perjantai 9. elokuuta 2019

LKP 1985 OSA VI


No niin, on aika paketoida tämä vuoden 1985 liikekannallepanoa käsittelevä kirjoitussarja loppuun ja käsittelemättähän ovat vielä Suomen merivoimat. Merivoimien perustehtävä oli tuolloin sama kuin oli pitkälle 2000-luvulle eli sen tarkoitus oli pyrkiä estämään maihinnousuhyökkäys niin Ahvenanmaalle, Hankoniemelle kuin Helsingin – Kotkan väliselle rannikolle.

Nykyisinhän merivoimien perustehtävä on kauppamerenkulun suojaaminen. En ole merivoimien asiantuntija mutta ihmettelen että kuinka käytettävissä olevalla kalustolla (plus niillä kolmella suunnitellulla korvetilla) sitä pystyttäisiin suojaamaan ainakaan eteläisellä Itämerellä? Ehkä se kauppamerenkulku tapahtuisi tosiasiassa tiukassa paikassa Pohjanlahden yli. Ja mitenkäs, eikös maihinnousuhyökkäyksen torjumiseen enää valmistauduta ollenkaan?

Mutta itse asiaan. Siihen maailmanaikaan Suomen merivoimien ykkösnyrkki oli Helsinki-luokan ohjusvene joita meillä oli neljä kappaletta.



Luokka: Ohjusvene
Uppouma: 300 tonnia
Pituus: 45 metriä
Miehistö: 30
Nopeus: Yli 30 solmua
Aseistus:
- 8 MtO85-meritorjuntaohjusta
- 2 syvyyspomminpudotinta
- 1 x 57-millinen ilmatorjuntatykki
2 x 23-millistä ilmatorjuntatykkiä

Vanhempaa ohjusvenekalustoa edustivat neuvostoliittolaisvalmisteiset Tuima-luokan (OSA II) ohjusveneet joita oli myös neljä kappaletta:



Luokka: ohjusvene
Uppouma: 209 tonnia
Pituus: 37,5 metriä
Miehisto: 28
Nopeus: 40 solmua
Aseistus:
- 4 P-15 Termit-meritorjuntaohjusta
- 2 x 30 mm kaksiputkista it-tykkiä

Merivoimien ja rannikkopuolustuksen tehtävät ovat tietysti menneet kokolailla käsi kädessä niin kuin on kyse tämän ohjusveneen ohjusaseistuksenkin kanssa. Jo lakkautettu Hangon rannikkopatteristo nimittäin kehitti aikanaan alustan joilla kyseisiä Termit-ohjuksia saatettiin käyttää myös maalta:

Mto-66-meritorjuntaohjuspatteri:

Itse patteri valmistettiin Suomessa ja ohjus oli valmistettu Neuvostoliitossa. Kantama n. 45 km. Paino 2 tonnia, josta räjähdysainetta 500 kg. Polttoaine kerosiini ja lähtöraketilla ruuti. Nopeus 0,9 mach. Itsenäinen tutkahakupää. Järeiden tykkien käytyä vanhanaikaisiksi ja toisaalta Pariisin rauhansopimuksen tulkinnan muututtua ja mahdollistettua ohjusaseistuksen käyttämisen, hankittiin Neuvostoliitosta ohjusveneitä ja niiden ohjuksia. Hangon Rannikkopatteristo alkoi rakentaa maalta ampuvia ohjuslavetteja näiden ohjusten ampumista varten. Kehitystyö tehtiin Hästö-Busön linnakkeella sitä varten aidatulla salaisella alueella.

Koko asiaan osallistuva henkilöstö oli palkattua, ei varusmiehiä, eivätkä he saaneet puhua asiasta kenellekään. Siksi heitä kutsuttiin "mustapartaisiksi miehiksi" pakinoitsija Ollin vastaavan vaiteliaan pakinahahmon mukaan. Ensimmäinen ohjus ammuttiin 1968 Russarön edustalla olevaan maaliin. Ohjus osui ja maali tuhoutui, mutta niin tuhoutui myös lavettikin. Useita erilaisia lavettimalleja kokeiltiin ja lopulta toimiva ratkaisu löydettiin. Se oli kumipyöräinen hinattava malli. Niitä oli patterilla kaksi ja ne olivat käytössä vuoteen 1991 asti jolloin oli niiden viimeinen sotaharjoitus.



Kyseinen P-15 Termit-ohjus suomalaisella laukaisulavetilla. Nato käytti ohjuksesta nimitystä SS-N-2 Styx

Suomalaisten käytössä oli silloin myös vielä lähinnä koulutuskäyttöön tarkoitettu ohjuslautta Isku.



On varsin epävarmaa että oltiinko kyseiselle varsinaisesti merikelvottomalle lautalle suunniteltu mitään sodanajan operatiivista toimintaa mutta ehkäpä se oltaisiin voitu ajaa johonkin saaristossa olevaan meripioneerien tekemään asemaan josta se olisi ampunut ohjukset matkaan ja miehistö olisi painellut sen jälkeen syöksyveneellä karkuun. Asiasta paremmin tietävät voivat kertoa enemmän.

Siihen terävimpään kärkeen vielä vuonna 1985 kuuluivat myös Nuoli-luokan moottoritykkiveneet:



Luokka: Moottoritykkivene
Pituus: 22 metriä
Miehisto: 20
Nopeus: 45 solmua
Aseistus:
1 x 40 mm ilmatorjuntatykki
1 x 20 mm ilmatorjuntatykki

Näin äkkiseltään kyseisten veneitten aseistus ei tietysti paljoa vakuuta mutta tosiasiassa Nuoli-luokan veneet olivat moottoritorpedoveneitä. Pariisin rauhansopimus kielsi Suomelta moottoritorpedoveneet mutta ei torpedoja joten tiukan paikan tullen veneet oltaisiin varustettu torpedonheittimillä. Kyseisissä veneissä on myös tuntunut todellinen asevelihenki sillä niissä majoitustilat ovat olleet ahtaimmat mahdolliset ja puurakenteisina ilmapiiri veneen sisällä on ollut huomattavan kostea.

Jos siirrytään isompaan kalustoon niin esitelläänpä silloin käytössä olleet Turunmaa-luokan tykkiveneet eli Turunmaa ja Karjala. Vaikka kyseiset alukset olivat nimitykseltään tykkiveneitä niin tosiasiassa ne olivat kooltaan korvettiluokkaa:



Luokka: korvetti
Uppouma: 1.350 tonnia
Pituus: 74 metriä
Miehisto: 70
Nopeus: yli 35 solmua
Aseistus:
1 x 120 mm tykki
2 x 40 mm it-tykkiä
2 x 23 mm it-tykkiä
2 × RBU-1200 ASROC-syvyysraketinheitintä

Kyseisten Turunmaa-luokan tykkiveneitten pääase oli muuten varsin kova. Voidaan puhua jopa 120-millisestä sarjatulitykistä:

Alusten tykkikalusto muodostui 120 mm Bofors automaattitykistä jonka tulinopeus oli 80 laukausta minuutissa (yksi laukaus alle yhden sekunnin). Yhdellä kerralla tykillä voitiin ampua 48 laukausta, jonka jälkeen tykin lippaat tuli täyttää uudestaan. Tykin putki oli suuren tulinopeuden takia vesijäähdytetty.

(Ja tähän Taisteluvälineupseerin lisäys: Turunmaa-luokan tykkiveneiden sekä miinalaiva Pohjanmaan pääase 120mm Bofors oli meillä yksiputkinen eli tulinopeus "vain" 40ls/min. Kertatäyttö (48 laukausta) karvan päälle minuutin ammuttuna.

Alunperin ko 120mm tykki oli Boforsin ilmatorjuntakanuunaksi suunnittelema ja valmistama,
http://beyondthesprues.com/Forum/index.php?topic=7644.0
Tykkimalli oli mielekkäämpi alus- tai kiinteäasenteisena ja siten siitä kehitettiin laiva- sekä rannikkotykit. 
12 cm luftvärnsautomatkanon m/50 -> 12 cm automatkanon m/50 -> 12 cm tornautomatpjäs m/70 ERSTA.Alunperin ko 120mm tykki oli Boforsin ilmatorjuntakanuunaksi suunnittelema ja valmistama,
http://beyondthesprues.com/Forum/index.php?topic=7644.0
Tykkimalli oli mielekkäämpi alus- tai kiinteäasenteisena ja siten siitä kehitettiin laiva- sekä rannikkotykit. 
12 cm luftvärnsautomatkanon m/50 -> 12 cm automatkanon m/50 -> 12 cm tornautomatpjäs m/70 ERSTA.)

Eikä niiden osumatarkkuudessakaan ollut vikaa:

Tykkiveneiden tykistöjärjestelmän tehokkuus osoitettiin mm. 1990 -luvulla käytöstä poistuvien meritorjuntaohjusten ”loppuammunnassa” jolloin tykkivene pudotti tykistöllään useita näistä yli 300 metriä sekunnissa nopeudella lentäneistä ohjuksista.

