VAPPUTARINA TIENPOSKESTA

Huitsinnevadassa, vappuaattona 2019

Vappuaaton aamuna, tuossa aamuyhdeksän korvilla eräs punainen Nissanin pick-up ajeli hissukseen pitkin Huitsinnevadan Örnätjärven teitä. Nissanin komuutissa istuivat kuskin paikalla Lötjösen Eelis ja repsikan paikalla Perskeleen Ykä. Kyseessä ei ollut mikään huviajelu vaan molemmat miehet tutkailivat tienvieruksia tarkkaavaisina etsien jotakin ja sitä jotakin he olivat olleet etsimässä jo aamukuudesta alkaen. Saalista oli jo kertynyt ja nytkin Ykä huomasi tien oikealla puolella etsimänsä sanoen Lötjöselle:

- Pysäytä. Tuolla on taas yksi.

Lötjönen pysäytti Nissanin, Ykä aukaisi oven, kulki hetken aikaa tienpielessä ja palasi sitten autolle mukanaan kaksi pölykapselia. Hän aukaisi Nissanin lavan pressun ja asetti kapselit lavalla olevaan laatikkoon hellävaraisesti ettei pölykapseleitten hienot, ihmissilmälle lähes näkymättömät juuret vahingoittuisi. Sitten hän laittoi pressun kiinni, palasi Nissanin komuuttiin ja totesi Lötjöselle:

- Niitä olikin kaksi. Toinen oli vähän kauempana. Siinä oli sekä pulviscapsula volkswagensis että pulviscapsula chryslersis. Paljonkos meillä niitä on nyt kasassa?

Lötjönen mietti hetken ja totesi sitten:

- Jaa-a… on niitä vissiin kaikkiaan tältäkin päivältä jo se neljäkymmentä. Eiköhän me niillä pärjätä? Lähetäänkös pellolle?

- Joo, kyllä näillä pärjää. Lähetään.

Muitten aktiviteettiensa ja tietysti viha-ajattelun lisäksi Ykä ja Lötjönen olivat pölykapselien pienviljelijöitä. Tämä aika vuodesta oli pölykapseliviljelijöille erittäin kiireellistä aikaa ja toverukset olivatkin olleet viimeiset kolme vuorokautta tien päällä keräten tienvarsilta villeinä kasvavia pölykapseleita jotka olivat kelpo siemenviljaa. Köyhän oli pakko yrittää, sano. Rikkana rokassa kumminkin, sano. Kaikki kotioppäin, sano.

Osa aamun aikana kerätystä saaliista

Toverukset olivat jo muutama vuosi takaperin kuokkineet Perskeleitten tontille muutaman aarin kokoisen pölykapselipellon. He ajoivat Perskeleitten pihaan ja ottivat aamuisen saaliin mukaansa vieden sen pellon laitaan jossa aikaisemmin kerätyt siemenpölykapselit odottivat pressun alla. Villinä poimitut siemenpölykapselit olivat välttämättömiä sillä viljellyt pölykapselit lisääntyivät kovin huonosti. Edessä olisi kova työ, mutta sitä ennen suoritettiin pieniä perinteisiä viljelijän riittejä. Ylva tarjoili miehille pienet viinaryypyt – tietenkin 60-vottista Tsuhnan Kapinaa – jotka heitettiin ykkösellä ääntä kohti ähkäisyn säestyksenä. Sen jälkeen Ykä kävi autotallista kirveen ja iski sen pellonkulmalle multaan hamarapuoli alaspäin. Taikauskoa ehkä mutta jos se kelpasi Koskelan Jussille niin kelpasi se heillekin. Sitten miehet ottivat vielä lätsät päästään ja mutisivat suupielistään hartaina jonkinlaisen maamiehen rukouksen. Kömpelö se ehkä oli mutta tulipa kumminkin suoraan sydämestä.

Nyt ei enää rituaalit eivätkä rukoukset auttaneet vaan oli aika hikoilla. Pelto oli kynnetty jo valmiiksi ja maataloustyö eteni tutun kaavan mukaisesti. Ykä työnsi siemenpölykapseleita vakoon ja Lötjönen lääti lapiolla multaa niitten päälle. Kevyesti, niin että pölykapselin päälle tuli vain muutama sentti. Toisin kuin perunaa, ei pölykapseleita tarvinnut enää myöhemmin kesällä mullittaa. Välillä vaihdettiin osia, sillä istuttajalla kyykkiminen kävi selän päälle. Kumpikin miehistä kun kävi jo pitkällä kuudettakymmentä niin jätkissä jäykkiä olivat enää selkä ja käytös mutta ne sitten olivatkin niin jäykkiä että pitele ja varjele.

Aikanaan urakka saatiin valmiiksi. Vaatteet olivat läpimärät ja hiki kirveli silmiä. Miehet panivat palamaan voimasavuke Bostonit ja Ykä totesi:

- Nyt se on sitten enää korkeemmas kärees.

- Näin on. Sitä kun yhden kapselin pistää peltoon niin tuurillaan se saattaa puskea uusia kymmenenkin. Nyt olis enää tuo lannoituspuoli hoidettavana että pääsee sato kasvamaan.

- Eiköhän hoideta sekin saman tien alta pois? Saunan piisistä nousee jo savu. Ylva on nähnyt että homma on melkein pulkassa ja lämmittää sen meille valmiiksi.

Yrityksen ja erehdyksen kautta toverukset olivat löytäneet sopivimman tavan pölykapselipellon lannoittamiseen. Vettä se ei paljoakaan tarvinnut mutta oli käynyt ilmi että muuten melko vaativa pölykapseli tarvitsi kasvaakseen huomattavasti ravinnerikkaampaa paskaa kuin mitä paikallisilla karjataloustuottajilla oli tarjota. Niinpä Ykä meni pellon toiseen päähän, Lötjönen toiseen ja he kaivoivat taskuistaan vihkoset. Ykällä oli vihreitten puolueohjelma ja Lötjösellä feministisen puoleen vastaava. He alkoivat lukea yhtä aikaa.

- Haavaadeshalluai… hassukssäädääs… sesmellellemkukkuu… jungerruskuravitu… irvita sankaa… raöuyl synkhnata… ´nkpata yin… sesmellellemkukkuu… hynkpata hyin… hassukssäädääs… sesmellellemkukkuu…

Lannoitus kesti noin varttitunnin. Lötjönen löi suuhunsa muutaman Sisu-pastillin poistaakseen puhelannoittamisesta suuhun tulleen pahan maun, tarjosi Ykällekin ja totesi sitten:

- Ja jos ei tuolla paskan määrällä lähde kasvamaan niin jo on perkele.

- Me tehdään tuo sitten Ylvan kanssa joka toinen päivä. Ravinteista ei noille pula tule.

Ylva saapuikin paikalle mukanaan kaksi tölkillistä kylmää Tsuhnan Kostoa:

- Vaikkei tässä torppareita ollakaan niin kova ja kivinen on kumminkin elämän tie ja otsasi hiessä tulee sinun pölykapselisi ansaitseman. Tässäpä olis pari ansaittua tölkillistä nestemäistä leipää ja niitten myötä pientä piristystä köyhän jatkuvaan raatamiseen.

