KALJUPÄINEN GALLUP

Laittelenpa tähän kuun loppuun sen, mitä olen ajatellut laittaa jo aikaa sitten, eli jonkunlaisen gallupin jolla pyrin selvittämään hieman lukijoitten puolue (tai jotain sinnepäin) kantaa. Aikaisemmin tällaista gallupia on ollut hieman turhaa tehdä, sillä niin kuin lukijakin tietää, ennen kuluvan vuoden kesäkuuta puoluekannan merkitys oli käytännössä ihan yksmonta, sillä mitään tosiasiallista vaihtoehtoa federalistis-monikultturistiselle ideologialle ei ollut. Vaikka niin ehkä kuviteltiinkin.

Äänestyksen kysymys on siis se, että mitä puoluetta äänestäisit, jos vaalit olisivat juuri nyt. Oletan, että tätä blogia lukee niitäkin ihmisiä jotka eivät vaella täällä Voiman Pimeällä Puolella ja jotka pitävät meitä nuivia jopa suurina vihollisinakin. Kommentteja heiltä tulee hyvin harvoin, mutta pyydän heiltä että klikatkaa ihmeessä mieleisenne vaihtoehto. Tässä gallupissa ei ole vääriä vastauksia. Vain mielipiteitä.

Äänestyksen lopputulosta ei mitä suurimmalla varmuudella analysoida päivystävien dosenttien toimesta Ylessä ja Helsingin Sanomissa.

Siirrytään sitten vaihtoehtoihin, aloittaen äärivasemmalta.

Vihr: Eli Vihreät de Gröna. Puolue, joka on aloittanut toimintansa ihan oikeasti ympäristön tilasta huolissaan olevana liikkeenä mutta on myöhemmin jalostanut itsensä suomen itäsaksalaisimmaksi puolueeksi joka pyrkii jatkuvasti kasvavaan valvontaan, kieltoihin, määräyksiin, rajoituksiin ja byrokratiavaltaan. Pyrkimyksensä ja utopistisen ideologiansa myötä puolue haluaa siirtää haja-asutusalueen asukkaat radanvarsikaupunkien kanahäkkeihin ja tuhota suomalaisen teollisuuden sekä elinkeinoelämän kuvitellun maailman pelastamisen ja sen myötä syntyvän tiedostavan hyvän olon nimissä.

Vas: Eli Vasemmistoliitto. Muistuttaa varsin paljon vihreitä mutta flirttailee sitä enemmän väkivaltaisten anarkistien ja leikkipartisaanien kanssa eikä suostu tunnustamaan että se vasemmistolainen väkivalta tekee ihan yhtä kipeetä kuin kaikki muukin väkivalta. Vasemmistoliitto ei oikeastaan ole puolue, vaan jonkun toisen kustantamat jatkuvat ja loputtomat bailut. Vasemmistoliitto on syntynyt SKP:n ruumiista. SKP:tä johti aikanaan Aarne Saarinen. Vasemmistoliittoa johtaa nykyisin Li Andersson. Ehkä se kertoo Vasemmistoliitosta kaikkein eniten.

SDP: Sosiaalideodoraat… eiku anteeks, siis sosialidemokraattinen puolue. Puolue on aikanaan ollut tarpeellinen ja arvostettava ryhmittymä jolla on ollut olennainen osa siihen, että suomalainen työläinen saattoi oikeasti haaveilla omakotitalosta, autosta ja kesämökistä sekä myös toteuttaa unelmansa. Se linja alkoi 1970-luvulta alkaen muuttua, saavuttaen nykyisen lakipisteensä jolloin SDP on akateemisten julkishallinnossa toimivien naisten unelmoiva maailman-, muttei Suomenpelastukseen perustuvat Tupperware-kutsut joka onnistuu närkästymään ja loukkaantumaan lähestulkoon aivan kaikesta.

KEPU: Eli Keskustapuolue. Tunnettu aikaisemmin nimellä Maalaisliitto eli maaseutuväestön etujen ajaja. Ajaakseen niin maaseutu- kuin muunkin väestön etuja puolue johtaa hallitusta joka on antautumassa EU:n integraatiokehitykselle enemmän kuin mikään muu hallitus tätä ennen. Mitä voidaan pitää omanlaisena saavutuksena. Puoluetta on aikanaan pidetty maakuntapuolueena ja sitä myötä se on muuttamassa Suomeakin maakunnaksi. Itse asiassa sehän on tapahtunut jo. Kepusta sanotaan, että se pettää aina. Se on sinänsä paskapuhetta sillä nimenomaan se, että kepu pettää on fakta, jota se ei koskaan petä. Mainittakoon vielä että kepulla on uskollinen äänestäjäkunta jonka ydin on äänestänyt kepua jo 200 vuotta ennen kuin kepu on perustettu.

PERSUT: Eli Perussuomalaiset. Ennen vuoden 2017 kesäkuuta persut olivat Timo Soinin roudariryhmä. Siitä eteenpäin persut ovat olleet kansallismielinen, haittamaahanmuuttoa ja federalismia vastustava puolue. Ainoa merkittävä suomalainen sellainen.

UUVATIT: Eli Uusi Vaihtoehto eli Sininen Tulevaisuus eli uuvatit. Ei edes varsinaisesti puolue, vaan se Timo Soinin roudariryhmä joka valittaa vallankaappauksesta kun heidän vallankaappauksensa persuissa ei onnistunut, vaan persut valitsivat johtonsa niin kuin halusivat. Uuvatit ovat myös haudasta esiin manattu SKYP:n raato, tosin huonommalla taloudellisella menestyksellä. Muutaman vuoden päästä yleinen kysymys paskalehtien ”kymmenen kysymystä”-osiossa on ”muistatko keitä olivat uuvatit”.

RKP: Poliittinen ryhmittymä jonka periaatteessa pitäisi pitää huolta ruotsinkielisen väestönosamme hyvinvoinnista mutta mikä keskittyy äärimokuttavaan politiikkaan ja on ottanut asiakseen katsoa, kuinka monella tavalla suomenkielisen väestönosan voi kyrpiinnyttää. Tyhmempi voisi kuvitella, että puolueen päälinja on pitää yllä juopaa kahden eri kieltä puhuvan väestönosan välillä.

KOK: Eli Kokoomus. Käyttää itsestään termiä ”Kansallinen Kokoomus”, mikä on ollut jo aikaa huonosta vitsistä kertova vielä huonompi vitsi. Suomen federalistisin puolue joka on täysillä mukana liittovaltiokiimassa. Kokoomus nimittää itseään oikeistopuolueeksi mutta kannattaa silti kaikkia mahdollisia julkisia rahansiirtoja. Erityisesti jos ne menevät haittamaahanmuuttoon.

NUKK: Eli nukkuvien puolue. Tätä voivat äänestää gallupissa he, jotka eivät aio äänestää vaaleissa. Säännöllisesti Suomen suurin puolue. Puolueen äänestämättä jätetyt äänet valuvat erityisesti punavihreitten ja federalistien laariin. Sinänsä on ymmärrettävää, että usea ihminen päätyy kyrpiintyneenä äänestämään nukkuvia toivoen, että joskus vielä perustetaan LALLI, eli kirves- ja talikkopuolue.

MUU: En laittanut tähän kaikkia sirpalepuolueita. Jos lukija äänestää kohtaa ”muu” ja laittaa äänestämänsä tahon joko kommenttiin tai sähköpostiin, niin otan sen huomioon lopputuloksissa.

Paskaaks tässä sen enempää. Ääni on vapaa. Maa ei välttämättä ole.

Muuan kaljupäinen mies, jonka ei pahemmin tarvinnut välittää gallupeista.

PARI SÄLLIÄ JA TYHJÄ METSÄ

Jos lukija ottaa avukseen ajatusten siivet, hän voi tehdä Pinnanmaan maakunnan mäkisillä tasankomailla nopean lentopyrähdyksen alkaen Hömpstadin maakuntakeskuksesta, ylittäen Huitsinnevadan ja Lälläveden kunnat saapuen Ala- ja Ylä-Tölöviöön, edeten siitä Äkkölämäkölään ja Härnävään, päätyen lopulta Pinnanmaan perimmäiseen sopukkaan eli Uuteen Hyisianaan ja puolestaan senkin perimmäiseen sopukkaan Taemmalle Hyijärvelle, tarkemmin sanottuna jonkun verran sen itäpuolella sijaitsevalle Tyhmän-Jyrkin salolle, jossa hän huomaa pienen aukean reunassa  palavan nuotion sekä sen vierellä istuvat kaksi keski-ikäistä miestä joilla on päällään maastopuvut ja jotka ovat laittaneet mukanaan kuljettamansa haulikot ja kiväärit puun runkoa vasten. Nekin saisivat nyt hetken levätä, vaikkeivat ne tällä reissulla olleetkaan joutuneet pahemmin töitä tekemään.

