Radanvarsikaupunki,
entinen Reunansyrjän kunta, joskus tuonnempana…
Oltiin niin
sanotuilla Pimeillä Mailla joissa julkinen infrastruktuuri ei ollut toiminut
enää aikoihin. Sen vuoksi metsätietkin olivat pääosin varsin huonossa kunnossa.
Erästä tietä paikalliset olivat kuitenkin pitäneet talkootöin kunnossa ajaen
traktoreillaan soraa pahimpiin monttuihin ja tasoitelleet ne. Tietä käyttivät
paikalliset salametsästäjät. Muitahan ei Suomessa enää ollutkaan sillä niin
metsästys kuin aseitten hallussapito oli Liittovaltion Suomen maakunnassa
kielletty jo aikaa sitten mutta eihän näillä selkosilla koskaan poliisikaan
käynyt. Kukaan ei vahtinut, sillä näitä seutuja ei ollut olemassakaan. Mutta varsinaisesti
nämä talkootyöt tällä kyseisellä tiellä oltiin tehty juuri sen ajoneuvon vuoksi
joka ylitti parhaillaan maakunnan rajan ja siirtyi Reunansyrjän puolelle.
Kyseinen
ajoneuvo oli metsätiellä etenevä kaksiosainen, aikanaan Ruotsin
ylijäämävarastoista ostettu Bandvagn 206-telakuorma-auto joka pärjäsi maastossa
kuin maastossa mutta auton kuljettaja kiitti silti mielessään talkooporukkaa
joka oli tehnyt hänen ajonsa helpommaksi. Auttoivathan he tietysti siinä
samalla itseäänkin. Täyteen lastattua Bandvagnia kuljettanut mies oli nimeltään
Jevgeni Štšekotšihin mutta hänet oltiin suomalaisten keskuudessa jo aikoja
sitten ristitty Jevgeni Peliverkkarinoviksi koska hänen varsinainen nimensä ei suomalaisen
suuhun oikein asettunut.
Ajan myötä
Jevgeni oli oppinut ajattelemaan itseään Peliverkkarinovina itsekin. Ainakin
täällä Suomen puolella liikkuessaan. 58-vuotiaalla Jevgenillä oli omanlaisensa
elämänhistoria. Hän oli kotoisin Itä-Karjalan Prääsästä, omasi jonkun verran
karjalaisia sukujuuria vaikka venäläinen olikin ja näitten kaukaisten juuriensa
kautta puhui sujuvaa suomea. Joskus nuorena miehenä hän oli ollut Venäjän
erikoisjoukkojen Podrazdelenija spetsialnogo naznatšenijan – jota myös
Spetsnaziksi kutsuttiin – jäsen, yleten
urallaan aina starshinaksi asti mikä vastasi suurinpiirtein suomalaista sotilasmestaria.
Siirryttyään sitten
siviiliin hän alkoi toimia Itä-Karjalassa erään matkailufirman eräoppaana ja
tutustunut sen myötä suomalaisiin, tajuten samalla sen tilanteen missä Suomi
oli. Suomihan oli jaettu, tai oikeastaan itsestään jakautunut kolmeen eri
alueeseen. Pimeisiin Maihin jotka elivät omavaraistaloudessaan täysin
infrastruktuurin ulkopuolella sillä poikkeuksella että sen alueen työttömille asukkaille
annettiin edelleenkin minimaalinen ja haja-asutusvähennetty peruspäiväraha. Ja
sitten oli Valoisat Maat. Alue, jossa sähkö edelleen virtasi ja Liittovaltio
piti absoluuttista valtaa. Kolmas alue oli tietenkin erityisoikeutetut autonomiset
etniset erillisalueet mutta niitten kanssa Jevgeni ei halunnut olla missään
tekemisissä. Eipä hän juuri Valoisillakaan Mailla liikkunut.
Jo varhaisessa
vaiheessa Jevgeni huomasi että eristyksissä elävien Pimeitten Maitten ihmisten kanssa
saattaisi tehdä bisnestä ja hän alkoi toiminnan jossa kysyntään vastattiin tarjonnalla.