Vuonna 1985 olisi sotavahvuuteen kuulunut vielä kaksi Hämeenmaa-luokan saattajaa ts. Neuvostoliitosta ostetut Riga-luokan fregatit:



Luokka: fregatti
Uppouma: 950 tonnia
Pituus: 90 metriä
Miehisto: 150
Nopeus: 28 solmua
Aseistus:
3 x 100 mm tykkiä
2 x 37 mm it-tykkiä
2 x 25 mm it-tykkiä
533 mm torpedot
syvyyspommit
sukellusveneentorjuntaheittimet

Luonnollisesti yksi merivoimien pääaseistuksesta olisivat olleet miinat ja miinoja olisivat kylväneet miinalaivat joista siihen aikaan uusin oli merivoimiemme silloinen lippulaiva Pohjanmaa:



Luokka: miinalaiva
Uppouma: 1450 tonnia
Pituus: 78 metriä
Miehisto: 80
Nopeus: 18,5 solmua
Aseistus:
1 x 120 mm tykki
1 x 40 mm it-tykki
2 x 23 mm it-tykkiä
2 x 12,7 mm konekivääriä
Syvyyspommit
150 miinaa

Tuolloin käytössä oli myös miinalaiva Keihässalmi:



Luokka: miinalaiva
Uppouma: 360 tonnia
Pituus: 56 metriä
Miehisto: 60
Nopeus: 15 solmua
Aseistus:
2 x 30 mm kaksiputkista konetykkiä
2 x 20mm konetykkiä
2 x syvyyspomminheitin
2 x syvyyspommin pudottimet
100 miinaa

Kyseisen Keihässalmen kohdalla täytyy nostaa esille sen 30-milliset ilmatorjuntatykit jotka olivat neuvostoliittolaisia Nikolajev AK-230-tykkejä:



Noitten tutkaohjattujen tykkien tulinopeus oli 2000 laukausta minuutissa joten varsin vittumaista olisi lentokoneen ollut eksyä niitten tulitusalueelle.

Miinalaivojen pääasiallisin ase on tietysti miina. Vuonna 1985 suomalaisilla oli käytössään vanhanmallisia sakaramiinoja eli pääosin S/43-55-miinoja joissa vanhemmanmallisiin miinoihin erona oli räjähdysaineen korvaaminen TNT:stä tehokkaampaan heksatonaaliin. Samoin käytössä oli S/58-kosketusmiina.



Vuonna 1985 oli Suomella käytössä myös herätemiinoja. Neuvostoliitosta tilattiin kaksoisakustiseen toimintaperiaatteeseen perustuvia lähes 1500 kg painavia PM83-1-herätepohjamiinoja sekä alun perin sukellusveneen torpedoputkesta ammuttavaksi suunniteltuja magneettisakustisia PM83-2-miinoja. Englantilaisten Stonefish, joka sai Suomessa mallinimen PM-85E, reagoi niin magneettiseen, akustiseen kuin paineherätteeseenkin.

Miinanraivauksessa suomalaisten paras kalusto oli sekä Kuha-luokan raivaajat (kuusi kappaletta):



Luokka: raivaaja
Uppouma: 90 tonnia
Pituus: 26,6 metriä
Miehistö: 15
Nopeus: 11 solmua
Aseistus:
1 x 23 mm it-tykki
1 x 20 mm it-tykki

Sekä kuusi Kiiski-luokan raivausvenettä:



Luokka: raivausvene
Uppouma: 20 tonnia
Pituus: 16 metriä
Miehistö: 4
Nopeus: 11 solmua
Aseistus:
1 x 12,7 mm it-konekivääri

Vanhempaa mutta tuolloin vielä käytössä ollutta raivauskalustoa edustivat raivaajat Rihtniemi, Rymättylä, Ruissalo, Raisio ja Röyttä. Myöhemmin ne päivitettiin vartioveneiksi.



Luokka: Raivaaja / vartiovene
Uppouma: 90 tonnia (Rihtniemi ja Rymättylä),110 tonnia (muut)
Pituus: 33 metriä
Miehistö: 20
Nopeus: 15 solmua (Rihtniemi ja Rymättylä), 17 solmua (muut)
Aseistus:
1 x 40 mm tykki
1 x 20 mm ilmatorjuntatykki

Liikekannallepanovahvuuteen saattoi lisätä tietysti Merivartiolaitoksen alukset joilla oli sekä valvonta- että sukellusvenetorjuntakykyä: UVL Valpas, UVL Turva, VL Koskelo-luokka (8 kpl), VL Lokki-luokka (4 kpl) sekä NV (nopea vene / kesä) ja Rauta-Villet (RV Rautavene /kelirikko ja talvi).



Koskelo-luokan aluksia

Kaiken kaikkiaan voi todeta että myös merivoimamme, niin kuin muutkin aselajit olisivat panneet vuonna 1985 pitkälle hanttiin. Tietysti homma olisi ollut hikinen sillä Neuvostoliiton Itämeren laivasto oli silloin kovimmassa iskussaan ja Itämeri muutenkin lähestulkoon Neuvostoliiton sisäjärvi. Voi jälleen todeta, että paras puoli vuoden 1985 liikekannallepanossa oli se, ettei sitä tarvinnut koskaan tehdä.

Vielä kerran lämmin kiitos Taisteluvälineupseerille avusta.

Aikaisemmat LKP-kirjoitukset:






49 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Unohdit miinalautat, jotka ovat rauhan aikana vain kuljetuskäytössä, mutta liikekannallepanon aikaan kykenevät miinoittamaan laajojakin alueita.

Anonyymi kirjoitti...

Laitetaanpas tähän vielä ne erimalliset syvyyspommit, joita tuolloin ja vieläkin on käytössämme:

Malli ----- Paino / r-ainemäärä / Halkaisija
SP 31 207kg / 135kg / 445mm
SP 31A 172kg / 100kg /445mm
SP 33 R 176kg / 105kg / 450mm
SP 41 180kg / 125kg / 450mm
SP 41A 139kg / 60kg / 450mm
SP V1 176kg / 125kg / 430mm
-em. kaikki pudottimilta laskettavia 2,3-2,5 m/s uppoumanopeuden omaavia olevia pommeja.
Syvyyspomminpudottimia on olemassa 1, 2, 3 ja 4 pommin kapasiteetilla.
SPP 2 (M/75) malliin löytyy jatkeita 1-8 pommille.
(SPH 43 oli 4 pommin lataussilloilla (oikea/vasen) varustettu syvyyspomminheitin).

Syvyysraketti M 12 (SRM 12)
252mm halkaisija, 1200mm pitkä, 71,5kg (TGAG 32kg), kantama 1200-1450 metriä, raketin uppoumanopeus 8m/s.
Yhteyslaukauksena ammuituista syvyysraketeista muodostuu merenpinnalle soikion muotoinen kuvio. Sen halkaisija on ampumasuunnassa 70 metriä ja kohtisuorassa ampumasuuntaan nähden 150 metriä.
Syvyysraketinheitin (SRH) on hyrrävakautettu ja rakettien ajopanos laukaistaan sähkönalleilla.

Kaikkien syvyyspommien (pl KäsiSP) sekä rakettien syvyyttimenä toimii neuvostoliittolaisvalmisteinen K 3M syvyytin. Sen käyttösyvyys on säädeltävissä 10 - 330 metrin väliltä. Kaikki syvyyspommimallit modernisoitiin käyttämään ao syvyytintä 1970-80-luvuilla.


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Ohjuslautta Iskun "loppusijoituskohde" olisi ollut tilanteesta riippuen joko lähin sotasatama tahi Ahvenan- tai Raumanmeri.

Turunmaa-luokan tykkiveneiden sekä miinalaiva Pohjanmaan pääase 120mm Bofors oli meillä yksiputkinen eli tulinopeus "vain" 40ls/min. Kertatäyttö (48 laukausta) karvan päälle minuutin ammuttuna.

Alunperin ko 120mm tykki oli Boforsin ilmatorjuntakanuunaksi suunnittelema ja valmistama,
http://beyondthesprues.com/Forum/index.php?topic=7644.0
Tykkimalli oli mielekkäämpi alus- tai kiinteäasenteisena ja siten siitä kehitettiin laiva- sekä rannikkotykit.
12 cm luftvärnsautomatkanon m/50 -> 12 cm automatkanon m/50 -> 12 cm tornautomatpjäs m/70 ERSTA.