Ajatusten siivin tasaisen kuivan maan telemark-alastulon tehnyt ja ympäristöä tarkkaileva lukija huomaa, että nuo miehethän ovat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Molemmat hörppäilivät mukeistaan termospullosta otettua tsajua ja natustivat samalla ruisleipää jotka oli sivelty paikallisella hyimariinilla sekä terästetty yhtä lailla paikallisella Pollevainaan Muistometukalla. Makkarakeppien päässä nuotiotulilla näytti molemmilla lämpiävän myös Lälläveden Läski & Leivonnaisen Vanhan Ajan Lenkki. Ykä näytti samalla kuivaavan nuotiotulilla toisen jalan saapasta ja sukkia.

- On se perkele, kun koko hehtaarin alueella on se yksi ainoa vesimonttu ja siihen pitää törpön mennä astumaan. Polvea myöten. No, puusilmä mikä puusilmä. Tulipahan olevinaan katseltua lintuja joita ei tässä metsässä kumminkaan ole. Vallitsevassa tilanteessa olis ehkä ollut viisaampaa kattella jalkoihinsa ja unohtaa ne linnut. Metsot, teeret ja pyyt. Tai vaikka hänessä korppikotkat. Joista mistään ei täällä ole hajuakaan. Ei niin minkäänlaista. Ei täällä ole muuta kuin noita merkeleen hirvikärpäsiä.

Lötjönen otti hörpyn saikkaa ja tuumaili puolestaan:

- Vallitsevassa tilanteessa ja noin niinkun pitkässä juoksussa saattais olla myös viisasta meidän molempien palata takaisin niihin vanhoihin jalkarätteihin. Ne kun kuivais noilla tulilla ihan hetkessä. Noitten sukkien kanssa on aina vähän semmosta.

Ykä kokeili märkien sukkiensa kuivaustilannetta sormillaan, puisteli päätään ja vastasi:

- Saatat olla oikeassa. Vieläkö noita tosin osais jalkoihinsa kääriäkään? Vaan kai sen taas oppis kun opettelis. Mutta pakko sanoa, että en minä näin tyhjää metsää ole ikinä nähnyt. Ei niin hiirenhyppyä. Osasihan tuon uumoilla kun Örnätjärven Erämiehetkin pani kaikki metsäkanalinnut rauhoitukseen ensimmäisen kerran meidän elinaikanamme mutta olishan sitä luullut että täällä on edes jotakin. Tää alue on kumminkin sen verran syrjässä. Mutta ei näy eikä kuulu. Aivan tyhjää. Kun kattoo ympärillä tuota puolukan määrää niin evästä olis. Vaan kun ei ole syöjää. Eikä edes kuulu mitään. Ei pulinaa, ei suhinaa eikä piipitystä.

- Joo… viime vuosi oli poikastuotannon kannalta paha. Ja tää vuosi oli sitten aika lailla katastrofaalinen, etten sanois. Se kevät varsinkin. Vuoron perään vettä ja pakkasta. Ja kun metsäkanalinnutkaan ei mitään varsinaisia hoivaavia kanaemoja ole vaan ne lähtee aamulla sapuskan perään ja siinähän ne poikaset sitten menee, kun eivät ressukat pakkasta kestä. Seuraukset näkee nyt.

- Toi on yks seikka joo, tosi sellanen ja senhän arvasi jo etukäteen. Kunhan käytiin täällä tarkastamassa sen, minkä muutenkin tiedettiin. Sitten on noi pienpedot lisäksi. Niinhän ne paikalliset totesivat myös että supikoira on lisääntynyt täällä Uudessa Hyisianassakin ihan pirusti. Sen minkä huono vuosi jättää, niin loput menee parempiin supisuihin. Oliskohan valtiolla aika panna pystyyn taas jonkunlainen tapporaha noista pienpedoista?

- Ei muuten olis huono idea ollenkaan. Tosin kun sellainen sanottais ääneen niin piipertäjät hahmottaisivat sen suurinpiirtein niin, että ”metsähallitus ±¶ĭƏƣɕʭ͏- ΅ͱζϡϠ TAPPORAHA!!!1!! Ѩ҈ʭ҉Ջ±¶ĭƏƣɕʭ͏   joten äärioikeistolaisuutta, polttouuneja ja sillai… eikä maailmakaan pelastu…”.

- Taidat olla oikeassa. Selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan punaviherkuplasijoitetun opiskelijan ja samaan kuplaan kuuluvan häntä komppaavan toimittajan näkemys luonnosta on kieltämättä varsin toisenlainen kuin meidän, jotka siellä actually liikumme. Ne ajattelevat asiasta enempi teoriassa ja me taas käytännössä. Me jopa nähdään se luonto. Piipertäjät vaan puhuu siitä. Vaikka eivät siitä mitään tiedä.

Miehet alkoivat jälttäämään nuotiolla kypsynyttä maukasta lenkkiä ja samalla heidän ylitseen korkealla lensi metelöivä hanhiparvi. Hanhen muutto oli hyvää vauhtia menossa. Oli se vuodenaika.

- Valkoposkia ovat.

- Joo, niillä kun on sitä sanomista kun ne lentää. Millä hemmetillä ne jaksaa koko ajan pulista lentäessään? Vähän sama kuin Virenin Lasse olis voittanut Montrealin kympin ja samalla hoilannut koko ajan Narvan marssia.

- Tiedä noista. Hyvät keuhkot vissiin. Metsähanhi sentään älyää pitää nokkansa soukemmalla kun se lentää. Vaan paljonkos me ollaan noita tään muutaman päivän aikana nähty? No, parikymmentä tuhatta, eikö lie? Muutto on käynnissä.

- Jotain sinnepäin. Samalla kun nää metsät ovat tyhjät muista linnuista. Mutta ampua noita valkoposkihanhia ei saa. Mikä tuntuu jotenkin höhlältä. Onhan toki selvää, että Suomen yli ei lennä ”hanhia”, vaan ”the kaikki hanhet” mutta sitten kun nuo lentää Suomenlahden yli niin siellä on Viron pojat vastassa suurinpiirtein Sergein kanssa ja antavat palaa.

Virolainen metsästäjä (Viinistu läpiräiskimät jahtliit) odottelee Suomenlahden yli saapuvia muuttohanhia

- Joo, ja Hollannissa niitä ajetaan kontteihin ja tapetaan kaasuttamalla. Helsingissä ne puolestaan paskoo nurmikot käyttökelvottomiksi. Mutta mitään ei saa tehdä. Jonkunlainen metsästyksen salliminen olis kyllä noitten kohdalla paikallaan. Vaan voitaishan asian suhteen tehdä kompromissi. Perustettais hanhien citysuojelualue niille seuduille Helsingissä missä vihreitten kannatus olis kaikkein suurin ja muualla toimittais vihreitten mielestä kovasti vanhentuneen, ettei suorastaan rikollisen maalaisjärjen mukaisesti. Anskumä hetken mietin… joo, jos vaikka…

- Hähhää, joo… ja onhan Helsingissäkin metsämiehiä. Kun ne olis hävittäneet ne liiat hanhet muuten pois kuleksimasta ja säikyttäneet loput huuthelvettiin niin ne vois mennä tekemään riistanhoitotyönä sille vihersuojelualueelle hanhien ruokinta-automaatteja joilla saatais houkutella aluelle vielä lisää hanhia. Joku piipertävä kirjailija voisi tehdä hanhien dynamiittipaskojen väistelyn ohella suureepoksen: ”Kuin pökäle kädessä – suojelimme kaupunkiluontoa”.

Ykä natusteli makkaransa loppuun ja totesi:

- Toi oli ehkä tämän riistattoman syksyn paras idea. Vaan jos palataan tähän tyhjään metsään, niin minä luulen joka tapauksessa että ei me tulla enää eläissämme törmäämään niihin suuriin teeriparviin joita me joskus poikana nähtiin. Se aika taitaa olla mennyt. Kai se tehometsätalous ottaa osansa siinäkin. Kannat on pienentyneet. Ja niitä parvia, mitä meidän isämme joskus näkivät joskus 1960-luvulla me ei olla koskaan edes nähty. Vaikka meillä molemmilla on jo parrassa harmaata. Meidän muistot on vaan eri juttu kuin isiemme muistot. Me jäädään vähemmälle.

