keskiviikko 29. toukokuuta 2019

MIELIPITEET KORTILLA


Suomeen on pukkaamassa vihervasemmistolaista hallitusta kepumausteella ja ns. ajan henki on sen mukainen. Ajan hengessä on mukana valtamedialehti Ilta-Sanomat jonka pääkirjoituksessa ollaan jälleen kerran huolissaan ns. vihapuheesta ja vaaditaan sille tietysti rajoituksia sillä perusteella että se kohdistuu erityisesti valtamedian toimittajiin.

Valtamedian kohdalla kyseinen ilmiöhän etenee siten että toimittaja julkaisee ideologisesti värittynyttä ja varsin provosoivaa tekstiä, saa kyistä palautetta ja sen jälkeen uhriutuu ja ilmoittaa joutuneensa maalituksen kohteeksi. Mielipiteisin kuuluu myös mielipiteitten vaihto ja  jopa niitten arvostelu ja tätähän valtamedian on vaikeaa sietää.

Mitäpä Ilta-Sanomat tarjoaa sitten lääkkeeksi? No tietysti, nettiajokorttia. Perusteena se, ettei autojakaan voi ajaa ilman ajokorttia. Tietysti kyseisen nettikortin suorittanut ihminen joutuisi sitten kommentoimaan verkossa omalla nimellään ja se epäilemättä karsii epätoivottuja mielipiteitä. Mutta se ei Ilta-Sanomille riitä:

Vihapuhetta karsisi, jos jokainen joutuisi suorittamaan nettikortin. Ensimmäinen nettikortti ajettaisiin jo päiväkoti-iässä, vaativammat tasot suoritettaisiin koulussa.

Ei ole epäilystäkään minkälaista tämä jo päiväkoti-iässä alkava opetus olisi. Opetusta oikeasta ajattelusta ja oikeista mielipiteistä. Ilta-Sanomille voisi esittää kysymyksen että tällaistako yhteiskuntaa te todella haluatte? Mutta siellä ei tajuttaisi kysymystä. Sillä siellähän mielletään olevansa hyviä ihmisiä jotka toimivat pahuutta vastaan. Ja mieltämäänsä pahuutta vastaan toimivat ihmiset vievät yhteiskuntaamme orwellilaiseen suuntaan askel kerrallaan. Kohti hyvien ihmisten diktatuuria. Jollaisia kaikki diktatuurit ovat tähänkin mennessä olleet.



maanantai 27. toukokuuta 2019

MELKEIN VASTUUNTUNTOISET VIRTASET


Radanvarsikaupunki, lähitulevaisuudessa


Varsin rauhallisessa ja keskiluokkaisessa lähiössä sijaitsevassa 82 neliön rivitaloasunnossa muuan Virtasen perhe nukkui rauhallista viikonlopun unta. Miksei nukkuisi, sillä nythän oli sunnuntaiaamu ja kello oli vasta 05.59. Ei nyt tarvinnut vielä nousta. Vanhempien makuuhuoneessa uinuivat perheen isä, Aatos Virtanen joka kuorsasi raskaasti ja aika ajoin korahdellen. Ettei vain olisi sitä uniapneaa? Perheen äiti Johanna nukkui vähemmillä ääniefekteillä mutta yhtä lailla sikeästi. Omissa huoneissaan nukkuivat perheen lapset eli 14-vuotias Anselmi ja 12-vuotias Janina. Varmaankin perheen uni kestäisi vielä muutaman tunnin. Eihän tässä vapaapäivänä minnekään kiire ollut.

Herätyskello oli asiasta toista mieltä ja aloitti tasan 06.00 mööp-mööp-mööp-konserttinsa jonka Aatos lopetti nyrkillä pamauttamalla ja kirota pärskäyttämällä:

- On on on tää yhtä perkelettä… tämmösen takia… pakko nousta… eto asian vuoksi… …ttu että… …tuttaa…

Johanna hieroi silmiään, haukotteli ja totesi sitten:

- Älä mutise. Tiedät kyllä että ei meillä ole vaihtoehtoa. Meidän solidaarisuuspisteet ovat muutenkin liian alhaiset. Tätä ei nyt vaan voi jättää väliin. Vaikka vituttaakin. Laita sinä kahvi tippumaan. Minä herätän lapset.

Jaa? Mikäs se Virtasen perheen näin aikaiseen herättää ja vielä selkeän vastentahtoisesti? Minnekään kesämökille he eivät ole menossa. Sinnehän oltaisin menty jo perjantaina ja naama hymyn tirrillä. Ja eihän Virtasilla mitään kesämökkiä ollut muutenkaan. Ei tavallisilla ihmisillä ollut sellaisiin ollut varaa aikoihin. Varsinkin korotetun ilmastohaittaveron aikana.

Hetkonen. Ilmastohaittaveron. Katossa tarkkailijana lentävä kärpänen katsoo hieman Flybookiaan, pläräilee Radanvarsikaupungin tapahtumakalenteria ja bongaa syyn Virtasten aikaiselle sunnuntaiherätykselle:

RADANVARSIKAUPUNGIN TÄMÄN VUODEN KUUDES SPONTAANI ILMASTOMIELENOSOITUS KLO 9 – 12

No siinähän se. Merkattu aikatauluun spontaanisti jo kolme kuukautta aikaisemmin. Ja selvää oli että Virtasten tuli tähän mielenosoitukseen osallistua. Olihan perhe jättänyt aikataulunmukaiset spontaanit mielenosoitukset jo kolme kertaa peräkkäin väliin. Edellisestä osallistumisesta oli aivan liian kauan. Eikä se riittänyt. Muutakin ongelmaa oli. Niin Anselmi, Janina kuin vanhemmatkin olivat olleet sekä koulun rehtorin että vastuullisuuskuraattorin puhuttelussa  sillä niin Anselmi kuin Janinakin olivat jatkuvasti jättäneet ilmastoystävälliset kasvisruokapäivät väliin ja syöneet mäkkärissä tai vieneet evääksi omat voileivät. Lisäksi Anselmi ja Janina olivat peräti neljä kertaa pinnanneet virallisesta ilmastopinnauksesta ja olleet koulussa tehden kotiläksyjään samaan aikaan kun oppilastoverit osoittivat kouluaikana mieltään ilmastomuutosta vastaan. Ei auttanut vaikka vanhemmat olivat kysyneet että kuinka ihmeessä pinnaamisesta voi pinnata. Rehtori oli vain todennut kylmästi:

- Asenteenne ei ole ensinkään rakentava. Perhettänne tullaan seuraamaan ja mikäli tulemme siihen johtopäätökseen että asenteellanne vaarannatte lastenne kasvun ja kehityksen solidaarisiksi ja vastuullisiksi kansalaisiksi niin tulemme ottamaan yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin.

Tämän lisäksi oli käynyt ilmi että Virtasten some-tilien toimintaa oltiin seurattu. Tai lähinnä toiminnan puutetta. Ei minkäänlaisia peukutuksia ilmastovastuullisille asioille. Ei minkäänlaisia peukutuksia monikulttuuriselle Suomelle. Ei minkäänlaisia peukutuksia rakentavasti miesvihaavalle feminismille. Vain täysin normaaleja perhepäivityksiä ja niitäkin harvakseen. Sama lasten kanssa. Erityisesti Anselmista oli vastuullisuuskuraattori ollut huolissaan. Poika kun oli some-päivityksissään ollut lähinnä kiinnostunut suomalaisesta folk-metallista. Olipa vielä todennut että räppi ja varsinkin suomalainen tiedostava räppi oli harvinaisen syvältä.