Ruotsalaisten panssarijoukot varustettiin AKV151 Bandkanon 1 (15,5cm kanuuna; tulinopeus 14ls/45s ! )
Ruots. liikkuva RT sai kalustokseen Boforsin 155 FH 77:n pohjaisen 120mm m/80 KARIN kanuunan.
-rörliga kustaartilleriet esittelyssä; kohdasta 6:00 tuliasematoimintaa.
https://www.youtube.com/watch?v=0F1zLPiwgn8

Länsinaapurilla oli todella kattava RT sekä keskiötykistö (ns kiinteä KT) suojanaan: aina pohjoisen Bodenin linnoituksesta koko rannikko Norjan merirajalle asti ja tietysti päälle mittavat merivoimat sekä maailman 4. suurin ilma-ase..! Enää ole kuin muistoissa vain.

Muuten mm T-54/T-55 psv-kanuuna D-10T on kehitetty Riika-luokan fregattien 100mm/56 B-34 tykistä.
-että osataan sitä muuallakin kuin Ruotsissa.

"Hämeenmaa muodosti sisaraluksensa kanssa Saattajalaivueen (SaattLv). Laivueen taktillisissa harjoituksissa alusten varmistustehtävissä toimivat usein Nuoli-luokan moottoritykkiveneet. Osastolle tehtyjen operaatioanalyyttisten tutkimuksien perusteella parannettiin saattajien ilmatorjuntakykyä asentamalla niiden keulaan vuonna 1971 neuvostovalmisteinen 30 mm kaksoisrevolveritykki mallia AK-230.

Kun tykkiveneet Karjala ja Turunmaa valmistuivat 1960-luvun lopussa, eivät merivoimien rauhanaikaiset henkilöstö- ja kouluttajaresurssit enää riittäneet saattajien miehittämiseen samanaikaisesti. Alukset olivatkin kulussa 1970-luvun vuorovuosin vuoteen 1979 asti, jolloin miinalaiva Pohjanmaan valmistuttua siirrettiin Uusimaa reservialukseksi, ja Hämeenmaahan tehtiin laaja peruskorjaus ja se muutettiin miinalaivaksi vuosina 1978-1979. Alus poistettiin merivoimien alusluettelosta 1985 ja se myytiin romutettavaksi. Se romutettiin Haminassa seuraavana vuonna."
Noita 25 mm M1940 (72-K) ilmatorjuntatykkejä ei Suomessa vastaan-/käyttöönotettu.

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Tuima-luokasta on kirjoitettu wikiin erittäin osuvasti:

"Tuima-luokan aluksissa oli voimanlähteenä kolme 56-sylinteristä 3 500 kW:n tehoista tähtimoottoria. Niiden ääni oli niin voimakas, että ajon aikana sisätiloissa joutui käyttämään kuulosuojaimia. Koneiden säästämiseksi ne ajoivat omilla voimilla vain operaatioajossa, siirtokuljetukset tehtiin pitkään siten, että emälaiva Louhi hinasi niitä."

Kuulosuojaimet olivat kuulemma tarpeen ulkokannellakin sekä kaikissa lähialueen muissakin aluksissa ja rannoillakin!

Täytyy kyllä mietiskellen todeta, että Pariisin rauhansopimuksen määrittelemät ehdot: (merivoimien kooksi määrättiin korkeintaan 10 000 tonnia ja 4 500 miestä) saisivat olla edelleenkin voimassa. Näin rannikkotykistö olisi saanut jatkaa omana maavoimien alaisena aselajinaan sekä laivastomme ei leikkisi valtamerten valtiasta isokokoisine alushankkeineen.

Erityisen erikoista on, että kun maailmalla allekirjoitettiin vasta uusittu ydinsulkusopimus niin Suomen media ei ole siitä paljoa puhua pukahtanut? Varsinkin kun huomioidaan kuinka Suomi EI allekirjoittanut kyseistä sopimusta!
Hävitimme olemassaolevan, tehokkaan ja edullisen asejärjestelmän, liittymällä Ottawan henkilömiina-kieltosopimukseen mutta emme kieltäydy olemassaolemattomasta ydinaseesta?
-Pitäneeköhän lukea se isäntämaasopimus vielä uudelleen ja kuten piru raamattuansa...


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

SRH-12 eli RBU-1200 (Реактивная бомбометная установка, Reaktiwnaja bombometnaja ustonowka)

Heitinpakassa viisi putkea, aluksen keulakannella kaksi pakkaa yht 10 putkea.
https://commons.wikimedia.org/wiki/Category:RBU-1200#/media/File:Karjala_vasen_RBU-1200_Forum_Marinum.JPG

Tietoa löytyy hintsusti wwww-maailmastakin mutta ihmekös tuo koska järjestelmä on korvautunut uudemilla aikoinaan jo Neuvostoliitossakin. Meillä tämä oli sotavarusteena ainakin vuoteen 2009, tosin merivartiostossa näitä ei käytetty koska alusten päälliköt eivät suostuneet SRH-ammuntoja välittömästi seuraaviin maalaustalkoisiin...

https://de.wikipedia.org/wiki/RBU-1200


Ruotsalainen Boforsin ELMA on korvannut nämä uudemilla aluksillamme; Hamina-luokan ohjusveneissä käytössä ASW-601
https://en.wikipedia.org/wiki/Elma_ASW-600


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Joo, näinhän oli. Pansio-luokka tosin tuli käyttöön vasta 1990-luvulla mutta Pukkio-luokka taisi olla 1985 vielä käytössä.

Tvälups: Kiitos erinomaisista lisäyksistä. Onko tuo syvyysraketti sama ase, mitä jossain yhteydessä on kutsuttu nimellä ”siili”? Yritin vähän kaivella sitä juttua tehdessäni mutta tietoa ei tosiaan ole kovin paljoa tarjolla. Tai sitten minä törppö en osaa sitä etsiä. Pitää korjata se tykin tulinopeus.

Mikähän muuten oli suurimpana syynä että rannikkotykistö lopetettiin itsenäisenä aselajina. Ja ihmettelen vähän sitä korvettihinkua. Ettei taustasyynä ole ne ”kansainväliset tehtävät”?

Minun käsittääkseni Suomi kyllä on allekirjoittanut ydinsulkusopimuksen. Ja valitettavasti tosiaan myös sen jumalanhylkäämän Ottawan sopimuksen.

Ekku kirjoitti...

Kävihän ne Suomen merivoimat siellä Somalian rannikolla turvaamassa kauppamerenkulkua. Saatiin edullinen tosi-tv-ohjelma.

KKi kirjoitti...

Kyselit tuolla taannoin Venäläisistä vekottimista. Vastaus on ei. Ei mitään kokemusta veli venäläisen tavaransiirtimistä. Edes intissä en joutunut niiden kanssa tusaamaan. Rasi oli kova sana.

Mitä niitä Venäläisiä on nykyään nähnyt, niin alkavat olla ihan auton näköisiä.

https://kamaz.ru/en/

Ulkonäön perusteella väittäisin, että Ivecon eli rahti-Fiiatin tehtaat konsultoineet kovasti.

Anonyymi kirjoitti...

Siili elikäs Hedgehog oli brittiläinen karvalakkimallin SRH 2.MS:n aikakaudelta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Hedgehog_(weapon)

Syvyys(pommin)raketinheitinhän on käytännössä kranaatin-/raketinheitin - ammuksen iskusytytin on vain vaihdettu syvyyttimeen, jolloin vaikutus saadaan pinnan alle tavoitesyvyyteen.

Tässä eräs variaatio, joka on vain siirretty laivalta tela-alustalle:
https://twitter.com/DownedWarbirds/status/1131262916056014851
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sturmtiger

Tuo ruotsalaisten ASW-600 on alunperin kehitetty 84mm Carl Gustaf -singon ampumatarvikkeesta...

Rannikkotykistön linnakkeet olivat ikävän lähellä venäläis-saksalaista Nord Stream kaasuputkea:

Eräskin pöö pöö Lipponen oli junailemassa puolustusuudistusta kun RT päätettiin liittää takaisin merivoimien alaisuuteen ja vanhentuneena lakkauttaa pian kohta kuten panssariasekin (SIC!)
Muistettakoon minkä yhtiön konsultoimisesta ko demukka on nostanut palkkioitaan aktiivisen politbroileruransa päätyttyä:
https://www.talouselama.fi/uutiset/venajan-kiisteltya-nord-stream-2-putkea-ajavalle-paavo-lipposen-yhtiolle-taas-kova-tili-ex-paaministerin-konsulttifirmaan-virrannut-suuria-summia/559e588a-f0ef-4c14-b7b0-7006fc897529

Tottahan toki rannikkotykistön linnakkeilla ja etenkin tornitykeillä on se parasta ennen pvm, mutta rauhanaikana ja mahd. kriisin uhatessa niillä oli ja on huomattava hidastevaikutus! Eikä ne "täsmäpommit&ohjukset" ole likikään niin tarkkoja kuin mitä meille mm Persianlahden 1. sodan aikana esitettiin. Eivät olleet silloin, eivätkä ole vieläkään. Sitäpaitsi tuollaisille linnakesaarille kun saattoi sijoittaa muutakin toimivaa torjunta-aseistusta kuin vain kiinteitä tornikanuunoja ja sotalaivoista sekä panssarivaunuistakin tuttuja omasuoja-torjuntavälineitä voi sijoittaa myös saareen.

