KORPIN KERTOMAA

Elettiin näitä loppukesän ja alkusyksyn välisiä päiviä Huitsinnevadan Örnätjärvellä. Perskeleitten tontin puissa usein majaileva korppi katseli manttaalia sekä rakennuksia ja näki että saunan piisistä nousi sakea savu. Koska ilta oli vielä lämmin aukesi hetken päästä ovi ja ulos asteli Ykä. Korppi ei tietysti tiennyt sitä että Ylva oli vapaillaan sukuloimassa ja kun Ykälläkin oli vapaata eikä sen kummempia velvollisuuksia niin hän oli päättänyt pitää yllä miehisiä perinteitä ja viettää illan kalsarikännien merkeissä. Ykä sytytti voimasavuke Bostonin, laittoi pihapöydälle tölkin Tsuhnan Kostoa, pienen astian jossa oli jotain syötävää sekä pienen mustan laatikon jonka korppi tunnisti universaaliksi käännöskoneeksi. Jokohan se olisi… voisiko se…

Ykä räpläsi universaalia käännöskonetta ja tuumaili että vaikka tosimies ei tartte käyttöohjetta niin tään masiinan kanssa on parempi nöyrtyä ja opetella päivitykset etukäteen. Pääsee paljon helpommalla. Ootas nyt… tosta… ja tosta… juu, sit aves… passeriformes… corvidae… ja Corvus corax… sit vielä kalibrointi Pinnanmaan pituus- ja leveysasteille… noin… ja tuollahan se veikkonen oksalla istuskeleekin… kokeillaas…

Korppi näki kun Ykä otti kulauksen Tsuhnan Kostoa, heilautti kättään hymyillen ja puhui koneen kääntämänä täysin ymmärrettävää korppia. Se käännösmasiina oli näemmä päivitetty:

- Morjens, siivekäs naapuri. Et viittis tulla tekemään tuttavuutta? Mulla olis vähän palastakin tarjottavana.

Korppi ei epäröinyt vaan lennähti pihapöydälle tehden täydellisen laskun kaatamatta Ykän oluttölkkiä. Ykä jatkoi:

-Niin, olis ihan mukava tälleen paremminkin tutustua kun näin sopuisia naapureita ollaan jo pitkään oltu. Minä olen Ykä. Meillä ihmisillä on tapana kätellä mutta en tiedä kuinka se nyt oikein…

Korppi vastasi:

- Minä olen Kroo ja omasta puolestani on myös oikein mukavaa tavata näin rupatteluhetken merkeissä. Mitä tulee kättelyyn niin jos ojennatte etusormenne…

Ykä ojensi ja Kroo tarttui siihen toisen jalkansa kynsillä. Kelpo kädenpuristushan siitä tuli.

- Niin mulla olis tässä vähän naposteltavaa tarjottavana. Siinä kupissa on raakaa sikanautajauhelihaa jos maistuu.

Kroo nokkaisi muutaman nokallisen ja totesi pää kallellaan:

- Tämä onkin some serious gourmet shit. Meikä kun yleensä saa lihaa vain haaskalta. Täytyy nokkia varovasti ettei liikaa innostu ja poispilaannu. Minä kun olen kumminkin villieläin vaikka tässä naapurisovun merkeissä näin kovasti kesysti ollaankin.

- Joo, minä itsekin miellän että korppien kuuluu olla enempi free-lancereita. Noin yleensäkin täytyy todeta että minä olen kyllä jo pienestä pojasta ihaillut teitä korppeja. Te olette olleet aina semmosia uljaita erämaitten yksinäisiä kulkijoita. Ja valppaita sellaisia. Siitä asti kun metsässä aloin kulkea olen pannut merkille että korppi huomaa minut ilmasta ihan hemmetin etäältä, sanoo kevyet krookit ja kääntyy ympäri. Viisasta varovaisuutta. Vaikka enhän minä korppia olisi kumminkaan ampunut.

Kroo huokasi ja sanoi puolestaan:

- Hjuu… erän yksinäisiä lintujahan me… ainakin ollaan oltu… minä ja moni muu pidetään vielä perinnettä yllä mutta kyllä meilläkin se perkeleen kaupungistuminen alkaa vaikuttaa. Niin moni pakkaa sulkansa ja lentelee sinne ihmisten ilmoille. Kaupunkien liepeille. Niin kuin jotkut hemmetin toripulut, hemmetti.

- Niin joo, onhan esmes tuolla Huitsinnevadan osuuslahtaamon vieressä se lahtaamon jätealue. Siellä lentelee viidensadankin korpin parvia. Siellä ne sitten pyörivät kaatiksella sulassa sovussa varisten, harakoitten ja naakkojenkin seassa.

- Naakkojenkin…

Kroo sanoi sanan niin kuin olisi sylkäissyt pahanmakuisen räkäklimpin nokastaan.

- Niin kuin sinulle Ykä sanoin niin ei se velttoontuminen ole ollenkaan ja pelkästään teidän ihmisten ongelma. Kyllä se meitä korppejakin vaivaa. Mutta kun ihmisistä tuli puhe niin… hetkonen… mitäs…

Niin mies kuin korppi huomasivat että tontin kulmalle oli ilmestynyt rusakko puputtamaan ruohoa. Kroo kysäisi:

- Mielenkiinnosta kysyn että kääntääkö tuo masiina myös rusakkoa?

- Joo, ja olen minä noitten puolikesyjen piharusakkojen kanssa yrittänyt jutellakin mutta eihän hänestä mitään tule. Niitten ajattelun sisältö kun on vaan että puputipuputi ja eikun evästä naamariin. Jos pääsis juttelemaan jonkun syrjässä asuvan vanhan mettäjäniksen kanssa niin siinä vois tullakin jonkunlaista konversaatiota. Ne kun ovat fiksuja ja hassuttavat aika ovelasti ajokoiria jos tarve vaatii. Menevät ojia pitkin, eksyttävät ja houkuttelevat hurtat syysjäillekin. Tietävät että jää kestää jäniksen mutta ei koiraa kumminkaan. Nää piharusakot ovat puolestaan lähinnä mahalaukun liikuttamisjärjestelmiä mutta ne semmoset mettäjänikset ovat aika fiksuja. Ja luulisin sen pohjalta että rusakon ja mettäjäniksen kielet eroaa toisistaan varsin paljon.

- Epäilemättä eroaa. Niin kuin meillä linnuillakin. Periaatteessa korpit, varikset ja harakat ymmärtävät toisiaan, ainakin auttavasti. Tosin meidän korppien kieli on kyllä paljon monivivahteikkaampi. Niitten naakanräähkien kieli taas eroaa niin kuin teillä ihmisillä vaikka suomen ja viron kieli. Luulee ymmärtävänsä mutta ei ymmärtänyt kuitenkaan. Tosin me korpit ollaan käytetty naakkojen kanssa lähinnä nokkimakieltä.

- Nokkimakieltä? Onko se sama kuin meillä ihmisillä viittomakieli?

- Tavallaan. Tavallaan ei. Eli me tarjotaan naakoille nokkaa otsikkoon. Kyllä sillä viesti menee perille. Teillä ihmisillä se vastaava termi taitaa olla ”lentopallomaila”.

- Juu, kyllä me ihan samasta asiasta taidetaan puhua. Mutta sinä olit kysymässä jotain ihmisistä?

- Niin. Kun me korpit ymmärretään aika pitkälle ihmisten puhetta mutta ei pystytä tuottamaan itse sellaista. Minä olen monet kerrat kuunnellut kun sinä olet rupatellut vaimosi…

- Ylvan.

- Joo, ja sen kaverisi…

- Lötjösen.

- Juu, Ylvan ja Lötjösen kanssa. Ja minä olen kuulemani pohjalta tullut siihen johtopäätökseen että teillä ihmisillä on ongelma. Mitenkä minä sen tiivistäisin… joo, jos asiaa vertaa meihin lintuihin niin voisi ajatella tilannetta jossa vaikkapa leppälinnut, västäräkit, harmaasiepot, kirjosiepot ja niin edelleen perustaisivat liikkeen joka vaatii että heidän pesimisalueilleen istutetaan ihan hemmetisti käkiä. Siis käkiä jotka munivat edellämainittujen lintujen pesiin.

Ykä sytytti uuden voimasavuke Bostonin ja veti hiljaisena sekä selvästi mietteliäänä muutamat savut. Viisaana lintuna Kroo antoi Ykän tuumailla ja pisteli samalla nokkaansa taas annoksen jauhelihaa. Sitten Ykä tuumasi:

- Tiedäkkös, Kroo… te korpit olette tosi viisaita lintuja. Juuri noin meillä ihmisillä on tapahtumassa. Oli aika korpillisen hyvin tiivistetty.

- Mutta miksi ihmeessä? Haluavatko ihmiset tosiaan sellaista?

- Jotkut haluavat. Miksi? En oikein tiedä. Ehkä liian hyvin pärjääville ihmispopulaatioille tulee vaan jossain vaiheessa itsetuhovietti. Tai ehkä se on sittenkin vain idioottimainen muoti?

- Mitä tarkoittaa muoti?

- Kai sitä voi parhaiten kuvata joukkohysteriaksi johon sortuneet saavat nautintoa hysteriastaan eivätkä itse tajua olevansa hysterian tilassa. Joka tapauksessa se on jotain mitä ilman te korpit aivan varmasti pärjäätte.

Nyt Kroo oli puolestaan jonkun aikaa hiljaa ja Ykä viimeisteli sillä aikaa sekä voimasavukkeen että Tsuhnan Koston. Sitten Kroo totesi:

- Me ollaan muutaman tällaisen eräkorppikaverin kanssa aika ajoin rupateltu että kannattaiskos panna evoluutio korpeilla turbovaihteelle ja perustaa sivilisaatio. Niin kuin ihmisetkin ovat tehneet. Mutta kuulemani perusteella tulen siihen johtopäätökseen että eipä kannata. Eihän se oikeastaan olisi etenemistä vaan taantumista. Onhan tää korpin elämä aika ajoin raskasta niin kuin villieläimillä yleensäkin. Ruoka on aina hakusessa ja sen etsiminen on raskasta. Mutta tuon sivilisaation riskit taitaa olla suuremmat kuin mahdolliset hyödyt.

- Siinä olet oikeassa. Niin ihmisen kuin korpin kielellä. Mutta mun taitaa tarvita lähteä laittamaan kiukaaseen lisää klapeja. Pesä sammuu muuten.

- Ja minunkin pitää lähteä hoitelemaan näitä korpin afäärejä. Mutta kiitos tarjoilusta ja oli oikein mukavaa rupatella. Eiköhän me rupatella vielä jatkossakin?

- Totta kai. Sinä olet aina tervetullut pulisemaan.

