SE YMMÄRTÄMISEN SUURI TARVE

Olen tässä matkani varrella törmännyt kerta toisensa jälkeen niin työssä, keskusteluissa, uutisissa, blogeissa ynnä muissa lähteissä erityisesti näitten akateemisten osaajiemme suosikkiteemaan eli Ymmärtämiseen. Meidän tulee oppia ymmärtämään muita kulttuureita ja toimintatapoja. Meidän tulee hahmottaa syyt ja taustat siihen, miksi kongolainen tai irakilainen toimii niin kuin toimii. Meidän tulee ymmärtää väkivaltarikoksen tehneen ihmisen elämänkaarta ja tajuta syyt, miksi näin tapahtuu. Ymmärtämisen myötä me opimme hyväksymään ja ehkä kehitymme itsekin paremmiksi ihmisiksi.

Mikäs siinä. Kyllä asioitten taustoja kannattaa tönkiä,ja ymmärrystä tulee pyrkiä lisäämään. Mutta, niin työssäni, kuin muuallakin yhteiskunnallisessa (erityisesti maahanmuuttajia koskevassa) keskustelussa näyttää siltä, että pelkkä Ymmärrys riittää. Kun törmätään johonkin ongelmaan, niin asiaa tutkitaan, puntaroidaan, analysoidaan, keskustellaan, pidetään työryhmiä, puretaan asia ensin molekyyleiksi ja lopulta atomeiksi. Ja kun asiaa on tarpeeksi analysoitu, voidaan todeta, että ollaan saavutettu Ymmärrys. Ja sitten kaikilla on hyvä mieli. Itse ongelmallehan ei sitten tehdäkään mitään. Riittää, kun se Ymmärretään. Silloinhan se ei ole enää ongelma.

Otetaanpa esimerkki oman työni kautta. Esimerkki käy niin suomalaiseen kuin ulkomaalaiseen, joten nimeämme esimerkkihenkilön nimellä Antti-Pentti Abdullah. Antti-Pentti on 16-vuotias, huostaanotettu, ja sijoitettu helsinkiläiseen lastensuojelulaitokseen. Antti-Pentti Abdullah puukottaa piripäissään Helsingin keskustassa 37-vuotista merkonomia Teppo Tuppuraista keuhkoon, koska Teppo ei antanut Antti-Pentille tupakkaa, ja Tepon naamakaan ei oikein Antti-Penttiä miellyttänyt.

Ikävä juttu. Vaatii toimenpiteitä. Eikä ymmärryskoneisto jää toimettomaksi.

Perustetaan Moniammatillinen Kriisityöryhmä, joka ryhtyy puntaroimaan asiaa. Huomataan, että Antti-Pentin vanhemmat ovat eronneet pojan ollessa kaksivuotias. Isä on juoppo, ja poika on jäänyt äidilleen. Huomataan, että äidillekin häppä maistuu ja lastensuojeluilmoituksia on tehty. Onpa pari sisarpuoltakin, eri miesten kanssa. Isää ei näy kuvioissa kuin satunnaisesti. Todetaan, että poika on ollut erityisluokalla jo ala-asteella. Paha, paha juttu. Ensimmäiset lyhyet huostaanotot yhdeksänvuotiaana. On liikkunut huonossa seurassa ja mopojakin on pöllitty. Tupakkia on poltettu ja viinaakin maisteltu alun toisella kymmenellä.

Huomataan, että Antti-Pentti on sijoitettu pysyvästi laitokseen kaksitoistavuotiaana. Omahoitaja kehno on näemmä vaihtanut työpaikkaa. On pitänyt nimetä uusi. Ei ole oikein tullut sitä tarvittavaa aitoa vuorovaikutusta. Ahaa, neljätoistavuotiaana on jouduttu vaihtamaan laitosta Antti-Pentin väkivaltaisuuden takia. Eipä ole työntekijät hallinneet hommiaan. Jaa, kun katsotaan tarkemmin, niin sosiaalityöntekijätkin ovat vaihtuneet ja äidillä on mielenterveysongelmia. Tämä on selvästikin saanut Antti-Pentin juomaan säännöllisesti ja pilvenpolttokin on aloitettu 15-vuotiaana. Ja heti pian on siirrettykin sitten kovempiin aineisiin. Omaisuus- ja väkivaltarikoksiakin on tullut matkan varrella, mutta ehdollisella tuomiolla on selvitty. Ja näköjään tuossa matkan varrella on tullut pornoakin katsottua, Grand Theft Autoa pelattua ja rasvaista ruokaakin syötyä.

Nyt tapahtumaketju on selvitetty. Kaikki syyt ja taustat on tutkittu. Antti-Pentin väkivaltaisen käyttäytymisen syyt Ymmärretään. Moniammatillisella Kriisityöryhmällä on hyvä mieli. Asia on purettu ja selvitetty. Mitään ei enää tarvitse tehdä. Antti-Pentti jatkaa kylläkin väkivaltaista käytöstään. Teppo Tuppurainen selvisi leikkauksella, muttei enää uskalla liikkua kaduilla. Antti-Pentti Abdullah saa jälleen ehdollisen tuomion, sillä tuomioistuinkin tietää, että Antti-Pentti on huostaanotettu, ja hänen hyvinvoinnistaan huolehtii tarvittaessa Moniammatillinen Kriisityöryhmä.

Tässä touhussa Antti-Pentiltä viedään muuten vastuu omista tekemisistään. Kehityskulku on ollut sellainen, että Antti-Pentti ajettiin väenväkisin siihen tilanteeseen, että hänen oli pakko puukottaa Teppo Tuppuraista. Vastuu ei ole Antti-Pentillä. Hän on uhri, ja Teppo on osa uhritoimitusta. Seuraavaksi Antti-Pentti sitten onnistuu sähläämään lopultakin jonkun hengiltä.

Väkivalta on vastenmielistä. Huumeet ovat vastenmielisiä. Itse törmään niihin työssäni. Asiasta kirjoittava akateeminen ei törmää. Hän on lukenut niistä. Hänelle nämä asiat ovat vain akateemisen egon rakentamista. Hän tuntee taustat, hän tuntee tekijät. Hän osaa analysoida. Hän selvittää syyt. Hän ymmärtää. Se, mitä ongelmalle tulisi tehdä, ei ole hänen ongelmansa. Hänen ei tarvitse siivota jälkiä.

Sama kaava käy hyvin tähän monikulttuurisuuteen ja terrorismiin. Jos Mähmät äl-äl-Jotakin menee ja räjäyttää pommin, jossa minä menetän henkeni, ei minua lohduta yhtään se, että äl-äl-Jonkun tekojen motiiveja ruotii analyyttisesti joku Hämeen-Anttila (vielä siihen tyyliin että räjäytysteloitukseni oli itse asiassa omaa syytäni, kun en aikanaan ymmärtänyt, kuinka hieno ja rauhantahtoinen mies äl-äl-Jotakin oli). Minähän lykkään koiranputkea. Enkä minä ollut tehnyt äl-äl-Jollekin mitään pahaa.

Hankalista asioista on yleensäkin hirmu kivaa jauhaa analyyttistä scheissea, jos ei itse joudu niitten kanssa tekemisiin.

