YKÄ, LÖTJÖNEN JA MIEHET MENNEESTÄ

Pinnanmaa, Vökellysvesi, Spärdäsen bensis ja autokorjaamo, uudenvuodenaattona 1975…

Tunnetun sekä hyvämaineisen Spärdäsen bensiksen ja autokorjaamon mekaanikot Keijo Käkk ja Niilo Namimell odottivat korjaamon pihalla vieraita. Varsin harvinaisia sellaisia. Vieraita jotka tulivat yhtä aikaa melko läheltä ja hyvin, hyvin kaukaa. Kyseiset kokeneet ja ammattitaitoiset mekaanikot olivat nimittäin aika ajoin tehneet varsinaisen leipätyönsä lisäksi myös ekstraushommia Kalevi Keihäsen Aikamatkoille joista ekstrahommista heillä oli tietysti ankara salassapitovelvollisuus. Tällä kertaa Aikamatkat oli ajatellut tiedustella vuoden 1975 kekkoslovakialaisten miesten reaktioita tulevaisuudesta saapuvien miesten kertomuksiin tulevista ajoista. Tarkalleen sanoen vuodesta 2019.

Nyt ne vieraat olivat saapumassa. Sovitun aikataulun mukaisesti. Aikamatkoillahan aikataulu pelasi aina. Huoltoaseman pihaan ajoi punainen Nissanin pick-up ja sekä Käkk että Namimell tuumasivat että aika hyvän näköisiä autoja siellä tulevaisuudessa kyllä on. Kaikille muille huoltamon pihassa oleville näytti siltä että pihalle ajoi Mossen avolavapaku. Autosta nousi kaksi miestä. Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis joista mekaanikot tuumivat että jos on autot tulevaisuudessa paremman näköisiä niin miehet ovat kyllä yhtä rumia kuin ennenkin. Käsiä puristettiin ja Käkk totesi että bensiksen kahvion puolella olis sumpit tarjolla.

Tulevaisuuden miehet Perskeles ja Lötjönen hörsivät maukasta pannukahvia ja natustivat munkkia innolla joka muistutti vankileiriltä päässeitten miesten vuosiin ensimmäistä kertaa syömää lihasoppalautasta. Näytti siltä kuin miesten silmäkulmissa olisi ollut jotain kosteaa. Käkkin oli pakko kysyä:

- Tota noin… näyttää siltä että te ette ole saaneet kunnon sumppia ja munkkia aikakausiin.

Ykä vastasi:

- Niin no joo… tavallaan se pitää paikkansa.

- Onkos siellä tulevaisuudessa sitten pula ruuasta?

Tähän puolestaan Lötjönen totesi:

- No ei oikeastaan… se on vähän monimutkaista… teillä kun ei ole vielä tietoa mistään ABC-ketjuista… eikä muutenkaan bulkkiruuasta… annan vinkkinä sen että syökää pojat paljon säilykkeitä kun vielä ehditte… joskus 1990-luvulla ne muuttuvat sahanpuruksi… ja käyttäkää lihatiskin palveluita… vaan mitäs te haluaisitte kuulla tulevaisuudesta?

Prää mietti hetken ja sanoi sitten:

- Niin no se Kekkonen varmaankin ensimäisenä. Kuis kauan se on meidän pres… tai siis kekkonen? Muilla on presidentti. Meillä on kekkonen. Ja nykyisinhän meidän kekkonen eli siis Kekkonen valitaan jo ilman vaaleja.

- Niin hurjalta kuin se vuonna 1975 kuulostaakin niin Kekkonen eroaa pestistään jo muutaman vuoden päästä. Ja kuolee vuonna 1986.

- Jaa… meillä kyllä on se käsitys että Kekkosen testamentissa lukee että ”jos minä kuolen”. Vaan eihän elämästä kai kukaan selviä hengissä. Tai se yksi nasaretilainen jätkä kuulemma selvisi mutta sekin tarvitsi kolme päivää toipumiseen. Vaan sehän kysymys meitä kovasti askarruttaa että joudutaanko me suomalaiset sitten Moskovan vallan alaiseksi? Sitähän tässä on pelätty. Oikein urakalla. Kuin noi taistolaisetkin riekkuu minkä ennättää. Ja Moskovaan päin ollaan niin rähmällään että kumartaessa pää on jo polvien takana.

Ykä pyyhki sokerimurut suupielistään ja vastasi puolestaan:

- Ette joudu. Tai siis… tavallaan joudutte… tai no, sekin on vähän monimutkaista.

- Hä? Kuis? Tässä menee vähän ymmälleen. Kun te puhutte vähän niin kuin arvoituksia.

- Myöntää täytyy, mutta asia ei ole niin yksiselkoinen. Katsokaas, kun tästä päivästä menee tommonen kuusitoista vuotta niin Neuvostoliitto kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja viimeisenä toimenaan lopettaa itsensä. Siinä samalla itsenäistyy sitten Baltian maat, Ukraina, Valko-Venäjä ja itse asiassa kaikki Neuvostoliiton sosialistiset neuvostotasavallat ja Venäjä jatkaa sitten pelkkänä Venäjänä. Samalla tietysti Varsovan liiton maat vapautuvat neuvostomiehityksestä. Leningradista tulee Pietari ja neukusta kertaheitolla taas ryssä.

- No mutta eikös se tiedä sitten sitä että alkaa ihan uudenlainen vapauden aikakausi?

Tähän puolestaan vastasi Lötjönen sytytellessään samalla voimasavuke Bostonia:

- No niinhän sitä äkkinäinen luuli. Silloin aikanaan. Mutta kun se Moskova itse asiassa meni ja siirtyi rautaesiripun toiselle puolelle länteen ja vaihtoi vain komentokieltä. Tarkalleen sanottuna se siirtyi Brysselin. Perustettiin sellainen kuin Euroopan Unioni johon suomalaisetkin huijattiin liittymään. Ihan kansanäänestyksellä. Suomalaiset uskoivat saavansa halpaa ruokaa, halpaa viinaa, halpoja autoja ja vielä turvaa itää vastaan. Vaan tuulen huuhtoma persehän siitä jäi käteen. Lopputulos oli se, että suomalaisilta vietiin oma raha, oma rajavalvonta ja vuoteen 2011 mennessä itsenäisyyden viimeiset rippeetkin. Ja sitten perään sananvapauskin. Pahemmin kuin näinä teidän eläminä synkimpinä YYA-aikoina. Ja poliitikot ovat sinne Brysseliin päin vielä enemmän rähmällään kuin kekkoslovakialaiset poliitikot Moskovaan päin. Vaikka se tietysti tuntuu täällä vuoden 1975 Suomessa mahdottomalta. Mutta ryömiminen katsokaas onkin mahdottoman taidetta jossa absoluuttisetkin ennätykset pystytään rikkomaan.

- Öö… öö… brrgele… ai… ai… mutta tuohan on… epätodellista… ja tuon siis tekee totanoinniinkun Länsi-Eurooppa… ei kai tuon pahemmaksi voi enää mennäkään?

- Vaan valitettavasti voi. Kas kun samaan aikaan kun Suomesta tehtiin EU-maakunta niin Suomeen alkoi tulla huomattava määrä maahanmuuttajia.

- Mutta eikös se meinaa sitä että Suomen talous toimii siis tulevaisuudessa ihan merkeleen hyvin. Vapriikit pyörii kolmessa vuorossa ja sen myötä tänne tarvitaan työntekijöitä kun omat ei riitä? Ihan niin kuin Ruotsissa just nykyisin?

- Itse asiassa just päinvastoin. Siinä vaiheessa kun se maahanmuutto alkoi niin Suomi oli äärimmäisessä lamassa, työttömyys nousi puoleen miljoonaan ja siellä se sen jälkeen on pysynytkin. Ja se maahanmuutto oli ja on edelleenkin kehitysmaalaista maahanmuuttoa joka tuli Suomeen elämään suomalaisten maksamalla sosiaaliturvalla. Ja jonka myötä alkoi suomalaisiin kohdistuva väkivalta- ja seksuaalirikollisuus joka vuoteen 2019 mennessä on koko aika vain lisääntynyt.

- Nyt on pakko kysyä että ette kai te jätkät syötä meille pajunköyttä?

- Näytetäänks me suurilta humoristeilta?

- Jaa… no ette kylläkään… vaan eihän tuossa ole mitään järkeä. Sahataan omaa oksaa ja kustaan omaan nuotioon. Kai hallitus sentään jotain tuolle tekee?

- Joo, tekeehän se. Se tekee oman oksan sahaamisesta ja nuotioon kusemisesta vallitsevan normin. Vuoteen 2019 mennessä hallitus valmistelee niin sanottua vihapuhelakia jonka perusteella vallitsevan tilanteen arvostelu muuttuu rikolliseksi. Ja sama hallitus muuten meinaa viedä suomalaisilta myös bensiinillä ja dieselillä kulkevat autot ja tarjota tilalle sähköautoja joita ei ole olemassa ja joihin ei ole varaa.