Mies ja korppi suorittivat vielä sormen/kynsienpuristuksen läksiäisiksi. Kroo lehahti siivilleen ja poistui puuhilleen. Ykä löntysti sisälle, otti Tsuhnan Koston ja läksi saunaan jatkamaan kalsarikännejä. Sekä ihmis- että korppiuros olivat kovasti hyvillä mielin. Vaikka maailma oli mitä se oli niin olivathan hyvät naapurisuhteet sentään kullanarvoisia.

PIIKKI

Suomalaiset broileripoliitikot ovat viime vuosina käyneet kovaa kilpailua siitä että kuka keksii haittamaahanmuutolle kaikkein parhaimman sisäänheittotuotteen. Ykkösenä on ehkä vieläkin muuan J. Sipilän legendaarinen ”luovutanpa kämppäni”-veto mutta nykyinen sisäisen utopian ministeri Maria Ohisalo panee kyllä myöskin parastaan mistä kertoo hänen tuorein avautuminen minkä pääsisältö on tämä:

- Turvapaikan hakeminen on perusoikeus. Mikä on vaihtoehtona sille, että ihmiset eivät voisi hakea turvapaikkaa Suomesta?

Vaihtoehto on tietenkin järkevä maahanmuuttopolitiikka mutta koska Ohisalo on allerginen reaalimaailmalle niin hän painottaa vielä:

- Suomi ei voi lähteä rikkomaan kansainvälisiä sopimuksia.

Suvaitsevais-tiedostavissa piireissä tämä ”kansainvälisiin sopimuksiin” vetoaminen on tunnettu kikka ja sillä oletetaan että keskustelu vaikenee & purkka pysähtyy. Kuitenkin Ohisalolta voisi kysyä seuraavaa:

Missä vaiheessa Suomi on allekirjoittanut sopimuksen, jonka perusteella:

a) Suomeen voidaan tulla toisesta maanosasta sotaakäymättömän Euroopan mantereen läpi hakemaan turvapaikkaa nimenomaan Suomesta eli tosiasiallisesti hakemaan/saamaan elinikäisen elatuksen?

b) Vaikka kyseinen haittaturvapaikanhakija olisi saanut jo viisi hylsyä hakemuksistaan, velvoittaa sopimus suomalaiset kustantamaan kyseiselle tyypille aina uuden ja uuden valituskierroksen?

c) Vaikka kyseinen haittaturvapaikanhakija joka ei ole tosiasiassa tarvinnut turvapaikkaa syyllistyy väkivalta-, seksuaali- ja huumerikoksiin niin Suomi ei ole oikeutettu karkoittamaan häntä vaan ”kansainvälisen sopimuksen” mukaan häntä on kohdeltava tarpeellisena työvoimareservinä?

d) Kansainvälisen sopimuksen mukaan kyseiset turvapaikkastatuksella Suomessa oleskelevat henkilöt voivat lomailla siinä maassa jossa he turvapaikkahakemuksensa pohjautuen ovat välittömässä hengenvaarassa.

e) Kansainvälisen sopimuksen mukaan Suomi sitoutuu siihen, että kohtien a, b, c ja d arvostelu on tuomittavaa vihapuhetta.

Ohisalo valehtelee. Sellaista sopimusta ei ole. Lisäksi Ohisalo on jo aikaisemmin todennyt että näyttökynnystä turvapaikan hakuprosessissa tulisi ”kohtuullistaa”. Joko Ohisalo on niin naiivi hölmö että hän kuvittelee, ettei kukaan tänne tullut koskaan yritä kusettaa tai sitten hän vain yksinkertaisesti haluaa että Suomeen tulee mahdollisimman paljon kehitysmaalaisia koska Suomeen pitää saada mahdollisimman paljon kehitysmaalaisia. Kummatkin vaihtoehdot ovat pelottavia. Ei siinä sinänsä pahaa ole että ihminen puhuu sujuvaa horinmummoa mutta kun sitä puhuu sisäministeri jonka pitäisi olla vastuussa suomalaisten turvallisuudesta ei asia juuri ikeniä naurata.

Reaalimaailman taakseen jättänyt tai ehkä sen ulkopuolella koko ikänsä elänyt Ohisalo tekee siis selväksi että tänne voi tulla elatukselle kuka tahansa ja Suomi on aukaissut piikin yleismaailmallisen sosiaalitoimiston vapaaseen käyttöön. Hotellin respasta kysytään Ohisalolta että mikä on se lukema kun piikki on lopultakin täysi?

100.000?

200.000?

500.000?

Miljoona?

Vai onko niin, ettei piikillä ole mitään rajaa sillä turvapaikanhakuhan oli perusoikeus jolle ei ole vaihtoehtoa?

Toinen kysymys Ohisalolle?

Milläs kuvittelit että tuo piikki maksetaan? Ja ketkä maksavat?

Pankaa pojat lasku piikkiin vaan. Artisti maksaa.

TYHJÄNTYÖLLISTETTÄVÄ

Jatkoa kirjoitukselle Karkoittaja

Helsinki, joskus tuonnempana…

Se oli ollut kuin uni. Kaunis, pitkä uni. Hänen kohdallaan se oli jatkunut parikymmentä vuotta. Hän oli ulkoaopetellut itselleen tarvittavat oppiarvot ja sen jälkeen hänet oltiin sertifikoitu ajatusten aateliseksi. Hänestä oli tullut Nimi. Hän oli Joku. Tohtori. Tutkija. Valtamedia toisti nyökytellen kaiken, mitä hän sanoi. Sanoi hän sitten mitä tahansa. Vaikka olisi pelkästään kurlannut. Hänellä oli ollut ajatusten valta. Mielipidevalta. Valta nostaa esille oikeat ajatukset. Valta tuomita väärät ajatukset ja ennen kaikkea niiden esittäjät. Kaiken sen mukanaan tuoman ihanan egoruuan lisäksi hän sai vielä oikein kohtuullisen elannon ja asui Kalliossa miellyttävässä kaksiossaan Brahenkadulla. Kaikki oli hyvin. Niin kertakaikkisen hyvin.

Kunnes se uni loppui. Varoittamatta. Joku toinen oli varmaankin osannut lukea ajan merkkejä mutta ei hän. Miksi hän olisi niin tehnyt sillä hän eli kuplassaan eikä kuplan ulkopuolella ole aikaa eikä maailmaa. Mutta se maailma kuplan ulkopuolella oli sittenkin olemassa, saanut tarpeekseen kuplasta joten lopulta se tuli kolkuttamatta ja lupaa kysymättä sisään. Hän muisti sen yön kun heräsi moottorien jyrinään ja katsoi ulos ikkunasta. Siellä oli panssareita. Panssareita, jumalauta. Ja aseistettuja miehiä. Kaikilla käsissään sininen nauha. Hän oli aukaissut television. Siellä oli pelkkä ilmoitus:

KANSALAISILLE.

PUOLUSTUSVOIMAT, KANSALAISKAARTI JA VÄLIAIKAISHALLINTO OVAT SYRJÄYTTÄMÄSSÄ MAANPETOKSEEN JA KANSALAISTEN IHMISOIKEUKSIEN LOUKKAAMISEEN  SYYLLISTYNEEN PUNAVIHREÄN HALLITUKSEN JA SITÄ PALVELEVAN HALLINTOKONEISTON.

KADUILLA OLEVAT ASEISTETUT JOUKOT EIVÄT OLE TEILLE UHKANA, VAAN TURVANANNE JA NE PALAUTTAVAT SUOMEN ITSENÄISYYDEN SEKÄ KARKOITTAVAT ULKOPUOLELTA POLIITTISISTA SYISTÄ MAAHAN TUODUN ULKOISEN UHAN.

PYSYKÄÄ RAUHALLISINA. UUSI AIKA ON ALKAMASSA.

Oli alkanut kansannousun ja sotilasvallankaappauksen yhdistelmä. Ja näytti siltä että ne perkeleet onnistuivat. Se, mikä tarkoitti ehkä uutta ja parempaa aikaa jollekin muurahaiskansalaiselle tarkoitti hänelle pelkkää painajaisen alkamista. Sillä se, mitä hän yliopistolla oli omaksunut ja ulkoa opetellut oli ainoa asia jonka hän osasi. Hänellä ei ollut mitään muuta. Hän oli rakentanut egonsa ja minuutensa sen varaan. Nyt se kaikki loppuisi. Sen varmisti yliopistolla tiedekunnan dekaani:

- Väliaikaishallinto on ilmoittanut seuraavaa: yhteiskunnallisen tiedekunnan kaikki virat ja opinto-ohjelmat lopetetaan. Välittömästi. Aikanaan tiedekunta tullaan perustamaan uudestaan, mutta huomattavasti pienempänä. Sama linja on kaikkien yliopistojen kohdalla. Kovien tieteitten tiedekuntiin ei kosketa. Potkut koskevat myös minua. Ja henkilökohtaisesti totean, että kai tämä on sitä, mitä me vuosikausia olemme hakeneet. Uskomatta, että se saattaisi joskus tapahtua. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Minä siirryn eläkkeelle, mutta teille suosittelisin uudelleenkouluttautumista. Se yhteiskuntataiteen muoto, jota me olemme pitäneet yllä on jotain, mitä uusi hallinto ei tarvitse eikä halua. Jos olen rehellinen, niin eihän sitä loppujen lopuksi ole tarvinneet ketkään muut kuin me itse. Omalta osaltani taidan olla jopa onnellinen, että huoraamiseni loppuu

Kunpa se uni olisi voinut jatkua. Mutta eihän se jatkunut. Hän havahtui kauniista muistoistaan kun Helsingin työvoimatoiston kaiutin ilmoitti:

- Unelma Kierre. Huone kolme.

Unelma nousi, käveli huoneeseen ja kätteli siellä odottavaa virkailijaa. Virkailija oli noin nelikymppinen nainen jolla oli rintapielessään uudelleen henkiin herätetyn Lotta Svärd-järjestön pinssi. Joku vitun natsi siis. Tämä ei alkaisi hyvin. Nainen pyysi kohteliaasti Unelmaa istumaan ja totesi:

- Niin. Nythän on tarkoitus selvittää että onko teillä minkälaisia työllistymismahdollisuuksia.

Tähän Unelma vastasi:

- Minä en ymmärrä koko asiaa. Minulla on tohtorin tutkinto sekä intersektionaalisen feminismin tutkimuksessa että rasismia etsivässä ja löytävässä tutkimuksessa. Siis kaksi tohtorin tutkintoa. Kaksi. Minä en kerta kaikkiaan ymmärrä ettei sellaisella osaamisella minulle muka löydy työtä.