Lötjönen puolestaan viimeisteli oman slördensä ja komppasi:

- Totta tuo, totta hyvinkin. Mutta onhan se niin – jos rehellisiä ollaan – että ei me niitten parvien kanssa osattais yhtä hyvin pärjätä kuin ne meidän isämme pärjäsivät. Ne oli jotenkin velhoja siinä hommassa. Me ollaan metsästelijöitä ja ne oli metsästäjiä.

- Joo, me ollaan pyyntimiehiä. Ja ne oli saantimiehiä. Pakkohan tuo on tunnustaa. Olisko niin, että ehkä meillä tuli kuunneltua liikaa rockradiota vuonna 1980? Isäukoilla kun ei semmostakaan ollut. Vaan eiköhän me tästä jatketa? Auto on kilometrin päässä. Saalista ei tullut tänäänkään, tosin jos asiaa positiivisen ajattelun kautta miettii niin eipähän tullut ensimmäistä ohilaukaustakaan. Osumatarkkuus olemattomaan maaliin täydet sata prosenttia. Niin että ei parane kenenkään tulla silmille hyppimään. Ja tarvittavan evään meille pyynti- joskaan ei saantimiehille tarjoaa kuitenkin paikallinen Lähikauppa Rauno Rumppanbul.

- Nimenomaan. Ja onhan tässä kyseisen lähikaupan tarjonnan myötä syöty monipuolista ja vaihtelevaa evästä. Joka toinen päivä lihistä lenkillä ja joka toinen lihistä jauhelihapihvillä.

- Monipuolinen ravinto on yksi inhimillisen hyvinvoinnin tärkeimpiä tekijöitä.

Miehet sammuttivat nuotion huolellisesti, pakkasivat kamppeensa ja löivät niin repun kuin kiväärin selkäänsä. Sitten he ottivat haulikot käsiinsä, käsi tarkisti vielä selkäytimen käskystä että ase oli varmasti varmistettu ja sitten nuo kaksi miestä alkoivat kulkea Tyhmän-Jyrkin salosta Hukutetun Häntäheikin Puron kohdalla Roskanpamauttamankorveksi muuttuvaa maastoa kohti kilometrin päässä odottavaa autoaan. Huolimatta siitä, että Tapio ei ollut heille aulis, he olivat kovasti hyvällä tuulella. Mikäs näitä reissuja oli porukalla kulkiessa. Ja vaikkeivat he aina olleetkaan saantimiehiä, niin pyyntimiehiä kumminkin joka kerta. Pyyntimiehiä, sano.

Kiitokset WhiteHunterille asiaan liittyvästä ajatustenvaihdosta ja sitä kautta inspiraatiosta.

YLE JA TYYPILLINEN NIKSMANNI

Niin kuin lukija hyvin tietää, suuresti arvostettu kansallinen propagandalaitoksemme Yle pieksää suutaan Suomessa suomalaisten asioista tiedostavasti ja oikeaoppisesti ja sen lisäksi se käy keskenään myös toisten valtioitten vaaleja ja julistaa niitten tulokset yleensä jo noin puoli vuotta ennen varsinaista äänestystä. Ylen vaaliveikkaukset eivät sinänsä ole sattuneet aivan kohdalleen, minkä huomasi erityisesti Brexitistä ja Yhdysvaltain presidentinvaaleista. Sinänsä on selvää, että Ylen ulkomaitakin koskevan vaalipropagandan pääkohde on tavallinen suomalainen äänestäjä ja viesti on tietenkin se, että älkää nyt helvetissä ryhtykö haaveilemaan kotimaisesta Fixitistä ja Halla-ahoilmiöstä. Sen myötähän alettaisiin tuumailemaan laajemminkin, että minkäs takia tuota Yle-veroa yleensä maksetaan.

Niin kuin asiaan kuuluu, käy Yle myös tällä hetkellä Saksan vaaleja jotka pidetään pikapuoliin eli tänään ja sen vuoksi Yle antaa puheenvuoron Saksan kansan syville riveille joita edustaa yksi (1) saksalainen mies nimeltään Norman Ritter. Minkälainen mies on tämä Ritter, jonka suun kautta saksalaiset puhuvat suomalaiselle rahvaalle? No, ensinnäkin hän on naimisissa turkkilaisen naisen kanssa ja tämän kaltainen avioliittomuotohan on Saksassa aivan tolkuttoman yleinen, etten sanoisi arkkityyppiavioliitto. Luonnollisesti tämä esimerkkimies on vegaani mikä sopii kuvioon myös oikein hyvin sillä Bratwurstin tuotantohan ollaan Saksassa pikapuoliin lopettamassa kannattamattomana. Saksalaiset kun ovat porukalla innostuneet jälttäämään biodynaamista parsaa.

Kyseisellä miehellä on myös käsittämättömän hyvä muisti, sillä hän on ollut viisivuotias kun DDR romahti mutta ”muistaa hyvin, millaista lapsuus oli kommunistisessa Itä-Saksassa 1980-luvulla”. Tosihan on, että viimeistään nelivuotiaana lapsi hahmottaa täysin oman valtionsa yhteiskunnallisen järjestelmän ja osaa kertoa siitä ihan muistipohjalta luennon vajaa 30 vuotta myöhemmin. Sinänsä Ylen olisi ehkä kannattanut jättää miehen taustasta kertomatta se, että ”hänen isänsä toimi DDR:n ulkomaankirjeenvaihtajana, ja isän työ vei milloin NATOn, milloin YK:n käytäville”. Kommunistijärjestelmän nomenklaturan edustajan elämä kun taisi olla hieman toisenlaista kuin ruskohiilikaivoksessa työskentelevän Horstin ja Jürgenin sekä heidän lastensa.

Vaan mitä Normanilla on sitten sanottavaa meille suomalaisille?

Ilman muuta hän heittää peliin vanhan ja hyväksi havaitun, eli:

Tuntuu kuin olisimme taas 30-luvulla, kun katson tämän vuoden vaalimainontaa. Etenkin AfD:n iskulauseet ovat todella pelottavia.

Eli ei päivää ilman polttouuneja joita tosin ei kukaan ole vaatinutkaan, mutta kun eletään tiedostavan ihmisen elämää ei faktojen kannata antaa häiritä hyvää läppää. Kyseinen Norman ilmoittaa, että ei aio äänestää, sillä vaaleissa keskustellaan vääristä asioista ja väärin niistä on tietenkin turvapaikkahuilailijakriisi josta niin Norman kuin Yle käyttää termiä pakolaiskriisi. Normanin mielestä tärkeintä olisi tietysti keskustella ilmastonmuutoksesta ja ihmisten hyvinvoinnista.

Se, millä tavoin miljoonien ihmisten köijääminen eurooppalaisten elätettäväksi lisää ihmisten (esmes saksalaisten) hyvinvointia ja yleensäkin vähentää sitä kuuluisaa hiilijalanjälkeä jää niin Ylellä kuin Normanilla miettimättä. Mikä on tietysti luonnollista, sillä kun uskotaan utopistiseen  ideologiaan, sen kanssa ristiriitaiset faktat yksinkertaisesti ignoroidaan. Ilmastoasioista kovasti kiinnostunut Norman ei myöskään viitsi puuttua väestöräjähdykseen eikä hän sitä edes mainitse. Eikä ihme, sillä sen ratkaiseminen tosiasiassa tarkoittaisi pakkokeinoja kehitysmaalaisia ja heidän väsäämiään rakkauslapsia kohtaan. Länsimaisiin ihmisiin kohdistuviin pakkokeinoihin Norman on huomattavasti ymmärtävämpi:

Pakottaisin jokaisen saksalaisen hakemaan lupaa autolleen ja perustelemaan, miksi he tarvitsevat autoa. Jos he esimerkiksi kuskaavat lapsia tai liikuntarajoitteista sukulaista autolla, lupa myönnettäisiin.

Ylen esimerkilliseksi saksalaiseksi nostama heppu siis pamauttaisi kerralla pakkovallan – ainakin autojen suhteen – vielä DDR:ääkin tiukemmalle tasolle. Oletan että Saksassa – vaikka se talousmahti onkin – ei julkinen liikenne vielä yllä kaikkiin paikkoihin eikä Normanin hyväksymiin autonhankkimisperusteisiin kuulunut työssä käyminen. Mutta Normanilla on kuitenkin peruste, jolla hän perustelee mahdollisena uraansa aloittelevana gauleiterina tekemiään päätöksiä:

Kaikki on vanhentunutta. Nuoret pitävät esimerkiksi oman auton omistamista turhana. Koko omistamisen merkitys on toisenlainen kuin vanhemmilla ihmisillä.

Hotellin respassa ei epäillä hetkeäkään, etteikö tämä olisi kaikkien saksalaisten nuorten mielipide, sillä onhan sen esille tuonut eräs Norman Ritter ja asian on vahvistanut Yle. Sen täytyy olla totta, joten jäämme odottamaan uutista suurista lomautuksista saksalaisessa autoteollisuudessa.

