MAKSAJAN OIKEUS

Nykyisin kun katselee tätä maailmankulkua ja varsinkin jos seuraa virallisia tiedotusvälineitä, voi tehdä selkeästi sen johtopäätöksen, että syyllinen kaikkiin mahdollisiin maailman ongelmiin on Valkoinen Heteromies. Eritoten jos tämä ällötys sattuu olemaan suomalainen. Myöskin tiedotusvälineitä seuraamalla saattaa huomata, että meillä Suomessa, niin kuin muuallakin länsimaissa on yksi yleisimpiä harrastuksia tämä avioeroaminen. Liekö tuo muodikasta, mene ja tiedä, mutta tämän avioeroharrastuksen tiimoilta on nähtävissä, että suomalaista miestä kurmootetaan nykyisin pahemman kerran.

Sehän ei ole mikään uutinen, että avioeroissa lähes poikkeuksetta lapset siirtyvät äidille. Samoin kuin talo ja romppeet. Miehelle jää maksajan oikeus. Tämähän on tuttua evästä jokaiselle lukijalle. Jossain korkealla taholla on yksinkertaisesti tehty jumalainen päätös, että lapsi tarvitsee äitiään, mutta isästä ei ole niin suurta lukua.

Vaan isillehän on kyllä tarvetta. Omassa työssäni törmään ilmiöön jatkuvasti. Lastensuojelulaitoksiin sijoitetuista lapsista on yksinhuoltajaäitien lapsia suurinpiirtein tommonen 80 prosenttia. Ja hyvin suuri osa niistä on sellaisia, jotka eivät olisi ikinä laitokseen päätyneet, mikäli niillä olisi isä pitämässä kuria. Kun valitettavasti suurin osa näistä äideistä on kurinpidollisesti aivan täysiä lapasia.

Näillä äideillä on tukenaan melkoinen hoivakoneisto. Sosiaalityöntekijät, perhetyöntekijät ja ennenkaikkea psykologit ovat näissä hommissa pääosin naisia, ja valitettavasti suurimmalle osalle on omalle kiintolevylle takoutunut oletusasetukseksi se, että äiti puhuu aina totta. Eron ja ongelmien syy on aina isässä. Yleensäkin suhtautuminen miehiin tuppaa olemaan jonkun nippanappa siedettävän ja ongelmajätteen välillä. Ja äitihän ei valehtele. Äiti ei kertakaikkiaan voi valehdella. Koska äitihän on äiti.

Tämä asetelma aiheuttaa sitten vastenmielisiä tilanteita. Usein käy niin, että erossa lapset sijoitetaan äidille, vaikka ihan hyvin tiedetään, että äiti on sekaisin kuin seinäkello. Isä olis työssäkäyvä, järkevä ja asiallinen mies, mutta isälle lapsia ei vaan voi sijoittaa, koska ilman muuta lapset tarvitsevat äitiään. Tilannehan ajautuu sitten siihen, että äidin sekoillessa lapset alkavat oireilemaan, koulunkäynti tuppaa jäämään ja kaikkea muutakin tohelointia alkaa ilmetä.

Tässä tapauksessa maatiaisjärjellä ajatellen tietysti lasten huoltajuus siirrettäisiin isälle. Vaan eihän se käy. Lapset otetaankin huostaan ja sijoitetaan laitokseen. Sitten niitä pidetään siellä vuosi, pari, ja sillä aikaa järjestellään jonkunlaista perhetyötä, että lapset saatais takaisin äidille. Hommahan ei onnistu ja pitkän vääntämisen jälkeen (varsinkin kun laitoksesta sanotaan, että ei nämä mitään laitospaikkaa tarvitse, vaan järjissään olevan vanhemman) siirretään lapset lopulta isälle. Mikä olis pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Ikävää vaan on, että laitoksessa nämä lapset saattavat mennä sillä aikaa jo melko perusteellisesti pilalle.

