IKKUNAN ÄÄRELLÄ

Elettiin Nyhtänköljässä erästä 1970-luvun talvea. Siinä Kekkosen valtakunnassa jossa elämän tunnussa oli syvä luottamus tulevaisuuteen. Elettiin kuin kansakunnan pitkälle edennyttä aamupäivää jossa ei osattu vielä kuvitellakaan kuinka kirkkaaksi auringonpaiste vielä joskus tulisi. Eteen- ja ylöspäinmenon tuntu oli lähes kaikkialla.

Joskaan ei aivan kaikkialla. Joissain paikoissa aika alkoi pikkuhiljaa pysähtyä ja kello raksutti enää menneitä vuosia. Yksi niistä paikoista oli kunnan keskustan reunamilla sijaitseva pieni puutalo joka erottui ohimenevälle tielle hangen keskeltä ja metsän reunasta. Talo ei ollut sodan jälkeen rakennettuja rintamamiestaloja vaan se oli tehty jo kauan aikaisemmin. Pieni kooltaan ja vain yksikerroksinen. Talon rappusten edessä oli vanha nainen joka oli käynyt hakemassa kolme ämpärillistä vettä tien vieressä sijaitsevasta kunnan vesipisteestä. Ämpärit hän oli työntänyt talolleen vesikelkalla ja nosteli niitä nyt yksi kerrallaan sisään. Aikanaan niitä olisi noussut kaksi kerralla mutta ikä teki tehtävänsä eikä selkä tahtonut enää suoristua itsestäänkään.

Silti nainen oli tyytyväinen. Taloa saattoi joku pitää askeettisena. Yksi pienehkö olohuone jossa oli pieni sohva sekä heteka johon oli vaihdettu vaneripohja. Sitten oli keittiö jossa oli pieni ruokailupöytä, vanha rautaliesi sekä siihen kuuluva leivinuuni jonka pesä oli keittiön puolella ja muuri puolestaan olohuoneen puolella. Olohuoneessa oli lisäksi yksi sähköpatteri ja keittiössä kaksipisteinen sähkölevy. Vesi oli kantovesi eikä talossa ollut viemäröintiä. Samoin kuin ei sisä-wc:tä. Ulkohuussi oli lähellä, yhdistetyssä liiteri- ja varastorakennuksessa. Talon toisessa päässä oli hyvälöylyinen sauna muuripatoineen ja vatipesuineen. Samassa saunassa nainen pesi pyykkinsä vieläkin käsin. Olipa talossa luksuksena vielä keittiössä sijaitseva jääkaappi ja olohuoneessa vanha putkiradio ja mustavalkoinen televisio.

Kauppa-asiatkin sujuivat mukavasti sillä kilometrin päässä sijaitsevassa lähikaupassa oli lähetyspoika. Nainen soitti kerran viikossa kauppaan ja lähetyspoika toi pahvilaatikossa sen, mitä nainen tarvitsi. Eikä se ollut paljoa. Aika ajoin hän kävi kaupassa maksamassa piikkinsä. Potkurilla kulkien. Kesällä siinä oli pyörät alla. Joskus hänen poikansa heitti hänet autollaan kaupalle. Poika käytti häntä myös keskustassa. Lähinnä siksi että hän kävi nostamassa pankista eläkkeensä käteiseksi.

Kyseinen vanha nainen ajatteli että talossa oli kaikki, mitä hän tarvitsi. Ei se ollut askeettinen, vaan viihtyisä. Ennen kaikkea se oli koti. Hän oli nähnyt aikanaan kapinan, tuntenut pelon ja nälän joka pienen tauon  jälkeen jatkui sodilla jotka tekivät hänestä lesken ja köyhän yksinhuoltajan. Sota ja pelko loppui aikanaan, nälkäkin kaikkosi mutta köyhyys ja raskas työ teollisuussiivoojana jäi. Kunnes työn ies muuttui sairaseläkkeeksi hieman ennen varsinaista eläkeikää. Kaiken koetun myötä nainen tiesi että mitään ei tullut ottaa itsestäänselvyytenä ja toimeen tuleminen oli itsessään jo rikkautta. Sillä, joka piti hänen elämäänsä köyhänä  oli vielä hyvin monta askelta omassa elämässään otettavana ja opittavana.

Kaiken tarvittavan lisäksi hänellä oli ystävänsä. Oli hänellä tietysti sukuakin mutta pääosa oli kaikonnut muualle eikä paikkakunnalle jäänyt poika voinut jatkuvasti täällä hypätä. Heillä oli oma elämänsä. Mutta ne ystävät, joita hän aikoi taas pian katsella olivat aina uskollisesti paikalla. Samalla kun nainen haki vettä oli liedessä ollut valmis tuli palamassa ja sillä hän keitteli maittavat kahvit vanhalla kuparipannulla. Kahvipannun hän asetti keittiön pöydälle joka sijaitsi ikkunan vieressä ja laittoi kahvimyssyn sen päälle. Pöydällä oli jo valmiiksi pienessä astiassa sokerikorppuja jotka löytyivät kuivatavaraa sisältävästä pienestä komerosta. Hiirethän siellä tuppasivat aika ajoin mellastamaan mutta kun kaiken pakkasi matkan varrella kertyneisiin peltirasioihin niin juhlat jäivät hiiriltä pitämättä. Siinähän tyhjää rapistelivat.

Oli vedenhakureissulta tullut mukaan myös Maakuntalehti mutta se sai odottaa olohuoneessa. Nainen aikoi keskittyä ystäviinsä. Hän kaatoi kahvia vanhaan posliinikuppiin, kastoi siinä sokerikorppua, haukkasi palasen ja katsoi ikkunasta ulos. Kahden metrin päässä keittiön ikkunasta oli lintulauta. Siellä näyteltiin näytelmää joka oli aina samanlainen mutta silti alati elävä ja muuttuva.

Vanha talo sijaitsi kahden maailman rajalla. Ihmisten maailma, asuttu kyläalue päättyi taloon ja talon vierestä alkoi synkkä, kauas ulottuva metsä. Niinpä lintulaudalla oli monen tyyppisiä visertäjiä. Talitiaisia, varpusia, hömötiaisia, sinitiaisia ja välillä harvinaisempiakin vieraita. Vanhan naisen suurimpia suosikkeja olivat talvipakkasien aikaan pihalle tulevat punatulkut. Välillä talon viereisessä pihlajassa niitä saattoi olla hyvinkin viisitoista kappaletta ja silloin näytti siltä kuin pihlaja olisi kasvattanut itselleen paksut ja pörröiset talvimarjat. Kävi laudalla tietysti harakoita ja närhiäkin mutta kopautus ikkunaan ajoi ne pois. Pienemmät tirriäiset eivät kopautuksia säikähtäneet. Ne tiesivät että seisova pöytä oli niitä varten.

Aika unohtui lintulaudan ja sen vieressä olevan lyhteen luona käytävää näytelmää katsellessa. Kesällä pikkulinnut pyörivät muualla koska ruokaa oli luonnon puolesta yllin kyllin mutta tilalle tulisivat toiset vieraat. Liiterirakennuksen päässä saattoi pyöriä parhaimmillaan toistakymmentä siiliä. Niitten mukavien tuhisijoitten puuhailuja katsellessa aika unohtui yhtä lailla. Mutta ei sen ollut väliä. Hänellä kun ei ollut enää kiire minnekään.

Aika ajoin hänellä oli kaveri katsomassa ystäviään. Tulevana viikonloppuna hän tulisi taas. Pojanpoika. Sellainen kymmenvuotias vessukka joka jaksoi yhtä lailla seurata pihan elävää näytelmää. Metsäläisen aikeita pojassa oli, niin kuin isässäänkin. Isänsä opettaisi pojan aikanaan metsälle ja kehuipa poika ampuneensa jo haulikolla. Poika oli myös kovin utelias ja kyseli kaikenlaista menneistä ajoista. Sellaisiakin kysymyksiä joihin nainen ei halunnut vastata eikä oikeastaan edes muistella. Silti hän nautti pojan vierailusta sillä – toisin kuin poika – hän tiesi ajan nopean kulun ja ymmärsi että kasvaessaan pojalle tulisi muutakin kiinnostusta kuin mummolakäynnit. Paljon, paljon muuta ja niin kovin, kovin pian. Toivottavasti isoäiti ei unohtuisi mielestä kokonaan.  