Virkailija katsoi hetken aikaa Unelmaa ja totesi sitten:

- Työtä? Tiedättekös, meillä on täällä Helsingissäkin kansannousun jälkeen käsiteltävänä likelle satatuhatta teidän kaltaistanne ihmistä. Teissä on yksi yhteinen piirre. Teistä kukaan ei ole tehnyt eläissänne päivääkään mitään työtä. Te – omalla kohdallanne – olette ollut tarpeeton, yliarvostettu ja ylipalkattu mielipidekirjoittaja eli puhdas propagandisti eikä teidän niin sanotuilla tutkimuksillanne ole ollut kahdesta tohtorinarvostanne huolimatta mitään tekemistä tieteen kanssa vaikka yliopistolla olette niin sanotun uranne touhunneetkin.

- Sinänsä te olitte kuitenkin se pienempi paha. Teitte nollaa itsellenne, nollaa toisille nollille jotka arvostelivat sitä kolmansille nollille ja jota neljännet nollat levittivät mediassa. Jonka sitten valitettavasti moni muu nolla uskoi ja omaksui. Luokkaa pahempia olivat sitten ne virkakoneiston hallintojohtajat, hallinto- ja kehittämisjohtajat, projektipäälliköt, arviointipäälliköt, hallintopalvelupäälliköt, henkilöstöpäälliköt, kehittämispäälliköt, aluekehittäjät, erityissuunnittelijat, strategiapäälliköt, tulosaluejohtajat, tulosaluesihteerit, henkilöstövisiosuunnittelijat ja mitä perkeleitä niitä oikein olikaan. Joka tapauksessa porukkaa joka oli palkattu vain siksi että eihän maistereita oikein työttömäksi saanut kouluttaa ja pitihän niille vielä jonkinlainen esimiesasemakin saada.

- Ja sen esimiesasemansa myötä ne suojatyöllistetyt saivat sitten ”ideoita”. Ja ”ideahan”piti toteuttaa varsinaisilla työntekijöillä. Koekaniineilla. Joitten aika meni sitten opiskellessa ”ideaa” uusine ”metodeineen” ja ”idean” mukaista kirjaamista toteutumisraporttiin joitten pohjalta kehitettiin sitten uusia ”ideoita”. Sitä ei oikein uskalleta edes arvailla että montakohan sataatuhatta miestyövuotta se porukka onnistui tuhlaamaan kaikilla tyhjän paskan hiertämisen kursseillaan ja projekteillaan. Oma lisänsä tähän loisporukkaan oli tietysti jatkuvasti kasvava maahanmuuttoteollinen kompleksi joka parhaansa mukaan mädätti talouden lisäksi ihmisten ajatteluakin.

- Se oli jo vuonna 2019 kun muuan suomalainen tietokirjailija totesi että maassa on yli 200.000 hömppätyöntekijää. Tuo hiljattain syrjäytetty hallinto onnistui kehittämään niitä vielä ainakin 50.000 lisää ja on ihan ristuksen varma että uusi hallinto ei sitä porukkaa enää suojatöissä pidä eikä sellaisia enää kehitä. Niin että teidänkin on pakko alkaa hyväksyä ajatus että akateemisen suojatyöntekijän uranne on ohi. Joko alatte tehdä – tai ainakin opetella tekemään – oikeita töitä tai sitten alatte opettelemaan työttömän elämää peruspäivärahalla.

Entisen kaksinkertaisen tohtorin sekä mielipidevaikuttajan ja nyt käytännössä takuuvarman pitkäaikaistyöttömän Unelma Kierteen silmät salamoivat. Vielä joku aika sitten hän olisi voinut käyttää yhteyksiään. Suhteitaan. Valtaansa kulissien takana. Ja sitä kautta järjestää tuollaisen röyhkeän konttorirotan elämänsä kuseen. Julkishallinto löysi siihen kyllä aina keinot. Unelma melkein unohti paikkansa mutta tajusi sitten että hänen tyhjän päälle rakennettu valtansa hävisi taivaalle kuin ilmapallo sillä hetkellä kun ne sininauhaiset miehet katkaisivat sen ilmapallon narun.

Lotta Svärd-merkkiä kantava virkailija oli oppinut tuntemaan ihmisiä ja tajusi hyvin mitä Unelman päässä liikkui. Hän totesi asian ääneen. Ei varsinaisesti kylmästi eikä pilkallisesti. Lähinnä niin kuin matematiikan opettaja joka ilmoitti yhtälöstä että näin tämä menee eikä muulla tavalla:

- Niin. Tekikö mieli sanoa että kuinka tuo konttorirotta voi olla noin röyhkeä? Eikö se – painotetaan pronominimuotoa se – kunnioita minua? Minähän olen kuitenkin tohtori. Kaksinkertainen tohtori. No kuulkaas, kaksinkertainen tohtori. Se aika jolloin kunnioitus tuli tittelin ja varsinkin oppiarvon myötä on lopullisesti ohi. Nyt palataan takaisin siihen aikaan jolloin kunnioitus ansaitaan.

Unelma ymmärsi niellä ylpeytensä ja sai jonkunlaisen kuvan niistä väärinajattelijoista ja heidän elämästään  joita hänen edustamansa järjestelmä oli niin kauan kyykyttänyt. Hän pisti naamansa peruslukemille ja kysyi korostetun rauhallisella äänellä:

- Oletettavasti siis minun osaamiselleni ei ole suoranaista käyttöä…

Hän huomasi kyllä virkailijan pienen suupielen nytkähdyksen sanan ”osaamiselleni” kohdalla mutta jatkoi:

… niin että minkälaista työtä teillä on sitten tarjottavana? Tai kouluttautumista?

Virkailija palasi puhtaaseen palveluhenkeen ja aloitti:

- Nythän on niin että koska kansanousun seurauksena koko maata ei ammuttu lähellekään tohjoksi ja akateemisen suojatyön häviämisen sekä etnisen elatusautomaatin loputtua on verorahoja käytössä huomattavasti enemmän kuin ennen. Vaikka lukuisia uususkonnollispohjaisia ilmastoveroja onkin kokonaan lopetettu tarpeettomina ja vahingollisina. Lisäksi maa on saanut mainetta vakautuneista oloistaan ja se luo myös ulkoa tulevia työpaikkoja. Muun muassa Volvo on siirtänyt pääkonttorinsa Suomeen ja ranskalainen autojätti PSA on siirtämässä huomattavan määrän Sitikan valmistusta Uuteenkaupunkiin ja rakentamassa myös uuden tehtaan Raumalle. Tehtäviin koulutetaan kyllä.

- Jaa liukuhihnalle… en minä oikein…

- No, sitten olisi tarjolla turvetuotantoa jota maassamme ollaan viherterrorin jälkeen lisäämässä huomattavasti. Suomen turvevarat kun vastaavat hyvinkin Pohjanmeren öljyä. Ala tarjoaa huomattavan määrän työpaikkoja ja tähänkin työhön koulutetaan. Koulutus on nimenomaan käytäntöön keskittyvää eikä siinä ole enää pääasiana että saadaan hukattua ihmiseltä monta ylimääräistä vuotta turhaan.

- Turpeenpuskijaksi… siis minähän olen…

- Kaksinkertainen tohtori juu. No, vanhustenhuoltoon ollaan satsaamassa voimakkaasti ja alalle palkataan lisää työntekijöitä joten siinähän…

- Siis minä vaihtamaan joittenkin dementoituneitten ukonturjakkeiden paskavaippoja? Minä, joka…

- Joka ei ole käsillään tehnyt koskaan mitään muuta kuin naputellut ideologisesti sopivia mielipidekirjoituksia. Ja vielä varovaisella otteella ettei rakennekynsi vaan mene poikki. Joo, pahoittelen. Meinasin hetkeksi unohtaa että olette allerginen reaalimaailmalle. Mutta kun meillä on vaan näitä reaalimaailman hommia tarjolla. Niin että mitenkäs olisi asiakaspalvelutehtävät?

- Minkälaiset asiakaspalvelutehtävät tarkalleen ottaen?

- No, sekä Hesburger että suomalaiset ravintolat palkkaavat lisää väkeä kun etnisissä ravintoloissa tapahtui hiljattain huomattava poistuma ja tietty verokikkailukin sen myötä loppui. Ja sitten puhtaasti suomalaiskansallinen sekä huomattavan suosittu sisäsnagariketju Helppo Nakki palkkaa jatkuvasti uutta henkilökuntaa. On muuten pistämässä pystyyn kolmea uutta sisäsnagaria parasta aikaa täällä Helsingissäkin.

- Jaa nakkiputkaan myyjäksi? Ei… ei tästä kuulkaa tule mitään… eihän teillä ole tarjolla mitään minun… minun…

- Onko se sanapari jota tavoittelette mahdollisesti ”arvollenne sopivaa”? No, kieltämättä meillä ei ole. Ja sen arvon määritelmäkin on tupannut vaihtua. Ettei suorastaan kääntyä ympäri.  Se, mitä te miellätte arvoksi on meille turhaa, tarpeetonta ja haitallista.

- Tarkoittaako tuo muuten sitä että uusi hallinto pyrkii sensuroimaan minun työtäni?

- Jos tarkoitatte työllänne niitä aikaisemmin palkkaa vastaan tehtyjä mielipidekirjoituksia niin eihän toki. Sensuuri oli sen aikaisemman hallinnon leipälaji. Teillä on käytössänne koko internet ja saatte julkaista siellä ajatuksianne juuri niin paljon kuin lystäätte. Ei siihen kukaan puutu eikä sitä kiellä. Mutta palkkaa siitä ei kylläkään makseta.

- Mutta minulla on vuokrakaksio. Ei tullut koskaan ostettua sitä. Eikä hirveästi säästettyäkään. Kun minä ajattelin että… niin… että tämä jatkuu aina samanlaisena. Jos minä olen pelkällä peruspäivärahalla niin millä helvetillä minä sen vuokran maksan?

- Nyt te kuulkaa törmäätte siihen vastaukseen minkä saivat kuulla lukemattomat teidän kannattaman järjestelmän typeryyden vuoksi työttömäksi joutuneet suomalaiset. Eli ”se on oma ongelmanne”. Minun erityisalaanihan on työnvälitys mutta tiedän jotain asuntopuolestakin. Johan se teidän utopiahallitusten ketju ehti rakennuttaa Vantaalle kuutioasuntokompleksin parillesadalletuhannelle suomalaiselle työttömälle. Siellä olisi teille tarjolla semmoinen mukava kuuden neliön koppi. Ainakin syrjäytetty hallitus mainosti niitä kovasti mukaviksi.

- Kuutioon? Minä? Siis minä?