Virtaset pistelivät aamiaista varsin hiljaisena. Aatos natusteli metvurstivoileipäänsä (metvursti: 75% ilmastoalv), Johanna puolestaan hörppäsi maidolla terästettyä kahvia (maito: 45% ilmastoalv) ja lapset söivät puolestaan paahtoleipää juustosiivuilla (normaalirasvainen kermajuusto: 60% ilmastoalv). Aatos katsoi kelloaan ja totesi:

- Alkaa olla pian aika lähteä.

Janina kysyi kyllästyneellä äänellä:

- Miksi ihmeessä näin aikaisin?

Johanna vastasi tähän:

- Siellä pitää olla etuajassa. Että näyttää innostustaan. Vähän niin kuin japanilaisessa työpaikassa. Ja siks toiseks siellä on pirun hankalaa löytää parkkipaikkaa jos ei tule tarpeeksi aikaisin.

Anselmi oli nuoresta iästään huolimatta varsin hoksaavainen miehenalku ja hän totesi puolestaan naama vinossa hymyntirrissä:

- Hähhää, joo… ja mikähän kumma muuten on että Radanvarsikaupungin Sanomat kuvaa joka kerta ainoastaan tuota pääkadulla pidettävää vapaaehtoista pakkomielenosoitusta eikä koskaan niitä täysiä parkkipaikkoja siinä vieressä… älkää tehkö niin kuin me teemme vaan niin kuin me sanomme…

Aatos totesi pojalleen vakavana mutta ilmeessään silti selvää ylpeyttä:

- Totta joo. Mutta sun ei kannata sitten huudella tommosia ääneen siellä koulussa.

- Miksi?

- Tykkäätkö olla täällä? Meidän kanssamme?

- Totta kai tykkään.

- Niin muuten tykkäsi Nikkisen Mikkokin olla omassa perheessään. Se Mikko sinun luokaltasi. Se Mikko joka puhui vähän liikaa, vähän liian usein ja ennen kaikkea vähän väärällä asenteella ja joka laitettiin laitokseen kun sen vanhemmat miellettiin äärinationalisteiksi sekä ääridenialisteiksi ja sitä myötä Mikon kasvulle ja vastuullisuuskehitykselle vaaralliseksi. Niin että naama näkkärillä sitten. Etten sanoisi vanhalla intin vanikalla. Vaikka onhan tää touhu vapaaehtoisine pakkomielenosoituksineen ihan samaa paskaa kuin oli itäblokissa aikanaan.

Nyt totesi puolestaan perheen äiti Johanna:

- Ja isäntä pitää sitten sen omankin naamansa näkkärillä. Ja muistaa että me ollaan molemmat kaupungilla töissä. Muistatko kuinka kävi Kulosen Eskon?

Muistihan Aatos. Esko Kulonen… oli työläinen… tai itse asiassa kaupungininsinööri joka oli ääneen todennut että hän haistattaa pitkät paskat koko ilmastohippeilylle, spontaaneille mielenosoituksille ja erityisesti kärsänsä ihmisten asioihin tunkeville ilmastohipeille. Eikä hänelle mitään mahdeta. Hänellä on kaupungin virka, hän hoitaa työnsä erinomaisesti eikä minkäänlaisia virkavirheitä ole koskaan ollut. Ei häntä saa virastaan pois vaikka hän olisi mitä mieltä.

Niin. Eihän Eskoa saatu virastaan pois. Mutta itse virka saatiin lopetettua. Kaupunki totesi että kaupungininsinöörin virka ei enää vastaa uusiin yhteiskunnallisiin vaatimuksiin joten se lopetetaan ja perustetaan tilalle kaupungin ympäristö- ja ilmastoinsinöörin virka. Jota Einokin saattoi kaikessa rauhassa hakea. Joskaan hänen pätevyytensä ei siihen riittänyt eikä hänelle 55-vuotiaana ollut enää töitä muuallakaan. Varoitus oli toiminut, viesti mennyt perille ja jatkossa kaikki Radanvarsikaupungin työntekijät olivat ainakin virallisesti kaikella sydämellään ilmastovastuullisia kansalaisia.

Niin olivat Virtasetkin jotka alkoivat valmistautua mielenosoitukseen lähtöön. Aatos oli tilassa jota saattoi sanoa ”ketutuksen lamauttamaksi” joten Johanna otti ohjat käsiinsä. Hän kaiveli esille valmiiksi tehdyt kyltit:

- No niin. Minä otan tämän.



- Sinä Anselmi otat tämän:



- …ttu joo… minä mikään ruohonpurija ole…

- Anselmi!

- No joo joo…

- Sinä Aatos otat sitten tämän. Ja laitat sitten sen propellipipon päähäsi:



 - Yrmh.

- Ja sinä Janina otat tämän. Ja muistapa aina välillä väpätyttää alaleukaa kun kannat sitä. Aina jos joku ottaa kuvia meidän suunnasta.



- Siis onko hei ihan pakko? Ja eikös toi oo… tota noin… aika ristiriitaistakin tuon ilmastoidean kanssa?

- Totta kai on mutta ei noissa tilaisuuksissa takerruta turhiin yksityiskohtiin. Tuo kwashiorkor-lapsi herättää ihastusta kun kukaan ei ole sitä vähään aikaan hoksannut käyttää joten se tuo meidän perheelle lisää välttämättömiä solidaarisuuspisteitä. Saadaan olla rauhassa. Ainakin jonkin aikaa. Ja muistakaa nyt sitten: siellä mielenosoituksessa on esirakastajat ja esivihaajat. Kun esirakastajat rakastavat niin tekin rakastatte. Niin että se näkyy. Ja kun esivihaajat vihaavat niin tekin vihaatte niin perkeleesti. Onko selvä!

- Joo joo…
- Joo joo…
- Joo joo…

- Mjau…

Tuon viimeisen totesi Virtasten kissa, tarkemmin nimeltään Kissi. Johanna totesi vielä Kissille:

- Ja pidä sinä Kissi turpasi kiinni äläkä yhtään protestoi. Sitä ei tiedä ensinkään koska piiperöt keksivät että sinunkin Latzi-Katz-purkkisi ovat kerskakulutusta ja ilmastorikos. Jolloin sinutkin viedään piikille. No niin, joka iikka ulos ja mieltä osoittamaan. Ja tunteella sitten, perkele.

Ovi loksahti kiinni ja Virtasten perhe läksi omalta osaltaan kertomaan koko maailmalle että Suomessa se ilmastonmuutos pysäytetään. Ei ehkä kovin vapaaehtoisesti ja epäilemättä hieman purnaten mutta suomalaisethan olivat velvollisuudentuntoista kansaa. Ainakin jos se siihen kunnolla motivoidaan.