Ydinsulkusopimuksesta KU:n uutinen kohta parin vuoden takaa:
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3786141-virallinen-suomi-suhtautuu-nihkeasti-uuteen-ydinaseet-kieltavaan-sopimukseen


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Käsissyvyyspommin käyttömääräys-ohje (kansainvälinen varoitusmerkki):
Kaksi kolmem KÄSISP:n sarjaa jonka jälkeen siirrytään kovaan vaiheeseen.

Se on sitten Päälliköstä/SuTo-upseerista ja maalinosoituksesta kiinni (tutka, kaiku, lämpö, virtaus, kuva, näkö-/kuulohavainto tai yhdistelmät) minkälainen kuvio (pudotusväli sekä syvyytyssyvyys) pudotettavilla syvyyspommeilla ajetaan sekä myöskin onko SuVe-jahdissa yksi vaiko useampi saalistaja apajilla...

Pienvene(et) mereen ja partiolle haavivarustus sillä kyseisen pommituksen jälkeen pintaan nousee kalaa.. Etenkin silakkaa/kilohailia suoranaisena hopeajanana..!


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Heti tälle aamua linnakeuutisia: https://yle.fi/uutiset/3-10911948

Kommenttia:
"Sama edessä kaikilla puolustusvoimien ex-kohteilla: pari-kolme vuotta riittää uteliaita sekä nostalgiannälkäisiä jälkeiläisineen mutta sitten kävijämäärät vähenevät alle kaikkien kannattavuusrajojen.

Viimeistään tuon viidennen kauden kohdalla tulee yritttäjille ruuperä ottahan sillä kun ei edes vakituisen liikenteen piirissä oleviin mannerkohteisiin riitä turisteja niin millä ihmeen laskentalogiikalla näille syrjäsaarille? Vaaditaan vielä lisää palveluja sekä verovaroin kustannettuja kuljetuksia...

Tuonnehan voisi perustaa sen vok tai pikemmin poistamis-otto-keskuksen kun niitä maastakarkoitettujakin on jo yli 7000 irrallaan.

Huom! Tuonne on sijoitettu nyt enemmän kuin mitä saaren ylläpito puolustusvoimien miehitettynä linnakkeena / saarivaruskuntana olisi tullut samassa ajassa maksamaan...

Missä säästöt?

Ai niin mutta kun nämä Metsähallituksen käyttämät verovarat eivät mene puolustusbudjetista niin ne ovat meille veronmaksajille ilmaiset..!"

Entäpäs sellainen merikatastrofi m/Estonia? Minne evakuoidaan ja minne pelastajat tukeutuvat?


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ekulle, KKi:lle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Ekku: Joo, niinhän ne kävi tekemässä tosi-tv:tä. Pidättivät merirosvoja ja vapauttivat kun yksikään valtio ei aloittanut esitutkintaa. Jos ne olisivat ampuneet pääaseellaan jätkien aluksen jätkineen kaikkineen tohjoksi niin luulen, että pelotevaikute olisi ollut huomattavasti suurempi.

KKi: Ihan näyttävät joo. Niin kuin uusi Ladakin:

https://www.lada.ru/images/press-releases/vaz_catalogue_notes-file_-115365-840.jpg

Tekniikasta en lähde sanomaan mitään. Ja italiaiaista kopiotahan Venäjän/Neuvostoliiton autoteollisuus on pitkälle ollut. Onhan se Ladakaupunki Togliattikin nimetty italialaisen kommunistin mukaan.

Tvälups:

Viesti1: Kiitos taas lisätiedosta. Mitä Lipposeen ja hänen kahdella kanootilla keikkumiseen totean vain sen vanhan että ”ei ole niljakkaampaa olentoa kuin pohjoismainen sosialidemokraatti”. Ja lisäisin tuohon raskauttavana asianhaarana sen että demari saattaa jopa tajuta, mitä se tekee. Vihreät ja vasurit eivät edes tajua.

Se, mitä totesit rannikkotykistöstä pitää mielestäni täysin paikkansa. Ja kuinka paljon Venäjällä on niitä ohjuksia kylvettäväksi? Varsinkin kun mahdollinen Suomen ja Venäjän rähinä tuskin olisi yksittäinen vaan osa suurempaa.

Viesti2: Varmaankin heti sen jälkeen kun on keksitty jotain räjähtävää niin on myös keksitty termi pioneerionki…

Viesti3: Hemmetin hyvä huomio noista merikatastrofeista. Mutta valtion rahojahan tarvitaan nykyisin tärkeämpiin kohteisiin:

https://1.bp.blogspot.com/-d4xqIX068_c/XTZpXfmBTAI/AAAAAAAAH74/0t3IxPwzxwMKNy3RZUHX1ewsKwRnXpnLgCLcBGAs/s1600/KKJ15.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Projisointia se on sillä ne jotka kovimmin huutavat putinismia ovat itse Venäjän palkkalistoilla:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cd6287cc-fbfa-4011-9bde-998110d3184e

että näin niitä lisäsyitä RT:n alasajolle...

Samanaikaisesti Suursaareen on rakennettu uusi nykyaikainen sotilaslentokenttä kun me olemme poistaneet omat joukkomme aluevesiltämme olevilta saarilta.

NATO omistaa ilmatilamme (tunnistamaton C-17 Globemaster Pirkkalaan keskellä yötä) ja Venäjä Suomenlahden merialueet. Kukahan (kiinalaisetko) kaappaavat maa-alueemme?


-Tvälups-

Becker kirjoitti...

"Ei ole niljakkaampaa olentoa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti". Tuo oli kyllä perkeleen hyvin sanottu. Tosin on siitä vieläkin niljakkampi versio eli ruotsalainen sosiaalidemokraatti. Muualla ei ole kuin harmaa aavistus siitä opportunismista, korruptiosta ja olemattomasta koulutuksesta joita nämä Löfvenin rosvot edustavat.

No niin, laivoista. Osa näitä aluksisita on tullut joskus vastaan. Muista hyvin miten hurjat peräaallot nuo Kala ja Kave lautat jättivät jälkeensä. Siinä oppi niitä aaltoja moottoriveneellä leikkaamaan. Muistan myös kun Mäkiluodon vanha yhteysvene "Axel von Fersen" puski hitaasti kohti määränpäätä. Matkan päästä se muistutti enemmänkin sukellusvenettä. Ei tarvinnut olla kovin huono keli kun se jäi kaijaan odottamaan aaltojen tyyntymistä. Lähisaaresta tätä menoa tuli usein kiikaroitua. Mutta nämähän olivat jo vanhempaa ikäluokkaa niinkuin minäkin.

Mä muuten tosiaan ihmettelen tätä korvetti vouhotusta. Onko tarkoitus että ne kriisin aikan saattavat Ruotsinlaivoja niiden ajaessa normaalireittejä. Kyllä se kriisiajan liikenne kulkee joko Tornion kautta tai sitten Vaasasta Uumajaan. Ymmärrän toki että onhan se noloa kun laivastovierailun aikana joutuu tekemään honnööriä katse ylöspäin luotuna. Korvetin kannnella ei tarvitse kokea sellaista alemmuuskompleksia.

Anonyymi kirjoitti...

Jostain pääkopan unohduksen nurkasta pullahti moinen asia esille. Liekö vain hevosmiesten tietotoimiston tms muun vastaavaan varma tieto. GTS Finnjet olisi ollut kriisin aikana helposti muutettavissa maailman suurimmaksi miinanlaskijaksi. Autokansilla olisi ollut valmiit/lähes valmiit/helposti pidättävät linjastot erityyppisille merimiinoille. Kuten ilmeisesti myös lähes kaikilla aikoinaan Suomeen liputetuilla kauppa-aluksillakin olisi ollut alusta jonkinlainen kaudelle aseistukselle.
Paremman tiedon omaava oikaiskoon asian.

T.
S.E.P.

Anonyymi kirjoitti...

Korvetit ovat tyypillistä rauhanajan suuruudenhulluutta. Aivan niinkuin panssarilaivat aikanaan. Nehän eivät tietenkään pysty estämään Suomen meriteiden sulkemista.
Minusta kannattaisi ostaa yksi Iowa -luokan taistelulaiva jenkkien museosta, että suomalaiset amiraalit pääsevät sen kannella pönöttämään. Ne muut alukset olisivat sitten häive-ohjusveneitä ja sukellusveneitä.

Timppa

QroquiusKad kirjoitti...

Miten noissa Tuima-luokan paateissa kommunikoitiin, jos melu oli sellainen että sitä riitti vielä rannikollekin?

Korvetteihin saattaa liittyä ratkihauska kepponen:
"Suomen Sotilas" kirjoitti jokin aika sitten korvettihankkeesta viitaten Ruotsin aikaisempaan vastaavaan hankintaan. Se oli tullut suunniteltua kalliimmaksi, niinpä lopputulosta halpuutettiin jättämällä ilmatorjunta pois.