KIVA LEIKKII PARTISAANIA

Kevät tuo Suomen luonnolle aina mainion piristysruiskeen muuttolintujen muodossa. Tuttujen peipposten ja pääskysten lisäksi on keväisin suomalaista faunaa alkanut rikastaa myös uusien, varsinkin urbaanissa ympäristössä viihtyvien lintulajikkeitten kirjo. Keväistä kaupunki-idylliä koristavat liimatilhit, sukkahousukoppelot, punavihervästäräkit ja muut riemunkirjavat otukset.

Tämä omatekoinen ornitologiahan viittaa tietenkin näihin kaduilla riekkuviin äidin kullanmuruihin eli anarkisteihin. Allekirjoittanut on usein miettinyt, katsellessaan uutisista näitten veitikoitten esim makasiineilla suorittamia urotöitä, että mikä se saa ihmisen tuolla lailla pelleilemään ja itsensä munaamaan. Onko kyse vain siitä, että lintukirjasta karanneet tyypit ryyppäävät kadulla ja hajottavat vähän paikkoja ihan pelkästä riekkumisen ilosta, vai uskovatko nämä tyypit ihan tosissaan, että Suomea hallitsee joku fasistinen everstijuntta, jota vastaan pitää kapinoida.

Koska en pysty pääsemään punavihervästäräkin päänupin sisälle, en voi tarkoin siellä tapahtuvia mielenliikkeitä dokumentoida. Minun on tyydyttävä oletukseen. Oletan siis, että tämän anarkistipopulaation ydinjoukko (ehkä muutama kymmenen) aivan selkeästi tietää, että ei Suomi ole fasistivaltio salaisine poliiseineen ja kidutuskammioineen. Mutta he yhteisellä päätöksellä leikkivät, että näin on. Ja Suomessahan se onnistuu. Meillä on turvallista leikkiä sandinistia, koska meillä poliisi ei ammu, ei kiduta, ei edes kunnolla pamputakaan. Meillä ilmaisunvapauden nimissä voi heitellä kiviä ravintolan ikkunasta sisään ja marssia Lidliin varastamaan (”haltuunottamaan”) olutta.

Se, että poliisi saattaa hetkeksi aikaa ottaa nämä herrantertut talteen ja vähän kuulustellakin, tuo mukavaa lisäjännitystä tähän elämysmatkailuun. On tosi jännää, kun poliisi kuskaa sankaria koppiautoon (toki hellästi, ettei kannettavalle tule henkinen pipi). Siinä voi Anders, 19, nuori anarkisti kuvitella hetken aikaa olevansa ehkä jossain Latinalaisen Amerikan banaanitasavallassa, kuolemanpartion kaappaamana, matkalla kohti tuntematonta kohtaloa, kidutusta, marttyyrikuolemaa. Ja pian poliisi sitten päästää Andersin pois, ja hän voi mennä takaisin kotiinsa, ehkäpä kulttuurivasemmistolaisten vanhempiensa luo suunnittelemaan uusia suuria. Turvallisessa ympäristössä, hyvin ruokittuna.

Anders, nuori anarkisti, saattaa ehkä sielunsa silmin, kodin lämmössä, kuvitella sitä lopullisen voiton päivää, jolloin kapitalistiseen riistohallintoon tympiintynyt kansa marssii hänen perässään kohti eduskuntataloa, kaataen proletariaatin (Anders on oppinut tämän sanan lehdistä) selkänahalla rikastuneen hallinnon. Saattaapa Anders ehkä kuvitella, että juuri ennen lopullista voittoa puhkaisee riistohallinnon palkkasoturin julma surmanluoti hänen urhoollisen rintansa, ja hänen sankarikuolemansa jälkeisinä vuosina leviää maailmalle miljoonia julisteita ja t-paitoja, jossa punaista taustaa vasten on hänen mustalla painettu kuvansa.

Ja sitten Anders herää, ja laskee kissan ulos. Ei tule vallankumousta tänään, eikä huomennakaan. Ei Andersista paineta Che Guevara-tyyppisiä julisteita. Andersin halveksima tuulipukukansa ei tule hänen ajatustensa taakse, eikä hän sitä oikeasti odotakaan. On vaan niin pirun siistii leikki partisaania, sopivassa seurassa. Kun sen leikkimisen jättää puheen ja pienen kivien heittelyn tasolle. Kun jäi se inttikin käymättä, ja pyssyt ovat öljyisiäkin, kädet likaantuu.

Mitä taas tulee Andersin seurassa liikkuvaan viisitoistavuotiaaseen kapinalliseen pikkupimuun, olkoon hänen nimensä vaikka Erika, ei häneen kannata paljon vallankumouksellista painoarvoa laskea. Jos Erika olisi ollut viidentoista 1970-luvulla, hänellä olisi ollut skottiruutua päällä ja hän olisi kirkunut Bay City Rollersin perään. 1980-luvulla Erika olisi tehnyt itsestään typerän näköisen sifonkihuiveilla ja itkenyt Dingon Autiotalon tahtiin. Erikat tarvitsevat jonkun asian, millä ilmaista nuoruuden tuskaa. Aikanaan Erika vanhenee, ja huomaa, että Andershan on täysi pelle. Ja häipyy kuvioista. Ja tilalle tulee ehkä uusi Erika. Muutaman vuoden myöhemmin syntynyt.

Näitä Baader-Meinhof kokelaita katsoessaan lukija tajunnee, että vallankumous on peruttu. Tosi pitkäksi aikaa.

Eli eihän tuo porukka sitä vallankumoustaan aikaiseksi saa. Toisaalta tuskin ne edes ovat miettineet, mitä sillä vallankumouksella sitten tekisi. Koko homma on vaan kivaa partisaanileikkiä. Yhtä kaikki, tuo porukka ärsyttää. Se on tätä tyypillistä ”mä haluun”-sukupolvea. Kun kaikki on tuotu lautasella eteen, eikä minkään eteen ole tarvinnut ponnistella, niin sitten täytyy varmaankin leikkiä partisaania, että saisi edes jotain kicksiä jostakin. Mitähän muuten oikeat partisaanit, sanotaan nyt vaikka vietnamilaiset sissit olisivat tuumineet näistä tyypeistä?

Se vallankumous jää siis tulematta. Sillä elämysmatkailija-anarkisti tarvitsee järjestäytyneen hyvinvointiyhteiskunnan, että tämä yhteiskunta elättää hänet. Lisäksi hän tarvitsee länsimaisen pehmohumanistiyhteiskunnan, jotta se sallii hänen elämysmatka-anarkiansa. Todellista anarkiaa hän ei missään mielessä kestä, sillä siinä tilanteessa elämysmatkailija-anarkisti kuolisi ensimmäisenä nälkään.

Koska allekirjoittanut on itsekin ollut työelämässä pitkään, niin kaikkein eniten tässä porukassa riipii se, että he metelöivät ajavansa proletariaatin etuja. He ovat työväestön tiedostavaa etujoukkoa. Miten sellainen voi edustaa työväestöä, joka ei ole itse koskaan töitä tehnytkään? Jos tämä tiedostava etujoukko menee esmes rakennuksille, konepajaan tai telakalle antamaan veljellistä opastusta duunareille, niin kuinkahan kauan heitä siellä katsellaan? Vaan eiväthän ne mene. Siellä on tehtävä oikeasti töitä, eikä vaan puhuttava työnteosta.