Janoiset miehet nykäisivät kylmät oluet parilla huikalla ja siirtyivät valmiiksi lämmitettyyn saunaan. Nyt saattoi enää odottaa ja aika ajoin puhelannoittaa peltoa. Edellisen vuoden pölykapselisato oli ollut erittäin onnistunut. Teitten varsilta kerätty siemenvilja oli tuottanut kaikkiaan 1.178 pölykapselia jotka olivat menneet kuin kuumille kiville. Ostajat olivat toistuvasti korostaneet että kyllä luomu on sentään luomua. Miksi ostaa bulkkitavaraa kun parempaakin on tarjolla eikä pyydetty hinta todellakaan ollut kohtuuton.

Vuoden 2018 satoa korjattuna ja valmiina myyntiin

Jonkun aikaa myöhemmin Ykä ja Lötjönen saapuivat saunasta pihamaalle, panivat palamaan voimasavuke Bostonit ja sen jälkeen marssivat grillikotaan jonne Ylva oli virittänyt valmiit tulet. Kodassa kuului tuttu 2 x Tsuhnan Kosto-sihahdus, tuplägölgölgöl ja vielä nautinnollinen ähkäisy. Ykä tuumaili tulehen tuijottaessaan:

- Vaan saa nähdä mitenkä pitkään sitä tästäkään hommasta leivänjatketta saa revittyä. Nuo perkeleen utopistit kun haluaa täydellistä polttomoottorikieltoa ja broileriosasto taas ei uskalla vastustaa utopisteja vaikka tietävätkin mitä se saa aikaiseksi. Jos ei ole polttomoottoriautoja niin ei kukaan enää käy ostamassa pölykapseleitakaan. Kun eihän ihmisillä mihinkään Tesloihin ole kumminkaan varaa. Ja kun pölykapseleita ei osteta niin ei niitä kukaan enää viljelekään.

- Jep. Ja muista myös se, mitä se hölmön tölväys saisi aikaan luonnolle. Pölykapselihan on Suomen luonnossa vieraslaji. Kun siemenpölykapselit kerätään viljelijöitten toimesta niin kasvatus tapahtuu kontrolloidusti. Mutta jos ei ole viljelyä niin ei niitä enää kukaan tienposkesta keräile. Siinä saattaa käydä niin kuin aikanaan lupiinille. Se leviää hallitsemattomasti joka paikkaan ja aikanaan meillä saattaa olla tienvierukset pelkkää pölykapselipöpelikköä. Ei ajatella yhtään utopistista nirppanenää pidemmälle, saatana, sanon mä vaan.

- Äl´ enemppä san. Ja virkaspedet vaativat vielä että meidän pitäis maksaa noista muutamista pölykapselieuroista vielä veroakin. Ihan niin kuin palautustölkeistäkin. Kai se valtion on joka ainoa penni revittävä vaikka murrin persiistä että saadaan kulissit pidettyä pystyssä.

No, ei Ykän ja Lötjösen sinänsä kannattanut verottajaa pelätä. Tämä pienimuotoinen bisnes menisi niin kuin ennenkin. Kun sato olisi kypsä ja korjattu ilmoittaisi Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti että siellä ja siellä pidetään pienoisbotaniikan harrastepäivät silloin ja silloin. Verokytät eivät paikalle saapuisi sillä he tiesivät oikein hyvin pinnanmaalaisen tavan uittaa epämiellyttäviä ihmisiä pari tuntia kaulaa myöten suossa.

Toverukset kulkivat jälleen pihan poikki uusiin löylyihin. Jo aikaisemmilta vuosilta tuttu lehtokurppa oli palannut jostain talvehtimisalueeltaan ja tehdessään ylilentoa se antoi tutun ja mukavan kurnuttavan aikamerkkinsä. Läheisen lammen rannalla kaulushaikara yhtyi kuoroon lisäten siihen kumean tynnyribassonsa. Sekin oli palaillut kesäisille kotikulmilleen. Pikkutirppiäiset puolestaan pistivät päälle melodiaa minkä ennättivät. Ehkä nuo linnut yhtyivät niin Ykän, Lötjösen kuin yleensäkin pinnanmaalaisten ajatuksiin.

Työ miehen kunnia. Maa meidän on, ei laiskain lurjusten.

Oikein mukavaa ja rauhallista vappua kaikille lukijoille.

UHRAUKSIA ERÄÄLLE EPÄJUMALALLE

Demareista tuli sitten hallitustunnustelijoita ja se aloitti myös välittömästi omat Tupperware-kestinsä lyömällä pöytään muille puolueille kysymyslistan hallitusyhteistyön perustaksi. Kysymyslistan ensimmäinen, toistan, ensimmäinen kysymys ei koskettele millään muotoa suomalaisten hyvinvointia ja tulevaisuutta vaan se on seuraava:

Oletteko sitoutuneet globaalisti ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen 1,5 asteeseen? Oletteko sitoutuneet siihen, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja sen jälkeen nopeasti hiilinegatiivinen?

Kun hotellin respassa asiaa makustellaan niin demareitten tavoite onnistuu siten että ensimmäisenä kielletään polttomoottorit. Silloin ei kylläkään niin ruoka kuin tavara siirry enää paikasta toiseen.

Toisekseen kielletään yleensäkin fossiiliset polttoaineet ja toivotaan että vispilä- ja toivomusenergialla saadaan suomalaiset asunnot jollain tavoin lämmitettyä talviaikaan.

Ja kolmanneksi suomalainen elinkeinoelämä karkoitetaan ympäristöverottamalla lopullisesti pois Suomesta jolloin tuo ensimmäinen kohta ruuan ja tavaran siirtämisestä muuttuu sinänsä aiheettomaksi kun ei ole enää mitä siirrellä.

Kansainvälisessä mittakaavassa kokonaisen valtion elinkeinoelämän tuhoaminen ei vaikuta yhtään mitään mutta onpahan historian komein uhraus ilmastohysterian Baal-jumalalle.

Muistutettakoon että demarit eivät aio tehdä jatkossakaan kehitysmaalaiselle haittamaahanmuutolle yhtään mitään. Asiassa on demareitten ilmastokiimaan nähden tietty ristiriita mutta demarithan eivät tunnetusti takerru yksityiskohtiin.

Lienee niin että se kaikkein onnellisin ihminen on se, joka on vapauttanut itsensä täydellisesti realismin kahleista. Ja näitten ihmisten myötä Suomi on muuttumassa kovaa vauhtia uususkonnolliseksi maaksi. Tosin tämä uususkonto muistuttaa lähinnä Jim Jonesin itsemurhakulttia. Ja siihen Jonesin kulttiinkin liittyminen oli vapaaehtoista.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CV

Jos jossain uutisessa on osattu yhdistää lähes täydellisellä tavalla sekä ilmastohysteria että haittamaahanmuuton kyseenalaistamaton kannattaminen niin tämä Ylen (jaa minkäs muunkaan) juttu (Ylen tarjonnasta ei kannata käyttää termiä ”uutinen”) lähentelee täydellisyyttä. Onhan sillä komea otsikkokin:

Miksi samat ihmiset epäilevät ilmastonmuutosta ja vastustavat maahanmuuttoa? Sitä selittää yksi piirre, jonka vuoksi ilmastonmuutoksesta pitäisi puhua eri tavoin

Laitetaanpa tähän hieman otteita jutussa haastatellun akateemisen ammattilaisen eli muuan Kirsti M. Jylhän näkemyksiä asian tiimoilta sekä siihen liittyvää kommentointia hotellin respasta:

- Tärkein tekijä on näkemys epätasa-arvosta. Ihmiset jotka hyväksyvät epätasa-arvoisuuden, kieltävät useammin myös ilmastonmuutoksen.

