Valtatie
3, näinä päivinä…
Muuan
viisikymppinen mies ajoi kalliilla BMW:llään moottoritietä Helsingistä
pohjoiseen. Hänen tarkoituksensa oli ajaa Riihimäelle ja kääntyä sieltä Lopelle
jossa miehen perheellä oli viihtyisä kesämökki. Tarkemmin sanottuna mies oli
Erään Järjestelmäpuolueen pitkäaikainen, noviisista lähes huipulle noussut
urapoliitikko joka olisi muuten ollutkin jo lomailemassa mutta
puoluevelvollisuus oli vaatinut häntä pysymään jonkin aikaa Helsingissä neuvottelemassa
ajankohtaisista konkreettisista intersektionaalisista kysymyksistä.
Kyseiset
neuvottelut eivät olleet tulleet urapolitiikolle eikä hänen puolueelleen
millään muotoa yllätyksenä joten hän oli sopinut vaimonsa kanssa että vaimo ja
heidän tyttärensä olivat lähteneet pariksi viikoksi matkalle Latvian Jūrmalaan.
Tytär ei ollut muutenkaan kovin mökki-ihmisiä. Ennemmin hän tykkäsi lojua
rannalla etelässä ja nyt Riianlahden aallot saisivat korvata vielä eteläisemmän
veden lotinan johon tyttö oli kovasti tottunut ja mieltynyt. Tytär oli kovasti
vihreisiin päin kallellaan ja kärsi muodikasta ilmastoahdistusta mutta
etelänmatkojen aikana se aina yllättäin hetkeksi hellitti.
BMW
5 G30-sarjan puolentuhatta kaakkia kuljettivat muuan urapoliitikkoa mukavasti
ja tasaisesti kohti Riihimäkeä. Vaimo oli jossain vaiheessa todennut että
pitäisikö auto vaihtaa noin niin kuin imagomielessä johonkin Teslaan mutta
muuan urapoliitikko joka oli alun perin kotoisin selvästi Kehä kolmosen
pohjoispuolelta piti koko ajatusta autokannan sähköistämisestä järjettömänä,
mitä se tietysti olikin. Silti hän joutui olemaan mielipiteensä kanssa
urapoliitikkona koko lailla suuton sanaton. Oli tiettyjä pyhiä asioita joita ei
saanut kyseenalaistaa ja tämä oli yksi pyhimmistä. Muuan urapoliitikkoa – joka
kuitenkin eli vielä selkeästi reaalimaailmassa – kieltämättä oli alkanut hirvittää se meno mitä
tämä nykyinen hallitus oli saanut aikaiseksi ja vielä enemmän suunnittelemassa.
Tuntui siltä että, no, nyt työnnetään sormi sellaiseen reikään josta se pitäisi
visusti pitää poissa.
Muuan
urapoliitikko – varsin vastuullisena autoilijana – vilkaisi aina aika ajoin
Bemarinsa taustapeiliä. Niin nytkin. Ja… voi helvetti… siinähän se taas oli…
Epäilyksen
Piru materialisoitui takapenkiltä etupenkille, laittoi turvavyön kiinni ja iski
silmää todeten:
-
Hähää, turvallisuus ennen kaikkea. Varsinkin kun sulla on tällainen saksalainen
maantieohjus allasi. Nelilitrainen V8-kone. Sillähän painaa baanaa vallan pellemiljoonaa.
Vaan mites jäbä muuten jaksaa? Kävit sitten neuvottelemassa ajankohtaisista
konkreettisista intersektionaalisista kysymyksistä. Tai paskat sinä mitään
neuvottelemassa käynyt. Kävitpähän kuuntelemassa mitä mieltä sinunkin tulee
julkisuudessa olla. Vituttaako? Ostitko jo Helsingistä itsellesi hameen?
-
Haista sinä sarvipää pitkä vittu.