Toiminta oli laajentunut koko ajan sen myötä kun virallinen liittovaltio-Suomi
oli siirtynyt aina askel kerrallaan syvemmälle pakkosyötettyyn utopiaan joka
tosiasiassa oli dystopiaa.
Jevgeni oli
vuosien myötä saanut bisneksensä pyörimään niin hyvin ettei hänen olisi sinänsä
enää tarvinnut olla itse ”reppuryssänä” niin kuin suomalaiset sanoivat. Tai
oikeastaan Pimeillä Mailla suomalaiset eivät enää sanoneet itseään
suomalaisiksi vaan ”pimeän kansalaisiksi”. Mutta nämä keikat edelleenkin
viehättivät Jevgeniä. Ne olivat kuin matkoja vanhaan villiin länteen.
Rajamaille. Häntä inspiroi se yrittämisen henki mitä näissä ihmisissä oli.
Ihmisissä, jotka virallinen koneisto oli jättänyt pitkälti oman onnensa nojaan.
Sieltä löytyi lämpimiä, toisistaan välittäviä ihmisiä. Sieltä löytyi maa, jossa
luottamukseen ja rehellisyyteen vastattiin luottamuksella ja rehellisyydellä.
Siellä miehen sana piti.
Toisaalta sieltä
löytyi myös maa, jossa kusettajat päätyivät nopeasti suohon. Nämä tsuhnat –
jota nimeä Jevgeni ei koskaan käyttänyt – olivat varsin kaksijakoista porukkaa.
Toisaalta ne olivat sellaisia leppoisia ja naurettavuuteen asti rehellisiä
tsuhnia joille oltiin aikanaan naureskeltu jo tsaarin aikana Pietarin
markkinoilla. Toisaalta näistä tsuhnista löytyi se julma ja järjestelmällinen
tappaja mihin venäläiset olivat historiansa aikana joskus törmänneet. Sen
tappajan oli järjestäytynyt yhteiskunta pitänyt tarpeettomana aisoissa mutta
koska Pimeillä Mailla ei sellaista enää ollut, niin omassa yhteiskunnassaan
noille suomalaisille ei tuottanut mitään ongelmaa panna korpilakia käytäntöön.
Yhtä aikaa syyttäjänä, tuomarina ja pyövelinä. Sen sijaan rehellisyyteen
vastattiin rehellisyydellä. Suomalaisia uskollisempia ystäviä sai tästä
maailmasta hakea. Ja suomalaista pahempaa vihamiestä ei tästä maailmasta
löytynyt.
Jevgenillä toimi
Suomessa kaiken kaikkiaan kaksitoista Bankkua tai vastaavaa ajoneuvoa. Bankuilla
ajettiin markkina-alueilla niin kuin täällä Reunansyrjässä ja ne lastattiin
tukkuvarastoista. Tukkuvarastot taas täydennettiin suurilla rekka-autoilla
jotka tulivat Venäjän puolelta. Jevgenin rekat käyttivät pääosin Lieksassa
sijaitsevaa Inarin rajanylityspaikkaa. Resepti oli yksinkertainen ja toimiva. Virallisesti
rajaa ei ylitetty ilman suomalaisten liittovaltiorajamiesten tarkastusta.
Varsinaisella ylityspaikalla. Jota myös kameravalvottiin jatkuvasti.
Siksi alueelta
löytyi myös ylimääräinen sivutie joka alkoi kolmesataa metriä Venäjän puolelta,
ylitti rajan kolmesataa metriä varsinaisen ylityspaikan eteläpuolelta kiertäen
Ylä-Korpilammen ja tuli sitten tielle 5223 muutama sata metriä Suomen puolella.
Suomen puolella tien risteys oli naamioitu ja rekat ylittivät rajan sovitulla
hetkellä jolloin suomalaiset rajamiehet purkivat naamioinnin ja vetivät kättä
lippaan rekkojen lähtiessä syvemmälle Suomeen. Raja-asematkin sijaitsivat
hyvin syrjässä ja ns. soveltava rajatoiminta toi mukavasti välttämättömiä lisätuloja
paikallisille rajamiehille.