Hotellin respasta toivotetaan Norman Ritterille kaikkea hyvää sekä äärimmäistä onnea ja menestystä hänen henkilökohtaisessa elämässään. Kyllähän ihmisille täytyy mielipide sallia. Vaikka hän olisi alle satakiloinen. Mutta Ylelle voisi lähettää terveisiä siitä, että oliko nimenomaan tämä heppu ja hänen mielipiteensä juuri se tärkein ja oleellisin asia mitä suomalaisten pakolla Ylen herrasväkeä elättävien kansalaisten luettavaksi tuli tarjota? Tämäkö oli se yleinen saksalainen mielipide? Kuinka moni suomalainen muuten voi äänestää Saksan vaaleissa? Samalla voi muistuttaa, että propagandaa voi tehdä joko ovelasti, niin että sitä ei huomaa propagandaksi tai sitten Ylen tyyliin joka herättää lähinnä huvittuneisuutta. Keep up the good work, Yle!

Kuvassa mainittuun vihapuheeseen liittyen voisi ottaa vielä esille vihreitten presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston tuoreimman – eikä niin yllättävän – avautumisen:

Haavisto tahtoisi vihapuheesta rangaistavaa: ”Se on täysin moraalitonta”

Haavisto on valmis suitsimaan vihapuhetta mahdollisesti lainsäädäntöä tiukentamalla.

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto olisi valmis tiukentamaan lainsäädäntöä vihapuhetta suitsiakseen.

Haavisto osoitti huolensa lisääntyvästä vihapuheen määrästä tänään Riihimäellä alkaneen vihreiden puoluevaltuuston kokouksen avajaispuheenvuorossaan. Hänen mukaansa vihapuheesta tulisi tehdä nykyistä herkemmin rangaistavaa.

Haavisto kertookin olevansa valmis suitsimaan vihapuhetta mahdollisesti lainsäädäntöä tiukentamalla.

– Jos sananvapautta käytetään aktiivisesti ihmisten hiljentämiseen tai vahingoittamiseen, niin minusta se on täysin moraalitonta ja sen tulisi olla rangaistavaa.

– Joko niin, että yksittäiset vihapuhujat joutuvat edesvastuuseen, tai kanavat, Haavisto sanoo.

Jos esimerkkitapauksia olisi enemmän, uskoo Haavisto, että myös vihapuhe vähenisi vähitellen.

Hotellin respassa kysytään, että mikä olennainen seikka jäi Haavistolta (ja monelta muulta ns. vihapuheen vihaajalta ennen häntä) sanomatta? No tietenkin tämä:

”Vihapuhetta ei ole se, jos henkilö kohdistaa joko poliitikkoon tai muihin henkilöihin perusteltua arvostelua joka pohjautuu näitten henkilöitten omiin tekoihin tai lausuntoihin. Vaikka kyseisen arvostelun myötä kyseinen poliitikko tai muu henkilö joutuisi naurettavaan valoon”.

Ja tuota lausuntoa saadaankin sitten odottaa. Sillä juuri tuo on vihapuhehysterian todellinen kohde. Ei turpa kuolassa tehty mesoaminen tee kipeää. Mutta asiallisesti perustellut faktat tekevät. Siksi ne halutaan hiljentää. Ja vihreitten presidenttiehdokas Pekka Haavisto sanoi ihan suoraan ja häpeämättä että hän ei salli poliittista keskustelua, ellei se etene hänen ideologiansa mukaisesti. Sanoisin, että Pekka Haaviston lausunnon voisi tulkita vihapuheeksi, mutta virallisesti (ja epäilemättä Pekka Haavistonkin mielestä) vihapuhetta onkin tämä oma blogipostaukseni.

M1

Radanvarsikaupunki, joskus lähitulevaisuudessa

42-vuotias Artturi Huumonen istui käsirautoihin kahlittuna kahden poliisin vartioimana ja ajatteli elävänsä elämänsä hirveintä päivää. Huone, jossa hän istui oli jonkunlainen neuvotteluhuone ja paikka oli Radanvarsikaupungin sairaala. Kyseinen päivä oli alkanut aivan normaalisti. Artturi, aviomies ja kahden lapsen isä oli saapunut työpaikalleen Radanvarren Työ- ja Taonta ky:hyn jossa hän oli toiminut työnjohtajana viimeiset seitsemän vuotta. Asemansa vakiinnuttaneella yrityksellä oli mukavasti tilauksia joten työpaikan ilmapiiri oli hyvä ja firman omistajaakin kutsuttiin yleensä läpitte reiluksi mieheksi.

Artturi oli keskustellut työporukan kanssa erääseen uuteen tilaukseen liittyvistä käytännön ongelmista kun tiloihin oli saapunut kaksi virkapukuista poliisia. Toinen heistä oli Artturin vanha tuttava, samassa metsästysseurassa jäsenenä oleva vanhempi konstaapeli Lohikoski. Artturi arvasi kyllä mistä oli kysymys, tosin hän oli odottanut asian tiimoilta lähinnä puhelinsoittoa. Hänhän oli ollut monta vuotta ollut kansallismielinen aktiivi facebookissa, toiminut omalla nimellään ja saanut erittäin paljon seuraajia, joskin varmaankin myös vihamiehiä. Tai vihahenkilöitä ne kai nykyisin olivat.

Artturi oli keskustellut toimintansa jatkamisesta vaimonsa kanssa ja vaimo oli ollut sitä mieltä että Artturin kannattaisi jatkaa. Vaimo oli yhtä lailla tympääntynyt vallitsevaan olotilaan ja toisaalta heillä oli turvatut työpaikat. Artturin firman omistaja oli sanonut, että frank anna palaa vaan. Sinä kirjoitat siellä asiaa. Vaikka ne jotain tuomiojäynää sulle kehittelisivätkin, niin ei se ehdollista kummempaa voi olla ja sulle on työpaikka täällä aina turvattu. Minua kun ei kaiken perkeleen takkutukat määräile. Minä palkkaan kenet haluan. Artturin vaimolla Leenalla tilanne oli suurinpiirtein samanlainen sillä hän työskenteli keittäjänä yksityisessä ja suht mukavasti pärjäävässä työmaaruokalassa.

Olihan Artturi tietoinen siitä, että kritiikki haluttiin valtiovallan taholta uuden ja ajanmukaistetun tiedustelulain myötä vaientaa, joten hän ei ollut yllättynyt kun poliisit tulivat juuri hänen luokseen. Kysäisi hän kumminkin:

- Päivääpä vaan konstaapeleille. Voidaankos me olla avuksi?

Lohikoski katsoi Artturia selvästi vaivaantuneena ja vastasi:

- Sinun pitäisi Artturi lähteä meidän mukaamme. Just nyt ja välittömästi.

- Jaa… ja minkäs ihmeen takia?

- Tuota… se selvitetään sinulle kyllä. Ja jos käännyt ympäri ja laitat kätesi selän taakse. Minun täytyy laittaa sulle raudat.

- Raudat? Minkä helvetin takia? Tulenhan minä muutenkin. Vai näytänkö minä jotenkin riehuvalta?

Nuorempi poliiseista otti silloin esille pippurikaasusumuttimen. Lohikoski puolestaan sanoi että käännys nyt Artturi tai sitten me tehdään se väkisin. Artturi huomasi yllätyksekseen, että Lohikoskihan pelkäsi. Mitä helvettiä hän oikein pelkäsi? Mistä helvetistä tässä oli kysymys? Ei kai johonkin luojanhylkäämään vihakirjoitusesitutkintaan rautoja ja kaasuja tarvittu? Joka tapauksessa hän ymmärsi että poliisit olivat tosissaan ja teki työtä käskettyä. Poliisit löivät hänet rautoihin, taluttivat hänet ulos teollisuushallista työporukan vihaisten ja ihmettelevien huutojen saattamana ja pihalla tilanne muuttui vielä olennaisesti. Poliisiauton lisäksi pihalla oli ambulanssi ja kaksi valkotakkista. Nuorempi poliiseista sanoi kireällä äänellä:

- Mennääs sitten tuohon ambulanssiin. Käyt siellä sitten selällesi ja me kahlitaan sut paareihin kiinni. Muista, että me ajetaan ambulanssin perässä koko matka sairaalaan.

- Mitä ihmettä me siellä sairaalassa? Minä luulin, että tässä ollaan menossa poliisiasemalle. Jos minä olen kipeä niin osaan minä itsekin mennä lääkärille. Mitä touhua tää on?