Hyvälle hallituksellemme ei tekisi tiukkaakaan tehdä meillä juuri samoin, ja mikä ettei:
eipä noilla korveteilla liene todellisuudessa Itämerellä käytävässä sodassa sellaisia toimintamahdollisuuksia, mitä nyt mainostetaan.

Kaupamerenkulkun turvaamiseen lienevät liian heiveröisiä ja rannnikkopuolustukseen saaristossa puikkelehtien aivan liian hitaita ja kankeita.
Toisin sanoen show-aluksia, joilla on mukava purjehtia kv. harjoituksissa ja paraateissa.

Joskus ammoin muuan kirjoittaja maalaili kuvia autolauttojen muuttamisesta miinalaivoiksi:
ei tarvitsisi kuin asentaa autokannelle miinakiskot ja maalata uudestaan.
Vaan olisivatkohan turhan mehukkaita maaleja Venäjän ohjuksille?

Anonyymi kirjoitti...

Hmm...ei kait se ainakaan olisi huonontunut tilannetta....ihan sama mistä aluksesta mikäkin merimiina tai torpedo lasketaan..😕...

T.
S.E.P.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Beckerille, S.E.P:lle, Timpalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Joo, lähinnähän on niin että putinismin huutamisella pyritään vaientamaan täysin perusteltu monikultturismin arvostelu. Jos muuten poliittinen tuuli muuttuisi niin ne samat huutajat kumartaisivat välittömästi Moskovan suuntaan. Ja tuolle Suursaaren helipööperikentälle mahtuu varsin huomattava määrä venäläisten hyökkäyshelikoptereita. 40 kilsan päässä Kotkasta. Siitä ei lennä kovin monta minuuttia Suomen mantereelle.

Becker: Sitä, mihin ruotsalainen dystopia tulee aikanaan päätymään voi vain arvailla mutta mitään hyvää se ei tarjoa. Maa on sodassa, kiistää olevansa sodassa ja vaientaa ne, jotka asiasta varoittavat. Itse olen sen verran maakrapu että en muista nähneeni yhtään noista kipoista. Korvetit olis tietysti ok jos ei olis rahasta kiinni ja niitten lisäksi hankittaisiin huomattava määrä ohjusveneitä. More is more. Mutta huolto kyllä kulkisi Pohjanlahden kautta.

S.E.P: Tuon olen kuullut minäkin mutta huhun todenperäisyyttä en pysty millään vahvistamaan. Ei kai se teknisesti mahdotonta olisi.

Timppa: Tai ehkä venäläisiltä saisi ostettua sopuhintaan vanhan Kresta-luokan ohjusristeilijän. Aseista riisuttuna tietysti. Mustat salaojaputket kävisivät mallaamaan tykkejä.

Qroquius Kad: Jaa-a, on siellä varmaan ollut pakko olla jonkunlainen sisäinen kuulokepuhelinsysteemi. Kuvittelis ainakin. Tuo korvettikepponen kuulostaa aika hyytävältä sillä sellainenhan on oikeastaan meilläkin jo kertaalleen tehty. Kun Uttiin ostettiin ne NH90-helipööperit niin silloinhan oli tarkoitus tehdä se helikopteripataljoona ja suunnitelman mukaan ilman muuta niitä tukemaan hankitaan taisteluhelikoptereita. No, hommahan tyssäsi ja jäljelle jäi vain kuljetushelikopterit. Autolautoista ajattelen (ja tää on ihan teoreettista ajattelua, enhän minä tiedä onko koko juttu satua ja suhinaa) että jos niitä käytettäisiin miinoituksiin niin se varmaan tapahtuisi ennen suorien vihollisuuksien alkua. Niitten alettua tommonen uiva Itäkeskus on tosiaan aivan liian helppo ja herkullinen maali.

Anonyymi kirjoitti...

Harmaan vaiheen toimintaa; Ro-Ro:t ja Ruotsinlautat pakko-otetaan SA-käyttöön ja niillä suoritetaan merialueen miinoituksia ja SuVe-esteiden alaslaskuja. Omapuolustuksena rannikon suojassa kuurupiilosilla olevat ohjusveneet ja rannikkotykistö. Kansilla taas erinäisiä it-tykkejä sekä SP-pudottimia. Tämä oli doktriini ennen, tokko enää.

Neuvostovallan aikana Suursaari oli vain eteentyönnetty vartiopiste ja kaiken lisäksi sangen tehokkaasti Orrengrundin 100 TK 56 53 -patterin tulen vaiktuspiirissä. Noh 100 TK:t on dekottu/poistettu, Orressa enää luotseja(?) ja kas vain! toveri ottaa ja rakentaa sinne HeKo-tukikohdan...


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Jostain kumman syystä tuttavissani on koko joukko puolisotilaallisen purjehduskerhon jäseniä. Sikäli outoa, että meri on parinsadan kilometrin päässä. Pari Pirunsaaren - Örö - veteraania ja yksi nahjusveneilijä. Viinalaiva Puuhamaallekin on riittänyt hämäläisiä. Toisaalta kurvareita koulutellut tuttavani siunaili tsadilaisia, jotka saavat paniikkikohtauksen, jos eksyvät 100 metriä kauemmas asfaltilta. Suuri, salattu viisaus asustaa SAInt:issä.

Mainion tornihuhun kertoi ohjusmies NN: Veneestä / lautalta ammuttiin yksi ohjus, ruutimoottorin suihku rutisti miehistön majoitustiloista leveyden kymmeneen senttiin. Onneksi kukaan ei ollut punkassaan tällöin.

305 mm obuhoffit otettiin käyttöön 60-luvun alussa uudelleen, tarkuus, kantama ja teho vastasi tuolloisia ohjuksia. Örön viimeinen 12" laukaus ammuttiin niin, että pari skapparia piteli tykkimiestä nilkoista ja tämä löi iskurin piikkiin a - jakoavaimella tai b - vasaralla. Tämä mainitaan virallisessakin historiikissä. Oikeasti.

Kuivasaaren kaksoistorni poistettiin käytöstä koska de Bange -lukon obturaattoria ei saatu tiiviiksi. Torniin pukkasi savua joka laukauksella.

Termitiin perustuvia kinkki-ohjuksia lenteli persialahdellakin kohti jenkkien taistelulaivaa kaikkien sotien äidin aikaan, F-15 ja FA-18 -konet niitä sitten jahtas.

Boforssin 120mm DP-tykki oli 30 vuotta aikaansa edellä. 2000-luvun alussa sitä kehui muuan brittiläinen alan asiantuntija ja ennusti pienempien tykkien menevän pois muodista kohta. No, oltiin toki suomessa ajan hermolla ja korvattiin ko. tykki 57mm tykillä.

RT:n lopettamisesta olen jo avautunutkin. Enpäs tiennyt sen olleen sen hidasälyisen savolaismouhon ansiota.

Patriootteja Rankkiin! Ja MRL-ohjuksia.

Pyssymies

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Tässä on ollut puhetta täsmäpommeista niitä on suurvalloillakin vain rajallinen määrä sitten kaivetaan wanhat toisen maailmansodan aikuista suunnittelua olevaa kalustoa esiin joka johtaa tilanteisiin joista ei puutu huvittavuuttakaan. Kun Rollin Thunder alkoi 1965 niin varastot alkoivat ehtyä vanhoista kuorista kun joku laskutikkuekonomi möi samaan aikaan varastoja tyhjäksi länsisaksalaisille romukauppiaille jotka sitten jouduttiin ostamaan kuranttina tavarana takaisin huomattavasti kalliimpana. Muuten vastaavaa sattui meillekkin talvisodan aikana, vanhoja huonoksi menneitä III linjan kiväärin patruunoita myytiin 1936 Jemeniin ja 1939 espanjalaiset asekauppiaat tarjosivat melko kalliilla hinnalla takaisin. Niin ja tuosta puuttui että veneille on olemassa kanssa pakko-otot eli mahtaa siinä juppiloita ketuttaa kun daycruiseri maalataan uudestaan ja saappaat jalassa pilataan kansi joku voi vielä kabiinissa kääriä bonusta ja polttaa jäljet sisustukseen.

Vielä yksi osa puuttuu, näin puolisotilaallisissa ilmavaivoissa palvelleena kaipaisin siitä juttua, tietysti lentokoneista mutta myös maaorganisaatiosta missä me sumunluojat ja aiv ja muut rupusakki touhuttiin kalustona aidot m1891 kiväärit ja rotanhännät ja muut mitä varikon nurkista löytyy kumpujen öistä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Pyssymiehelle ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Eli noille aluksille on siis suunniteltu tuollaista käyttöä. Mitä tulee Suursaareen niin ainakin toivon että sotavaltio ottaa tilanteen huomioon ja valmistautuu sijoittamaan jonnekin Kotkan suuntaan meritorjuntaohjuksia jotka kyllä yltävät sinne Suursaaren heko-kentällekin. Tuli vaan mieleen (joo tää on horinmummoa) että mikäli Kotkan suunnassa olisi Kuivasaaren tyyppinen linnake ja siinä ilmassa räjähtävät kranaatit niin sellainen tekisi melko eetvarttia hyökkäykeen valmistautuvalla heko-kentällä.