Venäjän puolella
taas rajamiehet pitivät huolen että rajan ylittävissä rekoissa oli vain
sovittuja tuotteita. Huumeita ei rajan yli laskettu ja jos joku sitä yritti ja
asia venäläisten puolelta huomattiin, niin asiaan ei reagoitu vaan yksinkertaisesti ilmoitettiin Pimeitten
Maitten puolelle. Lopputuloksena oli aina lopullisesti kadonnut kuski sekä
rekka jonka suomalaiset möivät sopuhintaan niille yrittäjille jotka pitäytyivät
säännöissä. Sinänsä huumeitten välittäminen Suomen puolelle ei ollut muutenkaan
tuottoisaa sillä Liittovaltio oli vapauttanut huumeet aina heroiiniin saakka ja
toimi nyt itse Euroopan suurimpana huumekauppiaana. Pimeät Maat vain halusi
pitää omat alueensa huumevapaina vyöhykkeinä eikä kaihtanut minkäänlaista
väkivaltaa sitä valvoessaan.
Jevgeni
Peliverkkarinovin Bankku alkoi saapua Reunansyrjän laitamille. Jevgeni piti
Pimeitten Maitten ihmisistä muutenkin mutta täällä oli vielä jotenkin
tavallistakin kovempi yrittämisen henki. Talojen katoilla näkyi muualtakin
tuttuja aurinkopaneeleita ja talojen vieressä oli sekä häkäpönttöaggregaatteja
että niin sanottuja jeesusaggregaatteja jotka toimivat millä tahansa palavalla
mutta Reunansyrjässä oltiin saatu aikaiseksi myös pari kappaletta suurempaa, saksalaisiin
piirustuksiin perustuvaa puuhakevoimalaa jotka antoivat virtaa koko kylän –
entisen itsenäisen kunnan – keskustaan. Voimalat oli kyhätty kasaan sieltä
täältä ostetuista, vaihdetuista ja varastetuista osista. Nyrkkipajaosaamista
parhaimmillaan. Tarvittava puuaines tuotettiin talkoilla ja kansainvälisiltä
metsäyhtiöiltä pahemmin lupaa kyselemättä.
Talo, johon
Jevgeni oli suunnistamassa oli liian syrjässä että se olisi kuulunut kyseisen
sähköverkon piiriin. Niinpä osoitteessa Härslaakintie 62, Reunansyrjä oli sekä
aurinkopaneelit että jeesusaggregaatti tietysti normaalin halkovoiman lisäksi.
Kyseisessä omakotitalossa asustelivat Eino ja Liisa Juvonen sekä Einon
oppipoika Sami Aurimo. Eino ja Jevgeni olivat tehneet yhteistyötä jo kauan
aikaa ja heidän intressinsä kohtasivat. Yhteistyö hyödytti molempia. Eino oli
patruunoitten jälleenlataaja ja myyjä ja sen lisäksi hän tuotti ykkösluokan
pontikkaa myyntiin.
Eino latasi ja
möi itse lähinnä perinteisiä suomalaisia metsästyskaliiberin
kiväärinpatruunoita joille salametsästämisestä huomattavan leivänlisän saavassa
Reunansyrjässä oli käyttöä. Jevgeni puolestaan toi Einolle jälleenlataustarvikkeiden
lisäksi jälleenmyytäväksi muita ampumatarvikkeita. Työnjako oli selvä. Jevgeni
oli tukku, Eino oli myymälä. Ensimmäiseksi Jevgeni toi haulikonpanoksia,
lähinnä puolalaisia Boareja. Sitten listalla oli pistoolinpatruunat ja niin
sanotut kaikenvara-aseitten patruunat. Nämä kaikenvara-aseet olivat jotain,
joka kertoi Pimeitten Maitten varautuvan muuhunkin kuin nykytilaan. Sen vuoksi
Jevgenillä oli Bankussaan tälläkin kertaa tilattuna kaksi kappaletta PPS-43
Sudajev-konepistoolia. Pimeillä Mailla suosittiin näitä sinänsä ikivanhoja
mutta edelleenkin toimivia alun perin jo Neuvostoliiton aikana valmistettuja
aseita koska pimeillä markkinoilla ne olivat halvempia kuin Kalashnikovit joita
niitäkin Reunansyrjästä muutama löytyi. Sudajevien mukana oli annos 7,62x25
Tokarev-patruunoita.