Vastenmielistä näissä tapauksissa on myös se, että isä joutuu tämän prosessin aikana uudestaan todistamaan ns. ammattilaisille, että hän on kykenevä isäksi. Ihan kuin miestä epäiltäisiin rikolliseksi. Äidin kyky äidin hommaan taas mielletään itsestäänselvyytenä.

Näissä tapauksissa on myös sellainen piirre (mitä ei alallani kyllä mielellään ääneen sanota), että kun joku lapsi on osaksi hoitokoneistoa joutunut, ei se siitä herkkään irti pääse. Osalla (ei onneksi kaikilla) alani ihmisistä kun tuppaa olemaan se käsitys, että he ovat sijoitetuille lapsille tärkeämpiä kuin heidän omat vanhempansa. Ohjaaja ei ole sijoitetun lapsen äiti, eikä isä. Heillä on omat vanhempansa. Olivat ne minkälaisia hyvänsä, he ovat kuitenkin lapselle äiti ja isä. Alallamme on vaan, vieläkin, jonkun verran sitä sinun-lapsesi-eivät-ole-sinun-lapsiasi-asennetta. Ohjaajan työssä yksi suurimpia miinoja on mennä ylikorostamaan asemaansa Minä Tuomitsen-asenteella.

Siks toiseks, julkishallinnolliset laitokset pyörivät nykyisin pitkälti ns. liiketaloudellisella vastuulla. Hoitovuorokausimaksuja on saatava. Muuten budjetti kusee. Herkkään tulee ajatus, että pidetäänpäs tuo helppo tapaus meillä vielä vuosi, eikä oteta tuota hankalaa, joka kumminkin on kohta sijoitettava jonnekin pohjoiseen ja sitten meillä on laitoksessa tuottamaton nollapaikka. No virallisestihan tämä tietysti kielletään. Meille Tärkeintä On Lapsen Etu.

Äitiä tukee ammatillinen hyväsisarverkosto, mutta isällä ei ole tässä ruljanssissa tukenaan ketään. Edelleenkin hänellä on vain maksajan oikeus.

Silloin tällöin näkee näitä lehtiotsikoita, joissa joku Moderni Nainen selittää, että halusin lapsen, mutten tarvitse miestä. Tommoset selitykset kyrpii. Voihan se olla, että Moderni Nainen ei tarvitse miestä, mutta se hänen lapsensa tarvitsee isää.

PS: Ei, kaikki äidit eivät ole kelvottomia kasvattajia. Kyllä, jotkut isät ovat kelvottomia kasvattajia. En yleistä. Puhun kokemuksesta. Hoivasysteemimme on se, joka yleistää, ja antaa isälle Oikeuden Maksaa.

PS 2. Kirjoittaminen on seuraavina viikkoina vähäistä / olematonta. Huusholli Yrjöperskeles siirtyy muutamaksi viikoksi sähköisten viestintävälineitten tavoittamattomiin Lappiin.

TOIMITTAKAA ASIANNE SWAHILIKSI, KIITOS

Jos kyseessä ei olisi niin vakava asia, voisi näitten monikulttuurihysteerikkojen sananpläjäyksistä saada tolkuttoman hyvää huumoria. Monty Python-ryhmäkin varmaan ihmettelisi, että mistä ne nuo kaikki hyvät jutut keksii. Vaan kun vitsiä heitetään tosissaan, loppuu tietysti huumorikin nopeasti.

Olen tuumaillut, että kukahan näistä solidarismin esitaistelijoista on kuluvan vuoden aikana heittänyt parhaimman sammakon suustaan. Yksi hyvä ehdokas on tämä Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen tutkija Marja Tiilikainen, joka vastusti somalirikollisten palauttamista Somaliaan maan turvattomuuteen vedoten ja ehdotti tilalle tommosia vuoden mittaisia terapiareissuja siihen samaan Somaliaan. Ei paha, ei ollenkaan paha. Samaa tasoa kuin Monty Pythonin ”We are the knights, who say Ni!”.