Pyssymies: Kiitos lisäyksistä. Itse olen kuullut että Tuima-luokan ohjusveneissä oli joka ohjuslaukauksen jälkeen kannen uusiksi maalaaminen edessä. Ja vanhakin ohjus toimii, jos sitä ei saada ammuttua alas. Ja juu, Rankkiin arsenaalia.

Pate: Joo, onhan meilläkin niitä selittäjiä että sota hoituu muutamassa minuutissa ohjuksilla mutta niitäkin on hyökkäävällä osapuolella vain rajallinen määrä. Saattais näitä kirjoittaa enemmänkin mm. huollosta mutta luulen, että osaamiseni ei riitä. Tarttee fundeeraa.

Becker kirjoitti...

Tämä on ehkä vähän off topiccia mutta omituisena erikoisuuten on ensimmäisen maailmansodan englantilaiset tykistön kranaatit joissa käytettiin saksalaisia Kruppin patentoimia sytyttimiä. Näillä siis ammuttiin saksalaisia, mutta sodan päätyttyä engelsmannit maksoivat kiltisti Kruppille heille kuuluvat rojaltit sytyttimien lisensseistä. Vickers joka valmisti sytyttimet maksoi tosiaan sodan päätyttyä 40.000 puntaa rojalteja Kruppille. Tarkistin.

Anonyymi kirjoitti...

Muisti palaa pätkittäin:

Saaristolautoille, maantielautoille oli aikoinaan varattu tehtävä rahdata miinoja väylille. Ainakin sisäväylille olis menny yhdelläkin reissulla lujasti tavaraa esteeksi. Muutamassa päivässä reitti vaikka turkuun olis ollu itsemurhaa ajaa väkisin.

Forcit kehitti muoviseosräjähteen, siis seoksen jossa ei ole räjähdysainemolekyyliä vaan seos hapetinta ja palavaa ainetta - jotain muovia. Pitäis oleman flegmaattisempaa ja säilyvämpää kuin r-aine. Juu, ja sitten kukkui hangossa puoli tonnia tms. hippunen tätä uutta turvaräjähdettä. Johonkin herätemiinaan sitä tarvitaan. uutisointi oli aika sekavaa pikku poksauksen jälkeen.

90-alussa nurmiporatkin haaveili kiinteistä linnoituksista itärajalle. Sitten yks´kaks keksittiin, että puretaans juuri asennetut rantapyssyn tornitykit. Mitä tapahtui? Pykättiin ilmatyynyaluskin maihinnousun estoksi, sittenpäs sitä ei tarvitakaan. Hommattiinko kenties johonkin varaston nurkkaan kontti ydinpommeja, maksoiko joku jollekin jotain vai mitä helevettiä tapahtui.

Pyssymies

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Romu se oli virallisesti mikä tippui inariin, kuusamossa koillissanomat esitti kun on hyvät ja luottamukselliset suhteet sekä luppoaika matkailun suhteen niin ohjus tännekkin. Mutta tippuiko inariin se mikä väitettiin ja oliko joulupukki plus muu show vain kunnon sumutusta millä kiinnitettiin lehdistön huomio ja olisiko jossain touhuttu kaikessa hiljaisuudessa. Ei meikäläisen alunperin korpinretaleen järjenjuoksuun mahdu show, itse olisin eristänyt alueen ja valinnut hyvin hiljaiset miehet.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Jälkeenpäin on keskusteltu Väinämöisestä ja Ilmarisesta. Eihän niitä laivoja suunniteltu hochseelaivastoksi pohjoiselle jäämerelle mutta liikkuvina RT asemina täyttivät tehtävänsä. Kotkassa upotettu it-risteilijä Niobe olisi ollut romutettu jo ennen ensimmäistä maailmansotaa mutta se oli kohtuullinen alusta täyttää it aseistuksella ja voitiin siirtää tarpeen mukaan satamasta toiseen. Olisiko meilläkin pitänyt olla omia schnellbootteja jotka olivat ehkä raskaammin aseistettuja kuin tykkiveneet. Tuolla 1980 luvun kalustolla RoRo aluksella tai autolautalla olisi ahvenanmaan demilitarisointi muuttunut aika nopeasti remilitarisoinniksi. Eikä vastustajillakaan ole laivoissa hätinä yhden laukaisun verran merimaaliohjuksia, sen jälkeen mennään kuin Horatio Nelson konsanaan. Minä ymmärsin ettei kysymys ollut tähtimoottoreista vaan noita Jumon ja Daimlerin sodanaikuisten moniäsylinteristen rivimoottorien jälkeläisistä joissa neljässä tai kuudessa rivissä sylinterit.

Joppos123 kirjoitti...

Tuo Suursaaren tukikohta lienee vastaus Airiston perseelle menneeseen jekutukseen. Nykyisin meritorjuntayksiköt ovat liikkuvia joten kyllä siihen suuntaan saadaan tarvittaessa torjuntavoimaa.
Se mikä on minusta huolestuttavaa on se, että Loviisan öljynjalostamot ovat maahanlaskun päässä, käytännössä ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta.
Lähin meidän kauaskantoinen tykistö on nykyisin Vekaralla ja sillä kestää ennekuin se voi vaikuttaa Suursaareen. Toisaalta, vaikka rannikkotykistöstä on luovuttu niin Kirkonmaan tykit ovat vielä ihan kuranttia tavaraa ja tietääkseni niihin löytyy vielä ammuksia.
Maihinnousuhyökkäys ei Venäläisiltä onnistu, sen valmistelut paljastuisi vääjäämättömästi ja Suomen rannikolla on aika vähän paikkoja minne sellaisen voisi edes tehdä.
Ahvenanmaan voi kyllä miehittää muillakin keinoin kuten Ykäkin on eräässä kirjoituksessaan kertonut.
Siksi arvaankin, että Suursaaren kuvio on vain eräänlaista kiukuttelua Itä-Meren NATO maille ja sillä ei ole mitään tekemistä meidän kanssa, he haluavat turvata tulevan öljyputkihankkeen samalla. Toki meidän tiedustelun pitää olla hereillä.

Joppos123 kirjoitti...

Tarkoitin siis kaasuputkihanketta. Jo olevassa kaasuputkessa on sellainen pikkuinen tiedustelun kannalta ongelma, että mitkään olemassa olevat sensorit eivät havaitse pinnanalla kulkevaa härpäkettä jos se kulkee alle 200 metriä putkesta. Tämä tosin toimii myös Venäjän suuntaan.
Venäjä on raaka-ainetuottaja sinkkiämpäreiden lisäksi joten ei mitenkään yllättävää, että se haluaa suojata hankkeensa.
Ei tuon Suursaaren kokoiselta kentältä mitään isoja saa aikaiseksi.
Jokainen läpsytin voidaan ampua Stingereillä tonttiin.

Anonyymi kirjoitti...

"Siili käyttää aineita, niin myös etana, heitä et voi tavata aalkon jonossa..." Eiku:

Muistelin siilin käyttäneen iskusytytintä, tarkistin: "As the mortar projectiles employed contact fuzes rather than time or barometric (depth) fuzes, detonation occurred directly against a hard surface such as the hull of a submarine making it more deadly than depth charges, which relied on damage caused by hydrostatic shockwaves. Statistics show that during WWII out of 5,174 British depth charge attacks there were 85.5 kills: a ratio of 60.5 to 1. In comparison, the Hedgehog made 268 attacks for 47 kills: a ratio of 5.7 to 1.[3]"

Suomeen tämmöinen tuli ylijäämä fregatin - HMS Porlock Bay - mukana. Ko. kippo oli sitten peräti koululaivana - Matti Kurki.

muuten, ekat syvyyspommit tehtiin merimiinoista. Muuan meriupseeri, sittemmin amiraali Jellicoe keksi idean. Oli pudottelijallekin aika vaarallinen, kun lataus oli riittävä taistelulaivalle, oli varmaan aika jännää tipauttaa fregatista moinen jytky.

RT:n alasajo ärsyttää vieläkin, "täsmä"pommeja ja kaikenmailman maliinhakeutuvia voi hämätä naamioinnilla ja valemaaleilla. Talvisodan aikaan punalippuinen laivasto ja punatähtiset ilmavoimat yrittivät kovasti rikkoa yhtä linnaketta, muistaakseni Vironlahdella/Klamilassa. Maalina oli valeasema, saaren toisessa päässä. Sittemmin desantti sai asian selville ja alkoivat moukaroida oikeaa asemaa - ihan turhaan, ei sitä tuhottua saneet. Graniitti, teräsbetoni ja panssariteräs on kova yhdistelmä. Saivat vielä linnaketta amuskelleeseen kippoon lähiosuman ja kapteenilleen valkeni, että jäärännissä ajelu rantapyssyn kantamalla on huono idea.