- Umpf… tsöpp… no milläs helvetillä täällä sitten sen jälkeen liikutaan?

- Ei millään. Ja juu, se unohtui sanoa että vuonna 2019 lapsille opetetaan koulussa että sukupuolia on useampia kuin kaksi, itse asiassa useita kymmeniä ja mieskin voi synnyttää?

- Siis ei juma örtsy… tuon on kyllä pakko olla jo vitsi.

- Vetoan edelleen humoristikysymykseen. Ja me ei olla nyt Kalevi Keihäsen aikamatkoilla lomailemassa vaan suorittamassa tehtävää ja silloin pidetään naama näkkärillä, hymy pyllyssä ja puhutaan pelkkää faktaa.

- Se on kieltämättä totta joo. Jotenkin musta tuntuu että te käännätte tämänkin jälkeen vielä veistä valmiiksi kipeässä haavassa.

- Ja mehän käännetään. Nimittäin vuonna 2000 Suomen presidentiksi valitaan vasemmistososialistinen nainen jonka agiteerauksen ansiosta vuoden 2019 tila mahdollistuu ja kaiken kruunuksi Suomi luopuu jalkaväkimiinoista. Siis sakara- ja putkimiinoista.

Tottunut tupakkimies Namimell sai voimasavuke Bostonia vetäessään ensimmäisen yskänkohtauksensa teini-iän jälkeen ja totesi silmiään pyyhkien:

- Siis helvetti… ootteko te tosissanne… minähän olin intissä pioneeri… ja opettelin virittelemään niitä miinoja… ideana että se kummasti hidastaa naapurin etenemistä…

- Kyllähän se oudolta varmaan kuulostaa. Varsinkin kun perusteena oli se että kun Afrikan lapset kävelee miinoihin Afrikassa niin silloin Suomenkin pitää luopua omistaan Suomessa.

- Siis se meni sillä läpi?

- Silläpä niin. Ja tässä tää meidän katsaus oli. Aikamatkat totesi että ihan kattavaa katsausta ei kannata kertoa. Muuten vuoden 1975 kuuntelijat kuvittelevat olevansa huonolla lsd-tripillä.

Käkk puolestaan totesi:

- No ei se tripin tunne ole kaukana nytkään. Olisko teillä edes jotain positiivista kerrottavaa siitä tulevaisuudesta? Ettei ihan paskan maku suuhun jää.

Ykä oli käynyt uuden kahvin ja uuden munkin ja totesi:

- Jaa… no joo… seuraattekos te kaverit lätkää?

- Johan nyt toki. Ja eletään toivossa että Suomi sais edes kerran pronssia niissä lätkän mm-kisoissa. Vaikka näinköhän sitä koskaan tulee. Vituttaa ne viime vuoden omat kisat. Kun mitali olis tullut pelaamalla mutta se meni pissimällä.

- No kuulkaas. Vuoteen 2019 mennessä Suomi on saanut lätkän mm-kisoissa kolme kultaa, kahdeksan hopeaa ja kolme pronssia. Olympiamitaleitakin on tullut. Joka kerta kun Suomi ei pääse mitaleille se on karmea pettymys. Ja kai te tiedätte NHL:n?

- Niin sen Pohjois-Amerikan rahasarjan? Eihän siellä mitään suomalaisia ole. Tuskin koskaan onkaan.

- Vaan vuonna 2020 siellä pelaa vähintään joukkueen verran suomalaisia. Pirunmoisilla palkoilla ja pirunmoisilla tehoilla.

- Toi kaikki mitä sanoitte tuntuu kyllä ihan mahdottomalta. Seuraavaksi te varmaan väitätte että Suomi voittaa euroviisut, mpähähää…

- Itse asiassa voittaa. Vuonna 2006. Voittaja on yhtye nimeltä Lordi. Se soittaa heviä.

- Heviä? Siis niin kuin Deep Purple? Tai Black Sabbath?

-  Sitäpä niin. Ja se bändi esiintyy semmoset kuminaamarit päällä. Ne on pukeutuneet hirviöiksi. Ja nyt muuten kun huomasin tuon kolikkopuhelimen seinällä niin kysynpä että tiedättekö te mitä tietokoneet on?

- No joo… mut eihän niitä kai oo kuin jossain sotavaltiolla ja teknillisessä korkeakoulussa. Kun ne on semmosia huoneen kokoisia hirviöitä.

- Vaan vuonna 2019 likimain joka ihminen kulkee taskukalenterin kokoinen tietokone perstaskussa. Ja niissä koneissa on noin miljoona kertaa enemmän tehoa kuin siinä jenkkien tietokoneessa jolla vietiin jätkät kuuhun. Niillä ihmiset saa yhteyden kaikkialle maailmaan. Likimain rajaton määrä tietoa on käden ulottuvilla ja niillä voi tietysti myös kuunnella musiikkia sekä katsella elokuvia.

- Mutta sehän tietää sitä että ihmisten yleistieto- ja sivistystaso on noussut suorastaan räjähtämällä.

Ykä ja Lötjönen katsoivat hetken aikaa toisiinsa huvittuneella ilmeellä.

- No jaa, itse asiassa sen myötä käsin kirjoittamisen taito on romahtanut ja sen yleissivistyksenkin laita on vähän niin ja näin. Kas kun niitä masiinoita käytetään eniten siihen että ihmiset jakaa niitten kautta kuvia itsestään, siitä mitä ne on syöny, mitä ostanut ja missä käyneet lomilla. Ja sitten ne murjottaa jos kuville ei oo tullu tarpeeksi tykkäyksiä. Vaan hei, nyt meillä alkaa olla aika täynnä. Tarttee lähteä. Kiitokset kahvista ja munkeista. Oli mukava tavata.

Ykä ja Lötjönen poistuivat Nissaniinsa joka katosi ajan sumuun. Käkk ja Namimell puhuivat keskenään hetkisen mutisevalla äänellä. Sitten Käkk kaivoi taskustaan Kalevi Keihästen Aikamatkojen numeron, löi markan bensiksen yleisöpuhelimeen ja soitti.

- Kalevi Keihäsen Aikamatkat.

- No Käkk täällä terve. Ootteks te ihan varmoja että täällä kävi ne miehet tulevaisuudesta?

- Ollaan joo. Ne lähetti juuri kuittauksen käynnistään.

- Mutta kun meistä tuntuu että täällä kävi pari Hömpstadin mielisairaalan suljetulta osastolta karannutta potilasta. Ne meinaan puhuivat tulevaisuudesta sen verran levotonta juttua…

Hotellin respasta kiitetään lukijoita kuluneesta vuodesta sekä vuosikymmenestä ja vaikka ennusmerkit ovatkin kovin synkät niin toivotamme kaikille oikein hyvää sekä onnen ja menestyksen täyttämää seuraavaa vuotta.

KAHDEKSASTOISTA EPISTOLA

No niin, taas on yksi joulu onnistuneesti vietetty ja on aika siirtyä perustelemattomaan päiväjärjestykseen tai jotain sinnepäin. Koska Suomen muotoisessa syöksykierteessä mielipuolisuuden vauhti vain edelleenkin kiihtyy on jälleen aika uuden kootun epistolan vaikka edellinen oli vasta syyskuussa. Mutta on välillä hyvä käydä asioita hieman koosteena läpi jolloin mieleen väkisinkin tulee että onko se – hitto vie – ollut noin mahdotonta. Koosteessahan ei ole kaikkea epistolan sisältöä mitä suvaitsevais-tiedostava yhteiskunta on talikolla lapioinut kansalaistensa päälle. Sen kaiken kirjaamiseen ei taitaisi riittää edes se kuuluisa vihapuhealgoritmi. Vaan aloitetaan. Tässä epistolassa pysytään Rinteen hallituksen ajassa. Marinin hallituksen aika käsitellään vasta tuonnempana.

Nyt jo edesmennyt Rinteen hallitus julkisti kansalaisilleen syyskuussa kuningasajatuksen joka toteuttaessaan muuttaisi suomalaisen turvapaikanhakujärjestelmän turvapaikkamagneetiksi vieläkin enemmän kuin ennen:

Tässä blogia pitäessä muuten alkaa oppia jo ymmärtämään tuota poliittista jargonia. Eli kun Rinne totesi ”ensi vuoden elokuussa on vähintään 30.000 uutta työllistä” niin eihän hän itse asiassa valehdellut. Eihän hän puhunut 30.000:sta työpaikasta tai nettoveronmaksajasta yhtään mitään. Puhuipa vaan kolmestakymmenestä tuhannesta ”työllisestä” ja sellaiseksihan käy mm. kehitysmaalainen elintasosiirtolainen. Työvoimareserviä, you know. Samaan syssyyn hallitus tuumasi että kyllä ajatus tasavertaisesta oikeusvaltiosta on jokseenkin so last millenium eli:

Hallitus haluaa salata ulkomaalaisten tietoja suomalaisten tietoja kattavammin – onko kyse Migrin toiminnan arvostelun estämisestä?