Uusi ehdokas vuoden hölmöntölväystitteliin on työministeriön maahanmuuttopolitiikkaosaston johtaja Mervi Virtanen, joka olis tuomassa julkiselle sektorille ja palvelualoille suomea taitamattomia ihmisiä. Ihan pokkana. Koko jutun voi lukaista mainiosta Suomalian Sanomista:

http://suomaliansanomat.blogspot.com/2007/08/suomea-osaamattomia-maahanmuuttajia.html

Suomalian Sanomissa kommentoidaan asiaa aivan hyvin, ja olen Sanomien kanssa samaa mieltä. Tuumailen omalta osaltani Virtasen väitteitten perusteita, ja sitten käytäntöä, mikäli ne pannaan toteen. Meinaten, Virtanen ei ehkä muista, että semmoinenkin asia kuin käytäntö (käy-tän-tö) on olemassa. Puhutun sanan lisäksi tulee olla myös tehty teko.

Virtanen perustelee Ajatusten Tonavansa pärskeitä suomen kielen pienuudella. Sitä kun ei puhuta kuin Suomessa ja vähän Virossa. Mutta eihän tuon logiikan mukaan voi suomalaisessa julkishallinnossa oikein käyttää somaliankaan kieltä. Somali, tuo kaunis ja monivivahteinen afroaasialaisten kielten kuusilaiseen ryhmään kuuluva kieli on sekin varsin pieni. Sitä ei puhuta kuin Somaliassa ja Djiboutissa ja pienenä vähemmistönä Keniassa ja Etiopiassa.

Eikös virtaslogiikan mukaan kannattaisi luopua virastokielenä suomesta, unohtaa myös somalin kieli ja ottaa yleiseen käyttöön venäjän kieli. Sehän on kaikkein lähin suuri kieli, ja sillä pärjää aina Vladivostokiin saakka. Virastokielen vaihtamiseen suomesta venäjään on ollut aikaisemminkin pyrkimyksiä, ns. Bobrikovin aikaan sekä tossa 1939 - 1944 kieppeillä, mutta kansa on ollut silloin liian rajoittunut ottamaan vastaan hyviä uudistuksia.

Mietitäänpäs sitten käytäntöä. Kunnan X, joka sijaitsee sanotaanko vaikka Pohjois-Savossa, virastotalossa rakennusviraston puolella toimii neljä työntekijää. Yksi lähtee varhaiseläkkeelle ja tilalle otetaan uusi työntekijä, joka puhuu hyvin huonoa suomea, mutta sujuvaa mandinkaa ja auttavaa soninkeaa. Tämän jälkeen rakennusviraston asiakaspalvelussa onkin enää kolme työntekijää. Koska tämä neljäs ei hallitse suomea, ei hänestä ole työssään mitään hyötyä. Kunta ei voi palkata yhtä uutta työntekijää asiakaspalveluun koska a) sillä ei ole siihen rahaa ja b) se olisi osoitus, että suomen kieltä hallitsemattomasta työntekijästä ei ole julkishallinnossa mitään hyötyä, ja sehän olisi taas rasismia.

Eli jatkossa ne kolme ihmistä hoitavat neljän ihmisen työn. Tai käytännössä viiden, koska ennen tätä sähellystä kunta oli jo säästösyistä vähentänyt henkilökuntaa. Sitten ne kolme alkavat väsyä, palavat loppuun ja ovat tuhkatiheään sairaslomilla. Töissä ei ole enää kuin tämä monikultturismin mannekiini, joka ei edelleenkään osaa suomea. Kunta joutuu siirtämään terveysviraston puolelta yhden kanslistin rakennuspuolelle, hoitamaan kaiken kiireisimpiä asioita. Terveysvirastokin on kylmä rinki perssilmän ympärillä, sillä rakennusviraston monikulttuurikokeilu vei jo yhden kanslistin ja lisäksi yksi kanslisti lähestyy eläkeikää ja työvoimaviranomaiset ovat pukkaamassa tilalle moniosaajaa, joka ei kylläkään puhu oikein suomea, mutta sen sijaan erinomaista kabyeta, sujuvaa dagombaa ja kohtuullista ranskaa…jatkuu…