Tämä porukka kehuu myös edustavansa pätkätyöläisiä. Vaan näissä riekkumismielenosoituksisissa ei taida oikeita pätkätyöläisiä näkyä. Niitten kun on oltava siellä pätkätyössä. Tämän porukan, varsinkin näitten naispuolisten jäsenten ulkonäkö on muuten silkkaa haistattelua (ehkä tiedostamatonta tosin) persaukisille. Kun näitten osallistuvien ”prolepimujen” lähestulkoon univormuna on tämä rastatukka. Katsellaanpas rastatukka.netin hinnastoja:

- dreadlocks, lyhyet 250 €
- dreadlocks, pitkät 325 €
- dreadlocks pidennyksillä 400 €

Persaukinen pätkätyöläinen ei näitä maksa. Vaan kun pappa betalar, niin ei hätää.

Tässä on työväestöä menneiltä vuosikymmeniltä. He ajoivat työväen asiaa, koska heillä oli siihen aihetta. Työ oli raskasta, päivät pitkiä ja palkat huonoja.



Tässä ei ole työväestöä. He puhuvat työnteosta, mutta eivät tiedä, mitä se on. Puheistaan huolimatta he eivät tässä tilanteessa aja työväestön asiaa, he vain varastavat olutta.

Yleensä ja erikseen: anarkomarkot, älkää menkö vappuna riekkumaan ja häiritsemään ihmisiä. Älkää metelöikö että ”reclaim the streets” ja estäkö meidän tylsän tuulipukukansan kulkemista. Loppulaskussa me kumminkin maksamme sen kadun kunnossapidon, missä te bileitänne pidätte.

Jos haluatte ihan väkisin elämyksiä ja partisaanileikkiä, niin hankkikaa värikuulapyssyt ja menkää metsään leikkimään inkkaria ja skooparia. Ja jos haluatte vielä suurempia elämyksiä, niin hankkikaapa ammatti (semmonen oikea ammatti, kaikista ei voi tulla taiteilijoita) ja yrittäkää elättää itsenne. Sittenpä ei aika riekkumiseen riitäkään. Ja ennen kaikkea: kasvakaa aikuisiksi. Yrittäkää edes.

MENITTE SITTEN UHOAMAAN

Tästä asiasta kirjoitettiinkin jo mm. mainiossa laiva on täynnä-blogissa, mutta asia ansainnee puntarointia muuallakin.

Eli pari nupopäätä on mennyt netissä jakamaan tappouhkauksia uudelle Eurooppa- ja maahanmuuttoministerille Astrid Thorsille. Typerää, perin typerää. Todennäköisesti kyseessä on ollut pari humalapäissään ollutta teiniä. Toivottavasti teinit kasvavat pian aikuisiksi miehiksi ja oppivat, että näin ei vaan yksinkertaisesti toimita. Suomalaiset ovat pääasiallisesti järkevää ja asiallista porukkaa, joka ei ammu heti jotain tyyppiä, jos sen mielipiteet eivät miellytä. Ymmärtääkseni kansallismieliset ihmiset haluavat juuri tämän vallitsevan asiantilan säilyvän.

En itsekään ole millään muotoa innostunut Astrid Thorsin valinnasta kyseiseen tehtävään. Mutta siitä huolimatta en harrasta edes mielessäni väkivaltafantasioita häntä kohtaan. Jos aihetta on, kirjoitan hänestä blogiini ja ilmaisen eriävät mielipiteeni.

Näille parille teinille voi muistuttaa, että hienoa kaverit, pelasitte valtavasti pisteitä monikulttuurisuususkovaisten pussiin, vaikka aikomus ei varmaan sellainen ollukaan. Vaikka tässä jutussa helposti tulee tämä kärpänen / härkänen-vertaus mieleen, niin tulee muistaa, että elämme maassa, jossa:

1. Somaliporukan tekemä ryöstö ja pahoinpitely (eli siis oikea, tapahtunut väkivalta) ei ylitä Hesarin ja valtamedian julkaisukynnystä. Sehän voisi antaa valheellisen viestin, että vieraanamme olevat maahanmuuttajat harjoittavat väkivaltaa suomalaisia kohtaan.

2. Parin siidereissä nettiin kirjottavan nupopään uhkailut (siis sanallinen, ei-tapahtunut väkivalta) ylittää Hesarin ja valtamedian julkaisukynnyksen, koska se antaa selvän viestin siitä, että Suomessa on äärioikeistolaista, aseelliseen toimintaan ja salamurhiin tähtäävää liikehdintää.

Monikulttuuriuskovaiset saavat suomalaisen äärioikeiston (siis kuvitellun sellaisen, eihän meillä sitä edes ole) toiminnan tuhoamisesta niin paljon moraalisäteilypisteitä, että käyvät jokaiseen tilaisuuteen kiinni kuin sika limppuun. Muistelkaapas taannoista Kajaanin pizzeriakahakkaa, jossa valtamedia teki koko kaupungista Natsi-Saksan. Eikä jälkeenpäin anteeksi pyydellyt.

Tämä valtamedia kyttää meitä kansallismielisiä ihmisiä (joihin luen noin 90 % kansasta) sillä silmällä, että kyllä niillä jossain se hakaristinauha ja natsiunivormu piilossa kumminkin on. Se vaan täytyy löytää. Voihan nuo uhkaukset olla pelkkiä trollejakin, mutta meitä katsellaan sellaisen suurennuslasin läpi, että trollitkin otetaan tosissaan.

Siksi kannattaa pysyä asiassa, ja asiallisena. Ja ennen kaikkea: kirjoittaa selvinpäin. Eipä anneta monikulttuurisuususkovaisille aihetta panna kättä korville ja hokea magdaleenaa.

MÄ LEHDEN LUIN

Minulla oli tarkoitus kirjoittaa pikku juttu Helsingin Sanomista. Jutun piti käsitellä eri aihetta, kuin tämä kirjoitus. Mutta koska mainio blogikirjoittaja Reino pisti minulle linkin Hesarin keskiviikkona ilmestyneeseen juttuun ”Maahanmuuttajat arvostelevat lastensuojelua liian kovista otteista”, niin täytyyhän sitä vähän ruotia. Verkkoversio Hesarin jutusta löytyy tuosta osoitteesta:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135226472229

ja

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135226472260

Paperiversiossa on vielä enemmän tekstiä.

Juttu on hyvä esimerkki siitä, kuinka ns. laatulehti tarjoilee mielipidekirjoituksen faktana. Puretaanpas juttua hieman. Lehdethän pelaavat mielikuvilla. Ihmiset lukevat usein jutusta vain otsikon ja muutaman rivin sen jälkeen. Otsikkohan oli: ”Maahanmuuttajat arvostelevat lastensuojelua liian kovista otteista”. Tästähän saa helposti semmoisen mielikuvan, että laitoksissa pamppu roikaa ja leuat lohkeilee. Vaan eihän jutussa sellaisesta puhuta. Juttu kertoo siitä, kun yksi inkeriläisnainen on riitauttanut lapsensa huostaanoton. Luut eivät rutise. Oikea otsikko olisi siis ollut ”Inkeriläisnainen riitautti lapsensa huostaanoton”. Jutun paperiversion alaotsikossa lukee ”Maistuu puulta, kun annetaan apua, joka tuntuu väkivallalta”. Tarkoittaako tämä sitä, että suomalaisen lastensuojelun työvälineenä on henkinen väkivalta? Rankka väite, eikä ”musta tuntuu”-jutut (tai siis yhden ihmisen sanoma juttu) vielä muuta sitä faktaksi.