- Niin, tai jos haluatte enemmän tilaa eikä työt tai niitten opiskelu innosta niin silloinhan on se ja sama missä asutte. Ja syrjemmällä löytyy erittäinkin kohtuuhintaisia asumismahdollisuuksia. Anskumä… hetki… joo, Mynämäellä, Keuruulla, Lieksassa, Keiteleellä, Kuusamossa, Taivalkoskella janiinpoispäin löytyy vuokrayksiöitä satasella per kuukausi. Kun elää säästäväisesti ja jättää sen ravintoloissa syömisen ja Foodoran käytön niin kyllä peruspäivärahalla pärjää. Ja jos ei pärjää niin voi toki pyytää apua sosiaaliviranomaisilta.

Entinen kahden tohtorintutkinnon omaava ja nomenklaturaan kuuluva, tällä hetkellä pitkäaikaistyöttömän uraan totutteleva Unelma Kierre oli hetken aikaa hiljaa ja sanoi sitten:

- Kuutioon… tai sitten jonnekin vitun… ei… tässä oli liikaa… yhdellä kertaa… minun täytyy sulatella… jos varaan uuden ajan…

Unelma poistui toimistosta ja mietti sitä, miksi hän ei voinut palata takaisin siihen ihanaan uneen. Uneen jossa hän ei tarvinnut ammattia vaan pelkän oppiarvon. Joka toi mukanaan suuren arvostuksen ja varman elannon. Aivan sama millä ja kenen selkänahasta se uni rahoitettaisiin. Ei se häntä kiinnostanut. Mutta hän alkoi myös vastentahtoisesti ymmärtää, ettei se uni enää koskaan palaisi. Että hänen tulisi muuttua… niin, miksikä… kansalaiseksi… ja jumalauta vielä muurahaiskansalaiseksi… toisten muurahaiskansalaisten joukkoon… jotka eivät edes älynneet hävetä tilaansa… jotka jatkossa katsoivat häntä juuri samalta tasalta mihin hänetkin pakotettaisiin… ei jumalauta… sitä hän ei kestäisi… mutta oliko hänellä vaihtoehtoa…

Virkailija puolestaan katsoi Unelman poistumista toimistosta. Hän tajusi että tyhjän päälle rakennetusta korkeasta tornista putoaminen otti kipeää mutta ei hän jaksanut sääliä. Hän oli nähnyt tämän näytelmän niin monta kertaa. Hänelle Unelma Kierre oli vain yksi niistä jatkuvasti hänen toimistossaan käyvistä avuttomista ja kädettömistä akateemisista suojatyöläisistä jotka vielä hetki sitten kuuluivat nomenklaturaan ja hämmästelivät turvatun asemansa katoamista. Hän alkoi miettiä että kuinkahan paljon heidän elättämisensä oli oikein maksanut. Mitähän niitten nettopalkka oli vuodessa ollut? Jos ajattelis että jotain 35.000 euroa. Se kertaa 250.000. Paljonkos siitä… naputellaas…

…voi herranjumala… virkailija alkoi miettiä niitä ihmisiä jotka moisen syöttiläshirviön olivat aikanaan luoneet. Ymmärsivätkö he, mitä he olivat tekemässä? Vai ajattelivatko he että juuri näillä akateemisilla suojatyöntekijöillä Suomi saadaan puhkeamaan ennennäkemättömän ihanaan kukkaan?

Missä vaiheessa järki katosi? Ja mikä sen sai aikaiseksi? No, nyt sen hirviön jäljet oli joka tapauksessa korjattava.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXI

1. Federaation erään maakunnan maaherra visioi

Suomen puoliautonomisen tasavallan presidenttinä toimii Sauli Väinämö Niinistö. Kyseinen Niinistö on Suomessa erittäin suosittu. Tämä johtunee siitä että hän sekä näyttää että kuulostaa presidentiltä joka tietysti hyvin monelle ihmiselle jo itsessään riittääkin ja sen lisäksi valtamedia tukee häntä. Niinistö on kuitenkin täysiverinen federalisti ja se, mitä hän on tuoreeltaan visioinut ei todellakaan kuulosta kovin presidentilliseltä:

Niinistö on valmis siirtämään jäsenmaiden omaa ulko- ja turvallisuuspoliittista valtaa Euroopan unionille, jonka hän toivoo nousevan maailman neljänneksi suurvallaksi.

”Sanottakoon nyt selvästi: kannatan voimakkaasti EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamista silläkin uhalla, että se vähentäisi tasavallan presidentin valtaoikeuksia.”

On suuri harmi ettei käytettävissämme ole aikakonetta jolla voisimme mennä varoittamaan aikaisempia presidenttejä sanokaamme vaikka Ståhlbergista Paasikiveen. Kyseiset presidentit olisivat Niinistön vision kuullessaan aivan varmasti lisänneet Suomen perustuslakiin pykälät joilla Suomen itsenäisyydestä vapaaehtoisesti luopuminen ja edes yrittäminen estettäisiin.

Toisaalta he tuskin olisivat uskoneet aikamatkailijaa ja tuumineet että joo joo, Suomen presidentti joka tekee Suomen itsenäisyyden menettämisestä ja liittymisestä ylikansallisen valtion maakunnaksi tavoiteltavan itseisarvon. Älä jätkä viitti puhua paskaa. Ei tollasta kuunapäivänä tapahdu.

Sinänsä tuossa uutisessa jonka linkitin oli aika hauska, joskin tahatonta huumoria sisältävä kohta:

Niinistö haluaa varmistaa sen, että suurvalloille ei synny epäselvyyttä Suomen asemasta.

Epäilemättä mitättömän maakunnan asemasta ei synny suurvalloille minkäänlaista epäselvyyttä. Niin että siltä osinhan asia on kunnossa.

2. Kesälomalle mummolaan

Valtamediassakin on taas vaihteeksi uutisoitu siitä, että kehitysmaalaisten maahanmuuttajien lapsia katoaa lähtömaihinsa määrittelemättömäksi ajaksi. Tämäkin kuuluu siihen uutisointiin joka löydetään kerta toisensa jälkeen ensimmäistä kertaa aina uudestaan ja unohdetaan sitten taas. Ilmiö tunnettiin jo 1990-luvulla ja bloggaamiseni alkuaikoina Turun Sanomat uutisoi asiasta jo vuonna 2007. Linkkiä kyseiseen uutiseen ei enää löydy mutta sen alku meni näin:

Lapsia lähetetty vastoin tahtoa Somaliaan kasvatettavaksi

Varsinaisten kaappausten lisäksi lapsia katoaa Suomesta etnisistä syistä. Suku tai vanhemmat ovat lähettäneet lapsia vastoin lapsen tahtoa omaan kotimaahansa - lähinnä Somaliaan - kasvatettavaksi ja koulutettavaksi. He haluavat lapselle uskonnollisen, islamilaisen kasvatuksen.

- Ongelmia alkoi ilmetä 1990-luvulla, ja ne koskivat ensisijaisesti teini-ikäisiä lapsia. Mutta nyt Suomesta lähetetään muualla kasvatettavaksi yhä nuorempia lapsia, Kaapatut Lapset ry:n puheenjohtaja Paavo Isaksson sanoo.

Poliisin monikulttuurimannekiini Jari Taponen on tietenkin kommentoinut asiaa ja tehnyt itsensä – mikäli mahdollista – vielä entistäkin naurettavammaksi toteamalla asiasta näin:

Suurin osa lapsista lähetetään vanhempiensa synnyinmaahan, jotta nämä tuntisivat oman kulttuurinsa. Vähän samalla tavalla, kuin suomalaiset ovat lähettäneet lapsiaan kesälomaksi "mummolaan maalle”.

Ne suomalaisten lasten mummolareissut ovat olleet hieman erilaisia mutta se lienee muutenkin selvää. Ja kyseinen uutisointi katoaa taas muutamassa viikossa palatakseen takaisin ehkä joskus 2023. Tietysti vasta vaalien jälkeen. Mutta kerrataan asiaan liittyen muutama juttu:

1. Kehitysmaalaiset maahanmuuttajat ovat tulleet Suomeen hakeakseen turvapaikkaa koska he ovat ilmoittaneet olevansa kotimaassaan vaarassa.

2. Suomalainen poliittinen ja virkakoneisto on uskonut tämän ja antanut turvapaikan, pysyväiselatuksen, jatkuvat tulkkipalvelut sekä vielä alkanut myöntää Suomen kansalaisuuksia vaikka mitään pakkoa siihen ei olisi ollut.

3. Sama porukka lomailee siinä vaarallisessa kotimaassaan ja lähettää lapsiaan sinne määrittelemättömäksi ajaksi?

Järkevässä maassa todettaisiin tylysti kohdasta kolme että turvapaikalle ei ole, eikä ole tainnut alun perinkään olla mitään tarvetta ja silloin sekä oleskeluoikeus, elatusautomaatti ja mahdollinen kansalaisuus lopetettaisiin savolaisittain sanoen alta vällein.

Mutta näin ei tapahdu joten voidaan todeta Suomessa vallitsevan de facto sen tilanteen että kenellä tahansa kehitysmaalaisella on rikkumaton ja kyseenalaistamaton oikeus tulla Suomeen elintasosiirtolaisiksi. Nimenomaan elätettäväksi sellaiseksi. Samalla tulee oikeus lomailla ”turvattomassa” kotimaassaan. Muistutetaan taas kertaalleen: virallisesti tämä ongelma ei ole ongelma. Ongelmasta puhujat ovat ongelma.

3. Numerot eivät valehtele

Sekä valtamedia että ns. edistykselliset tutkijat ovat todenneet että termit ”väestönvaihto” ja ”väestönmuutos” ovat vain foliopipaporukan vainoharhaista hourailua. No, laitetaanpa tiskiin Helsingin Uutisten tuore uutinen aiheesta. Otsikko:

Joillain Helsingin alueilla jo liki 40 prosenttia vieraskielisiä, osalla kasvu huimaa vuodesta 2010 – ”Muutamia huolestuttavia merkkejä”

Ja sitten lukemia Helsingistä:

1. Kallahti 38 %

2. Meri-Rastila 38 %

3. Itäkeskus 37 %

4. Kontula 36 %

5. Jakomäki 34 %

6. Kurkimäki 33%

7. Kivikko 33 %

8. Puotinharju 30 %

9. Vesala 28 %

10. Itä-Pasila 27 %

11. Malminkartano 27%

12. Pihlajisto 26 %

13. Kannelmäki 26 %

14. Viikin tiedepuisto 26 %

15. Reimarla 26 %

16. Pihlajamäki 25 %

17. Ylä-Malmi 24 %

18. Tapulikaupunki 23 %

19. Puotila 23 %

20. Mellunmäki 23 %

Se white flight alkaa kun ylitetään kahdenkymmenen prosentin raja. Joten selväähän on että valtakoneistomme on huolissaan. Vaan huolissaan mistä? No tietenkin siitä että asiasta puhutaan ääneen sillä ilman sen hyväuskoista typeryyttä ei tätäkään olisi tapahtunut. Mitenkäs se menikään, Suomi ottaa oppia muiden virheistä ja välttää ne?

