Niinpä terrori oli jatkunut ja lisääntynyt. Miksei olisi, kun kukaan ei estänyt? Erityisen pahaksi se äityi silloin, kun suomalaiset viettivät omia juhlapyhiään. Joulu, pääsiäinen, vappu, juhannus. Kaikki olivat sellaisia juhlia joita islamilaiset eivät hyväksyneet ja pyrkivät kaikin keinoin häiritsemään. Muutamassa tapauksessa suomalaiset olivat ehtineet reagoida ja panna hanttiin. Tuloksena oli kuolonuhreja molemmin puolin. Näissä tapauksissa suomalaiset olivat panneet vastarinnan pystyyn improvisoimalla jo silloin kuin tilanne oli päällä. Reunansyrjässä niin ei tapahtuisi. Niin kuin ei monessa muussakaan kylässä. Täällä oltiin valmiina.

Reunansyrjä ei tietenkään pystynyt yksin reagoimaan. Tarvittiin tiedustelutietoa ja sitä varten oltiin pantu pystyyn verkosto koko Radanvarsikaupunkiin ja laajemmalle maakuntaan. Ihmiset tarkkailivat etnisesti edistyksellisten ihmisten liikkeitä ja ilmoittivat niistä eteenpäin. Jos useampi pakettiauto täynnä miehiä läksi ajamaan pois no go zonelta, se tiesi että väkivallan ja alistamisen lippua oltiin taas lähdetty näyttämään jonnekin. Tuhoisin seurauksin. Reunansyrjän kannalta tärkein tiedustelupiste oli Naakkamossa sijaitseva valtatie montakytviiden vieressä sijaitseva ABC-asema. Sen henkilökunta ilmoitti, mikäli epäilyttäviä autoja ylitti risteyksen ja siirtyi Reunansyrjään menevälle tielle. Reunansyrjään ei nimittäin voinut ajaa sattumalta, sinne oltiin aina menossa tarkoituksella. Syrjäkylä kun oli. Joskus, kauan aikaa sitten myös itsenäinen kunta. Mutta syrjässä aina.

Toukokuun toinen päivä, Kytömäkien asunnolla

Liisa kaatoi poliiseille lisää maittavaa pannukahvia. Poliisit katsoivat leikattua pullapitkoa ja sitten Liisaa, Liisa hoksasi vinkin ja totesi että ottakaa ihan rauhassa lupaa kyselemättä. Syötäväksi nämä on tarjoiltu. Hyvä kun vieraille maistuu. Poliisit natustivat pullaa mielissään ja jatkoivat:

- Niin tuota… kun kumminkin on myös tuolta Naakkamon suunnasta saatu sellaisia tietoja että tänne Reunansyrjään olisi lähtenyt useampi pakettiautollinen etnisesti edistyksellisiä maahanmuuttajia ja ne ovat kadonneet. Niistä ei olla kuultu sen jälkeen. Niin että osaisittekos te sanoa heistä ehkä jotakin?

Esko raapi parransänkeään sen näköisenä kuin olisi ihan oikeasti miettinyt poliisien kysymää ja tuumi sitten:

- Mistäs te muuten itse asiassa olette itse tuon tiedon saaneet? En oikein jaksa uskoa, että naakkamolaiset nakkaavat paskaakaan etnojen hyvinvoinnista ja mitä varminta on, etteivät ne soittele niistä teille, elleivät ne ole riehumassa Naakkamossa.

- Niin no… varsinaisesti se tieto on tullut Radanvarsikaupungin no go zo… siis… tota noin… tuolta sosioekonomisesti haastavalta alueelta. Eiväthän ne yleensä meihin yhteyttä ota, mutta kun niiltä oli lähtenyt kaikkiaan kahdeksantoista heppua sinne teidän suuntaan koskaan palaamatta, niin olivatpa sitten kumminkin kyselleet.

- Jaa… no tiesivätkös ne nogozosioekonomisesti haastavat henkilöt että mitä se porukka olisi ollut lähdössä tänne Reunansyrjään puuhaamaan? Viettämään vappua paikallisten kanssa ehkä?

- Eihän ne sitä maininneet. Onhan meillä tiettyjä olettamuksia tietysti. Onko teillä yhtään tietoa?

- Jaa… vaan jospa ne ovat lähteneet vaeltamaan tänne jonnekin lähimetsiin? Mukavat kevätkelit ja kaikki. Jos ne ovat ottaneet teltat mukaansa ja aatelleet vähän retkeillä kauniissa suomalaisessa metsämaisemassa? Ja sitten eksyneet? Kun eikös ne poijjaat ole sieltä aavikkoseutuvilta kotoisin? Tämmösessä suomalaisessa metsässä sitä suunta hukkuu hyvin herkästi jos ei ole tottunut kulkemaan kartan ja kompassin kanssa. Ja lukemaan maastoa. Pitäiskös mun panna suojelukaartille hälytys, että lähdetään etsimään niitä oikein porukalla viranomaisten kanssa? Minä saan äkkiä sata miestä hälytettyä jos tarve on.