Salailua ulkomaalaisten asioiden käsittelyssä ollaan lisäämässä. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa. Sen sivutuotteena julkisuuslakia muutettaisiin niin, että ulkomaalaisten asioita suojattaisiin paremmin kuin suomalaisten vastaavia asioita.

Julkisuuslaki suojaa jo nyt kaikkien yksityiselämää. Ulkomaalaisten osalta salaaminen halutaan kuitenkin ulottaa myös sellaisiin tietoihin, jotka eivät ole yksityiselämää ja jotka suomalaisten osalta ovat julkisia.

Totuudessa pysyminen on kovasti ylimainostettua ilmastohysteriaa lietsottaessa. Hotellin respassa arvostetaan aina hyvää kusetusta mutta hyvästä kusetuksesta ei pidä jäädä kiinni niin kuin WWF:n Suomen alaosasto omastaan jäi. Se kun varoitteli jääkarhujen tilanteesta näin:

Kävi vaan ilmi että kuvaa oli ihan vaan pikkusen photoshopattu ja se alkuperäinen kuva oli hieman vähemmän dramaattinen:

Kun jääkarhuista puhutaan niin meanwhile in Canada Victorian yliopiston pitkäaikainen eläintieteen apulaisprofessori Susan Crockford irtisanottiin tehtävästään koska hän kertoi puhtaasti tutkimustuloksiin pohjaten että päinvastoin kuin väitetään ei jääkarhukanta ole mihinkään vähenemässä. Yleensäkin tuosta ilmastonmuutokseen liittyvästä propagandasta tuumitaan hotellin respassa että jos joku asia on totta, niin miksi sen tueksi sitten tarvitaan valhetta?

Sen sijaan meidän suuri suosikkimme eli vihreiden typykk… anteeks kansanedustaja Iiris Suomela ei valehtele ja lokakuussa hän löysi kovin, kovin suuria parkkipaikkoja:

Onhan meinaan tosiaankin niin että ei metsään meinaa enää millään päästä kun joka puolella on vain pelkkää parkkipaikkaa.

Pysytään lokakuussa ja annetaan puheenvuoro Helsingin Sanomille. Ruotsissahan on kummasteltu sitä kun maa alkaa olla täydessä sotatilassa. Mistä ihmeestä se oikein johtuu? Mutta Hesarihan tietää:

Ruotsissa ei ole tarpeeksi päteviä opettajia. Ja kantaruotsalaiset – kehnot – siirtävät lapsensa ei-monikulttuurisiin kouluihin.

Niin yksinkertaista se olikin ja rasistien on turha puhua mistään haittamaahanmuutosta.

Tällä hetkellä Suomessa ihmetellään että minkä ihmeen takia ne isis-mannekiinit täytyy väen vängällä köijätä Suomeen kun Supokin on varoittanut niistä. No, ei se Sipilänkään hallitus ottanut varoituksista vaarin ja Invaasio 2015:n asiantiloista joutui kertomaan valtamediakin:

Mitenkäs sitä silloin sanottiinkaan? Me tiedämme jokaisen hakijan taustat? Turvapaikanhakijoitten motiivien epäileminen on rasismia? Mutta mitäs sitten sanoi lokakuussa 2019 Migrin Kimmo Lehto? Oliko asiasta ehkä otettu opiksi? No ei:

Suomi on nyt paremmin varustautunut turvapaikanhakijoiden tuloon kuin vuoden 2015 pakolaiskriisin aikaan.

Nyt vastaanottopaikka järjestyy tarvittaessa nopeasti useille tuhansille tulijoille.

Turvapaikanhakijoiden sijoittaminen alkaa siitä, että nykyisiin noin 40 vastaanottokeskukseen järjestetään lisäpaikkoja. Lisäksi voidaan järjestää hätämajoitusta ja tarvittaessa perustaa uusia vastaanottokeskuksia.

- Lupaan kahdessa päivässä sellaiset 5 000 paikkaa. Meillä on sen verran kovat valmiudet täällä.

Eli ei edes puhettakaan siitä että turvapaikkashoppailua estettäisiin. Viime aikoina muuten Turkki on ruvennut uhkailemaan uudella invaasiolla. Onneksi Itä-Eurooppa sentään nykyisin pitää varsin hyvin mutta pääseehän tänne muutakin kautta. Henkensä hädässä ja kauhussa. Seitsemän sotaakäymättömän valtion läpi. Ja Suomi on paremmin varustautunut kuin koskaan ennen. Ottamaan elintasopakolaiset taas kerran vastaan.

*

Niin kuin lukija tietää, ei lääkäri tee etädiagnooseja tapaamatta potilasta. No, Antti Rinne ei ole lääkäri joten häneltä se onnistui lokakuussa 2019:

”Jussi Halla-ahoa ei kannata aliarvioida. Hän on älykäs ja taitava tyyppi, mutta mielipiteiltään sairas.”

Hotellin respassa muuten veikataan että tuota etädiagnosointia tulee harrastamaan nykyinenkin hallitus. Kun ei faktoissa pärjätä niin jotainhan täytyy keksiä. ”Hiipivä skitsofrenia” anyone? Täällä muuten ei todeta Rinteen omasta mielenterveydestä mitään kun ei lääkäreitä olla. Mutta se voidaan todeta, että kyseinen jätkä ei – toisin kuin Halla-aho – ole kovin älykäs tai taitava.

*

Kun siirryttiin marraskuun puolelle pamauttivat vihreät sisäministerinsä johdolla vaatimuksen että huumeitten käyttö – myös kovien huumeitten – tulisi dekriminalisoida.

Vaikuttaa siltä, että vihreillä ei ole selkeää käsitystä siitä että erityisesti kovat huumeet ovat vaarallisia muillekin kuin käyttäjilleen eikä niitä voi laskea pelkkien ”yksilönvapauksien” piiriin. Kyseistä vihreää ajattelua tarjosi jo muutama vuosi aikaisemmin arkkivihreä Rosa Meriläinen. Se, mitä ei näe, ei häiritse ja asiaa voi silloin ajatella puhtaan teoreettisesti:

Ja samanlaista ajattelutapaa ettei ihminen ole itse vastuussa teoistaan vaan vastuussa on aina joku muu tarjosi myös Jyrki Kasvi:

Marraskuussa 2019 Helsingin Pravda täytti 130 vuotta ja juhlisti syntymäpäiviään oikein videolla jonka esiepistolan lukijaksi oltiin hankittu näyttelijätär Krista Kosonen:

Blogikollegani Jaska Brown analysoi videota varsin osuvasti:

Sen verran pitää täsmentää, että videossa ei sanottu "se jatkaa työtä sananvapauden, totuuden ja tasa-arvon puolesta” vaan "se jatkoi työtä sananvapauden, totuuden ja tasa-arvon puolesta”.
Eipä nyt ruveta sentään syyttämään Hesaria suoranaisesta valehtelusta. Imperfektimuoto on tosi, preesens olisi valehtelua.

Ehkä voimme todeta että piru piilee yksityiskohdissa. Se taidetaan tietää Hesarissakin.

*

Marraskuussa 2019 näyteltiin Oulun yliopistossa varsin absurdi ja vastenmielinen näytelmä. Muuan vanha kommunisti Vesa Puuronen veti herneet nenäänsä siitä, että yliopiston opiskelijat ottivat itsestään selfieitä marsalkka Mannerheimin kuvan kanssa. Eikä siinä mitään. Saahan sellainen tyyppi jolta pöllittiin almanakka jo 1970-luvulla hermostua. Hänellä on siihen täysi oikeus. Mutta se taas on vastenmielistä että opiskelijat painostuksen edessä lopettivat kuvaamisen, ottivat Marskin kuvan pois ja pyytelivät anteeksi.

Miksi vitussa tuolta jätkältä piti pyytää anteeksi? Lähinnä kommunisteilla olisi syytä pyytää anteeksi siitä hirmuvallan määrästä mitä aate on saanut aikaiseksi. Ja valitettavasti yliopistoissa nuo entiset/nykyiset kommunistit ovat vielä valitettavan paljon määräävissä asemissa. Suomettumisen aika yliopistoissa ei ole koskaan loppunut.

Ja laitetaanpa tähän väliin sitten hieman vihreää diplomatiaa:

Samantyyppisestä avautumisesta joku perussuomalainen olisi automaattisesti vähintään esitutkinnassa.