…ja jatkuu…

…ja jatkuu…

Omalla alallani lastensuojelutyössä näitä monikulttuurikokeiluja on ollutkin. Itsellänikin on aikanaan ollut kollegana ulkomaalaisia, tummia ja vaaleita, islamilaisesta maailmasta ja ilman islamia. Ja homma ei oikein pelitä. Jos koetetaan kasvattaa käytöshäiriöisiä nuoria, niin ilman yhteistä kieltä siitä ei vaan kertakaikkiaan tule mitään. Ei riitä se, että hokee ”sa ei saa tehha paha, pittä tehhä huvat asiat”.

Siks toiseks, varsinkin tuolta islamilaisesta maailmasta peräisin olevien tyyppien oli varsin vaikeaa ottaa vastaan määräyksiä naisihmisiltä. Suomessa naiset kuitenkin ovat mukana työelämässä. Myös esimiehinä. Take it or leave it. Ja sijoitetut nuoret ovat joka tapauksessa varsin epäluuloisia eritoten tummapintaisiin ihmisiin. Ja hyvin usein vielä ihan syystä. Sitä asiaa ei Mervi Virtasen hokemat mihinkään muuta.

Yleensäkin Virtasen lausunto osoittaa pohjatonta halveksuntaa suomalaisia ihmisiä kohtaan. Ajatellaan sitä kuuluisaa Pihtiputaan mummoa, ikä 80 ja risat. On kestetty sodat ja puutteet, kasvatettu kahdeksan muksua ja tehty tolkuton määrä työtä, jotta saadaan aikaan niinkin hyvinvoiva valtio, että sillä on vara palkata mervivirtasia vittuilemaan viran puolesta niille ihmisille, jotka hänet elättävät. Pitääkö Pihtiputaan mummon ihan oikeasti vielä vanhoilla päivillään opiskella jotain helvatun xhosaa tai siswatia saadakseen eläkeasiansa hoidettua?

Yliopistot kouluttavat tietysti tolkuttoman fiksuja ja jumalattoman hyviä ihmisiä, mutta suomen kielen taitoa voitaisiin joissakin tiedekunnissa prepata. Aletaan vaikka sanasta häpeä. Otetaan wikipedia apuun:

”HÄPEÄ

Häpeä on yksi ihmisen tunteista. Häpeällä on suojaava vaikutus, sillä se saa ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta. Se auttaa välttämään sellaista toimintaa mikä aiheuttaisi kasvojen menetyksen. Häpeä myös estää tekemästä toiselle vääryyttä ja rikkomasta toisten rajoja.”

Näin vihjeeksi vaan, mervivirtasille ja marjatiilikaisille. Hävetkää. Yrittäkää edes.

KUVA, JOTA EI OTETTU

Tämä kirjoitus käsittelee kuvia, ja niitten herättämiä mielikuvia. Heti kirjoituksen alkuun täytyy täsmentää, että arvostan suomalaisia poliiseja suuresti. He ovat asiallista ja ammattitaitoista väkeä. Työni puolesta olen ollut heidän kanssaan tekemisissä usein, ja olen nähnyt, että he tekevät työnsä hyvin, tarkoituksena turvata suomalaisten ihmisten turvallisuus. He eivät ole eteläamerikkalaisia kuolemanpartioita, eikä heille myöskään passin välissä tarvitse tarjota viidenkympin seteliä. Kelpo väkeä kertakaikkiaan.