Toinen poliiseista otti hörpyn kahvistaan ja totesi:

- Niin… nyt kun on niin, että tässä ei taida kyllä olla kyse mistään vaellusporukasta ja eksymisestä. Tässä kun kuulkaa epäillään rikosta. Minä en tietysti saisi sanoa tätä, mutta tällaisia tapahtumia on sattunut muuallakin Suomessa. Maahanmuuttajat ovat lähteneet pikkukyliin ja niistä ei olla kuultu sen jälkeen mitään. Ne ovat yksinkertaisesti kadonneet.

- Vaan jospa ne ovat ottaneet ritolat Suomesta ihan kokonaan? Tää kun on rasistinen maa ja rasistinen kansa, diskorahaa ei saa tarpeeksi, asunnot ei oo tarpeeksi suuria ja puurokin on ihan paskaa. Ei kai se ihme ole, että alkaa koti-ikävä vaivata?

Kaksi päivää aikaisemmin, Naakkamon ABC, valtatie montakytviiden varrella

Asemalle oli tullut kolme henkilöpakettiautoa. Jokaisessa oli kuusi miestä. Etnisesti edistyksellisiä sellaisia. Kukaan huoltoaseman väestä ei tiennyt, että millä ne olivat saaneet rahat noihin autoihin mutta huhuttiin niitten ottaneen haltuunsa huumekaupan niin Naakkamossa kuin Radanvarsikaupungissakin. Röyhkeitä ne ainakin olivat kuin mitkä. Mutta nyt ne eivät näyttäneet haluavan suuremmin elvistellä bensiksellä. Minkä nyt autonsa tankkasivat ja ostivat tupakkaa. ABC:n vuorovastaava katsoi suojatusta paikasta autoja kiikarilla, teki havaintoja, näki autojen ylittävän valtatien ja etenevän kohti Reunansyrjää. Hän kaivoi esille prepaid-kännykkänsä ja soitti Esko Kytömäen prepaid-kännykkään Reunansyrjässä. Esko vastasi:

- Reunansyrjä Yksi.

- Bensis. Niitä olis nyt tulossa. Vajaa parikymmentä  miestä. Näkyi olevan ainakin jokunen pistooli ja pumppuhaulikko joita ne siellä autossa räpläsivät. Konetuliaseita en havainnut.

- Kiitän. Kuitti.

Esko laittoi koko kylälle tekstiviestin ”PUNAINEN HÄLYTYS”. Kylä oli ollut jo keltaisen hälytyksen tilassa pari vuorokautta sillä niin Radanvarsikaupungissa kuin Naakkamossa oli ollut levottomuuksia jotka olivat vaatineet jo pari kuolonuhriakin. Kuolleita suomalaisia. Tänä vapunaattona ei Reunansyrjässä ryypättäisi. Poliisi keskittyi raapimaan muniaan ja suojaamaan palomiehiä Radanvarsikaupungin lähiöissä. Siellä polttopulloja ei lentänyt enää pelkästään autoihin vaan myös kantasuomalaisten asuntoihin. Ja nyt Reunansyrjäänkin oli odotettavissa sitä, mitä oltiin pelätty. Jätkimänjoen sillalla oli ollut ryhmän kokoinen vartio koko keltaisen hälytyksen ajan, mutta nyt viestin myötä Jätkimänjoen ylärinteisiin, valmiiksi kaivettuihin ja naamioituihin pesäkkeisiin tulisi pikavauhtia kuutisenkymmentä aseistettua miestä. Vartio laittoi sillan Reunansyrjän puolella olevan puomin alas ja kiinnitti siihen kyltin. Sen jälkeen hekin vetäytyivät ylärinteen pesäkkeisiin.

Esko oli tullut itsekin paikalle. Hänellä oli mukanaan vanha Ukkopekka-kivääri, jonka hän oli saanut asekätköstä. Lahti-pistoolinsa hän oli jättänyt Liisalle kodinturvaksi. Kytömäkien luo oli punaisen hälytyksen tullessa tullut toistakymmentä ihmistä, pääosin vanhuksia ja lapsia ja talosta löytyi Liisan pistoolin lisäksi muutama haulikko ja pienoiskivääri. Ei sinnekään ihan ilmaiseksi tultaisi, jos miesten puolustus pettäisi. Mutta se ei pettäisi. Siihen uskottiin. Eskon kännykkä soi. Näytti olevan maanviljelijä Lahtinen joka asui Naakkamon ja Reunansyrjän puolessavälissä.

- Ajoivat ohi juuri. Kolme autoa. Kuusi miestä jokaisessa. Aseita näkyy olevan. Heiluttelevat niitä innoissaan ja kova posmitus on menossa. Laitoin muutamia rankoja tien poikki, niin että ne joutuivat raivaamaan ne. Sain vähän paremmin siinä tarkkailtua. Semmosia mukamas tuulenkaatoja laittelin.

- Tuki tie niitten mentyä. Nyt ei seuraa kaivata. Poliisista varsinkaan.

Lahtinen meni traktoriinsa, ajoi sen tielle linkkuun niin että sitä ei päässyt mitenkään kiertämään ja jätti sen siihen. Sitten hän haki kaksi aikamiespoikaansa, jotka ottivat omat hirvikiväärinsä, hyppäsi heidän kanssa toiseen traktoriin ja suunnisti kohti Reunansyrjää. Sille traktorille olisi pian käyttöä. Reunansyrjän kylään kääntyvän risteyksen takana näkösuojassa puolestaan tarkkaili toinen traktorikuski tilannetta ja näki autojen lähestyvän. Hän ilmoitti asiasta Kytömäelle radiopuhelimitse. Esko vastasi:

- Kun ne ovat kääntyneet tänne, toimikaa suunnitelman mukaan.