Lohikoski puolestaan vastasi sovinnollisemmalla äänellä:

- Se selvitetään sulle siellä sairaalassa. Menes nyt Artturi ihan sovinnolla. Meille on annettu sinuun nähden sen verran selkeät määräykset, että on parempi totella. Se on sulle paljon pienemmän riesan tie.

Artturi oli saanut aikanaan armeijan harjoituksessa maistiaisia kyynelkaasusta ja hän tiesi muutenkin ettei poliisi jaa tällaisissa tilanteissa kuin hopeamitaleita joten hän päätti totella ilman sen suurempia mielenilmauksia. Poliisit kahlitsivat hänet ambulanssin paareihin, siirtyivät omaan partioautoonsa, ovet suljettiin ja ambulanssi läksi liikkeelle. Artturi yritti kysellä ambulanssimiehiltä saadakseen edes jonkunlaista tolkkua tilanteeseen mutta nekin olivat suuttomia ja sanattomia. Ambulanssi ajoi Radanvarsikaupungin sairaalan sisäänkäynnin eteen jossa poliisit irrottivat hänet paareista mutta pitivät edelleen muuten raudoitettuna ja kuljettivat hänet ambulanssimiesten opastamana siihen huoneeseen missä hän nyt istui ja ennen kaikkea ihmetteli. Poliisit jäivät vartioksi. Ambulanssimiehet poistuivat sanoen lähtiessään:

- Me jäädään sit tohon ulkopuolelle odottamaan.

Jotenkin se kuulosti niin pahaenteiseltä. Sitten ovi aukeni uudestaan ja sisälle tuli neljä henkilöä. Pitkälle kaljuuntunut noin viisikymppinen mies jonka Artturi tunnisti takkinsa puolesta lääkäriksi, noin nelikymppinen tympeäilmeinen ja kuivakkaan näköinen nainen, jonka olemus suorastaan huusi ”sosiaalitantta”, noin kolmekymppinen jakkupuvussa oleva tummatukkainen nainen jonka olemus puolestaan tihkui valtaa ja itsevarmuutta sekä myös noin kolmekymppinen mies, joka oli puvussaan jonkunlainen neutraalin, ajatuksettoman ja mielipiteettömän virkamiehen arkkityyppi. Kolmekymppinen valtaa säteilevä nainen alkoi puhua:

- Olen sisäministeriön erityistarkastaja Anniperttiina Ilmivalta ja olen saanut tehtäväkseni tämän tilaisuuden valvomisen. Osallistujina ovat osaston ylilääkäri Hannes Kiuramo, Radanvarsikaupungin sosiaalijohtaja Annikki Kurki-Kaikkonen sekä avustajani Henrik Bakellit. Tilaisuudessa päätetään potilas Artturi Huumosen epävakaan mielentilan vaatimista toimenpiteistä. Ylilääkäri Kiuramo, olkaa hyvä.

Kaljuuntunut mies pyyhki hikeä otsaltaan, kohensi sarvisankaisia silmälasejaan ja alkoi vaivaantuneen näköisenä lukea suoraan paperista:

- Kun olen nyt määrättynä tutustunut Artturi Huumosen facebook-tuotantoon viimeisen kahden vuoden ajalta ja keskustellut asiasta kollegoitteni kanssa olen päätynyt siihen valitettavaan johtopäätökseen, että Huumosen persoonallisuus kärsii vakavista ja vaarallisista häiriöistä. Hänen maailmankuvansa pohjautuu kyseenalaistamattomia globaalisia ihmisoikeuksia kohtaan suuntautuvaan vihaan ja sen vihan jatkuvaan julkituomiseen ilman minkäänlaista kyseenalaistamista. Viha kohdistuu siis ihmisiin, eläviin ihmisiin jotka ovat hakemassa Suomesta turvaa ahdingolleen. Sinänsä paikkansa pitäviin mutta humanistisessa mielessä vastenmielisiin ja tuomittaviin faktoihin turvaten hän on ruokkinut tätä vihantunnettaan ja hänen tuotannossaan aistii selvän väkivallan ja alistamisen halun joka selkeästi etsii purkautumiskohdettaan sekä ennen kaikkea etsii kanavaa levittää sitä toisille, ehkä vielä epävakaammille muttei välttämättä niin sanavalmiille yksilöille. Väkivallan halu ja ihmisoikeuksien kyseenalaistaminen on ihmisluonnon vastaista ja sen suuntaaminen kohti tiettyjä ihmisryhmiä osoittaa sen, ettei kyseessä ole sinänsä häiriö hahmotuskyvyssä ja yleinen henkisen pahoinvoinnin osoittaminen, vaan oire syvemmästä häiriötilasta.

- Lisäksi on huomattavissa että koska Huumosen facebook-tilillä on huomattava seuraajamäärä ja Huumonen keskustelee kommentoijien kanssa ahkerasti voidaan päätyä siihen johtopäätökseen, että hän kärsii myös jonkun asteisesta suuruuskuvitelmasta jota myös Napoleon-kompleksiksi on kutsuttu. Totean lausunnossani, että vaikka Huumonen ei ole millään tavoin psykoottinen eikä hänen mielentilan häiriötään olla varsinaisesti lääketieteellisesti luokiteltu, niin hän on hyvin lähellä breivikiläisen tuhosyndroomatilan puhkeamista ja sitä myötä kiistatta vaarallinen ympäristölleen. Näin ollen – ja uusien tulkintaohjeistuksien mukaan – minulla ei valitettavasti ole muuta mahdollisuutta kuin toimittaa Artturi Huumonen M1-lausunnolla tarkempaan mielentilan tutkimukseen joka suoritetaan Kellokosken sairaalan uudella yhteiskuntapsykiatrian osastolla.

Anniperttiina Ilmivalta hymyili työstään nauttivan ihmisen autuasta hymyä ja sanoi sitten:

- Kiitos, ylilääkäri Kiuramo. Siirrän puheenvuoron sosiaalijohtaja Kurki-Kaikkoselle:

Sosiaalitantan näköinen nainen joka oli osoittautunut ylisosiaalitantaksi aloitti oman puheenvuoron huomattavasti ylilääkäriä varmemmalla sävyllä. Artturi muisti, että kyseinen nainenhan oli ollut vihreitten ehdokkaana kunnallisvaaleissa ja päässyt valtuuston varajäseneksi.

- Pohjautuen ylilääkäri Kiuramon M1-lausuntoon totean puolestani, että koska Artturi Huumonen on todettu ihmisille vaaralliseksi ja varsinkin koska hänellä itsellään on lapsia, niin olen pakotettu suorittamaan Uuden Aikuissuojelulain 4§:n mukaisen kiireellisen aikuishuostaanoton. Huumoselle nimitetään sosiaalitoimiston puolesta virkaholhooja, joka ryhtyy suorittamaan tehtäväänsä siinä vaiheessa kun, tai jos hän pääsee pois psykiatrisesta hoidosta. Kiireellinen aikuishuostaanotto kestää kolmekymmentä vuorokautta ja se voidaan tarvittaessa muuttaa lain 5§:n mukaiseksi toistaiseksi jatkuvaksi huostaanotoksi. Mikäli Huumosen psykiatrinen hoito jatkuu yli kolmekymmentä vuorokautta astuu 5§:n mukainen toistaiseksi voimassa oleva huostaanotto voimaan välittömästi ja sen jatkumista käsitellään kuuden kuukauden välein tapahtuvassa asiantuntijapalaverissa. Huumosen lasten tilannetta tullaan käsittelemään erillisessä moniammatillisessa asiantuntijapalaverissa.

Tässä vaiheessa Artturi oli jo niin pyörällä päästään, ettei osannut muuta kuin tuijottaa lausuntoaan monotonisella äänellä lukevaa naista ja haukkoa ilmaa kuin kuivalla maalla oleva kala. Sitten hän sai sentään suunsa auki:

- Siis eihän tää voi olla totta… oletteko te nyt ihan tosissanne… ette kai te ny tervettä miestä… kai te nyt tiedätte että ei minussa mitään vikaa ole? Ei kai me nyt sentään olla jossain helvetin Neuvostoliitossa? Ja siis helvetti, jos tää näin vakavaa kerran on, niin voin minä poistaa ne kirjoitukset!

Selvästi tilannetta johtava Anniperttiina Ilmivalta käveli suorastaan sensuellein askelin Artturin eteen, kumartui hieman ja kuiskasi hymyillen:

- Kuules kultaseni… ei se enää auta… sinua tarvitaan juuri näin… saat olla yhtenä esimerkkinä… sinä olet yksi niistä, joille arpa lankesi… paska säkä… ja juu, ei tämä ole Neuvostoliitto. Tämä on Euroopan Liittovaltio. Joka hoitaa asiansa fiksummin kuin sen epäonnistunut esi-isä. Liittovaltio ei epäonnistu.