Joku / jokin / jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että heillä on työsuorituksessaan jotakin häikkää. Varsinkin suhtautumisessa mustalaisiin. Näinpä opetushallitus, romaniväestön koulutustiimi ja sisäasiainministeriön poliisiosasto ovat suuressa viisaudessaan kehittäneet ”Romanin ja poliisin kohdatessa”-opaskirjan.

Kieltämättä tämän opaskirjan julkaiseminen jo itsessään herättää tiettyä tahatonta komiikkaa, mutta sitä on käsitelty hyvin muissa blogeissa. Keskityn tässä kirjoituksessa puhtaan propagandistiseen puoleen.

Katsotaanpa oppaan kansikuvaa. Siinä lyödään veljellisesti kättä ja hymyillään, tyyli muistuttaa melko lailla eräitten historian hämärään jääneitten valtioitten kuvallista ilmaisutyyliä. Huomatkaa kuvan taustalta säteilevä valo. Se antaa tilanteelle jotenkin jumalallisen hyväksynnän.

Tutkitaan kuvassa olevia henkilöitä tarkemmin. Toisella puolella on siisti ja komea mustalaismies ja hänen kaunis vaimonsa. Ilme on älykäs, olemus huokuu pitkien perinteitten antamaa varmuutta elämään ja yleisvaikutelma on muutenkin sellainen, että näillä ihmisillä on homma hanskassa.

Kuvan oikeassa reunassa taas on mies poliisiunivormu päällä. Hänhän muistuttaa etäisesti jotain tuttua henkilöä. Hjuu, täähän on se kaveri, joka oli muutama vuosi sitten kahvimainoksessa televisiossa. Lippalakkipäinen juntti istui poliisiauton takapenkillä, sählättyään pahasti liikenteessä ja vakuutti että vannon kautta kiven ja kannon, jos sanani syön, mörökölli minut vieköön. Eli kuvassa olevasta poliisista saa väkisinkin palvelusalttiin, hyväuskoisen hölmön vaikutelman.

Ymmärryskoneistossammehan on varmasti paljon väkeä, jotka vanhasta tottumuksesta ajattelevat, että poliisi on vain kapitalistisen koneiston käsikassara. Ei nyt silti olis syytä ruveta vittuilemaan. Miksikähän kansikuvassa muuten ei ollut autenttista valokuvaa, jossa läpätään kouraa kouraan? Olisko niin, että ei löytynyt yhtään halukasta mannekiinia (anteeksi sanaleikki)?

Tietyt diktatuurivaltiot aikanaan suosivat kovastikin näitä piirrettyjä propagandajulisteita. Niissä kun saa tuon todellisuuden näyttämään jotenkin valoisammalta. Löytyiskös tästä kuvasta jotain yhteistä aikaisempaan kuvaan?

Hymysuissahan siinäkin kättä lyödään. Mitenkäs tämä?

Tässä tsekkoslovakialaisessa kuvassahan tervehditään liikuttuneena hymyilevää miehittäjää. Propagandan yksi perussäännöistä: mitä huonommin homma pelaa, laita julisteeseen sitä leveämpi hymy. Nämä muiston tuulahdukset menneiltä vuosilta eivät sinänsä varmaankaan moraalisäteilijöitämme haittaa. Ehkäpä se luo pienen kaihoisan nostalgian aallon. Oi niitä aikoja. Mutta tämän, samaa tyylisuuntaa edustavan kuvan pitäisi ehkä panna heidätkin vähän fundeeraamaan:

Ylireagoiko Yrjöperskeles? Lukija päättäköön. Vaan kun nyt marmatuksen alkuun päästiin niin jatketaan vielä hetki. Allekirjoittanuthan lusi Helsingissä parikymmentä vuotta, kunnes sai perheensä roudattua sieltä huitsinnevadaan. Helsingissä asuessamme meille tuli tilattuna Helsingin Sanomat. Nyttemmin tilaus on lopetettu tarpeettomana ja vastenmielisenä.