- Risteys. Kuitti.

Näin tapahtui, ja pakettiautojen käännyttyä kohti Reunansyrjää traktori peräkärryineen ajoi risteykseen ja tukki paluutien. Sitten kuski ja lavalla olleet yhdeksän muuta miestä juoksivat risteyksen takana sijaitsevaan mäkeen piilotettuihin pesäkkeisiin. Hirvikiväärien ja luodikoitten lisäksi ryhmän vahvistuksena oli yksi konepistooli ja kaksi puoliautomaattikivääriä. Heidän tehtävänään oli vahtia, jos joku yrittäisi päästä karkuun ja estää se.

Autot ilmestyivät näkyviin ja pesäkkeissä piilossa olevat miehet tarkkailivat niitten tuloa. Autot pysähtyivät puomille, johon laitetussa kyltissä luki:

VILLAGE OF REUNANSYRJÄ

DO NOT TRESPASS

YOU WILL ENTER BEHIND THIS LINE AT OUR OWN RISK

YOU HAVE BEEN WARNED

Porukka näytti olevan englanninkielen taitoista sillä kyltin teksti sai aikaan rienaavan röhönaurun. Yksi miehistä vielä nosteli puomia eestaas, osoitteli sitä välillä sormillaan ja huusi naurunsekaista ahlanawallahilallatiqusallahawallaata. Nuo typerät suomalaiset eivät olleet edes laittaneet puomiin lukkoa. Mies nosti puomin ylös, muutama muu miehistä ampui pistooleillaan ilmaan ja sen jälkeen kaikki siirtyivät autoon. No, oli niitä varoitettu mutta ei tuntunut varoitus tehoavan.

Kaikki kolme autoa etenivät lievästi ylöspäin viettävää tietä. Noin 20 - 30 metriä sillasta oli tien vierellä muutamia kivikasoja. Kun etummainen auto oli edennyt kolmenkymmenen metrin päähän sillasta, matka pysähtyikin sitten lopullisesti siihen. Kivikasat olivat niin sanottuja sissinkiukaita. Ne oli koottu noin kymmenkiloisista kivistä ja jokaisen alla oli parikymmentä kiloa räjähdysainetta. Erään suojeluskaartilaisen veli oli töissä Forcit Oy:llä ja sieltä oltiin saatu parisataa kiloa kirjanpidon ohi. Vieläpä johdon suostumuksella, sillä myös Vihtavuorelle oltiin perustettu suojelukaarti. Miinoitteet oltiin tehty niin, että kivet lentäisivät joko etuviistosta tai sivulta suoraan kohti autoja. Esko nyökkäsi vierellään olevalle miehelle, joka painoi laukaisinta ja ansoitteet räjähtivät.

Ansoitteitten räjähdettyä alkoi kymmenien aseitten yhtäaikainen tulitus. Mäen pesäkkeissä suurinta tahtia löivät kaksi Degtarjev-pikakivääriä. Tien molemmilla puolin, noin 30 metriä tiestä oli myös naamioidut pesäkkeet. Niissä olevat miehet oli varustettu neljällä Suomi-konepistoolilla ja Tokarev-pikakivääreillä. Tämä olikin ensimmäinen kerta kakkosrähinän jälkeen kun Emmakin soitti tositoimissa tuhoisaksi tunnettua levyään. Kaikki konetuliaseet tyhjensivät autoihin kolme täyttä lipasta ja muut miehet paahtoivat autoihin minkä ennättivät. Nyt ei jätetty mitään sattuman varaan.

Kaikki oli ohi alta minuutissa. Miehet kävelivät autoille aseet valmiina, vaikka todennäköisesti kukaan ei olisi enää hengissä. Pari varmistuslaukausta kajahti. Ei kuulunut minkäänlaisia riemunhuutoja, ei mitään uhoamista, ei mitään voitonmerkkejä. Se mykkä taistelija jonka niin monet neuvostosotilaat olivat aikanaan oppineet tuntemaan oli herännyt pitkästä unestaan. Esko painoi radiopuhelimen tangenttia ja sanoi yhden sanan:

- Siivous.

Radiossa räsähteli:

- Siivoojat. Kuitti.

Toukokuun toinen päivä, Kytömäkien asunnolla

…vaan jospa ne ovat ottaneet ritolat Suomesta ihan kokonaan? Tää kun on rasistinen maa ja rasistinen kansa, diskorahaa ei saa tarpeeksi, asunnot ei oo tarpeeksi suuria ja puurokin on ihan paskaa. Ei kai se ihme ole, että alkaa koti-ikävä vaivata?

- Tää ei ole kuulkaa leikin asia. Älkää käsittäkö asiaa väärin, teitä ei nyt syytetä mistään mutta onhan tässä kuitenkin selvittämättömiä kysymyksiä. Kun on kuitenkin mahdollista, että ne miehet ovat murhattu.