Lisäksi
Jevgenillä oli mukanaan venäläistä pirtua. Se meni jälleenmyyntiin
Radanvarsikaupungin ja Naakkamon tarpeisiin. Reunansyrjä pärjäsi Einon
tuotteilla. Jevgenillä oli mukanaan Einolle myös muutama lavallinen
Baltika-olutta mutta se oli vain lahja kollegalle. Olut ei ollut näissä oloissa
Jevgenille tarpeeksi kustannustehokas tuote ja Eino teki itsekin suhteellisen
hyvää olutta myyntiin. Bankun taempi komuutti oli sitten täynnä jotain jota
Jevgeni ei olisi koskaan kuvitellut tuovansa Suomeen mutta jonka kysyntä oli
viimeisen kahden vuoden aikana kasvanut räjähdysmäisesti. Lihaa. Tarkemmin
sanottuna halpaa venäläistä tushonka-säilykettä.
Liittovaltio oli
mennyt ilmastohysteriassaan sille tasolle että vaikka lihaa ei oltu
varsinaisesti kielletty, niin sille oltiin lyöty niin kova ilmastoverotus että
lihan hinta oli kymmenkertaistunut. Mikä puolestaan sai aikaiseksi sen että
tavallisella kansalaisella jonka tulot olivat entisestään vähentyneet ei ollut
minkäänlaista mahdollisuutta ostaa lihaa. Päätöksen myötä suomalainen
karjateollisuus oli kuollut kokonaan ja se vähä liha mitä virallisilla
markinoilla oli, oli ulkomaista. Johon oli varaa lähinnä nomenklaturalla. Pimeillä
Mailla karjaa pidettiin omaan käyttöön ja jonkun verran myyntiin. Sen, mikä oli
mahdollista. Joka ei ollut paljoa. Lihan lisäksi Jevgenin kyydissä oli myös
maitojauhetta ja kalasäilykkeitä mutta lihasäilyke oli kysytyin tuote.
Eino Juvonen oli
kertonut Jevgenille että Reunansyrjässä ja muualla pimeillä mailla pidettiin parhansa
mukaan huoli siitä että lapsilla on lihaa lautasella mutta esimerkiksi
Radanvarsikaupungissa pelkkää kasvisruokaa syövillä koululaisilla esiintyi
selvää aliravitsemusta. Kun köyhissä perheissä syötiin pelkkiä puuroja ja
vellejä. Virallinen liittovaltio-Suomi kielsi aliravitsemuksen olemassaolon
mutta Valoisten Maitten vanhemmat ostivat Tushonka-säilykettä – samoin kuin
Viron puolelta tuotavaa Turisti-Einettä – Pimeitten Maitten ihmisiltä jotka
möivät sitä kohtuulliseen hintaan. Voittoakin bisneksistä piti tietysti saada
mutta kohtuullisen rajoissa. Sillä sekä myyjät että ostajat tuumivat että
pakkohan lapset on saada ruokittua. Pakkosyötetty ideologia ja iskulauseet kun
eivät vieneet nälkää vaikka hyvin syöneet ideologian pakkosyöttäjät niin kerta
toisensa jälkeen väittivät ja omat vatsansa täynnä kuvittelivatkin.