*

Samoihin aikoihin Ruotsin pääministeri Stefan Löfvén jatkoi sitä linjaa että ei Ruotsissa ole mitään nähtävää. Hajaantukaa:

- Tällaista jengiampumista ja rikollisuutta olisi syntynyt näissä lähiöissä ihan samalla tavalla jos siellä asuisi pelkkiä ruotsalaisia.

Jos Sven-Åke ja Göran olisivat polttaneet nämä autot niin ne olisivat olleet Sven-Åken ja Göranin polttamia autoja. Ja tähän ei ole mitään vastatodisteita, för helvete.

Pysytään edelleen marraskuussa 2019. Se, mikä interperspirationaalisia feministejä erityisesti vituttaa on se, että heitä ei oteta vakavasti. Toisaalta he tekevät itse parhaansa ettei heitä otettaisi vakavasti:

Kepun pää-äänenkannattaja Suomenmaa alkoi tuumailla kuinka vanha valta saadaan säilymään vaikka kansallismieliset saisivat enemmistön. Eli toisinsanoen se tuumaili kuinka voidaan toimia demokratian vastaisesti ja väittää samalla että vain näin säilytetään demokratia ja ihmisoikeudet:

Yksikään puo­lue ei tois­tai­sek­si ole Suo­mes­sa lä­hel­lä­kään enem­mis­tö­a­se­maa. Juu­ri sik­si nyt on oikea ai­ka poh­tia, mi­ten de­mok­ra­ti­an ja ih­mi­soi­keuk­sien säi­ly­mi­nen voi­daan Suo­mes­sa var­mis­taa kai­kis­sa ti­lan­teis­sa.

Suomessa on­kin vii­py­mät­tä käyn­nis­tet­tä­vä sel­vi­tys sii­tä, mitä asi­al­le voi­tai­siin teh­dä. Ruot­sis­sa näin on jo teh­ty. Sel­vi­tyk­ses­sä pi­täi­si tar­kas­tel­la ai­na­kin mah­dol­li­suuk­sia pe­rus­tus­lain lu­jit­ta­mi­seen sekä tuo­mi­ois­tui­mien riip­pu­mat­to­muu­den tur­vaa­mi­seen.

Termi ”tuomioistumien riippumattomuus” on nykyisin sinänsä Suomessa jo huono vitsi. Lisäksi Suomenmaa maalailee kauhukuvia jotka tosin hotellin respasta käsin eivät vaikuta olleenkaan  kauhukuvilta:

Suu­ri osa kan­sain­vä­li­sis­tä so­pi­muk­sis­ta muut­tuu pel­käk­si jä­te­pa­pe­rik­si, jos edus­kun­nan enem­mis­tö niin päät­tää.

Yksinomaan valtapuolueitten ja valtamedian edustajien korvien välissä olevat sopimukset joutavatkin muuttua jätepaperiksi.

Tar­vit­ta­es­sa jopa Suo­men EU-jä­se­nyys voi­daan ve­tää alas vessanpöntöstä.

Aika karmeaa että itsenäisyyden palauttamista pidetään uhkakuvana.

*

Ja mitäpä epistola olisi ilman Mikael Jungnerin koottuja viisauksia:

Jungnerhan noudattaa sitä perinteistä tiedostavaa ajattelutapaa että jos joku on mennyt kolmekymmentä vuotta perseelleen niin ahkerasti toivomalla se saattaa joskus vielä onnistua joten siitähän voi paukutella henkseleitä etukäteen vaikkei niitä henkseleitä olekaan. Reaalimaailma ei ole koskaan utopistia haittannut. Samoilla linjoilla oli myös Eläketurvakeskus:

Eläketurvakeskus: Maahanmuuton lisäys helpottaisi eläkemaksujen korotuspainetta

Pitkällä aikavälillä myös heikommin työllistyvien maahanmuutto helpottaisi laskelmien mukaan eläketurvan rahoitusta.

– Heikon työllisyysasteen ryhmän maahanmuuttajat saavat muita enemmän lapsia. Näiden lasten oletetaan työllistyvän vanhempiaan paremmin, mikä kasvattaa työllisten määrää ja tasaa skenaarioiden eroja pitkällä aikavälillä, arvioi matemaatikko Tuija Nopola ETK:n tiedotteessa.

Eikös se oletus ollut kaikkien munausten äiti tai jotain sinnepäin? Tietysti jos tuon otsikon lukee kuin piru raamattua niin itse asiassa eihän se valehtele…

*

Demareitten mahtava vainu etnisesti edistyksellisten ehdokkaittensa kanssa on tunnetusti eeppinen ja marraskuussa 2019 se sai uuden mojovan lisänsä:

Pysytään edelleen tämän vuoden marraskuussa. Pakkoverorahoitteinen Yle näytti jälleen mallia kuinka veronmaksajien rahoja käytetään ehdottoman välttämättömään:

”Keräämme kostokokemuksia ja -fantasioita erityisesti naisyleisöltämme. Kuulijoiden kertomuksia käytetään sarjan taustamateriaalina ja niistä valikoituja yksittäisiä fantasioita luetaan mahdollisesti myös jaksojen sisällä. Vastaukset kerätään nimettöminä.

Jaa katkeransuloiset ajatuksesi ja vapaudu kanssamme!”

Jos vastaavia kokemuksia oltaisiin kerätty miehiltä niin asiasta oltaisiin tuumittu että onpa sairasta. Ja sitten väliin kuva-arvoitus. Tässä on viisi Australian naisten käsipallomaajoukkueen pelaajaa. Yksi heistä on nainen vain virallisesti. Mahtaako lukija tunnistaa että kuka heistä? Tiedän, että tehtävä on äärimmäisen vaikea. Ei meinaa millään erottaa.

Tärkeintä on tietysti urheiluhenki ja reilu peli.

Marraskuussa myös poliittinen oikeudenkäyttö eteni tähän astiseen tappiinsa kun valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen vaati että Päivi Räsäsen vuonna 2004 tekemästä kirjoituksesta aloitetaan esitutkinta vaikka poliisi oli aikaisemmin ilmoittanut että mitään esitutkinnan aihetta ei ole. Itse esitutkintaa koskeva lainpykälä oli vasta vuodelta 2011 mutta Toiviainen perusteli asiaa sillä että kirjoitushan on edelleenkin netissä. Toisin sanoen jos Toiviaisen linja betonoidaan niin vuonna 2019 tehty kirjoitus voi olla rangaistava vuonna 2032 jos vain lakia muutetaan poliittisten tarkoitusperien mukaisesti. Mikään nettiin laitettuhan ei katoa sieltä koskaan.

Muistutetaan vielä siitä että Räsänen kirjoitti homoista tavalla joka triggeröi Toiviaista. Mellunmäen seurakunnan imaami sanoi puolestaan suorassa lähetyksessä että homoudesta seuraa kuolema mutta uhripääomaa omaavan vähemmistön edustajan avautuminen ei Toiviaisen mielestä aiheuta toimenpiteitä.

Ja sitten siirrytäänkin joulukuuhun ja laitetaan lopuksi elokuva-asiaa. Suomen suosituin kauhuleffahan oli kesäkuusta saakka ollut tämä:

Mutta joulukuussa uusi leffa meni sen ohi:

Niin kuin sen edeltäjäkin, on myös tämä leffa kassamagneetti. Koska katsojalle ei anneta vaihtoehtoa. Vauhti vain kiihtyy. Uutta vuotta odotellen.

TUNNEHALLITUKSEN TOIVIOLAHJA

Tässähän ehti jo hetken aikaa kuvitella että tavallinen kansalainen saisi viettää edes joulunpyhät niin ettei tämä estrogeenia polttoaineenaan käyttävä ja reaalimaailmasta täysin irtautunut hallituksemme pääsisi sekaan härväämään. Aatonaattona sitten joittenkin korkeasti kunnioittama pääministerimme Sanna Marin totesi että ei kansalaisella saa liian hyvä kumminkaan olla joten hän ilmoitti että viime syksynä esitetyt järjenvastaiset ns. ilmastoehdotukset tullaan ensi vuonna saattamaan voimaan. Uutinen muistuttaa näistä toteutettavista ehdotuksista:

Liikenteessä, kuten yhteiskunnassa muutenkin, fossiilisista polttoaineista luopuminen on kaikkein keskeisin toimi.

’

Massiivisten päästövähennysten valmistelussa ei tulla sivuuttamaan myöskään runsaasti kritiikkiä kerännyttä fossiilisten polttoaineiden myyntilupajärjestelmää, jossa polttoaineen jakelijan olisi ostettava valtiolta jokaista myytävää polttoainelitraa varten polttoaineen hiilisisältöön sidottu myyntilupa.