- Se, että joku muu kärsii, ei vielä oikeuta passiivisuutta. Siihen liittyy lisäksi hyväksymistä, että joku muu kärsii sen vuoksi, että me täällä elämme näin.

- Heille on ok, jos esimerkiksi naiset tai maahanmuuttajat ovat huonommassa asemassa. Heidän näkemyksensä mukaan hierarkiat ovat luonnollisia eikä niistä pidä pyrkiä eroon. Jotkut ovat vain ansainneet heikomman aseman.

- Jos on protektionistinen ja nationalistinen maailmankuva eikä ole kiinnostunut ihmisryhmistä jotka kärsivät, ilmastonmuutos ei ole aktivoiva kysymys.

- Argumentit alkavat liittyä poliittiseen identiteettiin, ja kukaan ei voi tulla vastaan, sillä keskustelu ei enää käsittelekään ilmastonmuutosta vaan identiteettiä.

Kyseinen Jylhähän puhuu kyseisessä jutussa lähinnä yhdysvaltalaisista mutta Ylelle ei tuota ongelmaa pakkosyöttää asiaa myös suomalaisille. Ensimmäisenä tulee mieleen että kuinkahan paljon kyseinen tutkiskelija/tutkiskelijat ovat varsinaisesti tavanneet niitä ihmisiä joista he puhuvat? Vai onko asia niin, että koska heillä on tietty oppiarvo niin heillä on jo sen perusteella oikeus tehdä johtopäätöksiä?

Jos mietitään tavallisen suomalaisen näkökulmaa asiaan niin senhän voi – edelleenkin – tiivistää muutamaan pääkohtaan:

1. Pääasia ei ole kysymys ilmastonmuutoksen olemassaolosta tai olemattomuudesta. Pääasia on se, että Suomi on luonnonvarojen nettotuottaja, jonka väkiluku on oikein hyvin suhteutettu maan pinta-alaan ja luonnonvaroihin ja Suomi on muutenkin ympäristönsuojelussa maailman ykköstasoa. Se, että suomalaiset rankaisevat itseään toisten törppöilyistä ja ympäristöverottavat teollisuutensa ympäristöään huonommin suojeleviin maihin ei auta Suomea eikä ilmastoa. Kyseinen itserankaisu on lähinnä moraalisen hyvän pakko-ostattamista toisilla oman ilmastohysteriaa palvovan egon ruokkimiseksi.

2. Haittamaahanmuuton vastustamiselle on erinomaiset perusteet sillä se on kymmenien vuosien kokemuksella tekijä, joka haittaa vastaanottavan maan niin taloutta kuin turvallisuutta. Lisäksi haittamaahanmuuton vastustaminen on ilmastoteko sillä on jokseenkin tekopyhää ja typerää vaatia suomalaisia ruoskimaan itseään ilmaston takia ja saman aikaan vaatia miljoonia ihmisiä Eurooppaan monikymmenkertaistamaan sen paljon puhutun hiilijalanjälkensä. Maailman suurin ilmasto-ongelma on räjähdysmäinen kehitysmaalainen väestönkasvu mutta myös tämäkin tutkiskelija ignoroi kysymyksen täysin niin kuin hänen tyyppiset tutkiskelijat tekevät säännöllisesti.

3. Kehitysmaissa ei kärsitä sen vuoksi että suomalaiset elävät niin kuin elävät vaan siellä kärsitään järjettömän väestönkasvun vuoksi. Siellä kärsitään myös paikallisen monikulttuurisuuden vuoksi sillä yhden valtion rajojen sisällä elävät eri kansat kehittävät jatkuvasti jotain rähinää keskenään. Suomalaiset eivät ole siihen millään tavoin syyllisiä. Tämän luulisi olevan jopa yliopiston tutkijalle selvää.

4. Nämä ns. voiman pimeän puolen argumentit eivät liity mihinkään poliittiseen identiteettiin vaan siihen että ne ovat yksinkertaisesti perusteltuja eivätkä perustu uskomuksiin.

Asian tiimoilta tällaiselle akateemista oppiarvoa vailla olevalle tulee mieleen kysymys. Erityisesti suomalaisen näkövinkkelistä:

Jos ihminen vastustaa sekä Suomen täysin tarpeetonta kyykyttämistä ilmastohysterian nimissä että haittamaahanmuuttoa ja tekee sen täysin perustelluin syin, niin onko hän automaattisesti silloin ihminen joka:

- Hyväksyy epätasa-arvoisuuden

- Hyväksyy toisten ihmisten kärsimyksen

- Hyväksyy naisten alistetun aseman

- Hyväksyy sen, että toiset ovat ansainneet heikomman aseman

Mistä tietysti päästään kysymykseen: millä kyseinen tutkiskelija perustelee näkemyksensä?

Yleensä ottaen vaikuttaa että kyseinen tutkiskelija on ns. tosiuskovainen ja hän yrittää selittää oman maailmankuvansa ulkopuolella olevia ihmisiä sillä perinteisellä menetelmällä eli demonisoimalla. Siinä mielessä kyseisen tutkiskelijan eräs lause hieman huvittaa:

Jylhä painottaa, ettei tutkimusten tarkoitus ole profiloida ihmisiä.

Mitäs tuo oli ellei profilointia? Ja yleistystä?

2. Islamilaisen väkivallan valkopesua osa N

Niin kuin lukija hyvin tietää, islamilaiset lahtasivat kristittyjä tällä kertaa Sri Lankassa. Luonnollisesti asiasta seuraa huomattava määrä suvaitsevais-tiedostavaa selitteläätiötä josta parhaana esimerkkinä esitetään tällä kertaa Talouselämä-lehden toimittelaattori Pia Heikkilä joka otatteli että kyseinen terrori-isku oli kosto Etelä-Aasian kasvavaa muslimivihaa kohtaan. Eli asiassa ei siis toimittelaattorin mukaan ollut kysymys islamilaisten halusta lahdata kristittyjä kuujumalansa nimeen niin kuin heillä tapana on.

Hotellin respassa mietitään sitä että kuinka paljon ihmisiä islamilaisten täytyy tappaa ennen kuin toimittelaattorit ymmärtävät että ne tekevät sitä omasta vapaasta tahdostaan ja uskontonsa kannustamana. Suvaitsevais-tiedostavan ihmisen on sitä toki vaikeaa käsittää ja hyväksyä sillä hän pitää yllä mielikuvaa islamista joka on ihan samanlaista lällydemarismia kuin meidän pohjoismaiset yhteiskunnat. Ja tietoisesti unohtavat sen, että islamilaiset eivät koskaan ole moisia määritelmiä kuulleetkaan. Miksi olisivatkaan? Sillä niitä määritelmiähän tekevät länsimaiset suvaitsevais-tiedostavat ihmiset lähinnä toisilleen.

3. Pääsiäisen palvojat ?

Hotellin respassa ei olla millään muotoa uskonnollisia. Silti täällä arvostetaan kristinuskoa, erityisesti sitä protestanttista etiikkaa jolla on ollut varsin olennainen osa siinä että Suomi on aikanaan rakennettu niinkin hyvinvoivaksi maaksi kuin mitä se on… tai siis ei ole enää nyt, korjaan, mitä se oli noin suurinpiirtein ennen suurta 1990-luvun lamaa.