Esko katseli poliiseja hieman pää kallellaan.

- Niin että selvittämättömiä kysymyksiä?

- Niin.

- Kadonneista autoista?

- Kyllä.

- Joissa oli etnisesti edistyksellistä väkeä? Joita omat ovat teiltä peräänkuuluttaneet? Vaikkei teidän apu muuten kelpaakaan ja ovathan ne ampuneet teitäkin? Useaan otteeseen.

- Juuri niin.

- Ja se kadonneissa autoissa ollut etnisesti edistyksellinen väki oli siis aseistautunut?

- Emme tiedä varmaksi. Mutta todennäköistä se on.

- Ja se kadonneissa autoissa ollut aseistettu väki oli mahdollisesti tulossa riehumaan, ryöstämään, raiskaamaan, polttamaan ja mahdollisesti tappamaankin tänne Radanvarsikaupungin reunimmaiseen kylään joka sattuu olemaan muuten per capita myös raskaimmin aseistettu koko Radanvarsikaupungissa?

- Sitä emme voi sanoa varmaksi. Mutta niin voi olettaa. Sellaista on tapahtunut muuallakin.

Esko katsoi poliiseja hymyillen hymyä jota parhaalla tahdollakin saattoi sanoa vain hyvin, hyvin julmaksi.

- Nääh… ei oo näkyny semmosia autoja ja semmosia miehiä täällä…

Kaksi päivää aikaisemmin, Jätkimänjoki

Joskus tulevaisuudessa hetki sitten käytyä hyvin yksipuolista laukaustenvaihtoa saatettaisiin kutsua nimillä Jätkimänjoen taistelu tai Jätkimänjoen väijytys. Tällä hetkellä Reunansyrjän suojelukaarti tosin toimi niin, että koko tapahtuma pyyhittäisiin pois huomattavan nopeasti. Sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ensimmäiseksi paikalle ajoi traktori, jonka peräkärryyn levitetyn pressun päälle ladottiin ruumiit. Niitä varten oltiin kaivettu monttu jo aikaisemmin erään muodoltaan ja sijainniltaan sopivan rinteen juurelle. Traktori ajoi montulle, ja ruumiit ladottiin sinne. Ruumiitten päälle ladottiin vielä sianpuoliskoja, sitten monttu täytettiin ja paikalla ollut kaivinkone rojautti vielä rinteestä kolme kappaletta useamman kuution kokoista kiveä haudan päälle.

Yksi miehistä kuvasi tapahtumaa, erityisesti käytettyjen sianraatojen vuoksi. Videota ei julkaistaisi. Vielä. Suojelukaartien kesken oltiin sovittu, että tunkeilijoitten kertakaikkisen ja lopullisen katoamien aikaansaama Nacht und Nebel-ilmiö saattaisi saada aikaan tarpeeksi suuren pelotteen ”sosioekonomisesti haasteellisilla alueilla”. Tarvittaessa filmit voitaisiin julkaistakin. Koska tunkeilijat olivat islamilaisia, heidän suhtautumisensa tuohon mainioon suomalaiseen hyötyeläimeen oli hieman toisenlainen kuin kantaväestöllä. Varsinkin ajatus joutumisesta haudatuksi sen kanssa taisi laskea niitä taivaspaikkamahdollisuuksia ja ehkä vähensi riehumisintoa.

Esko katseli, kun ammutut etnot hävisivät hiekan ja kivien alle lopullisesti. Hänen vieressään oli konepistooli olallaan suojelukaartin yksi plutoonanpäälliköistä, 35-vuotias Heikki Hävänne. Esko totesi hänelle:

- En perkele soikoon olis uskonut, että tässä maassa jouduttais joskus turvautumaan tällaiseen. Tiedätkö, Heikki. Tää oli aikanaan hyvä ja turvallinen maa. Ihmisillä oli usko tulevaisuuteen ja virkavaltaankin luotettiin. Ja miksei olis luotettu? Se toimi meidän turvaksemme. Nyt me hautaamme ruumiita, jotka olemme joutuneet itse ampumaan. Kun virkavalta lähinnä vahtii vääriä mielipiteitä. Ja pisti minutkin linnaan niitten vuoksi.

Heikki oli hetken aikaa hiljaa, ja vastasi sitten:

- Niin… sinulle ehkä kynnys tähän oli korkeampi kuin minulla. Minä puolestani olen kasvanut siihen, että tämä on normaalitilanne. Minun ikäluokkani on kasvatettu hyväksymään mielettömyys ja rakastamaan sitä. Ja se kasvatus on surkeasti epäonnistunut. Siksi minulla kynnys toimia sitä vastaan on varmaankin alempi kuin sinulla. Joskus aikanaan yhteiskunta toimi kansalaistensa hyväksi ja tarvittaessa komensi ne riviin puolustamaan maata hyökkääjiä vastaan. Nyt se laskee hyökkääjät maahan, elättää ne meidän kustannuksella, vaatii meitä rakastamaan niitä viranomaispäätöksellä ja käskee meidän kaikkien opetella masokisteiksi. Jossain vaiheessa siinä tulee raja. Ja meidän kohdalla raja tuli tänään. Minä en kadu mitään. Vaikka tiedät, että henkilökohtaisesti vastaan vielä ylemmälle taholle kuin sinä.