-
Haju on tuttu, tuttu on, mutta minähän jo virkani ja habitukseni perusteella
keskityn henkisesti haastavampiin virikkeisiin ja olen muutenkin vapaa kyseisen
elimen sortovallasta. Tuo mainitsemasi jalkoväli-instituutio sotkee lähinnä
teidän suomalaisten asiat ja nykypäivänä jopa valtiollisessa mittakaavassa. Ja
samalla se on tehnyt sinustakin hyvin lyhyessä narussa olevan puudelin joka ei
ole osannut purra milloinkaan eikä se nyt uskalla edes haukkua.
-
Äläs hei nyt jätkä rupee… minä olen hei kuitenkin Erään Järjestelmäpuolueen
pitkäaikainen ja ansioitunut urapolitiikko. Minä edustan Suomessa valtaa. Poliittista
valtaa. Kumminkin. Minä mikään puudeli ole. Minä olen dobermanni.
Epäilyksen
Piru räjähti ns. kaikkien paskaisten naurujen äitiin ja hieman toivuttuaan
totesi:
-
Sellanen dobermanni joo… sinä tiedät edustavasi poliittista voimaa ja olet silti
antautunut täysin sellaisen ämmälauman komenneltavaksi jolla ei ole
minkäänlaista kosketuspintaa reaalimaailmaan. Ja sinä onneton teet sen
tietoisesti niin että turha vedota typeryyteen.
Sitten
Epäilyksen Pirun silmät alkoivat pyöriä kuin kiekot vanhassa yksikätisessä
rosvossa ja kun ne pysähtyivät luki silmissä EKAKS:
-
Niin. Ekaks. Sinä ja perinteikäs Eräs Järjestelmäpuolueesi hyväksytte täysin
tietoisesti sen että kyseinen ämmälauma tuhoaa koko Suomen elinkeinoelämän
ilmastohysteriallaan ja sitä myötä täysin epärealistisilla tavoitteillaan.
Vaikka te aivan hyvin tiedätte että mitä se hysteria saa aikaiseksi.
Silmät
alkoivat pyöriä taas ja pian niissä luki TOKAKS:
-
Ja juu. Tokaks. Te törpöt ja sinä törppöjen törppönä koska olet ainakin
henkilötunnuksesi mukaan mies – tosin kohtahan se tunnuskin korjaantuu –
hyväksyt sen että hallitus alkaa toteuttaa, toistan, toteuttaa sitä intersektionaalista feminismiä vaikka sitä
suoranaisesti kannattaa 0,2 prosenttia kansalaisista päätellen vaikkapa feministisen
puolueen vaalimenestyksestä. Aivan sama kuin maan hallitukseen olisi vahingossa
päässyt falangi joka uskoo Lentävään Spagettihirviöön ja joka aikoo muuttaa
kyseisen uskon maan yhteiskunnalliseksi päälinjaksi. Tosin se porukka saisi
huomattavasti vähemmän tuhoa aikaiseksi. Ja tiedätkö? Sinä häpeät. Häpeät sitä
että et saa tässä pankrotissa suutasi auki. Tokihan sinä olet poliittinen
broileri jolle huoraaminen ei ole vika vaan ominaisuus mutta tämä on sinullekin
liikaa. Mutta dobermanni on ruunattu joten se tottelee kiltisti. Vikisee vain
kopissaan itsekseen. Ja siihen se sitten jääkin.