Sen vuoksi pistää silmään ja vielä aika pahasti että – vaikka blogissa ei Ameriikan asioita pahemmin käsitelläkään – että sekä Yhdysvaltain entinen presidentti että Yhdysvaltain entinen ulkoministeri ja melkein-presidentti käyttävät Sri Lankan terrori-iskujen surunvalitteluissaan tapetuista kristityistä termiä ”pääsiäisen palvojat” eli ”easter worshippers”.

Mitkä ihmeen pääsiäisen palvojat? Miksi ei käytetä oikeaa termiä ”kristityt”? Asian tiimoilta herää taas akateemisesti kouluttamattomassa mielessä hieman kysymyksiä:

1. Onko kristinusko vaihtanut nimensä?

2. Jos on, niin miksi se ei ole sitä laajemmin ilmoittanut?

3. Jos taas ei ole, niin miksi se ei esitä reklamaatiota asiasta?

4. Jos uskontojen nimiä ja määritelmiä voi mielensä mukaan vaihtaa, niin voinko minä kutsua islamilaisia jatkossa termillä ”porukka joka tykkää kiertää hirveässä väkijoukossa tuntikausia ympyrää päästäkseen kerran elämässään pussaamaan jotain mustaa kiveä”?

Ja kun kerran Amerikoissa joulua (christmas) kutsutaan jo nimellä ”happy holidays” ettei termi vaan loukkaa ketään niin eikös ramadaniakin voisi kutsua nimellä ”happy month when we overeat at nights”?

Ettei vaan loukata ketään.

Hetkonen.

Minähän taisin jo loukata.

Se on nykymaailmassa niin perin helppoa.

4. Mielensäpahoittaja

Vasemmistoliiton tuore kansanedustaja Veronika Honkasalo on tunnettu siitä että hän pahoittaa herkästi mielensä. Hän pahoitti mielensä myös siitä että hänen todettiin pahoittavan herkästi mielensä. Nyt kun hän pääsi eduskuntaan niin ensitöikseen hän pahoitti mielensä:

Hotellin respasta huomautetaan että kyseessä siis ei ole Tuomas Kyrön kehittämä suosittu fiktiivinen hahmo.

MUSTAN PÖRSSIN MUSIKKA

Radanvarsikaupunki, entinen Reunansyrjän kunta, joskus tuonnempana…

Oltiin niin sanotuilla Pimeillä Mailla joissa julkinen infrastruktuuri ei ollut toiminut enää aikoihin. Sen vuoksi metsätietkin olivat pääosin varsin huonossa kunnossa. Erästä tietä paikalliset olivat kuitenkin pitäneet talkootöin kunnossa ajaen traktoreillaan soraa pahimpiin monttuihin ja tasoitelleet ne. Tietä käyttivät paikalliset salametsästäjät. Muitahan ei Suomessa enää ollutkaan sillä niin metsästys kuin aseitten hallussapito oli Liittovaltion Suomen maakunnassa kielletty jo aikaa sitten mutta eihän näillä selkosilla koskaan poliisikaan käynyt. Kukaan ei vahtinut, sillä näitä seutuja ei ollut olemassakaan. Mutta varsinaisesti nämä talkootyöt tällä kyseisellä tiellä oltiin tehty juuri sen ajoneuvon vuoksi joka ylitti parhaillaan maakunnan rajan ja siirtyi Reunansyrjän puolelle.

Kyseinen ajoneuvo oli metsätiellä etenevä kaksiosainen, aikanaan Ruotsin ylijäämävarastoista ostettu Bandvagn 206-telakuorma-auto joka pärjäsi maastossa kuin maastossa mutta auton kuljettaja kiitti silti mielessään talkooporukkaa joka oli tehnyt hänen ajonsa helpommaksi. Auttoivathan he tietysti siinä samalla itseäänkin. Täyteen lastattua Bandvagnia kuljettanut mies oli nimeltään Jevgeni Štšekotšihin mutta hänet oltiin suomalaisten keskuudessa jo aikoja sitten ristitty Jevgeni Peliverkkarinoviksi koska hänen varsinainen nimensä ei suomalaisen suuhun oikein asettunut.

Ajan myötä Jevgeni oli oppinut ajattelemaan itseään Peliverkkarinovina itsekin. Ainakin täällä Suomen puolella liikkuessaan. 58-vuotiaalla Jevgenillä oli omanlaisensa elämänhistoria. Hän oli kotoisin Itä-Karjalan Prääsästä, omasi jonkun verran karjalaisia sukujuuria vaikka venäläinen olikin ja näitten kaukaisten juuriensa kautta puhui sujuvaa suomea. Joskus nuorena miehenä hän oli ollut Venäjän erikoisjoukkojen Podrazdelenija spetsialnogo naznatšenijan – jota myös Spetsnaziksi kutsuttiin –  jäsen, yleten urallaan aina starshinaksi asti mikä vastasi suurinpiirtein suomalaista sotilasmestaria.

Siirryttyään sitten siviiliin hän alkoi toimia Itä-Karjalassa erään matkailufirman eräoppaana ja tutustunut sen myötä suomalaisiin, tajuten samalla sen tilanteen missä Suomi oli. Suomihan oli jaettu, tai oikeastaan itsestään jakautunut kolmeen eri alueeseen. Pimeisiin Maihin jotka elivät omavaraistaloudessaan täysin infrastruktuurin ulkopuolella sillä poikkeuksella että sen alueen työttömille asukkaille annettiin edelleenkin minimaalinen ja haja-asutusvähennetty peruspäiväraha. Ja sitten oli Valoisat Maat. Alue, jossa sähkö edelleen virtasi ja Liittovaltio piti absoluuttista valtaa. Kolmas alue oli tietenkin erityisoikeutetut autonomiset etniset erillisalueet mutta niitten kanssa Jevgeni ei halunnut olla missään tekemisissä. Eipä hän juuri Valoisillakaan Mailla liikkunut.

Jo varhaisessa vaiheessa Jevgeni huomasi että eristyksissä elävien Pimeitten Maitten ihmisten kanssa saattaisi tehdä bisnestä ja hän alkoi toiminnan jossa kysyntään vastattiin tarjonnalla. Toiminta oli laajentunut koko ajan sen myötä kun virallinen liittovaltio-Suomi oli siirtynyt aina askel kerrallaan syvemmälle pakkosyötettyyn utopiaan joka tosiasiassa oli dystopiaa.

Jevgeni oli vuosien myötä saanut bisneksensä pyörimään niin hyvin ettei hänen olisi sinänsä enää tarvinnut olla itse ”reppuryssänä” niin kuin suomalaiset sanoivat. Tai oikeastaan Pimeillä Mailla suomalaiset eivät enää sanoneet itseään suomalaisiksi vaan ”pimeän kansalaisiksi”. Mutta nämä keikat edelleenkin viehättivät Jevgeniä. Ne olivat kuin matkoja vanhaan villiin länteen. Rajamaille. Häntä inspiroi se yrittämisen henki mitä näissä ihmisissä oli. Ihmisissä, jotka virallinen koneisto oli jättänyt pitkälti oman onnensa nojaan. Sieltä löytyi lämpimiä, toisistaan välittäviä ihmisiä. Sieltä löytyi maa, jossa luottamukseen ja rehellisyyteen vastattiin luottamuksella ja rehellisyydellä. Siellä miehen sana piti.