Pimeitten
Maitten ihmiset möivät tuotteitaan Valoisten Maitten ihmisille tietyin ajoin
järjestetyillä markkinoilla. Markkinapaikka täälläpäin oli Naakkamosta
Reunansyrjään päin päätieltä kääntyvän metsäautotien kääntöpaikka. Siellä
myytiin sekä Jevgenin tuomia säilykkeitä ja maitojauhetta, venäläistä spriitä,
tupakkaa ja paikallista kessua sekä jopa hieman tuoretta lihaa – lähinnä hirveä
ja kaurista – sekä maitoa. Kauppa
käytiin dollareilla, josta oli tullut Suomenkin kakkosvaluutta puhtaasti
sähköiseksi ja setelittömäksi muuttuneen euron rinnalla. Jotkut myyjät
kelpuuttivat myös Japanin jenit. Markkinoitten aikana oli tietysti Naakkamossa
kyttäysryhmä joka tarkkaili poliisin toimia ja varoittaisi mikäli poliisi olisi
tulossa paikalle.
Sinänsä
tarkkailu oli turhaa sillä poliisin järjestysosasto kuului nykyisin
yksityistettynä kansainvälisen Corbeauforêt-pörssiyhtiön alaisuuteen eikä sillä
ollut mitään mielenkiintoa häiritä raskaasti aseistettujen pimeän kansalaisten
tekemisiä. Se keskittyi pitämään nopeusvalvontaa ja kävi aika ajoin käskystä saamassa
selkäänsä etnisillä erityisalueilla. Sitä ei pimeän kansalaisten harmaa talous
kiinnostanut vaikka liittovaltiovalta sitä vastaan kovasti saarnasikin. Pelkkää
puhetta, totesivat yksityistetyt poliisit joitten perheitten ruokapöydästä
löytyi myös varsin usein kavereitten avustuksella ostettua tushonkaa.
Jevgeni muisti
kuinka hän oli joku aika takaperin istunut iltaa Einon luona ja olutta
hörsiessään he olivat katsoneet suomalaista ”Suomen Tulli”-ohjelmaa. Siinä
tulli käräytti Tallinnasta tulleen matkustajan jolla oli mukanaan parikymmentä
purkkia virolaista säilykelihaa. Kärähtänyt matkustaja oli saanut useitten
tuhansien eurojen ympäristösakot ja satakaksikymmentä tuntia
yhdyskuntapalvelua.
Miehet olivat
laskeskelleet että kyseinen sakko mitä todennäköisesti romahduttaisi tuon
matkustajan talouden pysyvästi. Eino oli todennut katkeralla äänellä:
- Niin… perkele…
aikanaan meillä oli tullissa huumekoirat. Nyt meillä on lihakoirat. Ja Suomessa
ei ole enää kuin yksi huumediileri. Liittovaltio. Joka myy heroiinia
supermarketeissa. No, täällä meillä päin huumekauppiaille annetaan vain
ensimmäinen ja viimeinen varoitus yhtä aikaa haulikonpatilla takaraivoon… raaka
resepti mutta toimiva… jos joku haluaa narkata niin muuttakoon
Radanvarsikaupunkiin… tai vaikka vittu Helsinkiin… ei me sitä estetä…
Bandvagn saapui
Eino Juvosen pihaan. Pihalla näkyi tuttuun tapaan muutama lammas ja kanoja. Paikalla
oli Einon, Liisan ja Samin lisäksi kaksi miestä jotka molemmat näyttivät
harmaantuneilta rock´n´roll-miehiltä. Nimenomaan moottoripyöräilevän hard
rockin puolelta. Jevgeni puristi kaikkien käsiä. Suomalaiset eivät halailleet.
Se ei kuulunut tapoihin. Toinen rock-miehistä oli Reunansyrjän lääkäri Jorma
Öngman. Öngman kysyi kädenpuristuksen jälkeen lyhyesti:
- Saitko
tarvittavan?
- Sain.
Jevgeni kävi
Bankustaan sekä matkajääkaapin ja kuljetuslaatikon joissa oli Öngmanin tilaamia
välttämättömiä lääkkeitä. Ne oltiin maksettu kolehdilla. Pimeät Maat eivät
kuuluneet minkäänlaisen sairaala- eikä apteekkijärjestelmän piiriin eikä
sairausvakuutuskorvaus koskenut niitä. Öngman kävi läpi tarvikkeet, nyökkäsi ja
laittoi ne mönkijäänsä. Jevgeni antoi hänelle vielä kaksi rasiaa patruunoita:
- Kaupan päälle.