Sitten hän vaihtoi hymynsä tylyyn absoluuttisen esimiehen ilmeeseen ja nyökkäsi poliiseille. Toinen heistä avasi oven ja ambulanssimiehet tulivat työnnettävien paarien kanssa huoneeseen. He laittoivat poliisien kanssa Artturin lepositeisiin. Toinen miehistä kohotti Artturia hieman ylöspäin ja toinen laittoi hänen huulilleen muovimukin jossa oli jotain nestettä.

- Ajomatka on pitkä ja tylsä eikä sinua voi laskea irti ennen Kellokoskea. Niin että nielases tuo. Menee matka vähän mukavammin.

Artturi näki että nuorempi poliiseista piti taas kättä kaasusuihkeella ja päätti nielaista nesteen mukisematta.

- Mitä toi sitten oli?

- Nelkyt milliä Diapamia mikstuurana. Olo muuttuu ihan varmasti rennoksi hetken kuluttua.

Sitten ambulanssimies puhui vuorostaan Anniperttiina Ilmivallalle:

- Tuo annos pitää kaverin kyllä taatusti rauhallisena Kellokoskelle saakka. Niin että ei me sitä poliisipartiota kyllä saattajaksi tarvita.

Ilmivalta katsoi ambulanssimiestä kuin matoa ja vastasi:

- En muista,  että olisin perunut antamani käskyn. Enkä myöskään muista kysyneeni mielipidettänne. Viekää mies pois. Poliisit mukananne. Perille saakka.

Ambulanssimiehet kuskasivat Artturin pois ja poliisit lähtivät mukaan. Kaikki miehistä olivat sen näköisiä että poistuivat samasta huoneesta kyseisen virkanaisen seurasta oikein mielellään. Sosiaalijohtaja Annikki Kurki-Kaikkonen poistui samalla ovenavauksella todeten Ilmivallalle:

- Niin meillähän on kohta se toinen tapaaminen siellä sosiaaliviraston puolella.

- Kyllä. Me tulemme sinne, mutta vaihdamme ensin pari sanaa tämän ylilääkärin kanssa.

Kurki-Kaikkonen poistui ja Ilmivalta kääntyi ylilääkäriä päin samalla kun avustaja Bakellit istui tuolillaan ilmeettömänä. Niin kuin hän oli ollut koko tilaisuuden ajan. Ilmivalta katseli lääkäriä hieman pää kallellaan ja hymyili samanlaista hymyä kuin oli hymyillyt Artturille.

- Kuulkaas, Kiuramo. Tuo teidän lausuntonne kyllä niin sanotusti hoiti homman himaan tai tässä tapauksessa hullujenhuoneelle mutta olin aistivinani kyllä melkoista passiivisen vastarinnan tuntua.

Osaston ylilääkäri Kiuramo ryki hieman virkayskää, pyyhki jälleen hikeä otsaltaan ja vastasi:

- Tiedän kyllä minulle annetun ehdottoman määräyksen. Ja tiedän myös, että uuden lain mukaan tuo äsken kirjoittamani M1-lausunto on vedenpitävä. Mutta lääkärietiikkaani vastaan tämä sotii. Eihän miehessä ollut mitään vikaa. Aivan täydellä järjellä oleva tyyppihän tuo oli. Ei millään muotoa mielisairas. Eikä myöskään vaarallinen. Noita tyyppejä on joskus kutsuttu termillä toisinajattelija. Sellaisessa yhteiskunnassa, jollaiseksi en Suomen haluaisi koskaan muuttuvan.

- Kuulkaas, Kiuramo. Niin mielenterveys kuin vaarallisuus on määriteltävissä oleva asia. Ja tällä kertaa sen määrittelemme me. Mies on järjestelmän vastustaja ja sitä myötä hullu. Kaikki muu on tarpeetonta retoriikkaa. Ja mitä tulee siihen mainitsemaanne yhteiskuntaan niin mehän jo elämme sellaisessa. Te joko toimitte sen mukana ja noudatatte määräyksiä tai sitä vastaan ja kärsitte seuraukset.

- Mutta miksi juuri minut pakotettiin antamaan tuo lausunto? Tiedän kyllä tästäkin sairaalasta lääkäreitä jotka olisivat riemurinnoin passittaneet tuon kaverin suljetulle. Ne kun ovat vannouneita monikultturisteja.

Ilmivalta istahti Kiuramon työpöydän kulmalle, kohensi hamettaan ja laittoi kätensä Kiuramon hartialle.

- Olettekos te Kiuramo koskaan lukenut Väinö Linnan kirjaa Täällä Pohjantähden Alla?

- Hä? Olen. Mutta mitä se tähän liittyy?

- Siinä oli kuulkaa eräs kohtaus. Jossa Kivivuoren Otto ja Leppäsen Preeti pakotettiin hautaamaan teloitetut punavangit. Valkoiset ajattelivat, että siinä oli heille tarpeeksi rangaistusta ja samalla pelotetta. Tässä asiassa toimittiin teidän kanssanne vähän samoin. Me olemme nimittäin seuranneet teidänkin facebook-historiaanne.

- Siellä ei ole taatusti mitään, mitä voisi tulkita laittomaksi.

-  Ei ole niin. Mutta ei ole mitään muutakaan. Te ette ole antaneet ensimmäistäkään tykkäystä teitä edistyksellisempien ystävienne ja työtovereittenne teitä edistyksellisemmille ajatuksille. Ette ensimmäistäkään. Ja te ette ole myöskään allekirjoittanut Suomen Lääkäriliiton vihapuheen vastaista adressia. Se saattaa teidät epäilyttävään valoon. Tässä toimittiin teidän kanssanne niin kuin Oton ja Preetin kanssa toimittiin. Voitte mieltää tämän hieman rangaistukseksi ja hieman pelotteeksi. Ennen kaikkea muistutukseksi. Ottakaapas jatkossa hieman edistyksellisempi asenne elämäänne. Emmehän me voi sallia sitä, että kansalaisten terveydenhoidosta vastaavat idologisesti epäilyttävät ihmiset.

- Mutta… on vaan ennenkuulumatonta että sisäministeriö sekaantuu terveydenhoidon asioihin. Aina ihmisten diagnosointia myöten.

- Ei, ylilääkäri Kiuramo. Ei se ole ennenkuulumatonta. Se on tehokasta. Jatkakaapas töitänne. Me siirrymme tämän avustajani kanssa tuonne sosiaaliviraston puolelle. Meillä on ihmisyksilö Artturi Huumosen elämän totaalinen tuhoaminen vielä hieman kesken.

Hieman myöhemmin Ilmivalta ja Bakellit astuivat sosiaalivirastossa sosiaalijohtaja  Annikki Kurki-Kaikkosen työhuoneeseen jossa oli myös itkevä nainen sekä seinän vierellä ilmeettömänä seisova vartija. Ilmivalta avasi tilaisuuden siihen sopimattomalla pirteällä äänellä:

- Jaahah, hienoa, rouva Huumonen onkin jo saapunut paikalle. Pääsemme aloittamaan. Jospas sosiaalijohtaja kävisi vielä tilanteen läpi.

- Tilannehan on varsin selvä. Artturi Huumonen on passitettu pakkohoitoon niistä perustelluista syistä jotka olen Leena Huumoselle jo kertonutkin. On myös perustellusti oletettavaa että Leena Huumonen on ollut tietoinen niistä syistä joitten perusteella hänen miehensä on passitettu pakkohoitoon ja myös hyväksynyt miehensä toiminnan. On selvää, että tällaisessa vihan saastuttamassa kodissa eläminen vaarantaa heidän lastensa terveen kasvun ja kehityksen joten olen pakotettu lastensuojelulain 38§:n nojalla tekemään Minna ja Mikko Huumosta koskevan kiireellisen huostaanottopäätöksen. Heidät siirretään tilapäisesti Radanvarren Sijaishuoltokeskukseen kunnes heille löydetään sopiva…

Tässä vaiheessa Leena räjähti ja vartija muutti sfinksimäisen olemuksensa valmiustilaan.

- Ei jumalauta! Miten te ilkeätte? Tiedätte hyvin ettei meidän lapsilla ole mitään hätää. Ja tuo, mitä olette tehneet Artturille… eikö teillä ole mitään häpyä? Minna ja Mikko tarvitsevat isäänsä.

Anniperttiina siirtyi lähemmäksi Leenaa, katsoi häntä ilmeellä ja sanoi äänellä joka oli yhdistelmä vallasta juopunutta ihmistä ja puhdasta sadismia:

- Isäänsä he eivät enää näe. Eivät ainakaan ennen kuin ovat täysi-ikäisiä. Mutta heillä on mahdollisuus pysyä sinun luonasi.