Toisaalta sieltä löytyi myös maa, jossa kusettajat päätyivät nopeasti suohon. Nämä tsuhnat – jota nimeä Jevgeni ei koskaan käyttänyt – olivat varsin kaksijakoista porukkaa. Toisaalta ne olivat sellaisia leppoisia ja naurettavuuteen asti rehellisiä tsuhnia joille oltiin aikanaan naureskeltu jo tsaarin aikana Pietarin markkinoilla. Toisaalta näistä tsuhnista löytyi se julma ja järjestelmällinen tappaja mihin venäläiset olivat historiansa aikana joskus törmänneet. Sen tappajan oli järjestäytynyt yhteiskunta pitänyt tarpeettomana aisoissa mutta koska Pimeillä Mailla ei sellaista enää ollut, niin omassa yhteiskunnassaan noille suomalaisille ei tuottanut mitään ongelmaa panna korpilakia käytäntöön. Yhtä aikaa syyttäjänä, tuomarina ja pyövelinä. Sen sijaan rehellisyyteen vastattiin rehellisyydellä. Suomalaisia uskollisempia ystäviä sai tästä maailmasta hakea. Ja suomalaista pahempaa vihamiestä ei tästä maailmasta löytynyt.

Jevgenillä toimi Suomessa kaiken kaikkiaan kaksitoista Bankkua tai vastaavaa ajoneuvoa. Bankuilla ajettiin markkina-alueilla niin kuin täällä Reunansyrjässä ja ne lastattiin tukkuvarastoista. Tukkuvarastot taas täydennettiin suurilla rekka-autoilla jotka tulivat Venäjän puolelta. Jevgenin rekat käyttivät pääosin Lieksassa sijaitsevaa Inarin rajanylityspaikkaa. Resepti oli yksinkertainen ja toimiva. Virallisesti rajaa ei ylitetty ilman suomalaisten liittovaltiorajamiesten tarkastusta. Varsinaisella ylityspaikalla. Jota myös kameravalvottiin jatkuvasti.

Siksi alueelta löytyi myös ylimääräinen sivutie joka alkoi kolmesataa metriä Venäjän puolelta, ylitti rajan kolmesataa metriä varsinaisen ylityspaikan eteläpuolelta kiertäen Ylä-Korpilammen ja tuli sitten tielle 5223 muutama sata metriä Suomen puolella. Suomen puolella tien risteys oli naamioitu ja rekat ylittivät rajan sovitulla hetkellä jolloin suomalaiset rajamiehet purkivat naamioinnin ja vetivät kättä lippaan rekkojen lähtiessä syvemmälle Suomeen. Raja-asematkin sijaitsivat hyvin syrjässä ja ns. soveltava rajatoiminta toi mukavasti välttämättömiä lisätuloja paikallisille rajamiehille.

Venäjän puolella taas rajamiehet pitivät huolen että rajan ylittävissä rekoissa oli vain sovittuja tuotteita. Huumeita ei rajan yli laskettu ja jos joku sitä yritti ja asia venäläisten puolelta huomattiin, niin asiaan ei reagoitu vaan  yksinkertaisesti ilmoitettiin Pimeitten Maitten puolelle. Lopputuloksena oli aina lopullisesti kadonnut kuski sekä rekka jonka suomalaiset möivät sopuhintaan niille yrittäjille jotka pitäytyivät säännöissä. Sinänsä huumeitten välittäminen Suomen puolelle ei ollut muutenkaan tuottoisaa sillä Liittovaltio oli vapauttanut huumeet aina heroiiniin saakka ja toimi nyt itse Euroopan suurimpana huumekauppiaana. Pimeät Maat vain halusi pitää omat alueensa huumevapaina vyöhykkeinä eikä kaihtanut minkäänlaista väkivaltaa sitä valvoessaan.

Jevgeni Peliverkkarinovin Bankku alkoi saapua Reunansyrjän laitamille. Jevgeni piti Pimeitten Maitten ihmisistä muutenkin mutta täällä oli vielä jotenkin tavallistakin kovempi yrittämisen henki. Talojen katoilla näkyi muualtakin tuttuja aurinkopaneeleita ja talojen vieressä oli sekä häkäpönttöaggregaatteja että niin sanottuja jeesusaggregaatteja jotka toimivat millä tahansa palavalla mutta Reunansyrjässä oltiin saatu aikaiseksi myös pari kappaletta suurempaa, saksalaisiin piirustuksiin perustuvaa puuhakevoimalaa jotka antoivat virtaa koko kylän – entisen itsenäisen kunnan – keskustaan. Voimalat oli kyhätty kasaan sieltä täältä ostetuista, vaihdetuista ja varastetuista osista. Nyrkkipajaosaamista parhaimmillaan. Tarvittava puuaines tuotettiin talkoilla ja kansainvälisiltä metsäyhtiöiltä pahemmin lupaa kyselemättä.

Talo, johon Jevgeni oli suunnistamassa oli liian syrjässä että se olisi kuulunut kyseisen sähköverkon piiriin. Niinpä osoitteessa Härslaakintie 62, Reunansyrjä oli sekä aurinkopaneelit että jeesusaggregaatti tietysti normaalin halkovoiman lisäksi. Kyseisessä omakotitalossa asustelivat Eino ja Liisa Juvonen sekä Einon oppipoika Sami Aurimo. Eino ja Jevgeni olivat tehneet yhteistyötä jo kauan aikaa ja heidän intressinsä kohtasivat. Yhteistyö hyödytti molempia. Eino oli patruunoitten jälleenlataaja ja myyjä ja sen lisäksi hän tuotti ykkösluokan pontikkaa myyntiin.

Eino latasi ja möi itse lähinnä perinteisiä suomalaisia metsästyskaliiberin kiväärinpatruunoita joille salametsästämisestä huomattavan leivänlisän saavassa Reunansyrjässä oli käyttöä. Jevgeni puolestaan toi Einolle jälleenlataustarvikkeiden lisäksi jälleenmyytäväksi muita ampumatarvikkeita. Työnjako oli selvä. Jevgeni oli tukku, Eino oli myymälä. Ensimmäiseksi Jevgeni toi haulikonpanoksia, lähinnä puolalaisia Boareja. Sitten listalla oli pistoolinpatruunat ja niin sanotut kaikenvara-aseitten patruunat. Nämä kaikenvara-aseet olivat jotain, joka kertoi Pimeitten Maitten varautuvan muuhunkin kuin nykytilaan. Sen vuoksi Jevgenillä oli Bankussaan tälläkin kertaa tilattuna kaksi kappaletta PPS-43 Sudajev-konepistoolia. Pimeillä Mailla suosittiin näitä sinänsä ikivanhoja mutta edelleenkin toimivia alun perin jo Neuvostoliiton aikana valmistettuja aseita koska pimeillä markkinoilla ne olivat halvempia kuin Kalashnikovit joita niitäkin Reunansyrjästä muutama löytyi. Sudajevien mukana oli annos 7,62x25 Tokarev-patruunoita.