’

Käytännössä uudet polttoaineiden litrapohjaiset päästölupamaksut tulisivat tankattaessa maksettavaksi muiden verojen ja maksujen päälle, mukaan lukien jo sovittu ensi vuoden elokuussa voimaan astuva 250 miljoonan euron veronkorotus.

’

Fossiilisten polttoaineiden hinnankorotusten ohella päätöspöydälle on siis tulossa koko joukko muitakin toimia. Käytännössä kyse voi olla esimerkiksi kilometriverosta sekä erilaisista muista, enemmän tai vähemmän uusista yhteiskunnallisista maksuista kuten vaikkapa työnantajan tarjoaman parkkipaikan verottamisesta.

Pelkästään aivojensa tunnelohkoa käyttävä hallitus ei kerta kaikkiaan suostu ymmärtämään että toimivan julkisen liikenteen ulkopuolella asuu huomattava osa suomalaisista. Eikä se myöskään ymmärrä että läheskään kaikki työpaikat eivät sijaitse bussipysäkin lähistöllä. Sitä se kaikkein vähiten ymmärtää että logistiikka ei toimi aurinkokennoilla.

Sen lisäksi että hallituksen suunnitelma on järjetön, se on vastenmielinen koska se pohjautuu vain ja ainoastaan siihen vihervasemmistolaiseen ihanaan tunnetilaan että nyt, lopultakin nyt me ollaan vallassa ja saadaan jotain ihanaa egonruokaa aikaiseksi. Vaikka ainoa asia joka tosiasiassa saadaan aikaiseksi on se, että vaikeutetaan huomattavasti tavallisen ihmisen elämää sekä suomalaista elinkeinoelämää yleensäkin. Maailman ilmastoon tuon egonruokkimisen vaikutus on puolestaan nolla eli käytännössä kerättävä pakkoveropotti kertyy valtion kassaan tuhlattavaksi yhä paisuvaan virkakoneistoon ja tietysti maahanmuuttoteollisen kompleksin ylläpitämiseen.

Tässähän voisi hieman apinoida pääministeriä ja kysyä että eikö teitä hävetä mutta kysymyshän olisi turha. Ei reaalimaailmasta irtautuneita ihmisiä hävetä kun he pääsevät kiusaamaan reaalimaailmassa eläviä ihmisiä. He ovat onnellisia.

Jatketaan joulunpyhien viettoa ja muistetaan se varsin epämiellyttävä ajatus että pian loppuva vuosi oli parempi kuin se seuraava vuosi. Vihervasemmistolaisten etsikkoaika jatkuu. Kolmessa ja puolessa vuodessa saa tuhottua paljon. Rakentaminen onkin sitten hitaampaa.

Todetaan vielä että Marin antoi samalla myös kyisen joululahjan hallituskumppanilleen kepulle joka. tunnetaan nykyisin litran mitan ja kuoriämpärin mallimuottina. Mites on, kepu? Kuinkahan moni äänestäjänne mahtaa tulla toimeen ilman autoa?

JOULUTARINA 2019

Hömötiainen jouluaamuna

Kuhmo, Kilpelänkangas, jouluaattona 1998

Metsäinen Kilpelänkangas uinui hiljaisessa rauhassa lumisessa vaipassaan. Vain ajoittainen tuulen kohina joka silloin tällöin pudotti vähän lunta oksilta antoi pienen mausteen syrjäiseen  ja liikkumattomaan hiljaisuuteen. Satunnainen ohikulkija olisi saattanut ajatella että tässä paikassa oli vallinnut samanlainen Tapion rauha jo vuosisatoja. Ehkä vuosituhansia. Näyttiväthän suuret puut koskemattomilta mutta tosiasiassa yksikään niistä ei ollut viittäkymmentäkahdeksaa vuotta vanhempi. Puiden oksilla majaileva paksu tykkylumi hieman hämäsi.

Vuoden 1940 helmikuussa täällä oli käyty ankaria taisteluja suomalaisten ja neuvostoliittolaisten välillä. Vihollisen tykistö oli jauhanut koko Kilpelänkankaan puuttomaksi. Mutta aikanaan rauha palasi ja elämä jatkoi kulkuaan. Se seuraava sota sodittiin sitten idempänä.  Ihmiset muistivat tapahtuneet. Pääosa heistä. Jotkut unohtivat tai väittivät unohtaneensa. Sitä ei satunnainen ohikulkija osannut sanoa, että muistiko hänen jalkojensa alla oleva maa. Kukapa sen puolesta olisi osannut kertoa ja itse se piti hiljaisena salaisuutensa.

Jouluaaton lyhyen päivän hämärässä metsän rauhaa alkoi häiritä moottorikelkan ääni. Ääni kuului kaikuvana jo kauan ennen kuin kelkan valo alkoi valaista metsää ja ajoi närkästyneen harakkaparven matkoihinsa. Kelkassa näytti olevan kaksi lämpimiin pilkkihaalareihin pukeutunutta miestä ja kelkan perässä kulki vielä täyteen lastattu ahkio. Metsässä ei näyttänyt olevan mitään mikä saattaisi olla ihmisen tekemää. Mitähän noilla miehillä oli mielessä?

Kelkka ajoi pienen maastosta erottuvan nyppylän ohitse parinsadan metrin päässä sijaitsevalle Petrankoskelle missä miehet näyttivät täyttävän pari vesikanisteria. Sitten kelkka käynnistyi uudestaan ja palasi samalle nyppylälle jonka se oli aikaisemmin ohittanut. Miehet nousivat ylös kelkasta. Jotain tuo nyppylä piti sisällään. Ennen kuin miehet ryhtyivät sen suurempiin toimiin he kaivoivat rintataskuistaan askin punaista Norttia ja panivat palamaan.

- Montakos vuotta tästä on puhuttu?

- Eiköhän sen vajaan parikymmentä vuotta. Siitä asti kun Hugo tään meille eka kerran näytti.

Nuo miehet olivat kolmekymppisiä lapsuudenystäviä. Veke ja Kalle. Alun perin kotoisin Sivakan kylästä Kuhmosta. Oltiin menty ikävän kauas niistä ajoista jolloin ihminen saattoi elää koko elämänsä lapsuudenmaisemissaan joten elämä oli vienyt kummankin kauemmas. Ei tosin sentään etelään saakka. Veke asui Sotkamossa ja Kalle Kajaanissa. Molemmat olivat pitäneet yhtä lapsuudesta saakka ja kun kummallakaan ei tällä hetkellä ollut sen suurempia siteitä tai velvollisuuksia niin he olivat päättäneet toteuttaa sen, mistä oli ollut jo kauan puhetta.

Tämä joulu vietettäisiin korsussa, täällä syrjäisellä Kilpelänkankaalla. Vanhassa talvisodan taistelumaastossa.

Eiväthän he itse olleet korsua tehneet. Sen oli tehnyt Veken isoeno Hugo Miettinen josta oli tullut molemmille pojille läheinen jo lapsesta saakka. Olivathan pojat olleet Hugon tilalla monena kesänä jonkinlaisina trenkipoikina jo alun toiseltakymmeneltä joskaan jälkeenpäin pojat eivät miehiksi vartuttuaan oikein tienneet että oliko heistä ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Ei Hugo heidän haparoivasta työnteostaan tosin koskaan moitteen sanaa sanonut ja hän oli muutenkin kovasti iloinen, huumorintajuinen ja jotenkin lämpöä ympärilleen kylvävä ja sitä säteilevän elämänasenteen omaava mies. Vaikka hän olikin aikanaan käynyt sekä talvi- että jatkosodan taistelut läpi. Mutta niistä hän ei ollut pojille puhunut juuri mitään. Jotain yleisluontoista pientä. Eivätkä pojat viitsineet kyselläkään. Jotenkin he hoksasivat että siitä asiasta esitettyihin kysymyksiin ei tulisi vastauksia.

Hugolla oli myös kaikenlaisia salaisuuksia. Sellaisia pieniä asioita mitkä hän aika ajoin nosti yllättäen esille hämmästyttäen pojat joka kerta. Tai eivät ne kai varsinaisia salaisuuksia olleet. Olivatpahan asioita jotka hän tiesi ja joita hän antoi tipoittain pienille pojille elämän mukavaksi mausteeksi. Iässä, jolloin moni asia oli vielä aivan uusi ja kokemisen sekä oppimisen riemu olivat aivan muuta kuin aikuisella. Se suurin salaisuus paljastui pojille vasta elokuussa 1980 kun pojat olivat kahdentoista ikäisiä. Hugo vinkkasi pojille peukalollaan Lada Nivansa suuntaan ja totesi:

- Lähetääs pojat vähän ajelulle. Pakatkaa reput ja ottakaa kumisaappaat mukaan. Ollaan yön yli.