Tiesihän Esko. Heikki oli pappi. Radanvarsikaupungin seurakunnassa, joka oli sulauttanut itseensä kaikki pienemmät seurakunnat. Hän sukkuloi työssään Reunansyrjän ja Naakkamon välillä. Hän oli myös sissijoukoissa palvellut reservin vänrikki. Ryhtyessään suojelukaartin plutoonanpäällikön tehtävään hän oli sanonut miehille:

- En ole täällä pappina. Olen sotilaana. Mielestäni toimin tässä plutoonanpäällikön tehtävässäni perkeleen pahuutta vastaan ja kotiemme sekä läheistemme puolesta. Mutta se perkele, jota vastaan me kaikki varaudumme ei ole idea ja hahmo Raamatussa. Se on elävä ihminen. Sitä vastaan me pystymme toimimaan. Se tottelee lyijyä niin kuin on totellut aina ennenkin.

Heikki oli arvostettu mies plutoonassaan. Ja tänään hänen konepistoolinsa oli veisannut synkkää epistolaansa eikä hän ollut epäröinyt eikä perääntynyt hyökkääjän edessä. Esko kysyi häneltä:

- Kuinka jaksat työssäsi? Kun se kirkko nykyisin on mikä se on?

- Huonosti. Radanvarsikaupungin seurakunta on yksi maamme punavihreimpiä seurakuntia. Ja se ylipomo siellä on se yks perkeleen, pardon my maallinen kielenkäyttö, punapää joka olis aikanaan saanut mennä sinne Tansaniaan, kun sitä uhriutumisessaan uhoili. No, kirkkohan hommasi sen meille ylimmäksi kirkkoherraksi. Koko seurakunnalla on jalat sen vuoksi tukevasti ilmassa ja pää pusikossa. Olen hakenut sotilaspastorin virkaa Radanvarren Prikaatissa. Saatan saadakin sen. Työmatka on tietysti pitkä, mutta sen kestää. Koska on se sentään tolkullisempaa hommaa.

- Toivottavasti saat sen viran. Lähdetääs takaisin sillalle katsomaan kuinka siivousoperaatio edistyy.

Ennen kuin ruumiita lähdettiin viemään viimeiseen leposijaansa, oltiin niiltä kerätty kaikki viestintävälineet. Jotkut niistä oli luotien ja räjähdyksien jäljeltä jäänyt ehjäksikin. Virtoja ei sammutettu, vaan ne laitettiin laatikkoon, joka esti niitten signaalin pääsyn laatikosta ulos. Näitä nykyajan mainioita keksintöjä. Kaksi miestä hyppäsi  laatikon kanssa autoon ja läksi ajamaan pohjoiseen. Useamman sadan kilometrin päähän. He tiesivät, että poliisi alkaisi peilata signaaleita aikaisintaan huomenna ja silloin se paikallistaisi älykännykät Pulkkilan ABC:n vieressä sijaitsevasta roskalavasta. Tietyn aika- ja matkavertailun hämäämiseksi miehet olivat viettäneet siellä vähiä nähtävyyksiä katsellen ja tupakkia poltellen pari ylimääräistä tuntia ennen kuin ottivat kännyt suojalaatikosta ja laittoivat roskalavalle. Muovipussiin käärittynä, niin ettei sade päässyt häiritsemään signaalin löytämistä. Poliisi löytäisi ne aikanaan ja ilmoittaisi asiasta sosioekonomisesti haasteelliselle alueelle jossa puolestaan tiedettiin oikein hyvin, etteivät nämä kadonneet jätkät minnekään Pulkkilaan olleet koskaan menossa. Sitä myötä he saisivat viestin. Älkää tulko Reunansyrjään. Koskaan.

Siivousoperaatio Jätkimänjoella jatkui. Reunansyrjässä löytyi kyllä hyviä trailereita ja tuhannen päreiksi niin räjäytetyt kuin ammutut kolme pakettiautonromua vinssattiin niille yksi kerrallaan ja ne katosivat tästä tarinasta myös valmiiksi kaivettuihin viimeisiin leposijoihinsa. Sen jälkeen oli vuorossa enää viimeistely, joka muistutti että myös koneita käyttämätön parinsadan ihmisen ruumiillinen työ sai aikaan varsin paljon. Koska oli vappuaatto, ei Reunansyrjään ollut paljoa liikennettäkään ja ne vähät mitä olivat ohjattiin suojelukaartin liikennevalvojiksi muuttuneitten miesten toimesta kiertotietä perille. Muutamaa tuntia myöhemmin joku satunnainen ohimenevä autoilija olisi tuuminut, ettei Jätkimänjoen sillalla ja sen ympäristössä ollut tapahtunut mitään.

Toukokuun toinen päivä, Kytömäkien asunnolla

…Esko katsoi poliiseja hymyillen hymyä jota parhaalla tahdollakin saattoi sanoa vain hyvin, hyvin julmaksi.