Muuan
urapoliitikko huomasi että Bemarin vauhti oli pudonnut viiteenkymppiin kun hän
oli kuunnellut Epäilyksen Pirun puhetta. Joka sattui. Sattui kovasti. Koska
totuus koskee eniten. Hän nosti nopeuden lähelle satasta ja sanoi sitten
hiljaisella äänellä:
-
Olenhan minä niin… poliittinen broileri… oikein arkkityyppiä… ollut koko
aikuisikäni… ja tiedätkös… kas kun enhän minä osaa mitään muuta… ei minulla ole
varaa luopua asemastani… jos aukaisisin suuni niin alkaisi välittömästi
feministinen joukkorääkyminen… kyllähän minä senkin kestäisin, kun onhan
minulle niissä asioissa kehittynyt ajan myötä mursunnahkainen perse… mutta
media perkele… media lahtaisi minut… minusta tulisi välittömästi poliittinen
paaria… ja paaria pian muutenkin… ulos eduskuntaryhmästä… ei ehdokkuutta
seuraaviin vaaleihin… ja luuletko että minulle sen jälkeen kehitettäisiin
jotain mukavaa suojatyövirkaa jossa voisin hyvää korvausta vastaan pelailla
päivät pasianssia… putoaisin sopeutumisrahalle… ja sitten tyhjän päälle… ei…
sitä minä en kestäisi… siispä jatkan huoraamista… vaikka tiedän etten ansaitse
housuja jalkaani…
-
Ja vaikka tiedät, mihin se tämän maan pahimmillaan johtaa?
-
Niin. Vaikka tiedän, mihin se tämän maan pahimmillaan johtaa.
-
Olet sinä ainakin rehellinen. Siispä minä annan sinulle lahjan.
-
Minkälaisen lahjan?
-
Löydät sen mökiltäsi. Ja me tapaamme vielä. Turvallista matkaa.
Som´helvetillinen´moro!
Epäilyksen
Piru katosi hyvin paksuun rikinkatkuiseen pilveen ja muuan urapoliitikko joutui
aukaisemaan vauhdissa Bemarin molemmat ikkunat tuulettaakseen auton ja yleensä
nähdäkseen eteenpäin. Pahaksi onneksi hänen takanaan ajoi poliisin partioauto
joka näytti pysähtymismerkkiä. Muuan urapoliitikko ajoi auton rampille ja
poliisi totesi:
-
Hyvin on outoja nopeudenvaihteluja teitillä ja savuakin tuli niin kuin
neuvostotehtaasta aikanaan. Tarvittais ajokortti ja rekisteriote mutta ensiksi
tähän voimakas puhallus, ki-toos.
Muuan
urapoliitikko tiesi ettei ollut edes ruunattu dobermanni mutta saattoihan hän
sentään esittää sellaista ja löysi itsestään hetkeksi vallan edustajan:
-
Mitä helvettiä? Ettekö te tiedä kuka minä olen?
Poliisi
katsoi tyynesti. Ilme kertoi että kyllä naama tunnettiin mutta kertoi myös sen
että tämä partio ei ollutkaan Taposen miehiä:
-
Joo. Kyllä me tiedetään. Te olette se jätkä joka lähtee aivan kohta tuossa
koppiautossa putkaan jos ei tyyli muutu. Niin että voimakas puhallus, ki-toos.
Muuan
urapoliitikko sai hillittyä itsensä joten nollat puhallettuaan ja kun konstaapelit
olivat tarkastaneet ettei Bemari käryä mistään hän pääsi jatkamaan matkaansa.
Perillä Lopen mökillä – tai huvilahan se oli – odotti makuuhuoneen sängyllä
pahvilaatikossa se Epäilyksen Pirun lahja:

Niinpä
niin… kun tietty mielen tulppa oli Epäilyksen Pirun avustamana avautunut niin
helppohan se oli tunnustaa. Tosin vain itselleen. Ei koskaan julkisesti. Hän
oli ruuna. Ruunannut itse itsensä. Pelkuruuttaan ja laiskuuttaan. Ja päätynyt
sitä myötä täysin utopistisen feministisen tyrannian hyödylliseksi idiootiksi.
Itseään hävetessään hän myös ymmärsi ettei hänestä ollut mihinkään muuhun. Hän
nyökyttelisi niin kuin ennenkin ja vakuuttelisi ihmisille että ei hirmumyrsky
ole vaarallinen vaikka se katot viekin. Se on kehitystä ja edistystä. Hän
päätti lämmittää saunan ja vetää armottomat perskännit. Siinä saunaa
lämmitellessään hän muisti myös kuinka ne moottoritien siltapalkit näyttivät
koko ajan entistä kutsuvammilta…
*
Kiitos inspiraatiosta Historixille.