Helsingin Sanomien monikulttuurilinjasta on kirjoitettu useissa blogeissa aivan kattavasti. Mutta henkilökohtaisesti minua otti eniten siinä lehdessä päähän se, että tätä monikulttuuria piti ympätä, varsinkin kuvien muodossa joka ainoaan mahdolliseen ja mahdottomaan paikkaan.

Jos lehti kirjoitti vaikka että Jakomäen koululaiset eivät diggaa tarpeeksi kasviksista, niin asiaa käsittelevässä kirjoituksessa oltiin kuvattu jossain Jakomäen ostarilla Abbas-abd-al Aziz ja Barakat al-Ibrahim jotka kuvatekstissä totesivat että, joo, eipä ne muuten tarpeeksi rehuja syö. Jos juttu käsitteli vaikka tietyömaata Pakilassa ja sen aiheuttamia ruuhkia, niin kuvatekstissähän tietysti kommentoi Dzambomubulu M´budulu-bedele että bussia on tosiaankin joutunut oottelemaan vähän pitempään.

Ihan niin kuin suomalaisia ei olis olemassa ollenkaan. Helsingin Sanomien valistuneet toimittajat voisivat tosin hankkia monikulttuurityölleen lisää haasteita. Vaikeakos sieltä Helsingistä on tummapintainen kaveri kuvattavaksi hankkia. Koettakaapa kulttuuritäydentää vaikka tämmösiä juttuja:

- NMT-verkon purkaminen haittaa poromiesten yhteyksiä Käsivarren Lapissa

- Sotkamon riistalaskennassa metsälintukantojen todetaan vähentyneen

- Uusi gsm-tukiasema aloitti toimintansa Kaamasessa

- Perinteinen savolainen kalakukko vaatii tekijältään rakkautta ruokaan

Ja kun rikastustaidot on noitten otsikoitten kanssa venytetty huippuunsa, voidaan ottaa käsittelyyn lööppien kuningas: ”Vanukas myrkytti koko orkesterin”.

YMMÄRRYSKONEISTO TARJOAA: VAPAATA SUOMALAISTA RIISTAA

Satuin lukaisemaan Etnohelvetti-blogissa olleen kirjoituksen, jossa käsiteltiin toimittaja Ari Lahdenmäen vaahtoamista Somaliaan karkoitettavien ammatti- ja taparikollisten puolesta. Etnohelvetti käsitteli ja kommentoi juttua asiallisesti, eikä minulla siihen sinänsä ole paljonkaan lisättävää. Lukaiskaa juttu tuolta:

http://etnohelvetti.blogspot.com/2007/07/karkotus-somaliaan-selke-lisrangaistus.html

Juttu sai allekirjoittaneen pohtimaan siitä, kuinka media ja virkakoneisto jaksaa vaahdota rasismin kasvusta ja ulkomaalaisten tuntemasta turvattomuudesta. Samaan syssyyn suomalaisten (siis suomalaisten, ei uussuomalaisten) turvattomuus ja heitä kohtaan tehdyt rikokset ja väkivalta eivät tunnu kiinnostavan. Somalilta selkäänsä saanut suomalainen lakkaa jotenkin olemasta. Siitä ei pidä puhua, se on rahvaanomaista, se ei sovi suurempiin kuvioihin.

Olen törmännyt ilmiöön jo aikaa sitten 1990-luvulta alkaen työssäni lastensuojelun ohjaajana, ymmärryskoneiston palkkalainen kun itsekin olen. Niin kuin aikaisemminkin olen kirjoittanut, ei laitokseen sijoitetun Abdelkaderin hakkaama suomalainen jaksa koulutettua ja asiantuntevaa henkilökuntaa kiinnostaa. Henkilökunta on hoitamassa nimenomaan Abdelkaderia. Abdelkaderia on kohdeltu väärin, hän on uhri, hänellä on paha olla. Hän osoittaa väkivallanteoillaan pahaa oloaan. On selvitettävä mahdollisimman hyvät metodit, joilla me voimme auttaa Abdelkaderia.