Vanha nainen huokasi, kastoi korppua kahvikupissa ja haukkasi palan. Pian nämä ikkunan ääressä näyteltävät näytelmät loppuisivat. Ainakin hänen osaltaan. Olihan hän sen tiennyt jo hyvän aikaa mutta hänen poikansa oli tehnyt sen hiljattain selväksi. Sanoen lopulta ääneen sen, mitä hän ei itse saanut itselleen sanottua. Vaikka talo olikin hänelle rakas, se tappaisi hänet ennenaikaisesti. Voimat eivät vaan kerta kaikkiaan riittäisi. Jo vedenhaku oli nykyisin kovasti työlästä. Ja harvaa puutaloa piti lämmittää usein eikä talo tehnyt sitä suinkaan itse. Puut oli pilkottava ja kannettava eikä hänen elämän kuluttama vartensa sitä enää kauaa kestäisi. Nuorena kovakuntoisen naisen vartalo oli aikanaan kuin raudasta tehty mutta rautakaan ei kestä loputtomasti vuosien kirousta. Ja se lähikauppakin lopettaisi pian. Omistaja oli liian vanha eikä kannattavuuden rajalla vuosia keikkuneelle kaupalle ollut halukasta jatkajaa. Jäljelle jäi vain keskustan suuremmat kaupat. Joilla ei lähetyspoikia ollut enää ollut aikoihin.

Olihan hänelle jo esitelty vanhustentalo. Eikä se ollut mikään punkka vuodeosaston nurkassa vaan kyseessä olivat ihan oikeat rivitalot joissa oli tarjolla yksiö. Ensimmäisen kerran hänellä olisi asunto jossa hanasta tulisi vesi. Lämminkin vesi. Olisi sisävessa ja suihku. Kaikki tarvittava. Kunnan apua sai tarvittaessa mutta jos ei tarvinnut niin sitä ei väkisin tuputettu eikä tekemisiä vahdittu. Hän olisi asukas, ei potilas eikä vanki. Hulluhan hän olisi jos ei muuttaisi. Mutta silti ajatus riipi sielua. Milloin hän oli muuttanut tähän taloon? Ennen sotia. Hän oli yhtä talon kanssa ja hänen lähdettyään talo olisi vain sieluton hajoava runko josta muistot ajan myötä haipuisivat ja lopulta unohtuisivat kokonaan.

Mutta… ikä oli ehkä särkenyt vanhan naisen ruumiin mutta jättänyt järjen. Pakkohan hänen olisi muuttaa. Ja olihan se jo päätetty. Keväällä se tapahtuisi. Hän oli pyytänyt ja saanut hieman aikaa tehdä surutyötä. Että tottuisi ajatukseen ja voisi muuttaa sielultaan yhtenä kappaleena. Vaikeaa se silti olisi. Jättää talo, talon muistot ja ystävät keittiön ikkunan äärellä.

Kymmeniä vuosia myöhemmin, samalla tontilla…

Muuan harmaapartainen mies käveli tontilla ja katseli ympärilleen. Mies oli se pikkuinen poika joka oli joskus kauan sitten kastellut mummin keittiössä sokerikorppua kahviin ja katsellut hänen kanssaan lintujen vilskettä. Nyt hän alkoi olla jo vanha mies itsekin. Tontilla ei näkynyt enää jälkeäkään jo aikaa sitten puretusta talosta. Ei edes kivijalkaa. Mies mittaili muistinsa metrejä ja hahmotti mielessään menneitä paikkoja. Joo, tuossa ne oli ne raput… ja se ikkuna oli tuon verran vasemmalle ja eteenpäin… lintulauta oli tuossa…

Mies katseli lintulaudan paikkaa mutta eihän maassa ollut enää edes tolpan kuoppaa jäljellä. Tontilla pörräili muutama talitiainen mutta niittenkin titityy oli ajan myötä kadonnut ja nyt ne vislailivat mitä vislailivat. Se pihlaja oli vielä sentään tallella. Varsin huonossa kunnossa jo sekin. Kuinkahan vanha se oikein mahtoikaan olla? Liiterirakennus sen vierestä oli myös kadonnut jo kauan sitten. Mies laski edelleen muistinsa metrejä ja kiersi talonpaikkaa… tuolla kohdalla oli liesi ja muuri… ja tällä kohdalla sauna… siinä se kylmä avovintti sitten kaiken päällä… olohuone… näinkö pieni se talo lopulta olikin… no, pikkupojasta kaikki tuntui aina suuremmalta…

Mies muisti sen kuinka pikkupoikana ajatteli ihmiselämän olevan hirvittävän pitkän. Nyt hän tajusi – oli tajunnut jo kauan – että kuinka lyhyt se tosiasiassa olikaan. Matka lapsuudesta aikuisuuteen ja siitä kohti vanhuutta oli kuin ohimenevä huokaus jota ihminen ei ollut edes tajunnut huokaisseensa. Hänkin oli elänyt jo paljon kauemmin kuin mitä hänellä olisi enää jäljellä. Kai se oli hyvä ettei etukäteen tiennyt päiviensä määrää.

Vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään hautapaikka otti mies lippalakin päästänsä ja oli hetken paikallaan katsoen jotain, jonka muisti mutta jota ei ollut enää. Hän tuumasi että oli sentään hyvä että isoäiti ehti elää vanhuutensa ja lopulta kuolla inhimillisesti. Toisena aikakautena. Toisessa maailmassa. Arvokkaana ihmisenä jonka elämällä oli merkitys vielä sen lopussakin. Aikana, ennen kuin vanhuksista tuli vain pelkkä menoerä ja hengittävää ongelmajätettä jotka ahdettiin vanhuskeskityslaitoksiin jossa heidän kuolemaansa toivoivat sekä vanhukset itse että se yhteiskunta jota he aikanaan olivat rakentamassa. Miettien ehkä että oliko se sittenkään vaivan arvoista. Kun kiitos oli tällainen.

Mies pani lätsän takaisin päähänsä, sytytti tupakan ja ajatteli katkerana että hänen sukupolvellaan sitä arvokkaan vanhuuden etuoikeutta ei enää olisi. Ainoa vaihtoehto päätymisestä eläväksi säilykepurkiksi varastohyllylle taisi olla pistää tarpeeksi aikaisessa vaiheessa haulikonpiipun suuhunsa ja painaa liipaisinta. Autolleen kävellessä mies ihmetteli itsekseen että mikä muutti maan sellaiseksi että se unohti itsensä ja kansalaisensa? Ja miksi? Hänellä ei ollut vastausta. Hän käynnisti autonsa ja poistui jonnekin. Kauniiden muistojen maailmasta lohduttomaan nykyhetkeen joka ei luvannut toivoa paremmasta.

KÄPPÄUKOT JA KESTÄMÄTÖN ENERGIA

Pinnanmaa, Huitsinnevadan Örnätjärvi, näitä päiviä…

Niin kuin monta kertaa ennenkin Perskeleitten omakotitalon sekä saunan että grillikodan savupiiseistä nousi pahaenteinen ja toksisen maskuliininen savu kohti taivaan korkeuksia. Ja sisältä grillikotaa kohden marssi kaksi huomattavan rumaa käppäukon ja setämiehen arkkityyppiä eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis poltellen siinä tepastellessaan samalla voimasavuke Bostonia. Miehet olivat olleet päivällä tekemässä riistanhoitotyötä eli laittamassa Ryskänpakasemankankaalla hirville uusia nuolukiviä ja vaihtaneet siinä samalla uudet akut muutamaan riistaeläinten selfiekameraan.

Saunassa oli jo löylyttelyn ja vihapuheen ohessa juotu yhdet Tsuhnan Kostot ja grillikodassa kuului asiaan liittyvä tuplaknirskaus. Lötjönen otti tulevan hörpyn ja tuumaili sitten ääneen epäpyhiä ajatuksia niin kuin käppäukoilla pahana tapana tuppaa olemaan:

- Sehän tuo jumalanhylkäämä EU-komissio jota mekin joudumme – saatana – tottelemaan ei nykypäivänä taida tai edes halua ymmärtää että näin pohjoisilla leveysasteilla asuu ihan oikeita eläviä ihmisiä. Taitavat luulla että täällä on vain pelkkiä rusakkoja, sammakkoja, jäkälää ja muuta itsekseen pärjäilevää näljää.

Ykä lörötti myös kurkkuunsa Tsuhnan Kostoa pohjattomaan kostonjanoonsa ja kommenteerasi:

- Jaa meinaat sitä uutista että ydin- ja vesivoima meinataan ilmastohysteriaan vedoten julistaa kestämättömiksi energiantuotannon muodoiksi? Ja että sen jälkeen enää pelkkä tuuli- ja aurinkovoima ovat valtapiipertävän valtakoneiston mukaan halal?

- Sitäpä hyvinkin. Ja sen myötä ei pitkässä juoksussa vois enää satsata muihin kuin niihin ja sehän meidän viherpiipertävälle valtapiiperryskoneistolle tietysti sopii. Niille kun ”Suomi hiilijalanjäljettömäksi” on samanlainen hokema kuin ”lautanen Guatemalan verta” joskus aikanaan taistolaisille. Mutta jos miettii asiaa vakavasti ja tosissaan niin miten helvetissä täällä pärjättäisiin pelkällä tuuli- ja aurinkovoimalla? Näillä leveysasteilla?

- Ei niin mitenkään, varsinkin kun halkojenkin polttaminen on omille piipertäjille pahemman kerran herrasta perkeleestä. Kieltämättä hetken aikaa siitä saisi vahingoniloa kun viherpiipertäjät kaupunkiasunnoissaan ihmettelisivät että mikä on kun pylly menee ja jäätyy toivioenergialla vaikka sen piti pelastaa maailma. Mutta eihän se pitkälle lohduttaisi kun omakin pirtti olisi jäässä, putket puhki ja kaupan hyllyt tyhjänä. Kas kun ne kolme miljoonaa kuviteltua sähköautoa mukaan lukien kuvitellut sähkörekat jäis kyllä lataamatta. Tosin ei niille rekoillekaan olis tarvetta kun ei olis teollisuuttakaan jonka tuotteita kuljettaa. Tässä on taas kerran sanottu että mitä ja unohdettu se huomattavasti tärkeämpi kysymys eli miten. Ja se kaikkein tärkein eli mitä tästä seuraa.

Lötjönen otti kylmäboxista – jonka piti viileänä Perskeleitten maakylmyysimuri – uuden Tsuhnan Koston, sytytti voimasavukkeen ja totesi puolestaan:

- Sehän näissä perkeleen suunnitelmissa käy hyvin ilmi että koko federalistisen valtakoneistomme kovasti rakastama EU pitää Suomea Euroopan Takahikiän Perähikiänä jonka mielipiteellä eikä elinkelpoisuudella ei ole mitään merkitystä ja joka saa ryömiä jonkun komission unelmien mukana vaikka kyseiset unelmat tietäisivät sille lähinnä kaktuksen tunkemista papanaluukkuun.

Ykä seurasi Lötjösen esimerkkiä ja komppasi:

- Sama juttu on siinä tuoreimmassa uutisessa että sen saman saakelin komission luonnosuojelusuunnitelmissa metsästys rinnastetaan samalle viivalle kaivostoiminnan kanssa. Vaikka en ole kyllä koskaan kuullut että hirviporukan jäljiltä on jouduttu tekemään kymmenien hehtaarien maisemointitöitä. Ja samaa kertoo uutinen siitä totaalisesta lyijyhaulikiellosta. Saivat senkin perkeleen sitten läpi.

- Joo, siellä keskisessä Euroopassa päin kun toi metsästys on ollut enempi rahvaalta kiellettyä herrojen hupia toisin kuin esmes Suomessa tai Ruotsissa jossa se on ollut kauan ihan kansanharrastus. Mutta kun utopiaa toteutetaan niin se toteutetaan samalla tavalla joka ristuksen maassa eikä se tapa ole taatusti Suomen tapa.

- Mistä taas tulee mieleen että noista kolmesta aikaisemmin mainitusta asiasta ei suomalaisten olisi tarvinnut välittää paskaakaan jos Suomi olisi vielä itsenäinen valtio. Mutta nyt sitä itsenäisyyden menettämistä tulisi pitää asiana, josta pitäisi olla kiitollinen. Mehän ei olla väkivaltaisia miehiä mutta tulee kyllä mieleen nää broilerit jotka kehuu että EU:ssa Suomi on itsenäisempi kuin koskaan ennen. Mielessä käy väkisinkin että paraniskos ne esim. lyömällä.

- Ja nehän on vasta näitä meidän maakuntabroilereita. Brysselin sertikarja on vielä asia erikseen. Onkohan se EU:n komissio niin täynnä paatuneita broilereita ettei se kerta kaikkiaan uskalla tai edes osaa ehdottaa ja vaatia muuta kuin ajan hengen mukaista muodikasta omaan jalkaan ampumista? Vaikka se tietääkin mihin se johtaa? Tai ainakin luulis tietävän.

- Vai onko vielä peräti niin että kyseisen komission broilerit ovat niitä ovelimpia ja paatuneimpia psykopaatteja ja niillä on keskinäinen vedonlyönti siitä että kuinka moni kansakunta tekee tosiaan itsemurhan kun niiltä sitä vaaditaan? Ja nauraa kätkättävät keskenään katsoessaan kuinka hyvin kusetus onnistuu?

- Mistä tulee mieleen se, että kun Ståhlberg aikanaan rustasi sitä Suomen ensimmäistä perustuslakia niin hän olis voinut laittaa siihen sen amerikkalaistyyppisen aseenkantopykälän. Sen jenkkiperustuslain toisen lisäyksen.

- Jep. Joka mahdollistaisi aseistautumisen ja mahdollisesti tyrannimaisen hallinnon kaatamisen. Mutta eihän Ståhlberg ja kumppanit voineet edes arvata että Suomen suurin uhka joskus tulevaisuudessa tulee koko hela valtakoneistosta vasemmalta oikealle. Niin ettei niitä edes erota toisistaan.

Näitä tuumien miehet lähtivät jatkamaan saunomistaan. Mikäs tässä saunoessa. Näillä selkeillä selkosilla.  Seuraavana päivänä olikin sitten luvassa tieteellisempää ajanvietettä sillä Örnätjärven koululla kuuluisa ja arvostettu Hömpstadin Vähänköehkäopistollisen Keskussairaalan ylempi aivoräätäli Veikko Vopakki pitäisi luennon aiheesta ”kusta lorrauttamisen syvävoimauttavat yksilölliset vaikutukset aivojen sähkökemiallisen hyvinvointikokonaisuuden näkökulmasta”. Nykyisinhän kun elettiin kaikenlaisten yhteiskuntatanhuajien ja muitten avohoitotapausten valtakunnassa niin kunnon kova tiede tekisi välillä terää. Uskottiinhan näillä selkosilla vielä järkeen, ajatteluun ja kaikenlaiseen kohtuuteen. Tässä kohtuuttomaksi muuttuneessa maailmassa.

Kiitos inspiraatiosta intrigöörille, Qroquius Kadille ja Taisteluvälineupseerille.

KAIKKIEN SKETSIEN TUOLLA PUOLEN

Hiljattain näyteltiin eräs varsin irvokas näytelmä josta postaamisen olin ajatellut jättää yhdeksi osaksi seuraavia koottuja epistoloita. Ryhdyin kuitenkin ajattelemaan asiaa siitä näkövinkkelistä että entäs jos kyseinen tosielämän näytelmä olisi ollut käsikirjoitus, jota oltaisiin tarjottu vaikkapa Televisioteatterille näytelmän rungoksi sanotaammeko esmes vuonna 1985? Mitenkähän käsikirjoitukseen olisi suhtauduttu? Miettikää. Aloitetaan näytelmä.

Näytelmä tapahtuu Tampereen yliopistossa, tarkemmin sanottuna sen pitämällä kurssilla ”Yhdenvertaisuus ja sukupuolten tasa-arvo yhteiskunnassa”. Yliopiston mukaan kurssilla ”opiskelija perehtyy sukupuolentutkimuksen keskeisten käsitteiden avulla yhdenvertaisuuden ja sukupuolten välisen tasa-arvon sekä eriarvoisuuksien ja syrjinnän kysymyksiin” ja kurssia voi pitää ainakin puolipakollisena.

Kurssin sisältö pistää erään opiskelijan – nimeltään Jokke –  ihmettelemään ja tekemään sitä julkisesti. Hän ihmettelee että minkä ihmeen takia kurssilla puhutaan miehistä, joilla on kuukautiset. Siis miehistä, joilla on kuukautiset. Eli miehistä, joilla on siis munasarjat ja naisen vehkeet. Tätä hänen ei olisi pitänyt tehdä sillä seurauksena on taivaan korkea suvaitsevais-tiedostava joukkorääkyminen. Joukkorääkymistä oheisessa kuvassa jonka voi klikata suuremmaksi:

Joitain otteita joukkorääkymisestä. Joka siis johtuu siitä että opiskelija kyseenalaisti menstruoivien miesten olemassaolon. Joukkorääkymistä mm. näin:

- Kaikki miehet eivät ole biologisesti miehiä.

- Kaikki miehet ei ole syntymässä määritelty miehiksi.

- Onko sun mielestä asiallista laukoa transfobisia kommentteja.

- Kyseenalaistat tällä kommentilla käytännössä joidenkin miesten oikeuden itsemäärittelyyn.

- Sieltä tuli ala-aste biologiat.

- Ihanko oikeasti tällainen puhe sallitaan täällä.

- Nää biologiaöyhöttäjät ei IKINÄ ole itse lukion jälkeen opiskelleet biologiaa eikä varsinkaan kielitiedettä joka on tässä kontekstissa paljon relevantimpaa.

Muistutetaan siis vielä, että joukkorääkyminen johtui siitä että opiskelija Jokke ei uskonut – niin kuin ei biologiakaan usko – menstruoivien miesten olemassaoloon. Ja hieman myöhemmin tulee sosiaalisen median kautta lisää rankkaa ja ja tyypillisen kannustavaa suvaitsevais-tiedostavaa palautetta:

- Eiköhän potkita Jokke pois yliopistosta ja samalla koko suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. Nyt olisi tuhannen taalan mahkut pilata tämän juntin loppuelämä totaalisesti.

(Pistäydytään välillä vuodessa 1985 ja käydään siellä Televisioteatterissa. Mahdollinen näytelmän ohjaaja lukee käsistä ja puistelee päätään. Menstruoivia miehiä… mistä se tommosenkin on keksiny… ja toi ”nää biologiaöyhöttäjät ei IKINÄ ole itse lukion jälkeen opiskelleet biologiaa eikä varsinkaan kielitiedettä joka on tässä kontekstissa paljon relevantimpaa”… on kaveri ainakin Orwellinsa lukenut ja newspeakin sisällön omaksunut… mutta ei… täysin epäuskottavaa… scifissäkin täytyy olla totuuden siemen… tää on vaan keksimällä keksittyä dystopiaa… ei tuollaista voi tapahtua… mutta luetaan ny mielenkiinnosta loppuun kumminkin…)

Näytelmä jatkuu. Sen sijaan että kurssin vetäjä olisi pistänyt omaehtoisen uusbiologian harrastajat kuriin niin hän päättääkin sulkea Jokken pois kurssilta. Jokken mielipiteet olivat aiheuttaneet sen verran suuren henkisen pipin eikä Jokke olisi saanut julkaista kohtaamaansa joukkorääkymistä sosiaalisessa mediassa. Jokken valmistuminen saattaa myöhästyä kyseisen jupakan takia. Siis sen takia, että hän ei usko menstruoivien miesten olemassaoloon.

Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani Juho Saari kommentoi asiaan että juristit tutkivat asiaa nimenomaan siksi onko Jokke loukannut yksityisyyden suojaa ja hän toteaa vielä että ”luennoitsijan puheet miesten kuukautisista ovat osa tietopohjaista opetusta, josta vastaa kurssista vastaava lehtori”.

(Ja takaisin vuoteen 1985. Tähän asti käsikirjoitusta päästyään Televisioteatterin ohjaaja etsii talouspaperia sillä juuri äsken otettu tukeva vissyhörppy pääsi purskahtamaan hänen suustaan käsikirjoituksen päälle. Pyyhittyään jälkensä hän ottaa kirjoituskoneensa ja kirjoittaa käsikirjoituksen tarjoajalle lyhyen palautteen:

Arvon käsikirjoittaja. Kiitokset yhteydenotostanne mutta meillä ei ole käyttöä tuotoksellenne. Scifinkin täytyy pohjautua jollain tapaa todellisuuteen tai mahdolliseen sellaiseen mutta käsikirjoituksenne idea on yksinkertaisesti mahdoton ja sen toteutuminen vaatisi niin suurta älyllistä taantumista nimenomaan yliopistoissa että sellaista ei kerta kaikkiaan tule koskaan tapahtumaan. Se on täysin mahdotonta. Suosittelen, että tarjoatte käsikirjoitustanne joillekin kokeellisille amatööriteattereille. Ehkä he saattaisivat olla kiinnostuneita”.)

Niin kuin lukija on koko ajan tiennyt, ei kyseessä ollut mikään huono scifi-käsikirjoitus vuonna 1985 vaan aivan äskettäin tapahtunut todellinen joukkorääkyminen. Todellisessa Tampereen yliopistossa. Mitenkäs, eivätkös ne yliopistot kovasti mainosta että ne ovat sivistyksen kehto? Ja välttämättömyys, että sivistys voisi säilyä jatkossakin? Vaan tarvitaanko me oikeasti tällaista sivistystä?

Muistutetaan vielä lukijaa siitä, että Tampereen yliopisto on yksi niitä paikkoja jossa leivotaan tulevaisuuden poliittisia päättäjiä. Siis ihmisiä, jotka voivat vallan oikeudella tunkea kärsänsä muurahaiskansalaisten elämään.

Kuka tarvitsee enää scifi-dystopiaa kun meillä on todellisuus?

Ja ehkä asiaan liittyen kannattaa laittaa pari mainosta. Ostakaa kansalaiset Pinnanmaan Äkkölämäkölässä toimivan viljelijän Son Lönsönin transfobista slurria. Siitä ei puurotarpeet enää parane:

Ja sama Son Lönsönhän toimittaa myös genitaalihiekkaa eri tahoille, mm. Tampereen yliopistoon. Menekki on jatkuvaa. Suvaitsevais-tiedostavilla ihmisillä kun menee hiekkaa sinne niin vaan kovin, kovin helposti.

EPÄILYKSEN PIRU JA LÄTISEVÄ AIKAMATKA

Helsinki, lähitulevaisuudessa…

Epäilyksen Piru leijaili erään Kallion kuplakaupunginosassa sijaitsevan asunnon katossa ja katseli kuinka Menestynyt Vihervasemmistolainen Naispoliitikko oli valmistautumassa yöpuulle. Kyseinen naispoliitikko saattoi mennä yöpuulleen tyytyväisenä sillä hänelle vallitseva tilanne oli pelkkää juhlaa. Valtamedian tuella vihervasemmistolainen valta oli varmistanut asemansa vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ja niin ilmasto-, monikultturismi- ja feminismiasiat olivat hyvässä ja intersektionaalisessa hoidossa. Nyt jyrättäisiin, todella jyrättäisiin. Kukaan ei enää estäisi.

Haja-asutusaluetta alettiin verotus- ja säätelykeinoin pikkuhiljaa tyhjentää ja vihapuhujia saatiin – lopultakin – tuomittua pitkiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Teollisuutta oli verokuritettu niin kuin vihervasemmistolaiseen agendaan kuuluikin. Ilmaston nimissä tietysti. Saihan se totta kai aikaan työttömyyttä ja firmojen pakoa maasta mutta asioita tuli ajatella globaalisti, suuremmassa mittakaavassa ja oikean ideologian mukaisesti. Vihervasemmistolainen Naispoliitikko hallitsi ideologian eikä välittänyt tylsästä insinööritodellisuudesta joten hän veti peiton korviinsa ja valmistautui nukkumaan tyytyväisen ihmisen unta. Uni tulisi pian. Sillä eihän hänen tarvinnut työttömyyttä ja puutetta pelätä. Työttömyys ja puute olivat muurahaiskansalaisten ongelmia. Ja muurahaiskansalaiset eivät kuuluneet hänen todellisuuteensa joten niitä ei ollut oikeastaan olemassakaan.

Epäilyksen Piru tiesi ettei Menestyneen Vihervasemmistolaisen Naispoliitikon kanssa kannattanut yrittää keskustella. Ei hän näkisi Epäilyksen Pirua sillä Naispoliitikolle itselleen valehtelu oli jo osa verenkiertoa. Tai ehkä dna:ta. Mutta Epäilyksen Piru saattaisi kuitenkin pistäytyä hänen unissaan. Tarkemmin sanoen se saattaisi antaa Menestyneelle Vihervasemmistolaiselle Naispoliitikolle pienen aikamatkan. Ja sehän alkaisi nyt. 3… 2… 1… go…

Menestynyt Vihervasemmistolainen Naispoliitikko havahtui. Paikka oli outo. Maaseutua selvästi. Kallion kuplassa asuvalle varsin vierasta. Oikeastaan täysin vierasta. Eihän hän ollut koskaan Kehä kolmosen pohjoispuolella käynytkään. Hän, niin kuin hänen kaltaisensa eivät olleet kovin vahvoja historian tuntemuksessa mutta näytti siltä että nyt oltiin jossain sadan vuoden takaisessa Suomessa. Maatalon pihalla kun ei ollut ensimmäistäkään autoa eikä traktoria. Pelkkä hevonen jota talon isäntä oli valjastamassa. Pihalla oli myös nainen. Talon emäntä epäilemättä. Hän käveli kovaa vauhtia ja äkäisen näköisenä kohti Menestynyttä Vihervasemmistolaista Naispoliitikkoa ja sen kummemmin varoittamatta veti ankarat läsärit hänen poskelleen:

- Siinähän sinä perkeleen uuslahtari olet! Arvaapas pilvissäsi leijuva ämmänräähkä minkälainen homma meidän oli saada elämä mallilleen kun me päästiin lopultakin torppareista talollisiksi. Ja me onnistuttiin. Saatiin aikaan jopa hieman hyvinvointia tänne maaseudulle. Ja mitä sinä perkele menit tekemään? Tuhosit maaseudun elämän edellytykset. Oli sitten kyseessä tölli tai kokonainen kylä. Ja teit sen kaiken jonkun kuvittelemasi ilmastojumalan nimissä. Meidän lapsenlapsenlapset joutuvat siirtymään joihinkin helvetin kanahäkkeihin kaupunkeihin valtionkerjäläisiksi. Vain siksi, että sinä voisit ruokkia omaa egoasi ja kuvitella olevasi älyllisesti muurahaiskansalaisten yläpuolella. Ja ennen kaikkea halveksimasi maaseudun. Jonka tuottamaa ruokaa sinäkin onneton hiistakan paska joka päivä syöt.

Ja sitten tuli päälle vielä toiset tukevat läsärit toiselle poskelle. Hitto että teki kipeetä. Kaikki sumeni ja kun näkökenttä selveni oli Menestynyt Vihervasemmistolainen Naispoliitikko jossain kaupungissa. Ehkä Tampereella. Jonkun suuren konepajan pihalla. Näytti siltä että oltiin 1930-luvulla. Ja häntä vastaan tuli nainen. Varmaan sen konepajan työntekijä. Mitäs hän…

Läts!

Jaahah, läsärit tuli taas. Nainen sanoi Menestynyneelle Vihervasemmistolaiselle Naispoliitikolle:

- Ja siinähän sinä perkeleen hamehämähäkki olet! Työ täällä konepajalla ei ollut todellakaan mitään herkun leipää mutta kyllä sillä lapsensa elätti. Ja meillä oli vielä idea että lapset eläisivät vähän meitä leveämmin. Niin kuin aikanaan elivätkin. Duunarit saivat helvetti soikoon talon, auton ja kesämökin. Mutta eivät enää, sillä sinä ja kaltaisesi perkeleet olette tuhonneet yritykset houreittesi nimissä. Verotitte ne olemattomiin. Piti kyykyttää se kapitalisti sitten lopullisesti. Ja kyykytettiinkin. Mutta milläs sinä kuvittelit että ihmiset sen jälkeen elävät? Sinun unelmillasi? Miten unelmista valmistaa sapuskaa? Annapa resepti, senkin lutikka.

Läts!

Konepajan nainen veti vielä toiset läsärit. Ja sitten näkökenttä sumeni taas. Kun se selveni, huomasi Menestynyt Vihervasemmistolainen Naispoliitikko olevansa jossain korvessa posket kivusta kirveltäen. Ympärillä oli… mitä ne olivatkaan… puolijoukkuetelttojako ne olivat… jostain kuului tykkien jyskettä… ja tuo nainen joka tuli häntä kohden… harmaa mekko päällä… lottiako ne olivat… vai mitä…

Läts!

Ja taas tuli läsärit. Ai hitto että teki taas kipeetä. Lottapukuinen nainen sanoi:

- Ja siinähän sinä saatanan Helsingin Tiltu olet! Arvaatko sinä työnteosta mitään tietämätön ylipalkattu loinen ollenkaan minkälainen urakka meillä oli pitää tämä maa itsenäisenä? 89.000 kuollutta. Vuosien kärsimys. Ja sinä kaksijalkainen täi menit ja luovutit itsenäisyytemme Brysseliin koska se on mielestäsi muodikasta ja sen vastustaminen puolestaan vanhanaikaista. Kas kun siinä haisee sarkakangas ja kuuluu Ukko-Pekan lukon loksahtelua joka sinulle soijalattea nauttivalle yliarvostetulle suojatyöllistetylle tyhjänaikaiselle paskalle on jotain ihan hirveetä.

Sitten ei tullut läsäreitä vaan lotta pamautti Menestynyttä Vihervasemmistolaista Naispoliitikkoa suoraan turpaan. Ai hitto mikä mälli. Tuolla lotalla taisi olla habaa enemmän kuin kolmella Menestyneen Vihervasemmistolaisen Naispoliitikon arvostamalla soijapojalla yhteensä. Kaikki meni jälleen sumeaksi. Hän havahtui ja oli omakotitalon pihassa. Pihalla oli vanha Toyota Corolla. Häntä vastaan tuli nainen jonka vaatteissa oli 1970-luvun kuosi. Mitähän…

Läts!

Ja taas tuli läsärit. Läsärit antanut nainen totesi kiivalla äänellä:

- Ja siinähän sinä perkeleen pyryharakka olet! Tiedätkös, me tehtiin töitä ja saatiin aikaiseksi ihan hyvinvoiva yhteiskunta. Meillä oli ajatus että meidän lapset ja lapsenlapset pärjää vielä paremmin kuin me. Ja mitä sinä olet saanut aikaiseksi? Ilmasto- ja monikulttuurisuusjumalasi nimissä? Perkele, meillä oli toivo tulevaisuudesta. Lapsenlapsillamme ei sitä ole. Elleivät ne lähde yliopistoon lukemaan jotain tyhjän paskan hiertämistä joka sinun Suomessasi on tärkeämpää kuin se, jolla varsinaisesti tehdään evästä ihmisten pöytään. Tiedätkö, työ? Onko sana sulle tuttu? Oletko koskaan mahtanut kuulla?

Läts!

Ja taas tuli läsärit. Alkoi tehdä oikeasti ihan pirun kipeää. Näkökenttä sumeni taas ja sen selvittyä hänen edessään oli nuori nainen. Ja jälleen kerran pahalla päällä. Ja taas tuli läsärit:

- Läts!

- Ja siinähän sinä mahon lehmän ruiskupaska olet! Tiedäkkös, minä olen vuonna 2025 syntynyt nainen. Tai olisin syntynyt, jos vanhempani eivät olisi omaksuneet sinun maailmanpelastusepistolaasi. Joten he jättivät minut tekemättä. Ilmastosyistä. Ja minun Suomessa sijaitsevassa ekologisessa lokerossani on sen sijaan kaksi arabia ja kaksi somalia. Olisin mielelläni halunnut syntyä. Mutta sinä estit sen. Niin että otapa vielä tästä:

Läts!

- Ja tästä!

Läts!

- Ja tästä!

Läts!

Menestynynyt Vihervasemmistolainen Naispoliitikko heräsi siihen että hän läiski itseään naamaan oikein urakalla. Ai hemmetti, että teki kipeää. Kuinka hän näin oli pystynytkään itseään lyömään? Hän nousi sängystä ja meni katsomaan itseään peilistä. Voi hitto… naama oli kuin kurpitsa… eihän tämän näköisenä mihinkään… Hän päätti soittaa puoluetoimistoon ja sanoa että häneen iski yllättävä ilmasto- ja jälki-Trump-ahdistus. Kyllä sillä viikon sairasloman saisi ilman lääkärillä käyntiä. Puoluetoimistossa ymmärrettäisiin kyllä. Se kun oli niitä hermoherkkiä täynnä muutenkin. Ei se siellä ollut vika, vaan ominaisuus.

Epäilyksen Piru leijaili katossa ja tuumaili itsekseen että tuo ihmisen onnellisuus oli varsin venyvä käsite. Tuo naamansa kurpitsaksi läiskinyt Menestynynyt Vihervasemmistolainen Naispoliitikko oli kieltämättä onnellinen ihminen. Sillä olihan hän vapauttanut itsensä kaikesta loogisesta ajattelusta ja reaalimaailman unelmia rajoittavista kahleista. Ikävä vaan että hän halusi – ja piru vie pystyikin – vapauttamaan siitä myös koko ympäröivän yhteiskuntansa… sääliksi kävi noita suomalaisia… kun ne olivat sinänsä ihan kelpo väkeä… ne vaan äänestivät kerta toisensa jälkeen käveleviä katastrofeja johtamaan itseään… ehkä se oli jonkinlainen kansallisen masokismin piirre… ota niistä sitten selvä…

KUNNIAA VÄKIVALLALLA

Tulee taas kertaalleen todettua että jos joku häiskä haastaa sekavia, se ei ole vaarallista mutta kun valtamedia nostaa sekapuheen julkiseksi epistolaksi niin asiasta kannattaa huomauttaa, koska silloin ei kyseessä ole enää mielipide vaan ihmisille pakkosyötettävä propaganda. Tällä kertaa valtamedian edustaja on laajalevikkinen Turun Sanomat ja sekavia puhuu Turun yliopiston kv-oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikainen joka peräänkuuluttaa – vain yhteen suuntaan – vastuullista sananvapautta. Otsikko pistää komeasti ”Valitsemmeko vastuullisen vai rajattoman sananvapauden?”. Laitetaanpa otteita epistolasta:

- Ihmisoikeussopimukset tekevät selväksi, ettei sananvapaus ole siinä mielessä ehdoton, etteikö siihen saisi säätää rajoituksia.

- Avainsanoja ovat vastuullinen sananvapauden käyttö sekä toisten henkilöiden oikeudet ja yleinen järjestys.

- Millainen vaikutus on toisten pyhiä arvoja pilkkaavilla kuvilla? Pilkattu voi kokea itsensä nöyryytetyksi – naurunalaiseksi tehdyksi – ja reagoida turhautuneella vihalla. Valtaosa maailman 1,5 miljardista muslimista kokee pilakuvat Muhammedista ilkeämielisiksi. Siitä seuraa ongelmia tulevaisuudessa.

On jokseenkin karmeaa että ns. oikeusoppinut selittää kansalaisille oikeusvaltion nykytilan. Eli vain yhden ihmisryhmän eli islamilaisten joka perää kunniaansa väkivallalla ja/tai sen uhalla tunteet nauttivat Suomessakin erityissuojelusta. Vaikka kyseinen porukka on se ainoa, joka kunniansa perään murhaa ja mellakoi. Vaikka kyseinen häiskä toteaakin että ”saako Jeesuksesta ja Maria Magdalenasta julkaista millaisia pilakuvia tahansa?” niin siihen voi todeta että kyllä saa, sillä kristityt eivät ala leikkaamaan kurkkuja vaikka loukkaantuisivatkin. Ja jos loukkaantuisivat, niin kukaan ei ottaisi loukkaantumista todesta. Kristittyjä kun eivät koske samat säännöt kuin islamilaisia.

Kyse on vain keskiaikaisessa kulttuurissa elävien ihmisten suojelu henkiseltä pipiltä ja voi kysyä, että onko meillä todellakin siihen velvollisuus? Voi myös kysyä, että mihin se aikanaan päättyy? Onhan meinaan kyseiselle ihmisryhmälle loukkaavaa jo sekin että he joutuvat elämään länsimaisen lain alaisuudessa sharian sijasta. Kyseinen Hannikainen ei peräänkuuluta tasa-arvoa vaan alistumista.

Kyseisessä avautumisessa peräänkuulutetaan muuten suojeltua erityisasemaa myös toiselle ihmisryhmälle. Kyseinen häiskä toteaa nimittäin:

- Kun valtaväestön tiedotusvälineet tekevät pilaa vähemmistön kustannuksella, seuraa helposti eräänlainen kissa ja hiiri -leikki, joka herättää vähemmistössä syrjinnän pelkoa ja vieraantuneisuutta. Se on vastoin monikulttuurisuuden aatetta.

Boldaus ja alleviivaus oma. Tulee muistaa että tätä monikulttuurisuuden aatetta eivät ole keksineet islamilaiset eivätkä he sitä vaadikaan. Heidän tavoitteenaan on islamilainen yhtenäiskulttuuri. Monikulttuurisuuden aatteen ovat keksineet nimenomaan länsimaiset hyväuskoiset idiootit ja tätä vastuullista sananvapautta – toisin sanoen vastuullista valehtelua – vaaditaan suojelemaan nimenomaan heitä itseään oman idiotisminsa seurauksilta.

Ja kun omia kasvoja suojellaan tarpeeksi pitkälle niin silloin faktatkin muuttuvat rikoksiksi. Sillä tiellä ollaan kuljettu jo hyvän matkaa.

Sitäkö on nykyaikainen oikeusvaltio?

JOTAIN IHAN MUUTA XCI

Eli vieläkin raskaampaa toksista maskuliinisuutta

Jatketaan kekkoslovakialaisen pikku-Ykän seikkailuja sotilasilmailun ihmeellisessä maailmassa ja pitäydytään kylmän sodan kalustossa. Oikein raskaista pommareista ei pikku-Ykällä ollut pienoismallia (me käytettiin silloin kyllä termiä koottavat koneet) muista kuin jenkkien B-17 Lentävästä Linnoituksesta mutta The Kirjastohan antoi jälleen asiantuntija-apuaan. Jos aloitamme taas 1940-luvulta ja esittelemme kakkosrähinäänkin osallistuneen Boeing B-29 Superfortressin. Vaan hups, emmepä esittelekään. Sillä tämä aivan samannäköinen kone onkin neuvostoliittolainen Tupolev Tu-4:

Miehistö: 11

Huippunopeus: 558 km/h

Lakikorkeus: 11.200 m

Toimintasäde: 5.400 km

Aseistus: 10 x 23 mm tykkiä

Asekuorma: 6.000 kg tavallisia tai ydinpommeja

Valmistettu 847 kappaletta

Kyseinen konehan oli siis neuvostoliittolaisten tuumakoosta senttikokoon muuntama B-29 Superfortress joita neuvostoliittolaiset saivat muutaman internoitua siinä vaiheessa kun Yhdysvallat kävi sotaa Japania vastaan mutta neuvostoliitto oli vielä siinä rähinässä puolueeton. Itänaapurihan on aina ollut hyvä kopioimaan.

Kylmän sodan alkuvaiheissahan pommikoneiden pääasiallinen tehtävä oli kuljettaa ydinpommeja mahdollisen vihollisen alueelle. Aikanaan mannertenväliset ohjukset tekivät tämän tehtävän vanhentuneeksi. Näitä ensimmäisiä ydinpommibusseja oli yhdysvaltalainen Convair B-36 Peacemaker:

Peace thru superior firepower

Miehistö: 13

Huippunopeus: 700 km/h

Lakikorkeus: 13.300 m

Toimintasäde: 6.413 km

Aseistus: 2 x 20 mm tykkiä

Asekuorma: 39.000 kg tavallisia tai ydinpommeja

Valmistettu 384 kappaletta

Tässä varsin huikean asekuorman omaavassa koneessa oli työntävät potkurit eikä se ollut lentäjien suosiossa raskaslentoisuutensa ja moottoreiden epäluotettavuuden vuoksi. Amerikkalaiset kehittivät myös hieman kevyemmän mutta sinänsä kakkosrähinään nähden raskaan North American B-45 Tornado-pommikoneen:

Miehistö: 4

Huippunopeus: 920 km/h

Lakikorkeus: 14.100 m

Toimintasäde: 1.918 km

Aseistus: 2 x 12,7 mm konekivääriä

Asekuorma: 10.000 kg

Valmistettu 143 kappaletta

Käyttäjät: Yhdysvallat, Iso-Britannia

Suhteellisen lyhyestä toimintasäteestä voi päätellä että kone oli suunniteltu lähinnä tavanomaisiin pommituksiin ja se osallistui sotatoimiin Korean sodassa. Koneessa oli neljä moottoria jotka sijaitsivat kaksi samassa moottorikennossa. Kylmän sodan aikana kehitettiin vielä myös kevyempiä pommikoneita tosin niiden kuorma oli huomattavasti suurempi kuin kakkosrähinän kevyitten pommikoneitten. Maailmalla varsin laajalle levinnyt ja suomalaisillekin tuttu oli Iljušin Il-28:

Miehistö: 3

Huippunopeus: 902 km/h

Lakikorkeus: 12.300 m

Toimintasäde: 2.180 km

Aseistus: 4 x 23 mm tykkiä

Asekuorma: 3.000 kg

Valmistettu yli 6.600 kappaletta

Käyttäjät: Neuvostoliitto, Pohjois-Korea (käytössä siellä vieläkin), Afganistan. Algeria, Bulgaria, Kiina, Kuuba, Tshekkoslovakia. Itä-Saksa, Egypti, Suomi, Unkari, Indonesia, Irak, Marokko, Nigeria, Pohjois-Jemen, Pakistan. Puola, Romania, Somalia, Etelä-Jemen, Syyria, Vietnam

Kone osallistui sotatoimiin Suezin sodassa, Kuuden päivän sodassa ja Jom Kippur-sodassa sekä Biafran sodassa ja rajoitetusti Vietnamin sekä Afganistanin sodassa. Suomalaiset käyttivät ”Nikitaa” maalinhinaukseen ja meritiedusteluun. Lännen puolella varsin menestynyt kevyehkö pommikone oli English Electric Canberra:

Miehistö: 3

Huippunopeus: 933 km/h

Lakikorkeus: 15.000 m

Toimintasäde: 1.300 km

Aseistus: 4 x 20 mm tykkiä

Asekuorma: 3.628 kg pommeja tai ydinpommeja

Valmistettu 1.342 kappaletta

Käyttäjät: Iso-Britannia, Argentiina, Australia, Chile, Ecuador, Etiopia, Ranska, Intia, Uusi Seelanti, Peru, Rhodesia, Etelä-Afrikka, Ruotsi, Yhdysvallat, Venezuela, Länsi-Saksa, Zimbabwe

Kone oli sotatoimissa ainakin Katangassa YK:n tunnuksien alla sekä Intian ja Pakistanin sodassa. Samoin brittiläiset Canberrat osallistuivat taisteluihin Suezin kriisissä vuonna 1956. Samoin sekä Etelä-Afrikan ja Rhodesian ilmavoimat käyttivät koneita sotatoimissa. Ranskalaisilla puolestaan oli käytössä Sud-Ouest SO.4050 Vautour II:

Miehistö: 1

Huippunopeus: 1.106 km/h

Lakikorkeus: 15.200 m

Toimintasäde: 5.400 km

Aseistus: 4 x 30 mm tykkiä

Asekuorma: 6.725 kg pommeja tai ydinpommeja

Valmistettu 149 kappaletta

Käyttäjät: Ranska, Israel

Kone osallistui sotatoimiin Israelin ilmavoimissa. Amerikkalaiset taas kehittivät Douglas A-3 Skywarrior-koneen:

Miehistö: 3

Huippunopeus: 980 km/h

Lakikorkeus: 12.000 m

Toimintasäde: 3.380 km

Aseistus: 2 x 20 mm tutkaohjattavaa taaksepäin ampuvaa tykkiä

Asekuorma: 5.800 kg pommeja tai ydinpommeja

Valmistettu 282 kappaletta

Käyttäjä: Yhdysvallat

Kyseinen kone oli sotatoimissa Vietnamin sodassa. Samantyyppinen jenkkikone oli Skywarriorin jälkeen kehitetty Douglas B-66 Destroyer:

Miehistö: 3

Huippunopeus: 1.015 km/h

Lakikorkeus: 12.000 m

Toimintasäde: 1.448 km

Aseistus: 2 x 20 mm tutkaohjattavaa taaksepäin ampuvaa tykkiä

Asekuorma: 6.800 kg pommeja

Valmistettu 294 kappaletta

Käyttäjä: Yhdysvallat

Siirrytään taas raskaampaan metalliin, pysytään edelleenkin 1950-luvulla ja esitellään Boeing B-47 Stratojet:

Miehistö: 3

Huippunopeus: 977 km/h

Lakikorkeus: 12.300 m

Toimintasäde: 3.240 km

Aseistus: 2 x 20 mm tutkaohjattavaa taaksepäin ampuvaa tykkiä

Asekuorma: 11.349 kg pommeja tai ydinpommeja

Valmistettu 2.032 kappaletta

Käyttäjä: Yhdysvallat

Kone oli tarkoitettu Neuvostoliiton alueen ydinpommittamiseen mutta se toimi myös tiedustelutehtävissä. Lisäksi sen asevalikoimaan kuuluivat ensimmäiset risteilyohjukset sekä myös ilmasta-ilmaan tarkoitettu AIR-2 Genie-raketti jossa oli 1,5 kilotonnin ydinkärki. Sitten esitellään monen mielestä se kylmän sodan (ja sen jälkeisenkin ajan) The Pommikone eli Boeing B-52 Stratofortress:

Miehistö: 5

Huippunopeus: 1.047 km/h

Lakikorkeus: 15.000 m

Toimintasäde: 7.210 km

Aseistus: 1 x 20 mm kuusiputkinen tykki

Asekuorma: 31.599 kg ydin- tai tavallisia pommeja

Valmistettu 744 kappaletta

Käyttäjä: Yhdysvallat

Kyseinen pommikone on ollut Yhdysvaltain ilmavoimien käytössä 1950-luvulta lähtien ja suunnitelmien mukaan se on käytössä vuoteen 2045 saakka. Kone on ollut taistelukäytössä kaikissa mahdollisissa sodissa mitä Yhdysvallat on sotinut 1950-luvulta alkaen.

1950-luvun lopulla amerikkalaiset kehittivät myös huippunopean pommikoneen eli Convair B-58 Hustlerin:

Miehistö: 3

Huippunopeus: 2.122 km/h

Lakikorkeus: 19.300 m

Toimintasäde: 3.220 km

Aseistus: 1 x 20 mm kuusiputkinen tykki

Asekuorma: 1 – 4 ydinpommia tai 8.820 kg tavallisia pommeja

Valmistettu 116 kappaletta

Käyttäjä: Yhdysvallat

Koska Neuvostoliiton ilmatorjunta kehittyi nopeasti. muuttui kone vanhentuneeksi myös hyvin nopeasti ja se poistui käytöstä jo vuonna 1970.

Otetaan sitten esille brittiläinen V-pommareitten sarja. Kaikkien kolmen pommikonetyypin tehtävä oli kuljettaa ydinpommi vihollisen alueelle korkealla ilmatorjunnan ulottumattomissa. Ensimmäisenä esitellään Vickers Valiant:

Miehistö: 5

Huippunopeus: 912 km/h

Lakikorkeus: 21.000 m

Toimintasäde: 7.200 km

Asekuorma: 1 x ydinpommi tai 9.450 kg tavallisia pommeja

Valmistettu 107 kappaletta

Käyttäjä: Iso-Britannia

Varsinaisiin sotatoimiin konetyyppi osallistui vuoden 1956 Suezin sodassa. Seuraavana sitten varsin futuristisen näköinen Handley Page Victor:

Miehistö: 5

Huippunopeus: 1.009 km/h

Lakikorkeus: 17.000 m

Toimintasäde: 9.662 km

Asekuorma: 1 x ydinpommi tai 15.750 kg tavallisia pommeja

Valmistettu 86 kappaletta

Käyttäjä: Iso-Britannia

Kone ei osallistunut varsinaisiin sotatoimiin ja toimi myöhemmissä vaiheissa ilmatankkauskoneena. Kolmas V-sarjan konetyyppi oli ensimmäinen deltasiivellä varustettu raskas pommikone Avro Vulcan: 

Miehistö: 5

Huippunopeus: 1.039 km/h

Lakikorkeus: 17.000 m

Toimintasäde: 4.195 km

Asekuorma: 1 x ydinpommi tai 9.534 kg tavallisia pommeja tai neljä AGM-45 Shrike-ohjusta

Valmistettu 136 kappaletta

Käyttäjä: Iso-Britannia

Konetyyppi osallistui vuonna 1982 Falklandin sotaan ja tyypin pommituslennot Ascencion-saarilta Falklandille olivat yli 6.000 kilometriä siivu eli ilmatankkausta tarvittiin.

Koska allekirjoittanut on varsin amatööri näissä asioissa niin ihmettelen että miksi britit hajoittivat voimavaransa tekemällä samaan aikaan kolmen eri valmistajan toimesta kolme koko lailla samanlaista pommikonetyyppiä. Ne kun ovat kalliita suunnitella, valmistaa ja huoltaa. Kai briteillä siihen joku selitys on.

Itänaapurimme ensimmäinen strateginen suihkupommittaja oli puolestaan 1950-luvulla käyttöön otettu Tupolev Tu-16:

Miehistö: 6-7

Huippunopeus: 1.050 km/h

Lakikorkeus: 12.800 m

Toimintasäde: 7.200 km

Asekuorma: 6 x 23 mm tykkiä, 1 x ydinpommi tai 9.534 kg tavallisia pommeja tai 1-2 ilmasta maahan-ohjusta

Valmistettu 1.509 kappaletta, luvussa mukana myös kiinalaiset Xian H6-versiot

Käyttäjät: Neuvostoliitto/Venäjä, Armenia, Azerbaidzhan, Valko-Venäjä, Kiina, Egypti, Gruusia, Indonesia, Irak, Ukraina

Vähemmälle huomiolle itänaapurin pommituskalustossa on jäänyt Mjasištšev M-4:

Miehistö: 8

Huippunopeus: 947 km/h

Lakikorkeus: 11.000 m

Toimintasäde: 5.600 km

Asekuorma: 9 x 23 mm tykkiä, 2 x ydinpommi tai 12.000 kg tavallisia pommeja

Valmistettu 93 kappaletta

Käyttäjä: Neuvostoliitto/Venäjä

Kyseisestä konetyypistä piti tulla pitkän matkan strateginen ydinpommittaja mutta sen toimintasäde jäi liian lyhyeksi joten se toimi pääosin meritiedustelussa ja ilmatankkerina.

Seuraavaksi esitellään sitten älämölöä eli yksi maailman kovaäänisimmistä koneista eli neuvostoliittolainen Tupolev Tu-95:

Miehistö: 6-7

Huippunopeus: 925 km/h

Lakikorkeus: 13.716 m

Toimintasäde: 15.000 km

Asekuorma: 2 x 23 mm tykkiä, 15.000 kg pommeja tai ohjuksia

Valmistettu yli 500 kappaletta

Käyttäjät: Neuvostoliitto/Venäjä, Ukraina

Tämä on ainoa käytössä oleva potkurikäyttöinen strategiseksi pommikoneeksi luokiteltava kone ja siinä neljä moottoria pyörittää kahdeksaa vastakkaisiin suuntiin pyörivää potkuria saaden aikaan pirunmoisen metelin. Sen pääasiallinen käyttö on pitkään ollut meritiedustelu ja nykyisin myös ns. lipun näyttäminen sillä Venäjä tykkää käyttää kyseistä konetyyppiä härnätäkseen Natoa lentäen melkein sen ilmatilassa.

Laitetaanpas väliin varsin hurja amerikkalainen pommikone josta sitten tehtiin vain kaksi prototyyppiä eli North American XB-70 Valkyrie:

Miehistö: 2

Huippunopeus: 3.309 km/h

Lakikorkeus: 24.400 m

Toimintasäde: 6.899 km

Asekuorma: 31.700 kg

Valmistettu kaksi prototyyppiä

Käyttäjä: Yhdysvallat

Kyseinen kone olisi ollut sekä nopeutensa että lakikorkeutensa myötä täysin ylivoimainen neuvosto-osapuoleen nähden ja koneen kehittäminen oli yksi syy miksi Neuvostoliitto kehitti MiG-25-hävittäjän. Mutta kone oli jopa amerikkalaisille liian kallis ja koska molemminpuoleisen tuhon valmistelu oli jo muutenkin siirtynyt ohjuksiin projekti jäi kahteen koneeseen.

Jatketaan inhalla itäraudalla ja esitellään Tupolev Tu-22: 

Miehistö: 3

Huippunopeus: 1.510 km/h

Lakikorkeus: 13.300 m

Toimintasäde: 4.900 km

Aseistus: 1 x 23 mm tykki, 12.000 kg asekuorma

Valmistettu 311 kappaletta

Käyttäjät: Neuvostoliitto/Venäjä, Libya, Irak, Ukraina

Kone osallistui sotatoimiin ainakin Tansanian ja Ugandan välisessä sodassa Libyan ilmavoimien operoimana. Koneen jatkomalli oli sitten itse asiassa aivan uusi kone eli Tupolev Tu-22M:

Miehistö: 4

Huippunopeus: 2.300 km/h

Lakikorkeus: 13.300 m

Toimintasäde: 2.410 km

Aseistus: 1 x 23 mm tykki, 24.000 kg asekuorma pommeja tai ohjuksia

Valmistettu 497 kappaletta

Käyttäjät: Neuvostoliitto/Venäjä, Ukraina

Tämä kääntyväsiipinen pommikone joka lännessä tunnettiin lähinnä Naton koodinimellä Backfire oli kylmän sodan aikana varsin pelätty neuvostoase. Mutta Neuvostoliitto kehitti kylmän sodan aikana vielä varsinaisen mörköpommikoneen eli Tupolev Tu-160:n

Miehistö: 4

Huippunopeus: 2.220 km/h

Lakikorkeus: 16.000 m

Toimintasäde: 12.300 km

Aseistus: 45.000 kg asekuorma pommeja tai ohjuksia

Valmistettu 36 kappaletta

Käyttäjät: Neuvostoliitto/Venäjä

Kyseinen konehan on maailman painavin koskaan rakennettu sotilaslentokone. Amerikkalaisten vastine kyseiselle koneelle oli Rockwell B-1 Lancer. Tai oikeastaan Tu-160 oli neuvostoliittolaisten vastaus prototyyppiasteelle jääneelle Valkyrie-pommittajalle:

Miehistö: 4

Huippunopeus: 1.335 km/h

Lakikorkeus: 18.000 m

Toimintasäde: 5.543 km

Aseistus: 23.000 kg asekuorma pommeja, ydinpommeja tai ohjuksia

Valmistettu 104 kappaletta

Käyttäjät: Yhdysvallat

Kone on ollut sotatoimissa ainakin Irakissa, Kosovossa ja Afganistanissa. Aivan kylmän sodan loppuvaiheissa eli vuonna 1989 teki sitten ensilentonsa amerikkalainen häivepommittaja Northrop Grumman B-2 Spirit:

Miehistö: 2

Huippunopeus: 1.010 km/h

Lakikorkeus: 15.200 m

Toimintasäde: 11.000 km

Aseistus: 23.000 kg asekuorma pommeja, ydinpommeja tai ohjuksia

Valmistettu 21 kappaletta

Käyttäjät: Yhdysvallat

Ja tässähän tätä toksisen maskuliinista rautaa olikin varsinainen rautaisannos. Seuraavalla kerralla jotain muuta. Hyvää ja erittäin rauhaisaa alkavaa viikonloppua kaikille.