Lisäksi Jevgenillä oli mukanaan venäläistä pirtua. Se meni jälleenmyyntiin Radanvarsikaupungin ja Naakkamon tarpeisiin. Reunansyrjä pärjäsi Einon tuotteilla. Jevgenillä oli mukanaan Einolle myös muutama lavallinen Baltika-olutta mutta se oli vain lahja kollegalle. Olut ei ollut näissä oloissa Jevgenille tarpeeksi kustannustehokas tuote ja Eino teki itsekin suhteellisen hyvää olutta myyntiin. Bankun taempi komuutti oli sitten täynnä jotain jota Jevgeni ei olisi koskaan kuvitellut tuovansa Suomeen mutta jonka kysyntä oli viimeisen kahden vuoden aikana kasvanut räjähdysmäisesti. Lihaa. Tarkemmin sanottuna halpaa venäläistä tushonka-säilykettä.

Liittovaltio oli mennyt ilmastohysteriassaan sille tasolle että vaikka lihaa ei oltu varsinaisesti kielletty, niin sille oltiin lyöty niin kova ilmastoverotus että lihan hinta oli kymmenkertaistunut. Mikä puolestaan sai aikaiseksi sen että tavallisella kansalaisella jonka tulot olivat entisestään vähentyneet ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta ostaa lihaa. Päätöksen myötä suomalainen karjateollisuus oli kuollut kokonaan ja se vähä liha mitä virallisilla markinoilla oli, oli ulkomaista. Johon oli varaa lähinnä nomenklaturalla. Pimeillä Mailla karjaa pidettiin omaan käyttöön ja jonkun verran myyntiin. Sen, mikä oli mahdollista. Joka ei ollut paljoa. Lihan lisäksi Jevgenin kyydissä oli myös maitojauhetta ja kalasäilykkeitä mutta lihasäilyke oli kysytyin tuote.

Eino Juvonen oli kertonut Jevgenille että Reunansyrjässä ja muualla pimeillä mailla pidettiin parhansa mukaan huoli siitä että lapsilla on lihaa lautasella mutta esimerkiksi Radanvarsikaupungissa pelkkää kasvisruokaa syövillä koululaisilla esiintyi selvää aliravitsemusta. Kun köyhissä perheissä syötiin pelkkiä puuroja ja vellejä. Virallinen liittovaltio-Suomi kielsi aliravitsemuksen olemassaolon mutta Valoisten Maitten vanhemmat ostivat Tushonka-säilykettä – samoin kuin Viron puolelta tuotavaa Turisti-Einettä – Pimeitten Maitten ihmisiltä jotka möivät sitä kohtuulliseen hintaan. Voittoakin bisneksistä piti tietysti saada mutta kohtuullisen rajoissa. Sillä sekä myyjät että ostajat tuumivat että pakkohan lapset on saada ruokittua. Pakkosyötetty ideologia ja iskulauseet kun eivät vieneet nälkää vaikka hyvin syöneet ideologian pakkosyöttäjät niin kerta toisensa jälkeen väittivät ja omat vatsansa täynnä kuvittelivatkin.

Pimeitten Maitten ihmiset möivät tuotteitaan Valoisten Maitten ihmisille tietyin ajoin järjestetyillä markkinoilla. Markkinapaikka täälläpäin oli Naakkamosta Reunansyrjään päin päätieltä kääntyvän metsäautotien kääntöpaikka. Siellä myytiin sekä Jevgenin tuomia säilykkeitä ja maitojauhetta, venäläistä spriitä, tupakkaa ja paikallista kessua sekä jopa hieman tuoretta lihaa – lähinnä hirveä ja kaurista –  sekä maitoa. Kauppa käytiin dollareilla, josta oli tullut Suomenkin kakkosvaluutta puhtaasti sähköiseksi ja setelittömäksi muuttuneen euron rinnalla. Jotkut myyjät kelpuuttivat myös Japanin jenit. Markkinoitten aikana oli tietysti Naakkamossa kyttäysryhmä joka tarkkaili poliisin toimia ja varoittaisi mikäli poliisi olisi tulossa paikalle.

Sinänsä tarkkailu oli turhaa sillä poliisin järjestysosasto kuului nykyisin yksityistettynä kansainvälisen Corbeauforêt-pörssiyhtiön alaisuuteen eikä sillä ollut mitään mielenkiintoa häiritä raskaasti aseistettujen pimeän kansalaisten tekemisiä. Se keskittyi pitämään nopeusvalvontaa ja kävi aika ajoin käskystä saamassa selkäänsä etnisillä erityisalueilla. Sitä ei pimeän kansalaisten harmaa talous kiinnostanut vaikka liittovaltiovalta sitä vastaan kovasti saarnasikin. Pelkkää puhetta, totesivat yksityistetyt poliisit joitten perheitten ruokapöydästä löytyi myös varsin usein kavereitten avustuksella ostettua tushonkaa.

Jevgeni muisti kuinka hän oli joku aika takaperin istunut iltaa Einon luona ja olutta hörsiessään he olivat katsoneet suomalaista ”Suomen Tulli”-ohjelmaa. Siinä tulli käräytti Tallinnasta tulleen matkustajan jolla oli mukanaan parikymmentä purkkia virolaista säilykelihaa. Kärähtänyt matkustaja oli saanut useitten tuhansien eurojen ympäristösakot ja satakaksikymmentä tuntia yhdyskuntapalvelua.

Miehet olivat laskeskelleet että kyseinen sakko mitä todennäköisesti romahduttaisi tuon matkustajan talouden pysyvästi. Eino oli todennut katkeralla äänellä:

- Niin… perkele… aikanaan meillä oli tullissa huumekoirat. Nyt meillä on lihakoirat. Ja Suomessa ei ole enää kuin yksi huumediileri. Liittovaltio. Joka myy heroiinia supermarketeissa. No, täällä meillä päin huumekauppiaille annetaan vain ensimmäinen ja viimeinen varoitus yhtä aikaa haulikonpatilla takaraivoon… raaka resepti mutta toimiva… jos joku haluaa narkata niin muuttakoon Radanvarsikaupunkiin… tai vaikka vittu Helsinkiin… ei me sitä estetä…

Bandvagn saapui Eino Juvosen pihaan. Pihalla näkyi tuttuun tapaan muutama lammas ja kanoja. Paikalla oli Einon, Liisan ja Samin lisäksi kaksi miestä jotka molemmat näyttivät harmaantuneilta rock´n´roll-miehiltä. Nimenomaan moottoripyöräilevän hard rockin puolelta. Jevgeni puristi kaikkien käsiä. Suomalaiset eivät halailleet. Se ei kuulunut tapoihin. Toinen rock-miehistä oli Reunansyrjän lääkäri Jorma Öngman. Öngman kysyi kädenpuristuksen jälkeen lyhyesti:

- Saitko tarvittavan?

- Sain.

Jevgeni kävi Bankustaan sekä matkajääkaapin ja kuljetuslaatikon joissa oli Öngmanin tilaamia välttämättömiä lääkkeitä. Ne oltiin maksettu kolehdilla. Pimeät Maat eivät kuuluneet minkäänlaisen sairaala- eikä apteekkijärjestelmän piiriin eikä sairausvakuutuskorvaus koskenut niitä. Öngman kävi läpi tarvikkeet, nyökkäsi ja laittoi ne mönkijäänsä. Jevgeni antoi hänelle vielä kaksi rasiaa patruunoita:

- Kaupan päälle.