- Nääh… ei oo näkyny semmosia autoja ja semmosia miehiä täällä…

Sitten hän nojasi selkänsä keittiötuolinsa selkämykseen, pisti molemmat kätensä niskansa taakse ja totesi ilmeellä, jota saattoi sanoa filosofiseksi:

- Eli ei täältä ole mitään virallista raportoitavaa. Mutta mitäpäs jos spekuloitaisiin? Puhuttaisiin noin niinkun teoreettisesti?

- Mistäs me puhuisimme? Noin niinkun teoreettisesti?

- No vaikkapa siitä, että on olemassa kylä X joka sijaitsee vaikkapa Reunansyrjässä, Äänekoskella, Joutsenossa, Lieksassa tai Maaningalla. Ihan sama. Jossain tommosessa paikassa. Pienemmässä. Syrjemmässä. Ei missään metropolissa.

- Mitäs niistä kylistä?

- No ajatelkaapas sitä teoreettista tilannetta, jossa noissa kunnissa sijaitseviin kyliin olisi tulossa sanotaammeko vaikka kolme pakettiautollista etnisesti edistyksellisiä ja virallisen Suomen voimavaraksi luokittelemia aseistettuja terroristeja. Selvin terrori- ja väkivaltatarkoituksin. Niin kuin tiedätte tapahtuneen. Ja ne jätkät yllättäen huomaavat, että se paikka, jota he aikoivat terrorisoida, olikin hampaisiin asti aseistettu, valmistautunut ja asenteeltaan kertakaikkisen vittuuntunut. Ja se olisikin heidän viimeinen huomionsa, sillä valmistautuneet kyläläiset lahtaisivat heidät siihen paikkaan.

- No mutta sehän olisi joka tapauksessa harkittu murha. Ei niin voi sivistysvaltiossa toimia.

- Niin…sivistysvaltiossa saattaisi olla niin… mutta eihän tämä enää mikään sivistysvaltio ole… ja sivistysvaltiossakin hyvin moni mieltäisi sen ennakoivaksi itsepuolustukseksi. Eihän sodassakaan odoteta, että hyökkääjä ampuu ensin. Vaan ehkäpä kyseisessä tilanteessa ruumiit ja jäljet hävitettäisiin? Niin varmaan tehtäisiin… sehän on selvä… ehkäpä jos poliisi saisi kuitenkin jotain vihiä? Ehkä jopa löytäisi ruumiit? Tai mahdollisen tekopaikan? Tekisi jopa jonkun pidätyksenkin? Mutta entäpä jos sen jälkeen poliisille ilmoittautuisi sata miestä? Jotka kaikki toteaisivat, että olen syyllinen paikassa X tapahtuneeseen etnoterroristien harkittuun murhaan. Mutta en muista asiasta muuta kuin että painoin liipaisinta. Useita kertoja. Kaikki muu on sellaista mustaa usvaa.

- Niin että sata?

- Joo. Sata. Ja sen jälkeen poliisille ilmoittautuisi kylästä vielä kolmesataa muuta ihmistä todeten, että olen osallinen ja avunantaja etnoterroristien harkittuun murhaan. Vaikken varsinaisesti painanutkaan liipaisinta. Mutta en muista tarkkaan mitä tapahtui. Itse asiassa en muista paljon paskaakaan. Mutta olen syyllinen. Ja kaikki nämä ihmiset tietäisivät kuitenkin tarkkaan, missä oli tekopaikka, mistä ruumiit löytyivät ja tunnustaisivat sen paikan poliisille. Sen tunnustettuaan he olisivat sitten suuttomia sanattomia. Kun eivät oikein muistaisi. Siihen ei enää esmes Radanvarsikaupungin pidätyssellit riittäisi ensinkään. Ja entäs jos touhu siitä vieläkin laajenisi?

- Millä tavalla se voisi laajeta?

- No vaikkapa sillä tavalla, että jos tämä tapahtuma olisi tapahtunut teoreettisesti ajatellen Reunansyrjässä, niin Äänekoskelta, Joutsenosta, Lieksasta tai Maaningasta alkaisi ilmoittautua ihmisiä poliisille ja sanoa, että he ovat avustaneet Reunansyrjässä tapahtuneita murhia. Tietäen kaikki ne samat paikat kuin reunansyrjäläisetkin. Ja samalla nämä, tässä vaiheessa pidätetyt reunansyrjäläiset alkaisivat yllättäen tunnustaa osallisuutensa Äänekoskella, Joutsenossa, Lieksassa tai Maaningalla tapahtuneisiin murhiin. Tietäen paikat. Teillä alkaisi olla siinä vaiheessa lähelle tuhatta pidätettyä ja tutkintavangittua. Ehkä enemmänkin. Ja siinähän teillä menisikin sormi suuhun. Kysehän on kuitenkin murhista. Eihän heitä vapaallekaan voi päästää. Mutta minnekäs heidät laitetaan? Kuinka niin esitutkinta-, syyte- kuin oikeusprosessi etenisi? Entäs normaali - ja tarvittava - poliisityö?