Eppu Normaali totesi aikanaan:

Mutta millään muilla mailla
Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla

Ja sillä linjallahan täällä virallisesti eletään edelleenkin.

NAVARRA

Atlantti, joskus tuonnempana…

Espanjan laivaston Santa Maria-luokan fregatti Navarra oli vartiopurjehduksellaan itäisellä Atlantilla noin 1.000 kilometriä Kanarian saarista etelään ja noin sata kilometriä Mauritanian aluevesistä länteen. Aluksen kapteenina toimi 36-vuotias alun perin Andalusiasta, pienestä Gádorin kaupungista kotoisin oleva capitán de fragata Jorge Suarez. Navarran kapteeninvirka oli Suarezin ensimmäinen mutta hänellä oli silti pitkä laivastokokemus monenlaisissa tehtävissä.

Navarra oli varsin vanha mutta edelleen käyttökelpoinen fregatti. Se oli rakennettu alun perin 1990-luvulla mutta peruskorjattu 2030-luvulla. Aluksen uppoama oli 2.851 tonnia, siinä oli 223 miehen miehistö sekä puolijoukkueen verran Fuerza de Guerra Naval Especial-erikoisjoukkoja joita varten aluksen käytössä oli myös kaksi SH-60 Seahawk-helikopteria. Aluksen aseistuksena oli 76-millinen tykki, 20-millinen ja peräti 12-putkinen Meroka-ilmatorjuntatykki ja torpedoputket sekä myös laukaisualusta Harpoon-meritorjuntaohjuksille tai SM1-ilmatorjuntaohjuksille.

Meri- ja ilmatorjuntaohjuksia ei Navarra ollut vartiointitehtävissään tarvinnut sinänsä pitkään aikaan. Navarra, niin kuin moni muukin alueella kiertävä alus ei ollut tehtävässään Venäjän uhan vuoksi, vaikka sekin oli vielä jossain muodossa olemassa, joskus viileämpänä, joskus kuumempana. Navarra kiersi vartiopurjehduksillaan sen vuoksi että pääosa Saharan eteläpuolisesta Afrikasta oli yli kaksikymmentä vuotta aikaisemmin eristetty muusta maailmasta. Sieltä ei ollut pääsyä pois eikä kenelläkään pääsyä sinne.

Kaksikymmentäneljä vuotta aikaisemmin

- Nyt se alkaa! Nyt se perkele lopultakin alkaa!

Jorge muisti kuinka hänen silloin 42-vuotias isänsä Augusto oli huutanut ääneen perheen katsoessa valtakunnallisia uutisia. Tai oikeastaan kyseessä olivat maakunnalliset uutiset. Jorge oli ehtinyt syntyä Euroopan liittovaltioon jossa Espanjaa ei hallinnollisena yksikkönä ollut oikeastaan ollenkaan vaan Madrid välitti lähinnä Brysselin käskyt jotka toteutettiin sitten pienemmillä alueilla niin kuin Suarezien tapauksessa Andalusiassa. Brysselillä oli absoluuttinen valta eikä liittovaltiota edeltäneestä Euroopasta oikein saanut julkisesti edes puhua. Nationalismi oli rikollista.

Isä Augusto oli kuitenkin pitänyt kunnia-asianaan opettaa Jorgelle ja hänen pikkusiskolleen Isabellalle muutakin kuin liittovaltion hyväksymää historiaa. Oli ollut kansojen Eurooppa ja osittain se oli säilynytkin sillä liittovaltiota edeltäneestä EU:sta oli eronnut koko Itä-Eurooppa, Baltia, Itävalta ja Italia.

Liittovaltion yksi rikkumatton dogmi oli jo pitkään ollut etninen diversiteetti ja sen vuoksi Andalusiaankin oli tuotu niin paljon elintasosiirtolaisia sekä Afrikasta että Lähi- ja Keski-idästä että Andalusiankin 9,5 miljoonasta asukkaasta 700.000 oli tullut tämän pakotetun kehityksen seurauksena ei-toivotuksi vierasmateriaaliksi. Jossain muualla liittovaltion alueella suhdeluku oli vielä paljon huonompi. Yhteistä kaikkialla oli se, että näitten tulijoitten saapumista, oleskelua ja ilmaista elatusta ei saanut arvostella. Minkä tulijatkin tiesivät ja sen vuoksi erityyppinen väkivalta- ja seksuaalirikollisuus oli räjähtänyt käsistä. Samoin tavallisen andalusialaisen elintaso oli ollut koko ajan selvässä laskussa ja sama koski ihmisiä muuallakin liittovaltion alueella. Talous alkoi yskiä viimeisillään koska elätettävien määrä oli kertakaikkiaan liian suuri. Niin sanotut ylellisyystarvikkeet olivat jo säännöstelyn alaisia.

Pieni Gádorin kaupunki oli saanut olla suhteellisen rauhassa mutta lähellä sijaitsevassa Almeríassa oli jo alue, jossa järjestäytynyt yhteiskunta ei toiminut ja ampumiset sekä räjähdykset olivat tulleet asukkaille ikävän tutuksi. Poliisi sekä Guardia Civil eivät tehneet mitään, koska niitä oltiin kielletty toimimasta. Virallinen propaganda toisti kansojen ja rotujen harmoniaa liittovaltiossa jossa kansoja ja rotuja ei ollut enää olemassakaan. Vain yhteinen harmonia. Itäisessä Euroopassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä ja lähestulkoon koko muussa maailmassa liittovaltion tilaa kutsuttiin termillä ”swedenisation”.

Tyytymättömyys sietämättömään tilanteeseen oli tietysti lisääntynyt sillä propaganda ei pystynyt omilla laimeilla iskulauseillaan peittämään sitä todellisuutta että EU:n hallitseva utopistinen eliitti oli syyllistynyt järkyttävään virheeseen ja sen myötä kansalaisiaan kohtaan suunnattuun rikokseen. Oli aivan sama, oltiinko rikosta suunniteltu vai tuliko se hyväuskoisen typeryyden myötä. Vain rikoksen seuraukset olivat merkittäviä. Näin sanoi Jorgen isä eikä Jorge nähnyt mitään syytä epäillä. Olihan hän vielä lapsi mutta lapsikin pystyy seuraamaan aikaansa yllättävän hyvin.

Vastarinta – onnistunut sellainen – oli lopultakin alkanut vuotta aikaisemmin aivan liittovaltion toisella laidalla, kaukana pohjoisessa. Peräperää niin Suomessa, Norjassa kuin Tanskassa oli tapahtunut sotilasvallankaappauksen ja kansannousun yhdistelmä jonka seurauksena maat syrjäyttivät liittovaltiohallinnon, julistautuivat jälleen itsenäisiksi, vangitsivat liittovaltiohallinnon ja karkoittivat elintasosiirtolaiset Ruotsiin ja Saksaan. Ruotsin tilanne oli taas jo itsessään katastrofaalinen eikä se pystynyt enää auttamaan itseään joten hieman myöhemmin nuo kolme maata Puolan, Viron, Latvian ja Liettuan avustamana miehittivät Ruotsin lyhyessä sodassa ja eristivät puolestaan Ruotsin elintasosiirtolaiset itäiseen Skåneen.

Navarra, kapteeni Suarezin nykypäivä

Kierroksellaan lentävä valvontahelikopteri viestitti Suarezille että sata kilometriä Navarrasta länteen eteni kolmen rahtilaivan saattue. Kaksi argentiinalaista ja yksi brasilialainen. Näillä vesillä – vielä näinkin kaukana eristetystä Afrikasta – rahtilaivat kulkivat mielellään saattueissa sillä merirosvous Afrikan lähivesillä oli eristyksen alkuvuosina yleistynyt. Tosin pahin merirosvouksen aika oli jo takana sillä rahtilaivat itsessäänkin olivat nykyisin aseistettuja ja helikopterin lähettämässä videokuvassa näkyi vilkuttavat miehet raskaan konekiväärin ympärillä. Parempi vara kuin vahinko. Navarra lähetti rahtilaivasaattueelle viestin että Portugalin laivaston Vasco da Gama-luokan fregatti Álvares Cabral on heidän kulkusuunnassaan ja antaa tarvittaessa saattoapua.

Yleensä rahtilaivat kulkivat mielellään sotilasalusten saattamana. Merirosvot eivät ottaneet panttivankeja niin kuin joskus aikaisemmin vaan pyrkivät ryöstämään koko laivan eikä miehistöä jätetty henkiin. Sen vuoksi rahtialuksistakin ammuttiin ensin ja kysyttiin vasta jälkeenpäin. Sotilasalusten asiaan liittyvä protokolla oli myös hyvin yksinkertainen. Ensin ammuttiin varoituslaukaukset kevyillä aseilla ja mikäli se ei tuottanut tulosta, niin merirosvoja ei suinkaan viety johonkin kansainväliseen oikeuteen niin kuin joskus aikanaan oli ollut tapana vaan alus räjäytettiin atomeiksi suurimmalla mahdollisella tulivoimalla.

Nuo eteläamerikkalaiset alukset eivät aiheuttaneet Navarralle sen suurempaa tehtävää. Ne olivat laillisesti rekisteröityjä aluksia laillisella reitillä ja laillisella lastilla. Etelä-Amerikkalaisia laivoja ei koskaan tarvinnut tarkastaa ja niitten lasti oli rekisteröity tiedostoihin jotka saattoi lukea Navarran omalta tietokoneelta. Fregatti toivotti saattueelle radioitse turvallista matkaa ja jatkoi purjehdustaan.

Kaksikymmentäkolme vuotta aikaisemmin

Kolmetoistavuotias Jorgekin oppi termin ”Libanon-kynnys”. Pohjoismaissa sitä ei oltu ylitetty tai lähinnä ei annettu ylittyä. Skandinaavit olivat reagoineet ensin kun olivat vielä ylivoimaisessa asemassa. Liittovaltiosta eronneessa Iso-Britanniassa se ylitettiin. Valtaan oli noussut kansallismielinen hallitus selkeän vaalivoiton turvin ja se päätti ensitöikseen lopettaa elintasosiirtolaisuuden ylläpitämisen pudottamalla kyseisen väestöryhmän toimeentulotuen minimiin. Tämä sai aikaan etnoväestön avoimen kapinan jossa se pyrki ottamaan vallan suuressa osassa Britanniaa, lähinnä kaupungeissa joihin se oli keskittynyt. Kävi ilmi, että etnot olivat hankkineet ajan myötä myös raskasta aseistusta, lähinnä kranaatinheittimiä ja sinkoja. Varsin laajat mutta organisaatioltaan hyvin hajanaiset etnojoukot kuvittelivat että lammasmaisten brittien vastarinta romahtaa nopeasti ja maa siirtyy – ainakin etnojen kannalta olennaisilta alueiltaan – islamilaiseen komentoon.