Ilmiö koskee Abdelkaderin ohella kyllä myös hänen suomalaista kollegaansa Antti-Penttiä. Lastensuojelulaitokset ovat varsin mainiosti eristäytyneet ympäröivästä yhteiskunnasta. Siellä tapahtuneita pahoinpitelyitä ei ilmoiteta mielellään poliisille. Suuri ja mahtava hoidollisuus ylittää Suomen lain. Sijoitettu nuori on erityistapaus, jota ei normaali laki koske. Lastensuojelulaitoksella on velvollisuuksia vain itseään ja hoitotehtäväänsä kohtaan. Tuomioistuimetkin päästävät nämä tyypit vähemmällä, koska heidät on sijoitettu laitokseen. Abdelkaderin kohdalla voi nostaa ylös vielä rasismikortin.

Olen työssäni nostanut silloin tällöin kissan pöydälle ja kysynyt, että eikö teitä ihan oikeesti kiinnosta, mitä sille kullanmurumme pieksämälle suomalaiselle nuorelle kuuluu. Samaan saumaan olen muistuttanut, että lastensuojelulaitokset toimivat tavallisten suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Yhtenä vahvana tarkoituksena se, että suomalaiset veronmaksajat ja heidän lapsensa eivät joutuisi näitten syrjäytyneiden / syrjäytettyjen pieksämäksi. Kommentti näihin on ollut se, että nyt Yrjöperskeles menee taas asiattomuuksiin.

Veronmaksajat eivät saa vastinetta rahoilleen. Laitokset lähettävät maailmalle hemmetin hyviä hoidokkeja. Heitä on itse asiassa kohdeltu väärin. Heidät on opetettu vaatimaan. Heidät on totutettu siihen, että he ovat tuen keskipisteenä. Heitä palvellaan. Ihmisen itsetunnolle on erittäin tärkeää se, että hän tietää pärjäävänsä omin voimin. Näillä tapauksilla ei ole sellaisesta tilasta edes tietoa. Kaiken surkeimmilla on itseasiassa Abdelkader, koska hän on oppinut olevansa vielä suomalaisiakin lastensuojeluasiakkaita suurempi poikkeustapaus. Hänelle on opetettu se, että suomalaiset maksavat hänelle velkaa. Ei hän oikein ymmärrä, mistä suomalaiset hänelle velkaa olevat, itseasiassa hän pitää häntä paaponutta porukkaa melko tyhmänä, mutta what the heck, kun hän kerran saa tehdä mitä lystää, niin hänhän tekee.

Se selkäänsä saanut suomalainen nuori, tai aikuinen, on omillaan. Hän ei ole erityistapaus. Missään nimessä hän ei ole rasistisen rikoksen uhri. Rasistisia rikoksiahan tekevät vain valkoiset. Lastensuojelulaitoksiahan ei sinänsä voi syyttää tästä. Vastuu tässä asiassa on eri viranomaisilla. Mutta luulisi, että maassa, jossa tarjotaan kriisiapua kokonaisille kouluille, kun jenkit alkavat pommittaa Bagdadia, olisi mahdollisuus tarjota apua semmoisille, jotka sitä ihan oikeestikin saattaisivat tarvita.

Se, että ymmärryskoneistomme keskittyy näihin erityistapauksiin ja unohtaa ne ihmiset, joitten työllä nämä laitokset yleensä pyörivät, on tavallaan ymmärrettävää. Laitostyössä usein kehittää putkinäön. Oma työ on tarpeeksi rankkaa, joten muuhun ei jaksa puuttua. On olemassa ohjeistukset ja menettelytavat joitten mukaan on toimittava, miellytti asia tai ei. On olemassa ”ne toiset viranomaiset”, joille kyseinen asia kuuluu. On olemassa ihan osaamattomuutta ja avuttomuutta. Ei pysty, ei kykene.