- Jaa sinäkö sen päätätkin eikä tuo nimensä mukainen pitkäkaula tuossa pöytänsä takana?

- Minä. Nimenomaan minä. Minä olen se, jolla on lastesi elämä tällä hetkellä takataskussaan. Saat lapset itsellesi ja huostaanotto jää tekemättä. Kun luet tuon antamani tekstin videolle. Ilmoitat siinä laittavasi avioeroprosessin vireille, irtisanoudut muutenkin kaikista miehesi ajatuksista ja ilmoitat olevasi ketakaikkisen järkyttynyt siitä minkälaisen pedon kanssa olet tietämättäsi elänyt.

Anniperttiina ojensi Leenalle aanelosen jota hän ryhtyi tavaamaan. Ensiksi ihmetellen ja sitten silmät pyöreinä.

- Ei helvetti… enhän minä tällaista… täähän on paskaa ja valetta joka ristuksen tavu. Täähän tekee Artturista jonkun… jonkun… no perkele demonin…

Anniperttiina vastasi Leenalle äänellä jota saattaisi kuvailla täydellisen armottomuuden ja empatian puutteen valumuottina:

- Joko luet. Tai sitten lapsesi otetaan huostaan ja minä pidän huolen, että heillä on sinuun nähden sekä tapaamiskielto että pysyvä yhteydenkieltorajoitus aina siihen saakka kunnes he täyttävät kahdeksantoista. Siihen on vanhemman kohdalla kuusi ja nuoremman kohdalla kahdeksan vuotta aikaa. Lisäksi meillä on tietysti hallussamme Artturin tietokone. Jos et suostu, niin sieltä löytyy yllättäen lapsipornoa, saatananpalvontaa sekä pomminrakennusohjeita. Ja lisäksi muuten kun olet lukenut tuon, niin julkaiset äänitteen omalla youtube-sivullasi. Se tehdään välittömästi äänityksen valmistuttua tässä toimistossa. Se on Leena joko tai. Ja se on nyt ja tässä. Sinä valitset. Ja teet valintasi nyt.

Anniperttiinan avustaja Henrik Bakellit oli samaan aikaan pystyttänyt kuvaustelineen, johon laittoi älykännykkänsä suunnaten sen Leenaan. Hän osoitti sormella ensin kännykkää, sitten Leenaa ja nosti sitten peukalonsa pystyyn. Leena pyyhki silmänsä, käänsi katseensa paperiin ja alkoi lukea…

*

Tuntia myöhemmin, ravintola Hypokratos, Radanvarsikaupunki

Anniperttiina Ilmivalta ja Henrik Bakellit nauttivat raskaan viha-ajattelun vastaisen työpäivänsä jälkeistä ansaittua ateriaansa. Anniperttiinan annos oli linssikeittoa, punajuuritofusalaattia sekä härkäpapunugetteja ja tulista jogurttikastiketta. Ruokajuomana hänellä oli portugalilaista Symington Altano Organic-luomuviiniä. Bakellit näytti syövän naudanpihviä ja lankkuperunoita sekä juovan olutta. Pikkuisen, eikä ihan pikkuisenkaan liian konservatiivinen ruokamaku tuolla avustajalla oli. Meat is murder ja sen tulisi sisäministeriön erityistarkastajan avustajankin ymmärtää. Samalla kun Anniperttiina nautti annostaan, hän selaili älypuhelintaan.

- No niin, Henrik. Operaatio on täydellisen onnistunut. Se on tehty tänään kahtatoista viha-ajattelijaa kohtaan kahdellatoista eri paikkakunnalla. Joka ainoa tällä hetkellä joko on jo, tai on menossa kohti Kellokosken sairaalan yhteiskuntapsykiatrista osastoa. Ja siellä ne pysyvät. Asiasta tulee julkinen, se vuodetaan verkkoon ja johan se tuon Leena Huumosen ja muitten vaimojen videoitten myötä se sinne menikin. Me vaan annetaan asialle pikkuisen boostia. Ylihuomenna eräs Yleisradion nuori toimittaja Millukka Rääpimö tekee asiasta jutun otsakkeella ”Vaaralliset vihapsykootikot keskuudessamme”.

Henrik Bakellit otti hörpyn olutta ja kysyi sitten:

- Eikö kannattaisi antaa juttu jonkun kokeneemman toimittajan julkaistavaksi?

- Minä pidän tuon Millukan asenteesta. Se on tarpeeksi agressiivinen. Uskovainen, etten sanoisi. Mitään kyseenalaistamaton. Haluan antaa hänen uralleen nostetta. Hän on nouseva tähti.

- Mutta saako hän tarpeeksi hyvän jutun aikaiseksi?

- Todennäköisesti ei. Siksi minä kirjoitin sen jutun itse ja hän julkaisee sen omissa nimissään.

Bakellit jäysti hetken aikaa pihvinpalaa suussaan ja kysyi sitten:

- Mutta ammuttiinko tässä kuitenkin kärpästä tykillä? Meinaan, eihän tuo Artturi Huumonen eivätkä ne muutkaan aikuishuostaanotetut ja pakkolähetteellä suljetulle kuskatut tyypit ole mitään todellisia mielisairaita. He eivät vaan hyväksy vallitsevaa yhteiskunnallista tilannetta. Ymmärrän kyllä, että viha-ajattelua kohtaan täytyy kehittää tiettyä pelotetta, sehän on selvä,  mutta tässä kuitenkin tuhottiin kahdentoista ihmisen elämä ja heistä kahdeksan oli perheellisiä. Eikö tavallinen syyte ja tuomio olisi riittänyt?

- Tavallinen syyte ja tavallinen tuomio? Jotain helvetin sakkoa ja ehdollista? Nyt laki antaa meille keinon iskeä oikeusjärjestelmän ulkopuolelta ja hiljentää vaaratekijän pystvästi, tehokkaasti ja myös julkisesti. Nuo kaksitoista tapausta leviävät parhaillaan sosiaalisessa mediassa ja saavat muiltakin paskat housuun. Koska me emme saa internettiä kuitenkaan suljettua, niin tuota pelotetta tarvitaan ehdottomasti.

- Mutta olivatko nuo ihmiset todella vaaratekijöitä?

Anniperttiina otti kulauksen luomuviinistään ja alkoi opettaa:

- Sinä et näytä tajuavan. Täytynee selittää rautalangasta. Ymmärrätkö, mitä nuo kaksitoista ihmistä edustavat?

- Viha-ajattelijoita.

- Ei. Vaan he ovat oikeita vaaratekijöitä. He edustavat niitä ihmisiä, niitä suomalaisia jotka rakensivat Suomea jonnekin 1990-luvun alkuun saakka. Jos käytän vertausta, niin näitten ihmisten ajattelun yksikkönä oli ajattelun metrinen järjestelmä. Looginen ja selkeä mutta mielikuvitukseton järjestelmä joka ei antanut mahdollisuutta toisenlaiseen ajatteluun. Sitten, joskus 1990-luvun alusta alkaen meidän kaltaisemme ihmiset otimme pikku hiljaa vallan. Miksikö? Siksi, että meillä oli siihen mahdollisuus. Me otimme käyttöön toisenlaiset ajattelun mittayksiköt. Ne eivät pohjautuneet mihinkään mitattaviin yksiköihin vaan toiveisiin, tunteisiin, mielikuviin, haluihin ja kieltämättä myös substanssia vailla olevien ihmisten pätemisen tarpeeseen joka näitten mittayksiköitten myötä on saatu oikein mukavasti tyydytettyä. Joskus 2010-luvun alussa yhteiskunnalliset ajatusten uudet mittayksiköt oltiin saatettu Suomen, ja lähes koko Euroopan ainoiksi hyväksytyiksi mittayksiköiksi.

Anniperttiinan suuta kuivasi tyhmempää opettaessa ja hän otti taas kulauksen viiniä.