Toki Canetit oli olleet moderneja 1901 ja joutikin poistua. Mutta ne 100mm ja 130mm tornitykit oli uusia ja modernisoituja. Mitäs muuten tapahtui uusille hydrofoneille? Ruåttalaisethan itki onnesta kun saivat ostaa ne vanhat - vesikuuntelusysteemit sveanmaalla astui kuulemma nykyaikaan.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Silloin Kylmän sodan aikaan ja vielä vuosikymmen sen jälkeenkin valmistauduimme totaaliseen sotaan eli koko yhteiskunta oli tavalla tai toisella eri rooleissa huomioitu SA-suunnitelmissa.

Samalla reissulla kun Viking Line noutaa näkkileipää, nuuskaa ja myötätuntoa Ruotsista voi se menomatkalla laskea "tietyille" kulkureiteille merimiinoitteet sekä raivausesteet.

Nykydoktriinista tai suunnitelmista en tiedä: Osaan kyllä arvata ja arvaan ettei suunnitelmia ole tai vaikka olisikin niin kalusto ja/tai avainhenkilösto puuttuu.

Siinä kun me teemme tilaa niin 100% varmasti tuo tila eli sotilaallinen tyhjiö täyttyy jonkin toisen vallan puolesta, ennemmin tai myöhemmin ja siinä vaiheessa jos pyrimme palauttamaan oman paikkamme, koetaan meidän tekomme provosoimiseksi sekä "sapelien kalisteluksi"; vähintäänkin omien poliitikkojemme sekä kaikenmaailman aseistariisuntajärjestöjemme toimesta.


130 TK:tkin ovat sitten kohta tiensä päässä (ei siis oikeasti mutta "ennakoiva massahävittäminen" ja ne muut syyt...)

Ei ole temppu eikä mikään korvata noita 130mm putkia Vammas/Patrian 155mm vastaavilla.
Niinhän tuo 130TK järjestelmä alunperin suunniteltiinkin! Samalla muunnetaan a-tarvikkeiden syöttöjärjestelmä mutta se on halpa modernisointi verrattuna itse putkien vaihtoon.

Erikoisampumatarvikkeista ei ole/tule pulaa kun mietitään 155mm laukauksia.
Etenkin niitä iki-ihania läntisiä murkuloita löytyy kaikkeen tarvittavaan.
Asia joka oli ja on ollut koko 130TK elinkaaren ajan ongelmana.

Varsinkin kun 155K83 on ns. tiensä päässä ja pahimmillaan laitamme stenan sulattoon nyt sekä rannikkotykistön viimeisen tornikanuunakaluston sekä kenttätykistön kotimaiset 155:t..!


-Tvälups-

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Mihinkäs Lipposen Paavo olisi täplistään päässyt, mielellään unohtaisi tekemisensä 1960 luvulla kun tosissaan oli sovjetisoimassa Suomea. Jokainen voi miettiä että minkälainen kansio miehestä oli Moskovassa. Saattaahan selittää nämä kaasuputkikonsultaatiot.

Joppos123 kirjoitti...

Ei meillä ole mitään hätää. Mä olen ollut noiden junnujen kanssa aika kovissa paikoissa.
Pojat hoitaa hommansa.
Älkää meitä aliarvioiko, jos joku haluaa niin menkööt itse.
Vituttaa bessevisserit jotka länkyttävät kaikkea paskaa.
Väitän, että besservissereistä yksikään ei ole edes ollut sotahommissa.
Sori jo etukäteen. Alkoi vituttamaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Pyssymiehelle, Patelle Pankavaarasta, Joppos123:lle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Becker: Aika mielenkiintoinen juttu. Muistan lukeneeni vähän samanlaisesta aikanaan eli suomalaisten Bristol Blenheim-pommikoneen taka-ampumon konekiväärin kiinteä jalusta ei miellyttänyt ilmavoimia ja esille tuli ajatus oman suunnittelusta. Joku oli tähän todennut että mahtaako koneen suunnitellut firma antaa luvan muuttaa konstruktiota. Tähän oltiin todettu että se firma on englantilainen ja Suomi on sodassa Englannin kanssa.

Pyssymies:

Viesti1: Kiitos lisätiedoista. Mulla on vähän sellainen käsitys että jossain vaiheessa toistakymmentä vuotta sitten Suomessa varustauduttiin asiaan siten että määriteltiin sodan uhka pienemmäksi joten varaa vähennyksiin on. Sanoisin, että ykkösluokan toiveajattelua.

Viesti2: Minä tarkoitin tuolla ”siilillä” juuri tuota Matti Kurjen suto-asetta. En vaan muistanut asiaa ennen kuin muistutit. Siitä oli jossain kirjassa valokuva. Samaa mieltä RT:stä. Ja tulee tietysti muistaa liikkuva RT. Sitähän koulutettiin Vaasan rannikkopatteristossa. Tietysti RT:llä on vielä liikkuvaakin tykistöä, ainakin niitä 130 K 54-kanuunoita.

Pate: Muistan sen Inarin ohjusjupakan. Kova kohuhan siitä oli mutta mikä oli kupletin juoni, en osaa sanoa. Väinämöisestä ja Ilmarisesta on ollut kovasti puhetta. En osaa sanoa ihan lopullista kantaani. Niitähän ei koskaan oikein kunnon tosipaikassa testattu.

Joppos123: Voi olla, että Suursaaren homma on kiukuttelua ja samalla lihaksenpullistelua. Ja sinänsä venäläisten maihinnousukapasiteetti on huomattavasti pienempi kuin mitä neuvostoaikaan oli. Mutta sinänsä kannattaa aina varautua. Tilaisuushan tekee varkaan. Sitä mietin vielä että tod näk Venäjä sijoittaa Suursaareen elektronisen sodankäynnin kalustoa. Onhan se Suomen kannalta aika hemmetin syvällä Suomenlahdella. Siitä viimeisestä viestistäsi totean että ei täällä varmasti kukaan aliarvioi suomalaisia sotilaita. Vaan poliitikkoja jotka vievät niitten sotilaitten käsistä työkalut.

Tvälups: Tuota varautumisen puutetta ihmettelen itsekin. Yhtenä pienenä esimerkkinä se aikanaan Suomessa ollut maastoautojen verovapaus. Suomen kaltainen pieni maahan ei pysty käymään sotaa puolilla valoilla vaan touhun on pakko olla totaalista.

Joppos123 kirjoitti...

Tuosta kaasuputkesta vielä.
Kovin SDP vetoista. Samaan aikaan riekkuvat kuinka persut hymistelevät ryssän suuntaan.
VMP on minun arvioni.
SDP on jo unohtanut kuinka viimeksi kävi.

Joppos123 kirjoitti...

Tuossa pojat puhuivat aseenkäytöstä.
Homma on vaan silleen, että kukaan ei tiedä kuinka siihen reagoi kunnes on tulen alla.Ramboista saattaa tulla taakka ja maanläheististä voimavara.
Onhan noita nähty.
Ei sitä voi tietää kuinka suhtautuu siihen, että sua ammutaan, se pitää kokea.
Sitten päästän siihen,että ammutaan takaisin.
Monesti lähtee lapasesta.se on ihan ymmärettavaa.
Pelko, jäätiin henkiin, kuka kuoli, kosto .
Ihmismieli on aika sulkeutunut kun mennään perusasihoin.

Joppos123 kirjoitti...

Se mikä meillä on seuraavaksi vastassa on ihan erilainen vihollinen.
Ne eivät pidä meitä edes ihmisinä.
Omat junnut ovat jo koulutettuja, havu jokaisella.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123.

Viesti1: Joo. Kerrataanpa taas: ”ei ole olemassa niljakkaampaa otusta kuin pohjoismainen demari”.

Viesti2: Totesin itse ylempänä että eihän sitä etukäteen tiedä. En tiedä minäkään. Olen ollut elämässäni joskus varsin paskoissa paikoissa mutta pyssyn väärällä puolella en ole ollut ja olen siitä hyvin tyytyväinen.

Viesti3: Joo. Ja kun katsoo noita youtubeen levinneitä pätkiä sieltä arabimaitten suunnasta niin eipä ne paljon pidä ihmisinä omiakaan.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuo mitä veli Joppos ylempänä mainitsi aseenkäytöstä on asia, jonka olisi syytä langeta laajempaankin ymmärrykseen:

kukaan ei väkivaltatilanteessa pysty tekemään muuta kuin sen, mitä on harjoitellut ja taas harjoitellut selkäytimensä liikemuistiin.
Ellei sieltä sellaista löydy, ei väkivaltatilanteessa ole käytössä muuta kuin primitiivireaktiot:
taistele tai pakene.