Itse kyseisestä huostaanotosta: en pysty sanomaan siihen juuta enkä jaata. En ole ollut mukana tuossa huostaanotossa, enkä tunne näitä ihmisiä. Suomessa tapahtuu myös huonoin perustein tehtyjä huostaanottoja, sitä ei voi kieltää. Tämä voi olla yksi niistä. Niitä ei saisi tehdä ensimmäistäkään. Mutta tämänlaista voi sattua ihan hyvin myös suomalaiselle. Kyse ei ole mistään säännöllisestä ulkomaalaisten syrjinnästä, vaikka lehtikirjoitus niin antaa ymmärtää. Tässä lehtikirjoituksessa asian uskottavuutta heikentää se, että asianomistaja on samalla syyttäjänä, lautamiehistönä ja tuomarina. Vastapuolta ei kuulla. Mikä on luonnollista. Lastensuojelusta saa puhua kuka muu hyvänsä julkisesti, mutta ei lastensuojelun työntekijä. Heitä kun sitoo salassapitovelvollisuus.

Seuraava kohta: jälleen otsikko ”Maahanmuuttajat arvostelevat”. Tässä on kyseessä yhden maahanmuuttajan yksi tapaus jota kommentoi yksi maahanmuuttaja ja paperiversio mukaan luettuna kolme suomalaista. Silloin kun ulkomaalainen tekee väkivaltarikoksia suomalaisia kohtaan, kiljutaan kurkku suorana että ”älkää yleistäkö”. No ei yleistetä sitten niin. Toisinkaan puolin.

Varatuomari Leeni Ikonen kommentoi lehden kirjoituksessa: ”Ääritapauksissa käytöshäiriöinen nuori voidaan toimittaa pakkohoitoon, kun pitäisi paneutua esimerkiksi kouluopetuksen järjestelyihin." Ikonen vaan ei kerro, mitä nämä kouluopetuksen järjestelyt ovat. Ja millä rahalla niitä hankitaan. Tuo ns. yläkerta elää aika usein omassa akateemisessa virtuaalikuplassaan ja vaatii tehtäväksi sitä tätä ja tuota. Ja unohtaa samalla resurssoinnin. Tällä alalla resurssointi tarkoittaa lisää ihmisiä. Lisää ihmisiä tarkoittaa lisää maksettavaa palkkaa. Meidän alankin ihmisten pääelinkeino on syöminen. Se raha pitäis jostain saada, ja mistä se otetaan? Tässä lehtijutussa ulkomaalaiset nostetaan ylivertaiseen asemaan. Meidän tulisi opiskella toistasataa eri kulttuuria. Ja siihen pitäisi raha repäistä jostain puun oksalta. Eikö olisi kaikille helpompaa, että tänne tulleet opiskelisivat suomalaisen kulttuurin.

Jatketaan. Varatuomari Leeni Ikonen kommentoi huolissaan, että: "Lastensuojelussa on pohjatonta tietämättömyyttä ja asennevammaisuutta maahanmuuttajia kohtaan. Koko järjestelmän asennekulttuuri on huolestuttava". Mia Pöllä vaatii lastensuojeluun pikaisesti lisää erilaista kulttuuria ja mentaliteettia ymmärtäviä työntekijöitä. Komeita, komeita lauseita. Vaan mitä he niillä tarkoittavat? Jotain muutostahan he ehdottomasti ovat vailla.

Mietitäänpä nyt sitten, että mitä näitten ”erilaista kulttuuria ja mentaliteettiä ymmärtävien työntekijöitten” kuuluisi sitten itseasiassa tehdä? Lastensuojelun sosiaalityöntekijä ei tee huostaanottopäätöstä venäläisestä, somalialaisesta tai suomalaisesta nuoresta kulttuurin, kielen tai uskonnon perusteella tälläkään hetkellä. Huostaanotot tehdään pääosin seuraavista syistä:

1. Pitkään jatkuva koulunkäymättömyys. Suomessa on oppivelvollisuus.

2. Jos puutteet lapsen huolenpidossa tai kodin olosuhteet vaarantavat lapsen terveyden ja kehityksen. Yleensä tämä tarkoittaa ajelehtimista ja rajojen puutetta.

3. Jos lapsi vaarantaa terveytensä ja kehityksensä käyttämällä päihteitä.

4. Jos lapsi vaarantaa terveytensä ja kehityksensä tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon.

Näistä syistä tehdään valtaosa huostaanotoista. Elleivät avohuollon tukitoimet riitä. Ja ne eivät yleensä valitettavasti riitä. Hesarin jutussa puhutaan yhdestä tapauksesta ja tehdään siitä koko alaa koskevat johtopäätökset.

Ja nyt sitten kysymys: huostaanotot tehdään noilla perusteilla. Jos sosiaalityöntekijä onkin sitten koulutettu ”erilaista kulttuuria ja mentaliteettia ymmärtäväksi työntekijäksi”, niin mitä kohtia hän tuosta listasta jatkossa katsoo sormien läpi? Ja millä perusteella?

Mennäänpä sitten organisaatiossa alemmaksi ja koulutetaan meidät ohjaajat ”erilaista kulttuuria ja mentaliteettia ymmärtäviksi työntekijöiksi” Lastensuojelulaitoksiin sijoitetuille nuorille tarjotaan, ja heiltä vaaditaan paikasta riippumatta seuraavanlaista perussettiä:

1. Pidä yllä säännöllinen vuorokausirytmi. Mene ajoissa maate, että jaksat herätä ajoissa. Syö säännöllisesti ja terveellisesti. Hoida hygieniasi ja pidä muutenkin huoli itsestäsi.

2. Käy säännöllisesti koulua.

3. Älä käytä päihteitä.

4. Opettele käytöstavat ja suhtaudu kunnioittavasti muihin ihmisiin. Älä haistattele, älä huorittele.

5. Älä käytä väkivaltaa ongelmien ratkaisemiseksi.

Mitä noista viidestä kohdasta voi ”erilaista kulttuuria ja mentaliteettia ymmärtävä” ohjaaja katsoa sormien läpi? Ja millä perusteella?

Noin tuo työ vaan menee. Ei tuota pysty muuttamaan, vaikka ymmärtäisi kuinka paljon. Miksi siis tuollainen lehtikirjoitus? Tossahan kirjoitetaan jostain (sitä kuuluisaa) rakenteellista väkivaltaa käyttävästä fasismiin päin kallellaan olevasta organisaatiosta. En minä ainakaan ole semmosessa töissä. Oliko kyse vaan siitä, että joku halusi, ja sai bongattua itselleen tolkuttoman määrän niitä moraalisäteilypisteitä?