Autoissa pojat kysyivät että minne me mennään. Hugo vastasi rattia sompaillessaan hieman yksinpuhelun tyyliin:

- Niin… minä siitä ole muistanut sanoakaan… meillä on tuolla Sivakasta itään vielä yks maaläntti… ei se oo kuin muutama hehtaari… saatiin se aikanaan vähän sattuman kaupalla… minä olen siellä vähän väsäillyt… kun on siellä vähän semmosta… no, henkilökohtaista historiaa… saatte kohta nähdä…

Ajomatka kesti muutaman kymmenen kilometriä ja sen aikana Hugo rupatteli muuten vaan mukavia. Hugolla oli tapa kertoa aivan tavallisista asioista ja ohitettavista maisemista jotenkin hupaisasti. Hän sai mitättömänkin asian elämään. Niin että pojilla pääsi naurun tirskettä vähän väliä. Aikansa ajettuaan Hugo käänsi Nivan metsäautotielle jota ajettiin vajaa kilometri kunnes saavuttiin metsätien kääntöpaikalle. Hugolla oli mukana pojille makuupussit ja kenttäpatjat jotka laitettiin irtohihnoilla reppuihin kiinni. Hän itse löi selkäänsä raskaan rinkan ja totesi:

- Lähetääs. Matka ei oo pitkä.

Kävelyä kesti ehkä puoli kilometriä. Sen aikana hän kertoi pojille:

- Se on pojat sillä lailla että minä olin tällä Kilpelänkankaalla ensimmäisen kerran parikymppisenä. Ei ollut mikään mukava keikka se. Se oli talvisotaa silloin se, talvisotaa joo… silloin tällä kankaalla ei ollut enää puun puuta. Naapuri oli ampunut tykkilöillä koko kankaan päreiksi. Tuntui ihmeeltä että siitä selvittiin. Pikakiväärimieshän minä olin. Niin kuin siinä seuraavassakin rähinässä. Vaihtui vaan pyssy siinä välillä Lahti-Salorannasta Emmaan. Synkkää levyä siinä silloin soitettiin juu… vaan… mitäs niistä sen enempää… hyvä että puutkin ovat jo kasvaneet… saadaan olla rauhassa… toivottavasti pysytäänkin… jaahah, aletaankin olla perillä.

Pojat ihmettelivät:

- Mutta eihän tässä ole mitään. Pelkkää mettää. Ja tämmönen pieni mäennyppylä. Ja eihän meillä oo telttaakaan.

Hugo hymyili sitä tyypillistä salaisuushymyään. Ovelaa velmua ilmettä korosti hänen aivan vaalea ja melko kikkara tukkansa joka ei oikein koskaan pysynyt minkään sortin jakauksella tai kampauksella. Aivan kuin silläkin oli aina jotain pirunkuria mielessä. Hän  kumartui ja veti auki täydellisesti naamioidun salaluukun. Poikien vielä hölmistellessä hän käveli nyppylän sivulle ja aukaisi toisen, pienemmän luukun.

- Hjuu, pojat. Kesämökki on vähän joka toisella mutta monellakos on oma korsu? Minä olen tätä luppoaikana väsäillyt viimeiset pari vuotta ja nyt se on valmis. Mennäänkös?

- Voi juku!

Korsussa oli laveri johon mahtui nukkumaan muutama mies, pieni pöytä penkkeineen, kamiina ja lisäksi priimuskeitin. Ylempi laveri oli tavaroitten säilytystä varten. Oli pieni ikkuna joka sekin oli naamioidun luukun suojassa. Ja jostain katonrajasta roikkui rautalanka. Hugo kaivoi rinkastaan pienen matkaradion, kiinnitti rautalangan siihen antenniksi ja laittoi radion rinnakkaisohjelman soimaan.

- Pitäähän sitä korsussa vähän viihdettäkin olla. Sitä rammaria ei sentään ole. Ja tulkaas vielä katsomaan…

Korsun ulkokäytävällä varsinaisen korsun oven vieressä oli toinenkin ovi. Sen takana oli ihan oikea sauna. Pieni kyllä, mutta oli lauteet, kiuas ja kuumavesisäiliö.

- Hitsailin tuon säiliön kotona joutessani. Tehdäänpäs pojat sitten evästä.

Puu paukkui kamiinassa ja Hugo keitteli priimuksella soppaa. Sitä ei ehkä saanut Michelin-tähtiravintoloista mutta jäi se pojille mieleen. Vettä, lihalientä, suolaa, makaryllejä ja sitten sellaista tavallista suuremmasta purkista sekaan äyskäröityä hyvää säilykelihaa. Hugo selitti:

- Tää on pojat sotavaltion säilykelihaa. Tätä te pistelette sitten armeijassa joskus tekin. Mutta saattepa nyt maistiaisen.

- Mistä sinä semmosta olet saanut?

- Sotaveteraanina mulla on tiettyjä suhteita. No niin, alkakaas pojat pistellä ääntä kohti. Ja syökääpäs näistä. Nää on teille lahjaksi.

Ja pojathan pistelivät. Kenttäpakeista jotka Hugo antoi heille lahjaksi.  Palanpainikkeena oli näkkileipää, itse tehtyä suolaista voita ja leivän päälle vielä hieman lisää sotavaltion säilykelihaa. Myöhemmin oli vielä korsusaunan vuoro jonka jälkeen unta ei tarvinnut laverilla odotella. Siitäkin huolimatta että paikan jännitys sai suorastaan värisemään. Me nukutaan oikeassa korsussa… ja syötiin oikeista kenttäpakeista… voi jumankekkonen…

Seuraavana päivänä kun Hugo sulki korsun naamioluukut hän totesi pojille:

- Se on pojat sillä lailla että kun te siitä vartutte niin tää korsu on aina teidän käytössänne. Joko yksin tai porukalla. Ja kavereitakin voitte tuoda. Kyllä tähän semmonen neljä, viisi miestä mahtuu.

Vuodet kuluivat. Veke ja Kalle käyttivät korsua. Eivät tietenkään kovin usein, sillä tie vei heidät kauemmas kotikylältään. Joskus he kävivät yhdessä, joskus yksinään. Olipa Hugokin joskus mukana, sen jälkeen kun pojat olivat käyneet armeijan. Siinä saunoessa ja tuutinkia ottaessa Hugo kertoi pojille hieman sotareissustaan. Ei paljoa. Ei oikeastaan tarvinnutkaan sillä pojat olivat armeijassa saaneet jo sen opin että kun sotimisen harjoittelukaan ei ollut millään muotoa mukavaa niin mitä se sotiminen sitten olisikaan.

Sen Hugo kertoi että oli talvisodassa ollut Kuhmon rintamalla ja jatkosodassa jossain Itä-Karjalassa. Pikakiväärimiehenä alusta loppuun. Mutta ei hän paljon muuta kertonutkaan. Oli paljon kiinnostuneempi nykypäivästä ja poikien elämästä ja suunnitelmista. Eivätkä toverukset viitsineet pahemmin kyselläkään kun tiesivät että Hugo osasi velmulla tavallaan siirtää puheenaiheen johonkin muuhun ja vielä niin ovelasti että kysyjä meni heti aiheeseen mukaan ja tuumasi että tuostahan minä itse asiassa alun perin halusinkin puhua.

Pari muutakin kertaa vietettiin yö korsussa Hugon kanssa. Mutta se Veken ja Kallen keskenään sopima korsujoulu oli jäänyt viettämättä. Aina oli jotain tiellä. Mutta nyt se tapahtuisi. Se oltiin sovittu jo keväällä. Hugolta kysyttiin tietysti lupa ja sehän joka kerta saatiin. Syksyllä käytiin tekemässä valmisteluja ja katsastettiin korsun kunto. Kysyttiinpä Hugolta että tulisiko hänkin viettämään joulua korsussa. Olihan hänen vaimonsa kuollut pari vuotta aikaisemmin ja pariskunta oli jäänyt lapsettomaksi. Tuttuja tiluksiakin viljeli jo vieras ja nyt jo 78-vuotias Hugo asui yksiössä Kuhmossa ja oli vähän tylsistynyt. Korsujoulu toisi vaihtelua. Hugo oli selvästi miettinyt asiaa mutta todennut sitten:

- Mulla kun on ruvennut toi pumppu temppuilemaan… taitaa olla jo vähän liian rankka reissu… mieli kyllä tekis… vaan täytyy sitä ihmisen alistua tuon ajan rattaan edessä… se kun jauhaa meidän jokaisen… armoa tuntematta… ja tulihan mulla silloin aikanaan muutama joulu korsussa vietettyä… valtion vaatteissa… mutta menkää te pojat ja viettäkää joulua minunkin edestä…

Muutama päivä ennen joulua Hugo oli saanut sydänkohtauksen ja joutunut Kuhmon sairaalaan. Ennen korsulle lähtöään pojat – tai aikamiehet jo – kävivät tervehtimässä häntä. Näytti siltä että Hugo toipuisi hyvin mutta joutuisi olemaan joulun yli tarkkailussa. Hän puristi Vekeä ja Kallea kädestä. Hänen tukkansa oli edelleen samalla lailla kikkara ja vallaton eikä hän ollut kaljuuntunut ollenkaan mutta hiuspehko oli muuttunut harmaaksi. Tällä kertaa Hugon äänessä ei ollut velmuilua:

- Eihän sitä pojat tiedä… mitä tapahtuu… jos ei enää nähtäiskään, niin ettehän pahalla muistele…

Pojat totesivat että pahat pahalla muistelevat ja vielähän me ilman muuta nähdään.

Ja nyt he olivat korsulla.

Täällä oltiin oltu talvisin aikaisemminkin joten kaava oli tuttu eikä työnjakoa tarvinnut erikseen neuvotella. Salaluukun päältä lumet pois, samoin kuin piiloikkunan edestä. Taskulamppujen kanssa korsuun, valopetroolilamppu päälle ja tuli kamiinaan. Tarvittavat polttopuut oli tuotu tänne jo syksyllä. Tavarat ahkiosta korsun puolelle ja samalla totivesi priimuksella lämpiämään. Toinen kävi vielä lapioimassa piiloriu´un esille ja laitteli pisteeksi iin päälle puunoksaan paksun kauralyhteen. Pitihän tirppiäisilläkin joulu olla. Samalla toinen asetteli kenttäpatjat ja makuupussit paikoilleen ja virittelipä vielä pienen matkaradion kiinni Hugon jo kauan aikaa sitten asentamaan rautalanka-antenniin joka ylsi läheisen männyn latvaan. Tapa oli opittu jo ensimmäiseltä reissulta. Radio oli taustalla hiljaa päällä vaikka sitä ei oikeastaan koskaan kuunneltukaan.

Kun totivesi oli lämminnyt, pantiin kuppiin sen sekaan teepussit ja tummaa rommia. Ensimmäinen skool ja kippis otettiin Hugolle ja toinen kaveruudelle sekä tälle joululle jota oltiin niin kauan suunniteltu. Lahjoja ei tarvittu, tämä reissu itsessään oli sellainen ja jouluaaton edetessä oli runsaan jouluaterian aika. Sehän oli sitä samaa makarylli-lihasäilykesoppaa mitä Hugo oli tehnyt. Jopa sillä sotavaltion säilykelihalla. Kallen eräs kaveri työskenteli Kainuun Prikaatissa ja hänen kauttaan sitä säilykettä sai. Pienenä jouluylimääräisenä oli mukana tuodut karjalanpiirakat, munavoi ja kinkkusiivut. Luonnollisesti eväs pisteltiin ääntä kohti niistä samoista kenttäpakeista jotka pojat olivat saaneet kaksitoistavuotisina Hugolta lahjaksi. Korsussa syödään pakista. Se vaan on niin. Sen kuului olla niin.

Kun jouluateria oli hieman lasehtinut siirtyvät toverukset saunan lämmitykseen. Pitihän se joulusauna olla. Kiuas – niin kuin kamiinakin – veti hyvin ja savu nousi pakkasilmaan. Joku ulkopuolinen olisi ihmetellyt että kuinkas maasta savu nousee. Hugo oli naamioinut savutorvetkin lahojen kantojen  sisään. Pieni sauna lämpeni nopeasti ja miehet siirtyivät löylyyn mukanaan oluttölkit jotka olivat viilenneet noin viidentoista asteen pakkasessa varsin mukavasti. Tölkit kopsahtivat lauteilla yhteen ja ensimmäinen joululöyly tuli sihisevästä kiukaasta varsin kirpeänä sillä sauna oli kovin pieni joten löyly iski heti täydellä voimallaan.

Pitihän tauolla tietenkin käydä pulikoimassa hangessa vaikka kumpikin totesi että eihän siinä ole mitään järkeä sinänsä. Vaan tartteeks kaikessa ollakaan? Uusissa löylyissä orvaskesi kihelmöi tutun mukavasti ja Veke heitti kauhallisen uutta löylyä.

Mutta tämä löyly olikin erilainen.

Pieni sauna tuli täyteen läpinäkymätöntä höyryä ja toverukset olivat hetken aikaa täysin sokkona. Kun höyry haihtui, he huomasivat että sauna olikin nyt paljon suurempi. Ja siellä oli muitakin. Neljä nuorta, ehkä vähän päälle parikymppistä miestä jotka puhuivat keskenään. Mitä helvettiä? Veke koetti kädellään lähintä miestä mutta käsi meni miehen läpi eikä mies näyttänyt huomaavan mitään. Sen sijaan, että he olisivat juosseet kummituksia karkuun he jäivät aloilleen. Joku, tai jokin sai heidät jäämään. He istuivat ja kuuntelivat.

Kävi ilmi että nuo miehet olivat nuoria suomalaisia sotilaita. Eivätkä he olleet tästä ajasta. Eivätkä tästä paikastakaan. Taisivat olla jatkosodan ensimmäisen joulun ajalta. Päässeet etulinjasta lyhyeen joulusaunaan. Miehet puhuivat hiljaa ja rauhallisesti, jotenkin kypsemmin kuin mitä Veke ja Kalle puhuivat keskenään vaikka olivatkin heitä selvästi nuorempia. He olivat kulkeneet armottoman kovan tien. Miehet puhuivat kuluneesta puolesta vuodesta. Rankasta hyökkäyksestä Raappanan korpidivisioonassa. Hyökkäyksestä joka oli alkanut Lieksasta, edennyt Repolaan, jatkunut verisen Omelian motin kautta Ontrosenvaaraan, siitä Rukajärvelle ja lopulta pysähtynyt Ontajoelle.

Sotilaat muistelivat saunoessaan myös aseveljiään. Veke ja Kalle ymmärsivät että ryhmästä oli hyökkäysvaiheen aikana jäänyt puolet matkan varrelle. Kaikki olivat kaatuneet. Puheissa oli myös epävarmuus tulevasta. Sodanhan piti kestää vain muutaman kuukauden mutta nyt sen lopusta ei ollut tietoakaan. Veke ja Kalle eivät olleet oikeastaan enää edes hämmästyneitä oudoista vieraista vaan kuuntelivat hiljaisina. Hetken kuluttua yksi sotilaista, sellainen vaalea- ja kiharatukkainen nuori mies kääntyi yllättäin heihin päin, käveli heidän eteensä ja tarttui hymyillen kumpaakin olkapäästä. Tällä kertaa kosketus tuntui. Tuo mies oli oikeasti tuossa. Ja mies puhui:

- Se on pojat sillä lailla että me annetaan nyt viestikapula lopullisesti teille. Pitäkää siitä tiukasti kiinni. Ja antakaa se sitten aikananne eteenpäin. Me luotetaan teihin. Me kaikki. Nyt on teidän aikanne. Ja teidän vuoronne.

Yksi sotilaista heitti kiukaalle löylyä ja sauna tuli jälleen täyteen läpinäkymätöntä höyryä. Höyryn haihduttua he olivat jälleen kaksin. Siinä pienessä korsusaunassa. Nyt ei auttaisi oluttölkkikään vaan he kävivät korsun puolella ottamassa tukevat moukut rommia. Molemmat olivat pitkään hiljaa. Sitten Veke kysyi:

- Mitä helvettiä tuossa oikein tapahtui? Nähtiinkö me molemmat tosiaan se, mitä nähtiin?

- Kyllä me vissiinkin nähtiin. Ei kaksi jätkää voi nähdä samaa harhanäkyä. Ja tunsithan sinäkin kun se kaveri tarrasi meitä kumpaakin olkapäistä. Se oli oikea ote.

Taas oltiin hetken aikaa hiljaa. Sitten Kalle puolestaan sanoi:

- Ehkä… ehkä se on tää paikka… täällä on sodittu… ehkä tänne jäi jotain… jotain joka näytti meille sellaisen… joulun kummituksen. Mutta en minä oikeastaan anna sen häiritä meidän joulua. Kun en minä varsinaisesti pelännyt. Se oli jotain… jotain muuta… en minä osaa selittää.

- Joo, en minäkään. Varsinaisesti. Sen alkusäikähdyksen jälkeen. Ehkä pitää olla vaan iloinen… tai ylpeä… siitä että meille näytettiin jotain… toisesta ajasta… jostain, mistä meillä ei ole mitään kokemusta… ei se meidän inttireissu tuon rinnalla paljoa ole… vaan eiköhän mennä saunaan taas? Minä luulen että se pysyy pienenä korsusaunana loppuillan.