Sen sijaan se linja, minkä suomalainen media on ottanut asiaan, on tietoinen valinta. Lehdissä mielellään esitellään söpöä arabi- tai somaliperhettä ja kerrotaan, kuinka rasismiin ollaan törmätty. Pahasti on kateltu ja kyräiltykin. Eipä ole päästy helposti suomalaisille töihin. Itse asiassa näissä jutuissa on harvemmin esillä nenä poskella olevia maahanmuuttajatyyppejä, jotka suomalainen jengi on porukalla hakannut. Minkähän takia? Olisko niin, että näitä nenä poskelle hakattuja ei sitten juuri olekaan?

Nenä poskelle hakattuja löytyisi kyllä suomalaisesta väestöstä. Samoin raiskattuja. Eritoten heitä. Vaan eipä ole lehdissä juttuja ”Pahoinpidelty ja ryöstetty Petteri 14 v (nimi muutettu, kuva pikselöity): en uskalla enää liikkua kaduilla. Pelkään somaleja.”

Sosiaalipuolta voi puolustella osaamattomuudella. Lehdistöä ei voi puolustella millään. Kun on otettu tietoinen kanta siitä, että monikulttuurisuus on ainoa oikea totuus, ei muuta totuutta sitten olekaan. Selkäänsä saanut suomalainen on osa rakenteellista rasismia. Näin ollen hän on selvä uhka maahanmuuttajalle. Itse asiassa maahanmuuttaja vain ennakoivasti puolusti itseään. Lyökää suomalaisia vaan rauhassa. Ne ovat rangaistuksensa ansainneet. Heidän puolustamisensa ei ole muodikasta.

Loppukaneetiksi: noista arilahdenmäistä. Näitä on ollut, näitä on ja näitä tulee. Aina on porukkaa, jotka nostavat egoaan omaa kansaansa haukkumalla ja muita ylistämällä. Otetaanpa pätkä 1970-luvulta. Kunnon taistolaislaulua. Lyhenteet muuttuvat, mutta sama kaiku on askelten. Vouhkaaminen on vakio.

HEI VAAN, BERLIINI

Neuvostojuna tahdin jyskytti

Kun aron halki laulettiin

Minskin Komsomol-tytön

Sanat jäivät sydämiin

Mir, Druzba, Solidarnastj! Frieden, Freundschaft, Solidarität!

Rauha, ystävyys, solidaarisuus!

Hei vaan tultiin festivaalimaahan ja Berliiniin

Hei vaan tultiin sosialistiseen kaupunkiin

Kansanvallan puolesta

Chilessa taistellaan

Hävityksen tilalle rauha

Lähi-itään, Indokiinaan

Hei vaan...

MPLA, Frelimo,

PAIGC

Jos et niitä tue,

et rauhantyötä tee!

Hei vaan...

Angela Davis totesi

Päättäispuheessa

Nuorison rintaman yhtenäisyys

Ja voima on kasvava

Hoch die internationale, solidarität!

Hoch die internationale, solidarität!

Hei vaan...

Hei vaan, festivaaleilta palattiin

Hei vaan, saatiin voimaa uusiin tehtäviin

Hei vaan, rauhantehtäviin

Hei vaan, uusiin tehtäviin

Hei vaan!

Yhteistä näillä 1970-luvun stalinistivouhkaajilla ja nykyisillä monikulttuurivouhkaajilla on se, että kummankin vouhkaamisen mahdollistivat tavalliset Matti ja Maija Virtaset, joitten verorahoilla vouhkaajat elätettiin ja elätetään edelleen. Verorahoillahan minunkin työni mahdollistuu. Minä vaan muistan olla Matti ja Maija Virtasille kiitollinen asiasta. Missähän vaiheessa Matti ja Maija muuten kiinnostuu oikeasti kyselemään, että mitähän meidän verorahoilla itse asiassa tehdään?