PS. Vielä raha-asiaa. Huostaanotetun nuoren hoito maksaa lastensuojelulaitoksissa tommoset 150 - 300 euroa per vuorokausi. Siis per vuorokausi. Eli vuodessa noin semmoset 55.000 - 110.000 euroa. Erityisosastoissa ja hyvin hankaliin nuoriin keskittyneissä paikoissa hinta on vielä korkeampi.Rahaa on sosiaalihuollollakin rajoitetusti, joten ei niitä sijoituksia ihan piruuttaan tehdä. Ennemmin ne jää rahan takia tekemättä. Ja kun tuota rasistikorttiakin sopivasti heilutellaan, niin nimenomaan ulkomaalaisten kohdalla niitä jää tekemättä. Seurauksia voi jokainen katsella esim Helsingin keskustassa.

MONIKULTTUURISUUS JA LASTENSUOJELU

Monikulttuurisuutta ja sen vaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan ja elämänmenoon on käsitelty useissa lähteissä monelta eri kantilta, mutta sen vaikutuksista lastensuojeluun ei olla pahemmin julkisuudessa puntaroitu. Asiaan vaikuttaa tietenkin se, että lastensuojelun parissa toimivat sosiaalityöntekijät ja lastensuojelulaitosten henkilökunta toimii salassapitovelvollisuuden alaisena, eikä voi suuresti asiaa kommentoida. Tämä koskee tietysti minuakin, olen toiminut useissa laitoksissa ohjaajana jo parinkymmenen vuoden ajan. Nimiä ja paikkoja ei voi paljastaa, mutta yritän yleisluontoisella tasolla valottaa tilannetta.

Lastensuojelutyö on tietysti ajan myötä muuttunut ilman sinne pakattuja ulkomaalaisiakin. Vielä 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa oli laitosten asiakaskunta ns. vanhan tyylin kusipäitä, jotka tarvitsivat kuria ja järjestystä. Sen jälkeen alkoi lisääntyä psykiatrisesti oireilevat asiakkaat, joiten määrä on jatkuvassa kasvussa. Itse asiassa en ole varma, ovatko tapaukset sinänsä sen psykiatrisempia kuin ennenkään, mutta kun on keksitty näitä hienoja diagnooseja kuten MBD (minimal brain dysfunction), ADHD (attention-deficit hyperactivity disorder) ja TFDTHBIY (that freaking diagnosis that has not been invented yet), niin onhan niitä käytettävä. Samalla saadaan työllistettyä psykologeja, niitä kun koulutetaan aivan liikaa.

1990-luvun alussa alkoi sitten maahamme saapua väkeä muualta. Siihen asti ns. kulttuurivaikutteita tarjosivat vain mustalaiset. Tämän jälkeen olen työssäni törmännyt venäläisiin, virolaisiin, somaleihin, moldovalaisiin, kongolaisiin, gambialaisiin, pakistanilaisiin, arabeihin, turkkilaisiin, kurdeihin, vietnamilaisiin, thaimaalaisiin ja myös inkerisuomalaisilla papereilla tulleisiin tyyppeihin, joitten ulkonäkö ja puhuttu kieli on vaihdellut suomensukuisista jonnekin tadzhikkeihin asti. Inkerinsuomalaisuus on laaja käsite. Näitten puhtaitten kansallismääritysten lisäksi on vastaan tullut paljon sekahedelmäsoppaa, jossa äiti on suomalainen ja isä sitten jotakin etnisesti rikastuttavaa kansallisuutta.

Puuttumatta nyt siihen, mitä ajattelen eri kansallisuuksista, valotan sitä, kuinka vaikuttaa ulkomaalaisen nuoren ilmestyminen normaaliin lastensuojelulaitoksen osastoon. Osastollahan on paikasta riippuen 5 - 8 nuorta. Osastolla pyritään kasvattamaan sinne sijoitetuista, yleensä moniongelmaisista nuorista jonkin sortin veronmaksajia, tai edes suht harmittomia sossun luukulla kävijöitä. Ulkomaalaisen (erityisesti islamilaisesta maailmasta tulleen plus tähän kategoriaan voi laskea myös Suomen mustalaiset) ilmestyessä osastolle, lakkaa suomalaisten nuorten hoito välittömästi ja he ovat siitä eteenpäin osastolla vain säilytyksessä. Osastoilla ei ole ohjaajia liiaksi asti ja henkilökunnan työpanos menee vastedes yhden mätäpaiseen hoivaamiseen.

Miksi näin?

Syitä on useita. Ensinnäkin osastolle tulleet kulttuurinrikastajat ovat heitä ympäröivän ymmärryskoneiston kautta oppineet sen, että he ovat jotakin enemmän kuin suomalaiset. He ovat erikoisasemassa. Rasistikortin käyttö on opittu varhaisessa vaiheessa ja sitä käytetään ihan missä mieleen juolahtaa. Ja valitettavasti moni työntekijä sitä korttia säikähtää.

Toiseksi, he eivät ole suomalaisia. He eivät ole suomalaisia rodullisesti eivätkä arvomaailmaltaan. Heitä ei kiinnosta olla suomalaisen yhteiskunnan jäsenenä. Heitä kiinnostaa vain se, kuinka he voivat suomalaista yhteiskuntaa lypsää. Jälleen kerran asia korostuu islamilaisesta kulttuurista tulevien kohdalla. Heidän arvomaailmassaan suomalaiselta nuorelta viety kännykkä ja pieni pahoinpitely päälle ei ole millään lailla väärin. Mikäli tähän asiaan puututaan ja tuollainen toiminta estetään, he ovat aidosti loukkaantuneita. He ovat oppineet sen, että suomalainen ymmärryskoneisto pitää suomalaisuutta huonona ja hävettävänä asiana. Heidän ns. syrjäytymisensä ei johdu mistään valtaväestön nuivasta asenteesta. Se on heidän oma valintansa.

Ja valitettavasti laitosten lälly linja tukee tätä toimintaa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun Abdelkader on ryöstänyt ja hakannut suomalaisen nuoren, niin laitoksessa voivotellaan, kuinka me voisimme auttaa Abdelkaderia hänen pahassa olossaan. Sille ei hirveästi panna painoa, kuinka jaksaa se turpaansa saanut nuori.

Islamilaisesta kulttuurista tulleitten kohdalla korostuu suurena ongelmana myös suhtautuminen naisiin. Naispuolinen ohjaaja ei ole heille yhtään mitään. Sellaisen käskyjä ei tarvitse totella, ja yleensäkin naisen esittämä käsky miehelle on jo synti itsessään. Isokokoista suomalaista miestä nämä tyypit kyllä uskovat, ihan silkalla voiman uhalla, mutta (ehkä jonkun yllätykseksi) lastensuojelulaitosten henkilökunta on nykyisin varsin naisvaltaista (joka on suuri moka jo itsessään, mutta valitettavasti nykyisin katsotaan sokeasti koulutusta, varsinkin julkishallinnollisella puolella, jossa 24-vuotias pimu menee työnhaussa sosionomin papereillaan ohi 42-vuotiaan kokemusta vuosia hankkineen miehen, jolla on vain kouluasteen pätevyys).