Tässä he huomasivat olevansa väärässä. Perusbritti oli purrut hammasta jo pitkän aikaa ja kun hallitus alkoi aseistaa vapaaehtoisia kasvoi New British National Guardin vahvuus nopeasti. Yllättäen siitä perusbritistä myös löytyi se sitkeys sekä tarvittava julmuus ja häikäilemättömyys mistä britit oltiin historian aikana opittu tuntemaan. Vielä tärkeämpää oli se, että Iso-Britannian armeija ei ollut laskenut itseään sille luurankoarmeijan tasolle mitä liittovaltion puolella oli annettu tapahtua joten britit olivat sekä raskaan kaluston että ilmavoimien – joita etnoilla oli nolla – kannalta täysin ylivoimaisia. Ennenkaikkea etnojoukot törmäsivät siihen niille ikävään tosiasiaan että länsimainen organisointikyky oli huomattavasti tehokkaampaa ja sai aikaan tuloksia. Etnojen kannalta hyvin ikäviä sellaisia.

Britit kävivät sisällissotaansa samalla taktiikalla kuin pohjoismaatkin aikaisemmin. Etnoalueet eristettiin, niiltä katkaistiin sähkö, vesi sekä kaasu ja eristettyjä alueita alettiin moukaroida ylivoimaisella tulivoimalla. Samalla annettiin mahdollisuus antautua ja siirtyä laivakuljetuksin pois Britanniasta, lähinnä liittovaltion puolelle joka ottikin kaikki tulijat vastaan esittäen samalla äärimmäisiä protesteja joista britit eivät tässä vaiheessa enää vähääkään välittäneet. Aktiivisia sotatoimia kesti vain kaksi kuukautta jonka jälkeen Britannian väkiluku oli vähentynyt kolmella miljoonalla.

Oli vaikea sanoa, missä vaiheessa ampuminen mantereen puolella varsinaisesti alkoi sillä liittovaltion alueella oltiin käyty matalan – ja jatkuvasti kasvavan – intensiteetin sisällissotaa jo vuosikymmeniä. Sotaa, jonka olemassaolon liittovaltion utopistinen eliitti oli koko ajan kieltänyt. Britannian tapahtumat olivat kuitenkin saaneet aikaan valmistautumista ja ennen kaikkea organisoitumista nimenomaan etnisten eurooppalaisten puolella. Maahanmuuttajien puolella organisoituminen oli jäänyt erikokoisten rikollisorganisaatioitten tasolle ja niitten väkivalta hyvin pian muuttui silmittömäksi valkoisiin kohdistuvaksi ampumiseksi.

Joka tosin jäi varsin lyhyeksi. Seurasi samanlainen tapahtumaketju kuin pohjoismaissa. Sekä kansannousu että sotilasvallankaappaus. Kävi ilmi, että aseita saattoi salakuljettaa puolin ja toisin ja improvisoidut kansalaiskaartit olivat saaneet hankittua varsin paljon sekä idästä että Yhdysvalloista salakuljetettuja aseita. Ensiksi se alkoi Ranskassa. Sitten Hollannissa. Sitten Belgiassa. Siirtyen Saksaan. Mutta koska etnisten aseellinen kapina oli jo ehtinyt alkaa, oli tapahtumaketju paljon verisempi kuin pohjoismaissa.

Lopulta se eteni Espanjaankin. Suarezin perheessä oltiin – niin kuin yleensäkin Andalusiassa ja muuallakin – yritetty seurata tapahtumia internetin kautta. Liittovaltion Espanjan hallintoalueen uutisissa oli ollut aina vain sama naispuolinen uutistenlukija jonka taustalla oli ollut liittovaltion lippu ja joka selitti että mitään merkittävää ei liittovaltion puolella ollut tapahtunut tänäänkään. We are all one happy federation. Mutta nyt internetin kautta tuli tieto ylimääräisestä uutislähetyksestä. Television uutislähetyksestä.

Suarezit aukaisivat television ja esillä oli tuttu Corporación Radiotelevisión Españolan uutishuone. Mutta taustalla olikin tällä kertaa Espanjan lippu ja uutistenlukijana Guardia Civilin majuri joka kertoi varsin kankealla kielellä – kun ei mikään ammattimainen toimittaja ollut – koko liittovaltion alueella tapahtuvasta sisällissodasta ja kutsui kaikki kansalaiset taisteluun sekä liittovaltiota että valtaa itselleen tavoittelevia etnojoukkoja vastaan. Jorgen isä Augusto oli valmistautunut tähän tilanteeseen ystäviensä kanssa. Siitä oltiin puhuttu pitkään. Kun se joskus tapahtuisi. Kun se kuuluisa joku sen aloittaisi. Nyt se kuuluisa joku oli sen aloittanut ja heidän tuli mennä mukaan. Hän heitti valmiiksi pakkaamansa repun selkäänsä ja laittoi taskuunsa ikivanhan 6,35-millisen Astra-pistoolin. Muuta ei vielä ollut mutta olihan sekin tyhjää parempi. Jorgen äiti kysyi:

- Aiotko todellakin lähteä? Sinä olet jo vanha mies. Eivätkö… eivätkö nuoremmat…

- En voi ajatella noin. Että joku toinen lähtee. Entä jos muutkin ajattelevat niin? Silloin kukaan ei lähde. Ja jos ei lähdetä nyt, niin koska sitten? Luuletko että tilaisuus tulee toista kertaa? Minä saan kyllä kyydin Almeríaan. Siellä se touhu alkaa. Meidän kohdallamme. Ottakaa auto ja ajakaa samantien veljeni luo Alicúniin. Te olette turvassa siellä.

Augustin isoveli, 54-vuotias Pablo oli viininviljelijä Alicúnissa joka oli vielä syrjemmässä kuin Gádor. Siellä lähes kaikilla paikallisilla miehillä oli yksipiippuiset haulikot joita käytettiin lähinnä kanien häätämiseen. Mutta yhtä lailla se haulisuihku purisi tunkeutujaankin. Isä silitti hetken Jorgen ja pikkusisaren tukkaa, halasi äitiä ja poistui Almeríaan menevään autoon.

Navarra, kapteeni Suarezin nykypäivä

Navarran kurssi vei sen muutaman kilometrin päähän Mauritanian aluevesirajasta. Rajaa ei ylitettäisi vaikka partiointi tapahtuikin yhteistyössä- ja ymmärryksessä Mauritanian nykyisen sotilashallituksen kanssa. Tosin alus oli kerran käynyt ystävyysvierailulla Mauritanian pääkaupungissa Nouakchottissa. Navarran yli lensi Mauritanian ilmavoimien vanha Britten-Norman BN-2 Islander-valvontakone joka vaaputti hieman siipiään. Kauempana näkyi myös varsin vanha, alun perin saksalaiseen Neustadt-luokkaan kuuluva partiovene Z´bar, uppoumaltaan 218 tonnia. Aseistuksena sillä oli kaksi 40-millistä ilmatorjuntatykkiä.

Mauritanian laivasto oli ehkä varsin pieni mutta sekin otti tehtävänsä tosissaan ja oli kuluneitten vuosien aikana upottanut useita merirosvoaluksia. Nyt niitten määrä oli vähentynyt huomattavasti ja merirosvouksen pääalue oli Saharan eteläpuolisen Afrikan alueella. Tänne pohjoisempaan yrittäjiä  tuli enää harvoin. Sillä ne tiesivät että epäonnistuminen tiesi aina varmaa kuolemaa. Eloonjääneitä – jos niitä yleensä jäi –  ei poimittu aluksiin.

Kaksikymmentäkolme vuotta aikaisemmin

Kaikkiaan sota Euroopassa kesti vuoden. Andalusia selvisi kuukaudella. Isä palasi kotiin. Hänellä oli se vanha pistoolinsa mukana edelleenkin mutta mukaan oli matkan varrella tullut yhtälailla vanha mutta edelleen tehokas amerikkalainen M1-karbiini. Isä oli kertonut, että Andalusiassa etnoväestö oli sijoitettu aidatulle alueelle Almerían ja Aguadulcen kaupunkien väliselle A7-tien pohjoispuoliselle alueelle. Isä oli kotona vain käymässä. Hänellä olisi vartio- ja huoltotehtäviä tuolla eristysalueella  jota kohdeltaisiin eristettynä pakolaisleirinä kunnes saatiin selville kuinka ihmiset saataisiin palautettua lähtömaihinsa.  Nuoremmat miehet olivat menneet pohjoiseen, Madridiin ja Kataloniaan jossa taistelut vielä jatkuivat.

Isä kertoi että Almeríassa oli nyt turvallista. Eiväthän he olleet käyneetkään siellä vuosikausiin sillä ryöstetyksi, pahoinpidellyksi ja raiskatuksi joutumisen mahdollisuus oli ollut turhan suuri. Nyt Suarezit kävivät pistäytymässä siellä isän lyhyellä lomalla. Nyt rauhallisessa kaupungissa näkyi kansalaiskaartin lisäksi jonkun verran italialaisia sotilaita ja ajoneuvoja. Isä kertoi että ne olivat Trieste-nimisen jalkaväkiprikaatin miehiä jotka olivat auttaneet taistelussa. Italialaisille sotilaille oli ehkä joskus historiassa naurettu mutta nyt heidän apunsa oli ollut enemmän kuin tervetullutta. Euroopan sotaan oli tullut – kantaväestön pyynnöstä – mukaan apuvoimia Italiasta, Itävallasta, Itä-Euroopasta, Baltiasta ja Pohjois-Euroopasta. Nuo maat olivat pitäneet asevoimansa paremmassa kunnossa ja jouduttaneet sodan loppumista.

Jorge oli ymmärtänyt, että entisen ja nyt hajonneen liittovaltion alueella – paljon muuallakin kuin Andalusiassa – oli sodan seurauksena miljoonia ihmisiä eristetyillä alueilla. Hän oli ymmärtänyt uutisista että niitä pyritään palauttamaan lähtömaihinsa heti kun kaikki sotatoimet Euroopassa oltiin saatu päättymään. Palauttamiselle ei ollut vaihtoehtoa mutta Jorgella eikä myöskään isällä ollut oikein aavistusta että kuinka se oikein tapahtuisi. Joka tapauksessa oli selvää että Eurooppa ei halunnut alueelleen kymmeniä uusia Gazoja. Jorge oli ymmärtänyt uutisista että itsensä vapauttanut Eurooppa oli esittänyt vaatimuksen niille valtioille joista tulijat olivat peräisin. Ottakaa takaisin ne, jotka olitte lähettäneet. Uutisten mukaan noissa valtioissa oltiin päästetty röhönauru ja todettu että itsehän te niitä halusitte. Pitäkää hyvänänne.