Lukijalle: inspiraatio kirjoitukseen tuli tästä Ruotsista kertovasta uutisesta. Ja varmasti pientä inspiraatiota antoi myös vihreitten menestys eurovaaleissa.

lauantai 25. toukokuuta 2019

LKP 1985 OSA III

Kirjoitussarjan edellisen osan lopussa alettiin siirtää vuoden 1985 reserviläisiä ja kalustoa paikasta toiseen niin pyörien kuin osittain telaketjujenkin päällä. Nyt pistetään vehkeisiin vielä paksummin rautaa ympärille joten ehkäpä laitamme ensimmäiseksi kuvaksi panssarimiehille kovasti tutun nakkipipon:


Sinänsä – niin kuin aikaisemmassa osassa todettiin – olisi armeijaa siirrelty pääosin siviilistä pakko-otetulla kalustolla. Niin kuin näissä 1970-luvulla otetuissa kertausharjoituskuvissa. Kiitokset kuvista Taisteluvälineupseerille:




Tietysti tosipaikan tullen autot olisi maalattu. Siinä olisi auton omistajaa harmittanut jos hän olisi hankkinut kuormurinsa oveen vaikkapa Marilyn Monroen kuvan.

Mahdolliseen rähinään suomalaisia sotilaita olisi panssaroinnin suojassa kuljettanut neuvostoliittolainen BTR-60:




BTR-60 (n. 100 kpl)

Paino: 10,1 t
Pääase: 14,5 mm KPV-konekivääri
Muu aseistus: 7,62 mm PKT-konekivääri
Moottori: 2 × 6-sylinteristä GAZ-40P-bensiinirivimoottoria.
180 hv
Miehistö:3+8

Sekä vielä vanhempi BTR-50PK:



BTR-50PK (n. 100 kpl)

Paino: 15 tonnia
Pääase: 7.62 mm SGMB-konekivääri
Moottori: kuusisylinterinen rivimoottori
240 hv
Miehistö: 2+20

Ja myös samoin neuvostokalustoa MT-LB eli Ällitälli:



MT-LB (100+ kpl)

Paino: 11,9 tonnia
Pääase: 7.62 mm PKT-konekivääri
Moottori: YaMZ 238 V-8 diesel
240 hv
Miehistö: 2+11

Kotimaisesta kalustosta olisi kinkereihin ehtinyt vielä vuonna 1983 käyttöön otettu Pasi-Sisu eli XA-180:



XA-180 Pasi (n. 40-50 kpl)

Paino: 13,5 tonnia
Pääase: 12,7 mm itkk
Moottori: 7,4-litrainen Valmet 612-dieselmoottori
248 hv
Miehistö: 2+18

Pasihan on nykyisin vuosikymmenien ajalta jokaiselle saapumiserälle tuttu ja maailmallekin laajalti myyty mutta silloin se oli vielä uusi ja varsin harvalukuinen peli. Olihan puolustusvoimilla sitten käytössä rynnäkkövaunujakin. Neuvostoliittolaisia tietysti. Eli BMP-1 joka oli aseistettu 73-millisellä 2A28-tykillä joka itse asiassa ampui rakettiammuksia eli oli tavallaan raskas sinko:



BMP-1 (n. 80 kpl)

Paino: 13 tonnia
Pääase: 73 mm vaunukanuuna 2A28
Muut aseet: 7,62 mm konekivääri PKT, mahdollisuus panssarintorjuntaohjuksiin
Moottori: dieselmoottori V-6 UTD-20
300 hv
Miehistö: 2+8

Sitten siirrytään varsinaiseen taistelupanssarivaunuosastoon ja vuonna 1985 sen tuoreinta suomalaista kärkeä edustivat hieman aikaisemmin Neuvostoliitosta hankitut T-72M1 – vaunut:



T-72M1: (n. 60 kpl)

Paino: 41,5 tonnia
Pääase: 125 mm 2A46M –panssarivaunukanuuna
Muu aseistus: 7,62 mm PKT –konekivääri ja 12,7 mm NSVT –ilmatorjuntakonekivääri
Moottori: Tyyppi v-46-6 ahdettu V-12 38,88 l diesel/monipolttoaine
780 hv
Miehistö: 3, johtaja, ajaja, ampuja

Vaikka Neuvostoliiton kanssa oltiinkin ainakin virallisesti ihan melkein oikeesti parhaita kavereita niin Suuren ja Mahtavan meille myymät M1 ja M1K-panssarit olivat sekä heikommin panssaroituja ja varusteltuja kuin Neuvostoliiton omat T-72 ja T-72A-mallit. Joka tapauksessa kyseiset tankit edustivat silloista terävintä suomalaista panssarikärkeä.

Vanhempaa, mutta yhtä lailla rintamakäyttöön toiseen panssariprikaatiin varattua panssarikalustoa edusti sitten itänaapurista hankittu T-55:



T-55 (n. 70 kpl)

Paino: 36 tonnia
Pääase: 100 mm D-10T panssarivaunukanuuna
Muu aseistus: 7,62 mm SGMT tai PKT yläkonekivääri ja 12,7 mm DShKM tai NSVT ilmatorjuntakonekivääri.
Moottori: V-55, 38,88 l, vesijäähdytteinen V12 4-tahtidieselmoottori
581 hv
Miehistö: 4

Ulkonäöltään vaunun kanssa likimain identtinen T-54 oli varattu erillisten panssarivaunukomppanien käyttöön. T-54:stä puuttuivat T-55:ssa olleet infrapuna-pimeä-tähtäys/näköjärjestelmä sekä ajajan käyttämä 7,62 mm:n konekivääri ja pääaseen savunpoistin. Kyseisiä vaunuja oli käytössä n. 40 kappaletta. Kevyempää panssarimateriaalia edusti sitten tiedustelu- ja amfibiopanssarivaunu PT-76:



PT-76 (12 kpl)

Paino: 14,6 tonnia
Pääase: 76,2 mm D-56T-panssarivaunukanuuna
Muu aseistus: 7,62 mm PKT- konekivääri
Moottori: 6-sylinterinen vesijäähdytetty V-6-nelitahtidiesel
Miehistö: 3

Niin kuin huomaa, oli panssarikalustomme pääosin hyvin itävetoista mutta varastoituna vuonna 1985 oli vielä vanhempaa länsitavaraa eli A34 Comet:



A34 Comet (n. 40 kpl)

Paino: 32,7 tonnia
Pääase: 76,2 mm panssarivaunukanuuna
Muu aseistus: 2 × 7.92 mm konekivääriä
Moottori: Rolls-Royce Meteor MkIII V12 (bensiini)
600 hv
Miehistö: 5

Ja olipa varastossa vielä myös saksalaista sodanaikaista kalustoa joita suunniteltiin lentokenttien (ehkä muidenkin tukikohtien) puolustamiseen. Ensimmäisenä se vuoden 1944 Kannaksen sankari eli Sturmgeschütz III tai lyhyemmin Sturm:



Sekä Panzerkampfwagen IV:



Ja tässähän näitä tällä erää mutta esitellään lopuksi suomalainen, jo vuonna 1985 käytössä ollut puolipanssaroitu salainen ase eli pakkipussi:



Ja onnittelut vielä leijonille. Nollaodotuksilla finaalissa ja puolivälierissä aiheutettu äärimmäinen vitutus på svenska. Kävi finaalissa sitten kuinka hyvänsä niin lätsää täytyy nostaa. Täältä mörköjen maasta. Ja tietysti lyckaa perussuomalaisille eurovaaleihin.

torstai 23. toukokuuta 2019

FLIPPERIÄ EUROVAALIEN KYNNYKSELLÄ


Sunnuntaina pidetään sitten eurovaalit joista varmaankin moni – eikä ihan ilman perusteita – ajattelee että hittoako niissä äänestämään kun ei se mitään muuta kumminkaan. Kun katsoo järjestelmäpuolueitten valta-asemaa niin Suomessa kuin Euroopassa (järkensä säilyttänyttä Itä-Eurooppaa lukuunottamatta) niin tokihan se siltä vielä tällä hetkellä näyttää.