Öngmanin henkilökohtainen kaikenvara-ase oli harvinainen amerikkalainen M1-karbiini ja siihen oli hankalaa saada tarvittavia 7,62x33-patruunoita. Öngman kiitti, käynnisti mönkijänsä ja läksi kohti Reunansyrjän keskustassa sijaitsevaa entistä apteekkirakennusta jossa oli sekä hänen asuntonsa että paikallinen kenttäsairaala. Nyt puolestaan toinen toinen rock-miehistä eli Tuomas Högkö kysyi:

- Postia. Se on minun vuoro olla tällä kertaa polkevana Kustina.

- Johan toki.

Jevgeni antoi Högkölle laatikollisen ulkomaan postia. Posti oli peräisin ulkosuomalaisilta jotka olivat muuttaneet liittovaltiohirviötä karkuun Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Itä-Eurooppaan ja jopa Japaniin. He olivat paenneet. mutta eivät olleet unohtaneet läheisiään ja ystäviään ja siksi he pyrkivät auttamaan sen minkä voivat. Koska virallinen Liittovaltio-Suomi verotti tämän kaltaista postia ankarasti ja takavarikoi kaiken poliittisesti epäilyttävän niin postilähetykset kulkivat Petroskoin postin kautta reppuryssien mukana Pimeille Maille. Tässäkin lähetyksessä oli mukana niin dollareita, Suomessa ankarasti verotettuja makeisia, kumi- ja nahkasaappaita, työkaluja kuin myös erittäin tarpeellisia elektroniikan varaosia. Kirjeitä ja paketteja oli myös Valoisille Maille jonne ne paikallisten toimesta toimitettiin. Yksi paketti oli juuri Högkölle joka oli paikallinen sähkö- ja elektroniikan tuhattaituri. Paketin oli lähettänyt muuan Tuumailija Japanista. Högkö totesi:

- No voi perkeleittonen, näitä on kaivattukin. Nyt pääsee taas väsäämään.

Högkö löi postilaatikon omaan mönkijäänsä, käynnisti ja poistui postiljoonin velvollisuuksiinsa. Juvosen Eino puolestaan totesi:

- Eiköhän pureta kuorma? Aseet ja ampumatarvikkeet sisälle. Muut tuohon ulkorakennukseen. Niin kuin ennenkin. Kai sinä yöksi jäät? Pannaan sauna lämmitä ja otetaan muutama tuutinki.

- Totta hujassa jään.

Seuraavana päivänä Jevgenin Bandvagn käynnistyi ja kaasutti Juvosten talolta kohti tukkuvarastoa joka ehkä odotti jo uutta jakelua. Maakunnan rajan ylittäessään Jevgeni tuumi että näitten suomalaisten kanssa oli kyllä mukavaa käydä kauppaa. Rehellisesti ja luottamuksella. Jevgeni oli saanut mukaansa listan seuraavasta halutusta tarvike-erästä. Ja sen mukana etukäteen annetun määrän dollareita. Jevgeni pitäisi sanansa. Sillä hän tiesi, että jos hän pettäisi sen, hän joutuisi tutustumaan suomalaisen sijasta siihen pelättyyn tsuhnaan. Samalla hän ihmetteli sitä, miksi nuo suomalaiset olivat aikanaan äänestäneet maansa siihen tilaan että Pimeät Maat oli pakko perustaa. Ehkä heillä meni liian kauan liian hyvin? Ehkä he unohtivat jotain olennaista? Ehkä selitystä ei koskaan saataisi. Mutta Jevgeni ei miettinyt sitä sen pidempään vaan valmistautui uuteen jakelukierrokseen.

Rehellisesti ja luottamuksella.

Lämmin kiitos kommentoija Achtungille voimalaideasta ja kommentoija Tuumailijalle posti-ideasta.

Muita Pimeän Maitten kirjoituksia:

Pimeät Maat

Kuutio,osa III

LEHDISTÖNVAPAUS VS. SANANVANKEUS

Tuumailin ettei pääsiäisen aikaan sen kummempaa postattavaa tule mutta eräästä uutisesta täytyy sanoa muutama sana. Sillä uutinen koskee juuri sitä, no, sanan sanomista ja kellä sen sanan on oikeus sanoa. Meinaten, journalistiliitto hehkuttaa sitä, että Suomi on noussut lehdistönvapautta mittaavassa kansainvälisessä listauksessa sijalle kaksi. Erityisesti Suomen sijoitusta on nostanut ”oikeuslaitoksen jämäkkä linjaus vihapuheeseen MV-oikeudenkäynnin osalta”.

Anskumä yritän hahmottaa. Suomessa on – niin kuin hyvin tiedetään – täysin yhteen poliittiseen ideologiaan sitoutunut, yksisilmäistä propagandaa pakkosyöttävä valtamedia. Sitten kun markkinoille tulee yksityinen, talkoovoimin pyörivä toimija joka kyseenalaistaa valtamedian saaden vielä huomattavan määrän lukijoita niin mitä tapahtuukaan? Yksityisen mediatoimijan päätoimittajasta tehdään kansainvälinen pidätysmääräys, heppu köijätään Suomeen, pidetään kuukausikaupalla tutkintavankeudessa – samaan aikaan kun törkeistä pahoinpitelyistä ja jopa murhasta voidaan vastata vapaalta – ja tuomitaan lopulta 22 kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomiohan annettiin pelotteeksi muille viestillä että täältä pesee jos tarve on.

Tätä journalistiliitto nimittää sananvapauden voitoksi ja on vielä ylpeä asiantilasta.

No, onhan se tavallaan oikeassa. Suomessa on valtamedialla täydellinen sananvapaus.

Toisaalta tavallisella kansalaisella ei sitten olekaan sananvapautta.

Päivitetyissä journalistin ohjeissa todetaan: ”hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä”. 

Vanhat ohjeet menivät näin: ”hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisen oikeus saada oikeita ja yleisesti merkittäviä tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan ympäristöstään”.

Ero on merkittävä ja valtamedia toimii härskisti sen mukaisesti. Ollen ylpeä siitä että elämme tilanteessa jossa vapautta pidetään yllä vankeudella ja uhka lehdistönvapaudelle ei tule valtakoneistosta vaan tavallisten ihmisten sananvapaudesta.

Valhe on totuus ja tietämättömyys on voimaa.

JOTAIN IHAN MUUTA LXV

Koska tässä lähestytään pääsiäistä jolloin kaikki menee hieman tavallista hitaammin ja ehkä jopa rauhallisemminkin niin jatketaanpa mainoskatsausta Suomesta joka lokakuussa 1961 noottikriisin myötä muuttui Kekkoslovakian Kaljuntasavallaksi. Siirrymme vuoteen 1961…

Siihen maailmanaikaan eivät mukulatkaan joutuneet vielä elämään nykyisessä ylisuojellussa, ylisanalysoidussa ja ylilässytetyssä yhteiskunnassa. Poijjaan kossit saattoivat sählätä kaikessa rauhassa ja jos reissussa rähjääntyi niin apuun ei hälytetty ”asiantuntijoita” kertomaan pyssypelien henkisestä vaarallisuudesta. Mäntysuopa riitti oikein hyvin.