- Mennään. Käydään pihalta uudet kylmät. Vaan korsusaunahan se muuten oli varmaan se isompikin. Ei siellä mitään ikkunoita ollut. Mitenkähän lähellä etulinjaa se mahtoi olla?

- No jaa, meidän kannalta se kai oli viidenkymmenenseitsemän vuoden takana.

Toverukset saunoivat vielä parit löylyt ja siirtyivät sitten takaisin korsun puolelle. Alkuillasta oltiin muisteltu menneitä lähinnä heidän keskinäisestä elämästään ja kokemuksistaan. Mutta ylimääräisten saunavieraitten käynnin jälkeen puhe siirtyi sotiin ja siihen mitä silloin oli tapahtunut. Puhuttiinpa Hugostakin. Olihan Hugo käynyt ne molemmat sotareissut. Pitäisi oikeastaan kysyä häneltä vähän tarkemmin niistä ajoista. Vielä kun hän on kertomassa. Se tiedettiin että juuri täällä Kuhmossa ja myös tällä nimenomaisella Kilpelänkankaalla hän oli ollut sotimassa talvisodassa. Mutta Hugon jatkosodasta he eivät tienneet paljon mitään. Jossain Itä-Karjalassa hänkin kai oli rämpimässä.

Huolimatta siitä että miehet olivat kokeneet jotain sellaista jonka taustalle kai sopisi joku Twilight Zone-musiikki tuli uni silti nopeasti. Tässä korsussa se oli tullut aina. Aamulla he lämmittivät jälleen kamiinan ja keittelivät aamukahvit. Kahvin kanssa syötiin karjalanpiirakkaa siansiivulla. Sitten olikin aamusavujen aika ja he laittoivat takit päälle, karvahatut päähänsä ja Veke otti vielä taskuun kännykkänsä johon hän löi virran päälle. Eihän sen kenttä tänne korsuun asti ylettänyt mutta NMT-verkko saattaisi toimia ulkona. Vaikka ei hän mitään puheluita odottanutkaan. Mutta heti kun nortit oltiin pantu palamaan, puhelin soi:

- Jaa, se on Hugon siskolta… mitäs… no moi… olen… jaa… milloin… olen kovasti pahoillani… ja otan osaa… joo, raskas isku meillekin… kiitos kun soitit.

Veke laittoi puhelimen taskuunsa ja sanoi hiljaisella äänellä Kallelle:

- Hugo on kuollut. Eilen illalla. Tuossa seitsemän maissa. Uusi sydänkohtaus. Lähtö oli ollut kuulemma nopea.

Molemmat sammuttivat savukkeensa, ottivat hatut päästä ja viettivät hetken hiljaisuuden. Kalle kysyi mietteliäänä:

- Seitsemän maissa illalla? Eikös se ollut just silloin kun…

- Niinhän se taisi olla. Ja nyt kun muistelen niin sen meitä olkapäille läpänneen kaverin tukkapehkossa oli jotain tuttua. Meinaan, eihän me itse asiassa olla nähty koskaan ensimmäistäkään valokuvaa Hugosta kun hän oli nuori. Eikä taidettu nähdä muutenkaan kuin niitä missä hän oli kuvassa meidän kanssa. Nuorimpanakin jo yli viisikymppisenä äijänä.

Sen enempää he eivät ehtineet puhua sillä Veken olkapäälle lennähti hömötiainen. Tuo valkomusta pikkulintu oli muutenkin tunnetusti kovasti peloton ihmisiä kohtaan mutta tämä oli suorastaan tuttavallinen. Se nokkaisi Vekeä poskelle kevyesti. Suorastaan hellästi. Sitten se lensi Kallen olkapäälle ja teki saman. Tämän jälkeen se lennähti puun oksalle, vitskaisi vielä toveruksille ja lensi jonnekin korpeen. Veke totesi ihmeissään:

- Ei ne ihan noin tuttavallisia yleensä ole. Ja… eiks se sinunkin mielestä tullut…

- Joo… se tuli tuolta korsusta… mutta eihän se ole mahdollista…

Toverukset sytyttivät uudet nortit ja totesivat että joulusatuhan taitaa jatkua vielä. Ja me ollaan siinä mukana. Kun he palasivat takaisin korsuun he huomasivat että satu todellakin jatkui. Korsun pöydälle oli ilmestynyt pieni paketti. Kääritty ruskeaan paperiin ja ympäröity vanhalla puotinarulla. Koostaan päätellen siinä oli kirja tai paksu vihkonen. Niinhän se olikin. Kymmeniä vuosia vanha. Ja sen kannessa luki:

KORPR. HUGO MIETTISEN PÄIVÄKIRJA

Kun käärepaperi oli otettu pois niin vihkonen aukesi itsestään ja näkyville tuli vihkoon liimattu valokuva jossa olivat ne neljä sotilasta jotka eilen olivat käyneet heidän yllättävinä jouluvierainaan. Kuva oli otettu jonkun korsun suuaukon edestä. Kuvan alla luki:

Minä, Juntunen, Silvennoinen ja Huuskonen. Rukajärvi, 24.12. 1941. Päästiin linjasta nopeaan joulusaunaan. Ryhmä vajunut puolella matkan varrella. Täydennyksiä pitäis tulla uudeksi vuodeksi.

Vihkosen sivut kääntyivät jälleen itsekseen ja näkyville tuli sivu elokuulta 1944 jolloin Rukajärvellä käytiin Ontrosenvaaran-Tahkokosken taistelut. Ne jatkosodan viimeiset taistelut:

Rukajärvi, Tahkokoski, Kenttävartio Asko, 3.8.1944

Toista päivää ryssän saartamana. Puolustus on pitänyt. Mutta kuinka kauan? Ei kestetä enää kauaa. Niitä on varmaankin pataljoona ja meitä vaan onneton vahvennettu joukkue. Onneksi asemat ovat hyvät. Pakko uskoa ja elää toivossa.

Seuraavalle päivälle oli uusi merkintä:

Rukajärvi, Tahkokoski, Kenttävartio Asko, 4.8. 1944, ehtoolla

RajaJP 6:n pojat puhkaisivat pussin ja ajoivat ryssän pois. Korsun katolle se kertaalleen pääsi mutta eipä sen pidemmälle. Eikä päässyt kyllä sitten katolta enää poiskaan. Tuuri riitti vielä tämän kerran.

Jos selviän tästä reissusta ja elän vanhaksi tai jos uuvun matkan varrelle ja kuolen nuorena, niin joka tapauksessa haluaisin syntyä uudestaan pienenä hömötiaisena. Kaukaisimpaan korpeen. Kauas kaikesta. Niin että voisin elää uudelleen aivan toisen elämän. Unohtaen tämän kaiken.

Seurasi pitkä hiljaisuus. Lopulta Kalle rikkoi sen:

- Me voitais tietysti pähkäillä loppuikämme että miten tää oli mahdollista. Se eilinen sauna. Se hömötiainen. Ja tää vihko. Miten se tähän ilmestyi? Mutta ei me siitä koskaan päästä puusta pitemmälle. Minä taidan mieluummin tuumia että kaiken, minkä Hugo teki elämässään, hän teki tyylillä. Ja niin hän taisi tehdä lähtönsäkin.

- Joo. Ja minä luulen että Hugo pärjää hyvin hömötiaisenakin. Minä ehdotan, että laitetaanpa rommivesi kiehumaan ja sitten luetaan tuo vihko kannesta kanteen. Jonka jälkeen lämmitetään sauna. Hugon ja niitten muitten sotilaitten kunniaksi.

- Näinhän me tehdään.

Toverukset alkoivat kahlata Hugon sotapäiväkirjaa. Sivujen kääntyessä Hugon poismenoon sisältyvään suureen suruun alkoi tulla mukaan aina vain enemmän suurta kunnioitusta. He ymmärsivät että vaikka Hugo oli tehnyt heille eläissään paljon, niin suurimmat palveluksensa hän oli tehnyt jo ennen kuin he olivat syntyneetkään. Ja samalla he alkoivat ymmärtää kuinka vähäpätöisiä heidän omat tekonsa olivat olleet ja kuinka turvattua elämää he olivat saaneet elää. Kaikkien Hugojen ansiosta. Kun olisi vain ehtinyt ajoissa kiittää.

Tämä joulu jäisi sieluun iäksi. Kupariin pakotettuna kuvana joka ei koskaan katoaisi.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille.

Aikaisemmat joulutarinat:

2018: Lumihiutaleita Stadissa

2017: Kuusen kertomaa

2016: Yksinäisen miehen korsujoulu

2015: Vanha mies ja radio Berliini

2014: Vanhan miehen joulu laavulla

2013: Vartiossa helvetin porteilla