Alan liiallinen naisvaltaisuus on seuraava ongelma, myös suhteessa islamilaisiin kulttuurinrikastuttajiin. Siitä päästään laitoksissa tuttuun ongelmakohtaan eli pelko / hoidollinen selitys. Naisohjaaja ei yleensäkään uskalla panna kovaa kovaa vastaan (koskee myös suomalaisia nuoria) yksinkertaisesti siitä syystä että hän pelkää. Pelon tunnustaminen julkisesti taas on mahdotonta, joten seurauksena on suuri määrä hoidollisia selityksiä tyyliin ”tein hoidollisen ratkaisun”, ”käytin tervettä järkeä” tai esmes ”sääntöjen orjallinen noudattaminen ei tue nuoren kasvua ja kehitystä”. Seurauksena on sitten osastolla nuorten anarkia, jossa kukkona tunkiolla on röyhkein ja härskein ja valitettavasti se usein on tämä meidän kulttuurinrikastuttaja. Kulttuurinrikastuttajamme sitten vahvistaa valtaansa osastolla uhkaamalla nuoria kaveriporukoillaan. Varsinkin somaleille tämmönen mano i mano-matsaaminen on perin vierasta. heillä on kunnia-asiana hakata hankala tyyppi mahdollisimman suurella porukalla.

Suurella porukalla nautitaan myös Suomi-neidon suloista. Ulkomaalaisten tekemistä joukkoraiskauksista on ruvettu yleisemmin puhumaan vasta viime aikoina (tosin valtamediahan vieläkin puhuu niistä yksittäistapauksina. Missä vaiheessa poikkeuksesta tulee käytäntö?). Lastensuojelun puolella nämä asiat olivat tuttuja jo 1990-luvulla. Varsinkin laitoksiin sijoitetut nuoret tytöt ovat alttiita kokeilemaan kaikenlaista ja ikäväkseen he monesti huomasivat, että treffit Hassanin kanssa (pienellä hatkareissulla esmes) tarkoittikin automaattisesti treffejä myös Abdelkaderin, Ismailin ja Mahmoudin kanssa. Ja nämä treffit eivät rajoittuneet pieneen suuteloon, eikä tytön mielipidettä kysytty.

Miksi näistä raiskauksista ei sitten olla sen suuremmin puhuttu? Syitä on pari. Ensinnäkin lastensuojelulaitokset ovat mielellään vaienneet näistä asioista, ihan samasta syystä kuin koulutkaan eivät mielellään tunnusta, että koulukiusaamista tapahtuu. Maine menee. Toinen syy on se, että laitoksiin sijoitetut tytöt eivät ole ihan tyhmiä. He tietävät, että mikäli he tekevät rikosilmoituksen tästä roskaporukasta, heitä ei suojele kukaan. Poliisi ei ehdi, eikä jonkin lastensuojelulaitoksen työntekijän henkilökortti ole näissä piireissä varsinainen pelote.

Varsinainen suorittavan tason henkilökunta laitoksissa on kyllä hyvin realistista koko tämän asian suhteen ja toivottaisi kulttuurinrikastuttajat mielellään vaikka Vladivostokiin. Laitoksissa kun on myös suomalaisia nuoria, joitten eteen vielä huvittaisi tehdä työtäkin. Laitosten ja virastojen johto vaan valitettavasti on akateemisen koulutuksen saaneita, useimmiten hiukka vasemmistohumanistisesti suuntautunutta väkeä. He eivät törmää näihin ongelmiin kuin paperilla, ja silloin on maalla helppo olla viisas, kun merellä tuulee. Ongelmana lastensuojelussa (niin kuin kai hyvin monella alalla) on se, että jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa, on vika käytännössä.

Ja muutosta parempaan on turha odottaa. On jotenkin rahvaanomaista satsata työntekijöihin, jotka pistäisivät tätä abäläwäbäläporukkaa kuriin. Ja valitettavasti lastensuojelu alana tarjoaa ikävän paljon akateemisia suojatyöpaikkoja. Kun maistereita koulutetaan aivan liikaa, onhan heille tarjottava ns. koulutusta vastaavaa työtä jostain. Näin ollen on ilmiselvää, että lastensuojelu tarvitsee hallintojohtajia, hallinto- ja kehittämisjohtajia, projektipäällikköjä, arviointipäällikköjä, hallintopalvelupäällikköjä, henkilöstöpäällikköjä, kehittämispäällikköjä, sijaishuollon aluekehittäjiä, erityissuunnittelijoita, strategiapäällikköjä, tulosaluejohtajia, tulosaluesihteereitä, ryhmäpäälliköitä ja henkilöstövisiosuunnittelijoita.

No, ei lastensuojelu tietysti ihan ainoa ala ole, jossa akateemisia suojatyöpaikkoja tarjotaan. En ole esimerkiksi ihan varma, että onkohan Helsingin yliopiston queer-tutkimuksesta ja heteromelankoliakursseista loppujen lopuksi pirunkaan hyötyä kellekään.

Kirjoitukseni taisi olla hieman sekava, ja asiasta toiseen hyppivä. Vaan jos kiteyttäisin lukijalle jonkinlaisen loppupäätelmän: Kun luette jostain iltalehdestä alaikäisistä ryöstelevistä somaleista, ja jutussa kirjoitetaan, että heidät on siirretty lastensuojeluviranomaisten huostaan, niin älkää kuvitelko, että ongelma olisi ratkennut. Nykylaitokset ovat sen verran lällyjä, että tämmöisille tyypeille ne ovat lähinnä nuorisorikollisuutta ylläpitäviä ja edistäviä paikkoja. Lisäksi systeemi on pirun epäreilu. Laitoksiin sijoitetut suomalaiset nuoret eivät kuitenkaan ole ihan tyhmiä. He tajuavat aivan hyvin, että tämä monikulttuurisuus on tuonut laitoksiin oman erityisryhmän, jolla on ihan omat sääntönsä (lue: ei sääntöjä).

Joku kukkahattuinen nännisti-lellisti voi tietysti tuomita koko kirjoituksen ihan perättömänä. Mutta olen kuitenkin tehnyt ohjaajan työtä laitoksissa jo parikymmentä vuotta, niin Helsingissä kuin maakunnassakin. Kyllä siinä asioihin jonkinlainen perspektiivi tulee.

PS. Ongelmat, joista kirjoitin esiintyvät pääosin julkishallinnollisissa laitoksissa. Yksityisellä puolella on vielä yritystä, eritoten tuolla pohjoisen suunnassa. Kaikki kunnia heille.

HELSINGIN ITSEILMAISULAUTAKUNNAN KOKOUS, JONAIN PÄIVÄNÄ LÄHITULEVAISUUDESSA

Läsnä:

Lautakunnan puheenjohtaja Ann-Margit Schroderus, 52 v, kotirouva, (RKP)
Itseilmaisusihteeri Anna-Ilmeera Tykkyläinen, 38 v, fil.maist (feministinen folkloristiikka), (Vihr.)
Matti Virtanen, 43 v, LVI-teknikko, (sit)
Jutta Yrhenius, fil.maist (naistutkimus & heteromelankolian analyysi), (vihr)
Maila Uilola, 23 v, fil.yo (kasvatussosiologia & kansainvälisyyskasvatus), (SDP)
Abdelkader Hassan-Hassan, 33 v, vapaakansalainen, (vas)

Puheenjohtaja Ann-Margit Schroderus (RKP) aloittaa kokouksen:

- Hyvää iltaa kaikille, kaikki asianosaiset ovatkin näemmä jo paikalla. Pitemmittä puheitta annan puheenvuoron itseilmaisusihteeri Anna-Ilmeera Tykkyläiselle.