Esko kumartui poliiseja kohden. Poliiseilla alkoi hoksa raksuttaa ja he näyttivät nieleskelevän. Liisa huomasi nieleskelyn ja kaatoi molemmille lasin vissyä, joka kelpasi oikein hyvin. Poliiseja kohti kumartunut Esko jatkoi:

- Tässä kovasti teoreettisessa esimerkissäni oli kyse muutamassa kunnassa sijaitsevasta muutamasta kylästä. Entäs jos kylien määrä on vaikkapa kuusikymmentä? Ja entäs jos mukaan lisätään suuremmat asutuskeskukset? Tiedätte hyvin, että siellä ollaan vielä huomattavasti vittuuntuneempia kuin jossain Reunansyrjässä ja epäilemättä siellä rakennellaan ja suunnitellaan kaikenlaista. Ehkä jopa suojelukaarteja? Teoreettisesti ajatellen Reunansyrjässä on vaan parempi mahdollisuus toimia tämän skenaarion mukaisesti. Kun tämä paikka on pienempi ja ihmiset tuntevat toisensa paremmin. Ja mietitään nyt vielä tietenkin teoreettisesti ajatellen sitä tilannetta, että nämä ihmiset alkavat myös mieltää virkakoneiston suorana vihollisenaan. Kun virkakoneisto on tehnyt parhaansa, että siihen tilanteeseen päädytään. Moni ihminen sanoo sitä miehityshallinnoksi, eikä välttämättä ole täysin väärässä. Miehityshallintohan keskittyy miehittäjien hyvinvointiin ja mitäs nykyinen hallintomme tekee?

Poliisit olivat molemmat tupakkimiehiä ja tuumasivat, että nyt saattaisi olla nortin paikka. Jos he kävisivät tuolla ulkona? Siihen niin Esko kuin Liisa totesivat, että tehkää hyvin. Siellä on nurkalla pääläri johon natsat voi sitten heittää. Hetken päästä poliisit palasivat.

- Ymmärrämme kyllä sen, mitä sanoitte. Mutta mitä te haluatte meidän tekevän?

Esko hymyili - tällä kertaa hyvin lämpimästi -  ja vastasi:

- Noo… ensimmäiseksi toteatte tietysti, että Reunansyrjässä ei ole tapahtunut mitään. Eihän täällä mitään ole koskaan tapahtunutkaan. Tylsä, hiljainen ja rauhallinen paikkahan tämä.  Ja toiseksi te alatte hyvin vakavasti miettiä, että mitä te teette jatkossa. Millä puolella te olette? Sillä jossain vaiheessa se puoli on valittava. Suomi on polarisoitumassa. Niin kuin tietysti muukin Eurooppa. On suuret kaupungit, joissa eletään utopistista unelmaa, jonka te tiedätte olevan dystopiaa ja järjestelmän ylläpitämää valhetta. Sitten on olemassa haja-asutusalueet, jotka alkavat pikkuhiljaa hoksata valheen ytimen ja irtautua koko paskasta. Ja torjua sitä paskaa väkivalloin. Meillä täällä on mahdollisus toimia nopeammin ja tehokkaammin kuin kaupungeissa. Ihan siitä syystä, että tunnemme toisemme ja luotamme toisiimme. Mutta se, mitä puhuttiin teoriassa alkaa jossain vaiheessa tapahtua käytännössä myös suuremmissa kaupungeissa. Niin kuin esmes Radanvarsikaupungissa. Osataan sielläkin organisoitua. Suomalaiset ovat siinä aika hyviä. Siinä kehityksessä te poliisit virkavallan edustajina jäätte vasaran ja alasimen väliin. Teitä vihataan islamilaisella no go… eiku siis sosioekonomisesti haastavilla alueilla. Teitä vihaavat myös tavalliset kansalaiset, koska te tosiasiassa toimitte heitä vastaan. Utopiaansa ja asemaansa ylläpitävän koneiston puolella. Teidän valintananne on se, että jäättekö vasaran ja alasimen väliin, vai tartutteko siihen moukariin, jossa on pidempi varsi. Ja te tiedätte, mikä se moukari on ja kuka sitä kädessään pitää.

- Voimmeko me siis liittyä suojelukaartiin? Sitäkö ehdotatte? Näin teoreettisesti ajatellen?

- Ette. Me emme ota valtion väkivaltakoneiston edustajien edustajia sen jäseneksi. Luottamus ei ainakaan tässä vaiheessa riitä. Ja eihän suojelukaarteja ole edes olemassa. Virallisesti.

- Mutta mitä me voimme sitten tehdä? Näin teoreettisesti?

Esko otti keittiön hyllyltä printtaamansa paperilappusen. Se perkele oli tainnut tietää tämän keskustelun kulun jo etukäteen. Hän antoi lapun poliiseille. Siinä oli sähköpostiosoite, käyttäjätunnus, salasana, sen alla luki Max ja Moritz, ja pohjimmaisena oli vielä toinen sähköpostiosoite. Poliisit katselivat lappua ihmeissään.

- Mitä tämä tarkoittaa?