Suomalaista traktorivoimaa oli toki tarjolla Kekkoslovakiassakin. Myös telaketjuilla:

Ja tokihan Kekkoslovakiassakin pantiin palamaan voimasavuke Boston. Yes, Sir:

Toi jätkän tiiraileva katsehan ylittäisi nykyisin seksuaalisen ahdistelun rajan. Tiedä vaikka rosiksessa nähtäisiin. Ja koska tämä on sekä viha- että toksisen maskuliininen blogi niin täytyyhän historian hämärästä etsiä lisää perinteisiä naista sortavia sukupuolimalleja:

Ja eiköhän tähän väliin laiteta vanikan päälle maittavia Karjakunnan makkaroita:

Tuossahan mainostetaan myös maksamakkaraa ja siitä tulee mieleeni kysymys. Joskus 1970 – 1980-luvun vaihteessa tykkäsin kovasti sellaisesta pötkömaksamakkarasta jossa oli sellainen valkopunakeltainen tuubi. Mutta en pirullakaan muista sen nimeä. Mahtaisiko joku muistaa? Leivän päälle kannatti siihen aikaan (miksei nykyisinkin) laittaa rehellistä voita, sillä noihin aikoihin törmättiin margariiniskandaaliin. Joku vielä muistaa lauseen ”ennen pantiin kissat multaan, nyt ne pannaan Suvikultaan”.

Kesäkissaani heitteille jättänyt en, minä muistojen joukkoon jo talletin sen. Kesäkissani Ähtävän Muoviin mä möin, margariinina sitten sen syksyllä söin.

Eli homman nimihän oli se, että suomalaiset margariininvalmistajat olivat käyttäneet margariinin raaka-aineena eläinten, jopa kissojen raatoja ja teurasjätettä. Siihen aikaan ongelmana olivat myös suomalaisen karjatalouden voivuoret joita Hotelli Yrjöperskeles nykyisinkin kansalaisvastuullisena pienentää sillä meillä resepti kuin resepti alkaa lauseella ”otetaan nyrkillinen voita”.

Tuohon maailmanaikaan suomalainen infrastruktuuri oli suomalaisissa käsissä ja kruununjalokivet myymättä:

Ja laitetaanpas sitten taas toksisen maskuliinisuuden mukaisia perhe- ja sukupuolirooleja:

Ja eiköhän oteta välillä huurteiset. Huomatkaa muuten kuinka silloiset pullot olivat riittoisia. Puoli pulloa kaadettu ja stobe on jo täynnä:

Näitä aikoja myös autosäännöstely alkoi purkautua ja mossevolgapobeda-linjan lisäksi myyntiin tuli länsiautoja. Niin kuin tämä Austin:

Sekä erilaiset Fordit. Erityisesti Anglia viehättää meikäläisen silmää:

Vakuutuksia on tietysti mainostettu maailman sivu mutta veikkaan että mainoksessa näkyvää masiinaa ei joskus 2000-luvulla syntynyt välttämättä tunnista. Ja tuohon aikaanhan ainakin kaukopuheluita välittivät vielä sentraali-Santrat:

Tuolloin hätänumero muuten oli – ja oli vuoteen 1993 saakka – nykyisen sijasta 000. Ja mainostetaanpa taas katoavaa kansanperinnettä eli piipunpolttoa:

”Ensin lapsen sormilla, sitten naisen kädellä ja viimeksi miehen peukalolla”. Allekirjoittanut muistaa lauseen itsekin, tosin Kilta-pussista. Sinänsä tuo lause on sekin nykykäsityksen mukaan naista halveeraavaa sillä se väittää miehen olevan naista fyysisesti voimakkaampi. Sehän ei pidä paikkansa ja sen ovat todistaneet lukemattomat elokuvat ja tv-sarjat joissa naiset pistävät jätkiä kuokkaan ihan mennen tullen.

Tuolloinhan muuten Suomessa harjoitti lentomatkustusta vielä Karhumäki-Airways:

Ja sitten onkin aika laittaa jalkaan kunnon kumisaappaat. Tietysti nokialaiset:

Joku voi todeta että vanhan jätkän muistojen kultaamista mutta väitän silti että vielä 1980-luvun loppupuolella ostetut kumisaappaat kestivät parikymmentä vuotta ja nykyiset menee hajalle parissa vuodessa. Kai sen kumin koostumusta on muutettu ”turvallisempaan” suuntaan. Silikoniltahan ne nykyisin lähinnä tuntuvat. Itse olen siirtynyt jo aikaa sitten nahkasaappaisiin. Ja annetaanpa sitten puheenvuoro Tauno Palolle:

Ettäs sen tiedätte. Tosin jos Taunolle oltaisiin tarjottu Tsuhnan Kostoa niin luulen että Koff olisi jäänyt väliin.

Ja vaikka länsiautoja alkoi tulla markkinoille niin tokihan Suomessa myytiin myös harppisaksalaisia varttikilon purkkeja:

Tosin jostain syystä sen kapitalistisen Länsi-Saksan Mersu oli useamman haaveena.:

Tuo mainoksessa näkyvä – varsin kohtelias – hatunnosto on muuten varmaankin jäänyt käytöstavoista jo täysin unholaan. No, varsinkin nuoriso liikkuu nykyisin paljaspäin talvellakin. Oli pakkanen mikä hyvänsä.

Voimasavuke Bostonin kanssa vahvojen savukkeitten rintamalla kilpaili tietenkin Nortti:

Miehet jotka yskivät sen tietävät. Nortti on täyttä tupakkaa.

Ja siihen maailmanaikaan Suomen Punainen Risti oli ihan oikeasti tarpeellinen järjestö eikä mikään NGO-liivijengi:

Yllätyksekseni huomasin että Fazerin Geisha-suklaata on myyty jo 1960-luvun alussa:

1960-luvun alussa käytiin sitten yksi suomalaisista kirjasodista ja sen sai aikaan Paavo Rintalan kirja Sissiluutnantti:

Kyseisestä kirjasta Mikko Niskanen ohjasi uransa parhaan elokuvan. Ja siirrytään pankkimainontaan. Nykyisissä pankkimainoksissa olisi vaikeaa kuvitella näkevänsä 40-vuotiasta valkoista heteromiestä suussansa piippu ja kourassansa haulikko:

Pannaanpas niiden vanhojen, konservatiivisten arvojen kunniaksi palamaan voimasavuke Boston. Aina on aikaa sen verran:

Ja niin kuin aikaisemmin erillisessä postauksessa kirjoitin, tuohon aikaan myös japsiautot aloittivat maihinnousunsa Suomeen. Ensimmäisenä Luupää:

Esitelläänpäs sitten tuon ajan täysin virusvarma kotitietokone  jonka kirjoitusohjelma ei jumittanut koskaan:

Ja sitten siirrytäänkin tämän postauksen viimeiseen kuvaan jossa kiteytyy se ero, mikä vallitsi vuoden 1965 ja vuoden 2019 välillä:

Eli:

- Vuonna 1965 lapset uskoivat Joulupukkiin ja tiesivät, että hän asuu Korvatunturilla.

- Vuonna 2019 vihervasemmistolaiset aikuiset uskovat Joulupukkiin vaikkeivät tiedä, että missä sellainen asustelee ja mistä hän loputtomat lahjansa tuo.

No niin, ollaan joulukuussa 1965. Muuan tuore kekkoslovakialainen kansalainen eli pikku-Ykäkin kerkesi jo matkan varrella syntyä. Tosin kyseisen kekkoslovakialaisen yhteiskunnallinen mielenkiinto seikkaili vielä tuolloin lähinnä tissin ja elpymisen välillä. Ne olivat varmaan mukavia aikoja, noin henkilökohtaisesti. Harmi kun niitä ei vaan muista.