Öngmanin
henkilökohtainen kaikenvara-ase oli harvinainen amerikkalainen M1-karbiini ja
siihen oli hankalaa saada tarvittavia 7,62x33-patruunoita. Öngman kiitti,
käynnisti mönkijänsä ja läksi kohti Reunansyrjän keskustassa sijaitsevaa
entistä apteekkirakennusta jossa oli sekä hänen asuntonsa että paikallinen
kenttäsairaala. Nyt puolestaan toinen toinen rock-miehistä eli Tuomas Högkö
kysyi:
- Postia. Se on
minun vuoro olla tällä kertaa polkevana Kustina.
- Johan toki.
Jevgeni antoi
Högkölle laatikollisen ulkomaan postia. Posti oli peräisin ulkosuomalaisilta
jotka olivat muuttaneet liittovaltiohirviötä karkuun Yhdysvaltoihin, Kanadaan,
Australiaan, Itä-Eurooppaan ja jopa Japaniin. He olivat paenneet. mutta eivät
olleet unohtaneet läheisiään ja ystäviään ja siksi he pyrkivät auttamaan sen
minkä voivat. Koska virallinen Liittovaltio-Suomi verotti tämän kaltaista
postia ankarasti ja takavarikoi kaiken poliittisesti epäilyttävän niin postilähetykset
kulkivat Petroskoin postin kautta reppuryssien mukana Pimeille Maille. Tässäkin
lähetyksessä oli mukana niin dollareita, Suomessa ankarasti verotettuja
makeisia, kumi- ja nahkasaappaita, työkaluja kuin myös erittäin tarpeellisia
elektroniikan varaosia. Kirjeitä ja paketteja oli myös Valoisille Maille jonne
ne paikallisten toimesta toimitettiin. Yksi paketti oli juuri Högkölle joka oli
paikallinen sähkö- ja elektroniikan tuhattaituri. Paketin oli lähettänyt muuan
Tuumailija Japanista. Högkö totesi:
- No voi perkeleittonen,
näitä on kaivattukin. Nyt pääsee taas väsäämään.
Högkö löi
postilaatikon omaan mönkijäänsä, käynnisti ja poistui postiljoonin
velvollisuuksiinsa. Juvosen Eino puolestaan totesi:
- Eiköhän pureta
kuorma? Aseet ja ampumatarvikkeet sisälle. Muut tuohon ulkorakennukseen. Niin
kuin ennenkin. Kai sinä yöksi jäät? Pannaan sauna lämmitä ja otetaan muutama
tuutinki.
- Totta hujassa
jään.
Seuraavana
päivänä Jevgenin Bandvagn käynnistyi ja kaasutti Juvosten talolta kohti
tukkuvarastoa joka ehkä odotti jo uutta jakelua. Maakunnan rajan ylittäessään
Jevgeni tuumi että näitten suomalaisten kanssa oli kyllä mukavaa käydä kauppaa.
Rehellisesti ja luottamuksella. Jevgeni oli saanut mukaansa listan seuraavasta
halutusta tarvike-erästä. Ja sen mukana etukäteen annetun määrän dollareita.
Jevgeni pitäisi sanansa. Sillä hän tiesi, että jos hän pettäisi sen, hän
joutuisi tutustumaan suomalaisen sijasta siihen pelättyyn tsuhnaan. Samalla hän
ihmetteli sitä, miksi nuo suomalaiset olivat aikanaan äänestäneet maansa siihen
tilaan että Pimeät Maat oli pakko perustaa. Ehkä heillä meni liian kauan liian
hyvin? Ehkä he unohtivat jotain olennaista? Ehkä selitystä ei koskaan saataisi.
Mutta Jevgeni ei miettinyt sitä sen pidempään vaan valmistautui uuteen
jakelukierrokseen.
Rehellisesti ja
luottamuksella.
Lämmin
kiitos kommentoija Achtungille voimalaideasta ja kommentoija Tuumailijalle
posti-ideasta.
Muita
Pimeän Maitten kirjoituksia: