KOHTI AJATUSPOLIISIA

Niin kuin eilisestä postauksesta saattoi huomata, on opetusministeriö menossa vakaasti orwellilaisille linjoille. Mutta sisäministeriö ei asiassa jää yhtään jälkeen. Harva twiittaus on nimittäin niin hyytävä kuin tämä tuore sisäministeriön twiitti:

Miettikääpä keskenänne ja miettikää tarkkaan, että mitä tuossa oikein sanottiin. Tuleeko mieleen Ajatuspoliisi?

Tuleeko myös mieleen kysymys, että alkaako sisäministeriö toimia sekä lainsäätäjänä että oikeusviranomaisena? Ja tuleeko ehkä mieleen myös vanha lause ”syylliset on jo löydetty, täytyy vain löytää rikos”.

Myös palo- ja pelastustoimi kuuluu sisäministeriön alaisuuteen. Ja siinäkin keskitytään uuteen olennaiseen:

Kukas meillä olikaan sisäministerinä?

Jep.

Lukijan on hyvä muistaa, että sekä sisä- että opetusministeriön johdossa eivät ole ministerit vaan pakkomielle.

KUN VALHEESTA TULEE PAKOLLINEN NORMI

Helsingin kaupunki aikoo sitten toden teolla kitkeä niin kouluista kuin päiväkodista todellisen ja erityisesti kuvitellun rasismin. Asiasta uutisoi mikäs muukaan kuin Helsingin Pravda ja käydäänpä uutisointia hieman läpi:

Helsinki on alkanut kouluttaa opettajia ja muita kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla työskenteleviä rasismin vastaiseen työhön.

Kaikkiaan 4 500:lle kasvatuksen ammattilaiselle pyritään opettamaan ”antirasistista” työotetta.

Koulutuskokonaisuuden rahoittavat Opetushallitus ja Helsingin kaupunki. Kouluttajina toimivat Rauhankasvatusinstituutin asiantuntijat.

Taustalla on ajatus siitä, että niin koulujen kuin muiden yhteiskunnan instituutioiden toimintaan piiloutuu rakenteellista rasismia. Opettajia koulutetaan havaitsemaan rasismia muun muassa työpajojen avulla. Opettajien on puututtava rasismiin jo yhdenvertaisuuslain ja opetussuunnitelmien linjaustenkin nojalla.

Tähän alkuun voidaan todeta, että kun tällaisen toiminnan vetäjänä (Rauhankasvatusinstituutti) ovat henkilöt joille rasismin löytäminen ja tuomitseminen on sekä ammatti että pakkomielle, niin voidaan olla aivan varmoja että ”rakenteellista” rasismia löytyy maailman tappiin. Niin pitkään kun vain rahoitusta löytyy ja siitähän ei Suomessa ole puutetta vaikka muusta ehkä olisikin. Jatketaan:

Opettajilla ja opinto-ohjaajilla ei tällä hetkellä Souton mukaan ole riittävästi välineitä antirasistiseen kasvatukseen.

“Siihen pitäisi panostaa kouluissa, jotta rakenteelliseen rasismiin voitaisi puuttua opetussuunnitelmissa, opetuksen käytänteissä ja arjen vuorovaikutustilanteissa.”

Vai kannattaisiko heille ennemminkin antaa välineitä kouluissa jatkuvasti lisääntyvään häiriökäyttäytymiseen? Varsinkin siihen häiriökäyttäytymiseen joka ei puhu suomea ja jonka olemassaolo kiistetään. Ei ole väkivaltaisia maahanmuuttajaoppilaita. On vain rakenteellisen rasismin uhreja.

”Koulussa rodullistetut oppilaat eivät saa samaistumisen kokemuksia opettajakunnasta, koska siellä ei juurikaan ole opettajia näkyvistä vähemmistöistä. Koulukirjojen sivuillakin näkyy eurosentrinen (Eurooppa-keskeinen) käsitys maailmasta sekä kuvastoissa että sisällössä.”

Voisiko tämä johtua mahdollisesti siitä, että suomalaiset koulut sijaitsevat Suomessa eikä esim. Afrikassa?

“On ikäviä esimerkkejä siitä, kuinka jotkut opettajat tai opot ovat vähätelleet nuoren mahdollisuuksia tai ehdottaneet kysymättä jotain ei-niin-vaativaa koulua.”

”Heitä kannustetaan vähemmän ja heiltä odotetaan vähemmän. Oppilaanohjauksessa se näkyy siten, että oppilaat tulevat, heidän koulumenestyksestään ja henkilökohtaisista toiveistaan piittaamatta ohjatuksi aloille, joissa työvoimatarve on suuri kuten esimerkiksi lähihoitajaopintoihin.”

Nämä väitteet sisältävät sen ajatuksen perusvirheen mihin omassa työssänikin törmätään. Ihan kantasuomalaistenkin kanssa. Perussääntö on, että opettajan tai opinto-ohjaajan ei tule mennä mukaan oppilaan täysin perusteettomiin ammatillisiin fantasioihin jos osaamisen taso ei niihin fantasioihin kerta kaikkiaan riitä. Ja osaamisen taso on varsinkin erilaisissa erityistukiryhmissä heikko. Jos tähän lisätään vielä huono suomenkielen taito, niin eikö ole viisaampaa tarjota realistisempia mahdollisuuksia?

Koulutus on saanut tähän mennessä hyvää palautetta. Tuusan mukaan osallistujat ovat kertoneet oppineensa muun muassa rakenteellisen rasismin tunnistamista ja rasismin eri muotojen moninaisuutta.

Voisiko muuten kyseiseen palautteeseen sisältyä piilovittuilua tyyliin ”no enpä olis arvannut että tämäkin on rasismia”?

Uutinen sisältää yhden selkeän totuuden, tosin se tarkoittaa sillä vähän muuta. Eli otsikossa lukee ”Koulu voi olla tosi pelottava paikka”. Ja sehän pitää paikkansa. Mutta kenelle se on pelottava? Ja minkähän vuoksi? Ja minkähän takia suomalaiset vanhemmat mielellään siirtävät lapsensa pois monikulttuurisista kouluista? Rakenteellisen rasismin vai oikean ja perustellun pelon sekä suoranaisen väkivallan vuoksi?

Tämäkin kallis projektinkyhäelmä on hyvä esimerkki siitä, että jos joku utopia on saanut todistetusti aikaan katastrofin niin utopian kannattajat eivät suostu hyväksymään totuutta joten utopiaa hierotaan vasten kansalaisten pärstää entistäkin suuremmalla innolla ja pakkosyöttämisen määrä vain kasvaa.

Antirasistinen kurssitus käynnissä

25. KESÄKUUTA 1941

Tarkalleen 80 vuotta sitten saattoi jatkosodan sanoa alkaneen. Tiettyjä sotatoimia oli jo tehty muutaman päivän ajan puolin ja toisin (mukaan lukien Saksa) mutta tuolloin Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat useita suomalaisia paikkakuntia viidensadan koneen voimin. Suomalaiset ampuivat alas 27 viholliskonetta ja samana päivänä eduskunta totesi Suomen olevan sodassa.

Sodan alkuvaiheessa terroripommitettua Turkua

Onhan selvää, että kun sodan alkamisesta on 80 vuotta niin taas kerran alkaa jälkiviisastelu siitä, että Suomi oli Natsi-Saksan liittolainen. Ettäs kehtasi? Totean itse, että entäs sitten? Kun pieni ja heikko joutuu taistelemaan perkelettä vastaan niin apu otetaan vaikka pirulta jos sitä ei muualta saada. Eikä sitä muualta silloin saatu. Aivan turhaa jälkiviisastella.

Kun sota loppui vuonna 1944 olivat ylivoimaa vastaan taistelleet suomalaisjoukot kokonaisuudessaan vuoden 1940 rajojen itäpuolella. Berliini vallattiin, Helsinkiä ei. Jatkosota maksoi suomalaisille 63.000 kaatunutta. Kallis hinta, mutta kansamme sai jatkaa olemassaoloaan ja se pelastui miehityksen kauhuilta ja terrorilta.

Kunnia ja kiitos sen ajan suomalaisille.

PIENI JUHANNUSTARINA 2021

Broidien reissu

Nyhtänköljä, menneinä vuosina…

Siinähän vietettiin vuotta 1991. Alkukesää Suuren Laman runtelemassa Suomessa. YYA-Suomen viimeisillä hetkillä vaikkei sitä vielä silloin tiedettykään. Suuri ja Mahtava oli vielä mahtava ja sellaisenahan sen uskottiin pysyvänkin vaikka natinaahan senkin ruhossa alkoi olla. Vähän sitä ihmeteltiinkin. Olihan sitä ajateltu jonkinlaisena pysyvän synonyyminä. Tosin täällä, kahden järven välisessä kapeassa salmessa ei maailman mahtavilla ollut suurtakaan merkitystä. Salmen yli kulki pieni silta ja sitä oli metsätietä pitkin lähestymässä kaksi varsin nuorta, vähän yli kaksikymppistä miestä jotka kulkivat rinkat selässä ja jotka olivat hetkeä aikaisemmin tulleet metsätielle umpimetsästä. Tai olihan siinä jonkinlainen ikivanha ja umpeenkasvanut metsätienpohja ollut.

Nuoret miehet olivat veljeksiä, broidien yhteisellä reissulla. Niitä oltiin tehty ennenkin mutta tällä kertaa lähdettiin juhlistamaan nuoremman broidin hiljattain päättynyttä inttiä kulkemalla tutuissa maastoissa. Edellinen yö oli tullut vietettyä etelämpänä parin järven välissä sijaitsevan pitkän ja kapean kannaksen eteläpäässä jossa virtasi pieni sahi. Tutussa ja hyväksi havaitussa paikassa monilta muilta vuosilta. Tänään matka oli vienyt kohti seuraavaa tuttua yöpymispaikkaa. Ensiksi pitkin sitä kapeaa kannasta. Sitten poikki pienen, mutta hankalakulkuisen suon yli. Tietysti suon reunaa pitkin. Suon keskusta oli nimittäin jo ihan lettoa. Reunoillakin joutui taistelemaan Lapistakin tutun tappajakoivun kanssa ja kyllähän siinä kumpainenkin tuiskahti pari kertaa turvalleen suomen kielen kuvaavimpien sanojen säestämänä. Broidin käsi oli paras apu ylös noustessa ja sehän tarjottiin sekä siihen tartuttiin. Kerrankos sitä turvalleen tuiskahtaa näissä hommissa. Jos joku muuta väittää, niin se valehtelee. Siinä suolla kulkiessa tuli taas kertaalleen tuumittua että mäkärä on ihan ok kaveri mutta kun se perkele tuo aina miljoona sukulaistaan mukanaan.

Suon jälkeen kuljettiin jonkun matkaa polutonta kangasmetsää ja päädyttiin eräälle metsäautotien kääntöpaikalle. Siinä oli aikaa vääntää ansaitut Aroma-sätkät ja nykäistä perstupakit. Ja samalla huomata, että puolen Suomen paarmat oli pitämässä kesäkäräjiään juuri siinä taukopaikassa. Ne oli nopeat tupakit jotka kruunattiin vesihörpyllä ja lähdettiin kääntöpaikalta takaisin metsään puolijuoksua. Onneksi suurin osa paarmoista oli niitä lehmäpaarmoja jotka hitaina saattoi läiskiä hengettömäksi ennen kuin ne ehtivät asialleen. Se pienempi ja kapeampi suppupaarma oli hankalampi ja erittäin pahaluontoinen. Se kun lensi iholle valmiiksi leuat auki ja jurskautti samantien.

No, kääntöpaikalta alkoi polku ja metsän suojassa pöppiäisinvaasio hellitti nopeasti. Varsinkin kun polku eteni tietyn pitkän järviketjun rantaan ja siinähän oli hyvä kulkea kun tuuli piti pöppiäiset loitolla. Kuljettiinpa siinä erääseen niemenkärkeen ja keiteltiin trangialla kahvit. Palanpainikkeena oli näkkileipää, koskenlaskijaa sekä kovaa ja suolaista pötkömetvurstia joka tiedettiin entisestään hyvin säilyväksi. Sitä veisteltiin puukolla leivän päälle. Nyt saattoi sätkätkin poltella ilman suurempaa kiirettä ja katsoa mukavan tuttua järvimaisemaa joka ei ollut aivan niin postikorttitavaraa että siitä olisi tullut turistikohde mutta ei se sellaisesta paljoa jälkeenkään jäänyt. Samanlaisia maisemiahan on Suomi pullollaan. Toki näidenkin järvien rannalla alkoi jo silloin olla mökkejä suurinpiirtein sen verran mitä kaavoitus salli.

Tauon jälkeen matka eteni mukavasti pitkin järviketjun viereistä polkua kunnes täytyi tehdä pieni rämpivä mutka niin sanotun epätoivohäpelikön kautta jonka jälkeen päädyttiin sille vanhalle umpeenkasvaneelle metsätien pohjalle mistä tarinamme alkoi. Sitten broidit olivatkin jo sillä järvien välisellä kannaksella sijaitsevalla sillalla ja tekivät huomion. Tätähän on viime kerrasta vahvistettu ja vahvistettu reippaasti.

Sehän ei tiedä kuin yhtä asiaa. Ja sehän selviäisi pian.

Broideilla oli tarkoitus kulkea sillalta vajaan kilometrin verran koilliseen. Erään pienen, muutaman sadan metrin mittaisen kapean järven rannalle, johon leiriydyttäisiin. Järven itäpuolella oli komea kallio ja sen kummassakin päässä oli purot josta saisi hyvää vettä. Pian veljekset huomasivat, että koko alue oli viime reissun jälkeen parturoitu niin kuin sillalla saattoi arvatakin. Vain siemenpuita oli jätetty. Kokemattoman silmiin hakkuuaukko näytti helpolta kuljettavalta mutta broidit tiesivät että edessä olikin pirunmoinen rämpiminen. Viime kerralla tässä oli hyvä kangasmetsä.

Mutta päästiinhän siinä rannalle kuitenkin. Maisema oli muuttunut aivan toiseksi mutta ranta oli ennallaan. Ja rantaan oli jätetty pystyyn hieman enemmän puita. Edessä oli työnjako jota miesporukassa ei tarvinnut tehdä, sillä kaikki sujui itsestään ja sen kummemmin sopimatta ja suunnittelematta.

Koska aurinko paistoi vielä korkealta, laitettiin puun oksaan roikkumaan jätkän jääkaappi.

Sitten pantiin teltta pystyyn. Halpa huoltoasemateltta. Mutta olihan siinä ulkotelttakin joten piti se kuivana. Absidiakin sen verran että sai saappaita ja muuta sälää suojaan. Halpaa huoltoasemakamaa olivat myös kenttäpatjat ja makuupussit. Niillä pärjäsi kesällä oikein hyvin.

Sitten tehtiin valmiiksi nuotiotarpeet. Paikalla oli hyviä tervaskantoja joista sai syttypuita ja joista oli hyvä veistellä kiehisiä.

Välillä väännettiin ja polteltiin tietysti sätkätkin.

Kahvia ei enää keitetty vaan pantiin sapuska trangialle tulemaan. Tämän päivän gourmet oli yhdistelmä: tölkillinen hernekeittoa ja tölkillinen lihapullakastiketta sekaisin sotkettuna. Aivan ykkösevästä. Höysteeksi näkkileipää ja koskenlaskijaa. Eilen oltiin syöty makarylliä ja sika-nautaa. Elettiin sitä aikaa, kun sika-nauta oli vielä kunnon evästä eikä gelatiinilla kasassa pidettyä vettä, kamaraa ja rasvaa. Hernesoppa- ja lihapullakastikesäilyke ovat pitäneet pintansa aika hyvin tähänkin päivään saakka.

Siinä sapuskaa odotellessa pantiin tulet palamaan. Tehtiin vielä ihan hyvät roihut. Tulevan pohjaksi. Broidit olivat nimittäin huomanneet että moto oli repinyt yhden tervaksen hajuisen kannon melkein irti maasta. Kun sapuskointi-, röyhtäily- ja sätkärituaali oltiin saatu suoritettua, hakattiin se kanto kokonaan irti ja lyötiin nuotion päälle. Se palaisi useamman tunnin.

Ja kun se paloi, saatettiin sitä katsellessa keittää trangialla teetä ja lyödä sekaan hieman Röh-rommia. Oli aika istuskella ja vähän jutellakin. Poltella siinä välissä seittemät tupakit. Tulevaisuus mietitytti. Isompi veljeksistä oli jo löytänyt uransa. Ainakin siltä vaikutti. Mutta se oli vienyt hänet pääkaupunkiin jota hän syvästi inhosi. Pikkubroidi ei ollut vielä aivan varma. Vaihtoehtoja oli. Mutta mikä olisi viisainta? Pysyäkö täällä? Täällä, missä vaihtoehdot olivat vähissä. Ettei jopa olemattomat. Lähteäkö siis muualle, maalikyliin niin kuin isobroidi vaikkei se pahemmin huvittanut? Olisiko se koulutus, minkä nyt luen kahdenkymmenen vuoden päästä täysin hyödytön? Ja minkälaiseksi ne tään maailman muutenkin pistäisivät? Etteivät ne saisi sotaa aikaiseksi? Mitä tuolla suuressa ja mahtavassa tapahtuu? Kun se Berliinin muurikin meni ja kaatui? Ja koska se Suuri Lama loppuu? Loppuuko se?

Sitähän veljekset eivät tienneet että nyt elettiin myös viimeisiä vuosia jolloin lautamiesjärjen käyttö oli vielä suotavaa ja hyväksyttyä. Suomi siirtyisi muutaman vuoden sisällä suvaitsevais-tiedostavaan aikaan.

Siinä otettiin muutama muki ja tuumailtiin. Ei sen enempää. Huomenna oli tarkoitus jatkaa pätkän matkaa takaisin ja siitä luoteeseen eräälle jääkauden muovaamalle kalliojärvelle. Veljekset sammuttivat nuotion ja kömpivät telttaan. Uni tulisi helposti ja olisi tuttuun tapaan mukavan rauhallista. Mielessä oli tietysti paljon kysymyksiä. Ja tieto siitä, että niitä kaikkia kysymyksiä ei ollut vielä hoksannut kysyäkään. Ne nousisivat vielä aikanaan esille.

Mutta kysymysten vakavan pohtimisen aika oli tuonnempana. Nyt oli vain tässä ja nyt. Ja tässä ja nyt oli broidien reissu. Vain sillä oli merkitystä.

Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille

JÄLLEEN ELOPELLET

Elopellet ovat leikkipartisaaninäytöksensä jälkeen valittaneet siitä, että heitä on kohdeltu huonosti ja heille on tullut henkinen pipi. Käydäänpä Ylen uutista hieman läpi:

Aliisa Maunula väittää, että Mannerheimin tiellä kiinniotettuja mielenosoittajia olisi viety neljästä kuuteen henkilöä samaan ilmastoimattomaan poliisiautoon.

Ai että ilmastointi olisi pitänyt olla? Siitäkö tuli henkinen pipi?

Maunulan mukaan osa kiinniotetuista naisista kertoo, että esimerkiksi heidän rintansa olisivat paljastuneet kiinniottotilanteissa. Myös joku naisista väittää, että häntä olisi kourittu kiinnioton aikana.

Pitäkää pellet rintaliivejä jos haluatte leikkiä partisaania. Siks toiseks, olen itse ollut työni puolesta kiinnipitotilanteissa eräänkin kerran – myös naispuolisten kanssa – ja ne eivät todellakaan aikaansaa eroottisia tunteita ja halua kouria. Niin että älkää kuvitelko olevanne niin houkuttelevia.

Mielenosoittajat myös väittävät, ettei heidän pyyntöihinsä oltu suhtauduttu asianmukaisesti.

– Reseptilääkkeitä ei annettu kokonaisia annoksia. Vessaa ei tultu vetämään pyydettäessä. Naisille ei tuotu tampooneja omista tavaroista, kun on pyydetty, sanoo Maunula.

Ai että vessaakaan ei vedetty pyydettäessä? Eikös teidän ollut tarkoitus leikkiä partisaania? Siinä leikissä voi tulla pieniä vastoinkäymisiäkin.Tosin varsin pieniä verrattuna moneen, moneen muuhun maahan. Menkää kokeilemaan vaikkapa Venäjälle.

Maunula kertoo esimerkiksi itse olleensa usean henkilön kanssa samassa sellissä, jossa oli vain yksi patja. Vilttejä tai patjoja ei saatu lisää pyydettäessä. Maunulan mukaan kiinniotettuja oli myös tarpeettomasti herätetty öisin esimerkiksi kolistelemalla.

Jos haluaa hotellipalveluita niin sitä saa esimerkiksi maksavana asiakkaana.

Jos te käyttäydytte kuin pellet, niin teitä kohdellaan pelleinä. Vaikka te haluattekin roolileikkiinne hotellitason kohtelua.

Te ette ole sankareita. Teillä ei ole oikeutta olla etuoikeutettuja. Vaikka te niin itse kuvittelettekin.

Tyhjähousut paskat.

VÄLTTÄMÄTTÖMYYS

Jussi Halla-aho siis ilmoitti, ettei jatka enää perussuomalaisten puheenjohtajana. Valtamedia luonnollisesti otsikoi asian tiimoilta että ”asiantuntijat arvioivat perussuomalaisten suosion laskevan”. Otsikointi on tietysti väärä ja oikea olisi ”valtamedian tilaamat ns. asiantuntijat toivovat perussuomalaisten suosion laskevan”.

Olisin itse toivonut Jussin jatkavan seuraaviin vaaleihin saakka. Mutta toisaalta, jos heppu on ollut viimeiset viisitoista vuotta suvaitsevais-tiedostavaistolle Suomen vihatuin mies ja on joutunut vuosikausia vääntämään idiooteille rautalankaa kerta toisensa jälkeen niin täyttyyhän siinä mitta jossain vaiheessa.

Sinänsä yhteen henkilövaihdokseen itse asia ei kaadu. Ei saa kaatua, sillä toisin kuin järjestelmäpuolueet ei perussuomalaiset ole Oy Puolue Ab vaan pakon sanelema välttämättömyys. Se on ainoa merkittävä taho joka panee hanttiin Suomea tuhoavalle feministi-sosialisti-federalisti-hysteerikkokoneistolle.

Mikäli perussuomalaisten tarjoamaa vaihtoehtoa ei ole, niin koululaisten lukujärjestyskin menee tulevaisuudessa jotenkin tuohon tyyliin:

Toimitaan kaikki tahoillamme tuota tulevaisuutta vastaan ja kiitos Jussille tähän astisesta huikeasta työstä.

KEKKOSLOVAKIALAISEN VUOSI OSA II

Siirrytäänpä hetkeksi egokapinoivasta nykyhetkestä takaisin Kekkoslovakiaan ja kekkoslovakialaisen vuoteen. Ensimmäisessä osassahan Kekkoslovakiaan ehti tulla kesä ja mukulat pääsivät kesälaitumille. Olihan kesäloma toki aikuisillakin mutta silloin ei vielä automaattisia lomarahoja tunnettu. Vuodesta 1971 eteenpäin tunnettiin lomaltapaluuraha jonka keksi ensimmäisenä Metalliliitto. Rahalla pyrittiin varmistamaan että heput tulivat silloin pitkään jatkuneen lakon ja myöhemmin lomiensa jälkeen takaisin firmaan töihin eivätkä lähteneet muualle, ts. silloin Ruotsiin.

Tuohon aikaanhan Kekkoslovakiassa oli kaksi suurta muuttoliikettä. Muutettiin maalta kaupunkeihin ja maasta Ruotsiin. Pahimmillaan Ruotsiin muuttajia oli nelisenkymmentätuhatta vuodessa. Mainittakoon että muuttajat eivät sanoneet asylum ja siirtyneet elatusautomaatin piiriin perseilemään ja uhriutumaan, vaan työvoimapulaa kärsivässä Ruotsissa tsuhnat menivät suoraan liukuhihnalle hommiin ja heistä tuli saman tien ruotsalaisen yhteiskunnan nettoveronmaksajia.