- Nämä ihmiset haluavat, että Suomi palaisi jälleen siihen ajattelun metriseen järjestelmään. Ja internetin kautta heillä on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Entäs jos he onnistuvat? Silloin meidän mittayksikköjämme käyttävät niin tienviitat kuin työstökoneet muuttuvat tarpeettomiksi. Ne hylätään ja korvataan uusilla. Ymmärrät kyllä, että tarkoitan näillä tienviitoilla ja työstökoneilla ihmisiä, jotka elävät tämän järjestelmän varassa ja sen eduista nauttien. Tämän järjestelmän jonka me, ja edeltäjämme ovat saaneet aikaiseksi joskus 1990-luvun alusta saakka. Jos noitten ihmisten –  joista kaksitoista vietiin tänään poliittisella diagnoosilla suljetulle osastolle todennäköisesti loppuelämäkseen – vaatimukset toteutuvat ja mittayksiköt vaihtuvat, niin silloinhan niin tienviitat kuin työstökoneet vaihdetaan ja me olemme silloin tarpeettomia. Työttömiä. Mittayksikkömme todetaan mielettömiksi. Menetämme vallan, enkä itse valehtele siitä että ilman toisiin kohdistuvaa valtaa minä itse en tuntisi olevani kokonainen ihminen. Lopulta saatamme päätyä oikeuteen. Sillä sen ajatusten metrisen järjestelmän pohjalta me olemme  rikollisia. Siksi nuo ihmiset pitää tuhota. Siksi nuo perheet pitää tuhota. Siksi, että sillä luodaan pelote. Tarpeeksi vahva pelote. Joku ehdollinen tuomio ei ole sellainen. Ihminen täytyy tuhota kokonaan. Että me pysyisimme vallassa. Että yhteiskunta tottelisi omiamme ajatusten mittayksiköitä.

Henrik Bakellit katsoi Anniperttiinaa ja sanoi:

- Ymmärrän nyt.

Ja minä luulen, ettet ymmärrä tarpeeksi hyvin, tuumi Anniperttiina viimeistellessään maittavaa vegaaniruoka-annostaan. Jos olisit tajunnut, et olisi edes kysynyt. Samalla hän teki mielessään päätöksen Henri Bakellitin urakehityksestä. Bakellit oli ollut Anniperttiinan avustajana mutta samalla myös tarkkailtavana sen varalta olisiko hänestä jatkossa vaativampiin tehtäviin. Tämän keikan jälkeen Henrik palaisi takaisin rivitason viharikostutkijaksi ja pysyisi siinä tehtävässä. Hänessä ei ollut sitä, mitä vaadittiin. Niillä korkeamman tason virkahenkilöillä, jotka pitivät yllä utopistista ajatusten mittayksikköjärjestelmää ei pitänyt olla tippaakaan empatian tunnetta niin kuin tuolla Henrikillä näytti olevan. Heillä piti olla tappamisen, tuhoamisen, alistamisen ja kertakaikkisen nöyryyttämisen meininki.

*

Kellokosken sairaalan yhteiskuntapsykiatrinen osasto.

Artturi havahtui unestaan. Annettu troppi oli ollut voimakasta ja hän oli nukahtanut melkein heti kun ambulanssi oli lähtenyt liikkeelle. Hän yritti nousta ja huomasi olevansa edelleen lepositeissä. Hänen vieressään näytti olevan jääkaappi-pakastimen kokoinen valkotakkinen hoitaja joka huomasi Artturin heräämisen.

- Jaa… heppu palailee tähän maailmaan… tehdääs pieni orientoitumistesti… monta sormea… kiitos, entäs nyt… joo, mikä pelikortti tää on… aivan oikein, entäs tää… juu, mikäs oli sun nimi ja henkilötunnus… hienoa, odotas hetki…

Hoitaja otti yhteyden radiolla jonnekin ja hetken kuluttua huoneeseen tuli kolme muuta, vähintään yhtä isoa hoitajaa. Artturi kysyi:

- Missä minä olen?

- Eristyshuoneessa. Kellokosken sairaalan yhteiskuntapsykiatrisella osastolla. Me siirretään sut nyt noista paareista tuohon pyörätuoliin ja laitetaan sut lepareihin siinäkin. Ymmärrät varmaan, että on suhteellisen turhaa panna hanttiin.

- Ymmärrän varmaan.

Artturi siirtyi alistuneesti pyörätuoliin, antoi sitoa itsensä lepositeisiin ja sen jälkeen hoitaja alkoi kuljettaa häntä eristyshuoneesta pois.

- Mihin te minua viette?

- Me mennään morjestamaan osaston ylilääkäriä.

Matka ei kestänyt pitkään ja uudessa huoneessa Artturi näki edessään lääkärin, noin viisikymppisen kaljuuntuvan silmälasipäisen miehen joka oikeastaan muistutti aika paljon sitä lääkäriä joka oli lähettänyt M1-lähetteellään hänet tänne. Erona oli se, ettei hän hionnut eikä ollut tippaakaan epävarman oloinen. Hän näytti selvästi olevan tilanteen herra.

- No kas, uusi potilaamme on saapunut. Teitä on tullut tänään jo useampikin. On suuri ilo, että olette saapuneet tänne meidän hoidettavaksemme. Minä olen tämän osaston ylilääkäri Josef Menkeinen.

- Älkää jauhako paskaa. Kuinka kauan minun täytyy lusia täällä?

Ylilääkäri Menkeinen katsoi Artturia hieman ihmetellen ja vastasi sitten:

- Lusia? Luuletteko te että te olette istumassa täällä jotain ajallisesti määriteltyä tuomiota? Hyvä mies, tehän olette sairas. Ja te olette täällä sen vuoksi että me parannamme teidät.

- Mitä tarkoitat parantamisella? Enhän minä mikään hullu ole.

- No tietenkin minä tarkoitan parantamisella sitä, että te alatte aidosti uskoa monikultturistiseen federalistiseen ideologiaan. Ja uskoa niin aidosti, että saatte minutkin vakuuttuneeksi uskostanne. Mikä ei muuten tule olemaan helppoa. Parannuttuanne te tuomitsette julkisesti kaikki ajatukset, mitä olette sairautenne oireena julkaissut facebookissa. Kaikki ajatukset. Joka ainoan. Uskoen kääntymykseenne. Aidosti. Niin kuin varmaan ymmärrätte, meillä on edessämme pitkä tie. Paranemisenne tulee kestämään kauan. Mutta minä ja henkilökuntamme olemme tukenanne joka askeleella.

- Mutta tiedänhän minä sen verran itsekin, ettei M1-lähete kestä kuin…

- Jaa M1? Älkää siitä huolehtiko. Teitä varten tehtiin täällä M3-lähetteet valmiiksi jo ennen kuin se Kiuramo teki omansa. Ja sitä M3:sta jatketaan niin pitkään kuin tarvitaan. Your ass is mine, niin kuin amerikkalainen sanoisi.

- Koska saan nähdä lapseni ja vaimoni?

- Teillä ei ole enää lapsia eikä vaimoa. Te olette yhteiskunnallinen uhka. Potilas, joka saattaa sairastua breivikiläiseen tuhosyndroomatilaan. Ainoa asia, johon teidän tulee keskittyä, on paranemisenne. Ja paranemisenne alkuun te tarvitsette muutaman orientoitumispäivän. Hoitajat!

Hoitajat kuljettivat Artturin takaisin eristyshuoneeseen, siirsivät hänet vuoteeseen ja laittoivat lepositeisiin. Yksi heistä veti Artturin housut kinttuun, asensi katetrin ja sanoi leppoisella äänellä:

- Vähänhän se taisi kirpaista joo, mutta kun tää kestää kumminkin muutaman päivän niin mukavampihan se on olla näin kuin kusilammikossa.

Toinen hoitajista pisti tippaletkun kanyylin Artturin kämmenselkään ja totesi yhtä leppoisella äänellä:

- Annetaan vähän evästä. Ei tuu nälkä tässä ootellessa.

Kolmas hoitajista otti laukusta injektioruiskun ja löi sen Artturin hauikseen.

- Mitä tuo oli?

- Lääkettähän se. Kohta tulee parempi olo. Paljon parempi. Älä huoli, minä olen tässä vahdissa koko ajan.

Artturin ajatukset alkoivat muuttua sekaviksi. Asiat, hahmot, ihmiset, muistot ja taju omasta itsestäkin tuntui muuttuvan irrallisiksi palasiksi jotka alkoivat valua kohti edessä odottavaa koskea. Ennen kuin hänen minuutensa upposi tuohon koskeen hän ehti muistella sitä hetkeä samana päivänä jolloin hän oli käsiraudoissa Radanvarsikaupungissa ja ajatellut elävänsä elämänsä pahinta päivää. Tajunnan edetessä aina lähemmäs sitä sekavuuden koskea hän tajusi olleensa väärässä ja tilanne oli vielä paljon pahempi.

Siellä Radanvarsikaupungissa hän oli tainnut elää loppuelämänsä parasta päivää…

Lukijalle: Kirjoituksen idea pohjaa tähän uutiseen. Mielestäni se antaa mahdollisuuden sekä tulkinta- että mielivaltaan. Ideassa lähestytään vanhaa Neuvostoliittoa. Sitä kuuluisaa poliittista tahtoa kyseiseen skenaarioon varmasti löytyy.