Anna-Ilmeera Tykkyläinen (Vihr.):

- Kiitos, Annis. Tällä kertaa esityslistalla on vain yksi käsiteltävä asia. Tosin Alppilan sotainvalidien taidekerho oli myös pyytänyt kahdensadan euron avustusta öljyväreihin, mutta tiukassa taloudellisessa tilanteessa näen esittelijän ominaisuudessa, että meidän on kertakaikkiaan pakko priorisoida.

Matti Virtanen (sit):

- Hetkonen, onko tuo kaksisataa euroa nyt vanhoille papoille liikaa? Eiköhän veteraanit ole taidetuokionsa ansainneet? Ja lautakunnan budjettihan on 32 miljoonaa euroa, ja mikäli vielä suunniteltu kolmen miljoonan siirto mielenterveyspalveluista toteutuu, niin silloinhan…

Anna-Ilmeera Tykkyläinen (Vihr.):

- Me kaikki olemme kyllä tietoisia lautakunnan jäsenen Virtasen militaristisesta maailmankuvasta! Pyydän että puheenjohtaja käskee Virtasta lopettamaan asiattomuutensa!

Puheenjohtaja Ann-Margit Schroderus (RKP)

- Virtanen häiritsee kokousta. Pyydän, ettei Virtanen häiritse esittelijän työtä. Esityslistan ulkopuolisia asioita käsitellään kohdassa Muut Asiat.

Matti Virtanen (sit):

- Pyydän anteeksi.

Anna-Ilmeera Tykkyläinen (Vihr.):

- Kiitos. Niin meillehän on tullut avustuspyyntö, Helsingin Pasifistiset Militanttianarkistit aikovat pitää mielenosoitus- ja kansankapinointitapahtuman joskus ensi viikolla. He pyytävät avustusta seuraaviin kohteisiin…

Matti Virtanen (sit):

- Puheenjohtaja, pyytäisin täsmennystä.

Puheenjohtaja Ann-Margit Schroderus (RKP)

- No jos Virtanen välttämättä tahtoo.

Matti Virtanen (sit):

- Ovatko nämä isänmaan toivot ilmoittaneet tarkemman ajankohdan mielenosoitukselleen? Ymmärtääkseni ne on ilmoitettava poliisiviranomaiselle.

Jutta Yrhenius (vihr):

- Niin tota mä niinku pystyn valottaa tota jutskaa. Mä kun oon itte aktiivijäsen anarkofeministeissä ja meillä on aika paljon niinku semmost yhteist kansalaisaktivisiota anarkistien ja muitten sillai tiedostavien piirien kanssa. Me mielletään, et tollanen ilmoitusvelvollisuus sotii meidän ilmaisunvapautta vastaan ja se on vaan osa tollast patriarkaalista salajuonta, jolla pyritään saamaan tiedostavat ihmiset sellaseen muottiin, johon ne ei niinku haluu kuulua. Ei ihmistä voi pakottaa mihinkään, ei varsinkaan mikään seksistinen poliisiviranomainen.

Maila Uilola (SDP):

- Joo kyl spontaanius on sillai tärkeetä, hihihi.

Puheenjohtaja Ann-Margit Schroderus (RKP)

- Näen että Virtasen kysymys on nyt turhaa yksityiskohtiin puuttumista. Kyllä meidän on tässä lautakunnassa nimenomaan mietittävä keinoja, jolla tukea kansalaisaktivismia, sen sijaan että rajoittaisimme sitä muotoseikkoihin viitaten. Sihteeri on hyvä ja jatkaa.

Anna-Ilmeera Tykkyläinen (Vihr.):

- Kiitos. Aktivistit pyytävät 8.000 euroa siihen, että mielenosoituskulkueen mukana kulkee viisi autoilla vedettävää bajamajaa. Perusteena on se, että mielenilmauksessa nautitaan olutta ja muita virvokkeita ja intimiteettisuojan vuoksi aktivistit haluavat suljetut WC-tilat. Viisi erillistä bajamajaa tarvitaan siksi, että niitä tarvitaan useitten sukupuoli-identiteettien mukaan. Yksi miehille, yksi naisille, yksi trans- ja queer-piireille, yksi täysin neutraaleille ja yksi varalle, jos joku uusi määritelmä löytyy ennen mielenosoitusta. Lisäksi he pyytävät että kaupunki järjestää vetoautot ja ajavan henkilökunnan sekä siivoojat, jotka pudistavat bajamajat jokaisen käyttökerran jälkeen.

Maila Uilola (SDP):

- Joo, toi on ihanan spontaania, hihihi, kannatan ehdotusta.

Matti Virtanen (sit):

- Hei hetkinen. Tuohan on ihan älytön ehdotus. Ja mitä vastaan ne edes osoittaa mieltä? Eihän tossa hakemuksessa puhuta siitä mitään.

Maila Uilola (SDP):

- Hei Matti, kyllä sulla nyt menee puurot ja vellit sekasin.

Matti Virtanen (sit):

- Täsmentääköhän lautakunnan jäsen Uilola mitä hän tässä tapauksessa tarkoittaa velleillä ja puuroilla? Liittyvätkö nämä viljatuotteet jotenkin käsiteltävään asiaan, vai onko kyseessä Elovena-mainos?

Maila Uilola (SDP):

- Vittu-sä-oot-tyhmä! Sä et tajuu mitään!

Matti Virtanen (sit):

- Ja vielä pyytäisin Uilolaa täsmentämään, millä hän perustelee tämän äkillisen älyllisen ylemmyytensä?

Maila Uilola, (SDP):

- SÄ OOT INHOTTAVA! Mä en haluu kuunnella sua!
(Uilola laittaa kädet korvilleen ja alkaa kovaan ääneen hokea magdaleenaonpikkunentyttömagdaleenaonpikkunentyttö…).

Abdelkader Hassan-Hassan (vas):

- Mitta puhu. Ei tulkki paikka asti. Jumarra. Mika laulu tama? Onkko rukkous nyt aika?

Jutta Yrhenius (vihr):

- Kyllä sun Matti pitäis niinku hävetä, kun loukkaat Mailaa tolla tavalla. Maila on tiäks älyllisesti suuntautunut nuori nainen, eikä tollanen neandertaalin älyllä varustettu kävelevä dildo saa kyseenalaistaa akateemista sivistystä hankkivan naisen selkeää ja kiistatonta älyllistä ylemmyyttä. Se on selvää henkistä väkivaltaa ja sä uhkaat olemuksellas tiätsä myös fyysisellä väkivallalla. Koko toi sun asenne ja olemus huokuu väkivaltaa naista kohtaan. Sä oot ihan eksplisiittisesti sika. Mut ethän sä sitä voi niinku ymmärtää, kun et varmaan oo ees lukenu Eva Lundgrenin könvåldet-teoriaa. Sen lukeminen tekis sulle hyvää, niin osaisit edes käyttäytyä ja jos et osaakaan, niin osaisit ainakin hävetä. Sä lyöt vaimoos. Ihan varmasti. Tunnusta pois.