Pakeneminen on yleisesti ottaen se paras vaihtoehto, mikäli se on mahdollista:
vaikka joku olisi 1 500 metrin juoksun piirimestari, ei hän varmaan halua jättää taakseen seitsenvuotiasta tytärtään?
Taisteleminen taas...

Internetissä saa tuon tuostakin lukeakseen mahtavaa uhoa, josta ei puutu verta saati karvoja. Uhoilut ovat Chuck Norrisin, Steven Seagalin ja nuorempien action-sankareiden elokuvien taistelukohtausten fantastisia toisintoja.
Ne kuuluvatkin lähinnä kategoriaan konditionaalisankarit, eli isi-sankarit:

"Jos minulla olISI lapsi, ja joku tekISI hänelle jotain, niin minä tekISIn niin näin ja noin!!"
No niinpä, aivan samoin kuin jos minä olISIn maailman vahvin mies, minä kävISIn tekemässä seuraavissa voimanoston MM-kisoissa ennätykset, joita ei koskaan rikottaISI. 'Nuff said, sanoi anglosaksi.

Erityistä huomiota vaatii kuitenkin veli Jopposin aiheellisesti mainitsema aseeenkäyttö:
täällä internetin ihmemaassa kun joutuu kohtaamaan melkeinpä joka päivä harrypottereita, jotka mainostavat vapaata aseenkanto- ja käyttöoikeutta kaikille kansalaisille vastauksena alati pahenevaan maahantunkeutujaongelmaan.

Nämä harrypotterit nimittäin luulevat ampuma-aseen olevan jonkinlainen taikasauva. Vaikea-asteisimmat luulevat asioiden hoituvan jopa sillä, että naiset saisivat kantaa vapaasti veitsiä. Niillä he sitten fileroisivat päällekarkaajat.

Pahin asia,
minkä ihminen voi tehdä uhkatilanteessa
on ottaa esiin ase
(astalo, teräase tai ampuma-ase),
jota ei osaa tai uskalla käyttää.

Silloin uhkatilanne muuttuu heti hengenvaaralliseksi.

Itse kannatan lämpimästi lainkuuliaisen kansalaisen oikeutta kantaa ampuma-asetta itsepuolustusperusteella, mutta hänen on sen oikeuden saadakseen läpäistävä seula.
Sellaisia onkin olemassa, kuten vaikkapa tämä:

https://www.poliisi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/poliisiwwwstructure/57921_Liite_8_AMPUMA-ASEKOULUTUS.pdf?c08fcf63cc43d688

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Blenheimin konekiväärinjalustaan verrattava tapaus oli kun USA:n armeija vaihtoi Krag kiväärit Springfield m03 ei siinä mitään. Syttyi I maailmansota ja USA:n hallitus totesi olevansa Saksan kanssa sodassa ja maksavansa joka ainoasta armeijan kivääristä royaltimaksut Mauserille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Joo. Itse olen sen verran ollut tekemisissä väkivallan kanssa että tiedän ettei se mene koskaan niin kuin elokuvissa. Mitä vähemmän sitä on, sen parempi. Tietysti kaikkein paras tilanne olisi se, ettei kenenkään täällä Suomessa edes tarvitsisi miettiä aseen kantamista itsesuojelun vuoksi. Eikä siitä tilanteesta kovin pitkä aika olekaan. Hurjinta lienee että kun sellaista tilannetta haikailee takaisin niin syyllistyy vihapuheeseen.

Pate: Aika veikeetä. Mitenkähän nuo maksut käytännössä toteutettiin?

Anonyymi kirjoitti...

"Vaarallisin ase on lataamaton ase" - koskee myös itsepuolustusta.

Itsepuolustuksen perusta on tietoisuus ympäristöstä, tilanteesta - valppaus. Mahdollisen konfliktin välttäminen on paras itsepuolustuskeino. Poliisi tai sotilas ei tätä voi tietenkään käyttää, pitää tehdä käskettyä, käsketyillä keinoilla.

Päällä ei saa olla jatkuvasti "condition green" - pitää olla hereillä, "condition orange" on normi. Tilanteesta "condition red" pitää pyrkiä poistumaan.

"Force continuum" on kans termi, jota hoettiin itsepuolustusammunnan kursilla. "Voimankäytön jatkumo" olis kai sopiva suomennus. Pitää osata varoittaa verbaalisesti, että toinen toimii epätoivottavasti, olla jonkinmoisessa fyysisesä kunnossa, pitää osata edes alkeet jostain itsepuolustuslajista - yllättävästi suositan Krav Magaa, enkä Wushua. Hyödyllinen taso nopeammin opittavissa. Osa miehistä muuten osaa luonnostaan tapella, siinä vaiheessa kun Zen-Ninja-katana-Karateka kerää henkeä kiljaisuusn, luontainen tappelija on jo tirvaissut valot pois sankariltamme.

Jos laki sallii kannattaa kantaa jotain ei-tappavaa voimankäyttövälinettä, pamppua, kaasua, taseria.

Havaitse - Vältä - Väistä - Pakene - varoita - Vastusta tarpeellisella voimalla - vastusta kaikin voimin.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

30-05 on 8*57 kopio, huonompi. Ja Springfield mauserin kopio.
DWM oli velkojana ja muistaakseni erityisesti s-luoti tuotti rahaa. haagissa sodan jälkeen oikeus tuomitsi laskun maksuun. Ja DWM & luodin suunnittelia sai kultataaloja.
Britit taas maksoivat Kruppille laivaston kranaateista rojalteja.

Pyssymies

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Ongelma ratkaistiin modaamalla 0.303 Enfield M1914 eli P14 30-06 Springfieldiksi m1917. Tunnetuimpia m1917 kiväärin käyttäjä oli kersantti Alvin C. York.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Ehkä yksi maailman realistisimpia propaganda kampanjaa oli keisarillisen Saksan lehti-ilmoitukset USA:ssa joissa neuvottiin simuloimaan kotiolosuhteissa länsirintaman asemasotaa. Kaivaa viileällä kelillä potero, täyttää sitä riittävästi vedellä, hypätä sinne ja pyytää naapuria ampumaan mielipuolisesti kohti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Ja tulee tietysti muistaa että sellaista asiaa kuin reilu tappelu ei ole olemassakaan. Mahdollisesta konfliktin välttämisestä tuli väkisinkin mieleen tämä pätkä:

https://www.youtube.com/watch?v=xt9AkDyodMc

Sitten näissä asioissa on aina se oikeusaste mukana. Jos onnistuu puolustamaan itseään edes pisaran verran liian tehokkaasti niin sehän lupaa raastupaa. Minkä tappelussa voitat sen käräjillä häviät.

Ja aika mielenkiintoisia juttuja nuo rojaltimaksut. En ole noista ennen kuullutkaan. Aina oppii uutta.

Pate: Toi 30-06 on Suomessakin varsin yleinen hirvikaliiberi. Melkoisen jytkyn se antaa olkapäähän ampuessa. Vaimennin tosin vähentää sitä varsin mukavasti.

Anonyymi kirjoitti...

"Sitten näissä asioissa on aina se oikeusaste mukana. Jos onnistuu puolustamaan itseään edes pisaran verran liian tehokkaasti niin sehän lupaa raastupaa. Minkä tappelussa voitat sen käräjillä häviät."

Niinpä. Siksi välttäminen on A ja O. Pitää olla hereillä ja välttää ongelmat.

Lisää kurssin antia: Puolustukseen pitää olla varattu ainakin 200 000 taalaa - tämmöisen sekin annat asiaajajallesi ihan ensin. Älä sano poliisille mitään muuta kuin: "Toimin itsepuolustukseksi. Haluan asianajajani." Sitten puhut vain asianajajasi läsnäollessa.
Ensin on syyteharkinta ja rikosoikeudenkäynti. Sitten siviilikanne - päällekävijän omaiset, anti-gunnerit, kiipijä yleinen syyttäjä, ahne omaiset juoneen saanut asianajaja... Huomaa, että nämä eivät ole vain sinun rahojesi perässä, S&W, Colt, Ruger, Blaser, Walmart, aselait, ihan mikä vaan voi olla varsinainen maali.

Sifuni - Mestarini tärkein opetus, taktisesti ja strategisesti on koulukuntani tärkein, salaisin - ja julkinen - opetus: "Ole muualla."

Kuten mainitun ampumakurssini yksi vetäjä vastasi - tyhmään - kysymykseen "mikä on paras ase yhteenottoon rikollisen moottoripyöräjengin kanssa?" - "SWAT team".

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä juttuja, enpä ole ennen tänne löytänyt.

Sen verran tarkennusta että Uusimaa romutettiin 1979, Hämeenmaa taisi vuonna 85 oli viimeistä vuottaan paketissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano, tervetuloa lukemaan ja kiitos lisäyksestä.