Muutaman päivän kuluttua nauru loppui.

Suarezit kuulivat uutisista että Ranska ja Englanti olivat räjäyttäneet kymmenen kilotonnin ydinpommit asumattomilla alueilla niin Algeriassa, Libyassa, Saudi-Arabiassa, Irakissa, Iranissa sekä merialueilla Nigerian, Angolan ja Kongon rannikoilla. Maitten hallituksille ilmoitettiin tylysti että mikäli ne eivät ota väestöään takaisin suunnataan seuraavat ydinpommit sadan kilotonnin vahvuisina ja erittäin likaisiksi viritettynä maitten öljykentille. Samalla ilmoitettiin että maitten pankkitilit kaikkialla Euroopassa oli jäädytetty. Saman vuorokauden aikana myös Yhdysvallat, Japani ja Kiina tulivat pankkisaartoon mukaan.

Afrikkalaiset öljyntuottajamaat suostuivat uhkavaatimukseen samantien. Arabimaissa ja Iranissa islamilainen johto uhosi Allahin kostoa niitä uhkaaville röyhkeille vääräuskoisille mutta maitten sotilaallinen johto eli kuitenkin reaalimaailmassa ja toteutti sekä nopeat että veriset sotilasvallankaappaukset. Sotilaat ymmärsivät että öljykenttien tuhoaminen olisi vienyt maat nopeasti takaisin kivikauteen mutta kivikautta valtavan paljon suuremmalla väestömäärällä. Näitten maitten pankkitileistä palautettiin takaisin puolet. Puolet käytettäisiin sekä väestönsiirtojen aiheuttamiin kustannuksiin sekä Euroopan sisällissodan jälkien korjaamiseen. Afrikkalaisissa maissa ei osattu oikein reagoida tilanteeseen mutta islamilaisissa maissa laitettiin hyvin nopeasti pystyyn vanhanmalliset sotilasdiktatuurit ja tukahdutettiin islamilainen valta eikä tällä kertaa yksikään länsimaa esittänyt vastalauseita. Tietyille yhteiskunnille kävi tietynlainen yhteiskuntajärjestelmä ja tietyille taas joku toinen. Arabikevättä ei kaivannut enää kukaan. Eivät arabitkaan.

Samana päivänä kun elintasosiirtolaisväestöä alettiin laivata pois Euroopasta täytti Jorge neljätoista. Mutta se tapahtumaketju joka oli alkanut pohjoismaista jatkuisi vielä.

Navarra, kapteeni Suarezin nykypäivä

Navarra oli siirtynyt Mauritanian aluevesien läheltä hieman syvemmälle Atlantille ja kohtasi kahdeksan aluksen saattueen. Kohtaaminen oli sovittu aikataulun mukaisesti. Saattueessa oli viisi rahtialusta Oranjen vapaavaltiosta, kaksi rahtialusta Biafrasta sekä oranjelainen Valour-luokan fregatti Spioenkop. Spioenkop kääntyisi kohtaamisessa takaisin ja Navarra saattaisi rahtialukset Kanarian saarten kohdalle jossa merirosvouhka olisi lopullisesti ohi. Kohtaamisen aikana oranjelaisfregatin perämies luitenant Andries Verwoerd vieraili Navarrassa. Spioenkoep oli upottanut yhden merirosvoaluksen:

- Harvoin niitä yrittäjiä enää tulee, varsinkaan sotalaivojen saattamiin saattueisiin. Nykyisin ne yleensä pysyvät rannikkovesillä ja yrittävät ryöstellä omia kippojaan. Mitä siellä nyt liikkeellä on. Kun eihän siellä pääosin ole minkäänlaista hallintoakaan. Nämä uskoivat liikaa kuolemattomuuteensa. Veikkaan että ne tulivat joko Ghanasta tai Norsunluurannikolta. Niillä oli joku vanha mutta suhteellisen kookas partioalus mihin ne olivat viritelleet kaksiputkisen venäläisen 23-millisen it-tykin ja 12,7-millisen konekiväärin. Antoivat vielä uhkavaatimuksenkin, hölmöt. Kapteenimme käski ampua varoituslaukaukset ja kun mitään ei tapahtunut niin hän totesi että kaikilla aseilla pojat sitten vaan.

Jorge saattoi kuvitella. Spioenkopissa oli yksi 76-millinen tykki, yksi 35-millinen tykki, kaksi 20-millistä tykkiä ja kun kapteeni oli sanonut että kaikilla aseilla niin varmaankin show oli alkanut sillä että alus oli ampunut matkaan Exocet-ohjuksen. Sillähän oli 165-kiloinen taistelukärki. Merirosvot olivat muuttuneet kerralla aineesta energiaksi.

Luitenant Verwoerd palasi alukseensa joka aloitti pitkän kotimatkan ja Navarra alkoi turvata saattuetta jonka lopullinen päämäärä olisi Rotterdamin satama.

Kaksikymmentäkaksi vuotta aikaisemmin

Suarezit katsoivat jälleen uutisia joissa kerrottiin Saharan eteläpuolisen Afrikan eristämisestä. Ennen eristämispäätöstä – jota jotkut kutsuivat kirkonkiroukseksi – oli niin Afrikan kuin Lähi-ja Keski-idän maille annettu selvä uhkavaatimus jonka perusteena oli käsistä täysin lähtenyt väestöräjähdys ja se, että Eurooppa ei enää ottaisi minkäänlaista vastuuta siitä. Myös Yhdysvallat, Kanada, Etelä-Amerikka, Kiina, Japani ja Australia tukivat uhkavaatimusta:

- Kaikkien niitten valtioitten, joissa väestönkasvu ylittää tason kolme lasta per nainen on aloitettava välitön ja kaikin mahdollisin keinoin toteutettava sterilointiohjelma jolla väestönkasvu pudotetaan toistaiseksi tasolle yksi. Ohjelman edellytyksenä on se, että valtiot suostuvat ulkopuolisen valvonnan alaiseksi ja luopuvat samalla väliaikaisesti itsenäisyydestään.

- Ne valtiot, jotka suostuvat ohjelmaan tulevat saamaan teollistuneilta valtioilta kaiken tarvittavan taloudellisen, lääkinnällisen ja koulutuksellisen avun sekä myös sotilaallisen avun turvaamaan maataan mahdollisilta naapurivaltioitten suunnalta tulevasta uhasta ja kansainvaelluksesta.

- Mikäli valtio ei suostu ohjelmaan, kaikki kanssakäyminen sen kanssa tullaan katkaisemaan. Ei kehitysapua, ei kaupankäyntiä, ei lääkinnällistä-, teknillistä- eikä opetuksellista apua. Ei mitään yhteyksiä.

Oli varsin selvää kuinka ohjelma eteni. Arabimaat, Iran ja Pakistan sekä hampaita kirskutellen myös Afganistan – lähinnä uhkaavan nälänhätänsä vuoksi –  suostuivat ehdotukseen ja tiukan sotilasdiktatuurin voimin ne pystyivät myös saattamaan sen voimaan ilman että niitten tarvitsi luopua itsenäisyydestään. Pelkkä valvonta ja toimenpiteet riittivät. Asiaa helpotti se, että kyseisten maitten kansalaiset mielsivät paluun sotilasdiktatuuriin lähinnä helpotuksena islamilaisen vallan vuosien jälkeen. Intia oli aloittanut oman yhden lapsen projektinsa jo kymmenen vuotta aikaisemmin.

Mutta Afrikassa ei löytynyt juurikaan yrittäjiä eikä varmasti osaamistakaan joten saarron myötä Afrikan maitten yhteiskuntajärjestys romahti nopeassa ajassa. Poikkeuksena olivat vain Oranjen vapaavaltio – jossa syntyvyys oli muutenkin länsimaisella tasolla – jonka afrikaanerit olivat saaneet Etelä-Afrikan sisällissodan seurauksena aikaiseksi, sen naapurimaa Botswana jossa hallinto oli hieman normaalia Afrikkaa vähemmän korruptoitunut, joka oli rikastunut timanttikaupalla ja jossa sotilaat olivat tavallista vastuuntuntoisempia.

Lisäksi maa oli etnisesti afrikkalaisittain varsin yhtenäinen. Lesotho ja Swasimaa tulivat mukaan olosuhteitten pakosta. Oranjessa oli ollut sisällissodasta alkaen jatkuvasti sekä yhdysvaltalainen että kiinalainen prikaati. Maat olivat – vaikka aika ajoin keskenään tukkanuottasilla olivatkin – molemmat tukeneet afrikaanereita sisällissodassa joka ratkesi siihen että afrikkalaiset alkoivat sotia myös keskenään koska eivät saaneet yhtenäistä hallintoa aikaiseksi. Aikanaan rikas Etelä-Afrikka oli nyt nälkää näkevä tilkkutäkki.

Nyt Oranjeen siirtyi myös prikaati Alankomaista, Britanniasta sekä prikaati Flanderista joka oli Euroopan sisällissodan aikana itsenäistynyt. Vallonia oli liittynyt Ranskaan. Botswanaan puolestaan siirtyi välittömästi kaksi brittiläistä prikaatia. Se kansainvaellus josta Eurooppa oli päässyt verisesti eroon tultaisiin estämään niissä afrikkalaisissa valtioissa jotka pyrkivät edes yrittämään. Voimankäyttövaltuudet joukoilla olivat äärimmäiset ja niitä tuli myös noudattaa. Euroopan sisällissodan aikana niitä oltiin myös opittu noudattamaan.

Muu Saharan eteläpuolinen Afrikka jäi eristyksiin. Sen valtiorakenteet romahtivat nopeasti ja alueesta saattoi pian termin ”failed state” sijasta käyttää termiä ”failed continent”. Oli odotettavissa että tietyillä alueilla joissa oli vain yhden heimon jäseniä saattoi alkaa esiintyä yritystä jonkunlaisen hallinnon palauttamiseen. Ensimmäisenä tässä onnistui paria vuotta myöhemmin kaakkois-Nigeriassa sijaitseva Biafran alue jonka ibot julistivat itsenäiseksi ja ilmoittivat samalla osallistuvansa väestöohjelmaan. Nigeria ei pystynyt nopeaan vastaiskuun sillä sen armeija oli hajaannuksen tilassa ja Biafraan siirrettiin nopeasti prikaatit niin Ranskasta, Britanniasta, Saksasta, Italiasta ja Espanjasta.