Mutta ehkäpä silti raahaudutaan äänestämään. Siihen on jokunen hyvä syy. Ensinnäkin – mikäli perussuomalaiset saavat suurimman puolueen aseman Suomessa – se on kuitenkin hyvä kuitti nykyiselle hallituspullalle jota ollaan vasta leipomassa.

Toisekseen: on selvää että jos järjestelmäpuolueita ei äänestetä pois vallasta niin eivät ne siitä vapaaehtoisestikaan luovu. Euroopassa on tapahtunut kuitenkin muutos kansallismieliseen suuntaan. Vaihe ”alun loppu” on jo ohitettu. Missä vaiheessa siirrytään ”lopun alkuun” jää nähtäväksi. Tuskin vielä näissä vaaleissa mutta on se kuitenkin askel kohti sitä.

Edessä olevien vaalien jälkeen nähdään myös että mikä on se kansallismielisten suosion kynnys jonka jälkeen federalistit heittävät demokratian lopullisesti romukoppaan ja pyrkivät kieltämään kansallismielisten puolueitten toiminnan. Ja samalla osoittavat, mistä EU:ssa on todellisuudessa kysymys.

Noin henkilökohtaisesti voisin määritellä EU:ta monella tavalla mutta tällä hetkellä ajatukseni siitä tiivistyy tähän vakikommentoija Beckerin lähettämään kuvaan (kiitos, Becker):



Siinähän muuan juoppo öykkäri suutelee uuden lapsimessiaan kättä. Gretan, ihmelapsen joka näkee hiilidioksidin paljaalla silmällä. Gretan, joka on kunniatohtori Monsin yliopistossa Belgiassa ja mahdollisesti tuleva Nobelin rauhanpalkinnon saaja.

Gretan, jossa The Who-yhtyeen vuonna 1969 julkaisema rock-ooppera Tommy muuttuu fiktiosta todellisuudeksi. Tommyhan oli autistinen lapsi joka kuitenkin sai lopulta aikaan laajan kultin jonka jäsenet seurasivat häntä kirjaimellisesti sokeasti eli pelasivat flipperiä silmät sidottuina, korvat tukittuina ja kapula suussa saavuttaakseen saman valaistumisen tason kuin Tommy itse.

Koska kyseinen rock-ooppera oli fiktiivinen taideteos niin sen lopussa Tommyn seuraajat ryhtyivät kuitenkin ajattelemaan, repivät siteet ja kapulat pois, kysyivät itseltään ja toisiltaan että onko tässä lopultakaan mitään järkeä sekä lopulta särkivät flipperit ja läksivät huuthemmettiin.

Fiktiossa porukalla järkiintyminen onnistuu helposti. Reaalimaailmassa järjestelmä taistelee sitä vastaan. Suojellakseen itseään ja ikuiseksi mieltämäänsä valtaa. Mutta onneksi se ei vielä pysty estämään äänestämistä.



Lisäys seuraavana aamuna:

Mainio Keijo Kaarisade on iskenyt jälleen. Ja Aamulehti nieli syötin taas yhtään kakistelematta. 22.5. 2019 klo 18.41 julkaistu mielipidekirjoitus sisältää äkkilukemalla niin hirveetäkamalaa että yksinkertaisempikin ihmettelee että onko tää totta vai trikkikuva.

Mutta katsokaapas kappaleitten ensimmäiset kirjaimet…

Tästä linkistä. Peukut Keijolle. Keijo elää!

tiistai 21. toukokuuta 2019

RIKOLLINEN


Radanvarsikaupunki, joskus tuonnempana…



Kuutiokaupunginosan eräässä asumiskompleksissa, osoitteessa Ratkaisevan Direktiivin Prospekti 66 C 478 sijaitseva luukku oli tyypillinen suomalainen yksilapsisen proletaariperheen asunto. Tai asunnoksi sellaista ainakin nimitettiin. Energiatehokas, ympäristöystävällinen ja ilmastoa suojeleva seitsemän neliön asumisyksikkö. Toisella seinustalla oli vanhempien kerrossänky ja toisella – pienessä syvennyksessä – pieni makuusoppi perheen lapselle. Minimaaliset keitto-, wc- ja säilytystilat veivätkin sitten muun tilan. Sen verran ylellisyyttä kuutiossa yksinasuvien vielä pienempiin kuutioihin sentään oli että siinä mahtui seisomaan. Jos ei ollut yli kaksimetrinen. Yleiset suihkutilat löytyivät käytävältä. Asiaa nimeltä sauna ei näissä komplekseissa tunnettu eikä sitä paljon muistettu muutenkaan.

Juuri seisaallaan oli kuution ulko-oven edessä perheen 35-vuotias isä Hjalmar Vekk. Kello oli puoli yksi yöllä, hän oli pukenut ulkovaatteet päälleen ja asetteli tiettyjä tarvikkeita Suomen armeijan vanhaan kaasunaamarilaukkuun. Laukku oli kulkenut sukupolvesta toiseen ja paljon muuta vanhasta Suomesta ei Hjalmarilla jäljellä sitten ollutkaan. Ei oikein muistojakaan. Hän oli syntynyt kuutioasuntoon niin kuin hänen vanhempansakin. Hänen vaimonsa, 33-vuotias Laura Vekk istui sängyllä. Laura oli omasta halustaan ottanut itselleen Hjalmarin sukunimen vaikka vallitsevan käytännön mukaan hän oli joutunut ensin käymään asian tiimoilta Radanvarsikaupungin pääfeminiitan puhuttelussa. Ei nähty hyvänä että patriarkaalisia tapoja siirrettiin sukupolvelta toiselle. Huhun mukaan käytäntö tultaisiin tulevaisuudessa kieltämään kokonaan. Perheen kahdeksanvuotias poika Aleksi nukkui pienessä syvennyksessään jonka edessä oli verho. Laura kysyi kuiskaavalla äänellä:

- Oletko nyt varma tästä? Jos jäät kiinni, niin joudut varmasti vankilaan.

Hjalmar vastasi yhtä lailla kuiskaamalla. Mutta hänen äänessään oli silti sekä varmuutta että kyllästynyttä väsymystä.

- Eipä se olennaisesti teidän tilaanne huononna. Yksinhuoltajaäitinä sinä saat paremmat tuet. Sehän kun on nykyisin viisaampien mielestä se oikeimmaksi katsottu perhemuoto. Niitten perkeleen sateenkaariviritelmien lisäksi mitä se nomenklatura harrastaa. Ja linnassa minulla on ainakin katto pään päällä ja varma ruoka. Tää keikka on riski joka kannattaa ottaa. Siitä maksetaan hyvin. Tartteeko mun muistuttaa tuon ruokakaapintekeleen sisällöstä ja siitä että Aleksi ei tosiaan kärsi ylipainosta?

Ei Hjalmarin tarvinnut muistuttaa. Laura muisti muutenkin.  Soijarouhetta, soija-annoksia, makaroonia, kaurahiutaleita, aika ajoin perunaa ja noin joka kolmas päivä kalajauhoa. Sekä suuri määrä kaikenlaisia esansseja jotka saivat ruuan mukamas maistumaan muulta kuin mitä se oli. Toimettomille ja tekemättömille aikuisille muurahaiskansalaisille se nippa nappa riitti mutta Aleksi olisi kasvavana poikana tarvinnut paljon enemmän lihaa. Fed-Marketin nomenklaturan osastolla sitä oli kyllä tarjolla mutta suoraan kuutiokansalaisiksi syntyneillä Vekkeillä ei ollut mitään mahdollisuutta niihin hintoihin joita ankarasti ilmastoverotetulla lihatiskillä vaadittiin. Ja johon nomenklaturalla puolestaan oli varaa.



Laura ei ollut koskaan eläissään ollut töissä. Ei ollut mitään mahdollisuuksia saada sellaisia. Hjalmarilla oli käynyt pari vuotta sitten tuuri ja hän oli päässyt yövartijaksi Radanvarsikaupungin Läntiseen Fed-Markettiin. Kyseinen Fed-Market oli malliltaan samanlainen kuin muutkin vastaavat Suomen maakunnassa ja koko liittovaltiossa. Siinä oli proleosasto laihoinen annoksineen ja sitten erillinen nomenklaturan osasto. Ei nomenklaturan osastolle pääsyä varsinaisesti kielletty muurahaiskansalaisiltakaan mutta mitäpä he siellä laihoine peruspäivärahoineen olisivat tehneet.

Ei yövartijankaan palkka mikään kaksinen ollut mutta sen ansiosta Vekkien perheessä oltiin sentään syöty vähintään joka toinen päivä joko halvinta jauhelihaa tai sitten kuivattua turskaa. Neljä kuukautta sitten se herkku oli loppunut. Fed-Market automatisoi yövartiotoimintansa ja Hjalmar joutui luopumaan elämänsä ensimmäisestä ja todennäköisesti viimeisestä työpaikastaan. Silloin palattiin taas ruokavalioon joka ei kasvavalle lapselle riittänyt. Niin sanottu ilmastoaliravitsemus oli yleistä mutta virallinen koneisto kielsi sen olemassaolon ja tarjosi tilalle iskulauseita ilmastonmuutosta vastaan käytävän taistelun tärkeydestä. Hjalmar oli muistanut jonkun vanhan miehen aikanaan sanoneen että Suomessakin aikanaan tuotettiin ruokaa ja tavaroita. Nyt ollaan edistytty eikä tuoteta kuin iskulauseita. Ei ruokaa eikä tavaroita.

Fed-Markettien yövartion automatisoiminen oli kestänyt kaikkiaan kuukauden ja Hjalmar oli ollut vielä sen ajan töissä. Kuin jostain etiäisestä hän seurasi hyvin tarkkaan miten automatisointi ja käyttöön otettavat yövartijarobotit toimivat. Samalla hän piirteli ylös koko marketin pohjapiirroksen yksityiskohtia myöten. Pirustako sen tiesi vaikka noista tiedoista olisi joskus hyötyä. Tietokin oli rahanarvoista sillä muurahaiskansalaiset pyörittivät kaiken kykynsä mukaan omaa – joskin vaatimatonta – harmaata taloutta. Maassa kun oli kolme valuuttaa. Päävaluuttana oli virallinen, pelkästään sähköinen ja setelitön euro. Sen lisäksi oli käytössä dollari sekä neuvostotyyppinen blaat, eli tavara tavarasta, palvelu palveluksesta.

Blaatia ei mielletty rikolliseksi vaikka se kiellettyä olikin. Sillähän pyrittiin hankkimaan lähinnä ruokaa – mikä oli tärkeintä –  ja päälle jotain pientä ylimääräistä. Mitä vain saattoi saada. Huumeita ei kukaan enää välittänyt sillä liittovaltio myi niitä muutenkin pilkkahintaan Fed-Marketeissa eikä rahattomia kannattanut ryöstää. Nomenklaturan alueet taas olivat liian tarkkaan vartioidut ja rangaistukset suhteettoman kovia. Blaatin myötä Hjalmarkin huomasi mahdollisuuden. Hän oli saanut vaihtokaupassa haltuunsa viestittimen  lisälaitteen joka mahdollisti hänen pääsyn Euroverkosta täysin irralliseen Vapaaverkkoon. Hjalmar muisti että jotkut hänen sukulaisensa olivat parikymmentä vuotta aikaisemmin lähteneet Radanvarsikaupungista ja muuttaneet Reunansyrjään. Pimeille Maille.

Vapaaverkko oli käytännössä ainoa keino pitää noille vapaaehtoisesti eristyneille maille yhteyttä ja Hjalmar huomasi myös että verkossa toimi myös sukulaisten etsintäpalvelu. Hän otti heti yhteyden palveluun joka puolestaan kuulusteli häntä varsin tarkkaan ennen kuin vei asian eteenpäin. Selvää oli ettei Pimeillä Mailla pahemmin välitetty liittovaltion nuuskijoista. Ajan myötä etsintä tuotti kuitenkin tuloksen ja Hjalmariin otti yhteyden hänen serkkunsa Viljami Tuimasto Reunansyrjästä. Kuvapuhelussa miehet tunnistivat vielä toistensa kasvot vaikka parikymmentä kulunutta vuotta tietysti muokkasi pärstävärkkiä melko lailla. Tuimastot olivat lähteneet Reunansyrjään kun Viljami oli ollut pieni poika.

Viljamin ansiosta Hjalmar sai kyydin Pimeitten Maitten laittomille markkinoille jotka pidettiin eräällä metsätien kääntöpaikalla Naakkamon ja Reunansyrjän puolessa välissä. Ei Vekkeillä ollut silloin kuin muutama dollari mutta Viljami oli antanut lisäksi heille muutaman purkin venäläistä säilykelihaa todeten anteeksi pyydellen:

- Enemmänkin antaisin mutta näitä kun ei ole meilläkään varaa jakaa sosiaalihuoltona. Mutta ne tiedot mitkä kerroit meille ovat kyllä hyvinkin tarpeen. Niistä voi poikia jotain. Paljonkin. Mennäänkö tuonne autooni ja katsotaan vähän?

Autossa Hjalmar avasi muistiinpanonsa, esitteli Fed-Marketia ja ennen kaikkea sen automaattivalvontaa.

- Niin… ne vartiorobotit… niissä on kamera… ja etälamautin. Niitä kiertää kaupassa kaikkiaan neljä. Ulkopuolella niitä ei ole. On vain kameravalvonta jonka signaalit menee valvontakeskukseen joka itse asiassa sijaitsee Helsingissä. Olen sitten piirtänyt kameroitten valvonta-alueet ja niin kuin näet, niin niissä on itse asiassa useita kuolleita kulmia. Tärkein kohta on tuossa… katsos… Fed-Market on säästänyt nuukuuttaan ja kameroitten data menee vanhoja piuhoja pitkin. Itse tietokoneet ovat tietysti kaupan sisällä mutta tuossa kohdassa on ulkona kytkentäkaappi jossa piuhat yhtyvät ja jatkavat eteenpäin. Kuolleessa kulmassa. Kaapin saa auki tavallisella avaimella. Ja minä otatin siitä jo aikaa sitten kopion.

- Hjuu… tuo on mielenkiintoista… näytäpäs sitä pohjapiirrosta… sieltä nomenklaturan puolelta…

Hjalmar otti esille tarkan pohjapiirustuksen. Viljami tutkaili sitä kiinnostuneena. Muutama kohde oli yli muiden. Nomenklaturan apteekki, tietysti itse ruokaosasto ja sitten rautapuoli. Tavalliselle kuutiossa asuvalle muurahaiskansalaiselle sillä ei ollut mitään käyttöä mutta olihan vieläkin firmoja jotka tarvitsivat erilaista tavaraa. Lisäksi nomenklaturan edustajilla oli kesämökkejäkin ja niitä varten oli myytävänä kaikenlaista. Siitä Hjalmar totesi Viljamille katkerana:

- Muistan kyllä kun meille koulussa opetettiin että kesämökkeily oli ympäristöä tuhoavan kerskakulutuksen halveksittavimpia muotoja josta piti päästä eroon. Mutta nyt ne nomenklaturan paskat harrastavat sitä itse edelleenkin. Yhtään häpeilemättä.

- Joo… sehän on niin että älkää tehkö niin kuin me teemme vaan niin kuin me sanomme. Missäs kohtaa tuolla alueella on muuten polttoainepumput?

- Parikymmentä metriä tuon rautapuolen pariovien ulkopuolella.

Viljami teki vielä hieman muistiinpanoja ja totesi sitten.

- Minä laitan asian eteenpäin. Me otetaan yhteyttä.

Vekkien ei tarvinnut odottaa kuin viikon verran. Sitten yhteys tuli ja hän tapasi kuutiokolossin ulkopuolella erään Pimeiltä Mailta tulleen miehen. Hän antoi Hjalmarille muovisen, noin savukeaskin kokoisen rasian jonka toisessa reunassa oli pari kiinnityskoukkua:

- Tuon jos saat aseteltua siihen kytkentäkoppiin. Painat sen tuosta hanikasta päälle. Toi valo syttyy silloin vihreäksi.

- Mutta enhän minä osaa mitään kytkentöjä tehdä.

- Ei sinun tarttekkaan. Katsos, vaikka ne nomenklaturassa toisin luulevatkin niin ”country don´t mean dumb”. En minäkään osaa selittää miten tää toimii mutta meillä on yksi tuhattaituri joka väsää mitä vaan. Ja sille taiturille toimitetaan vielä tarvittavia osia Japanista. Tiedäkkös, sielläkin päin maailmaa toimii kansallinen suomalainen vastarintaliike. Sitä vetää semmonen kaveri jota sanotaan Tuumailijaksi. Vanha mies jo kuin mikä mutta teräväpäinen edelleen. Organisoi avustustoimintaa. Mutta joka tapauksessa sinun tarttee vaan ripustaa tää sinne kiinni, käynnistää ja se jotenkin nauhoittaa kaiken datan mitä niitä piuhoja pitkin kulkee. Sitten sun pitäisi vuorokautta myöhemmin hakea se pois ja ilmoittaa meille. Me haetaan tuo masiina sitten sulta takaisin.

Näin sovittiin. Hjalmar oli tehnyt Fed-Markettiin jo kaksi keikkaa. Toisellä hän vei laitteen ja toisella haki sen takaisin. Oletettavasti keikat olivat onnistuneet sillä liittovaltion poliisi ei ollut tullut utelemaan että mitäs liittokansalainen oli oikein hiippaillut paikoissa jotka eivät hänelle kuuluneet. Ja nyt oli aika sen kolmannen keikan. Sen varsinaisen. Viljami oli sanonut että he voivat hoitaa keikan omineenkin mutta Hjalmar oli puolestaan todennut että hän tuntee ne katvealueet parhaiten. Turha ottaa riskiä. Niistä katvealueista kun kaikki oli oikeastaan kiinni. Niinpä sovittiin että hän tulee mukaan. Hjalmar halasi Lauraa ja poistui kuutiosta. Laura ajatteli että perinteisen kaavan mukaan hänen pitäisi päästää nyt itkut. Mutta ne jäivät itkemättä. Mitä heillä oikeastaan oli menetettävää?



Fed-Marketin ympäristössä ei myöhään yöllä ollut liikennettä. Minkäänlaista yöelämää ei Radanvarsikaupungissa ollut. Muualla kuin nomenklaturan alueella. Muilla ei ollut sellaiseen varaa. Fed-Marketkin sijaitsi nomenklaturan alueen ulkopuolella ihan sen vuoksi että sillä haluttiin pitää yllä illuusiota siitä ettei mitään nomenklaturaa ollutkaan. Alueella oli myös hyvin vähän katuvaloja. Sen, ja katvealueitten turvin kaksi miestä hiipi kytkentäkaapille. Toinen oli Hjalmar. Toinen puolestaan Tuomas Högkö, se tuhattaituri josta Hjalmarille oli kerrottu.

Hjalmar aukaisi kaapin ja Tuomas laittoi piuhoihin kiinni sen saman laitteen jonka Hjalmar oli tuonut paikalle vuorokaudeksi. Hän kytki laitteen omaan viestittimeensä, teki hieman säätöjä ja painoi enteriä. Laitteen valo muuttui vihreäksi. Nyt hän naputteli vielä vähän, painoi taas enteriä ja odotti. Muutaman sekunnin kuluttua laitteen valo muuttui punaiseksi. Tuomas Högkö otti radiopuhelimensa ja painoi tangenttia viisi kertaa. Vastauksena radiopuhelin kohahti myös viidesti.

- No niin. Toi masiina otti marketin turvajärjestelmän haltuunsa ja lähettää vuorokauden vanhaa materiaalia valvontakeskukseen. Pannaanpa toimeksi.

Hjalmar katsoi toimintaa oikeastaan ihaillen. Pimeitten Maitten miehiä oli kaikkiaan parikymmentä ja he toimivat kuin hyvin öljytty kone. Osa ajoi polttoainepumppujen viereen kaksi traktoria joissa oli kuutiometrin kokoisia muovisäiliöitä. Niihin pumpattiin polttoainetta suoraan säiliöistä traktorien mukana kuljetetuilla pumpuilla.

Osa miehistä aukaisi rautapuolen suuret pariovet ja… jumalauta… nehän olivat hankkineet jostain sähkötrukin. Trukki ajoi elintarvikepuolelle ja alkoi kuljettaa säilyke- ja makeislavoja pihalla odottaviin pakettiautoihin. Toiset miehet taas lastasivat toisiin autoihin kaikkea tarpeellista rautapuolelta. Muutama mies osallistui apteekin tyhjentämiseen Reunansyrjän lääkärin Jorma Öngmanin johdolla. Öngman jos kuka osasi sanoa, mikä oli tarpeellista ja mikä turhaa. Kosteusvoiteita ei tarvittu. Antibiootteja ja kipulääkkeitä kylläkin.



Kadulla joka kulki Fed-Marketin itäpuolella ajoi hiljakseen kansainvälisen Corbeauforêt-pörssiyhtiön alaisuuteen kuuluvan Suomen Poliisin partioauto normaalilla rutiinikierroksellaan. Repsikan paikalla istuva nuorempi konstaapeli pyysi jarruttamaan ja katseli marketin pihalle päin:

- Hei, tuollahan on autoja ja porukkaa kuin meren mutaa.

Vanhempi konstaapeli totesi kyllästyneellä äänellä:

- Jotain huoltoporukkaa varmaankin. Oltaishan me saatu automaattihälytys jos siellä tapahtuisi jotakin.

Nuorempi konstaapeli katseli hetken kiikareilla, antoi kiikarit vanhemmalle todeten:

- On se vaan niin että huoltoporukoilla ei yleensä ole päässä kommandopipoja ja selässä pyssyjä.

Nyt vanhempi katseli kiikareilla. Katseli hyvän aikaa, antoi kiikarit takaisin ja totesi sitten – mikäli mahdollista – vieläkin kyllästyneemmällä äänellä:

- Näkyy olevan pyssyjä niin. En tiedä, oletko sinä niitä kuinka paljon opiskellut mutta suurimmalla osalla tuota porukkaa on selässään vanhat venäläiset Sudajev-konepistoolit. Ja tiedätkös mitä se meinaa?

- No?

- Sitä että ne eivät ole etnoja. Vaan ne ovat Pimeiltä Mailta. Mikä taas tietää sitä, että mikäli niitä yritetään ottaa kiinni, niin ne ampuvat aivan varmasti tiensä läpi. Mutta jos niitten antaa viedä sen mitä ne haluavat niin ne häipyvät nätisti omille selkosilleen. Eivät ne terrorisoi ihmisiä niin kuin etnot. Vievät tarpeeseensa. Ja viekööt, perkele. Minusta on ihan hyvä että niitä nomenklaturan nirppanokkia vähän rokottaa.

- Mutta ollaanhan me kuitenkin poliiseja?

- Teknisesti ottaen me ollaan vaan kansainvälisen suurfirman alipalkattu alaosasto. Sulla on pieni tytär. Haluatko lähteä räiskimään ja tehdä siitä puoliorvon? Ja paljonkos tyttäresi saa lihaa muutenkaan syödäkseen? Moneenko jauheliha-annokseen viikossa sun palkkasi riittää?

- Mitäs me sitten tehdään?

- Koska mitään hälytystä ei ole tullut, niin tuolla ei virallisesti ottaen tapahdu mitään. Ja me mennään saman tien pitämään ylinopeusvalvontaa Radanvarsikaupungin länsipuolelle. Nuo tyypit on joko Reunansyrjästä, Tyrellistä, Heukensaaskista tai Paljasvedestä. Oli ne mistä hyvänsä niistä niin ne ei poistu täältä sitä läntistä tietä. Siksipä me mennään sinne ja unohdetaan se mitä juuri nähtiin. Kun mitään automaattihälytystä ei kerran tullut.

Nuorempi konstaapeli ei enää sanonut mitään vaan nyökkäsi. Jonkun ajan kuluttua, kun Fed-Market oli jäänyt jo kauas taakse hän kysyi:

- Tota noin… minä olen kuullut että sinä saat ostettua Pimeiltä Mailta sitä ryssien lihasäilykettä. Pystyisitkö järkkäämään minullekin? Ettei tyttärelle ihan luukato tule kumminkaan. Mulla on kyllä jonkun verran dollareita.

- Voin ehkä järjestää.



Fed-Marketissa huomattava määrä tavaraa oli siirtynyt sisätiloista pimeän kansalaisten autoihin. Hjalmar, Viljami ja Tuomas Högkö olivat jälleen kytkentäkaapin vieressä. Tuomas irroitti laitteensa ja Hjalmar hätääntyi:

- Eikös se nyt rupea syöttämään suoraa signaalia.

- Ei vielä puoleen tuntiin. Ohjelmoin sen niin. Ja lisäksi se on tässä samalla lähettänyt pääsiäismunan.

- Pääsiäismunan?

- Viruksen. Niitä on saatu lähetettyä muutama kerta ympäri Suomea. Se häviää suureen valvontajärjestelmän datamäärään mutta se saadaan tarvittaessa aktivoitumaan. Silloin me voidaan ottaa koko valvontajärjestelmä haltuumme. Sen aika ei ole vielä mutta eihän sitä koskaan tiedä…

Nyt Viljami puolestaan antoi Hjalmarille kirjekuoren:

- Kolmesataa dollaria kolmesta eri keikasta niin kuin sovittiin. Yhden, viiden ja kymmenen dollarin seteleinä.

Hjalmar löi kirjekuoren povitaskuun tyytyväisenä. Dollarin kurssi oli blaat-markkinoilla huomattavasti suurempi kuin mitä sen oma kurssi oli. Viljami antoi hänelle vielä repun:

- Oli parempi ettet ottanut tuolta marketista itsellesi mitään. Jos liittovaltion poliisi saisi selville, että sinulla on nomenklaturan sapuskoja niin koko murto menisi sinun nimiisi. Mutta tuo reppu on täynnä ryssien tushonka-säilykettä. Sillä pärjää hyvän aikaa. Ja siellä on vielä bonus. Vilkaisepas.

Hjalmar aukaisi repun ja päällimmäisenä oli vanha venäläinen 6,35-millinen Korovin-taskupistooli ja pari rasiaa patruunoita.

- Kaiken varalta. Kun ei sitä koskaan tiedä. Osaatko käyttää sitä?

- Osaan.

- Piippu on varsin väljä mutta eihän tuo mikään kilpa-ase olekaan. Eikä sillä paljoa yli kymmeneltä metriltä ammuta. Mutta pidetään yhteyttä.

Miehet kättelivät. Hjalmar läksi kävelemään kuutiotaan kohti ja reunansyrjäläiset läksivät kotiinpäin yhtenä saattueena. Saattue näytti jo ulospäin sellaiselta ettei sitä häiritty. Ei etnot eivätkä poliisit.

Fed-Marketin murto huomattaisiin vasta seuraavana aamuna. Eikä siitä koskaan uutisoitu liittovaltion valtamediassa. Harmonian saavuttaneessa yhteiskunnassahan ei ollut rikollisuutta.



Kolme viikkoa myöhemmin

Hjalmar ja Laura istuivat ikivanhan Fiat Mira-pakettiauton kyydissä. Auton omisti eräs Hjalmarin blaat-kaveri joka oli muokannut auton toimimaan kaikella mahdollisella. Valtakoneiston haluama polttomoottoreitten hävittäminen ei ollut onnistunut sillä jopa koneisto ymmärsi että samalla loppuu koko infrastruktuuri. Hjalmarin kaveri totesi ylpeänä että tää masiina toimii vaikka leivänkäryllä.