- Me emme tarvitse teitä jäseniksi suojelukaartiin. Mutta me tarvitsemme myyriä valtion väkivaltakoneistoon. Teillä on tietoa, ja siitä on meille korvaamatonta hyötyä. Tuossa on teille valmiiksi tehty sähköpostiosoite. Voitte toki vaihtaa sitten salasanan jos haluatte. Tunnuksenne on Max ja Moritz. Se alin sähköpostiosoite on se, johon lähetätte tietonne, jos niin päätätte tehdä. Sähköposteihinne ei vastata koskaan. Mutta joka ainoa niistä luetaan. Ja nopeasti. Valinta on teidän. Vasaran ja alasimen välissä. Tai vasaran varressa. Sitä minun lienee teille turha selittää, että mikä vaihtoehto on oikein. Muistutan vain, että miettikää, mikä mielestänne on poliisin tehtävä. Se alkuperäinen sellainen

Poliisit ottivat lapun, kiittivät tarjoilusta ja poistuivat. Esko kysyi Liisalta:

- Olikos siellä pannussa vielä juotavaa kahvia?

Liisa nosti pannumyssyä, kokeili pannua ja vastasi:

- On täällä vielä vähän.

Poliisit istuivat autoonsa ja poistuivat Kytömäkien manttaaleilta. Hetken aikaa oli kovin hiljaista. Sitten toinen alkoi puhua:

- Niin… noin teknisesti ottaen… ei me kai olla saatu koskaan noin selvää tunnustusta kahdeksantoista ihmisen murhasta? Jonka tunnustuksen voi tosin kategorisesti kiistää…

- Ei sillä ole merkitystä. Totta kai nuo reunansyrjäläiset ovat ne tyypit lahdanneet. Mutta kai kuulit, mitä tuo Kytömäki sanoi? Oletettavasti me ollaan poliisipartiossa molemmat niitä, jotka osaa sekä lukea, kirjoittaa että jopa ajatella. Kai muistat ne paikkakunnat, joista Kytömäki ”teoreettisesti” puhui? Reunansyrjän lisäksi. Äänekoski, Joutseno, Lieksa ja Maaninka. Juuri ne paikat, joissa näitä riehuvia etnoja on mystisesti kadonnut. Ei Kytömäki valinnut niitä sattumalta. Jätkä tietää. Jätkä on osa jotain suurempaa. Jotain, joka on olemassa. Jotain, joka ei kysele enää meiltä lupaa.

Toinen poliisi mietti hetken, ja vastasi:

- Niin. Ja se mitä Kytömäki niin sanotusti teoreettisesti puhui meinaa sitä, että nuo suojelukaartit ja niitä tukevat ihmiset ovat keksineet keinon, jolla panna halutessaan koko virkakoneisto nurin.

- Kyllä. Tämä koneisto on kehitetty ja se on toiminut sellaisia ihmisiä varten ja sellaisten ihmisten kanssa, jotka noudattavat lakia sitä kyseenalaistamatta. Se järjestelmä voi oikein hyvin pitää yhtä ihmistä avuttomana panttivankinaan. Jopa kymmeniä. Sitten kun puhutaan sadoista, tuhansista ja jopa suuremmista määristä, niin silloin se kyykkää. Totaalisesti. Silloin sitä vastustavat ihmiset pystyvät puolestaan pitämään sitä panttivankinaan. Ja Kytömäki oli oikeassa siinäkin, että meitä poliiseja vihataan nyt molemmilla puolilla. Ei meitä rakasteta edes poliittisessa järjestelmässä, mutta sille me olemme välttämättömiä väkivaltakoneiston edustajia. Sillä muuta kuin väkivaltakoneisto sillä ei juurikaan enää valtansa perusteeksi ole. Ja sinäkin tiedät sen aivan hyvin. Me molemmat ollaan pelkkiä leipäpappeja jotka eivät enää usko epistolaansa.

 - Mitä vittua me sitten teemme?

- No, ensiksi varmaan toteamme että Reunansyrjässä ei ole tapahtunut mitään. Ei ole mitään epäiltävää. Ja sitten juttelemme laitoksella jätkien kanssa. Niitten kanssa, jotka ajavat näitä partioautoja. Niitten kanssa joihin luotamme. Johdon saatamme sattuneesta syystä unohtaa. Eihän siellä mitään poliiseja ole aikoihin ollut. Mieti nyt sitä demlalaista pelleä joka on meillä ylimpänä poliisipäällikkönä. Ja kun ollaan jätkien kanssa juteltu, niin tehdään johtopäätöksiä. Minä en ainakaan halua tulla muistetuksi maanpetturina.

Poliisin partioauto poistui Reunansyrjän pienestä keskustasta ja lähestyi Jätkimänjoen siltaa.

- Ovat tehneet tässä hiljattain joitain maansiirtotöitä.

- Joo… ovat näköjään istuttaneet kukkiakin…

Kaksi viikkoa myöhemmin

Kevät oli edennyt sen verran mukavasti että Esko ja Liisa olivat pistämässä perunoita penkkiin. Olihan sitä jo tullut kuokittua jo useampi aari. Siitä saisi evästä oikein mukavasti. Poliiseja ei ollut näkynyt heillä sen aikaisemman vierailun jälkeen. Se oli hyvä merkki. Eskon rintataskussa oleva älykännykkä piippasi. Hän inhosi noita masiinoita mutta ymmärsi niitten välttämättömyyden tehtävässään. Hän aukaisi masiinaan tulleen sähköpostin, luki sen otsikon ja alkoi hymyillä:

- MAX JA MORITZ: RAPORTTI

Hyvää ja rauhallista vappua lukijoille. Muistakaa myös Greatest Shits-äänestys.