Ruotsista tultiin sitten lomailemaan kotimaahan svedurekkarivolvoilla mutta lomailtiinhan sitä kotimaassakin ihan suomalaisilla rekkareilla. Tuohon aikaan ei harrastettu niin paljon ulkomaan matkailua kuin nykyisin vaan liikuttiin kotimaassa autolla ja yövyttiin teltassa leirintäalueilla. On tullut nulikkana oltua itsekin moisilla reissuilla ja ne ovat olleet kovasti mukavia. Oltiin teltoissa ja tehtiin priimuskeittimellä hernesoppaa tai makarylliä & lihapullakastiketta tölkistä. Ja näkkivoileipää palan painikkeeksi. Voi että maistui hyvälle. Ja yövyttiin sitten teltassa. Niissä sen ajan huoltoasemateltoissa. Hyvin siellä sai nukuttua.

Tuohon aikaan kansalaiset eivät kytänneet säätiedotuksesta metsäpalovaroitusta vaan käytössä oli ensin kulovaroitus ja sitten rankempi kulohälytys. Vaikka interwebin ihmeellinen maailma on täynnä kaikenlaista niin noista varoituksista sieltä ei löydä mitään. Kadonutta historiaa.

Siihen aikaan noilla samoilla leirintäalueilla – samoin kuin maanteillä – olivat (länsi)saksalaiset rekkarit yhtä yleisiä kuin mitä ne nykyisin ovat harvinaisia.

Saksalaisten rotelliviritelmä

Olisiko näin, että joskus aikanaan Lapissa kypärä päässä palvelleet saksmannit ajattelivat vanhemmittaan porukalla tulla vierailulle ilman kypärää ja pyssyä. Saksalaisten turistien varastamisinnosta – varsinkin seisovista pöydistä ja maitolaitureilta – oli tuolloin paljon puhetta mutta suurin osa lienee kumminkin urbaanilegendaa.

Nykyisin saksalaisten rekkareitten tilalla on venäläisiä. Mitä Kekkoslovakian aikana ei oltaisi ikinä uskottu. Itänaapurista eli silloisesta Neuvostoliitosta (Sojuz Sovetskih Sotsialistitšeskih Respublik) kun ei silloin tultu Suomeen käymään kuin tiukasti valvotuilla ystävyyskäynneillä, joilla tarjottiin suomalaisille koululaisille neuvostokulttuuria joka ei nulikoita kiinnostanut mutta jolle oli pakko taputtaa kämmenet kipeänä.

Tokihan kekkoslovakialaisille muistutettiin myös että DDR on taivaasta seuraava. Siis suunnassa ylöspäin.

Monet hyvin korkeisiin asemiin nousseet kekkoslovakialaiset uskovat tähän vieläkin koska joku kelju kaveri pölli heiltä allakan vuonna 1972.

Mutta lomailtiinhan Kekkoslovakiassa myös kesämökeillä. Silloin kun alkoi toteutua se duunarin unelma eli talo, auto ja kesämökki. Silloiset mökit tosin olivat pitkälti sähköttömiä lautamökkejä.

Jos meikäläiseltä kysytään niin kyseiset karut mökit ovat paljon viihtyisämpiä kuin nykyiset liki parinsadan neliön kakkosasunnot. Siellä kesämökillä maistui sitten muun evään lomassa tietysti maukas näkkileipä. Se kun säilyi mukavasti.

Ja sekä kesämökillä että leirintäalueella kekkoslovakialaisen kesäjanon sammutti tietysti Rymd:

Kyseinen juomajauhe oli enemmän kuin kätevää koska yhdestä pienestä pussillisesta sai litran ällön esanssista maittavaa juomaa. Eipä tarvinnut kanniskella raskaita lasipulloja. Myöhemmin sitten levisi – perätön – huhu että Rymd aiheuttaa syöpää ja tuotteen valmistus loppui.

Noilla mökeillähän tehtiin sapuska pääosin kaasukeittimillä ja pikku-Ykän ihmetys oli suuri kun Helsingissä käydessään hän törmäsi samoihin keittimiin. Eiks sivistys ollut löytänyt tietään Stadiin? Ykän täti mätti semmoiseen kaasulieden yläpuolella olevaan boksiin jotain kolikon näköisiä ja Ykä ihmetteli että mitäs noi on? No kaasupoletteja, vastasi täti.

Niitä poletteja saattoi ostaa kaupasta. Helsingissä varsin laajat alueet olivat silloin kaasulla. Taitaa osa Helsingistä olla vieläkin. Itsekin tuli aikanaan siellä asuessa totuttua kaasuun ja sehän on itse asiassa ruuanlaittoon aivan mainio peli.

Vuoden 1975 kesä sitten ei ollut aivan normikesä. Meillä oli se suuri ja mahtava ETYK:

Ja sehän meni siis sillai että maailman mahtavat tulivat kaikki Helsinkiin ja siellä meidän Urkki löi sälleille nyrkkiä pöytään ja totesi että nyt loppuu se riekkuminen ja niin tuli sitten Eurooppaan pysyvä rauha. Tai ainakin meille kekkoslovakialaisille annettiin näin ymmärtää. Eihän se tosiasiassa ihan niin tainnut mennä. Ja sen rauhankin kanssa oli vähän niin ja näin.

Väliin hieman muotia. Kekkoslovakiassa kuuminta hottia ainakin nuorison keskuudessa olivat väriäpäästävät farkut:

Noin henkilökohtaisesti uskon että kyseessä on ollut jossain amerikkalaisessa vaatetehtaassa pilalle mennyt tuote-erä jota tehtaan työntekijät ovat noituneet että hukkapätkää tuli mutta johon firman mainosmies oli todennut että älkääs jätkät hätäilkö, mulla on idea…

Tulee tietysti muistaa, että ainakin muistin mukaan jokainen Kekkoslovakian kesä oli mopokesä auringonpaisteinen niin kuin Sliipparit aikanaan hoilasivat.

Ja se yleisin mopo oli tietenkin Pappa-Tunturi:

Loppuihan se kekkoslovakialaisen kesäkin sitten aikanaan ja nulikat menivät kouluun innokkaina (tulkintakysymys) oppimaan uutta. Silloin elettiin vielä sellaista epätasa-arvon ja alistamisen aikaa että kouluissa oli tarkkailuluokat.

Kuvan tarkkailuluokka ei ole aito, vaan vuoden 1980 elokuvasta Täältä Tullaan Elämä joka oli siihen maailman aikaan varsin shokeeraava. Nykyisin, huumeitten täyttämänä aikana voi todeta että voi noita kullanlutusia.

Sittemmin huomattiin että yleisiin ihmisoikeuksiin kuuluu se, että kusipäät täytyy panna samalle luokalle muiden kanssa jossa he voivat määritellä että mitä luokassa voi tehdä ja erityisesti mitä ei voi tehdä.

Syksyä kohti siirryttäessä kekkoslovakialainen – niin kuin tietysti nykyinen suomalainenkin – kävi metsällä:

Erona nykyaikaan oli se, ettei valtiovalta kytännyt sitä, oliko haulikossa minkälaiset panokset ja 15-vuotiaat saattoivat käydä metsällä luvallisesti ja ominpäin. Nythän tilanne on toinen ja siitä voi suuresti kiittää ns. Saurin komiteaa jonka jäsenistä yksi (1) jopa ymmärsi jotain aseista ja metsästyksestä. Ja jota ei tietenkään kuunneltu. Samoin – kiitos EU:n – mahdollisesti tulossa oleva yleinen lyijykielto rajoittaa mahdolliset metsästysalueet minimiin.