Auto oli palaamassa reunansyrjäläisten pitämiltä pimeiltä markkinoilta ja Vekkeillä oli mukanaan Fed-Marketin keikasta peräisin olevilla dollareilla ostetut kaksi suurta kassia täynnä liha- ja kalasäilykkeitä. Niillä pärjättäisiin pitkän aikaa. Mutta tärkein asia oli se keskustelu, jonka Hjalmar oli käynyt serkkunsa Viljamin kanssa.

- Me haluamme muuttaa. Pimeille Maille. Koko perhe. Ei meille ole tuolla kuutiossa mitään. Koskaan. Ei varsinkaan Aleksille.

Viljami oli miettinyt hetken ja vastasi sitten:

- Kai ymmärrät, että meille ei asiakseen haeta elätettäviä? Meillä ei ole kerta kaikkiaan varaa siihen.

- Ymmärrän toki. Ja eihän me paljoa osata. Mutta minä olen sentään ruvenut vapaaverkon kautta opiskelemaan sitä kuinka eletään maalla. Oppi on hallussa. Teoriassa ainakin. Ehkä pääsisin kokeilemaan sitä käytännössäkin. Meillä molemmilla on halu yrittää. Ei siellä kuutiossa ole meille mitään. Kenellekään. Seinääntuijotusta. Monet alkavat vetää Fed-Marketin heroiinia. Josta huhu kertoo että niistä pillereistä noin joka sadas on täysin puhdasta. Överit kerralla. Yksi muurahaiskansalainen pois turhia syömästä ja hengittämästä. Tai eihän me olla edes muurahaiskansalaisia. Tavalliset muurahaiset tekee sentään töitä. Me ollaan sukupuolesta riippumatta hyödyttömiä kuhnureita. Joita nykyiset kuningatarmuurahaiset eivät tarvitse edes siittäjiksi.

- Tuo sinun oma-aloitteisuutesi ja uskallukseksi siinä Fed-Marketin keikassa nosti kyllä osakkeitasi. Ja sen vähän perusteella mitä olen kanssasi ollut tekemisissä – tai nähtiinhän me pentuvuosina kyllä paljonkin – minä luotan teihin. Puhun puolestasi ja teen parhaani.



Kaksi viikkoa myöhemmin


Kun Viljami oli ottanut Vekkin perheeseen uuden yhteyden Vapaaverkon kautta ei harkintaa oltu paljoa tarvittu. Niinpä Vekkit olivat Viljamin ohjaaman auton kyydissä matkalla kohti Reunansyrjää. Ajaessa Viljami kertasi sen minkä oli viestittimellä kertonut:

- Niin… meillä on teille paikka. Luulen että pidätte siitä. Ja siitä paikasta puolen kilometrin päässä on erään Vääskeläisen Matin maatila. Matti on alkanut kasvattaa suomenhevosia. Sille on tulossa uusi renesanssi. Ja Matti totesi että hänellä olisi trenkipojalle tarvetta. Lauralle ei ole vielä mitään erityistä mutta teille annetaan tulolahjana pari lammasta ja muutama kana. Niitten hoidon opettelussa menee aikansa. Ja Laura voi auttaa vanhuspartiossa.

- Vanhuspartiossa?

- Meidän omaa sosiaalihuoltoa. Autetaan vanhuksia päivittäisissä toimissaan. Me kun ei niitä mihinkään Radanvarsikaupungin vanhuskeskityslaitoksiin laiteta.

- Osallistun ilman muuta. Mitenkäs Aleksi?

- No, meillähän on koulu. Kiertokoulu. Sitä pitää Ruusenkreenin pariskunta. Ovat pitäneet jo hyvin, hyvin kauan. He ovat itse kouluttaneet tyttärensä jatkamaan työtään. Itse asiassa Aleksi saa täällä paremman koulutuksen kuin Radanvarsikaupungissa. Se vaan keskittyy hyvin pitkälle käytäntöön.

Muurahaiskansalaisille oli ollut jo kauan tarjolla vain neljän vuoden peruskoulu. Jossa opettiin nippa nappa lukemaan ja laskemaan. Eihän kuutiossa kattoonsyljeksijää kannattanut sen enempää kouluttaa. Korkeampi koulutus oli tarjolla vain nomenklaturan lapsille sekä joillekin harvoille poliittisesti oikein soveltuvilta vaikuttaville muurahaiskansalaisten lapsille. Lähinnä esimerkiksi. Jotta voitaisiin väittää että liittovaltiossa vallitsi täydellinen mahdollisuuksien tasa-arvo.

Auto kääntyi metsätielle, ajoi parisataa metriä ja pysähtyi pihalle. Viljami esitteli paikkaa:

- Tämä on erään edesmenneen naakkamolaisen lakimiehen meille perintönä jättämä kuivan maan kesämökki. Tilaa kaikkiaan kolmekymmentäkahdeksan neliötä. Mukana ulkorakennus – jossa voi pitää eläimiä – ja sauna. Katolla on aurinkokennot joista saa valosähkön ja virran pieneen jääkaappiin. Minä uusin akut. Ne ovat muuten peräisin siitä Fed-Marketin keikasta. Sitten mökissä on vanha kunnon rautaliesi. Sillä sekä lämmittää että valmistaa ruuan. Pihalla on käsikäyttöinen kaivo. Liiteri on täynnä puita ja tontilta saa kaataa rauhassa. Siellä liiterissä on moottorisaha. Kyllä minä opetan. Mennääs sisälle.

Vekkit menivät mökkiin. Pieni tupa. Pieni makuuhuone. Tuvassa ruokapöydän vieressä sellainen syvennys josta saisi Aleksille oman sopen. Ja se saunakin. He eivät olleet koskaan eläissään käyneet saunassa. Ja tontti. Mitä se oli? Kolmetuhatta neliötä. Kolme tuhatta! Viljami totesi:

- Eihän tämä iso mökki ole. Meillä kun on omakotitalojakin.

Laura totesi tähän:

- Niin ettei ole iso. Tämähän on jumalauta kartano. Muista, että me tullaan kuutiosta.

Viljami totesi vielä:

- Leipä ei ole täällä leveä. Liittovaltio maksaa teille edelleenkin ne kansalaisroposet mutta pudottaa ne tietysti puoleen kun olette muuttaneet tänne. Mutta paikallinen kauppa hyväksyy eurot. Ja me autamme täällä toisiamme. Ihmistä ei jätetä pulaan. Tälle tontillenne te voitte tehdä hyvän perunapenkin. Silläkin pärjää pitkälle. Ja me opetamme Hjalmarin metsästämään. Hirvi- ja kaurisjahdista saadaan mukavasti lihaa. Sinne Aleksinkin vatsaan. Soijarouhetta ei täällä tunneta. Ja teidänhän kannattaa muuten opetella uusi termi. Sellainen, jota me täällä Pimeän Mailla mielellään käytetään.

- Mikä se termi on?

- Sen termin nimi on ”koti”. Tervetuloa uuteen kotiinne ja pimeän kansalaisiksi.