Matti Virtanen (sit):

- No tunnustetaan pois, niin pääsee asia eteenpäin. Vaikka jotenkin loukkaushakuinen taisi olla nimenomaan lautakunnan jäsen Yrheniuksen puheenvuoro. Mutta asiaan. Vastustan ehdotusta. Peruste: anarkistit haluavat tulla juomaan appelsiinikiljunsa julkiselle paikalle ja hajottaa siinä sivussa muutamia ikkunoita, ja meidän pitäisi maksaa kahdeksan tonnia siitä ilosta että ne eivät kuse nurkkiin. Ja edelleenkään meillä ei ole tietoa, että mitä hittoa tolla mielenosoituksella vastustetaan.

Abdelkader Hassan-Hassan (vas):

- Mita? Nurkki kusta. Ma kusse kotona nurkka. Ei tykka Allah vette pissi. Naapuri valitta haju. Rassisti paska. Syrji mina kulttuuri.

Jutta Yrhenius (vihr):

- Sä saat Matti varmaan jotain niinku sairasta nautintoo tosta, kun sä etit aina asioista kaiken niinku negatiivisen. Exä niinku tajuu, et ei tollasta tapahtumaa voi kahlita jonkun tietyn asian vastustamiseen. Sekin on niinku sellast patriarkaalista muotittamista. Aktivistit on etujoukkoo, ja ne reagoi asioihin reaaliajassa. Ei niinku proletariaatin asiaa voi ajaa ajatukset kahlittuna. Sä et pysty käsittään prekariaatin ja työläisten asiaa kokonaisvaltaisesti. Sulla ei kertakaikkiaan oo siihen akateemisen koulutuksen tuomaa perspektiiviä.

Matti Virtanen (sit):
- Kieltämättä ei ole tuota perspektiiviä. Siitä työelämästä on tietysti kyllä kokemusta parikymmentä vuotta.

Anna-Ilmeera Tykkyläinen (Vihr.):

- Puheenjohtaja! Virtanen koettaa vaan jarruttaa asiaa takertumalla toisarvoisiin ja epä-älyllisiin yksityiskohtiin. Emmekö voisi äänestää!

Puheenjohtaja Ann-Margit Schroderus (RKP)

- Julistan keskustelun päättyneeksi. Äänestämme asiasta.

(Äänestystulos: yksi esitystä vastaan, kaikki muut puolesta)

Puheenjohtaja Ann-Margit Schroderus (RKP):

- Äänestyksessä on ehdotettu avustuspyyntö hyväksytty. Siirrytään kohtaan muut asiat.

Matti Virtanen (sit):

- Puheenjohtaja, ehdotan, että Alppilan sotainvalidien avustuspyyntö otetaan käsiteltäväksi.

Maila Uilola, (SDP):

- Onks sun pakko jauhaa noita sotajuttuja? Mitä tekemist tolla on spontaanin itseilmaisun kanssa?

Matti Virtanen (sit):

- Ilman noita miehiä olisi lautakunnan jäsen Uilolankin spontaanit itseilmaisut perin vähissä. Kyllä he ansaitsevat…

Maila Uilola (SDP):

- SIKA! MÄ EN HALUU KUUNNELLA SUA! Magdaleenaonpikkunentyttömagdaleenaonpikkunentyttö…

Puheenjohtaja Ann-Margit Schroderus (RKP):

Pyydän Virtasta lopettamaan asiattoman käytöksensä. Asia ei ole esityslistalla, eikä sen käsittely saa kannatusta muilta. Onko muita käsiteltäviä aiheita?

Abdelkader Hassan-Hassan (vas):

Joko kokkouspalkka raha tasku? Ma halu lisa. Ei tulkki paikka kokous. Ma tulkka itte itte. Ma olla suuri apu kokous. Maksa tulkkipalkka myos. Muuten rasisti.

Puheenjohtaja Ann-Margit Schroderus (RKP):

- Voi, näinhän se onkin. Minä hoidan, että saatte sekä kaksinkertaisen kokouspalkkion että tulkin palkkion. Jos ei muuta ole, päätän lautakunnan kokouksen tähän.

(15 min. myöhemmin)

Maila Uilola (SDP):

…magdaleenaonpikkunentyttömagdaleenaonpikkunentyttö…
...hei, missä te kaikki ootte?

Miksi Yrjöperskeles-blog?

Siksi, että sananvapaus ei Suomessa toteudu. Niin lehdet, televisio kuin radiokin suoltaa jatkuvasti monikulttuurisuususkontoa. Meille syötetään jatkuvasti nännistis-lellististä evankeliumia, jonka mukaan tänne loisimaan ja rötöstelemään tulleet ammatti- ja taparikolliset ovat tärkeämpiä kuin me. Meidän on keskitettävä 50 % elinvoimastamme heidän elättämiseen ja ymmärtämiseen ja toiset 50 % sen anteeksipyytämiseen, että yleensä olemme olemassa.

Tilanne muistuttaa huomattavasti 1970-lukua. Silloin oltiin rähmällään Suuren ja Mahtavan edessä. Neuvostoliitto oli ihan oikeasti kaikkien kansojen ja eritoten Suomen suuri ystävä. Neuvostoliiton rauhanarmeijan luoti teki vähemmän kipeetä kuin NATOn sotapyssyjen.

Tilanne ei kuitenkaan ole aivan samanlainen. 1970-luvulla ei ollut internetiä. Silloin turvat saatiin oikeasti tukittua. Se, mitä lehdet eivät kerro, kerrotaan netissä. Asiaa, kansallismielisesti katsovaa sellaista, löytyy jo monesta suunnasta. Jussi Halla-ahon kirjoitukset, Reinoblog, Tuuli-blogi, Laiva On Täynnä ja Kullervo Kalervonpoika noin esimerkkinä.

Tarjoaako Yrjöperskeles-blog mitään varsinaisen uutta? Tuskinpa. Lastensuojelutyöstä saamani pitkäaikainen työkokemus on tietysti osa-alue, johon pystyn erikoistumaan ehkä monia muita kirjoittajia enemmän. Mutta pääasia on se, että kirjoittajien määrä kasvaa. Sitä mukaa kasvaa myös lukijoitten määrä. Ja sitä mukaa useampi hoksaa sen, että meitähän on kusetettu.

Internet voi toimia poliittisena välineenä myös meillä. Jussi Halla-ahon ensikertalaiseksi suuri äänimäärä vaaleissa (harmi, että mies ei päässyt eduskuntaan) perustui pitkälti netin kautta välitettävään tietoon. Yrjöperskeles-blog pyrkii omalta osaltaan edistämään asiaa. Suomalaisten asiaa. Tämä on kumminkin melko mukava maa, ja sen mukavuuden ovat aikaansaaneet juuri suomalaiset. Ja suomalaisten eteen kannattaa edelleenkin tehdä työtä. Jos ei muuta, niin piestä suutaan netissä.