Jos Kekkoslovakiassa katsottiin keväällä silmät tapillaan Euroviisuja niin syksyllä sitten töllötettiin samalla lailla Syksyn Sävel-kilpailua. Viihdetarjonta kun oli vähäinen ja tv-kanavia paikasta riippuen 1 – 2. Parhaimmillaan kyseisiä kinkereitä seurasi 2,5 miljoonaa katsojaa ja kilpailuun liittyvään postikorttiäänestykseen osallistui jotain parisataa tuhatta ihmistä. Yhtenä esimerkkinä voittajista vuodelta 1973 Jukka Kuoppamäki joka voitti Kultaa tai kunniaa-kappaleellaan kultaa ja kunniaa. Erityisesti kappaleessa kiinnitti huomiota Kuoppamäen veljen soittama tshekkoslovakialainen perkussioheinäseiväs tai jotain sinnepäin:

Todennäköisesti kyseisen kisan olisi voittanut Irwin Goodman mutta hänellä oli kisassa kaksi kappaletta joilla hän sijoittui toiseksi ja kolmanneksi.

Mutta olihan kekkoslovakialaisille tarjolla myös viikottain toistuvaa viihdettä niin kuin esimerkiksi Lauantaitanssit:

Hyvää iltaa, hyvät ihmiset

Kupletin juonihan oli yksinkertainen. Heikki Hietamies juonsi, äärimmäisen kyllästyneen näköinen studio-orkesteri soitti, piirisarjan halvat solistit lauloivat, vapaaehtoiset tavalliset kansalaiset tanssivat ja kotiyleisö töllötti. Ja urakalla töllöttikin sillä parhaimmillaan ohjelmaa katsoi kaksi miljoonaa ihmistä.

Näin jälkeenpäin voi sanoa, että Lauantaitanssien suosio johtui siitä että kyseessä oli ensimmäinen tosi-tv vuosikymmeniä ennen muita tosi tv-ohjelmia. Ja se tosi-tv oli suunnattu erityisesti naisille, jotka saattoivat joka lauantai arvostella kyisesti sekä pukuja, kampauksia että tanssitaitoja. Miehiä touhu ei loppujen lopuksi pahemmin kiinnostanut mutta siinä vaimon vieressä sohvalla sitä katseltiin ja olihan suurin osa miehistä ehtinyt jo aikaisemmin samana päivänä katsoa TV2:n puolelta Englannin liigan jalkapalloa.

Sinänsä se suurin katsojasuosio tuli tietysti sekä ykkös- että kakkoskanavalla klo 21.00 esitetylle pääuutislähetykselle jossa Heikki Kahila kertoi kansalaisille kuinka maa ja maailma makaa:

Vietettiinhän Kekkoslovakiassa myös isänpäivää ja koska silloin ei eletty suvaitsevais-tiedostavassa valistuksen tilassa jonka mukaan miesten tulisi lukea naisten kirjoittamia kirjoja ollakseen sivistyneitä niin iskän lahjana oli säännöllisesti Veikko Huovista, Esa Anttalaa ja Niilo Lauttamusta. Niin kuin on tietysti nytkin mutta silloin mariapetterssonit eivät mutisseet asiasta valtamediassa.

Niin. Silloin aikanaan vietettiin myös itsenäisyyspäivää. Muistatteko?

Silloin oltiin vielä itsenäinen maa eikä maakunta. Vanhempi väki varmaankin muistaa. Ja vietettiinhän sitä jouluakin. Niinhän sitä vietetään nykyisinkin. Mutta ne Kekkoslovakian joulut joita pikkumuksuna tuli vietettyä ovat jääneet mieleen. Tämä mainos sopii tähän hyvin:

Kekkoslovakialaisten muksujen uusi vuosi oli varsin erilainen kuin nykyisten. Nykyisinhän alle 18-vuotias ei saa ostaa edes tähtisadetikkua. Mutta meilläpä mölleillä oli tykäreitä ja kinureita jotka olivat ihan eri luokkaa kuin jotkut myöhemmin myydyt lussut. Kunnon pommeja.

Niitähän ostettiin ja räjäytettiin porukalla kun ei yhdellä hepulla rahaa kovin moneen ollut. Mausteeksi ammuttiin tietysti papatteja. Sitä pikkujätkien kimpparäjäyttelun räkänauravaa tunnetta tämmönen vanheneva mies oikeastaan kaipaa. Sitä kun nykyisin täytyy olla niin sisäsiistiä aikuista. Ja kaikki tehtiin ilman minkäänlaista vanhempien ja ennen kaikkea viranomaisten valvontaa. Eikä kukaan menettänyt sormiaan, ei silmiään eikä muutenkaan loukkaantunut. Ei edes puolestaloukkaantunut. Sellainenhan on nykyisin kovasti muotia. Silloin siitä ei oltu oikein vielä perillä.

Tässähän tätä kekkoslovakialaisen loppuvuotta nyt oli. Nykyisin vietetään EU-suomalaisen vuotta. Josta sitä suomalaisuutta nakerretaan pala palalta pois. Niin että lopulta jäljellä on vain liittovaltiokansalaisen vuosi.

MIELIPELLEVALTA

Laitetaanpa ensiksi näkyville minkälaiset tyypit jakavat muurahaiskansalaisille viisauttaan pakkoverorahoitteisessa Ylessä:

Ja minkäslaista viisautta kyseinen tyyppi sitten muurahaiskansalaisille jakoi tämän elopelle-performanssin myötä? No tollaista:

Tyyppi sitten veti twiittinsä pois todeten – niin kuin vihervasemmistolaisilla usein tapana on – että otin twiitin pois kun typerykset eivät tajunneet hyvää läppää. No, ns. hyvän läpän ideahan oli valkopestä se, että egopellet tukkivat Helsingin pääkadun yli vuorokaudeksi.

Vaan miettikääpäs kansalaiset, medsmörgare, entäs jos joku kansallismielinen olisi heittänyt edes puoliksi samanlaisen ”hyvän läpän”? Lööpit kirkuisivat ja valtakunnansyyttäjä ilmottaisi että käräjille mennään aivan varmasti.

Ja kyseinen performanssi Mannerheimintiellä sekä erityisesti se, että poliisin tehtävä oli toimia egonruokkijoiden liikenteenohjaajana ja suojelijoina on ennakkotapaus sille että nämä pellet saavat nykyisen hallituksen aikana tehdä suurinpiirtein mitä lystäävät. Epäilemättä emme ole nähneet vielä kaikkea.

JÄRJESTELMÄN ELÄMYSMATKAILEVAT LELLIKIT

Eli lisää leikkipartisaaneja

Edellisessä postauksessa tuli puhuttua tissejään näyttelevistä leikkipartisaaneista. Hehän ovat sinänsä harmittomia ja lähinnä huvittavia. On sitten huomattavasti haitallisempiakin leikkipartisaaneja. Helsingissä egoaan ruokkii itseään Elokapina-nimellä kutsuva liikkuva leikkipartisaanisirkus joka sitten on mennyt ja tukkinut Mannerheimintien. Jopa yön yli, sillä kyseinen sirkus sitten leiriytyi Manskille. Samalla kyseinen sirkus tietysti samalla pysäytti Helsingin pääkadun liikenteen. Performanssin hintaa voivat minua fiksummat laskeskella.

Tämän egotrippailun tekosyy on luonnollisesti ilmastohysteria. Vaikka aivan varmasti joka ainoa tyyppi tuosta sirkuksesta tietää, että Suomi tuottaa noita paljon puhuttuja luonnonvaroja huomattavasti enemmän kuin kuluttaa:

Mutta kun ruokitaan egoa partisaania leikkimällä niin faktoilla ei ole väliä. Vain tunteella on merkitystä. Ja tuo sirkus tietää hyvin, että missään muualla tuollainen ihmisten häiritseminen tuskin onnistuisi. Siksi roolileikkiä leikitään kotona Suomessa jossa hallituskin on sitoutunut samanlaiseen – faktoista välittämättömään – elämysmatkailuun. Tavallisten suomalaisten kustannuksella.

Poliisi on hiljattain osoittanut että se pystyy kohtelemaan rauhallisesti mieltään osoittavia suomalaisia suoranaisella mielivallalla. Nimittäin silloin, jos mielenosoittajien asia ei miellytä vihervasemmistolaista hallitusta. Mutta kun asialla ovat järjestelmän lellikit niin mitä tekee poliisi? Kehottaa autoilijoita ajamaan muualta ja ilmoittaa suojelevansa elämysmatkailijoilta liikenteeltä.

Jos tämä näytelmä oltaisiin näytelty vielä 1990-luvulla niin kyseessä olisi ollut hyvä tv-sketsi jolle oltaisiin porukalla höksötelty. Ja mietitty että mistä ne käsikirjoittajat keksivätkin noin mahdottomia ideoita. Nykyisin kyseessä vaan ei valitettavasti ole fiktio vaan dokumentti. Ehkä sen nimeksi voisi laittaa ”Elävä kaupunkiluonto”.

LEIKKIPARTISAANIT ISKEVÄT

Suomessahan vihervasemmistolaisilla – ja erityisesti feministisillä sellaisilla – on tietty ongelma.

Kun tekisi mieli olla sellainen tunnettu ja tunnustettu ihmisoikeusaktivisti. Ettei jopa suorastaan jonkun sortin partisaani. Sankari joka tapauksessa. Nimenomaan julkisesti tunnustettu sellainen.

Mutta sen pitäisi tietysti tapahtua turvallisesti ja ilman minkäänlaista riskiä. Kun ihminen on liian laiska, liian hyvinsyönyt ja liian mukavuudenhaluinen. Sen sankaruuden pitäisi tapahtua ilman turhia ponnisteluja.

Ei mahdollista ampumista. Eihän nyt sentään. Siihenhän kuolee.

Ei pidätystä eikä vankilaa. Onko siellä edes vegaaniruokavaihtoehtoa? Pääseekö siellä edes Instagramiin?

Ei turpaan saamisen riskiä. Sehän tekee kipeetä.

Mutta kovasti mieli tekisi olla sellainen julkisuutta saanut aktivisti. Mahdollisimman vähällä vaivalla.

Mikä neuvoksi?

No hei, Suomessa se on helppoa. Perustetaanpa ryhmittymä nimelta Cult Cunth ja mennään saunomaan tissit paljaana sellaiseen paikkaan missä ei saa saunoa tissit paljaana. Ja sanotaan, että halutaan normalisoida nännit. Ja sitten uhriudutaan kun sitä ei sallitakaan. Ollaan sorron kohteena, you see.

Ja tässä partisaani-iskussa voidaan olla aivan varmoja siitä, että valtakunnallinen Yle uutisoi heistä suurina ihmisoikeustaistelijoina. Niin kuin se tietysti tekeekin.

Noin. Nyt on saatu naama ja nimi julkisuuteen ja leikkipartisaanin gloriaa egoa ruokkimaan. Ollaan melkein kuin Vietnamin sissejä. Suomessa tuo kevytpartisaanin homma on kovin helppoa. Ja turvallista.

On ne kovia sissejä nuo tytöt, on ne.

KÄPPÄUKOT JA JÄRKYTYSPORNO

Elettiinpä varsin mukavia kesäkelejä Huitsinnevadan Örnätjärvellä ja näistä keleistä nauttivat myös Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis saunatauollaan. Miehet olivat olleet avustamassa viikonloppuna Huitsinnevadan urheilukentällä pidettävien siitä suttaantumisen Suomen mestaruuskilpailujen valmisteluissa. Samalla pidettäisiin kilpailu ”maakunnan rumin mies” mutta toveruksia ei hyväksytty osallistujiksi koska heidät tulkittiin asiassa ammattilaisiksi. Vähän se kyllä jurppi. Olisihan se kiva olla jossain asiassa ykkönen.

Siinä istuskellessa syttyivät voimasavuke Bostonit ja nirskahtivat auki Tsuhnan Kostot. Yli lenteli lehtokurppa antaen toimelle hyväksyvän kurnutuksen. Toverukset olivat juuri ennen saunatauolleen tuloa puhuneet potkupallon EM-kisoista. Sinänsä kumpikaan heistä ei ollut lajista kovin kiinnostunut. Mutta tietty reaktio Suomi – Tanska ottelussa tai lähinnä sen kommentoinnissa oli pistänyt silmään. Lötjönen otti hörpyn, heitti yläviitoset hänen eteensä pörräämään tulleen väinön kanssa joka sen jälkeen jatkoi väinön bisneksiään kukasta kukkaan. Lötjönen totesi:

- Niin. On se vaan. En paremmin sano. Tanskalainen heppu saa sairaskohtauksen suorassa lähetyksessä ja olihan se hirmuisen ikävä juttu mutta eikös sekä se helvatun lapsiasiainvaltuutettu että Mannerheimin lastensuojeluliitto alkanut laittaa välittömästi ihmisille ohjeita että ”kuinka käsittelet tapahtunutta lastesi kanssa?”. Ihan niin kuin asiaa olis pitänyt yleensä edes käsitellä ja ei ainakaan virkakoneiston ohjeistuksella. Ja ihan niin kuin tavallisten aikuisten ihmisten pitäisi olla jatkuvassa viranomaisohjeistuksessa omien mukuloittensa kanssa.

Ykä otti myös hörpyn, sneppasi pöydälle tulleen kärpäsen jonka puolikesy pihasammakko nappasi suuhunsa sanoen kiitollisen krookin ja poistui puolestaan hoitamaan sammakon bisneksiä. Ykä komppasi:

- Joo. Epäilemättä taas ollaan järjestämässä jonkinlaista kriisiapua. Itseään ammattilaisiksi kutsuvilta tietenkin. Niin kuin niin monta kertaa ennenkin. Joka kerta aina pienemmästä syystä. Iltalehdessähän joku toimittelija hehkutti järkytyspornoa ja totesi että:

”Kun kentällä kuvatut tapahtumat järkyttivät aikuisiakin katsojia, niin miten oli niiden nuorimpien laita?

Katsoin itse ottelua alle kouluikäisen poikani kanssa ja ehdin onneksi estää hänen näköyhteytensä televisioon ja tarttua kaukosäätimeen ennen kuin hän ymmärsi, mitä kentällä tapahtui. Kaikissa kodeissa ei oltu yhtä onnekkaita.

"Poikani näki tapahtuneen ja on nyt itku silmässä", eräs ystäväni kirjoitti viestissään. Heidän kohtalotovereitaan lienee paljon.”

- Onhan meinaan niin että jos ihminen – pienikin – romahtaa jo tuollaisesta niin kestääkö se yleensä yhtään mitään? Ja mietin sitä että oliskos tuo pikkupoika säikähtänyt kumminkin enemmän isäoletettunsa ylireagointia kuin sitä, mitä siellä telkkarissa tapahtui? Ja oliko koko jätkän avautuminen sitä että ”kai kaikki huomaa kuinka hyvä ja suojeleva isä minä olenkaan?”.

- Hjuu, minä muistan, kun silloin aikanaan, tais olla 1976 kun me oltiin nulikoita ja oli se Lapuan patruunatehtaan räjähdys. Siinä kuoli montakymmentä ihmistä mutta ei me tarvittu mitään kriisiapua eikä sitä meille tarjottukaan. Todettiin vaan, niin kuin vanhemmatkin että olipa karmea juttu. Ja tiedettiin me jo alle kouluikäisinäkin se, että maailmassa on sotaa ja väkivaltaa. Ja että ihmisiä sairastuu ja kuolee. Mutta ei ollut tarvetta juosta iskän syliin itkemään sitä kuinka kauhea maailma on. Ennen kaikkea ei ollut sitä nykyistä suoranaista vaatimusta että ihmisen täytyy järkyttyä aina vaan vähemmästä ja vielä hehkuttaa omaa järkytystään. Niin että hän on tavallaan jonkinlainen uhri itsekin.

- Joo. Nykyisin on ylikorostettu järkyttymisen vaatimus. Mielellään vielä mahdollisimman julkinen sellainen. Ja onhan niin, että jos ihminen kasvatetaan vauvasta asti kermaperseeksi niin sellaisena se sitten elämänsä elää. Romahtaen joka ainoassa mutkassa.

Toverukset läksivät takaisin saunaan tuumien että se, mikä oli ennen tervettä järkeä ja kohtuullisuutta varmaankin tulkitaan nykyisin psykopaattiseksi tunteettomuudeksi. Ja jos ihminen ei tarpeeksi järkyty, niin siinä on jotain vialla.

Mutta joo, käppäukot vie hautaan aika ja uuden sukupolven voi kouluttaa sellaiseksi alaleuan väpättäjäksi kun haluaa.

Vaan onko niistä vaan enää pitämään yhteiskuntaa pystyssä? Ja pystyykö ne pitämään huolta edes itsestään?

VANHA VALTA VOIMISSAAN

Eipä noista vaaleista paljoa sanottavaa ole. Perussuomalaiset sinänsä nostivat kannatustaan edellisistä kunnallisvaaleista huomattavasti. Onnittelut siitä heille. Mutta Järjestelmäpuolue pitää jatkossakin myös kunnissa valtaa luvuin 85,5 – 14,5.

Järjestelmäpuolue mussutti vaalikamppailun aikana että perussuomalaisten vaalikamppailu koostuu asioista jotka eivät kuulu kunnallisvaaleihin. Nyt on tietysti selvää että Järjestelmäpuolue ja erityisesti hallituspuolueet toteavat että kansa on antanut absoluuttisen mandaatin vallitsevan linjan jatkamiseen.

Niin kuin se muuten onkin. Antanut sen mandaatin. Itäsaksalainen elää ja voi hyvin. Eletään toivossa että järkiintyminen ja ketsuppipulloilmiö odottaa jossain tulevaisuudessa. Mutta ei mielellään liian kaukana. Tuhoaminen on nopeaa ja siinä hallituksemme on mestari.

ANTERO LÄRVÄNEN JA PAREMPI KORRUPTIO

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat ja tervetuloa Huitsinnevadan paikallisradion suoraan lähetykseen. Aiheenamme on tällä kertaa se, että arkkivihreä ja Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki on virkarikostutkinnassa koska hänen epäillään olleen vaikuttamassa siihen että hänen kanssa samaan reaalimaailmasta vieraantuneeseen viitekehykseen kuuluva näyttelijätär sai Meilahdesta rakennusluvan 200 neliön talolle. Muille alueen asukkaille ei myönnetty rakennuslupaa edes saunalle.

- Asia vaatii tietysti hieman selvittämistä. Valitettavasti emme saaneet yhtään asianosaista haastatteluun koska he olivat kaikki sattumoisin ostamassa biodynaamista parsaa mutta onneksi meitä auttaa jälleen kerran saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Tervetuloa suoraan lähetykseen, Lennipirkitta.

- Kiitos, Antero, ja sen enemmittä esipuheita sanon että ei kyseisessä asiassa ole mitään niin rikollista kuin muutenkaan tuomittavaa tai edes kyseenalaista.

- Jaa miksi näin? Tutkintahan on kummikin kesken.

- Tutkinta on heti lopetettava. Sillä kyseessä ovat muurahaiskansalaisten yläpuolella olevat ideologiset asiat. Anni Sinnemäki uskoo absoluuttisen hyvyyden ideologiaan ja levittää sitä kaikin mahdollisin keinoin. Niin uskoo ja levittää myös hänen näyttelijätärtoverinsa. Niinpä kyseinen rakennuslupajärjestely on yksinkertaisesti absoluuttisen hyvyyden ideologian paikallista vahvistamista, voimauttamista ja valtauttamista. Siinä ei ole mitään kyseenalaista tai herra nähköön tuomittavaa.

- Meneekös tapaus Pekka Haavisto samaan piikkiin?

- Tietenkin menee. Kun Pekka toi Suomeen isis-vaimoja hieman pykälähaasteellisin menetelmin niin siinäkin oli kyse vain absoluuttisen hyvyyden ideologiasta absoluuttisen hyvän ihmisen käskyttämänä ja sellainen ei ole koskaan rikollista eikä tuomittavaa.

- Eli määministeri Sanna Marinin aamiaiset menevät myös samaan absoluuttisen hyvyyden piikkiin?

- Totta kai. Niin Sanna kuin Maria Ohisalo ovat absoluuttisen hyvyyden ideologian ruumiillistumia tässä maassa. Ei heitä koske, eikä saa koskea samat säännöt kuin sivistymättömiä muurahaiskansalaisia. Sinänsä tämä aamiaisjupakka tuli varsin hyvään saumaan sillä kun nyt laskeskellaan porukalla joitain juustosämpylöitä niin siinä samalla unohtuu se ns. yleisistä syistä tehty kuuden milljardin euron kupru.

- Ja samaan vahvistamiseen, voimauttamiseen ja valtauttamiseen menee tietysti myös yli-viikarointi?

- Ilman muuta menee. Viikarointi on sinänsä laitonta ja rangaistavaa mutta yli-viikarointiin pystyvät vain absoluuttiseen hyvään uskovat ihmiset. Heillä on ansaittu oikeus olla tasa-arvoisempia kuin muut.

- Eli asiahan tuli selitettyä ja selvitettyä. Ei ole mitään nähtävää. Hajaantukaa ja kootkaa itsenne. Olisiko teillä vielä jotain sanottavaa kuulijoillemme?

- Kyllä. Jos haluatte tukea sitä, että absoluuttisen hyvyyden ideologia on Suomessa jatkossakin absoluuttisessa vallassa, niin äänestäkää Järjestelmäpuoluetta. Erityisesti sen pääideologisia osioita eli vihreitä, demareita tai vasureita. Myös kiilahenkilöoletettuja puolueita voi äänestää. Ääni järjestelmäpuolueelle on ääni absoluuttisen hyvyyden ideologialle. Ja muistakaa polvistua BLM:n edessä. Pelasitte sitten potkupallon EM-kisoissa tai ette.

- Kiitos teille, saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. On parempaa väkivaltaa, ja parempaa korruptiota. Ja kumpaakaan ei itse asiassa olekaan, vaan on vain absoluuttista hyvyyttä ja rajoittuneitten ihmisten väärää ymmärrystä. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. No niin, äänimiehet, sitten rojut ransittiin ja jätkät Lällävedelle vaalisaunaan. Siirto rutioon.

- Ja täällä paikallisration rutio. Muistutamme erityisesti helsinkiläisiä ja espoolaisia kuuntelijoitamme siitä, että Helsingin vihreät haluavat muuttaa Länsiväylän moottoritiestä tavalliseksi kaduksi. Eli kun jatkossa ajelette kaikkien liikenneruuhkien äidissä niin muistakaa, että kyseessä ei ole ruuhka, vaan paikallinen absoluuttisen hyvyyden ideologian vahvistava, voimauttava ja valtauttava välttämätön ja väistämätön liikennekehitys. Jos kuitenkin olette epäileviä absoluuttisen hyvyyden ideologiaa kohtaan, niin voitte toki äänestää perussuomalaisia. Jokainen ääni on tärkeä. Ja sitten musiikkia. Mehän kaikki pidämme hallituksen esittämästä musiikista ja nyt on vuorossa ministeri Krista Kiuru:

EPÄILYKSEN PIRU, URAPOLITIIKKO JA PIMPEROVALTA

No on tää yhtä perkelettä…

Näin tuumaili muuan pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt kokoomuslainen urapoliitikko joka löhösi sohvallaan, joi konjakkia ja poltteli sikaria. Äkkinäinen saattaisi tuumailla että hänenhän pitäisi olla tyytyväinen. Olihan hän tosiaankin tehnyt pitkän ja menestyksekkään poliittisen uran joka oli tuonut hänelle vaurautta, arvostusta ja saanut hänet myös hoksaamaan että tietylle naistyypille raha ja valta olivat samanlainen houkutin kuin isot tissit ja hyvä perse olivat miehelle. Eli siitä naisen suurinta herkkuakin oli ollut viljalti tarjolla.

Hän oli myös tottunut siihen että hänen puolueensa oli ollut pitkään vallan kahvassa ja eli samassa kompuksessa muitten Järjestelmäpuolueen osioitten kanssa. Välillä oltiin hallituksessa, välillä taas puolestaan oppositiossa lepäilemässä mutta periaatteessa kaikki pelasivat samassa liigassa ja puhalsivat samaan yhteiseen broilerijärjestelmän hiileen. Ja siinä broilerijärjestelmässä oli ollut mukana myös valtamedia jota miellyttäviä lausuntoja hänkin oli säännöllisesti antanut.

Ja siinä hän oli jossain vaiheessa tajunnut tehneensä virheen. Virheen, jota hän ei enää voinut korjata. Hän oli typeryyttään kuvitellut, että valtamediakin oli samanlainen ikuisen broilerijärjestelmän osa kuin hän ja hänen kollegansa. Hänelle kuuliainen. Mutta se oli ajan myötä tullut miehitettyä, tai no, naisitettua nuorilla täysin utopistisen maailmankatsomuksen omaavilla naisilla ja heitä nöyristelevillä miehimyksillä. Jotka – piru vie – vielä oikeasti uskoivat siihen mitä julistivat. Ja heillä oli mielipidevalta. Heitä luettiin. Heihin, piru vie, jopa uskottiin.

Ja mikä olikaan tulos? Oliko se sattumien summa vaiko sitä että kepu petti vielä vähän enemmän kuin kokoomus mutta tosiasia oli että maassa piti nyt valtaa reaalimaailmasta täysin irtautuneitten nuorten naisten leegio. Leegio, josta ei päässyt oikein millään eroon. Leegio, johon hän ei enää kuulunut. Eikä hän, piru vie pitkän poliittisen uran tehnyt mies voinut tehdä asialle mitään. Voi vittu, että vitutti. Nyt ei puuttuisi enää muuta kuin että se…

…jaahah, siinähän se taas oli…

- Morjens, sarvipää. Siinä on se konjakkipullo siinä pöydällä ja laseja on tuossa hyllyssä. Help yourself.

Epäilyksen Piru kaatoi lasiinsa hieman konjakkia, maistoi, ähkäisi rikinhajuisen ähkäisyn ja sanoi sitten:

- Niin notta vallankahvan miestä vituttaa kun vallankahva katosikin pimperovallan alle?

Urapoliitikko otti itsekin kulauksen ja vastasi:

- Jaa että vituttaako? No voit uskoa. Tää kaikki on väärin. Niin väärin. Kyllä minä sen tunnustan että niin minä kuin broilerikollegani ollaan oltu roistoja koko ajan. Kahmittu niin omiin kuin meitä tukevien tahojen liiveihin. Mutta me ollaan koko aika tajuttu, että vaikka lehmää lypsää – törkeästikin – niin sitä ei saa tappaa. Ja nyt tää utopiaansa uskova pimperoporukka on ihan oikesti tappamassa lehmää sen utopiansa nimissä. Enkä minä mahda sille enää mitään.

Epäilyksen Piru otti taas pienen huikan ja hymyili pirullisen vittumaisen pirullisesti:

- Vaan mitäs sinä teit tuota kehitystä vastaan? Kyllä sinä tiesit sen, että valtamedia oli ollut pimperovallan alla jo jostain vuodesta 2000 ja risat. Tämähän on ollut vain luonnollista kehitystä. Panitko koskaan hanttiin? Sanoitko että pimperovallan julistama monikultturismi ja ilmastohysteria on pitkässä juoksussa kansallemme tuhoisaa? Että se täytyy pysäyttää? Etpä tainnut sanoa?

- No enhän minä sanonut niin. Kun se ei olisi ollut poliittisesti tarkoituksenmukaista. Enkä minä uskaltanut ottaa valtamedian vihankostamisen riskiä. Niinpä minä sitten nyökkäilin ja nöyristelin ja esitin että sen pimulauman puheissa oli jotain järkeä.

- Eli sinä sitten kuvittelit että kun sinä komppaat vihervasemmistolaista ja feminististä sanomaa niin silloin äänestetään sinua, eikä aitoja, tunnustuksellisia vihervasemmistolaisia?

- No joo, kyllä siinä niin pääsi käymään. Ja sitten ne tunnustukselliset vihervasemmistolaiset veivät meikäläistä kunnon rehellistä opportunistista roistoa kuin litran mittaa. Ja nyt minun on pakko nöyristellä reaalimaailmasta vieraantuneitten naisten edessä niin kuin pahimmalla suomettumisen kaudella Moskovan edessä. Ja hyväksyä tuon kaiken mainitsemasi lisäksi joka ainoa feministinen sekopääidea ja kaiken lisäksi kaikenlainen transpelleily. Uskotko huviksesi että tunnen itseni pelleksi?

Epäilyksen Piru kaatoi itselleen hieman lisää konjakkia, sytytti sikarin – aito havannalainen tietenkin – ja hymyili urapoliitikolle oikein helvetillisen vittumaisella ja kieltämättä tilanteeseen sopivalla hymyllä:

- Mutta nythän sinulla olisi tuhannen riikintaalerin paikka puhkaista kupla. Sanot julkisesti sen, mitä sanoit minulle. Kyllä sinua kuunnellaan. Eikä sinulla ole enää menetettävää. Taloutesi on turvassa vaikka jäisitkin seuraavasta eduskunnasta pois. Kun olethan sinä eläkeiässä muutenkin ja kaukana persaukisesta. Sinä olisit tiedätkös sankari. Kuplan puhkaisija. Valtiomies. Aikana, jolloin valtiomiehille olisi enemmän kuin tarvetta.

Urapoliitikko katsoi jonnekin kaukaisuuteen ja hätkähti sitten kun hoksasi että se katsoi syyttäen takaisin hänen omilla kasvoillaan. Kasvoilla siltä kaukaiselta ajalta jolloin hän ei vielä ollut poliittinen broileri. Sitten hän painoi päänsä ja vastasi:

- Olishan se kieltämättä hienoa. Mutta ei minusta ole siihen. En uskalla. En minä kestäisi sitä intersektionaalista joukkorääkymistä. Ja siks toiseks minä menettäisin siinä kasvoni. Tunnustaisin että sen lisäksi että olen ollut opportunistinen roisto, olen ollut myös reaalimaailmasta vieraantuneitten feministien hyödyllinen idiootti.

- Niin että sinä olet jatkossakin noiden reaalimaailmasta vieraantuneitten feministien hyödyllinen idiootti?

- Niinhän minä olen. Ja valehtelen pokkana julkisuudessa että juuri heitä ja heidän tuoreita ajatuksiaan tämä maa tarvitsee.

- Vaikka juuri he ja heidän tuoreet ajatukset vievät tämän maan perikatoon?

- Juuri niin.

- Eli kasvojesi säilyttäminen on sinulle tärkeämpää kuin kansasi hyvinvointi?

- Juuri niin.

- Vaikka tiedät että aikanaan historia repii sinun kasvosi rikki ja tekee sinusta petturin.

- Juuri niin. Mutta silloin minä olen jo haudassa.

- Voisiko siis lyhyesti ja ytimekkäästi todeta että sinä olet tyhjähousu paska?

- Kyllä näin voisi todeta. Ja häpeämätön sellainen.

Epäilyksen Piru laittoi konjakkimukinsa pöydälle ja katsoi urapolitiikkoa ilmeellä jossa oli sekä sääliä että halveksuntaa. Sitten hän totesi:

- Olet sinä ainakin rehellinen. Voi kun olisit rehellinen muillekin kuin minulle. Mutta olet kuitenkin ansainnut lahjan. Huomaat sen kyllä. Täytyy mennä. Mutta minä palaan vielä. Som´ helvetillinen moro.

Epäilyksen Piru katosi rikinkatkuiseen pilveen ja urapoliitikko mietti että mikähän se lahja oli. Kun hän meni peilin eteen niin hän huomasi.

Jaahah… no, kai tuon peilikuvan kanssa loppuikänsä pärjää. On tässä itsensä jo sen verran kovettanut. Pari konjakkia vielä ja sitten nukkumaan. Ja huomenna jatketaan huoraamista niin kuin aina ennenkin. Tosin olivathan ne pelkällä jalkovälillään huoraavat loppujen lopuksi paljon rehellisempiä…