Saharan eteläpuolista aluetta oltiin sanottu aikanaan Mustaksi Afrikaksi koska se oli kartoittamaton. Nyt se alkoi muuttua jälleen sellaiseksi. Oli epäselvää että taantuisiko se sille tasalle mitä se oli ennen siirtomaavallan alkua vai nousisiko sieltä parhaimman aineksen johtamana oikeita Wakandoja.  Joka tapauksessa kehitysaputekohengityksen loppumisen myötä sen väkiluvun nousu tulisi pysähtymään.

Seitsemän vuotta eteenpäin

Gádor, Andalusia, Suarezien koti

Jorge oli nyt 22-vuotias Espanjan laivaston merikadetti. Hän oli saanut viikon loman ja istui Suarezien kuistilla isänsä kanssa maistellen viileää sangriaa ja katsellen Sierra Alhamillan korkeita kukkuloita. Itse asiassa menossa taisi olla jo neljäs lasillinen. Sodan jälkeinen jälleenrakennus oli edennyt pitkälle, tosin Eurooppa oli erilainen kuin ennen. Jokainen liittovaltioon kuulunut jälleen valtioiksi muuttunut alue oli vielä sotilaskomennossa joskin sotilaat pysyivät kasarmeillaan. Niitä ei tarvittu sillä ihmiset nauttivat kaduille palanneesta rauhallisuudesta ja turvallisuudesta.

Lähinnä sotilasvaltaa pidettiin yllä – Espanjassakin – siksi, että uusi poliittinen järjestelmä tulisi rakentaa sellaiseksi ettei liittovaltiohirviö kaikkine seuraamuksineen enää toteutuisi. Suomessa, Norjassa ja Tanskassa oli edetty kaikkein pisimmälle sillä noissa maissa oli pidetty jo vaalit. Kyseisten valtioitten perustuslakeihin oli kirjoitettu suojapykälät joitten mukaan sekä puolustusvoimien että kansalaiskaartien sekä oikeus että velvollisuus oli kaataa sellainen hallitus joka uhkasi maan itsemääräämisoikeutta ja kansalaisten turvallisuutta. Tämän vuoksi kansalaiskaartilaisten tuli säilyttää sotilasaseitaan ja patruunoitaan kotonaan. Ruotsi taas oli edelleenkin miehitetty eivätkä ruotsalaiset oikeastaan edes halunneet luopua miehityksestä. Ehkä he pelkäsivät sitä, mitä olivat saaneet aikaiseksi eivätkä enää luottaneet itseensä.

Pohjoismaalainen tilanne oli de facto vallalla Espanjassakin vaikkei sitä oltu vielä lailla vahvistettu. Jorgen isälläkin oli kotonaan se vanha M1-karbiini jonka hän oli saanut haltuunsa sodan alussa. Se oli hallussa laillisesti ja luvallisesti. Itse asiassa se oli mukana kuistilla – lataamattomana – jonkunlaisena mykkänä todistajana kun isä ja poika puhuivat siitä, mitä oli tapahtunut. Isä ei ollut juurikaan puhunut sodasta mutta kun pojasta oli tulossa ammattisotilas niin oli aika kertoa tapahtuneista.

Isän osuus ei ollut kovinkaan pitkäaikainen mutta siihenkin ehti sisältyä verta. Sotilaana Jorge oli sinänsä hyvin perillä tapahtuneesta. Etnojen eristämisestä, sähkön ja veden katkaisemisesta, kaupunkitaisteluista, hävinneen väestön eristämisestä ja lopulta karkoittamisesta. Samoin kuin siitä että sodan loppunäytöksessä teloitettiin erilaisten kenttäoikeuksien toimesta noin kaksituhatta liittovaltion eliittiin kuuluvaa. Kuka hirttämällä, kuka ampumalla. Välittämättä siitä mitä silloiset – juuri kaadetut – lait sanoivat. Inter arma silent leges. Ja oli kai niin että veri vaati aina maksukseen verta. Siinä vaiheessa ei enää riittänyt että ongelma saatiin ratkaistua. Ongelman aiheuttajille täytyi kostaa.

Kun isä oli puhunut aikansa otti Jorge siemauksen sangriaa ja kysyi:

- Mutta mitenkäs… olisiko voinut olla joku kevyempi… verettömämpi… inhimillisempi tapa?

Isä oli hetken aikaa hiljaa, sytytti pikkusikarin ja vastasi:

- Olisi. Mutta se olisi pitänyt tehdä jo kymmeniä vuosia aikaisemmin. Nythän tilanne oli se, että Eurooppa oli pikku hiljaa muuttumassa kaoottiseksi kehitysmaaksi itsekin ja sen kehitysmaalainen väestöräjähdys kaikkine seurauksineen olisi levinnyt tännekin. Väestöräjähdys joka lopettaisi turhan syömisen kun ei olisi ollut enää mitä syödä. Kuolleita olisi ollut silloin paljon, paljon enemmän. Ei ollut enää vaihtoehtoa. Oliko se mitä teimme julmaa? Oli. Oliko se raakaa? Oli. Oliko se epäinhimillistä? Totta helvetissä oli? Syyllistyimmekö me etniseen puhdistukseen? No mihinkäs muuhunkaan. Olimmeko me jonkun käsityskannan mukaan sotarikollisia? Ilman muuta olimme. Entäs sitten?

Isä oli taas hetken hiljaa ja jatkoi:

- Katsos, olennainen asia oli se, että me voitimme. Oikeus seuraa voittajan miekkaa. Joka kerta. Ja voittaessamme pelastimme maailman pahemmalta. Afrikankin. Ehkä silloin, kun pinna katkesi ja sota alkoi me tajusimme että ihminen ei ole eläintä kummempi eikä varsinkaan eläimen yläpuolella. Oli pakko tajuta että me emme voi enää suojella ihmistä yksilönä vaan meidän piti alkaa suojella ihmistä lajina. Ennen kuin se hävittää itsensä lisääntymällä liikaa. Niin kuin mikä tahansa eläinpopulaatio. Ei se oikeastaan sen monimutkaisempaa ollut.

- Pitkään länsimaissa vallassa olleet utopistit väittivät jatkuvasti että kyllä niin Afrikassa kuin islamilaisissa maissa väkiluku alkaa laskemaan kun vain elintaso saadaan ensi nousemaan ja koulutus paranemaan. Se tapahtuu sen jälkeen itsestään niin kuin länsimaissakin tapahtui. Tuo utopia pohjautui siihen ajatukseen että kaikki ihmiset, kaikki kansat, kaikki rodut ja kaikki uskonnot ovat samanlaisia ja noudattavat samoja lainalaisuuksia. Se oli itse asiassa röyhkeä ajatus sillä se sisälsi sen harhaluulon että länsimainen elämänmuoto on tavoiteltava perusvakio ja muut ovat vain matkalla sitä kohti. No, tuon utopian seuraukset sinäkin olet nähnyt.

- Nuo arabimaat varmaankin selviävät. Ensinnäkin siellä osataan pitää kuri ja toisekseen siellä lopulta ymmärrettiin että syömisen määrä ei kasva samassa mittakaavassa kuin syöjien. Ja saivathan ne Ranskan ja Britannian ydiniskusta selvän varoituksen ja uskoivat kerralla. Afrikkakin saattaa selvitä. Aikanaan. Tai sitten se taantuu satoja vuosia taaksepäin. Mikä on sekin sinänsä parempi vaihtoehto. Joka tapauksessa Afrikan on pelastettava itse itsensä. Kunhan se ensin ymmärtää sen itse. Kehitysavulla sitä ymmärtämistä viivytettiin aivan liian kauan. Mutta me pelastimme Euroopan. Voiko meiltä enempää vaatia? Me emme voi pelastaa koko maailmaa ellei se halua tulla pelastetuksi.

Jorge ajatteli että tuohon ei ole lisättävää ja sanat olisivat onttoja. Siispä hän kaatoi lisää sangriaa kummallekin ja kaukaisille kukkuloille kaikui vienona lasien kilahdus. Isä ja poika viettivät iltaa.

Navarra, kapteeni Suarezin nykypäivä

Oranjelais-biafralainen rahtilaivasaattue jota Navarra oli saattanut ohitti Kanarian saaret ja kääntyi pohjoiseen. Navarra puolestaan jatkoi matkaansa kohti koillista ja Andalusiassa sijaitsevaa Rotaa jossa oli Espanjan laivaston yksi päätukikohdista. Navarraa vastaan tuli Álvaro de Bazán-luokkaan kuuluva fregatti Cristóbal Colón joka otti Navarralta vahtivuoron. Odotettu loma jäisi nyt hyvin lyhyeksi ja se kestäisi vain sen aikaa kun Navarra huollettaisiin ja sen varastot täydennettäisiin.

Fregatilla olisi edessään uusi tehtävä. Edesmenneen Angolan alueella sijaitsevat suuret Ovimbundu- ja Kimbundu-heimot olivat saaneet alueillaan järjestyksen palautettua ja ne ilmoittivat suostuvansa väestöprojektiin ja alistumisen kansainvälisen valvonnan alaisuuteen. Maat – tai alueet – siirrettäisiin yhteisen Portugalin, Espanjan, Kroatian ja Slovenian valvonnan alle ja sen myötä Navarra läksisi saattamaan miehistönkuljetusaluksia jotka kuljettaisivat espanjalaisia joukkoja, tässä vaiheessa jalkaväkijoukkoja Rey Alfonso XIII-prikaatista sekä pioneeriyksiköitä jotka kunnostaisivat Ovimbundujen alueella sijaitsevan Benguelan kaupungin lentokenttää. Siirron jälkeen Navarra jatkaisi partiointia Angolan rannikolla sillä tieto järjestyksen palautumisesta ja sitä myötä olojen vakautumisesta aktivoisi merirosvotkin yrittämään onneaan.

Suarez tiesi että Navarran valvontatehtävä oli sinänsä paljon helpompi kuin maavoimien tehtävä. Merirosvoilla ei olisi mitään mahdollisuutta Navarran asearsenaalille mutta maajoukkojen tulisi pitää sekä yllä järjestystä, osallistua  jälleenrakentamiseen sekä kouluttaa ovimbundujen ja kimbundujen omia joukkoja estääkseen kansainvaelluksen muilta alueilta. Se tulisi olemaan taas raaka urakka mutta selvää oli että väestösuunnitelma ei toimi jos muualta lasketaan miljoonia ihmisiä elätettäväksi. Tietty humanismin aika oli ohi. Sen hinta oli maksettu eikä sitä enää maksettaisi. Mutta Suarez läksi tehtäväänsä mielellään. Jos Afrikassa löytyy väkeä joka haluaa oikeasti yrittää, niin siihen täytyi antaa mahdollisuus.